Dawn of Honey || Vahti

[Vahti]

Karhuntakku oli tyytyväinen että keitto maistui hymyilevälle tytölle, taputtaen tätä kevyesti päälaelle jatkaessaan itsekin syömistä. Maidon maku sopi hyvin keitettyjen juurten ja mausteiden kanssa, ainakin karhumiehen mielestä joka oli syönyt tätä tavaraa jo jonkin aikaa. Karhumies oli juuri ottamassa siemauksen vettä mukistaan kun Elodie esitti kysymyksensä, miehen nielaisten ja miettien hetken aikaa miten selittäisi asian.
"No, minulla on ollut tavallaan eräs vieras luonani. Veljeni löysi hänet ja toi, mistä seurasi tavallaan outo sopimus... Hän on jo lähtenyt", karhumies totesi, sen enempää haluamatta selitellä mennyttä tilannetta, vastaten sitä koskeviin asioihin ympäripyöreästi.
"Muuten olen alkanut keksiä muuta aikani kuluttamista kuten sängynpäädyn tekemistä", karhumies totesi ja viittasi nurkassa olevaan suureen sänkyynsä, johon hän olisi mahtunut jopa kolminkertaisesti nukkumaan. Kehikko oli tehty yhteen sidotuista vahvoista, paksuista puiden oksista ja sängyn sisältö koostui eläinten nahoista, turkeista ja niistä tehdyistä tyynyistä. Mies oli siitä oikeastaan aika ylpeä, haluten parannella sänkyään.
Nukkuihan hän siinä sentään.

[Janni]

Elodie siemaili keittoa siinä samalla kun Karhuntakku vastasi hänen kysymykseensä. Vieras? Toinen olikin mainin viimeksi jostain vieraasta, mutta ei tälläkään kertaa kertonut tuosta sen enempää. Tyttö kallisti mietteliäänä päätään, muttei kuitenkaan rohjennut kyselemään vieraasta sen enempää. Karhuntakku olisi kertonut jo, jos olisi halunnut.

Mies kertoi sitten lisää muusta puuhastelustaan, johon kuului uuden sängynpäädyn teko. Elodie vilkaisi nurkassa olevaan suurehkoa sänkyä ja siitä sitten isohkoa puulautaa, jota toinen oli hetki sitten pahoinpidellyt. "Ei kai sinulla tule liian yksinäistä täällä?" Fauni kysyi kääntäen katseensa takaisin Karhuntakkuun. Mies oli sanonut että oli alkanut pohtimaan miten aikaansa kuluttaa, josta saattoi päätellä että toisella oli pitkästyttävää tai jopa yksinäistä. Tyttö itse ei pitänyt yksin olosta, vaikka nyt joutuikin kaupungissa oleskelemaan yksin, mutta se verrattuna hiljaiseen metsään tuntui paremmalta. Toki taas toiselta kannalta hän valitsisi metsän kaupungin sijaan... Fauni mietti taas liika.

[Vahti]

Kysymys sai Karhuntakun keskeyttämään ruokailutoimensa, kysymyksen hiukan yllättäen hänet. Oliko hän yksinäinen täällä, metsässä, yksinään? Ei hän pahemmin antanut asialle ajattelun aihetta, mieluummin keskittyen siihen miten kirosi kohtaloaan olla ihminen ja miten ei voisi ikinä palata enää entiseen. Pitämään kaikki pois loitolla ärhennellen, jopa veljeäänkin joka kävi toisinaan häntä katsomossa. Hän kulutti aikansa parantamalla kotiaan ja valmistautumalla milloin mihinkin vuodenaikaan, lähtien sitten talvella vuorille luolaansa tai jääden tänne metsään. Aina pitäen itsensä työnteossa ja muut kaukana itsestään.
Joten... Oliko hän yksinäinen?
...

Kysymys kosketti miehen sisimmässä jotakin niin arkaa, surullista ja katkeraa että mies sysäsi oitis kysymyksen kauas pois. Kuin kosketuksen mikä poltti ihoa yhtäkkiä. Karhuntakku naurahti, taputtaen faunin päälakea hymyillen.
"Ei, ei minulle tule yksinäistä. Minulla on ihan tarpeeksi sietämistä veljessäni ja näissä uteliaissa metsäneläimissä. Puhumattakaan haltioista jotka tykkäävät tutkia näitä metsiköitä kuin omiaan..." Mokomat uteliaat nuuskijat. Eivät olleet onneksi vielä huomanneet hänen asumustaan tai kiinnittäneet siihen huomiota. Muuten päitä lentelisi...
Karhumies söi kaikessa rauhassa ruokaansa sen enempää asiasta puhumatta.
Joidenkin asioiden kannatti vain antaa olla.
"Mitä aiot nyt tehdä, kun et voi työskennellä Jägerin luona?" mies kysyi hiukan huolestuneena Elodien tilanteesta.

[Janni]

Karhuntaku piti pitkän tauon Elodien kysymyksen perään. Oliko hän piipittänyt sen ettei toinen kuullut, vai oliko kysymys jotenkin arka toiselle? Mies ehti kuitenkin vastata, ennenkuin fauni ehti itse avata suutaan. Iso kämmen taputti tytön päälakea. Karhuntakku tokaisi ettei hänellä yksinäistä ollut. Tyttö silmäilli toista ja hymähti sitten tyytyväisenä; "Hyvä kuulla." Naiivi fauni luotti jokaiseen miehen sanaan, osaamatta tai tahtomatta pohtia asiaa sen tarkemmin.

Tähän mennessä Elodie oli saanut kulhonsa puolilleen tyhjäksi ja alkoi tuntea jo olonsa täydeksi, mutta ei hän voisi jättää keittoa syömättä. Joten päättäväisesti fauni lappasi lientä ja juureksia suuhunsa, samalla kun Karhuntakku käänsi kysymykset takaisin häneen, huolen sävyttäen samalla tuon ääntä.
Karhuntakku oli todella fiksu, ymmärtäessään ettei Elodie voinut työskennellä enää Jägerin puodissa. "Etsin uuden työpaikan... Mutta älä huoli, minulla on tarpeeksi rahaa pärjätäksini omillaan, kiitos herra Jägerin. Sekä kesäkin on tulossa pian, ulkona nukkuminen ei ole enää niin kylmää." Tyttö kertoi ja yritti vakuuttaa toiselle parhaansa mukaan, ettei hänestä tarvinnut kantaa huolta.

[Vahti]

Karhuntakulla ei ollut mitään sitä vastaan että Elodie hankkisi itselleen uuden työpaikan, mutta hän ei pitänyt ajatuksesta että fauni yöpyisi kaupungissa ulkona. Kaikkien niiden muiden kadulla elävien joukossa jotka saattaisivat käyttää tätä hyväkseen kuten se haltia. Asia jäi vaivaamaan miehen mieltä, jääden mielen nurkille kummittelemaan kun karhumies yrittäisi keksiä ratkaisua sen aikaa, kun Elodie olisi hänen vieraanaan. Ehkä jos hän tuntisi jonkun joka voisi majoittaa likkaa...
Valitettavasti tosin Karhuntakulla oli kovin suppea tuttavapiiri kaikkialla.
"No, mietitään sitä myöhemmin", Karhuntakku totesi nyökkäyksen kera, jatkaen syömistä kaikessa rauhassa, hänen otettuaan isompana suurempia lusikallisia kuin pieni fauni, juoden loput liemet kulhostaan. Vielä vedet päälle mukistaan ja hän oli valmis.
"Jos et jaksa enempää, ei tarvitse syödä kaikkea", mies totesi toisen päätä silittäen, nousten itse penkiltä ja vieden tiskinsä pöydän vieressä lattialla olevaan tyhjään, puiseen sankoon. Hän pesisi ne huomenna, kun he olisivat vaikka kalassa. No, tässä taisi olla kaikki tältä päivältä. Normaalisti Karhuntakku alkaisi nyt valmistautumaan nukkumaan herätäkseen aikaisin puuhastelemaan, mutta nyt kun hänellä oli vieraskin...

#Otin Karhuntakun ajatuksista vaarin and go so sleep =3= Öityli~#

[Janni]

//Munki varmaan pitäs...iiiiiiiihan kohta =w= //

Elodie hymähti Karhuntakun tokaisuun. Mitä mietittävää hänen tilanteessaan oikein oli? Miehen asenne vain rohkaisi faunia osoittamaan tuolle, että pärjäisi hyvin omillaan. Olihan hän pärjännyt silloinkin kun ei tuntenut karhumiestä, vaikka ehkä himan kehnommin, mutta silti oli pärjännyt!
Elodie tuijotti tiiviisti soppaansa, ajatuksiensa ja täyden olon takia. Onneksi Karhuntakku tokaisi ettei faunin tarvinnut kaikkea syödä ja silitti vielä tämän päätä kuin lohduttaen. Tyttö hymyili toiselle, tuntien olonsa aina yhtä onnelliseksi saadessaan mieheltä paijausta osakseen. Se jotenkin muistutti faunia perheestä, mutta ei ikävällä tavalla.

Elodie itsekin nousi pöydän äärestä juotuaan mukinsa tyhjäksi ja astellen sitten samaisen sangon eteen kulhonsa sekä mukinsa kanssa. "Minne tämä loppu keitto?" Tyttö kysyi vilkaistuaan saavissa lohuvia tyhjiä ruoka astioita.

[Vahti]

Loppukeitto? Karhuntakku teki nopean tuumauksen, ottaen faunilta puukulhon, asteli kotinsa ulko-ovelle avaten sen ja heittäen loput keitosta ulos maahan. Sulkien oven takanaan Karhuntakku totesi hiukan hymyillen: "Saavat sitten surkeammat yöeläimet helpompaa ruokaa." Vaikkapa mäyrä. Tai jokin muu sekasyöjä. Ehkä karhumies haistaisi sen vielä aamulla minkälaiset otukset ovat käyneet hänen pesäkolonsa lähettyvillä, vaikkakin yleensä kaikki maata pitkin kulkevat otukset kunnioittavat Karhuntakun reviiriä ja eivät tunkeudu kovin usein karhumiehen pesäkolon lähettyville.

Mutta se siitä, mies laski puukulhon muiden tyhjien ja likaisten mukaan, katsahtaen sitten pikku fauniin.
"Nyt olisi aika mennä nukkumaan, joten väsyttääkö sinua jo?" mies kysyi kumartuen hiukan pikkuisen puoleen.
"Vai haluaisitko tehdä vielä jotakin? Vaikka kuulla sadun tai nauttia hunajaa?" Viimeinen ehdotus oli hiukan yllätys Karhuntakulle joka ei yleensä jakanut hunajaansa kovinkaan vapaaehtoisesti, mutta Elodie oli... Erityistapaus, kuten mies itsekin oli saanut tähän asti huomata. Hän ei ollut vielä kertaakaan ärissyt tytölle.

[Janni]

Karhuntakku heitti keiton ulos Elodien puolesta. Saisivat vähäosaisemmat yöeläimet syödäkseen.Tekiköhän mies yleensäkin noin? Mutta taas toisaalta, jättikö mies ruokaansa syömättä? Noh, tyttö oli tyytyväinen ettei hänen tähteenä menneet hukkaan.
Karhuntakku totesi että olisi aika mennä yöpuulle, joka kuulosti todella mukavalta tytöstä. Hän oli herännyt aikasin tänään huonosti nukutun yön jälkeen ja kävellyt kokopäivän. Elodielle maittaisi kyllä uni.
Mutta mies ehdotti vielä jotain paljon mielenkiintoisempaa, ennen nukkumaan menoa. Kuunnella satu tai maistaa hunajaa. Jälleen uusi ruoka-aines jota hän ei ollut ikinä maistanut. Jessus, hän oli jo yli vuoden verran elänyt haltiakaupungissa ja ei ollut maistanut mitään erioista, toki jotain pientä kuten toffeekuorrutteisia omenoita, mutta siihen se jäi. Haltiamiskin oli vain aina kysynyt mitä tyttö tahtoi syödä ja hemmotellut sitten tuolla kaikella tutulla ruualla mitä tuo halusi.

"Saanko valita molemmat vai pitääkö valita?" Elodie kysyi Karhuntakun ehdotuksista, samalla kun katseli toista katseella joka vihjaili että hän tahtoi kuunnella tarinaa samalla kun nautti hunajasta. Toki pikku faunin vatsa oli jo täysi, mutta jos hän vain ihan pikkaisen maistelisi.

[Vahti]

Karhuntakku näytti muka tuumivan asiaa vakavasti, katse faunissa, kunnes pieni hymy kohosi miehen karvaisille kasvoille.
"Toki saat pikkuinen. Otan vain hunajapurkin esiin", Karhuntakku asteli kolossaan lattiassa olevalleen salaluukulle, nostaen luukkua ja poimien sieltä yhden puolitäysinäisen hunajapurkin. Nostaen sen sitten sieltä ylös, ja laskien luukun alas mies vei purkin pöydälle, ottaen hunajapuikon esiin hyllyköltään muiden astioiden ja välineiden seasta. Hunajapuikko oli pieni keppi, minkä toisessa päässä oli tappi jossa oli uurteita. Karhuntakku kastoi hunajapuikon purkkiin, nosti ja kierähti sitä niin ettei hunajaa tippuisi ihan hallitsemattomasti.
"Tässä", mies totesi ojentaen tytölle puikon. "Se voi olla aika makeaa ensikertalaiselle, mutta se on todella hyvää", mies lupaili tarkkaillen tytön ilmeitä.
"Ja minkä tarinan kertoisin tällä kertaa..." Hän ei pahemmin osannut mitään prinsessa tai muita samankaltaisia kaksijalkaisten satuja, vain niitä joita oli kuullut vanhemmiltaan. Ja niissä yleensä olivat pääosissa eläimet ja joskus jopa taruolennot. "Erityistoiveita?"

[Janni]

Elodie tuijotti Karhuntakkua tiiviisti, kun tuo näytti kiusallaan pohtivan tarkasti voisiko suoda tytölle hunajaa iltasadun kera. Sievä hihkaisu karkasi faunin huulilta, toisen lopulta myöntyessä hänen pyyntöönsä.
Sinivaltaiset silmät seurasivat Karhuntakkua, kun tuo asteli salaluukkunsa luoksen ja kaivoi sen alta esille purkin. Tyttö asteli pöydän luo, odottaen rauhassa kun mies toi purkin sille ja kaivoi komerostaan hassun näköisen välineen. Takkatulen hehkussa juokseva hunaja näytti kuin nestemäiseltä kullalta, saaden faunin nojaamaan pöytää vasten ja tuijottamaan kuinka Karhuntaku kieräytti hunajapuikkoa estäen hunajan turhan valumisen.

"Kiitos." Elodie kiitti ottaessaan tikun vastaan toiselta. Tuoksu oli makea, niin kuin mies häntä varoitteli ja asia varmistui tytön nuolaiset tahmeaa puikkoa kielen päällään. Hän ei ollut ikinä maistanut mitään näin makeaa, joka sai faunin ilmeen mutruun hetkeksi kuin se olisi kirpeää, mutta innostunut hymy tasoitti sen nopeasti. Elodie nuolaisi toisenkin kerran ja tällä kertaa rohkeammin. Olikohan tyttö tietämättään makeanperso?
Katse kohosi Karhuntakun puoleen, tuon kysyessä oliko faunilla toiveita tarinan suhleen. Tyttö näytti hetken aikaa pohtivan asiaa, samalla kun nuoleskeli hunajatikkua kuin tikkaria, mutta pian tuon mieleen välähti jotain; "Kerro tarina joka selittää mistä tietää että rakastaa jotakuta."

[Vahti]

#Uhuuuu... Elodie, bad one xD#

Karhuntakku katseli tytön maistaessa ensiksi varovasti hunajaa, tehden ilmeen mille mies naurahti. Heh, hänhän varoitti. Hunaja on todella makeaa tavaraa tottumattomille. Mutta nopeasti fauni tottui siihen ottaen rohkeamman nuolaisun positiivisemmällä ilmeellä. Karhuntakku oli vain tyytyväinen että toinen piti makeasta, voiden jakaa toisen kanssa jotakin yhteistä.
Mutta sitten toinen kertoi tarinatoivomuksensa, rakkaudesta ja miten sen tunnistaisi. Karhuntakulla löi ensin tyhjää, keksimättä oitis mitään sopivaa. Hän ei ollut kovin innokas moisia tarinoita kohtaan, niin nuorempana kuin nyt vanhempana, eri syistä. Olivatko hänen vanhempansa kertoneet moisia tarinoita edes, varmasti... Mutta...
"Hmmmm", Karhuntakku totesi tuumivana, ja istuutui pöydän ääreen tytön seuraan. Rakkaustarina siis...

"Olipa kerran..." mies aloitteli edelleen miettien, kunnes tämän mieli alkoi keksiä omiaan: "Karitsa. Se samainen karitsa, joka oli aikoinaan auttanut karhua, saaden tämän auttamaan häntä pelastamaan emonsa sudelta, muistatko?"
Mies hymähti, jatkaen: "Mutta tämä karitsa oli jo kasvanut, aikuiseksi ja pehmeä villaiseksi lampaaksi. Sekä tietävämmäksi maailmasta ympärillään. Ja tämä tiesi, että paimen, joka toi heidät joka kesäksi sille laitumelle metsän aukeamalle, aikoi laittaa lihaksi muutaman lampaan. Olisi mahdollista ettei tämä lammas voisi tavata enää hyvää ystäväänsä karhua."

[Janni]

//Haastetta >:D //

Elodie istahti Karhuntakun perässä pöydän ääreen, odottaen toisen tarinaa. Mies näytti hetken aikaa pohtivan, kenties hänen toiveensa oli liikaa vaadittu. Mutta lopulta mies aloitti lausahduksella millä tarinat yleensä alkoivat.

Tyttö pyörilleli hunajatikkua kielenpäällään, samalla kun toinen alkoitti tarinansa kunnolla. Fauni nyökkäsi hymyillen Karhuntakun kysyessä muistiko hän vielä edellisen tarinan karitsaa, tämä siis oli jatkoa sille.Tällä kertaa tarinan jännitys alkoi heti alussa, saaden Elodien ilmeen jännittyneeksi. Voih, hän oli unohtanut pyytää onnellista loppua... mutta rakkaus oli onnellista, vai mitä? Fauni jähmettyi odottamaan lampaan tulevaa kohtaloa.

[Vahti]

Karhuntakku jatkoi, miettien koko ajan miten jatkaa.
"Joten lammas päätti tehdä jotain, mitä yksikään lammas ei ollut ikinä tehnyt. Se aikoi karata. Elää metsässä vapaana ja ilman moisia riskejä joutua lihaksi ja nyljetyksi pässiksi. Mutta miten lammas voi elää metsässä, ilman minkäänlaista puolustuskeinoa? No, lammas meni kysymään asiaa karhulta, joka ei tiennyt ratkaisua asiaan. Hänhän oli vain suuri karhu, vaikka lampaan hyvä ystävä."
Karhuntakku silitti tytön hiuksia rauhallisesti, hymyillen pikku faunille.

"Lammas ajatteli että tarvitsisi pukkia, joka pitäisi sen turvassa. Karhu ei uskonut laumassa olevan pukin olevan suotuisa ehdotusta kohtaan, mutta lammas uskoi että pukki rakasti sitä. Odottihan lammas sen karitsaa. Joten lammas palasi, pyytäen pukkia mukaansa metsään. Mutta pukki nauroi ja totesi jäävänsä mielellään laumaan lampaiden keskelle. Lammas ei tiennyt mitä tehdä, palaten metsään ja yrittäen löytää itselleen ja tulevalle karitsalleen pesäpaikkaa. Mutta lammas ei ollut lintu, ei se osannut tehdä risuista pesää. Tai mäyrä, ei se voinut kaivaa pienillä sorkillaan koloa maahan. Lisäksi sen pehmeä villa tarttui jokaiseen oksaan, kun se yritti nukkua pusikoiden alla. Lammas ei lisäksi löytänyt hyvin ruokaa, joutuen petoeläinten jahtaamaksi vähä väliä, mutta onneksi se pääsi aina tuurillaan karkuun."
Käsi laskeutui faunin päälaelta pöydälle.
"Joten lammas suri, peläten että se tulisi kuolemaan karitsansa kanssa metsässä."

[Janni]

Elodie huokaisi hiljaa ja nojautui rennommin käteensä, tukien päätänsä kyynärpään varassa. Lammas oli fiksu, luojan kiitos. Nuoleskellen lisää hunajaa, tyttö kuunteli korvat höröllä Karhuntakun tarinaa ja sai pientä silitystä siinä ohella osakseen. Tarinan edetessä tämä ehti jo luulla saavansa vastauksen kysymykseensä, mutta mukaan tuli pieni käänne.

Hunajatikun nuppi oli kadonnut faunin suuhun, samalla kun tämä tuijotti Karhuntakkua jälleen jännittyneenä tarinan suhteen. Tyttö oli kuitenkin laskenut päänsä rennosti käsivarttaan vasten, joka lepäsi kuin tyynynä pöytää vasten. Hunajatikun takaa karkasi surullinen huokaus, kun Karhuntakku kertoi lampaan olevan surullinen. "Mihkih-" Elodie oli kysymässä jotain, mutta tajusi tikun olevan vielä suussa ja veti sen kiireesti ulos saadakseen asiansa sanotuksi; "Miksi lammas ei hakenut turvaa karhun luota?"

[Vahti]

Karhuntakku hymisi huvittuneena tytön tikkujutulle, kuunnellen tämän kysymyksen hymyillen. Ah, miksi etsiä kaukaa kun oli jotakin edessä. Fiksu pentu, todella. Mies taputti tyttöä päälaelle kehuna. "Koska joskus sellaista se on; Aina ei näe sitä mikä on edessä, vaan yrittää löytää kaipaamansa asia kaukaa tai monimutkaisten asioiden kautta. Mutta jatkuu. Eli lammas suri tulevaa kohtaloaan, kuullen sitten yöllä miten metsän pedot lähestyivät sitä. Haistaen veren kun lammas alkoi tuoda karitsaa tähän maailmaan. Se olisi halunnut juosta pakoon, mutta kivuiltaan se ei kyennyt. Silloin karhu ilmestyi. Ensiksi lammas pelästyi luullen veren hajun ajaneen hyvän ystävänsä murhanhimoiseksi, mutta sen sijaan karhu ajoi petoeläimet pois, suojellen ja tukien lammasta karitsan syntymän läpi."

Karhuntakku hymyili pienesti, nousten ja astellen laittamaan takkaan pari puukalikkaa yöksi palamaan. Ei hän kuitenkaan tarinaa siihen jättänyt, jatkaen.
"Aamulla lammas ja karitsa olivat turvassa, kuin myös karhukin. Joka pyysi lampaan luokseen asumaan, luvaten hoitaa lammasta ja karitsaa, suojellen. Ja lammas suostui mielihyvin, pyytäen anteeksi rakkaalta ystävältään, ettei ollut ensimmäiseksi ajatellut karhua. Mutta yksinäinen karhu oli vain iloinen, että sai itselleen perheen."
Karhumies katsoi Elodietä kysyvänä: "Joten, auttoiko tuo ymmärtämään rakkautta?"
Vaikka hän itse ei ollut kovin hyvä asiantuntija sillä saralla...

#Tutimaan! <3 #