Kirjoittaja Vahti » 10 Huhti 2014, 01:02
#Onhan se xD #
Kaipasi, seuraa? Livertäjä? Karhuntakun kummastunut katse siirtyi faunista edellä kulkevaan veljeensä, joka yhä pälätti. Ensimmäinen ajatus oli, ettei Livertäjä mitään seuraa kaivannut, tämähän oli niin sosiaalinen ja juttua vääntävä kenen kanssa tahansa, puhuvana karhuna jopa enemmän kuin heidän aikoja sitten pois mennyt isäkarhukin... Metsän ainoana puhuvana karhuna. Nimenomaan, karhuna. Kun he olivat pentuja, heitä katsottiin niin muiden karhujen kuin minkä tahansa muun eläinten osalta kummallisina otuksina. Eihän eläinten kuulu olla niin puheliaita, varsinkaan ihmiskielellä. Oli vain hän, Livertäjä ja isä jotka puhuivat sitä. Äiti hiukan yritti, mutta tämä olikin tavallinen karhu.
Sitten Karhuntakku muuttui ihmiseksi.
"Minusta tuntuu että veljesi kaipaa vain seuraa."
...
Ehkä... Elodie oli oikeassa.
Ehkä.
"Nää, ei hänestä pääse millään eroon", Karhuntakku mutisi olkiaan kohauttaen, katsellen veljeään. "Toivottavasti et pelästynyt liikaa muuten", Karhuntakku sanoi pahoittelevasti takaisin Elodielle. "En vain aina siedä veljeni seuraa kun... Niin."
Kun toinen höpötti koko ajan.
"Hei! Ettekö tiedä että on epäkohteliasta puhua toisen päälle?" Livertäjä tokaisi lähes moittivaan sävyyn, mutta tämän kasvoilla oli leveä hymy ja tämä naurahti vain heti perään. "Joten, kuten olin sanomassa, niin minusta pikkukalat maistuvat paremmilta, ne ovat niin pieniä ruotoineen. Mutta sitten taas aikuisissa on enemmän rasvaa ja se mäti on niiiiiiin herkkua kun löytää oikean sellaisen pullean, kirkkaan mäti-"
Ja niin jatkui matka joelle, Karhuntakun katsellen veljeään.
Ehkä hän voisi olla hiukan ymmärtäväisempi isoveli toiselle.
**
Viimeinkin he pääsivät joelle, mikä virtasi suoraan Aodhá järveen. He olivat saapuneet joen syvimmälle osalle, missä aikoja sitten sulanut vesi ensin virtasi vähän matkan päässä matalikossa tasaisesti, muuttuen pienen, noin metrin, pudotuksen jälkeen voimakkaaksi virtaukseksi alaspäin. Ja tuon pudotuksen kohdalla hyppelivät kalat vastavirtaan erivärisinä ja erikokoisina.
Livertäjä päästi innokkaan äännähdyksen, hypähtäen etujaloillaan kunnes syöksyi kohti jokea pudotuksen yläpäähän, antaen kalojen hyppelehtiä ohitseen. Tosin yksi osui suoraan häntä nokkaan karhun luimistaen korviaan.
Karhuntakku nauroi ilkeästi vahingoniloisena leveä hymy kasvoillaan. Hah!
"No Elodie, haluatko kalastaa veljeni kanssa vai autatko ensin tiskien kanssa?" Karhuntakku kysyi hymyillen Elodielle.
"Tule Ellie! Täällä on hurjasti kalaa!" karhuveli huusi joelta.
#Miulla on jo pitkään ollut halu kutsua Elodietä lempinimellä Ellieksi (jotenkin kiva hellyttelynimi)... Livertäjä antoi oivan syyn >D #