Kirjoittaja Mori » 03 Kesä 2014, 11:36
//Täältähän me tulemme! Minä: Juokse nopeammin, tai pukkan sinut alas tuolta jyrkänteeltä! Edward: Mit-! *Työnsi miehen alas jyrkänteeltä* Ja näin pienet haaverit saanut kaveri on tulossa ;DD
Edward
Päivä oli mitä kauneinmpia. Pieni puro solisi metsäpolún vieressä, kun mies asteli rauhallisesti eteen päin. Hänellä ei olut varsinaista määränpäätä. Ei koskaan ollut. Hän meni sinne, minne tuuli kuljettaa, hän oli vapaa tekemään mitä tahansa. Kukaan ei estänyt häntä. Ainut asia, joka sitoi häntä jotenkin, oli hänen menneisyytensä. Edward katseli metsän maisemaa, joka tuntui tihenevät ja tihenevän. Ties kuinka monta kertaa, hän oli kävellyt metsässä, eikä siltikään tiennyt kaikkia sen kolkkia. Metsä oli vain yksinkertaisesti liian suuri sellaiseen.
Ihmissuden pää kääntyi, kun hän kuuli jotakin ääntä. Se tuntui veden ääneltä, tosin ei se tullut tästä pienestä purosta. Se tuli jostain kauempaa, mutta mies oli vielä vähän tottumaton herkkään kuulonsa, että lähti sinne äänen perään samoin tien. Hänellä oli paha tapa ottaa selvää, kuka sellaista ääntä teki. Oli se sitten eläin tai joku olento.
Edwardin askelten viedessä vähän syvemmälle metsään, hän ei kuullut enää veden ääntä. "Eksyinkö?" hän mutisi itsekseen. Kun hän oli kääntyä, mennäkseen takaisin, hänen jalkojensa alta katosi maa. Hetken tunne oli hämmentynyt, eikä tajunnut ihan heti mitä oli tapahtunut. Tosi asia iski kirjaimellisesti selkään, kun hän putosi alas jyrkänteen omaiseen monttuun, jonka korkeus oli ehkä muutaman metrin. Edwardin pääsai kolhuja, kun hän tipahti alas. Hän tunsi, kuinka hänen kehonsa heittelehti sinne tänne, osuessaan kiviin, juuriin ja maahan. Lopulta kaikki loppui ja hän tunsi vain järkyttävän oloisen tyhjyyden katsellessaan ylös taivaalle.
Edward ei tiennyt oliko hänelle sattunut pahastikin, johonkin paikkaan sattui, mutta ei muuten. Kiitos sietokyvyn, joka saattoi olla joskus ongelmakin. Hän katseli käsiään, liikutteli niitä. Katsoi sitten jalkojaan ja liikutteli niitä. Lopulta mies nousi ylös maasta ja pudisteli likaa vaatteistaan. Hän kosketti päätään ja tunsi veren hajun. Hän katsoi kättään, joku pikku haaveri hänen päässän oli, josta tuli verta. Noh, se paranisi kyllä. Edward otti juurista ja maasta tukea, kun ponkaisi ylös montusta.
Päästessään ylös lopulta hän kuuli taas veden äänen. Ehkä olisi hyvä huuhdella haavat vedellä. Hän suuntaisi kulkunsa taas veden ääntä kohti. Hän tunsi pienen jomottavan kivun vasemmassa nilkassaan. Hän katsahti siihen ja näki nilkan hieman tummuneen. Jalka ei ollut murtunut, sen hän tiesi, mutta nyrjähtänyt se oli pahastikin.