Still around I see || Ylva

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Still around I see || Ylva

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Maalis 2014, 21:25

Siitä oli jo jonkin aikaa. Ehkä... Yli viikon, ehkäpä, kun hänen kotiinsa oli pesiytynyt otus jonka hänen veljensä oli tuonut kotiin. Ja haluamatta tulla paljastetuksi koko maailmalle, menettäen viimeisenkin ympärilleen rakentamansa rauhan, Karhuntakku oli päättänyt pitää olennon kotikolossaan. Mutta kuinka kauan, se oli kysymys! Samaan aikaan hän ei halunnut sitä nurkilleen mutta silti samaan aikaan hän ei voinut mitään sille nakertavalle epäilykselle, mitä tapahtuisi jos hän päästäisi sen vapaaksi kotinsa ulkopuolelle.
Tässä jutussa ei kyllä ollut mitään päätä eikä häntää, ei alkua eikä loppua.
Livertäjä oli saattanut hänet tosi sotkuiseen soppaan, eikä karhumies pitänyt siitä. Ei. Pätkän. Vertaa.
Se nainen oli... Ärsyttävä. Tai ainakin Karhuntakku tunsi olonsa koko ajan levottomaksi tämän ollessa lähellä. Naikkonen piti kyllä hänen kotikolonsa siistinä, kuten oli sovittu, jättäen tosin ne tavarat rauhaan joihin mies kielsi äristen olla koskemasta. Oli kuin hänen olemustaan oltaisiin uhattu jokaisella kerralla, kun nainen oli tartuttamassa tuoksunsa johonkin miehelle kuuluvaan tai aikoi tehdä kotiaskareita jotka mies oli koko ihmiselinikänsä itse tehnyt.
Tämä oli hänen kotinsa, hänen tavaransa, hänen.
Ei sen naikkosen.

Mutta sitten... Se oli tapahtunut.
Karhuntakku oli ollut vedenhaussa, tyytyväisenä kuljeskellen yksin sulavassa metsässä. Talvi oli alkanut väistyä ja kevät tulla pikku hiljaa. Joki oli puoliksi avautunut, jää peittäen vielä sieltä täällä mutta se oli hyvää aukeamassa.
Ja silti aina yhtä petollinen.
Harkitsematon askel, ja Karhuntakku oli kaatunut jokeen. Ei sen pahempaa, hän ei ollut syvässä kohtaa missä virtaus oli voimakas. Hän vain kastui, yltä päältä jäänkylmässä vedessä ihoa myöten.
Sanko täynnä vettä takaisin kotiin lompsien karhumies oli vain murahtanut kysymyksille, astellen sisälle lämpimään, riisuen vaatteensa häpeilemättä heittäen ne maahan. Hän korjaisi ne myöhemmin. Nyt pitäisi vain pitää kiirettä ennen kuin-
ATSHU!
...Perkele.
Karhuntakku oli siten saanut nuhan ja kuumeetta, makaillen sängyssään peittojen alla alastomana uupuneena, haluttomana tehdä mitään. Hän ei jaksanut edes ajatella kunnolla...

#Jep, se on ärripurri, hölmö sellainen Uwu#
Vahti
 

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron