Dawn of Honey || Vahti

[Vahti]

#Oh my god! Sulla on South Park: Stick of truth?! Ihanaa! >x) Kuinka pitkällä olet? Pelannut jo läpi?#

Livertäjä näytti kovin, kovin pettyneeltä kun tyttö kieltäytyi tällä kertaa kiipeilystä. Niin, tällä kertaa. Karhu hymyili ajatukselle ja taas tepasteli innoissaan paikallaan: "Selvä, ensi kerralla sitten, siitä tulee niin niin hauskaa!" Ja mitä tuli tytön huoliin karhuveljestä niin Livertäjä vain pärskäytti huuliaan: "Pfff! Ihan kuin se iso puolikarvaton nallukka minua pelottaisi. Hän on äreä kuin nuolesta takamukseen saanut, mutta hän kunnioittaa perheitä todella paljon, ne ovat hänelle kaikki kaikessa." Ja se oli oikeastaan ainoa syy, miksei Karhuntakku ollut tehnyt vielä mitään peruuttamatonta, tai toteuttanut niin monista uhkauksistaan. Se että he olivat verisukulaisia, oli se hienon hieno ohut kuitu köydessä mikä piti päitä vielä yhdessä.
Eikä Livertäjä tuntunut olevan lainkaan siitä huolissaan jos joskus ne päät katkeaisivat lopullisesti. Hän vaikka sitoisi ne uudelleen kauniille rusetille. Jos hän vain osaisi kynsiensä kanssa...
"Tule, mennään sisälle lämmittelemään, kai osaat laittaa tulen takkaan?" karhu kysyi löntystellessään ovelle, kaapien sen auki tassuillaan ja asteli sisälle hämärään, takassa palaen hiillokset vielä aikaisemmin päivältä.

Karhuntakku taas... No, oli lakannut jo juoksemasta sillä näin alku raivon ja pelon jälkeen oli tullut siihen tulokseen että vaikka hänen typerä veljensä olikin ajattelematon, kyllä tämä silti pitäisi Elodiestä huolta. Tai äitimaa varjelkoon sen karhun persenahkaa jos ei pitäisi... Joten, kaksi ämpäriä mukanaan, säärystin kainalossa, yhä märkä niin joesta kuin hiestä mitä pahensi illan viileys...
Juu, tämä karhumies ei ollut tyytyväinen, astellen raskain, vihaansa alleviivaavin askelin kohti kotiaan, puuskuttaen alkujuoksemisesta.
Hän niin nistisi sen velipojan.

[Janni]

//En ole vielä läpi päässy, mut oon Clyden fortresissa menossa ja ehkä vähän jumissa inhottavassa minibossi kohassa :D Onks sullaki kans?//

Elodie vilkuili metsän suuntaan odottaen näkevänsä Karhuntakun, kuunnellen toisella korvalla Livertäjää. Jotenkin tytöstä tuntui pahalta että he olivat jättäneet mihen jälkeen sillä tavalla. Ei se tietenkään faunin syy ollut, mutta ei hän pystynyt olla potematta syylisyyttä. Hänhän oli päättänyt nousta karhun selkään.
"Mutta tiputin säärystimeni matkalla." Elodie sanoi Livertäjän halutessä sisälle. Toki saattaisihan Krhuntakku sen löytää, mutta ei hän tinnyt minne se oikein oli lentänyt. Toinen kuitenkin halusi takkaan tulen ja nyt kun hän sitä tarkemmin ajatteli, olisi Karhuntakullekin mukava astua lämpimään koloon, kun kerran oli joella niin kastunut. Hän ehtisi etsiä säärystimensä myöhemmin.

Elodie kipitti karhun perässä sisälle ja laski yksinäisen säärystimensä vuoteen reunalle, astellen sitten takan ääreen. Ei hän ennen ollut sytyttänyt tulta, mutta oli monesti nähnyt miten se tehtiin. Fauni kyykistyi takan ääreen, ottaen yhden polttopuun takan vierellä olevasta kasasta ja repi sen pinnasta tuohta irti. Elodie kohensi puukalikalla hiillosta, antaen sille happea hengittää ja sytytti sen avulla tuohen pään varovasti. Polttopuu asetettiin hiilloksen päälle ja sytyttettiin palavalla tuohella, vielä muutama polttopuu lisää takassa rätisi lämpöinen tuli. Tyttö astui taaemmas luomuksestaan ja hymyili itsekseen, hän oli tehnyt jotain hyödyllistä.

[Vahti]

#Ei ole vielä -valitettavasti- mutta katsoin kun Pewdiepie pelasi sen. Ihan mielettömän hyvä peli perustuen tv-sarjaan xDD Aborttiklinikka oli kyllä... xD#

"Äääh, kyllä Karhuntakku sen löytää kun seuraa jälkiämme, älä siitä huolehdi", Livertäjä tokaisi huolimattomalla asenteella löntystellessään sisään. Tyttö huolehti ihan turhista, kuten silloin karhuveljesten leikkitappelusta. Toisen pitäisi osata ottaa rennommin asioita...
Sisällä Livertäjä istuutui katselemaan ja odottelemaan faunin tuloa sekä että tämä laittaisi tulen takkaan. Ja oikein ammattimaisesti laittoikin, karhun taputtaen tassujaan onnistuneen tehtävän johdosta hymyillen. "Osaathan sinä, paljon paremmin kuin minä olisin ikinä kyennyt näillä tassuillani", Livertäjä kehui faunia, astellen lähemmäksi takkaa lämmittelemään. Enää puuttuisi hunaja...

"Noh, kerrohan miten sinä ja Karhuntakku tapasitte? Oliko hän heti häijy alusta asti?" Livertäjä uteli peittelemättä, tahtoen oitis kuulla koko tarinan kuin pieni innokas lapsi.
Kun taas Karhuntakku talssi yhä metsikössä kuin mököttävä äkäpussi, väristen jo kylmästä. Hitto jos hän nyt vilustuisi ja joutuisi makaamaan sängyssä... Hän ei enää palaisi siihen hemmetti vieköön! Hän niin höykyttäisi sen velipojan...
Jos jaksaa enää kun pääsee lopulta kotiin...

#Mutta, öityli ^3^#

[Janni]

//Joo se peli kyl on paras, ne on varmaan laittanu kaiken mahollisen siihen peliin mitä ne ei voi näyttää telkkarissa :D //

"Kiitos." Elodie kiitteli Livertäjän kehuessa. Tämä sitten istahti toisen vierelle lämpöä puhkuvan takan ääreen. Fauni vilkaisi karhua tuon udellessa hänen ja Karhuntakun tapaamista. "Ei hän häyjy ollut. Vain vihainen, niin kuin kuka tahansa jos joku kömpelö fauni olisi tärvellyt hyvän kauppatavaran mutaan." Elodie selitti hymähtäen. "Halusin antaa hänelle viimeisen kolikkoni korvaukseksi, mutta hän ei huolinut sitä. Joten sujautin sen salaa hänen mukaansa. Sen takia en saanut syödyksi sillekkään päivälle mitään ja heikko oloni sai minut pyörtymään seuraavana aamuna." Fauni kertoi samalla kun tuijotti lämpimän oranseja liekkejä, samalla kun kietoi kätensä polviensa ympärille. "Olisin varmasti menehtynyt, jos Karhuntakku ei oli sattumalta löytänyt minua ja kantanut majataloon missä yöpyi. Hän huolehti minusta, antoi ruokaa syödäkseen ja lämpöisen pedin lepäämiseen... Hän on hyväsydämmisin henkilö mitä tunnen ja välitän hänestä suuresti." Elodie tuntui puhuvan nyt ajatuksiaan ääneen lämmin hymy kasvoillaan.

[Vahti]

#Jep. Onko sinulla se sensuroitu versio vai ihan alkuperäinen?#

Livertäjä tuijotti faunia hyvän aikaa täysin hiljaisena, mikä oli kyllä aivan outoa tältä papupadalta, kunnes karhu kahmaisi Elodien karhunhalaukseen. "Sinä olet kyllä hyväsydäminen fauni kun uskot tuollaisia siitä yrmystä", Livertäjä muka-itki-dramaattisesti. "Koskaan ei ole kukaan kutsunut häntä noin kauniilla sanoilla, ja usko pois, se on jo paljon", Livertäjä vakuutteli ennen kuin laski toisen takaisin lattialle, taputtaen varovasti toisen päälakea kädellään hymyillen.
"Olet kyllä onnekas. Karhuntakku ei olisi tehnyt kenenkään muun kohdalla mitään tuollaista, hän on aina ollut omissaan pysyvä siitä lähtien kun hän jäi pysyvästi ihmismuotoon", karhuveli tuumaili katsellen liekkejä.
"Pentuna hän oli paljon kiltimpi ja kohteliaampi kuin nykyään, miksi hänen nimensä olikin Hunajakieli... Vaikka hän omasi jo silloin aikamoisia vihanpuuskia minua kohtaan että isäukko oli aina selvittelemässä meidän sotkuja, se oli kyllä aikamoista se", Livertäjä tokaisi nauraen ääneen.

Karhuntakku saapui viimeinkin kotipihaansa, väristen kylmästä ja mieli apeana. Ei hän ollut enää raivoissaan, mutta ei millään hilpeälläkään mielellä astellessaan sisään ovesta, sulkien sen perässään ja laskien ämpärit lattialle, heittäen faunille säärystimensä ja mennen itse sänkynsä reunalle istumaan.
"Katsos, velipoika!" Livertäjä hihkaisi, saaden vain jäisen mulkaisun. Sen enempää tosin jatkamatta Karhuntakku riisui vaatteensa, jättäen ne lattialle ja nousten alastomana etsi sänkynsä viereisestä komerosta pellavapyyhkeen millä kuivasi itsensä. Sen jälkeen tämä alkoikin etsiä itselleen kuivia, lämpimiä vaatteita.
Livertäjä tuijotti korvat luimussa isoveljeään.

[Janni]

//Ei sensuureja hohohoooo! //

Elodien yllätykseksi Livertäjä kahmaisi hänet halaukseensa ja toinen vaikutti hivenen ylireakoivan hänen sanoihinsa. Toisen sanat puolestaan saivat hänet tuntemaan olonsa erityiseksi, Karhuntakku ei yleensä ollut niin avulias muita kohtaan. Olihan hän sellaista jo miehestä päätellyt, joka kenties oli sääli, mutta osasi tuo edes yhden faunin tehdä onnelliseksi ja se riitti hänelle.
"Hunajakieli." Elodie toisti yllättyneenä Livertäjän kertoessa mikä miehen nimi oli ollut kun tuo oli vielä ollut karhu. Se kuulosti oikeastaan sopivan miehelle hyvin, sääli että tuo oli luopunut siitä.

Takaa kuului viimein ylimääräisiä ääniä ja Elodie käänsi katseensa sisään astelevaan Karhuntakkuun. "Tervetuloa kotiin." Elodie sanoi iloisesti, samalla nousten ylös, mutta pian iloinen hymy valui pois tytön kasvoilta. Mies näytti yrmeältä ja väsyneeltä, sekä vielä vaikutti olevan kylmissään. Faunin valtasi huoli Karhuntakun pysyessä hiljaa ja viskatessa hänelle jälkeen jäänyt säärystin. Elodie nappasi sen ilmasta katsoen sitä ja Karhuntakkua, joka ryhtyi riisumaan märkiä vaatteitaan.
Elodie asteli hivenen lähemmäs, seuraten kuinka toinen kuivasi itsensä, välittämättä miehen paljaasta pinnasta, faunihan oli tottunut.
Tytöstä tuntui pahalta nähdä mies tuollaisena, hän oli vielä vain istuskellut Livertäjän seurassa lämmitellen takan ääressä, sillä välin kun Karhuntakku oli joutunut yksinään astelemään kylmässä. Elodie mutristi suutaan. "Anteeksi." Elodie parahti puristaen säärystintä tiukassa otteesaan haluten halata toista, mutta ei tuntenut ansaitsevan sitä.

[Vahti]

#Youuuu lucky one xD#

Karhuntakku ei pahemmin kääntynyt katsomaan kaksikkoa, hän oli liian ärtynyt kaikesta, pienistä ja olemattomistakin asioista. Hänen oli kylmä, väsy, nälkä... Hän halusi vain olla yksin, märehtiä kunnes hänen mielenlaatunsa paranisi hitaasti itsestään. Hän löysi tummanruskeat, nahasta tehdyt pitkät housut, ja valkean pitkähihaisen pellava paidan. Ne olisivat sopivan lämpimiä. Heittäen paidan sängylle Karhuntakku alkoi suoristella housuja nähdäkseen miten päin ne nyt olivat, kun kuuli Elodien äänen parahtavan takanaan.
Mikä oikeasti säikäytti Karhuntakun, miehen säpsähtäen lähes pudottaen housunsa.
"Mitä ihm-?!" mies murisi katsoen olkansa yli yrmeänä, mutta pysähtyi sitten kun näki faunitytön olemuksen. Surullinen ja huonovointinen syyllisyydentunteesta. Karhuntakku tuijotti pentua hetken aikaa, huokaisten nenänsä kautta raskaasti.
...
Kääntyen sitten taas selin pentuun, alkaen vetää housuja jalkaansa. Ja sitten paitaa ylleen.

Toinen oli sitten hölmö pentu joskus, tosi hölmö.
Karhuntakku kääntyi ja asteltuaan Elodien luokse nosti tämän oitis jahkailematta syliinsä, kuin isä nostaisi lapsensa toinen käsi kannatellen takapuolen alta, pitäen lantiosta kiinni ja toinen käsi edestä kiedottuna vastakkaiselle olkapäälle tukemaan.
Tumman hunajankeltaiset silmät katselivat pienen tytön kasvoja mitään sanomattomina, miehen tarkkaillen Elodietä.
Toinen oli ihan pentu mieleltään, vaikka kuinka oli silloin väittänyt olevansa melkein aikuinen faunien vuosissa.
Toinen ei aina ajatellut asioiden seurauksia tai nähnyt maailmaa harmaana, aina ajatellen hyvää kaikista. Ja jos jotakin pahaa tapahtui, niin otti siitä syyt niskoilleen, koska halusi suojella muita. Katsoi ylös henkilöitä, jotka eivät sitä ansainneet -kuten Karhuntakkua- ja antoi anteeksi kamalimmatkin teot muille, kuten sille haltialle.
Elodie oli vielä viaton lapsi sinisinesilmineen nähden koko maailman hyvänä, vaikka se sylkisi häntä päin naamaa, aina kurotellen kaikkia sen ihmeitä kohti käsillään, vaikka maailma kääntäisi tälle selkänsä.
Karhuntakku oli ollut vain niin kauan yksin, aina muille äristen, vailla sosiaalisia taitoja, että joskus tämä unohti Elodien kanssa yhden tärkeän asian: Ottaa toinen ja tämän tunteet huomioon. Vaikka hän halusikin mököttää ja rypeä hetken tutussa, turvallisessa synkkyydessä, ei hän voinut tehdä sitä Elodien omatunnon kustannuksella.
Koska se ei ollut oikein. Ja hän ei halunnut koskaan satuttaa faunityttöä, edes vahingossa.

Sillä kuten aiemmin oli sanottu, Elodie oli hänen uusi sydän, se pieni omatunnon ääni joka ohjasi tekemään oikein ja joka sai hänet pitkästä aikaa nauramaan aidosti, nauttimaan joka hetkestä vailla menneisyyden varjoja. Ja hänhän halusi suojella tätä uutta sydäntään hinnalla millä hyvänsä, eikö?
Karhuntakku hymähti, hymyillen pienesti.
"Älä pyytele anteeksi pentu", mies sanoi käheällä äänellä, koskettaen huulillaan tytön otsaa. Kuinka hän voisi muka koskaan korvata kaikkea mitä toinen oli hänen hyväkseen tehnytkään?

[Janni]

//Äääääh Karhu, taas! Mä oon sulanu lätäköksi liian monta kertaa!! //

Elodie onnistui saamaan Karhuntakun huomion, ehkä vähän liiankin hyvin, mutta tuo ei sanonut hänelle mitään, käänsi vain selkänsä jatkaen pukeutumista. Tytön ote säärystimestä tiukentui niin lujasti että tämän jo ennestään vaalea iho näytti rystysten kohdalta valoiselta. Rintaan pisti ikävästi, mitä hän muuta pystyisi sanomaan että toinen antaisi anteeksi. Miksi hän oli suostunut kyytiin, hän oli niin tyhmä, jättää sillä tavalla Karhuntakku jälkeen! Korvat värisivät luimussa hiljaa, samalla kun fauni puristi silmiään tiuksti kiinni pää painoksissa, purren huultaan. Ei hän saisi itkeä, se olisi vain synpatian kerjäämistä ja mitä enemmän hän sitä pidätteli sitä enemmän se pisti...

Sorkat nousivat maanpinnasta yllättäen, aiheuttaen itkun vääristämän henkäyksen Elodien kurkusta, samalla kun tämä avasi silmänsä. Karhuntakku oli nostanut tytön syliinsä ja katseli nyt tämän takanvalossa kimmaltelevien kyynelten kostuttamia silmiä. Faunin ote hölläsi hiljalleen säärystimestä joka valahti lattialle, vapauttaen pienen säryn tämän sormiin kovan puristuksen takia, josta tämä ei kuitenkaan välittänyt.
Karhuntakku kertoi ettei tarvinnut tytön anteeksi pyyntöä käheällä äänellään ja suukotti tätä vielä otsalle, saaden pienen punan kohoamaan tämän poskille, mutta myös vetämään kiivaasti henkeä ja nostamaan molemmat kätensä miehen huulille, kuin kertoen ettei ansainnut tuota pientä suukkoa. "K-Kylläpäs! Jätin sinut yksin sillä tavalla. Kuulin kun huusit meidän perään, olit varmasti huolissasi ja... olit läpi märkä ja... kylmissään ja... kurkkusi on käheä ja...ja..." Elodie yritti sopertaa lisää syitä miksi pyytää anteeksi, mutta niiskutus ei yksinkertaisesti antanut hänelle puheenvuoroa.

[Vahti]

#xDD Oh noh! Laitan sinut pakastimeen hetkeksi jähmettymään... *antaa rätin imeä ja heittää jääkappiin* Noinh ^^ Problem solved~#

Karhuntakku kohotti kulmiaan tytön asettaen kädet esteeksi miehen huulille. Ja alkaen sitten selittämään yhtenä puhetulvana kaikkea, sekä itkeä. Mitä karhumies ei halunnut nähdä, hän ei halunnut Elodien itkeä, varsinkin kun itse oli syypää siihen. Karhuntakku istuutui Elodie yhä sylissään sängyn reunalle, toinen käsi alkaen silittelemään faunin päätä miehen huokaistessa. Mies vilkaisi veljeensä, joka istui lattialla syyllisen näköisenä, hiljaa. Sietäisi ollakin aiheutettuaan koko sotkun.
Karhuntakku antoi nyt tytön hetken aikaa siinä purkaa tunteitaan, kunnes tokaisi ykskantaisesti: "Älä itke pentu." Ehkä se kuulosti enemmänkin käskyltä Karhuntakun käheäksi muuttuneella äänellä, mutta hän myös yhtä lailla pyysi toista. "Älä itke yhtään Elodie. Livertäjä se sinut pyysi mukaan ja ryntäsi paikalta, sinä vain yritit pysyä kyydissä ettet loukkaisi itseäsi."
"Totta", Livertäjä tokaisi, kuin yrittäen auttaa tilannetta. Tiedä siitä sitten tekikö se tempun.

"Et voi ottaa aina syitä niskallesi kun et voinut tilanteelle mitään Elodie. Varsinkin kun se on tapahtunutta ja mennyttä. Saat anteeksi, vaikka sinun ei pitäisi sitä pyytää edes..."
Karhuntakku hymyili, käsi yhä silitellen faunin kutreja.
"Jos haluat tehdä minut iloiseksi, älä enää vaivaa sillä päätäsi, okei?"

#Mjaah... Ja tutimaan =w=#

[Janni]

//Kiitos TT^TT //

Elodie laski kätensä alas Karhuntakun suulta jääden niiskuttamaan ja nieleskelemään estääkseen kyyneliä valumasta. Mies ei halunnut että hän itki ja yritti lohduttaa häntä ja saada ymmärtämään ettei hän ollut tehnyt mitään väärin. Livertäjäkin yritti piristää faunia hieman. Mies vielä silitteli hänen päätään tutulla tavallaan. Tuo oli niin kiltti hänelle.

Elodie hieraisi silmiään kämmeniinsä ennen kuin painautui Karhuntakun rintakehää vasten. "Älä puhu... kurkkusi kuulostaa huonolta." Tyttö huolehti nostaen toisen kätensä silittelemään miehen kaulaa. "Ja hyvä on." Fauni lupasi olla vaivaamatta pientä päätänsä tapahtuneella. Karhuntakku oli antanut hänelle anteeksi, se sai Elodien hymyilemään huojentuneena, vaikka silmäkulmat tuntuivat edelleen kosteilta.

[Vahti]

#Ollos hyvä ^3^ *ottaa pois jääkaapista* Koossa jälleen~#

Karhumies hymisi huvittuneena tytön käskylle, toisen silitykset karvaisella kurkulla tuntuen hassun kutittavilta. Ei hänen käheä äänensä mitään haitannut, ja jos hän menettäisi äänensä väliaikaisesti, ainakaan ei tarvitsisi puhua mitään, täydellistä ja rauhallista~ Mutta ei sitä nyt voinut mennä sanomaan ääneen tai toinen huolestuisi lisää tai muuta vastaavaa. Toinen oli aina huolissaan muista, että Karhuntakku puolestaan omasi aina huolita Elodie kohtaan.
Tytön täytyisi oppia hieman itsekkäämmäksi, edes vähäsen.
Ei aina tarvinnut olla kohtelias vain ettei loukkaisi ketään vähääkään.
"Hyvä", mies totesi toisen aiemmista varoitteluista huolimatta. Toinen ei saisi vaivata pientä somaa päätään moisilla asioilla, varsinkin kun ne olivat turhia. Karhumies poimi hieman paitansa hihaa kämmenelleen, kuivaten sillä toisen naaman varovaisin ottein.

"Nyt, istu Livertäjän kanssa... Niin minä valmistan kalat", mies komensi käheästi, nostaen faunin alas sylistään sorkilleen, nousten sitten itse ja astellen kalaämpärin luokse. Hän voisi suolistaa ja perata ne täällä sisälläkin, vain hiukan sottaista sekä kolo voi haista jonkin aikaa kalalta, mutta ei hän uloskaan halunnut enää mennä.
"Joo! Paistettu kala on hyvää, vaikkei yhtä rikkaamman makuista kuin raaka... Kuule veli, kuulin eräiltä muuttolinnuilta maasta, missä kaksijalat syövät kalaa raakana. Voitko kuvitella? Voisivatko ne olla jotain puolieläinihmisiä niin kuin mekin tai jotain vastaavaa?" karhuveli taas pääsi vauhtiin, Karhuntakun oikeastaan pahemmin kuuntelematta toista. Ihan kuin Livertäjä koskaan katsoi kuunteliko kukaan häntä, kunhan sai puhua ilman häiriöitä.

[Janni]

//Jesss nyt voi sulata taas tarpeen tullen! :3 //

Karhuntakku huolehtien pyyhki vielä Elodien kyyneleet, johon tyttö päästi pienen tuhahtavan äänen. Olisi hän itsekin osannut... jos olisi vain tajunnut. Mies laski tytön alas sorkilleen ja aikoi valmistaa kalat. Toinen vielä ajatteli tehdä heille ruokaa kaiken sen jälkeen- Ai niin, ei hän saanut enää ajatella sitä.
"Haluan auttaa." Fauni sanoi topakasti astellen Karhuntakun perään, se oli vähintä mitä hän voisi tehdä. Tyttö ei tainnut tomeruudeltaan muistaa tai jopa tietää, että kalat täytyi perkata. Livertäjän pulinatkin menivät Elodien toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, noh veljelleenhän tuo onneksi puhui.

[Vahti]

#Oh jeeh xD#

Karhuntakku pysähtyi niille sijoilleen sitten kun tyttö ilmoitti tomerasti haluavansa auttaa kalojen perkaamisessa, miehen ollen lievästi sanottuna yllättynyt moisesta. Ensinnäkin, Elodie oli kyllä osoittanut ettei pahemmin välittänyt lihasta eikä varsinkaan tappamisesta, lihaksi laittamista, perkaamista, teurastamista ja niin edelleen, miten ikinä sen halusikaan laittaa ja siten halunnut edes satuttaa ketään pienestikään.
Tietenkin karhumies hoitaisi kalojen listimisen, hän tiesi miten tehdä se nopeasti ja kivuttomasti kun taas faunitytön kaltainen kokematon saattoi vain pidentää piinaa. Mutta entä sitten suolistaminen, verta ja sisäelimiä käsille? Karhuntakku epäili ettei tyttö ihan ottanut kaikkea huomioon hetkellisessä mielentilassaan.

Joten kääntyen toisen puoleen ja kyykistyen faunin tasolle, Karhuntakku sanoi hyvin selkeästi ja painokkaasti: "Oletko varma? Kalat pitää suolistaa ja se on aika veristä." Ja vielä muistutukseksi yksi kaloista ämpärissä polskautti vettä tampatulle maalattialle. "...Ja ne ovat vielä elossakin."
Karhuntakku ei halunnut toiselle mitään traumoja pienten eläinten listimisestä, se nyt tästä vielä puuttuisi.
"Minä voin kyllä syödä omani tuoreena ja sätkivänä", Livertäjä ehdotti kuin yrittäen keventää työtaakkaa, mutta sai vain mulkaisun veljeltään. Niin kuin Karhuntakku haluaisi mitään kalojen haisevia sisäelimiä ja verta kolonsa lattialle. Karhut eivät pahemmin syöneet siivosti...

#Elodie, you don't have to do it! D8#

[Janni]

//Hänen on tehtävä mitä naiivinhömelönfaunin on tehtävä! Ò^Ó //

Elodie katsahti Karhuntakkua kysyväti tuon kyykistyessä hänen tasolleen. Tytön tomera ilme ai muuttunut, mutta tämän korvat kertoivat että tämä säpsähti kuulemaansa menemällä tiukasti luimuun. "Ah... Um..." Fauni yritti sanoa jotain, kääntäen katseensa ämpäriin. "M-M-Mutta haluan autaa." Elodie änkytti, pyörien ympyrää katumapäällä. Miksi hänen täytyi olla niin ristiriidassa monen asian kanssa, se vain sai pienen pään pyörimään sekaisena. "Ol-Olet uurtanut tarpeeksi jo tänään." Tyttö yritti selitellä.

[Vahti]

# Naiivihömelöfaunien tunnuslause, otaksun? xD#

Karhuntakku odotti selkeästi hermostuneen faunin vastausta. Niin huvittuneena kuin valmiina kuulemaan josko toinen kieltäytyisi tai ei. Ei karhumiestä haittaisi jos tyttö ei haluaisikaan auttaa, hän ymmärsi sen oikein hyvin. Mutta Elodie oli sitkeämpi kuin miltä vaikutti, haluten välttämättä auttaa kalojen kanssa.
Karhumies päästi mietteliään hmmm-äänen, katsellen tyttöä kulmiensa alta mietteliäänä.
Noh, ehkä he pääsisivät jonkinmoiseen kompromissiin.
"Hyvä on, voit auttaa... Voit vaikka laittaa kaloja seipääseen, ja sitten paistumaan, kun olen perannut ja leikellyt ne, käykö?" Ja se oli sen enempää kuin Karhuntakku antoi toisen tehdä.
Siinähän oli se vaara, sen lisäksi että fauni saisi traumoja, että toinen pyörtyisi, oksentaisi, menettäisi ruokahalunsa... Kaikki aikalailla sellaisia joita Karhuntakku ei halunnut nyt käsiteltäväksi. Toisen äskeinen itkukin oli tarpeeksi karhumiehelle joka ei muutenkaan osannut käsitellä tunteellisia otuksia, itse mieluummin turvautuen aggressioihin tai sulkeutuen itseensä. Paljon helpompaa ja turvallisempaa niin.