Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Pe Heinä 25, 2014 1:31

Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Haulokki

Hän ei voinut uskoa tätä todeksi! Miten pirussa hänelle oli päässyt käymään näin? Sirorakenteinen pesukarhu oli ollut vain tutkimusretkellä metsässä, kyllästyttyään ensin päiväänsä kaupungissa. Ei siellä kukaan kaivannut häntä kuitenkaan, ihan yhtä hyvin hän saattoi kävellä ulos porteista, ja seikkailuun.

Joshua oli siis tehnyt tiensä Quinn-metsän varjoihin, ja jatkanut matkaansa nelijalkaisessa muodossaan. Helteet olivat kyllä pahempia näin, mutta ainakin matka taittui hieman kevyemmin. Nuorimies uskoi kävelleensä jo puolisen tuntia metsän puolella, kun onnettomuus oli tapahtunut.

Muodonmuuttaja oli nimittäin jäänyt metsästäjien asettamaan ansaan. Kyseinen ansa oli sitä sorttia, joka nosti uhrinsa koivista ilmaan roikkumaan. Todennäköisesti se oli tarkoitettu lähinnä jäniksille ja vastaaville, mutta pieni pesukarhukin saattoi jäädä moiseen. Se oli hyvän aikaa yrittänyt keplotella itseään irti, mutta ei ollut saanut köyden solmuja auki pienillä kätösillään, ei, ne olivat liian taidokkaasti tehty hänelle. Eikä hän uskaltanut muuttaa muotoaan tässä tilanteessa, herra tietää miten siinä olisi saattanut käydä! Tiukka lenkki nilkassa ja näin.

Joten pesukarhu räpiköi säälittävänä ilmassa, aina välillä nousten räpöstämään solmuja auki. Turhaan tosin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka kauan olikaan siinä roikkunut, hän vain halusi pois. Mielessään tuo kirosi, mutta tyytyi jälleen roikkumaan hetken aikaa ylösalaisin ilmassa. Se oli huono idea. Nimittäin kauniina hohtava Cambiatio-riipus valahti pois hänen kaulastaan, ja putosi vihreään maahan.

Pesukarhu vinkaisi hädissään, yrittäen ylettää siihen. Se oli kyllä täysin hyödytöntä hänen roikkuessaan päälle metrin korkeudella. Hän näki riipuksen, muttei saanut sitä. Ellei hän saisi sitä, hän jäisi pesukarhuksi! Haulokki ei nähnyt ketään lähimaillakaan, eikä tiennyt tulisiko kukaan pelastamaan häntä. Ei hän halunnut jäädä tähän!

//Suzumeeeeeeee .>>>//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Viesti La Heinä 26, 2014 7:31

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Caladhiel

Päiväaurinko sai puolivahingossa nukkumaan sulkeutuneet männynneulasen vihreät silmät aukeamaan, haltian venytellessä puutuneita raajojaan. Yö oli kulunut siinä ison lehtipuun oksalla nukkuen, mutta uni oli mukanaan vienyt jo hieman liian pitkään. Haltian monen yön huonot unet olivat kostautuneet, ja nyt oli hän koisinut mitään mistään tietämättä pidemmäs seuraavaa päivää kuin oli aikonut. Haukotuksen saattelemana loikkasi Caladhiel ketterästi maahan, avaten yöllä täysin sotekutuneen lettikampauksen työntäen ruskeat kutrit silmien yltä tieltä pois.
Kävellen lähti hän tietä pitkin taivaltamaan, miettien mihin seuraavaksi suuntaisi. Parantajan töitäkään kun ei haltioiden piilotetussa kylässäkän tällä hetkellä ollut eikä uusia rohtojakaan ollut tarvetta valmistaa.

Samalla kun taittoi matkaansa, letitti haltia tummanruskeat hiuksensa uudelleen löyhälle letille koristaen sen kukalla, jonka nappasi maasta ohi kulkiessaan. Valkoinen raita pilkahti tummasta pehkosta kirkkaana mutta hän ei painanut siihen sen enempää huomiota. Puisti hieman ryppyistä kaapuaan ja pisti juoksuksi. Lihakset saivat lämpönsä heti herättyä ja lämmin ilma tuntui ilmavirran mukana tullesaan hieman viileämmältä.
Tällä hetkellä, ilman minkäänlaista pakkoa tehdä mitään, ei kai auttaisi kuin kävellä eteenpän - tai tässä tapauksessa juosta. Jotain tulisi kyllä vastaan jos sen tarkoitus olisi.

Kun jonkun aikaa oli kulunut, pysähtyi haltia teiden risteykseen henkeä vetämään. Hetken itsekseen hän hymyili, katsellen kirkkauttaan loistavaa taivasta ennen kuin valitsi kahdesta vaihtoehdostaan syvemmälle metsiin vievän polun. Ihmisten kaupunki ei olisi hänen määränpäänsä, vaikkei sellaista häneltä tällä hetkellä löytynytkään.
Saaden seuraa muutamasta matkallaan olevasta linnusta, liittyi Caladhiel niiden lauluun
naurahtaen. Mitä pidemmälle polku kantoi, sitä varmempi hän oli ettei tänään tullisi ketään vastaankaan. Viime tapaamiset metsässä olivat olleet kaikkea muuta kuin normaaleja, joten nykyarki tuntui yllättävän tylsähköltä. Samaa vanhaa rutiinia, muutamin erikoisuuksin, eikä mitään muuta.

//Täältä tullaan, kera haltiaiseni ~!!^.^
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ma Heinä 28, 2014 7:36

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Sinivihreitä silmiään räpäyttäen pesukarhu kurkotteli käpäliään kohti maassa lojuvaa talismaaniaan. Hän halusi sen. Nyt. Heti. Mutta hän ei saanut sitä edelleenkään, ei edes läheskään. Haulokki ei kuitenkaan luovuttanut vielä, hänhän saisi sen pirun korun takaisin....

... Vaan ei. Aikansa yritettyään muodonmuuttaja taisi viimein käsittää, ettei saisi Cambiatiota pääsemättä ensin alas loukustaan. Ja kuten oli käynyt jo hyvin selväksi, hän ei pääsisi alas ilman apua. Raitahäntä toivoi, ettei ensimmäinen vastaantulija olisi ansan asettanut metsästäjä, koska siinä vaiheessa hän saisi mitä luultavimmin heittää hyvästit rakkaalle henkikullalleen.
Maailma ei ollut kovin mielenkiintoinen ylösalaisin, varsinkaan kun tunsi kaiken veren pakkautuvan päähän. Joshua huokaisi turhautuneena. Hänelle alkoi tulla nälkä pikkuhiljaa, eikä hänen vointinsa ollut muutenkaan kovin hyvä, hänellä oli viimepäivinä ollut normaalia useammin niitä sietämättömiä päänsärkykohtauksia, joiden syystä hänellä ei ollut tietoakaan. Itse asiassa, hänen ohimoaan pisteli jo hieman....

//pittuus on ehana.//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Viesti To Heinä 31, 2014 5:32

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Caladhiel

Linnut jatkoivat matkojaan, haltian jatkaessa omaansa eri polkua pitkin. Hetken ajan oli kuin hiljaisuus olisi ympäröinyt naisen ja hänen tiensä, ei äännähdystäkään mistään.
Ei ennen kuin ajatuksissaan Caladhiel kolautti jalkansa johonkin. Katse kääntyi omiin saappaisiin, jotka jotain olivat puskan peitossa kolhaisseet. Varoen nosti hän metallista ja narusta kyhätyn ansan lehtien piilosta. Viha kuohaisi haltian mielessä nähdessään tuon saalistusvälineen. Mitä vähemmän ja vähemmän alkoi olla omia aivoja päässä joillakin henkilöillä...
Caladhiel ei uskonut tämänkään pieneläinten saaalistukseen tarkoitetun ansan olevan haltian kyhäämä, oliko ihminen tullut romujaan metsään levittämään? Kyllähän ruoan metsästys oli ymmärrettävää, mutta ties minkä eläimen pentu voisi helposti jäädä tuohon kitumaan. Metsästystä ei voinut kutsua metsästykseksi jos tällaisten raivostuttavien vempeleiden antoi tehdä työn puolestaan.

Ansaa ei voisi jättää metsäänkään lojumaan. Haltia ripusti tuon vyöhön kaavunsa peittoihin, suunnitelmana hankkiutua härvelistä eroon heti tilaisuuden tullen. Caladhiel tarkisti vielä pensaan alustan tarkemin, ettei mikään osanen ollut enää sinne jäänyt ja jatkoi matkaa kiekusta kiehuen.
Hieman rauhoituttuaan alkoi hän taas kuunnella tarkemmin ympäristöään. Matkaa taittui vielä jonkun aikaa hiekkapolkua pitkin, ennen kuin haltiankorvat nappasivat ääniä muutamien puiden takaa. Hieman lähemmäs hän hiipi, yrittäen nähdä äänien aiheuttajaa.
"Onko siellä joku?" Caladhiel huikkasi, varmuuden vuoksi vielä hiukan varoen ennen kuin astuisi metsikköä tarkemmin tutkimaan.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti La Elo 02, 2014 7:28

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Haulokki oli jälleen roikkunut aikansa paikoillaan ja katsellut päivän kulkua. Hän oli nähnyt jäniksen. Aluskasvillisuudessa puikkelehtivan jäniksen, ja oli vierestä katsonut kuinka se katosi pusikkoon. Eikä hän edelleenkään päässyt mihinkään tästä ansasta. Pesukarhua alkoi hiljalleen jo heikottaa, ja päänsärkykin oli pahentunut jo roimasti. Kyllä, huonosti tässä näytti käyvän.

Hän oli roikkunut hetken jo aloillaan, ja oli kerännyt vähän voimia jotta jaksaisi taas taistella solmun kanssa. Joten niin hän teki. Joshua ei ymmärtänyt miten joku sai aikaan näin pirullisia tekeleitä, joita ei saanut auki mitenkään! Huonovointinen pesukarhu antoi suosiolla olla jälleen kerran, kun solmu ei ottanut edes löystyäkseen, ja lysähti pitkin pituuttaan roikkumaan ilmaan.

Hän kuitenkin kuuli pian jostain kauempaa naisäänen puhuvan, muttei saanut aivan selvää sanoista, ja kohotti pörröistä päätään toiveikkaana. Ehkä tässä olisi hänen pelastuksensa. Haulokki vinkui säälittävän kuuloisena, yrittäen taas köyttä auki, pitäen mahdollisiman paljon ääntä. Ehkä tuo toinen ymmärtäisi yskän ja tulisi auttamaan häntä....!
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Viesti Ma Elo 04, 2014 9:59

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Caladhielin kurkottaessa puun takaa syvemmälle metsään, yrittäen nähdä mikä siellä olisi, ääni saavutti hänen kuulonsa säälittävänä ja surkean kuuloisena vinkunana. Haltia melkein syöksähti äänen suuntaan, unohtaen syyt jostain vaaraallisesta saatika pelottavasta.

Hetken sisällä hänen silmiinsä sattui äänen pitäjä, metsästäjän ansassa roikkuva pesukarhu. Eläin riippui väsyneen ja hätäisen näköisenä pää alaspäin tuollaisessa kirotussa silmukka-ansassa. Caladhiel oli jo kerran onnistunut tänään todistamaan näiden ansojen hirveyttä ja nyt hänen sisällään kuohahti. Nainen mutisi itsekseen soveliattomia sanoja haltiakielellä samalla kun hiipi varovasti läemmäs, yrittäen olla pelästyttämättä loukkuun jäänyttä. Samalla toinen käsi hivuttautui vyölle jossa puukko tupessaan odotti.

Caladhiel nosti toisen kätensä ilmaan rauhoitellakseeen pesukarhua.
"Ei mitään hätää", hän sanoi rauhallisimmin kuin osasi. "Otan sinut alas."
Käsi löysi puukon ja vetäisi sen rauhallisesti mutta tottuneesti koristellusta tupestaan. Hän näytti varovasti teräasetta osoittaen ettei tekisi pahaa, auttaisi vain ja tuli vielä hieman lähemmäs aikomuksena leikata solmut ja laskea pesukarhu takaisin maankamaralle.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti La Elo 30, 2014 9:40

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Hetkisen kuluttua pieni pesukarhu näki puiden takaa ilmestyvän hahmon, joka sittemmin paljastui nuoreksi naiseksi. Haulokki rauhoittui sillä siunaamalla sekunnilla, jääden roikkumaan aloilleen, tapittamaan naista suurilla silmillään, hitusen pelokkaankin näköisenä. Pikkuruisessa pääkopassa liikkui paljon asioita. Kuten vaikkapa se, että mitä toinen teki täällä juuri nyt? Liekö vain läpikulkumatkalla, vai olikohan tuolla jotain syvällisempääkin asiaa ansalle? Ei tuo varmaan itse virittäjämestari ollut, mutta saattoi olla samaa jengiä. Ei sitä koskaan tiennyt.

Vaikka no... Tuo vieras kertoi olevansa ystävällisellä asialla, ja tulleensa auttamaan muodonmuuttajan alas ansastaan. Häntäänsä laiskasti heilauttaen pesukarhu räpsäytti silmiään kerran, nyökkäsi sitten ymmärtämisen merkiksi, yritti olla välittämättä sairaalloisesta tykytyksestä päässään. Se alkoi hiljalleen levitä hänen näkökenttäänsäkin, ja tuo painoikin karvaisen päänsä käpäliinsä, pakonomaisesti päätään raapien. Voi Luoja. Eikö tämä voisi vain loppua jo?

//Lyhyt. Kesto. Anteeksi o3o' Koulu tappoi taas.//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Viesti Pe Syys 05, 2014 1:20

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Caladhiel

Nainen hivuttautui lähemmäs eläimen näyttäessä nyt selvästi rauhoittuneelta. Viereen päästyään, kumartui hän tuota ansaa tarkemmin tutkimaan. Silmukka oli kiristynyt kivuliaasti kiinni, eikä sitä sormin auki enää saisi nyt, kun pesukarhu oli pidemmän aikaa vapauteensa pyristellyt. Caladhiel puri huulta ja kohensi asentoaan vähän, nostaen pesukarhun hitaasti ja varovasti syliinsä jolloin eläimen paino ei vetänyt silmukkaa yhä vain tiukemmaksi. Sitä paitsi, jos hän olisi pelkän narun katkaissut, olisi poloista odottanut suora putoaminen kohti maankamaraa! Tällöin ei nainen olisi tiennyt kumpi oli pahempi: ansassa roikkuminen vai maahan putoaminen huomattavan korkealta.

Caladhiel piti pesukarhua edelleen toisella kädellä sylissään, ja nappasi puukon uudestaan oikeaan käteensä. Varovasti, eläimen käpälää karttaen hän hitaasti nirhaisi tiukkoja solmuja. Hitaasti, mutta varmasti hän sahasi puukonterällä paksun köyden poikki. Haltia ei uskaltanut työntää terää eläimen turkin ja köyden väliin lenkkien ollessa niin tiukalla. Vihdoin ansa antoi kylmälle terälle periksi, ja Caladhiel työnsi puukon takaisin vyölle tuppeensa.

Samooja polvistui ja laski varoen pesukarhun takaisin maan kamaralle maate. Käsi kääntyi ruskeat haituvat ja yhden valkoisen naisen silmien edestä pois huitaisemaan ja hän hymyili.
"Kas noin. Mikä olo?" Metsien asukkihan kun oli kykenevä eläimien kanssa juttelemaan ja niitä ymmärtämään.

//Eipä hätiä mitiä. Sama täällä OuO
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Su Loka 05, 2014 11:32

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Kyllä. Kyllä! Hyvä, kuka ikinä tuo nainen olikaan, tuo oli todellakin vain auttamassa hänet alas tästä perkeleen ansasta! Haulokki tuijotti tuon työskentelyä, välittämättä siitä, kuinka haltia pitikään häntä sylissään. Hän pääsisi vihdoin taas vapaaksi!

Kun työ oli tehty, ei nainen turhia aikaillut laskiessaan pesukarhun takaisin maahan. Tuo taisi kysyä häneltä, mikä olonsa oli, mutta muodonmuuttajaa ei jaksanut juuri sillä hetkellä kiinnostaa yhtään sen enempää. Hän oli enemmän huolissaan Cambiatiostaan, joka lojui pienen matkan päässä maassa. Neliraajainen karvapallo etsi sen pieniin kätösiinsä mahdollisimman nopeasti, sujauttaen sen takaisin kaulaansa hieman vaikean näköisesti. Hän ei halunnut olla tässä kirotussa pesukarhun ruumiissa enää hetkeäkään kauemmin!

Ja ennen kuin hetkeäkään ehti kulua loppuun asti, riipuksen sinivihreä loiste kirkastui silmiäsärkeväksi, ja Joshua oli taas normaalissa olomuodossaan, maassa istumassa kärsivän näköisenä. Harmaa nuorimies piteli päätään käsissään, ohimoitaan hieroen. Kenet hänen täytyisi lahjoa saadakseen jotain apua tähän päänsärkyyn. Haulokki ei ehtinyt kuin nopeasti vilkaista edessään seisovaa haltianaista, ennen kuin tunsi pakottavaa tarvetta tyhjentää mahalaukkunsa sisältö suunsa kautta mahdollisimman pian. Ja juuri niin hän tekikin, noustuaan ensin ylös heikoille jaloilleen ja hoippuroituaan hieman kauemmas metsikköön. Tässä tapauksessa "hieman kauemmas" tarkoitti samaa kuin "muutaman metrin päässä pojottava puu."

Saatuaan toimensa päätökseen muodonmuuttaja yskäisi muutaman kerran kipeän kuuloisesti, kulmiaan kurtistaen. Hän tuijotti hetkisen aikaa holtittomasti täriseviä käsiään, ennen kuin kääntyi hitaasti takaisin kohti pelastajaansa. Suuret, sinivihreät silmät katsoivat kaunista naista niin hyvin kuin siinä tilassaan kykenivät, ja hän pakotti kasvoilleen jokseenkin vaivalloisen virneen. "Olo on kauhea, kiitos kysymästä", terävät kulmahampaat vilkkuivat tämän suussa hänen puhuessaan, ottaessaan askelia takaisin lähemmäs toista. Ei hän liian lähelle menisi missään nimessä, mutta liian kaukana oleminenkin oli ihan yhtä ahdistavaa. Mies kirosi hiljaa horjahtaessaan vaarallisen näköisesti näkökenttänsä pyöriessä pahemmanlaatuisesti, ja nojasi käsillään nuoreen koivuun vieressään.

"Mutta silti.... Kiitos tuosta." Hänen sanansa olivat niin hiljaisia, että ne oli jo vaikea kuulla, mutta sen kummemmin mies ei osannut kiitostaan esittää. Harvemmin hän ketään kiittelemään joutuikaan, hänen ylpeytensä ei moista sallinut ellei ollut jotain erittäin hyvää syytä, niinkuin vaikka nyt.
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Viesti Ma Loka 20, 2014 10:14

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Caladhiel


Neito sai huokaista hetken henkeään ihmetyksestä, pesukarhun sijalla kun nyt oli mies. Ihminen, mikäli korvanlehteä saatika muuta ulkoista näköä haltiansilmä tarkisti.
Nainen seisoi hetken paikallaan miettien mitä tehdä, tarkkaillen tosita kulmiaan kurtistaen hetken huolesta. Ei suinkaan huolestuneena omasta turvallisuudestaan, vaan muuttuneen nykyisestä kunnosta.
Taivas yksinään tiesi kuinka kauan toinen siinä olikaan pää maata kohden riippunut, odottaen tulevaisuuttaan paistina ansamiehen pöydässä.

Osittain Caladhielia ihmetytti oma ajoittumisensa kaikkialle. Viime aikoina ja vähän niitä kauempana nimittäin tavatut kun olivat olleet kaikki...öh, lohikäärme ja ihmissusi. Yhden haltijanaisen kanssa Caladhiel oli onnistunut ystävystymään, mutta sekin oli tapahtunut erikoisessa ja vähemmän turvallisessa tilanteessa. Nyt kohtalo juoksutti vastaan pesukarhuksi muuttuvaa ihmismiestä? Vähästäkin jo pää meni pyörälle. Lohikäärmeestä oli nainen saanut hyvän ystävän, samoin ihmissudesta. Joten nainen ajatteli ettei kolmas hieman erilainen tuttavuus pahaa tekisi.

Miehen saadessa vastalaukkunsa tyhjemmäksi ja saatuaan vastauksen aiemmin esitettyyn kysymykseen haltia hätkähti vaistonamaisesti toista kohti tämän askelten horjuessa, mutta silloin ihmisen tukena toimikin jo viereinen puu.
Samooja vastasi hymyyn pahoittelevasti.
"Ei tarvitse kiittää."
Sitten neito, siltä seisomalta, löi nurmikolle polvilleen istualteen, napaten vesileilin vyöltään.
"Ota juotavaa, olosi paranee." Käsky oli enemminkin kehotus, mutta vihreissä silmissä pilkehti huolehtivaisuus ja huoli yhtä aikaa.
"Sinuna laittaisin myös hetkeksi vielä maate. Huippaus ei lähde aivan hetkessä", nainen jatkoi leiliä ojentaen hieman kulmiaan kohottaen. Haltia tunsi jonkinlaista vastuuta tapahtuneesta,vaikka syyhän ei hänen alunalkajen ollutkaan. Mutta ainakin hän voisi auttaa ansasta pääsyn jälkeisissä tapahtumissa.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ke Touko 06, 2015 9:34

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

"Ei tarvitse kiittää", olivat nuo yksinkertaiset sanat jotka tuo haltianainen hänelle jakoi, saaden huonovointisen miehen nyt vielä naurahtamaan ja irvistämään vielä tuskaisesti kivusta. Ei enää ikinä uudestaan. "Pitää opetella katsomaan ympärilleni vähän paremmin, tuo oli kyllä ihan tarpeeksi persauksista kotoisin", hän sanoi huvittunut sävy äänessään, seuraten toisen tekemisiä. Hän istahti koivun viertä alas naisen käydessä ottamaan leilinsä vyöltään ja tarjoamaan sitä hänelle, käskien juomaan. Se oli se hetki jona Haulokki huomasi miten jano hänellä oikeastaan olikaan, joten muodonmuuttajamies ei nähnyt minkäänlaista syytä kielltäytyä tarjouksesta, ja otti siten toisen tarjoaman leilin, kiittäen jälleen hiljaa. "Sinuna laittaisin myös hetkeksi maate. Huippaus ei lähe aivan hetkessä", tuo kehotti vielä häntä huolestuneena katsoen.

Haulokki kohautti olkiaan hämmentyneenä, keskittyen hetken aikaa juomaan tarjottua vettä. Kun mies tunsi suurimman janonsa tyydytetyksi, päätti hän palauttaa leilin takaisin oikealle omistajalleen, pienesti hymähtäen. "No jos neiti kerran niin sanoo", pesukarhumies totesi, kääntyen sitten pois päin puusta johon oli nojannut, käyden selälleen makuulle kasvillisuuteen. Kummaa. Miksi ihmeessä joku noin nätti tyttö olisi noin huolestunut hänestä, satunnaisesta pesukarhusta jonka oli juuri hetki sitten tavannut... Käsittämätön yhtälö nuorellemiehelle, joka keskittyi katselemaan ylös taivaisiin päin, toisella kädellään suojelevasti riipustaan hivellen.

"Nimi on Haulokki. Kiva päivä tänään." Joshua. Nimi oli Joshua. Mutta haltia ei tehnyt sillä tiedolla vielä yhtään mitään joten turha sitä olisi kertoa.

//ANTEEEEEEEEKS NYT ME HERÄÄN VIIMEIN HORROKSESTA. Onhan sun ranne kunnossa? .< ja btw otan YV:llä vielä yhteyttä tässä heti//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Viesti Ti Touko 19, 2015 8:23

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Caladhiel
Miehen naurahdukseen vastattiin hymyllä myötäelävällä, tämän liikkeitä kuitenkin yhä tarkkaillen jos vaikka päättäisivätkin jalat muuttuneen pettää tai jotain muuta sattuisi. Mutta puu löytyikin jo istumatueksi, ja haltia huokaisi hiljaa itsekseen helpotuksesta.
Katse kieri takaisin tuohon kovin petolliseen loukkuun jossa mies oli heilunut ja rieppunut vielä hetkeä aiemmin. Surumielinen mutta myös samalla vihainen ilme kävi varjostamassa siroja kasvoja ja rypistämässä hetken kulmia. Mieleen muisti yksi niistä pirullisista loukuista joka itsekin oli tänään löydetty.
Ihmisellä oli kuitenkin ollut onni matkassaan, ettei pahemmin ollut käynyt saatika metsästäjän pataan karvaturrin muodossa ollut päätynyt.

”Kannattaa kuunnella parantajaa”, naurahdettiin lempeästi kun toinen oli janonsa sammumaan saanut. Leili vastaanotettiin takaisin, vaan se maahan laskettiin jos virkistyksen vielä toisen olisi tarpeen.
Caladhielilla jos kellä oli erinäisistä seikkailuista kokemuksia, ja siitä mukaan kertyneenä kantapään kautta opittuja neuvoja. Olihan naisen kotikin piilopaikassa paremminkin pikkueläinten valtakunta kuin haltian asunto lainkaan. Tähtitaivaan alla hän paremmin viihtyikin, metsän siimeksessä.

Haltia käytti hetken hiljaisuuden miehen katseluun, hiljaiseen tarkkailuun joka tämän piirteitä tutkaili.
Sitten hän huokaisi hymyillen kauniille taivaalle ja itsekin kellahti nurmikolle, silmänsä hetkeksi kirkkaudesta sulkien ja sitten ne räpytteli auki kääntäen päätään nähdäkseen ihmisen.
”Haulokki?” Hän toisti kysyen, miehen katseen etsien. ”Oikeasti vai lempinimi?” hän sitten naurahti.
”Olen Caladhiel, samooja ja parantaja”, heleästi hymyiltiin.
”Ja niin on, ihastuttava päivä. Toivottavasti et kauaa ehtinyt tuossa roikkua, ethän?” Jatkettiin sitten, hymy huolestuneeksi ilmeeksi kääntyen kera kulmien kohotuksen.

//ei mitään cxx Ihan kunnossa jo rupeaapi olemaan!
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ke Kesä 24, 2015 5:35

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Vai että parantaja tuo nainen olikin. Joshua ei oikein osannut kuvitella parempaa tuuria kohdalleen osumaan, huonovointinen mies olisi voinut saada osakseen paljon karummankin kohtalon. Kuten vaikka pataan päätymisen. Joten no, mikäs tässä maassa lojuessa jutellessa, hän oli muutenkin kyllästynyt juttelemaan päänsä sisällä itsekseen. Seura ei tehnyt pahaa. Ja jos tuo haltia jostain syystä päättäisikin käydä aggressiiviseksi, hän oli nopea jaloistaan.

Hetken hiljaisuuden kuluttua pelastajansa kuukahti hänen viereensä maahan, ilmeisesti hän ei ollutkaan ainut joka lojumista kaipasi. Turhanpäiväistä puuhaa mutta minkäs sille mahtoi, ei kai tässä parempaakaan tekemistä ollut, velvollisuudet eivät vaivanneet häntä, kukaan ei kaivannut häntä mihinkään suuntaan, hän oli täysin vapaa tekemään mitä halusi. Muodonmuuttaja kierähti kyljelleen nähdäkseen seuralaisensa paremmin tuon puhuessa. Ja totta kai tuo kysyi ensimmäisenä oliko hänen antamansa nimi oikea vaiko ei. Se sai Haulokin kulmat hieman kurtistumaan ja hieman lyödyn ilmeen ilmestymään tämän harmaille kasvoille. Pesukarhumies ei ollutkaan ihan onnistunut huijaamaan tuota parantajaa. Ehkäpä hänen pitäisi vain myöntyä ja kertoa totuus. Hän ei itsekään oikein ymmärtänyt miksei jakanut nimeään kovin usein. Ehkä hän vain piti Haulokista enemmän. Oli hänellä varmaan jokin syy ollut joskus.

"Hah... No joo. Lempinimi. Joshua." Pesukarhumies totesi lopulta, virnistäen pienesti, "mutta Haulokki on parempi." Neito esittäytyi Caladhieliksi, samoojaksi ja parantajaksi, saaden nuorenmiehen nyökkäämään hitaasti ymmärtämisen merkiksi. Hänen silmänsä harhailivat pitkin Caladhielin kasvoja, tarkastellen tuon vihreitä silmiä, pisamia, kaunista hymyä, ruskeita hiuksia. Hän ei ollut ennen nähnyt haltiaa näin läheltä, ja ei voinut väittää etteikö tilaisuus ollut kiinnostava. Päinvastoin. Haulokki havahtui kuulemaan naisen uudet sanat, pudistaen päätään rivakasti. "Ei ei ei enhän minä roikkunut kuin vain... Puoli... Päivää..." Hänen äänensä hiipui sitä mukaa kun hän tajusi miten kauan olikaan riippunut ansassa. "Eli.. Joo. Aika kauan." Naurahdus.

//Täällä taas!//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Viesti Ke Heinä 15, 2015 11:07

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Caladhiel kurtisti kulmiaan heti sanansa sanottuaan. Hän oli tottunut olemaan suorasukainen, sanomaan mitä näki ja tunsi häpeilemättä. Mutta vaikka kuinka oli ihmisiä tarkkaillutkin vuosien saatossa, aina oli jotain mitä nämä eivät tahtoneet paljastaa. Caladhiel ei tiennyt oliko se vain hän itse, vai peräti kaikki haltiat, mutta hän osasi huomata valheen helposti. Tai ehkä pikemminkin terminä toimi ihmisen lukeminen. Haltia katui hyväntahtoista kysymystään heti kun sen suustaan lipsautti.

Vihreäsilmäinen mutristi suutaan ja painoi katseensa.
”Aivan. Anteeksi.. En olisi saanut kysyä. Haulokki siis, jos et halua sinua kutsuttavan Joshuaksi..?” Hän aloitti varovasti, käännähtäen kyljelleen itsekin, kohdatakseen ihmissilmät katuvana. Nimen takana saattoi olla kavaliakin muistoja, sellaisia joita hänellä, ventovieraalla, ei olisi oikeutta rueta aukomaan saatika kyselemään. Tämä ihminen ei vaikuttanut pahalta. Ei sellaiselta, joka tahtoisi hänelle pahaa. Neito antoi itselleen lupaa rentoutua hiukan, ja nauttia auringonsäteistä. Haltian pää kuitenkin pongahti melkein pystyyn samalla kun kuuli kuinka kauan toinen oli kurjassa ansassa roikkunut.

”Voi armaat..” hän henkäisi ja kohensi hiukan asentoaan. Katse oli tuima, parantajan katse. Se sykki kuin rintakehässä kumpuava huolen tunne, valmiina toimimaan jos toinen kuitenkin voisi vielä huonosti.
”Siitä et sitten ihan heti nousekaan. Nyt lepäät!” Käsky kävi topakkana, vaikka hyväsydäminen helinä kimalteli äänessä.
Caladhiel tunsi jonkinlaista höpsöä vastuuta, kuten aiemmin todettu. Hänen olisi tarkistettava että miesparka olisi kunnossa. Loppujen lopuksi hänellä ei ollut kiire mihinkään.

//kuin myöss! ^^
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 787

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Su Elo 23, 2015 3:26

Re: Neiti haltia, saisko apua? || Su-zu-me!

Raitapäinen nyökkäsi Caladhielin päättäessä Haulokin kelpaavan. Hyvä hyvä. Eipä siinä. Mies seurasi pieni virneenpoikanen huulillaan toisen eleitä ja sanoja, kykenemättä estämään pientä nauruntyrskähdystään. Niin kuin tämä olisi ollut ensimmäinen kerta kun hän oli huonovointinen. Naurettavaa miten joku jaksoi välittää ventovieraista näinkin paljon, hän olisi itse varmaan samoojan asemassa jo ottanut hatkat ja lähtenyt takaisin "kotiin." Joo. Mutta hänpä ei ollutkaan Caladhiel, eikä harmaampi heistä osannut edes yrittää päätellä mitä toisen päässä mahtoikaan liikkua.

"No, eipä tässä ole mihinkään palavaa hätää, joten... Levätään sitten", hän totesi teatraalisesti huokaisten. Joshua venytteli käsiään nautinnollisesti, sulkien silmänsä hetkiseksi... Joka ei kuitenkaan kestänyt kauaa, hän ei pitänyt lainkaan ajatuksesta ettei nähnyt mitä ympärillään tapahtui, liian usein oli joku köriläs päässyt yllättämään pahaa-aavistamattoman Joshuan, joka ei ollut mitään pahaa kyseiselle henkilölle tehnyt! Ainakaan yleensä. Tai silloin tällöin. Harvemmin...

"No mutta, kerrohan minulle, oi pelastajani, miten satuitkaan juuri tähän osaan pusikkoa juuri oikeaan aikaan? Osaatko, en tiedä, kertoa milloin joku tarvitsee apua tai jotain vastaavaa?" Tuike silmissään ja hymy huulillaan hän katsoi parantajaa.

//Kesti taas...//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö