Käteni kurkottuvat sinua kohti


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Elo 12, 2014 2:27

Käteni kurkottuvat sinua kohti

// Templer ja Lanae olkaas hyvät! ^^ näytän nykyään asuvan täällä metsässä,postauksista päätellen....//

Lapis Lazuli

Päivä oli kaunis ja kostea, kun valkea susi jolkotteli kieli pitkällä pitkin Quinn-metsää. Lapiksen kieli roikkui ulkona, ja valkoisen turkin olla oli hieman liiankin lämmin olla tällä säällä. Suden vihreät silmät haravoivat metsää laiskanoloisesti. Uneliaskin Lapis oli, ehkä olisi parempi etsiä jostain suojaisa pesäpaikka ja lepäillä hetki. Hevosensa Pruinan nainen oli jättänyt hieman aikaa sitten taakseen, sillä hevonen oli tuntunut vielä laiskemmalta kuin hän itse oli - Lapis sai lähes raahata kaverinsa pienelle purolle, jonne sitten päätti tämän hetkeksi jättää. Lazuli harvoin liikkui ilman ystäväänsä, mutta poikkeuksia oli - esimerkiksi saalistuksen hän hoiti aina ilman hevostaan. Toinen kun oli kasvissyöjä, minkäs sille mahtaa. Pruina pitäisi huolen itsestään, mutta Lapista huoletti silti. Hän halusi suojella ystäväänsä, jos jotain sattuisi.

Valkea susi oli jolkotellut jo hyvän tovin eteenpäin, kunnes kuuli varsin raivokasta rymistelyä metsässä. Susi katsoi uneliaana, kun kymmenisen ketunmitan päästä hänen ohitseen rynnisti suuri sarvipää. Peuraa isompi se oli, mutta hirveä pienempi. Koosta viis, mutta sekopää se taisi olla - ryntäili minne sattuu ja hyökkäili jopa puita päin. Lapis pohti hetken, tarvitsisiko tämä kaveri apua, mutta tyytyi katselemaan ennemmin itselleen unisijan. Peuraeläin pomppi pian pois, ja susi kävi lepäämään heinikkoisen puun vierelle. Korvansa hän piti pystyssä siltä varalta, että tuo sekopäinen sarvieläin aiheuttaa kaaosta, tai vielä pahempaa - häiritsisi hänen lepoansa. Silloin ei hyvä häntä heiluisi.

Viesti Ti Elo 12, 2014 3:12

Re: Käteni kurkottuvat sinua kohti

Lanae Winder

Lämmin päivä ja aurinko oli jo kipunut korkealle taivaalle luoden varjoja suurien puiden lomaan. Lanae ei paljoakaan liikkunut yksin, ei varsinkaan viime tapausten jälkeen, mutta oli sitä mieltä, että hänen pitäisi pikku hiljaa taas tottua yksin kulkemiseen, ei vaara joka nurkan takana kuitenkaan vaaninut. Kepeät haltianaskeleet kantoivat neitoa metsässä, joka oli juuri sopiva paikka näin pikkuhiljaa itsensä rohkaisemiseen, metsässä oli kaunista ja päivisin siellä liikkui hyvin vähän vaaroja, varsinkaan näin kun he olivat vielä melko lähellä haltioiden piilopaikkaa. Haltia hyräili itsekseen ihastellen luontoa ja kuunnellen sen ääniä hymyssä suin. Silloin tällöin katse siirtyi puiden varjoihin ja epäilyttävän näköisiin mättäisiin, jotka saattoivat toisinaan näyttää vaarallisilta.

Jalat kuljettivat Lanaeta eteenpäin kapenevaa polkua pitkin, kunnes Lanaesta tuntui että hänen olisi syytä lähteä takaisin päin, ettei vain eksyisi. Se olisi nimittäin aivan kauheaa, eihän haltianeito selviäisi metsässä päivääkään, ei ainakaan ilman apua.. Neidon ajatukset katkaistiin, kun Lanae näki kauempana juoksentelevan jonkin peuran taikka samantyyppisen eläimen sukulaisen. Sarvipäällä ei nähtävästi ollut minkäänlaista päämäärää tuon muuttaessa suuntaan miten sattui. Uhattuna tuo ei ainakaan ollut, sillä toisinaan eläin pysähtyi vain katselemaan ympärilleen, mutta muuta Lanae ei tuosta osannut arvuutellakaan eläimen katsoessa tyhjin silmin haltiaa noin kymmenen metrin päästä. Lanae koetti käyttäytyä mahdollisimman järkevästi, kuten oli oppinutkin eläinten lähellä, mutta mitä ikinä neito tekikään, ei sarvipää näyttänyt reagoivan lainkaan niinkuin Lanae oli tottunut.

Yhtäkkiä tuo päästi kauhean mylväisyn lähtien täyttä laukkaa kohti haltianeitoa.
"Apua!" Lanae huusi toivoen että joku haltioita kuulisi hänet, joka oli kuitenkin melko epätodennäköistä. Neito lähti pian juoksemaan sarvipäätä karkuun ja väisteli vikkelillä jaloillaan metsän esteitä parhaansa mukaan. Lanae ei kuitenkaan ollut nopeampi kuin peuraeläin ja haltia tiesikin että tuo ottaisi hänet pian kiinni. Suuremmin Lanae ei katsonut minne oli juoksemassa, kunhan vain pääsisi hullua eläintä pakoon.

//yay \o/ here we are! :33 ja metsässä on hyvä asua, siellä on röllinkin koti ^3^//

Viesti Ti Elo 12, 2014 3:52

Re: Käteni kurkottuvat sinua kohti

Susi räväytti silmänsä auki ja hyppäsi salamana ylös, kun kuuli ilmassa kantautuvan huudon. Väsymys oli tiessään, sillä joku tarvitsi apua - ja Lapis tiesikin jo todennäköisen vaaran aiheuttajan. Se @#!=?&.*+ sarvipää.... hän kirosi loikatessaan ympäri ja juosten kohti huudon lähdettä. Peuraeläimen tuoksu oli ilmassa vahvana, ja nopeasti nainen saikin tuon ryntäilijän näköpiiriinsä. Susi näki sen takaa pienen, juoksevan hahmon. Joku oli kohta runnoutumassa tuon ison eläimen jalkoihin! Lapiksen sydän jätti lyönnin välistä, kun hänen silmiinsä iski kipeä muisto ottoperheensa tyttärestä, joka oli maannut kuolleena puulattialla. Silloin Lapis ei voinut auttaa, mutta nytpä voisi.

Valkea susi loikki niin nopeasti, kuin vain kykeni, tuon olennon oikealle puolelle. Ollessaan samalla linjalla sen kanssa, hän loikkasi suoraan sen kylkeen kiinni. Vain valkea välähdys viisti ilmaa, ja ne kaksi kaatuivat maahan ja susi keräsi voimansa loikatakseen tuon sarvipään päältä pois. Hän ei halunnut tappaa sitä, ellei olisi aivan pakko. Lapis luuli haistavansa takaansa tytön hajua, mutta tuon toisen eläimen tuoksu oli niin omituinen että se vei häneltä keskittymisen. Lazuli päästi matalaa murinaa avoimesta kidastaan - hän ei nyt jaksanut leikkiä tuon eläimen kanssa. Se saisi joko häipyä, tai sitten kuolisi siihen paikkaan. Valkoinen, tuuhea häntä nousi korkealle suden selän yläpuolelle, ja niskavillat olivat pystyssä kuin säikähtäneellä kissalla. Susi oli saanut muutaman naarmun tuon sarvipään sarvista, sillä ne olivat varsin vakuuttavan kokoiset.
Päätään pyörittäen se peurankaltainen, suuri sorkkaeläin pomppasi kohti sutta. Lapis yllättyi hieman tästä reaktiosta, eikä pystynyt torjumaan kunnolla. Hän tunsi sarvien painuvan hänen ohitseen, mutta muutama niistä osui suoraan valkeaan turkkiin ja ihoon sen alla. Raivoisasti murahtaen Lapis iski hampaansa eläimen paljaaseen otsaan ja alkoi raastaa etutassuillaan kaikkea mihin osui. Eläin oli nostanut hänen yläkehoansa sarviensa päälle, mutta takajalat olivat naisella tukevasti maassa.
Lapista ei todellakaan huvittanut tapella tässä säässä, mutta tuo omituisesti käyttäytynyt eläin sai hänet kiehumaan. Kehtasikin riekkua tuolla lailla, ja käydä muiden kimppuun! Susi ei ehtinyt vilkaista taakseen, kun hän yritti kaataa sorkkaeläimen maahan saadakseen sen rauhoittumaan. Pian tuo kaksikko kellahtikin metsänpohjalle, toinen muristen ja toinen mylvien. Susi irrottautui sarvista niin joutuin kuin kykeni, nosti itsensä ylös ja jäi tuijottamaan ylös haparoiden yrittävää, horjuvaa peurankaltaista. Se pyöritteli edelleen päätään, mutta ehkä äskeinen tälli saisi sen lähtemään. Valkea susi vilkaisi nopeasti taakseen, ja hänen vihreät silmänsä tavoittivat varsin hennon ihmisenkaltaisen. Enempää hänellä ei ollut aikaa jäädä nuuskimaan taakseen, sillä sarvipää oli jo pystyssä. Lapis alkoi taas murista matalaa, aggressiivista murinaa kääntyessään kokonaan kohti tuota villieläintä.

Viesti La Elo 23, 2014 9:31

Re: Käteni kurkottuvat sinua kohti

Lanae Winder

Pienet ja hennot jalat olivat varvuista naarmuilla ja yhtäkkisestä juoksupyrähdyksestä kipeinä, mutta neito ei pysähtynyt, ei ennenkuin kuuli takaansa tömähdyksen. Hämmästyneenä haltia juoksi vielä pari metriä, mutta kun sarvipään jalkojen lyömää tahtia ei takaa kuulunut, Lanae kääntyi nopeasti ympäri ja tömähti liikkeensä seurauksesta mättäälle istumaan. Paikalle oli tullut valkea susi, joka taisteli peurankaltaisen olennon kanssa ja Lanae oli hyvin ymmällään, usein ei hän ollut tällaiseen käyttäytymiseen törmännyt niin sarvipäiden kuin ulvojienkaan keskuudessa. Tietenkin Lanae oli tapahtumasta hyvin kiitollinen sudelle, tai mikä tuo ikinä olikaan. Muodonmuuttaja olisi yksi hyvä vaihtoehto, sillä Lanae ei uskonut normaalin suden hyökkäävän hullun sarvipään kimpppuun.. ellei ollut todella nälkäinen. Mutta suden iskut eivät olleet kuolettavia.
Susi oli voitolla, ainakin siltä se näytti. Haltianeito tasasi kuitenkin vielä hengistystään ja kokosi ajatuksiaan, joten kahden luontokappaleen taistelu jäi suurimmaksi osaksi neidolta ajatusten taka-alalle. Kun sarvipää nosti suden puoliksi sarviensa päälle, Lanae toivoi syvästi, että susi ei ollut haavoittanut itseään. Mutta oliko mitään varmuuksia, että susi olisi kiltti hänelle? Ehkä valkea peto halusi tapella hänenkin kanssaan, kunhan vain sarvipää olisi tiessään tai kukaties kuollut.

Susi vilkaisi neitoon ja Lanae katsoi toisen kiiltäviin silmiin. Jokin toisen silmissä sanoi neidolle ettei tuolla ollut syytä juosta, tai ehkä se oli vain haltian omaa mielikuvitusta. Kaikesta huolimatta Lanae päätti olla typerä ja jäädä paikoilleen. Se saattoi olla neidon pahin virhe aikoihin, tai osoittautua hyväksikin valinnaksi. Ympärilleen katsoessaan Lanae myös tajusi, että oli kuin olikin eksynyt peuraeläintä pakoon juostessaan. Jos hän nyt takaisin haltioiden piilopaikkaan tahtoi, hänen ei tulisi kiirehtiä juoksentelemaan tuntemattomiin suuntiin.
Peuraeläin oli noussut, mutta susi oli asettunut Lanaen ja sarvipään väliin uhkaavasti muristen. Sarvipää päättikin ottaa jalat alleen ja lähteä paikalta kaksikkoa kuitenkin silmät kiiltäen tarkastellen. Peuran astellessa nopein ja päämärrötin askelin puiden suojaan Lanae jäi kahden suden kanssa. Nyt se nähtäisiin, oliko neito tehnyt suurimman virheensä.
"Hei." Lanae sanoi pieneksi käyneellä äänellään ja sana muistutti enemmänkin jotain pientä äännähdystä, kuin itse sanaa. Ei Lanae suuremmin halunnut toista tervehtiä, mutta halusi vain tietää jos toinen ehkä osaisi haltiakieltä eikä vain suinkaan söisi häntä suihinsa!

Viesti Su Elo 24, 2014 5:44

Re: Käteni kurkottuvat sinua kohti

Lapis huohotti kevyesti, kun sarvipää juoksi pois. Vasta nyt hän tajusi kipua kehossaan, ja uskoi että peuran sarvet olivat haavoittaneet häntä. Hän laski päänsä hetkeksi hieman alemmas, pohdiskellen kipua ja vilkuillen vatsaa ja rintakehäänsä miten kykeni. Puuhan keskeytti hento ja pieni haltiakielinen tervehdys hänen takaansa. Lapis urahti todella hiljaa kääntyessään ympäri ja iskosti sudensilmänsä edessään olevaan pieneen ja sievään neitoon. Mustat hiukset reunustivat kauniita ja vaaleita kasvoja, ja yönsinertävä mekko oli varsin oikeutettu tämän naisenalun päällä. Hän on siis haltia, Lapis totesi mielessään. Koska nainen ei kyennyt kommunikoimaan toivotulla tavalla susimuodossaan, vaihtoi hän silmänräpäyksessä olomuotonsa ruskeatukkaiseen naiseen. Valkeat sudenkorvat ja häntä toki yhä pilkistivät vaatteista huolimatta, ja silmissä oli sama villi katse. "Hmmph", Lapis hymähti ja nyökkäsi nuorelle. Hämärsusi saattoi näyttää hieman äkäiseltä, mutta ei kuitenkaan vihaiselta tai päällekäyvältä. Ei hänellä mitään henkilökohtaista tätä haltiaa vastaan ollut.

Ilman kunnollista tervehdykseen vastausta Lapis päätti jo esittää kysymyksen: "Oletko loukkaantunut?" ja katseli samalla toisen hentoa vartta. Vaikka toinen oli haltia, ei sudella tuntunut olevan mitään pelättävää - näin siveä ja suloinen nuorikko tuskin hänen kimppuunsa hyökkäisi. Tai mistäs sen tietää ennenkuin näkee, mutta aika epätodennäköistähän se olisi. Katseltuaan hetken toista muisti Lapis taas oman kuntonsa, ja katsahti kehoaan. Vihertävän, paksun paidan läpi oli tullut verta ja vatsa sekä rintakehä tuntui herkältä. Ne ruhjeet onneksi paranisivat pian. Lapis pyyhkäisi kädessä kasvojaan ja huomasi siinäkin olevan hieman verta - joku sarvenpää varmaan hipaisi hänen otsaansa siinä rytäkässä. Luita ei onneksi murtunut.
"Se pirun elukka...", Lapis kirosi katsellessaan suuntaan jonne se eläin oli kadonnut. "Mikä idea siinä on häiritä toisten unta, häh. Voi-" ja mutisi hiljaa jotain epämääräisiä kiroussanoja perään.

Viesti Pe Elo 29, 2014 5:07

Re: Käteni kurkottuvat sinua kohti

Lanae Winder

Susi katsoi haltianeitoon ja yhtäkkiä muuttuikin olomuotoaan ruskeahiuksiseksi naiseksi, jolla oli yhä suden korvat ja häntä. Lanae oli nähnyt paljon, eikä moinen sinänsä ollut niin erikoista, mutta kyllä se haltian yllätti. Ennenkuin Lanae kuitenkaan mitään osasi siihen sanoa, toinen kysyi yleiskielellä oliko hän kunnossa.
"Olen, olen." Lanae vastasi äänessään pientä hämmennystä ja epävarmuutta. Enemmän haltia oli kuitenkin huolissaan toisesta ja neito nousikin pienin elein seisomaan mättäältä ja kysyi varovasti: "Oletteko te kunnossa?" Selvältä se näytti toisen paidan tahrintuessa vereen, toinen oli haavoittunut.
"Tehän vuodatte verta!" Lanae sanoi henkäisten. Susinaista haavat eivät kuitenkaan tuntuneet paljoa haittaavan tuon vain pyyhkäistessä verta otsaltaan. Pikkuhiljaa tuo haava kuitenkin parani ja Lanae jäi katsomaan toista silmät pyöreinä. Paljon haltia tiesi roduista, mutta tästä ilmestyksestä hän ei ollut lainkaan varma. Toisen tuima katse oli kuitenkin naulinnut neidon paikalleen, eikä tuo osannut oikein sanoa mitään.
Toinen kirosi peuraeläimen perään ja sanoi että oli juuri ollut nukkumassa. Lanae ei ollut varma oliko tummatukkainen tullut paikalle vain uniensa takia, vai pelastamaan haltianeidon, mutta kaikesta huolimatta neito sanoi: "Kiitos, että pelastitte henkeni." Jos Lanae ei olisi pelännyt toista - olihan tuo oisoittanut olevansa voimakas ja vielä haavansa nopeasti parantava - neito olisi syöksynyt kiitoksensa päätteeksi halaamaan toista.
"Anteeksi." Neito kävi sanomaan hiljaa toiselle. "Mutta saanen udella nimeänne?" Lanae sanoi hieman rohkaistuessaan. "Minun nimeni on Lanae Winder." Neito sanoi ja nosti pienen ja sievän hymyn huulilleen samalla kun melko epävarmasti nosti kätensä, jotta he voisivat kätellä.

Viesti Su Elo 31, 2014 9:48

Re: Käteni kurkottuvat sinua kohti

Lapista hiukan kummastutti toisen suloinen ja viaton ulkomuoto. Harvoin, tuskin koskaan hän oli kohdannut ketään niin erikoista - ja erikoista vain positiivisella tavalla. Toisen kysymys hänen tilastaan ei niinkään yllättänyt. Lapis tunsi koko ajan pientä varautuneisuutta ja ehkä pelkoa toisen äänessä. Ei se ollut mikään ihme - olihan Lapis juuri esitellyt voimiaan ja tiesi itsekin olevansa varsin outo tapaus. Tai noh, keneltä kysyy. Lapis nosti kulmakarvojaan pienen haltian lähes huudahtaessa hätääntyneenä hänen haavoistaan. Aivan, toinen ei varmaan ollut kovin usein nähnyt näinkään paljoa verta kerralla. Sitä ei ollut paljon mutta varmaan tarpeeksi saamaan naisenalun tolaltaan. Toinen vaikutti aateliselta, ainakin ulkonäkönsä ja puheensa perusteella. Seuraavaksi haltian kasvoja kehysti ihmetys kun Lapiksen haava alkoi parantumaan. Lapis jo alkoi miettiä oliko tehnyt hieman liian yllättävän sisääntulon. Sosiaalinen hän ei niinkään ollut mutta ei hän tahallaan halunnut ketään hämmentää - ainakaan ketään noin hentoa.
Kiitos kuulosti oudolta susinaisen korviin. Häntä ei yleensä ikinä kiitetty mistään. Juuri kun hänen kasvonsa olivat äsken asettuneet tavalliseen tuimaan ilmeeseen, ne saivat häiveen ihmetystä jälleen ylleen. "Ei sinun tarvitse kiitellä. Tein sen ihan mielelläni", Lapis sanoi, nostaen kätensä niskansa taakse ja sanoen viimeisen lauseen hieman häpeillen ja hiljaisemmalla äänellä. "Ei käy luonteelleni että hullut sarvipäät tallovat muita kun olen lähellä", hän heitti selvää sarkasmia äänessään mutta naaman pysyen pokerilukemilla. Sitten haltia tiedusteli hänen nimeään, ojentaen kättään eteenpäin. Yleensä Lapis ei kättele ketään, mutta päätti nyt tehdä poikkeuksen. Noille silmille hänen edessään ei halunnut sanoa ei. Hän ojensi kättään mutta huomasi sen olevan hieman likainen ja pyyhkäisi sitä hameeseensa nopeasti. Toisen käsi oli pehmeä ja siro - kaunis vaalea iho oli virheetöntä ihan kynsiin asti. "Olen Lapis... Lazuli." Tämä oli ensimmäinen kerta kahteenkymmeneen vuoteen kun hän esittäytyi oikealla sukunimellään. Jokin hänen sisällään nimittäin sanoi että tähän uuteen tuttavuuteen uskaltaisi luottaa. "Ei tarvitse olla noin muodollinen", hän heitti jo paljon enemmän rentoutta ilmeessään. Vaikka hän ei hymyillyt, tuo oli tilanne jossa pystyi aistimaan sellaisen sisäisen hymynhäiveen hänessä.
"Kerrohan, mitä oikein teet metsässä, Lanae?" hän kysyi aidosti ihmetellen. Harvoin näin kauniita neitoja hänen eteensä tupsahteli - ja vähiten juuri silloin kun he ovat joutumassa eläimen tallomaksi. Oli sekin päivä.

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö