Jatkuu täältä
Mirell
Jahka vangit oli saatu vankkureihin, saattoi saattue lähteä matkaan. Aidan kylä jäi taakse, eikä Mirellillä ainakaan tullut tuota paikkaa ikävä. Tai no, omat tavarat olivat kyllä jääneet sinne, mutta onneksi kotona oli setti jos toinenkin varavarusteita. Harmittihan se myös, että mukana kulkenut ryöstösaalis - pari rahapussukkaa - jäivät noille ruojille, mutta aina ei voinut voittaa. Katti löysi tästäkin tilanteesta sen positiivisen puolen, hän oli sentään elossa ja kunnossa! Tilanne voisi olla paljon pahempikin, vaikka nyt olikin kahlittuna tähän pikkuhaltiaan.
Mirell ja Tara jäivät istumaan viimeisimmän vankkurin perälle. Vankkurit olivat muuten umpinaiset, tiiviistä puusta rakennetut, mutta vankkurien perä oli avoin. Avointa perää tukki vain puolitiehen nouseva matala kaide sekä yksi vartija, joka oli orjia jäänyt vahtimaan vankkurien sisäpuolelle, siinä missä muut olivat ulkona. Muutama orjakauppiaista kulki ratsain vankkurien lähettyvillä, joten piti keksiä keino päästä nopeasti livohkaan, piiloon, sillä ratsukolta he eivät pääsisi mitenkään pakoon. Matka kulki läpi metsän, suurimpia teitä pitkin. Suunta oli etelään, joten arvatenkin he olivat matkalla joko ihmisten kaupunkiin tai sitten suoraa satamaan... Mikäli satama oli määränpää, piti heidän pitää kiirettä. Mirell ei halunnut joutua laivaan ja sitä kautta jonnekin tuntemattomaan valtakuntaan! Vaikka Crypt kovin sotainen ja vaarallinen paikka näin loppupeleissä oli, ei kissa silti halunnut poistua täältä.
Vankkureiden perällä istuskeleva vartija piti vankeja silmällä tarkkaan. Tuo oli aseistautunut ja selvästi valmis pistämään jokaisen takaisin paikoilleen, jos he jotain yrittäisivät. Vähän väliä myös ratsain liikkuvat miehet kävivät kulkemaan vankkurien perän ohitse, varmistellen näin että kaikki oli hyvin. Mirell kävi pistämään merkille ratsukkojen liikeradat ja huomasi, että noilla oli tietty kuvio, aikaväli, jolloin ilmestyivät vankkurien perälle huhuilemaan. Hienoa.
Kaiken hiljaisuuden jälkeen Mirell kävi yllättäen nojautumaan paremmin Taran puoleen ja puski päällään ensin pikkuhaltian olkapäätä ja sitten tuon kaulan syrjää. Kehräillen samalla, aivan kuin rapsutuksia kaipaava... kissa. Ja siltä se myös näyttikin. Tuota puskemista ja "huomionhakua" jatkui tovin, vartijan käydessä ihmettelemään kissamaisen vangin käytöstä, mutta ei kyseenalaistanut sitä. Tuo näytti olevan elikko, kai se myös käyttäytyi kuin elikko, joten tuo oli kaiketi sitten normaalia?
"mmhmm kun sanon, oletko valmis hyppäämään ja käyttämään kahleita kuristaaksemme vartijan tajuttomaksi...?", Mirell kävi yllättäen kehräilynsä ohesta kujertelemaan matalanlempeästi Taran korvanjuureen siten, ettei sitä tainnut kuulla kuin Tara itse näiden kehräysten ja vankkurien kolinoiden seasta.
// AND SO I DID IT //