We're not looking for another mistake


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Elo 05, 2014 1:59

We're not looking for another mistake

//Agna ja Fred, laukatkaa toki peremmälle! :3 //

Lapis Lazuli

Metsän puut huokailivat iltapäivän auringossa, kun ratsukko taivalsi niiden välitse. Lapis katseli maisemaa ja ohjasi sanattomasti hevostaan kulkemaan oikeaan suuntaan. Paettuaan pari päivää sitten maanalaisesta vankilasta hän nautti täysin siemauksin ulkoilmasta. Kaikki ne tapahtumat - ihmissuden kohtaaminen varsinkin - saivat hänen sisällänsä olevan liekin heräämään. Nyt nainen muisti päämääränsä kirkkaammin kuin aiemmin ja oli päättänyt alkaa etsiä johtolankoja "sedästään": hän oli luvannut itselleen ettei luovuta ennenkuin se mies olisi kuollut, mutta etsintä näin suuressa maassa kuin Crypt oli vaikeaa. Nainen tiesi sen, eikä hän hätäillyt asian kanssa. "Saan hänet käsiini jonain päivänä", hän mutisi ääneen hevoselleen, joka oli pysähtynyt syömään sen mielestä erittäin herkullisia voikukkia. Lapis naurahti ystävänsä pienille iloille. "Toistakymmentä vuotta vaellettiin etsimässä häntä. Ennemmin tai myöhemmin se päättyy, eikö niin?" hän sanoi puoliääneen. Lapis nousi Pruinan selästä ja etsi sopivaa paikkaa ottaa nokoset. Sitten voin olla rauhassa, hän pohti käydessään makuulle ja ummistaessaan silmänsä. Vaikka Lapis ei ulkopuolelle anna hitustakaan positiivisesta puolestaan, on sekin vielä hänessä tallella. Se on ainoa tapa jolla hän pitää itsensä liikkeessä - usko tavoitteensa onnistumiseen.

Herätessään oli nainen saanut nukuttua varsin hyvät nokoset - hevonen hänen vierellään oli vielä sikeässä unessa, kun hän nousi ylös puun vierelle. Venyteltyään Lapis tunsi nälän kurnivan hänen vatsassaan. Nyt olisi korkea aika metsästää, sillä edellisestä ateriasta oli jo aikaa. Lapis muuntui sudeksi ja alkoi nuuhkia ilmaa ympärillään. Kesän lämmin tuoksu ei enää ollut painostavan kuuma, mutta lämmin hänellä silti oli. Pian tuuli kantoi vainun riistasta, ja susi lähti seuraamaan kuonoaan eteenpäin jättäen hevosen nukkumaan hyvin ansaittuja päiväunia. Hetken matkattuaan suden silmiin iski rusakko, jopa söi hyvillään apilanlehtiä. Hiljaa, lähes äänettä naaras hiipi lähemmäs ja lähemmäs. Sitten nopea syöksy - rusakko säikähti ja alkoi pyrähdellä ympäriinsä - ja susi hyökkäsi tähän käpäläjalkaan kiinni. Lapis huitaisi riistaa tassullaan saaden tilaisuuden iskea hampaansa sen kurkkuun. Riista ei sätkinyt, sillä tarkka puraisu kaulan ympärille teki tehtävänsä. Susi alkoi aterioida hyvillä mielin.
Palatessaan takaisinpäin oli Pruina jo hereillä - ja jälleen kerran huhuilemassa omistajaansa, Lapiksella kun oli paha tapa kadota välillä sen luota jättäen toisen hermostuneena etsimään itseään. Hevonen pukkasi turvallaan naista hänen pyyhkiessään viimeisiä verisiä karvoja vaatteisiinsa. Nainen silitteli sen silkinpehmeää karvaa. "Mitäs sanot poika, olisikos pienen verryttelyn paikka?" hän kysyi pilke silmäkulmassaan. Pruina tiesi mistä oli kyse - se hirnahti innoissaan ja alkoi steppaamaan paikoillaan. Mikään ei ollut sen mielestä mukavempaa - paitsi ehkä syöminen ja nukkuminen - kuin metsäratsastus vauhdilla. Lapis naurahti - asia, jonka hän tekee lähes ainoastaan hevosensa seurassa - ja hyppäsi tämän selkään. Samassa kaksikko alkoi kiitää puiden halki ja hyppien suuria hyppyjä puskien, kivien ja kantojen yli. Viima heilutti pientä viittaa naisen selässä ja sekoitti orin harjasta.
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2469

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti La Elo 16, 2014 10:54

Re: We're not looking for another mistake

Fred

Kesä oli vuodenajoista parhain. Siitä ei ollut epäilystäkään. Taivas oli sinisempi kuin koskaan ja sitä kehystivät valkeat, kevyesti kellertävät pilvet, joiden välistä aurinko sirosi Cryptin ylle. Ilma oli lämmin, mikä näkyi myös kylän asukkaista; naiset olivat vaihtaneet kerrostetut leninkinsä kevyempiin, hengittävämpiin mekkoihin, eikä miesten päällä näkynyt raskaita takkeja tai liivejä. Ainoan poikkeuksen tekijät tietysti vartijat tai muita virallisia virkoja toimittavat ihmiset, joita kohtaan Fred tunsi tällä hetkellä suurta sääliä. Hän saattoi vain kuvitella, kuinka turhauttavaa oli seistä linnan muurien edessä ja vartioida portteja, joista ei kulkenut sisään juuri ketään - kenties juuri jatkuvan vartioinnin takia - lukuunottamatta satunnaisia viestinviejiä ja arvovieraita. Näin lämpimällä eivät tosin edes arvovieraat siirtyneet kartanoidensa syövereistä ulkoilmaan. Fredillä taas ei ollut hädän päivää, sillä hänen vaateparteensa kuului joka säähän sopivia tamineita. Päivä ei ollut lämmöstä huolimatta kuumin mahdollinen, joten kasvoistaan arpeutunut mies oli pukenut päälleen valkean pellavapaidan, jonka hihat saattoi kääriä ja kiinnittää napin avulla kyynärvarren korkeudelle, sekä ohuet mutta mukavat, punertavanruskeat housut, joiden vyötäisille oli kiinnitetty asevyö. Aseena sai toimia niinsanottu "hätävarahengenpelastaja", eli kyynärvarren mittainen veitsi, sillä Fred ei ollut lähdössä etsimään hankaluuksia. Päin vastoin, hän ajatteli tekevänsä harmittoman laukkapyrähdyksen metsään. Ratsun virkaa saisi toimittaa Lente, hänen uskollinen tammansa ja ainoa naaraspuolinen olio, johon hän oli koskaan kiintynyt pysyvästi. Kuka tietää, ehkä hän vanhana ja höperönä veisi hevosensa vihille, mikä se eläisi vielä. Ihmisnaisista kun oli pelkkää harmia.
Fred sujautti veitsen vyönsä selkäpuolelle, missä se ei haittaisi ratsastusta. Kun Lente oli suittu, juotettu ja varustettu, Fred saattoi lähteä matkaan. Satula sai tosin jäädä tällä kertaa kotiin, sillä Fred tunsi saavansa paremman tuntuman hevoseensa ilman sitä. Sitä paitsi, hän pysyisi selässä joka tapauksessa. Sanaris, talouden toinen hevonen, jäi katselemaan lauhkeasti aitauksestaan parivaljakon lähtöä. Sanaris ei valittanut, sillä sen heiniä oli enemmän paiskia töitä, ei niinkään harrastaa lenkkeilyä.

"Vie minua, tyttöni", Fred lausui lempeästi hevosensa korvaan, ja se hörähti tyytyväisesti vastaukseksi, vaikka tuskin ymmärsi ratsastajansa sanojen tarkoitusta. Ihmisen kannustuksesta se kuitenkin lähti pehmeään, rullaavaan laukkaan pitkin kylän reunakatuja aina porteista ulos. Keskustassa laukkaaminen ei käynyt, joten Fredin täytyi aina kiertää. Muuten hän liiskaisi aivan varmasti ihmisiä siinä väenpaljoudessa, joka ihmisten kaupungin teitä miehitti. Poistuessaan porteista kylän muurien vartijat saivat päälleen aimo pölähdyksen kuivaa hiekkaa, mutta Fred ei viitsinyt jäädä pahoittelemaan, vaan ohjasi hevosensa kohti metsää. Autuas, ihana metsä, ja metsässä oleva vihreys. Kenties Fred kävisi hieman uittamassa Lenteä Aodhássa, sillä ilma oli, kuten sanottua, lämmin.
Ratsukko nosti vauhtia päästyään syvemmälle metsään, ja puiden oksat vilistivät Fredin pörröisen pehkon ohi yksi toisensa jälkeen. Välillä Fred joutui istua niin matalana hevosensa selässä, että hänen suuhunsa kertyi nippu harmaita jouhia, joita hän joutui yskiä ulos aina sopivan hetken koitettua.

Aurinko katosi hetkeksi kokonaan pilvien taakse, ja tuuli humisi voimakkaana puiden lehdissä ja runkojen välissä. Koska Quinn oli valtavan suuri metsä, sen sisään mahtui kaikenlaista - kuten kallio, jonka eteen parivaljakko oli juuri laukannut. Fred pysäytti hevosensa hetkeksi sen eteen ihmetelläkseen kiven kokoa ja sitä, miten se oli päätynyt moiseen paikkaan. Quinn-metsä oli täynnä merkillisiä kallioita ja valtavia irtolohkareita, eikä Fred koskaan ollut tajunnut, miten ne saattoivat päätyä keskelle metsää. Pienenä hänen veljensä oli uskotellut hänelle, että suuret kivenlohkareet olivat luolapeikkoja, jotka olivat lähteneet luolistaan yölliselle kävelylle, ja sitten auringon noustessa vahingossa kivettyneet paikalleen. Sitten vuosisadat olivat muovanneet niistä kivien muotoisia, eikä niitä enää tunnistanut peikoiksi. Oli miten oli, tämä kallio oli niin syvästi maan alla, että se oli tuskin koskaan ollut peikko. Fred kannusti hevosensa uuteen laukkaan, ja lähti kiertämään kalliota.
Tullessaan lähemmäksi kallion kulmaa Fred alkoi kuunnella tarkemmin ympäristöstä kantautuvia ääniä. Puiden huminan ja Lenten kavioiden töminän keskeltä äänen hahmottaminen oli vaikeaa, ja siinä silmänräpäyksessä, kun Fred tajusi kuulevansa toisetkin laukka-askeleet, oli mahdollinen väistöhetki jo ohi. Vasemman kulman takaa, sieltä, minne Fred ei voinut nähdä, kiisi silmitöntä vauhtia toinen ratsastaja hevosensa kanssa, ja Lente kyllä huomasi sen - tamma nousi takajaloilleen niin nopeasti, niin kovalla käännöksellä ja niin korkealle, että se melkein kaatoi itsensä, mutta mikä tärkeintä: Fred lensi komeassa kaaressa tammansa selästä. Kuin sattuman kaupalla hän ei lyönyt päätään mihinkään kovaan ja kuollut, mutta hän mätkähti suoraan selälleen muhkuraisen puunjuuren päälle ja löi täten oikean käsivartensa samaiseen puuhun. Hän parahti kivusta ja yritti yskiä henkeä keuhkoihinsa, jotka olivat tyhjentyneet totaalisesti. Kättä särki, mutta se tuskin oli murtunut. Kenties saanut naarmuja. Selkään sattui paljon enemmän, ja hengittäminen oli vaikeaa, joten Fred tyytyi mielummin tärisemään kontillaan maassa sen sijaan, että olisi yrittänyt nousta ylös. Mikä tärkeintä, törmäys oli kuitenkin vältetty, vaikka Lente olikin ottanut etäisyyttä toiseen ratsukkoon ja maassa kieriskelevään Frediin, ja juoksenteli ympyrää vähän matkan päässä.

//Ah, täällä me olemme, vihdoin! Anti palaa :>
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Su Elo 17, 2014 11:11

Re: We're not looking for another mistake

Ratsukko nautti vauhdista, ja Lapis tuulen tuiverruksesta hiuksissaan. Onneksi metsä oli suuri ja siellä oli tilaa riekkua, ja harvoin hän kehenkään siellä törmäsi. Yleensä nuo henkilöt olivat vain teillä liikkuvia vaunuja ja ratsukoita matkalla kaupunkiin. Useimmiten hän sitäpaitsi kiersi muut liikkujat kaukaa - naista ei liiemmin kiinnostanut seura. Tässäkään laukkavauhdissa hänen oli lähes mahdotonta kuulla ja nähdä tarpeeksi selvästi huomatakseen kulkijoita ympärillään, sillä häntä ei kiinnostanut pysähdellä jutustelemaan. Eihän kehenkään täällä törmätäkään voisi. Lapiksen ajatus oli valitettavan väärä juuri sinä päivänä, sillä hän ei todellakaan tiennyt mitä edessään olevan suuren kallion takana odotti.
Loikatessaan kiitolaukassa suuren oksan yli ja rynnistäessään harmaan möhkäleen takaa tapahtui jotain varsin yllättävää. Kallion kulman takana oli toinen ratsukko, jonka vainun Lapis oli saanut vain sekunteja ennen heidän ilmestymistään hänen oikealle puolelleen. Silmänräpäyksessä hänen vierellään oli ollut valkea hevonen joka karkasi pystyyn, heittäen jonkun selästään maahan. Pruinakin säikähti yllätysvierasta, ja loikkasi suuren pompun vasemmalle - oli hilkulla ettei Lapis lentänyt sen selästä, vaan sai kaulasta kiinni ja säikähtäneenä huudahti: "Pruina, pysähdy!" Hevonen oli lopettanut laukkaamisen mutta pomppi ja ravaili sekopäisesti jokasuuntaan, kunnes Lapis sai ohjakset käteensä ja hiljensa niillä hevosensa. Nainen piti kättään hevosen kaulalla kuiskien sen korvaan rauhoittavia sanoja, siirtäen silmänsä samalla ympäristöään tarkkailemaan. Vähän matkan päässä todellakin oli vauhko - mutta erittäin kaunis - valkea hevonen hermostuksissaan, ja kenet ikinä tuo ilmestys oli heittänyt selästään, oli tämä henkilö maassa kontillaan. Lapis ehti nähdä vain vilauksen toisen ilmalennosta, ennenkuin hänen piti alkaa rauhoitella omaa ratsuaan, eikä hän siis ollut varma oliko toinen kunnossa. Vaarana oli että tuo henkilö olisi lyönyt päänsä johonkin ja kuolisi kohta.

Lapis tuijotti toista ohikiitävän hetken ja Pruinan rauhoituttua jokseenkin tavalliseen itseensä, hän ohjasi hevostaan nopeasti lähemmäs vierasta. Suinpäin ei nainen syöksyisi ventovieraan luokse, mutta päätti varmistaa missä kunnossa hän oli - ja pian. Lievä epäilyksen pilke silmässään hän lähestyi toista kulmakarvansa tavallisen tapaan kurtussa. Vihaiselta hän ei näyttänyt, mutta huolestuneelta ehkä - tosin ei äidillisen huolestuneelta. Lähempänä maassa olevaa ihmistä - jonka tuoksun Lapis sai vihdoin nenäänsä kunnolla - hän laskeutui satulasta, siirtyi noin kahden sudenmitan päähän toisesta ja kyykistyi. Lapiksesta näytti siltä, että toinen oli kyllä satuttanut itsensä aika rankasti, mutta ainakin tuo oli elossa. Hän vilkaisi nopeasti valkeaa, loitompana olevaa hevosta ja siirsi sitten katseensa edessään olevaan ihmiseen. "Oletko kunnossa?" hän kysyi. Toisen hengitys oli pahan kuuloista ja hätäistä, ja tarkempi vilkaisu toisen ruumiiseen kertoi ainakin oikean käden saaneen vahinkoa - myös selässä oli ilkeännäköisiä hiertymiä. "Saatko henkeä?" Hän päätti vielä kysyä, sillä hengityksen vaikeus kuulosti huolestuttavalta. Tämäpä tästä enää puuttuisi - hänen varmaan pitäisi kohta alkaa hoitamaan toista! Auta armias mikäli hänen pitäisi parantajaa leikkiä. Vaikka Lapis nyt perusjuttuja osaisi niin hoitajaa hänestä luonteensa takia tuskin tulisi - epäsosiaalisuus ja ärtyisyys eivät olleet ehkä niitä asioita, joita lääkäriltä toivottiin... Lapis nousi ylös ja otti pienen vesileilin hevosensa satulalaukusta. Pruina oli siirtänyt kiinnostustaan toista hevosta kohtaan mutta pysyi omistajansa vierellä. Nainen kyykistyi pitäen vesileiliä käsissään, sillä toinen varmastikin kaipasi vettä pian. Miksi ihmeessä tämä toinen oli ollut tuon kallion takana, Lapis ärisi päänsä sisässä. Hän toki tiesi että hänen olisi pitänyt olla itsekin hieman varovaisempi, mutta päätti nyt ensin katsoa mitä toinen teki. Ei hän tätä ihmistä ihan helpolla päästäisi - mikäli toinen ei nyt ihan hänen käsiinsa tuupertuisi.
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2469

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Elo 17, 2014 7:21

Re: We're not looking for another mistake

Fred

Fred yritti tunnustella paikallaan selän kuntoa. Jomotus oli melkoinen, ja paidan selkämyksessä oli enemmän ruskeaa kuin valkoista, eikä mies halunnut nousta vielä seisomaan. Hän kierähti istualteen silmät tiukasti ummessa ja pää polvien välissä nuokkuen, yrittäen tasata samalla rohisevaa hengitystään. Naisen ääni kutsui oletettavasti häntä, ja Fredin oli pakko avata silmänsä kohdatakseen tuon muukalaisen, joka heihin oli äsken melkein törmännyt, sillä hän ei halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta. Olihan tämä sentään jo osoittanut huolensa Fredin kuntoa kohtaan.
"Olen", Fred vastasi käheästi, ja rykäisi sitten muutaman kerran kurkkuaan saadakseen äänensä takaisin.
"Ja saan", hän jatkoi nyt jo huomattavasti terveemmältä kuulostavalla äänellä, mutta hengitti edelleen melko tuhisten. Pikkuhiljaa hänen hengityksensä palautui normaaliksi, ja nainen tarjosi tipahtaneelle leiliään, jossa oli ilmeisesti jotain nestettä. Fred yritti vakauttaa kätensä ottaessaan leilin vastaan, ja hymyili kiitokseksi. Hän tarkisti auttajansa ulkomuodon ennenkuin joi leilistä alkuunkaan, tiedä vaikka jos siellä olisi ollut jotain myrkkyä. Koskaanhan ei voinut olla liian varma.
Juotavaa tarjonnut naispuolinen olento oli huomattavasti nuorempi kuin Fred, Fredin silmissä lähes lapsi, joskin fyysisestä kunnostaan päätellen hieman vanhempi. Lapset tuskin omasivat noin lihaksikkaita käsivarsia. Eniten huomiota herättivät kuitenkin korvat naisen - tai tytön - hiuksien päällä. Mikä lie kissaihminen. Kaikenkarvaista ryömijää sitä Cryptiin mahtuikin. Tyttö näytti kasvoiltaan hieman äkämystyneeltä, eikä Fred osannut lukea, oliko se huolestuneisuuden vai turhautumisen aiheuttamaa. Hän päätti kuitenkin juoda leilistä, ja sai onnekseen todeta, että sen sisällä oli vain vettä. Suurin osa vedestä taisikin valua Fredin suupielien ohi paidankaulukselle, sillä hänen kätensä tärisivät edelleen.
"Kiitos. Ja olen pahoillani tästä välikohtauksesta", Fred huokaisi nousten samalla ylös. Hän ojensi veden takaisin pörrökorvaiselle auttajalleen.

Noustessaan ylös Fred sai huomata jalkojensakin olevan kuin spagettia. Vaikka hän kuinka yritti estää niitä tärisemästä, oli se toivotonta, joten hän nojasi hieman itseään siihen puuhun, jonka päälle oli lentänyt. Samassa hän huomasi myös tarkistaa kätensä kunnon, sillä laski ensin painonsa sen päälle puuhun nojatessaan, eikä käsi pitänyt siitä lainkaan. Hiha oli revennyt hieman ja kangas punoitti reunoilta, mutta ruhje oli varmasti pahemman näköinen, kuin mitä se oikeasti oli. Mojovan mustelman Fred saisi, se olisi varmaa. Ihossa oli raapeumia joista suurin vuoti verta, muttei hälyttävän paljon. Vuoto tyrehtyisi ennen kuin hän huomaisikaan. Fred siirsi katseensa puun kiemurteleviin juuriin, joiden päällä ja välissä oleva pehmeä sammal oli todennäköisesti pelastanut hänet.
"Herra siunaa, olisin voinut kuolla", hän sanoi puoliksi itselleen ja puoliksi tytölle, jolle oli juuri antanut leilin. "Tai pahempaa, halvaantua!"
Fred pyöritteli hetken päätään ja tunnusteli varovasti vasemmalla kädellään selkäänsä. Se oli arka, mutta selviäisi ilmeisesti pelkillä mustelmilla myös.
"Suo anteeksi, olen hieman tolaltani tästä. En yleensä lennä hevoseni selästä näin. Jätin jopa satulan kotiin siinä uskossa, etten tipahtaisi", Fred naurahti omalle typeryydelleen kevyesti ja ojensi sitten hieman kostean, oikean kätensä kätelläkseen tätä eläinihmistä.
"Olen Fred. Ja hevoseni, joka melkein survoutui - tai melkein survoi teidät - on Lente. Mihinkäs hän oikein meni?" Fred esittäytyi ja pälyili sitten hevostaan puiden välistä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Ma Elo 18, 2014 7:15

Re: We're not looking for another mistake

Mies kosketteli selkäänsä, ja oli selvää että se oli ainakin kipeä. Kunnossa tuo vakuutti olevansa, ja henkikin alkoi kohta kulkea paremmin - Lapiksen ei tarvinnut huolestua sen enempää. Hymyillen mies otti vesileilin häneltä vastaan, ja nainen kyllä näki miehen katsovan hänen ulkomuotoaan läpikotaisin ennenkuin joi siitä. Tyhmä hän ei ainakaan ole, Lapis tuhahti mielessään. Harva ehkä tajuaisi tarkistaa avuntarjoajaa tälläisessa tilanteessa - ehkäpä tämä mies oli saanut jonkinsortin koulutuksen tai kasvatuksen, jossa aina piti muistaa olla varpaisillaan? Lapiksen korvat värähtivät ja hän seurasi tarkasti kun toinen joi hieman vettä tärisevin käsin. Ei ollut ihme että keho reagoi noin - siinä oli aineksia pahaankin lopputulokseen. Onni oli siis näiden kahden puolella. Saadessaan kiitoksen ja vesileilin käteensä hän hymähti toiselle vastauksena noustessaan itsekin ylös. Laitettuaan vesileilin satulalaukkuun nainen kääntyi jälleen vieraaseen päin, joka tärisi tarkastellessaan kättään. Nenäänsä verisen tuoksun saanut nainen katsahti ruhjetta, mutta ymmärsi kuten varmasti sen kantajakin, ettei se ihan niin paha ollut. Ilkeältähän se näytti, mutta paranee nopeasti. Mustelmia tuo mies tulisi kyllä ympäri kehoaan saamaan, siitä Lapis oli varma katsellessaan kohtaa johon tuntematon oli lentänyt. Toisen puoliksi mumistessa ääneen sitä pahinta skenaariota - hetkinen, pahinta olisi halvaantuminen? - Lapiskin tajusi miten onnekas mies oli. Nainen tuhahti hieman huvittuneena toisen huolestuneelle kauhistelulle halvaantumisen ja kuoleman järjestyksestä. Erikoinen tapaus, tämä tyyppi.

Mieshenkilö kertoi uskoneensa pysyvänsä selässä, mitä hän olisikin tehnyt ellei Lapis olisi sattunut rynnistämään paikalle. Syyllisyyden pistos tuntui ilkeältä, mutta Lapis yritti olla huomaamatta sitä. Nainen kyllä uskoi miehen sanoihin siinä, kun hän kertoi olevansa hyvä ratsastaja - vaikka tämä ensivaikutelma ei ehkä paras mahdollinen ollutkaan. Äkkiä mies tarjosi kättään toiselle, ja Lapis hieman säpsähti sitä. Hän ei ikinä kätellyt ketään, se ei vain kuulunut hänen alueeseensa - niinpä hän huiskaisi pienesti kädellään muutaman kerran osoittaen toiselle, että voisi laskea omansa. Lapis kuitenkin nyökkäsi toiselle, osoittaakseen kuulleensa esittelyn. Lente oli siis se kaunis valkea hevonen? Mies ja Lapis vilkuilivat yhdessä puiden väliin, ja siellä se kaunis olento oli edelleen. Uskollinen se ainakin oli omistajalleen, muuta ei voinut sanoa.
Sitten Lapis käänsi katseensa Frediin. "Olen Lapis... Werya," hän sanoi varsin tavanomaisella ilmeellään. Hän ei ollut ikinä oppinut pitämään esittelyistä, ne olivat ahdistavia tai ainakin omistuisia naisen mielestä. "Sinulla on kaunis hevonen," hän jatkoi. "Tämä tässä on Pruina", hän kertoi kääntäsen katseensa huokaisten vieressään olevaan hevoseensa, joka välillä pälyili todella kiinnostuneena toista kavioeläintä pienen matkan päässä. Lapis kääntyi katsoen hetken miehen kasvoja, joilla kulki suuri arpi. Hän ei tiennyt mistä se oli tullut, mutta tuskin mitenkään miellyttävällä tavalla ainakaan. Ehkä mies oli soturi, ja oli haavoittunut sodassa? Lapiksen vatsaa kaivoi uteliaisuus, mutta enemmän kuin mitään hän tajusi olla edes hieman hienotunteinen, eikä suoraan hypätä henkilökohtaisuuksiin. Niinpä nainen päätti kääntää huomionsa toisen valkeaan, kauniiseen ratsuun - joka tuoksui tammalta. Lapis oli nähnyt monta vaaleaa hevosta, muttei vielä yhtäkään näin puhdasta. Mies siis taisi asua talossa? Ainakin sen perusteella, että kertoi jättäneensä satulansa jonnekin, ja hevonen oli niin siisti... toisin kuin Lapiksen oma tapaus, joka todellakin näytti villihevoselta. Hän rykäisi ja sanoi: "Tulimme aika lujaa, en ehtinyt väistää teitä kunnolla tuon kallion takia. Ei sentään törmätty" Lapis huokaisi katsellen suurta kalliota vierellään.
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2469

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ma Syys 29, 2014 1:47

Re: We're not looking for another mistake

Fred

Mies ei ollut yllättynyt siitä, ettei tyttö halunnut kätellä häntä, joten hän laski kätensä tyynesti alas. Se oli Cryptin nykyisen tilanteen vallitessa ihan yleistä, sillä kukaan ei tiennyt, millä puolella toinen soti, ellei tuntenut tätä ennestään. Lisäksi eläintä muistuttavat henkilöt harvoin halusivat sulloutua ihmisten asettamiin muotteihin ja etiketteihin, joten kättely ei luultavasti kuulunut tämän Lapikseksi esitellyn neidon tapoihin.
"Lapis", Fred toisti ja nyökkäsi vastaukseksi. Hänen hengityksensä oli normaali ja pahin adrenaliini oli jo valunut varpaisiin. Fred mittaili edelleen tätä itseään lyhyempää tapausta katseellaan ja arvioi hänen lähtökohtiaan, mutta käänsi sitten katseensa Lenteen, kun Lapis alkoi puhua siitä.

Harmaankimo hevonen seisoskeli puiden välissä ja tuijotteli ratsastajaansa kaula pitkällä, muttei tehnyt vielä elettäkään liikkuakseen suuntaan tai toiseen.
"Kiitän", Fred sanoi sitten hymyillen saatuaan kehuja hevosestaan. Tottahan se oli, Lente oli ihan viehättävä tamma, vaikka olikin rakenteeltaan jykevä. Jos sillä olisi vielä ollut tupsut jaloissa ja rapaa jouhissa, se olisi luultavasti mennyt maanviljelijän työhevosesta.
Mutta eipä pahalta näyttänyt Lapiksenkaan hevonen, olkoonkin että se oli kenties vähemmän huollettu, kuin Fredin oma. Fred ei arvostellut moisia pikkuseikkoja, sillä hyvin vähän hevosessa merkitsi se, missä järjestyksessä sen harja oli tai paljonko hiekkaa siitä varisi, kun sitä taputti lavoille. Enemmän painoa oli sillä, millainen oli hevosen ja tämän omistajan suhde. Ilman luottamusta ja yhteistä säveltä ei hevosella tekisi mitään.
"Pruina ei vaikuta lainkaan sen huonommalta hevoselta", Fred totesi ottaen pari askelta eteenpäin puusta. Hänen aikeenaan oli aluksi antaa hevosen haistella kättään, mutta päättikin sitten pysyä kauempana, mikäli hevonen olisi yhtä ennakkoluuloinen kuin omistajansa.
"Hallitset sen hyvin", hän lisäsi viitaten äskeiseen kohtaukseen. Toisin kuin hän itse, oli Lapis pysynyt hevosensa selässä, ainakin Fredin käsityksen mukaan. Hän ei ollut nähnyt tilannetta ruohonjuuritasolta käsin.

"Ilmeisesti, mutta lujaa tulimme mekin. Eipä siinä paljon jäänyt aikaa ihmetellä", Fred myönsi ja nosti kädet lanteilleen. Hänen selkänsä alkoi turtua kipuun; kehnompi olo oli enää pään sisällä.
"Olitko matkalla jonnekin? Etten vain keskeyttänyt mitään kiireellistä", Fred ymmärsi sitten kysyä, vaikka näyttikin siltä, ettei Lapis ollut ollut menossa kiireellä varsinaisesti minnekään. Tuskin hän vain kohteliaisuuttaan olisi jäänyt Fredin kanssa lörpöttelemään keskelle korpea. Joka tapauksessa Fred katsoi kohteliaaksi kysyä, ja pääsisipähän tyttö ainakin pois paikalta, jos ei muuten kehtaisi ilmoittaa poistuvansa.
Fred vislasi hevostaan, ja se lonkotteli kolmikon luokse leppoisasti. Ensimmäisenä se haisteli hieman vastaan kävelleen Fredin niskaa, sitten ohitti tämän ja teki varovaisesti tuttavuutta Pruinan kanssa. Fredillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä Pruina oli sukupuoleltaan, mutta liian kiinnostuneelta se ei Lentestä ainakaan vaikuttanut. Kenties hieman, mutta ehkä se oli vain innoissaan nähdessään muita hevosia, kuten eläimet noin yleensäkin tapasivat olla.

//Elossa jälleen!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Pe Loka 03, 2014 9:18

Re: We're not looking for another mistake

Lapiksesta tuntui hassulta kuulla kehaisu Pruinasta. Aiemmin hän kyllä oli huoltanut sitä paljonkin, rakentaen hyvän suhteen kaksikon välille kun he tutustuivat ihmisten leirillä jonne Lapis vahingossa menneisyydessään päätyi. Siellä sattuneen tapaturman jälkeen he olivatkin vain olleet metsässä, eikä hevosen hoitoon ollut oikeastaan siunaantunut niin paljon ajatusta kuin ehkä hänen edessään seisovan miehen kohdalla. Ja se mitä Fred sanoi hevosen hallitsemisesta, oli totta - kaksi eläintä kuuntelivat toisiaan eivätkä tarvinneet välttämättä sanoja. Ongelmia toki aiheutti se, että Pruina oli luonteeltaan saaliseläin - Lapis sen sijaan, peto.

Hämärsudesta oli outoa puhua jälleen ihmiselle. Fred oli jotenkin niin... miellyttävä tapaus. Muistutti paljon hänen ottoisäänsä jossain suhteessa, mutta hänen oli vaikea sanoa varmaksi - eihän hän tiennyt muuta kuin toisen nimen. Toisella saattaisi olla ketunhäntä kainalossaan vaikka se ei tuntunut todennäköiseltä - jokin miehen silmissä oli rehellistä. Sellaista rehellisyyttä, jota näkee vain ihmisten silmissä. Oliko se kuolemanpelko, tieto siitä että oma aika on rajallinen? Tuskinpa vain. Ehkä se vain oli rehellisyys omalle elämälle, sillä kukaan ihminen ei kykene huijaamaan itseään vaikka kuinka yritti. Tai se oli kaikki, mitä Lapis luuli, koska eihän hän ollut ihminen vaan pohjoisen eläin.
Nopea kysymys hänen kiireellisyydestään keskeytti tuon syväsoutuisen ajatuksenjuoksun. "Ei, ei minulla ole kiire... ilman päämäärää on vaikea juosta aikaa vastaan kun ei tiedä minne menee", hän vastasi ruskatukkaiselle miehelle. Kaksikko siirsi huomionsa Fredin hevoseen, ja tamma olikin pian omistajansa tykönä ja varoen alkoi suunnata huomiotaan Pruinaan. Siitä Lapiksen hevonen piti - harvoin se kohtasi muita hevosia, etenkään tammoja. Lapis tosin katsahti oriinsa murhaavasti kuiskaten puoliääneen - niin että Fred saattoi kuulla sen - : "Uskallakin yrittää mitään, oriseni..." Omistaja jos kuka tiesi hevosensa metkut - ja Pruinallahan niitä riitti siihen pisteeseen kunnes Lapis kieltää "kaiken hauskan". Tottelevaisena se siis jäi seisoskelemaan omistajansa vierelle vaikka palava halu olisi ollut lähteä juoksentelemaan tuon ihanan tamman kanssa kohti auringonlaskua...

"Tarkistin lähinnä että olit kunnossa, säikähdin kun tipuit. Toki, jos sinulla on matka kesken en aio estää", nainen jatkoi vuorostaan. Kovin hyvä hän ei puhumisessa tuntenut olevansa mutta oli viimeaikaisten tuttavuuksien kautta oppinut puhumaan sujuvammin taas. Minkäs teet, metsässä kun pyörii sen toistakymmentä vuotta ja sitten eteen ilmestyy muita olentoja. Shokkiinhan siinä menee.
"Tuota, hevosesi on yllättävän rauhallinen... Onko se ollut muiden eläinten lähellä?" Lapiksen kasvonilmeet varmasti paljastivat hänen kysymyksensä taustan. Häntä askarrutti miksi tuo tamma uskalsi tulla näin lähelle sutta - oliko Fredin ja sen suhde todella niin syvä?

//Jee, tervetuloa takaisin! (Omalla kohdalla tuntuu että inspiraatio on huuhtoutunut sateen mukana, yritän keräillä panoksia seuraavaan tekstiin~)
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2469

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ke Loka 22, 2014 3:19

Re: We're not looking for another mistake

Fred

Ei kiirettä. Fred uskoi tytön sanat, sillä hänellä ei ollut syytä valehdella. Ja totta puhuen tyttö tuskin olisi jäänyt auttamaan tai tarkistelemaan miehen vointia, jos hänellä olisi ollut silmitön kiire. Ihmismies vastasi tytölle nyökkäyksellä. Kai he sitten voisivat rupatella metsässä jokusen tovin tai ehkä ratsastaa samaa matkaa, kun tylsistyisivät seisoskeluun.
Lapiksen tokaisun mukaan Pruina oli ori - mikä sai Fredin jonkin verran varautuneeksi alitajuntaisesti - mutta oria vaadittiin pysymään paikoillaan, ja vaaran paikkaa tuskin lieni. Pruina totteli kuuliaisesti ja seisoskeli paikallaan kuin suolapatsas sillä välin kun Lente nuuski sen jouhia ja kiersi sen puolelta toiselle. Miten julma maailma olikaan, Fred mietti ja katseli päätään puistellen, suu leveään hymyyn kääntyneenä Pruina-parkaa. Ehkä sitäkin vielä joskus onni potkaisisi. Toistaiseksi se sai kuitenkin tyytyä vain katseluun.

"En ole matkalla minnekään, tulin tänne yhtä lailla ilman päämäärää, kuin tekin", Fred viittasi kaksikkoon ja kohautti olkiaan. "Ja olen ollut kotonani niin kauan, että uusien tuttavuuksien tapaaminen on aivan virkistävää."
Totta tosiaan, Fred kävi kaupungin keskustassa vain harvoin, ja kun kävi, hän asioi lähinnä ruokakauppiaiden kanssa, eikä jäänyt juttelemaan pitkiksi toveiksi. Hänen ystäviään asui kaupungissa vain vähän, ja heidän kanssaan tuli vietettyä vain harvoin aikaa. Siispä miehen juttuseura rajoittui lähinnä pihapilttuun asukkeihin, jotka eivät hekään olleet järin puheliaita.
Yhtäkkiä Lapis kommentoi Lenten rauhallisuutta, ja Fred kohotti kulmiaan. Hän ei ollut varma koskiko kysymys enemmän Pruinan vai kettukissakoiraminkälie-ihmishybridin kohtaamista, joten hän haki vastausta hetken, ennen kuin avasi suunsa.
"Jaa, luulenpa, että Lente on rauhallinen silloin, kun se aistii minunkin olevan. Olemme olleet ystäviä pitkään... Ja kyllä, se on tavannut muita eläimiä, mutta harvoin. Ja lähinnä kotieläimiä. En ole kummoinen metsästäjä, ja metsässä olemme keskittyneet lähinnä pakenemiseen, mikäli olemme törmänneet aggressiivisiin eläimiin. Voisin sanoa taistelevani moitteettomasti, mutta en tahdo vaarantaa hevostani", Fred vastasi sitten.
"Katsos, kauan sitten, kun olin vielä nuori poika ja vasta tavoittelemassa aikuisuutta, löysin teurastajan vankkurit ja roppakaupalla puomeihin sidottuja hevosia, jotka odottivat leikkeleeksi päätymistä. Jostain syystä ne olivat olleet epäkelpoja tehtäviinsä, tai niiden edelliset omistajat eivät ehkä olleet enää voineet rahatilanteensa takia pitää niitä. Oli miten oli, pelastin reunimmaisen hevosen puomirivistä, ja se sattui olemaan hän", Fred osoitti Lenteä, "otin hänet mukaani ja sain teurastajan päiväkausiksi perääni. Piilottelin häntä kauan, kunnes kyseinen leikkelijä poistui kaupungista uusille apajille. Kukaan ei koskaan kyseenalaistanut, mistä sain hevoseni, mistä olin tyytyväinen. Olemme olleet oiva pari jo pitkään, joten luulen, että tekisimme mitä vain toistemme eteen", hän lopetti tarinansa hymyillen ja taputti viereensä palannutta hevosta kaulalle. Siitä varisi hieman hiekkapölyä alas.
"Entä omasi? Se lienee jo tottunut", Fred kysyi vuorostaan kevyesti naurahtaen. "Olen kiinnostunut kuulemaan tarinastanne, kun kerran pakotin sinut kuuntelemaan meidän tarinamme."
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti To Loka 30, 2014 10:55

Re: We're not looking for another mistake

Kumpikin kulkija oli siis vain päämäärättömällä matkalla, tai kenties ehkä vain iltapäiväulkoilulla. Fred vaikutti niin siistiltä, ja hänen sanoistaan Lapis ymmärsi hänen tulevan jostain sisältä - siis sellainen henkilö jolla on katto pään päällä. Hyvä niin, ei kenenkään tarvinnut turhaa vaeltaa yksinään korpea ilman turvaa ja tukea. Tai eiväthän nuo kaksi ikinä olleet yksin - heillä oli hevoset. He olisivat siis siltä osin samalla aallonpituudella - mutta esimerkiksi miehen pohdiskelu uusista tuttavuuksista kuulosti aika oudolta. Ei Lapis ollut oikeastaan hankkinut ystäviä. Hän vain jahtasi kostoa, päivät ja yöt. Mutta voisiko olla ettei tuo mies, ruskeiden hiusten alla, ollut siinä suhteessa sittenkään niin erilainen kuin mitä hämärsusi alussa luuli?

Fred aloitti kertomustaan hänen ja Lenten yhteisestä matkasta. Lapis yllättyi toisen sanoista, kun mies kertoi ettei haluaisi vaarantaa hevostaan taistelussa joten tyytyy pakenemaan. Toisin oli naisen kohdalla, ja hän tunsi hyvin pienen piston vatsassaan ehkäpä huonon omantunnon takia. Tunne hävisi kun naaras keskittyi jälleen kuuntelemaan miehen tarinaa. Se oli miellyttävä - onnellinen loppu, jossa kaksikko sai toisensa lopussa. Jokin tarinassa oli kovin tuttua, jokin erittäin vierasta. Tai eihän Lapis tuntenut Fredin omaa elämäntarinaa, vaan ainoastaan tuon kaksikon joka seisoo naisen edessä. Hän nyökkäsi tarinan lopussa merkkinä ymmärtämyksestä ja korvat värähtivät kuullessaan kysymyksen hänen ja Pruinan tarinasta. Hän katsoi hetken aikaa hevostaan pohtiva ilme kasvoillaan, aivan kuin miettien mistä olikaan kumppaninsa löytänyt. Todellisuudessa hän muisti ne ajat edelleen yhtä kirkkaasti kuin minkä tahansa muun päivän elämästään Cryptissä.
"Hmm, tuota", hän aloitti tahmeasti, mutta selvitti kurkkuaan ja pääsi sitten varsinaisesti aloittamaan. "Siitä on jo sellaiset kaksikymmentä vuotta, kun ensikerran Pruinan näin. Se oli vielä nuori hevonen, ja sain käskykseni hoitaa sitä kun ehdin." Lapis piti hyvin lyhyen tauon, pohtien pitäisikö kertoa toiselle hieman enemmän. Ihmisten puolueen sotaleiristä jossa hänestä koulutettiin tappaja. Tappaja, joka sai oman hevosen. "Olin siihen aikaan sotaleirillä. Koulutuksen loppupuolella sain Pruinan kenttähevoseksi - tai niin sen olisi pitänyt mennä. Tuli tuhosi kaiken ja me pakenimme, ja siitä asti tämä poika on ollut kaikista tärkein minulle", hän lopetti puheensa lyhyeen. Alaspäin suunnatut silmät olivat täynnä muistoja, mutta juuri silloin ne tuntuivat raskailta ja painostavilta. Yleensä ne vain olivat jotain ajatuksia jotka pystyi huitaisemaan pois, mutta nyt ne olivat mielessä lilluva tahmea massa joka ei halunnut lähteä. Lapis nosti alassuunnatun katseensa vihdoin kohtaamaan miehen silmät. Naisen ilme oli yhtä vakava kuin aiemmin, mutta ehkä ne silmät kertoivat toiselle jotain siitä ettei kaikki se ollut helppoa kertoa? Vaikka Lapis 'ei uskalla luottaa' oli tuo jo ensimmäinen askel parempaan suuntaan.
Sitä nainen ei tiennyt, miten Fred reagoisi. Hän itse kun näytti niin nuorelta vaikka olikin todellisuudessa paljon vanhempi - jotkut ohittavat sentapaiset asiat vain olkienkohautuksella, toiset takertuvat jokaiseen sanaan ja suorastaan muodostavat niistä hirttoköyden johon puhujan voi kietoa miljoonilla kysymyksillä. Joku tykkää, toinen ei.

Lapiksen ajatukset kävivät hänen menneisyyttään läpi salamannopeasti, pohtien olisiko toisella samankaltaisia kokemuksia. Ennenkuin hän ehti edes hengähtää, tunsi nainen kirkkaan välähdyksen ajatuksissaan. Fred oli ihminen. Ihmisten alueilta. Ehkäpä häneltä voisi kysyä, oliko eräs Lapiksen jahtaama velho näkynyt sielläpäin? Vaikka olisihan se outoa. Eikä ollut edes varmaa että se mies oli elossa - vaikka Lapis oli sitä mieltä että se mies ei kuole kuin hänen kätensä kautta. Uskaltaisiko hän kysyä sitä? Nainen jäi pohtimaan asiaa omaan hiljaisuuteensa, rapsutellen kädellään hevosensa lapaa.
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2469

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Pe Marras 28, 2014 10:48

Re: We're not looking for another mistake

Fred

Vaikutti siltä, ettei Lapis ollut keskusteluiden ystävä - varsinkaan sellaisten keskusteluiden, jotka saattoivat raottaa hänen keskustelukumppanilleen asioita hänen menneisyydestään. Siihen lopputulokseen Fred päätyi, kun naisenalku aloitti kertomuksensa, vaikkakin hän sai vastaukseksi enemmän lauseita, kuin oli alkuun uskonut. Ensimmäiseksi Fredin korvaan pistivät sanat "kaksikymmentä vuotta". Hän katseli naista puoliksi tyrmistyneenä ja puoliksi kiinnostuneena, sillä tämä ei mitenkään voinut olla niin vanha, että olisi ollut yli kahdenkymmenen. Vai voisiko sittenkin? Hänhän oli vain hoitanut hevosta, ja sellaiseen työhön voisi nimittää jokaisen yli kehtoikäisen, joka osaisi kävellä ja väistää ratsujen takajalkoja. Siispä hän voisi olla kahden ja puolenkymmenen ikävuoden nuoremmalla puolella, vaikka sekin tuntui oudolta. Toinen vaihtoehto oli että Lapis oli elänyt paljon pitemmän elämän, mikä kyllä selittyisi hänen eriskummallisella ulkomuodollaan. Fred ei ollut koskaan varsinaisesti uskonut, että Lapis oli ihminen alkuunkaan, mutta hän oli kuvitellut eläimet lyhytikäisemmiksi kuin ihmiset. Johtopäätöksenä se oli siis yhtä tyhjän kanssa.

Oli miten oli, Lapis oli ollut töissä sotaleirillä, ja se sai miehen varuilleen. Mikäli hän oli ollut töissä ihmisten sotaleirillä, ei hänestä olisi vaaraa, mutta haltioiden leipiin työskenteleminen oli aivan toinen asia. Fred ei piitannut haltioista, vaikkei hänellä ollut henkilökohtaisia syitä vihata heitä. Asuessaan Cryptissä ajatus haltioiden vastaisuudesta oli kuitenkin nakertanut oman kolonsa hänen tajunnanvirtaansa, ja hän oli nähnyt millaista tuhoa he olivat saaneet aikaan taistelukentillä. Ja luoja yksin tietää, millaista tuhoa me aiheutimme heille.
Lapis vaikutti kuitenkin rauhalliselta, ja huolimatta Fredin valjusti kiharasta, korvia peittävästä hiuspehkosta hänet kyllä tunnisti ihmiseksi. Kenties neito olisi jo tehnyt tehtävänsä, mikäli olisi todennut Fredin vihollisekseen.
Fredin siniset silmät kohtasivat Lapiksen räikeänvihreät. Aiemmin ne olivat näyttäneet teräviltä ja uhmaavilta, mutta nyt puolustus oli laskettu ja pistävyys oli tiessään. Jäljelle oli jäänyt epävarma tuijotus. Fred nyökkäsi hiljaa.
"Olen pahoillani menetyksestäsi", hän sanoi ensin kallistaen päätään vinoon ja nyökäten aavistuksen verran. Sanat olivat aidot, mutta hänen oli pakko jatkaa:
"En silti voi ohittaa tarinaasi silkalla olankohautuksella. Sanoit työskennelleesi sotaleirille, ja vaadin saada tietää, taistelitko ihmisten vai haltioiden puolella." Fred ei tehnyt elettäkään näyttääkseen korviaan, sillä kuten todettua, hän näytti kaikin puolin enemmän ihmiseltä kuin haltialta. "Vaikka epäilemättä olisit tappanut minut jo, jos olisit todennut minut viholliseksesi." Oli myös mahdollista, että Lapis oli työskennellyt puolueettomien sotaleireissä, mutta Fredin kuuleman mukaan ainoa puolueeton sotilastoiminta oli keskittynyt Pimeille alueille, eivätkä nekään olleet järjestäytyneitä. Hirviöt eivät totelleet ketään eivätkä suostuneet ottamaan ketään johtajakseen. Puolueettomat olivat nimensä mukaisesti puolueettomia, eivätkä siis ottaneet osaa sotaan.

Kysymyksistään huolimatta Fred tarttui Lenteä ohjista ja katsoi jälleen suoraan Lapikseen.
"Oli miten oli, hevoseni voisi olla pienen hörpyn tarpeessa... Muistaakseni tässä lähellä on lampi. Voitte liittyä seuraamme kaikin mokomin, mikäli haluatte", mies totesi vilpittömän rauhallisesti ja soi tälle kissakettukoiraihmiselle puolitetun hymyn. "Tottapuhuen palan myös halusta tietää, miten nuori olet ollut toimiessasi tallityttönä, kun olet noin hyvin säilynyt." Fred hörähti itsekseen ja lähti hitaasti taluttamaan hevostaan kohti lampea, olematta varma siitä, seuraisiko toinen parivaljakko heitä. Hän ei pelännyt naisen hyökkäävän, vaikka hänen olisi ehkä pitänyt. Naisella oli ollut aikaa todistaa vaarallisuutensa, ja hän oli tehnyt rauhanaikeensa melko selviksi. Kenties juuri se saattoi tehdä hänestä vaarallisen.

//Kääk miten kauan meni. Noh, toivottavasti laatu korvaa hitauden :$ Tsirp.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Ma Joulu 01, 2014 10:19

Re: We're not looking for another mistake

Fred pahoitteli sitä surua, menetystä, jonka Lapis oli joutunut kokemaan. Jokainen jolle siitä puhuu, sanoo saman - mutta tämän miehen sanat olivat todellisempia kuin muiden. Fred kuitenkin jatkoi, udellen varsin jämäkkään sävyyn kenen puolella Lapis oikein taisteli - kumpikin tiedostaen mahdollisuuden että he olisivat mahdollisesti sodan syttyessä toisiaan vastassa, he olivat yhä siinä. Tai eihän Lapis kenenkään puolella oikeastaan ollut - se ei silti estäisi sodan tulien kiirehtimistä joskus heidänkin väliinsä. Ja hämärsusi tiesi toisen olevan ihminen - tuoksu oli sellainen - mutta toivoi jatkuvasti ettei Fred ollut kuten kaikki muut - häntä kieroon katsova, teräaseita heiluttava juoppolalli joka välittää vain ruuasta ja naisista. Eihän Fred voisi olla sellainen?
Lapis ei vielä vastannut, katsoi vain toiseen kuunnellen. Silmät eivät kiristyneet, eivät muuttuneet hyökkääviksi vaan kohtasivat toisen siinä missä he olivat. Aivan kuin toisen katse olisi vienyt hänet taas ajassa taaksepäin, Lapis havahtui vasta miehen jatkaessa lähes samantien kysymyksensä jälkeen. Pieni hymy naiselle. Jopa herkäksi kirineen tunnelman sai hyvin murrettua ihmisen heitto Lapiksen ulkomuodosta - nainen köhäisi kuin yrittäen piilottaa epämääräistä, hämmentyneen koomista ilmettään. Hämärsusi katseli hetken toisen askelia kauemmas, kunnes vilkaisi Pruinaa ja heilautti päätään kuin merkiksi Fredin ja Lenten suuntaan. "Mmh, taidamme ottaa kutsun vastaan", Lapis heitti kevyemmin kuin aiemmin. Tuo omituisen näköinen parivaljakko kipitti hetken rivakampaa ravia saadakseen toiset kiinni - Lapis käveli Fredin vierellä kohteliaan etäisyyden päässä ja Pruina pomppi miten sattuu välillä omistajansa takana ja toisinaan lähes kyljessä kiinni. "Mitä siihen hyvin säilymiseen tulee, ei se ole mennyt sinun kohdallasikaan yhtään huonommin", nainen heitti vitsillä mutta naamioi sen vakavan naaman ja tavanomaisen - vaikkakin nyt hiljaisemman - äänensä alle mutta siirsi silmänsä pyörimään kaikkialla muualla paitsi seuralaisessaan. Olihan naisen vitsinheitto ontuvaa, ehkä jopa surkeaa, mutta yritystä sentään oli näkyvissä.
"Tuota, siitä sotaleiristä vielä", nainen aloitti hetken kuluttua. "Se oli ihmisten leiri", hän sanoi merkityksellisesti - toinen saisi hengähtää, ei Lapis sitäpaitsi edes havittelisi viattomien päitä. "En tosin halua ottaa osaa sotaan. En ole kenenkään sellaisen riveissä enää koskaan, joka ei ole minunkin puolellani." Lapis huokaisi raskaasti ennenkuin lisäsi vielä lähinnä ohimennen: "En tosin voi tuomita ketään. Jokaisella on omat päämäärät - kenenkään ei tulisi tuomita toista kuulematta sen perusteita." Lapis käveli hetken taas hiljaa, kunnes nelikko saapui lammen luo.

"Perillä ollaan!" Lapis hihkaisi riemunomaisesti. Vesi kimmelsi kauniisti ja muutama sorsa ui toisella puolella lampea. Pruina pärski suurieleisesti, ja Lapis huiskautti vain kättään - hevonen suorastaan loikkasi eteenpäin ennenkuin rauhoittui ravaamaan kohti vettä. Hämärsusi toivoi ettei sen pinnan alla ollut mitään petoja - vesi toki oli niin kirkasta ettei siellä varmaankaan ketään asustanut. Pruina pysähtyi veden äärelle juomaan, Lapis käveli hetken päästä hitaasti sen lähelle, laskeutui istualteen jalkojensa päälle, huljutti ensin käsiään ja sitten ottaen niihin hieman vettä juodakseen. Hämärsusi antoi kauniin luonnon ja sen tyyneyden rauhoittaa. Tässä miehessä, johon hän siirsi katseensa, ei ollut siis mitään pelättävää. Tai ainakaan vielä toinen ei ollut näyttänyt mitään sellaista puolta itsestään joka tuntuisi vastenmieliseltä.

//Ei haittaa ollenkaan~! C: Itsella tuntuu tuo laatu puuttuvan ja tekstiä syntyvän vähän joka päivä jonnekin... xD
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2469

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ti Joulu 16, 2014 12:36

Re: We're not looking for another mistake

Fred

Lampi oli suloisen sininen ja sen pintaa rikkoi ainoastaan kevyt tuulenvire ja sen lomassa lipuvat sorsat, jotka katselivat hetken uteliaina uusia tulokkaita ja jatkoivat sitten tarkoituksetonta uiskenteluaan. Silloin tällöin Fred toivoi olevansa haltia - edes sen verran, että kykenisi puhumaan eläimille. Ehkei hän kaivannut muita haltioille suotuja taitoja.
Lente oli jo polvilumpioitaan myöten rantavedessä, toisin kuin hieman hillitympi lajitoverinsa, joka oli tyytynyt juomaan vettä. Vesi oli samean vaaleanruskeaa siinä, missä Lente oli levittänyt pohjaan asettuneen hiekan, vaikka hiukkaset laskeutuivatkin pikkuhiljaa takaisin niille sijoilleen. Fred riisui saappaansa, kääri housujensa lahkeet ja upotti jalkansa viileään veteen. Hän tunki kätensä housujensa taskuihin ja seurasi, kuinka hiekka pöllähti lentoon laskeutuvien varpaiden alta jokaisella askeleella. Hän tunsi itsensä jättiläiseksi, joka pyyhki valtavilla jaloillaan Cryptin vedenalaisen aavikon halki.

Lapis oli maininnut heidän matkatessaan taistelleensa ihmisten leirissä, ja se oli saanut Fredin huojentumaan, vaikka varsinaista vaaraa tytöstä ei ollut aiemminkaan ollut. Toistaiseksi se pienikin huolen häivähdys oli pyyhitty pois, ja nyt hän oli vain hyvänpäivän tuttava. Lisäksi tämä ilmestys oli vitsaillut - kenties - Fredin säilymisestä ja saanut tämän vain murahtamaan hyväntuulisesti kädenhuiskautuksen säestämänä. Hänkö säilynyt hyvin? Nojaa, saattoi tietysti olla ettei Fred näyttänyt kovin vanhalta, sillä hän ei ollut. Kasvojen parransänkikin oli juuri ajeltu, joten se nuorensi häntä entisestään. Ainoa asia, joka rikkoi siistin kokonaisuuden, oli kasvoja halkova arpi, joka kiristi hänen ihoaan paikoin. Se sai hänen huulensa näyttäneen oikealta puolelta haljenneilta ja ulottui melkein silmään. Niin lähellä oikean silmän puhkaisua, niin lähellä. Ajatuskin sai miehen värisemään. Silloin tällöin, jos Fred oli nukkunut kauan ja ollut liikuttelematta kasvojaan, arpikudos tuntui jäykältä kuin terva ja sai hänen silmänsä näyttämään puoliumpinaiselta.

Fred työnsi hiuksensa pois otsaltaan ja katseli nyt kädet lanteilla lammelle päin. Tyyntä ja miellyttävää. Ilma oli jokseenkin viileä, muttei liian. Mies liplutteli vielä hetken matalikossa ja rantautui sitten säädyllisen välimatkan päähän Lapiksesta. Hänen jalkapohjansa keräsivät inhottavasti hiekanmuruja puoleensa, mutta veden haihduttua ne rapisisivat kyllä pois.
"Osaatko uida?" Fred kysyi puolihuolimattomasti. Se ei oikeastaan ollut ehdotus uimaanmenemisestä, sillä vesi oli vuodenajallekin ominaisesti melko viileää, vaan lähinnä uteliaisuutta. Voisihan olla, että Lapis matkasi vedet aina Pruinan selässä, jolloin hänen ei tarvitsisi uida. Toisaalta sotilailta ehkä vaadittaisiin uimataitoa, vaikka raskaan haarniskan kanssa sellaisesta taidosta ei mitään hyötyä ollutkaan. Pohjaan he uppoaisivat kaikki, kuin kivet.
"Käyn silloin tällöin tällä lammella uimassa, kun on lämpimämpää. Kalaakin täällä on, mutta en yleensä kalasta niitä", mies rupatteli turhanpäiväisyyksiä ja hymyili itsekseen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti La Tammi 03, 2015 3:39

Re: We're not looking for another mistake

Fred uitteli jalkojaan vedessä kun Lapis vain ensin katseli hiljaisena vierestä. Unenomainen pehmeys tuntui vallitsevan tämän lammikon alueella - tuntuu kuin aika hidastuisi, valon kultaamat lehdet muuttuisivat kimaltaviksi pieniksi keijuiksi ja kaikki olisi hyvin. Vaikka tilanne ei niin ollut, sellaisen kuvitteleminen alitajunnassaan sai Lapiksen laskemaan suojauksensa alas. Lapis alkoi heittelemään vaatekerroksia vähemmälle - viitta pois sekä kengät. Mies vain seisoskeli vedessä katsellen tyynesti yhtä rauhalliselle vedenselälle ennen takaisinpäin tulemistaan. Se oli ehkä ensimmäinen hetki pitkään aikaan, kun Lapiksen ei tarvinnut olla jatkuvasti varuillaan ja ärtyisä, hyökkäävä asenne päällä. Ei hänen niin tarvinnut käyttäytyä juuri nyt.
Toisen kysymys sai sudenkorvat värähtämään - oli niin kovin outoa olla osana sellaista keskustelua. Se oli arkipäiväinen ja tavanomainen - ja juuri siksi niin tärkeä Lapikselle. Ei susi ollut tottunut sellaiseen kanssakäymiseen, joten olisi nyt hyvää harjoitusta, vaikkei sitä niin tietenkään kumpikaan keskustelun osapuoli varmastikkaan ajattelisi.
"Hmm? Osaan, toki", Lapis vastasi tavoitellen samaa rentoutta kuin viereisen miehen äänessä oli. "Ihmisten on mielestäni helpompaa uida - ei ole, hmmm, turkkia, iho kuivuu paremmin. Talvella saa etenkin olla varovainen, jos tassut uppoavat veteen", Lapis totesi kokemuksen perusteella pudistellen päätään ja elehtien käsillään pienesti. Kesällä kylpy viilensi ihanasti mutta talvella... Paleltumiskuolema oli lähempänä kun päällä oli pari kiloa kiinni jäätyvää, märkää karvaa jos pohjavilla ei pitänyt vettä tarpeeksi tai joutui kokonaan veden varaan. Lapis nosti jalkansa veteen yksi kerrallaan, istuen tarpeeksi lähellä vedenrantaa.

Lapis käänsi tutkivat katseensa Fredin suuntaa. Mies oli aika komea - se oli myönnettävä - mutta kasvoilla oli suuri arpi. Oliko hän joutunut onnettomuuteen vai oliko se tullut sodassa? Lapis tiesi ettei liika kysely ollut ikinä hyväksi, mutta päätti ottaa riskin. Tuntui että ei se voisi mitään pahaakaan aiheuttaa - Fred saisi aina kieltäytyä vastaamasta jos halusi. Ei nainen sitä pahalla katsoisi - olihan hänelläkin menneisyydessään mustia nurkkia joita ei koskaan halunnut valaista uudelleen.
"Tuota, Fred, haluaisin kysyä... Oletko ollut sotimassa?" nainen kysyi kohottaen hieman kulmakarvojaan - jotka yleensä olivat paikallaan aina yhtä äkäisinä - saaden ilmeeseen hieman pehmeyttä. "Tai siis, mietin vain arpeasi. Toivottavasti en puhu liian suoraan-" nainen kiirehti lisäämään vielä ennen kuin hiljeni kuuntelemaan toisen vastausta. Hänen mielestään jokaisen arven takana oli arvokas tarina - tai jos tarina ei itsessään ollut arvokas, se ainakin opetti jotain kantajalleen.
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2469

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Tammi 04, 2015 10:24

Re: We're not looking for another mistake

Fred

Mies kurtisti hieman kulmiaan Lapiksen vastaukselle turkista ja tassuista. Aluksi hän oli luullut naisen vain vertaavan ihmisten uintikykyä eläinten uintikykyyn - Fred ajatteli hänen vain olevan niin eläinläheinen, että hänelle ominaista oli tehdä tällaisia vertauksia - mutta tassuista puhuminen meni jo hänen hilseensä yli. Fred virnisti kulmat kurtussa ja pudisteli päätään lammen vastapuolelle. Hän ei katsonut puhekumppaniinsa, sillä yritti yleensä muodostaa vastauksista kuvan päähänsä. Olankohautuksen siivittämänä hän pudisti oudon mielikuvan pois.
"Vai niin. Tuota... Niinhän siinä varmaan kannattaa olla. En tiedä, kun en ole ollut kuin ratsujen kanssa tekemisissä. Lenten jaloissa on aika paksut karvatupot", Fred osoitti hevosensa jalkoja, ihan kuin Lapis muka ei olisi jo karvoja huomannut. Fred tuumasi, että naiselta tuskin jäi mitään huomaamatta koulutuksensa takia, mutta käden liikkeen oli lähinnä tarkoitus toimia puheen täytteenä. "Mutta ne kyllä kuivuvat matkatessa, jos ei ole liian kylmä. Talvella minä en suostu jäille menemään."
Se oli täysi totuus, sillä jäät olivat aina arvaamattomia. Vaikka ilma tuntui kylmältä, eivät vesistöt välttämättä olleet tarpeeksi jäässä kantamaan päällään ihmisiä, hevosista ja ratsastajista puhumattakaan.
"Eikös silloin kannata kiertää jäitä, jos on tassut? Kai eläimetkin tajuavat. Luulen, että ne aistivat epäluotettavat pinnat tai kuulevat ratinan. Oletko kävellyt heikoilla jäillä? Sellainen epämiellyttävä rasahdus, joka kertoo, että on parempi palata kuivalle maalle. Eläimillä on vielä niin hyvä kuulokin. Lente kuulee monesti kaukaakin lähestyviä olentoja ennenkuin minulla on niistä mitään tietoa", Fred tarinoi ja hymähteli itsekseen.

Viileä tuulahdus juoksenteli pitkin lammen pintaa muodostaen sen poikki kulkevan, häviävän matalan aaltoseinämän, ja lopulta tuuli löysi tiensä rannalla istuvien ihmisten luo. Sen kevyt puhallus sai Fredin etuhiukset siirtymään, ja ohi kuljettuaan hiukset palasivat takaisin. Mies työnsi ne jälleen otsaltaan. Kenties niitä olisi pitänyt leikata hieman.
Ajatuksen katkaisi ääni, joka kuului naiselle. Sotimassa? Fred aloitti vastauksensa puistelemalla päätään ja hymyilemällä surkuhuvittuneesti. Hän oli aina tuntenut olonsa hieman luopiomaiseksi sodasta puhuttaessa. Hän ei ollut osallistunut muutaman vuoden takaiseen suureen sotaan lainkaan, toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Sotaan, jossa hänen oma kuninkaansa sai surmansa, ja tämän nuoren pojan oli noustava valtaistuimelle. Harald Scarlingtonin kuolema oli ei kenenkään, ja toisaalta kaikkien sotaan osallistumattomien syy. Olisihan jokainen voinut tehdä enemmän, mutta mikäli Fred olisi lähtenyt, ei hänen paikkansa olisi ollut kuninkaan henkivartijoiden kaartissa. Saattaisipa olla, ettei hän olisi edes palannut takaisin.
"En ole sotinut kuninkaani rinnalla", Fred päätti sitten raottaa verhoaan, "mutta omia sotiani olen kyllä sotinut." Mies kääntyi paremmin kohti Lapista, niin, että tämä saattoi nähdä miehen kasvoista muutakin, kuin vasemman puolen. Hän pyyhkäisi vasemman kätensä peukalolla arven päältä.
"Tätä en sen sijaan saanut sotimalla. Sain sen pakenemalla. Sitä katsellessani muistan, millaisten olentojen kanssa en halua enää koskaan olla tekemisissä." Mies siristi hieman silmiään, katsoi hetken naisen ohi, ja sitten taas takaisin tähän. "Samoin muistan keuhkojani korventavan kivun ja jalkani jotka olivat pakenemisesta katkeamaisillaan, ja sen tosiseikan, että ihmisen vahvin vietti on eloonjäämisvietti. Ei suinkaan se vietti, joka vetää miestä kohti naista ja naista kohti miestä, tai ahnetta kohti kultaa. Ehei, kaikki ne seikat ovat toisarvoisia oman henkikullan rinnalla", Fred hymyili Lapikselle. Hän yllättyi itsekin siitä, miten paljon puhui, mutta ehkä sillä ei ollut väliä. Jutusteluhan oli vain mukavaa, mikäli joku pahaa-aavistamaton halusi kuunnella. Keskustelunaiheita kyllä riitti.
"Äläkä suotta pelkää suoraan puhumista. Arvostan sitä, että joku kehtaa olla utelias. Nykypäivän maailmassa kaikki on niin hemmetin salattua ja siveellistä, mistään ei saa puhua", Fred naurahti kättään heilauttaen, mutta vakavoitui sitten.
"En toki vaadi sinua puhumaan itsestäsi yhtään enempää kuin itse haluat, suo anteeksi, ymmärrän toki myös yksityisyyden hyödyt ja lörpöttelyn haitat. Minua ne vain eivät koskaan ole suojanneet eivätkä liioin uhanneet."

//Päivitin muuten vihdoista viimein Fredin esittelyn kuvaa myöten, josko hänestä nyt saisi enemmän iloa irti pelissäkin! Be my guest.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Ma Tammi 26, 2015 10:27

Re: We're not looking for another mistake

Fred vastaili omaan rentoon tyyliinsä, mutta kun mies avasi suutaan heikoista jäistä, kurtisti nainen vuorostaan kulmiaan. Lapis piti tutkivan katseensa hetken aikaa niin kiinteästi Fredin niskassa että on ihme ettei siihen porautunut reikää - vaikka ei nainen toista pahasti katsonut. Hän itse vain sattui olemaan eläin, joten puhuminen eläimistä kuin epä-älyllisistä sai hänen niskavilloihinsa ikävän kutinan. Lapis ajatteli ettei Fred aivan ehkä asiaansa niin tarkoittanut ilmaista, joten hän päätti jättää asian siihen.
Hennon tuulenvireen siivittämänä miehen ruskeat hiukset leikkivät hänen päässään, ja vastaus naisen suorahkoon kysymykseen tuli pian sen jälkeen. Kun mies kertoi käyneen omat sotansa, Lapis laski katseensa veden pintaan. Naisen mielestä oli niin kovin vaikea välillä käsittää, että jokaisella oli omat luurangot kaapissa. 'Varsinkaan niin järkevällä ja mukavalla miehellä kuin Fred', Lapis jatkoi mielessään. Tarina kuitenkin jatkui; pakoon juoksun pelko tuntui hiipivän ilmaan ja tuovan miehen sanat entistä todemmiksi. Lapis ei tohtinut edes nyökätä, hän vain kuunteli tarkkaavaisena. Kuin koiranpentu joka seuraa omistajan toimia, katseli Lapis Fredin jokaista liikettä ja kuunteli jokaisen sanan. Lopuksi mies vielä antoi pehmeän hymyn naisen suuntaan, ja Lapis tunsi olevasa jotenkin erikoinen saatuaan kuulla kaiken sen. Harvoin kukaan avaa omia verhojaan niin paljon, mutta tästä Lapis oli onnellinen. Tapaus ei kuulostanut kuitenkaan niin mukavalta tai miellyttävältä - Lapis pohti mikä peto oikein kyseessä oli - mutta sen kuuleminen oli kuitenkin jotenkin mukavaa.

Hiljainen, keskittymisen tuoma rauha lepäsi Lapiksen hartioilla. Naisen vihreät silmät katsoivat mieheen. Miehen hymyyn vastasivat suden silmät, tosin ihmismuodossaan. Nainen nyökkäsi miehen toteamukselle maailman salailusta, sillä kaikki ne sanat olivat totta. Yllättävää tilanteessa oli, ettei Fred pyytänyt Lapista kertomaan yhtään enempää kuin mitä hän halusi - se tuntui jotenkin anteliaalta, olla hyväksyttynä ihmisenä jolla on oma elämä. Nuorena hän ei ollut kuin pahainen koekappale, leikeltävä rakki jonka elämällä ei niinkään ole väliä. Nainen painoi kasvonsa jälleen hetkeksi alas, ennenkuin vastasi nostaen silmänsä kohtaamaan miehen omat.
"Puhut kauniisti", Lapis totesi. "Pidän sanoistasi." Nainen piti todella kaunopuheisista ihmisistä, vaikka ei erityisemmin muuten arvostanut puheen tai laulun lahjoja. Musiikista hän piti, mutta ei ajatellut muusikkoja mitenkään parempina.
"On hyvä jos pystyt puhumaan vapaasti. Pirun armeija opetti olemaan hiljaa ja silloin se kävi järkeen. Nyt... en oikein enää tiedä." Lapis piti hetken tauon, nostaen kätensä niskansa taakse ja kaatuen selälleen makaamaan. "Minulla ei ole enää ketään muuta kuin Pruina. Ei ketään," Lapis sanoi kylmä henkäys äänessään. Sanat tuntuivat raskailta mutta ei niitä voinut muuten esittää: asiat vain sattuivat olemaan niin. Sillä hyvä; Lapis toki halusi pystyä muuttamaan asioita tästä eteenpäin, mutta valitettavasti se ei ollut aina mahdollista. "Tuntui joskus että joku suuri voima rankaisee minua koska olen 'vain' julma peto. En ole silti sotinut muuta kuin sitä omaa sotaani," hän jatkoi nousten istumaan taas. Viimeisen lauseen nainen lausui kallistaen päätään vienosti oikealle, tietäen miehen ymmärtävän hänen sanansa edes jollain tasolla. Sillävälin Pruina leikki vedessä ikionnellisena seuralaisestaan.

//Uuuuhh, hieno on! *Q* Fred on komea mies, ai että.
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö