Karvaiset matkaajat || Mori

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Huhti 2015, 18:44

Kalma iahti silkasta säikähdyksestä kun hänet yht`äkkiä raahattiin kolon perälle takaisin Edin toimesta. Oli tuonkin jo aika herätä! Kalma oli jo innoissaan osallistumana taisteluun, mutta hänen syliinsä iskettiinkin laukut ja muut tavarat... ja Ed katsoi häntä merkittävästi kävellen kolon perälle paljasten salaisen ulkoskäynnin, jonka oli aavekoiran oppien mukaan peittänyt. Kalma katsoi koloa ja sitten Edwardia joka viittoi jo koiraa menemään sisälle, sanoen että hänen olisi päästävä puron toiselle puolelle. Kalma tietenkin epäröi hetken niin haavojen kun Edin itsensä turvallisuuden puolesta, mutta Ed jo tönsi koiraa menemään koloon. Kalma katsoi Ediä eriparisillä silmillään hetken, mutta tarrasi sitten repusta ja vaatteista lähtien niitä mukanaan raahaten koloon. Ed sulki perästä sisäänkäynnin ja Kalma katsoi taaksensa vielä.. Kalma olisi halunnut vain juosta auttamaan Ediä, mutta uskoi miehen selviävän ja olevan edes jokin suunnitelma. Tähän uskoen Kalma vaihtoi muotonsa nyt humaaniseksi, veti repun osittain selkäänsä ja lähti konttaamalla kulkemaan tässä ensihätään tehdyssä kolossa hitaaseen omaan tahtiinsa. Jokainen liike sattui ja voimat loppuivat nopeasti, mutta Kalma sinnitteli itsenä aina ulos kolosta. Kalma katseli ympärillensä nopeasti ja raahasi itsensä puun luokse, jota vasten rintaansa kivuliaasti pidellen nousi ylös irvistellen. Päässä pyörähti ylös nousemisen jälkeen, mutta Kalma ravisti päätään ja piti katseensa ylhäällä ettei tuupertuisi. Mies katseli ympärillensä.. Ed oli puhunut jotakin purosta, kai sinne pitäisi mennä? Kalma oli ottamassa askelia kun parahti kivusta kun äkäinen koira syöksähti jalkaan kiinni. Kalma totta kai kaatui helposti selällensä sellaiseseta kun tasapaino ei muutenkaan ollut mikään loistava. Kalma sihahti ja kirosi yrittäen jalkaansa retuuttavaa koiraa potkia pois kimpustaan. Koira kyllä päästi irti, mutta vain hetkeksi ja oli aina yhä uudestaan kimpussa rähisemässä ja haukkumassa. Kalma menetti hermonsa hyvin nopeasti ja kivusta välittämättä syöksähti koiraa kohden terävät hampaat ja kynnet ojossa, mutta ei ehtinyt saattamaan hyökkäystään loppuun kun olkapäästä upposi läpi hopeinen nuoli. Kalma inahti pidellen olkaansa hammasta purren. Koiran omistaja hevosen selässä oli vain pelastanut koiransa ja huomasi kyllä jo etäältä ettei tämä friikki ollut ihmissusi. Hopeinen nuoli ei vaikutti täysin normaalisti tähän otukseen ja ulkonäkö kertoi tarpeeksi.
"Sain yhden!" Mies huusi pimentoon kavereillensa samalla kun laskeutui ratsailta ottaessaan köyttä satulavyöltä matkaansa lähtien sen kanssa varmin askelein kävelemään aavekoiraa kohden. Kalma tuijotti muristen miestä ja syöksähti maasta miehen päälle terävät hampaat ojossa. Mies hymähti ja reagoi loukkaantuneen iskuun helposti vain vetämällä jalat alta, jolloin Kalma kaatui turvallensa maahan. Miesasetti jalkansa koiran selänpäälle ja veti kädet selän taakse sitoen ne, sekä jalat estäen aavekoiraan liikkumasta. Kalma yritti purra köysiä poikki mutta mies potkasi Kalmaa kasvoihin ja tunki suuhun maastaan löytämän lähimmän kapulan palan, sitoen köydellä sen kiinni niskantakaa kuin kuonokopan konsanaan. Tämän jälkeen mies sitoi köyden toisen pään hevosen satulaan ja komensi koiraansa seuraamaan, lopettamaan räksyttämisen. Tämän jälkeen mies komensi hevosensa liikkeelle ja päätti raahata tämän friikin tovereidensa luokse. Raahauksen aikana Kalma kärsi pahoin, tuo vain pyöri hevosen mukana pystymättä tekemään mitään ja vain näki etääntyvästi kuinka Ed tuli ulos kolosta. Kalma yritti mumisten huutaa varoitusta koirasta, mutta häntä kukaan kuullut. Ed oli hetkessä metsästäjien kynsissä.

Kalman napannut metsästäjä raahasi Kalman vielä kololla kahden seipään kanssa olevan tovereidensa luokse. Miehet katsoivat sidottua Kalmaa kysellen oliko tuo muka se "ihmissusi". Ratsailla ollut mies vastasi kielteisesti, mutta kai tuostakin muutama kolikko tulisi tyrmään raahattuna. Mies kuitenkin sanoi että kaverit tarvitsivat apua suden kanssa, joka oli kolostaan nyt tullut ulos.. sen riehumisen kuuli pimeydestä tänne saakka. Nämä kaksi menivät muutaman muun avuksi pitkien seipäiden kanssa. Mies vilkasi köysissä olevaa aavekoiraa, joka kuunteli kuinka Ed taisteli henkensä edestä jossakin tuolla pimeydessä ja kuinka miehet huutaen neuvoivat toisiaan miten toimia.
"Kaverisi kuolee." Mies totesi sylkäisten maahan Kalman eteen ja laskeutui ratsailta irroittaen köyden satulasta päättäen pistää tämän kummajaisen kunnon pakettiin. Ja niin mies tekikin. Kalma pyristeli vastaan niin rajusti että vanhat haavat alkoivat uudestaan vuotamaan repemällä auki tikkauksia myöten, mutta se oli turhaan kun mies oli sitonut aavekoiran tiukkaan pakettiin puuhun kiinni. Tämän jälkeen mies vain lähti kavereidensa avuksi kaatamaan sutta nuolen ja jousien kanssa.
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Huhti 2015, 19:32

Chloros havaitsi ensinnäkin varsin mielenkiintoisen saaliin. Hevosen vieressä näkyi olevan mytty, tai paketti, joka tuoksui ihmiselle, mutta siitä leijaili samalla etova haju. Chloros kuitenkin ilmestyi Kalman eteen. Hän tutki Kalmaa ja tuli lähemmäs. "Onkos tuo ihmissusi kaverisi? Parasta lähteä apuun, tai ompi susi pian vainaa." mies totesi naureskellen, mutta tarttu maassa törröttävään seipääseen. Hän käytti sen terää hyväkseen ja vapautti miehen. Samalla salaa maistaen tuon verta. Maistui tavalliselta ihmiseltä, mutta he saattaisivat saada tarpeeksi lihaa ja tämä yksilö oli aika surkeassa kunnossa. Ei siis hänen mahalleen tälläkertaa. "Tik tak... Aika käy." hän totesi ja katosi siinä samassa paikalta.
Peto raivosi minkä ehti, se oli saanut jo yhden ihmisistä suuhunsa ja retuutti sitä. Mies oli toden totta aivan kuollut suden suussa, mutta mikä kauheinta olivat ne nuolet, jotka törröttivät ihmissuden selästä. Se jätti miehen niille sijoilleen ja hamusi lisää. Äkisti joku metsästäjistä sai kurkkuunsa neulan ja muutaman otsaansa. Mies kaatui ja muut näyttivät täysin yllättyneiltä. Kuului naurua, mutta ei metsästä vaan kaikkien lähellä olevien päässä. Miehet hätkähtivät. "Mitä? Onko täällä lisää?" joku huudahti ja unohti samalla ihmissuden olemassa olon. Susi avasi kammottavan kitansa ja puraisi miehen kylkeen. Kuului miehen huudahdus ja muiden metsästäjien. He olivat olettaneet saavansa helpon saaliin loukkaantuneesta ihmissudesta, mutta näytti pahasti siltä, että kuolemaakin läheisempi ihmissusi jatkaisi kuoleman jälkeenkin näiden metsästäjien tappamista. Joku mies ampui taas yhden hopeisen nuolen kohti Edwardia, sen peto viskaisi kahtia ja karjaisi. Verta vain lensi sinne tänne.

"Hyvä herra... Käytös tapasi..." kuului kumiseva ääni, kun sini tukka ilmestyi ja halkaisi yhden miehistä miekallaan. Livius poistui nopeasti paikalta, koska ihmissuden alle hän ei halunnut jäädä. Enää jäljellä oli kaksi metsästäjää ja muutama koira. Koirat näyttivät luovuttavan lojaalisuuden suhteen ja syöksyvän pakoon, haistaen häviön vahvempana kuin voiton. Miehet näyttivät hätääntyvän ja ottavan jalat alleen.
Ennen kuin kaksi metsästäjää ehti yhtään kauemmas, kettinkin kiertyi heidän kehot yhteen. "Ei minnekään, hyvät herrat." Chloros sanoi, laskeutuen maahan ja nosti samalla miehet roikkumaan oksalle. Miehet huusivat jotain sekavaa, ehkä se johtui ihmissudesta, joka asteli raskaasti kohti viherpäätä. Altan ilmestyi hänen luokseen. Lopetanko sen? hän kysyi ja oli valmis käymään pedon päälle. Chloros kuitenkin pudisti päätään. "Älä, se näyttää siltä, ettei se halua meitä... Vaan sinut." viherpää totesi ja katsoi Kalmaan, joka oli siellä jossain kauempana. Liviuskin laskeutui maahan ja katsoi vähän hätkähtäen ihmissutta, joka ohitti heidät. Jokaisella askeleella sen muoto pienentyi ja siitä tuli inhimillinen. Edward käveli hitaasti eteen päin, juurikaan ilme värähtämättä. Nuolia taisi olla kuusi hänen selässään ja ne sauhusivat. verta oli joka puolella ja sitä tippui aina jokaisen askeleen verran. Chloros kuunteli hiljaa miehen askelia. Hän alkoi itsekin lähestyä kävelevää ihmissutta. Livius tarttui häntä olkapäästä. "Mitä sinä teet? Se on liian vaarallista." viherpää sivuutti veljensä käden. Hän halusi nähdä toisen kärsimyksen, ehkä viimeisen hetket. Hän avasi tikatun silmänsä, nähdäkseen tapahtuman. Yön valo piirsi kuvan, verisestä nuorukaisesta.

"Kalma..." Edward henkäisi, ennen kuin kaatui maahan miehen eteen. Juurikaan elon merkkejä näyttämättä Chloros astui ihmissuden viereen. "Nääh.... Olipas surkea näytös." hän totesi ja tarttui ihmissuden hiuksiin ja nosti tämän verisen naaman ylös maasta. "Hei! Näytähän vähän jotain..." hän katsoi, ettei miehestä enää ollut mihinkään, hyvä kun hengitti. Tylsistyneenä mies päästi irti Edwardin hiuksista ja kasvot läsähtivät takaisin maahan. Chloros tutki kaikessa rauhassa kehoa. Hän hipelöi miehen selässä sojottavia nuolia. "Ne pitäisi varmaan vetää irti?" Livius ehdotti ja tuli Chloroksen viereen. Vihdoinkin kun oli jokin keho, jota ei halunnut syödä, sitä pystyi tutkimaan. Altan tuli mukana ja pyöritti vain violetteja silmiään. Hän vähät välitti lähes kuolleesta ihmissudesta. Hän meni Kalman luo. Hän katsoi tätä tarkkaan ja sitten Edwardia. Hän nuuhkaisi kerran Kalmaa. Minusta tuntuu, ettei kumpikaan elä pitkään... Mitä tehdään Regan? Altan kysyi, kun hän tuli Edwardin luo. Livius oli jo irrottanut puolet nuolista miehen selästä. Chloros katsoi Kalmaa.
"Oletko tajuissasi? Hmm?" hän kysyi ja Livius veti viimeinen nuolen ihmissuden selästä. Paita alkoi hitaasti punertua. "Järjestitte sellaisen esityksen, että saimme mukavasti ruokaa... Hmm..." Chloros hieroi leukaansa. Livius katsoi ihmissuden selkää. "Näyttää aika vakavalta... Ei tämä mies selviä, jos odotamme vielä. Chloros?" viherpää näytti ärtyvän veljiensä kyselyistä. Nämä selkeästi halusivat pelastaa kaksikon. Miksi? Ei hajuakaan. Se oli ihmissyöjien outous. He tekivät mitä päähän tuli. "Okei, okei... Ala sitten tehdä..." Chloros totesi ja Livius pisti toimeksi. Hän käänsi Edwardin ympäri ja riisui kaapunsa. Teki siitä suikaleita, joilla nopeasti sitoi miehen haavat. Saisi riittää siihen asti, että he löytäisivät parempaa käytettävää. Chloros astui Kalman eteen.

"Saimme kuusi ihmistä, joten menkööt teidän henkienne pelastamisesta... Kiitos näytöksestä." hän naurahti ja nosti helposti Kalman olalleen, juurikaan välittämättä sattuiko tuohon.

//Ihmissyöjä pelastus on tullut xD Omg nauran, miten nää kohtelee niitä xD EDIT: kirjotusvirheitäkin tarkastelin xD Pitäisi olla kunnossa kai?
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Huhti 2015, 20:56

Kalma hätkähti kun hänen eteensä ilmestyi viherpäinen ja maskinaamainen mies. Kalmalla ei ollut hajuakaan mitä tuo hänestä halusi, mutta pelkkä olemus kertoi jo omaa tarinaa viherpäästä. Kalma alkoi rimpuilemaan ja murisemaan suussaan olevan kepukan takana, vaikka se olikin täysin turhaa. Ei Kalma minnekkään päässyt. Kalma kuitenkin kuullessan viherpään kysymyksen, oliko ihmissusi hänen ystävänsä, lopetti aavekoira rimpuilun katsoen viherpäistä miestä nyökäten pienesti kerta ei pystynyt puhumaan suussa olevan kapulan takia. Tämän vastauksen saatuaan vihreäpäinen mies nosti maasta seipään ja yhdellä levyellä liikkeellä vapautti aavekoiran köysistä kehottaen koiraa kiirehtimään ystävänsä puolesta. Kalma tiesi ilman kehotustakin ja repi köydet irti ympäriltään kuin sen kirotun kapulankin suunsa edestä heittäen sen jonnekkin maahan. Sitten Kalma yritti nousta maasta tärisevien jaloin irvistellen kivusta, päästen vain hieman maasta ylös kun kaatuo takaisin polvillensa maahan ähkäisten kivusta. Kalma katsoi väsyneellä katseellaan käynnissä olevan taistelun suuntaan ja siellä riehuvaa Ediä, joka taisteli henkensä edestä.. kun hän taisteli että pääsisi edes ylös. Kalma tunsi itsensä varsinaiseksi surkimuseksi ja hammasta purren yritti uudestaan ylös tällä kertaan onnistuen, lähtien kävelmeään hitaasti yksi horjuva ja ontuva askel kerrallaan kohden riehuvaa taistelua. Vaikka tuskin puoli kuntoisesta aavekoirasta olisi edes mitään apua, mutta ei siinä paikallaankaan istumisesta ollut.

Kalma joutui käyttämään kaikki voimansa, keskittymisensä vain ja ainostaan hitaaseen askel askel liikkumiseensa, ja taistelu oli ohi ennen kuin Kalma oli edes ehtinyt mukaan tai edes lähelle. Ehkä se oli vain hyvä koirasta tuskin olisi ollut enään mihinkään. Eikä oikeastaan enään ollutkaan.. Kalma huohotti ja hengitti raskaasti ottaen enään sen yhden viimisen askeleen ennen kuin keho päätti iskeä lopun tälle rääkille. Kaikki sumeni ja katosi aavekoiran näköpiiristä kun tuo tömähti maahan vailla mitään vastaan ottamista ja heräsi muutaman sekunnin päästä hieman pihalla mitä oli tapahtunut juuri äsken. Näkökenttä oli vieläkin hieman heittävä, mutta Kalma nosti itsensä käsien varassa ylös ja vain kaatuakseen kyljelleen. Ei, hän ei enään jaksanut yhtään liikkua. Kalma kuuli ihmissyöjien puhuvan, kuuli niitä olevan ainakin kolme, mutta ei jaksanut kiinnittää huomiota puheen aiheisiin millään tasolla.. vasta siinä vaiheessa kun hän kuuli Edin äänen hieman kauempaa Kalma käänsi päätään ihmiseksi muuttuvan suden suuntaan, joka kattui maahan. Vieras kolmikko alkoi nopeasti pyörimään kuolevan Edin ympärillä.
"Ä-älkää.." Kalma sanoi heikolla äänellä yrittäen raahata itseään lähemmäksi totta kai siinä luulossa että kolmikko aikoisi vahingoittaa tajutonta Ediä. Kalma ei muutamaa senttiä pidemmälle päässyt vaan jäi makaamaan maahan kyljellään hengittäen raskaasti kohdistaen nyt katseensa lähemmäs tulleeseen ihmissyöjään, joka ei ollut aikaisempi viherpää.
"Näytänkö muka kuolleelta?" Kalma kysyi heikosti naurahtaen kun häneltä käytiin kysymään oliko hän tajuissaan. Ainakin sen verran että tilanne taju oli vielä kunnossa jossakin määrin. Kalma kohotti yllättyneenä kulmiaan kun tämä kolmikko alkoi vihjata että he aikoisivat pelastaa heidät kiitokseksi lihasta, sekä esityksestä. Kalma oli hieman epäuskoinen ja epäilevä tälläistä erikoista tarjousta kohtaan. Olivathan hekin lihaa ja paljon helpompaa vielä kuin nämä metsästäjät. Kalma ei kuitenkaan käynnyt mitään sanomaan, kuunteli vain aloiltaan mitä kolmikko puhui.
Hetken päästä Kalma saikin tuntea kuinka hänet nostettin kevyen oloisesti olalle ja lähetiin kantamaan kuin mitäkin perunasäkkiä. Kalma ei pitänyt tilanteesta ollenkaan, eikä siintä kuinka häntä kannettiin, mutta ei voinnut valittaa.. jättäisivät vielä hänet matkalle turhan kärkkäisenä. Eikä Kalma jaksanut valittaa nyt muutenkaan.
"Minne viette meidät?" Kalma kysyi väsyneellä ja kuivalla äänensävyllä katsoen viherpäätä.

// Itsekkin täällä repeilin aika pahasti xD Tästä kyl tulee jotaa niin mielenkiintoista :---D Jaa en mä lukihäiriöisenä mitää oo huoman. //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Huhti 2015, 21:30

Toinen näytti olevan sen verran elossa ja tajuissaan, että kykeni kysymään, mihin heitä vietiin. Chloros naurahti siihen. "Jonnekin, jossa saatte apua ilman meitä... Ruokamme kun ovat täällä." Chloros totesi ja katsoi, kuinka Livius nosti ihmissuden selkäänsä. He lähtivät reippaasti eteen päin.
Edwardilla itsellään ei ollut tietoa laisinkaan mistään. Hän ei edes tiedostanut kolmikon olemassa oloa. Hän tunsi vain syvän uupumuksen, kivun ja rauhallisuuden. Pahimmassa tapauksessa hän ei jaksaisi enää herätä, siltä se tuntui. Tyhjältä. Kalmankaan kohtalo oli täysin tuntematon, ei hän enää siinä vaiheessa nähnyt ketään edessään. Huhuillut vain keskelle pimeyttä. Missä Kalma oli? Oliko hän kunnossa vai kuollut. Mitä Ed tekisi jos tuo olikin kuollut. Hän syyttäisi itseään. Olisi ehkä vain parempi jäädä tähän tyhjään tilaan, eikä koskaan yrittää herätä.
Livius käveli Edward selässään Chloroksen vierelle. "Täytynee vähän kiirehtiä... Kaveriltasi loppuu muuten happi." viherpää totesi Kalmalle, kun hän keskusteli samalla telepaattisesti veljensä kanssa. Miehet pistivät vauhtia. Maastossa kävely oli helppo muutaman matkustajankin kanssa. He löysivätkin jonkin tapaisin hökkelin keskeltä metsää, se vaikutti hylätyltä tai sitten asukkaat eivät koskaan olleet palanneet. Punapää kävi varmistamassa alueen, jos niitä ihmisiä tai muita olentoja kuitenkin ilmenisi paikalle. Kaikki vaikutti olevan turvallista ja niin ihmissyöjät laskeutuvat pihaan. Chloros nuuhki paikkaa. "Hm.... Näyttäisi olevan tyhjä..." hän mutisi ja meni avaamaan talon oven. Kalma olallaan, hän astui sisään ja tutki ympäristön. Muut veljet tulivat perässä vilkuillen ympärilleen. Näytti tarpeeksi hiljaiselta paikalta.
Chloros "laski" Kalman läheiselle sohvalle, kun taas Livius laski Edwardin patjalle, jonka Altan oli löytänyt nuuskiessaan paikkoja. Ihmissusi todellakin kärsi vähäisestä hapesta, hän näytti hengittävän kovin minimaalisesti, mutta ei se ihme ollut. Olihan sitä tullut törkittyä hopealla muutamaan kertaan ja verta vuodatettu ehkä litra jos toinenkin, niin kyllä siinä vähäisessä hapessa oltiin.

Ihmissyöjt tutkivat hetken paikkoja, kunnes Chloros käski tehdä tulen takkaan ja kuumentaa miekka, joka Liviuksella oli. Se oli hätä keino saada ihmissuden veren vuoto lakkaamaan. Tulen roihutessa pitkästä aikaa vanhassa takassa Livius työnsi miekkansa liekkeihin ja odotti, että sen terä muuttui punaiseksi. Altan avasi siteen ja Chloros sitoi Edward suuhun puukapulan, niin kuin Kalmalle oli tehty, mutta tämä oli sitä varten, ettei mies puraisi kieleensä.
Punaista hohkava miekka tuotiin ihmissuden lähelle. Chloros otti miekan, koska se oli kuuma ja tuotti kipua. Tosin sinipää olisi jäänyt nauttimaan kivusta, mutta veljen katsoessa sen tarpeettomaksi, hän väisti pitelemään ihmissuden jalkoja. Altan piti käsistä kiinni. Ed oli kieräytetty mahalleen ja kuuma miekka painettiin vasten hänen ihoan. Miehen keho nytkähti ja pää liikahti, kun palaneen lihan haju valtasi huoneen. Selän polttamisen jälkeen he polttivat vielä kyljen ja olan haavan kiinni. Toimenpide oli tuskallista katsoa, mutta viherpää nautti jokaisesta pienestäkin värähdyksestä, mitä ihmissuden keho teki.

Miekka siirtyi pois ja Livius upotti löytämänsä sidetarpeet viileään veteen. Hän sitoi niillä poltetun ihon. "Taitaa käydä niin, että kaveri tarvitsee jotain salvaa... Rasvaa ihan mitä tahansa, mikä auttaa noihin poltettuihin alueisiin." Chloros totesi ja kävi Kalmaan käsiksi. Ei aggressiivisesti, vaan hän katsoi miehen haavat yksinkertaisesti läpi ja sitoi ne sidetarpeillaan, mitä oli mukana ja mitä jäi jäljelle ihmissuden käärinliinoista. Hän ei käsittelyjään säästellyt. Mitä enemmän ääniä, sitä parempi.
"Pärjäilkää." mies huikkasi, kun katsoi tehneensä tarpeeksi. Veljet lähtivät muitta mutkitta omille teilleen. Heillä ei ollut enää mitään tekemistä näiden kahden kanssa. Pärjätkööt itsenään ja jos musta tukkainen mies kuolisi, voisi tämä varmistua siitä, että kyllä Chloros poimisi tuon mukaansa.

Edward makasi patjalla juurikaan liikkumatta. Hänen rintakehänsä kohoili harvaan ja hän näytti muutenkin olevan hyvin tuskainen kaikkine hikipisaroineen. Veri oli miehestä pyyhitty ja paita poltettu takassa, enää oli syvä hiljaisuus. Huominen paljastaisi oliko kumpikaan hengissä siinä vaiheessa enää. Jos nyt voisi enää toivoa, niin sitten toivottiin kohtaloa peliin. Jonkinmoista apua.

//*Dramaattista musaa taustalle* Ah god, kun noi ihmissyöjät ei nyt tosiaankaan oo sellasta pelastus ainesta niin tuo varmaan riittänee niiden osalta? Sen enempää mitään tutustumis leikkejä tarvii kehitellä :'D
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Huhti 2015, 22:23

Paikkaan jossa he pärjäisivät ilman tätä kolmikkoa. Kalma ei vastanut, mutta ajatteli että kolmikko veisi heidät johonkin kylään jossa olisi mahdollisia hoitajia jotka voisivat auttaa heitä haavojen kanssa. Se olisi ollut kaikkien kannalta parasta. Kalma sai kuitenkin todeta että hän oli väärässä. Totaallisen väärässä minne kolmikko heitä oikein raahasi. Hylätty ränsistynyt mökki, jossa ei ilmeisesti ollut asuttu enään useampaan vuoteen. Valittamisen varaa ei kuitenkaan ollut kun loukkaantunut kaksikko raahattiin sisälle, Ed patijan päälle ja Kalma lähes tulkoon heitettiin sohvan päälle makaamaan selällään. Kalma irvisti kovakouraisesta kohtelusta, mutta joutui jäämään sivusta katsomaan mitä kolmikko teki. Tuli sytytettiin takkaan, jossa alettiin kuumentamaan miekkaa ja kun se oli saatu hohtavan punaiseksi niin kolmikko ryhtyi polttamaan Edin haavoja kiinni. Kalma ei boinnut itse sitä katsoa kuinka Edin juuri ja juuri tietoinen ruumis nytkähteli kuuman raudan osumista haavoihin. Palannut liha haisi huoneessa ja Kalma varmasti kuvitteli, mutta aivan kuin kolmikko olisi nauttinut Edin heikoista elonmerkeistä.

Kun Ed oli hoidettu, oli aavekoiran vuoro. Viherpäinen käveli sohvalla reporankana makaavan aavekoiran luokse, todeten että Ed tarvisti haavoihinsa jotakin salvaa. Kyllä Kalma sen tiesi, mutta hän pystynyt sitä tähän hätään mitenkään taikomaan mistään. Ei hän velho ollut. Kalma ei kuitenkaan saannut aikaa vastata viherpäälle kun tuo kävi yllättävän kovakouraisesti käsiksi, jolloin Kalma henkäisi kivusta.. josta seurasi sitäkin rajummat hoito menetelmät. Olkapäästä törröttävä nuoli revittiin vain irti ja heitettiin lattialle, Kalma huusi kuin pikku lapsi, ja haava paikattiin kevyellä sideharso kerroksella. Isomman haavan kohdalla Kalma sai uudet sideharsot, mutta ei voinnut olla inahtamatta sen tähden kuinka kovakouraisesti tuo viherpää repikään ne irti hänestä. Poltti ne takassa ja seuraavassa hetkessä kolmikko oli tekemässä lähtöä.
"Kiitos.." Kalma sanoi heikosti hymähtäen ja nukahti muutaman sekunnin päästä vain enään iloisen takkatulen valaistessa tilaa ja rätisten pesässään.

Kalma ei tiennyt laisinkaan kuinka kauan hän oli nukkunut, mutta oli jälleen pimeää.. täysin tuntematon kellon aika ja mistä sitä tiesi vaikka olisi vetänyt yhden päivän ylikin. Takassa ollut tuli ainakin oli jo hiipunut aikaa sitten. Mies yski kuivaa kurkkuaan kevyellä yskällä ja katseli paikkoja omalta paikaltaan, katsoen Ediä joka nukkui edelleenkin täydessä unessa patijalla. Kalman silmiin osui myös joku muukin Edin luona.. iso pulska rotta ja sillä oli kavereita. Kalma lipasi kuivia huuliaan ja muuttui koiraksi syöksähtäen rottien kimppuun, saaden surkeasti vain sen yhden kiinni, jonka tappoi retuuttaen päätään puolelta toiselle kunnes rotta hiljeni. Kalma oli nälkäisenä hetkeksi unohtanut haavansa ja nyt ne muistuttivat häntä olemasta olostaan kivulla ja säryllä äkkinäisen liikkeen johdosta. Koira irvisti nilkuttaen rotta hampaissa Edin viereen makaamaan, laski pyydystämänsä rotan siihen lähelle ja alkoi nuolemaan kevyesti Edin kasvoja.

// Ehkä vaa parempi :-D Kalman henki ainakin vaarassa mitä kauemmaksi aikaa kolmikko olisi jäännyt .___. //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Huhti 2015, 22:57

Edward liikuskeli jossain syvän tiedostamattomuuden ja tajunnan rajamailla. Hänellä oli toisinaan kovia kipuja ja toisinaan hänellä ei ollut. Tuntui kun hän leijuisi jossain ilmassa juurikaan mitään allaan. Ainut asia mihin hän saattoi lopulta reagoida oli jokin kosketus. Lämmin ja kostea. Ed ei kuitenkaan avannut silmiään. Hänen hengityksensä oli toki muuttunut tasaisemmaksi, mutta poltetut haavat aiheuttivat yleensä sivuoireita, kuten kuumeen ja valtavaa heikotusta. Mikä tietysti oli jo miehen päällä valmiiksi. Ed liikahti ja hänen kasvonsa vääntäytyvät irvistykseen. Hän avasi silmänsä, raotti vain. Juurikaan näkemättä mitään, silti hän aisti jonkun läsnä olon. Oliko se Kalma tai metsästäjä ei hän osannut arvioida. Samalla kun aistitkin olivat turta. Tuntui ettei hänen kehonsa halunnut reagoida mihinkään muuhun kuin kipuun. Ärsyttävään kipuun.
Silmät liikkuivat hitaasti, kunnes ne sulkeutuivat takaisin kiinni ja miehen suusta kuului vain hiljaista kähinää. Puhumista se ei muistuttanut. Enemmänkin sitä, että Ed yritti saada keuhkoihinsa ilmaa kuivan kurkkunsa kautta.

Hänen tilansa tuntui huononevan pienesti korkean kuumeen liekitellessä hänen kehollaan. Paikkoihin sattui ja poltti, mutta mitä hän tiedottomana siihen pystyi valittamaan? "...Kalm.." kuului hiljainen äännähdys miehen tärisevältä suulta, kun keho tuntui taistelevan kuumetta vastaan. Ed avasi uudestaan silmänsä, hän yritti liikuttaa kättään. Sattui. Olkaan sattui niin saakelin paljon, ihmissusi inahti pienesti ja hänen naamansa oli taas ihan irvistykseen mennyt. Varmaan hyvin kaunista katseltavaa. Tajuttomuus vei aina yhä uudelleen mukaansa.
Pari yötä taisi siinä mennä, ennen kuin ihmissusi palasi heikosti elävien kirjoihin. Edward avasi silmänsä, hänen suutaan kuivasi ja hän tunsi kehonsa olevan erityisen puolteleva sieltä täältä. Samoin päiviä jatkunut kuume riivasi hänen oloaan. Vihreät, väsyneet silmät katselivat ympärilleen. Näkökenttä oli sumea ja Ed tunsi, ettei ollut liikkunut asennostaan pitkiin aikoihin. Missä he ikinä olivatkaan, sen mies halusi tietää. Kulmia kurtistaen hän avasi suunsa, "..Kalma?" Ed kysyi hiljaa ja yritti nostaa päätään, mutta jyskyttävä päänsärky pysäytti hänet. Ed nosti toista vielä tervettä kättään ja kokeili kehoaan. Hän tunsi polttavan tunteen siellä täällä. Oliko häntä poltettu, siis hopean lisäksi. Oliko Kalma tai joku tuonut hänet tänne. Paikka näytti olevan jonkin näköinen talo, hyvin hiljainen sellainen.

Sieltä täältä kuului aina välillä jyrsijöiden ääniä. Eli vanha talo kyseessä, ei lattiakaan näyttänyt kovin puhtaalta.Ed sulki silmänsä ja yritti kasata ajatuksiaan tapahtumista. Hän oli törmännyt metsästäjiin, Kalmaa ei ollut näkynyt missään ja viimeinen muisti kuva oli ollut se suunnaton kipu. Ed avasi silmänsä uudestaan ja yritti liikkua, mutta älähti lopulta. Eihän siitä tullut mitään.

//Uskon O___O Ei ole tuo Chlorosin käsittely hienovaraisinta ei...
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Huhti 2015, 12:33

Ed liikahti ja Kalma lopetti miehen kasvojen nuolemisen helutellen häntäänsä odottavasti että mies heräisi, että tuo voisi syödä, ja niin ihmissusi tekikin. Ainakin jossain määrin. Miehen silmät raottuivat hieman, mutta vain hetkeksi aikaa kun ne sulkeutuivat jälleen ja Ed oli jälleen unessa. Kalman karvaisilta kasvoilta näkyi sula pettymys ja häntäkin lässähti alas kuin ammuttuna. Kalma ymmärsi että Ed oli liian heikko herätäkseen vielä, joten Kalma antoi miehen nukkua rauhassa ja itse nappasi hetki sitten pyydystämänsä rotan hampaisiinsa ja asetti sen tassujensa väliin alkaen sitä syömään, vaikkei siinä kyllä paljoa mitään syötävää ollutkaan. Se vain oli suupala muuten niin nälkäiselle koiralle. Rotta oli syöty muutamassa minuutissa turkkineen ja luineen päivineen, jonka jälkeen Kalma nousi Edin viereltä kankeasti ja hyvin vaikean näköisesti. Hän halusi juotavaa.. Kalma nilkutti ulos ovesta vain muutaman askeleen verran ja söi lunta janoonsa. Olihan se todella kylmää ja tuntui jäädyttävän suun, mutta se toi helpostusta muuten niin kuivaan kurkkuun. Tämän jälkeen Kalma muuttui humaaniseksi, tunsi kuinka kylmä jäätävä pakkanen iskeytyi muutamassa sekunnissa paljaaseen ihoon kiinni, jolloin Kalma veti kätensä itseään vasten lähtien etsimään talon vierestä mahdollista halkovarastoa. Toivottavasti sellainen olisi tai puiden kerääminen olisi täyttä helvettiä jäätyneestä maasta tässä kunnossa. Onneksi sellainen oli, tai ainakin jokin sen kaltainen... Kalma kokeili ovea ja se oli lukossa.
"Niin tietysti." Kalma sihahti ja otti paremman otteen oven kahvasta ja veti sitä muutaman kerran todella kovaa itseään päin, kunnes vanha puinen ovi lopulta antoi periksi ja hajosi jättäen lukot paikoillensa. Kalma hieroi irvistellen loukkaantunutta olkapäätään kävellessään sisään, katsellen mitä oli entinen asukas jättänyt taakseen. Puita oli ja paljon.. ehkä heille kahdelle jopa parin viikon ajaksi. Se oli helpottavaa, ei tarvinnut lähteä kaivamaan jäisestä ja lumisesta maasta jäätyneitä oksia. Kalma otti muutaman halon matkaansa, kurotti maasta muutaman kuivan lehden matkaansa ja palasi takaisin sisälle sulkien oven perästään. Näky oli melkoinen järkytys kun Kalma astui sisälle.. rotat olivat helpon ruuan perässä ja suorastaan parveilivat Edin kimpussa kiipeilemällä tuon päällä.
"Hei! Hän ei ole ruokaa!" Kalma ärähti tiputtaen halot maahan ja syöksähti rottia kohden, jotka hajaantuivat sinne tänne omiin piiloihinsa. Kalma murahti ja kävi noukkimassa halot lattialta polvistuen takan luokse. Takka hohkasi vielä lämpöä ja ehkä olisi vielä toivoa saada se syttymään. Kalma asetti muutaman halon pesään ja perään kuivia lehtiä. Muutaman sekunnin päästä alkoi nousta savua ja kohta lehdet jo paloivat, mutta puut eivät kuitenkaan syttyneet. Hän tarvisti jotakin kuivempaa poltettavaa. Kalma katseli huonetta läpi ja bongasi pienen pöydän kauempana käyden hakemassa sen ja iski sen lattiaa vasten, potkien sen rikki. Vanha pöytä hajosi helposti ja Kalma raahasi sen takan luokse alkaen hankaamaan kahta kapulaa yhteen. Puiden sytyttäminen oli tuntien työ.. Kalma joutui olkapäänsä ja väsymyksensä tähden pitämään pakosta taukoja, mutta jatkoi sinnikkäästi toivoen että hän saisi tulen syttymään. Hitaasti pienestä pyöritys liikkeestä syntynyt reiästä alkoi tulemaan savua, pientä punertavaa hiillosta ja Kalma varovasti asetti muutaman kuivan lehden reiälle puhaltaen kevyesti, varoen sammuttamasta tulen alkua. Hetken päästä pieni liekki syttyikin laudan palaan ja Kalma asetti sen halkojen sekaan työntäen kaveriksi kuivempaa puuta, lisää lehtiä.. ja pienen työn jälkeen tuli alkoi leiskumaan iloisesti jälleen takassa. Kalma oli iloinen, mutta myös hyvin väsynyt tästä työstä, joten koira nilkutti väsyneenä Edin viereen makaamaan samalle patijalle ja nukahti hetken päästä uneen.

Seuraavana yönä Kalma jälleen heräsi, paikat olivat totaallisen jumissa ja nälkä huusi vatsassa, kuten myös jano. Haavojakin särki ja Kalma tunsi itsensä heikoksi. Koira kuitenkin nousi katsellen väsyneenä ympärillensä, kävi laittamassa hiilloksilla olevaan takkaan muutaman halon. Rottia ei ollut.. ne olisivat olleet helpointa saalista tällä hetkellä, mutta ilmisesti ne olivat jo oppineet pelkäämään aavekoiraa ja sen läsnäoloa. Se vaikeuttaisi todellakin ruuan hankintaa. Hän tarvisti enemmän ruokaa kuin yhden rotan päivässä tai hän ei kohta jaksaisi mitään, puhumattakaan Edin hoitamisesta joka oli nyt se huonoimmassa jamassa oleva. Mies oli korkeassa kuumeessa ja pahoin haavoittunut.. Kalman oman vammansa kanssa alkoi olemaan paranemaan päin, hän pystyi jotakin, mutta ei hänkään aivan terve vielä ollut. Kalma huokasi aloillaan ja katsoi Ediä..
"Tulen kohta takaisin.." Kalma sanoi Edille hiljaa ennenkuin poistui ovesta sulkien sen perästään. Kylmä iski jälleen miehen paljaaseen ihoon kiinni ja raastoi haavoja pitkillä terävillä kynsillään, joten Kalma muuttui koiraksi ja lähti nilkuttaen jolkottelemaan yön suomaan pimeyteen. Paksussa lumihangessa liikkuminen ei vain ollut mitään herkkua kun jäinen lumi, koiran upotessa hankeen, viilteli kääreiden alla olevaa vanhaa haavaa inhottavasti.. mutta Kalma ingorasi sen ja jatkoi eteenpäin sitkeästi.
Kalma matkasi useamman tunnin omaan tahtiinsa kääreiden tahriutuessa punaiseen vereen ja jättäessä jälkeensä heikon punaisen verivanan peräänsä. Kalma matkasi silti hyppien hangessa, kunnes oli palannut takaisin lähtöpisteeseen, jossa he olivat aikaisemmin olleet. Samalle kololle jossa he aikaisemmin olivat olleet kun hyökkäys oli tullut. Näky kololla oli harvinaisen karu.. osittain tai kokonaan syötyjä ruumiita makasi siellä täällä enemmän ja vähemmän yhtenä kappaleensa. Oli verta ja muutama koiran ruumis makasi siellä täällä. Kalma kävi kolon ulkopuolella hakemassa reppunsa, joka matkalle oli jäännyt, tunki sinne muutaman vaatteen niin metsästäjien päältä kuin niitä omia. Tyhjä keksipurkkikin tuli mukaan. Kalma otti mukaansa myös nuolia ja jousen jotta voisi vaikka niitä rottia saada helpommin. Toisaalta... Kalma katsoi maassa makaavia jäätyneitä ruumiita ja teki päätöksen, jota hän tulisi katumaan koko ikänsä.

Kalma palasi mökille takaisin täysin väsyneenä ja veristä rintaansa pidellen, kylmissään ja raahaten perässään lihaa.. niin ihmisten kuin koirienkin. Kalma tiesi tämän olevan väärin, mutta he eivät mitenkään voisi selvitä vain rotilla. Hän itse ainakin kaipasi jo kunnon lihaa ja atreriaa saadakseen taas voimansa takaisin. Kalma raahasi lihat sisälle hetkeksi aikaa sulamaan.. hän ei todellakaan alkaisi umpi jäässä olevia lihoja pilkkomaan kun oli muutenkin jäässä. Niimpä lihat saivat jäädä sulamaan oven luokse. Kalma katsoi Ediä, joka nukkui edelleenkin täysin kuumeisena ja täysin tiedoton yhtään mistään. Kalma ei ollut vielä ehtinyt miestä edes hoitamaan, edes katsomaan. Tosin Kalma oli matkan jälkeen todella väsynyt ja kylmissään, mutta kävi kuitenkin hakemassa ulkoa lunta jota kääri liinan sisälle ja asetti sen miehen otsan päälle. Ehkä se hieman viilentäisi? Muuta hän ei oikeastaan voinnutkaan.. kääreitä ei enään ollut kuin pieni pätkä jäljellä, joten kääreiden vaihto ei tulisi onnistumaan kerta vettäkään ei ollut lähellä. Kalma sai kuitenkin yllätyksekseen havaita Edin avaavan silmänsä, liikkuvan ja puhuvan.. Kalma jo odotti miehen heräävän, mutta tuo sammui uudestaan. Kalma huokasi ja asettui nojaamaan seinää vasten Edin vierelle. Siinä Kalma istui usemman tunnin välillä torkkuen puoli unessa, mutta heräsi aina niin kauan kun lopulta nousi ylös hakien kirveen ja raahasi lihat talon tiskipöydälle alkaen pilkkomaan lihaa irti luista kaikesta väsymyksestä huolimatta. Ku lihat oli pilkottu, keräsi Kalma ne isompaan astiaan minkä oli löytänyt pölyisistä kaapeista ja kävi heittämässä luut pihalle lumihankeen. Kalma palasi sisälle ja otti itselleen yhden ison lihakimpaleen alkaen syömään sitä nälkäänsä miettimättä yhtään mitä tai kuka se oli ehkä eläessään ollut, nyt se oli vain ruokaa. Lihapala katosi suihin nopeasti ja loput lihat aavekoira vei ulos paikkaan jonne eläimet eivät pääsisi. Tämän kaiken jälkeen Kalma kävi vielä repullaan ja veti sieltä pitkän viitan, jonka heitti Edin ylleä ja toisen hän otti itselleen mennen poikkeuksellisesti nukkumaan takan luokse. Kalma oli aivan jäässä ja kylmissään, joten lämpö kelpasi.

Aamuyöstä Kalma heräsi poikkeukselllisesti tavallista aikaisemmin, mutta siihenkin oli syy.. Kalma oli yllättäen alkanut yskimään kuivaa yskää kesken nukkumisen, kurkku tuntui kipeältä ja santapaperilta. Hienoa tämän siintä sai kun pomppi pakkasessa puoli alastomana. Kalma katsoi väsyneenä takkaa joka huusi jälleen puuta, eikä sitä ollut nyt lähistöllä. Kalma murahti ääni täysin maassa matalana jotakin omaansa ja nousi ylös viitta peittonsa harteillaan hakien lisää puita. Sisälle palatessaan Kalma huomasi Edin heränneen. Kalma vain hymähti eikä sanonut juuri mitään sillä hetkellä vaan laski lattialle sylillisen halkoja, haki sen keksipurkin ja meni sen kanssa ulos koukaten siihen hieman lunta ja otti muutaman palan lihaa mukaansa kätköstään niin itselleen kuin Edille. Lihat Kalma törkkäsi tikun päähän ja sisälle palatessaan työnsi keksipurkin lähelle takkaa samalla kun itse istahti irvistäen alas alkaen paistamaan lihoja.
"Nukuit kauan.." Kalma totesi olkansa yli ääni aivan maassa ja tuskin kuultavissa ja tajusi kuinka tyhmältä kuulostikaan, jonka vuoksi mies ei sanonut enään mitään. Aikana lihoja paistettuaan Kalma murskasi Edin veteen tuon oman lihan palan aivan pieneksi muussiksi, että se olisi helpompi juoda. Tämän jälkeen Kalma meni Edin luokse ja kävi istumaan tuon taakse ja nosti osittain syliinsä alkaen juottamaan tuota sanaakaan sanomatta.

// Osaan vaa kuvitella seuraavan kohtaamisen ku Kalma menee kiittelee pelastamistaan ja joutuukin sit ruokapöydän appeeksi (D Ja tulipas tarinaa.. koita selvitä :-D
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Huhti 2015, 16:14

Joku liikkui huonessa. Oli niin hiljaista ja korkeintaan askeleet kaikuivat pitkin lattiaa. Ovi kävi ja tuli hiljaista. Ed siristeli silmiään, mutta ei näkö juurikaan parantunut. Ovi kävi uudestaan ja tumma henkilö lähestyi, kunnes sumea kuva toi tutut ääriviivat miehen silmien eteen. Vihreiden silmien välke tuntui voimistuvan. Se oli Kalma, elävä Kalma eikä varmasti ollut kuume hourailusta johtuvaa. Kalman ääni tuntui kumisevan Edwardin päässä, se tuntui olevan tavallista matalempi ja karheampi. Varmaankin kurkku kuivana? No, Kalma sen enempää ei kylläkään puhunut vaan puuhasteli omiaan. Ed oli sanomassa jotain, kun mies siirtyi hänen luokseen ja nosti hänet ylös polvilleen. Hän irvisti kivusta ja siitä, että varmastikin palanut iho omisti muutaman isomman rakon, joka liikuttaessa oli tuskallinen.
Tuttu purkki työnnettiin hänen huulilleen ja veden sekä lihan sekoitus täytti miehen suun. Edwradilla oli ova työ niellä ruokansa. Osittain se johtui siitä, ettei hän ollut syönt tai juonut moneen päivään ja kuivalla kurkulla oli vaikea niellä. Toisekseen veden seassa oleva liha maistui... Ed ei sanonut mitään, korkeintaan väänsi kivusta naamaansa, mutta joi purkin tyhjäksi. Hän yski hetken syömisen ja juomisen jälkeen. Kurkku tuntui olevan tulessa sen jälkeen, mutta hän keskittyi nyt itsestään hahmottamaan tilanteen.

"Mitä.... Tapahtui?" ihmissusi kysyi ja nosti kätensä otsalleen, jossa teki merkittävän löydän läpimärästä liinasta. Edward nosti sen ylös ja katsoi sitä hetken siristellen. Hän katsoi Kalmaan ja sitten liinaan. Liinan hän laski lopulta vain viereensä. Sinänsä häntä huvitti se, että heidän roolinsa olivat vaihtuneet, mutta toisaalta tilanteessa ei ollut mitään mukavaa. Paitsi se, että he molemmat osottautuivag olevan hyvinkin kivuliaasti elossa. Varsinkin Edwardin selkä tuntui huutavan olevansa edelleen täällä ja tulessa. Se kuumotta ja patjakin varmasti oli lämmin niiden päivien ja öiden jälkeen, mitä hän oli maanut samassa kohdaassa. Edward tarttui Kalman käteen, kuin varmistaen tämän todella olevan siinä. Edward puristi miehen kättä heikosti ja hymyili väsyneesti. "Elossa ollaan..." hän köhisi.
Niin elossa ja voimattoman oloinen oli olo. Ihmissusi sulki silmänsä, hän ei nukunut lepäsi vain. Mies liikutti tervettää kättään ja koski paikkoihin, joissa häntä poltti. Hän ihmetteli mitä hänele oli tehty. "Poltitko... Sinä minua?" Ed kysyi, koska tiesi, ettei hopesta tullut näin tavanomaista polttamis jälkeä tai tunnetta. Hän avasi silmänsä ja käänsi päätään kohti huoneen nurkkaa, jossa muutama silmä pari katseli heitä. Rottiahan siellä. Ihmissusi hymähti väsynessti, mutta hyvätuulisesti. Oli tämäkin paikka. Ketään juurikaan näkyvillä ja he olivat keskellä ei mitään. Edward katsi Kalmaa uudestaan. "Eikö sinua aleta kaivata?" hän kysyi vähän köhien ääntään kirkkaammaksi, mutta se tuntui olevan ajan hukkaa. Tässä menisi veilä jonkin aikaa, ennen kuin hän pääsisi ylös tavalliseen tapaansa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului vain syvää tuhinaa, kun Ed oli taas vaihteeksi nukahtanut. Hän heräsi vasta keskellä päivää. Hän tunsi vain, että kirkas valo herätti hänet ja nyt hän näki paremmin kuin viime yönä, ehkä sen takia, että oli saanut jonkinnäköistä ravintoa sisuksiin. Ruokahalu ei ainakaan vielä ollut ohdillaan, mutta Edward liikkui ja josti itsensä hitaasti istumaan terveellä kädellään. Purien hammasta, hän katsoi väsyneesti ympärilleen. Sitten hän katsoi siteitään, jotka tuntuivat olevan täynnä poltetusta ihosta syntynyttä kudosnestesttä. Hän saattoi vain kuvitella, miltä iho tuntuisi sen jälkeen, kun se alkaisi kutista.
Ihmissusi ei liikkunut sen enempää asettui vain takaiskn nukkumaan hieman äänekkäämmin, kuin tavallinen petiin laskeutuja.
Yöllä hän heräsi tuulen huminaan, se oli melko voimakas ja ravisutti talon vanhaa kattoa. "Oletko hereillä?" Ed kysyi hiljaa ja katseli ympärilleen. Hän nosti itsensä taas hitaasti istumaan ja jos Kalma tulisi estämään hän kyllä sanoisi jotain vastaväitteeksi. Ed katsoi takassa palavaa puuta, kuinka monta päiväö taas okikaan mennyt? Kuume ainakin oli kadonnut ja miehellä oli prarempi olo sekä huutava nälkä alkoi todeta, että kyllö hän tästä vielä selviäisi.

//Ohoho, se olisi sitten menoa se. (D Tarina on aina hyvä, mutta itse en saanut yhtä pitkää mutta mitäs tuosta :D
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Huhti 2015, 17:26

Kun Ed oli saannut syötyä laski Kalma tuon takaisin makaamaan patijalle ja no jäi siihen vain istumaan väsyneen näköisenä. Vilkaisten kuitenkin Edin suuntaan kun mies alkoi kyselemään mitä oli oikein tapahtunut.
"Pari kaveria auttoi meitä.." Kalma sanoi ääni kähisten sen enempää juuri nyt kertomatta tasantarkkaan mitä oli mahtanut tapahtua. Hän kertoisi kun aika tulisi, kun Ed olisi paremmissa voimissaan. Sitäpaitsi Kalmasta tuntui että he olivat suoranaisen onnekkaista ettei se kolmikko ottanut heitä kohteekseen. Kalma olisi vaikka voinnut olla varma siintä että viherpäinen tyyppi oli "maistanut" häntä. Pelkkä ajatus puistatti.. Kalman ajatukset kuitenkin keskytyivät kun tunsi kuuman käden omaansa vasten ja laski katseensa Ediin.
"Hei!" Kalma kähisi ja pihisi kurkustaan repien kätensä irti Edin otteesta salaman nopeasti omalle puolellensa. Kyllä, Kalma oli hieman liian epäileväinen tälläisten eleiden suhteen, vaikka Ed tuskin tarkoitti sitä tahallisesti.. Kalma ei vain pitänyt miesten kohdalla liiasta läheisyydestä, liiasta hempeilystä. Se inhotti aavekoiraa.
"...Kuinka kauan.." Kalma totesi kuitenkin Edin sanoihin mietteliäästi, joka sulki silmänsä lepääkseen paremmin, mutta ei osannut pitää suutaan kiinni. Kalman väsynyt katse valui Ediin.
"En, se kolmikko ne teki." Kalma vastasi Edille kun tuo kävi kysymään palovammoistaan ja nousi ylös miehen takaa kävellen hakemaan oman lihapalansa takan luonta paistumasta. Istahtaen siihen johonkin lähettyville lattialle ja alkoi mussuttamaan osittain paistunutta lihaa suuhunsa kaikessa hiljaisuudessaan. Tai ainakin sen hetken kun Ed kävi kysymään että kavattiinko aavekoiraa takaisin kotiin. Kalma laski katseensa alas lattiaan. Tietenkin he kaipasivat häntä ja Kalma olisi jo kotiinsa halunnut, mutta hän ei voinnut jättää Ediä tuossa kunnossa tänne.
"Älä kysy tyhmiä vaan lepää nyt." Kalma kuitenkin tuhahti käheällä äänellään ja enempää puhumatta. Eikä Edkään vaikuttanut enään puhuvan vaan oli nukahtanut uudestaan ja Kalmakin hetken päästä jahka oli syönnyt.

Kalma oli jälleen illan tuntumissa herännyt aikaisemmin kun Ed, käynnyt hakemassa itselleen ulkona uuden lihakimpaleen ja tällä kertaa meni pöydän ääreen syömään sitä veitsi kädessä. Ei se oma ollut vaan metsästäjien oma nylkyveitsi. Kalma söi pieniä paloja leikkaamalla lihaa suikaleiksi. Liha oli ihmisen.. Kalma maistoi sen, tunnisti sen heti kun oli laittanut sen suuhunsa. Niin monta vuotta Kalma oli elännyt tällä kyseisellä lihalla, tappanut ja murhannut ihmisiä ikäänsä tai mihinkään muuhunkaan seikkaan katsomatta. Ja nyt kun Kalma oli ollut useamman vuoden ilman tätä lihaa, se oli unohtunut ja jäännyt pois koiran ruokavaliosta hitaan varmasti alkuvaikeuksista huolimatta. Mutta nyt.. sillä oli arvaamaton vaikutus aavekoiran mielentilaan ja terveyteen. Vanhat muistot ja tottumukset olivat kerta heitolla palanneet aavekoiran mieleen tämän yhden lihaköntin ansiota. Kalma katseli sitä kädessään hiljaa hymyillen hieman epäilyttävän näköisesti, puhui itsekseen kielellä jota ainostaan mies itse ymmärsi. Hän puhui itselleen tai no pikemminkin kuvitteelliselle "toiselle puolelleen", joka oli vain miehen omassa sairaassa päänupissa. Kalma oli yllättäen saannut sairaskohtauksen ja normaalisti lääkkeillä se olisi ollut jo ohi, mutta nyt niitä ei ollut.. se teki Kalmasta arvaamattoman käytökseltään, sekavan ja hullun. Sellainen kun hän oli ollut sydämmettömänä murhaajana muutamia vuosia sitten.

Ed liikkui paikallaan ja alkoi puhumaan, Kalma istui miehen takana metrin pari päässä pöydän toisella puolella ja katsoi sairasta miestä täysin vakavana, kuin olisi hermostunut nuoremman heräämisestä. Ed puhui... Kalma ei ymmärtänyt sitä, mutta erotti oman nimensä ja pyöräytti kädessään olevaa hopeista veistä ja heitti sen melkoisella voimalla vain kasvojen ihoa hipoen ja lävisti vieressä olevan seinän koko teränsä pituudelta.
"Naama kiinni suden pentu.." Kalma puhui Edille kielellä joka ei ollut ymmärettävissä paikallisella kielellä, Mies naurahti itsekseen ja haukkasi sitten melkein jopa nautiskellen kädessään olevaa lihaa virnuillen.

// ANTEEKSI OLI PAKKO! Ja minä kun aattelin ihan pelata sun kans semmosen :-----D
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Huhti 2015, 18:57

Äkkinäinen hopean sivallus tuntui poskella ja poltti hänen ihoaan. Ed läpsäisi poskeaan ja katsoi hopeista veistä silmät suurina. Oliko Kalma menettänyt järkensä? Mies puhui kielellä, jota Ed ei ymmärtänyt. Ei kuulostanut haltia kieleltä ja tunsi hyytävän kylmyyden kiertävän pitkin vartaloaan. Kalman silmät eivät kertoneet miehelle mitään, mutta tämän tunnetila kertoi sitäkin enemmän. Kalma hakkasi iloissaan lihan palaa pöytään ja Ed osasi sanoa, ettei se ollut eläimen. Ei sekään mitä hän oli syönyt veden mukana, mutta hän oli päättänyt hyväksyä sen oman selviytymisensä hinnalla. Ihmisen lihaa hön ei koskaan oliskkaan halunnut syödä, olisi vienyt järjen jos hän vielä sitä ajattelisi.
Edward tarttui hopeisen veitsen kahvaan ja repi sen irti seinästä. Hän katsoi koiraa vihreillä silmillään. "Sinä et halua sitä Kalma..." hän supisi hiljaa. Vaikka paikkoihin särki Edward alkoi hitaasti nousta ylös. Hän seisoi huterasti, mutta oli sen verran voimissaan, että käveli huojumatta pöydän luo ja pamautti veitsen puiseen pöytään. Matala murina alkoi kuulua miehen sisältä, kun hän katsoi Kalmaa suoraan tuon erivärisiin silmiin. Vaikka liikkuminen oli erityisen tuskallista, hän vetäisi puukon uudestaan pöydöstä ja tarttui Kalmaa toisella kädellään paidasta ja vetäisi aivan lähelleen. "KALMA!" Ed lähes huusi ja ravisti miestä minkä jaksoi. Aika herätä rakki.
Ravistava käsi oli kuitenkin se, mikä oli saanut olkaansa hopeaa. Ravistus ei siis ollut kovin vahva. Silti ihmissuden piirteet alkoivat ilmestyä miehen kasvoille. Hän herättäisi mokoman. Ei Ed olisi arvannut, että Kalmassakin piili tällainen puoli, mutta kaikilla oli kääntökortti.

Edward tarttui Kalman lihan palaan ja heitti sen yksin kertaisesti pois. Ei sopinut selkeästikään koiran vatsalle tai päälle. Hän joutui pian pästämään irti, mutta veitsen hän piti. Hän perääntyi ja varoi osumasta itse hopeaan. Ed tunsi näkökenttänsä alkavan huojua. Ei hitto hän alkoi ajatella ja pudisteli päätään. Hetkellisesti se auttoi tasaamaan näkökentän huojunnan ja sillä sekunnilla mies heitti veitsen ulos ikkunasta, joka särkyi kauniisti pieniksi sirpaleiksi. "Au... Au..." hän mutisi ja piteli kylkeään. Silti samaan aikaan hän piti Kalmaa silmällä. Jos Kalma siitä nyt päättäisi käydä kimpuun niin siitä vain. Hän kuolisi sitten oiran kädestä mielummin kuin metsästäjien ja hopean. Tai sitten hän vain katoaisi vähäksi aikaa paikalta? Paras vaihtoehto tähän asti.
"Agh..!" Edward huudahti kivusta ja yski verta ulos sisuksistaan. Hän meni lähes kaksin kerroin ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hän kierähti varmuuden vuoksi vasemmalle kohti ovea ja nousi siitä yös heikosti. Hän nojasi seinää vasten ja tuskaili selkäänsä. Vanhaksi ukoksi hän oli muuttunut. Mies saavutti oven nopein askelin, mutta liian huterin, sillä kaatui kauniisti naamapärstäällen.

Silmiä kirveli, kun sietämätön kipu ravisutti koko kehoa ja mies jäi siihen makaamaan, juurikaan mitään elon merkkejä tekemättä. Oliko pakko saada kohtauksia juri tälläiseen aikaan? Toki Ed syytti itseäänkin, ei hänkään halinnut itseään ja siksi makasi nyt tässä. Okei, ihmissuden keho kesti enemmän ja parani nopeammin, mutta silti hopea vaikutti aivan liian pitkään. Ihan liian pitkään.
Hön avasi silmönsä ja tunsi säryn selässään ja kyljessään. Ed yritti nousta, mutta tunsi että se olisi varmaankin aika tarpeetonta. Nytkö se loppu tulisi? Hassuinta oli, ettei hän koskaan ollut ajatellut sitä kuin silloin, kun ihmissusi oli hyökännyt hänen päälleen. Nyt hänen päälleen hyökkäsi vain koira mahdollisesti. Ed mietti, ettei kahdella jalalla kävely ollut turvallista, joten tästä ek pitkälle päästy. Ehkä hän olisi huomenna jo paremmassa kunnossa, no siis ainakin ulkoisesti. Verestä hön ei tiennyt, kun hän katseli kättään, joka oli ottanut vastaan suusta tulleen veren. Kalma tosiaan oli armoton opettaja. Sille mies nauroi pienesti kärsimys kasvoillaan. Ei hän halunnut kuolla ei ainakaan ystävänsä kädestä.

//AAAAAAAAAHHHHH! Heitit kuule vaikeen xD Sano jos on kauhee suttu etkä saa mitään selvää, mut mun viestistä olis tullu aika minimaalinen (D Oten tässä pään vaivaa
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Huhti 2015, 20:56

Kalma siirsi katseensa hitaasti Ediin, joka puhui jotakin josta aavekoira tunnisti jälleen vain nimensä. Ihmissusi nousi ylös pedistään yllättäen ja käveli vakain askelin aavekoiran luokse joka katsoi miestä kysyvänä. Mitä tuo nyt tahtoi? Suuttuiko kun hän hieman pelleili? Ilmeisesti. Kalma hätkähti kun Ed iski puukon pöytää vasten muristen ja katsoen suoraan aavekoiran eriparisiin silmiin.
"Hei hukka minä vain pelleilin.. älä kiihdy." Kalma totesi hieman tuolissaan perääntyen peläten että tämä tuntematon henkilö, tällä hetkellä, aikoisi iskeä hänet hengiltä. Herranjumala ei hän edes tiennyt miksi hän oli täällä!? Tai kuka tuo kiukkuinen ihmishukka oikein oli. Yllättäen ruskeatukkainen hukka tarrasi aavekoiraa rinnuksista kiinni ja otti puukon takaisin käteensä.. Kalma nielasi tyhjää katsoen kädessä olevaa puukkoa.
"Hei rauhoitu en minä--!?" Kalma yritti sopertaa käheällä äänellään, mutta hukka ärähti kovaan ääneen yllättäen hänen nimensä niin että korvat tulisivat soimaan ainakin hetken aikaa, sen lisäksi että tuo ravisteli melkoisen tuntuvasti. Kalma irvisti pidellen herkkiä korviaan kun Ed paiskasi hänen kädessään vielä olevan lihapalan matkoihinsa, sitten mies irrotti otteensa. Kalma tunsi kuinka tuoli hänen altaan karkasi ja aavekoira putosi rysähtäen lattialle selälleen kiroten omalla kielellään kovaan ääneen. Kalma kampesi itsensä nopeasti takaisin pystyyn ja etsi Ediä vihaa lyövällä katseellaan.. ja löysi suden makaamasta lattialta. Kalma nauroi makeasti ihmissuden surkealle ahdingolle.

"Voi susi pieni millainen pikku lammas sinusta tulikaan~" Kalma puhui matalan pelottavalla äänensävyllä, vaikka sen pilasikin hänen kipeä käheä kurkkunsa, samalla kun kiersi pöydän ympäri kävellen Edin ja oven eteen asettuen kyykkyyn miehen eteen. Kalma nauroi matalaa ilkeää nauruaan, mutta vakavoitui sitten katsellen paikkoja.. sitten alas edessään makaavaa sutta.
"Miksi olen täällä?" Kalma kysyi, mutta tajusi ettei susi ymmärtänyt hänen puheestaan tavuakaan. Oliko susi kolkannut hänet? Ei, asetelma olisi silloin varmasti aivan toinen. Lisäksi hänkin oli loukkaantunut kuten susikin. Kalma hierasi mietteliäästi leukaansa. He varmasti olivat samassa veneessä syystä tai toisesta.. Miksei hän muistanut mitään? Ehkä hän oli saannut tällin päähänsä? Miten vain Kalma hymähti ja pahoitteli käytöstään taputtaen yllättäen Edin päätä ja nosti miehen ylös maasta kantaen takaisin patijalle. Kalma heitti sudelle viitta peiton ja käveli sitten pöydän luokse. Minne se liha lensi? Kalma löysi lihansa lojumasta maasta, mutta se oli aivan törkyinen. Kalma irvisti ja päätti olla enään koskematta siihen. Kalma katsoi rintaansa ja tajusi sen olevan aivan verisen sideharso kerroksen peittämä, joka oli jonkin verran revennyt auki. Mitä helvettiä hänelle oli tapahtunut? Kalma kävi avaamaan sideharso kerrosta varovasti paljastaen nyt kolme syvää viiltoa ja vielä osittain parantumatonta haavaa. Kalma kohotti yllättyneenä kulmiaan.. missä hän oli oikein ollut painimassa? Kalma käveli takan luokse ja asettui istumaan alkaen nuolemaan haavoja kuin eläin konsanaan.

// Sori Ed saat vielä kärsiä seko Kalmasta >8D
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Huhti 2015, 21:39

Ed olisi noussut ja vastustellut, jos olisi pystynyt. Hän tunsi edelleen miehen hämmennyksen ja sekavuuden. Hän näki sen jopa huojuvassa näkökentässään. Näytti pahasti siltä, että Kalma oli kokonaan unohtanut kuka hän oli tai missä tuo oli. Koiralla ei kerta kaikkiaan ollut kaikki jauhot pussissa. Mitä Kalmalle sitten olikaan tapahtunut he molemmat eivät ymmärtäneet toisiaan. Mistä Kalma edes tuli, että hänen kielensä oli aivan outoa. Hän manasi hiljaa mielessään sen Kalman vihollisen, joka oli lähettänyt varmastikin ihmissuden metsästäjät paikalle ja manisi hopean ja kirosi mokoman miehen.
Varsinkin siinä vaiheessa Edwardilta pääsi kirouslitania suustaan, kun Kalma tarttui häneen. Hän luuli, että se olisi menoa se. Toinen perustieto oli se, että häntä sattui ihan huutavan paljon selkään, kun siihen koski. Yllätyksekseen tuo vei hänet patjalle ja heitti vieläpä viitan peitoksi. Ed irvisti ja pyyhki suutaan verestä, hän katseli miestä. Tuon käyttäytymistä ja sitä, kuinka tuo ihmetteli omia haavojaan. Ed ei olisi halunnut, mutta hän ei voinut kuin nauraa. Kivuliasta ja epätoivoista naurua. Aivan kuin tuon seonneen Kalman hulluus alkoi tarttua häneenkin tai sitten se vain johtui hänen tilastaan. Kuinka hän kärsi edelleen kovista poltteluista ja kuinka se aiheutti hänen päänsä sisäistä pyörimistä. Nauru hiljeni ja kuului hysteerisen epätoivosta hengitystä, joka sinällään muistutti itkua. Edward puristi kädellään kasvojaan ja sanoi itselleen, että oli aika koota itsensä.

Kalma kuolemassa omia haavojaan oli vasta näky. Ed tuijotti sanaa sanomatta toista. "Hei." hän sanoi ja katsoi Kalmaa. "Kalma." hän toisti taas miehen nimen. Toivoen, että se herättäisi tuon omaksi itsekseen. Tai sitten mies vain läpsäisi toista naamalle, jos se auttaisi. Toisaalta keho ei tahtonut liikkua, joten se tuntui tyhmältä edes yrittää. Kuulisiko tuo koira edes hänen äänensä pääkoppaansa saakka?
Edward ei jaksanut enää ajatella, hänellä pimeni ihan kaikki kerta heitolla. Käveleminen oli vienyt yllättävän paljon voimia ja nyt mies vain nukkui patjalla välittämättä siitä aikoisiko mahdollinen vieras Kalma kuristaa hänet tai tehdä jotain vastaavaa, mutta jos hän ei saisi Kalmaa takaisin olisi opetuksen maitakin aika huonossa jamassa. "...Sinun... Piti opettaa minua..." ei leikkiä miekanheittäjää. Edward vain mutisi puoli unessa ja uni muuttui syväksi.

Herätessään mies säpsähti lähes tulkoon hereille. Hän ei tiennyt miksi, mutta vaativa halu saada ruokaa ja vettä oli nyt toisella sijalla. Hän tuijotti ympärilleen, ei liikkunut käänsi vain päätään. Oliko Kalma normalisoitunut? Vai oliko tuo se outo sekopää, johon Ed tutustui ensimmäisen kertaa eilen. Jos tuo olisi se eilinen hän kyllä ihmetteli omaa kohtaloaan.


//(D Ed ja minä ollaan yhtä hämmentyneitä ja ihmetteleviä. Valmiita kuitenkin ottamaan se, mitä tuleman pitää xD
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Huhti 2015, 22:25

Tämä sekopäinen Kalma katseli sivusilmällä kuinka susi itsekseen hihitteli ja nauroi itsekseen jollekkin tyhjälle. Ihme hyyppä. Tai sitten miestä vain huvitti kovasti aavekoiran tapa nuolla haavojaan, jota aavekoira jatkoi kaikessa hiljaisuudessa välittämättä enään sudesta. Ainakaan siihen asti kun tuo kutsui häntä jälleen nimeällä. Kalma kohotti toimistaan päätään ja katsoi Ediä pää kallellaan odottaen että mies jatkaisi sanojaan, mutta mitään hukka ei käynnyt sanomaan. Sen sijaan tuo sippasi patijalle niille sijoillensa. Kalma katsoi miestä kuin halolla päähän lyöntynä eikä enään ymmärtänyt mistään mitään.. Jatkaen rintansa nuolemista kaikessa hiljaisuudessa ja lisäillen ajoittain puita takkaan.

Meni oma aikana kun Kalma palautui hitaasti omaksi itsekseen. Se oli kuin olisi herännyt unesta. Kalma muisti hämärästi joitakin valokuvamaisia kohtauksia mitä hän oli tehnyt, mutta niissä ei ollut mitään järkeä. Niistä ei saannut kokonais kuvaa tapahtumista. Oli myös melkoinen yllätys "herätä" nuolemasta omaa rintaansa ja olla muutenkin ihan eri paikassa kuin itse muisti. Kalma muisti Edin ja katsoi miestä... joka nukkua tuhisi omalla paikallansa edelleenkin ja näytti olevan kunnossa. Hyvä, hän ei ollut siis vahingoittanut tuota millään tasolla. Ainakaan toivottavasti. Hänen sairaskohtauksensa olivat siintä arvaamattomia että hän saattoi olla yhdellä kertaa täysin harmiton, hieman totuttua oudompi, ja sitten toisella taas vaarallisen agresiivinen. Tällä kertaa Kalma ei ollut kuitenkaan agresiivinen vaan hieman oudon puolinen. Se vanha Kalma, jota oltiin pelätty yhdessä ja toisessa kylässä sarjamurhaajana. Hän todellakin oli muuttunut paljon siintä mitä oli joskus ollut.
Kalma oli vielä oman aikansa hereillä kerta ei nukuttanut ja putsasikin lämpimällä vedellä haavansa loppuun nuolemisen sijaan. Kun lopulta kävi uni painamaan käpertyi koira mutoinen mies Edin viereen nukkumaan karvainen pää ihmissuden vatsan päälle aseteltuna ja nukkui yhä siinä kun Ed heräsi tuhisten omia koiran uniaan. Ainoana erona vain että pää oli laskeutunut nyt tassujen päälle alemmas.

// Mä vaa syystä tai toisesta nauroin xD Mut joo siis Kalma on oikeasti mielisairas ja saa välillä hieman random kohtauksia. Ja sori nyt tuli lyhyttä :s
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Huhti 2015, 23:14

Ed osui johonkin pehmeään ja karheaan. Hän käänsi päätään ja näki Kalman makaavan hänen vierellään koirana. Mies näytti yllättyneeltä, mutta hymyili vain voiton riemuisena ainakin siihen asti, että Kalma heräisi. Milloin aika oikeasti kertoisi oliko kaikki jauhot pussissa koiralla. Siihen asti mies tyytyi vain rapsuttamaan Kalman päälakea. Hän nousi istumaan, nopeammin mitä eilen ja kokeili olkaansa. Polttamisen tunne tuntui pikku hiljaa häviävän ja samoin kipu. Nyt painoi enää nälkä. Edward katsoi itseään, hän oli yltä päältä liassa ja vähän omassa veressäänkin. Hän haisi hirveälle, jos nyt alettiin ihan nuuhkimaan. Kumpikaan heistä ei haissut kovin puhtaalle. Mies nousi ylös ja kokeili kylkeään, kylki tuntui parantuneen, koska se oli aiemmin tehty kuin kaikki muut haavat. Selässä ei tuntunut enää poltetta. Hänen olkansa oli kärsinyt varmaankin suurimmat vauriot, mutta se tuntui miehen mielestä parantuvan hyvää vauhtia. Ihmissudelle ominaisella tavalla tietysti. Ed liikkui ulos, oli hämärää taivas punersi ja aurinko selkeästi oli laskemassa. Ihmissusi päätti hyödyntää kuitenkin valon ja hän astui ulos. Kulma maa tuntui jaloissa, eikä se tuulikaan kovin mukavalta tuntunut paljasta ihoa vasten. Hän liikkui hetken ja haisteli ympäristöön. Jäätynyttä lihaa kun ei voinut haistaa. Onneksi Kalman vanhat jäljet näkyivät vielä maassa, samoin osa pihalle heitetyistä luista. Varmaankin loput viety nopeasti paikalta.
Edward löysi lihat, jotka olivat hieman kohmeessa. Mies nosti yhden lihan ja haisteli sitä. Hän nuolaisi sitä yksinkertaisesti ja irvisti. Hetken aikaa hän seisoi siinä, sanattomana ja hokien itselleen, ettei ollut mitään kaduttavaa. Hän ei tappanut heitä ja he antoivat hänelle lihaa selviytyäkseen. Edward tarrasi kulhoon, missä lihat olivat. Hän käveli kulhon kanssa syvemmälle metsään ja heitti mokomat menemään. Ei ainakaan eilisen jälkeisten tapahtumien kannalta hän ei halunnut Kalman edes koskevan niihin saatuja itsensä.

Edward tuli kohmeisin jaloin takaisin. Hän laski kulhon pöydälle ja katsoi koiran vielä makaavan patjalla. Mies liikkui hitaasti, kunnes askelia ei enää kuulunut. Olihan iso ruskea susi, joka heitti hampaillaan suden ylle viitan ja lähti jolkuttelemaan hitaasti ulos ovesta. Hän lähti metsälle, koska uskoi heidän tarvitsevan vähäsen enemmän kuin ihmisen lihaa. Vaikka Edward ei ehkä ollut parhaimmassa kunnossa, ei hänellä ollut hätää haavojen repeytymisestä. Ne olivat poltettu kiinni ja hän saisi kantaa arpiaan pitkään kehossaan.
Susi sai kehnosta kunnostaan huolimatta kiinni kiitettävän kokoisen peura. Sen raahaamiseen sudella meni jonkin verran aikaa, mutta se sai kuin saikin peuran raahattua talolle ja vieläpä sisään. Sen jälkeen Ed kävi hakemassa ulos heitetyn hopeisen veitsen, jonka nosti turvallisuus syistä ihmisen kädellä mielummin kuin hampailla. Ed suoritti jäykän näköisesti peuran valmistamisen. Kyllä hänellä taitoa oli, mutta olka toimi jäykästi oltuaan paikoillaan. Edwardin piti saada voimansa takaisin ja äkkiä. Hän halusi ruokaa ja lähes epätoivoisesti hän teki peuran valmiiksi. Takkaan hän ei valitettavasti jaksanut en tulia tekemään vaan kävi suoranaisesti paljaan lihan kimppuun.
Mehukas, tuore ja verinen liha... Ihmissusi tunsi menettävänsä inhimillisyyden piakkoin, mutta laittoi sen nälän piikkiin. Syötyään peurasta vähän yli puolet Edward totesi, että Kalmallekin pitäisi jättää jotain. Tietenkään se ei ollut ihan ensimmäisenä tullut mieleen, kun suden ajatusmaailmalla ajateltiin. Ed tarttui purkkiin ja lähti hakemaan ulkoa lunta, mutta tuli toisiin aatoksiin nähdessään vähän kauempana vanhan kaivon. Kalma ei varmaankaan ollut huomannut sitä, mutta ihmekös tuo, he olivat molemmat olleet melko kuolleita tutkiakseen ympäristöä sen enempää. Ed kävi katsomassa kaivoa, sen pohjalla kiilteli vettä ja sanko. Loistavin silmin, mis tarttui vanhaan köyteen ja rupesi nostamaan vettä täynnä olevaa sankoa. Hän yritti olla rikkomatta köyttä. Se oli hyvin vanhaa laatua.

Veden hakureissu onnistu, yllättävän hyvin. Edward oli meinannut pudottaa sangon takaisin kaivoon, kun hän irrotti sitä köydestä, mutta oli onnistunut estämään tapahtumat. Hän laski vesi sangon lattialle ja hörppi itse ahneesti purkin kera vettä. Virkistihän se kummasti oloa, kun sai vähän nesteitä kehoonsa. Ei tuntunut enää rutikuivalta. Sangon hän työnsi Kalmaa päin ja odotti. Hän istui suorassa, koska selän iho tuntui tarvitsevan jonkinnäköistä venytystä. Se tuntui kireältä. Mies kuitenkin kaarsi selkäänsä ja venytteli minkä pystyi säryiltään. Hän katsoi Kalmaa. "Mikä on olo?" hän kysyi ja virnisti. Ed tunsi, että huomenna hän voisi jo jättää levon sikseen. Nyt hän tarvitsisi jonkun katsastamaan selkänsä tai siteen vaihdon. Toisaalta hänestä tuntui vahvasti siltä, ettei siihen ollut tarvetta. Polttamis arvet eivät kuitenkaan lähtisi ja ne olivat iso muistutus tästä taistelusta.

//(D On tää kaksikko kyllä hulvattoman hauska. Ei hätää, minä taas vähän kirjoitin lisää tekstiä kun sitä nyt tuppaa tulemaan
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 21 Huhti 2015, 14:11

Kalma oli täydessä unessa vielä kun Ed heräsi likauttaen vain hieman korviaan kun tunsi jossakin unimaailmassaan painoa päänsä päällä, mutta jatkoi kuitenkin uniaan kylkeä kääntäen. Aloittaen kuorsaamisen yskien kevyesti. Joten ei, Kalma ei reagoinnut mihinkään Edwardin tekemään liikkeeseen tai ääneen mitä tuo nyt sattui kolisemaan.
Kalma oikeastaan heräsi vasta siinä vaiheessa kun tunsi kuinka nenään oikein tulvi tuoreen veren rautainen haju. Kirsuaan tuhnuttaen koira nosti unisen päänsä ylös mukavalta paikaltaan silmät vielä puoli ummessa. Nälkä.. Kalma avasi silmiään ja hämmästykseen huomasi lattialla makaavan verisen peuran, jota Ed susi muotoisena veti mahaansa minkä vain ehti. Kalma ei uskaltanut siinä vaiheessa mennä Edin ja tuon ruuan väliin kerta susi näytti siltä ettei halunnut jakaa saalistaan muiden kanssa, vaan hotki kaiken mahdollisen itselleen.. tai no melkein kaiken. Peurasta jäi jäljelle vain puolet syötäväksi kelpaava jäljelle ja Ed oli kaiken kukkuraksi mennyt ahmimaan kaikki parhaat palat. Kalma näytti loukkaantuneelta vetäen korvansa luimuun asettaen päänsä vielä alas patijan päälle seuraten kuinka nuorempi meni ulos syötyään.

Hetken päästä Ed palasi vesisangon kanssa, josta joi itse kunnon kulauksen ja kävi sitä sitten tarjoamaan patijalla makaavalle aavekoiralle. Kalma nuuhki ämpärin suuntaan nostaen hieman päätään. Vettä se oli. Kalma katsoi Ediä joka kyseli hänen vointiaan.
"Hyvä.." Kalma vastasi miehelle lyhyesti käheällä äänellään ja nousi paikaltaan kävellen ensinmäiseksi vesisangolle ja työnsi karvaisen päänsä sinne alkaen litkittämään sitä suoraan sangosta melkoisella vauhdilla. Kosteus tuntui hyvältä kuivassa kurkussa, mutta kylmä ei tuntunut yhtään hyvältä kipeässä kurkussa. Saatuaan juotua koira nosti päänsä pois sieltä ja pärskähti muutaman kerran "yskien".. katsoi Ediä pienesti häntä heiluen ja sitten köpötteli peuran ruholle nuuhkien sitä. Ennen aloittamistaan Kalma vilkasi olkansa yli Ediin kuin lupaa kysyen ja vasta sitten kävi loppu ruhon kimppuun. Kalma ei syönnyt läheskään niin paljoa kuin Ed, mutta se ehkä johtui siintä että koira oli jo muutaman päivän aikana syönnyt ja maha ei ollut läheskään kuoleman nälkäinen. Syötyään Kalma lippoi verisiä huuliaan ja katsoi jälleen Ediä, tällä kertaa kauemmin kuin aikaisemmin ja aivan yllättäen syöksähti miestä kohden. Ele ei ollut kuitenkaan agresiivinen vaan Kalma pamahti miehen olkapäitä vasten nuollen häntä heiluen miehen kasvoja, hyppäsi alas pyörien paikallaan kuin väkkärä häntä heiluen ja lopulta sitten kellahti selälleen miehen viereen hännän hakatessa lattiaa vasten.

// On ja Kalma pistää koiramaisuuksillaan lisää hauskuutta :-D
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron