kinda sorta jatkoa täältäConstantine Fritz, Lily Scarlington
Ilta oli edennyt jo pitkälle, kun kuninkaallinen saattue oli viimein päässyt yösijaansa. Quinn metsässä sijaitseva pienempi ihmiskylä oli ottanut vastaan arvovieraat juhlien, vaikka saapumisaika olikin ollut myöhäinen. Mutta harvemmin sitä suurmiehet pysähtyivät tähän vaatimattomaan pikkukylään, siniverisistä puhumattakaan. Itse kuningasta he eivät kuitenkaan olleet vieraakseen saaneet, mutta Scarlingtonin nuorin oli lähes yhtä hieno vieras. Siniverinen kuin siniverinen, eikö?
Oli paikalla myös toinenkin kuninkaallinen, jonka arvoa tosin ei tässä kylässä tunnistettu. Haltioiden kuningatar oli saattueineen ollut niinkin epäonninen, että oli törmännyt iltahämärässä Scarlingtonin saattueeseen. Valitettavasti ihmiset olivat tällä kertaa paremmin varustautuneita ja haltiat oli kukistettu, lähinnä kiitos kuului mukana olleille kenraali Fritzille ja tuon eliiteille. Raskaasti suojatut sotilaat eivät olleet kovin helppo vastus kevytrakenteisille ja kevyesti iskeville haltioille. Vankeja oli otettu tasan kaksi. Yksi korkeammassa arvossa ollut sotilas, sekä itse kuningatar. Sotilas oli saanut pitää henkensä ainakin vielä vain sen tähden, koska jotakuta piti saada kuulustella siten, että pystyi myös uhkailemaan. Kuningatar oli liian arvokas vanki mukilointiin ja pahoinpitelyyn, sillä siitä suippokorvasta oli vielä enemmän hyötyä elävän, kuin kuolleena.
Minkäänlaista kunnioitusta haltioiden kuningatar ei kuitenkaan ollut saanut saattueelta, saatikka sitten kyläläisiltä. Hentorakenteista naista kohdeltiin kuin halpaa huoraa, tönittiin ja varmistettiin, ettei tuo tuntenut oloaan hetkeksikään turvalliseksi. Kyläläisistä moni kävi jopa osoittamaan mieltä suippokorvaisen kuninkaallisen nähdessään, sylkien kohden tuota.
Vangit vietiin kuitenkin kylän kokoustaloon, erillisiin huoneisiin. Sotilasta alettiin saman tien kuulustelemaan, kun taas kuningatar käytiin itse kenraali Fritzin toimesta saattamaan vaatimattomannäköiseen työhuoneeseen, josta haltia ei varmastikaan pakenisi. Koko mustassa panssarissaan kävelevä kenraalin järkäle piti toista raskaista käsistään haltiakuningattaren olalla, työntäen tuota eteenpäin. Ja askelten vauhtihan määrittyi kenraalin valtavan, reippaan askelluksen mukaan.
Constantine suorastaan huokui sitä vihaa ja vastenmielisyyttä tätä naista kohtaan. Jos Constantinelta olisi kysytty, olisi hän repinyt haltian pään irti paljain käsin ja postittanut sen haltiakuninkaalle saman tien. Tai kenties olisi pitänyt leikata jalka irti. Silmä silmästä, eikö?
Huoneelle saavuttua kenraali kävi tönäisemään naisen peremmälle huoneeseen, kauemmaksi itsestään. Ovi pamahti kiinni järkäleen perässä, kenraalin jäädessä kahden haltian kanssa. Pitihän jonkun pitää tuota silmällä ja siihen asti, kunnes kaikki olisivat asettuneet ja hänen joukkonsa rauhoittuneet, saaneet hoitoa haavoihinsa ja syöneet, päätti kenraali pitää silmänsä kiinni tässä naisenkuvatuksessa. Hän kun oli yksi niistä, jotka vähiten vaurioita olivat kärsineet aikaisemmassa yhteenotossa. Ei haltiat olleet päässeet edes läpi hänen haarniskastaan
Huone jossa he olivat, oli valaistu hyvin ja sen nurkassa roihusi reipas takkatuli. Sisustus huoneessa ei ollut kummoisempi, pari nojatuolia, työpöytä keskellä huonetta, sekä huoneen seiniä koristi isot kirjahyllyt, jotka pursusivat kirjoja ja papereita.
Onko teillä voitto noussut niin päähän, ettette osaa edes metsässä olla enää varuillanne Constantine avasi suunsa, joka visusti olikin pysynyt kiinni tähän asti. Kenraali asetti selässään roikkuneen valtavan tapparansa ovenpieleen nojaamaan, sen terän käydessä kolahtamaan vasten lattiaa, aiheuttaen pienet lommot alleen.
Kuinka typerää on liikkua niin kevyellä puolustuksella metsäteillä Mutta mitäpä muutakaan voi olettaa sinun kaltaisilta Kenraali jatkoi, samalla kun lähestyi pienesti haltiaa. Lattialankut narisivat valtavan miehen askeleen alla, aivan kuin valittaen painosta. Hyvä etteivät periksi antaneet.
// HUEHUEHUEHUEHUEHhgs //