Without warning, without knowing || Mori


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Kesä 03, 2014 8:57

Without warning, without knowing || Mori

// Mori kera Edwardin :33



Caladhiel


Kaunis päivä tuntui liian täydelliseltä tuhlattavaksi nurkissa kyhjöttämiseen, joten -yllätys yllätys- Caladhiel oli lähtenyt ainoaan paikkaan jossa hän tunsi olevansa kuin kotonaan. Metsään. 

Auringonsäteet paistoivat korkealta porottaen, mutta lehtipuut tarjosivat lohduttavaa, viileää varjoa niiden alla kulkeville. Pieniä kävelystä tamppautuneita polkuja risteili sinne tänne ja tuonne, mutta kaikki vaikuttivat yhtä hylätyiltä kuin kyseinen osa metsästä. Paljon ei väkeä näillä main liikkunut, eikä hiljaisuuteen paljon poikkeuksia mahtunut - mitä nyt aina aika ajoin lintu päätti lirkuttaa kirkkaan sävelmän, mutta saamatta vastakaikua jatkoi matkaansa johonkin varjoisampaan paikkaan. 
Tavallinen, ehkäpä jopa tylsistyttävän tavallinen päivä, niin metsälle kuin haltianaiselle. Samoojan kulkiessa reippain, tottunein askelin polkuja eteenpäin vailla sen suurempaa määränpäätä, ei risahdustakaan kuulunut: pieni suhina välillä vain kaavun kankaasta kun tuulenpuuskan poikanen sitä hetken liikutti, mutta muuten kulki haltia tottuneesti normaalille kuulolle äänettömin askelin. Yksin liikkuessa kun oli aina hyvä pidättäytyä varuillaan. 

Lehtipuiden tasainen maasto sai pienen käänteen kun levittäytyi hieman harvemmaksi alueeksi. Muutama enemmän käytetty polku siitäkin haarautui sivuille, mutta nekin yhtä hylätyt kuin edeltäjänsä. Pieni aukea toimi kuin luonnon itse muokkaamana levähdyspaikkana, muutaman isomman mättään ja kiven sisältäen reunemmalla ja aikaisempaa alkavan puron haaralla joka niiden vieressä hitaanoloisesti virtasi. Vesi oli kirkasta, kuten vuorilta yleensä alkunsa saavien pikkupurojen, ja liplatus toi pientä elämää hiljaisuuteen. 
Caladhiel seisahtui katselemaan virtausta. Vesi ei ollut viittä senttiä syvempää, pohjan hiekka ja virran kuluttamat kivet erottuivat selvästi. Pieni idea pilkahti haltian mieleen: nyt kun kerran veden äärellä oltiin ja ketään ei lähelläkään hän nähnyt saatikka aistinut, voisihan taitoja hieman harjoittaa. 
Kaavun huppu heilahti pois päästä, ja ruskeat kutrit pysyivät löyhällä, muutamalla vakoisella kukalla koristellulla letillä. Muutaman hiussuortuvan, mukaan lukien sen yhden ainoan kirkkaanvalkoisen, hän kietaisi karkuteiltään silmien edestä siihen kiinni. 

Haltia pyöräytti etusormeaan ja pystysuuntainen samanmoinen liike nostatti muutamia pisaroita purosta, kimaltelevaan aurinkoon. Ne leijuivat Caladhielin silmien yllä, kunnes toinen käsi käski pisarat täyttämään jo tyhjäksi kuluneen, vyöhön ripustetun leilin. 
Uudet pisarat nousivat, ja haltian pyöritellessä tottuneesti käsiään alkoivat ne muuttua. Caladhiel sivalsi kädellään ilmaa, ja vedestä muodostunut miekantapainen seurasi perässä. Hän puristi kätensä nyrkkiin, ja vesi hitaasti haihtui vesihöyryksi. Sitten hän pyörähti ympäri piruetin ja löi kätensä maahan. Vasta höyrystynyt vesi valahti ruohikon päälle piikikkäiden kuurapuikkojen mereksi. 

Kaikki Samoojan kädenliikkeet olivat kuin keveää tanssia, jossa vain partnerina toimi tuo hänen elementtinsä. Se kuunteli häntä tarkasti, seurasi hänen jokaista elettään. Pienen ajan päästä oli vihreäsilmäisen otsalle jo muodostunut muutama hikikarpalo: ei voimien ylläpito pidemmän aikaa aivan helppoakaan ollut. 
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ti Kesä 03, 2014 11:36

Re: Without warning, without knowing || Mori

//Täältähän me tulemme! Minä: Juokse nopeammin, tai pukkan sinut alas tuolta jyrkänteeltä! Edward: Mit-! *Työnsi miehen alas jyrkänteeltä* Ja näin pienet haaverit saanut kaveri on tulossa ;DD

Edward

Päivä oli mitä kauneinmpia. Pieni puro solisi metsäpolún vieressä, kun mies asteli rauhallisesti eteen päin. Hänellä ei olut varsinaista määränpäätä. Ei koskaan ollut. Hän meni sinne, minne tuuli kuljettaa, hän oli vapaa tekemään mitä tahansa. Kukaan ei estänyt häntä. Ainut asia, joka sitoi häntä jotenkin, oli hänen menneisyytensä. Edward katseli metsän maisemaa, joka tuntui tihenevät ja tihenevän. Ties kuinka monta kertaa, hän oli kävellyt metsässä, eikä siltikään tiennyt kaikkia sen kolkkia. Metsä oli vain yksinkertaisesti liian suuri sellaiseen.
Ihmissuden pää kääntyi, kun hän kuuli jotakin ääntä. Se tuntui veden ääneltä, tosin ei se tullut tästä pienestä purosta. Se tuli jostain kauempaa, mutta mies oli vielä vähän tottumaton herkkään kuulonsa, että lähti sinne äänen perään samoin tien. Hänellä oli paha tapa ottaa selvää, kuka sellaista ääntä teki. Oli se sitten eläin tai joku olento.

Edwardin askelten viedessä vähän syvemmälle metsään, hän ei kuullut enää veden ääntä. "Eksyinkö?" hän mutisi itsekseen. Kun hän oli kääntyä, mennäkseen takaisin, hänen jalkojensa alta katosi maa. Hetken tunne oli hämmentynyt, eikä tajunnut ihan heti mitä oli tapahtunut. Tosi asia iski kirjaimellisesti selkään, kun hän putosi alas jyrkänteen omaiseen monttuun, jonka korkeus oli ehkä muutaman metrin. Edwardin pääsai kolhuja, kun hän tipahti alas. Hän tunsi, kuinka hänen kehonsa heittelehti sinne tänne, osuessaan kiviin, juuriin ja maahan. Lopulta kaikki loppui ja hän tunsi vain järkyttävän oloisen tyhjyyden katsellessaan ylös taivaalle.
Edward ei tiennyt oliko hänelle sattunut pahastikin, johonkin paikkaan sattui, mutta ei muuten. Kiitos sietokyvyn, joka saattoi olla joskus ongelmakin. Hän katseli käsiään, liikutteli niitä. Katsoi sitten jalkojaan ja liikutteli niitä. Lopulta mies nousi ylös maasta ja pudisteli likaa vaatteistaan. Hän kosketti päätään ja tunsi veren hajun. Hän katsoi kättään, joku pikku haaveri hänen päässän oli, josta tuli verta. Noh, se paranisi kyllä. Edward otti juurista ja maasta tukea, kun ponkaisi ylös montusta.

Päästessään ylös lopulta hän kuuli taas veden äänen. Ehkä olisi hyvä huuhdella haavat vedellä. Hän suuntaisi kulkunsa taas veden ääntä kohti. Hän tunsi pienen jomottavan kivun vasemmassa nilkassaan. Hän katsahti siihen ja näki nilkan hieman tummuneen. Jalka ei ollut murtunut, sen hän tiesi, mutta nyrjähtänyt se oli pahastikin.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Kesä 04, 2014 12:29

Re: Without warning, without knowing || Mori

//Voi Edward-parka! Tule äkkiä (saamaan lisää kolhuja) hoidettavaksi! x)

Caladhiel

Haltia lepäsi hetken aikaa polvilleen istuen puron vieressä. Pitkästä aikaa kun hän oli enemmän harjoitellut, tuntui ettei olisi oikein vettä kannatella jaksanut. Pienet liikkeet ja taiat eivät vieneet paljoakaan energiaa, mutta hieman suurempi vesimäärä oli pitää hallinnassa paljon haastavampi. Tosin kerta kerralta Caladhiel onnistui siinä paremmin.
Haltia joi kirkkaasta vuoristopurosta, ja pesi samalla hieman kasvojaan. Vesi oli kylmää, ja niin puhtaan makuista kuin vain pystyi olla. Puhtaalta se näyttikin.

Tauko oli ohi, ja haltia ponnisti itsensä taas pystyyn. Tällä kertaa hän ei nostanut vettä harjoiteltavaksi purosta, vaan yritti jotain uutta.
Caladhiel painoi jalkateränsä vedenpintaan, kuin olisi astunut kävelemään puron pinnalle. Hän pyöräytti oikeaa kättään lyöden lopulta molemmat kämmenselkänsä kevyesti yhteen, ja astui jalallaan veteen.
Vaan eipäs haltian pitkävartinen saapas uponnutkaan, sillä jalan alla oli nyt sopivan paksu kerros jäätä hentoa naista kannattelemaan. Toinenkin jalka astui pintaan, ja senkin alle saatiin kuurainen alusta. Hetken aikaa hän siinä seisoskeli kunnes aurinko alkoi keskellä kesää nähtävää luonnonoikkua vedenpinnasta sulattamaan. Jonkun aikaa sai Caladhiel vielä jalkansa kuivina pidettyinä, mutta joutui lopulta porotukselle luovuttamaan ja astumaan jääkerrokselta pois ennen kuin olisi alustan kadotessa veteen molskahtanut.
Vihreäsilmäinen hymyili itsekseen katsoessaan jääkerroksen pikku hiljaa vedenpinnasta ensin ohenevan, sitten lopulta katoavan kokonaan. Vaikka aurinko olikin peliin puuttunut, oli hän tähän kuumuuteen jotain saanut luotua, siitä sieti siis olla tyytyväinen.

Caladhiel silmäili hiljalleen ympärilleen. Ehkä varmistaakseen, ettei kukaan ollut huomannut, ehkä tarkistaakseen, ettei kukaan tänne päin tulossa ollut. Aukean ympärillä olevat kasvitkin vaikuttivat ihan hyväkuntoisilta, nekään eivät tarvitsisi loitsuja tai rohtoja tänään. Hyvä niin. Ihmisten alkaessa tunkeutua yhä syvemmälle metsään ja taisteluiden loimutessa, kukaan heistä ei tuntunut välittävän lainkaan metsän vanhimmista puista, aarteista joita kuuluisi suojella. Ei, jos eivät polttopuiksi joutuneet niin saivat toimia miekkojen ja nuolien harjoitusvastustajina, tai muuten vain kaiverrusten paikkana, kun joku idiootti päätti puukollaan kallisarvoista kaarnaa tuhota ja luonnon omaa omaisuutta tappaa.
Caladhielin teki mieli läimäyttää näitä typeryksiä. Jos nyt koskaan tällaisen ihmisen tapaisi. Hän näki ja kuuli kuinka metsä kärsi, ja vaikka kaikkensa teki, joitain asukkeja hän ei saanut hoidettua tai elämänvoimaa annettua. Tällöin tuntui kuin olisi toiselta hengen riistänyt, vaikka syy oli näiden ajattelemattomien.

Ketään ei lähellä tuntunut olevan, ja valpas pää laskeutui taas vettä kohti. Tuskin kukaan täällä hylätyimmillä paikoilla kulkisikaan.


//en vielä itse asiaan mennyt, jos haluat Edwardin kanssa vielä jatkaa jalan kanssa kipuiluja :D Edward-raukalla ei ole tänään mikään sen onnenpäivä, sääliksi käy. ;)
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Kesä 04, 2014 1:22

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Edward irvisti, kun jomotus tuntui hieman voimistuvan painon tulessa nyrjähtäneen nilkan päälle. Hän käveli ja huomasi sukivansa sekaisin olevia hiuksiaan. Ne olivat muutenkin aina sekaisin, mutta nyt sieltä löytyi ruohoa, multaa sekä oksia. Hän ei oikein tiennyt mihin himputin monttuun oli tipahtanut, mutta siellä oli ollut varsin paljon kuihtuneita kasveja. Mies pysähtyi hetkesi, hän nuuhki ilmaa ja tunsi kaukaa veden tuoksun. Sen raikkaan ja houkuttelevan tuoksun. Hänellä oli jano. Hän nuolaisi hieman kuivuneita huuliaan ja jatkoi matkaa.
Haaverit eivät sinänlänsä haitanneet hänen kulkemistaan, koska hänellä ei ollut pelkoa siitä estikö kipu hänen liikkumistaan. Hän ei edes tuntenut juurikaan kipua, kuin nilkassaan, joka oli todennäköisesti pahempi mitä antoi kivultaan ymmärtää. Edward ymmärsi sen varsin hyvin, olihan hänen kipukynnyksensä noussut huimasti ylöspäin. Jalkojen ote maasta luiskahti ja mies rojahti äkisti naamaalleen. Suoraan johonkin pensaikkoon. Hän nosti päänsä ja yski lehtiä suustaan ja ravisteli päätään kuin koira konsonaan. Hän mutisi itsekseen jotain kirouksen kuuloista tai vastaavaa. Edward nousi hitaasti ylös ja vilkaisi tummunutta nilkaansa. Se ei kestäisi hänen painoaan enää yhtään. Hän hieraisi nilkaansa varovasti ja ähkäisi kivun ylittäessä kipukynnyksen.

Edward kapusi puun tukemana ylös. Hän ontui hieman kulkiessaan. Onneksi haavat paranevat nopeasti. Pienimmät olivat jo melkein kadonneet, mutta tuo nilkka vihoitteli ihan selkeästi hänelle. Edward ontui, kunnes tuli pienen aukioata muistuttavan metsäalueen reunalle. Aurinko paistoi pienelle vähän väljemmälle alueelle, saaden alueen hyvin kirkaaksi. Se oli oikein kaunista. Ihmissuden silmiin kuitenkin tarttui hahmo puron vierellä.
Hän näki, että puron luona oli joku tai jokin. Edward nielaisi, hän ei sittenkään aikonut mennä tuonne. Siellä oli joku ja jos hän olisi tässä jamassa, hän saattaisi... Se jäi sitten siihen. Miehen takana kului ääntä, oikein äänekästä. Se oli vain joku kettu, joka säpsähti nädessään hänet. Edward muutenkin 'säteili' ihmissuden vaarallisuutta, joten eläimet ymmärsivät olla kaukana hänestä. Kettu teki kovaa ääntä, räksätti ja juoksi pakoon. Edward katsoi ketun menoa ja aikoi kääntyä pois. Hän jättäisi toisen rauhaan. Tai ainakin hän luuli niin.

Se oli virhe arvio, niin hän sitä päättelisi lopuksi.

//Ei ihan Edwardin päivä tosiaankaan. Huolimaton ja kömpelön oloinen. Minä: Ed, nukuitko sinä yöllä? Ed: En... En sitten yhtä silmäystäkään sinun hihittelyn takia!
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti To Kesä 05, 2014 1:02

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel


Veden liikuttelultaan ei haltia oikein keskittynyt kuuloaistiinsa. Nuo suippokorvat kun olivat tarkanpuoleiset ja herkätkin erilaisille äänille. Mutta Caladhiel oli turruttautunut tähän turvallisuuden tunteeseen, vaikka vaisto sanoi aivan muuta. Älä koskaan laske itseäsi varomattomaksi, se kuiski. Kaikki Samoojan keskittyminen meni kuitenkin nyt elementin käsittelyyn, eikä vaisto päässyt kuiskimaan tarpeeksi kovasti jotta neito olisi sen huomioinut.
Liian monta turvallista päivää, liian monta vaaratonta tilannetta. Ne turruttivat mielen liialliseen luottamukseen, kuin yhtäkkiä kaikki olisi hyvää eikä mikään tai kukaan voisi olla uhkana saati vaarana. Tosin hyväsydämisenä haltijalla oli hankala uskoa monesta henkilöstä pahaa... Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, tietenkin. Kukaan ei ollut hirviö sisimmässään. Ei kukaan.

Kovasti ajatuksissaan tänään oleva haltia hätkähti räksytystä. Niin paljon, että vesipisarat leijumasta hänen käsiensä ympäriltä tipahtivat siltä seisomalta maahan. Normaalisti Caladhiel olisi rauhallisesti mennyt katsomaan, mikä oli hätänä, mutta pienikin häiriötekijä rauhaan oli tehnyt särön hänen sumentuneeseen harkintakykyynsä. Ääni oli niin pelästynyt ja uhattu, ja kun ketun pennut vielä isommilta teiltä päin yhtyivät kuoroon kuin varoituksena, ei neito muuta kerennyt ajatella kun oli jo ponkaissut juoksuun toista pikkutietä löyhästi seuraillen.
Metsän maastoon tottuneet jalat kiisivät nopeaa vauhtia, kuin saaliseläin pakosalla. Caladhiel koitti hokea itselleen käskyä rauhoittua, mutta kun saalis kerran säikäytetään se ei helposta rauhoitu. Haltian mieli oli nyt aivan kuin jahdatun, vaikka metsä oli hänen kotinsa ja turvapaikkansa. Oli outoa tuntea itsensä pelokkaaksi omassa turvapaikassaan. Ehkä turtuneet vaistot olivat saaneet säikähdyksestä pienen alkusykäyksen joka oli sitten hänet täysin hereille saanut. Tiedäppä sitä.

Vihreät silmät kääntyivät kesken vauhdin taakse katsomaan, kuin varmistamaan ettei kukaan perässä seurannut. Mitä viisainta se ei ollut, koska vaikka Caladhiel osasi polut vaikka sokkona kompuroimatta, ei ikinä tiennyt mitä edessä olisi, etenkään jos este polulla olisi itsekin liikkuva. Sen pienen hetken kun ei haltia eteensä katsonut, kerkesivät jalat edessä kulkevan saavuttaa.

Haltia itse tunsi vain sen, että törmäsi, johonkin tai johonkuhun, ja sen, että kaatui päistikkaa tätä jotakin päin. Hän tunsi vain sen, että kaatui kohti maata väistämättä jalkojen petettyä totutuilta asemiltaan, joko itse tai vieden jonkun mukanaan.


//Ei tippumiset ja kaatuilut vielä riitä, pitää vielä toisen juosta suoraan päin Edward-raukkaa... Ei Edwardin päivä, ei tosiaan!
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Kesä 05, 2014 11:08

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Ihmissusi ärähti ja olisi varmasti tukkinut niiden kaikkien ketunpoikien suut, jos vain jos olisi voinut nähdä ne kaikki nyt. Kuoro kuitenkin koveni ja sai miehen korvat soimaan. Edward ärähti ja lähti liikeelle ontuen. Hän käveli hyvin ärtyneenä ja hitaasti. Nilkka vioitteli ja sanoi, ettei kohta jatkaisi enempää ellei hän asettuisi aloillee ja antanut sen parantua. Edward kuitenkin jatkoi itsepäisesti. Hän pyshtyi kuitenkin, kun kuuli puron lähettyviltä liikettä. Nopeita ja pelon tunteen. Edwrad oli juuri ehtiä kääntyä, kun jokin törmäsi häneen. Keuhkoista katosi ilma, kun hän tunsi selkänsä kaartuvan kurkottamaan maata. Taas. Mies kuitenkin tunsi kevyen olennon päällään ja kietoi kätensä sen ympärille suojellakseen tätä loukkaantumiselta. Olihan se edes sen verran mitä hän pystyisi tekemään niin pelokkaalle olennolle.
Edwardin ajatuksen kulku kuitenkin loppui siihen, kun hänen päänsä iskeytyi pieneen kiveen. Hän päästi huudahduksen ja vajosi tajuttomuuden uniseen maisemaan. Hänellä ei ollut hajuakaan mikä hänen päällään makasi, mutta kevyeltä se ainakin tuntui. Hänen kätensä olivat suojanneet olennon päätä sekä pitivät kiinni selästä, nyt ne olivat rennot. Edward itse makasi jossain pusikon tapaisessa, jonka maassa oli paljon juuria ja muuta mukavaa. Hänen olonsa oli uupunut. Hän ei jaksanut liikkua, vaikka makuu alusta oli hyvin epämukava.

Hän näki taas sen. Kylän täynnä valuvaa verta. Veren hajun, kuvia ihmisistä. Kuolleista, kuolemaa odottavista ja hänen omasta perheestään. Isän elottomat kasvot ja äidin pelokkaat ja vihaavat. Kuvat vilisivät hänen mielessään, kunnes tuo raju tosi asia iski häntä päähän kovalla kivulla. Edward avasi silmänsä salaman nopeasti. Hän yskäisi ja tuijotti puiden lehtiä ja taivasta. Kaikkialle kolotti, mutta onneksi kipukynnyksen ansiosta hän tunsi vähän kipua. Ensimmäisenä hnä tujotti vain ylös taivaalle tajuammatta mihin oli taas kaatunut. Pieni paino hänen yllään havahdutti hänen näkökykynsä katsomaan itsensä päälle. Hän tunsi käsissään hiuksia, lehtiä ja pienen kehon.
Edward nosti päätään ylös ja älähti ja irvisti kivusta. Hän katsoi uudestaan hahmoa, joka makasi hänen päällään. Tyttö ja luultavasti haltia suipot korvat kun omisti. "Hei... Oletko kunnossa?" hän kysyi matalalla äänellään. Edward ei pitänyt mitään kiirettä liikutellessaan kehoaan. Mitään pahempaa jälkeä kaatuminen ei aiheuttanut kuin päähän pienen haaverin, mutta se paranisi kyllä.

Hän ähki ylös istualteen ja kirosi hiljaa itsekseen haavereitaan. Tämä päivä ei todellakaan ollut hänen päivänsä.

//Jep, kaatumisia ja muuta kivaa. :3 Söpöä tuo kaatuminen kuitenkin oli X3
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Pe Kesä 06, 2014 3:33

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel


Kaatumisessa kaikista pahinta oli aina se, ettei mitään ollut tehtävissä. Vain painovoima ohjasi, kaikki kontrolli oli kadonnut, eikä voinut kuin sulkea silmät ja odottaa tärähdystä. Caladhielin kaikki taju ja ymmärrys oli loppunut yhteentörmäykseen jonkun kanssa, jonkun, joka nyt kaatui haltiaa suojaten.
Maa tuli vastaan, muttei niin kovasti että se olisi tuntunut. Tosin toinen huudahti kolahduksen saattelemana, ja pelkästä äänestä Caladhiel tiesi että hänet kolhuilta säästänyt oli itsensä telonut, ilmeisesti päänsä kiveen. Tämän ymmärtäminen sai haltian puristamaan silmänsä kiinni ja toivomaan ettei toiselle olisi mitään käynyt.
Ilmalennon päätyttyä Caladhiel avasi silmänsä varovasti kovia kokeneen.. ihmisen päältä. Hän tarkasteli toisen kasvonpiirteitä kuin yrittääkseen päättää pitäisikö hänen peloissaan olla, mutta mies ei sotilaalta näyttänyt eikä käytöskään ilkeään mieleen viitannut, olihan hänet pelastanutkin sentään. Mies onneksi heräsi tajuttomuuden tieltään ja haltia huokaisi helpotuksesta.

Ensimmäiseksi kun toinen hänen vointiaan kyseli, haltia oli kerennyt miehen puolesta olla monen verran enemmän huolissaan. Kaikki nuo haavat ja vaivat joita hän oli huomannut eivät mitenkään voineet johtua vain tästä kaatumisesta.

Kysymyksen myötä haltia hivuttautui varovasti miehen päältä, peläten toiseen vielä enemmän sattuvan.
Hän polvistui tämän viereen nyökytellen pahoittelevasti.
"Täysin.. Kiitos. Mutta.. entä sinä?" Hän kysyi varovasti, kuin ääni olisi suusta karkuun kadonnut. Se kuitenkin palasi kirkkaammaksi lauseen loppua päin. Miehen nilkka näytti kaikista pahimmalta haavereista.
"Olet kokenut kovia.. Anna kun autan", Caladhiel tarjoutui ja nappasi vastausta odottamatta, ja vaikka jos kieltävän sellaisen saisi,sitä hyväksymättä, vyöltään rohtopussista muutaman lehden, jotka painoi varovasti miehen päähän tullutta haavaa vasten. Lehdet oli tarkoitettu verenvuodon tyrehdyttämiseen, ja haltia paineli sillä toisen haavat.
"Jalkasi näyttää pahalta.." Hän jatkoi miehelle toisen haavoja hoitaessaan. Se oli pienintä mitä haltia voisi tällä hetkellä tehdä. Eikä hänen tapoihinsa kuulunut jättää loukkaantuneita, oli sitten rotu mikä tahansa, avutta.
".. Niin pahalta, että et saisi tuolla kyllä kävellä. Saisinko parantaa sen?" Haltia saattoi lauseensa loppuun, nostaen vihreät silmänsä miehen omiin.
"Olen Caladhiel", hän vielä esitteli itsensä.


// Niin oli :3 täältä tulee superhuolehtija x3
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Kesä 09, 2014 11:40

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Nainen osottautui haltiaksi ja mitä yllättävintä hyvin avuliaaksi. Edward nousi hieman ylös ja tunsi, kuinka toinen nousi varovasti ylös hänen päältään. Aivan kuin hän muka olisi ollut posliinia ja särkynyt heti kun kosketaan. Toisen kysellessä hänen vointiaan, ihmissusi naurahti ja puraisi heti hampaansa yhteen, kun kipu singahti hieman sinne tänne. "Olen, ihan tarpeeksi kunnossa." hän väitti ja näytti vähättelevän haavereitaan. Siitä oli tulut tapa, kun tiesi, että pian ne olisivat kuitenkin kunnossa. Kuitenkin nainen ehti ja viedä kätensä vyölleen ja painoi jotain hänen päähänsä. Hän oli niin yllättynyt, että sävähti. Naisen alkaessa hoitaa hänen haavojaan, miehen teki mieli kieltäytyä. Hän täytyi kuitenkin todeta, että pienet jomotukset ympäri kehoa tuntuivat helpottavan. "...Kiitos..." pääsi hänen suustaan lopulta.
Haltiatar esittäytyi Caladhieliksi, Edward mietti, että se oli oikein erikoinen nimi. Tosin nainen oli haltia, eikä hän ennen haltioiden nimiä ollut kuullut saatika lukenut, joten miten hän voisi muka todeta, että se olisi erikoinen nimi. Edward ei ollut vähään aikaan puhunut mitään, mutta avasi lopulta suunsa. "Voit sinä parantaa sen, jos haluat. Se kyllä paranisi päivässäkin, mutta olen tainnut pahentaa sitä kävelemällä." hän totesi katsellen nilkaansa. Se oli tummahko, mutta se ei jomottanut yhtä paljon, kun se oli paikallaan.

Edward istui paikoillaan, katsellen kun nainen hoiti hänen haavereitaan. "Etkö pelkää minua?" hän kysyi hiljaisena. Haltiahan oli vain alkanut parannella häntä. Entä jos hän halusikin pahaa tälle? Oliko nainen noin varomaton, jos kyseessä oli haavoittunut? Ihmissuden teki mieli työntää nainen pois lähettyviltään ja sanoa, että oli vaaraksi tälle.
Hän ei kuitenkaan jaksanut ja sulki silmänsä hetkeksi. Hän tunsi pienen myllerryksen sisällään. Ei, hän ei tiennyt mitä se oli.
Hetken ajan päästä Edward avasi silmänsä. Hänen silmissään paistoi pelko. Omaa itseään kohtaan. Naisen tunnetila paistoi taas silkkaa huolta. Ainakin mies asiti niin. Hän ei ollut kuitenkaan paras asiantuntia sanomaan niin. Äkisti, kun Edward katsahti vasempaan käteensä, siihen alkoi ilmestyä jotakin. Miehen silmät laajenivat, kun kipu joka ylitti hänen sietokykynsä ylittyi.

//En jatkanut kohtausta ihan vielä, sitten seuraava vastaus saa olla täyttä tuskaa *Sadistinen katse* Edward kärsii!!~ Joskus kyllä käy vähän sääliksi
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti La Kesä 14, 2014 11:36

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel

Haltia soi vienon hymyn haavoja hoitaessaan toisen kiittäessä. Mies oli ensin haavojaan vähätellyt, mutta nyt tuntui alistuvan kohtaloonsa ja antoi Caladhielin hoitaa kolhut. Samooja ei viivytellyt, vaan tyrehdytti verenvuodon isoimmista haavoista ja yrteillä lepytteli pienemmät kolhut tulehdusten ja tautien varalta. Suurin huolenaihe oli vielä nilkka.

Saatuaan toiselta luvan vihreäsilmäinen tarttui toimeen ja polvistui jalan luo. Hän heilautti kaapuaan pois tieltä ja johdatti vettä pois leilistään. Hän teki kaiken rauhallisesti, kuin näyttääkseen ettei mitään sen ihmeellisempää tai oudompaa sattunut. Vesi peitti haltian kädet ranteita myöten, kuin nestemäiset hansikkaat, jotka hän painoi varovasti ihon verenpurkauksista tummalla kohdalle. Tuttu sinisen ja hopean hehku paistoi parannusmagiasta. Sama loisto korjaili parhaillaan miehen nilkkaa.

Istuessaan siinä toista parantamassa haltia kohotti katseensa ruskeiden kutrien välistä kohti kovia kokenutta. Hän kurtisti kulmiaan. Toinen puhui itsestään kuin halveksuen tai haluten hänen olevan peloissaan. Miten yksinäistä, Caladhiel mietti itsekseen. Yksinäistä ja surullista.
"En."
Vastaus oli napakka ja kirkas.
"En ole sitä mieltä että olet paha ihminen. En ollenkaan."
Joka sana oli täyttä totta. Caladhielilla ei ollut tapa valehdella. Hän sanoi asiat sellaisina kuin he olivat. Tämä ihminen ei ehkä ollut aivan samanlainen kuin muut, sen hän tunsi, mutta hän ei ollut paha.
Yleensä Caladhiel uskoi toisista hyvää, mutta yleensä hän myös oli oikeassa toisten suhteen.

Vähän ajan kuluttua, kun nilkka olisi ollut jo lähes kunnossa ja hopeahohde hiipumaan päin, mies avasi hätäisesti silmänsä. Nuo silmät olivat pelosta villit.
"Mikä hätänä?" Caladhielin äänestä kuvastui kova huoli, hänen hypähtäessään pois jo lähes parantuneen nilkan luota äkkiä miehen äärelle toisen silmät tuskasta huutaen.


//Raukkaparka.. </3 x3
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Kesä 15, 2014 7:57

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Tytön ääni kuului kyllä, mutta Ed ei irrottanut katsettaan vasemmasta kädestään. Siihen alkoi haaleasti ilmestyä purppuran violetteja läikkiä, jotka tuntuivat leviävän, kuin maali, jota tiputettiin sileälle pinnalle. Hän katsoi sitä hetken, ennen kuin sulki silmänsä, kohotti päänsä kohti taivasta ja venytti kaulansa korkealle. Hän avasi suunsa, josta pilkistivät raa-at suden hampaat. Kuului karjaisun tapainen huuto, joka ei kuulunut ihmiselle. Edward tarttui päähänsä ja puristi hiuksiaan päätään vasten.
Ennen kuin hän menetti kehonsa hallinnan, hän ajatteli. Juokse! Lähde pois! Mies katsoi naista peläten ja tönäisi tämän kauemmaksi, pois itsestään. Hänen kehonsa vasemmalle puolelle alkoi hiljalleen ilmestyä läikkiä, jotka tummenivat koko ajan, kunnes ne tuntuivat höyryävän. Se polttaisi, eikä haltiakaan voisi niitä koskettaa kovinkaan pitkään. Kirous, joka kalvasi hänen kehoaan, sytytti taas muistoja ja kivun. Kivun, jota hän ei sietänyt. Edward kaatui maahan ja kouristeli. Hän haukkoi henkeään ja näytti siltä, kuin olisi kuolemaisillaan. Onneksi kirous ei tappanut.

Ihmissuden silmät olivat apposen auki ne katsoivat suoraan naiseen. Hän irvisti kaikin voimin ja näytti siltä, kuin olisi voinut purskahtaa itkuun. Uusi kivun aalto pyyhkäisi hänen kehonsa yli. Mies puri hampaansa yhteen, ne olivat muuttuneet suden teräviksi hampaiksi. Silti hän avasi suunsa uudelleen ja kähisi: "Pyydän! Lähde! Pyydän!"
Anelu oli turhaa, kun keho ei totellut. Se oli hänen ainut keinonsa pyytää naista jättämään hänet. Ettei tälle kävisi mitään. Edward tunsi kehonsa palavan kivun kautta. Hän jähmettyi paikoilleen, haukkoi henkeä ja ynisi kivusta. Hän näki kehonsa violetit läiskät, jotka tuntuivat höyryävän. Mikään ei auttaisi, ei mikään. Hän uskoi siihen, että kirouksen kesto oli hänen kuolemaansa asti. Hän ei tiennyt parannuskeinoa. Hän tiesi, että se olisi hänen rangaistuksensa tehdyista synneistä. Niitä ei saanut antaa anteeksi, ei vaikka hän kierisi mudassa annellen ja nuollen toisten saappaitta.

Ihmissusi pysyi paikoillaan, hän ei voinut liikkua enää kivun takia. Se oli niin korkea, ettei hän vain pystynyt enää kouristelemaan. Korkeintaan puristamaan silmänsä kiinni ja haukkomaan henkeä.

//Kyllä se tästä :3 Viikonloppu vietelen mökillä... Tylsää!
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Kesä 18, 2014 11:28

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel

Rynnätessään miehen luo Caladhiel ei tuntenut mitään erikoista. Tuo tunne kuitenkin vaihtui samalla kun hän pääsi kosketuksen päähän toisen kasvoista. Yhtäkkiä pysähtyi täristen ojentuva auttava käsi, toisen piirteiden muuttuessa petomaisiksi ja tuon käteen värjäytyvän vitsauksen levitessä. Haltia oli aivan sekaisin, mitä ihmettä oikein tapahtui? Paikallaan hän yhä pysyi, samassa asennossa ojentuneena valmiina toista auttamaan, kun muuttunut päästi ilmoille korviasärkevän, pedon huudon, yrittäen kuitenkin samalla itseään pidätellä.

Huudon loppuessa kohtasivat vihreät, kauhuissaan ja ihmeissään olevat silmät toisen yhtä pelokkaat. Seuraavaksi Caladhiel tunsi tönäisyn, joka häntä lennätti jonkun verran taaksepäin, ei kuitenkaan vahingoittaa tahtonut vaan pois toisesta päin lähetti, kuin turvallisempaan asemaan. Haltia kaatui istualleen tönäisyn voimasta, josta hän kauhistuneena jatkoi toisen kärsimystä katsomassa. Läikät petomaisempaan muotoon muuttuessa laajenivat kuin kirous tai virus, polttaen ja liian kivuliaalta kestettäväksi näyttäen.

Kouristukset tuntuivat hetkellisesti helpottavan, palaten kuitenkin tuskallisina muistutuksina. Terävien hampaiden lomasta kuuli haltia sydäntäraastavan pyynnön, johon hän ei vastausta saanut suustaan. Samoojan tuijotti kauhistuneena toisen kärsimystä, tietämättä mitä tehdä. Järki huusi pakenemaan, lähtemään niin kovaa kuin jalat vain juosta antaisivat. Sydän huusi auttamaan. Miten siitä sekamelskasta olisi päättää voinut?

Jotenkin sai Caladhiel käskyn itselleen perille asti. Käskyn jäädä. Pelko oman itsensä puolesta oli ylitsekäyvä, mutta haltian hyvän sydämen tuoma huoli sitäkin kovempi. Jalkojen tärinä rauhoittui, eikä sydän enää sataatuhatta rinnassa pomppinut kuin olisi siitä halunnut karkuun lähteä. Kuiskausta kovempana ei hänen äänensä olisi kuullut vaikka puhua olisikin yrittänyt: kaksi säikähdystä samalle iltapäivälle ei tehnyt puhekyvylle hyviä. Oikeita sanoja myös haltia haki, miten toista lähestyä. Caladhiel toivoi vain että pahin olisi takanapäin ja hän pystyisi omituista kohtausta jotenkin magiallaan rauhoittelemaan.
Olikohan haltia vain muuten vain rauhallinen vai hieman liiankin shokissa, kun niin selkeästi ajattelemaan pystyi. Varovasti hän raahasi itseään hieman lähemmäs toista, joka ei enää niin ihmismäistä muotoa kantanut.

// anteeksi kesto! Uusin perheenjäsen mäyräkoiranpennun muodossa vie yllättävän paljon aikaa :'>
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Kesä 22, 2014 9:46

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Polttava kipu sai miehen kiristämään hampaitaan yhteen. Hän avasi silmänsä ja näki kauhukseen naisen vierellään. Eikö toinn ymmärtänyt juosta? Sympatia tuli kyllä mieleen, mutta siitä ei olisi mitään apua, ei hänelle. Edward tiesi, ettei ollut mitenkään kauneinta katsottavaa, kun hän kierähti kyljelleen ja hiukset pyyhkivät hänen naamaansa.
Hän tuijotti tyhjänä, kivun valloittamana, Caladhielia. Hänen suunsa liikkui, jossa kiilui teräviä hampaita, mutta Ed yritti puhua. Se oli kuitenkin turhaa. Hänestä tuntui, että hänen pitäisi kakoa jotain sisuksistaan ulos. Hän sulki silmänsä taas ja näytti kärsivältä eläimeltä. Hän tunsi myllertäneensä itsensä täyteen ruohoa, lehtiä ja muuta maan antimista. Ehkä pari ötökkääkin mukaan lukien.

Uusi äkinnäinen kivun aalto tuli, joka sai miehen huudahtamaan ja vetämään itsensä kaksin kerroin. Hän piteli itseään ja hänen kyntensä olivat selkeästi muuttuneet lujempaan ja terävempään muotoon. Edward tiesi, että jos olisi liian myöhäistä, hän menettäisi itsensä ja tai se tapahtuisi hitaammin. Hän keräsi voimiaan ja nousi istumaan. Tarttui oikealla kädellään naiseen ja lysähti vähän kasaan. Hän haukkoi henkeään, mutta varoi koskemasta naista niin, että polttavat läikät eivät koskisi tähän. "Ole kiltti.... Ja sido minut... Nyt heti!" hän ärähti hyvin väsyneen ja kivun täyttämän kehon pimeydestä. Ed tiesi, että ajatus kuulostaisi hullulta, mutta se olisi parhain vaihtoehto, jos SE ilmestyisi.
Hän päästi irti naisesta ja älähti taas. Hän upotti kyntensä maansa ja näytti pidättelevän itseään. Lopulta keho antoi periksi ja voima katosi miehen sisältä. Hän lysähti maahan ja näytti sauhuavan, kuin kuuma lähde. Ed tunsi, ettei kuumeen nousemiseen ollut kauhean pitkä matka ja sen jälkeen hän sanoisi hyvästi itselleen.

//Ei mitään, olin itse juhannusmökillä viikon :3 Aawws!~ Söpön kuulonen perheenlisäys! X3
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Kesä 25, 2014 1:23

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel

Haltia ei oikein itsekään tajunnut miksi yhä oli tilanteessa, miksi hän yhä istui polvillaan katsoen toisen kärsiviin silmiin suu hieman auki kuin yrittäisi jotain sanoa, ilman ääntä puhumiseen kuitenkaan. Pieni shokki ehkä vaikutti asiaan... Ehkä se, ettei hän sallinut osittain itselleen lupaa lähteä. Jääräpäinen luonne saattoi kyllä olla pahasta.. Jok'ikinen vielä tajuissaan oleva aisti kun oli siirtynyt hälytystilaan, kuin takaa-ajon aikana nurkkaan ajetun eläimen. Mutta sydämen omat syyt pitivät tämän,
-ehkä, hieman hullun,- haltian paikoillaan.

Mies huudahti tuskasta ja Caladhiel säpsähti pahasti. Kylmät hikipisarat vierivät pitkin selkää, saaden ihokarvat kylmänpuistatuksesta nousemaan. Toinen sai itsensä istumaan ja haltia tunsi käden häntä koskettavan. Ihmeissään kääntyivät silmät toisen omiin, hartiat jännittyneinä äärimmilleen.
Pikkuinen hengähdys, ehkäpä ihmetyksestä älähdys pääsi Caladhielin huulille mutta tukahtui siihen. Mies oli todellakin pelokas itseään kohtaan. Haltia, jostain syystä, ymmärsi kovin hyvin toisen pyynnön tärkeyden, ja sai katseeseensa ja olemukseensa uudenlaista päättäväisyyttä. Jos toinen sitä vaati, eikä tilanteessa varmasti muuta mahdollisuutta ollut. Jos mies menettäisi oman itsensä hallinnan ja satuttaisi Caladhielia, silloin mies varmasti syyttäisi itseään. Se oli kamalinta mitä voisi tapahtua, se ajaisi toisen varmasti pimeyteen. Caladhiel tunsi piston sydämessään tajutessaan että toisia parantaessa oli vähän sama asia... Jos rohto ei toiminut tai loitsussa meni joku vikaan, ei olisi lopputuloksesta muita syyttää kuin omaa itseään. Siihen kaivoon kun tippuisi, sieltä ei pois pääsisi, vaan siihen pimeään hukkuisi.

Mies lysähti maahan, kuin kaikki voima olisi hänestä kamppailun mukana kadonnut. Ja varmasti olikin. Kukaan ei kestäisi tuollaista kidutusta kauan. Caladhiel vetäisi lopun veden leilistään.. Mitään millä toista pidätellä ei hänellä ollut, jos ei tätä mukaan laskettu. Jos olisi tarpeen, hän pystyisi veden tai jään avulla sitoa tai pakottaa toisen pysymään maassa. Hän pystyisi myös itseään suojaamaan... Vaikka haltia toivoikin ettei sille olisi tarvetta.

// huvittava otushan tuo on! :3Vanhempi mäyris karsastaa, kiertää pennun kaukaa ja murisee... Kateutta ilmassa?
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Kesä 25, 2014 5:04

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Hänellä ei ollut hajuakaan mitä nainen oli tekemässä. Kivun yli ei hän tuntenut mitään. Hän ei tiennyt, oliko hänet sidottu, mutta jos hän nyt keskittyi tarpeeksi ajatellakseen, ei hänen mielestään naisella ollut mitään. Hän kuitenkin aisti jotain ympärillään. Jokin liikkui, mutta se ei ollut elävää. Sitä ohjailtiin ja se houkui kylmyyttä. Caladhiel taas tuntui shokin ja epävarmuuden ympäröimältä. Edward avasi silmänsä, muttei nähnyt mitään. Hän tiesi, että jossain haltian täytyi olla. Lähellä, jokin liikkui hänen sumeassa näkökentässään. Se näytti läpinäkyvältä. Vettä? Satoiko vettä? Ei, vesi ei leijunut ilmassa, eikä hänestä tuntunut, että vettä satoi hänen päälleen.
Hän tunsi pelon itseään kohtaan. Naisen halun lähteä, mutta jokin tuntui pidättelevän tämän. Hän aisti sen kaiken. Ihmissusi nytkähti. Hänen vartalonsa jäykistyi, kun läikät peittivät hänen vasenta puoltaan kehosta. Sitten, hitaasti raajoja alkoi peittää hiljalleen ruskea karva, kunnes keho vääristyi ja ihmisen paikalla makasi susi. Suuri kokoinen, joka höyrysi. Aivan kuin se olisi juuri noussut kuumasta lähteestä, mutta se ei ollut tippaakaan märkä.

Edward huokaisi hyvin raskaasti, se kuulosti levolliselta, suden silmät sulkeutuivat, kunnes ne rävähtivät auki. Susi nousi seisomaan, sen selkäranka kaartui viehkeästi. Sen asento oli uhkaavaa, kunnes se päästi ilmoille hyytävän ulvaisun. Edward tunsi vielä omat raajansa ja sen kivun. Hän saattoi verrata sitä mustaan liejuun vajoamisena. Mitä syvemmälle uppoaa sitä hankalampaa on enää päästä omin voimin pintaan.
Suden silmät tavoittivat Caladhielin. Niiden katse ei kuulunut Edwardille, ei millekkään ihmiselle. Se oli oikean, verenhimoisen pedon katse. Susi haukahti hyökkäävästi ja samassa se jo juoksi kohti haltiaa. Valmiina hyökkäämään, paljastaen hampaansa. Oikeasti keholla ei ollut yhtään energiaa kirouksen takia, mutta pedon persoona ja itsepuolustusvaisto ajoivat väsynyttä kehoa eteenpäin. Susi tavoitteli ensimmäisenä naisen kättä. Sen jälkeen se hyökkäsi uudestaan. Jos kehoon tuli haaverita, ei se niistä kuitenkaan välittänyt. Se ulvoi jo muutenkin tuskasta, joka ei loppunut.

//Ehkä se on vaan kateutta, kun ei se saa huomiota yhtä paljon kuin pentumäyris <3
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Kesä 25, 2014 11:42

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel

Haltia piteli vettä edessään lejuen, valmiina toimimaan jos niin olisi tarpeen. Ihme kyllä se pieni jääräpäinen päättäväisyys oli saanut nyt vielä enemmän valtaa hänen päänsä sisällä, antaen uudenlaista luottamusta pelon rinnalle.
Caladhielin silmät laajenivat toisen kokiessa lopullisen muutoksen. Hetken päästä miehen tilalla oli susi, karvan kasvettua ihon peitoksi ja ihmisen ruumiinrakenteen vaihduttua pedon rungoksi. ..susi? Ihmissusi?
Henkäisy pääsi haltian suusta, ja koko keho jännittyi täysin.

Suden silmät, jotka ihmisen kokonaan kadottaneet olivat, rävähtivät auki, ja Caladhielin pakovaisto huusi voimakkaammin kuin koskaan. Tämän hän oli nähnyt monta, monta kertaa luonnossa: saalistaja ja saalis. Koko suden kehonkieli, jo ennen korviavihlovaa, uhkaavaa ulvaisua, kertoi täysin tämän mitä hän oli niin monta kertaa eläinten keskellä todistanut : verenhimoisen pedon uhkaavan huudon ennen kuin se hyökkäisi saaliinsa kimppuun kaiken lopettaen siihen paikkaan. Eikä kestäisi kauaakaan, ennen kuin hän, saalis, olisi noiden terävien kynsien ja hampaiden, täyden ylivoiman, armoilla. Ketään muita ei lähettyvillä ollut, joten ketä muutakaan susi voisi saalistaa?

Suden syöksyessä haltiaa päin uskomattoman nopeasti, Caladhiel sai muistutuksen siitä että hän ei olisi saalis. Hän ei suostuisi olemaan. Eikä saaliilla yleensä ollut keinoa puolustua. Hänellä oli.
Ihmeellistä miten nopeasti Caladhiel sai itsensä pakon alla toimimaan. Samooja sai polviltaan hieman ponnistusvoimaa jalkojensa alle, ja hypähti taaksepäin selkä edellä. Ennen kuin hän tunsi kovan maan kolahtavan vastaan, vieden ilman viimeisetkin rippeet keuhkoista, levitti hän kätensä ilmaan kuin ojentaen ne sutta kohti. Vesi muodosti kilven suojaksi kynsiltä ja torjui niiden voimakkaan iskun. Sitä pidemmälle ei kuitenkaan nestemäisen seinämän kesto riittänyt, osaksi sen takia että sen hallitsija tömähti maahan samalla hetkellä. Haltia ei tajunnut mitään muuta, hapen hävitessä ja sykähtävän kivun saapuessa selkään, kuin että hänen pitäisi väistää. Hän veti kätensä päänsä suojaksi, ja ilmassa suojauksensa pettänyt vesi läsähti sopivasti niiden päälle, jäätyen käsien päälle kuoreksi, pään suojaksi hyökkäykseltä. Se soisi ehkä hänelle muutaman tuskallisen sekunnin aikaa saada henkensä kulkemaan ja jalat pakottaa jotenkin ylös nousemaan. Ehkä.

// niinpäh x)
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö