Yksin julmassa maailmassa || Crim!

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Heinä 2013, 18:17

Raban

Harmaat pilvet olivat peittäneet taivaan ja auringon vettä kuitenkaan suomatta, se oli hyvä sillä Raban ei olisi todellakaan sitä tällä hetkellä tarvinnut. Kettu oli jo viime yönä kastunut läpimäräksi samojen pilvien takia, eikä ollut osannut mistään oikein etsiä itselleen suojaakaan- ellei laskettu puun alla istumista- kerta ei metsää tuntenut oikeastaan mitenkään. Ei oikeastaan ollenkaan jos totta puhuttiin. Joten tällä hetkellä Raban oli läpeensä märkä, kylmissään ja todella todella nälkäinen.. kettu poika ei ollut nähnyt tai saannut kunnon ruokaa pitkään aikaan kiitos ensin ihmisten tyrmissä veitetyn ajan ja nyt sitten eksyksissä metsässä ilman mitän tietoa minne mennä tai mistä oli tullut. Kettu oli langan laiha kylkiluiden paistattaessa ulkona ja selkärangan näkyessä nahan alta turkista huolimatta, sekä muutenkin kaltoin kohdeltun näköinen erilaisten arpien ja hieman uudempienkin haavojen peittäen ruumista, mustelmista puhumattakaan. Ihmiset eivät kettua mitenkään ystävällisesti olleet kohdelleet ja vielä vähemmän selli kaverit jotka olivat käyttäneet Rabanin fyysistä että henkistä heikkoutta hyväksi kaikin tavoin. Paitansakin kettu oli menettänyt tämän seikan takia ja kulki nyt ilman minkään näköistä paitaa ympäri metsiä, ainoastaan repaleiset housut jalassaan. Nilkka huusi kipua jo kaikesta tarpomisesta, mutta Raban ei ottanut nyt kipuaan kuuleviin korviinsa vaan yritti jatkaa matkaa valittavasta vatsastaan huolimatta. Ruoka olisi tehnyt kyllä hyvää, mutta mistä sitä muka saattoi saada keskeltä korpea? Oli vain puita ja vielä vähän lisää puita, puita joiden takana ties mitä saattoi olla vaanimassa! Sen muistettuaan Raban lisäsi tiedostamattaankin askeliinsa vauhtia tarkastellen hermostuneesti ympärillensä ollen varma että oli kuullut jotakin.

Muutaman minuutin jos toisenkin, kun kettu uskoi olevansa turvassa ainakin hetken, pysähtyi Raban pienelle purolle joka luikerteli metsän halki jatkaen matkaansa jonnekkin kaukaisuuteen. Raban vilkasi ympärillensä kumartuen sitten purolle juomaan niin paljon kuin vain jaksoi juoda. Nälkäkin lähti juomalla, vaikka se olikin laiha lohtu kohta olisi taas nälkä. Saatuaan janonsa sammutetta kävi kettu istumaan maahan puron viereen ja katsoi toista jalkaansa, jonka nilkan ympäristö oli turvonnut ja hellänä. Kettu kastoi jalkansa viileään veteen jättäen sen sinne likoamaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2013, 00:08

Jackalope

Cryptin yllä virtaavat tummat pilvet olivat hallinneet taivasta viimeisimmät päivät, saaden itse kunkin pysyttelemään mieluummin sisätiloissa tai vähintään katoksien suojassa, kun sade oli raiskannut kaikkea tielleen osuvaa. Ainoat jotka varsinaisesti joutuivat tuossa sateessa kiertelemään, olivat kaupunkien vartijat, sekä satunnaiset elantoaan hankkivat kauppiaat.
Yksi näistä poikkeuksista oli myös Jackalope, joka oli löytänyt tiensä haltioiden mailta pitkästä aikaa takaisin ihmisten suureen kaupunkiin. Syynä nulikalla oli lähinnä vain ystäviensä tapaaminen. Hän piti mielellään suhteitaan yllä, vieraillen välillä turhankin usein tuttaviensa luona vain kyselemässä kuulumisia ja tarjoamaan apuansa, jos sellaiselle sattui olemaan tarvetta. Välimatkat eivät Jackaa painaneet, ei. Keijuhaltia matkasi ympäri Cryptiä erityisen mielellään! Joskin nämä rankkasateet olivat hillinneet runsaasti sitä intoa poistua nyt kaupungista hetkeen muualle..

Vain muutama päivä sitten, oli Jacka päässyt todistamaan kaupungista paennutta ketunnaamaista otusta. Kuka lieni, mistä syystä niin kiireesti varjoissa oli muureilta paennut, mutta Jackalle se oli tilaisuus vain iskeä lusikkansa jonkun toisen soppaan, joka itsensä jonkinlaiseen pulaan oli saattanut. Ai mistäkö keijuhaltia tiesi tuon olevan pulassa? Sanottakoot hänellä olevan kuudesaisti moiseen - ja heti seitsemäs itse pulaan joutumista varten.
Keijuhaltia oli seurannut tuota harmaata otusta päivät pitkät, pysytellen varjojen suojissa piilossa, toisinaan kytäten toista puista oksilta huomaamattomasti. Lähinnä vain mielenkiinnosta. Toinen näytti niin aralta että Jacka oli lähes varma, että jos nyt näyttäytyisi, hyppäisi kettu ulos housuistaan ja pinkaisisi häntä koipien välissä lujaa tiehensä. Silti jonkinlainen huoli kaiversi nuorukaisen rinnassa, joka suorastaan pakotti keijuhaltian jatkamaan tätä kummaa varjostusta puiden oksia pitkin toisen perässä.

Nyt Jackalope tuijotti silmiään räpäyttämättä vankalta puunoksalta, kun ketunnaamainen uitti jalkaansa kapean puron penkereellä kirkkaassa vedessä. Mitähän tuo meinasi? Hämärtyvään iltaankaan ei ollut enää liiemmin aikaa, jonka jälkeen oletettavasti pedot kävisivät heräilemään metsästysviettinsä mukana ympäri metsää etsien sopivia suupaloja vatsojensa täytteeksi. Ilman tulta, tai muuta suojaa metsä ei tarjonnut minkäänlaista turvaa matkalaisille. Sen Jacka jos kuka tiesi.
Lopulta jäniksenkorvainen kävi loikkaamaan alas puusta, kapean puron vastakkaiselle rannalle, jääden puoliksi polvilleen tuijottamaan turkooseilla silmillään, pää hieman kallellaan harmaata, surkean näköistä olentoa. Keijuhaltia oli valmis pinkomaan toisen perään, jos tuo jostain syystä vaistomaisesta reaktiosta olisi lähtenyt päättömästi juoksemaan jonnekin.


//Täältä tullaan!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Heinä 2013, 01:10

//Welcome 8D//

Raban oli sen verran keskittynyt tämän hetkiseen tekemiseensä, että säikähti pahan päiväisesti täysin tyhjästä ilmestynyttä muukalaista, korvat pomppasivat säikähtäneenä pystyyn ja silmät laajenivat melkein lautasen kokoiseksi muukalaisen ja nuoren ketun tuijottaessa toisiaan muutaman murto-osa sekunnin toisiaan ennen kuin Raban älysi raahautua kauemmas tästä oudosta miehestä (kai tuo oli mies!?) ja yrittää nousta kömpelön ja hätäisen näköisesti ylös. Muutaman juoksu askeleen kettu ehtikin ottaa kun harmaaturkki kaatui turvallensa maahan komean lyhyen liukumisen kera jääden kivusta irvistellen pitämään nilkkaansa joka ei ollut todellakaan pitänyt äskeisestä pika kiihdytyksestä. Eikä Raban muutenkaan ollut tällä hetkellä parhaimmillaan. Väsymys alkoi viemään voittoa nuoresta kärsineestä kehosta.
Tästä kaikesta huolimatta Raban vilkasi paniikin ja kauhun sekaisena olkansa yli muukalaisen suuntaan ja alkoi nostaa itseään kankeasti ylös maasta päästenkin jopa ylös asti. Raban yritti ottaa uutta vauhtia juoksuunsa mutta jo muutaman askeleen jälkeen kettu joutui muuttamaan juoksunsa säälittäväksi nilkuttamiseksi. Ja no, tämä pitkä- siis Rabania pidempi- mies sai helposti kirittyä ketun kiinni ja tukkia tuon pakoreitin, jolloin Radab pysähtyi kuin seinää jääden tuijottamaan tuota miestä kuin paskahalvauksen saanneena korvat luimuun painettuna ja häntä koipien välissä uskaltamatta tehdä mitään. Korkeintaan tärisi joko kylmästä tai silkasta pelosta.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Heinä 2013, 21:12

Jacka oli vähällä kumota itsensäkin nurin hätkähtäessään, kun kettu hyppäsi äkkiä jaloilleen ja lähti odotetusti kipittämään karkuun. Pakomatka loppui kuitenkin lyhyeen otuksen kaatuessa rähmälleen maahan, ja jäi siihen hetkeksi valittamaan. Ei jäniksenkorvainen nyt noin pelottava ilmestys voinut olla. Tai no joidenkin mielestä saattoi ehkä ollakin, riippui täysin katsojasta. Eihän Jackalope ollut millään tapaa edes vaarallisen näköinen tässä muodossaan! Vain surkea luikku, jonka ainoa valtti oli koko elämänsä ollut juosta karkuun.

Keijuhaltia loikkasi kevyen näköisesti kapean purokaistaleen ylitse, ottaen ensin vain nopeita kävelyaskelia kettua kohden. Otus kävikin vilkuilemaan taakseen ja kasasi itsensä uudelleen pystyyn, mutta karkuun tuosta ei ollut enää kipittämään. Eipähän jäniksenkään tarvinnut vipeltää toisen perässä tämän pidempään.

Odota!, keijuhaltia sai sanottua, kirien muutamalla loikalla nilkuttavan ketun kiinni ja asettui tuon eteen seisomaan. Samalla paikoilleen seisahtui myös harmaaturkki, joka painoi korvansa luimuun ja katsoi enemmän ja vähemmän peloissaan pitempäänsä. Siinä kaksikko taas tuijotti toisiaan hievahtamattaankaan laskeutuvassa hiljaisuudessa.
En minä sinulle pahaa tee, jäniksenkorvainen kävi toteamaan, nostaen pienesti käsiään merkiksi ettei niissä mitään pitänyt. Eivät hänen aikeensa olleet pahat, mutta Jackan liika uteliaisuus sai tilanteet tavallisestikin alkamaan tällä tavalla, niin ikävää kuin se olikin. Yllättäen keiju otti muutaman askeleen taemmas harmaaturkista, antaen tuolle hieman omaa tilaa. Ehkä se auttaisi otusta myös rauhoittumaan hieman. Ehkä.
Olet satuttanut itsesi anna minun auttaa, nulikka kokeili lähestyä tällä tavoin tuntematonta, jos se vaikka saisi hänet näyttämään paremmalta yllättävän ensinäkemän jälkeen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Heinä 2013, 00:18

Niin siinä kaksikko jälleen tuijotti hiljaa tosiaan sanomatta yhtään mitään nuoremman ollessa se joka tässä nyt isompaansa pelkäsi kauhusta kankeana. Mutta ei siintä voinnut kettuakaan syyttää.. etenkään siintä kaikesta mitä nuorukainen oli joutunut kokemaan ihmisten tyrmissä ja muistikuvat pyörivät vielä vahvasti nuoren mielessä. Puhumattakaan vielä enemmän ja vähemmän vaarallisessa metsässä liikkumisesta, johon Rabanilla ei ollut mitään kokemusta. Pieni ääni päässä käskikin kettua jo juoksemaan karkuun, mutta ei Raban saannut jäseniinsä minkään näköistä liikettä.
Tämä tuskainen muutaman sekunnin hiljaisuus, joka oli tuntunut Rabanista ikuisuudelta, kuitenkin päättyi vieraan avatessa suunsa ja kertoesaa ettei tahtonut nuoresta ketusta mitään pahaa nostaen käsiään todisteeksi ettei kantanut niissä mitään. Rabanin pelokas ilme muuttui hieman hämmentyneen kysyväksi, vaikka kettu selvästikkin oli vielä peloissaan ja valmis hyppäämään taaemmas jos mies liikkuisi häntä kohden tai tekisi yhdenkin- Rabanin mielestä- uhkaavan liikkeen. Sitä mies ei kuitenkaan tehnyt vaan astui sen sijaan ketusta taaemmas, jolloin Raban itsekkin otti yhden turva-askeleen taaemmas vieraasta tuijottaen tuota edelleenkin hieman hämmentyneen sekaisena tietämättä oikein mitä olisi pitänyt tehdä tai reagoida. Pieni ääni huusi päässä varoittavasti että mies oli paha ja vain esitti ystävällistä, mutta Rabanin naiviivi ystävällinen puoli taas sanoi että kaikki oli hyvin, mies ei tahtonut hänestä pahaa. Etenkin kun vielä totesi ettei kettu ollut kunnossa ja tarvitsi apua. Raban ei vastanut mitään sillä ei saannut yksinkertaisesti sanoja suustaan eikä pahemmin mitään aikaseksikaan muutamaan sekunnttiin pohtien tiiviisti mielessään mitä tekisi..
"T-todellako?" Raban kysyi vapisevalla hennolla äänellä joka tuntui hukkuvan metsänkin hiljaisuuteen ja josta kaikui suoraan ketun pelko.. ja ne kaikki traumat joita tuo oli joutunut kestämään tyrmässä ollessaan, odottaessaan mahdollista teloitusta.
"Etkö tee minulle mitään?" Raban uskaltautui kysymään hieman rohkeammin tapittaen kullan keltaisilla ketun silmillään hyvin säälittävän näköisesti suurempaansa, jota vielä vahvisti ketun surkea tila.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Loka 2013, 15:19

Jacka malttoi itsensä, ja katseli rauhallisesti kettuotuksen hämmentyneitä kasvoja, yrittäen olla tekemättä mitään hätiköityä. Olihan se vähän huvittavan näköistä, mutta kyllä hän ymmärsi. Hän oli nähnyt vastaavan jo lukuisia kertoja joskin useimmat niistä olivat päättyneet Jackan tarjouksien teilaamiseen tai vaihtoehtoisesti nulikka itse oli päättänyt luovuttaa kyseisten suhteen. Ja Jackalopeahan oli vaikeaa saada luovuttamaan! Mutta rajansa kuitenkin kaikella.

Harmaaturkkisen vapiseva vastaus sai Jackalopen terävöitymään hetkeksi ajatuksistaan ja katsomaan kettua kohden. Toinen näytti niin säälittävältä ja oli ehkä hieman turhankin peloissaan tästä tapaamisesta, joskin mikäpä Jackalope oli toista tuomitsemaan. Ketun viimeinen varmistus sai jäniksen jo hymyilemään pienesti ja lopulta hymähtämään hiljaa katsoessaan toisen keltaisia silmiä.
"En minä sinulle pahaa aio", keijuhaltia aloitti kävellessään varovasti lähemmäs harmaaturkkia, "Olen toista maata kuin ne korstot siellä kaupungissa", Jacka jatkoi. Hän jos kuka tiesi millaisen käsittelyn vartijoilta sai kiinni jäädessään, jos naama oli vähääkään tunnettu. Lisäksi hän oli turhan monesti katsonut ystäviensä kaatuvan tästä samaisesta syystä. Mutta niin makaa kuin petaa. Jackalope oli yksi vain niistä kurjista lainsuojattomista Cryptin mantereella, jotka ansaitsivat moisen kohtelun toisten omaisuuden anastamisesta tai jostain muusta vastaavasta syystä.

Keijuhaltia pysähtyi aina, jos tilanne näytti siltä, että kettu meinasi lähteä livistämään matkoihinsa.
"Minulla ei ole aikomustakaan satuttaa sinua tai viedä sinua sinne takaisin", jäniksenkorvainen vakuutteli. Ei hänellä ollut sellaiseen syytä, eikä sellaista koskaan tulisi. Liekö toinen sitä uskoisi, kun ei edes tiennyt kenen kanssa oli tekemisissä. Vai tiesikö? Tuskin kuitenkaan.
Kun jäniksenkorvainen oli viimein päässyt riittävän likelle harmaaturkkia, silmäili tuo nopeasti olennon läpi päästä varpaisiin, pysähtyen katsomaan sitten kettua kasvoihin.
"Olen Jackalope. Tovereiden kesken pelkkä Jacka riittää", keijuhaltia esittäytyi pirteästi, yrittäen samalla karisuttaa pelkoa ja arkuutta tiehensä tästä uudesta tuttavastaan, "Tiedän yhden paikan tässä lähellä, jossa voimme hoitaa ruhjeesi kuntoon jos vain siis.. tahdot. En tahdo pakottaa sinua mukaani, mutta näytät rehellisesti sanottuna niin surkealta, etten myöskään tahtoisi jättää sinua tänne yksin".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja suskari » 21 Marras 2013, 23:26

//Anteeksi jumittaminen Xx Inspis ollut hieman kadoksissa.//

Kettu napitti odottavana ja totta kai hieman jännittyneen peloissaankin jäniksen korvan vastausta, ollen jokaisella lihaksellaan kuitenkin valmis livistämään murto-osa sekunnissa jonnekkin muualle karkuun tätä pitkää miestä. Onneksi siihen ei onneksi ollut kuitenkaan tarvetta kun vanhempi avasi suunsa ja kertoi täysin rehellisesti- ainakin toivottavasti- ettei aikonut mitään pahaa ketulle. Jäniksenkorvan eteenpäin astuminen kuitenkin sai kettu paran ottamaan muutaman askeleen kauemmas ja katsomaan Jackan päälle varautuneena jos tuo päättäisikin tehdä jotakin hätiköityä, vaikka se nyt varmasti olikin täysin turhaa ennakkoluuloa.
"No et sinä heiltä näytäkkään.." Raban myönsi hieman arasti muistan kyllä harvinaisen hyvin miltä ihmispuolueen vartijat näyttivät ja kuinka pahoja miehiä nuo saattoivatkaan olla! Hän ei ikinä koskaan tahtoisi takaisin sinne kauheaan paikkaan! Tosin nyt hänellä ei olut mitään paikkaa minne mennä tai edes tietoa minne pitäisi mennä.. Kuolla tänne keskelle metsää? Ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta. Eikä hän tahtonut kuolla!

Raban kuitenkin havahtui hetkellisistä ajatuksistaan kun huomasi jäniksenkorvan yrittävän lähemmäs jolloin kettu astui nopeasti taaemmas pitäen pientä turvaväliä kokoajan tähän vieraaseen, vaikkakin mukavalta vaikuttavaan henkilöön. Siltikään Raban ei oikein osannut luottaa, jonkin väitti takaraivossa ettei tähän henkilöön voisi luottaa. Jackan kuitenkin väittäessä vielä ettei aikoisi Rabanille mitään pahaa, eikä olisi viemässä kettu poloa sinne kamalaan tyrmään takaisin Raban pysähtyi hetkeksi aikaa antaen nyt puoli haltian rikkoa sen maagisen pienen varometrin, joka kaksikon välillä oli ollut. Kettu napitti hieman empivänä haltiaa silmiin, joka kuitenkin muuttui hieman hämmentyneeksi kuin Jacka esitteli itsensä ketulle ja alkoi sitten selittämään että lähellä olisi maja josta voisi saada suojaa, sekä mahdollisesti ruokaa. Ja tämä kaikki vain siksi että nuori kettu näytti turhankin säälittävältä märkänä ja langan laihana.
Hetkeen Raban ei saannut sanaa suustaan vaan napitti vanhempaansa hyvinkin pöllähtäneen näköisenä, kuin jäniksekorva olisi tehnyt juuri hänen edessään jotakin ihmeellistä, ja katsahti sitten jo pimenevän metsän suuntaan joka ei houkuttelevalta näyttänyt. Muutaman sekunnin ynnäyksen jälkeen kettu ottikin yhden ja ainoan askeleen kohden vanhempaansa.
"Olen Raban.." Kettu sai snaottuna varovasti napittaen alhaalta käsin pidempäänsä korvat hieman epävarmuudesta kertoen luimuun painettuna.

//Voit sitten varmaan kaksikon sinne majalle viedä, ellei sulla muuta tähän ole :)//
suskari
 

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Marras 2013, 00:08

Jacka katsoi harmaaturkkia, tuon näyttäessä täysin hämmentyneeltä keijuhaltian yllättävästä esittäytymisestä. Olihan tuo ymmärrettävää, muttei nuorikko usein nähnyt ketään hämmentyvän siitä, että hän kertoi noille nimensä. Kettu oli siitä vielä onnekas, että Jacka kertoi tuolle omaa nimeään, eikä hatusta vetäen valinnut yhtä valenimistään tähän hätään. Tuskinpa tuo oli keijusta koskaan kuullut, vaikka olihan Jackalopen maine alemman kastin huulilla tunnettu, muttei kuitenkaan yhtä tunnettu, kuin aatelien ja porvareitten…
Ketunkorva kävi kuitenkin astumaan lyhyen vilkuilunsa jälkeen lähemmäs keijuhaltiaa, joka sai Jackan hymyilemään pienesti. Otus esittäytyi varovasti ääneen Rabaniksi, saaden Jackan näyttämään entistäkin tyytyväisemmältä niin aralta vaikuttavan olennon rohkeasta repäisystä.
”Hauska tutustua Raban”, keijuhaltia totesi pirteästi, taputtaen hyvin nopeasti, mutta silti kovin kevyesti harmaaturkkista olkapäälle ja käveli sitten tuon ohitse hyvin määrätietoisen oloisena. Jäniksenkorvainen pysähtyi kuitenkin vielä ja kääntyi katsomaan taakseen, ”Parempi että lähdemme jo nyt matkaan, ettei ehdi tulla niin säkkipimeää, etten minäkään enää näe eteeni. Tule, mennään”, nuorikko totesi hymyillen, viittoen vielä erikseen Rabania seuraamaan perässään.

Pieni suoja, johon Jackalope oli Rabania viemässä, kuului hänen vanhalle klaanilleen. Klaanilla oli useita sijoja siellä täällä ympäri Cryptiä, joissa jäsenet saattoivat pitää tarvittaessa majaansa. Useimmiten noita suojia käytti vaelluksillaan Jacka itse, eikä nulikka ollut luopunut tästä tavasta vieläkään, vaikkei enää kiltaansa kuulunutkaan. Vanha päällikkö oli kuitenkin aina tervetullut vierailemaan vanhoilla sijoillaan, eikä kenelläkään ollut syytä kieltää suojien käyttämistä keneltäkään, edes ulkopuolisilta. Tiettävästi Jacka oli vieläpä todistanut tämän kyseisen majan olevan tyhjillään, joten kenenkään ei pitäisi olla häntä ja Rabania siellä häiritsemässä.

Matka kulki läpi yhä vain synkkenevän metsän. Jacka piti jatkuvasti huolen siitä, että Raban seurasi hänen perässään, eikä yhtäkkiä eksynyt minnekään pimeässä. Ohessa keijuhaltia myös mietti, näkikö Raban paremmin pimeässä mitä hän itse? Olihan tuo kuitenkin eläin – ainakin jollain tasolla.
”Olemme ihan juuri perillä”, Jacka ilmoitti, ”Nousemme vain tuon pienen mäen rinteelle vielä”, nuorikko jatkoi, osoittaen lyhyesti vielä suuntaan johon oltiin jatkamassa.
Loivaa rinnettä myöten risteili kapea polku, jonka viertä kaksikon tuli seurata. Polku ei ollut edes vaikeakulkuinen, jonka takia keijuhaltia ei jatkuvasti pitänytkään silmällä sitä, kuinka Raban pärjäsi hänen perässään. Polun päässä häämötti lopulta kuitenkin pieni rinteeseen kaiverrettu kolo, jonka toiselta puolelta kajasti himmeä valo. Jackalope ohjasi Rabanin astumaan ensin ihmisen mentävästä kolosta toiselle puolelle, seuraten itse lopulta perässä.

Kun kaksikko saapui perille pieneen, mutta viihtyisään luolaan, kävivät siellä risteilevät valopallot kirkastumaan nopeasti, valaisten koko suojapaikan nähtäväksi. Siellä oli useita makuusijoja oljista ja vanhoista räteistä, sija nuotiolle, polttopuita – jotka tosin vaikuttivat kovin kosteanoloisilta – sekä kaikennäköistä krääsää kattiloista käsintehtyihin peleihin.
”Perillä ollaan!”, Jacka totesi ehkä turhankin iloisena, viitaten kettua astumaan peremmälle, ”Eihän tämä hääppöinen suoja ole.. mutta ole kuin kotonasi”.


//No problem, itse kullakin tässä taitaa olla aktiivisuus ongelmia käsiteltävänä x)//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Joulu 2013, 15:16

Mukava lämmitys olkapäälle ja puoli haltia käveli kettu pojan ohitse, Rabanin kääntyessä ympäri seuraamaan Jackan menoa omalta paikaltaan tietämättä oikein lähtisikö tämän ystävällisen miehen mukaan. Kauaa Rabanin ei asiaa kuitenkaan tarvinnut pohtia kun Jacka jo kehotti lähtemään liikkeelle ennenkuin pimeys iskisi kyntensä tähän metsään auringon väistäessä. Ketun laihoilla kasvoilla kävi pieni helpottunut ja iloinen hymyähdys lähtien kävelemään uuden seuralaisensa perässä.

Kettu yritti parhaansa mukaan pysyä Jackan perässä vaikka se tuntuikin välillä hieman vaikealta kipeähkön jalan takia ja senkin etei kettu ollut aivan täysin elämänsä voimissaan. Monen päivän nälkiintyminen ihmisten tyrmissä kuitenkin oli viennyt voimia ja väsytti ketun nopeammin kuin normaalisti. Siintä huolimatta Raban ei valittanut mitään vaan seurasi pikku jaloillaan vanhempansa perässä omaan tahtiinsa täydessä hiljaisuudessa.
Kaksikon välillä oleva hiljaisuus keskeytyi Jackan ilmoittaessa alettaisiin olla kohta perillä, vain pieni mäki olisi, nyökkäsi kettu pienesti pienen jännittyneäisyyden kasvaessa nuoremman sisällä. Tietenkin Raban jänntitti sitä millaiseen paikkaan mies oli häntä viemässä! Kettu kun koskaan ikinä asunut, edes käynnyt, omaa pientä vaatimatonta roju majaansa kummemmassa paikkaa joka sekin sijaitsi jossakin haltia kylän likaisten kujien kätköissä. Ketun mielessä kävi joku hieno majatalo jonka ohi hän oli monta kertaa käynnyt kävelemässä tai käynnyt kaikessa säälittävyydessään tonkimassa majatalon roskiksia henkensä pitimiksi. Sellainen kuitenkin olisi todella hienoa! Mutta ehkä turhaa haavelua, tuskin keskellä pöpelikköä sellaista olisi.
Mäki, jonka polkua kaksikko seurasi, ei onneksi ollut kovinkaan vaikea kulkuinen vaan suhteellisen helppo eikä ketulla tullut edes nilkkansa takia suurempia vaikeuksia kävellä sitä ylös, korkeintaan vain kävely vaiuhti hidastui kun vammautunut nilkka ei tahtonut taipua yhtä hyvin ylös mäkeä kävellessä kuin toinen. Ylös kuitenkin päästiin!

Raban katsoi Jackan ohi pieneen koloon josta paistoi valoa ulos heikosti.. Raban katsoi Jackaa hieman kysyvänä. Oliko paikalla muitakin? Mitään kuitenkaan ääneen kysymättä Raban vanhemman kehotuksesta astui sisään ja hämmästyi silmin nähden suu raottuen hieman auki. Paikka oli tyhjä, ketään elävää olentoa ei paikalla ollut valoa tuomassa vaan ilmassa leijui hyvin outoja valpalloja. Rabanille tuli ensinmäisenä mieleen tulikärpäset, mutta nämä pallot eivät olleet niitäkään sillä ne osasivat säädellä valoaan ja olivat paljon isompia. Mitä ne sitten olivat? Lapsenomainen uteliasuus heräsi ketussa kun tuo yritti varovasti peremmälle astuessaan koskettaa yhtä valopalloa, mutta se lähtikin karkuun ennen kuin Raban edes ehti kunnolla koskeamaan. Kettu säikähti säpsähtäen astumalla taaemmas yhden pikku askeleen, mutta naurahti sitten itselleen. Eivät pallot vaarallisia olleet. Kettu käänsi kullan väriset silmänsä nyt Jackaan.
"Mitä nuo ovat?" Raban kysyi lapsenomaisen uteliasuuden paistaessa ketun silmissä käydessä istumaan yhdelle lukuisista olkipatijoista hieroen kevyesti nilkkaansa jota jomotti inhottavasti liiallisista liikunta suorituksista.

"Tämä on kyllä parempi kuin oma kotini.." Raban totesi Jackalle joka toivotteli kettua olemaan kuin kotonaan.. kotonaan joka päästi vettä sisäänsä ja oli talvellakin kylmä, sekä vetoisa ja tehty kaikesta mitä nyt saattoi kujalta löytää. Ei se ollut lämmin ja turvallinen, kuten tämä pikku luola.
"Kiitos kuitenkin." Kettu totesi vielä perään ja kurkotti käteensä yhden luolan leluista, joka oli puusta tehty ehkä hieman perinteinekin pulma tehtävä josta piti saada renkaat pois jollakin tempulla kapulasta. Raban oli joskus nähnyt tälläisen rikkinäisen ja pois heitetyn, josta ei paljoa hupia ollut, mutta nyt tästä olisi. Mitään puhumatta sen enempää kettu unohtuikin ratkomaan tätä pientä pulma tehtävää.
suskari
 

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Touko 2014, 00:03

Keijuhaltia hymyili, silmäten ystävällisesti jokseenkin yllättyneen oloista uutta tuttavaansa, joka oli jäänyt seurailemaan hetkeksi luolassa liikkuvia valopalloja. Kai nekin olivat jollain tapaa luolan suojatteja, olivathan ne olleet täällä jo pitemmän tovin vartioimassa kyseiseen koloon majoittuneita – Jacka ja Raban tuskin olivat viimeiset sellaiset, mutteivät myöskään ensimmäiset. Kun harmaaturkki sitten säpsähti yllättäen karkuun lipuvaa valonlähdettä ja käänsi uteliaana katseensa Jackan puoleen, ei jäniksenkorvainen voinut muuta kuin naurahtaa tuota näkyä.
”Valopalloja, pelkkiä valonlähteitä. Haltioiden tykönä niitä näkee enemmän kuin näillä main, en sitten tiedä onko heillä jokin oma tapansa myös kutsua niitä”, keijuhaltia tuumaili, jumittuen hetken pohtimaankin, oliko koskaan kuullut niitä kutsuttavan jollain toisella nimellä, ”Mutta eivät ne pahaa tee, kuten ehkä jo huomasitkin. Tuovat vai valoa ja lämmittävät täällä olijoita”, Jacka vielä jatkoi.

Kettu kävi istahtamaan alas nilkkaansa hieroen ja löysi nopeasti käsiinsä pulmapelin joka luolan kivisellä lattialla oli lojunut.
”Eipä kestä”, keijuhaltia tuumasi lyhyesti vastaukseksi harmaaturkille. Parempi vain että otus oli saanut edes jonkun katon päänsä päälle. Ties mitä Raban olisi saanut kokea, ellei Jackalopeen olisi törmännyt – sitä saattoi kutsua myös harvinaisen hyväksi sattumaksi.
Jacka silmäsi taas toisen touhuja hymyillen, mutta hätkähti sitten pienesti. Ennen kuin ehtisi tulla turhan viileää ja jotteivät petoeläimet luolaan heidän lisäkseen etsiytyisi, täytyisi sytyttää nuotio. Sen kummemmin toimiaan kommentoimatta, jäniksenkorvainen kääntyi kannoillaan kohden polttopuukasaa, josta valitsi muutaman kuivemman parren ja kyhäsi niistä pienen kokon nuotiosijalle. Ainoa ongelma olisikin enää liekki, jota Jacka saisi todennäköisesti tovin taas yrittää nuotioonsa kyhätä.
Nulikka kävi polvilleen maahan ja laski metallisen kypäränsä syrjään. Sitä ei nyt tarvittu. Vierestään Jacka kasasi taas kasan kuivia olkia ja risuja puiden alle helpottamaan sytytystä. Tuon jälkeen piikiviä alettiin hakata yhteen siinä toivossa, että Jacka saisi niillä edes jonkinlaisen kipinän aikaiseksi.

”Sattuuko siihen?”, Jacka kysäisi yllättäen ja nosti turkoosin katseensa nuotiosta Rabaniin, ”Nilkkaasi siis. Näytit hierovan sitä aikaisemmin hieman sen oloisena”, keiju vielä tarkensi, lopettamatta kuitenkaan kivien yhteen hakkaamista.


//Mikä kesto, anteeks D://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Elo 2014, 22:15

Raban katsoi ja kuunteli pelastajaansa, joka kertoi hänelle näistä pienistä lentävistä valon lähteistä.. ja katsoi sitten noita pallukoita jotka leijailivat ketun, että Jackan lähettyvillä tuoden valoa kaksikolle. Haltia kylässäkin siis oli näitä, ja jos nuori kettu oikein muisteli niin kyllä siellä joitakin tämmöisiä lenteli, mutta näitä valoja ei juurikaan suotu alimpaakin alemmalle "roskakansalle", köyhille joilla ei ollut omaa kotia tai mitään millä voisi saada rahaa tai elantoa.
"Olen ehkä joskus nähnyt.." Raban sanoi hiljaa laskien katseensa lähistöllään pyörivästä pienestä valon tuojasta käsissään edelleenkin pyörivään pulmatehtävään pyöritellen sitä käsissään kun yllättäen rengas pulpahti ulos kapulasta ja jäi roikkumaan narun päähän. Raban oli hetkellisen ajan hieman yllättynyt, hyvällä tavalla siis, tästä silkasta tuurista käynneestä pikku tapahtumasta. Pienen hymähdyksen kera kettu sittemmin laski tämän kapulan syrjempään ja katsoi kuinka hänen seuralaisensa yllättäen lähti pihalle. Hetkellisen ajan ketun mielessä kävi että Jacka olisi nyt vain päättänyt lähteä ja hylätä hänet nyt tänne oman onnensa nojaan, mutta miksi Jacka nyt niin olisi tehnyt kaiken vaivannäkönsä jälkeen.. Eikä tehnytkään vaan pian puoliverinen palasikin puu pinon kanssa, joita kovasti yritti saada sytyttämään.

Raban kohotti päätään Jackan touhuista mieheen itseensä kun puoliverinen ryhtyi kysymään pojan nilkasta, jota kettu nopeasti vilkaisi.
"On se vähän.." Raban vastasi katsoen hieman turvonneen puoleista nilkkaansa, joka tykytti omaa hiljaista kipua kokoajan kaiken rasituksen päätteeksi. Jokin kylmä olisi voinnut tehdä siihen hyvääkin. Raban nosti katseensa Jackaan.
"Mutta se on ollut tälläinen aina.. joten ei teidän tarvitse olla huolissanne." Raban sanoi pienesti hymyillen Jackalle.
"Olisiko täällä mitään syötävää?" Raban kysyi viitaten tällä omaan nälkäänsä kerta ei ollut nähnyt hetkeen aikaan mitään syötäväksi kelpaavaa.

//Kesto, anteeksi siintä D:
suskari
 

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Elo 2014, 01:10

Aikansa kipinää hakatessa, nousi lievä hiki nuorikon ohimoille, mutta Jacka ei antanut periksi. Katse tuijotti tuimana nuotiota edessä, jossa olisi nyt leimunnut iloinen valkea, mikäli jäniksen katse olisi voinut lyödä kipinää. Rabanin huomautus nilkastaan sai Jackan nostamaan kuitenkin katsettaan osin taas harmaaturkin puoleen, nulikan naurahtaessa pienesti ketun vaatimattomuudelle.
”Annat sen levätä nyt, ja sidotaan se sitten aamuntullen”, Jacka ehdotti. Katse palasi kuitenkin nuotioon, joka lähti kipinöiden myötä rätisemään viimein. Nulikan kasvoilla lepäsi tyytyväinen ilme samalla, kun keijuhaltia kävi puhaltamaan tuleen, jotta se voimistuisi. Kun pienet kaarnat olivat syttyneet ja lämmittäneet alta tarpeeksi, syttyivät lopulta myös kosteammatkin puut aluksi vaimeisiin, ja siitä yhä kasvaviin liekkeihin. Nyt heillä oli valoa ja lämpöä, jota Jacka todennäköisesti sai yksin välillä seurailla leponsa välistä, jotta tuli hereillä pysyisi.

Jänis istahti hieman taemmas tulesta, harmaaturkin vierelle, luoden taas ystävällisen katsahduksen ketun puoleen tuon tiedustellessa, olisiko jotain syötävää tarjolla. Hetken keijuhaltia pälyily ympärilleen. Mikäli luolaan olisi jotain jäänyt, olisivat ne todennäköisesti jo mädäntyneet aikoja sitten. Raban sai silti kiittää onneaan, että Jacka raahasi mukanaan leivänkannikkaa ja vesileiliä, vaikka leipä tosin taisikin olla kovin korppumaisen kuivaa nakerrettavaa. Mutta parempaa sekin, kuin ei mitään.
”Odotas”, jänis tokaisi, kurotellen sitten hieman kauemmas jäänyttä laukkuaan, josta käytiin kaivamaan esille leipäpala ja pieni, lähes täysinäinen leili, ”Tässä, syö vaikka koko pala jos haluat. Minä en tarvitse mitään tällä kertaa”, nuorukainen vakuutteli ja painoi korpun ketun käteen ja leilin tuon syliin. Nämä olivat niitä hetkiä, kun Jacka tunsi itsensä ajoittain hieman liiankin anteliaaksi, mutta keijuhaltia ei vain kyennyt katsomaan kun pienemmät kärsisivät vieressään. Mitä yhtään kuivuneeseen leivänkannikkaan ja veteen tuli, saisi Jacka heti huomenissa täytettyä matkamuonavarastonsa kylästä käsin, johon oli ketun ajatellut turvaan viedä. Josta olisi varmaan myös hyvä idea mainita itse Rabanille...

”Kuule, pistäisitkö pahitteeksi, jos järjestäisin sinulle katon pääsi päälle, ruokaa ja mahdollisia töitä?”, Jacka lähti samantien ajatuksen päähän tultua tiedustelemaan Rabanilta myhäillen, ”Eräs tuttuni asuu tässä lähellä olevassa kylässä. Hänen nimensä on Aelyn, nuori haltianainen, joskin ehkä hieman paha suustaan välillä, mutta kyllä hän sinua voisi nurkissaan katsellakin ennemmin kuin minua”, nuorukainen naurahti. Aelyn oli iältään vain hieman Jackaa vanhempi ja elänyt perheessä, jossa vanhempien sisarusten tuli huolehtia pienemmistään ja osallistua ankarasti kotitöihin. Nainen toimi kylässä niin käsityöläisenä kuin leipurinakin, asui ilman perhettä, ja tuolla tuntui aina olevan enemmän kuin kymmenen rautaa yhtäaikaisesti tulessa, kun Jacka päätti tuon luona vierailla. Ainakin Rabanille löytyisi tekemistä.. mutta ennen kaikkea myös väliaikainen sija, jossa majaansa pitää.
”Joten, mitäs sanot?”.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Elo 2014, 18:07

Raban nyökkäsi vaitonaisesti kun Jacka ehdotti nuotion sytyttämiseltään että ketun jalka sidottaisiin sitten paremmin aamulla jahka oltaisiin levätty ensin yön yli. Eikä Rabanilla oikeastaan ollutkaan mitään vastaan sanomista.. hiljaa vain ihmeissään tämän miehen avuliasuudesta häntä kohtaan, mutta ei viitsinyt sanoa enään asiasta mitään. Ilmeisesti maailmassa vain vieläkin oli jäljellä ystävällisyyttä kaiken pahuuden keskellä.
Jackan nuotion sytyttämis yrityksetkin alkoivat tuottaa vihdoinkin tulosta kun pikku liekit kävivät hitaasti syttymään suuremmiksi puoliverisen antaessa vielä lisä vauhtia liekkeihin puhaltamalla. Raban veti jalat koukkuun eteensä ja antoi itsensä nojata lähintä seinää vasten katsellen hitaasti syttyvää nuotiota katsoen kuinka Jacka istahti hänen viereensä.

Mitä tuli taas ketun ruoka kysymykseen Jacka tosiaan melkein taikoi semmoista Rabanille, tunkien ketun syliin vesileilin ja leipä palan. Raban katsoi syliinsä asetettua ruokaa ja sitten Jackaa keltaisilla silmillään joka sanoi ettei itse nyt huolisi ruokaa. Raban epäröi hetken, mutta nopeasti kettu poika sitten mitään valittamatta kävi järsimään leipää iloisena tyhjääkin tyhjempää vatsaansa joka ei ollut nähnyt hetkeen aikaan kunnolla ruokaa, jonka näki pojan laihasta ruumiistakin. Välillä laskien kurkustaan alas mukavan viileää vettä auttaakseen kuivaa leipää menemään alas kurkusta.
Jackan seuraava kysymys sai Rabanin silkasta yllätyksestä köhähtämään muutaman kerran kun leipä pala oli mennyt väärään kurkkuun hetkellisesti ja nyt kettu tuijotti Jackaa yllättyneen iloisena, sanattomana mitä osaisi sanoa ja saikin hetken aikaa kerätä itseään että saisi jotakin sanottua.
"Tarkoitatko.. että saisin kodin!? Katon pään päälle!?" Raban kysyi iloisena, epäuskoisena mitä Jacka oli juuri ehdottanut hänelle. Pojalle joka melkein koko lapsuutensa oli taistellut elämästään kadulla ja nyt onnettoman sattuman kautta joku täysin tuntematon henkilö tarjosi hänelle kotia ja suojaa kaikelta kurjuudelta. Jackan seuraaville sanoille kettu naurahti hieman huvittuneena.. Ei Jacka nyt niin kauhea henkilö voisi olla tästä kaikesta päätellen, tuolla suuri hyvä sydän. Kuka nyt ei sellaisesta miehestä pitäisi! Kuitenkin Jackan kysyessä vielä viimeisen kysymyksensä Rabanilta.. kettu äkkiä syöksähti miestä kohden, mutta ei agresiivisesti vaan halaten tuota laihalla ruumiillaan valuttaen ilon kyyneliä.
"Kysytkin vielä! Tietenkin."
suskari
 

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Elo 2014, 20:50

Harmaaturkki vaikutti samaan aikaan kovin epäuskoiselta, mutta silti iloiselta. Mutta oliko tuo oikeastaan ihmekään? Jacka ja Raban eivät liiemmin toisiaan tunteneet, ja kun nuorukainen yllättäen kävi tarjoamaan jotain näin isoa lahjaa toiselle, olisi se ollut erikoinen tilanne monelle muullekin. Jackalla oli silti suuri sydän ja harmaaturkista näki, ettei tuo kamalasti ollut elämästään ehtinyt nauttia. Niin rimpula ja nöyrä, että Jackankin teki pahaa ajatellessaan, että olisi halunnut löytää Rabanin aikaisemmin välttääkseen tämän kaiken. Mutta tapahtunutta ei voinut enää muuttaa, mutta toivoa saattoi, että ketun elämä ottaisi tämän jälkeen kokonaan uuden suunnan.

Jacka hymyili vierestä, katsellessaan miten iloiseksi nulikan ehdotus oli harmaaturkin tehnyt. Jänis yllättyi sijoillaan tosin vähän, säpsähti, ja ehti nojata hieman taemmas, kun Raban yllättäen syöksähti häntä halaamaan. Kettu vuodatti silmäkulmistaan pieniä kyyneliä, saaden Jackan hymähtämään ja taputtamaan heiveröisempää osapuolta muutaman kerran varovasti selkäpuolelta.
”Kaikki järjestyy kyllä, koita vain jaksaa odottaa vielä hetki”, keijuhaltia tokaisi ystävällisesti hymyillen ja kevyesti irrotti Rabanin halauksestaan. Ketun päänlakea käytiin pienesti ohimennen taputtamaan.
”Mutustahan se korppusi ja käy sitten levolle”, keijuhaltia naurahti harmaaturkille, ”Herätän sinut sitten aikaisin aamulla, silloin on viileämpi ja turvallisempi matkata, kun ketään ei ole vielä liikkeessä”.
Hiljalleen kaksikko alkoi vaipua yöpuulle, Jackan asettuessa puolimakaavaan asentoon nuotion vierelle. Kädenulottuville varattiin muutama pölkky sitä varten, että keijuhaltia saisi niillä tulta ruokkia välillä ilman, että tarvitsi ylös erikseen nousta. Raban sai itse valita missä mieli levätä kukonlauluun saakka, ja sai vapaasti vielä kerätä itselleen niin monta vilttiä ja heinillä täytettyä tyynyä kuin mieli tehdäkseen olonsa mukavasti. Takkatulen rätistessä, saivat nuorukaiset levätä enemmän ja vähemmän hyvin yön ylitse, sillä huomenna tulisi olemaan suuri päivä tiedossa.

---

Auringon noustessa horisontista, lämpimät säteet kävivät vaikeasti tunkemaan pienen kolon suuaukosta sisälle. Jacka oli jo varhain antanut nuotion hiipua hiillokseksi, eikä tulisijasta enää noussutkaan kuin köyhä savu ilmaan. Keijuhaltiakin oli ehtinyt hetken torkkua, ennen kuin vetäisi taas takkinsa paremmin niskaansa ja jäniksenkorvaisen kypäränsä päähän. Harmaaturkkisen annettiin vielä nukkua sijoillaan, ja hiiren hiljaa jänis hiippaili luolan suulle. Pelkkä vilkaisu riitti kertomaan, ettei ketään luolan läheisyydessä ollut – paitsi heinällä mässäilevä Anduril, joka oli yön pikkutunneilla tiensä löytänyt isäntänsä perässä tuon olinpaikkaan. Andurilissa oli jotain koiranvikaa, kun tuo sillä tavalla perässä seurasi pelkkien vihellysten perusteella, kumma jos ei keppiäkin noutaisi.
Jackan ratsu oli kuitenkin nopein keino liikkua paikasta toiseen, joskin seuraava kysymys oli taas, uskaltaisiko Raban nousta ison eläimen selkään... no, se oli sen ajan murhe.
”Raban!”, Jacka huikkasi luolan puolelle, askeltaen lähes hypellen harmaaturkin olkaa ravistamaan pienesti, ”Oletko jo hereillä?”.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Yksin julmassa maailmassa || Crim!

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Elo 2014, 18:56

Jacka ei voinnut aavistaakkaan kuinka onnelliseksi olikaan tehnyt nuoren ketun, joka lähes koko ikänsä oli asunnut täydessä kurjuudessa.. ja nyt onnettoman sattuman kautta törmännyt elämänsä suurimpaan onnen potkuun!
"Kiitos sinun." Raban sanoi kasvoilla leveä iloinen hymy kun Jacka kehotti ketun poikaa vielä hetken odottamaan huomiseen asti. Rabanin olisi tehnyt mieli sanoa että lähdettäsiiin heti.. mutta eihän muutenkin valmiiksi pelokkaalla ketulla ollut mitään uskallusta sanoa sellaista Jackalle, joten kettu tyytyi osaansa kun vanhempi mies päästi irti ketun halauksesta ja hoputti nukkumaan, syömään vähäiset eväänsä pois ja niin Raban tekikin.
"Hyvää yötä herra Jackalope.." Kettu sanoi vielä kun kaksikko oli vaipumassa yö puulle kaikessa rauhassa.. tai no ainakin melkein. Raban itse pyöri jonkin aikaa paikoillaan miettien millaiseen paikkaan Jacka oli häntä viemässä ja millainen tämä haltia nainen olisi. Mutta ajan kanssa muutenkin väsynyt kettu lopulta nukahti omaan rauhalliseen uneensa tyytyväisenä.

Jackan herräillessä ja tehdessä aamu valmisteluun lähtöä varten Raban nukkui vielä hiljaa tuhisten lämpimäksi käynneen olki kasan päällä, eikä oikeastaan heti herännytkään kun puoliverinen tuli herättämään ravistellen olkapäästä. Hieman hitaan puoleisesti heräten Raban avasi silmänsä, mutta ei herännyt iloisen virkeänä sen sijaan kettu suorastaan säikähti Jackaa perääntyen tuosta kauemmas salamaakin nopeammin näyttäen muutaman sekunnin kuin kuoleman nähneenä hengittäen epätasaisen nopeasti. Mutta hetkellisen järkytyksen jälkeen Raban katsoi ja tajusi missä oli.. Hän ei ollut tyrmässä vartijoiden kiusattavana.. Raban katsoi Jackaa jo rauhooittuneempana.
"Anteeksi.. säikähdin." Kettu pahoitteli suoden varovaisen hymyn Jackalle nousten jalkaansa varoen seisomaan. Tyrmässä oleminen oli jättänyt haavansa ketun ruumiiseen kuin mieleenkin, voisi mennä vielä kauan ennenkuin nuorukainen pääsisi niistä eroon. Tai no ei eroon, mutta ainakin niin ettei luulisi herätessään olevan siellä hirveässä paikassa.

"Joko lähdemme?" Raban kysyi astetta pirteämmin ja käveli iloisen näköisenä oven suulle kun ei ehtinyt kunnolla ulos kun huomasi Jackan ratsun.. ja no säikähti pahan päiväisesti tätä hevosta tullen takaisin sisälle. Olihan hevonen huomattavasti suurempi mitä kettu itse!
"Pihalla on joku?" Raban katsoi Jackaa hieman arveluttavasti.. olettan miehen häätävän tämän hevosen pois.
suskari
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron