Teach me please?

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Teach me please?

ViestiKirjoittaja Teritan » 22 Touko 2015, 12:50

//Nipustin ja Lyron hoi~ :3

Huelin olo oli ollut ärtyisä jo pidemmän aikaa. Hän ei tiennyt mikä häntä vaivasi, mutta hän ei ollut onnistunut muuttamaan muotoaan varmaankaan viikkoon! Ei edes muutamaksi sekunniksi! Nainen käveli tuohtuneena, jälleen kerran, kohti metsää, joka oli hänelle kuin toinen koti. Äidin sanat kaikuivat hänen mielessään: "Muista palata syömään hyvissä ajoin! En jaksa aina lämmittää ruokaa sinulle, kun palaat retkiltäsi." Joo, joo, joo! Ei aina jaksa kuunnella, eikä varsinkaan jättää muodon muutos yritystä väiin yhden ruoan takia. Hän viettäisi metsässä niin kauan aikaa kuin vain haluaisi. Äiti ei mahda sille mitään. Huel päättää itseä mitä elämällään tekee, onhan hän jo aikuinen. Niin juuri! Joskus Huelin oli pakko muistutella itseään olevansa aikuinen, hän tunsi olevansa jotain ihan muuta. Hän oli kaikkea muuta kuin aikuismainen. Lapsellinen voisi olla sopivampi ilmaisu, vaikkei hän mikään hunsvotti ole. Hän on enemmänkin utelias ja uskoo melkein kaikkea mitä vain joku sanoo. Ellei toisen tarina nyt kuulosta ihan älyttömältä.

Nainen istahti kivelle, sille onnen kivelle, jolla oli onnistunut muodon muutoksessa aiemminkin. Hän uskoi kiven tuovan hänelle onnea ja sen, että kivi muistaisi hänet ja antaisi tälle sitä kautta voimia. Hieman puolihaltia silitti kiveä ajatuksissaan, kunnes kiinnitti kaiken huomionsa pois ympäröivästä maailmasta. Huel sulki silmänsä ja yritti kovasti, hän ajatteli susia, karhuja, mitä vain eläimiä, jotka olivat isoja ja muistuttivat joko koiraa tai sutta. Ajatuksissa vilisi mielikuvia susien hampaista ja murina kuului hänen päänsä sisällä. Nainen melkein jo tunsi kuinka hänen raajansa pitenivät, mutta ei uskaltanut avata silmiään, silloin yleensä hänen keskittymisensä herpaantui ja muodonmuutos epäonnistuisi. Kun hän jo tunsi karvojenkin muodostuvan ihoonsa, hän hihkaisi ja avasi silmänsä. Vain pienen hetken ajan saattoi Huel kuvajaisestaan järvestä nähdä pieniä karva haituvia ja hieman pidemmät käden raajat. Kuitenkin, liika innostuminen sai muodonmuutoksen kaikkoamaan yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Huel panikoi ja rukoili muotoaan tulemaan takaisin: "Voi ei, ei, ole kiltti tule takaisin!" Nainen päätti yrittää uudelleen, entistä kovemmin. Se ei kuitenkaan enää auttanut. Huel katsoi pettyneenä kuvajaistaan uuden yrityksensä jälkeen kiven juurelta alkavasta järvestä. Hän oli taas oma itsensä, siis tämä tylsä puolihaltia Huel. Raivo tuntui vyöryvän hänen tietoisuuteen, eikä hän osannut enää hillitä itseään. "Voi penteleen pirut sentään!" Huel ei ollut mikään paras kiroaja tai pahojen sanojen käyttäjä, mutta vihaiselta hän varmasti kuulosti tuon sanoessaan. Hän potki kiveä jaloillaan ärsyyntyneenä ja ponkaisi seisomaan. Hänestä tuntui kuin voisi repiä hiuksensakin irti päästään. Kuitenkin hiukset olivat liian arvokkaat hänelle ja hän tyytyi vain polkemaan maata ja potkimaan sitä ärsyynnyksissään. Huel ei useinkaan halua vahingoittaa maata jalkojensa alla ja menettää malttiaan. Nyt kuitenkin ärsyyntyminen ja pettymys ottivat vallan. "Miksi en voi osata mitään!" Hän tuhahti vielä kun meni nojaamaan läheiseen puuhun uupuneena, mutta vihasta edelleen kiehuen. Tiheä metsäkään ei helpottanut Huelin oloa, vaikka se yleensä rauhoitti lehtien havinalla häntä. Nyt tarvittaisiin jotain muuta keinoa viilentää päätä. Mutta miten...?
Teritan
 

Re: Teach me please?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 28 Touko 2015, 18:43

//Hukan kanssa täällä ollaan! :3//

Lyron

Suloinen kesätuuli turkissaan Lyron juoksi metsässä loikkien mättäiden yli. Hän oli tarkastamassa ympäristöä, tarkkailemassa metsän menoa, kun kuuli huudon.
"Voi ei ei ei! Tule takaisin!" Ääni kuului jostain lähettyviltä ja muodonmuuttaja seisahtui. Olikohan joku hänen laumalaisistaan ongelmissa? Ääni ei kyllä ollut tuttu, mutta minkä ääni käski palata? Lyron lähti hiljalleen hölkkäämään ääntä kohden ja susi poistui samalla suloisesta auringonvalosta joka sai sen kauniin turkin kiiltämään, ja nyt kulki enemmän puiden varjoissa - mustaa turkkia varjot nielivät ahnaasti tehden hukasta vaikeammin hahmotettavan.

Muodonmuuttaja! Lyron huudahti mielessään heti saatuaan silmiinsä hentoisen näköisen tytön joka istui kiveltä ja oli juuri alkanut hänen silmiensä edessä muuttua. Mutta jokin oli kyllä nyt huonosti, sillä muutos ei tapahtunut alkuun päästyään, vaan katosi samaten. Suden suu oli auki ja tuo räpytti hämmentyneenä silmiään. Liike oli myös pysähtynyt niille sijoilleen jättäen toisen etutassun ilmaan.
""Voi penteleen pirut sentään!"" kuului seuraava huuto epäonnisen yrityksen jälkeen. Tuo huutaja tyttö oli ollut kivellä, nyt siltä alas loikaten, lähellä metsälampea ja vaikutti erittäin turhautuneelta polkiessaan jalkaa. "Miksi en voi osata mitään..."

Lyron nuuhki ilmaa ympärillään, eikä havainnut paikalla ketään muita kuin he kaksi ja muutaman jäniksen jossain lähettyvillä. Hän vielä varmisti saman silmillään ennen kuin astui esiin lammen läheisten puiden katveesta ja kesäisen auringon valo tavoitti taas hänen upean mustan turkkinsa saaden sen jälleen kiiltämään. "Osaat varmasti paljonkin." Kuului ensimmäiset sanat Lyronin suusta, hän aika usein kommunikoi telepaattisesti ollessaan suden hahmossa, mutta nyt päätti puhua saadakseen tytön katsomaan hänen suuntaansa kun kuuli äänen sieltä päin kuuluvan. "Muodonmuutos vaatii tosin harjoittelua vielä. Kerroppas minulle tyttö, miksi sinä alitajuntaisesti vastustat omaa toista muotoasi, etkä anna sen tulla pintaan?" Lyron jatkoi jutusteluaan käyden samalla istumaan ettei vaikuttaisi niin uhkaavalta valtavassa susihahmossaan.

Lyronin oli kovin viisas, ja opiskeli nuorempana todella paljon kaikenlaisesta magiasta, etenkin muodonmuutoksista, sillä niihin hänen taiasta kiinnostuilla vanhemmillaan oli ollut lähes pakkomielle. Muodonmuutosta oli todella monenlaista. Osa muuttui tahtomattaan, kuten ihmissudet, ja osa osasi hallita pienimmätkin muutokset, muuttuen vain osittain. Jotkut hallitsivat useita erimuotoja, kun taas useimmilla oli vain yksi kuten Lyronilla itsellään.
Muodonmuutoksista johtuvat ongelmat kumpusivat yleensä sisältä päin, esimerkiksi alitajuntainen kontrollinmenettämisen pelko, tai vastaava.

Susi tuijotti vihreillä silmillään tyynesti tyttöä istuskellessaan siinä, odottaen tuon vastausta.
Nipustin
 

Re: Teach me please?

ViestiKirjoittaja Teritan » 29 Touko 2015, 14:50

Puuhun nojaaminen sai puolihaltian pahimman pahan olon kaikkoamaan, mutta silti hän kiehui edelleen raivosta. Yllättäen hän kuuli läheltään puhetta. Luonnollisestikin Huel säikähti. Suusta pääsi jonkinlainen kimakka äänähdys, joka ei oikeastaan tarkoittanut mitään, se viesti vain säikähdyksestä. Hän etsi puhujaa ja huomasi esiin tulleen mustan suden. Huelin silmät rävähtivät selälleen auki ja hän tuijotti uljasta ja iso kokoista sutta, jonka turkki kimalsi auringossa. Hänen sydämensä hakkasi lujempaa, kuin äskeisen suuttumisen aikana ja hän vain katseli sutta säikähtäneen näköisenä. Käsikin oli noussut rinnalle sydäntä rauhoittelemaan. Hän henkäisi hiukan ulospäin. 'Mikä ihme... Onpa se iso ja... kaunis!' Ensimmäinen lause oli mennyt hiukan ohi, mutta ei sen väliä. Huel katseli huikean kokoista sutta edessään ja nielaisi. Olisiko vieras liikkeellä rauhan kautta vai aikoiko tuo kenties ahmia puolihaltian päivälliseksi?

Susi jatkoi puhumistaan. Huel ymmärsi kaiken mitä tuo puhui ja olettikin suden olevan muodonmuuttuja myös. Tuo tulkitsi hänen tilanteensa jotenkin oudosti. Hänkö muka vastustaisi tuota ihanaa muotoa? Ei iki päivänä. Hiukan säikähdyksestään toipuen hänen kulmansa kääntyivät kurttuun, ihmettelevään ilmeeseen. Hän selvitti hiukan kurkkuaan. Jännitykseltään ja peloltaan hänen kurkkunsa oli päässyt hiukan kuivumaan: "Mi-miten niin muka vastustan?" Huel kysyi hiljaisella ja heleällä äänellään, silti hiukan uhmakkaasti. Kädet laskeutuivat hiukan rennompaan asentoon, kun jätti kokoinen susi istuutui. Tuo näytti varsin ylväältä siinä istuessaan, ja Huelilla oli suuri kamppailu järjen ja halujen kesken. Hän haluaisi niin kovasti paijata tuota sutta, mutta ei millään antanut siihen itselleen lupaa, eihän hän tiennyt vielä suden oikeista tarkoitus peristä. Ne pitäisi siis selvittää ennen kuin hän voisi edes kysyä voisiko koskettaa tuon mustaa turkkia. Puolihaltia oli enemmän kuin kiinnostunut tutustumaan suteen paremmin.

"Onko... teillä sitten jotain neuvoja?" Huel rohkaisi itseään kysymään, kun irtautui puun nojailusta. Häntä hiukan heikotti äskeinen muodonmuutos yritys... Jos sitä edes yritykseksi pystyi kutsumaan. Varovaisesti hän otti pienen askeleen lähemmäs houkuttelevan näköistä sutta, varoen ettei horjahtaisi ja tekisi itsestään todella helppoa saalista. Lähestymisessä oli riskinsä, mutta nainen kun rakasti kaiken maailman luonnon olentoja, eikä tämäkään yksilö ollut poikkeus. Huel on vähän sellainen että hän luomoutuu eläinten ja luonnon kauneudesta niin, että itse suojelu vaisto kärsii. Joskus hän ei osaa varoa vaarallisia eläimiä vaan saattaa itsensä pulaan. Tyttö katseli nyt tarkemmin suden kuonoa, silmiä ja korvia. Jokainen osa tuosta sudesta sai tytön kihisemään uteliaisuutta ja uuden tutkimisen halua, mutta silti hänen piti hillitä itsensä. Ennen kaikkea hän halusi apua muodonmuutoksessa. Hän haluaisi pystyä nauttimaan itsestäään siinäkin muodossa pidempään, kuin on nykyään pystynyt. Hänen unelmissa siintää jopa päivän pituinen muodon muutos, josko semmoinen olisi edes mahdollista? Nainen tietää varsin vähän muodonmuutoksista eikä pidä rimaa kovinkaan korkealla. Ehkä tuo susi tietäisi asiasta enemmän. Niin hän ainakin toivoi. Vaikka Huel yleensä on kaikille ystävällinen, jokin viestitti häntä varomaan olemasta liaan huoleton tuon suden seurassa. Nuori nainen siirsi katseensa nyt kysyvästi suteen ja oli valmis kiipeämään vaikka puuhun turvaan jos tuo osoittautuisi uhkaavaksi. Nyt hän kuitenkin tyytyi katselemaan sutta hiukan pessimistinen ilme naamallaan, olihan hän joutunut pettymään itseensä uudestaan ja uudestaan, eikä hän oikein uskonut voivansa osata muuttaa muotoa tämän paremmin.
Teritan
 

Re: Teach me please?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 17 Kesä 2015, 21:10

Lyron

Vihreät silmät seurailivat harmittomina tytön sisäistä kamppailua. Tuo näytti nuorelta lapselta joka paloi halusta tehdä jotain mitä vanhemmat olivat juuri kieltäneet. Taisi olla utelias Lyronin susimuodosta, mutta järki silti kehotti pysymään kauempana sillä olihan hukka varustettu hyvin tehokkaalla purukalustolla josta puruvoimaakin löytyi riittävästi vaikka peikkoa vastaan - puhumattakaan hentoisesta puolihaltiasta.
Neidon kysymykseen muodonmuuttaja vastasi tyynesti kuin asia olisi päivän selvä: "Et selvästi halua olla petoeläin."

Lopulta tyttönen uskaltautui mukavuus alueeltaan hitaasti lähemmäs sutta, selvästi kuitenkin varoen askeliaan. Toisaalta Lyron ymmärsi mistä tuo varovaisuus tuli, mutta samainen varovaisuus saattoi olla yksi esimerkeistä miksei se muodonmuutos oikein ollut hallinnassa. "Miten voi olla jotain mitä pelkäät noin kovasti?" Ajatus käväisi Lyronin mielessä ja lähti samantien telepaattisesti Huelin mieleen.
Suuri metsän vaeltaja sulki rauhallisesti silmänsä ja jotain alkoi tapahtui aivan Huelin silmien edessä. Lyron vaihtoi hahmoaan. Valkoinen alue vatsan alta levisi silmän räpäyksessä ja alkoi siloittua vaaleaksi ihoksi ja musta turkki heilahti pitkiksi kimaltaviksi hiuksiksi. Kaikki oli ohi vain muutamassa sekunnissa ja nyt siinä suden paikalla olikin haltia mies - synnyinasussaan.
Lyron oli kyykyssä, ja tuon pitkät hiukset riittivät tuossa asennossa peittämään aika hyvin miehen kropan. Nyt komistus avasi silmänsä ja loi saman vihreän katseen puolihaltiaan kuin sudella oli ollut juuri vain hetki sitten. Sudesta oli ollut helppo nähdä ettei tuo aikonut pahaa, vaan istui vaan siinä rentona, mutta tästä haltiasta ei oikeastaan pystynyt lukemaan mitään.
"Kyllä minulla voisi olla idea jos toinen avuksesi, neiti...?" Lyron sanoi jättäen lauseensa lopun roikkumaan, sillä uskoipa hän että olisivat esittelyt nyt paikallaan. "Minun nimeni on Lyron."
Nipustin
 


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron