Without warning, without knowing || Mori


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Kesä 26, 2014 4:56

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Vesi suoja ei sutta pidätellyt. Se rikkoi sen hetkessä ja mätkähti maahan, mutta pudottautuminen oli harvinaisen äänetön. Niin isokin eläin osasi olla äänetön. Susi ulvaisi uudestaan ja lähti kohti Caladhielia, joka näytti suojanneensa kasvonsa käsillään, joiden päällä oli jonkin moista jäätynyttä vettä. Ei vesi suojannut kuin tulelta.
Tassut ottivat maasta vauhtia ja susi avasi suuren kitansa. Se lennähti päin naista, mutta osuikin runkoa päin. Sen valkeat raatelu hampaat raastoivat puun kaarnaa, kun eläin repi hampaansa irti puusta. Sen vihreät, julmat silmät kääntyivät katsomaan taakseen. Missä nainen oli? Missä vihollinen oli?

Susi murahti ja sylki kaarnaa suustaan. Se alkoi hiljalleen kävellä kohti naista, mutta äkisti se pysähtyi ja alkoi heittelehtimään holtittoman näköisenä. Se urahti ja sen suusta kuului karjumisen sekaista ääntä. Lopulta suden suusta pääsi verta. Sitä tipahteli hiljelleen maahan, kuin visva, joka poltti maan. Verikin höyrysi aivan kuin susi itsekin. Tosin nyt susi oksensi lisää, mutta se yritti liikkua. Kuitenkin kykenemättä liikkumaan se seisoi paikallaan. Kieli roikkui sen verisestä suusta. Susi läähätti, kunnes se luovutti seisomisenkin. Jalat pettivät ja maa tahtoi ottaa sen omaan syleilyynsä. Tosin, karva lähti ja paljasti suden alta taas sen läikikkään miehen. Edward oli kontallaan ja hengitti vaivoin. Hän piti silmiään kiinni, kunnes antoi itsensä romahtaa maahan. Hän ei tiennyt itsestään. Hän ei tiennyt oliko hän tajuissaan vai tajuton. Kaikki oli täyttä pimeyttä. Hänellä oli kylmä ja kuuma samaan aikaan. Myös kipu kalvasi hänen kehonsa jokaista osaa. Hän saattoi vain toivoa, ettei Caladhielille ollut käynyt mitenkään. Ettei hän tartuttanut ihmissuden virusta.

Mies makasi paikoillaan ja toivoi vain, että huomenna hänen olonsa olisi normaali. Tai sitten hän joutuisi hautaamaan yhden ruumiin. Hän oli maistanut veren, mutta ei ollut varma oliko se omaa vai jonkun toisen. Sillä niissä asioissa hänen aistinsa olivat vasta aloittelijoita. "...Caladhiel..." ääni kuiskasi hiljaa, koska miehen alitajunta oli enemmän huolissaan naisesta kuin hänestä itsestään. Haltia ja ihminen. Niiden tulisi olla viholliset, mutta haltiatar oli auttanut häntä, eikä hänellä ollut mitään syytä satuttaa toista. Hän halusi niasen olevan elossa. n Ole kiltti ja anna hänen olla elossa! Edward rukoili tajuttomuudessaan.

//Vaustaksesi ovat muuten kivan runollisia. Tai niissä on sellanen runollinen sävy. Niitä on kiva lukea :3
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Kesä 30, 2014 12:57

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel

Caladhiel sai -omaksi onnekseen- sen muutaman sekunnin itselleen aikaa, jotta pystyi juuri ja juuri sujahtamaan suden syöksyn alta pois. Tai ehkä ei sittenkään, haltia nimittäin tunsi heti ettei kaikki ollut niin sujuvasti sujunut. Samooja sai yhdellä ponkaisulla osittain kierittyä, osittain paiskouduttua poispäin ihmissudesta. Siitä hän kampesi itsensä hätäisesti ylös, käsivarttaan pidellen.
Veripisarat tipahtelivat kynsien tekemästä viiltohaavasta, luoden punaruusuja läikittäin leviten maahan. Oli kuin olikin osunut... Vaikka jos hän olisi myöhemmin väistänyt ei olisi hän enää tässä haavereitaan laskemassa olisi. Verenhukka iski heti naiseen ja hän horjahti hieman. Susi kuitenkin tokeni erehdyksestään ja suuntasi huomionsa takaisin haltiaan. Caladhiel irvisti haavalle, joka oli vieläpä melkoisen syvä terävien kynsien jäljiltä. Nyt ei tosin olisi aikaa jäädä moista miettimään...

Haltian ihmetykseksi, vaikka hän niitä jo monta saman päivän aikana oli saanutkin, ihmissusi näytti voivan huonosti. Se oksensi ja kaatui - ja alkoi, pikku hiljaa, muistutelemaan miehen muotoaan takaisin, vaikka sen oli hetkeksi kadottanutkin pedon alle. Lopulta turkin alta paljastui se sama ihminen, jota Caladhiel vielä hetki sitten oli hoitanut epäonnen päivänsä kolhuista.

Vielä kivuissaan olevan suusta kun haltia kuuli nimensä kutsuttavan, ei hän tiennyt pitäisikö nauraa vaiko itkeä. Hän tyytyi huokaisemaan helpotuksesta, ja kyyneleet silmissä kirvellen hän horjahteli miehen viereen ja lysähti polvilleen maahan.
"Tässä näin..." Hän sai kuiskattua, minkä nyt ääntään kuuluviin sai.
Vaikka haltia tunsi oman tajuntansa häilyvän verihukasta, hän sivuutti tuon seikan ja tarttui ihmiseen varovasti kääntäen hänet selälleen.
Caladhiel sai pakotettua pienen hymyn huulilleen, samalla ensimmäisten ja lopulta ainokaisiksi jäävien kyynelten valuessa siroilta poskilta leualle, siitä maahan.
"... Olen kunnossa...sinä..?" Hän vinkaisi miehelle yrittäen torjua mielestään kivun joka säteili kaikkialle kehoon. Huono juttu.. Verenvuoto olisi saatava pysähtymään tai pian tuon elinnesteen hukka veisi häneltä tajun ja tietoisuuden. Ja ennen pitkää hengen.
Yrittäessään hapuilla rohtopussia vyöltä alkoi haltian näkö kuitenkin sumentua, ja käden löytäessä oikean yrtin edes hieman auttamaan, ei käsi enää liikkunut saati mikään hänen käskyjään totellut. Puoliksi suljettujen silmien välistä kerkesi hän vielä miestä vilkaista ennen kuin pimeys vei vallan näkökentästä ja hukutti hänet mustaan.


// Eiah voi kiitos! :3 oma mahtitekstisi taas saa mut niin mukaan tarinaan että eläydyn täällä koneen edessä vähän liikaakin <3 huidon ja haukon henkeä ja kaikkea :D
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ti Heinä 01, 2014 11:51

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Edward haistoi veren voimakkaampana kuin koskaan. Vaikka hän poti juuri sillä hetkellä tajuttomuutta, tuo kalvaava veren haju sai hänet hetkessä hereille. Hän ei ollut tuntenut tömähdystä, joka oli kuulunut haltian kaatumisesta, mutta kun hnä avasi silmänsä. Hän oli nousta hetkessä pystyyn. Hänen kasvonsa osittain olivat pienessä verilammikossa ja ihmissusi veti itsensä ylös. Vaikka hän kärsikin omasta kirouksestaan vieläkin, kuumeen kurittamana. Läikät hänen kasvoillaan ja vartalossaan eivät näyttäneet vaikuttavan hänen ilmeeseensä, jonka hän teki juuri sillä hetkellä. Kun käänsi päänsä ja näki Caladhielin. Haltia makasi elottoman näköisenä maassa, käsi veren tahrimana. Edward haukkoi henkeä, kuin häntä olisi potkaistu palleaan. Hän hakkoi sitä niin, että lopulta hänen oli pakko oksentaa läheiseen pensaaseen.
Se näkymä, mitä hän ei olisi missään nimessä halunnut toistaa, oli suoraan hänen silmiensä edessä. Hän oli satuttanut taas jotakuta. Hän oli saanut tämän tuohon kuntoon. Edward tärisi, hän oli kalpea ja saattoi maistaa vielä vähän naisen, sekä oman veren maun suussaan. Oliko hän puraissut toista? Mitä hän oli tenhnyt?

Edward nousi ylös hieman huojuen. Hän tunsi kivun kehossaan ja kuumeen vaikutuksen. Silti hän käveli lähemmäs haltiaa ja romahti polvileen. Hän ojensi kätensä toista kohtaa. Se tärisi niin holtittomasti, ettei Edin tehnyt mieli edes katsoa sitä. "Hei... Hei... Oletko.... Elossa??" hän änkytti hieman ravistellen toista. Hän pelkäsi pahinta. Ed tuijotti kalpeana naista. Hän katsoi tämän käteen. Hänellä ei ollut tietoakaan oliko toinen elossa, lisäksi hän ei ollut lääkäri, eikä hänelle ollut opetettu mitään ensiapu asioita. Ehkä kirkossa hieman, mutta hän ei muistanut yhtäkään niistä opetuksissa paniikin vallatessa hänen mielensä. Lopulta Edward repi paitansa päältään, repi sen ja käänsi naisen nopeasti selälleen. Hän sitoi naiselle tekemänsä haavan ja kiristi sen niin, ettei verta tulisi enää. Hän sai vain toivoa, että tämä ei ollut kuollut veren hukkaan. Ed itse oli veren tahrima. Hänen kasvonsa ja kätensä. Hänen jalkansa olivat astuneet huolimattomasti veri läikkiin ja lianneet ne. Edward otti paitansa rääsyt ja puhdisti niillä naisen kasvot ja kädet. hän kävi hakemassa vettä ja teki voitavansa.

Kun hän oli valmis, väsymys iski hänen kehoonsa. Hän tärisi istualtaan. Hän katsoi käsiinsä, jotka olivat tahriintuneet verestä, sitten taas naiseen. Edward perääntyi pois päin naisesta. Hän oli hirviö. Hirviö, joka oli satuttanut taas. Mies yski ja huusi niin voimakkaasti, kuin keuhkoista pääsi. Hän peitti kasvonsa verisillä käsillään. Ed kyyristyi ja tunsi kätensä polton, kun se osui kasvoilla oleviin läiskiin. Hän huusi ja lopulta huuto muuttui epätoivoiseksi ja miehen kasvoilta alkoi hiljalleen putoilla kyyneleitä. Kyyneleet olivat suolaisia, ne tekivät kipeää. Kun hän itki ja lyhistyi edelleen pienempään kasaan. Lopulta mies jäi siihen, hytkyen hieman.
Parisen tunnin päästä Edwardin läsikät ja kuume olivat kadonneet. Mies istui liikkumattomana puun juurella, hieman kauempana naista. Hänen silmänsä olivat punaiset, itkeminen oli turhaa. Hänen kyyneleensä olivat jo muutenkin tyrehtyneet.

//Ahahah, kiitos :3 Välillä sitä rupeaakin tunteelliseksi koneen toisella puolen :DD
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ti Heinä 01, 2014 6:46

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel


Pimeää... Pelkkää pimeyttä, silminkantamattomiin. Vai oliko hänellä edes silmät auki? Mitähän väliä sillä edes oli? Maisema ei muuttuisi siitä kuitenkaan mihinkään, eroa ei olisi...Pimeää. Eikä mitään muuta.
Caladhiel yritti muistella. Oliko hän kuollut? Jos hän olisi, olo ehkä olisi hieman... Levollisempi. Nyt tuntui kuin ruumiin jokaista kohtaa kiskottaisiin yhtäaikaisesti eri suuntiin. Ihan kuin yrittäisi pinnistellä vastaan jotain, mitä ei nähnyt. Kuolemaako? Vai elämää? Mistä hän olisi eron tietänyt? Pimeää...

Kipu jatkui. Se säteili oikeasta kädestä koko kehoon... Vai missä käsi olikaan? Oliko hänellä kädet? Ehkä oli, ehkä ei. Jos oli, hän ei saanut niitä liikutettua. Miten raajoille annettiin ylipäänsä käsky liikkua? Oliko hän unohtanut senkin?
Kaikki oli niin sumeaa ja epäselvää...
Caladhiel huomasi itsensä haukkovan henkeä. Ai niin, happea! Henki ei kulkenut. Hän ei hengittänyt.. Eihän täällä ollut happea mitä hengittää!
Haltian päässä voimistui yhä voimakkaammaksi ja voimakkaammaksi huuto. Herää! Tarvitset ilmaa! HERÄÄ! Keuhkot tuntuivat olevan tulessa, ja joka ikinen sekunti vei kipua edemmäs elimistöön. Sekunti, minuutti, tunti. Mistä hän tiesi kauan aikaa oli kulunut?
Ja jotenkin, Caladhiel hakkasi lasin edessään rikki. Joka ikisellä lyönnillä todellisuus häämötti hieman selvempänä, hukuttavan pimeyden väistyessä...

Vihreät silmät rävähtivät auki ja keuhkot vetivät kovalla vauhdilla henkeä. Niin ihanalta ei ollut koskaan metsän ilma tuntunut. Saman tien, kuin painajaisesta herättyään, Caladhiel ponkaisi itsensä istualleen, vain kaatuakseen entistä kovemmin takaisin maan kamaralle. Hän oli kauttaaltaan kylmässä hiessä ja sydän hakkasi kovemmin kuin ikinä aiemmin.
'Olinko minä... Kuolemassa hetken?'
Ensimmäinen aisti joka pääsi hänen turtuneet mielensä perukoille oli kipu. Polttava kipu. Sen tuntiessaan hän muisti käden haavan. Kuitenkin, verenvuoto oli pysähtynyt. Miten...?
"Eah...!" Hän älähti hieman myöhässä kivusta, sekä kaatumisen että käden aiheuttamasta. Tuntui kuin koko keho olisi turta. Tai no, jos keho oli turta niin eihän silloin oikein tuntenutkaan. Mitään kohtaa ei voinut liikuttaa, hyvä kun henkeä sai hän vedettyä.
'Ai niin.. Menetin tajuni ihmisen vier-'
Ihminen. Se ihmismies. Ihmissusi. Mies oli ollut kivuissaan kun haltia oli hänet viimeksi nähnyt. Missä hän oli nyt? Voimattomuuttaan kun ei haltia saanut edes päätään liikutettua, saati itseään pystyyn nostettua.

//Minä olen (näköjään) herkkä ihminen, pillahdin itkuun viime vastauksesi lukemisen jälkeen :')
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ti Heinä 01, 2014 8:33

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Ihmissusi istui elottomana, katsoen eteensä kuin huumattu. Hän ei kuullut tai nähnyt. Hän oli tyhjääkin tyhjempi. Mikään ei tuntunut kiinnittävän hänen huomiotaan. Tuntui kuin maailma olisi pyyhkäisty hänen silmiensä edestä, eikä jäljelle jäänyt mitään. Hän tunsi kehonsa, kuinka ilma virtasi sisään ja ulos. Hän tunsi omat kasvonsa. Pienimmätkin värähdykset. Kuinka silmät painoivat ja tuntuivat turvonneilta.
Ed ei ajatellut mitään. Hänen mielensä oli tyhjä. Jos joku olisi juuri sillä hetkellä tullut ja löytänyt kaksikon. Tämä varmaan olisi voinut todeta, että kaksi ruumistahan sieltä oli löydetty. Kuin miehen sielu olisi imetty pois ja jätettty kuoret tähteiksi.

Äkisti nainen alkoi liikkua, nousi ylös, puhui jotain ja romahti takaisin alas. Se sai miehen elottomiin silmiin välähdyksen. Ripsien värähdys ja mies nojautui salaman nopeasti eteen päin. Silmät apposen auki. Aivan kuin hidastettu kuva, Edward liikkui sulavasti, kaikin neljän raajan varassa. Hän pysähtyi kuin patsas naisen viereen ja jäi tuijottamaan tätä tyhjillä silmillään alas päin. Hän itse voisi todeta, että näyttäisi pelottavalta, ehkä hän oli. Hänhän käyttäytyi täysin kuin susi. Edwardin hengitys oli hidas, raskas. Hänen suunsa oli pienesti raollaan ja hänen joka ikinen lihaksensa jännittyi. Kuin hän olisi juuri nähnyt elämän liekin roihahtavan naisen sisään.
Oikeastaan miehen tila oli selittämätön. Hän oli fyysisesti läsnä, mutta psyykisesti hän ei näyttänyt edes olevan tässä maailmassa. Hän oli Caladhielin vieressä, patsaan omaisessa asennossa ja tuijotti tätä. Ilme ei värähtänytkään. Ennen kuin tuo pieni ilma virta osui miehen kasvoille. Hengitys, puheen luoma ilmavirtaus vai oliko se sittenkin naisen hengädys? Mikä ikinä se olikin se herätti hänet painajaisesta toiseen samankaltaiseen, mutta jossa oli toivoa.

Edward tarttui naiseen hellästi. Hän vei kasvonsa naisen kasvojen luo ja painoi otsansa toisen kylmää ihoa vasten. "Oletko... Oletko oikeasti elossa? Eihän tämä... Ole minun..." mies kysyi hengästyneen kuuloisena. Aivan kuin hän olisi juuri juossut maratonin. Tosin hänen eloon syttyneet ajatuksensa tulvivat erilaisia asioita. Haltia kärsi verenhukasta. Tämän asento oli epämukava. Naista ei saanut liikuttaa ja muuta. Ensimmäisenä Edward suorista naisen, asetti mukavammin maahan, varmisti käden ja sitten. Hän katosi naisen luolta. Oikeasti Edward kävi saalistamassa peuran. Sillä oli tarpeeksi verta, verta naiselle. Jos verenhukka oli tapaus, siihen piti saada verta.
Hän ei pitänyt itsekään ajatuksesta, mutta sen verran hän oli tokkurassa vielä, että tappoi peuran. Kun mitään astian tapaista esinettä ei ollut, Edward joutui kuljettamaan veren suussaan. Hän saapui takaisin haltian luo. Askeleet tuntuivat raskailta, kun hän näki haltian siinä tilassa. Lopulta hän laskeutui naisen tasolle ja katsoi tätä. Vihreät silmät, jotka anelivat. Silmät, jotka pelkäsivät, jotka olivat itkeneet itsensä pimeyteen. Edward nosti kätensä suunsa eteen ja antoi veren valua sille. Hän katsoi naista, ehkä toimenpide olisi kannattanut tehdä jossain muualla, kuin naisen edessä. Edward ei ajatellut tarpeeksi kirkaasti. Hän tiesi vain, ettei olisi hyvä antaa omaa vertaan, kun oli kerran ihmissusi. Virus tarttui, tosin hän pelkäsi pahinta. Entä jos nainen muuttuisi ihmisudeksi. Hän ei tiennyt tekikö niin pieni haava niin paljon muutoksia. Kaikki oli kuitenkin mahdollista.

"Se... On peuran verta." Ed sanoi hiljaa ja nosti hitaasti naisen päätä. "Juo." yksi sana, joka tuntui olevan niin monen moisen painavan asian alla. Ihmissusi laski naisen takaisin makuulle ja jäi tuijottamaan lopputulosta. Hän ei vaivautunut pyyhkimään verta suustaan tai käsistään. Hän palasi takaisin passiiviseen oloonsa. Hän jäi paikoilleen ja katsoi suoraan siniselle taivalle. Kyyneleitä ei tullut. Edward kuitenkin sulki silmänsä ja pysyi siinä asennossa hyvin pitkään.

//Aaaaw Q^Q Koskettavaa. Joskus mäkin pillitän teksteille, mutta se johtunee siitä, että olen yliherkkä ihminen. (Kalat)
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ti Heinä 01, 2014 11:58

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel

Mies ilmaantui yllättäen haltian näkökenttään ja helpotus ravisteli hänen mieltään. Toinen oli ainakin jotenkuten kunnossa... Jos ei henkisesti niin ainakin fyysisesti. Caladhiel haukkoi edelleen kiivaasti henkeä, veti sisäänsä sitä raikasta metsän ilmaa, ja jok'ikinen henkäisy sai hänet yhä enemmän hereille.

Haltia tunsi lämpimän käden otsaansa vasten. Ihminen kuulosti hämmentyneeltä, yllättyneeltä, helpottuneeltakin. Kuinka kauan hän oli oikein ollut poissa ja antanut toisen syyttää itseänsä syövereihin?
Hän sai kuitenkin jotain suustaan soperrettua. Kuin ääni olisi ollut käyttämättä vuosikymmenen..
"Minä... Tuota... Luulen niin, kyllä kai.." hän haukkoi ja sai pakotettua pienen hymynkareen kasvoilleen, jotka hien peitossa olivat ja kylmännihkeät.
Saatuaan haltian parempaan makuuasentoon mies katosi.
Caladhiel puhalsi rauhassa ilmaa keuhkoistaan. Piti rauhoittua. Verta puuttui paljon... Eikä tilanne muutenkaan parhaimmalta näyttänyt. Hetken ajan pelko lähes lamautti sydämen: jättikö toinen hänet tänne? Järki kuitenkin syrjäytti pelon samalta istumalta kun se kerkesi mieleen päästä. Ei niin varmasti kävisi. Samalla nousivat taas tutut kyyneleet hänen sinitaivasta tuijottaviin, väsyneisiin silmiinsä. Caladhiel ei uskaltanut levätäkseen silmiään sulkea, peläten kaiken tieltään syövän pimeyden palaavan ja kiskovan hänet takaisin painajaisiin.
Kuinka kauan mies oli joutunut kärsimään? Hänen takiaan...

Caladhiel ei tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut, kun askeleet alkoivat kuulua lähempää ja lähempää. Hän käänsi väsyneet kasvonsa toiseen. Kohotti kysyvästi kulmiaan nähdessään veren. Kunnes ymmärrys, ja sen myötä hieman omituinen katse levisi hänen kasvoilleen. Ehkä olisi pitänyt järkyttyä, ehkä nauraa. Haltia oli niin lopussa ettei edes jaksanut välittää.

Haltia ei sanonut mitään. Ehkä moitti sisällä itseään. Kuka olisi uskonut että joisi eläimen verta henkiin jäädäkseen? Ajatus oli itsessään jo puistattava. Mutta lyhyen kehotuksen, tai pikemminkin käskyn kuuluessa tuli hänen aika totella: omaksi hyväkseen. Haltia joi veren. Heti punaisen nesteen karahtaessa kielenpäälle naisesta tuntui kuin hänen vatsalaukkunsa olisi käännetty nurinkurin. Kaikki järki huusi sylkemään tuon, mitä oli suuhunsa saanut, pois. Caladhiel kuitenkin tukahdutti kylmänväreet ja pahoinvoinnin ja joi. Puistatus kiiri koko haltian kehossa. Se hetki tuntui kestävän ikuisuuden.

Haltia hengitti syvään ja pyyhki veren pois suunpielestään. Toinen käsi toimi jotenkuten, vavisten. Haavoittunutta taas hän ei edes uskaltanut yrittää. Hän pyyhki pois verivanan, toivoen samalla että olisi pystynyt myös muiston sen juomisesta poistamaan. Hänen käsissään löyhkäsi veri, eikä haju kadonnut vaan pikemminkin voimistui, saaden hänet voimaan pahoin.
Caladhiel ei jäänyt odottamaan vointinsa kohentumista ja kampesi itsensä väkisin, kivuliaasti istualleen. Mitään saati ketään kuuntelematta hän tarttui miestä olkapäästä tärisevällä, kuitenkin terveellä kädellään. Tämä jos jotain hänen oli tehtävä. Itkuiset silmät saivat vuodattaa vielä muutaman kyynelen mutta katse voimistui ja varmistui sitten ja napakasti hän kuuli oman äänensä, joka kuulosti oudon kaikuvilta häilyvässä mielessä, puhuvan.
"Se ei ollut sinun vikasi."
Ääni oli lempeäkin, mutta päättävä ja ankara. Toinen ei saisi syyttää itseään. Haltia oli syvällä sisimmässään varma ettei tämä ollut ensimmäinen kerta näin tapahtuvan.. Eikä mies saisi jäädä siihen pimeyteen.

//ennen en ollut mikään kovin tunteikas, mutta nykyään tuntuu että itku tulee hirmu herkästi... Oli sitten musiikki tai teksti kyseessä T^T
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Heinä 02, 2014 10:39

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Oliko se sitten toisen kosketus vai toisen sanat, jotka saivat miehen reagoimaan taas. Tällä kertaa agressiivisemmin. Se ei ollut sinun vikasi. Ai ei hänen sytään? Kuka sitten oli muka raapaissut hampaillaan naiselle haavan? Kuka oli hyökännyt naisen päälle? Kuka oli muka yrittänyt tappaa haltian? Edward avasi hitaasti silmänsä ja laski katseensa eteensä. Kunnes se kääntyi naisen puoleen. Hänen syvänmetsän vihreät silmänsä porautuivat suoraan Caladhielin silmiin. Tämä tunsi huolta, surua ja pelkoa. Vai oliko se sittenkään tarpeeksi kuvailemaan naisen tunteita. Edward ei tiennyt. Hän ei koskaan ollut ottanut tosissaan kykyään tuntea toisten tunnetiloja. Se oli jotakin, mikä oli ainut asia, joka viittaisi johonkin yliluonnolliseen. Edwardin silmät, ne olivat elottomat, mutta niissä välkehti hienoinen valo. Aivan kuin auringon säteet olisivat yrittäneet läpäistä pimeyden keskellä vellovaa metsää. Taistelu hänen sisällään oli sietämätöntä.
Tuo kaikki tapahtui niin äkisti, kun mies tarttui naiseen, työnsi tämän alas maahan. Onneksi hellästi ja piti tämän maassa. "Sinä sanot, ettei se ollut minun vikani! Kenen sitten?" Edward huudahti yllättävän peloisen kuuloisena. Hänen kehonsa tärisi. Silmissä piilevä pelko ja viha itseään kohtaan olivat aivan kiinni toisissaan. Hän näytti epätoivoiselta. "Kenen syytä se sitten oli, jos ei minun? Et voi sanoa niin! Täällä ei ollut muita ja minä hyökkäsin sinun kimppuusi! Minä tein haavan, johon olisit kuollut, eikä ole edes selvää muututko samallaiseksi kauheaksi hirviöksi kuin minä!!" Edward huusi ja hänen kasvonsa kalpenivat. Hänen kasvonsa vääntäytyivät irsvitykseen ja epätoivo täytti miehen mielen. Hän laski päänsä naisen rinnalle.

Hän oli kyyristynyt naisen päälle, ikään kuin suojellakseen tätä omalla kehollaan. Estämästä tätä nousemasta ja silti hän tärisi. Mies puri hampaansa yhteen. "Se oli minun syytäni, eikä sinun tarvitse ymmärtää sitä. Sinun ei tarvitse ymmärtää minua, kunhan pysyt tarpeeksi kaukana. Kunhan kaikki pysyvät kaukana..." hän mutisi. Sitten hänen kehonsa suoristautui ja Edin silmät välähtivät, valon osuessa niihin. Ne kiilsivät ja näyttivät siltä, kuin hän olisi alkamassa itkemään taas.
Kun hän katseli haltiaa, hän muisti äitinsä kasvot, ne kauhistuneet ja peloissaan olevat. Äitikin oli varmasti kuollut. Hänen kädestään, hänen kädestään hän oli tappanut ne kaikki, joita rakasti eniten.
Hän laski pelokkaan ilmeensä naisen kasvoille. Edward levitti huulilleen epätoivoisen hymyn. "Minä tapoin heidät kaikki... Hahahah! Minä tapoin heidät kaikki!" Hän hoki ja nauroi sille. Hän saattoi kuulostaa hullulta, mutta kun hän kohotti veren tahrimat kätensä kasvoilleen ja kun kyyneleet laskeutuivat hänen poskilleen, hän näytti hyvin pieneltä. Vaikka hän oli luullut, ettei hänellä ollut enää yhtään voimia itkemiseen, hän itki. "Minä tapoin heidät... Heidät kaikki! En saa heitä enää takaisin... Menetin kaiken! Minulla ei ole mitään!" Edward huusi ja puri hammastaan. "Apua... On niin pimeää... Pelottaa..." hän kuiskasi, kunnes laski kätensä taas paikoilleen. Hän nousi ylös naisen päältä. Romahti lopulta tämän viereen ja tuijotti tätä ilmeettömänä.

"Pelkäätkö sinä? Pelottaako? Pelkäätkö minua?"

Edwardin ääni värisi, mutta hän levitti taas sen epätoivoisen hymyn kasvoilleen. Hänen poskillaan vierähti kyyneliä. Kunnes silmät sulkeutuivat ja mies romahti naisen viereen, nukahtaen sikeään uneen. Henkisesti raskas aihe, jota hän ei saattaisi muistaa. Sillä se tila, missä Ed oli ollut oli ollut melko shokin kaavoittama. Shokin ja pelon sekainen tila, jonka jälkeen hän ei ehkä muistanut, mitä oli sanonut tai tehnyt. Ainut asia, minkä hän tiesi ja muisti oli kuva naisen vahingoittamisesta.

//Aaargh! Niin, mustakin on tullut vielä tunteikkaampi kuin ennen. Tosi ärsyttävää *3* Mut taisin kirjoittaa aika masentavan tekstin. Edward taistele! ~
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Heinä 02, 2014 4:58

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel

Haltia ei yrittänyt pyristellä mutta säpsähti hieman toisen painaessa hänet takaisin makuulleen.
Mies tärisi. Hän pelkäsi itseään. Hän pelkäsi satuttavansa muita. Haltia katsoi kyynelsilmin toista joka niin sekavassa ja taistelevassa mielentilassa kärsi.
Hänen vikansa? Hirviö? Ei.
Caladhiel sai hiljaiset kyyneleensä hetkeksi lakkaamaan.
"Mutta sinähän pelastit minut. Et ole hirviö... Olisiko hirviö tehnyt niin..?"
Hän kuiskasi hiljaa, tukahduttaen kaiken väsymyksen ja kivun kohdistaen kaiken voimansa puhumiseen.

Caladhiel katsoi hiljaa, ilmeettömänä. Silmät mitään näkemättä. Ei hänen tarvinnut silmiään sulkea.. Pimeys oli jo täällä. Niin surullista, liian surullista. Ihmisten tuneet kävivät aina niin lähellä haltioiden.. Aina joskus nainen kuvitteli ja halusi että nuo kaksi rotua voisivat tulla toimeen. Mutta ajatus muuttui aina mahdottomaksi hetken päästä... Ei hänen tarvinnut pimeyttä pakoilla.. Se oli jo täällä. Sydämen pimeys.. Elämän pimeys.

Haltia säpsähti. Pelkäsikö hän? Pelkäsikö hän tuota, kaiken menettänyttä, itseään vihaavaa ja pelkäävää, itkevää ihmismiestä?

Haltia ei vastannut, vaan sai pimeydestä tarpeekseen. Hän halusi tehdä sille lopun. Samalla sekunnilla hän halasi miestä, sulki tämän lämpimään, lohduttavaan syleilyynsä. Rutisti kovaa, kuin se voisi muka viedä kivun pois. Oliko toinen sitten nukahtanut tai yhä hereillä, nainen antoi suolaisten kyynelten jatkaa valumista.
"Minä... Ei minullakaan ole ketään.. Ehkä haltoilla se on eri asia, ehkä olen saanut neljänsadan vuoden aikana totutella ajatukseen... Muttei se ikävää vie minnekään..!!" Hän nyyhkytti miestä vasten.
"Se oli minun vikani... En osannut auttaa..." Itkuinen ääni kohosi jo melkein huudoksi.
"Mutta silti... Te ihmiset.. Elätte niin lyhyen elämän.. Miksi sen silti pitää olla niin tuskainen...?!"
Kyyneleet jatkoivat virtaamista ja haltian pimeys saapui takaisin, jatkaen kasvamistaan Samoojan mielessä.
"Mutta... Sinähän et tahtonut satuttaa ketään... Joten et voi kutsua itseäsi hirviöksi..."

Kun vihdoin ja viimein tuntui että itkeminen olisi loppunut, ettei yhden ainutta kyyneltä enää vierisi, Caladhiel kietoi kätensä ympärilleen ja veti polvensa kiinni rintakehäänsä, väristen pienessä mytyssä hiljaa. Pimeys jatkoi saapumistaan, tunkeutui haltian näkökenttään ja hän hukkui taas yhteen painajaiseen.

//voih... Edwaaard ō.ō
*cries quietly in the corner*
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Heinä 02, 2014 5:49

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Hän tunsi lämmön ja avasi silmänsä, muttei hahmottanut todellisuutta. Hän ei nähnyt haltiaa, ei naista, joka oikeasti piteli häntä. Hän näki sumeine silmineen naisen, joka oli rakastanut häntä, joka oli pettänyt hänet. Edward tarttui naiseen ja halasi takaisin hyvin hauraasti. Naisen ääni oli surullinen, kysyvä. Tämän tunnetila oli kauttaaltaan tummaa utua. Harhateillä. Ed sulki silmänsä uudestaan.
Hän tiesi, että hän halusi auttaa. Hän tiesi, ettei asiat olleet oikein hänessä. Hän tiesi olevansa hirviö, mutta ei pelastaja. Ei sellainen, joksi ääni yritti muuttaa hänet. Jokin sai miehen heräämään painajaisestaan. Hän näki selkeästi, hän tunsi selkeästi. Hän tunsi, kuinka kyyneleet tipahtelivat hiljalleen hänen kasvoilleen. Edward avasi silmänsä ja katsoi Caladhieliä. Tämä oli kietonut käsivartensa jalkojensa ympärille ja näytti, nukahtaneen? Vai oliko nainen muissa maailmoissa. Siitä huolimatta hän kampesi itsensä ylös. Veti syvään henkeä ja laski kätensä naisen pään päälle. Käsi liikkui hiljaa edes takaisin, kunnes se pysähtyi. Laskeutui hiljalleen naisen kasvoilta leualle ja kohotti tämän kasvot ylös. Kohti miehen omia ja kirkasta taivasta, joka oli saanut jo hieman punertavaa väriä itseensä.

"Mikään ei ole sinun vikasi, mitä minun elämässäni on käynyt. Me kohtasimme vasta, joten ei sinun tarvitse ottaa niin paljon harteillesi. Enkä minä enää ole ihminen ja elämäni on pidentynyt hivenisen." Edward kuiskasi ja laski omat kasvonsa naisen kasvojen tasolle, kunnes suuteli tämän otsaa. Hän pyyhki tämän kyyneleitä tämän kasvoilta.
"Vaikken halua satuttaa ketään, se on västämätöntä. Ja niin paljon kuin minä sitä haluaisinkin, sitä ei voi estää. Siksi jätin kauan sitten kaiken taakseni, mutta elän silti kiinni menneessä, etten unohda, mitä olen tehnyt." yllättävää kyllä, Ed puhui rauhallisesti, mutta se johtunee siitä, että naista täytyi piristää. Hän oli saanut toisen siihen tilaan. Tartuttanut hänen oman epätoivonsa toiseen ja sysännyt kaikki ne tunteet, mitä yritti piilottaa.

"Caladhiel. Tämä on ehkä ensimmäinen ja viimeinen kerta. Lupaan, etten tuota sinulle tälläistä tuskaa enää koskaan. Joten ole hyvä ja hymyile."
Edward lausui kuin runon ja nousi seisomaan, veti naisen ylös varovasti, halasi tätä ja hymyili tälle lohduttavaa hymyään. "Jos sinulla ei ole ketään. Olemme samanlaiset. Täst edes, sinulla on minut ystävänä. Tosin, pidän etäisyyttä. Kaiken varalta." hänen kätensä paijasi haltian päätä. Edward katsoi kättään, joka oli veren tahrima, ei halunnut tahria naista. Joten hän päästi irti. Oikeasti Edward ei halunnut naisen pääsevän liian lähelle. Hän sivuutti sen tosiasian ja hymyili nyt paremmin. Yritti taltuttaa sisällään vellovat tunteet ja virnisti. "En ehkä pääse siitä koskaan eroon. Omasta sisäisestä hirviöstäni, mutta ehkä joku päivä opin elämään sen kanssa." sanat piti oikein lausua painokkaasti, jotta mies sai ne ulos suustaan.

Hän katsoi naisen kättä sitten pyörähti ympäri. Tarttui naiseen, nosti tämän reppu selkään. "Missä asut? Tai haluatko jonnekin kylään, jossa sinut voi hoitaa. Jos jätän sinut nyt. Jäät vain tänne onnettomasti petojen syötäväksi." Edward sanoi, tunteita hän ei päästänyt enää puhestaan läpi ja se tavanomainen pokerinaama ilmestyi vihdoin ja viimein miehen kasvoille. "Olen syvästi pahoillani, siitä mitä olet saanut kestää vuokseni." sanat tulivat surullisina, ennen kuin mies muuttui sudeksi, jonka päällä oli haltia. Tämä katsoi selkäänsä, ikään kuin käskeäkseen tämän ottaa paremmin kiinni. Sitten se alko liikkua rivakailla jaloillaan halki metsää.

//*Comes to pat your head* "Don't cry, it's almost over"
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Heinä 02, 2014 9:05

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel


Miksi nyt pieni valkoinen hautakivi syöpyi hänen mieleensä? Pienen pieni, lapsen hauta. Yksi valkoinen ruusu viereen laskettuna. Kummulle laski illan aurinko, ja yksinäinen laulu kantautui kauas. Oliko se hän joka lauloi? Sitten kuvia vilahteli silmissä. Äidin hauta, pienen vieressä. Isän kuolleet silmät. Kaksoisveli, joka jäi aina vain kauemmas hänen juostessaan. Laulu tukahtui kyyneliin.

Haltia havahtui ajatuksistaan, ehkäpä jo unestaan, tuntiessaan lempeän kosketuksen. Hän raotti silmiään hiukan, vaikka tuijottikin yhä ilmeettömänä eteenpäin. Ei ketään...
Lempeä ääni kuitenkin pyyhki muiston pois varovasti varjellen ja Caladhiel katsoi miehen silmiin.

Ihmisen sanat olivat kuin melodia, joka peitti kohinan ja melun alleen, kääntäen ne mukaan rytmiinsä. Caladhiel ei vastannut, pyyhkäisi vain vielä itsekin silmiään - jotka olivat liikutuksesta taas kyynelehtimässä - ja soi vienon, lempeän hymyn kasvoilleen.

Hetken ajan miehen halauksessa viipyessään Caladhiel tunsi itsensä todella onnelliseksi, liikuttuneeksi, haikeaksi, surulliseksi.. liian monelta hänestä sillä hetkellä tuntui että kaikkia tunteita olisi yhtä aikaa kuvailemaan pystynyt.
Nopeammin kuin haltia kerkesi vastata, saati reagoida, olivat hänen jalkansa jo maasta nousseet.
Hetken ajan hän mietti. Ystävä? Ihmisestä? Ehkä sitä ei laskettu kun toinen oli puoliksi susi.
Haltia hymähti.
"Sitten saat minustakin ystävän. Eikä minua saa välteltyä ihan niin helpolla", hieman hän naurahtikin ystävällisesti. Kunnes nousi toisen reppuselkään ja kiljahti ihmetyksestä hieman. Se vaihtui ystävälliseen mutta haikeaan hymyyn nopeasti.
Hetken aikaa haltia epäröi ja osoitti suunnan.
"Tuossa suunnassa on lähellä kotipaikkani.. Vaikka metsä onkin oikea kotini."
Haltioiden kylään oli tästä melko pitkästi, mutta vähän ennen päämäärää oli moniin polkuihin haarautuva pieni metsäaukio.

Miehen vielä pahoitellessa pudisteli Caladhiel päätään. Ei tarvitsisi. Tuntiessaan yhtäkkiä ratsastavansa sudella haltia otti hellästi kiinni paremmin turkista ja nojautui lähes makuuasentoon eteenpäin. Muutama hopeakyynel vielä tipahti sudenturkkiin kun hän kuiskasi miehen korvaan vastauksensa.
"Ei tarvitse.. Ja vaikka olisit jo ensitapaamisemme hetkellä ollut susi, olisin jäänyt hoivaamaan kolhusi ja haaverisi."
Sitten haltia käänsi kasvonsa eteenpäin, tuntiessaan suden voimakkaiden raajojen juoksevan vauhdilla. Ihmissusi ja haltia ystävinä... Ajatus oli haikea, mutta samalla kumman valoisa pimenevään iltaan.


//*Jumps and hugs Mori so tight that she can't even breath* "Y-yeah..." *^*
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Heinä 02, 2014 9:47

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Edward kiihdytti tahtiaan, kun tunsi naisen tarttuvan tähän. Suunnistus onnistui aistella ja vaistolla. Osittain myös naisen neuvoilla, koska eihän sitä osannut suunnista millään ilman mitään kaunista avustusta. Hän kiisi jonkin aikaa, ennen kuin hiidasti. Susi jäi ajattelemaan, jolkotellen eteen päin. Metsä oli haltian koti? Eikö siis toisella ollut kotia mihin mennä? Oliko tämä aivan yksin, siis oikeasti? Edward pysähtyi äkisti, muutti muotoaan ja naita kannatteli tällä kertaa mies.
"Sinulla ei siis ole todellakaan ketään..." Ed kysyi hiljaa, muttei kysynyt muuta. Kunnes saapui lähelle vähän aukeampaa paikkaa. Jos hän nyt jättäisi naisen tähän, voisiko joku auttaa tätä? Hän painotteli ajatustensa kanssa. Loppui siihen päätökseen, että oli ehkä parasta pitää silmällä naista, vielä yön yli.

Olisi parasta jäädä turvaksi, kun nainen oli vielä heikossa kunnossa, eikä mahdollisia apuja ollut lähettyvillä. Ainakaan iehen tietoisuuden ulottivilla. Hän ei haistanut tai aistinut lähellä ketään muuta kuin heidät kaksi, ellei eläimiä otettu lukuun. Niitä vilisi metsässä aina. Taivas punersi ja alkoi tummua hiljaa. Ensimmäiset tähdet syttyivät jo. Ne olivat kirkkaita, kaunniita. "Joskus, uskoin, että tähdet ovat sieluja. Uskoin siihen, että sielut syttyvät taivaalle loistamaan. En ollut koskaan kovin uskovainen." naurahdus, joka tuntui haihtuvan iltaan.

Hän laski naisen alas maahan. "Jään varmaan vielä yöksi tähän sinun kanssasi, jos sopii. On parempi, että aamun koittaessa saat muutakin seuraa ja parempaa hoitoa käteesi." hän katsoi Caladhieliä. Äkisti hän kallisti päätään ja nosti etusormensa leukaansa vastaan. "Hmmm...? Olenko minä muuten esittäytynyt?" aito ihmetys paistoi Edwardin kasvoilta. Hän ei oikein muistanut. Milloin hän taas olikaan esittäytynyt. Muutenkin tuli mieleen, että milloinkas Caladhiel olikaan sanonut oman nimensä. Missään vaiheessa tapamista tai hyökkäystä, hän ei ollut kuullut naisen esittäytyvän. Vai oliko tämä esittäytynyt.
Edward raapi niskaansa. Hän oli täysin hämmentynyt. Hän yritti tosiaan miettiä. Lopulta hän pamautti nyrkkinsä avonaiseen kämmeneensä. "En olekaan esittäytynyt." kuului yllättynyt äännähdys. Edward levitti huulilleen leveän hymyn. "Olen Edward. Tai Ed. Ihan miten haluat." hänen esittäytyminen oli rento. Ei niinkään muodollinen.

//*Can't breath.... Can't breath* "Uaaaaaahh! Let go! I can't breath at all!" *Pant, pant* "Sorry, sorry. Don't hug so tight." *Hugs back tight, but softly*
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Heinä 02, 2014 11:37

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel


Haltia tuijotti iltahämärän taivasta ajatuksissaan. Siksi hän taas vähän yllättyi kun huomasikin yhtäkkiä keikkuvansa tällä kertaa ihmismuotoisen miehen reppuselässä.
"Hmmm? Eläimet ja kasvit toimivat yleensä ystävinäni. Lopulta niiden seurassa en pitkästy... Ja musiikki on se, joka vie askeleeni eteenpäin päivästä toiseen."
Caladhiel rupatteli ehkä jopa hieman itsekseen, ajatuksiaan ääneen.
"Minulla on kyllä vielä kaksoisveli, Calanon. Hassua, eikö vain? Niin samanlaiset nimet, että kaikki ne aina sekoittivat."
Hetken ajan lapsuuden ne onnelliset muistot pääsivät valtaan ja haltia hymyili itsekseen. Sitten nykytilanne hyppäsi takaisin ja katse vakavoitui, ääni hiljeni.
"... Mutta nykyään olemme toisillemme pahemmat kuin ventovieraat."
Pala nousi kurkkuun. Se oli liian isontuntuinen nieltäväksi.
Sitten Caladhiel vaihtoi taas hymyn kasvoilleen.
"Mutta.. Ihan totta, kyllä minä ihan hyvin pärjään."
Omatunto moitti. Ei valheita, neitiseni.

Suden selässä ratsastaen päätepysäkki oli tullut hämmästyttävän nopeasti eteen.
Haltia kohotti itsekin katseensa yön ensitähtiin. Hohtivat kuin timantit taivaalla. Kaunista.
"Pienempänä lauloin aina loitsuja tähdille ja hengille siellä. Ja välillä nykyäänkin."
Hetken tauon nainen piti pienen tauon miettien mitä oli juuri paljastanut. Haltia lehahti punaiseksi poskiltaan.
"... Minä varmaan laulan ihan kaikesta ja kaikelle..." Hän lisäsi vähän hiljempaa, nolosta lipsautuksestaan häpeissään. Omituinenhan hän oli, ei sille oikein voinut mitään...

Maa tuli taas naisen jalkojen alle. Miehen puhuessa hän tyytyi nyökkäämään. Yö lähestyi jo, eikä häntä kukaan rupeaisi poissaolosta huolehtimaankaan kylässä.
Yhtäkkiä toinen rupesi kovasti miettimään. Haltia itsekin kurtisti kulmiaan. Oliko hän kuullut miehen nimeä? Jos oikeassa oli, hän itsensä oli esitellyt joskus.. Siitä tosin tuntui kuluneen vuosikymmen.
Mies tuli samaan lopputulokseen ja kertoi nimensä. Edward. Hymy nousi Caladhielin huulille. Hän niiasi todella syvään, ja naurahti itsekin.
"Hauska tavata, Edward. Olen Caladhiel, Samoojaksikin kutsuvat"
Virallinen tervehdys oli hieman liiankin muodollinen mutta Caladhielia huvitti ajatus että he olivat tunteneet lähes koko päivän kuitenkaan toisiaan tuntematta.

Caladhiel istahti nurmikolle ihastelemaan tähtitaivaan luovaa säihkyvää luonnon omaa taideteosta. Näin kaunista tähtiryhmittymää, näin kirkkaana, näki harvoin. Tähdistä haltia muisti puuhuilunsa. Hän otti sen esiin ja näky helpotti oloa: kaatuilu ja kolhut eivät olleet ulottuneet kauniisti koristeltuun soittimeen asti, ja se oli yhtä kunnossa kuin aina ennenkin.
"Kaunista, eikö?" Caladhiel huokaisi yötä ihastellessaan.


//*let's go suddenly* "Ahh sorry!! Feelings caught me.." *hugs back, now more gently*
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Heinä 03, 2014 9:40

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Caladhiel teki oikein sievän niiauksen, josta hän hyvinkin paljon kiusaantui. Muodollisuudet olivat alakaneet unohtua parin kuukauden hortoilun jälkeen. Ed tiesi, että välillä sitä piti mennä kaupunkiin ja ottaa itseään niskasta kiinni. Tosin kaupungit sekä kylät edelleen hermostuttivat häntä. Siinä tilassa hänen herkkä itsepuolustusvaistonsa saattoi laueta ja peto pääsi irti. Edward tiesi sen riskin.
Samooja. Edward tiesi nimen, muttei ollut varma mitä nämä tekivät. "Tuota, haluaisitko selittää minulle, mitä samoojat tekevät. Olen vielä vasta aloittelija näissä roduissa ja ammateissa, jotka eivät ole minulle tuttuja." hän kysyi ja näytti vähän kiusaantuneelta.

Caladhielin kaivellessa huilua ja katsellessa taivasta. Edward laski katseensa maahan. Hän hymyili hiljaa, istahti alas naisen viereen ja kohotti taas kasvonsa ylös. "Niin on." hän yhtyi haltian mielipiteeseen. Yö oli äkisti ympäröinyt heidät ja kuu, joka oli puolikas. Loisti kirkaasti taivaalla. Edward katsoi kuuta. "Niin on." hän toisti itsekseen. Mies hymyili lempesti ja painoi kätensä äkisti haltian päään ja painoi olkaansa vasten. Refleksi, hän olisi todennut, mutta nyt se tuntui turhalta. Hän tunsi surun naisen sisällä. Hän halusi lohduttaa. Mistään muusta tässä ei ollut kyse. "Minä olin perheeni ainoa lapsi... Minullekin olisi käynyt pikkusisko tai joku sisar. Oli aina niin kovin yksinäistä." Edward puhkesi puhumaan hiljaa. Yö oli lämmin, joten tulta ei tarvittu. Lisäksi mies voisi muuttua sudeksi tarvittaessa ja lämittää toista.
"Jos olette sisaruksia, miksi olette ventovieraita? Eikö sisarusten täytyisi pitää yhtä?" hän ei ymmärtänyt. Tosin, ehkä aihe oli vielä vähän arka. Ehkei olisi pitänytkään puhua. Kysyä liikoja, nyt hän pelkäsi latistaneensa tunnelman. Edward huokaisi. Nojautui käsilleen ja riiputti päätään taakseen, niin että tähdet loistivat hänen silmissään, kuin iso vihreä avaruus.

"Kyselin liikoja. Anteeksi." hän pahoitteli. Edward katsoi Caladhieliin. "Aika hassua, eikö vain. Olemme tunteneet toisemme ehkä puolisen päivää ja puhumme tälläisiä." hän naurahti, kunnes naurahdus tyrehtyi. Aihetta oli vaikeaa keksiä, mutt hnä ei halunnut masentaa toista. "Luonto on todellakin ihmeellinen paikka. Olen aina tuntenut sen rauhoittavan minua. Ehkä siksi, että saan aikaa ajatella rauhassa. Ihan kuin sanoit, se tekee omaa kaunista musiikkiaan." Edward mietti hetken ja taputti naista päähän hennosti. "Haluaisitko laulaa? Olisi mukavaa kuulla lauluääntäsi. Jos et halua, ei tarvitse." hän sanoi ja huitoi nolostuneena käsiään.
Laulamisesta haltia oli kertonutkin, mutta Ed ei pitänyt sitä mitenkään pahana. Vaikka toinen laulelisi seinille. Jos olisi sillä tuulella, saisi myös laulaa. Sitä ei oltu kieletty, eikä sitä tarvinnut nolostella.

//*Pat, pat, pat.* "Everything is alright" X3
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti To Heinä 03, 2014 3:25

Re: Without warning, without knowing || Mori

Caladhiel


"No, minulla se on suurimmalta osin kutsumanimi. Kirjaan tiedot talteen ja opiskelen jatkuvasti uutta kasveista, eläimistä ja luonnosta täällä samoillen", haltia selitti.
"Suurin osa kuitenkin kuluu parantamiseen ja sen harjoitteluun. Elikkäs taidan olla maallikkokielellä luonnonlapsi", hän purskahti nauruun. Ammatti ei ehkä palkallinen ollut mutta tietoa tuova ja kovin palkitseva. Sitä paitsi hän viihtyi metsässä, joten parantajana ja sen tutkijana tuntui kaikista luonnollisimmalta.

Sitten haltia tunsi miehen lähellään, lohduttaen. Edward oli ajattelevainen. Haltia arvosti toisen elettä ja aikomusta. Nyökkäsi toisen toteamukselle yksinäisyydestä. Se oli kaiken vievä ja ahdistava tunne.
Katse siirtyi maahan kun puhe vaihtui veljeen. Edward oli oikeassa... Ehkä joskus hän saisi veljensäkin kanssa sovittua. Ehkä joskus he voisivat olla kuin ennen...
Toinen kuitenkin koki ilmeisesti kysyneensä liikoja.
"Ei, ei se haittaa. Ihanaa kun on joku jolle jutella."
Pienen tauon hän piti.
"Calanonin ja minun... Historia on monivaiheinen. Lapsena jaoimme kaksosina toisillemme kaiken. Olimme kuin peilikuvan molemmat puolet. Mutta... Minä en tiedä mitä tapahtui. Kasvoimme erilleen. Minä jatkoin kasvien parissa pelastaakseni sairaan pikkusiskoni. Calanonia ei enää kiinnostanut... Mistä hän piti oli tappelu. Ja kun sisko ja äiti olivat molemmat tähtinä enää taivaalla, Calanon ei.. tuntunut välittävän ja isä joi itsensä hulluksi. Kun lopussa ei ollut kuin me kaksi...Karkasin. Emme moneen sataan vuoteen nähneetkään toisiamme ja..."
Haltian ääni hiipui.
"Minä en tiedä mitä nykyään tekisin."

Haltia havahtui ja käänsi päänsä Edwardiin.
"Aih... Anteeksi, jäin höpisemään menneistä."
Hän hymyili Edille. Oli mukava kun toiselle pystyi puhua näin, vaikkakin lyhyen tapaamisajan jälkeen.

Miehen ehdottaessa, josko Caladhiel voisi laulaa, haltia hymyili vienosti. Mikä ettei, eihän siinä mitään pahaa olisi.. Kun oli jo tapansakin toiselle paljastanut.
"No... Voisinhan minä. Lapsuuden lauluni taivaan tähdille", hän hymähti.
Caladhiel sulki silmänsä ja soitti pienen melodian aloitusääneksi huilullaan. Veti hieman henkeä.

Sitten hän lauloi, ilman sanoja, ilman valmista kappaletta. Ilman sanoja joita olisi voinut tunnistaa kenenkään kieleksi. Äänet ja aariat tulivat kieleltä sulavasti, ilman ajatusta tai aikomusta ja jäivät leijumaan lämpimään iltaan. Hetken ajan loitsun tavoin tähdet tuntuivat hohtavan kirkkaammin, kuin unelma joka eläisi äänen ajan ja särkyisi hiljaisuuteen.
Hän lauloi tähdistä, yöstä, kaipuusta ja aamunkoitosta. Yhden yön kestävästä taiasta joka särkyisi aamuun mennessä.
Haltia nosti kätensä hieman eteenpäin, avasi silmänsä laulaen nyt taivaalle. Kuin olisi saanut hieman sitä Hän vilkaisi Edwardiin ja hymyili.
Aarioihin hän sekoitti välissä haltiakieltä.
Kun viimeinen sävel kaikui hiljaisuuteen, Caladhiel kohotti vielä katseensa tähtiin. Siunauksena täältä lähteneille sieluille.

//:33333
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Pe Heinä 04, 2014 10:45

Re: Without warning, without knowing || Mori

Edward

Jutustelu oli mukavaa. Naisen kertomus hänen veljestään oli mielenkiintoinen. "Karkasit? Etkö koskaan koittanut puhua hänen kanssaan?" Edward kysyi, hän päästi samalla irti toisen päästä ja katsoi taas ylös taivaalle. Caladhielin sanoessa, ettei hän tiennyt mitä tekisi, se sai Edwardin vähän huokaisemaan raskaasti. Sentään naisella oli joku, jolle oli sukua ja tämä ei ollut ketään tappanut omilla käsillään. Edward taas, noh hänelle ei edelleenkään ollut ketään. Hetken päästä nainen rupesi laulamaan, sanoista mies ei saanut selkoa, mutta se oli kaunista. Ehkä hän salaa ymmärsi sanat sydämessään. Hän kuitenkin kuunteli sanoja ja hymyili lempeästi. Kun nainen lopetti, Edwrad taputti käsiään hellästi yhteen. "Se oli kaunista!" hän kehui. Sitten hän vakavoitui hieman.

"Minäpä kerron sinulle, mitä sinun pitää tehdä. Sinulla on vielä joku, jota rakastaa ja välittää, jos annat hänelle anteeksi. Jos käännät selkäsi hänelle ja sanot, ettei sinulla ole ketään se on sama asia, kuin pitäisit häntä jo valmiiksi kuolleena." hän sanoi. Asia, joka oli jäänyt vaivaamaan häntä, kun haltia sanoi, ettei tiennyt mitä tehdä. "Minulla ei ole ketään, johon tukeutua, minä menetin kaiken, mutta en halua sitä samaa asiaa tapahtuvan jollekulle toiselle." hänen kulmakarvansa menivät kurttuun. "Caladhiel. Sinulla on veli, joka ehkei välitä siitä mitä tapahtui, mutta oletko koskaan yrittänyt puhua hänen kanssaan? Oletko yrittänyt ymmärtää häntä? Hän on ehkä samassa pimeydessä missä sinä salaa vellot itseäsi ja syytät itseäsi. Mutta jos annat kaiken olla, sinun on muistetta eräs asia. KUOLLEET EIVÄT ENÄÄ IKINÄ PALAA!" Ed sanoi ja näytti olevan hyvin tosissaan. "Lupaa minulle eräs asia. Kun jätän sinut, sinä teet asiat selviksi veljesi kanssa. Jos haluat, voin tulla kanssasi ja suojella sinua, jos hän tekeekin jotain." Ed lupasi.
Hän ei halunnut kenellekään samanlaista kohtaloa, kuin hänelle. "Yksinäisyys on raskas takaakka kantaa, joten anna hänelle mahdollisuus. En tieäd, mitä välillänne on tapahtunut, mutta haluan, ettet sano enää, ettet tiedä mitä tehdä." hän selitti ja näytti lähes rukoilevan naista tekemään, mitä oli sanonut.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö