Karvaiset matkaajat || Mori

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Maalis 2015, 17:41

Ihmissusi ei vaikuttanut ottavan aavekoiran sanoja ja suunnitelmaa niin kevyesti kuin aavekoira oli aluksi ajatellut. Susi kääntyi katsoen hyvin yrmeästi aavekoiraa kohden, joka oli kuin halolla päähän lyöty, ja seurasi hiljaisuudessa kun harmaaturkki lähti jolkottelemaan takaisin pimeään metsään. Kalma urahti korvat luimussa. Menkööt, kyllä hän itsekkin pärjäisi! Typerä keltanokka..
Kalma käänsi säpsähtäen katseensa kohden taloa kun sen ovi pamahti auki ilman varoitusta, josta astui äkäinen eukko ulos jalkajousensa kanssa. Kalma painautui samantien alas ruohon ja pimeyden suomaan turvaan ja vain odotti että eukko kyllästyisi ja sulkisi oven, mennen takaisin nukkumaan tai ilta touhuihin. Siinä menikin muutama sekuntti ennenkuin eukko sulki oven ja painui takaisin sisälle miehensä kanssa. Kalma odotti vielä muutaman sekunnin paikallaan liikahtamatta, kunnes nousi ylös ja varjojen turvin kierteli hiljaisuudessa lähemmäs itse päätaloa jääden seinän viereen hiljaa kuuntelemaan talon ääniä. Kuului hiljaista puhetta, kävely ääniä mutta ne tuntuivat kuuluvan talon toisesta päästä joten käytännössä Kalma voisi astella sisälle ja niin koira tekikin.. suoraan edessään olevan seinän läpi.
Huone, johon aavekoira aineettomana aaveena tallusti, oli pimeä ja toi hyvin näkö suojaa yönmustalle koiralle joka kurkki hieman rakonaisesta oven raosta kahta vanhusta pöydän äärellä, jossa myös oli jalkajousi pöydälle laitettuna vanhemman naisen toimesta. Tuosta aavekoira ei halunnut osumaa, joten hiljaa ja vaihvikkaa aavekoira hieman perääntyi ja astui seinän kautta ulos piilopaikastaan tallustellen hämärää käytävää pitkin yläkertaan johtaville rappusille pitäen kuitenkin kuulolla kahta vanhusta jotka iltaansa viettivät. Hiljaa kuin varjo yönmusta koira tallusteli yläkertaan lattiaa nuuhkien ottaen tähtäimeensä vanhan miehen hajun ja seurasi sitä huoneen ovelle asti, jonka läpi astui ja alkoi etsimään jotakin katseellaan muuttuen humaanisemmaksi.
Eriparisella katseellaan Kalma yritti etsiä vanhemman miehen aseita, edes menneitä aseita joita vanha sotilas olisi mahdollisesti joskus käyttänyt sotilasurallaan. Kalma tutki myös joitakin kaappeja, joista lähinnä löytyi vaatteita tai muuta tavaraa, kunnes isomman puoleinen puinen arkku nurkassa antoi lupaavaa osumaa. Arkun pohjalla köllötteli kaksi lyhyempää miekkaa kankaan alle käärittynä omissa suojissaan kauniisti laitettuna. Kalman kasvoille kiipesi väkisinkin tyytyväinen hymy kun mies nosti aseet kasvojena korkeudelle punnien käsillään niiden painoa ja mitaten niitä katseellaan arvioivasti. Aseet olivat hyvässä kunnossa siihen nähden että niitä oli käytetty taistelussa. Ehkä aseet olivat olleet huollossa sepällä? Miten vain nämä saisivat kelvata sille nirppanokalle, halusi tai ei.

Yllättävä tuolin raahaus ääni lattiaa vasten ja mahdollinen nouseminen tuolista sai aavekoiran säpsähtämään, käärimään nopeasti aseet liinan alle ja katoamaan huoneesta teleporttaamalla yhtä aavemaisesti kun oli talon sisälle ilmestynytkin ilmestyen uudestaan jossakin metsän laidalle. Nyt se jääräpäinen hukkanen pitäisi etsiä.. Kalma huokasi ja teleporttasi suuntaan jonne Edward oli aikaisemmin kadonnut. Ja voi kyllä, hukan löytämisessä meni jonkin aikaa jopa Kalmalta.. olihan ihmissusi saannut melkoisen etumatkan kun Kalma varkaissa oli käynnyt, mutta saatuaan tutun harmaaturkin näkyviinsä veti mies kasvoillensa hymyn ja teleporttasi suden eteen.
"Tässä.. toivottavasti kelpaavat." Kalma tuhahti ja laski kädessään olevat aseet suden eteen ja katsoi sitten sutta merkittävästi.
"Ellet sitten koko ikääsi tosiaan halua odottaa että petosi hoitaa ongelmasi pois." Kalma totesi jääden sitten seuraamaan Edwardin reagtiota uusiin aseisiinsa.

// Anteeksi kun tässä hieman venähti :s //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 16 Maalis 2015, 19:10

Edward oli unohtanut ajankulun. Hän oli jähmettynyt paikoilleen ja nätti kalman kalpealta. Jonkin matkaa toki hän oli kävellyt ja muuttunut joskus sudeksi ja matkannu0t nelkällö jalalla, nyt hän oli taas ihminen ja istui hievahtamatta paikoillaan. Hän tunsi, kuinka tuuli humisutti oksia puissa ja hänen hiuksensa tarttuivat leikkiin. Ainoastaan hänen vihreät silmänsä olivat jähmettyneet ja katsoivat hiljaa pimeyteen. Sinne asti, missä hän saattoi nähdä toisen itsensä. Kaltereissa, kahlittuna syvälle ja tiukasti. Siellä se odotti miehen heikointa hetkeä, jotta kahleet saattaisivat löystyä ja se pääsisi vapaaksi. Edward katsoi itseään hiljaa. Peto katsoi takaisin. Hampaat irvellä ja nauraen pilkkaavasti. Miksi tällainen heikko mies edes yritti selviytyä maailmassa, kerran kun ei edes kanavarkaille uskaltanut. Edward väitti vastaan, hänen mielestään se oli väärin. Peto nauroi, se pilkkasi Ediä minkä ehti. Tuon julma nauru ei lakannut. Hahmo muuttui sudeksi kahleissa. Valkeat hampaat kimmelsivät pimeydessä ja Edward pelkäsi olevansa aivan liian lähellä.
Edes Kalman saapuminen paikalle ei saanut miestä havahtumaan. Hän tuijotti eteensä juurikaan reagoimatta laskettuihin aseisiin. Silti jokin aavekoiran mainitsema asia sai ihmissuden havahtumaan lopulta. Hän näytti säpsähtävän, lähes säikähtävän koiraa. Vihreät silmät näyttivät yllättyneiltä ja pelokkailta, mutta kasvojen ilme onnistui laskeutumaan peruslukemille.

"Mitä nämä ovat?" Edward kysyi ihmeissään koskien aseisiin, hän tunsi niiden painon ja nosti hitaasti kasvonsa Kalman omiin. Ei hän voinut kantaa näitä, hän ei edes osannut käyttää miekkaa. "En ole koskaa pidellyt miekkaa.... Saati taistellut sillä. En minä voi...." hän mutisi lähes alistuneesti. Syvällä sisällään hän saattoi kuulla petonsa naurun, pilkan ja houkuttelemisen. Peto kyllä hoitelisi kaikki vastustajat, miekoille ei ollut tarvetta. Edwardin vain piti antaa koiran kerätä kamansa ja luovuttaa hänen suhteensa. Ihmissusi ei kuitenkaan halunnut olla loukkaava, vaikka ei katsonut hyvällä varastamista. Silloin hänen silmänsä suurenivat. Hän laski aseen takaisin liinoille. "Otitko sinä....?" sanoja ei tullut ulos, hän vei kätensä hitaasti pois. Maailma oli kylmä ja julma. Se otti keltä sai. Edward tiesi, että hänenkin piti joskus hyväksyä se, mutta hän ei voinut, ei sitten millään.
Ristiriitaiset tunteet myllersivät hänen ympärillään. Pikkuhiljaa ne alkoivat löystää kahleita pedon ympäriltä. Kalma yritti auttaa häntä , hän tiesi sen. Kalman käyttämät metodit vain eivät olleet miehen ajatusmaailmaan sopivat. Ne saivat kaiken myllerrykseen. "Ei! Tämä ei ole oikein!" hän sanoi äkisti ja pyrki kauemmaksi. Anova katse nousi koiraan. "Minä... Olen pahoillani." Ed sanoi ja näytti hävinneeltä. Hän ei voinut sille mitään, että tämä sai hänen päänsä sekaisin.

Löstyvien kahleitten äänet kaikuivat, ne tipahtivat hitaasti pimeyteen, josta peto tarttui epävarmaan Edwardiin. Se tuuditti hänet uneen, jossa ei tarbinnut pelätä. Voisi lähes sanoa, että peto oli myös Edwardille henkinen suoja. Suoja, joka teki aivan liikaa pahaa. Ihmissuden käytös muuttui, se tu
ntui nauravan äänettömästi. Suden kiiltävät hampaat loistivag himmeässä valossa. Kaiken kaikkiaan Edward oli vain hyvin epävakaa, kaksi persoonaa samassa vartalossa saattoi olla liikaa miehen mielelle.
Nyt tämä toinen persoona kuitenkin katsoi julmasti Kalmaa, se katsoi maassa olevia aseita ja virnisti. Mies hyppäsi kohti aseita ja yritti ottaa niistä yhden, jos se ei saisi yhtään, ei hätää. Se oli loppujen lopuksi ihmissusi, eivätkä aseet olleet hopeaa.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Maalis 2015, 20:43

Kalma kallisti kysyvänä päätään kun ei saannut Edwardiin eloa, vaan mies vaikutti olevan täysin omissa maailmoissaan eikä kuullut eikä nähnyt edessään olevaa miestä. Kalma oli suorastaan jo lähellä potkaista Edwardin hereille kun nuori mies sitten lopulta heräsi katsoen Kalmaa näyttäen säikähtäneeltä. Kalma hymähti hieman isällisesti ja oli sanomassa jotakin liittyen ihmissuden omissa maailmoissa olemiseen kun nuori herra ehtikin ensin osoittaen kysymyksensä aavekoiran tuomiin aseisiin.
"Uudet aseesi hyvä mies." Kalma naurahtaen kevyesti huvittuneena, mutta hymy katosi Kalman kasvoilta kun Edward kävi lyömään jälleen kerran aavekoiran ideaa ja sanomaa vastaan. Kalma kurtisti kulmiaan hieman pettyneenä. "Luuletko etten opettaisi sinua?" Kalma kysyi pieni ärtymys äänessään sudelta. Mitä tuo takkuturkki oikein ajatteli!? Kyllä hän oli täysin valmis opettamaan Edwardia käyttämään uusia miekkojaan ja treenaamaan itsensä sellaiseen kuntoon että pystyisi aseitaan käyttämään mahdollisimman hyvin. Se vain vaatisi oman työnsä tietenkin. Kalma ei kuitenkaan saannut vastausta esittämäänsä kysymykseen vaan jotenkin järkyttyneenä poika kävi kysymään oliko aavekoira varastanut aseet.. Kalma pyöräytti silmiään päässään ja oli tuhahtaen sanomassa että todellakin oli viennyt ne niiltä jotka eivät enään niitä tarvisi, mutta Edwardilla oli selvästikkin muita suunnitelmia mielessään. Mies nousi ja liikkui kauemmas aavekoirasta pyydellen anteeksi hyvin sekavan näköisenä. Kalma taas... oli kuin halolla päähän lyöty koko tilanteesta, eikä osannut oikein ensin toimia mitenkaan tässä tilanteessa kuin tuijottaa nuorempaansa, joka oli tällä hetkellä yhtä sekaisin kuin käki.
"Hei, en minä...!?" Kalma oli aloittamassa rauhoittaakseen nuorempaansa, jonka pelkäsi lähtevän paikalta, kun jokin alkoi muuttumaan nuoressa miehessä totaallisesti radikaallisesti. Kalman ilme muuttui kysyvän järkyttyneeksi kun muutamaa sekunttia myöhemmin hänen edessään oli Edwardin iso ja paha ihmissusi muoto virnuilemassa. Peto hyökkäsi mitään kysymättä kohteenaan vielä maassa olevat aseet. Kalma sihahti kiroten ja nappasi lähimpänä henkilönä helposti aseet käsiinsä ennenkuin seonnut Edward niihin ehtisi koskemaan ja siirtyi sittemmin kauemmas verenhimoisesta pedosta ottaen varastetut aseet omaan käyttöönsä. Olihan aavekoiralla omatkin, mutta nämä nyt sai nopeiten esille.
"Lopeta Ed, et halua vahingoittaa minua.. et ketään, sanoit sen minulle itsekkin." Kalma yritti puhua jos Edward olisi kuulemassa mitä hän puhui, vaikka se olisikin ollut täyttä toive ajattelua.

//Löysinpäs sopivan biisin peliin liittyen :-D My Demons - Starset
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 16 Maalis 2015, 22:47

Ihmissusi ei saanut aseita, mutta se ei ollut tarpeen. Hänelle oli omat voimansa. Ei hän aseita tarvinnut. Kalma taas oli hyvin varautunut, ottanut aseet käsiinsä ja yritti puhua ihmissudelle. Siihen puheeseen peto vastasi naurun tapaisella mörinällä. Se oli ivallista. Peto alkoi hitaasti liikkua, ikään kuin vaanien se katseli saalistaan. Vihollista, josta hänen toinen puoliskonsa oli häiriintynyt ja henkisesti helppo murtaa. Toisaalta kiitos kuului tälle miehelle, sillä tämä oli tehnyt pedon tulemisen esiin mahdolliseksi. Siitä, jos mistä suden täytyi kiittää. Se ulvahti kerran ja ärähti ylimielisesti. Se kiersi kehää Kalman ympärillä. Lopulta se hyökkäsi. Yritti tietysti eläimen lailla tulla suoraan kohti. Väisti kyllä aseet ja yritti näykkäistä suurella kidallaan miehen jalkoja. Peto hypähti muutaman metrin kauemmas, jossa se jatkoi maanittelevaa askellustaan.
Toinen sai todellakin toivoa Edwardin heräämisestä. Nyt mies oli kuitenkin visusti asetettu pimeyden helpottavaan lepoon. Tietämättömänä tapahtumista Edward ei kuullut tai aistinut. Hänen kehonsa oli kokonaan pedon, jota hän vihasi ja pelkäsi. Peto syöksyi uudelleen kohti Kalmaa ja yritti lyödä tätä rintakehään. Siitä se yritti lyödä koiraa leukaan ja vielä yritys takaisin rintakehään.

Peto nautti tästä. Sen silmät olivat julmassa virneessä ja sen kehon kieli kertoi kaiken tarpeellisen. Se lähes kuiskasi, kuinka ihmissusi janosi verta ja kirkui repimään kaiken kappaleiksi. Aivan kuten sinäkin yönä. Ensimmäisenä yönä kun peto oli syntynyt. Vastasyntyneenä se rellesti ja oppi nauttimaan kirkumisesta. Veren löyhkä vain yllytti sitä. Peto kierteli hiljalleen Kalman ympärillä, kuin odottaen tämän häviötä ja antautumista. Ihmissusi halusi päästä repimään mokoman kappaleiksi, mutta nuo kirjat olivat hankalasti tiellä. Ei ihmissudenkaan paranemiskyky pystynyt kaikkeen.
Pedon hallitessa Edwardin kehoa, hän itse avasi pimeydessä silmänsä. Hän tunsi täydellistä rauhallisuutta tässä pimeydessä. Ehkei hän heräisi transsistaan ja jäisi tähän, lempeään pimeyteen. Mitä syvemmälle Ed alkoi upota, sitä vaikeampaa hänen tulisi ottaa kehonsa haltuunsa saatuja tulla järkiinsä. Äänet eivät kuuluneet tuonne yksinäisyyteen. Edward ajatteli, että hänen olisi parempi olla näin. Hänen ei tarvitsi herätä niihin kauhu kuvio ja hän voisi saada vihdoin rauhan.

Ihmissusi mylvi, kun sen ote kehosta alkoi voimistua. Kyllä! Huku pimeyteen, jossa pidit minua. Jää sinne! Äläkä enää koskaan nouse. Sinua ei tarvita! Se nauroi ja yritti hyökätä vielä pari kertaa Kalman päälle. Ihmissusi yritti parhaansa mukaan myös sivuuttaa mahdolliset Kalman huutamat sanat. Hän ei antaisi tuon koiran herättää Edwardia. Edwardhan oli paljon onnellisempi, kun hänen ei tarvinnut kohdata karua todellisuutta, miksei sitten jäädä sinne missä oli hyvä olla? Susi mutisi Kalmalle ikään, kuin varottaen tätä. Älä puhu enempään tai en jätä sinusta päätäkään jäljelle.

//Aaah, nyt vihdoinkin jaksaa lukea tekstitkin. Toihan on tosi osuva biisi Edwardiin nähden xD ps. Miks must tuntuu, että Kalmasta muotoutuu jonkin näkönen isä-hahmo Edille? Jos se vaan käy? XD
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Maalis 2015, 00:26

Okei, puhuminen ei tainnut auttaa pätkääkään tässä tapauksessa susi vain tuntui naureskelevan takaisin koiralle omalla mörisevällä eläimisellä ääntelyllään. Jolloin heräsi kysymys: osasiko tämä harmaaturkki kenties puhua? Ehkä, mahdollisesti mutta ei halunnut antaa sitä ilmi aavekoiralle? Älykkäämpi tämä karvapallo kuitenkin oli kuin tavalliset lajinsa edustajat.
Peto alkoi kiertämään aavekoiran ympärillä ja Kalma kiersi sen mukana antamatta mahdollisuutta päästä selkänsä taakse aseet valmiina sivulla iskemään petoa, jos liian lähelle yrittäisi. Kalman eriparinen katse keskittyi seuraamaan pedon liikeitä ja vain odotti tuon hyökkäystä, pientäkin liikettä mikä kertoisi että hukka päättäisi käydä päälle. Piinaavien sekunttien jälkeen peto lopulta hyökkäsi suoraan edestä ja Kalma yritti sivu suuntaisesti viiltää petoa suoraan päähän mutta kuolaturpa ottikin ja väisti taaemmas, ja hyökkäsi uudestaan yrittäen tähdätä Kalman jalkoihin. Kalma sihahti ja hyppäsi taakse päin välttääkseen fataalit iskut jalkoihinsa jääden sinne seuraamaan kehää kiertävää hukkasta kulmien alta merkittävästi. Kalma olisi voinnut hyökätä, mutta ei halunnut vahingoittaa Edwardia vahingossakaan fataalisti jota kyllä voisi tapahtua jos hän menisi lähelle petoa. Hänellä siis oli vain vaihtoehtona puolustaa itseään ja perääntyä. Ihmissusi taas voisi lähes käytännlssä tehdä hänelle mitä ikinä tahtoi ja jos tämä leikki kestäisi kauan.. tästä tulisi veristä ja uuvuttavaa. Kalma ei ollut kuitenkaan kaatumassa pedon ruokalautaselle helposti. Saisi tehdä työtä ruokansa eteen! Asiaa ei vain helpottanut se että tuo karvapallo vain tuntui nauttivan tästä leikistä harvinaisen paljon.

Peto hyökkäsi jälleen suoraan edestä päin kohottaen teräväkyntisen kätensä kohden aavekoiraa, jolloin Kalma pyörähti pedon sivulle ollen aikeissa iskeä petoa paljaaseen kylkeen pistoiskulla, mutta epäröi. Epäröi sen pienen sekunnin joka riitti antamaan pedolle aikaa iskeä armotta takaisin ja johon Kalma sai havahtua. Isku suoraan leuakaan sivusta sai pään heilahtamaan voimakkaasti sivulle ja näkökentän heittämään hetkellisesti jolloin aavekoira ite joutui hakemaan tasapainoaan takaisin iskun jäljiltä, kuten myös niitä aivon rippeitä jotka tippuivat pois kyydistä. Joten ei ollut mikään yllätys ettei aavekoira ollut kovinkaan valmis ottamaan seuraavaa nopeaa ja agresiivista iskua järkevästi vastaan. Kalma näki hyökkäyksen tulevan, käski kehonsa toimia väistämiseen mutta pää oli vielä liian hidas vastatakseen moiseen käskyyn. Epätoivoisena tekona Kalma yritti nostaa käsiään rintakehänsä suojaksi ollen liian hidas tähän kun kynnet upposivat nahkasta tehdyn haarniskan läpi ja aavekoira itse iskun mukana ja vauhdittamana nousi ilmaan saaden nauttia lyhyestä lento matkasta selälleen maahan urahduksen kera. Luojan kiitos metsän pohja oli pehmeä eikä kovaa kalliota.
"Ai, saatana.." Kalma kirosi ravistellen päätään ja nousi hieman könkön näköisesti ylös katsellen petoa, vilkaisten rintaansa joka oli nahkahaarniskan kannalta kokonaan auki ja siinä oli pitkät ihmissuden tekemät repeytyneet raapimis jäljet. Kalma sai kuitenkin kiittää nahkahaarniskan alla olevaa rengaspanssaria siintä ettei hänen rintansa ollut repeytynyt yhdessä nahkahaarniskan kanssa auki ja vuotanut nyt viimeistään hitaasti kuiviin. Tosin rengaspanssarikin oli repeytynyt rikki muutaman renkaan verran, mutta ei ollut päästänyt pedon kynsiä läpi. Toista tuollaista Kalma ei aikonut ottaa vastaan enään.. Peto puolestaan jälleen kerran kiersi aavekoiraa kehää kuin leijona saalistaan.

"Palaudu jo hel***ti entisellesi! En minä tämän takia sinua ryhtynyt harjoittamaan kakara!" Kalma murahti itseään kiertävälle sudelle, joka ei välittänyt ja vaikutti pitävän omaa hauskaa yksinään. Tai sitten se vain nautti aavekoiran ahdingosta. Mikä ei ollut yhtään ihme. Kalma oli käytännlssä sidottu tekemään yhtään mitään tälle pedolle, vaikka kykyä olisikin ollut.
Peto hyökkäsi toistamiseen ja Kalma yritti lyödä sitä takaisin pään sivuun aseensa tylpällä päällä saadakseen tuolta vaikka tajunnan vietyä. Se yleensä oli toiminut. Kun isäntä keho menetti otteensa pitäisi sen toisenkin käytännössä kaatua yhtä komeasti! Kalma ei vai tiennyt oliko hän osunut, tai edes kunnolla kun hän oli sekuntteja kestävässä tilaisuudessa joutunut siirtymään niin leukojen kuin kynsienkin tieltä pedon selkä puolelle seisomaan muutaman metrin päähän.
"Taidan olla vähän turhan liukas sinulle?" Kalma naljasi ihmissutta. "Osaatko edes puhua typerys?" Kalma jatkoi samaa sarjaa tekopyhästi virnuillen vaikka tilanne oli kuin hiirellä kissan kanssa.

// Heh, joo huomasin viime viestissä ettei ihan oo tarkistettu kirjostusvirheistä, mutta eipä tuosta haittaa koitunu. Se on kyl :) Mikäs siinä, ei mulla oo mitään sitä vastaan.. vaikka Kalma onkin hieman karskimpi luonne mitä Ed (D //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Maalis 2015, 23:21

Koiran suojavarusteet olivat saaneet jonkinmoista vauriota, mutta eivät tarpeeksi. Ainakaan pedon mielestä. Silti tuo mies pääsi liian helposti karkuun. Ihmissusi urahti yhden kerran, se näytti arvoivan vastustajaansa uudestaan. Kuitenkin hyökkääminen tuota päin koitui pedon epäonneksi. Se sai iskun päähän, minkä se koki selkeästi herättelynä kehon omistajaa kohtaan. Ihmissusi ei menettänyt tajuntaansa, mutta se joutui hetken ravistamaan päätään, saadakseen tolkkunsa takaisin. Sillä aikaa Kalma ehti ilkkua ihmissudelle ties mitä, mutta se siitä vähät välitti. Ei, se ei osannut puhua. Suden purukalustoa ei oltu luotu puhumiseen ja kyllä tuon rakinkin pitäisi se tietää. Tietysti oli niitä, jotka puhe taidon omasivat, mutta äänihän ja äänen muodostua tapahtuisi aivan erikoisella tavalla. Ihmissusi murahti ja karjaisi sen yrittäessä taas hyökätä mokoman piskin kimppuun. Se ymmärsi puhetta, koska oli Edwardin toinen persoona. Se myös omasi saman älykkyyden. Sillä tasolla se oli myös onnistunut tappamaan sen kokonaisen kylänkin ihmisiä. Peto nauroi taas. Sen kuonon vääntyi irvokkaaseen ilmeeseen ja sen valkeat hampaat näkyivät. Ulontaa, joka varmasti hyytäisi veret suonista, mutta sellaisia olentoja ei varmaankaan ollut juuri paikalla.

Juuri kun ihmissusi oli tulossa Kalmaa kohti taas, jokin muljahti sen julmissa silmissä. Silmät, nuo sielun peilit, kuvastivat nyt heräämistä. Edward pyrki ottamaan kehonsa takaisin. Hän vaati sitä ja tarttui kahleisiinsa, heitti ne ja sitoi niillä pedon. Upotti tämän takaisin sinne minne se kuuluikin. Vielä peto yritti ja huusi vastaan. Edward tulisi vielä tarvitsemaan häntä, hän ei voisi elää ilman petoa.
Seuraavan kerran kun Edward avasi silmänsä, hän näki vain yö taivaan. Hänellä ei ollut mitään hajua mitä oli tapahtunut ja missä järjestyksessä. Ainakin hänen kehonsa oli taas ennallaan. Ihmissusi nousi hitaasti ylös istumaan. Hän kääntyi katsomaan ympäristöään. Ajatus haavoittuneesta opettajastaan aiheutti pienimuotoisen hädän. Entä jos hän oli satuttanut Kalmaa? Jos hän oli muuttanut tämän ihmissudeksi tai siis aavekoirahan ei nyt välttämättä muuttuisi, mutta ainakin hän olisi satuttanut. Jaksaisiko mies edes yrittää opettaa häntä. Edwardhan oli epävakaa kuin mikä tahansa asia, josta puuttui tasapaino. Toisen ihmissudenkin tavatessaan tuo oli sanonut häntä vaaralliseksi, epävakaaksi ja arvaamattomaksi. Milloin ikinä Edward voisi vain muuttua ja riehua ympäriinsä. Hänen oli opittava, edes jotenkin hallitsemaan itseään. Toisaalta jos hän oikein muisteli Nakami oli onnistunut kerran pysäyttämään hänet, vai oliko se sittenkin pelkkää sattumaa.

Ihmissuden vihreät silmät vilkuilivat ympäristöään. Hän tunsi lamaantuneen ajatuksesta, että Kalma olisi haavoittunut. Eihän Ed sitä tarkoittanut, eikä hän halunnut satuttaa ketään. Kalmanin sen tiesi, silti oli epävarmaa enää jäisikö tuo opettamaan häntä. Olisiko parempi vain hankkiutua toisen ihmissuden opetukseen? Toisaalta mitä he voisivat tehdä hänen hyväkseen, kun Edward saattaisi olla aivan toisenlainen kuin he. Miehen pää pursusi painosta ja asioita. Hän vain istui siinä ja näytti järkyttyneeltä.

//Oho hups. Anteeksi, tuli kirjoitettua kännyllä niin kuin tämäkin, kun ei ole ajaa mennä hitaalle koneelle, joka ei toimi kunnolla.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Maalis 2015, 23:28

Peto oli ottanut osumaa nuppiinsa aavekoiran jäljiltä ja ravisteli nyt päätään puolelta toiselle yrittäen saada ajatuksiaan kokoon. Kalma kirosi puoliääneen itsekseen, jos hän olisi päässyt iskemään kovempaa olisi tuo peto jo nukkumassa tajuttomana maassa pötköllään. Aikaa ei ollut kuitenkaan paikallaan märehtemiseen vaan aavekoira oli aikeissa korjata virhettään ja iskeä petoa vielä uudestaan nuppiin, jotta saisi riehuvan pedon alas, mutta ihmissusi toipuikin odotettua nopeammin. Kalma oli vain puoli askelta ehtinyt ottaa ihmissutta kohden kun harmaaturkki olikin taas oma virkeä itsensä. Karjaisi oli jo pyrkimässä aavekoiran kimppuun terävät hampaat välkkyen. Kalma suoraan sanottuna säikähti koko tilannetta ja jonkinmoisessa paniikinomaisessa pysähtymisessä onnistui vetämään takamuksilleen jäiselle ja kohmeiselle metsän pohjalle, pyrkien kyllä lähes yhtä nopeasti ylöskin.. Mutta kun aavekoira oli taas sutta kohden oli jokin pielessä, tai no hyvällä tavalla pielessä. Hukka vaikeroi, väänteli tuskaisena ja yritti saada kaikin keinoin saada olla vielä tässä maailmassa. Kalma hymähti, Edward ilmeisesti oli saamassa tilannetta itselleen takaisin joten aavekoira jäi hiljaisuudessa seuraamaan sivuun aseet kädessään mitä tuleman piti.

Kului vain hetki jos toinenkin kun ihmissusi oli poistunut paikalta takaisin Edin mielen perälle ja paikalla oli tuttu nössykkä poika makaamassa maassa selällään, josta herättyään nousi ylös hitaan verkkaisesti katsellen ympärillensä ja ilmeisesti etsien opettajaansa. Kalma ei ollut mennyt todellakaan kauas Edwardista vaan lähinnä istukseli korkeammalla kivellä pitämässä vahtia ylinmääräisten varalta. Tässä nyt muita tarvittu.. Aavekoiran katse valui nyt kuitenkin heränneeseen nuorukaiseen, joka häntä etsi niin kuumeisesti lähi ympäristöstään. Pelkäsi hänen menehtyneen.. tai loukkaantuneen.
"Olet heikko." Kalma töksäytti yllättäen pimeydestä kivellä istuskellessaan samalla kun eriparinen katse oli kohdistettu nuorempaan.
"Siksi se ottaa sinusta vallan ja tekee sitten mitä haluaa, jos haluat voittaa sen.. sinun on oltava sitä vahvempi. Ei vain fyysisesti vaan myös henkisesti." Kalma kävi sanomaan ja nousi ylös paikoiltaan kävellen nuorukaisen eteen katse alas suunnattuna Edwardiin.
"Se tarkoittaa sitä että tulen ruoskimaan sinusta niin henkisesti kuin fyysisetikkin kaikki mehut irti, niin kauan että itket jaloissani armoa!" Kalma kävi yllättäen saarnaamaan vakavana Edwardille. Kalma tiesi hyvin miltä tuntui elää toisen vaikeasti hallittavan persoonan kanssa ja se vaatisi tahdon lujuutta, sekä myös fyysista kanttia. Edwardilla ei ollut näitä oikeastaan ollenkaan. Vaikka riski olisikin se että Kalma kouluttaisi itselleen vahvaa vihollista kun Edward jälleen menettäisi hallintansa. Hukka varmasti jäisi janoamaan jatkoa aavekoiran kanssa.
"..Mutta äskeisen temppusi jälkeen, en ole aivan varma onko sinusta oikeasti siihen?" Kalma kysyi luoden merkittävän katseen Edwardiin. Kyllä, Ed oli ehtinyt sen aikaa pötköttelemään että Kalma oli saannut miettiä rauhassa syntejä syviä kaikessa rauhassa ja tullut tähän tulokseen.
"Joten, joko teet mitä sanon tai elät koko ikäsi ongelmasi kanssa ja ehkä löydät toisen opettajan." Kalma sanoi ja tiputti varastamansa tupessa olevat aseet Edwardin jalkojen eteen ja jäi odottamaan nuoren miehen päätöstä. Kalma kyllä nauraisi jos poika päättäisi viedä aseet takaisin omistajilleen. Kaulimesta poika saisi!

// Kuten sanoin ei ne mitään haittaa ^^ Kunhan selvän saa :D Tulin tässä muute miettineeksi näin tulevaisuuden kannalta: ajattelin että joskus Jack (Merari) ja Kalma ottaisi uusinta matsia keskenään, jossa Ed voisi olla mukana myös? Ja näin btw onks sul skypeä? olis vaa helpompi jutustella. //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 23 Maalis 2015, 17:54

Ensin mies on ilahtunut siitä, että Kalma oli elossa, kuullessaan tämän äänen, mutta tuon kasvot muuttuivat hitaasti. Hän ei halunnut kuulla sitä toisen suulta, että hän oli heikko. Edward tiesi sen hyvin, hän ei ollut vahvimpaa tekoa, häntä inhotti myös myöntää se. Kuinka monelle miehelle tässä maailmassa teettikin hallaa myöntää itselleen olevansa heikko. Ed ei sanonut mitään, hän katsoi hiljaisena Kalmaa.
Kalma kuitenkin kuulosti siltä, että olisi valmis jatkamaan hänen koulutustaan. Ei mitään, ei yhtään sanaa. Hän näytti kuin olisi aaveen nähnyt, mutta hänen silmänsä pyysivät jatkamaan. Voi kuinka vimmatusti pyysivätkään. Samalla ihmissusi vain sätti itseään siitä, kuinka heikko hän oli. Hän ei saisi jäädä siihen, hänestä pitäisi tulla vahvempi, vaikka menneisyys kalvaisi kuolemaan asti, se pitäisi jättää edes vähän kauemmaksi. Se myös aiheuttaisi kipua, hyvin paljon. Kalman sanat tuntuivat epäröiviltä, mutta tämän äänessä sitä ei kuitenkaan ollut. Kalma tuli hänen luokseen ja antoi ehdot, tiputti hänen eteensä aseet ja katsoi häntä. Odottavasti, mikä olisi hänen valintansa?

Joko Edward jättäisi leikin kesken tai kuuntelisi uuden opettajansa joka ikistä sanaa. Tottelisi niitä, kuin koira omistajaansa. Edward laski katseensa. hän oli epävarma, hänen täytyi päättä ja hän oli rättiväsynyt henkisellä tasolla. Toisaalta, jos hän kieltäytyisi, hän ei saisi ehkä toista mahdollisuutta. Ihmissusi nosti hitaasti katseensa aseisiin. Hän ei ollut koskaan käyttänyt aseita, hän ei osannut miekkailla. Oliko siis tyhmää tarttua niihin? Hänen kätensä tarttui aseisiin hitaasti. Käsi puristui aseiden ympärille ja hänen päättäväinen ilmeensä katsoi Kalman silmiin. "Kunhan et tapata minua totaalisesti..." Edward sanoi ja nousi ylös. Hän katsoi Kalmaa. Mies katsoi aseita ja tarjosi kättään. "Olen täysin opetuksiesi varasssa. Opetakin hyvin." hän letkautti ja jaksoi virnistää, vaikka sisäisesti häntä saattoi pelottaa hitusen.
Edward olisi valmis muuttumaan ja toivoi myös salaa, ettei hän nyt ihan menisi tuohon rikoksen tielle, mutta kaipa sitä piti, jos kalman kelkassa yritti pysyä. Hän tulisi hyväksymään tämän opetusmallin ja tulisi sitten tekemään myös niin, kuin uusi opettaja käskisi.

//Juu kuulostaa mielenkiintoiselta. Ei valitettavasti skypeä ole xD pitäs varmaan hankkia tai jotain.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Maalis 2015, 19:56

Metsän ylle oli laskeutunut hiljaisuus aavekoiran Edille tarkoitetun saarnan jälkeen. Aavekoiran vahtivan silmäparin napittaessa nuorempaansa ylhäältä käsin odottavasti, odottaen sitä vastausta nuoremmaltaan. Edward näytti punnitsevan tilannettaan, taistelevan "hyvän" itsensä kanssa että suostuisi lähtemään aavekoiran matkaan sellaiseenkin mitä nuori mies tuskin ihmisenä koskaan olisi suostunut tekemään. Lopulta Edward liikautti käsiään maassa makaavia aseita kohden ja otti ne käteensä nostaen nyt piristyneemmän katseensa kohden aavekoiraa. Kalma ei voinnut peittää kasvoillensa kiipeävää hymyä.
"Se riippuu sinusta." Kalma totesi virnuillen salamyhkäisen näköisenä. Hänellä ei ollut ajatustakaan päästää poikaa helpolla kerta nyt suostui hänen oppilaakseen. Ei hänkään ollut koskaan päässyt helpolla joutuessaan oppimaan itse yksin kuinka julma maailma saattaisikaan olla yhdelle friikille. Kaikki ne henkiset ja fyysiset arvet aavekoiran kehossa kertoivat jokainen oman tarinan siintä.
"Teen parhaani, mutta en toivo lisää tuollaisia kohtauksia." Kalma totesi irvistän hieman inhovasti. "Rikoit haarniskani karvapallo.." Kalma totesi sitten naurahtaen ja tarrasi Edwardia ojennetusta kädestä auttaen nuoremman ylös maasta, mutta päästi hyvin nopeasti irti katsellen Edwardia kovin arvoivasti.

"Voimmekin aloittaa sitten samantien koulutuksesi kerta yötä on vielä jäljellä.." Kalma selitti ja käänsi sitten kävelemään kiven suuntaan jossa oli hetki sitten itse istuksellut ja pysähtyi sen viereen.
"Tässä on taistelu kaverisi ensinmäisten iltojen ajan." Kalma aloitti omana pirteänä itsenään taputellen kiveä kevyesti muutaman kerran ja katsoi sitten Edwardia.
"Tosin sanottuna sinä potkit ja lyöt tätä kiveä niin kauan kun itket ja vuodat verta, niin kauan kun et enää jaksa." Kalma sanoi ja siirtyi sivummalle antaakseen Edwardille tilaa tähän harjoitukseen minkä olisi tarkoitus harjoituttaa poikaa niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Kestämään kipua niin fyysista kuin henkistä.
"Ole hyvä ja aloita."
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Huhti 2015, 13:57

Edward oli hyvin huojentunut siitä, että Kalma ylipäätään oli halukas opettamaan häntä. Toisaalta oli koiralla ehtonsa, hän ei halunnut enää näitä kohtauksia, eikä kyllä Edwardkaan. Kumpikin oli tästä asiasta samaa mieltä. Onneksi. Kalman mainitessa haarniskansa, miehen katse suuntautui siihen. Suurien repaleisten kynsien jäljet näkyivät haarniskassa, jonka Edward oli iloisesti avannut. Hän näytti hieman huolestuneelta. Oli syytäkin, eihän vain osunut ihan miehen lihaan asti. Ainakaan missän ei haissut veri. "Olen pahoillani haarniskasi puolesta." hän pahoitteli. Miehen katse kuitenkin kirkastui. "Mutta voin korvata sen sinulle. Saat minulta pari kultarahaa. En tarvitse niitä itse." hän sanoi hyvillääm. Ne pari kultarahaa hän oli saanut toisen ihmissuden tavatessaan, kun tämä oli säälinyt miestä sen verran, että oli halunnut jakaa omaisuuttaan hä'nen kanssaan. Edward taas ei oikeastaan tehnyt mitään kultarahoilla. Hän ei käynyt kylissä ostelemassa taikka kuluttanut niitä mihinkään. Pään vaivana ne vain olivat. Hän sai kaiken metsästä. Ei hän tarvinut rahaa, jos kaiken sai ilmaiseksi. Eikä mies vaatinut enempää.
Edward terästäytyi Kalman mainitessa harjoitusten aloittamisesta. Huomaamattaan, hän puristi aseitaan, joita kantoi sylissään. Kalman esitelli hänelle vastuksen, johon hän ei saanut koiran sanojen mukaan koskea asein. Hän piti potkia sitä ja lyödä, kunnes parkuisi kuin kolmevuotias. Edward katsoi kiveä hiljaisena. Hän ei aikonut valittaa vaan tyytyisi siihen mitä Kalmalla oli tarjottavana. Hän oli myös sopinut tekevänsä, niin kuin mies oli pyytänyt.

Edward sai luvan aloittaa. Hän laski aseensa maahan ja katsoi Kalmaa hetken. "Voi mennö hetki, ennen kuin tämä sattuu todella... Minä kun omaan kovan sietokyvyn kivulle." hän sanoi, muttei ylpeästi. Joskus kivun tunteminen oli hyvä muistus, että hänetkin voisi tappaa. Ensimmäinen lyönti kiveen oli jotenkin kiusallinen. Hänen piti pistää enemmän peliin. Aivan kuin Kalma oli sanonut. Kunnes hän vuotaisi verta. Edward sanaa sanomatta alkoi lyödä ja potkia kiveä hiljaisina yön tunteina. Hän ei tiennyt montako minuuttia tai tuntia oli kulunut, mutta hän tunsi uupumusta. Hän näki kiven edessään, siinä näkyi pieniä lommoja, kun ihmissuden voimat niitä oli tehnyt. Samalla hän tunsi veren tuoksun. Hänen rystysensä olivat auki ja vuotivat verta, hänen nilkkoihinsa särki, kun niihin oli muodostunut tummia mustelmia ja muutama avohaava.
Edward ei itkenyt, ei vielä. Hän oli unohtanut Kalman olemassa olon ja purki tunteitaan tuohon kiveen. Väsynyt ja tahraantunut käsi nousi uudestaan kohti kiveä. hän löi kaikella voimallaan ja nyrkiin ilmestyi syvempiä haavoja. Kipu tuntui miehestä kauhealta. Hän pysähtyi ja sortui huterilta jaloiltaan polvilleen. Keho ei kannattanut enää ja tuntui aivan turhalta enää potkia mokomaa kiveä. Ed tuijotti väsyneenä verisiä käsiään ja muisti yön. Uudelleen syntymänsä yön. Silloin tämäkin heikko vätys tipautti maahan muutaman kyyneleen.

"En pysty enää..." Edward sanoi sopertaen ja nosti veriset kätensä kasvoilleen. Hän alkoi itkemään hiljaa ja hitaasti. "Anteeksi..." hän kuiskasi.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Huhti 2015, 00:50

Kalma katsoi Ediä kohauttaen aavistuksen kysyvänä toista kulmaansa kun Ed alkoi pahoittelemaan hänen haarniskaansa kohdistunutta vauriota, näyttäen jopa huolestuneelta aavekoiraa kohtaan. Kalma hymähti ja oli käymässä sanomaan jotakin kun Ed oli suustaan nopeampi, reipastuen jopa silmissä, ja alkoi tarjoamaan aavekoiralle muutamaa hassua kultakolikko korjatakseen haarniskansa vahingot. Kalma oli hieman yllättynyt monellakin tapaa.. hän ei yleensä saannut ystävällisyyttä osakseen muilta ja no Edin tarjous oli vain yksinkertaisesti suloinen. Vanhempi mies veti kasvoillensa hymyn ja ojensi kätensä ottaakseen rahat vastaan kun Ed niitä niin tarjosi aavekoiralle.
"Kiitos paljon.. vaikkei sinun olisi tarvinnut, hajotan haarniskaani muutenkin vähän väliä." Kalma totesi virnistäen ottaen Edin tarjoamat kultakolikot vastaan ja tunki ne pieneen sivussa olevaan laukkuun, josta myös löytyi ensiapu tarvikkeita jos tarve oli.

Ed ei paljoa ryhtynyt valittamaan sen suhteen millaisen harjoituksen Kalma oli nuoremman eteen tyrkännyt, mikä kuulosti jopa jälkikäteen ajateltuna tyhmältä.. mutta hänen oli saatava Ed henkisesti ja fyysisesti kestävemmäksi ennenkuin edes ajatteli muita harjoituksia. Opettaa miestä taistelelemaan ja käyttämään uusia miekkojaan. Henkisesti Ed ei missään nimessä ollut valmis kohtamaan kokenutta taistelijaa, fyysisestä puolesta Kalma ei ollut varma. Hän ei tuntenut Ediä vielä niin hyvin.
"Sitten sinun on yritettävä enemmän." Kalma totesi Edille joka mainisti että omasi hyvän kipukynnyksen. Se oli hyvä juttu jo itsessään, mutta Kalma ei käynnyt ääneen sanomaan mitään vaan siirtyi Edin tieltä kauemmaksi seisoskelemaan, nojaamaan puuta vasten kädet puuskassa ja seuraten miten Ed pärjäsi. Alku totta kai oli kankeaa, mutta Kalma kieltämättä yllättyi kuinka nopeasti Ed alkoi sisäistää kiven mukilointia, eikä valittanut siintä kuinka häneen itseensä sattui jokainen isku minkä hän teki kiveen. Ed oli selvästikkin sitkeää sorttia jos niin päätti.. se pitäisi saada vain esille kunnolla myös suden henkisiä traumoja vastaan.

Kalmalla itselläänkään ei ollut hajua kuinka kauan Ed kiveä hakkasi ja kidutti samalla itseeän sitkeän sinnikkäästi, ja jopa vaikutti täysin keskittyneen siihen niin kovasti että unohti kaiken ympärillään olevan. Ja se tuho mitä Ed teki kiveen, teki aavekoiraan vaikutuksen... suoraan sanottuna Ed vaikutti olevan selvästikkin fyysisesti vahvempi mitä aavekoira itse, mutta kokemattomapi mitä Kalma. Tässä vaiheessa Kalma itse alkoi miettimään sitä että uskaltaisiko itse asettua kouluttamaan fyysisesti Ediä, jos Ed kerran löisi häntä kerran tuollaisella voimalla päähän.. henki lähtisi samantien. Kalman kohdalla karu totuus oli kuitenkin se että hänen kehonsa oli ihmisen ja kantoi sen mukana tulevia heikkouksia. Tosin jos Edille mainitsisi asiasta hukka varmasti ymmärtäisi.
Lopulta Edkin väsyi kiven hakkaamiseen ja kaatui polvilleen maahan täysin väsyneenä, sekä verisenä ja varmasti tuskissaan kaiken hakkaamisen jälkeen. Tosin ne isoimmat kivut tulisivat vasta jälkikäteen. Kalma työnsi itsensä irti puunrungosta nojaamasta ja oli menossa kehumaan hyvin suoritetusta tehtävästä, mutta yllättäen Ed kävi itkemään puhuen jotakin. Kalma hymähti hieman pahoittelevasti ja käveli Edin luokse laskien kätensä nuoren miehen harteille lohduttavana eleenä.
"Pärjäsit hyvin Ed, tämä riittää jo." Kalma sanoi ja lisäsi vielä. "Seuraavaksi voimme siirtyä toiseen opetukseen." Kalma sanoi vetäen hymyn kasvoillensa.
"Tule, nouse ylös.." Kalma sanoi ja irrotatutui Edistä ja käveli hieman sivummalle viittoen Ediä istumaan kannolle samalla kun itse kaivoi sideharsoja ja muutaman puhdistusliinan esille. Lankaa ja neulaa tuskin tarvistsisi.
"Painaako sinua jokin? Haluatko kertoa siintä?" Kalma kysyi yllättäen.
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Huhti 2015, 20:02

Kalman viileä käsi laskeutui hänen hartialleen samalla, kun rauhoittava ääni kehui häntä. Sanoi, että hän oli pärjännyt hyvin. Niin hänkin toivoi. Kivea katsellessaan mies vain totesi itsekseen, että seuraavan kerran hän halkaisi mokoman turhakkeen. Kiven hakkaamiset saisivat jäädä siihen. Edward niiskaisi ja nousi huterasti Kalman käden siirtyessä hitaasti pois. Käden paino oli saanut miehen tuntemaan itsensä hyvin heikoksi. Niin henkisesti ja fyysisesti, ehkä hänellä olikin paljon opittavaa, mutta nyt ihmissusi sai keskittyä askeleiden ottamiseen. Kalma käveli ensin ja alkoi kaivamaan sidetarvikkeita sun muita haavojen hoitamista varten olevia tavaroita. Ihmissusi taas sai pistää viimeisetkin voimansa peliin, jotta sai raahattua ruhonsa miehen käsittelyyn. Hän otti tukea parista puusta ja istahti lopulta kivelle koiran eteen. Edwardin mieleen tuli, että hänen täytyisi vielä keskittyä toisene opetukseen. Ei kai se ollut enää niin fyysistä? Ainakin mies toivoi, hänen pitäisi kasata hieman voimiaan, eivät ihmissudetkaan ikuisia energiapalloja olleet, vaikka kestäviä olivat. Joskus nekin sammuivat.
Edward ei itkenyt enää, hänen silmänsä punoittivat vain. Mies kohtotti hiljaa silmänsä kohti Kalmaa, kun tämä kysyi mikä painoi häntä. "Menneisyyteni, tiedän että siitä pitäisi päästää irti." hän sanoi ja hieraisi hiljaa särkeviä rystysiään. "Veren näkeminen saa minut aina muistelemaan sitä raakutta, mitä olen tehnyt..." hän totesi ja puristi kätensä nyrkeiksi. Kaikkien niiden kolhujen ja haavojen parantamiseen menisi varmaankin päivä, jonka Ed nukkuisi mielellään. Hän naurahti itsekseen. "Minun päivärytmini tuntuu muuttuvan tästä lähin öisin valvomiseksi ja päivällä nukkumiseksi." hän sanoi kipeä hymy huulillaan ja ojensi ystävällisesti kätensä Kalman hoitoon.

"Jostain olen jo siis oppinut." hän sanoi kevyesti, mutta hänen ilmeensä vakaoitui hitaasti. Hän katsoi käsiään. "Minä... Ei... Tiedätkö jotakuta voimakasta velhoa tai noitaa tai ketä vain maagikkoa, joka olisi valmis purkamaan kirouksia?" Edward kysyi yllättäen. Hänen varmaankin olisi parempi aloittaa kirouksen purkamisesta, vaikka hän olikin käynyt tämän kirouksen langettaneen noidan luona. Nainen oli kieltäytynyt, vaikka Ed olisikin pyytänyt ja rukoillut. Ihmissuden silmät laahasivat pitkin maata. Häntä väsytti ja hänestä tuntui, että hän voisi vain nukahtaa nyt. Vähät Kalman läsnäolosta, jos hän voisi vain nukahtaa, mutta ed ei tehnyt niin. Hän katsoi uudestaan Kalman silmiin.
"Mikä on toisen oppitunnin aihe? Vai teemekö sen vielä tässä? En usko, että on enää hirveästo yötä jäljellä..." ihmissusi mutisi väsyneesti. Hänen kehoaan vihloi ja hänen jalkansa näyttivät vielä kauniimmalta, mitä kiven hakkaamisen loputtua. Nyt ne olivat tunnuteet ja haavat niiden päällä tuntuivat punaisilta, hehkuvilta madoilta. Häntä inhotti katsoa omia jalkojaan.

"Näemmekö taas huomenyönä?" Edward kysyi, ennen kuin nukahtaisi. Hän nukahtaisi ihan kohta, ellei Kalma läimäisi häntä kasvoihin tai muuta vastaavaa, mutta se saisi olla kyllä kovakin läimäisy, kun kipu tuntui enää hyvin pieneltä niiden vihlovien raajojen seassa.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Huhti 2015, 20:44

Kalma, Jack

Kalma katsoi edessään istuvaa Edwardia, joka kävi kertomaan että menneisyys painasi nuorempaa, mutta myönsi että siintä olisi jo aika päästää irti. Kalma oli samaa mieltä ja nyökkäsi tähän pienesti samalla kun laski katseensa takaisin side tarpeisiin, sekä pieneen puhditusaine pulloon vierellään jota kaatoi pieneen puhtaaseen liinaan.
"...Niitä kolhuja en pysty parantamaan, vain sinä itse voit asiaan vaikuttaa. Voin vain antaa sinulle työkalut." Kalma sanoi hymähtäen jopa lohduttavasti Edwardille tai ainakin itse toivoi olevansa sellainen, ettei hän olisi jälleen valinnut sanojaan väärin. Niistä tuppasi koitumaan liian usein harmia.
"Valitettavasti, en pysty liikkumaan päivällä." Kalma totesi naurahtaen Edille ja otti vastaan miehen ojentaman käden, jota alkoi puhdistamaan kädessään olevalla liinalla reippaasti, mutta sen verran varovasti ettei olisi repinyt entisiä haavoja isommaksi.

"Se on hyvä.." Kalma totesi Edille miehen myöntäessä että oli tosiaan oppinut jo jotakin tässä lyhyessä ajassa hänen kanssaan, tai sekkaillessaan yksin. Kalma oli käymässä sanomaan omaa sanaansa asialle vielä, mutta Ed oli nopeampi ja kävi kysymään tunsiko aavekoira ketään velhoa joka voisi poistaa kirouksen. Tarpeeksi voimakasta vielä.
"Tunnen, edes menneen kuninkaan neuvonantaja ja velho.. Mutta en ole varma siintä olisiko hän nyt niin suostuvainen." Kalma vastasi hieman naurahtaen ja lisäsi vielä nolostuneena. "Saan välillä itsekkin potkia häntä perseelle että saan mitään apua." Kalma myönsi, mutta vakavoitui katsoen Edwardia.
"Ja hänhän on ihmisten puolella, voitko tosiaan näyttää naamaasi ihmis kylässä?" Kalma kysyi Edwardilta. Kyllähän Kalma olisi Blackin apua tarjonnut ja antanutkin, mutta Ed varmasti olisi etsitty ja no miksi Black auttaisi etsinäkuulutettua massamurhaajaa? Eikä Black tunnetustikkaan ollut aina se avuliain henkilö. Seuraavalle kysymykselle Kalma hymähti.
"Oikeastaan teen sitä tässä kokoajan.. opetan sinua hoitamaan vammojasi silloinkin kun en ole paikalla." Kalma vastasi Edille, jonka olisi vain hyvä oppia hoitamaan haavoja ja muita kehoon tulevia vammoja, sillä eihän se metsässä asuminen mitään herkkua ollut. Jos jotakin kävi niin harva sitä oli auttamassa heti ensiapu laukun kanssa.

"Emme, minulla on pariksi yöksi hommaa joten saat selvitä sen aikaa yksinään. Tulen sitten kolmantena yönä katsomaan miten olet pärjännyt." Kalma vastasi, kertoen että hänellä olisi ensi yönä töitä jotka pitäisi hoitaa tai ei kunnian kukko laulaisi hänelle.
"Pärjääthän sen aikaa?" Kalma kysyi puhdistaessaan viimeisiä haavoja ja kumartui kohden kääreitä, joilla alkoi peittämään Edin ruhje haavoja lialta ja muutenkin helpottaakseen kipuja. Helpompi olla kun haavat olisi peitetty pehmusteiden alle.
"Voin viedä sinut kotiisi.. ja laita jalkoihisi vaikka hieman lunta etteivät ne huomenna ole pahasti turvonneet ja kipeät." Kalma jatkoi puhumistaan kun alkoi olemaan loppu suoralla Edin käärimisestä, mutta nostaessaan katseensa nuorempaansa Kalma tajusi että Ed oli nukahtanut. Kalma ei voinnut olla hymähtämättä, mutta antoi nuoren miehen nukkua kun itse laittoi tavaransa kasaan ja lähtö valmiiksi. Tämän jälkeen Kalma otti Edin "halaukseen" ja nosti ylös, teleporttasi kerran ja he olivat Edin oman tekemässä kolossa jälleen. Kalma asetteli varovasti hukan makaamaan kyljelleen maahan ja peitteli tuon viime yönä antamallaan takillaan ettei paleltuisi yön aikana nukkuessaan.
"Nähdään.." Kalma sanoi hymähtäen ja katosi yhdellä teleporttauksella yöhön.

****

Muutama yö meni aavekoiran kohdalla täysin töissä, kotonaan mies oli vain käynnyt kääntymässä ja sitten loppu aika olikin mennyt täysin juoksuttamassa kirjeitä kylästä toiseen. Nukkuen kylissä, syöden ja taas jatkaessa matkaa, joten ei ollut mikään suuri yllätys että sinä kolmantena yönä Kalma oli väsynyt. Lupauksensa Kalma oli kuitenkin pitänyt. Aavekoira oli matkalla takaisin katsomaan miten Edwrad mahtoi pärjätä muutaman yön poissa olon jälkeen. Tosin Kalma uskoi syvästi ettei Edillä ollut mitään hätää, mies osasi metsästää ja tuolla oli nyt edes jokin rauhallinen lämmin paikka missä levätä. Joten mitään kiirettä saapumisensa kanssa Kalma ei pitänyt vaan käveli kaikessa rauhassa hiljaisessa yöllisessä metsässä, toinen syy kävelyyn oli vain se ettei aavekoiralla ollut juurikaan enään voimia teleporttaamiseen. Hän oli kuluttanut voimansa loppuun ehtiäkseen kotiinsa, ehtiäkseen näkemään vaimonsa ja lapsensa ennenkuin olisi lähtenyt jälleen uudelleen matkaan Ediä tapaamaan. Kalma ei kuitenkaan ollut matkallaan aivan yksin.. Aavekoira ei ollut huomannut laisinkaan takanaan huomattavasti etäämmällä seuraavaa tummaa hahmoa, joka kyllä piti visusti huolen ettei koira huomaisi.

Jack oli seurannut yksinään kulkevaa aavekoiraa kylältä asti kaikessa hiljaisuudessa kerta oli vain sattumalta nähnyt tuon karvakasan poistuvan kylän suojista. Jack oli kyllä olettanut että Kalma jossakin välissä olisi teleportannut jonnekkin kauas hänen ulottumattomiin, mutta yllättävää kyllä koira ei tehnyt tätä. Oliko rakki tyhmä vai sitten ei pystynyt teleporttaamaan tällä hetkellä? Miten vain, se loi täydellisen tilaisuuden iskeä aavekoiraa. Jack teleporttasi lähemmäs aavekoiraa, aivan tuon selän taakse muutamien metrien päähän, ja veti kuunsirpin muotoiset aseensa vyöltä ja heitti ne Kalmaa kohden. Kalma ei todellakaan huomannut mitään kuin vasta siinä vaiheessa kuin hopeiset terät leikkasivat kummastakin kyljistä kankaisen takin rikki lihaa myöten. Kalma parahti irvistellen kivusta ja oli kääntymässä vihollistaan kohden kun sai samoista aseista uudestaan osumat, tällä kertaa selkään tuli syviä viiltoja ja Kalma horjahti eteenpäin pitäen itsensä pystyssä.
"Olet hidas tänään.." Jack totesi aavekoiralle hymyillen pahoittelevasti samalla kun otti aseensa käsiinsä vastaan, teleporttasi ja ilmestyi aivan aavekoiran nenän eteen vakavan ilmeen kera.
"Sinä!?" Kalma sähähti hampaiden välistä muristen ja nosti terävä kyntisen kätensä iskeäkseen Jackin kasvot uuteen uskoon, mutta Kalma oli väsynyt ja tämän vuoksi normaalia hitaampi. Jack ehti reagoida tähän iskuun potkaisemalla ja toiseen haavoittuneeseen kylkeen napakan ja voimakkaan potkun. Kalma pihahti kivusta ja hoiperteli taaksepäin pidellen loukkaantunutta kylkeään tuskaisen näköisenä.
"...Olet tosiaan hidas tänään, mutta helpompi se minulle on." Jack vain totesi virnuillen ja pyöräytti aseita kädessään ja heitti ne jälleen aavekoiraa kohden viillellen tälläkin kertaa aavekoiran kehoa auki.

// Anteeksi että kesti ja jos tää on nyt vähä derppiä, mut väsymys e__e //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Huhti 2015, 21:27

Kalman sanat kaikuivat hänen päässään. Hän ei enää nähnyt tarpeelliseksi avata silmiään, mutta hän tunsi miellyttävän tunteen, kun hänen päälleen laskettiin takkia lämpöä tuomaan. Pieni kolo sai miehen kuin aavistamattaan muuttamaan muotoaan sudeksi. Susi nukkui kaikessa rauhassa kolossaan tietämättä sarastavasta aamusta. Hän oli kuunnellut Kalman selitykset siitä, ettei hänen tietämänsä velho mahdollisesti halunnut auttaa häntä. Ihmisten puolella kun tuo oli, mikä oli hyvin harmillista. Edward ei myöskään halunnut ottaa riskia astua ihmisten ilmoille, aivan oman turvallisuutensa vuoksi. Toisaalta myös muiden ihmisten. Hermostuneenä hän saattaisi menettää hallinnan.
Miehen unessa Kalma sanoi, että hän voisi viedä hänet kotiin. Kotiin? Ei hänellä sellaista enää ollut. Ei enää. Silti ajatus kodista sai miehen toivomaan hartaasti. Uni jatkui pitkään aina toiseen yöhön. Edward heräsi hämärän laskeutuessa ja mietti miten kauan hän oli ehtinyt nukkua. Ainakaan Kalma ei ollut vielä tulossa ei tänä yönä. Susihahmossaan hän nousi kolostaan ja muuttui ihmiseksi, jotta voisi avata siteensä. Sen tehtyään hnä katseli parantuneita käsiään. Ei, hän ei niitä enää tarvinnut. Ihmissusi kun paransi itsensä melko nopeasti, mutta haavoista jäi aina arpia. Kylmääkään mies ei tarvinnut. Häntä huvitti hieman, että Kalma kohteli häntä kuin ihmistä. Laita lunta rystysiisi ja jalkoihisi, eivät turpoaisi.

Yön hän vietti harjoitellen, hän teki samantapaista harjoitusta joidenkin kivien kanssa, mitö löysi metsästä. Hän ei kuitenkaan tehnyt yhtä pahaa jälkeä itseensä vaan katsoi parhaaksi aina jättää voimia palatakseen koloonsa. Sitä hän muokkasi minkä ehti. Teki siitä ympäristöönsä sulautuvan ja teki siihen kolmannen tien päästä ulos. Aivan varmuuden vuoksi. Yöt kuluivat yllättävän nopeasti.
Kaiken lisäksi Edwardin unirytmi oli muuttunut yöelämään. Aivan sen takia, että Kalma saattaisi opettaa häntä.

***'

Kolmantena yönä Edward oli päättänyt odotella kaikessa rauhassa Kalman tuloa. Hän oli kävellyt pois kololtaan ja odotteli sillä samaisella kivellä, mitö oli hakannut kaksi yötä sitten. Tuulen puuskan tuodessa Kalman hajun ihmisuden luo, tämä valpastui. Mies olisi kohta täällä. Edward päätti lähteä vastaan. Hän käveli kaikessa rauhassa, kunnes jäykistyi. Hänen niskavillansa nousivat pystyyn, kun hän haistoi toisen hajun. Se ei tuntunut olevan luonnollinen haju ihmiselle. Hän käveli eteen päin ja näki tapahtumat. Kalma hoiperteli kylkeään pidellen pois päin vihollisestaan.
Edward tuijotti sanaa sanomatta ja kuunteli toisten sanoja. He tuntuivat tuntevan toisensa, mutta hopean hehkeä välkähdys ilmassa sai ihmissuden varuilleen. Hopeaa, tappavaa hänelle, mutta hän ei voinut katsoa tapahtumia vain sivusta.

Vihollisen ilveilessä Kalmalle ja tämän äkkinäinen hyökkäys sai miehen liikeelle. "Kalma!" Edward huudahti niin kovaa ja juoksi vihreät silmät loistaen. Kun hän hyppäsi kohti vihollista, hänen ilmeensä muuttui ja samoin hänen olemuksensa. Suden raskakeho yritti tönäistä miehen pois tieltä, ennen kuin osuisi koiraan. Sitten ruskea susi ravisteli päätään ja avasi ammottavan kitansa, mutta muuttui ihmiseksi. "Sinä et koske häneen!" hän huusi ja piti haavoittuneen opettajansa selkänsä takana. Edward oli varautunut kaikkeen. Hän ei halunnut nähdä Kalman päätä lautasella, varsinkaan kun tämä oli heikompi mitä tavallisemmin.
Edward ei hyökännyt päätä pahkaa, vaan suojasi Kalmaa. "Mitä hän haluaa sinulta?" hän kysyi nopeasti väistäen tulevan iskun, mutta saaden viillon jalkaansa. Edward huudahti kivusta, kun hopea poltti hänen jalkaansa. Hän piteli jalkaansa ja katsoi, kuinka haavan ympäriltä iho tuntui kuplivan pois. Hän kirosi mielessään, mutta nousi nopeasti ylös. Ihmissusi ei pidätellyt enää itseään. Hopea oli jotain, mitä se ei sietänyt silmissään. Ed juoksi kohti Kalmaa, hän ei ollut ottanut aseitaan mukaan, mitä Kalma oli jättänyt, koska ei ollut olettanut tällaista tapahtuvan.
Hän suojasi parhaansa mukaan opettajaansa, mutta se oli vaikeaa kun hopeiset aseet sivalsivat läheltä ihoa. Varsinkin kun kuuma ja polttava tunne tuntui valtaavan ihmissuden. Jos he eivät pääsisi pian pois hopean luolta hän saattaisi menettää itsensä. Hän katsoi Kalmaa silmät pyöreinä.

//Juu ei mitään, minäkin tänne laitoin jotain xD
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Huhti 2015, 22:51

Jack sai kokea melkoisen yllätyksen kun täysin tyhjästä jostakin pusikoiden keskeltä hyökkäsi iso susimainen olento, joka tönäisi miehen kauemmas aavekoirasta terävät hampaat välähtäen. Puremaa ei kuitenkaan suden suunnalta suotu vaan tuo kirppusäkki muuttui humaaniseksi ja kävi uhkailemaan, käskien olla koskematta Kalmaan. Jack kohotti toista kulmaansa kysyvänä. Oliko tämä nuori mies Kalman ystävä? Ilmeisesti melko uusi kerta Jack ei tiennyt tästä mitään..
"Vain sinun kuolleen ruumiisi ylikö? Käy minulle." Jack naurahti nuoremman uhkaukselle katsellen tuota.. kerjäläisen näköistä surkeaa miestä sinisillä silmillään. Sen enempää sitten puhumatta Jack hyökkäsi Edin kimppuun, joka oli asettunut hänen ja hänen kostonsa väliin. Mikä oli hyvin vakava virhe.

Kalma oli yhtä yllättynyt Edin väliin tulosta kuin Jack itsekkin, mutta myös helpottunut. Kalma ei tosiaan ollut parhaimmillaan juuri nyt, eikä näin ollut taistelu kuntoinen. Etenkään kun Jack oli raukkamaisesti iskenyt takaa ja haavoittanut.
"Henkeni.." Kalma vastasi nyt edessään kilpenään seisovalle Edille ja kampesi itsensä nyt kylkeään pitäen paremmin seisomaan ja vain juuri nähdäkseen kuinka Jack hyökkäsi Edin kimppuun. Kalma huusi Edille varoituksen, mutta se oli jo myöhäistä kun Ed sai jalkaansa ikävän osuman. Jack ei jättänyt Ediä rauhaan vaan yritti jatkaa miehen iholla pysymistä viilellen tuon suojaamatonta kehoa aseillaan.
Kalma seurasi tilannetta sivusta ja näki ettei Ed ollut tilanteen tasalla vaan tuntui haluavan poistua. Jack vain seuraisi heitä niin kauan kuin tuota ei saisi perääntymään ja häädettyä. Kalma sihahti Edille ja työnsi miehen pois tieltään hyökätessään tuon Jackin kimppuun kynnet valmiina ojossa iskemään. Jack virnisti ja yritti viiltää aavekoiraa vatsaan, mutta Kalma ehti pysähtyä ajoissa ja huitasi kynsillään kohden Jackin kasvoja saaden tällä kertaa osuman perille. Kolme pitkää kynsimis jälkeä pitkin kasvoja pystysuorassa ja Jack sai muutaman sekunnin kerätä itseään ennenkuin mulkkasi virnuillen aavekoiraa, tarraten koiran kurkusta kiinni samalla kuin muuttui isompaan muotoonsa. Kalma tunsi kuinka hänen jalkansa irtosivat maasta muutoksen myötä ja kurkussa oleva ote vain tiukkeni aavekoiran vinkuessa henkeä haukkoen otteessa, yrittäen repiä itseään otteesta. Jack vain virnuili, mutta katsoi sitten Ediä.
"Voit juosta karkuun poika.. annan sinun olla, jos jätät meidät kahden." Jack totesi virnuillen.

// Lisää derppiä mutta väsyttää ja inspaa samaan aikaan xD //
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron