Kirjoittaja Aksutar » 08 Huhti 2015, 15:38
Ardashir
Kevät oli aina ihanaa aikaa, jos enkeliltä kysyttiin. Luonto puhkesi jälleen kukkaan ja kaikki tuntuivat piristyvän auringon lämmittäessä yhä pidempään päiväsaikaan. Säätkin olivat olleet viimeaikoina mukavat ja suopeat. Ei siis hullumpi ensikevät Cryptissä, Ardashirin mielestä. Kulkuri olikin viettänyt suurimman osan kuluneista kuukausista kierrellen pitkin Cryptiä. Silloin tällöin hän oli törmännyt kylään jos toiseenkin, ymmärtämättä oikeastaan mitä eroa oli puolueettomilla ja puolueellisilla kylillä oli. Suhteellisen helposti hän jokaiseen kylään kuitenkin pääsi sisään, muistuttaessaan ulkoisesti ihmistä, vaikka olikin yllättävän pitkä ihmiseksi. Eipä hänestä haittaa missään kylässä ollut, hän kun yleensä mykkänä vain katseli ja ihmetteli ympäristöä, ennen kuin syystä tai toisesta poistui. Olihan hän jo hankaluuksiin joutunut pariin otteeseen, mutta tuolloin mies oli tuttuun tapaansa ottanut vain jalat alleen. Ei hän halunnut tapella varsinaisesti kenenkään kanssa.
Kertaakaan hän ei ollut kaupunkiin kuitenkaan eksynyt. Hassua sinällään, luulisi kaupunkien olevan helpointa löytää. Ardashir oli varmasti kerran jos toisenkin kävellyt ihmisten - ja haltioidenkin - kaupungin ohitse kauempaa, älyämättä kääntyä oikeaan suuntaan. No, tämä maa oli hänelle uusi ja nähtävää oli paljon. Ei sitä ehättänyt edes kaipaamaan kaupunkiin, kun niin paljon muuta oli eteen tullut.
Tänä kauniinmukavana päivänä ruskeaan asukokonaisuuteen pukeutunut enkeli oli tuttuun tapaansa taittamassa taivalta eteenpäin metsässä. Yllään olevat housut olivat jo lahkeista kuluneet ja muutenkin turhan lyhyet pitkälle miehelle. Hyvä jos puoleen sääreen ylsivät. Jaloissa ei tietenkään ollut kenkiä, miehen kävellen paljasjaloin pitkin pientä metsäpolkua, samalla kun tutki pitkähihaisen tunikkansa paikkauksia. Paita kun oli kulunut pitkän käytön myötä. Mutta eihän hänellä ollut varaa vaatteisiin, ei hän omistanut valuuttaa. Nämäkin vaatteet hän oli saanut eräältä ystävälliseltä nuorukaiselta Carmel kylässä vieraillessaan.
Se omien vaatteiden tutkinta jäi kuitenkin lyhyeen, kun Ardashir kävi kuulemaan lähistöltä avunhuudon. Tietenkin se kiinnitti enkelin huomion, tuo kun pyrki aina auttamaan apua tarvitsevia. Nopeasti ne askeleet vaihtoivatkin suuntaa, hujopin harppoessa äänen luokse.
Paikalle päästessään tarvinnut kahdesti miettiä, mitä oli tapahtumassa. Ardashir oli ennenkin saanut todistaa moisia... Halujen johdattamia hirmutekoja. Ja kertaakaan ei enkeli ollut katsonut vain vierestä. Eikä aikonut tälläkään kertaa.
Nopein harppauksin Ardashir kävi lähestymään ja nappasi tuota miestä niskavilloista, kirjaimellisesti kiskaisten mokoman irti tytöstä. Terävällä liikkeellä päälle käynyt mies heilautettiin kauemmas, toisen käden käyden samalla sekunnilla tirvaisemaan nyrkin päin mokoman näköä. Hyökkääjä oli huudahtanut silkasta yllätyksestä aluksi, mutta nyt kun nyrkki tuli päin näköä, kävi mies ärähtämään kivusta kompuroidessaan heilautuksen myötä kauemmaksi kaksikosta.
"Saatanan häirikkö, minä näytän sinul....", Pidemmälle tuo öykkäri ei sanoissaan ehättänyt, kun kävi näkemään minkä kokoinen mies naisen avuksi oli tullut.
Enkeli ei avannut suutaan, pysyi vain paikoillaan, valmistilassa tytön ja tuon hyökkääjän välillä. Selvästi päälle kävijä harkitsi hujopin kimppuun käymistä, samooja kun oli jo kätensä miekan tupille nostanut, mutta nähdessään vastustajansa olevan myös aseistettu, ei tuo kuitenkaan päättänyt ottaa riskiä.
"Kuule, pidä hempukkasi. Kaupungista löytyy kumminkin huoria, parempiakin kun tuo...", Nenäänsä pidellen mies kävi perääntymään puhuen lähinnä mutisten, vilkuillen välistä tytön puoleen. Sääli se oli, toinen oli ollut oikein houkutteleva tapaus... Mutta ei tuo ollut hengen vaarantamisen arvoinen.
Ardashir kävi kurtistamaan kulmiaan miehen sanojen myötä, näyttäen siltä että olisi uudemman kerran käynyt tuohon käsiksi. Mutta, enkeli antoi miehen mennä, kerta tuo lähti perääntymään ja hetken päästä kääntyi ympäri, juostakseen pois paikalta ilman sen suurempia ruhjeita.
Jahka uhka oli kadonnut, kävi enkeli rentoutumaan ja käännähtämään ympäri. Se lempeän ystävällinen hymy nousi kasvoille, samalla kun mies kävi tarjoamaan toista kättään tytölle auttaakseen tuon ylös. Samalla kasvoilla lepäsi jokseenkin pahoitteleva ilme, Ardashirin toivoen tytön luottavan häneen. Jos jotain hän oli oppinut, niin tässä tilanteessa ei kannattanut heti ensimmäisenä mennä koskemaan toiseen. Enkeli olikin valmiina perääntymään, mikäli tyttö hysteeriseksi rupeaisi...
Tuttuun tapaan hän ei tietenkään puhunut. Ei hän uskaltanut, ei vielä.