Dawn of Honey || Vahti

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 01:19

Elodie

Lumi peitti vielä kevyesti ja osittain rusehtavaa maastoa ja tuuli humisi heiluttaen puidenlatvoja. Tyttö oli viimein astunut Quinnin metsään, keskelle luontoa. Hän tiesi kaivanneensa tätä, mutta se ei tuntunut enää turvalliselta taikka tutulta. Tilannetta ei myöskään parantanut hysteerinen pelko siitä että joku seuraisi häntä, vaikka huolenaihe todellisuudessa oli täysin turha. Fauni parka ei myöskään ollut nukkunut hyvin pitkällä reissulaan.

Oli kulunut viikko siitä kun Elodie oli lähtenyt haltioidenkaupungista etsiäkseen hyvän ystävänsä, joka oli luvannut hänelle turvaa jos tyttö joutuisi ongelmiin. Se oli ollut vain tavallinen vilkas päivä Jägerin sekatavarapuodissa, asiakkaita tuli ja meni, tervehtien iloisina kääpiön apulaista, joka aina ujostellen piipitti jotain takaisin. Elodie oli ryhtynyt täyttämään maustehyllykköä, kun jälleen uusiasiakas oli astunut pieneen putiikkiin. Herra Jäger oli tervehtinyt asiakastaan niin kuin aina ja karkea miesääni oli vastannut tuolle takaisin. Faunin korvat laskivat luimuun ja sinivaltaiset silmät olivat laajentuneet silkasta yllätyksestä ja järkytyksestä. Tyttö pystyi tuntemaan katseen niskassaan, jonka perään kuului; ”Elodie?” Fauni oli kääntänyt kankeasti päätään ja nähnyt sivusilmällään tutut kasvot ja käden joka kurkotti häntä kohti.
Äsken niin jäykkä fauni oli käännähtänyt ympäri äkisti, huitaissut paniikissa käden kauemmas itsestään, samalla kuin juoksi mieshaltian ohi tiskin taakse ja sieltä takahuoneeseen. Tyttö pystyi kuulemaan peräänsä huutoja, jotka tilanteesta häkeltynyt kääpiö oli kuitenkin hiljentänyt. Elodie oli käpertynyt takahuoneen pimeinpään nurkkaan kädet korvillaan täristen silkasta pelkosta.

Tilanteen rauhoitettua ja herra Jägerin saatua haltian lähtemään, tuo oli tullut katsomaan Elodieta ja yrittänyt parhaansa mukaan lohduttaa tyttöä, jossa lopulta oli onnistunut. Kääpiön pyytäessä, fauni selitti mistä oikein oli ollut kyse ja pyysi samalla lupaa lopettaa työt, hän ei voisi tämän jälkeen enää työskennellä täällä. Se mieshaltia tietäisi mistä löytäisi hänet ja varmasti yrittäisi lähestyä häntä vaikka väkisin. Kääpiö suostui sillä olihan työntekijällä oikeus lopettaa jos tuo niin tahtoi, tosin sääli sillä tyttö oli tuonut mukavasti lisää asiakkaista putiikkiin.
Sen samaisen päivän iltata Elodie oli kertonut haluavansa mennä vähäksi aikaa Karhuntakun luokse, kenties piilottelemaan hetkeksi, jos se suinkin miehelle sopisi. Jäger neuvoi helpoimman reitin Quinnin metsään, mutta siitä eteenpäin mies ei tiennyt missä Karhun koto tarkalleen sijaitsi. Kääpiö oli myös pakannut pieneen kangasreppuun tytölle evästä viikon matkalle ja toivottanut tuolle onnea matkaan.

Lumi narisi sorkkien alla Elodien ottaessa epävarmoja askelia eteenpäin. Arka katse poukkoili paikasta toiseen ja tyttö pyörähti ympärikin muutamaan keraan katsoakeen taakseen. Hän ei tiennyt missä oli ja minne meni, olo oli niin epätoivoinen.
Yhtäkkinen rääkäisy sai Elodien kiljaisemaan ja käperymään kyykkyyn, suojaten käsillä päätään. Rääkäisy kuului uudestaa, mutta tällä kertaa tyttö tajusi mistä ääni oikein lähti. Se oli varis joka katseli häntä vastakkaisen puun oksalta. Elodie laski kätensä alas, mutta ei uskaltanut nousta vielä ylös. Fauni tuijotti hiljaisena varista takaisin, Karhuntakku oli taannoin sanonut jotain metsäneläimistä. ”Hei... Tietäisitkö missä Karhuntakku asuu?” Tyttö kysyi varovasti, osoittaen kysymyksensä selvästi varikselle, joka tuijotti tyttöä takaisin hetken aikaa, näyttäen siltä kuin ymmärtäisi mitä fauni tuolle sanoi. Lintu kuitenkin levitti yllättäen siipensä ja lehahti lentoon. ”O-Odota!” Elodie parkaisi, ponnahtaen itsekkin ylös ja oli aikeissa juosta variksen perään, mutta kompastui johonkin lumen alla ja kaatui naama edellä lumen ja ruskan sekaan. Fauni ei kuitenkaan noussut ylös, tämä vetäytyi vain pieneksi mytyksi, alkaen lopulta nyyhkyttämään hiljaa maata vasten; ”Ka-Karhun..takku... Karhu...”
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Huhti 2014, 02:05

Siitä oli ehkä jo kuukausi, ehkä enemmänkin, kun Karhuntakku oli vieraillut viimeksi haltiakaupungissa ja ystävystynyt erään faunitytön kanssa. Sen jälkeen oli mies palannut shuttavalliseen arkeensa Quinnin metsään, missä hänen kotonaan oli vieraanaan eräs naikkonen. Pidemmittä puheitta ja selittelemättä, nainen ei enää asustellut hänen kotonaan, eteenpäin jo menneenä, mutta Karhuntakku ei voinut olla kieltämättä etteikö hänen kotinsa tuntunut jokseenkin... Ei ihan tyhjältä mutta vähän kuin sieltä puuttuisi jotakin. Hän oli alkanut tottua, tai ehkä paremminkin sietämään, jonkun toisen läsnäoloa kodissaan missä karhumiehellä oli niin vahva reviiritietoisuus että sudetkin jäävät toiseksi.
Mutta se siitä, hän oli jälleen yksin ja saanut palautua omaan erakkomaiseen arkeensa, joskus Livertäjän käyden hänen luonaan kuittailemassa suupielet koholla milloin mistäkin. Typerä hölösuu se oli yhäkin...
Mutta kevät edistyi, ehkä hitaanpuoleisesti, miehen alkaen valmistautua kesään jolloin hän valmistautuisi syksyyn ja talveen.
Keräten ruokaa varastoon, tehden turkiksia ja nahkoja myytäväksi, huoltaen koloaan. Hän oli karhu loppujenlopuksi, ja karhut valmistautuivat aina talveen elettiin sitten kevättä tai kesää.
Nytkin, näin illansuussa, Karhuntakku liikuskeli kotinsa pihalla, nikkaroiden uutta puista lisäosaa sänkyynsä. Hän halusi tehdä siitä hienomman, tehdä jonkin kaiverretun puupäädyn siihen...
Vaikkakin moiset jutut olivatkin turhamaisten kaksijalkaisten juttuja, mitä hän välitti. Kunhan kulutti aikaansa tässä ikävässä elämänvaiheessaan.
Mitä merkittävää hän muka tekisi ihmiselämällään?
Mies katsoi puupukeilleen raahaamaansa ja asettamaansa suurta, leveää puulautaa jonka oli sahannut tuulen kaatamasta, suuresta lehtipuusta vaakasuuntaan. Miettien mitä hän siihen tekisi.
Kun sitten variksen rääkäisy kiinnitti hänen huomionsa, mokoman pahanilmanlinnun rääkäisten korkealta puun oksalta hänelle.
Puhuen jostain tytöstä metsässä -missä vaiheessa Karhuntakku murisi raivonpartaalla saaneena jo tarpeekseen metsään eksyneistä kaksijalkaisistanaaraista, miehen tehden mieli käskeä lintua menemään matkoihinsa- jolla oli sarvet ja kyseli häntä.

Karhuntakun murina kuoli hämmennyksen myötä nopeasti, tämän katsellen mietteliäänä hänelle vielä pariin kertaan innokkaasti rääkyvää varista, joka sitten meni menojaan. Sarvet. Etsi häntä.
Oli vain yksi jonka Karhuntakku tiesi omaavan sarvet, ja jolla oli syytä etsiä häntä metsästä.
Karhumies jätti työnsä sikseen, suunnistaen siihen suuntaan missä varis oli rääkynyt nähneensä tytön. Karhuntakku tiesi Elodien olevan fauni, ja faunit olivat alkujaan metsänasukkaita.
Mutta Elodie eli nyt kaupungissa. Ja niillä kömpelöillä sorkillaan ja aralla olemuksellaan, kuin saaliseläin---
Jep, Karhuntakku lähti täyteen juoksuun, käyttäen jokaista karhunvaistoaan suunnistaakseen Quinnin suuressa metsässä löytääkseen yhden pienen faunin siitä. Tuskin tarvitsisi kuvailla että se tuntui kuin neulan etsimiseltä heinäsuovasta, mutta se ei saanut miestä luovuttamaan asian suhteen.
Loppujenlopuksi, hänhän oli tehnyt Elodielle lupauksen.
Ja toisin kuin kaksijalat jotka aina rikkoivat lupauksiaan, Karhuntakku ei aikonut rikkoa yhtäkään antamaansa lupausta.

Miehellä kesti jonkin aikaa, auringon painuen jo puiden latvojen taakse, kun mies erotti nyyhkytystä ja lähemmäksi astellessaan tutun oloisen mytyn, minkä hän jo kerran oli nostanut käsivarsilleen kaupungissa.
Kasvot hengästymisestä punertavina, hiukset tavallistakin sekaisempina ja päällään vain saappaansa, housunsa ja liivinsä, Karhuntakku oli etsinyt Elodietä metsästään. Huolestuneena ja vimmalla, sen hän saattoi myöntää, vaikka yritti sitä peitellä lähestyessään myttyä.
"Elodie?" Karhuntakku huokaisi lähestyessään faunia raskain askelin. Kaikkea tämä rasittava fauni laittoi hänetkin menemään läpi. "Sattuuko sinuun? Mikä hätänä?" mies kyseli kyykistyessään tytön eteen, helpottunut mutta samaan aikaan toisen hyvinvoinnista huolestunut, pieni hymy kasvoillaan.
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 02:38

//Ooooh sinä ihana mies! >u< //

Sormenpäät kylmästälumesta punertaen, Elodie puristi kätensä nyrkkiin ja sulki samalla silmänsä. Tällä kertaa tyttö ei millään kyennyt löytämään mitään positiivista tästä tilanteesta. Hän oli eksyksissä, peloissaan ja aivan yksin. Fauni tunsi olonsa jälleen kuin karkulaiseksi, mutta tällä kertaa hän ei ollut varma pääsisikö määränpäähänsä. Jos vain Karhuntakku olisi täällä...

Rusahdus ja lumen alta paljastuneen ruskan kahina saivat tytön silmät avautumaan, mutta samaan aikaan myös jähmettämään tytön aloilleen. Metsä hänen ympärillään oli hämärtynyt kurotellen kohti yönpimeyttä, jolloin ei ollut turvallista olla yksikseen keskellä outoa metsää. Sen hän oli oppinut jo kauan sitten. Elodie yritti pitää nyyhkytyksensä kurissa, täristen hiljaa paikallaan. Hän pystyi kuulemaan raskaista askeli jotka tulivat hetki hetkeltä lähemmäs, mutta... tuttu ääni ja iso hahmo ilmestyi faunin vierelle. Ääni kyseli vielä mikä hänellä oli hätänä.

Risuja ja märkiälehtiä hiuksissaan tyttö kohotti päänsä ja tukki itseään käsivarrellaan nähdäkeen yläpuolellaan olevat karvaiset kasvot. Faunin naama oli joko lumesta taikka kyyneleistä märkä, johon oli liimautunut muutama havu, mutta tyttö ei näyttänyt välittävän. Elodien silmät vetistyivät entisestään ja suu painui piennen itkuiseen irvistykseen.
Työntäen käsillään vauhtia Elodie nousi äkisti polvilleen ja painautui Kahuntakkua vasten, tarraten vielä tuon liivistä kiinni. Fauni päästi itkuisen parkaisun, helpotuksen pukatessa voimakkaasti hänestä ulos. Elodie yritti sanoa samalla jotain, mutta se muuttui vain epäselväksi itkuksi tytön piilottaessa kasvonsa toista vasten.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Huhti 2014, 15:06

#Nonno, ei kannata kehua liikaa Karhua, se hämmentyy xD Ja naaw, Elodie D8 Voin hyvinkin samaistua hänen tilanteeseen#

Olihan se Elodie. Ei noista sarvista, äänistä ja ominaistuoksusta voinut erehtyä. Ainakin hän oli löytänyt toisen ennen jotakuta muuta, kai. Fyysisesti, ulkoisesti, likka näytti olevan kunnossa eikä mies haistanut verta. Mutta se henkinen puoli taas- No, nähtyään hänet itkua vääntävä pentu yllätti jälleen usein niin vieraille kosketuksille aran karhumiehen, joka jähmettyi toisen ripustautumisesta itseensä niin kovasti, että iso mies tupsahti takamukselleen kuolleen ruskan ja sulavan lumeen sekaan tyttö itsessään kiinni.
Karhuntakku ei halunnut Elodien itkevän, mies ei ollut hyvä tällaisissa asioissa lohduttamaan itkuisia otuksia. Ne olivat niin sekavia, surkeita ja usein miten Karhuntakku onnistui vain pahentamaan näiden oloa. Ja nyt hänellä oli yksi parkuva otus sylissään keskellä metsää varmasti moni metsänotus varjoista katselleen ihmeissään näitä surullisia ääniä.

Karhumies huokaisi, jälleen hiukan jähmeästi kietoen kätensä faunin ympärille, taputtaen tätä selkään kevyesti.
Kai tässä pitäisi sitten yrittää.
"Ei hätää Elodie, tässä ei ole mitään hätää", Karhuntakku yritti järkeillä toiselle. Ja samaan aikaan mielessään lisäsi mikä moni asia olisi voinut olla hädänaihetta, kuten yöllä liikkuvat petoeläimet, metsiään vartioivat haltiat tai muut ikävät otukset... Mutta tuskin faunin tarvitsi tietää moisista. Pikkuinen vaikutti siltä että tämän mielikuvitus oli kattanut jo kaiken sen sekä enemmänkin.
"Minä olen tässä", karhumies lopulta totesi, kuin hänen läsnäolonsa olisi ollut kaikki maailmassa mitä tarvittiin Elodien suojelemiseen. Ja todellisuudessa Karhuntakku halusi uskoa siihen, että hän voisi pitää tämän pikkuisen, aran ja naurettavan hyväsydämisen kompurajalan turvassa, jos vain hän olisi lähellä.
Suuri kämmen silitteli valkeita hiuksia verkkaisesti sarvien välistä.
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 15:41

//Muttaku se on söpö hämmentuneenä >u< ja ei saa samaistua, sullekki tulee muuten kurja olo D: //

Elodie ei huomannut tönäisseensä Karhuntakun takamukselleen, mutta onneksi mies ei näyttänyt välittävän siitä. Tyttö vain itki helpotuksesta ja kenties ilostakin nähdessään rakkaan ystävänsä,
vaikka hän kuulostikin todellla kurjalta. Kenties fauni oli pitänyt itkuaan sisällään koko sen viikon.

Vahvat käsivarret kietoutuivat faunin ympärlille halaukseen ja iso kämmen taputteli tätä selkään. Lohduttavin sanoin Karhutakku yritti rauhoitella toista, ei olisi enää mitään hätää, Karhu oli tässä nyt.
Elodie sai parkunsa kuriin, jääden nyyhkimään toista vasten.
”O-Olen... kunnossa... ei hätää...” Tyttö sai viimein sanotuksi sen mitä oli aiemmin yrittänyt itkunsa seasta miehelle sanoa ja kohotti päätään lämpimästä piilostaan katsoakseen toista. ”Äl-Älä huoli.” Fauni vielä sopersi siihen perään.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Huhti 2014, 16:51

#Asun keskellä metsää, voin samaistua -w-#

Noh, ei hänen sanansa ihan koko tilannetta korjanneet mutta hei, ainakaan toinen ei ollut niin kovassa hädässä. Ainakaan paljoa, miehen katsoen hänelle itkun läpi sopertelevaa faunityttöä. Joka vakuutteli olevansa kunnossa, mitä karhumies ei aivan uskonut katsoessaan toisen märkiä kasvoja. Jos kaikki oli muka hyvin ei toinen itkisi ihan näin paljoa. Toisaalta, Elodie oli melko lapsi ja lapsilla oli tapana pelätä vähän kaikkea. Kuten nyt esimerkiksi pimeää metsää. Karhuntakku muisti hyvin kun Livertäjä kerran pelästyi näätää pimeällä pikku jyrsijän puraistua karhunpentua nokkaan, ja Karhuntakku isoveljenä piti raahata parkuva velipoika kotiin äidin tykö.
Karhuntakku ei vain ymmärtänyt lapsia ja näiden pelkoja, vaikka itse oli pienenä ollut -luonnollisesti- itsekin pentu.
Kevyt huokaisu kun karhumies vielä pariin kertaan silitteli Elodien päälakea, poimi liivinsä helmaa ja pyyhki sillä jotenkuten kuivaksi toisen itkusta punertavia ja märkiä kasvoja.

"No niin, ei mitään hätää. Metsä ei ole niin paha paikka vaikka onkin karun näköinen pimeällä, kuten minäkin", mies yritti lohduttaa Elodietä ja heittää pientä vitsiä. Kaksijalat, varsinkin kaupunkilaiset, pelkäsivät aina metsää ja varsinkin pimeällä kun se oli niin erilainen kuin kaupunki.
Mutta ei metsää oikeasti tarvinnut pelätä. Piti vain oppia tuntemaan se ja miten siellä kaikki toimi.
Mies alkoi nousta takaisin jaloilleen, keräten siinä samalla pikku faunin syliinsä kannettavaksi ihan kuten silloin kaupungissa, katsahtaen sitten heidän ympärilleen. Metsä oli alkanut nopeasti pimetä ettei nähnyt paljoakaan eteensä, mutta onneksi Karhuntakku ei ollut ihminen, ei kokonaan.
"...Kerronko sinulle tarinan? Onnellisen lopun omaavan tällä kertaa", Karhuntakku kysyi alkaessaan astelemaan kotiaan päin saatuaan tietyn hajuvanan esiin.
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 17:19

//Etkö sillon samaistus enemmän Karhuun :D //

”Et...ole karu.” Elodie sanoi kiireesti itkun karentamalla äänellä Karhuntakkun lohduttaessa häntä lisää, olettaen että tyttö oli peloissaan metsän takia ja samalla mies pyyhki tämän kasvoja liivinhelmaansa. Toki metsä näytti karulta pemeään aikaan, jolloin faunin kuuluisi olla turvassa omassa kolossaan, niin tytölle oli opetettu. Elodie kyllä myönsi itkeneensä pelosta jäävänsä yksin keseklle pimeää metsää, mutta enemmän hän oli itkenyt kaikesta kokemastaan sekä helpotuksesta. Fauni ei kuitenkaan nähnyt tarpeeliseksi alkaa selittää tilannetta tällä hetkellä, itku oli saanut tytön kurkun pistämään ja olo oli muutenkin uupunut.

Ote hölläsi Karhuntakun liivistä kun mies nousi ylös ja Elodie oli tekemässä samoin, mutta toinen nosti yllättäen tytön syliinsä. ”A-Ah, pystyn minä itsekin..!” Fauni sopersi yllättyneenä, mutta hän oli jo kaukana maanpinnasta tiukasti miehen käsivarsilla.
Sinivaltainen katse nousi mieheen, joka halusi kertoa hänelle tarinan, jos tyttö haluaisi sen vain kuulla. Elodie päästi pienen niiskauksen tuijottaen Karhuntakkua hiljaisena, ennen kuin painoi päänsä miehen olkapäätä vasten. ”Kerro...”
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Huhti 2014, 19:01

#Hmmm, good point... Nää, minä en pakene sosiaalisuutta niin kuin hän xD#

Kyllä hän tiesi että Elodie saattoi itsekin kävellä, kai. Mutta Karhuntakku ei halunnut alkaa tuhlaamaan aikaan koko ajan pitäen silmällä ettei fauni kompastunut, eksynyt tai jäänyt hänestä jälkeen näin pimeän tullen. Mieheltähän oli jäänyt työtkin kesken kotopuolessaan ja hän halusi laittaa tavaransa pois pimeyden kosteudelta ja kylmyydeltä. Menivät työkalut huonoksi, eikä hän alkanut menemään sellaisen typeryyden vuoksi mihinkään kylään tai kaupunkiin. Varsinkin kun Elodie oli vasta saapunut hänen luokseen.
Joten ei, pikku kompurajalka saisi nyt nauttia karhukyydistä, kun mies teki tietään tottunein, varmin askelin läpi synkän metsän.
Mutta niin... Tarina. Karhuntakku mietti joitakin tarinoita joita isä oli kertonut, sillä onnelliset sadut olivat olleet isäukon alaa. Äiti kertoi niitä opettavaisia ja surullisia, joiden suurikaan ihailija Elodie ei tuntunut olevan.

Karhuntakku vilkaisi sylissään olevaan tyttöä, joka oli painanut päänsä hänen olkapäätään vasten. Hmp. Kyllä toinen oli lapsi, vaikka tyttö oli silloin kieltänyt moisen.
"Olipa kerran suuri karhu, joka eli metsän synkimmässä kolkassa. Kaikki muut metsäneläimet pelkäsivät sitä, sillä karhu oli eristäytyvä ja äreä, aina hyökäten muiden kimppuun. Samassa metsässä, mutta valoisammassa, kauniilla aukeamalla puiden keskellä asusteli lammaslauma. Paimen toi lampaansa joka kesäksi sille laitumelle, missä oli aina vihreää ruohoa."
Yön tullen metsä kaksikon ympärillä alkoi heräämään eloon eri tavalla kuin päiväsaikaan. Yöneläimet liikuskelivat, kaukaa kuuluen suden ulvontaa. Karhuntakku ei tosin kiinnittänyt niihin mitään huomiota, vaan keskittyi rauhoittelemaan tyttöä.
Ja jos ne sudet nyt sattuisivat kohdille, ne jättäisivät kyllä rauhaan.
Karhuntakku oli tarpeeksi monta kertaa tapellut lauman alfan kanssa omatakseen itselleen kunnioitusta näiltä yönlapsilta.

"Sitten kerran, lampaaksi pukeutunut suuri susi asteli tuolle laitumelle, lampaiden sekaan. Se valitsi itselleen pulleimman lampaan ja raahasi sen mukaansa metsän synkimpään kolkkaan luolaansa, aikoen tehdä siitä maittavaa keittoa."
Ei muuten hullumpaa, lammaskeittoa. Voisi joskus kokeilla juuresten kanssa... Mutta niin.
"Mutta arvaapa mitä Elodie? Tuolla lampaalla oli pikkuinen karitsa. Samaan aikaan arka mutta silti päättäessään hyvin rohkea sellainen. Ja kun se itki äitinsä perään ja pyysi muiden lampaiden apua, jotka kieltäytyivät, lähti karitsa itse suden ja äitinsä perään pois laitumelta. Kulkien yhä syvemmälle ja syvemmälle metsän uumeniin."
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 19:25

//Ooooooh lovely story going on there Teddy >u> //

Häntänsä nostaen kunnolla syliinsä pois Karhuntakun jaloista, Elodie kuunteli toisen tarinaa. Tyttö silmäili miehen karvaisia kasvoja, jotka toivat hiljaleen pienen hymyn tytön huulilleen. Hän oli ikävöinyt toista jo ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun toinen oli kadonnut horisottiin lähdettyään kaupungista. Fauni oli moneen kertaan pohtinut milloin mieheltä loppuisi suola, jonka tuo oli osatnut tai tuo tarvitsisi jotain muuta. Kenties se oli hivenen itsekästä toivoa toista tulemaan takaisin ja vielä kun tyttö tiesi ettei mies pitänyt kaupungista lainkaan. Joten loppujen lopuksi fauni oli tyytyväinen että oli päässyt tulemaan Karhuntakun luokse, vaikka syy ei ollutkaan kaikista miellyttävin.

Miehen tarina eteni samaa tahtia kuin tuon kulku eteenpäin. Elodie kuunteli selvästi jo paljon rauhallisempana, vaikka Karhuntakun tarina olikin edennyt jännitykseensä. Mies oli luvannut onnellisen lopun, joten ei hänen täytynyt huolehtia, eihän? Karitsa pelastaisi äitinsä suden kynsistä keinolla tai toisella, sillä pikkuinen vaikutti päättäväiseltä. Elodie myös toivoi hiljaa mielessään tarinan karhun osoittautuvan hyväksi persoonaksi niin kuin Karhuntakku.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Huhti 2014, 19:45

#Yeah, he's living for his Teddy name xD#

Karhuntakku paransi otettaan tytöstä, eihän hän nyt halunnut toista pudottaa vahingossakaan, miehen kiertäen kaatuneen puunrungon.
"Mitä syvemmälle karitsa meni metsään, sitä enemmän sitä alkoi kuitenkin pelottaa. Se ei ollut koskaan ollut niin pimeässä ja vieraassa paikassa, varsinkaan ilman emoaan. Sitten se kuuli raskaita askeleita, kuin ukkosen jyrähdyksiä, mitkä lähestyivät. Ja lähestyivät", Karhuntakku jatkoi jännityksen luomista, virnistäen pienesti nähdessään tytön keskittyneisyyden tarinaan. Tämä oli hyvä laittaa muistiin, että toinen piti tarinoista. Voisivat tulla jatkossakin käyttöön.
"Sitten, kaataen kaksi puuta tieltään, metsän pelätty karhu ilmestyi karitsan eteen. Se murisi ja karjui, pelästyttäen karitsan joka jähmettyi paikalleen. Karhu lähestyi sitä nopeasti, mutta sitten se pysähtyikin karitsan eteen."
Karhuntakku tunsi jo nenässään astuneensa takaisin omalle reviirilleen, mikä merkitsi ettei kotipuu ollut enää kaukana.

"Karhu murisi yhä, mutta se istuutui ja katseli kivuliaana karitsaa, joka alkoi ihmetellä. Sitä pelotti yhä, mutta nähdessään suuren, pelottavan karhun kivusta vääristyneet kasvot se otti pienen askeleen eteenpäin, kysyen värisevällä äänellä: `Mikä sinun on?´ Sekä miksi karhu pelotteli kaikkia metsäneläimiä. Ja karhu vastasi siihen, että se tarvitsi apua. Sillä oli pieni piikki tassussaan, niin kivulias että karhun teki mieli koko ajan murista ja karjua tuskasta, mutta kaikki joilta se yritti saada apua, juoksivat sitä pakoon. Eikä karhu yksinään saanut sitä pois suurilla kämmenillään tai hampaillaan."
Karhuntakku pysähtyi hetkeksi, katsellen heidän ympärilleen, varmistaakseen suunnan olevan oikea. Mutta jotta fauni hänen sylissään ei kauheasti huolestuisi, kysyi Karhuntakku tältä samalla: "Arvaatko, mitä sitten tapahtui?"
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 20:26

//Yep! Ja btw hassunihana hahmokysely >u< //

Tarina tuntui muutuvan entistä jännittävämmäksi ja Elodie puristi häntäänsä käsissään. Mies osasi kertoa tarinaa niin hyvin, että sai tytön huomion kiinnitettyä täysin itseensä. Ymärillä kuuluvat yöeläinten äänet eivät näyttäneet kirivän faunin korviin asti, jotka olivat sen sijaan höröllään vain kuunnellakseen Karhuntakkua.

Tyttö henkäisi pienesti miehen kertoessa viimein syyn miksi karhu oli niin äkäinen. Hän oli toivonutkin ettei karhu ollut läpensä paha. Elodiella itseasiassa kävi sääliksi tarinan karhua, joten hänellä oli valmiina vastaus miehen kysymykseen."Karitsa auttoi karhua. Se veti piikin pois karhun tassusta pienillä hampaillaan." Tyttö kertoi haluten jatkaa tarinaa siten. Se tuntui oikealta teolta, vaikka karhu olisikin sen jälkeen syönyt pikku karitssan suihinsa. Ei toista saisi jättää hätää kärsimään.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Huhti 2014, 21:08

#On se ^^ Ja aaaw, karhunsyli on lempparipaikka QwQ *kuvittelee Elodien ilmettä jos tarinan karhu söisikin karitsan* ...Phhhh >X) Juu, ei olla niin julmia nyt. Tällä kertaa~#

Karhuntakku nyökkäsi Elodien kertomalle jatkolle hyväksyvänä, pieni hymy kasvoillaan ja jatkoi matkaansa kotiin päin. Mies oli arvellutkin että niin tyttö haluaisi tarinan jatkuvan, onnellisia loppuja omaten, ja niinhän tämä tarina oikeastaan menikin. Juuri siksi karhumies oli sen valinnut nyt kerrottavaksi.
"Kyllä, niin siinä kävi. Ja karhu oli siitä ikionnellinen, valmiina tekemään mitä vain kiltin karitsan hyväksi. Silloin karitsa kertoi sudesta joka oli vienyt sen emon metsän uumeniin, ja karhu lupasi auttaa karitsaa emon takaisin hakemisessa. Joten karitsa ja karhu etenivät entistä enemmän syvemmälle metsään, kunnes ne tulivat suolle, jonka keskellä oli suden kolo, mistä kuului äitilampaan avunhuudot."
He alkoivat olla perillä, pieni suurten puiden ympäröimä aukea erottuen metsien lomasta. Mutta ei siitä erottanut mitään asumisen jälkiä, ei ainakaan paljain silmin ja näin pimeällä, jos ei nyt otettu lukuun niitä työkaluja ja sitä suurta puupalaa, minkä Karhuntakku oli siihen jättänyt etsiäkseen Elodien.
"Karhu sitten ryntäsi koloon kauheasti muristen ja äristen, karitsan jääden kolon suulle kuuntelemaan sisällä tapahtuvia taistelun ääniä. Sitten kaikki hiljeni, kunnes sisältä alkoi kuulua karitsan emon valitusta, kun sitä pelotti karhu joka sitä kantoi ulos kolosta. Karitsa rauhoitteli emoaan kertoen karhun olevan ystävä."
Karhuntakku asteli pienelle aukealle, ja sieltä sitten suuren suuren havupuun rungon luokse, pysähtyen laskemaan faunin sorkilleen seisomaan. Karhumies tosin vielä jäi hieman kumaraan, katsoakseen hymyillen Elodietä silmiin kun lopetti tarinansa: "Ja karitsa palasi emoineen laumaan. Ja kävi aina silloin tällöin katsomassa karhua, josta oli tullut metsän eläinten suojelija."
Ja niinä sanoineen karhumies avasi puunrungon kaarnaan maastoutetun oven, avaten sen heille kahdelle ja vetäen oven takana olevan raskaan nahkaverhon syrjään.
"Menehän sisälle, varo, siinä on kolme askelmaa", Karhuntakku neuvoi toista, odottaen että toinen menisi edeltä sisälle.

Karhuntakun kolo oli kaivettu puun alle maan sisään. Niin korkea että mies pystyi siellä hyvin olemaan pituudestaan huolimatta, ja tarpeeksi leveä kotikolon omaten takan, suuren sängyn, pöydän puun kannoista tehtyine tuoleineen, pari hyllyä ja komeron.
Nyt siellä tosin oli pilkkosen pimeää, sillä takassa ei ollut vielä valkeaa.
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 21:33

//Olis El järkyttyny mut sit todennu et noh kyllä karhunkin pitää joskus syödä :D //

Elodie hymyili pienesti tiedettyään oikein tarinan jatkon ja jäi jännittyneenä odottamaan kuinka tarina tulisi loppumaan. Pimeyden jo verhoten kunnolla metsää tyttö ei nähnyt heidän astuvan aukealle, vaikka toisaalta olisiko tuo edes kiinnittänyt siihen huomito, kun oli niin kiinni Karhuntakun tarinassa. Pian mies jo oli laskemassa faunia alas, joka pääsi seisomaan sorkilleen ja piti katseensa edelleen Karhuntakussa, joka kumartui kertomaan tarinan lopun. Se onnellinen aivan niin kuin toinen oli luvannut. Vaikkakin Elodielle jäi hämärään mikä oli suden kohtalo, se saattoi olla ilmiselvä ja taas toisaalta Karhuntakku oli saattanut jättää kertomatta raaoimmat yksityiskohdat.

Tarinan loputtua ja Karhuntakun avattua kotikolonsa oven Elodie tajusi heidän päässeen perille. Tyttö käännähti avatun oven suuntaan, silkan innon kohotessa hänen päähänsä. Tämä oli Karhuntakun koti! Mies tuskin ehti sanoa lausettaan loppuun kun Elodie kiiruhti kolme askelmaa alas sorkkien hiljaa tömistäen maata ja saattoi pikkuinen kömpelö askelkin siihen väliin tulla, mutta Elodie pysyi pystyssä ja tuskin oli edes sitä huomannut.
Fauni pysähtyi kodon keskelle silmäillen ympärilleen ja erotti kyllä ympärillään huonekaluja silmien tottuta jo pimeään. "Kotisi on ihana." Elodie komentoi kääntyen Karhuntakkuun ja ollen vain yhtä hymyä. Oliko tämä samainen fauni hetki sitten parkunut toisen sylissä? Tyttö selvästi oli unohtanut kaikki murheensa, ainakin hetkeksi.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Huhti 2014, 22:20

#xDDD Ihana El#

Tyttö sitten hyppäsi samantien kolon pohjalle, Karhuntakun hämmentyen hetkeksi ja jämähtäen ovelle. Mies oli hiukan epävarma vieraasta kodissaan, olihan se nähty viime kerrallakin karhumiehen ollen koko ajan äreä ja töykeä... Mutta eihän Elodie ollut vieras, vai mitä? Ei Karhuntakun tarvinnut pelätä reviirinsä puolesta miltään kantilta, faunin ollen pieni ja heiveröinen. Ja- Ystävä, ehkä? He eivät olleet pahemmin puhuneet mitään sellaisesta, ainakaan hänen muistinsa mukaan, mutta kai se oli sellainen sanomaton asia kahden henkilön välillä.
Karhuntakulla kun ei tietystä syystä ollut paljonkaan ystäviä ja siten kokemusta moisista.

Hiukan epävarmana Karhuntakku asteli sisälle, sulkien oven perässään ja laskien nahkaveron paikoilleen, tuntien pientä, hermostuneentapaista ylpeyttä toisen kehuessa hänen koloaan. Kuitenkaan vielä puhumatta mies asteli takkansa äärelle, asetellen sinne puita ja sytyttäen ne.
Pian takassa palava tuli valaisi hämärää koloa, ja kohta lämmittäisi mukavasti.
"Is- Istuudu vaikka takan äärelle lämmittelemään... Tahdotko... Syödä jotain?" Karhuntakku yritti nyt jotenkin pysyä tilanteen tasalla, tarjoten tytölle paikkaa takan edessä, lattialla olevalla karhuntaljalla. Ei tässä mitään hätää ollut. Ei ollut...
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Huhti 2014, 22:50

//Owww Karhuu, äläs nyt, kaikki hyvin D: Elodie! Epäkohtelias pikku pässi! >:I //

Elodie silmäili edelleen Karhuntakuua, joka itsekin tuli nyt peremmälle, muttei sanonut mitään hänen kommentiinsa. Tytyön hymy laski, oliko hän sanonut jotain väärin? Mies siirtyi takan ääreen sytyttelemään tulta. Faunin korvat laskinvat luimuun, oliko hän ollut epäköhtelias rynnätessään tuolla lailla sisään? Elodie pyöritteli häntäänsä edelleen hyppysissään ja oli aikeissa pahoitella toiselle, mutta mies ehti häntä ensin avaamaan suunsa. Faunin ilme muuttui huolestuneeksi kuullessaan jonkinlaista epävarmuutta Karhuntakun äänessä, se ei ollut toisen tapaista.

"Ei kiitos, minulla on vielä jäljellä herra Jägerin pakkaamaa evästä." Elodie vastasi miehen kysymykseen, samalla kun asteli lähemmäs toista ja takkaa. Tyttö riisui kangasreppunsa ja asetti sen vierelleen lattialle, istuutuen sen perässä. Fauni katseli hiljaisena edessä rätisevää tulta, kunnes käänsi katseensa Karhuntakkuun. "Tuota... anteeksi innostuin liikaa." Tyttö pahoitteli vienolla äänellään. Miten ihmeessä hän kykenisi pyytämään lupaa jäädä Karhuntakun luo hetkeksi aikaa, jos tuo tunsi olonsa epämukavaksi?
Janni
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron