Holy men and memories

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Kitty » 07 Loka 2014, 12:01

Leona

Ripeät askeleet kulkivat halki metsäpolkujen punatukkaisen naisen kiirehtiessä määränpäähänsä. Määränpäähän jonka hänelle oli asettanut mystinen nimetön kirje. Kirje jossa kerrottiin jonkun tietävän mikä nainen oli, jossa mainittiin jonkun muun omaavan samanlaisen demonin sisällään. Kirjeessä kerrottiin metsänsiimeksessä sijaitseva tapaamispaikka ja aika joka lähenteli puoltayötä.
Leona harppoi niin reippaasti kuin vain jaloistaan pääsi, olisiko se todellista että joku muu jakaisi hänen kohtalonsa, kenties tuo osaisi jopa uusia temppuja tulentaitamisessa.

Pian punapää saapui pienelle metsä-aukiolle, nähden soihduista tehdyn ympyrän. Tämän oli pakko olla kohtaamispaikka josta kirjeessä puhuttiin.
"Pelkäsin jo ettet saapuisi." Kuului ääni naisen seläntakaa. Hätkähtäen punapää kääntyi katsomaan takanaan seisovaa kaapuun pukeutunutta hahmoa. Pimeys söi tuon kasvonpiirteet ja pisamaposken oli mahdoton kertoa kuka hupun alla piilotteli.
"Sain kirjeesi, mistä tiesit ?" Punapää kysyi näyttäen mukanaan tuomaa paperinpalaa, leimauttaen sen samalla savuna ilmaan todistaen toiselle että hän oli todella tuon etsimä henkilö. Into kohtalokumppanin tapaamisesta sokaisi arviointikyvyn.
"Olen tarkkaillut sinua." Miehen ääni vastasi hupun alta, ja tuon silittäessä naisen poskea hellästi, haistoi Leona jotain outoa, ilmassa tuntui olevan jotain mikä sai punapään vetämään muutaman raskaan hengevedon.
Silmiään inhosta pyöräyttäen punapää käänsi katseensa hupun alla piilottelijaan. Miehestä ei erittynyt haju, vaan tunne. Se ahdistava saastuttava pahanolon tunne mikä kaikesta pyhästä erittyi.

"Et ole--" sinisilmä kerkesi henkäistä ennenkuin huppupäinen painoi ristin naisen rintakehään.
Punapäinen huusi polttavasta kivusta toisen pakottaessa tuon perääntymään soihtujen keskelle. Sinisten silmien katse sumeni ajoittaen tuon perääntyessä hyökkääjästä. Leona koitti pitää itsensä aloillaan mutta ristin täräyttämä kipushokki rintakehään sai perääntyvät askeleet hatariksi ja horjuviksi.
Mies laski huppunsa paljastaen papin kauluksen kaapunsa alta. tuo pyhämies oli hänen perässään koska hän oli demoni. Nyt tulisi kiire päästä pakoon. Soihtujen sisällä tuntui kuitenkin vahvempi hohka pyhästä tunteesta joka tuntui vetävän puolidemonia maahan.
"Saatanasta olet tullut ja hänen luokseen olet palaava." Mies sanoi kovaan ääneen punapään luuhistuessa maahan. "Maassa makaavat perustukset ovat pienen kirkon, maa on yhä pyhää." Tuo totesi kaivaen kaapunsa alta vesileilin. Punatukka koitti saada liekit polttamaan miestä, mutta pyhä maa ja ristin isku olivat saaneet hänet jo liian heikoksi. Kontallaan maassa nainen haukkoi happea pudistaen päätänsä, näkö alkoi sumentua jo pahemmin.
"Ole kiltti ja älä tee sitä." Leona vaikersi koittaen nousta takaisin jaloilleen, hän oli varma että vesileilissä oli pyhää vettä joka kirveli pirusti, hän ei keksinyt tästä mailmasta montaa asiaa mitkä kirvelisivät niin paljon.
Mies tuntui kuitenkin olevan armoton pimeyden lapsia kohden, ja rauhallisena heitti vesileilin sisällön punapään niskaan. Tuskaa kumpuava kirkuna pääsi ilmoille naisen romahtaessa kierimään maahan tuskissaan. Epätoivoisena kivuissaan Leona koitti repiä märkiä vaatteitaan pois, mutta se ei tuntunut onnistuvan tuskan sokaisemana.
Demonisen puolensa kuitenkin yritti parhaansa selvitä, ja koko naisen keho alkoi muuttua polttavan kuumaksi, höyrystäen hitaasti pyhää vettä ilmaan. Se ei kuitenkaan lakannut kirvelemästä, ei niin nopeasti. Lähin kuvaus vastaavaan kipuun olisi jos nahka kuorittaisiin pois ja siihen kaadettaisi sitruunavettä tai suolaa. Kipu salpasi hengen ja ainoa lohtu olivat pienet viilentävät kyyneleet jotka valuivat kasvoille.

"Lopeta ...!" Punapää koitti huutaa tuskan seasta, mutta mies näytti nauttivan näkemästään. Paha kärsi, niin hyvä voittaisi. Leona ei kuitenkaan jaksaisi tätä kauaa, muttei papillakaan tuntunut olevan aikeita pitkittää toisen elämänkaarta. Puolidemoni ei enään erottanut kuin sumuisen hahmon joka häntä lähestyi, ja piraatti yritti nousta viimeisillä voimillaan, mutta pappi oli erimieltä, tuo potkaisi sinisilmän maahan, ottaen jälleen ristin esille.
Hitaasti tuo kyykistyi naisen vierelle, silittäen punapään rintakehää teräväksi vuollulla ristinpäällä. Pisamaposki haukkoi happea kauhuissaan, aikoiko toinen lävistää hänet vaarnalla kuin vamppyyrin ?
"Nousen helvetin porteista ja tulen riivaamaan sieluasi kunnes siitä ei ole enään mitään jäljellä...!" Leona murisi kuvitellen nuo viimeisiksi sanoikseen, parempi kuolla uhmaten kuin anellen.
Pyhänmiehen huvi ei kuitenkaan tullut vielä päätökseen vaan tuo iski koko ristin jälleen puolidemonin rintakehää vasten, saaden naisen kehon vääntymään kivusta. Leona koitti polttaa papin kasvoja, mutta roihuavien liekkien sijasta tuo sai aikaiseksi vain pienen savupilven joka poksahti rikki ilmassa. Naisen myötä demoninpuolikas alkoi myös heiketä ja keho viilentyä takaisin miltei normaaleihin lämpöasteisiin.

//Save her wolfie boy ! Mori to the help :S
Kitty
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Loka 2014, 14:51

Edward

Ihmissuden iholla oli vaaleita, pieniä viillon jälkiä, jotka olivat jääneet hopeisesta miekasta olkaan ja kylkeen. Ne olivat jo ehtineet ajat sitten parantua. Lisäksi hänen kehonsa oli täynnä näitä "pieniä" naarmuja. Mistä milloinkin tulleet. Yhden kerran hänen päälleen oli heitetty hopeajauhetta. Se oli kivuliasta ainetta, eikä sitä saanut helpolla pois. Vesi oli silloin auttanut huuhtelemaan, mutta niistäkin jäi jäljet. Jokaisesta tappelusta sekä hopean koskettamisesta jäi jäljet, mikä teki Edwardin olemuksesta arpisemman. Hän tunsi, että joskus hän menettäisi vielä kasvojensa muodon, jos hopea niitä vielä koskisi rajummin, mutta ei. Kuinka ihmeellisesti tuo ihmissuden ominaisuus auttoikin haavojen ja ihon luomisessa, jättäen vain vähän ihon väristä, vaaleasti poikkeamman jäljen.

Ihmissusi tuijotti kuuta. Täysikuu oli tullut ja mennyt. Nyt tuo kuu väheni hitaasti, kunnes se alkaisi taas kasvamaan. Ilta oli alkanut miehelle rauhalliseen tapaan. Hän oli ruokaillut nuotion äärellä ja lähtenyt sen jälkeen liikkumaan suden muodossa, koska ilma oli kylmä. Talvi pakottaisi hänet suden puhumattomaan muotoon. Edward oli vaeltanut metsässä jo tunsikausia, ihan ajan kuluksi vain. Hän oli ajatellut asettua talven tulleen johonkin. Tehdä susille ominaisen pesän ja jäädä siihen, kun ei ollut kattoa pään päälle. Ei ollut kotia, mutta ehkä nyt oli yksi paikka jonne hän voisi aina palata.
Susi kuitenkin säpsähti erään metsän läpi kantautuvan huudon johdosta. Se kuulosti tuskaiselta, naiselta. Aivan kuin se olisi sanonut "minut tapetaan!".
Edward kohotti päätään ja höristeli korviaan. Hän saattoi kuulla taas huudon, naurun, ehkä puheenkin tai sitten se oli hänen omaa mielikuvitustaan. Hänen jalkojensa liike ohjautui hänen tahtomattaan kohti ääniä. Oli se sitten hänen oikeudenmukaisuuden tunteensa tai vain vaisto, joka sanoi hänen keholleen käskyn tarkistaa asia.

Lähemmäs päästyään, huuto kuului selkeästi, liian tarkasti. Niin tarkasti, että susi tiesi kenelle tuo ääni kuului. Juuri kun, juuri kun ihmissusi oli luvannut itselleen. Hän oli luvannut itselleen, ettei tapaisi sitä naista. Hän oli tuottanut aivan liikaa harmia, eikä hän halunnut aiheuttaa sitä lisää. Nyt kuitenkin oli aivan toisenlaisen tilanne kyseessä. Metsä oli ihmissuden tuntema alue, vaikkei hän sitä kokonaan tuntenut. Tiesi hän vallan hyvin, mistä etsiä.
Tilanne oli jo päällä, punapää sätki papin ristin alla minkä ehti. Huusi ja kiljui kivusta. Suden vihreät silmät välähtivät, kun hän ponnisti ja hyppäsi kohti pappia. Tassut tyrkkäsivät yllättyneen papin syrjään. Edward siinä samassa vaihtoi muotonsa ihmiseen ja katsoi pappia silmästä silmään. Hän oli papin ja naisen välissä. "Ei askeltakaan!" ihmisusi sanoi hitaasti, kun pappi kapusi ärähdelleen jaloilleen. "Kuinka julkeat häiritä jumalan työtä! Sinä hirviö, joka kannat suden muotoa, sinunkin pitää palata helvettiin yhdessä tun demonin kanssa!" pappi huusi ja kohotti ristiä kohti miestä. Edward kuitenkin tarttui ristiin, väänsi sen papin kädestä ja heitti pusikkoon. Hän tarttui papin käteen, väänsi sitä ja lukitsi käden parilla eleganttisella liikkeellä miehen selän taa. "Minuun ei tehoa ristit. En ole demoni. Olen ihmissusi ja sinun täytyisi pelätä minua." Edwrad kuiskasi papin korvaan, kun tuon silmät laajenivat samalla, kuullessaan sanan ihmissusi.

Lempeä isku papin niskaan tainutti tämän tarpeeksi kauaksi aikaa, että ihmissusi sai Leonan otteeseensa. Hän nosti naisen varovasti syliinsä ja hyppäsi pois kehästä, joka oli liekkien ympäröimä. Oli parasta viedä nainen kauaksi tuosta, muuten vaikutus saattaisi jäädä päälle ja nainen voisi saada onkin vaurion tai muuta vastaavaa. "Leona, kuuletko? Edward tässä. Kaikki on nyt hyvin." ihmissusi sanoi, kun hän kantoi naisen pois ja sitäkin pidemmälle. Vasta jonkun puolen tunnin kuluttua hän laski naisen maahan makaamaan. Matka oli ollut pitkä, mutta Ed ei ollut halunnut ottaa yhtään riskiä, joten tarpeeksi kauas vain. Hän oli pysähtynyt pienelle aukiolle, johon loisti kirkas kuu.
Ihmissusi katseli ympärilleen ja löysi pienen puron, johon kastoi oman paitansa ja sillä hän taputteli hellästi naisen kasvoja. Edward ei tiennyt mitään demoneista, paitsi sen verran, että pystyi satuttamaan niitä. Siksi niiden hoitaminen kuntoon olikin sitten aivan uusi juttu miehelle. Leona oli jo valmiiksi märkä, joten se saattoi olla vain yhtä ainetta. Pyhää vettä. Edward ei kuitenkaan kehdannut riisua toista. Se olisi loukannut naisen yksityisyyttä. Hän vain nosti vähän paitaa ja pyyhki paidallaan vatsaa. Sitten hän kävi kastamassa paitaa lisää puroon ja taputteli naisen käsiä. Toivoen sen auttavan edes jotenkin.

//Here he comes! With we shirt! <3
Mori
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Kitty » 07 Loka 2014, 17:01

Kipu säteili pitkin kehoa luoden samalla järjettömän jyskytyksen päänsisälle ja sydämeen, pian ristin luoma kirvelevä paine kuitenkin katosi. Punapää käpertyi tuskissaan, aivan kuin joku olisi puristanut hänen sydäntään tiukasti ja päästänyt äkkiseltään irti, aivankuin hän hengittäisi ensikertaa.
Katse oli sumentunut pahasti ja ääniäkin oli vaikea erottaa sydämmenjyskytyksen ja tahattoman tuskaisen vaikeroinnin takaa. Kuitenkin piraatti koitti ponnistaa kivun takaa tajutakseen mitä tapahtui. Siniset silmät laajenivat hämmästyksestä, vaikkeivät mitään nähneetkään, ihmissusi oli sana joka kantautui toisen korviin. Voisiko tuo ääni olla, Edward ? Aukinaiset miltei sokaistuneet silmät koittivat tarkkailla ympäristöä, kunnes sumun keskeltä kärsivään kehoon tarttui joku.

Toivoen ihmissuden olevan Edward, Leona tunsi kuinka hänet nostettiin maasta, ja nostajan hypätessä pois soihduilla merkatusta kehästä, veti puolidemoni syvään henkeä. Ilma tuntui heti raikkaammalta, mutta kipua se ei häivyttänyt. Pyhä vesi kirveli yhä osittain paikoissa joista Leona ei ollut saanut sitä haihtumaan, tuskainen vaikerointi kuitenkin haihtui naisen yrittäessä olla hieman vahvempi.
Kuullessaan uudemman kerran toisen äänen, joka tunnustautui myös nimellä, huokaisi pisamaposki helpotuksesta. Tärisevä käsi puristi tiukasti toisen paitaa kehon yhä nytkähdellessä kivusta. Kyyneleet virtasivat yhä tuon silmistä, ja se tuntui miltei huuhtovan sumeutta pois, palauttaen hitaasti näön takaisin.
Punapää luotti sokeasti toiseen, miltei kirjaimellisesti, tämän jälkeen hänellä tuskin olisi enään sijaa epäilylle Edwardin suhteen. Koko matkan tuon sydän jyskytti kuin viimeistä päivää, eikä tärisevän käden ote hellittänyt ennenkuin mies laski tuon maahan.
Kylmänkostea nurmikko tuntui suorastaan nautinnolliselta kirvelevän ihon kosketuksessa, ja pian punapää erotti hieman tarkemmin käden joka taputti hellästi tuon kasvoja märällä paidalla. Helpotuksen näki tuon kasvoilta. Pyyhkäisy toisensa jälkeen Leona alkoi saada taas kontrollia takaisin raikkaan kylmän puroveden koittaessa syrjätä pyhäävettä. Taputtelu ei kuitenkaan vienyt kipua tarpeeksi pois. Lempeä hymy vieraili punatukan kasvoilla miehen pyyhkiessä hänen vatsaansa, ja tuon siirtyessä hänen käsiinsä, nousi nainen kivuliaan näköisenä istumaan.

Varovasti tuo koitti kuitenkin hymyillä pelastajalleen. "Taputtelu ei valitettavasti auta paljoa." Nainen mongersi tarttuen päällimmäisen paitansa helmaan, riisuen sen varoen pois. Sitten tuo tarttui kenkiinsä nyörittäen ne auki, ja vetäen ne pois jaloistaan.
"Uskomattoman pieni mailma, eikö ?" Nainen sanoi hieman käheäksi taittuvalla äänellä, viittoen toista auttamaan hänet jaloilleen. Haparoivin askelin punapää johdatti tiensä puron ääreen. "Pyhä vesi kirveltää niin perkeleesti." Tuo tuhahti hampaiden välistä, laskien varovasti jalkaansa pieneen puroon, virtausta ei juurikaan ollut eikä syvyys ollut merkittävä, joten Leona voisi huoletta kastella itsensä kokonaan hyisessä vedessä.
Pienen horjahduksen myötä nainen sai itsensä istumaan veteen, huuhtoen nyt jo enemmän kylmästä täristen itseään. Polttava kirvely haihtui iholta ja aistit palautuivat hieman reippaammin. Hetken lorkittuaan Leona kurotti itsensä ylös vedestä läpimärkänä, mutta mieluummin kylmäävettä, kuin pyhäävettä.
Punapäätä puistatti etova tunne rintakehässä jonka risti oli jättänyt, ja varovasti tuo kurkkasi paitansa alle nähden ristin jättäneen painauman tuon rintakehään. Se haihtuisi mutta jälki teki pahaa niin kauan kun se iholla vain olisi.

Pisamaposken iho nousi kananlihalle ja tuo hytisi kylmästä, varoen hän yritti lämmittää kämmenniään ja käydä niillä kehoaan läpi haihduttaakseen veden pois. Herää tietenkin kysymys miksei punapää vain höyrystä koko kehoaan, se ei ole harjoiteltu liike, se on puolustusmekanismi.
"Onni näyttäisi olevan myötä kun tapasin taas sinut." Leona sanoi kääntäen katseensa Edwardiin, silmistä kumpusi kaipuu. Hänellä oli ollut ikävä.

//Bath time ! Mussun mussun, mikä six-pac, en tuijota.
Kitty
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Loka 2014, 20:38

Ihmissusi helpottui Leonan avatessa silmänsä. Tosin mies olisi kyllä tullut estämään toisen liikkumisen, mutta pysähtyi samassa, koska ei osannut hoitaa demoneja. Joten nainen pystyisi itse hoitamaan omat haavansa. Leonan sanoessa lisäksi, ettei taputtelu auttanut. "Niin... En minä ole demonien asiantuntia." Ed sanoi vähän nöyrästi, koska ei tiennyt miten hänen pitäisi asioihin suhtautua. Nauramalla vai vakavasti, koska hän ei tiennyt miten Leona ottaisi ärsykkeen vastaan.
Leonan alkaessa vähän riisua yltään ylimääräistä ja kahlatessa puroon sai ihmissusi naisen suusta hyvinkin tutun kommentin. "Aivan liian, pieni." ihmissusi totesi hiljaa enemmänkin itsekseen. Hän ei näyttänyt yhtä ilahtuneelta naisen tapaamisesta, kuin Leona itse. Johtunee siitä viime konfliksista. Edward vaistomaisesti hieraisi olkaansa ja nuuhkaisi hitaasti ilmaa. Nainen oli yksin. Pappi makasi jossain kaukana edelleen tai sitten oli liikeessä, koska hento tuuli toi sen papin ärsyttävän sutsukkeen hajun.

Hänen huomionsa kuitenkin ajatui takaisin Leonaan, tuon kirotessa pyhää vettä. "Voisi varmaan verrata ihmissuden kipuun hopeasta. Tosin, hopea ei kirvele, se polttaa ja sattuu." Edward totesi rauhalliseen tapaan ja näytti vain naurahtavan hennosti itselleen. Leona hoiteli itsensä vedessä, kunnes kapusi ylös vedestä liti märkänä. Edward katsoi toista ja puristi omaa paitaansa voimillaan, että siitä tuli lähes kuiva, hieman kostea. Hän tarjosi sitä toiselle. "Pue se päällesi, muuten vilustus ja se on minun syytäni." ihmissusi pyöräytti silmiään isosti.
Leonan sanat kuitenkin muutivat tuon ihmissuden ilmeen hyvin viivakseksi. Onni vai myötä? Enemmänkin se oli miehelle vähän kiusallinen tilanne. Itselleen luvattu asia oli tullut rikotuksi. "Ehkä sinusta." Ed sanoi hiljaa astuen pari askelta taakse päin ja katsoi alas varpaisiinsa.

"Minä ajattelin silloin, kun... Loukkasin sinua... Etten tapaisi sinua, etten tulisi enää ihmisten ilmoille, koska olen liian arvaamaton olento." ihmissusi sanoi pahoittelevaan sävyyn. Hän ei halunnut toisen sääliä, eikä sitä katsetta, jonka hän oli saanut monelta. Hän ei kerjännyt kohtalolleen mitään liian dramaattista. "Minusta se oli paras vaihtoehto, etten rikkoisi siteitäsi. Enkä halua muutenkaan satuttaa sinua. En halua satuttaa ketään." mies sopersi vähän vaivalloisen kuuloisena. Asioista oli aina hankalaa puhua. Varsinkin naisille. Sitä tiettyä kiusallisuutta kumpusi miehen sisällä. Se huuteli hänelle, mutta hänellä oli jo joku. Joku, joka hyväksyi hänet ja tahtoi hänet rinnalleen sellaisena, kuin hän oli. Ihmissuden hirviöna ja omana itsenään. Onni, jonka hän oli saanut, jota hän pelkäsi menettävänsä, oli koskettanut hieman häntä.
Edward nosti kasvonsa ylös kohti punapäätä. "En halua aiheuttaa harmia. Minusta ei synny muuta kuin pahaa. MInä olen paholaistakin pahempi." ihmissusi sanoi vähän säröilevään ääneen.
Häntä pelotti myöntää asioita, jotka kaivelivat muistoja hänen päähänsä. Aivan liian tuoreita muistoja. Olihan siitä nyt puolisen vuotta, mutta ei niitä asioita ehtinyt unohtaa niinkään äkkiä. Ei edes, jos oli tajunnut oman tilanteensa jo alkuvaiheissa.

//Six-pac. Kuolataan yhdessä... Eikun. Mut kiva kuva! x3 Oikein edustava xD
Mori
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Kitty » 07 Loka 2014, 21:44

Punapää puristi hiuksistaan vettä, kohottaen kulmiaan ihmettelevän tapaiseen ilmeeseen toisen mainitessa hopean, sehän oli kuin myrkkyä ihmissudelle. Jälleen tuo tuttu ajatus pyörähti mielessä siitä, ettei kaksikko välttämättä eroaisikaan toisistaan kovin paljoa. Leona empi hetken, ennenkuin tarttui sitten toisen miltei kuivaksi puristaman paidan, parempihan se olisi pukea lämpimästi, ja ihmissuden veri varmaan pitäisi toisen lämpimänä. Pahin huohotus ja hönkiminen alkoi hellittää, ja kylmästä täriseminenkin helpotti jos vain päästi kehoaan rennommaksi. Tuttuun totuttuun tapaan punapää riisuitui omasta litimärästä paidastaan, ja jos toinen sattuisi vilkaisemaan näkisi tuo ristin jättämän painauman naisen rintakehässä, mutta yhtä nopeasti kuin vanha paita lensi pois, nousi uusi tilalle. Vuosia piraattien kanssa laivalla viettäessään oli tuo melkoisen turtunut silmäpariin jos toiseenkin vaatteita vaihtaessa. "Älä aina syytä itseäsi kaikesta." Leona tokaisi toiselle, eihän se miehen vika ollut että hän oli jokeen mennyt. "Kiitos." Tuo vielä jatkoi perään, tarttuen maassa oleviin vaatteisiinsa. Nyt kannattaisi kehitellä nuotiota.

Leona nousi varoen ylös, keskittyen hengittämiseen, kääntäen sitten jokseenkin loukkaantuneen ilmeen kohti ihmissutta, no ehkei mies tuntenut itseään pelastajana niin onnekkaaksi kuin pelastettu. Ehkä jopa hieman vihaiseksi taittuva ilme jäi kuitenkin vaatimaan lisäselitystä ennenkuin nainen liikahtaisi suuntaan tahi toiseen.
Vihaisuus kuitenkin haihtui punapään ilmeestää toisen selittäessä, hän tahtoi vain suojella muita pysymällä kaukana noista onnettomista jotka häneen olivat tutustuneet. Vaivautuneisuuden kuuli toisen äänestä, ja punapää yritti pitää malttinsa mahdollisimman pitkään. Pisamaposki kuunteli hartaasti toisen sanoja, odottaen että tuo kehtaisi nostaa katseensa varpaistaan. Pinna kuitenkin petti miehen todetessa olevansa paholaistakin pahempi.
"Paholaistakin pahempi !?" Leona tiuskaisi ottaen päättäväisen askeleen eteenpäin. "Sinä et tiedä paholaisesta mitään. Kuvitteletko todella olevasi noin paha ? Niinkin paha että olet pelastanut minut jo kahteen kertaan pinteestä ? Niinkin paha, että asetat muut edellesi ?" Punapää tilitti tuohtuneena. Hetkeksi sinisilmä käänsi katseensa sivummalle, vetäen syvään henkeä, hän oli hermostunut turhasta. "Anteeksi..." Tuo sanoi kuulostaen siltä kuin olisi hävinnyt sodan. Turhautuneena tuo pyyhkäisi märkää poskeaan kohottaen sitten katseensa takaisin mieheen.
"Tarvitset paljon enemmän rahkeita jos tahdot minusta eroon. Tule tehdään nuotio." Punapää jatkoi koittaen kuulostaa rohkaisevalta, viittoen samalla toista seuraamaan.

Piraatti näki puista pudonneita oksia, napaten ne syliinsä, kantaen ne hieman lähemmäs puroa läjään. "Sinä et ole ainoa paha mitä täällä liikkuu." Leona selitti miettien hetken pitäisikö omista asioistaan olla sittenkin vain hiljaa. Saatuaan riittävästi puuta läjään, veti pisamaposki syvään henkeä, hän ei ollut varma onnistuisiko tulenteko näin nopeasti tuollaisen pyhän höykytyksen jälkeen.
Varoen piraatti yritti, ja sai riittävän liekin luotua sytyttääkseen pienen nuotion. Puut olivat onneksi vain pintakosteita, ja sisältä niin kuivia ja lahoja että ne syttyivät iloisesti kun hieman lämpenivät.
Syvän huokaisun jälkeen punatukka viittoi toisen istumaan nuotionääreen, niinkuin hän itsekkin teki. Nyt olisi aika ja paikka missä puhua.
Toinen tuskainen huokaisu karkasi huulilta naisen alkaessa valottamaan omaa tarinaansa. "Tiedätkö miltä se tuntuu kun koko perheesi on valmis urhaamaan sinut julmalten kunnian nimissä ?" Leona kysyi kääntäen surun ja ahdistuksen sekaisen katseensa Edwardiin.
"Olisinkohan ollut viidentoista, kun jouduin kasvotusten liekehtivän demonin kanssa, vain ja ainoastaan koska pyhät miehet olettivat hiusteni palavan värin suojaavan minua. kukaan ei tiennyt todellisuudessa selviäisinkö vai en." Punapää selitti vetäen vasemman käden hihaa ylemmäs, paljastaen palaneen kätensä, toki mies oli varmasti kiinnittänyt siihen huomiota aijemminkin, mutta naisesta tuntui aina pahalta näyttää jälkiä, kuin mitä vain antaisi niiden näkyä.
"Vuosia myöhemmin he tajusivat ettei demoni kadonnut, vaan siitä tuli osa minua. Jumalten tahto oli saada tuo demoni pois minusta, vaikka se maksaisi henkeni. Viimeinen ilta kun oli olin kotona, muistan vain huppupäiset ihmiset ja ahdistavan tunteen jonka pyhä maa minulle luo, sitten katsoi palavaa kirkkoa paetessani." Pisamaposki selitti tuijottaen tyhjällä katseella liekkeihin. Muistutus siitä että ihmisten joiden pitäisi tukea ja rakastaa häntä olivat niin valmiita uhraamaan hänet pois satutti.

//Möff kiitos :D Töhertelin jo lisää, kattoo saako koneelle :P Uuu, vois mopata lattiat :D
Kitty
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Loka 2014, 22:32

Ei hän ollut odottanut tiuskaisua ja huutoa oman toteamuksensa perään. Eikä hän myöskään aliarvioinut naisen omia mielipiteitä, jokaisella sai olla niitä. Leona pyysi anteeksi pientå kiukunpuuskaansa, joka oli puolustellut Edwardin parempaa puolta. "Mmmm..." hän äännähti hiljaa, kun nainen aloutti puheen nuotion kasaamisesta. Ihmissusi liittyi puiden keräämiseen hiljaisena ja katsoi, kuinka naine sytytti pienellä tulella puut.
Tuo lohduttoman näköinen nuotii roihusi pimeässä yössä, samalla kun Leona kutsui hänet alas istumaan. Ed teki työtä käskettyä. Hän istui naista vastapäätä, jotta saattoi nähdä tåmän kasvot. Tulen luoma valo synnytti heidän molempien kasvoille pitkiä ja tummia varjoja. Leona aloitti kertomaan menneisyydestään. Hän kertoi vanhempiensa uskosta, joka meni yli heidän punapäisen tyttären elämän. Tarina oli hyvin surullinen. "Tämä nykyinen isäsi ei ole alkuperäinen?" Ed kysyi vähän arasti, koska aihe saattoi olla hyvin arka toiselle.

Ihmissuden katse tuijotti tyhjänä tuleen. "Voin samaistua tuohon tunteeseen vanhempien hylätessä sinut. Kieltäessä sinut." mies totesi käsiään puristaen yhteen. Ed huokaisi vuorostaan. "Minun vanhempani ajattelivat aina parastani. Siihen saakka kunnes muutuin." tauko, jonka aikana hiljaisuus tuntui olevan erityisen ahdistava. "Ensimmäisenä täysikuuna minä... Tapoin kaikki kylässä elävät ihmiset. Eläimet mukaan lukien. Heräsin keskellä peltoa ja palasin katsomaan murhenäytelmää." ihmissuden leukaperät kiristyivät ja hänen ilmeensä oli jähmettynyt. "Olin tappanut kaikki. Joka ikisen olenon.... Kiiruhdin kotiin, jossa isåni makasi verisenä lattialla ja äitini hänen vieressään vielä viimeisiään vedellen. Silloin tiesin, ettei hänen uskonsa minuun, ole pysyvää. Hän kirosi minua, sanoi, ettei hänellä ollyt poikaa ja minä oli pelkkä hirviö, joka olin tappanut hänen poikansa." sanat satuttivat edelleen, joka kerta kun Ed ne lausui ääneen.

Hän nosti katseensa kohti Leonaa. "Ymmärrät suus varmaan, miksi haluan vältellä kyliä ja kaupunkeja..." lohduttoman näköinen hymy vilahti miehen väsynellä kasvoilla. Hän ymmärsi ihan yhtä hyvin toisen tuskan, kuin omansakkin. Nyt oli fain pohditava ja valmistauduttava, miten Leona reagoisi häneen uudemman kerran. Massamurhaajaan. Ihmissusi muuttui nuotion äärellä ruskeaksi sudeksi, joka painoi alistuneena päänsä maahan jalkosensa väliin. Sieltä se katsoi vihreillä slmillään surullisen odottavasti. Ed otti nuotion antaman lämmön itselleen avokäsin, mutta mitä tulisi naisen palautteeseen. Se oli avan eri juttu.

//Koiran pentu ime taktiikka! Ja lisää kuvia hihei! Laitetaankon Ed moppaamaan lattia? XD
Mori
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Kitty » 07 Loka 2014, 23:16

Toisen kysymys naisen nykyisestä isästä sai tuon hymähtämään. "Smith on kapteenini. Törmäsin häneen metsässä tuona kohtalokkaana iltana ja hän auttoi minua selviytymään, ottaen minut siipiensä suojaan." Leona sanoi säpsähtäen hieman, olisiko hän sanonut liikaa ? Toisaalta kenelle Ed juoruaisi, susille ? Tuskin.
Punapää käänsi katseensa hetkeksi liekeistä mieheen, oli vaikea kuvitella jonkun voivan samaistua, tai no, toki monet miehistönjäsenetkin olivat paenneet kotoa syystä ettei heihin uskottu tai että heidät oltiin jätetty, mutta näin hirviömäisellä tavalla ? Ei yksikään. Pieni hiljaisuus tuntui olevan kosketeltavan ahdistava, kuin päälle painuva verho joka vetäisi ahdistuksen alhoon. Ja naisen osalta Edwardin kertomus ei juurikaan lievittänyt ahdistusta. Tuo oli teurastanut koko kylän. Koko pirun kylän eläimiä myöten, punapää ei voinut edes pahimmissa painajaisissaan samaistua moiseen tunteeseen. Vaikka joskus tuo toivoikin vanhempiensa nukkuneen pois, olisi heidän kuolema hänen käsissään liian suuri risti kannettavaksi. Ottaen vielä huomioon ettei pieninkään risti pysyisi hyppysissä jos kirjaimelliseksi alettaisiin.
Puistattava ajatus siitä mihin ihmissusi kykeni sai ensin katseen kääntymään pois inhontäytteisenä. Viattomat eläimetkin olivat kuolleet tuon käsissä. Mutta sitten Leona muisti jotain. Ihmissuden peto oli tehnyt nuo teot. Ei Edward. Hiljaa nainen nousi seisomaan, jähmettyen hetkeksi katsomaan miestä joka oli muuttunut sudeksi. Naista hämmensi tuo hieman, mutta koiramainen katse sai hänet heltymään.
Tarkkana askelistaan piraatti käveli toiselle puolelle nuotiota suden luokse, istuen tuon viereen. Varovaisesti tuo kurotti kättään lähemmäs toisen päätä, aikeissaan silittää sutta. Katse kääntyi pian takaisin liekkeihin. "Se oli ihmissusi, et sinä." Leona totesi hieman aristaen, hän ei ollut varma olisiko hänellä niinsanotusti lupaa sanoa noin.

"Kerron sinulle kuitenkin, että en olisi itse nyt tässä jollei Smith olisi seilannut halki seitsemän meren auttaakseen minua. Jos ei hän olisi päivin öin etsinyt ratkaisua ongelmaani hallitsemattomasta tulesta joka sisältäni asuvasta demonista kumpuaa, tai no oikeastaan demoni on jo pitkän aikaa ollut osa minua. Se ei ole enään erotettavissa. Mutta kuitenkin, joku taisteli silloin puolestani--" Punapää kertoi kääntyen katsomaan sutta. "--Ja joku voi taistella sinun puolestasi." Leona sanoi rohkaisten. Varsinkin tässä magiaa kumpuavassa maassa oli pakko olla jokin apukeino toisen pedon kontrollointiin.

//Jos Ed tulee tänne moppaan lattioita ilman paitaa niin en vastaa teoistani :D Saattaa tulla häntäkoipienvälissä kotiin XD Joo, oon vähä väsy.
Kitty
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Mori » 08 Loka 2014, 11:49

Leonan kasvot kääntyivät pois Edwardista, joka sai hänet vähän loukkaantumaan. Kuka muka olisi hyväksynyt sellaisen asian niin helposti. Totta kai massamurhaajaa katsottiin syyttävästi ja vihaavasti, mutta tuo inho naisen kasvoilla sai suden olon hyvin surulliseksi. Hänkin inhosi itseään. Omia käsiään, jotka olivat tahritut verelle sekä kuoleman hajulla. Kalman haju. Ihmissusi ei siis voinut syyttää naista inhonsa näyttämisesta. Hän piti sitä luonnollisena, mutta silti se satutti yhtä paljon.
Leona kuitenkin katsoi häneen hyvin nopeasti ja nousi ylös. Tuli hänen luokseen ja ojensi silittävän käden häntä kohti. Susi nosti hitaasti päätään ja antoi käden koskea päätä niin, että korvat menivät lyttyyn ja ponnahtivat taas ylös, kun naisen käsi silitti häntä.
Puolidemoni sanoi, ettei se ollut hän vaan ihmissusi. Tuon virren hän oli kuullut aivan monta kertaa. Ehkä se olikin ihmissusi, mutta silti ne olivat hänen omat kätensä, eikä hän voinut sitä muuttaa. Kohtaloa ja menneisyyttä ei voinut muuttaa, mutta siihen voi vaikuttaa, edes jotenkin.

Edward ynähti pienesti ja päästä uikkuttavan äänen suustaa, koska ei omannut puhumisen kykyä. Leona kertoi, että hänen kapteeninsa oli yrittänyt etsiä ratkaisua naisen ongelmaan, joka oli ollut sinänlänsä lohduttavaa. Demoni oli kuulema sulautunut häneen jo, joten sitä ei voinut enää poistaa tai erottaa. Leona ja demoni olivat nyt yhtä, eikä sille voinut enää mitään. Naisesta oli tullut se mikä nyt oli ja jäi pysyvästi sellaiseksi. Myös Edward mietti asiaa niin. Hän ei voinut erota ihmissusi puolestaan millään. Hän saattoi vain sulautua yhdeksi ihmissudensa kanssa ja tulla sinuksi itsensä kanssa. Toinen persoona oli sitten toinen asia.
Leonan sanat lohduttivat Edwardia. Joku saattoi taistella hänen puolestaan. Hän oli nähnyt siitä jo erään todisteen ja oli sillä hetkellä sanaut pakahduttavan sydämmen tykytyksen. Edward muuttui ihmikseksi ja makasi selkä maata vasten. Hänen katseensa oli kaino. "Niin. Minulla on eräs, joka taistelisi puolestani pahimmassakin jamassa." Ed sanoi pieni hymy kasvoillaan. "Minä kuitenkin pelkään hänen puolestaan ja yritän parhaani mukaan pitää hänet poissa ongelmistani. En halua kenenkään taistelevan itseni puolesta niin, että heitä sattuu, jotka yrittävät auttaa minua." ihmissusi henkäisi hiljaa.

"Ihmissuden kanssa on hankalaa muodostaa kestävää suhdetta. Voi sanoa sen. Yleensä toinen jättää jo rodun takia tai pedon takia. Vaarallisuus on aina läsnä, eikä vain täysikuun aikaan. Se on läsnä aina." ihmissusi sanoi harmittelevaan sävyyn. Ed nousi hitaasti istumaan ja pörrötti toisen hiuksia hellällä kädellä. "Minusta, sinä olet kuitenkin säästynyt suurimmalta tai pahimmalta menetykseltä. En sentään tappanut ketään sinulle tärkeää..." käsi naisen pään päällä pysähtyi hyvin nopeasti ja jäi siihen. Edward katsoi kättään ja nosti sen pois toisen pään päältä. "Minä taas tunsin joka ikisen uhrini. Minä pystyin nimeämään heidät kaikki ja meillä oli yhteinen historia. Nyt, minä yksin hävitin sen." hän sanoi surulliseen sävyyn ja virnisti väkisin, kuin aihe ei satuttaisi jo tarpeeksi.
"Siksi olen myös ehkä vähän kateellinen. En sillä, että kohtalosi olisi yhtään mukavampi kuin omani, mutta on se sentään helpompi." ihmissusi totesi raapien omaa niskaansa. Sanat vain tulivat hänen suustaan, eikä hän voinut tai aikonut pysäyttää taas vuodastustaan. Hän oli niin monet kerrat kertonut tarinansa niin monelle, ettei enää tiennyt oliko enää syytä edes pitää kaikki tiedot piilossa. Kuinka syvälle hän antaisi toisten tulla? Kuinka riekaleiksi hän sallisi itsensä revittävän.

Maailma oli vain niin julma, ettei sitä koskaan voinut ennustaa, kun se tulee eteesi ja vie sinulta kaiken.

// *Edward ilman paitaa moppaamassa* No niin, en ota takeita siitä, mutta ei mies nyt sentään häntä koipien välissä tule. Saatta tulla ehkä veristä jälkeä, jonka Ed sitten moppaa parhaansa mukaan pois.
Mori
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Kitty » 09 Loka 2014, 22:48

Susi uikutti pienesti, jolloin piraatin olisi tehnyt mieli halata tuota pehmoista karvapalloa ja painaa kasvonsa tuon turkkiin. Näin nainen ei kuitenkaan tehnyt, vaan jatkoi paijaamistaan. Paijaava käsi kuitenkin pysähtyi suden muuttuessa ihmiseksi, käsi jähmettyi paikoilleen miehen kertoessa että hänellä oli joku joka saattaisi taistoon käydä. Mutta tuo ei tahtonut ongelmia soturilleen. Varovasti punapää laski kätensä lohduttamaan toisen poskelle.
"Joskus auttaminen sattuu, siinä olet oikeassa. Mutta se on ystävyyden hinta.--" Tuo kumartui hieman lähemmäs toisen kasvoja. "--Se on rakkauden hinta." Punapää kuiskasi hymyillen veikeästi, vetäytyen sitten kauemmas. Miehen kainostellut katse kieli tunteista tätä jotakuta kohden, eikä sinisilmä voinut vastustaa kiusausta.
Pienen hymähdyksen saattelemana punapää nosti kätensä kohti tulta lämmitelläkseen hieman paremmin. Toinen kertoi että ihmissuden kanssa oli vaikea rakentaa kestävää suhdetta. Ajatus palautui aijempiin keskusteluihin ja Leona muisti miten susi oli selittänyt tunnepuuskien vaikeuttavan pedon kontrollointia. Rakkauden ilmaiseminen saattaisi siis olla tälläkin tapaa ongelmallista.

Edwardilla oli hyvä pointti, nainen oli päässyt ehkä helpommalla kuin toinen, tosin tälläaisia asioita oli aina yhtä turha verrata, jokaisella on omat demoninsa. Leona mutristi suutaan toisen pörröttäessä hieman tuon kosteita hiuksia. Tuntui hassulta, yleensä hän pörrötteli muiden hiuksia.
Punapää kiinnitti huomiota toisen käteen samalla tavalla kuin ihmissusi itsekkin sitä jäi tuijottamaan, tuohon teki kipeää, kenties kuvitteli kätensä kyynärpäihin asti verenpeittoon. Lupia kyselemättä ja pidempään ihmettelemättä piraatti otti toisen kädestä kiinni ja sulki sen kämmentensä sisään.
"Kyllä se siitä." Leona sanoi tuntien itsensä typeräksi, mikä hän olisi kertomaan toiselle milloin tuon ongelmat helpottaisi. Seuraavat sanat kävivät jo ärsykkeiden rajamailla, jos joku muu olisi sanonut samoin punapäälle, ikäänkuin vähätellyt tuon kohtaloa, olisi puhujalla hampaat kurkussa. Mutta Edward, hän tuntui omaavan oikeuden sanoa pisamaposken kohtaloa helpommaksi.

"En voi samaistua tuskaasi, se on totta." Nainen aloitti laskien kätensä syliinsä. "Mutta vaikka menneisyys vainoaa meitä, satuttaa meitä, voimme joko jäädä siihen vellomaan, tai jatkaa eteenpäin. Tulee uusia kysymyksiä, ja parempia vastauksia. Tilanteet helpottuvat, uskothan ?" Leona lohdutti kuvitellen omassa päässään kuulostavan hieman vanhemmalta ja viisaammalta. Kenties hieman kapteenin puhetyyliä jäljitellen.

Äkkiä rupattelu katkesi kuitenkin viiltävän kivun iskiessä rintaan, ja Leona joutui kyyristymään hieman pahanolon takia, katse kävi sumeana mutta palasi äkkiä takaisin. Jälkikipuja. Ristin jälkeä poltteli, demoninveri koitti ilmeisesti paikkailla jälkiä. Pitkän huokaisun jälkeen punatukka katsoi kuitenkin toiseen ollen melko varma että Edward oli huomannut hetkellisen tunnealan muutoksen. "Jälkikipuja." Tuo totesi hymähtäen.
"Olet kuitenkin pelastanut minun nahkani jo muutamaankin otteeseen, joten kerro jos voin helpottaa jotenkin oloasi." Nainen virkkoi ujon velkaantumisen tunteen
piikitellessä takaraivossa.

//Ainoot veret taitaa tulla mun nenästä -_- :D
Kitty
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Mori » 10 Loka 2014, 12:47

Mitä tuli siihen, kun Leonan kasvot olivat hipaista hänen omiaan ja niihin sanoihin mitä nainen päästi suustaan kujeileva vrine kasvoillaan. Ihmissusi hymähti pienesti. "Rakkaudeksi sitä varmaan sanotaan. Minä voin tunnustaa pitäväni hänestä enemmän kuin ystävänä, mutta en ole varma, olenko sen arvoinen." hän totesi nojaten omiin käsiinsä. Ajatus Nakamista herätti toki tunteita, mutta asiat olivat miten olivat.
"En myöskään osaa sanoa, pystynkö tuomaan hänelle onnellisuutta vaiko pelkkää tuhoa. Lisäksi. Hän on taruolento, eri ikämittarilla. Hän ei vanhunnu ja minä kuolen ennen häntä. Asia on kiperä." Edward sanoi olkiaan kohauttaen. Tältä siis tuntui, kun toinen eläisi häntä paljon vanhemmaksi, sitten juuri muuttumatta ulkonäöltään juurikaan. Aina samanlainen, eivätkä ne muuttuisi koskaan. Ihmissutta ei niinkään haitannut se, että hän vanhenisi, samalla kun toinen ei. Mutta hän ei halunnut kuolla toisen edessä vanhana ja kurttuisena. Hän ei halunnut jättää toista tähän maailman yksin.

Joko jäämme vellomaan niihin tai sitten jatkamme eteenpäin. Entä jos tasapainotteli noiden kahden asian rajamaissa. Jäädäkkö vellomaan vai jatkaako eteen päin, siinäpä kysymys. Edward tuijotti Leonan kasvoja ilmeettöminä, lähes elottomana. Hänen silmiensä eteensä avautua ne lukuiset kuvat ja muistot. Ihmissusi sulki silmänsä ja avasi ne vähän ajan päästä niin. Hänen huuliltaan pääsi huokaus. "Niin, taidan olla aika kiperässä tilanteessas siis. En tiedä mitä tehdä. Yritän jatkaa eteen päin, mutta menneisyys tarttuu joskus tilanteissa aina uudestaan..." Ed mutisi jotain epämääräistä.
"Totta kai minä uskon sinua." Edward sanoi kallistaen päätään huvittuneena. "Moni muukin on takonut tuota asiaa päähäni. He kaikki haluavat minun jatkavan elämääni. Olen siis aika surkea tyyppi." mies vähätteli virne kasvoillaan. Ed kuitenkin nosti jalkansa rintakehäänsä vasten ja painoi päänsä polviensa vasten.
"Niin elämä ja kuolema, ottavat ja antavat. Tähän elämisen makuun kun vielä jotenkin pääsisin." Edward totesi ja katsoi Leonaa.

Leonan menessä kaksin kerroin, ihmissuden silmät laajenivat ja hän oli valmiina syöksymään toisen luokse, kun tämä jo rauhoitteli. Jälkikipuja. "Oletko varma, että olet kunnossa?" mies kysyi huolestuneen kuuloisena. Häntä ei huvittanut leikkiä loukkaantumisilla tai niiden kipujen pitkittämisellä. Asia oli kuitenkin eri, kun oli kyse hänestä itsestään. Leona näytti pian kuitenkin palaavaan normaaleihinsa ja toteavan hänen pelastaneen itsensä jo pariin kertaan. "Enhän minä nyt..." Edward aloitti, kun nainen pyysy saada lupaa auttaa Edwardia edes jotenkin. Ihmissuden katse laski nopeasti alas.
"En usko, että on mitään tapaa helpottaa oloani. Kunhan pysyt ystäväni. Se käy mitä parhaiten palveluksesta." mies sanoi lempeä hymy kasvoillaan. Hän ei tarvinnut mitään muuta kuin vähän tukea ja hyväksyntää omana itsenään. Ehkä hän sitten joskus saisi itsensä kunnolla kasaan ja voisi elää tavallisesti. Pelkäämättä itseään liikaa.

"Leona." Edward sanoi laskien jalkansa alas maahan. Hän istui suorana ja tuijotti vihreillä silmillänä toisen sinisiin silmiin. "Asian on nyt niin, että se mitä voisit tehdä minulle palvelukseksi. Pysy ihmisten ilmoille. Älä tule lähelleni, älä etsi minua tai tapaa minua." Edward sanoi, hänen katseensa laski pikku hiljaa takaisin maahan. Hän kuulosti pahasti siltä, kuin olisi halunnut löydä toista naamaan ja huutaa tälle, että pakene. Hirviön ei kuulunut saada sääliviä katseita osakseen. "Minusta on parhainta, että pysyt kaukana minusta. En halua satuttaa sinua, enkä halua häiritä elämääsi. Ihmissuten minun on otettava edes sen verran harteilleni." Edward sanoi ja rupesi nuotion valossa nousemaan ylös.
Hän pääsi seisomaan ja katsoi alas naiseen. "Kuten jo totesin. Ihmissuden kanssa on vaikeaa rakentaa suhteita. Niin rakkaus- kuin ystävä suhteita." miehen kasvoilla käväisi hidas, arka ilme. Pahoitteleva sellainen. "En halua pitää ketään liian lähellä, itseni ja heidän vuokseen. En halua herätä seuraavan kerran siihen, että olen taas tehnyt ruumiita." hän naurahti kuivasti ja muuttui sudeksi, jonka silmät näyttivät nyt niin surullisilta. Susi käveli naisen luo ja lipaisi tämän poskea. Pukkasi hieman päällään toisen kättä ja urahti.

Susi kääntyi ympäri lähteäseen. Vielä pahoittelevaan sävyyn se vilkaisi seuralaistaan, jonka nyt näin kylmästi jätti keskelle metsää. Jotenkin Edwardin oli pakko pitää omasta lupauksestaan kiinni. Hän ei tapaisi naista enää koskaan, ei häiritsisi tämän elämää eikä varsinkaan sallinut naisen etsivän häntä käsiinsä. Ihmissuden vaarallisuus oli vaara kaikille liian lähellä oleville. Edward sen lisäksi pelkäsi ehkä Leonan kapteenia. Sitä hopea miekkaa, joka nosti suden niskavillat pystyyn, kun se ampaisi nopeaan juoksuun.

//Lähteekö Leona perään vai olisiko peli tässä. Se jäi nyt vähän lyhyeksi, mutta Ed nyt on tollanen. Ja katos tänne mitä tuli piirrettyä! Kiitos pelistä. Jos lopetetaan tähän ^^
Mori
 

Re: Holy men and memories

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Loka 2014, 23:06

Lempeä hymy sai hellyyttäviä vivahteita toisen todetessa pitävänsä jostakin enemmän kuin ystävänä. Muttaman romanssin itsekkin kokeneena nainen ymmärsi hyvin mitä toinen tarkoitti. "Se lienee vastapuolen valinta." Leona kertoi pohtien, ehkä miehen pitäisi vain ymmärtää kertoa tunteistaan.
Ikääntymisen kiperä kysymys sai kuitenkin piraatinkin raapimaan päätän. Olisi kyllä monelle surulliselle hetkelle aihetta jos tietäisi jäävänsä henkiin rakkaansa kuihtuessa ajan mukana pois. "Kenties kyse on enemmän matkasta kuin määränpäästä." Punapää totesi jälleen, niinhän se usein rakkaudessa oli. Ei kannattaisi ajatella miten pitkään tanssi kestää, kuinka kauas jalat kantavat, vaan pitäisi tarttua tiukasti hetkeen ja nauttia jokaisesta hengenvedosta aivan kuin ne olisivat viimeisiä.
Leona nyökkäsi hymähtäen toisen udellessa jälleen niin huolehtiva sävy äänessään naisen hyvinvointia. Kyllä punatukka selviäisi.
Tyytymättömämmän kuuloinen hymähdys kävi ilmoille miehen vähätellessä jälleen arvoaan. totuus oli kuitenkin se että pisamaposkella oli kolme kertaa korvattavana henkiriepunsa pelastaminen. "Se onnistuu kyllä." Nainen vastasi kallistaen päätänsä rennosti, hän luokittelisi Edwardin ystäväkseen, halusi tuo tai ei.
Ääni kellossa muuttui kuitenkin pikaisesti. Nyt ihmissusi kuulosti jopa agressiiviselta, saaden tuon kipinöivän kuuman tunteen tarttumaan osittain jopa Leonan ajatuksiin ja ilmeisiin. Punapää ei saisi lähestyä saati edes nähdä toista. Mies tilitti siitä kuinka olisi parasta naiselle pysyä tuosta kaukana, kuinka toinen tuntuikin tahtovan niin paljon kurjuutta osakseen. Miehen noustessa ylös ponkaisi piraattikin tolpilleen.
Epätoivo toisen auttamisesta sai Leonan kuitenkin laskeutumaan kyykkyyn. Hän tunsi olevansa lukossa, hän oli koittanut sanoa vaikka ja mitä, mutta silti mies tuntui löytävän sanoja karkottaakseen punapään, kun taas Leona ei tuntunut saavan mitään suustaan ulos. Äkkiä sinisten silmien vierelle tuli lämmin lipaisu, toinen oli muuttunut sudeksi, katsoen surullisilla eläimen silmillä naista. Pedon pukatessa piraatin kättä, tuo silitti ehkä viimeistä kertaa toisen lämmintä turkkia.
Suden kuitenkin kääntyessä pakoonpäin, ponkaisi nainen takaisin seisomaan. "EDWARD !" Tuo karjaisi ottaen ison harppauksen toisen perään, jääden kuintekin nuotion ääreen seisomaan. Sekalainen raivon ja auttamisen halun tunne risteili tuon rinnanalla, mitä olisi enään tehtävissä ? Susi katosi matkoihinsa pimeään metsään, ja vielä hetken lämmiteltyään punapää totesi joutuvansa hiippailemaan vauhdilla takaisin laivalle. Hän ei ollut tarpeeksi varautunut viettääkseen näin kylmää yötä ulkona.
//Sori kesti ihan hirveen kauan näpytellä :/ Hooooootttiiss :D Kiitos ja kumarrus :)//
Kitty
 


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron