It's called a hunting game

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 29 Elo 2014, 01:49

Nakami vilkaisi vielä nopeasti Lapiksen suuntaan ennen kuin haltiasoturi oli liian lähellä toisesta huolehtimiseen. Miekat olivat toiselle todennäköisesti huomattavasti suurempi ongelma, ikävä terä tekisi varomattomasta lähestymisestä todella vaarallista mutta se ettei valkealla sudella ollut mitään millä torjua tai työntää sivuun suippokorvan teräasetta. Nakamilla ei tosin ollut enää aikaa miettiä toisen pärjäämistä, piti vain luottaa ja toivoa siihen että tuo osasi puolustaa itseään tarpeaksi hyvin kääntääkseen epäedullisen tilanteen voitokseen. Tulimaagin omalla vastustajallaan oli myös kahden käden suora miekka aseenaan. Panssaroinnin tuo oli pitänyt kuitenkin melko kevyenä, pääasiassa paksusta kovetetusta nahasta tehdyt toppaukset oli mies vetänyt päälleen, paikoitellen varmaan oli toisen suojuksessa myös teräsvahvikkeita. Tytön miekka kyllä leikkaisi nahkaa helposti, varsinkin jos hän saisi puhtaan osuman aikaan mutta se puhdas osumahan se olikin suurin ongelma.

Toisaalla oli taistelu jo haltian huudoista päätellen hyvässä vauhdissa kun taas Nakamin puolella juuri mitään ei ollut tapahtunut. Molemmat pitivät miekat edessään hieman lomittain vastustajan aseen kanssa eikä kumpikaan ollut saanut aikaiseksi tilaisuutta hyökätä toisen terän ohi. Kumpikaan ei uskaltanut sitoutua hyökkäykseen koska puolustus jäisi auki, ja jokainen tunnustelunomainen muutaman iskun hyökkäys päättyi torjuntaan ja perääntymiseen. Yksikin lyönti ohi kummalta tahansa saattaisi jäädä tuon viimeiseksi. Nakami oli tällä kertaa tavallista varovaisempi, normaalisti hän olisi vain heittänyt jonkin tuliloitsun ja hyökännyt sen suojista mutta nyt siihen ei ollut varaa. Vastustajalla oli myös maagi jolla, toisin kuin hänellä itsellään oli kaikki rauha loitsia mitä ikinä halusi. Sitäpaitsi susityttö oli sen verran märkä ettei hänen oma suojaloitsunsa jota tuo yritti siinä sivussa luoda vain ottanut muodostuakseen. Loppujen lopuksi taustalla ollut jäämaagi puuttui peliin kun haltiasoturin takaa singahti puolentusinaa jäisiä nuolia Nakamia kohti samalla kun miekkamies kävi hyökkäykseen. Susitytöllä ei ollut enää mitään mahdollisuuksia torjua miekallaan sekä jäitä että hyökkääjää ja jos hän väistäisi nuolet niin todennäköisesti jonkinlaisen haavan haltia saisi iskettyä, tytön kytevästä tulipanssarista huolimatta. Nopeasti hän otti sen verran etäisyyttä vastustajansa miekasta mitä pystyi, samalla kun jääpuikot räsähtivät kellertävään kuplaan joka pirstoutui palasiksi aivan yhtä nopeasti kuin oli syntynytkin. Leijailevien sirpaleiden keskellä terä iskeytyi terää vasten Nakami työntäessä haltian aseen sivuun samalla tarttuen tuon miekkaa pitelevästä kädestä. Painiottelu tosin meni helposti haltialle tuon tönäistessään kyljellään kevytrakenteisen tytön nurmikolle samalla huitaisten vapautuneella miekallaan Nakamin vasempaan reiteen. Onneksi isku oli hyvin epämmääräinen, terä liukui kohtuullisen hyvin hohtavan kipinöivää ihoa pitkin ja viilto jäi pieneksi, niin pieneksi että se ei vielä taistelun tuoksinnassa paljoa hidastanut, myöhemmin kyllä voisi joutua puremaan hammasta jos mieli kävellä pitkiä matkoja.

Haltiamaagi oli tuossa vaiheessa siirtänyt mielenkiintonsa Lapikseen. Tuo velho oli todellakin ongelma, maageilla kun oli yleensä tapansa kääntää tilanne päälaelleen jos vain saivat rauhan luoda loitsujaan. Jäämaagilta oli pakko saada se rauha pois. Mutta vielä oli se suippokorvainen tytön juuri kaatanut miekkamies joka oli nostamassa asettaan tappavaa iskua varten. Tuo toimitus kuitenkin loppui lyhyeen miehen älähtäessä ja tiputtaessa aseensa samalla kun tuon käsistä alkoi hiljalleen nousemaan pieni lepattava liekinpoikanen. Tuo oli juuri kokemassa samaa kuin eräs toinen haltiamies viitisen vuotta aikaisemmin tytön kotikylässä. Hevosten luokse tarkkailemaan jäänyt viimeinen haltiamies oli nähtävästi nähnyt tarpeeksi, otti toisen hevosista ja ratsasti hyvää vauhtia takaisin metsän kätköihin. Suippokorvien velho kiinnitti tapahtumiin huomiota vasta kuultuaan maahan polvilleen lyyhistyneen, edelleen palavaa kättään pitelevän haltiasoturin tuskansekaisen huudon, kuitenkin juuri ajoissa väistääkseen häneen tähdätyn, levälleen välähtävän roihun. Väistäminen ei tosin ollut tuolle temppu eikä mikään, noin kaukaa ei Nakamilla ollut takeita osumisesta vaikka kiroava suippokorva sidekäsineen olisi pysynyt paikoillaankin.

Nostaen vastustajansa pudottaneen aseen mukaansa alkoi muodonmuuttaja kulkemaan kohti tuota haltiamaagia vasta nyt alkaen kiinnittää kunnollista huomiota jalkansa haavaan mutta kuitenkin valmiina torjumaan mitä noituuksia tuo ärsyttävä manaileva idiootti heittäisikään hänen niskaansa...

//Tais tulla melko pitkä minullakin mutta sehän on positiivinen ongelma. Vähän arvelinkin tosin jotain tällaista joten sen takia taas parin päivän kesto...
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 31 Elo 2014, 21:26

Lapis näki yhden haltioista ratsastavan pois taistelun tuoksinnasta. Luultavasti herkkä kaveri, Lapis ehdotti itselleen väistäen uutta häneen kohdistuvaa miekaniskua. Jää hänen ympärillään ei enaa vallannut alaa, sillä Nakami oli nähtävästi saanut maagin huomion muualle. Tuli vastaan jää. Tulimaagi oli saanut jopa oman vastustajansa kaadettua sytyttämällä toisen palamaan. Lapis tajusi harmikseen saaneensa sen suojatumman vastustajan - ja kaiken huipuksi hänellä ei ollut magiaa kuten Nakamilla. Nyt oli kuitenkin hyvä puoli se, että susityttö saisi keskittyä jäämaagiin ja valkea susi omaan vastustajaansa. Lapiksen hermot alkoivat kiristyä ja hän päätti lopettaa "pelleilyn".

Lapis alkoi loikkia vastustajaansa ympäri, hyökkäillen ja väistäen niin nopeasti kuin kykeni. Haltiasoturi sai päänsä pian sekaisin vaikka kohde olikin suurikokoinen susi. Lopulta Lapis näki aukon suoraan miehen edessä: hän oli laskenut miekan kädestään ja horjui hieman väistettyään äsken nopean iskun. Nyt susi loikkasi kaikella voimallaan ja nopeudellaan kohti vihollistaan. Mies nosti miekkansa, yritti osua, mutta Lapis oli jo suojauksesta läpi. Hän kaatoi haltian maahan ja kuului valtava rusahdus miehen katkaistessa kylkiluun tai kaksi. Tuo huudahti kivusta hänen allaan, ja kypärä oli nyt noussut törmäyksen johdosta pois päästä. Miehen ilme oli kauhua ja inhoa täynnä kun tuo löi vielä viimeisen miekaniskun ennenkuin suuri susi puraisi häntä suoraan kaulaan. Haltia sätki hetken mutta oli lopulta veltto nukke valkean suden hampaissa. Hengästyneenä Lapis tunsi kipua vasemassa takajalassaan - katsoessaan nopeasti sinne oli miehen miekka tehnyt jo aika suuren haavan siihen. Verta valui kevyesti muutoin puhtaanvalkealle turkille, ja susi toivoi kivun loppuvan kohta. Hän ei erityisesti pitänyt kivusta, ja siksi parantumiskyvystä oli hyötyä taisteluissa.

Nyt hän nosti pistävät silmänsä kohti paikkaa jossa näki sivusilmällään Nakamin olevan. Neidolla oli kaksi miekkaa nyt käsissään - ja vuotava haava jalassaan - ja Lapis oli varma että tästä tulisi haastava taistelu. Hän ei halunnut loikata suoraan väliin mutta näki tilaisuuden kun velho keskittyi Nakamiin. Susi alkoi juosta niin lujaa kuin pääsi ja yritti loikata kita avonaisena kohti velhoa. Tuo väisti ja viilsi magiaa käyttävällä kädellään suden oikeaa kylkeä - jäätävä pisto tuntui inhottavalta. Valkea susi käännähti ympäri kun sai maata jalkojensa alle, ja kääntyi kuono kohti velhoa katsoakseen tuon reaktion ja mitä sen jälkeen tapatuisi.
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 05 Syys 2014, 20:07

Nakamin eteneminen maagia kohti ei ollut mikään iltapäiväkävely. Haava jalassa tuntui ikävältä ja vaikkakin hän onnistui pitämään itsensä melko hyvin suojassa, piti haltiamies hänet myös melko kiireisenä. Suurissa määrin neitoon kohdistetut jääpuikot paukahtelivat tytön luomaan suojakenttään kuin sade. Lyhyen kuuron jälkeen ilmestyi muutama isompi jää lohkare joista pari ensimmäistä rikkoi suojan mutta koska noita oli huomattavasti vähemmän pystyi Nakami jotenkuten tuhoamaan niistä ne joiden tieltä ei pois päässyt, joko omalla miekallaan tai tuliloitsuillaan. Se mitä noista tuhoutuneista murikoista jäi jäljelle ropisi tytön niskaan saaden varmaan useammankin mustelman aikaan. Tosin tuo olisi taistelun vaikein osio, suurin osa maageista oli melko avuttomia lähitaistelussa, varsinkin aseistautunutta vastustajaa vastaan. Ainahan heiltä yksi tai kaksikin lähitaisteluun soveltuvaa loitsua löytyi mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa etteivät perinteiset maagit halunneet olla oikeastaan koskaan eturintamassa.

Nakami ei muuten ollut erityisen hyvä kahden miekan käyttäjä, todennäköisesti tyttö olisi saanut enemmän aikaan käyttämällä pelkästään omaansa. Syy miksi hän oli ottanut haltiasotilaan teräaseen mukaan oli se ettei hänen aikaisemmassa taistelussaan käyttämä loitsu ollut tappava, miehelle todennäköisesti jäisi muutama pysyvä arpi mutta muuten tuon käsi kyllä paranisi. Oikeastaan haltia oli jo saanut kätensä sammumaan, joten viemällä suippokorvan miekan Nakami halusi pitää huolta siitä ettei tuo tekisi enää mitään muuta typerää. Toinen syy oli sitten se että niin paljon kuin hän vihasikin tappamista, vielä enemmän hän vihasi puolustuskyvyttömien teurastamista. Ja koska maagi olisi häntä vastaan käytännössä puolustuskyvytön lähimatkassa, todennäköisesti ottaen osuman tytön miekastaan ennen kuin saisi yhtäkään tarpeaksi tehokasta loitsuaan valmiiksi, oli neito ajatuksissaan heittää toisen miekoista maagille jotta tuo pystyisi edes teoriassa puolustamaan itseään kunnolla. Muödonmuuttaja kyllä uskoi olevansa tuosta pienestä tasoituksesta huolimatta melko vahvoilla. Toki hänen jalkansa oli edelleen haavoittunut mutta jäämaagin käsi ei ollut hyvässä kunnossa sekään. Sitäpaitsi toisella oli varmaan pidempikin tauko ollut miekkan käytöstä.

Lapiskin oli saanut oman taistelunsa päätökseen, haavoilla mutta kuitenkin voitokkaasti, valkean suden nyt yrittäen yllättää haltiamaagia saatellakseen tuonkin pois päiviltään. Miehen oli kuitenkin onnistunut väistämään suden hyppy samalla survaisten käsivarresta kasvaneella, kämmen syrjän ylittävällä jäisellä terällä suurta sutta kylkeen. Tuo susi sai vielä muutaman jäisen, Lapista kohti lentävän terän väistettäväksi ennen kuin velho yllätyksekseen näki haltiatekoisen miekan töpsähtäen suoraan silmiensä eteen terän upoten maahan samalla tuntien Nakamin katanan lappeen kevyen kosketuksen olkapäänsä päällä. Lapiksen temppu oli juuri se mitä Nakami oli tarvinnut juostakseen lyhyen välimatkan umpeen hammasta purren. "Minä hoidan kyllä tämän, pitäisitkö huolen tuosta yhdestä tuolla, aseetonkin typerys voi tehdä jotain hölmöä." Nakami huikkasi sudelle samalla kun suippokorva alkoi epävarman oloisena vetämään miekkaa maasta. Joko tuo oli kunniastaan tarkka tai sitten vain tyhmä kun ei yksinkertaisesti luovuttanut. Toisaalta mieshän oli kaiken tuon aloittanutkin, ehkä hän vain arvioi ettei ollut asemassa antautua ja anella armoa mikä sinäänsä oli hyvinkin totta, sotilaat voisi säästää, hehän olivat vain totelleet käskyjään. Tai siis sen sotilaan voisi säästää jota Lapis ei ollut jo kerennyt tappamaan, ellei tuo menisi viimeistelemään Nakamin jäljiltä haavoittunutta suippokorvaa.

Varsinainen viimeinen taistelu oli jokseenkin lyhyt. Haltia oli miekan kiskaistuaan maasta hapuillut pari epävarmaa askelta taakseppäin torjuen punertavan katanan terän jolla susityttö oli suoraan ylhäältäpäin iskenyt, saatuaan nyt taas molemmat kätensä käyttöön. Nopeasti tuon torjutun iskun jälkeen oli punapää antanut aseensa terän tipahtaa nopeasti alas, lyöden terävän viillon haltiamiehen siteiden peittämään käsivarteen. Tuo ei ollut saanut oikaistua miekkaansa torjunnasta tytön terän eteen tarpeaksi aikaisin, Nakami oli vain ollut turhan nopea eikä suippokorvan paketoidussa kädessä näyttänyt olevan paljoakaan voimaa. Nyt nuo siteet tipahtelivat muutaman veripisaran kera maagin arpeutuneen, aikoinaan pahastikkin porolle palaneen käden päältä. Samalla oli tuo isku lyönyt suippokorvan käsissä hapuilevan kahdenkäden miekan sivuun. Kivun saattoi nähdä miehen kasvoilla samalla kun Nakami käänsi miekkansa terän jälleen alaspäin kohti viimeiseksi jäävää iskua. Hitaasti tytön silmät vajosivat kiinni tuon hitaasti astuen polvilleen tippuneen haltian ohi. Mies oli juuri saanut pitkän, viiston ja tappavan syvän haavan suoraan silmiensä väliin. Hän ei enää koskaan tulisi nousemaan ylös siitä paikasta johon nyt vatsalleen kaatui, korkeintaan silloin kun tuo löydettäisiin ja kannettaisiin haudan lepoon, jos nyt haltioilla ylipäätään oli tapana haudata kuolleensa. Nakamikin tipahti toiselle polvelleen pyörähtäen siitä istumaan. Tuo jalka olisi hyvä sitoa mahdollisimman nopeasti. Niin ikävää kuin se olikin niin paennut haltia tulisi varmaan jossain vaiheessa takaisin, eikä tekisi sitä yksin. Ikävää se oli juuri sen takia ettei Nakamia juuri nyt huvittanut kävellä, saati juosta yhtään minnekkään, ei edes sen jälkeen kun tyttö oli saanut jalkansa sidottua. Lapiskin oli haavoittunut joten ehkä tunne oli molemminpuoleinen. Tosin ehkä heidän ei tarvitsisikaan, ajatus kävi sudenkorvaisen naisenalun päässä kun tuon punertavat silmät osuivat haltoiden toiseen, taistelupaikalle jääneeseen, hieman panikoivaan hevoseen. Ainut ongelma tuossa oli se että vaikka Nakami olikin kasvanut maalais perheessä ja näinollen ollut myös tekemisissä, ei hän ollut paljoakaan ratsastanut, saati sitten jollain muulla kun laiskalla työjuhdalla.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 07 Syys 2014, 22:10

Lapiksen sudensilmät näkivät voitonriemu kiiltäen kuinka Nakami oli päässyt lähietäisyydelle maagin kanssa. Saadessaan kehotuksen hoidella taaempana oleva haltiakaveri Lapis puisteli itseään myöntävänä vastauksena ja laukkasi tassujen takoen maata kohti vihollistaan. Antaa maagin hoidella maagin, Lapiksen heikkous sellaisia vastaan oli juurikin se mitä he käyttävät kaikkeen - magia. Ikinä ei Lapis pitänyt taiasta, eikä varmaan koskaan pitäisikään. SIetäisi varmastikin, muttei pitäisi. Ehkei hän noita sotureitakaan vihaisi, ellei olisi jo vuosien katkeroittama ja kostolle kätensä antanut - suden kohteena oli nyt toinen haltiasotureista. Hän ei halunnut toista suoraan tappaa, sillä ehkä he saisivat hyödyllistä tietoa irti tuosta kaverista. Tuo haltioiden yllätyshyökkäys oli todellakin yllätys - miksi ihmeessä he nyt tuolla partiolla metsässä olivat? Toki selkeää oli että jäämaagi tunsi Tulihännän kylästä jossa neito oli kasvanut. Miksi suoraan yrittää tappaa toinen, siitä ei Lapis tiennyt juuta eikä jaata.

Lapis kiersi uhkaavasti muristen tutisevaa ja kättään pitelevää haltiamiestä. Suden silmät antoivat selvän viestin - juokse ja olet vainaa. Haltiasoturi sylkäisi vapisten pedon suuntaan halveksuen ja jotain kiroten. Valkea hukka urahti kovaan ääneen ja hyökkäsi aivan lähelle pysähtyen kohti haltiaa. Lapis olisi valmis tappamaan, mutta kuulustelisi ensin mielummin. Välissä hän vilkaisi kohti ystäväänsä, joka oli jo täydessä vauhdissa maagin kanssa. Ja yhtäkkiä - se oli ohi. Lapis ulvahti nähdessään toisen jalan - siinä oli varsin iso viilto. Hämärsusi ei tiennyt oliko toisella samanlaista parantumiskykyä kuin hänellä - hänen pienimmät haaverinsa olivat jo ummessa mutta arpikudoksen alla. Jää suden turkissa oli pikkuhiljaa putoillut pois, mutta etenkin selässä, kyljessä ja kasvoissa oli vielä isojakin palasia. Kääntäessään päänsä kohti heidän panttivankiaan oli haltia etsimässä jotain terävää jolla saisi valkean pedon pois päiviltä - mutta tajusikin että paljastui kaivellessaan hätäisesti ympäristöään. Lapis murahti isoon ääneen ja loikkasi jälleen soturia kohden - nyt tosin painaen hampaansa sen jalkaan. Ne viilsivät toki kenkien ja vaatetuksen läpi, mutta syviä haavoja ne eivät tehneet. Ennemmin miehen säikähdys oli liioiteltu kivun määrään - ainakin purijan mielestä. Lapis käänsi katseensa kohti Nakamia, joka vuorostaan katsoi hevosta lähettyvillä. Lapis nykäisi korvansa eteenpäin, vaikka tiesi että tuo saaliseläin pakenisi jos hän sitä lähestyisi. Sutta pelkää aika moni eläin, ainoa hevonen joka häntä ei kavahtanut oli hänen oma orinsa Pruina - joka nyt tosin loisti poissaolollaan. Lapis päästi tuon haltian jalasta irti ja muuntui ihmismäiseen olomuotoon jotta tulisi ymmärretyksi. Se oli yksi asioista, joita tuo hukka vihasi: se ettei kukaan ymmärtäisi häntä.

"Nakami, mikä vointi?" hän huikkasi pienen etäisyyden päässä olevalle ystävälleen. Samassa hän siirsi pistävän ja uhmaavaksi muuttuneen katseensa mieheen edessään. "Ja SINÄ... uskallakin karata - jos teet niin popsin toisen jaloistasi irti. Tai vaikka kaiken kunnes jäljellä on nuo suippokorvasi", hän uhkasi väläyttäen hampaitaan ja puhuen suorastaan sihisevän kiukkuisella äänellä. Lapis nosti kätensä kasvoilleen, joiden päällä oli yhä hieman jäätä maagin loitsujen jäljiltä. Ihoa kylmäsi, ja nyrkillään lyöden nainen sai kylkensä ja lapansa vapaaksi isoista jääkimpaleista. Kasvojen sekä selän jää saisi odottaa hetkisen aikaa. Susinainen katsoi nuorta ystäväänsä, vuoroin haavaan ja vuoroin katsekontaktia hakien. "Alahan tulla", hämärsusi heitti soturille vieressään ja tarrasi toisen niskavilloihin kiinni. Hän suorastaan raahasi haltian Nakamin lähettyville, tönäisten vieraan maahan istumaan ja itse polvistuen. Selkään sattui kaikki tuo liike, mutta pian se olisi varmasti ohi. "Onko sinulla jotain jolla sitoa se?" hän kysyi hiljempaa, pitäen äänensä nyt vakaana ja tasaisena. Sitten hän katsahti taas hevoseen. Minä en tuota varmaankaan kiinni saa, Lapis totesi mielessään. Kunhan Nakami saisi jalkansa sidottua, he voisivat yhdessä yrittää hevosen ottaa kiinni ja kuulustella haltiaa sen jälkeen. Ehkäpä tuo mies pääsisi elävänä heidän luotaan - niin susinainen veikkasi, ainakin Nakamin ajatuksenjuoksua hieman tuntien.
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 18 Syys 2014, 00:35

Lapiksella näytti olevan tilanne haltian kanssa oikein hyvin hallinnassa, ainakin tuo valkea susi osasi kovistella soturia siinä määrin että tuolla olisi voinut hyvinkin valahtaa löysät pöksyihin. Sittemmin oli susinainen ottanut ihmisen muotonsa ja kysellyt Nakamin vointia. Nakami vilkaisi uudestaan jalassaan olevaa haavaa. Melko pitkä mutta ei järin syvä viilto, ehkä sentti, mahdollisesti vähän päälle. Ilman suojaloitsuaan tytöllä saattaisi juuri nyt olla yksi jalka vähemmän tai muuten täysin käyttökelvoton joten ei hänella tainnut olla varaa valittaa. "Parempi kuin hänellä." Nakami huusi takaisin osoittaen maassa makaavaa haltiamaagia. "Taidan joskus vielä kävelläkkin." tuo lisäsi hieman vitsillä. Hetken aikaa meni tulihännällä kun tuo kaivoi juomaleilinsä ja sidetarpeet haavan hoitoa varten. Tuolla välin Lapis raahasi haltiaa tytön luokse. Susineito oli juuri saanut viillon huuhdeltua ja siderullan esille kun hänen ystävänsä kysyi oliko Nakamilla sidetarpeita. Tietenkin tuolla oli, vaikka hän yleensä luottikin loitsuihinsa ettei saisi avohaavoja oli aina hyvä olla jotain mukana jos joku muu sattuisi haavoittumaan. Sitä paitsi oli hänenkin kyvyissään heikkoutensa kuten juuri oli huomattu, ei tarvinnut kuin yksi huonosti ajoitettu rankempi kesäkuuro ja se panssari katosi kuin savuna ilmaan, melko kirjaimellisesti. "Pitänee olla jatkossa varovainen kävelyn ja varsinkin juoksemisen suhteen." Nakami totesi sitoessaan jalkaansa sitten suunnatessaan huomionsa maassa istuvaan haltiaan. Miehestä näki että tuo ei ollut todellakaan tyytyväinen tilanteeseensa. "Pahoitteluni siitä että tuo idiootti meni sotkemaan sinut mukaan tähän. Olisin mielelläni pitänyt ulkopuoliset poissa siitä meidän kahden välisistä erimielisyyksistä." Erimielisyys taisi olla melko lievä ilmaisu, maagi oli loppujen lopuksi johtanut ainakin osittain hyökkäystä Nakamin kotikylään. Haltioiden keskuudessa tuosta tapauksesta myös oli puhuttu enemmänkin tyyliin että kyseinen haltiaryhmä olisi joutunut ihmisten väijytykseen paluumatkallaan taisteluista, joko tuo oli jonkinlaista propagandaa tai sitten joukon johtaja, ilmeisesti siis kyseinen jäämaagi, oli antanut omia määräyksiään muun johdon tietämättä. Nakami puolestaan, no hän taisi olla maagin käden tuhoamisen takana, miehen sotilasurakehitys oli mahdollisesti katkennut tappion ja menetetyn käden myötä. Toki he olivat yllättävän hyvin saaneet sen korjattua, varmaankin jonkinlaisella magialla, Nakamin unentuntuisissa muistikuvissa kun miehen kädestä oli suuri osa lihaksista tulen jäljiltä tuhoutunut, olisikohan hiaman luukin tullut esille. Ei siis mikään ihme jos tuossa kädessä ei ollut ollut voimaa.

"Niin ystävääni varmaan kiinnostaa tietää aivan yhtä paljon kuin minuakin mitä te oikein täällä päin olitte tekemässä?" Tulihäntä alkoi kyselemään haltialta. Toki mies pääsisi elossa heidän luotaan jos suostuisi yhteistyöhön, tyttö jopa voisi jakaa tuolle hieman side tarpeita. Loppujenlopuksi hän ei halunnut äskeisen kahakan toistuvan vain ja ainoastaan koska olisi taas saanut jonkun kaunat niskaansa. "Kuulimme että joku ihmis metsästäjä olisi ampunut täysin viatonta haltianeitoa ilman mitään syytä. Mutta mistä lähtien ihmiset ovat muutenkaan syytä murhaamiseen tarvinneet." Haltia selitti ärtyneenä. Ainakaan Nakami ei osannut sanoa valehteliko toinen, hän ei erottanut miehen kehonkielessä tai äänessä mitään mikä olisi suoraan valheeksi väitettä paljastanut. Eikä tuo syy varmaan mahdotonkaan ollut. Niinpä Nakami vain antoi Lapikselle kysyvän katseen. Toinen saisi päättää oliko tuohon uskomista ja mitä tekisi kuulustelujen osalta. "Minun puolesta pääset tämän suuremmitta vaikeuksitta menemään, kuitenkin ennen sitä saat tehdä pienen palveluksen korvauksena aiheuttamastasi haaverista. Saat nimittäin hakea tuon hevosen tuolta, oletan että se suhtautuu hyväksyvämmin sinuun kuin vieraisiin."muodonmuuttaja totesi osoittaen vaaleaa hevosta kauempana jatkaen sitten "Toki voit myös hypätä sen selkään ja paeta..." Sitten tulihäntä yllättäen tökkäsi kahdella sormella miestä otsaan samalla kun hänen silmänsä välähtivät hetkellisesti kirkkaan punaisen hohtaviksi ennen viimeistä virneen saattelemaa toteamusta. "...Mutta en suosittele sitä. Sinulla on kolme minuuttia. Tunnet kyllä loitsun, tuo hevonen takaisin ennen sitä niin naamasi pysyy kauniina ja säästyt sitä suuremmitta ongelmitta." Totta kai haltia oli riuhtaissut tytön käden pois kiroillen eikä lämmin tunne joka oli levinnyt tuon otsalle ollut varmaankaan myöskään jäänyt huomaamatta. Toki tuo loitsu oli juurikin se sama jolla tyttö oli voittanut kaksikon taistelun, se tuli aina pienellä viiveellä. Vaikka Nakami pystyikin myös tuota viivettä kasvattamaan halutessaan ja oli antanut haltialle niin paljon aikaa kuin pystyi, se oliko haltia saanut ihan kolmea minuuttia, siitä tytöllä ei ollut hajuakaan. Miehen täytyisi vain toivoa parasta jos mieli pitää kasvonsa kunnossa.

//Ja se vanha kunnon tunnettu kesto... Mutta syytän sairastelua, tappaa inspiksen aika tehokkaasti. Onneksi taitaa olla menossa parempaan päin tämä syysnuha.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 30 Syys 2014, 20:16

Toisen haava tosiaan oli suhteellisen ison, muttei onneksi niin syvä että se vaatisi lääkärin hoitoa. Toki jos se pahoja komplikaatioita aiheuttaisi, olisi pakko päsätä silloin kaupunkiin tai jonkun alaan perehtyneen luo. Lapis nyökkäsi hiljaa toiselle ja nousi seisomaan ojennellen jalkojaan. Yllättävä taistelutilanne oli saanut veren kiertämään, ja hänen pitäisi ehkä hiukan venyttää kinttujaan myöhemmin - kokemuksesta hän tiesi että kipu oli tuttavuus seuraavana päivänä jos lihakset jäivät jumiin.
Hämärsusi katseli seuralaisensa puhumista haltiamiehelle. Toisen kysymys oli juuri se sama mitä hänkin oli miettinyt - tuskinpa haltiat mielivaltaisesti vain vaelsivat metsässä etsien tapettavia. Sen verran sivistyneempi kuva heistä Lapiksella oli. Haltiamies alkoi kertoa selitystä heidän ryhmänsä vaeltamiselle - osoittaen avoimesti vihansa ihmisiä kohden.Tulihäntä katsoi kysyvä ilme naamallaan häntä, ja Lapis kohautti hartioitaan oma tiukka ilme naamallaan mutta hiven ystävyyden siteen tuomaa rentoutta siihen sekoittuneena. Kun Nakami totesi haltian olevan vapaa kunhan noutaisi hevosen lähettyviltä, pelkäsi Lapis että mies karkaisi sen eläimen kanssa hakemaan muita sotilaita jatkamaan taistelua. Onneksi hänen ystävänsä oli jo ajatellut senkin puolen asiasta - neito langetti jonkin loitsun toisen kasvoille, ja oli aika varmaa ettei ulkonäöstään muutenkin tarkka haltia uhraisi naamaansa mikäli hän pystyi sen välttämään.

Hämärsusi katseli miehen perään, kun tuo hoiperrellen alkoi ensin nousta ja sitten kävellä kohti vaaleaa ratsua. Kun mies oli tarpeeksi kaukana, hän avasi suunsa pohtiessaan: "Varmaan olet samoilla vesillä kuin minäkin - emme voi tietää puhuuko tuo mies totta vai ei. Ehkä meidän nyt pitää vain päästää hänet pois kunhan tuo hevosen." Hämärsusinainen heilautti häntäänsä odotellen mahdollisimman kärsivällisen oloisena, vaikka oikeasti hänen teki mieli marssia miehen luo, napata hevosen ohjakset ja karauttaa Nakamin kanssa kauas paikalta. Pian odotus palkittiin, ja mies käveli naisten eteen hevonen mukanaan - eläin vaikutti hermostuneelta ja Lapis yritti kertoa sille eläinten tavalla ettei ollut uhka: hän rentoutti lihaksiaan ja laski korvansa hiukan rennommaksi. Se ei hirveän suurta vaikutusta tehnyt mutta hevonen ehkä jossain vaiheessa tajusi että vaikka Lapis tuoksui sudelta, ei hän sitä aikonut syödä. Nakamiin tuo elikko näytti suhtautuvan hieman rauhallisemmin, ja mies tarjosikin naiselle ohjaksia. Lapis nyökkäsi miehelle osoitukseksi että hän olisi vapaa menemään heti kun Nakami vapauttaisi loitsun tämän kasvoilta.

Pian he olivat siinä kolmisin: tulimaagi, hämärsusi ja vaalea tamma. Haltiamiehen selkä oli hävinnyt puiden lomaan hetki sitten, ja oli hyvä idea liikkua tuolta taistelupaikalta eteenpäin. Viiltävä pääkipu keskeytti Lapiksen ajatuksenjuoksun ja koskettaessaan otsaansa hän muisti jään peittävän yhä sitä paikka paikoin, kuten osaa hänen selästään. "Pahus..." hän murahti ja yritti rapsutella niitä irti. Vaikka jää olikin tehty magialla, se kyllä suli koko ajan pois - pysyi vain ihan pirun sitkeästi kantajassaan kiinni. "Kuule, Nakami. Osaisitkohan irrottaa näitä...?" nainen kysyi osoittaen toiselle jäämaagin tekemiä tuhoja selkänsä ja otsansa alueella. Jos he olisivat nopeita, he ehtisivät ihan hyvin pois paikalta vielä sen pienen operaation jälkeenkin ennenkuin muut haltiat mahdollisesti tulisivat sinne.
"Pystytkö ratsastamaan jalallasi?" hämärsusi kysyi kotvan kuluttua ystävältään. Lapis ei tarvitsisi ratsua, sillä hänen oma hevosensa Pruina odotteli jo omistajaansa metsän kätköissä - ja tarpeen vaatiessa hän vaikka liikkuisi susihahmossaan ympäriinsä. "Meidän on parasta lähteä täältä", hän totesi vielä puoliääneen. Jos Nakamilla oli edessään matka jonnekin, ei Lapis häntä haluaisi pidätellä. Vaikka naisesta olikin outoa olla toisen elollisen - muun kuin hänen hevosensa - kanssa, hän kyllä nautti Nakamin seurasta.

//Omaltakin osalta on roolipelaaminen hiukan jäänyt koulukiireiden vuoksi, pahoitteluni! Toivottavasti alkaa flunssasi olla jo takanapäin~
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 11 Loka 2014, 00:42

Haltia ei näyttänyt yhtään tyytyväiseltä tilanteen johdosta mutta parempien vaihtoehtojen puuttuessa lähti hakemaan ratsua kauempaa. Lapis sai pohdintoihinsa pienen nyökkäyksen vastaukseksi Nakamilta, he eivät tosiaankaan voineet olla varmoja. Siitä huolimatta mitä vaihtoehtoja heillä oli? "Niin, mutta joko päästämme hänet menemään ennemmin tai myöhemmin tai joudumme tappamaan hänet. Ja epäilen ettei kummallekkaan meistä ole hyötyä hänen tappamisestaan." Tulihäntä totesi hiljaa. Hämärsusi vaikutti siinä odottaessa jotenkin malttamattomalta, Nakami itse taisi olla hieman myös jäykän oloinen. Loitsu joka oli asetettu haltian harmiksi oli loppujenlopuksi aika yksinkertainen, se ei sisältänyt tarkkoja määritelmiä kuinka kauan pysyisi aloillaan ennen kuin haltia menettäisi kasvonsa. Samoin ei ollut ainakaan helppoa tapaa, ei sellaista jonka Nakami tunsi jolla kyseisen kirouksen saisi purettua. Tuli oli jo luotu, vaikkei se vielä ollutkaan esillä oli se jo olemassa ja sen liekit tulisivat palamaan. Se missä ja miten ne palaisivat, se oli asia johon pystyi vaikuttamaan.

Pienen tovin päästä mies palasi takaisin hevosen kanssa. Nakami päästi pienen hymähdyksen, toisella oli ollut onni myötä. "Pysy mahdollisimman aloillasi, en ole tehnyt tätä ennen ja jos jokin menee pieleen koko roska voi räjähtää silmillesi." Susityttö ilmoitti ojentaen haltialle vesileilinsä lisäten vielä: "Varmuuden vuoksi, toivotaan ettet tarvitse." Sen jälkeen neito kurottautui kohti miehen kasvoja ja alkoi vetämään loitsuaan pois tuon kasvoilta. Muutama kipinä tipahti tytön sormien ja haltian ihon välistä mutta haltia selvisi sen ilman sen suurempia ongelmia. Se ei muuttanut sitä asiaa että mies näytti hieman järkyttyneeltä kaiken sen jälkeen, vielä silloinkin kun toimitus oli ohi eikä tuon enää tarvinnut katsella silmiensä edestä tippuilevia kyteviä tulen rippeitä. Hyvin pian tuon jälkeen tytön avonaisen kämmenen päälle leimahti pieni oikein iloisesti lepattava tuli melko hyvin vangiten Nakamin punaisten silmien katseen liekkiinsä. Hetken se siinä maagin käsissä lepatti ennen kuin katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. "Jep, siinä taisi olla kaikki. Voit pitää tuon pullon kaiken varalta, on mahdollista että jäi joitakin rippeitä jäljelle joten kastele jos tulee ongelmia." Punapää neuvoi haltialle tuon alkaen tekemään lähtöään. Eikä aikaakaan kuin kaksi susityttöä hevosen kanssa olivat taas keskenänsä.

Nakamin huomio kääntyi pian takaisin Lapikseen jolla oli oma ongelma kiinni jääneen jään kanssa. "Itseltäni saisin kyllä, sinun kohdalla se voi olla hankalampaa. Voin tietenkin sulattaa sitä mutta se vie aikaa." Tulihäntä vastasi ystävälleen käyden työhön. Hän oli mielummin liian varovainen kuin käräyttäisi jotain joten siinä tosiaankin kesti enemmän kuin oli hyväksi. Nakami oli aloittanut kasvojen jäästä, sitä tuntui olevan vähemmän ja se todennäköisesti oli pahempi riesa, mistäs sitä tiesi. Pieni kerros jäi lopulta siitäkin jäljelle mutta se sulaisi varmaan itsekseenkin muutamassa minuutissa loppuun. Selän tuhoja ei ollut vielä juurikaan koskettu, Nakami vuoli vain vähän päälimmäisiä miekallaan irti, sen parempaan ei välttämättä ollut aikaa. Tai siis hehän eivät tienneet paljonko aikaa kuluisi ennen kuin haltiat tulisivat takaisin. "Olettaisin niin. En kuitenkaan muista että olisin koskaan ratsastanut joten..." Neito vastasi hieman kiusaantuneesti Lapiksen kysymykseen ratsastamisesta. Kai kaksi kevyttä naista nyt yhden hevosen selkään mahtuisi. Tai sitten Lapis saisi olla todella hyvä opettamaan miten noita nelijalkaisia otuksia hallittiin ja pitäisi toivoa että kyseinen ratsu olisi yhteistyökykyinen. Muutenkin Nakamilla ei ollut kiirettä yhtään minnekkään, hänhän eli metsässä, minne hän muka olisi menossa. Aivan hyvin hän voisi mennä yhtämatkaa uuden ystävänsä kanssa, he voisivat samalla auttaa toisiaan samalla kuin toipuivat. Tosin Nakami taisi heistä olla se joka tarvitsi enemmän apua toipumisensa ajalle, hämärsusi kun näytti vetävän vertoja ihmissusille paranemisen suhteen. "Olen melko kevyt, emmeköhän me molemmat mahdu tämän selkään. Sitäpaitsi jos istut edessä niin voin jatkaa selkäsi sulattelua." Nakami ehdotti pienen hymyn saattelemana. Mutta se miten he asian suhteen tekisivät sai jäädä Lapiksen valinnaksi. Lähtöä he varmaan siitä huolimatta tekisivät, tavalla tai toisella ennen kuin tulisi lisää hankaluuksia.

//Juu koulut ja opiskelut on ymmärrettäviä, aikalailla kaikilla taitaa olla se sama tilanne että koulutöitä tulee ja menee. Ja olisin huolissani jos se sairastelu ei olisi jo takanapäin^^
anyway tästä voi ehkä vielä jotain jatkaa tai sitten voi hiljalleen alkaa viemään tätä seikkailua päätökseen, mitä olet mieltä?
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 25 Loka 2014, 15:57

Lapiksesta tuntui todella oudolta kysyä apua sillä tavalla. Ei hän ikinä tarvinnut ketään, hänhän pärjäsi loistavasti yksinkin! Kaikesta siitä kysymyksen aiheuttamasta sekavasta häpeän ja kiusaantuneisuuden sopasta hän saikin itsensä pinnalle eikä hukkunut ajatuksiinsa. Toisen vastaus ei sinänsä yllättänyt, mutta Nakami silti yritti. Kauniit vaaleaihoiset kädet hoitivat kasvojen jäätä, ja hiljalleen se alkoikin sulaa. Ajastaan se tottakai irtoaisi, mutta varsin häiritsevä se jääpeite kasvojen alueella oli. Hämärsusi laski katseensa, ei kohdannut toisen kipinän sytyttämiä kauniita silmiä. Susinainen punaisine hiuksineen ahersi hetken Lapiksen selänkin kimpussa. Se oli outoa - oli kulunut liian monta vuotta siitä kun joku oli niin lähellä. Se ei tuntunut pahalta, vaan sai koko naisen kehon eloon. Eikö juuri kohdatuksi tuleminen herätä kuolleet eloon jälleen?
Nakami vastasi kiusaantuneisuutta äänessään, eikä Lapis toista tuominnut millään tavalla. Outoahan se hänen kohdallaan oli, sillä hän oli oppinut olemaan hevosen selässä jo kauan aikaa sitten, mutta kaikkihan aloittivat jostain. Hämärsusi - omaksi hämmennyksekseen - mielellään auttaisi toista. Tulihännän ehdotus kaksin ratsastamisesta kuulosti hyvältä - matka taittuisi todennäköisesti luontevimmin niin. Pehmeä hymy toisen suunnalta viimeisteli päätöksen. Lapis hymähti ja nyökkäsi hyväksyvästi alkaen lähestyä vaaleaa hevosta varmoin ottein. Se oli jännittynyt mutta ei niin peloissaan kuin mitä voisi luulla, ja Lapis taputteli sitä hetken kaulalle ja silitteli sitä luodakseen edes jonkinmoisen turvan tuolle saaliseläimelle. Sitten hän nosti itsensä rivakasti sen selkään ja varmisti että takanaan oli tarpeeksi tilaa Nakamille. Ruskeatukkainen antoi jalustimien roikkua jotta toinen saisi siihen jalansijan, ja tarjosi kättään. "Noniin, hyppäähän kyytiin." Vaikka hevosen selässä istuvan naisen kulmat olivat hieman kurtussa, ei hän näyttänyt enää niinkään vihaiselta. Ei ainakaan halunnut olla sellainen Nakamille.

Naisten matka haltioiden hevosen kanssa sujui keveästi. He matkasivat oikeastaan tietämättöminä suunnasta metsän keskellä - se kaikki rauhallisuus oli aivan toista mitä heidän päiväänsä oli aiemmin kuulunut. Kaikki se tapahtumarikkaus tuntui kumpuavan useiden päivien ajalta, sillä yleensä metsässä ei kohtaa niin isoja ongelmia ihan jatkuvasti. Tai ainakaan Lapiksen kohdalle niitä ei ollut sattunut. Hämärsusi kuunteli hiljaa toisen hengitystä, hevosen kavioiden pehmeää kuminaa maata vasten, eläimiä ja luontoa itseään päästäen aivan pieneksi hetkeksi irti sen päivän tapahtumista ja rasituksista. Fyysisesti hän oli toki jo aivan kunnossa, ja jääkin oli kasvoista sulanut viimein pois eikä selässäkään tuntunut liiemmälti mitään isompaa. Sisällään hänen ajatuksensa ajautuivat jälleen Nakamin jalkaan.
"Nakami", hän aloitti pehmeästi, kääntäen päätään hieman sivulle ja ojentaen toista korvaansa taaksepäin. "Pitääkö lääkärin katsoa jalkaasi? Suuntaammeko johonkin kylään?" hän jatkoi yhä puoliääneen, kuin varoen hajottamasta jotain pientä ja herkkää liian suurella äänellä. Tottakai hän siis kantoi huolta toisesta, vaikka se varmaan oli suureksi osaksi turhaa. Nakami oli selvinnyt elämän koettelemuksista hyvällä menestyksellä, eikä yksi haava häntä varmastikaan kaataisi vaikka se iso olikin. Ehkä se kysymys jonka hän esitti ei ollutkaan suoranainen kysymys liittyen jalkaan. Se oli enemmänkin piilotettu lause, kätketty tiedustelu toisen aikeista ja suunnista. Mistä asti olisi hänen turvallista jatkaa yksin? Olisiko Lapis - tapojensa vastaisesti - hänen luonaan pidempään? Ennemmin tai myöhemmin Lapiksen pitäisi etsiä hevosensa, Pruina, käsiinsä ja kulkea sen kanssa sitä tietä jonka tuuli heille antaisi. Ennen sitä hän huolehtisi Tulihännän johonkin turvalliseen paikkaan paranemaan.

//Jeps, voidaan vetää peliä pikkuhiljaa pussiin~ C: Kiitos todella paljon jo nyt tästä pelistä! Toimintaa riitti kyllä hyvällä tavalla ja varsinkin sinun puolelta tuntui tulevan hyviä ideoita~
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 31 Loka 2014, 22:29

Vaikutti tosiaankin siltä että Lapis osasi käsitellä hevosia. Ratsu oli haltioiden mutta ei aikaakaan kun nainen oli saanut jonkinnäköisen yhteyden tuohon eläimeen, ainakin siltä se näytti ulospäin että nuo kaksi alkoivat vähitellen ymmärtämään toisiaan. Lopulta Lapis hyppäsi vaalean ratsun selkään kutsuen Nakamin myös. Punapää nyökkäsi ja alkoi kiipeämään hevosen selkään nostaen painonsa sillä terveellä jalallaan. Oli sitä nähty tyylikkäämpiäkin hevosen selkään kiipeämisiä mutta ennemmin tai myöhemmin Nakami istui tukevasti ystävänsä takana pitäen kiinni siitä mistä sai helpolla otteen kun he lähtivät liikkeelle. Toisinsanoen susityttö päätyi tarraamaan kiinni Lapiksesta, toivottavasti se ei toista liikaa haitannut. Mutta miksi haittaisi, hehän olivat ystäviä, olivat jo kerenneet taistella hengestään toistensa rinnalla ja ties mitä.

Matka taittui oikein rauhallisesti, ilma oli hyvä ja metsä juuri sitä mitä aina ennenkin, hiljainen verrattuna aikaisempaan rähinään mutta ei kuitenkaan pelottavan hiljainen. Vähitellen Nakami alkoi myös tottumaan heidän lämpöiseen, hörähtelevään kulkupeliinsä. Jalkaankaan ei enää sattunut niin paljoa kunhan sitä ei paljoa heilutellut eikä kopauttanut haavaa mihinkään. Moni muu ongelma tuosta kuitenkin seurasi, mistä hän saisi ruokaa, hän joka eli pitkälti metsästämällä. Juoksevaa saalista ei tuolla jalalla pariin viikkoon kaadettaisi, turhaa kävelyä varmaan kannatti välttää juoksemisesta puhumattakaan. Ja sitten kun hän olisi kunnossa, mitä he tekisivät tuolle hevoselle, ei Nakamilla ollut tallia jossa hevosta säilyttää. Ehkä sitä sitten jotain keksisi. Kaikki nuo ajatukset keskeytyivät Lapiksen kutsuessa hänen nimeään. "Se kyllä paranee itsestään muutamassa viikossa. Pitää vain olla todella varovainen. Jos sen ompelisi umpeen niin saattaisi parantua nopeammin ja ehkä voisi liikkua hieman vapaammin mutta ellet sinä osaa sitä tehdä ja omista välineitä niin ehkä helpompi vain antaa parantua itsestään..." tulimaagi antoi hieman pohtivan sävyisen vastauksen. Hetken mietinnän jälkeen hän vielä lisäsi. "Niin, en voi kyllä metsästää vähään aikaan tämän kanssa joten joko jatkamme yhdessä tai sitten pitää etsiä jokin kylä jossa majoittua seuraavat viikot. ...jos siis rahani riittävät sellaiseen." Kyllä Nakamin rahat vielä riittivät, ongelma tulisisi talven myötä, parin viikon majoitus ja ruuat kun ei tulisi olemaan ilmaisia ja rahapussi olisi talvella sen verran kevyempi.

Helpoin ja ennen kaikkea kaikista mieleisin ratkaisu olisi pysyä Lapiksen kanssa kunnes hän olisi parantunut, ystävä oli koska tahansa parempaa seuraa kuin noitavainoja juonivat ihmiset siitä Nakami oli täysin varma. Toisaalta hän tulisi olemaan enemmän tai vähemmän taakka ystävälleen ruuan suhteen, pystyi kantamaan kortensa kekoon lähinnä tulenteon osalta, muu jäisi Lapikselle. Ja tuollainen siivelläeläminen oli jotain mitä Nakami ei tulisi itse ehdottamaan vaikka vaihtoehto olikin hänelle itselleen kaikista mieluisin, hän oli sanonut kyllä että se oli vaihtoehto muttei aikonut suoraan pyytää hämärsutta ruokkimaan itseään. Kiitollisuutensa tulihäntä kyllä tekisi selväksi jos Lapis sitä ehdottaisi. "Olet muuten todella hyvä ratsataja, ei taida olla ensimmäinen kerta? Onko sinulla hevonen? Ja miten olet onnistunut pitämään sen, mehän elämme molemmat metsissä?" Nakami kysäisi puolestaan. Vaikutti kaikin puolin siltä että Lapis ratsasti paljon ja jos kävisi ilmi että toisella ei ollut hevosta antaisi Nakami ystävänsä pitää tämän, vaikutti muutenkin siltä että Lapis osasi hallita eläintä paremmin kuin tulihäntä itse. Tai jos tuolla oli oma hevonen jossain ja he pysyisivät vähän pidempään yhdessä, ehkä Lapis voisi opettaa Nakamille ratsastamisen ja hevosesta huolehtimisen alkeet. Niin ja kertoa miten ylipäätään tuollainen ratsu pysyisi tallessa Nakamin erinäisten retkien aikana.

//Jeps kiitokset itsellesi, ehkä joskus lisää. Ja ideoita nyt tulee aina välillä ihan vain random päähänpistoina, yleensä kesken pelin, osa hyviä, osa jotain muuta. Mutta Nakami taisi saada hevosen. Mikä on ongelma koska hänellä ei ole hevosta ollut mukana peleissä jotka sijoittuvat tämän jälkeen. Joten Pruina sai kumppanin kunnes jokupäivä Nakamilla on sellainen tilanne että pystyy realistisesti hevosta pitämään? Kun ei sinäänsä viitsisi hyvää hevosta mennä myymäänkään ellei pakko ole...
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 11 Marras 2014, 22:58

Nakamin pehmeät, vaaleaakin vaaleamman ihon koristamat kädet pitivät kiinni Lapiksesta. Häntä se ei häirinnyt - se oli uutta, saada kosketus joka ei yrittänyt vahingoittaa. Lapis tunsi sisällään pienen välkähdyksen - kuin se valo joka oli ollut kauan kadonneena. Vaikka se oli vain aavistus siitä valosta joka himmeni nopeasi, se ehkä herätti jotain uutta hämärsuden sisällä. Kun Nakami vastasi toiselle pohdiskellen tilannetta - lisäten vielä raha-asian kehiin teki Lapis sisällään päätöksen auttaa ystäväänsä. Vaikka Lapis ei itse omistanut rahaa, hänkin tiesi että talvi oli tuloillaan. Jos Nakamilla kerta oli mahdollisuus päästä talveksi sisätilaan nukkumaan ja suojaan kylmältä, se kannattaisi hyödyntää ja säästää rahat sinne asti. Vaikka kuinka kylmä Lapis oli, ei hän sisällään ollut pelkästään kostoa himoava villieläin. Hänelläkin oli sydän, ja tällä hetkellä se antoi hänelle tarkan suunnan auttamaan tuota maagia jonka kanssa hän oli kokenut - taas vaihteen vuoksi - mitä villeimmät seikkailut.

Nakamin kommentti Lapiksen ratsastustaidoista oli hiukan yllättävä lausahdus - ei hän sitä ollut sillä lailla ajatellut. Kyllähän hän oli ratsastanut jo toista vuosikymmentä omalla ratsulla - ja sitä ennen millä milloinkin. Hämärsusi päästi pohtivan hymähdyksen ennenkuin vastasi: "Hmmm. Ratsastan aikalailla päivittäin, sillä minulla tosiaan on hevonen. Pruina, hevoseni siis, on ollut ystäväni jo pitkään... hyvin pitkään. Hän luottaa minuun ja minä häneen - vaikka olenkin 'peto' ja hän 'saalis'." Hän piti lyhyen tauon ja rapsutti kaksikon alla hörähtelevää, rennoksi käyvää vaaleaa hevosta. Kaikki se mitä hän viesti toiselle, mitä hän teki ja elehti oli eläimen vaistojen tuottamaa - siksi hän kai ymmärsi hevosiakin niin hyvin? "Pruina ei oikeastaan varmaankaan osaisi karata. Me olemme välillä omilla poluillamme - jos saalistan en halua hänen näkevän... kohteliaisuuskysymys, ymmäräthän. Sitten löydämme toisemme taas, matkaamme ja hoidamme toinen toistamme. Se on vaikea selittää... mm", hän päätti lauseensa. Hevosestaan Lapis puhui aina kuten toisesta henkilöstä, sillä ei hämärsusi niin kovin kaukana muista eläimistä ollut.
Nainen piti taas hetken taukoa ennenkuin palasi aikaisempiin mietteisiinsä. Olisi hyvä etsiä nyt suojaisa yöpymispaikka ja hoitaa kunnollinen leposija kaksikolle ainakin päivän ajaksi. "Mitä sanot jos etsittäisiin suojaisa yösija? Voisimme levätä ainakin päivän. En usko että ne haltiat enää aikovat perään lähteä... Saivat kunnon opetuksen, jos minulta kysytään!" Viimeisen lauseensa nainen heitti kevyesti. "Pysytään yhdessä kunnes paranet. Voin metsästää tarpeeksi kummallekin meistä", hän jatkoi palaten taas tavalliseen, vakavamieliseen äänensävyynsä. He jatkoivat matkaansa vielä jonkin aikaa, kohdaten pian vahvarakeinteisen onkalon. Lapis pyyti hevosta pysähtymään ja katseli hetken tummansävyistä koloa maakerrostumassa. Hän nuuhkaisi ilmaa - "ei pitäisi olla ketään". "Mitäs sanot?" hän kysyi Nakamilta. "Tuonne mahtuu hyvin isompikin lauma. Tuoksun perusteella siellä ei pitäisi olla ketään." Lapis heilautti jalkansa hevosen kaulan yli ja tömähti maahan jaloilleen, alkaen lähestymään suurta suuaukkoa varmoin askelin. Hän pääsi sen laidalle, eikä siellä todellakaan ollut ketään - se olisi loistava suoja mikäli Tulihäntä haluaisi siellä yöpyä. Hämärsusi kääntyi ystäväänsä kohden, ja yllättyi iloisesti huomatessaan että tuo vaalea hevonen näytti varsin tykästyneeltä punatukkaan. "Se taitaa pitää sinusta! Miten on, pystytkö pitämään sen?" hän kysyi kävellen ratsukon vierelle valmiina vaikka nostamaan neidon satulasta mikäli tarve olisi. Lapista hiukan epäilytti kavioeläimen menneisyys - mitä se pelkäsi, minkälainen tapaus se oikein oli - mutta hyvinhän se näytti pärjäävän. Jos Nakami ei hevosta huolinut, voisi Lapiskin sen hoitaa - ehkä Pruinakin kaipasi jo seuraa.
Ja hevosestaan puheen ollen - kaksikon takaa alkoi kuulua kovaäänistä hörähtelyä ja lähestyvää kavioiden kopsetta. Vaalea hevonen käänsi päätään samaan suuntaan Lapiksen kanssa. Ja kukas muukaan sieltä puskien takaa ilmaantui kuin ruskeansävyinen ori, tarmokkaasti korkeaa ravia takoen ja selkeästi omistajaansa etsineen näköisenä. Ori heilutteli päätään ja hiljensi tahtiaan lähestyessään, kunnes seisahtui parin metrin päähän kolmikosta - Lapis oli opettanut sille monia asioita, kuten esimerkiksi sen ettei saa lähestyi ventovieraita suoraan vaikka Lapis olisikin paikalla. "No mutta, Pruina!" hämärsusi huudahti ja otti muutaman askeleen jotta pääsisi tervehtimään ystäväänsä. Naisen kädet rapsuttelivat ja silittelivät oripojan kaulaa sekä niskaa, hevonen hörähteli ja pärski oikein mielissään vihdoin löydettyään seikkailemassa olleen omistajansa. Annettuaan Lapikselle kevyesti ärtyneen mutta lempeän katseen, hevonen nosti huomionsa kauniiseen punatukkaiseen naiseen. Se ei tehnyt kuitenkaan mitään muuta leppeän katsekontaktin lisäksi - ori oli viisas ja ymmärsi että kaikki eivät ehkä pitäneet kaviojalkaisista. Lapis hymähti hyväntuulisena ennenkuin esitteli ystävänsä toisilleen. "Nakami, tässä on Pruina - Pruina, tässä on Nakami." Olihan se ehkä hiukan outoa, mutta Lapis tiesi että hevonen ymmärsi häntä.

//Jeps, Lapis voi hoidella kahta hevosta kunnes kaksikko ehkä kohtaa jälleen joskus? Omalla kohdalla toisen hevosen sujauttaminen peleihin jotka tämän jälkeiseen aikaan sijoittuvat ei ole ongelma. Hevosen luovuttamisella ei ole kiire - Lapishan voisi kouluttaa siitä ties millaisen sirkuskissan. Ja tosiaan tämän pelin suhteen voisi vaikka vain hiljentää homman yöpaikan löytymiseen - siis skipattaisiin se aika jonka kaksikko olisi yhdessä, ehkä joku lyhyt tiivistelmä vain?
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 26 Joulu 2014, 03:08

Nakami kuunteli kun toinen kertoi hevosestaan Pruinasta. Aina välistä punapää nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi vaikka istuikin takana. "Ystävien kesken ei ole saalista ja saalistajaa eikö" Tyttö naurahti lopulta. Ja toki Tulihäntä ymmärsi että eläimen kanssa voisi olla ystävä siinä missä ihmisen tai haltian, joskus jopa usein tuntui että eläimen kanssa saattaisi olla helpompi ystävystyä kuin haltioiden tai ihmisten. Ja ystävistä puhuttiin kuin toisesta henkilöstä yleensä vieläpä tasa-arvoisesta sellaisesta, se nyt pitäisi olla itsestään selvyys. Valitettavasti ei aina kaikille ollut.

Lopulta puheenaihe palasi takaisin alkuperäiseen, Lapis ehdotti yöpaikan etsimistä ja lepoa, asioita joista ei voisi olla eri mieltä. Ja mitä opetukseen tuli, ehkä, silti olisi mukavaa tuudittautua ajatukseen etteivät suippokorvat heitä ihan heti löytäisi vaikka olisivatkin tarpeaksi kovapäisiä lähtemään perään, mistäs sitä koskaan tiesi oliko kukakin kuinka herkkä luovuttaja tai itseppäinen periksiantamaton yrittäjä. "Kuulostaa ihan hyviltä suunnitelmilta, autan kyllä mielelläni siinä metsästyksessä sitten kun haava on umpeutunut. Toki hieman kevyemmin kuin normaalisti, paraneminenhan on ensisijalla ettei minun tarvitse turhan pitkään elää sinun siivelläsi... Mutta magia ei vaadi juoksemista joten ainakin sellaisen avun pitäisi olla melko mahdollista." Nakami totesi hyväntuulisena. Hän ei halunnut olla liiaksi vaivaksi vaikka nauttikin seurasta ja toinen auttaisikin niin paljon kuin tarvitsi, hän toki ottaisi sen avun vastaan.

Jonkin matkaa vielä kuljettiin ennen kuin potentiaalinen yösija löytyi ja Lapis loikkasi alas tutkimaan tarkemmin. "Ei vaikuta yhtään huonommalta vaihtoehdolta, näin nopeasti katsottuna." punapää totesi. Nakami oli hieman kumartunut taputtelemaan ja silittämään hevosen kaulaa kerta hänen ystävänsä oli siirtynyt tutkimaan luolaa läheisemmin. Hän alkoi koko ajan pitämään enemmän ja enemmän tuosta nelijalkaisesta otuksesta. "Tunne on hyvinkin molemminpuoleinen, hän on hyvä hevonen. Valitettavasti en saa tallia järjestettyä talveksi eikä minulla ole mitään hajua miten turvata hänen hyvinvointiaan talven yli, ei ainakaan nykyisessä elämäntilanteessani. Sääli sinäänsä, mutta jos vielä joku päivä saan kunnon katon pääni päälle ja mitenkään myös hänen päälleen niin mielelläni pitäisin tämän uuden tuttavuuden." Nakami selitti hieman haikeasti. Hänen pitäisi siis ennemmin tai myöhemmin erota ratsustaan ainakin väliaikaisesti, ratsusta johon varmaan tulisi kiintymään seuraavien viikkojen aikana vielä enemmän. Mutta ainakin Lapis osaisi huolehtia hevosesta ja tuon tarpeista, hevoselle siis taisi olla parempi niin. Lopulta Nakami pyöräytti itsensä melko ketterän oloisesti alas satulasta töpsähtäen maahan. Ketterää vaikutelmaa kuitenkin hieman haittasi se kun yllättäen haavoittunut jalka jousti alta hieman kyykkyyn saaden neidon ilmeen hetkellisesti värähtämään. Mutta tuosta huolimatta hän taisi olla kunnossa, niin hyvässä kuin sen haavan kanssa pystyi olemaan, ainakin sellaista viestiä Tulihäntä hyvin nopeasti Lapikselle tuputti.

Kun punapää nosti katseensa huomasi hän että myös ruskea ori, oletettavasti Lapiksen hevonen Pruina oli löytänyt paikalle. Lapis tietenkin meni tervehtimään ystäväänsä Nakamin jääden suosiolla toistaiseksi taemmas ainakin toistaiseksi. Hevonen oli tehnyt saman, kaksikon välillä oli kohtuullisen välimatkan yli vaihdettu lempeä katse. Lopulta Lapis esitteli kaksikon toisilleen ja Nakami antoi pienen kumarruksen tervehdyksenä, niin virallinen kuin tuo tapa olikin pyrki punapää pitämään sen mahdollisimman rentona ja tuttavallisena. Kun esittelyt oli saatu pois alta alkoikin valmistelu taloksi asettumiselle, hehän yöpyisivät ainakin tuon yön ja miksipä sitä hyvää paikkaa heti hyläämäänkään, tuosta oli vaikea merkittävästi parantaa.

Viikko jos toinenkin vierähti nopeasti. Avonaisesta haavasta oli jäljellä enää punainen arpi joka sekin haalenisi ja lopulta katoaisi ajan kanssa. Yhteiselo oli sujunut oikein mukavasti ainakin Nakamin mielestä ja jos ei mitään muuta niin Lapiksenkaan ei tarvinnut noiden viikkojen aikana kertaakaan syödä lihaansa raakana ellei itse niin vartavasten halunnut. Viimeisen viikon oli Nakami myös itse alkanut tulla mukaan metsästysretkille, aluksi lähinnä auttaen katkaisemaan saaliin pakoreitin tulisella seinämällä, jos nyt ei kokonaan niin sen verran että Lapis sai upotettua hampaansa eläimeen, myöhemmin siirtyen yhä enemmän ja enemmän kohti itsenäistä saalistustapaansa. Ja sitten eräänä aamuna oli tultu siihen pisteeseen että muodonmuuttaja pystyisi itsekkin täyttämään vatsansa ja hyvästit alkoivat olla ajankohtaiset. Toki he tapaisivat joskus uudestaan, ainakin siinä toivossa oli hyvä elää, hehän muutenkin jakoivat saman metsän joten yhteentörmäys olisi enemmän kuin todennäköinen ennemmin tai myöhemmin. Viimeisten jäähyväissanojen jälkeen Tulihäntä muuttui kunnioitettavan kokoiseen susimuotoonsa jonka Lapis oli useampaankin otteeseen viikkojen saatossa kerennyt näkemään ja katosi hiljaa metsän siimekseen jättäen Lapiksen ja hevoset taakseen.

//Juu toki tuo kaksikko kohtaa uudestaan joskus. Ja tosiaan mahdollisesti sitten jos joku päivä Nakamilla on oma koti jossain niin hyvinkin mielellään majoittaisi myös hevosensa sitten. Se missä välissä tuo tapahtuu jos tapahtuu tosin riippuu hieman myös muista kuin minusta, jos muutoksia tulee eteen niin sitten keksii vaan jonkin toisen ratkaisun, elää vaikka samaan tyyliin kuin Lapis sitten hevosen kanssa metsissä tai jotain. Ja en tiiä sit pitääkö hevosia paljonkin kouluttaa, jos kotiin löytää niin plussaa, pääasia kuitenkin että pysyy hengissä ja pruinalla on seuraa^^//
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 03 Tammi 2015, 14:06

Lapiksesta tuntui hyvältä, että Nakami ymmärsi häntä ja hän itse tuntui ymmärtävän punapäätä. Kaksikon välillä ei ollut suojamuureja jotka pitäisivät heitä tuhansien kilometrien päässä toisistaan, vaan tuntui siltä että kumpikin kykeni olemaan varsin rento toisen seurassa. Viikkojen kuluessa ja Nakamin parantuessa samaan tahtiin naisten välinen ystävyys kiinnittyi oletettavasti lujaksi. Lapis hoiti mielellään saalistusta, sillä hämärsusien tapoihin kuuluu koko laumalle saalistus niiden toimesa jotka siihen kykenevät. Nakamin tulitaidot pääsivät arvoiseensa käyttöön - ainakin Lapiksen mielestä - kun raakaa lihaa kypsennettiin. Nainen ei itse ollut mikään mestarikokki, onneksi Nakami oli siellä.

Pian tuli kuitenki jo aika heittää hetken hyvästit toiselle. Hämärsusi toivoi todella heidän tapaavan uudelleen vielä, sillä Nakamista oli tullut hänelle varsin tärkeä ystävä. Vielä mitään suurta hän ei ollut paljastanut itsestään ja muusta toiselle, mutta sen aika koittaisi varmasti joskus. Pian Lapiksen edessä oli hyvästien kuluessa pois suuri ja kaunis susi, joka otti suunnan metsän syvyyksiin. Lapis katseli vaitonaisena, ollen hetkiä Nakamin lähdön jälkeen vielä paikoillaan, sitten kääntyen hevosten puoleen.
"Noniin, tässähän voitaisiin aloitella jo jotain... vai mitä?" hän heitti rentoa esittäen kahdelle kaviolliselle edessään pitäen kädet lanteillaan.

//Jeps, ei hätää asiat sujuvat varmasti hyvin miten ikinä menevätkin! Ilmoittelet vaan sitten. :3 Lapis kokeilee vaikka jotain perusjuttuja, mitkä helpottavat sitten teikäläisten elämää~ Kiitos ihanasta pelistä!
Ikane
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron