Kirjoittaja Vahti » 23 Huhti 2014, 16:55
Livertäjä istuutui myöskin takan ääreen, faunitytön vierelle ja vilkaisi tätä apeaa pikkuista. Karhu kallisti pienesti päätään mietteliäänä, hymyillen sitten.
"Tiesitkä Elodie, että isämme ei ollut kovin kiintynyt lihan syöntiin myöskään?" Livertäjä tokaisi pirteänä. "Hän kyllä söi lihaa jos oli pakko tai hänelle tarjottiin, mutta hän mieluummin söi kaikenlaisia kasviksia ja muuta vastaavaa. Hän antoi yleensä meidän syödä kaiken lihan tai metsästää. Muistan kun minä ja Hunajakieli saimme kokeilla ensimmäistä kertaa metsästystä isoon otukseen, se oli silloin mäyrä. Ilkeä otus mikä puri minua suoraan naamaan. Vieläkin särkee muistellessa", Livertäjä selosti ja pyyhki kuonoaan pehmeästi tassullaan.
"Ettekö te faunit syö sitten lihaa? Vai onko se osittaista? Minä ja Hunajakieli tapasimme kerran faunin, kiva tyyppi, vaikkakin pelkäsi meitä aluksi mutta hänellä on paljon tietoa jota tykkäsi jakaa meidän kanssa. Hei Karhuntakku, mikä oli hänen nimensä?"
"Taisi olla Rautajalka", karhumies murahti pöydältä, leikellen kaloja tikkujen päähän taidolla ja nopeudella. "Niin, Rautajalka. Hänellä oli sellainen rautarengas toisessa jalassaan, raukkaparka oli ollut orjana mutta sitten paennut. Minä ja Hunajakieli yritimme keksiä keinoa saada sitä irti, mutta loppujenlopuksi meidän piti pyytää isän apua. Hän ja fauni menivät jonnekin muualle, ja isä palasi myöhään yöhön, kantaen sitä rautarengasta. Hän kertoi että fauni oli lähtenyt omia menojaan kiitettyään kovasti, antaen isäukolle hassun makuista yrttiä minkä kuuluisi toimia haavoihin. Ei tosin tuntunut toimivan..."
"Koska sinä söit kaiken samantien, eikä sinulla ollut edes mitään haavaa tai kipuja, tollo", Karhuntakku tokaisi pöydältä pahemmin vilkuilematta työstään.
"No anteeksi että satuin olemaan nälkäinen ja sinä kieltäydyit kalastamasta minulle", Livertäjä tokaisi tassut puuskassa, iskien silmää Elodielle.
"Laiskuri", oli Karhuntakun yksinkertainen tokaisu takaisin.