Dawn of Honey || Vahti

[Vahti]

Karhuntakku hymyili, muistellen joskus itsekin syöneensä toffeeomenia. Ne olivat kyllä hyviä, makeita ja sitten omasivat happaman sisuksen, herkullista. Mutta eivät silti vetäneet vertoja aidolle hunajalle mitä karhumies lappasi kulholleen enemmän kuin olisi ehkä terveellistä... Mutta hän oli oikeasti karhu, ja hän piti hunajasta. Turha häntä oli syyllistää tottumuksistaan.
Herkullinen aamiainen, ettei jopa sanoisi.
Mutta mitä tuli tytön vastaukseen kalastamisesta... Karhuntakku kumpaa hän oli enemmän: Kipeä pistoksesta minkä tunsi sydämessään kun tyttö puhui oikeista karhuista, vai hämmentynyt miten toinen piti eläinten tapaa kalastaa parempana kuin ihmisten. Karhuntakku osasi kyllä kalastaa paljain käsin, kuten karhunakin. Vaikeutta vain toivat se, että hänen kätensä eivät olleet yhtä karheat kuin eläimenä omanneena polkuanturat, sekä hänellä ei ollut pitkiä kynsiään. Ja jos jo karhumiehellä oli yhtä lailla vaikeuksia -minkä takia hän turvautui toisinaan ihmistenvälineisiin kun ei jaksanut tuhlata aikaa, mikä oli sinänsä hauska väite sillä aikaahan miehellä vain oli- niin entä sitten faunilla, jolla oli pienemmät ja hennommat kädet?
...
No, siitä tulisi varmasti hauskaa.
"No, voin opettaa sinulle karhujen tavan kalastaa, jos se miellyttäisi sinua", Karhuntakku totesi hymyillen. Heidän pitäisi ottaa sitten toinen ämpäri mukaan kaloille, niin pestyt astiat saisivat pysyäkin puhtaina. "Mennään joelle heti ruuan jälkeen", mies lupasi jatkaen sitten syömistä.

#Voit skipata vaikka jo siihen kun kaksikko on menossa joelle ^w^#

[Janni]

//Oukeiiiiii :3 //

Olikohan Elodie ollut jäleen liian naiivi tai jopa itsekäs. Ei hän osannut ottaa huomioon miltä hänen sanomisensa voisivat tuntua toisesta. Tyttö vain totesi asiat ääneen niin kuin ne olivat ja saisi hänelle aina sanoa jos hän oli tunteita loukannut.

Aaamiainen oli syöty, Elodie oli saanut vaatteensa ylleen ja Karhuntakku oli ottanut tiskit ynnä muut tarpeelliset välineet matkaan. Tyttö hengitti syvään metsän raikasta ilmaa ja hymyili ihastelessaan oksien siimeksestä siivilöityvää auringon valoa. Fauni tunsi olonsa paljon rohkeammaksi ja turvallisemmaksi kun oli miehen seurassa. Metsä ei tuntunut enää pelottavalta, enenmmänkin kotoisalta, juuri sellaiselta miltä sen täytyi tuntua. Elodie asteli Karhuntakun rinnalla, tunnustellen samlla sorkillaan lumen alta paljastunutta maata.

"Onko vielä pitkästi?" Fauni kysyi katsahtaessaan miestä rinnallaan, udellen kuin malttamaton pikkulapsi.

[Vahti]

Karhuntakku katsoi silmäkulmasta huvittuneena uteliasta faunia, miettien kiusoitellako toista vai ei... No, ei karhumies tuntenut olevansa niin ilkeällä tuulella sentään. "Ei pitkä matka enää", mies totesi ja paransi otettaan kahdesta ämpäristä, mistä yksi oli tyhjä, veistä lukuun ottamatta, ja toinen täynnä kaksikon likaisia astioita pestäväksi. Näin hiukan myöhäisestä aamusta metsä oli jo herännyt eloon ollen täynnä erilaisia ääniä ja värejä verrattuna yöhön. Elodiekin tuntui viihtyvän paljon paremmin kuin viime yönä kun mies oli löytänyt tämän.
"Saapa nähdä onko vakiopaikallani kuinka paljon kalaa vielä. Yleensä tähän aikaan siellä kuitenkin uiskentelee vastavirtaan kaloja jos jonkinmoisia. Kerran sain sieltä terävähampaisen hauen mikä..." Karhuntakun alkanut pikku tarinatuokio kuoli hiljaa pois, kun mies nappasi jotakin korviinsa, pysähtyen lopulta.
Raskaita askeleita...
Viheltelevä hengitys....
Tuoksu...
Ei hemmetti...

"Okei Elodie, leikitään piilosta", Karhuntakku totesi katsellen äänien suuntaan, vaikka kuulemiensa äänien lähde ei ollut edes näkösällä. Jokin piilo, hyvä piilo... "Mennään tuonne pusikkoon, tule", Karhuntakku kuiskasi päällään vinkaten, lähtien itse nopein mutta mahdollisimman vähän ääntä pitäen suuren marjapusikon taakse, sen lehvistön alle hiukan. Mies laski ämpärit maahan, kurkaten marjapensaan oksien läpi. Tietenkään pusikossa ei ollut vielä marjoja, mutta karhumies tunnisti sen marjapensaaksi. Kesällä puska kantaisi varmaankin paljon tummia herukkamarjoja.
No niin, nyt pitäisi olla vain ihan hiljaa. Ja toivotaan ettei se haistele turhan uteliaana ohi tallustaessaan.
"Ollaan ihan hiljaa", Karhuntakku kuiskasi likalle, silittäen tämän päätä kuin lohduttaen, ettei ollut mitään hätää.
Oikeastihan ei ollut. Mutta Karhuntakku ei todellakaan halunnut nyt joutua tekemisiin tämän kanssa...

#Tuntuntuu! Ja näillä jännillä tunnelmilla jatkuu seuraavassa jaksossa huomenna~ ^3^#

[Janni]

//Ooooooh velipoika saapuuuu >u> //

Elodie hypähti ilmaan tyytyväisenä, enää ei ollut pitkästi. Tyttö kuunteli Karhuntakun pikku tarinaa, joka kuitenkin hyytyi yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Mies oli pysähtynyt ja näytti kuuntelevan jotain. Arat fauninkorvat nousivat miltei pystyyn, tytönkin yrittäessä kuunnella mitä toinen kuunteli. Askelia? "Onko jokin hätänä?" Fauni kysyi huolestuneena ja ollen valmis juoksemaan jos tarve vaati.

Mutta juoksemisen sijaan Karhuntakku tokaisi että leikittäisiin piilosta. Tyttö kallisti kummastuneena päätään, mutta seurasi kyllä toista pensaaseen ja kyykistyi toisen vierelle pikkumytyksi. Fauni vienä vetäisi vielä häntänsäkin pensaan suojaan. "Eh Karhuntakku. Yleensä toinen menee piiloon ja toinen etsii." Elodie selitti kummastuneena toisen piilosleikistä, mutta pysyi sitten hiljaa kun toinen pyysi. Karhuntakku silitteli tytön päätä, kuin lohduttaen häntä. Oliko tämä vain leikkiä vai pitäisikö todella olla huolissaan, Karhuntakun käytös tuntui oudolta.

[Vahti]

#Ja Karhu on happy -w-#

Karhuntakku kohotti kättään pehmeästi tytölle merkiksi olemaan hiljaa, ääneti jopa. Hengityksen pidätteleminenkin kävisi mainiosti oikeastaan! Karhumies kuunteli ja kurkki, raskaat askeleet lähestyen koko ajan tasaista tahtia, kunnes sitten itse sen lähde tuli näkyviinkin jo.
Se oli suuri otus, hengittäen raskaasti vihellellen tumman kirsun kautta, tallustellen suurilla, pitkät kynnet omaavilla käpälillään eteenpäin. Sillä oli oheneva, punertava turkki ja vaaleanruskea kuono. Karhu. Eikä oikeastaan mikä tahansa karhu, sillä Karhuntakku tunsi sen. Livertäjä, hänen veljensä.
Tietysti joku voisi olla sitä mieltä että Karhuntakku liioitteli, ei tämän veli niin paha ollut, ei Karhuntakulla ollut mitään syytä piileskellä veljeltään tai olla tälle äreä. Karhuntakku toteaisi, että näillä henkilöillä ei ole sisaruksia. Ärsyttäviä sellaisia, jotka tekevät sinusta vähän väliä pilaa ja eivät osaa olla hiljaa pilaten rauhan, ollen oikeita maanvaivoja. Ja sitä Livertäjä oli Karhuntakun mielestä.

Joten kun askeleet pysähtyivät ja Livertäjä pusikon toisella puolen nuuhkaisi pari kertaa syvään, Karhuntakku jähmettyi lähes sydänlyöntejään myöten, toivoen ettei velipoika haistaisi heitä. Tai karhumies voisi tilttaista velipojan tajuttomaksi, kaapata faunin mukaansa ja pinkoa jonnekin kauas pois piiloon.
Elodie ehkä kummastelisi mutta eiköhän jonkinmoinen pikku valhe selvittäisi asian.
Valitettavasti julmalla kohtalolla oli muita ajatuksia, kun Livertäjä lähestyi pusikkoa, Karhuntakun päästäen yrmeänä hiljaisen kirouksen tietäessään pelin olevan menetetty.

Livertäjä sitten kohosi takajaloilleen seisomaan, nojaten pusikkoon mikä painui lähes kasaan raskaan painon alla, karhun kurkaten kaksikkoa toisella puolella.
"No katos! Velipoikahan se siinä~" Livertäjä tervehti hymyillen niin kuin karhu voisikin hymyillä, tämän utelias katse oitis faunissa. "Ja kukas tämä suloinen pikku pentu on? Ei ollakaan pitkään aikaan Hunajakielen kanssa tavattu faunia, joskus pentuja törmättiin sellaiseen. Olen muuten Livertäjä Karhuntakun veli, entä sinä? Kuule jos tämä yrmy pitää sinua vankinaan tai jotain vastaavaa niin minä voin auttaa, Karhuntakku on välillä tosi ilkeäkin mutta se nyt johtuu yhdestä jupakasta kun hän ei voi enää muuttua karhuksi joten minun täytyy usein toimia eräänlaisena siltana hänen ja muiden välillä. Vai oletko Karhuntakun ystävä? Se olisi ihme, hyvä vitsi heh! Vai oletko oikeasti? No se olisi kyllä ensimmäinen kerta..."
Ymmärrättekö nyt mitä Karhuntakku tarkoitti?
"Riittää jo!" Karhuntakku ärähti kädet puuskassa. "Sinä hölötät taas mokoma Hölösuu!"
Livertäjä vain hymyili veljelleen leveästi, mutta ainakin hiljentyneenä.

[Janni]

//Awwwwww ihana velikulta >w< //

Elodien korvat laskeutuivat luimuun, tämän nähdessä pensaan oksiston siimeksestä karhun. Tyttö nyt ymmärsi miksi he piilottelivat, vaikka toisaalta miksi Karhuntakku piillotteli, jos tuo karhu oli uhka niin kyllä mies pystyisi suojelemaan häntä. Mutta taas toisaalta ei Elodie halunut että Karhuntakku joutuisi tappeluun, tuo voisi satuttaa itsensä tai satuttaa karhua. Joten fauni tyytyi pysymään liikkumatta aloillaan seuraten tilannetta hiljaa.

Karhu kuitenkin pysähtyi ja näytti haistavan heidät, sillä kääntyi pusikkoa kohti. Elodie tunsi pelon kohoavan sorkista sarviin ja tämä kömpi taaemmas aivan Karhuntakun taaksi kun karhu nousi takajaloilleen ja painoi isolla ruhollaan pusikon pois tieltä. Faunin yllätykseksi karhu kuitenkin puhui ja tervehti Karhuntakkua hyvin ilahtuneen kuuloisena. Elodie kurkki ujona miehen selän takaa. Tämä siis oli miehen veli? Tyttö piiloutui paremmin Karhuntakun taakse painautuen tuon selkää vasten, kun karhu kiinnitti huomionsa häneen. Kontio alkoi syytää kysymyksiä yksi toisensa perään, saaden Elodien kurkkaamaan Karhuntakun olan yli kummastuneena.

Mies kuitenkin murahti veljelleen ja valitti tuon hölöttävän liikaa. "E-Ei se mitään Karhuntakku." Tyttö totesi toiselle samalla kun nosti kätenäs tuon olalle, rohjeten vielä nousemaan ylös, mutta pysytteli kuitenkin Karhuntakun takana. "H-Hauska tutustua, nimeni on Elodie." Tyttö esittäytyi kohteliaasti ja antoi karhulle ujon hymyn. "Olen Karhuntakun ystävä." Tämä vielä lisäsi arasti.

[Vahti]

#Yeah, Karhuntakku on tosin ehkä eri mieltä >) #

Huomatessaan Elodien pelon, kuinka tämä haki hänestä turvaa asettuen hänen likelle, Karhuntakun omatunto hieman soimasi kun tämä oli aiheuttanut omilla ongelmillaan sukulaisiaan kohtaan tytölle turhaa pelkoa. Mutta veli nyt oli sen verran taas kerran käynnissä että pian miehen pitää kiinnittää huomio Livertäjään, ja sen jälkeen pää oli sen verran sekaisin että Karhuntakku tunsi vain ärtymystä enää. Mokoma meni sekoittamaan varmasti fauninkin puheillaan, vaikka Elodie väitti ettei Livertäjän kyselyt ja puhelut haitanneet.
Se olisi ihme, Livertäjällä kun oli sellainen... Taito.
No, Karhuntakku oli heti valmis ajamaan veljensä muita metsänasukkaita häiritsemään, jos Elodie vain pyytäisi.

Livertäjän ilme oli kerrassaan pölhistynyt, kuin halolla lyöty karhu, kun Elodie myönsi olevansa Karhuntakun ystävä. Ja Livertäjä kun luuli että hän enää hämmästyisi yhtään mistään! Johan oli asiat tolaltaan, suorastaan huvittavaa! Mistä veli oikein tämän fauni oli löytänyt? Ei ollut tietenkään kertonut hänelle mitään, mokoma hapannaama.

Saatuaan naurunsa naurettua kontio avasi taas sana-arkkunsa, puhuen hymyillen tytölle: "No johan on! Velipoika kun ei ole kertonut mistään ystävästä ja hänellä kun ei ole yhtään sellaisia, josko tiedän kun hän on vähän tuppisuu, mutta olet varmasti oivallinen ystävä, oikein suloinen pari. Hilpeä ja yrmy, heh! Eikä tarvitse kainostella Elodie neiti hyvä, minä en syö kauniita neitoja, vain hunajaa ja marjoja. Ja joskus lihaakin. Mutta minusta eläinten tappaminen on aina ollut vähän veristä touhua vaikka karhu olenkin, Karhuntakulla oli tapana nuorena hoitaa lihan hommaaminen meille. Olet sinä kyllä suloinen että tekisi mieli pitää sinut, saanko pitää hänet velikulta?"
"Et", karhumies ärähti, nousten viimein pystyyn ja poimien kaksi ämpäriä käsiinsä. "Ja meillä on menoa, joten et viitsisi häiritä", Karhuntakku ärisi ja murisi, lähtien astelemaan kohti jokea.
"Ai joelle? Kalaanko? Vai vettä hakemaan? Minä haluan mukaan! KilttikilttikilttiKilttiKILTTI! Voi Elodie neiti saanhan tulla mukaan?" Livertäjä kysyi katsellen nappisilmillään tyttöä anovasti.
Karhuntakku taas ei pitänyt tilanteesta yhtään, vihaisena että Livertäjä käytti Elodietä päästääkseen mukaan. Eikö mikään ole pyhää tuolle tyhjäntoimittajalle!?

[Janni]

//Söpö hapannaama :3 //

Tällä kertaa Elodie yritti parhaansa saada selon Livertajästä, joka tuntui saaneen lisää puhtia hänen tervehdyksestään. Tyttö hymyili vienosti hölösuulle ja naurahti sievästi karhun halutessa pitää hänet, johon Karhuntakku onneksi vastasi jyrkästi ei.

Mies tahtoi jo jatkaa matkaa joelle, eikä halunnut veljen häiritsevän, mutta karhu vain innostui entisestään kuulemastaan ja ryhtyi hilkumaan pikkulapsen lailla päästäkseen mukaan. Livertäjä kääntyi vielä faunin puoleen anellen tytöltä lupaa. Elodie vilkaisi hivenen hämmentyneenä Karhuntakun puoleen. Tuo ei selvästi kaivannut veljensä seuraa, mutta toinen puolestaan katsoi häntä niin anovasti. Toki kyllä hän ymmärsi miksei Karhuntakku kaivannut hölösuisen veljensä seuraa, mies selvästi piti rauhasta ja hiljaisuudesta. "No tuota... jos lupaat totella veljeäsi." Elodie lopulta lupasi, yrittäen jonkinlaista kompromissia ja toivoi että Livertäjä myös kuuntelisi Karhuntakkua.

[Vahti]

#Joka puree sormet irti xD #

Livertäjä oli sillä hetkellä enemmän koiranpentu kuin aikuinen karhu, kun Elodie antoi luvan tulla. Ehdolla kuitenkin, mutta tuskin Livertäjä sitä varmaan edes rekisteröi mieleensä, kun tämä hyppeli neljällä jalallaan innoissaan. "KylläkylläsuurkiitosElodieneitimentiin!" ja sen pitkän, yhtenäisen sanaparren jälkeen kontio tuuppasi päällään faunia eteenpäin pari kertaa ehkä hiukan voimakkaastikin, ennen kuin itse jo juoksi veljensä kiinni. Joka ei ollut edes niin kaukana, vain ehkä metrin päässä. Karhuntakku pyöräytti silmiään, odottaen tyttöä ja jatkaen sitten matkaansa kävellen.
Typerä veli käyttää hyväkseen likan hyväsydämisyyttä... Hmp.
Mutta ei hän ollut vihainen Elodielle, taputtaen tätä päätä ohimennen.

Livertäjä taas puheli ihan päättömiä yhtä jaksoisesta, jotain kalasta ja muusta mistä ei saanut selvää. Karhu puhui kuin kone, ja Karhuntakku ei voinut ties kuinka monetta kertaa ihmettelemättä, miten toinen ei pyörtynyt hapen puutteesta.
"Sano vain, niin ajan tuon pois", Karhuntakku kuiskasi faunin puoleen, pitäen silmänsä edellä kävelevässä karhuveljessään. Joka näytti enemmän jutellen itsekseen, välittämättä siitä kuunteliko joku muu vai ei.
Tästä... Tulisi hyvin, hyvin pitkä päivä.

[Janni]

//Lirkuttelija on niin hassuuuu >w< //

Elodie henkäisi yllättyneenä karhun tönäistessä häntä eteenpäin, mutta pysyi onneksi sorkillaan. Tyttö kipitti Karhuntakun rinnalle kontion perässä ja katsahti ylös mieheen. Tuo ei näyttänyt tyytyväiseltä ja sai faunin laskemaan katseensa maahan, olikohan hän tehnyt virheen. Karhuntakku kuitenkin taputti tätä päähän ohimennen, ehkei tuo niin pahastunut ollut.

Elodie yritti jälleen parhaansa kuunnella Livertäjää, mutta se osottautui hyvin vaikeaksi, lauseita syyti tuon suusta yhtenään. Joten hän tyytyi vain hymyilemään. Karhuntakkukin kuiskasi tälle, että voisi ajaa veljensä pois jos tuo kävi liikaa hermoille. "Ei se ole tarpeen. Minusta tuntuu että veljesi kaipaa vain seuraa." Tyttö kuiskasi toiselle takaisin huolettomasti, kuitenkin lisäten; "Mutta jos hän häiritsee sinua, en voi sinua estää."

[Vahti]

#Onhan se xD #

Kaipasi, seuraa? Livertäjä? Karhuntakun kummastunut katse siirtyi faunista edellä kulkevaan veljeensä, joka yhä pälätti. Ensimmäinen ajatus oli, ettei Livertäjä mitään seuraa kaivannut, tämähän oli niin sosiaalinen ja juttua vääntävä kenen kanssa tahansa, puhuvana karhuna jopa enemmän kuin heidän aikoja sitten pois mennyt isäkarhukin... Metsän ainoana puhuvana karhuna. Nimenomaan, karhuna. Kun he olivat pentuja, heitä katsottiin niin muiden karhujen kuin minkä tahansa muun eläinten osalta kummallisina otuksina. Eihän eläinten kuulu olla niin puheliaita, varsinkaan ihmiskielellä. Oli vain hän, Livertäjä ja isä jotka puhuivat sitä. Äiti hiukan yritti, mutta tämä olikin tavallinen karhu.
Sitten Karhuntakku muuttui ihmiseksi.
"Minusta tuntuu että veljesi kaipaa vain seuraa."
...
Ehkä... Elodie oli oikeassa.
Ehkä.

"Nää, ei hänestä pääse millään eroon", Karhuntakku mutisi olkiaan kohauttaen, katsellen veljeään. "Toivottavasti et pelästynyt liikaa muuten", Karhuntakku sanoi pahoittelevasti takaisin Elodielle. "En vain aina siedä veljeni seuraa kun... Niin."
Kun toinen höpötti koko ajan.
"Hei! Ettekö tiedä että on epäkohteliasta puhua toisen päälle?" Livertäjä tokaisi lähes moittivaan sävyyn, mutta tämän kasvoilla oli leveä hymy ja tämä naurahti vain heti perään. "Joten, kuten olin sanomassa, niin minusta pikkukalat maistuvat paremmilta, ne ovat niin pieniä ruotoineen. Mutta sitten taas aikuisissa on enemmän rasvaa ja se mäti on niiiiiiin herkkua kun löytää oikean sellaisen pullean, kirkkaan mäti-"
Ja niin jatkui matka joelle, Karhuntakun katsellen veljeään.
Ehkä hän voisi olla hiukan ymmärtäväisempi isoveli toiselle.

**
Viimeinkin he pääsivät joelle, mikä virtasi suoraan Aodhá järveen. He olivat saapuneet joen syvimmälle osalle, missä aikoja sitten sulanut vesi ensin virtasi vähän matkan päässä matalikossa tasaisesti, muuttuen pienen, noin metrin, pudotuksen jälkeen voimakkaaksi virtaukseksi alaspäin. Ja tuon pudotuksen kohdalla hyppelivät kalat vastavirtaan erivärisinä ja erikokoisina.
Livertäjä päästi innokkaan äännähdyksen, hypähtäen etujaloillaan kunnes syöksyi kohti jokea pudotuksen yläpäähän, antaen kalojen hyppelehtiä ohitseen. Tosin yksi osui suoraan häntä nokkaan karhun luimistaen korviaan.
Karhuntakku nauroi ilkeästi vahingoniloisena leveä hymy kasvoillaan. Hah!
"No Elodie, haluatko kalastaa veljeni kanssa vai autatko ensin tiskien kanssa?" Karhuntakku kysyi hymyillen Elodielle.
"Tule Ellie! Täällä on hurjasti kalaa!" karhuveli huusi joelta.

#Miulla on jo pitkään ollut halu kutsua Elodietä lempinimellä Ellieksi (jotenkin kiva hellyttelynimi)... Livertäjä antoi oivan syyn >D #

[Janni]

//Awww Ellie :'3 //

"En pelästynyt ja ymmäärn kyllä mitä tarkoitat." Elodie totesi Karhuntakulle kääntäessään katseensa takaisin Livertäjään, joka moitti heitä päälle puhumisesta. "Anteeksi." Fauni pahoitteli ennen kuin kontio ehti jatkaa paasaustaan kaloista. Hassu karhu.

**

Arat korvat kertoivat että joki oli lähellä ja pian se ilmestyikin näkökenttään, saaden Livertäjän innostumaan ja kiirehtimään joen törmälle. Elodiekin otti muutaman innokkaan askeleen lähemmäs kimaltelevaa vettä hymyillen innoissaan itsekin. Karhu oli jo ehtinyt pudotukselle, saaden yhden kalan jo päin naamaansa. Elodie katsahti Karhuntakkua vakavalla katseella tuon nauraessa vahingonilosta veljelleen. Eihän miestä moittinut ja no, ainakin tuo vaikutti enemmän iloisemmalta.
"Luulin että kalastan sinun kanssasi." Fauni totesi Karhuntakun kysymykseen, ennen kuin kuuli Livertäjän houkuttelevan häntä mukaan, kutsuen häntä vielä Ellieksi. "Nimeni oli Elodie." Tyttö selvästi yritti huikata toiselle, muttei arkuudeltaan kyennyt ja lause jäi hivenen hiljaiseksi. Oliko toinen kuullut hänen nimensä väärin?

[Vahti]

Karhuntakku nauroi vain lisää Elodien katsoessa häntä vakavalla naamalla. Mitä? Se oli hauskaa. Esimerkiksi Livertäjän hölmö ilme kun tämä ei ollut uskoa että kala oli juuri läpsäissyt tätä lennossa naamaan. Korvaamaton näky!
Mutta palaten vähän hiukan vakavampiin asioihin, Karhuntakku nyökkäsi tytön toteamukselle että heillä oli ollut aluksi suunnitteilla kalastaa yhdessä. Totta, mutta ei karhumies panisi pahakseen jos likka halusikin kalastaa sen hauskemman, puheliaamman veljen kanssa...
Ei se haittaisi, Karhuntakku kyllä ymmärtäisi hyvin.
"Älä välitä, Livertäjä on tuollainen. Hän kutsuu minuakin vielä karhunimeltänäkin vaikka olen toitottanut siitä ties kuinka monta kertaa", Karhuntakku totesi silittäen tyynnyttelevästi likan päätä, molemmat ämpärit toisessa kädessä. "Ja tarkoitin aiemmin että jos vain haluat kalastaa Livertäjän kanssa. Hänen kanssaan voi olla hauskempaa", Karhuntakku totesi hymyillen, ottaen jo askelia matalikkoa kohti missä voisi pestä astioita.

Livertäjä odotti hetken aikaa, valmistautuen... Ja naps, kauniissa kaaressa nappasi ohi pyrkivän lentokalan suoraan hampaittensa väliin, kantaen sen kuivalle maalle ylpeänä. Päätään heilutellen kuin esitellen saalistaan kunnes alkoi syömään sitä.
Karhuntakku pyöräytti silmiään. Ei tuo ole edes mikään saalis...

#Olisi kyllä kivaa jos Karhuntakku voisi muuttua jälleen takaisin karhuksi. Elodie voisi nukkua sen vatsan päällä~ *menee nukkumaan mielikuva päässä*#

[Janni]

//Awwww niin ois (:'3 ...*selaa loitsu kirjoja läpi* //

Elodie katseli Karhuntakkua, toisen tyynytellen häntä nimen takia. Se oli vain Livertajän tapaista, eikä se oikeastaan haitannut faunia. Tyttö kurtisti kulmiaan pienesti, miehen tokaistessa vielä että karhun kanssa kalastus olisi mukavempaa. Elodie vilkaisi Livertäjän touhuja olkansa yli. Kontio oli jo täydessä toiminnassa, maistellen jo saalistaan.

Fauni päätti kuitenkin kääntyä Karhuntakun puoleen ja kipitti tuon perään matalikolle. "Haluan kalastaa teidän molempien kanssa. Mikään ei ole hauskaa ilman sinua." Tyttö totesi asettuen jo mukavasti istumaan veden ääreen. Hän auttaisi tiskien kanssa, niin Karhuntakku pääsisi mukaan nopeammin. Ei hän valitsisi Livertäjää Karhuntakun ylitse, vaikkei ollut kilttiä punnita kahden henkilön välillä.

[Vahti]

#xD#

Karhuntakku oli hyvillään Elodien päätöksestä, tuntien olonsa hiukan paremmaksikin kun hän ei jäänyt mistään paitsi oman äreän luonteensa vuoksi. Tyttö halusi hänetkin mukaan hauskanpitoon... "Eikä ilman sinuakaan", mies totesi hymyillen, asettuen joen reunalle ja kaatoi likaiset puuastiat tästä kohtaa jo sulaneelle maalle. Vielä huuhtoen ämpärin karhumies otti puuastioita yksitellen, huuteli ja hieroi niitä veden alla pois likaa niiden pinnasta. Onneksi astioita ei sinänsä edes ollut paljon pestävänä, kun oli vain he kaksi. Ja kahden voimin he saivat ne vieläkin nopeammin pestyä.
Joten kun oltiin saatu pestyt astiat ämpäriin, oli huvin vuoro.
Karhuntakku otti vettä joesta tyhjään ämpäriin, mihin laitettaisiin sitten napatut kalat, asettaen sen törmän kohdalle kuivalle maalle.

"No niin, kalastuksessa on kyse siitä, että on nopea ja joustava liikkeissään", Karhuntakku selitti tytölle, ennen kuin he menisivät veteen. "Jos kompastut tai putoat virtaukseen, älä panikoi vaikka mieli tekisi. Rentoudu ja yritä kellua, me sitten autamme, ymmärrätkö?" karhumies nyt ensiksi selvensi faunille sääntöjä ja toimintaa vaaratilanteissa.
Ei Elodielle mitään pahaa kävisi, tämä oli hyvissä käsissä. Ja tassuissa.
Karhuntakku asteli sitten törmän vastakkaiselle reunalle, Liertäväjän katsellen samalla syödessään uteliaana kaksikkoa. Kaksijalat kalastivat niin erilailla kuin eläimet...