Ja tunteet kuumenevat

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 27 Kesä 2015, 23:37

Roo ja Kaarin olivat raahanneet puolitajuttoman tyttärensä ulos talosta heti, kun vain taisivat, sillä oli selvää, että poika oli jo menetetty. He olivat raahanneet Naun aina kylätielle asti, josta kotipolulle käännyttiin. Siinä he; vanhat ihmiset; katselivat täysin hiljaisiksi tyrmistyneinä, miten heidän elinikäinen kotitalonsa roihusi heidän silmiensä edessä, haudaten ja toivottaen rajan tuollepuolen heidän rakkaan tyttärenpoikansa ja tämän järkyttävän veriteon ja tekijät. Siinä he vain katsoivat ja roikottivat tytärtään välissään.
He eivät hätkähtäneet ollenkaan, eivät huomanneet, kun heidän vierelleen ilmestyi suuri takkukarvainen Räme. Koira kiinnitti kaiken huomionsa taintuneeseen emäntäänsä, ja tämän lipoessa verisiä ja nokisia poskia Nau alkoikin havahtua.
Paikalle alkoi kertyä ihmisiä ja kuului puheensorinaa ja meteliä, kun sammutuskalustoa alettiin kiskoa paikalle, vaikka täydellisen myöhäistähän se olisi. Turhaa. Nuo epätodet liekit olivat palaneet hirmuisella voimalla, tuhonneet, ja nyt tuo rovio alkoi selvästi olla jo sammumaan päin.

Nau avasi ensin toisen silmänsä ja sitten toisen. Kaikki oli sumeaa ja päässä pyöri. Räme nuoli edelleen hänen kasvojaan ja painoi kylmän märän kuononsa hänen kaulalleen moneen kertaan. Tämä sai Naun virkoamaan paremmin, ja ilahtuneena koiransa läheisyydestä hän hymyili ja rapsutti Rämettä korvan takaa. Koira ei kuitenkaan tuntunut ottavan moista iloisena vastaan ja hetkiseksi Nau hölmistyi, ennenkö muisti alkoi virrata hänen aivoihinsa. Nau nosti katseensa ylös, ja silmät rävähtivät sepposen selälleen. Hän alkoi kirkua todellisuuden yhä pahemmin iskiessä hänen tajuntaansa.

Mutta Nau vain aloitti.
Ääni korisi ja kuihtui hänen kurkkuunsa, näytti ja kuulosti siltä, että tuo kirkuna olisi voinut kuristaa hänet. Se takertui hänen sisälleen. Sitten Nau kimposi ylös kurkkuaan pidellen. Hän kakisteli aikansa, ja kun henki alkoi kulkea, alkoi myös rääsyinen Nau kulkea tyynen rauhallisesti kohti hiillokseen käyvää kotitaloaan. Kukaan ei uskaltanut estää häntä.

Hän pääsi perille ja luhistui polvilleen hehkuvankuuman puukasan vierelle lumihankeen. Naun kädet kauhoivat molemmat lunta hänen sivuillaan, kouristuksen omaisesti, kuin tiedostamatta, ja vain tuijotti hiiltynyttä -entistä- seinää. Hiljaa ja kyynelittä. Vaienneen tulenrätinän haamujen ja romahtelevan palaneen puun lisäksi hän kuuli jotain muutakin, jotain jota ei tunnistanut, mutta joka jostain syystä oli hänestä omituisen lohdullista. Tai se olisi ollut, jos naisella olisi ollut jäljellä jokin sellainen paikka, johon lohtu olisi voinut pesänsä tehdä.
Lörri
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 28 Kesä 2015, 16:48

Phoenix

Feeniks kuuli kuinka joku tuli talon raunioiden lähelle ja uskoi sen olevan lastaan kaipaava äiti. Phoenix kohottautui takaisin seisaalleen pieni ruumis käsivarsillaan, joka tuntui nyt todella raskaalta. Jalat eivät meinanneet jaksaa pysyä pystyssä niin painava oli tämä taakka vanhemman harteilla, mutta kasvoillaan edelleen muutama kyynel Phoe asteli kun astelikin ulos hiilloksien keskeltä tuoden nyt verestä puhdistetun kalpean lapsen Naun luokse. Hän halusi antaa tuollekin mahdollisuuden sanoa hyvästit.

Phoenix oli jo päättänyt että ruumis tulisi polttaa ja hän polttaisi sen itse. Hautaaminen oli kuolevaisten tapa mennä ja Felix ansaitsi paljon parempaa! Hitto vie, poika olisi ansainnut kaiken! Phoe oli erittäin epävakaassa mielentilassa, jos Nau alkaisi väitellä häntä vastaan tässä asiassa Phoenix ainoastaan raivostuisi ja lentäisi pois poikansa kanssa. Mikään ei sammuttaisi tätä kytevää vihaa miestä kohtaan joka nyt oli jo kuollut, eikä tätä surua menetettyä poikaa kohtaan.

"Aion polttaa hänet." Phoenix sanoi hiljaisella mutta varmalla äänellä ja nyt ensikertaa ottaen katsekontaktia Nauhun. "Voit vielä pidellä häntä mikäli haluat, mutta sitten hän lähtee tulihenkien luokse. Häntä ei isketä jäiseen maan poveen, niinkuin kuolevaista. Hän ei ole maasta tullut eikä tule maaksi muutuvan!" Phoenix alkoi melkein huutaa mitä pidemälle selitti asiaansa.

Mies halusi että poika lasketaan takaisin kehtoonsa ja poltetaan siihen sillä vaikka poika oli jo poissa ei todellakaan ollut tarpeen enää satuttaa heitä lisää sillä että poika muuttuisi tuhkaksi suoraa heidän käsissään, valuen sormien läpi ja lähtien tuulen mukana taivaaseen.

Kun kaikki olivat valmiina Phoenix sytytti kehdon, jossa pieni Felix - heidän poikansa - näytti nukkuvan täysin aloillaan. Liekit tanssivat pojan ympärillä ja kutsuivat tuota leikkiin kanssaan. Ja hiljalleen poika muuttui tuhkaksi ja lähti uudestaan syntymään tulijumalien luokse. Liekit tuntuivat ottavan osaa Phoenixin ja Naun menetykseen ja pojan lähtiessä loimahtivat valtavan fenixlinnun näköiseksi muodostelmaksi ja lensivät kohti taivasta kunnes kadoten lopulta näkyvistä. Sitten kehtokin oli jo palananut hiilloksiksi ja Felixin pikkuruinen ruumis tiessään.

Phoenix ei osannut käsitellä surua hyvin ja yleensä - oikeastaan aina - tahtoi olla yksin mutta nyt hän tunsi velvoitetta Naua kohtaan joka jakoi hänen menetyksensä. Näin ollen hän tarjosi Naulle mahdollisuutta surra itseään vasten.
Nipustin
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 28 Kesä 2015, 18:38

Nau tuijotti suurin, seisahtunein silmin Phoea, kun tämä ilmestyi tuhkan seasta pieni ruumis sylissään, niinkuin nyt fenix ainakin. Hän räpytti kerran silmiään ja nousi sitten ylös lumihangesta.
Naut tunsi hetken täydellistä paniikkia, ja se näkyi hänen kasvojensa vääntymiseä mielipuoliseen ilmeeseen, mutta sitten hän kokosi itsensä, ja jäätyneenä otti pienen ruumiin tämän isän käsivarsilta.
Nau ajatteli, että oli parempi kohdata todellisuus nyt; kuollut poikansa. Hellästi, ilmeettä hän hyväili ja suukotti vauvan ruumista, väittämättä vastaan Phoelle kun tämä vaati lapsen ruumiin polttamista. Nau oli aivan samaa mieltä, hän ei olisi voinut kuvitellakaan että tuo pieni olento haudattaisiin maan sisään. Polttamista hän toivoi aikanaan omankin ruumiinsa kohdalla.

Hän puristi tiivisti lapsensa ruumista itseään vasten, viimeisen kerran, vasten äidin sydäntä, laskien sitten tämän hellästi viimeiselle leposijalleen, joka jostain syystä-Phoenix- ei ollut palanut olemattomiin, kuten ei pojan ruumiskaan.

Nau ei milloinkaan unohtaisi tuota hetkeä, eikä sitä tulista fenixiä, joka katosi tuhkaksi, taivaalle. Puhtaana vapauteen.

Sitten Nau vain seisoi siinä palaneen..KAIKEN! keskellä. Hän ei kyennyt tuntemaan mitään. Vain hänen järkensä käsitti jotenkin tämän, tunteet olivat lukossa ja poissa, sillä hän olisi varmaankin kuollut niihin.

Nau ei vieläkään saanut sanaa suustaan. Jos olisi, hän olisi kysynyt Phoelta, oliko se Jeed? Sillä hän ei ollut siitä aivan varma.

Hän kuitenkin katsoi Phoenixia suureksi jämähtänein silmin, vailla mitään ilmettä, ja ojensi tälle kätensä.
Lörri
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Heinä 2015, 22:34

Phoenix

Kaikki tuntui niin tyhjältä ja samalla tyhmältä. Hän oli tuntenut tuon naperon vain pienen hetken, muttei nyt osannut olla enää tuon kuoltua. Soimaten itseään ajatuksilla kuinka kaikki olisi toisin mikäli hän olisi ollut lapsen elämässä jo tuon syntyessään, Phoenix katsoi edelleen taivaalle jonne heidän poikansa henki oli lennähtänyt.

Nau oli aivan romuna, ehkä jopa enemmän mitä Phoenix vaikka tämä lapsi olikin merkannut Phoelle todella paljon. Tietysti lapsi oli kasvanut ensin yhdeksän kuuta tuon toisen punapään sisällä ja sitten lopulta syntynyt ja tarvinnut äitiään joka päivä. Phoenixia lapsi ei ollut tarvinnut, saati tavannut. Ajatuksia vilisi mielessä omituisella ruuhkalla verrattaen feeniksin normaaliin ajattelu tahtiin. Kaikki ahdisti ja Phoenix vain tahtoi pois.

Nau ojensi käsiään Phoenixille ja tuo vastasi kaappaamalla Naun syliinsä. "Mennään pois." Phoenix ilmoitti varmalla äänellä, kasvot kiven vakavina. "Minne tahansa joka ei ole täällä." tuo vielä selvensi toiselle ja samassa loi itselleen kauniit punaiset siivet. Välittämättä kaikesta mitä he jättäisivät taakseen Phoenix tahtoi viedä heidät hetkeksi pois täältä. Mies ei nimenomaa ajatellut, ei tällähetkellä olisikaan edes ymmärtänyt että Naun tavarat sekä elikot olivat yhä täällä, vaan halusi vain että he lähtisivät pois. Kaikki mikä jäisi jälkeen odottaisi kyllä sopivaa hetkeä.

Tulisen värinen, sydänsuruinen kaksikko, katosi hyvin äkkiä horisonttiin. Kyläläisille jäisi aina epäselväksi kuinka Naun vanhempien mökki oli palanut ja miksi pahoilainen punaisilla siivillään oli ylipäätään saapunut piinaamaan heidän kyläänsä.

//Päätetään tää peli tähän ja sitten sitä pohjoisen peliä seuraavaksi kun on henkiset arvet parantuneet!//
Nipustin
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron