Dawn of Honey || Vahti

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Touko 2014, 13:21

//Oooooo shit just got real! >:D //

Elodie oli vikaissut ujona haltiaa, joka oli ollut samaa mieltä hänen kanssaan, mutta Karhuntakku puolestaan oli paljonkin miehen sanomisia vastaan. Sinivaltaiset silmät laajenivat ja kääntyivät katsomaan Karhuntakkua, tuon kieltäessä koskemasta pentuun, häneen. Ei hän ollut vaarassa, eivät haliat aikoneet häneen koskea, miehen täytyi rauhoittua!
"Karh--" Fauni oli aikeissa jälleen rauhoitella toista, mutta mies tönäisi hänet syrjään varoittamatta. Älähtäen tyttö menetti tasapainonsa ja kaatui takamukselleen varvikkoon, tiputtaen marjaisen ruohonkorren siinä samalla. Elodie kohotti katseensa, mutta vain nähdäkseen kuinka Karhuntakku oli repinyt haltian pois ratsunsa selästä ja vahingoitti tuon päätä ja kasvoja. Ruskea orikin pelästyi tilannetta, nousten takajaloilleen, auttaen haltiaa valumaan täysin pois selästä.

Fauni nousi kiireesti sorkilleen, puristaen käsissään säärystimiään. "Karhuntakku!" Tyttö parkaisi, toisen haltia heittäessä keihäänsä ja osuen miestä olkapäähän. Epävarma askel otettiin huolissaan miestä kohti, mutta murina sai Elodien pysähtymään sijoilleen. Tärisevä katse poukkoili Karhuntakusta tajuttomaan haltiaan ja siitä toiseen. Hän ymmärsi että mies tahtoi suojella häntä, mutta miksei tuo osannut erottaa mikä oli todellinen uhka? Jos hän ei olisi nyt tässä, haltia ei olisi tajuton, eikä Karhuntakku haavoittunut, tämä oli hänen syytään ja syypään aina täytyi ottaa vastuu teoistaan.
Viimeisillä rokeuden rippeillään, Elodie otti askeleen eteenpäin ja toisenkin. Puristaen silmänsä hetkeksi kiinni, syöksyen haltian ja Karhuntakun väliin, avaten silmänsä tuijottaen karhumiestä niin tuimasti kuin pystyi. Tosin pelko värisytti faunin ilmettä, niin kuin hänen hengitystään. "Ri...Riittää!" Elodie antoi käskynsä kuulua.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 03 Kesä 2014, 02:20

#Oh, yes it did. And it's size of a bear >D#

Tajuissaan, nyt jaloilleen paikallaan hermostuneen tallustelevan hevosen selästä laskeutuneena, oleva haltia veti pitkäteräisen miekkansa esiin vastauksena karhumiehe murinalle, vilkaisten toveriaan epävarmana. Haltian silmissä Karhuntakku oli kuin uhkaava, suuri peto jota ei näyttänyt edes olkapäähän iskeytynyt keihäs minkä tämä repäisi irti kääntäen aseen terän kohti omistajaansa. Ja vaikka rajavartija olikin koulutettu, taisteluja nähnyt haltiasoturi, jokin tässä miehessä, joka ei ollut aivan täysin ihminenkään, sai vaistomaisen pelon kohottamaan rumaa naamaansa sykkivässä sydämessä...
Mutta hän ei voinut jättää toveriaan tänne, ei loukkaantuneena, tajuttomana.
Ei hän voinut, Fenrir ja hän olivat sentään työskennelleet yhdessä jo ensimmäisistä koulutustunneistaan lähtien. Fenrir aikoi mennä naimiisiin Louven, sen majatalon tytön kanssa. Louve ei antaisi hänelle sitä anteeksi jos hän nyt hylkäisi ystävänsä tämän sekoäisen petomiehen armoille.
Sitten fauni hyppäsi heidän väliinsä.

Keihäs Karhuntakun kädessä tuntui oudolta. Hän ei koskaan käyttänyt mitään tällaisiä, kaksijalkaisten käsiaseita. Ne olivat kömpelöitä käyttää, kuten saattoi nähdä karhumiehen tavasta pidellä pitkää asetta yhdellä kädellään. Mutta jos hän saisi sillä hakattua tuon suippokorvan matalaksi maahan, mikäs siinä...
Ainoa vain että Elodie hyppäsi hänen eteensä, saaden hetkeksi karhumiehen huomion itseensä.
"Jos he pääsevät lähtemään, heitä tulee lisää. Nuuskimaan paikkoja, viemään kaiken minulta", karhumies murisi synkästi faunille, mulkoillen tätä. Ei Elodie ymmärtäisi, toinen oli vain pentu. "Niitä tulee aina lisää, sellaisia kaksijalat ovat. Ahneita, epäluotettavia, murhaajia, valehtelijoita." Karhuntakku kohotti katseensa miekkaa pitelevään haltiaan.
"Päästä yksikin elossa menemään, ja ne tulevat kuin torakata laumoina takaisin."
Vapaa käsi kohosi silittämään pikaisesti Elodien päätä, ja sitten työntämään tämän sivuun.
"Niitä virheitä minä en enää tee", mies murahti ja kohotti keihästä, haltian myöskin kohottaen omaa asettaan.
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 03 Kesä 2014, 02:40

//Ooooooooh! >:D //

Elodie yritti parhaansa pysyä päättäväisenä ja pysytellä kuin seinänä haltian edessä. "Ei..." Fauni lausi hiljaa kunnellen Karhuntakun sanoja. "Ei... Ei, ei... Karhuntakku." Tyttö puisteli päätään ja näytti siltä että purskahtaisi kohta itkuun. Miksi Karhuntakku kuulosti niin synkältä, miksi tuo puhui tuollaisia? "Kiltti. Mennään kotiin... Syödään hunajaa... Kerro minulle tarina... Karhuntakku..." Elodie yritti jotenkin saada miehen muuttamaan mielensä, kuuntelemaan häntä, annellen tuota rauhoittumaan, kuin pieni poikanen issältään.

Suuri kämmen laskeutui silittämään paikallaan värisevän tytön päätä, joka hapuili tarttumaan kättä, mutta se työnsi hänet syrjään. Se oli hellempi kuin aiempi, mutta fauni joutui ottamaan askelia taakseen pysyäkseen pystyssä. "Ä...Äläää!" Elodie parkaisi samalla kun Karhuntakku syöksyi eteenpäin aseistunutta haltiaa kohti.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Kesä 2014, 02:09

Karhumies ja haltia iskeytyivät toisiinsa torjuen pitelemiensä aseiden iskuja, metsä kaikuen pian raivokkaasta karhun karjaisuista ja vartijan taisteluhuudoista. Aseet kalahtelivat toisiaan vasten, kipinät lentelivät ja iskuja vaihdettiin. Karhuntakku ei ollut kokenut aseen käyttäjä, ja pitkä keihäs oli kömpelö hänen käsissään kun hän yritti torjua pahimmat miekan sivallukset: Haltia sai monia vuotavia haavoja Karhuntakun kehoon. Mutta Karhuntakku oli isompi ja vahvempi.
Ja saatuaan tarpeeksi aseen käyttämisestä, hän ei ollut mikään kaksijalkainen sitä käyttämään, Karhuntakku ärähtäen yhtäkkiä nappasi kaksin käsin keihään toisesta päästä ja huitaisi.
Keihään vahva, puinen varsi katkesi räsähtäen kun se iskeytyi voimalla haltian kehoon, lennättäen vartijan selkä edellä päin puuta. Karhuntakku pudotti rikkoutuneen aseen, irvistäen hampaat esillä ja veri vuotaen haavoista, karhumiehen ottaen askeleita kohti henkeään haukkovaa haltiaa.

Hevoset, jotka olivat kauhuissaan kavahdellen seisomaan paikoillaan, halusivat paeta aistien Karhuntakun todellisen, eläimellisen luonteen. Mutta kiintymys ja uskollisuus isäntiään kohtaan pidätteli eläimiä, niiden hirnuen ja heittelehtien pois päin tilanteesta ja takaisin kohti. Mutta ne eivät uskaltaneet lähestyä avustamaan isäntiään, kuullen vain ihmismäisen pedon haastavat karjaisut ja murinat.

Sitten, yhtäkkiä Karhuntakku tunsi polttavan pistoksen selässään, olkapäidensä välissä, missä nyt törrötti tikari.
"Häivy Larei!" Fenrir, joka oli jotenkuten tointunut Karhuntakulta saamasta iskustaan, huudahti kömpien polviltaan seisomaan heitettyään karhumiestä tikarillaan. Vapisevin käsin vartija veti esiin miekkansa, pidellen sitä edessään.
Karhuntakku karjaisi pää matalana ja hampaat esillä, kuten oikeakin karhu, rynnäten kohti miekkaa pitelevää haltiaa.
Larei tuijotti epäröiden toveriaan joka oli valmis kuolemaan hänen puolestaan.
Mutta ei hän halunnut kuolla, ei hän halunnut. Ei... Mutta... Fenrir oli hänen ystävänsä...

Karhuntakku iski nyrkillään sivuun vapisevan miekan, haltian päähän aiemmin annettu isku varmaankin tehneenä ikävää sisäistä jälkeä, karhumiehen saaden miekasta pitkän viillon kämmenselästä kyynärpäähän.
Karhuntakku oli verinen ja haavoittunut. Mutta ei mitään verrattuna siihen, mitä tämä teki iskiessään haltian maahan, painuen samantien tämän ylle ja iski noin vain hampaansa miehen kurkulle.
Ääni muistutti kuin pitkää kesäkurkkua mikä taitetaan kahtia käsin.
Rautainen, lämmin maku leviten karhumiehen suuhun, saalis sätkien alla holtittomasti hetken aikaa haltiamiehen päästäen kurluttavia ääniä avonaisin, sinisin silmin.
Lähellä isäntäänsä ollut ruskea ori kavahti ja kierähti pakenemaan, mutta holtittomasti heittelevät ohjakset takertuivat puun oksiin estäen näin paon ja hevosen alkaen kiskoa itseään kiljuen ja poukkaroiden.

Larei tuijotti hetken aikaa näkyä, käsi suunsa edessä, kunnes kuullessaan oman ratsunsa hirnunnan havahtui. Tämä kääntyi oitis, tarttuen valkean tamman ohjaksista ja satulasta kiskoen itsensä sen selkään hevosen jo juosten kauhuissaan pois koko tilanteesta.
Karhuntakku upotti hampaansa syvemmälle, kynnet etsiytyen ohuen ja kevyen vartijahaarniskan aukkoihin, upottaen kyntensä ihon läpi ja luiden ohi, alkaen raastamaan saalistaan auki.
Karhumies päästi äreitä murahduksia, suunpielet vuotaen lämmintä, punaista nestettä.

#Karhuntakun raakuus voi olla yllättävää o_o'#
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 05 Kesä 2014, 02:49

//Jooo kenties :D //

Vapisten Elodie haparoi askel askeleelta taaksepäin, kunnes puunrunko tuli hänen tiellensä ja selkä painautui sitä vasten. Tyttö tuijotti suurin silmin pelosta taistelevaa kaksikkoa, jotka haavoittivat toinen toistansa. Tyttö pystyi näkemään punaista Karhuntakun iholla, niin kuin myös haltian. Kyyneleet viimein olivat löytäneet tiensä faunin poskille. Hän ei tahtonut katsoa, mutta vaistot käskivät pitämään katseen uhassa... Mitä hän ajatteli ei Karhuntakku ollut uhka, mutta miksi... Miksi mies käyttäytyi näin? Oliko tämä unta, painajaista? Elodie puri värisevää alahuultaan, tuntien ikävän nipistyksen. Ei tämä ei ollut unta.
Elodie näki kuinka tajutomana ollut haltia virkosi hiljalleen ja tajutessa tilanteen, tuo veti esille tikarin. Fauni pysyi hiljaa, hän ei varoittanut Karhuntakkua, hän vain tuijotti kuinka ilman halki lentävä tikari upposi miehen selkään. Mikset varoittanut häntä? Ääni Elodien sisällä kysyi. Hän on ystäväsi. Ääni lisäsi.

Haltian tuskallinen huuto säpsähdytti Elodien pois ajatuksistaan. Tyttö hengitti kiivaasti itkunsa keskeltä, väristen edelleen puuta vasten. Värisevä henkäys karkasi faunin huulilta tämän tajutessa mitä Karhuntakku oikein teki. Mies oli upottanut hampaansa haltian kurkkuun. Toinen haltioista pakeni jo pois paikalta ratsunsa kanssa, kun taas jälkeen jätetty ja kuolemaa tekevän haltian ratsu oli jäänyt kiinni ohjistaan oksiin. Elodie pystyi kuulemaan sen panikoivan hirnunnan ja pyristelyn. Tytön katse kääntyi ratsua kohti ja siitä takaisin... petoon. Fauni ei kuitenkaan uskaltanut liikkua, hän saattaisi kiinnittää pedon huomion itseensä... Jos Karhuntakku olisi täällä.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 07 Kesä 2014, 01:53

Se olento, joka oli vielä hetki sitten Karhuntakkuna kulkenut kohtia kotoisaa kotikoloaan Elodian kanssa tarinaa kertoen, jatkoi uhan poistamista. Joka puraisulla, raatelulla ja repäisyllä karhumies teki huolellista työtä tehdäkseen ruumiista lähes tunnistamattoman, saaden jossain vaiheessa revittyä jopa haarniskankin kuolleen haltian yltä.
Haltian ratsu, ruskea ori, oli jo rauhoittunut tai jähmettynyt paikalleen, seisoen vaahtoutunut kuola suupielissä ja lihakset väristen, silmät tuijottaen eteenpäin. Ehkä sen suojeluvaistot käskivät pysyä paikallaan, aivan kuten Elodiallakin, ettei kuolleen isännän yllä oleva peto huomioisi sitä.

Sitten, kun veri -niin haltian kuin miehen oman- oli jo kuivunut Karhuntakun ylle, aurinko alkanut laskea ja kaikki ympärillä täysin hiljaista, tuo peto lopetti. Ruumista ei olisi enää voinut luulla haltiaksi, näyttäen lähes siltä kuin tämän keho olisi väännetty väärinpäin sisältä ulospäin.
Karhuntakku nousi hieman huojuen pystyyn, kärsien haavoistaan. Ja eräästä muustakin asiasta...
Hän oksensi, kehon vierelle, kaiken veren ja raa'an lihan mitä oli ahminut epämääräisessä olotilassaan. Hän ei ollut enää eläin, vaikka mieli olisi kuinka sitä. Hän oli nyt ihminen, eikä ihmiskeho kestä raakaa lihaa tai verta kuin pedoilla.
Katsellen synkkänä maahan mies sylkäisi kitkerää makua suustaan, astellen huojahdellen pois ruumiin luota.
Ja pysähtyi nähdessään likan.

...
Mitä hän voisi sanoa?
Hän oli myötäillyt vaistojaan, ajautunut tilanteen mukana, muistaen ne ajat kun häneltä vietiin kaikki pois. Ei hän halunnut saman tapahtuvan nytkään. Ei Karhuntakku katunut haltian tappamista. Vain sitä että toinen pääsi pakoon.
Ja Elodie... Ei tämän olisi ehkä tarvinnut nähdä sitä. Ei olisi tarvinnut.
Karhuntakku hieraisi kasvojaan, tuntien miten kuivunut veri kasvoilla hilseili irti ikävästi.
"El-..." Karhuntakku aloitti mutta pysäytti, miettien mitä sanoisi.
"Et ehkä koskaan ymmärrä Elodie, miksi tein tämän. Vaikka selittäisin. Mutta ymmärrä, että halusin vain suojella. Ja en koskaan, ikinä, satuttaisi sinua", Karhuntakku puhui seisoen paikallaan, katsellen faunia apeana.
Elodie tuskin koskaan ymmärtäisi vaikka yrittäisi. Toinen oli niin viaton ja kokematon maailman kylmälle realistisuudelle kuolemasta ja elämästä, mustasta ja valkoisesta sekä niistä eri sävyistä niiden välillä.
Mutta vaikka toinen tulisi pelkäämään tai inhoamaan Karhuntakkua vielä jonakin päivänä miehen tekojen vuoksi, ei se haittaisi. Jos se olisi hinta tytön suojelemisesta, karhumies oli valmis maksamaan sen vaikka tuplana ja selkänahkansa kanssa.
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 07 Kesä 2014, 02:39

Kuinka kauan Elodie oli oikein seisonut paikoillaan väristen puuta vasten? Aurinkokin oli alkanut laskea mailleen ja tytön jäykistyneitä lihaksia säri, jos hän olisi paniikiltaan sitä huomannut. Fauni voi pahoin, hän ei halunnut katsoa kuinka peto teki ruumiista selvää. Elodie ei kuitenkaan kyennyt juoksemaan, hän olisi seuraava jos hän niin tekisi.
Kenties jokin oli naksahtanut faunin päässä? Vaikka hänen edessään oli selvästi Karhuntakku, hän näki vain pedon. Hän oli yhtä seonnut kuin mieskin.

Yllättäen peto perääntyi ruumiin luota ja nousi hiljalleen ylös. Paniikki sai sydämmen tykyttämään Elodien korvissa. Mies kääntyi ja katsoi häntä. Fauni yritti olla liikkumatta, mutta keho tuntui tärisevän vain enemmän. Tyttö uikahti pedon yrittäessä puhua hänelle, mutta hän ei saanut sanoista kunnolla selvää ...ymmärrä ...että haluaisin... satuttaisi sinua. "Ei... älä... ei, ei..."Elodie vapisi yrittäen sanoa jotain. "Missä... olet...Ka-Karhu...Karhuntakku..." Paniikki kivisti rintaa tyrehdyttäen faunin sanat ja hän tunsi vain vetävän kiivaasti keuhkonsa täyteen ilmaa, ennen kuin päästi todella kimeän ja itkunsekaisen kiljaisun. Se hätkähdytti jähmettyneen hevosenkin, joka alkoi hermottomana talsimaan paikallaan.
Elodie otti puunrungosta tukea ja työnsi itsensä liikkeelle, juosten kompuroiden, mutta niin kiireesti kuin pystyi Karhuntakun ohitse kohti ruskeaa oria. Sirot sormet hapuilivat otteeseensa oksiin kiinni jääneitä ohajaksia, repien ne irti. Hevonen tajusi oitis vapautensa koittaneen, lähtien kiireesti liikkeelle, kuitenkin poukkuroiden muutaman kerran tuntiesaan jonkin kömpelösti roikkuvan satulasta kiinni.
Rystyset valkoisina fauni puristi satulasta kiinni, roikkuen puolittain ratsun selästä. "Karhu... Karhu..." Tyttö nyyhkytti puristaen silmiään kiinni, orin juosten vain kauemmas ja kauemmas pedon luota.
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 10 Kesä 2014, 01:53

Karhuntakku ei ehtinyt reagoida rypiessään omassa synkkyydessään, laskien vain katseensa alas apeana kuullessaan tytön itkuisen äänen, uskoen että Elodie pelkäisi häntä nyt.
Kiljaisu... Toisen kiljaisu, oli kuitenkin se pahin, vihloen niin Karhuntakun korvia kuin myös sydäntä, miehen seisoen epätoivoisena paikallaan tietämättä mitä tehdä. Hän halusi lohduttaa, lupailla ja rauhoitella tyttöä, mutta miten? Hän itse oli veressä ja varmasti se miten hän oli raadellut haltian ruumista oli vielä tuoreena toisen mielessä. Ei toinen voinut nähdä häntä enää minään muuna kuin karhuna.
Vaikka sitä mies ei ollut halunnut suojellessaan tyttöä.
Mutta sitä mies ei ollut odottanut, että fauni olisi hypännyt tuon vieraan hevosen selkään paetakseen hänen luotaan!
"He- ELODIE!" karhumies ehti karjaista hädissään toisen perään, mutta haltian ratsut eivät ole mitään hitaita kyntöhevosia. Pian niin koni kuin faunikin olivat kaukana jossakin, miehen pienen hetken epäröiden tytön ja ruumiin välillä. Hän ei kerennyt nyt siitä huolehtimaan. Metsänpedot varmasti löytäisivät pian haaskalle ja tekemään työn loppuun, jättämättä paljonkaan mitään niille jotka palaisivat hakemaan kuolleen haltijan ruumiista...

Joten Karhuntakku juoksi, nopeammin ja kovemmin kuin koskaan ennen elämässään yrittäen pysyä hevosen perässä.
"Elodie! Odota!" Karhuntakku huusi epätoivoisena, miettien mitä kaikkea voisi Elodielle tapahtua jos tämä eksyisi hevosen kanssa pois hänen näkökentästään.
Niin monia vaaroja, todellisia, pahempia vaaroja kuin mitä Karhuntakku oli kuvitellut noista kahdesta haltiasta joita hän epäileväisenä katseli.
Tyhmä, tyhmä, tyhmätyhmäTYHMÄ!
"ELODIE! Pysähdy!" Karhuntakku huusi hengästyneenä, tuntien jo voimiensa hyytyvän. Hänellä ei ollut kestävyyttä tälläiseen juoksemiseen...
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 10 Kesä 2014, 12:43

Tuuli humisi korvissa orin kiitäessä puiden ja pensaiden ohitse, tietäen selvästi minne oli menossa. Elodie yritti kömpelösti päästä satulan selkään, mutta se tuntui toivottomalta. Pelon jäykistämiä lihaksia särki, itku sai pään tuntumaan raskaalta, hän oli uupunut.
Elodie hätkähti kuullessaan huutoa suunnasta josta he kiiruhtivat pois. Tyttö raotti pienesti silmiään, yrittäen katsoa taakseen, mutta poukkoileva kyyti vaikeutti tätä suunnattomsti. Ääni kuului taas, joku huusi hänen nimeään, käski pysähtymään. Karhuntakku? Fauni ei ollut varma, se saattoi myös olla se peto, joka jäljesti häntä ja ratsua. Pelko moisesta ajatukseksesta sai Elodien käpertymään nahkaista satulaa vasten. "V-Vie minut pois... täältä." Tyttö pyysi orilta itkun vääristämällä äänellä. Hevonen joko kuunteli tyttöä tai pelästyi takaa kuuluvaa ääntä samalla lailla kiihdyttäessään vauhtian entisestään.

//Elikkäs, musta tuntuis et voitas hypätä etiäpäin tän pelin kanssa. Siihen kun Elodie on takas kaupungissa ja on aikessa mennä varottamaan sitä haltiaa ja Karhutakkuki on aikeissa mennä ripustamaan se suolista jonnekki :D Eli miten ois?//
Janni
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 11 Kesä 2014, 00:44

Karhuntakku todella yritti. Hän ei halunnut luovuttaa, ei antaa tytön kadota, varsinkaan näissä merkeissä. Ei hän halunnut menettää faunityttöä. Ei hän halunnut jäädä yksin, vaikka hän sanoi muille muuta. Elodien kohtaaminen, läheisyys, tämän kanssa juttelu... Ne olivat asioita joita karhumies kaipasi, mutta ei halunnut joutua kohtaamaan enempää menetyksiä ja pettymyksiä muiden kanssa.
Mutta Ellie oli erilainen, tämä oli vielä pentu. Viaton ja ilman minkäänlaisia ilkeitä ajatuksia kenestäkään.
Mutta hevosen vain jatkaen matkaansa, vieden Elodien kauas pois, ei Karhuntakku jaksanut enää vaan kaatui polvilleen ja sitten koko pituudelleen maahan.
Itkien, nyyhkyttäen, valittaen...
Olen pahoillani Elodie. Ole kiltti ja tule takaisin. Minä teen mitä tahansa, ihan mitä tahansa haluat.
Kiltti...
Älä jätä.

#Dundund DUUU the end. For now...#
Vahti
 

Re: Dawn of Honey || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Kesä 2014, 01:41

//Jep the endoo! Jatkoa seuraa täältä! //
Janni
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron