Kirjoittaja Mori » 02 Kesä 2014, 11:06
Edward
Ilma oli leuto, oli jo ollut päivällä. Pienet kiiltomadot mönkivät maassa tuikkien kuin tähdet taivaalla. Vähän väliä kävi lämmin tuuli heilauttelemassa puiden lehtiä. Se sai lehdet havisemaan kuin musiikin, jota oli mukava kuunnella. Se oli luonnon musiikkia. Taivas oli jo täynnä kirkkaita tähtiä, jotka tuikkivat kirkaalla kesätaivaalla. Niin, kesä oli tullut ja aikoi jäädä pysyäkseen muutamaksi kuukaudeksi. Talvi oli ollut kyllä melkoisen leuto, mutta lunta oli silloinkin tarpeeksi. Täysikuu loisti taivaalta saaden puiden lehdet näyttämään hopeisilta. Silmäpari katseli niiden kauneutta ja sitten kuuta. Edward seisoi metsässä tuijottaen ylös taivaalle. Hän oli ruskea, uljas susi tai oikeastaan ihmissusi. Koska oli täysikuu hän oli suden hahmossa, sillä ei osannut vielä hallita omaa muodonmuutostaan. Hän olisi niin mielellään hallunut olla ihminen sinä hetkenä, mutta kiroaminen omalle kotalolleen oli turhaa. Menneiden murehtiminen oli turhaa. Vain sillä oli merkitystä, että otti opikseen virheistään.
Edward ei ollut syönyt sinä iltana, hänelle ei oikein maistunut ruoka saatika liha sillä hetkellä. Lihan syönti ei ollut ongelma tai mikään, mutta yleensä täydenkuun aikaan hänen muistonsa pyrkivät ulos. Suden jäsenet liikahtivat hitaasti, kun se irroitti lopulta katseensa kuusta ja lähti löntystelemään pitkin metsää. Hänellä ei ollut paikkaa minne mennä. Hänellä ei ollut perhettä, ei enää. Koska he olivat saaneet saaton hänen omista kylmistä käsistään. Vai pitäisikö niitä sanoa tassuiksi? Sillä ei ollut nyt väliä. Edward hyppäsi ison kiven yli ja laskeutui sen eteen sulavasti joustaen jalkojaan. Äkisti hän jäykistyi, kun metsän siimeksistä kuului soittoa, se muistutti huilun soittoa, mutta sillä oli hivenen eri sävy kuin huilulla.
Nyt kun Edward musiikin kuuli, hän tiesi tarkalleen kuinka kaukaa se tuli. Oli ehkä vähän pelottavaa miettiä, kuinka tarkka hänen kuulostaan oli tullut. Myös savun haju löysi tiensä suden nenään. Se sai hänet aivastamaan pari kertaa. Savu oli lähellä, se haisi lihalle. Hän kääntyi ja lähti kävelemään varovasti kohti ääntä. Ikään kuin yöperhonen valon houkuttamana.
Susi pysähtyi, sen silmät kiiluivat kirkkaassa tulen luomassa valossa. Hän ei ollut sen valossa itse, vaan pysytteli varjoissa ja piilossa. Nuotiolla käristyi jokin liha, mutta Edward ei ollut varma minkä eläimen se oli. Nuotion takana vai vieressä istui tyttö. Oikein sievä. Edward katseli tyttöä hetken ja mietti. Menisikö hän tuohon ja paljastaisi itsensä? Olisiko hyvä lähteä vaiko jäädä. Tosin paikka, jossa tyttö istui oli melkoisen helppo löytöö ja nähdä. Hän kävi nopeasti vaihtoehtoja päässään, kun musiikki lakkasi. Suden korvat vavahtivat hivenen ja ne painautuivat päätä vasten, kunnes ne nousivat sieltä takaisin kuulostelemaan ääniä. Edward säpähti kuullessaan oman kurisevan vatsansa. Jos tuosta lihasta nyt vähän likenisi hänellekin. Jalat liikahtivat omia aikojaan ja astuivat nuotin valon kehystämään tilaan. Kun suuri kokoinen susi ilmestyi kokonaan pimeydestä, se lysähti istumaan vastapäätä tyttöä ja tuijotti toista kuin odottaisi lupaa. Edward katsoi kiinteästi ruokaa, hänellä oli nälkä, eikä hän aikonut peitellä sitä tosi asiaa.
Hän lähtisi, jos tyttö niin halusi, mutta hän jäisi vahtimaan tytön turvallisuutta. Susi kallisti hivenen päätään ja liikutteli rauhallisesti häntäänsä, kuin osoittaakseen, ettei ollut pahoissa aikeissa. Edward kun ei voinut puhua susimuodossaan. Korkeintaan murahdella ja ulvoa.
//Ja täältä me tulemme! Edward anna palaa! >< Edward: Älä töni! Minä en...~ Minä: Mene nyt! Älä ujostele, se on vain Nakami! <3