Without warning, without knowing || Mori

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Without warning, without knowing || Mori

ViestiKirjoittaja Suzume » 04 Heinä 2014, 22:25

Caladhiel

Haltia kuunteli hiljaa Edwardia. Kuvat välkkyvät hänen mielessään.
Calanonin nauru. Lempeä leikkimielinen tönäisy joka johti kaatumiseen järveen. Miten hän kosti loiskuttamalla toisenkin märäksi. Ilta-aurinko tarttui hiuksiin, heilutti niitä. Vihreät silmät olivat ilosta pakahtuneet. Kesäauringon viime säteet kuivasivat litimärät vaatteet. Sitten pimeys.
Pieni hauta. Isän verestävät silmät. Veli... Illalla. Verisuihkun kastelema. Sama hymy... Muttei silti sama. Metsä... Pimeä ja pelottava. Hän juoksi, niin pitkälle kuin pystyi... Oksat repivät pienet kasvot verille. Metsä oli täynnä pelkoa.. Niin kuin hänen sydämensäkin.
Sitten veli, vanhempana... Hymyillen sitä samaa hymyä. Miksei Caladhielin sydän voinut kääntyä siihen myös? Mikä nykyään oli toisin? Kaikki ja enemmänkin....


Haltia veti taas jalkansa koukkuun rintakehäänsä vasten, puristi kätensä yhteen niin kovaa että kynnet lähes kaivautuvat ihon läpi. Kuin olisi saanut tästä asennosta turvaa samalla tavalla kun pienempänä oli pimeässä metsässä eksyksissä hortoillut. Silloin hän oli puun alla kyhjöttänyt, sateelta suojassa palellen. Eikä toinen puolisko ollut ollut häntä vieressä lämmittämässä.
Caladhiel puri hampaansa yhteen. Katse oli siirtynyt näkymättömiin, sotkuisen hiusten alle.
Silmiä kirveli taas. Hän kun luuli kaikki kyyneleensä perhettään koskien vuodattaneensa. Mutta ei, hopeinen tähtien loistosta heijastaen, kyynel valui taas poskelta kaavun helmoihin. Sitten toinen.
Haltia hautasi kasvonsa käsiinsä. Pystyikö edes näin sekavassa mielentilassa olla? Oliko se edes mahdollista?

Jonkinmuotoisen nyökkäyksen hän sai viestittyä tärinältään.
"Ki...kiitos", hän kuiskasi kyynelten seasta. Edwardin sanoista, hänen rohkaisustaan. Siitä, että ihminen ylipäätään jaksoi hänen horinoitaan ja muistelujaan.
"Minä...yritän. Kun on kuin toinen puolisko, sitä ilman eläminen on kuin olisi itsekin puoliksi poissa", hän jatkoi hieman hiljempaa. Haltia puristi kädessään mustateräistä puukkoa tupissaan... Tämänkin laina pitäisi jo viimein palauttaa. Ja ehkä, hän saisi joskus puoliskonsakin takaisin, voidakseen pitää sen ainoan perheestään elossa kynsin hampain.
Suzume
 

Re: Without warning, without knowing || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Heinä 2014, 11:01

Edward

Hän saattoi vain kuunnella toisen nyyhkytystä ja kiitoksia sekä selityksiä. Tuo musertuneen kuuloinen ääni, joka hapuili tyyneyttä. Ed saattoi tuntea toisen surun, pelon kaiken sen. Hänen kasvonsa näyttivät tuskastuneilta, ei sillä että hänellä olisi itse mitään tuskastelemisen varaa. Hän kiersi taas kätensä toisen ympärille, tiuksensi hieman otettaan ja halasi tätä rauhallisesti. "Niin. On parempi niin." hän kuiskasi ja tuuditteli naista syleilyssään. Nainen varmastikin oli paljon vanhempi kuin hän, mutta kun häntä katsoi halusi pitää tästä huolta.
Edward vilkaisi taivalle ja katsoi sitten takaisin. "Olisi hyvä, jos nukkuisit nyt." hän kuiskasi ja päästi irti. Hänen kasvoilleen oli ilmestynyt lempeä, ymmärtäväinen ilme. Hän antoi pieni muotoisen suukon toisen otsalle. Jos nainen tarvitsi lohdutusta, Ed tekisi niin hyvin kuin pystyi.

Yö laskeutui hiljaisena, ehkä vähän painostavana. Edward katsoi vielä maatessaan tähtiä. Hän ajatteli, mitä nyt? Mutta sulki silmänsä ja vaipui yllättävän leppoisaan uneen. Hän nukkui tällä kertaa kuin tukki, eikä koiran unta. Onneksi.
Aamulla Edward heräsi, vaikka ei olisikaan halunnut herätä. Hän olisi halunnut nukkua vielä pitkään, mutta se johtunee siitä, että oli aika jättää nainen. Hän nousi istumaan ja siitä seisomaan. Hän muuttui sudeksi ja lähti kulkemaan pois heidän tulosuunnastaan. Vähän matkan päässä, hän muuttui taas ihmiseksi, kiipesi ylös puuhun ja kuunteli. Lähistöllä oli jotakin. Pian hän sai ne näköpiiriinsä. Haltioita. Onneksi. Ihmiset olisivat olleet vähän liian huono juttu.
Haltia joukko näytti tavallisilta peltotyöläisiltä ja nämä kulkivat kohti Caladhielin olin paikkaa. Edward tarkkaili hyvin tarkkaan, kuinka joukkio löysi naisen. Onneksi he näyttivät olevan hyväntahtoisia auttamaan ja hän saattoi jatkaa kulkuaan. Mies hyppäsi alas ja muuttui taas sudeksi. Hän lähti jolkottelemaan rauhallisesti metsän siimekseen. Mitäköhän hän söisi aamiaiseksi?

//Olisko se loppu tässä? :3
Mori
 

Re: Without warning, without knowing || Mori

ViestiKirjoittaja Suzume » 08 Heinä 2014, 12:23

Caladhiel


Haltia nukkui hieman levottomia unia näkien, mutta kuitenkin aamuun asti. Hänen herätessään Edward oli kadonnut. Se ei ollut hänelle yllätys, mutta silti harmitti ettei toista ollut päässyt tervehtimään enää aamulla. Eilen oli kuitenkin sattunut paljon.
Caladhiel nousi, varoi hieman kättään mutta pesi eilisestä itkusta punehtuneet kasvonsa lopulla vedellä, mitä leilistään löysi. Haltian tarkat korvat kuulivat lajin omat jo kauempaa, eikä pitkään vienyt kun joukko muita haltioita hänet löysi. Toiset päivittelivät hänen kuntoaan jo hieman hädissään vasta kun Caladhiel kerkesi huomenia toivottaa. Olihan hän melko rähjäisen näköinen varmasti, käden haavan lisäksikin vielä. Mutta sisältä oli hänen mielensä ainakin hieman levollisempi.
Caladhiel kääntyi vielä katsomaan heidän eilistä tulosuuntaansa päin. Antoi katseensa kiertää ympärillään. Näkikö hän jossakin vilahtavan, jotain liikkuvan? Ehkä vain mielikuvitusta tai joku lintu... Tai sitten Edward, joka varmisti sen että hän pääsi turvallisesti takaisin. Pieni hymynkare värehti suulla vaikka hieman olo olikin haikea. Ystäviä..kö? Caladhiel toivoi näkevänsä Edwardin vielä uudestaan.
Haltia sulki silmänsä ja kuunteli vielä hetken aamuisen metsän eloa ennen kuin kääntyi haltioiden puoleen aloittaen matkaansa kohti kylää. Tähdet olivat jo sen päivän kirkkauteen peittyneet, mutta haltia tiesi, etteivät ne olleet minnekään taivaalta kadonneet rakkaitaan vartioimasta.

//Kiitos ihan hirmu paljon mukavasta (ja tunteikkaasta) pelistä! *kumartaa ja halaa vielä kerran* :3
Suzume
 

Re: Without warning, without knowing || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 08 Heinä 2014, 13:20

//Joo, kiitos samoin! :3 Oli tosi hauskaa! >//<
Mori
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron