SE RÄJÄHTÄÄ!


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ma Heinä 27, 2015 10:31

SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

Kuuro mies risti käsivartensa puuskaan ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Hän virnisti iloisesti lapselle, joka kokeili tuumivin silmin äitinsä pyöreää mahaa. Nainen, Lorica, oli kuin valtava pallo jolla oli kädet ja jalat sekä pää, ja hänen kasvoilleen oli muodostunut perhe-elämän tuomia uurteita ja hienoisia ryppyjä. Jerrell ei osannut arvioida naisen ikää - hän oli ollut perheen hyvä tuttava melkein koko sen ajan, kun hän oli asunut Cryptissä, mutta iästä ei tainnut ollut olla koskaan puhetta. Vanhempia he joka tapauksessa olivat, kuin hän itse, ja tässä vaiheessa kysyminen olisi ehkä jotenkin kummallista. Kenties se joskus selviäisi, jos hän saisi kutsun syntymäpäiväjuhliin.
Perheen pää, Arledge, oli pitkänhuiskea ja hiljainen mies. Ei sillä, että Jerrell olisi koskaan kuullut muidenkaan perheenjäsenten puhetta, mutta tämän miehen suu liikkui huomattavan vähän. He kävivät Jerrellin kanssa usein keskenään kalassa, eikä kumpaakaan haitannut, että toinen heistä oli kuuro. Ajan viettäminen hiljaakin oli oikein mukavaa.

Tällä hetkellä perhe kävi jälleen läpi muutoksia. Emännän raskaus oli viimeisillään, ja kolme edeltävää lasta saisivat pian pikkuveljen tai -siskon. Lapsista vanhin oli arviolta jo viisitoistakesäinen, siis pian jo aika mies. Tätä nuorukaista seurasi muutamaa vuotta nuorempi poika, ja viimeisin lapsista oli tytär. Jerrell ei osannut arvioida hänen ikäänsä; hän oli vanhempi kuin taapero, mutta liian pieni tekemään minkäänlaisia töitä.
Jerrell oli kutsuttu kahville tuttuun tapaan isännän käydessä varta vasten hänen kotiovellaan. Jerrell oli ollut kutsusta mielissään ja jättänyt askareensa niille sijoilleen tullakseen viettämään aikaa ainoiden varsinaisten ystäviensä kanssa. Viittomakielisen jutustelun ja kirjoiteltujen lappusten kautta oli käynyt ilmi, että perhe oli matkalla kätilön luo tänään. Kuuro mies ei ollut kuullut tästä kätilöstä ennen, mutta asia ei sinänsä ollut ihme. Hän ei kuullut paikallisia uutisia normaaliin tapaan, vaan lähinnä jos keskusteli jonkun kanssa kahden. Lisäksi tämä kyseinen kätilö ei edes asunut ihmisten kaupungissa, mikä rajasi Jerrellin tietoisuutta entisestään. Välillä mies tunsi olevansa varsinaisessa tietopimennossa ihmiskaupungissa, muttei voinut valittaa. Hänen asiansa olivat olosuhteisiin nähden hyvin.
Koska äiti oli saatava kätilön luokse tänään, oli jonkun jäätävä vartioimaan lapsikatrasta. Mies oli tuonut Jerrellin mukanaan taloonsa siinä toivossa, että tämä voisi vahtia lapsia. Koska kuuro mies oli kuitenkin täysin vieras lasten hoitamiselle, päätyi perhe pitkän keskustelun jälkeen siihen, että Jerrell saisi viedä lasten äidin lapsenpäästäjän luo. Punertavahiuksinen mies ei tiennyt, oliko päätös edellistä parempi, sillä hän olisi äidille huono suoja kuuroutensa takia. Siispä myös perheen vanhin poika Silas päätettiin istuttaa seurueen mukaan.

Eikä aikaakaan, kun kolmikko tallusteli metsän siimeksessä. Odottava äiti istui perheen vanhan ja pulskan hevosen selässä, siinä missä Jerrell talutti hevosta ja Silas käveli heidän vierellään ilmoittaakseen Jerrellille, mikäli jokin uhkaava lähestyisi heitä. Jerrellillä oli päällään kevyt, ruskea takki ja pitkät nahkaiset saappaat. Takkinsa alla hänellä oli harmaasta silkistä tehty paita, ja vyöllä roikkui sarven muotoinen torvi hätätilanteita varten. Jerrellin mielestä olisi ollut järkevintä ottaa mukaan vankkurit ja kulkea suurempia teitä pitkin, mutta koska ne kiersivät kätilön talon melko kaukaa, oli matka lyhyempi pelkällä hevosella.
Kului jonkun aikaa, kunnes Silas tarttui hätääntyneellä puristusotteella kuuron olkapäähän ja käänsi tämän ympäri takinliepeestä kiskoen. Hän puhui Jerrellille ja tämä yritti pinttyneesti katsoa tämän huulten liikkeitä, mutta sanat olivat liian hätäisiä. Mies haravoi katseellaan ympäristöä ja käänsi sitten silmänsä Loricaan, joka näytti voivan pahoin. Hevosen kylki oli märkä, kuten myös naisen hameen liepeet. Lapsivedet. Silas auttoi äitinsä alas luimistelevan hevosen selästä, ja katsoi kalpeana Jerrelliä. "Mitä me teemme?" hän luki Silasin huulilta, ja tarttui sitten poikaa kädestä. Hän osoitti ensin nuorukaista ja sitten tämän äitiä, ja sen jälkeen itseään ja viimeisenä jonnekin metsään kätilön suuntaan. Sanojensa tueksi hän sanoi ääneti:
"Sinä pidät huolta äidistäsi. Minä etsin lapsenpäästäjän. Pidä hevonen; jos vihollinen tulee, ratsastakaa pois." Jerrell oli opettanut Silasille jonkin verran viittomaa, mutta tämä tuskin tajuaisi siitä hölkäsen pöläystä hätääntyneessä tilassaan, joten kuuron täytyi yksinkertaistaa merkkejään. Lopuksi hän osoitti vielä kaksikkoa, hevosta ja takaisin kylän suuntaan - mutta teki selväksi, ettei käskenyt heitä palaamaan kylään heti paikalla.

Lukuisten hengästyneiden minuuttien jälkeen Jerrell sai näköpiiriinsä vaatimattoman, pienen mökin. Jos kätilö ei olisi paikalla, hän luultavasti heittäytyisi lähimpään rotkoon epätoivossaan. Jo ennen pääsyään kätilön pihalle Jerrell otti vyöltään torven ja puhalsi siihen kaikella sillä ilmalla, jota hänen keuhkoissaan vielä oli. Puhalluksen jälkeen hänen suustaan pääsi hengästynyt hinkaisu, mutta hän ei itse kuullut sitä, kuten ei muitakaan älähdyksiään. Saavutettuaan kätilön oven Jerrell koputti siihen raivoisasti toivoen sydänjuurtensa pohjasta, että apu olisi lähellä. Lopulta kuuro mies avasi oven huomattuaan, ettei se ollut lukossa, ja suorastaan syöksyi eteiseen etsiäkseen kätilöä katseellaan.

//Täällä olen vihdoin, eli Wolga ja Eleonora tänne! Sori, hittasin himpun verran tossa lukitsemattomassa ovessa mutten uskaltanut roolia enempää niin saat päättää Noran reaktiot itse :D Synnytys alkakoon!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Ma Heinä 27, 2015 12:44

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Sormet tarttuivat pieniin, syötäviksi tietämiinsä marjoihin varpujen seassa ja kuljettivat ne pieneen nahkaiseen pussukkaan. Paljoa hänen ei kannattaisi ainakaan vielä kerätä, sillä säilöminen oli hankalaa ilman kellaria. Eleonora tiesi kuitenkin kokemuksesta, että kuivatut marjatkin kävivät oikein hyvin tuoreiden puuttuessa – ne täyttäisivät mahaakin, jos ei joskus olisi varaa muuhun. Naisen epäonneksi hän ei ollut onnistunut marjojen lisäksi keräämään muutamaa yrttiä enempää muita metsän tarjoamia hyödykkeitä. Oli toivonut, että löytäisi ruokaisia sieniä ja ehkäpä jotain muuta syötäväksi kelpaavaa, linnunmunia ehkä. Tämä reissu ei ollut kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, mikä saikin lapsenpäästäjän mielen synkkenemään. Hän ei ollut aikonut käydä ostamassa ruokatarpeita tänään, sillä rahaa ei juuri ollut ja tyhjällä vatsalla kävelykin tuntui epämiellyttävältä. Toistaiseksi vaikutti siltä, että hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa, mikäli halusi jaksaa huomenna kaupunkiin synnyttäjiä auttamaan. Lisäksi hänen luokseen oli saapumassa äiti synnyttämään, jotkut naiset halusivat synnyttää poissa omasta kylästään. Ehkäpä tuolla olisi saattaja, jonka hän voisi lähettää hakemaan ruokatarpeita. Ajatus sai kätilön reipastumaan ja nousemaan varpujen seasta, selkä suoristettiin ja marjoista värjääntyneet sormet hieraisivat hieman hionnutta niskaa. Nainen lähti astelemaan kohti omaa mökkiään, onneksi se ei ollut erityisen kaukana.

Oranssit hiukset olivat epäsiistillä nutturan tyyppisellä, kerätty korkealle takaraivolle tottumuksesta. Merimies oli pitänyt siitä, että… Noraa puistatti ja pakotti itsensä olemaan muistelematta sitä petoa, ikään kuin sanojensa tueksi hän laski enemmänkin hevosen harjaa, kuin hiuksia muistuttavat suortuvansa vapaaksi nutturastaan. Sormet pöyhivät niitä hieman ja haroivat kurittomat kiehkurat pois silmiltä. Hetken nainen tunsikin olonsa varsin hyväksi, rauhalliseksi. Ehkäpä hänen täytyisi alkaa pitämään hiuksiaan auki, jos se vaikka olisi jonkinlainen vapautumisriitti menneisyydestä. Kätilö naurahti ilottomasti ääneen, pudisti päätään ajatuksilleen. Käsittämätöntä kuinka vielä yhäkin hän ajatteli niitä asioita jotka oli aikonut jo vuosia sitten unohtaa.

Torven ääni. Nora pysähtyi kuin seinään ja tunsi inhon värinän sisällään, vatsa vääntyi solmulle ja jokaista vanhaa arpea tuntui vihlovan. Eikä ollut epäilystäkään mistä tuo ääni kuului. Hän oli jo niin lähellä, että saattoi kuulla myös oveen hakatut nyrkit, sekä ainakin kuvitteli kuulevansa kuinka ovi avattiin. Kalvennut nainen puristi marjasaaliinsa itseään vasten ja otti muutaman askeleen eteenpäin, huomatakseen että oli päässyt jo hökkelinsä pihaan. Eikä hän edes ollut erityisesti näkösuojassa. Naisen pieni linnunsydän hakkasi miljoonaa, niin lujaa että kätilö oli varma sen pian pysähtyvän. Rintakehä kohoili hätääntyneen hengityksen tahtiin ja marjat epäilemättä muuttuivat hilloksi hänen puristaessa pussukkaansa tiukemmin. Käänsi jo pihalle selkänsä, hiippaili niin ääneti ja nopeasti kuin osasi kauemmas mökistään.

Se oli hänen ainoa kotinsa täällä. Siellä oli hänen ainoat tarvikkeensa ja kirjansa. Kaikki se, mistä hän oli maksanut ja nähnyt nälkää. Tunne, jonka ajatukset synnyttivät, ei ehkä ollut aivan yhtä voimakas kuin sinä iltana joka oli sinetöinyt naisen kohtalon, mutta ei se paljoa kalvennut. Pieni nainen kääntyi ja marssi, joskin harteidensa yli vilkuillen, hökkelinsä pihaan ja tiputti marjapussin käsistään maahan. Tarttui ruostuneeseen kirveeseen, joka oli jätetty odottamaan käyttöä hökkelin kulmassa olevan puuvajan eteen. Kyllä Nora puita osasi pilkkoa ja olihan hän jo puukottanut yhden miehen kuoliaaksi, joten kuka tuolla hänen talossaan ikinä olikaan… Kyllä kätilö saisi itseään kirveelläkin puolustettua.

”Tule ulos”, nainen huusi ääni vapisten, niin lujaa kuin kurkustaan ääntä sai pihalle. Kirves tuntui raskaalta ja kömpelöltä hänen käsissään. Nora siirtyi etuoven tuntumaan, jättäen kuitenkin turvallisen etäisyyden siihen jos vaikka tunkeilija yrittäisi hyökätä suoraan hänen päälleen. Ehkäpä myöhemmin kätilö ymmärtäisi kuinka hölmöltä hänen täytyi näyttää siinä, kaikkeen vajaan 160cm pituuteensa suoristautuneena, jalat tukevasti harallaan, hiukset takkuisina ja ruostunut kirves käsissään, joka näytti hänen kokoonsa nähden suorastaan valtavalta. Nyt moisille ei kuitenkaan laskettu ajatustakaan. Kuten ei sillekään mahdollisuudelle, että tämä tunkeilija olisikin voinut olla nainen jolle hän oli luvannut, että toinen saisi synnyttää hänen luonaan.

[Täältä tullaan! Ja hittaa pois vaan, kulkee tarinaki paremmin jos vähän saa toisen hahmon tekemisiä tai kotia tms. olettaa :P]
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ma Heinä 27, 2015 3:38

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

Mies käveli seiniä varovasti koputellen huoneesta toiseen, samalla raskaasti hengittäen. Hän piti koputtavaa ääntä huhuilumahdollisuuden puuttuessa, sillä halusi kuitenkin mahdollisen asukkaan tietävän, että hän liikkui talossa huoneesta toiseen. Tiedä sitä, vaikka kätilö olisikin sattunut olemaan hävyttömän vähissä pukeissa ja käskenyt sisääntulijan odottaa, tai jotain muuta vastaavaa. Ehkä hän ymmärtäisi, kun Jerrell saisi esitellä itsensä ja kertoa, ettei kuullut mitään.
Käytyään vähäiset huoneet läpi Jerrell kuitenkin päätyi uudelleen lähelle ulko-ovea, eikä elämästä ollut talossa jälkeäkään. Ei naista, ei miestä, ei edes lemmikkiä. Miehen suusta pääsi pettynyt ynähdys ja hän pyyhkäisi otsaansa hermostuneena. Kauanko hän oli jo ollut poissa? Liian kauan? Epätoivo alkoi kalvaa hänen takaraivoaan. Lapsenpäästäjä ei ollut kotona, ja Lorica sekä vauva kuolisivat luultavasti molemmat, jos vain hän ja Silas yrittäisivät tuoda lapsen maailmaan.
Kuuro mies laski päähänsä lierikkään, takin värisen hatun, jota hän oli tähän asti puristanut vain kädessään pitkän juoksumatkan takia. Hattu sai hiestä kastuneet, alimmat hiussuortuvat liiskautumaan miehen ihoon. Hän asteli hartiat kumarassa ulos talosta, ja ehti melkein sulkea oven perässään, kun huomasi vähän matkan päässä seisovan hahmon ja säikähti tätä säpsähtäen.

Jerrellin edessä seisova hahmo oli häneen nähden hyvin lyhyt, mutta raskaasti aseistettu. Punertavat hiukset laskeutuivat sinne sun tänne tytön kasvojen ympärille, ja pisamat kehystivät tuimia silmiä. Kontrasti kirveen ja sen kantajan välillä oli valtava. Kuuro huomasi hapuilevansa vaistomaisesti torveaan, mutta tajusi sitten, ettei siitä olisi mitään hyötyä, ja että henkilö tuskin oli hänelle vaaraksi.
Sitten Jerrell tajusi. Tämän nuoren naisen täytyi olla hänen etsimänsä henkilö, mikä selittäisi hänen hyökkäävän käyttäytymisensä. Jerrell oli tunkeutunut hänen kotiinsa. Kuuro päästi sydän pamppaillen ovesta irti ja sulki sen varovasti. Hän otti hatun päästään käytöstapoihin tottunena, ja avasi suunsa ikäänkuin sanoakseen jotain. Äänetön puhuminen olisi kuitenkin ollut hyödytöntä, joten mies tyytyi puremaan hampaitaan yhteen ja puristamaan hattunsa lieriä hermostuneesti. Sitten hän laski hatun takaisin päähänsä ja avasi kämmenensä rintansa korkeudelle kuin näyttääkseen punapäälle, ettei aikonut vetää vyöltään mitään aseita tai tintata vastaantulijaa nenään.

Samaan aikaan Jerrell halusi tarttua naista kädestä ja raahata hänet mukanaan metsään auttamaan synnytyksessä, ja toisaalta selittää tälle tilanteen ja pahoitella taloon tunkeutumisesta. Koska hän kuitenkin oli kuuro, hän vain tuijotti eteensä kulmat huolestuneesti kohollaan ja suu säikähdyksestä raollaan. Sitten mies päätti peruuttaa kädet yhä kohollaan naisen etuovelta pihanurmikolle ikään kuin kiertääkseen pois kirveenheiluttajan ja tämän talon välistä.
"Kuuntele", Jerrell sanoi ääneti huulillaan, ja hieraisi sitten kämmenellään otsaansa typeränä. Idiootti, ei hän kuule sinua. Hän piteli sormiaan ohimollaan ja osoitti sitten metsään ja tuijotti naista tiiviisti samalla piirtäen vasemmalla kädellään mahaa itselleen. Sitten hän näytti kolmea sormea, sitten kahta, kun ei osannut päättää yrittikö kertoa naiselle että he olivat matkanneet kolmestaan, vaiko että metsässä odotti kaksi henkilöä. Sitten hän pyyhki reisiään villisti käsillään kuin olisi yrittänyt leyhytellä maasta kasvavia kukkia takaisin maankamaralle, mutta tarkoituksena oli tehdä selväksi, että odottavan äidin lapsivesi oli jo tullut. Sitten hän yritti viittoa naista mukaansa ja osoitti välillä korviaankin, kun muisti melkein ilmoittaa, ettei kuullut mitään, mitä nainen sanoi, ja lopulta hän vain seisoi hengästyneenä paikallaan ja osoitti toisella sormellaan metsään, toisella naiseen.
"Auta! Sinun täytyy auttaa!" mies aneli ääneti. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa sanat ääneen, mutta ääntä ei ollut. Se ei enää toiminut hänen tahtonsa mukaan, joten sanoista ei tulisi mitään, ellei hän itse kuulisi niitä. Hän ei tiennyt, osasiko nainen lukea huulilta, eikä hän tiennyt tajuaisiko tämä viittomia. Varsinaista viittomakieltä Jerrell ei edes yrittänyt. Hänen olisi vain toivottava parasta nihkeästä alusta huolimatta. Mies otti pari askelta metsän suuntaan, muttei uskaltanut lähteä ennenkuin oli varma, että nainen tajuaisi, mitä hän halusi.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Ma Heinä 27, 2015 10:56

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Kun talosta asteli ulos pitkä mies, ei nainen voinut uskotella itselleen että olisi yllättynyt. Hätkähti kuitenkin näkyä ja perääntyi muutaman askeleen, samalla kirvestään heristäen. Nainen aikoi tehdä hyvin selväksi, että hän ei pelkäisi käyttää asettaan. Sillä mikäli se hänestä oli kiinni, hän ei enää koskaan joutuisi makaamaan kenenkään alla, päällä, tai yhtään missään muuallakaan toisen pakottamana. Nora tunsi hienoista voitonriemua, kun talosta ulos tullut mies näytti säikähtäneeltä – kieltämättä oli voimaannuttavaa tietää, että itse oli niskan päällä. Tai ainakin hänellä oli sellainen olo. Tiedosti kuitenkin oman fyysisen heikkoutensa verrattuna muukalaiseen, joten ei laskenut kirvestä käsistään vaan antoi sen kärjen nyt nojata maata vasten. Vaikka hänen käsivarsissaan oli voimaakin, ei niitä kannattanut tuhlata raskaan kirveen heristelyyn, etenkään kun toinen ei vaikuttanut välittömästi hyökkäävältä. Nora vilkaisi epäluuloisena olkansa ylitse, tarkistaen oliko metsä heidän ympärillään yhä samanlainen. Oli se.

Nora tunsi olonsa vauhkoksi, pelokkaaksi ja voimakkaaksi yhtä aikaa, kun mies hitaasti perääntyi hänen porstuastaan ja esitteli kämmeniään. Kätilö puri hampaansa yhteen niin, että leukaperien kiristymisen saattoi nähdä hoikasta naamasta. Samalla katseli tarkkaavaisena miehen liikehdintää, mitä lie tanssia se sitten yrittikään olla. Kätilö oli aivan liian muissa maailmoissa muistaakseen odottavaa äitiä, tai ajatellakseen että toisen viittomat ehkä voisivat merkitä jotain. Lapsenpäästäjä vain katseli tuota äänetöntä miestä, pitkää olemusta ja parrattomia kasvoja. Hetkinen. Äänetöntä. Vartalo pingottui jälleen ja kirvestä kohotettiin, todettiin sen olevan yhä edelleen tiukassa puristuksessa hänen kämmenessään. Miksi mies ei puhunut? Vasta nyt havahtui huomaamaan, että nuo hassut tanssahtelevat käsien liikkeet voisivat merkitä jotain, että suu puhui vaikka ääntä ei kuulunutkaan. Eikä kätilö voinut kuin kohottaa kulmiaan häkeltyneenä, samalla kun pieni pala puolustustahdosta mureni olemuksesta. Vaikka, kyllähän mykätkin saattoivat tehdä pahaa.

”En ymmärrä mitä yrität sanoa?”, sanat lausuttiin kuuluvasti, mutta Noralle tyypilliseen rauhalliseen ja mietiskelevään tyyliin. Hän ei ollut varma, että halusiko luoda tuon oudon miehen kanssa minkäänlaista yhteyttä. Mutta ehkäpä se auttaisi häntä saamaan muukalaisen pois hänen asuntonsa luota. ”Olen kätilö, en auta miehiä joten en voi auttaa sinun tilassasi”, nainen puhui vielä ja ravisti päätään ikään kuin lauseensa sävyä tukeakseen. Nora pyyhkäisi vapaalla kädellään suortuvia pois kasvoiltaan, tunsi sormenpäissään kasvojen ihon tuntuvan viileältä ja hieman nihkeältä – eikä mikään ihme, kun ajatteli miltä hänestä juuri nyt tuntui. Kätilö puristi vapaata kättään nyrkkiin ja suoristi jälleen sormensa, rauhoitteli itseään ja koetti pitää ajatuksensa tässä hetkessä. Ne niin kovin herkästi karkasivat urille, jotka eivät ainakaan auttaneet tästä tilanteesta selviämisessä. Toisinaan nainen olisi hyvin mielellään heittänyt epäluulonsa ja kauhunsa jonnekin, voinut vaikkapa ottaa seerumia joka saisi hänet unohtamaan kuka hän oikein oli, mutta samalla myös alituisena seuranaan asuvan pelon. Ehkä sellainen nainen olisi osannut toimia tällaisessa tilanteessa, ainakin näennäisesti aseettoman miehen edessä jotenkin toisin.

Lapsenpäästäjä asteli hitaasti, lähes liioitellun hitaasti oman hökkelinsä oven eteen ja laski nyt kirveen käsistään, nojaamaan etuoveen. Varmisti kuitenkin, että sen saisi napattua nopeasti käsiinsä mikäli tilanne niin vaati. Asiakas. Ai niin se asiakas. Ajatus syöksyi oranssihiuksisen tajuntaan kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä tuon synnyttäjän muistaminen ainakaan helpottanut hänen oloaan – mitä hänestäkin ajateltaisiin, jos ihmiset näkisivät hänet tuntemattoman miehen kanssa erakkomökkinsä pihassa. ”Minulle on tulossa asiakas, sinun täytyy nyt poistua kiireen vilkkaan”, nainen puhui ja kiristeli hampaitaan. Hän toivoi sanojensa tepsivän ja miehen vain häipyvän, sillä hän ei halunnut käyttää kirvestään mihinkään muuhun kuin puiden halkomiseen. Ja kaiketi osa naisesta halusi uskoa, että oli olemassa myös hyviä ja luotettaviakin miehiä – ehkäpä sen vuoksi hänestä oli tullut kätilö, eikä salakavalaa viettelijätärtä myrkkypullojen ja tikareiden kanssa, miesten surmaajaa.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ti Heinä 28, 2015 7:09

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

En ymmärrä. Vaikka naisen puhe ei kantautunut Jerrellin korviin eikä mies ehtinyt saada selvää kaikesta, mitä tämä sanoi, olivat nuo kaksi sanaa piirtyneet hänen verkkokalvolleen jo kymmenien ja taas kymmenien ihmisten huulilta. Polttava epätoivo iski Jerrelliin ja hän katsoi naista kuin ei olisi ymmärtänyt, miksei toinen ymmärtänyt. Hän näytti luultavasti järkyttyneeltä - kuten olikin - sillä aikaa ei ollut hukattavaksi minuuttiakaan eikä naisen käsityskyky jostain syystä riittänyt selvittämään, mitä Jerrell häneltä halusi. Mies nosti kätensä päänsä päälle ja tuijotti naista suu kapeana viivana, kulmat pahantuuliseen ryppyyn taittuneena. Olen kätilö. Jerrellin ilme kirkastui ja hän osoitti naista etusormellaan huulet yhteen nipistettynä. Niin! Nimenomaan! Sinä olet kätilö! Jerrell halusi puhua enemmän kuin koskaan, mutta otti sitten uhkarohkeasti muutaman askeleen takaisin naista kohti. Kuuro puri hampaitaan tiukasti yhteen; hän tiedosti, että naisella oli yhä kirves, mutta nyt se lepäsi vaarattomasti vasten vaatimattoman hökkelin seinää. Tosin nainen saattaisi kohta poimia sen takaisin mikäli päättäisi Jerrellin toimineen liian uhkaavasti.

Jerrell ei enää kiinnittänyt huomiota siihen että nainen puhui hänelle, joten kaikki sanat puuroutuivat kuuron silmissä vain huulten epämääräiseksi liikkeeksi. Mies tuijotti päättäväisesti nuorta naista ja löi kämmenensä kovaäänisesti yhteen sen sijaan, että olisi saattanut huudahtaa "hei", tai jotain muuta huomiota herättävää.
Mies osoitti itseään, ja piti tauon. Sitten toista korvaansa, ja uusi tauko. Sen jälkeen hän viilsi ilmaan liioitellun suuresti molemmilla käsillään rastin. Kuuro. Sitten hän osoitti metsään ja tuijotti samaan aikaan kätilöä varmistaakseen, että tämä yhä seurasi. Mies heristi sormeaan metsän suuntaan uudelleen korostaakseen sitä, että metsään oli mentävä. Sitten hän näytti kahta sormea ja piirsi sen jälkeen uudelleen itselleen suuren mahan, käyttäen tällä kertaa molempia käsiään. Jälleen tauko, ja hän tuijotti naista yhä. Raskaana oleva henkilö. Hän osoitti sen jälkeen pisamaista naista, sitten itseään, ja sitten metsään, ja kohotti vaativasti kulmiaan. Jos nainen ei nyt tajuaisi, Jerrellin olisi pakko kantaa hänet metsään - tai katkaista jokin raajansa tai kaulansa sitä yrittäessään. Lopulta Jerrell painui kyykkyyn ja kirjoitti sormellaan hiekkaan hieman haparoivin kirjaimin sanan "APUA" niin, että se näkyi kätilölle oikein päin. Kai kätilöt osasivat lukea? Jerrell uskoi, että kaikki sairaanhoitoon tutustuneet olisivat oppineita, joskin lukutaito näytti olevan Cryptillä harvinainen siunaus. Avunpyynnön yläpuolelle Jerrell kirjoitti yhtä suurin kirjaimin sanan "LAPSI", ja ajatteli, että ehkä se herättäisi kätilön.

Turhautuneena kuuroudestaan ja kommunikointivaikeudesta Jerrell nousi seisomaan ja katsoi anelevin silmin naista. Hänellä ei ollut antaa sen selkeämpää selitystä, ja nainen näytti niin järkkyneeltä, ettei hän tahtonutkaan ymmärtää kuuroa. Jerrell tiesi, että tilanne oli outo ja vähintäänkin epäilyttävä, ja ettei hänellä ollut antaa minkäänlaisia todisteita "kertomuksensa" todenperäisyydestä, mutta naisen olisi pakko luottaa häneen. Heillä ei ollut muita vaihtoehtoja. Hetken Jerrell toivoi lähettäneensä Silasin hakemaan kätilöä, mutta toisaalta lapsi ei olisi ehkä löytänyt mökkiä alkuunkaan, tai ei olisi jaksanut juosta koko matkaa. Ihan kuin siitä juoksemisesta enää mitään hyötyä olisi ollut, sillä kaikki juostessa voitettu aika olisi kohta jo hävitty paikallaan seisoskelussa.
"Auta", Jerrell pyysi uudelleen, muttei voinut antaa huultensa liikkeelle tueksi ääntä. Hän vilkaisi metsään ja toivoi hartaasti, että Lorica ja Silas olisivat vielä kunnossa, tai edes ehtineet pois mahdollisten vihollisten alta.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Ti Heinä 28, 2015 11:17

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Nora perääntyi hätkähtäen, lähemmäs ovea vasten nojaavaa kirvestä jota piti omana turvanaan. Ei kuitenkaan tarttunut siihen, sillä mies ei lähestynyt häntä sen enempää. Tilanne oli käsittämätön, ehkäpä jos paikalla olisi miehen sijaan ollut poika, tai nainen, olisi hän kyennyt lukemaan toisen eleitä. Nyt kuitenkin pelkkä kaksilahkeisen läsnäolo, sekä selvästi havaittava kiihtymys saivat kasvojen ihon aina pisamia myöten kalpenemaan ja vihertävien silmien katseen täyttymään epätoivosta, kauhustakin. Jos tämä tilanne ei olisi pian ohi ja mies pian häipyisi, Nora ei enää tietäisi mitä tehdä. Ruosteinen vanha kirves tuskin hänen voimillaan kerkeäisi saada kuolettavaa vahinkoa, joten hyökkääminenkään ei ollut ensimmäinen vaihtoehto. Toki hän voisi huitaista ja toivoa vakavaa haavoittumista, jonka turvin kerkeäisi juosta metsän tarjoamaan suojaan. Metsässä kyllä odotti jälleen uudet vaarat. Kätilöä puistatti, kun hän ajatteli kaikkea sitä mitä pimenevässä metsässä voisikaan kohdata.

Kämmenet läpsähtivät yhteen kumeasti. Nora säpsähti ja nosti hätääntyneenä katseensa miehen kasvoihin, silmiin. Odotti näkevänsä samanlaisia sävyjä kuin merimiehen silmissä, mutta nämä silmät huusivatkin ärtymyksen ohella hätää. Naisen kulmat kurtistuivat ja pakotti itsensä katsomaan tätä outoa muukalaista tarkemmin. Miksi se osoitteli korvaansa ja huitoi ilmaa, ei Nora meinannut ymmärtää pakokauhuisella mielellään. Kuitenkin, jälkijunassa nainen tajusi. ”Oletko sinä kuuro?”, kysyi ja seurasi samalla miehen käsien liikkeitä, jotka eivät tahtoneet sanoa naiselle mitään. Paitsi tuo ele, joka tehtiin miehen vatsan seudulle. Hän oli nähnyt ennenkin miesten, jotka puhuivat paljon käsillään, elehtivät vaimojensa suuria raskausmahoja noin. Nora imaisi alahuulensa hampaidensa sisään, pureskeli sitä pysyäkseen tässä hetkessä ja valppaana. Ehkäpä toisella tosiaan oli hätä. Vaikka, mikä häntä velvoitti auttamaan jotain tuntematonta, kiihtynyttä miestä? Ehkä raskaana oleva nainen? Jos se kuitenkin oli ansa?

Katseli kuinka mies piirsi maahan, tai kirjoitti, ei kuitenkaan uskaltanut lähestyä kyykistynyttä. Epätoivo ja pelko velloi valtavana massana hänen sisällään, se oksetti ja kouristi tyhjää vatsalaukkua. Kuitenkin sen ohella juoksi tajunnassa ajatus siitä, että ehkä häntä todella tarvittiin. Ei kuitenkaan ollut valmis vielä luovuttamaan hyvinvointiaan jonkun toisen käsiin pelkän luulon vuoksi. Antoi katseensa seisahtua miehen silmiin, tällä kertaa hieman rauhallisemmin ja tarkemmin. Nyt näki miehen epätoivon ja ehkä ilmeessä oli ripaus jopa jotain, jota saattaisi olla ihmisellä joka odotti polvillaan tuomiotaan. Ainakin siltä Norasta tuntui ja hän kyllä tunsi miltä tuntui odottaa tuomiota, hän tunsi epätoivon. Eikä kätilö ollut erityisen hyvä lukemaan huulilta, siihen hänellä ei ollut juuri koskaan ollut tarvetta, mutta tuon helpon sanan hän ymmärsi ilman puhettakin. Leukaperät kiristyivät ja kasvojen ilme vakavoitui, nainen laski katseensa maahan ja muisti nuo piirrokset.

Naisen hengitys nopeutui, muuttui pinnallisemmaksi, kun hän lähti astelemaan kohti miestä. Vilkaisi epävarmana kohti kirvestään, mutta ei ottanut sitä mukaansa. Katse arvioi herkeämättä mykän olemusta ja aikomuksia, eikä ollut hankala nähdä kuinka koko vartalo oli valmiina syöksähtämään karkuun. Olemus oli kuin jäniksellä, joka ei malttanut olla menemättä marjapuskalle vaikka tiesi pedon odottavan suu auki vieressä. Kun hujoppi ei tehnyt mitään hyökkääviä eleitä, nainen lopulta kyykistyi noiden piirrosten ääreen. Tai, nyt hän tunnisti piirrokset kirjoitukseksi. Nora vilkaisi miestä joutuessaan siirtymään vielä lähemmäs toista, voidakseen lukea tekstit oikeasta suunnasta. Ei kuitenkaan kääntänyt selkäänsä täysin hujopille, vaan pyrki pitämään toista silmällä samalla, kun keskittyi tavaamaan maahan kirjoitettuja sanoja. Huulet liikkuivat äänettöminä, kun luki hieman suttaantuneet sanat.

Jokainen ihokarva oli noussut pystyyn, ikään kuin maksimoidakseen ihon herkkyyden ja huomioinnin nopeuden, mikäli muukalainen päättäisi lähestyä. Noran olo oli karmea, mutta hän tiesi, että ei antaisi itselleen koskaan anteeksi jos nyt ei lähtisi miehen matkaan katsomaan, mitä oikeastaan oli tekeillä. Nainen kohotti katseensa toisen silmiin ja nyökkäsi, suoristi kankean vartensa. Hermostuneena sirot sormet eksyivät haromaan takkuista tukkaa, kun hän vielä hetken seisoi paikoillaan. ”Odota”, pyysi tietämättä, että ymmärtäisikö toinen. Tällainen pelkonsa kohtaaminen ja tulevasta tietämättömyys, sekä tehty päätös auttaa tuota vierasta miestä, saivat aikaan outoja tunteita. Kauhun keskelle tuntui syntyvän rauhaa, ymmärrystä siitä, että jos hän nyt joutuisi ongelmiin, olisi se jonkun suuremman kädessä. Kohtalon, tai Luojan, tai jonkun muun, ei Nora ollut niin paljon sellaisia asioita ajatellut.

Nora vilkaisi vielä miestä, ennen kuin lähti juoksemaan hökkeliinsä. Nouti sisältä laukkunsa, jossa säilytti muutamia yrttijuomia ja muita tykötarpeita, palaten sitten takaisin pihamaalle. Katse käväisi kirveessä, joka uskollisena odotti omistajaansa, mutta kätilö päätti että se hidastaisi liiaksi hänen matkaansa. Jäi seisomaan pienen välimatkan päähän mykästä muukalaisesta. ”Mennäänkö?”, kysyi ja toivoi todella, että hänen intuitionsa oli ollut oikeassa tämän miehen suhteen.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ke Heinä 29, 2015 1:41

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

Nainen oli tarpeeksi urhea lähestyäkseen kuuroa miestä, tällä kertaa ilman kirvestä, mistä mies oli jokseenkin helpottunut. Hän ei tiennyt, kuinka paljon hentoisen neidon ranteissa oli voimaa, muttei halunnut ottaa asiasta selvää omakohtaisesti. Mikäli luottamus olisi saavutettu, olisi kaikki hyvin. Kaikki, mitä nainen oli tähän asti huulillaan sanonut, oli mennyt ohi kuuron silmien ja kiireisen mielen.
Kunnioittaakseen naisen elettä ottaa askel kontaktin luomiseen, Jerrell peruutti pois hiekkaan kirjoitettujen sanojen luota. Ehkä hän vaikuttaisi siten vähemmän uhkaavalta, vaikkei pitänytkään itseään järin pelottavana tapauksena. Outona, kenties. Moni vieroksui hänen mykkää olemustaan ja sitä, että häntä oli vaikea ymmärtää. Nainen kyyristyi katsomaan kirjaimia tarkemmin, ja hetken Jerrellin mielessä kävi, ettei tämä ehkä osannutkaan lukea. Olisiko hän silti tajunnut viittomat?

Kun nainen nosti katseensa takaisin kuuron silmiin ja nyökkäsi, Jerrell tunsi verensä palautuvan takaisin muihinkin raajoihin, kuin päähän. Helpotus tulvahti varovaisena möykkynä hänen mahaansa, kun nainen nousi seisomaan ja katseli jonnekin tyhjyyteen. Hän mietti, ja Jerrell ymmärsi yskän. Olihan koko tilanne aika epäilyttävä, peräti absurdi. Sitten nainen käski hänen odottaa. Sana oli lyhyt ja helppo lukea, joten mies nyökkäsi ja jäi paikalleen. Hän suoristi hattuaan, joka oli keinahtanut kaikessa tässä tohinassa vinoon, ja pureskeli sitten kynsiään. Olisiko vauva jo ehtinyt syntyä? Kuinka nopeasti sellainen tapahtui? Pääsivätkö vauvat itsestään ulos äitiensä sisältä? Jerrellillä ei ollut minkäänlaista kokemusta synnytyksistä, ja ajatus pienen ihmisen syöksymisestä toisen ihmisen sisältä sai hänet jostain syystä voimaan hieman pahoin. Jerrell palasi ajatuksistaan kun pisamapäinen nuori nainen viiletti takaisin mökkinsä sisälle, ja ohikiitävän hetken Jerrell luuli tämän vain juosseen turvaan mökkiinsä.

Arvaus paljastui kuitenkin vääräksi, kun kätilö tovin kuluttua palasi tarvikkeet mukanaan. Hän soi katseen kirveelleen ja sai Jerrellin nielaisemaan, mutta ruostunut ase jäi niille sijoilleen - onneksi. Jerrellin suupielet kääntyivät helpottuneeseen hymyyn ja suusta pääsi voitonriemuinen puuskahdus. Mies risti kätensä hetkeksi ja vilkaisia jonnekin taivaisiin kiittäen jotakuta Cryptin jumalista, muttei tiennyt ketä - kenties ensimmäistä, joka vain sattui kuuntelemaan. Sitten Jerrell liitti kämmenensä yhteen ja keinautti niitä pari kertaa naisen suuntaan kuin kiitokseksi, ennenkuin nyökkäsi vastaukseksi tämän kysymykseen. Mies riisui hattunsa ja puristi sitä toisessa kädessään aloittaessaan juoksun takaisin kohti metsää.
Normaalissa tilanteessa Jerrell olisi varmaankin tarttunut seuralaisensa käteen pitääkseen tämän matkassaan, mutta koska kätilö tuntui aralta ja oli vain vaivoin lähtenyt miehen mukaan, ei tämä hennonnut koskea toiseen säikäyttämisen pelossa. Sen sijaan hän katseli tasaisin väliajoin taakseen tai sivulleen ollakseen varma, että tyttö yhä seurasi häntä eikä joutunut pitkän välimatkan päähän, ja hidasti sitten vauhtiaan sitä mukaa jos kätilö vaikutti jäävän jälkeen.

Monia tukahtuneita hengenvetoja ja juoksuaskeleita myöhemmin mättäällä istuva parivaljakko alkoi näkyä. Kätilö oli luultavasti kuullut heidät jo kauempaa, sillä pinnistelevän äidin ilme näytti tuskaiselta ja hän vaikutti vaikeroivan. Jerrell ei kuitenkaan ollut tavalliseen tapaansa kuullut mitään, vaan oli suunnistanut äidin luo lähinnä muistinsa ja polkujen perusteella.
Hevonen oli sidottu löyhästi läheiseen puuhun niin, ettei se karannut, mutta että sen irrottaminen hädän hetkellä ei veisi liikaa aikaa. Fiksu poika. Jerrell hidasti juoksunsa - tai hölkkänsä - vauhdikkaaksi kävelyksi ja läpsäytti jälleen kämmenensä yhteen ilmoittaakseen heidän saapumisestaan. Lorica ja Silas käänsivät kumpainenkin kasvonsa kohti tulijoita, ja siinä missä synnyttäjän ilme oli helpottunut, pyyhki äitinsä puoleen kumartunut nuorukainen pikaisesti silmäkulmiaan. Hän näytti kalpeammalta kuin äitinsä, mutta yritti selvästi koota itsensä. Eihän se nyt sopinut, että joku ulkopuolinen olisi nähnyt hänen epätoivonsa.

Lorica istui, tai pikemminkin makasi mättäällä reidet hajallaan, ja vatsakumpu näytti hänen päällään painavalta. Hänen poskensa punoittivat ja otsalla oli jonkin verran hikikarpaloita. Ilmeisesti lapsi ei siis ollut vielä yrittänyt päästä omin avuin ulos, jos sellaista koskaan tapahtui. Kuuro viittoi kätilölle sormellaan kohti äitiä ja poikaa ihan kuin se nyt ei olisi ollut ilmiselvää, että nainen tarvitsi kätilöä.
Koska Jerrell tunsi olonsa yhtäkkiä siveettömäksi katsellessaan synnyttävää naista, hän päätti asettua mättäälle Lorican selän taakse pidelläkseen tämän hartioita ja päätä sylissään. Niin hän ei ainakaan näkisi mitään, mitä nainen ei haluaisi hänen näkevän, kun mekon liepeet nostettaisiin edestä pois - joskaan hän ei myöskään näkisi mitä Lorica sanoisi. Kuuro taputti naista rohkaisevasti olalle ja pyyhkäisi tämän hikiset hiukset pois lämpimältä otsalta. Silas piteli äitiään kädestä ja sanoi ympärillään oleville ihmisille jotain, mutta Jerrell ei kiinnittänyt häneen huomiota. Hänen sydämensä löi aggressiivisesti pussissaan, mutta mies ei tiennyt, johtuiko se juoksumatkasta vai uudesta ja tuntemattomasta tilanteesta.

//Jos tuntuu siltä että haluat päättää joitain NPC-äidin/-pojan repliikkejä niin saat siihen kaiken vapauden. <:
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Ke Heinä 29, 2015 9:52

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Se tosiaan lie synnyttäjän onni, että mykkä ei pyrkinyt tarttumaan kätilön käteen. Normaalissa tilanteessa Nora kykenisi kyllä sietämään yllättävääkin kosketusta pitkin hampain, mutta nyt. Nyt hän olisi kaiketi lähettänyt miehen jatkamaan matkaansa yksin. Kuitenkaan toinen ei osoittanut moisia haluja vaan pinkaisi juoksuun, eikä Noran auttanut kuin seurata. Naisella oli vikkelät jalat, mutta nälkä ei useinkaan sopinut urheilun kanssa yhteen joten jalat tuntuivat normaalia raskaammilta. Hän joutui työskentelemään tosissaan pysyäkseen miehen perässä, vaikka metsätie ei ollutkaan erityisen haastava alusta juoksemiselle. Kätilön onneksi toinen hidasteli tarpeen niin vaatiessa, joten hänen ei tarvinnut kakistella ääntä hengästymisen seasta. Tosin, ei toinen olisi ilmeisesti kuullutkaan. Laukku painoi kuin synti naisen sirolla olalla, eikä hän voinut olla toivomatta että pian pääsisivät perille. Minne häntä nyt oltiinkaan viemässä. Jälleen kauhu puristi naisen sisuskaluja, jalat tuntuivat entistäkin raskaammilta ja joutui valjastamaan kaiken tahdonvoimansa jatkaakseen matkaa miehen perässä.

Viimein tilanne valkeni hengästyneelle lapsenpäästäjälle, pitkään mieheen luotiin katse joka oli suorastaan kiitollinen. Viimeisille metreille asti, tai ainakin siihen saakka että oli alkanut kuulemaan voihketta, oli epäillyt miestä sekä omaa järkeään, kun oli lähtenyt tuntemattoman matkaan. Vihertävien silmien katse seisahtui silmiään vaivihkaa pyyhkivään poikaan hetkeksi, jonka jälkeen selvästi polttojen kourissa vaikeroivaan naiseen. Keuhkoja korvensi ja sydän tuntui hyppäävän ulos rinnasta, mutta sentään epävarmuus ja pakokauhu olivat väistyneet loogisemman ajattelun tieltä. Nora laski vielä hetkeksi katseensa häntä hakeneeseen mieheen, katseli kuinka toinen asetti synnyttäjän pään syliinsä ja ryhtyi hieromaan naisen kivusta vavahtelevia harteita. Tuollaisia miehiä tapasi harvoin, yleensä kaksilahkeiset tuppasivat katoamaan paikalta siinä vaiheessa, kun lapsivedet menivät. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa keskittyä tuohon outoon, äänettömään mieheen josta kivuissaan oleva nainenkin huomautti huomattuaan Noran tiiviin katseen kiinnittyneen ihan muualle, kuin häneen.

”Anteeksi, olen pahoillani. Tämä on vain niin, outoa”, selitteli pahoitellen ja polvistui nyt naisen koukistettujen jalkojen väliin, keri mekon helmaa aina reisille asti. Kaikki näytti olevan valmista vauvan syntymään, Nora vilkaisi käsiään todeten puhtauden riittämättömäksi – tilanne kuitenkin vaati nopeita tekoja joten ei kai auttanut, kuin ajatella että oli tuolla alueella pyörinyt likaisempiakin ruumiinosia. Kätilö vilkaisi poikaa, joka vaikutti kovasti yrittävän olla hätkähtämättä. Katseensa toinen kuitenkin piti visusti jossain muualla kuin, ilmeisesti äitinsä, paljaissa jaloissa. ”Voisitko hakea meille vettä, onko teillä leiliä mukana?”, pyysi ja poika ryhtyikin hätäisesti mutisten tunnustelemaan vyötäröään ja vilkuilemaan sekä hevosta että tuota mykkää miestä, poika sai lopulta hätäisesti soperrettua, ettei tiennyt oliko heillä leiliä. Hetken kätilö keskeytti toimensa ja mietti. Naisen helmat olivat lapsivedestä kosteat, eikä miestenkään vaatteet erityisen puhtailta näyttäneet. Kätilö puri alahuultaan ja nousi hetkeksi jaloilleen. Nopein liikkein ja nyki alushameensa irti mekostaan, toki hänelle vielä jäi ylleen mekkonsa päällimmäinen osa joten hän ei ollut yhtään sen vähempi peitetty kuin äskenkään, ja ojensi sen sitten pojalle. ”Uita tämä, pienen puron pitäisi olla jossain tuolla”, heilautti kättään metsään heidän selkiensä takana, ”ehkäpä isäsi auttaa sinua löytämään paikan”, Nora ehdotti ja viittasi sanoillaan mykkään.

Ohjeiden jälkeen hän kyykistyi ensin laukulleen, etsi sieltä pienen putelin vihertävää nestettä. Harppoi Lorican pään vierelle ja kyykistyi, silitti naisen hikistä otsaa hellästi ja pyyhki muutaman hiussuortuvan takaisin muiden sekaan. ”Jos kaadan tätä hieman suuhusi, se helpottaa pahimpia polttoja”, Nora pyysi ja kivusta irvistelevä nainen kykeni vain nyökkäämään, sekä ehkä hieman kiroamaan. Lopulta olisi varmasti vaatinut naisen antamaa litkua itselleen, jos kätilö ei olisi ollut niin vikkelä kaataessaan yrteistä uutettua nestettä naisen avonaisille huulille. Vain tilkka, sen pitäisi hetken päästä lievittää kipuja. Tämän jälkeen siirtyi takaisin polvien väliin. ”Oletko valmis?”, Nora kysyi tarkistettuaan varovaisin sormin lapsen tarjonnan, se tuntui olevan oikein päin. Synnytys oli kuitenkin niin pitkällä jo, että hän ei olisi enää voinut tehdä paljoakaan kääntääkseen lapsen parempaan asentoon. Kuuli kuinka nainen puhisi myöntävän vastauksen ja nyökkäsi. ”Noniin, ponnista sitten kun siltä tuntuu. Sinä pystyt tähän”, nainen kannusti ja kosketti synnyttäjän paljasta polvea ikään kuin antaakseen voimaa.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti To Heinä 30, 2015 10:38

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

Mies ei tiennyt mihin olisi tunkenut kätensä, joten hän kohensi itsensä risti-istuntaan ja jätti kätensä lepäämään polviensa päälle taputtaen kuitenkin välillä kannustavasti synnyttäjää. Kun kätilö asettui Lorican jalkojen väliin ja kääri tämän mekon helmat ylös, tunsi kuuro mies punastuvansa ja yritti etsiä katseelleen jotain muuta kiintopistettä - vaikkei varsinaisesti nähnyt mitään liian siveetöntä, ellei paljaita reisiä laskettu. Vatsa ja kääritty kangas peittivät kriittiset asiat. Jerrell kuitenkin tunsi olonsa vielä hävyttömämmäksi kuin hetki sitten. Mitähän Arledge olisi tästä tuumannut? Jerrell oli olettanut voivansa odotella kaikessa rauhassa kätilön talon ulkopuolella sillävälin kun synnytystä toimitettaisiin, mutta toisin kävi. Mies oli kuitenkin kuullut, että joskus synnytys saattoi kestää yli vuorokauden. Toivottavasti ei tällä kertaa, sillä he olivat keskellä metsää vailla suojaa, eikä synnyttävä äiti ollut kaikkein parasta piileskelyseuraa pitämänsä metelin takia. Vastasyntyneestä lapsesta puhumattakaan.

Nyt kun kaikki olivat aloillaan ja keskittyneitä olennaiseen, ehti Jerrell tutkailla nuorta kätilöä paremmin. Hän oli odottanut tapaavansa vanhan ja kokeneen naisen, mutta tämä näytti häntä reippaasti nuoremmalta. Osa punertavista hiussuortuvista näytti kosteilta, mutta se ei ollut mikään ihme äskeisen juoksureissun jälkeen. Neidolla oli punahipiäksi varsin tummat ripset, ja kasvoilla oli yhä yhtä määrätietoinen katse kuin silloin, kun tämä oli yllättänyt Jerrellin talostaan. Nyt määrätietoisuus oli kuitenkin erilaista; ei eläimellisen kauhun siivittämää, vaan ammattimaista ja keskittynyttä. Se teki tytöstä kypsemmän näköisen. Välttääkseen tuijottamista Jerrell vilkaisi välillä Silasia, ja huomasi tämän vapisevan, vaikka ilme olikin värähtämätön - joskin poikakin oli punastunut. Kuuro siirsi katseensa takaisin hoikkaan lapsenpäästäjään tuli ihmetelleeksi kuinka monta kertaa hän oli mahtanut kohdata tämän tilanteen. Siinä, missä se oli entiselle narrille täysin outo, oli kätilö ajan tasalla eikä näyttänyt hätäilevän. Jerrell olisi toivonut tiedon rentouttavan häntä, mutta metsässä mahdollisesti vaaniva uhka piti hänet jännittyneenä kuin viulun kielen.

Kätilö sanoi jotain Silasille, ja Jerrell yritti nähdä, mitä asia koski. Koska kasvot olivat kuitenkin häneen nähden poispäin käännetyt, ei hän saanut selvää. Mitä nainen sanoikin, se sai pojan tunnustelemaan vyötäröään. Jotain etsittiin, mutta mitä? Silas katsoi Jerrelliinkin ja mies toivoi, että puna oli jo laskenut hänen kasvoiltaan. Mitään kysymyksiä ei kuitenkaan esitetty, vaan poika puhui jälleen kätilölle. Kuuro rypisti kulmiaan, sillä olisi halunnut olla ajan tasalla siitä, mitä tapahtui. Nyt nuori nainenkin pysähtyi miettimään ja nousi yllättäen seisaalleen repien mekkonsa alta alusmekon muutamalla nykäisyllä. Jerrell olisi halunnut olla tuijottamatta, mutta hänen oli pakko, sillä tilanne tuli niin yllättäen. Naisen ohuet jalat paljastuivat tämän nostaessa hameensa helmaa, vaikkakin vain häviäväksi hetkeksi. Kätilö ojensi rievun Silasille, ja saatesanat saivat pojan näyttämään tyrmistyneeltä. Tämä katsoi Jerrelliä hetken samainen ilme kasvoillaan ja vastasi sitten päätään pudistellen naiselle jotain, mutta Jerrell ei voinut nähdä, mitä. Kun Silas kääntyi katsomaan Jerrelliä uudelleen, kuuro osoitti itseään kysyvin kasvoin. Pitäisikö hänen tehdä jotain? Silas kuitenkin vain heilautti kättään ilmassa osoittaakseen, ettei se ollut mitään, ja sai kuuron rypistämään kulmiaan entisestään. Hän tunsi itsensä melko ulkopuoliseksi. Poika lähti harppomaan johonkin, eikä mies tiennyt minne. Hän katsoi hämmentyneenä nuorukaisen perään mutta havahtui, kun Lorica säpsähti hänen sylissään, ilmeisesti kivusta.

Kätilö kiersi Jerrellin viereen ja puhui synnyttäjälle. Näytti siltä, että Lorica oli hyvissä käsissä, sillä tämä vaikutti rentoutuvan kätilön kosketuksesta. Kätilöllä oli mukanaan myös jotain litkua, jota synnyttäjä sai juoda. Kuten arvattua, miehellä ei ollut mitään hajua mitä aine oli, mutta tuskin ainakaan myrkkyä. Sehän tästä nyt vasta olisikin puuttunut. Nuori nainen palasi takaisin synnyttäjän jalkojen väliin, ja synnyttäjä hapuili käsillään maata. Aivan, Silas oli lähtenyt matkoihinsa. Jerrell tarjosi Loricalle toista kättään, ja voi pojat, hän tarttui käteen sellaisella tarmolla, että kuuron suusta pääsi melkein parahdus naisen kynsien porautuessa hänen ihoonsa. Jerrell tunsi jaloissaan naisen tihentyvän hengityksen. Yhtäkkiä synnyttäjän koko keho jännittyi, ja sitten rentoutui. Pian taas jännittyi, ja rentoutui uudelleen. Mies silitti peukalollaan naisen kämmenselkää kannustukseksi, ja pyyhkäisi uudelleen tämän otsalle valuneet, hikiset hiussuortuvat pois.

Samassa Silas näytti palaavan märkä rätti - kätilön alushame - mukanaan. Nyt Jerrell ymmärsi, mihin poika oli komennettu, joskaan ei tiennyt, mitä rätillä tehtiin. Viilennettiin potilasta? Pyyhittiin... paikkoja? Silas lähestyi synnytystä suorittavaa kolmikkoa kätilön selän takaa ja yritti melkein liioitellusti katsoa poispäin tuodessaan rätin tälle. Hän sanoi jotain kätilölle saapuessaan, ja kannusti sitten äitiään. Nuo kannustesanat Jerrell sentään saattoi lukea, sillä ne oli puhuttu hänen kasvojensa suuntaan. Silas istahti äitinsä viereen ja Jerrell antoi tälle takaisin äitinsä käden, johon poika tarttui kaksin käsin. Hän puhui äidilleen lyhyitä pätkiä, jonkinlaisia kannustesanoja, mutta mumisi ne niin epäselvästi että Jerrell ei edes yrittänyt pysyä perässä. Joka kerta kun Lorican keho jännittyi, seurasi jännitystä tiheiden puuskahdusten sarja tämän kehon rentoutuessa, ja sitten sama toistui uudelleen. Silas vilkaisi välillä kätilöä, mutta ei näyttänyt kehtaavan katsella äitinsä jalkojen suuntaan liiaksi. Jerrell tarttui naisen vapaana olevaan käteen ja vilkaisi sitten kätilöä nyökyttäen tälle hyväksyvästi hymyillen. Mies tiesi, että hän teki hyvää työtä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Pe Heinä 31, 2015 12:16

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Se oli ennenkuulumatonta, että synnyttäjän mukana oli mies joka ei ollut tämän vanhemman lapsen isä. Toisaalta, tämä maa tuntui muutenkin olevan suorastaan kummallinen, täynnä erilaisia ihmiskohtaloita ja olentoja. Nora kohautti olkiaan ja vilkaisi mykän kasvoja. Eipä se hänelle kuulunut. ”Hyvä, vedä nyt vähän henkeä ja kerää voimia, päälaki jo näkyy”, nainen kehui eikä voinut peittää hymyään, joka nousi suupieliinsä varmistuessaan lapsen olevan juuri oikeassa tarjonnassa synnytyskanavassa. Tämän pitäisi mennä nyt hyvin, parhaassa tapauksessa häntä tarvittaisiin vain kannustamaan ja nostamaan vastasyntynyt äitinsä käsivarsille. Sen jälkeen heidän pitäisi miettiä, että kuinka he saisivat vastasynnyttäneen äidin lapsineen siirrettyä, vaikka hevonen olisi kätevä kaveri siirtymissä, ei toinen kykenisi istumaan. Eikä tuore äiti voisi myöskään kävellä, tai sitä varten heidän pitäisi viettää hyvä tovi metsätien reunalla ja se ei olisi turvallista. Vaikka mykällä miehellä oli ollut huomattavasti pituutta, oli Nora huomioinut toisen vartalon hoikkuuden joten epäili, ettei toinen ollut taistelija tyyppiä. Joistakin miehistä näki jo kauas, että nämä olivat – ainakin omasta mielestään – kuin luotuja sotaa varten. Tai vähintäänkin jatkuvia pienempiä yhteydenottoja. Eikä nuori poika ollut vielä puolenkaan suojelijan veroinen, tai niin Nora epäili, joten he olisivat hyvin helppo saalis avuttoman ja kipeän naisen, vauvan ja pojan kanssa.

Kun poika palasi rätin kanssa, tarttui Nora siihen hymyillen nuorelle kiitokseksi. Poika kysyi äitinsä vointia. ”Hän voi hyvin, kohta tämä on ohi”, kannusti sanoillaan sekä poikaa, että synnytyspolttojen kourissa vaikeroivaa naista. Alushame osoittautui kuitenkin kovin epäkäytännölliseksi kokonaisena, oli haastavaa saada mekkoa sommiteltua myttyyn niin, että saattoi käyttää siitä vain osan synnyttäjän puhdistamiseen. Loput tarvittaisiin vastasyntyneen siistimiseen, eikä se ollut erityisen järkevää puhdistaa lasta jos rätti oli valmiiksi jo samoissa eritteissä. Nora vilkaisi poikaa, joka oli nyt keskittynyt äitinsä kannustamiseen. Hänen täytyisi kehua toista jälkeenpäin, vingahtamatta toinen kesti synnyttäjän värittömistä rystysistä päätellen varsin tiukan puristuksen, pidellessään tätä kädestä. Niin. Mykkäkin oli pidellyt naista kädestä. Ehkä hänen pitäisi kehua miestä siitä. Vai oliko toinen sittenkin poika? Nora ei ollut aivan varma, sillä parrasta huolimatta kasvot näyttivät nuoren miehen kasvoilta, ehkäpä jopa hiukan lapsekkailta. Hypisteli sormissaan alushametta vielä hetken, jonka jälkeen kiersi siitä vettä synnyttäjän alapäähän ja pyrki puhdistamaan naista minkä kykeni ilman, että käytti alushamettaan muuta kuin veden lähteenä. Saatuaan lopulta aikaan itseään suurin piirtein tyydyttävän lopputuloksen, kurottautui polvillaan kohti äänetöntä. Äitiään kannustavalla pojalla olisi varmasti aivan riittävästi käsissään nyt.

Ojensi kaksinkerroin taiteltua alushametta kohti miestä, heilautti kättään hieman tehostaakseen sanomaansa. ”Pidä”, koetti muotoilla sanan mahdollisimman helposti ymmärrettävästi, sillä ei edelleenkään ollut aivan varma kuuliko toinen vai ei. Antoi katseensa seisahtua hetkeksi toisen silmiin, ikään kuin yrittäen päättää mitä mieltä miehestä oikein oli, katse laskettiin kuitenkin pienen säpsähdyksen saattelemana. Mikäli mies tarttuisi rättiin, nojautuisi kätilö takaisin paikoilleen ja keskittäisi jälleen huomionsa naisen jalkojen väliin. Kaikki näytti hyvältä ja valmiilta, tämä nainen ei ollut ensisynnyttäjä joten toinen jo tiesi mitä olisi tulossa. Pää oli aina se haastavin, se oli niin valtavan suuri synnytyskanavaan nähden, että ensimmäisiä kertoja syntymän nähdessään Nora oli luullut pyörtyvänsä. Mutta nyt, satoja synnytyksiä nähneenä hän ei enää osannut pitää näkemäänsä mitenkään erikoisena, tai hämmentävänä. Lähinnä iloitsi, kun näki pään olevan tulossa ensimmäisenä ulos. Loput olisikin jo helppoa saada pihalle.

”Noniin Lorica”, Nora ei tosin ollut aivan varma muistiko naisen nimen oikein, ”nyt sitten ponnista kunnolla, kohta pää on ulkona”, kätilö puhui rauhallisella äänellä ja puristi jälleen naisen hikistä polvea. Synnyttäjän posket olivat punehtuneet ja syntymän ihme oli vääristänyt kasvot kivun ja raivon sekaiseen irvistykseen, nainen puhisi ja huohotti. ”Muista hengittää, me emme halua että pyörryt tähän”, puhui ja suoristi hetkeksi selkäänsä, veti liioitellusti ilmaa keuhkoihinsa ja suipisti huuliaan lähes pyöreään malliin puhaltaessaan keuhkonsa tyhjäksi, samalla pyöritti oikeaa kämmentään merkiksi Loricalle lähteä mukaan. Läähättävä nainen pyrkikin parhaansa mukaan pääsemään hengityksen rytmiin. ”Auta sinä”, jälleen katse kohotettiin mykkään mieheen ja kätilö osoitti tätä sormellaan, kehotti sitten samalla kädenliikkeellä kuin Loricaakin miestä seuraamaan hänen toimiaan. Jälleen veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhalsi sitten raskaasti ulos. Ei kuitenkaan jäänyt seuraamaan ymmärsikö mykkä mitä tältä vaadittiin, vaan siirsi huomionsa takaisin syntymään.

Ennen kuin synnyttäjä huusi, tiesi Nora että ponnistus alkaisi sillä lihakset jännittyivät hetkeä ennen. ”Vielä vähän, jaksa vielä”, kätilö kannusti ja pian Lorica ponnistikin jälleen vaikerruksen saattelemana. Viimein lapsen pää oli pihalla. Nopein liikkein Nora puhdisti pienokaisen hengitystiet parhaan kykynsä mukaan näissä olosuhteissa, käytti sormiaan hampaattomassa suussa varmistaakseen ettei siellä ollut mitään sinne kuulumatonta. Hymy väreili suupielissä, kaikki näytti hyvältä. Paitsi… Kasvot kalpenivat ja sydän jätti lyönnin väliin, katse käväisi pojassa ja lipui siitä mieheen. ”Tarvitsen teistä jompaakumpaa täällä”, sanat osoitettiin nyt pojalle, toisen tehtäväksi jäisi yrittää selvittää sanat mykälle. ”Napanuora on kiertynyt lapsen kaulan ympärille, laukussani on veitsi ja lankaa, mutta jommankumman heistä täytyy pitää lapsen päätä ja Lorica, sinun täytyy nyt yrittää vastustaa halua ponnistaa niin kauan, että saan napanuoran katkaistua”, lausui ja katseli vakavin silmin kuinka epätoivon kyyneleet tulvahtivat raidoittamaan synnyttäjän kasvoja. Nainen vaikeroi ja voihki, oli varma että hän ei pystyisi olemaan ponnistamatta. Ja poika naisen vierellä, selvästi hieman hätääntyen, yritti viittoa tilannetta miehelle ja samalla kannustaa äitiään, että kyllä tämä pystyisi. Nora narskutteli hampaitaan ja soimasi ääneti itseään, miksi, voi miksi hän oli ollut niin ajattelematon ja jättänyt laukkunsa noin etäälle? No, onneksi sentään oli ottanut sen mukaan.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Pe Heinä 31, 2015 10:54

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

Kuuro saattoi lukea kätilön huulilta sanat "kohta tämä on ohi" kun hän vastasi Silasille saatuaan takaisin märän alushameensa. Hyvä niin, sillä mitä kauemman aikaa he viettivät metsässä, sitä uhatumpia he olivat. Mies ei kuitenkaan tiennyt, mitä kätilön "kohta" tarkoitti. Se saattoi olla minuutteja tai vaihtoehtoisesti tunteja. Jerrell toivoi ensimmäistä. Hän huomasi yhtäkkiä seuraavansa puhdistustapahtumaa ja siirsi katseensa nolostuneena käteen, joka hänen kättään puristi. Naisen hennot mutta parkkiintuneet sormet olivat kiertyneet miehen suurempikokoisten ympärille niin, että ne olivat rutussa, oudossa asennossa. Lorica teki varsinaisen kädestäpitämistyön siinä, missä Jerrellin kädestä vain peukalo pystyi vastaamaan otteeseen. Kuuro kuitenkin käytti nihkeän liikeratansa hyödyksi taputtelemalla tai silittelemällä vaivaisesti synnyttäjän kättä, vaikka tämä tuskin tunsi sitä.

Yhtäkkiä kätilö nojautui synnyttäjän yli kohti kuuroa, ja sai tämän kohottamaan kysyvästi kulmiaan. Mies kuitenkin tajusi mitä häneltä haluttiin, kun märkä alushame ojennettiin häntä kohti saatesanojen mukana. Katseet kohtasivat. Mies nyökkäsi ja otti rätin toiseen käteensä; siihen, joka ei ollut puristuksissa synnyttäjän sormien sisällä. Hän olisi halunnut painella kylmällä kankaalla Lorican otsaa, muttei viitsinyt siltä varalta, että rättiä vielä tarvittaisiin. Jerrell ei tiennyt, mitä vasten olisi antanut rätin nojata. Maahan hän ei voinut sitä laittaa, mutta hänen sylinsä ei varmaan ollut sen siistimpi. Siispä hän jätti sen lepäämään puristuksiin kyynär- ja olkavartensa väliin. Nyt kun miehen molemmat kädet olivat käytössä, hän huomasi hiussuortuviensa valuvan nenälleen kutittavina haituvina. Kuuro rypisti nenäänsä ja yritti puhaltaa hiuksia pois nenänsä päältä, mutta turhaan. Silas katsahti Jerrelliin, ja vanhempi huomasi, että nuorempi oli saanut parsittua itsensä kasaan. Hän näytti huomattavasti paremmalta nyt, eikä ollut enää valkea tikku varustettuna punaisella päällä. Jerrell nyökkäsi pojalle kannustavasti ja katsahti pojan kämmenten välissä olevaan synnyttäjän käteen hymyillen. Tämä kokemus vanhentaisi Silasia huomattavasti. Moni mies ei nähnyt syntymää henkilökohtaisesti koskaan ennen oman lapsensa synnytystä, jos silloinkaan - Jerrell oli tästä elävä esimerkki. Lorican esikoisen kohdalla tilanne oli nyt kuitenkin toinen, ja poika oli selvinnyt siitä tähän asti mainiosti.

Jerrell tunsi naisen kehon jälleen jännittyvän sylissään, sitten rentoutuvan. Hän havahtui osoittavaan sormeen ja nosti katseensa lapsenpäästäjään. Auta sinä. Jerrell tuijotti kätilöä ymmällään, ja oli jo valmiina ojentamaan alushameen takaisin, mutta ilmeisesti pyynnön kohde ei ollutkaan kangas. Sen sijaan kätilö demonstroi syvää hengitystä, ja kuuro tunsi, että synnyttäjä seurasi tämän esimerkkiä, joskin nihkeästi. Mitä Jerrellin nyt piti tehdä? Hieman epävarmana mieskin veti keuhkonsa täyteen ilmaa, ja puhalsi sitten kätilön kanssa yhtäaikaa ilman ulos. Epävarmana siitä, pitikö hänen oikeasti tehdä niin, mies lopetti seuraamisen hetkeksi, mutta jatkoi sitten huomatessaan, että kätilö ei enää näyttänyt Loricalle esimerkkiä. Koska synnyttäjä näki Jerrellin kasvot vain katsoessaan suoraa ylöspäin, mies päätti korostaa hengityksensä tahtia jännittämällä naisen alle työnnetyt, ristityt jalkansa joka kerta kun naisen piti hengittää sisään, ja rentoutti ne sitten, kun ilmaa piti puhaltaa ulos. Tyytyväisenä Jerrell huomasi Lorican pian saavan hengityksen tahdista kiinni, ja hän puristi naisen kättä kevyesti - sen verran kuin pystyi - kertoakseen että tämä toimi hyvin.

Niin kauan kuin sitä iloa kestikin, olivat kätilön toimet yhtäkkiä seisahtuneet, ja tämän kasvoilta paistoi huoli. Jerrell huomasi nielaisevansa ennen kuin näki ensimmäistäkään sanaa. Mies kohtasi kätilön kasvot kun tämä vilkaisi häneen, ja huomasi epävarmuuden toisen katseessa. Mitä nyt? Eikö se elä? Oliko vauva jo ulkona? Sitten naisen huulet liikkuivat, mutta ne oli puhuttu Silasille. Jerrell rypisti kulmiaan loukkaantuneena, sillä hän olisi kyllä voinut lukea naisen huulilta, mitä asiaa tällä oli. Yhtäkkiä sanoja tuli kuitenkin yksi toisensa perään valtavalla vauhdilla, ja poika oli jälleen kalpea kuin lakana. Nuori kääntyi Jerrelliä kohti silmät vetistäen ja irrotti sitten vapisevat kätensä äidistään.
"Lapsi", aloitti Silas oikealla viittomalla, ja Jerrell oli yhtäkkisestä eleestä niin yllättynyt, että sana meni häneltä melkein ohi. Sitten Silas piirsi sormellaan kaulansa ympäri, sillä ei ilmeisesti tiennyt, miten jatkaa. Vauva oli kuollut? Ei, vaan kuristuu sittenkin. Miten se oli mahdollista? Jerrell oli ymmällään, mutta jatkoi tulkitsemista.
"Pidä lapsen päätä tai hae laukku. Puukko, lanka", poika jatkoi yksinkertaisin liikkein ja osoitti ensin syntyvää vauvaa ja sitten mättäälle jäänyttä laukkua, jonka kätilö tosiaan oli hakenut talonsa sisältä ennenkuin he olivat lähteneet tänne. Siitä tuntui olevan ikuisuus. Jerrell tarttui pojan käteen ennen kuin tämä jatkoi, joskaan jatkoa ei ilmeisesti ollut tulossa, ja siirsi tämän lähemmän käden Lorican niskan alle. Kun vauvan pää oli yhä kätilön käsissä, Jerrell nousi vauhdikkaasti ylös synnyttäjän alta varoen kuitenkin tönäisemästä tätä, ja kierähti sitten hakemaan laukun lapsenpäästäjälle. Hän valitsi mielummin laukun hakemisen, sillä syntyvän lapsen piteleminen vieraan naisen jalkojen välissä tuntui miehen mielestä irvokkaalta ajatukselta. Jerrell polvistui naisen viereen ja koetti parhaansa mukaan olla katsomatta sinne, mistä lapsi juuri nyt oli putkahtamassa, sillä tästä kuvakulmasta mitään ei jäänyt arvailujen varaan, ja kuuro pelkäsi alkavansa voida pahoin.
Oli epäkohteliasta tonkia toisten tavaroita, mutta tämä oli hätätapaus. Jerrell avasi laukun, jossa ei onneksi ollut liikaa eri taskuja, ja kävi ne varsinaisella vauhdilla läpi löytäen sitten veitsen - joka tosin Silasin selityksessä oli ollut puukko, mutta menköön. Mies ojensi veistä tuppi edellä kätilölle nostamatta kuitenkaan katsettaan laukusta, sillä pelkäsi silmiensä vaeltavan Lorican jalkojen väliin. Toisella kädellään mies etsi... Mitä hän etsikään? Lankaa. Lanka löytyi, ja Jerrell asetti sen kätilön syliin siltä varalta, että tämä oli kiireinen ottamaan sitä vastaan. Mutta eikös langan kanssa tarvittaisi myös neulaa, jos sillä ommeltiin jotain? Sitä Jerrell ei enää löytänyt, vaan jäi odottamaan ohjeita. Sitten hän tajusi, että saattaisi joutua joka tapauksessa pitelemään vauvaa, jos kätilö tarvitsisi molempia käsiään leikkelyyn, mitä hän sitten leikkaisikaan, ja sen seikan tajuaminen sai Jerrellin puristamaan huulensa epätoivoisena yhteen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Pe Heinä 31, 2015 11:39

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Kaikki tuntui tapahtuvan niin kovin hitaasti, aivan kuin he olisivat kulkeneet tervassa. Epäilemättä myös synnyttäjästä tuntui samalta. Nora seurasi sivusilmällä kuinka poika ja mies vaihtoivat paikkoja, samalla kun hypisteli napanuoraa sormissaan yrittäen löysätä sitä vauvan kaulan ympäriltä. Hän ei ollut koskaan joutunut turvautumaan miehen apuun, ei työssään eikä muussakaan elämässä, ja nyt hänen täytyisi uskaltaa luottaa syntymättömän vauvan kohtalo miehen käsiin. Toinen oli vaikuttanut surumielisine silmineen jopa luotettavalta, niinkin luotettavalta että Nora oli päättänyt unohtaa kauhunsa ja seurata miestä metsään. Kuitenkaan kätilö ei osannut päästää irti ajatuksesta, että jokainen mies vain etsi hetkeä iskeä ja alistaa, vaikka rationaalinen ajattelu moista tuntemusta vastaan olikin – eihän kaikki miehet voineet olla pahoja, muuten ihmisten suku olisi jo kauan sitten kuollut. Normaalisti hänen ja synnyttäjän luona oli synnyttäjän äiti, ystävätär, sisko, tai palvelija, joskus lapsiakin riippuen asemasta ja perhesuhteista, ei juuri koskaan miestä. Ja normaalisti hän saattoi tällaisessa tilanteessa tukea lasta tarvittaessa jotenkin vapauttaakseen kätensä. Nyt kuitenkin heidän allaan oli likainen ja kylmä maa, jolle Nora ei halunnut altistaa syntyvää yhtään sen enempää kuin olisi pakko.

Hän muisti kuin edelleen kirkkaasti kuinka kätilö hänen menneisyydestään oli hoitanut nämä tilanteet, silloin otteet olivat olleet hieman ronskimpia ja napanuoran katkaisuun ei juuri syvennytty. Nykyään, tai ehkäpä se oli luostarin koulutettujen naisten oppeja, suosittiin kuitenkin napanuoran sitomista jotta infektion riski pienenisi ja äiti ei vuotaisi liikaa. ”Hyvä, hengitä vain rauhassa, poikasi auttaa”, Kätilö rauhoitteli naista, jonka keho kiemurteli polttojen kourissa ja huulien välistä pääsi pihinää. Selvästi nuori mies oli seurannut, mitä hän oli neuvonut niin Loricalle kuin äänettömälle, jonka Nora oli nyt todennut kuuroksi seurattuaan pojan viittomia, ja poika ryhtyikin liioitellusti vetämään henkeä. ”Raauhallisesti”, Kätilö lausui ja muotoili hieman väkinäisen hymyn huulilleen, Lorica kaiketi enemmän poikansa mieliksi kuin omasta halustaan koetti sovittaa hengitystään toisen ohjaukseen. Ehkäpä jokaisessa synnytyksessä pitäisi olla perheen poikalapsi mukana, äidit tuntuivat olevan ihmeellisen säyseitä silloin, kun ponnistaminen kiellettiin tässä vaiheessa, moni synnyttäjä oli jo niin väsynyt ja kivuissaan että kätilö sai kuulla jos jonkinlaisia syytöksiä ja haukkuja. Nora oli niihin tottunut ja antoi aina anteeksi. Lorica kuitenkin keskittyi kaikkeen muuhun paitsi kätilön sanoilla piiskaamiseen, mikä oli hyvä.

Katse siirtyi mieheen, joka nyt kaiveli tarpeita hänen laukustaan. Mikäli tilanne ei olisi ollut niin tulenarka, olisi Noraa saattanut hieman naurattaakin toisen liioiteltu tarve katsoa ihan jonnekin muualle kuin häneen ja sitä kautta synnyttäjän jalkojen väliin. Nora ei tiennyt kuinka hennoisi vaatia miestä tekemään sen, mitä hän oli toisen tehtäväksi ajatellut, vaihtoehtoja ei kuitenkaan olisi. Tässä tilanteessa synnyttäjän ja syntyvän hyvinvointi meni kaikkien siveys ja soveliaisuus sääntöjen yläpuolelle, tai ainakin Noran listalla. Vapautti toisen kätensä lapsen pään alta ja tarttui ojennettuun veitseen, koetti hakea miehen katsetta hymyilläkseen tälle rohkaisevasti. ”Kiitos”, lausui ja oli jo melko varma, että toinen ei kuullut hänen sanojaan, mutta ehkäpä mies kykenisi lukemaan ne hänen huuliltaan. Oli jotenkin lohdullista huomata, että tässä tilanteessa Nora ei tuntenut suurtakaan pakokauhua miehen läsnä ollessa, tai tarvetta pitää toista kokoajan silmällä. Tässä tilanteessa hän omisti itsestään kaiken naiselle ja lapselle, heidän hyvinvoinnilleen, eikä miesten pelkäämiseen näemmä jäänyt liiemmin aikaa. Silti säpsähti, kun mies asetteli langan hänen syliinsä ja poskihampaat narskahtivat toisiaan vasten – ei hän sentään täysin parantunut tässäkään hetkessä.

Nora yritti näpertää lankaa yhdellä kädellä, pitää puukkoa samassa kädessä kuin millä lapsen päätä pideltiin. Sormet olivat kuitenkin kosteat ja liukkaat, eikä ohut lanka suostunut millään yhteistyöhön. Jäljelle jäisi vain hampaiden käyttö, mutta sitä Norakaan ei halunnut tehdä. Turhautunut huokaus karkasi tiukaksi viivaksi puristuneiden huulien välistä ja joutui luovuttamaan yrityksensä pärjätä ilman enempää apua. Nainen keräsi itseään sekunnin ja kääntyi sitten katsomaan ensin synnyttäjää ja poikaa tämän pään takana. ”Kestä vielä ihan hetki, kohta saat ponnistaa niin paljon kuin haluat. Vielä pieni hetki, sidon napanuoran ja katkaisen sen, vauvalla ei ole mitään hätää”, puhui ja Loricalle ja siirsi sitten katseensa kuuroksi luulemaansa mieheen. Langat lepäsivät naisen sylissä ja puukko oli edelleen kädessä, joka piteli vauvan päätä paikoillaan. Se oli hieman huolestuttavaa, että lapsi ei ollut vielä pitänyt ääntä – toisaalta napanuora oli oletettavasti vielä ehjä joten yhteys äitiin oli vielä katkeamaton eikä lapsen tarvinnut välttämättä edes hengittää omin avuin. Vielä.

Vapaa käsi vapisi hieman, kun se ojennettiin tarttumaan miehen ranteeseen tiukalla otteella – ikään kuin olisi pelännyt toisen karkaavan. Katse siirtyi hetkeksi muualle ja Nora henkäisi raskaasti. Ei tiennyt pitäisikö tätä uskoa todeksi, että hän oli tarttunut mieheen ja tarvitsisi tämän apua. ”Tule”, lausui käännettyään kasvonsa takaisin miehen puoleen, veti toisen kättä varoen synnyttäjän jalkojen väliin. ”Auta”, pyysi ja antoi katseensa seisahtua hetkeksi toisen silmiin, toivoen että se saisi miehen epäluulot väistymään auttamisenhalun tieltä. Nainen nyökkäsi päällään kohti omaa kättään, joka piti lapsen päätä. Toisen pitäisi vapauttaa hänen kätensä sitomaan napanuoraa, jotta saisi katkaistua sen ettei lapsi kuristuisi, kun synnyttäjä viimein ponnistaisi vauvan ulos itsestään.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Pe Heinä 31, 2015 4:01

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

Kätilön hymy sai Jerrellin rentoutumaan, mutta vain hetkeksi. Ehkä hän ei pitänytkään miestä niin kamalana tapauksena? Jerrell oli pelännyt, että taloon tunkeutuminen olisi saattanut kätilön ikuisiksi ajoiksi epäluottamukseen ja inhoon - tai sitten tämä tosiaan vain hymyili rauhoittaakseen tilannetta muiden kannalta. Kuuro mies seurasi kätilön käsien liikkeitä, silmät kuitenkin edelleen tiukasti vain ja ainoastaan naisen toimissa. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä kätilöllä oli käsissään lapsen pää, ja lapsen pää taas... No, se oli sellaisessa paikassa, johon vain aviomiehen pitäisi päästä kurkistamaan, jos Jerrelliltä kysyttiin. Mies vilkaisi Lorican kasvoja hänen jalkojensa välistä, ja tunsi kuumotusta kaulallaan, oletettavasti orastavasta punastumisesta johtuen. Synnyttäjä ei kuitenkaan näyttänyt välittävän piruakaan siitä, mitä hänen jalkojensa välissä tapahtui, vaan hänen silmänsä oli puristettu kiinni keskittyneeseen irvistykseen. Hiekanväriset hiukset valuivat märkinä suortuvina hänen kasvojaan pitkin, ja saman värinen poika pyyhkäisi niitä välillä rauhoittaakseen äitiään tai itseään. Lorica ei ollut pitkään aikaan supistanut vartaloaan. Oliko se huono merkki? Vatsan kohoilusta ja laskeutumisesta päätellen hänen hengityksensä oli jokseenkin ahtaanlaista, mutta Silas piti tämän oikeassa rytmissä, ainakin toivottavasti. Poika näytti levollisemmalta nyt, kun ei enää nähnyt suoraa äitinsä jalkojen väliin. Jerrell käänsi katseensa takaisin kätilöön siltä varalta, että tämä alkaisi puhua.

Kuuro soi kätilölle huolestuneen katseen, kun tämä tarttui miehen ranteeseen. Naisen kasvot oli käännetty muualle, joten hän ei luultavasti tehnyt tätä mielellään. Hän ei pitänyt miehistä - vai hän ei pitänyt tästä nimenomaisesta miehestä? Jerrell tunsi olevansa pahoillaan, ja hän oli ehkä osittain vieraalla tavalla loukkaantunut, toisaalta taas myötätuntoinen. Kosketus ei kuitenkaan ollut epäröivä, vaan nainen tiesi tarkalleen, mitä halusi. Huonompi asia oli, että Jerrellkin uskoi tietävänsä, mikä häntä odotti. Kun nainen käänsi katseensa takaisin kuuroon, epätoivo tulvahti miehen vatsaan polttelevana möykkynä. Hän katseli nuoremman silmiin pyytäen äänettömästi, ettei hänen tarvitsisi tehdä sitä. Eikö se melkein laskettaisi ystävän vaimon häpäisyksi? Toisaalta kyllä, toisaalta ei. Mies luki kätilön sanat ja laski sitten kulmansa huolestuneesta rypystä. Naurettavaa, eihän hän voisi tällaisen pikkuseikan takia uhrata lapsen terveyttä. Hänen hyvien ystäviensä lapsen. Jerrell laski katseensa hetkeksi mättääseen vain nostaakseen sen uudelleen kätilön kasvoihin. Hän nyökkäsi.

Henkeään pidätellen Jerrell ujuttautui istumaan lähemmäksi kätilöä, olettaen, että tämä väistäisi joka tapauksessa hieman syrjään - joko helpottaakseen leikkelyasentoaan tai karatakseen miehen läheltä. Oli miten oli, mies siirsi nyt katseensa lapsen päähän, jonka alle hänen kätensä kiersi tukemaan sitä hellästi. Kuuro näki lapsen nyt varsinaisesti ensimmäistä kertaa. Koko muu maailma ja kaikki kolme hänen ympärillään istuvaa ihmistä tuntuivat lipuvan usvaan. Ihmeellistä, uusi, pieni elämä. Täydellinen ihmisen pää, mutta niin järisyttävän pieni. Jerrell tuijotti lasta silmäänsäkään räpäyttämättä, eikä sen tuomaa tunnetta käsitellessään ehtinyt suoda ajatustakaan sille, että hänen kätensä lepäsi vain muutamien senttien päästä synnyttäjän pyhimmästä. Tuo käsi näytti pienen pään alla valtavalta. Kuuro ei ymmärtänyt, miksi tämä oli pari hetkeä sitten ollut hänelle niin vaikeaa. Ajatus tuntui lapselliselta.
Jerrell tunsi liikuttuvansa oudolla tavalla katsellessaan tuota melko elottoman näköistä, eritteistä pientä päätä, ja hän käänsi katseensa hämillään kätilöön. Tällaistako se oli? Tunsiko nainen tällaisia tunteita tuodessaan uusia lapsia maailmaan? Ihmeellistä. Ja Jerrell sai olla kätilön lisäksi ensimmäinen henkilö, joka lapsen näki. Jerrell toi vaistomaisesti toisenkin kätensä tukemaan pienokaisen päätä, ja käänsi katseensa takaisin ihmettelemään tuota pientä ilmestystä. Hirmu pieni nenä! Maailman pienimmät sieraimet! Kuuro huomasi naurahtavansa äänettömästi ja hieman typerä hymy nousi hänen huulilleen. Hän ei yhtäkkiä malttanut enää odottaa näkevänsä loppuja tästä hämmentävästä nyytistä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Pe Heinä 31, 2015 5:21

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Nora tunsi helpotuksen aallon pyyhkäisevän sisällään, kun mies lähti ujuttautumaan hänen viereensä. Päästi siron kätensä irti miehen ranteesta ja siirtyi pois toisen tieltä, samalla pitäen huolen ettei lanka tai puukko koskeneet maata hänen siirtyessä. Miehen käsi näytti valtavalta lapsen pienen pään alla, hymy piipahti jälleen suupielissä. Kun toinen oli asettunut paikoilleen, joutui kätilö jälleen ylittämään mukavuusalueensa rajat ja asettumaan itse aivan miehen kylkeen kiinni, kumartumaan osittain tämän jalkojen päälle päästäkseen parhaimpaan mahdolliseen työskentelyasentoon. Nyt vasta muisti hiustensa olevan edelleen auki, kun ne valuivat epämiellyttävästi molemmin puolin kasvoja. Kätilö pyyhkäisi vasemman kätensä mekkonsa helmaan ja keräsi nopeasti hiuksensa yhteen kasaan, työntäen ne oikean olkansa ylitse. Pyöräytti vielä kurittomat kiehkurat oikean korvalehtensä taakse, jotta ne edes hetken pysyisivät pois hänen kasvoiltaan. Noraa kylmäsi paljastaa niskansa vieraalle miehelle, ei niinkään arpiensa vuoksi vaan sen turvattomuuden tunteen minkä moinen paljastelu aiheutti. Tässä tilanteessa ei olisi kuitenkaan muita vaihtoehtoja, ja parhain vaihtoehto tämä oli verrattuna siihen että hiukset muuten olisivat koko ajan tiellä, ja huivin sitomiseen olisi tuhraantunut turhaa aikaa.

Vilkaisi syrjäsilmällä miestä, onnistuen näkemään tuon katsovan itseään hölmön häkeltynyt ja ehkä hieman vaikuttunutkin ilme kasvoillaan. Nora hymähti ja pudisti päätään, kuitenkin hyväntahtoisesti. Tuon kaiken miehet menettivät, kun kieltäytyivät olemasta paikalla lastensa syntymässä – eihän se siistiä ollut, eikä aina vaaratontakaan ja toisinaan sellaiset paikat repesivät joiden ei kuulunut repeytyä. Mutta ei mikään voittanut sitä tunnetta, kun kaiken työn jälkeen pieni ihmisenalku alkoi ponnistella tietään tähän maailmaan. Saati sitä, kun lapsi oli turvallisesti käsivarsilla ja rääkäisi ponnekkaasti kylmältä tuntuvan ilmavirran koskettaessa pientä vartaloa ensimmäistä kertaa. Epäilemättä Nora näytti yhä edelleen yhtä hölmistyneen onnelliselta, kun vastasyntynyt lepäsi hänen käsissään ja huusi minkä keuhkoistaan pystyi. Toivottavasti tämäkin synnytys päätyisi kaikista mutkista huolimatta siihen, sen eteen kätilö aikoi tehdä kaikkensa.

Näppärät sormet kierittivät nopein, tottunein liikkein ohuen narun tiukalle kahteen kohtaan kaulan ympäri kiertynyttä napanuoraa. Veitsensä tupen hän tiputti polviensa päälle ja varoen ujutti toisen käden sormilla auttaen veitsen terän napanuoran ja lapsen kaulan väliin. Tämän hän oli tehnyt monta kertaa, enää ei edes pelännyt osuvansa lapseen veitsensä kärjellä. Keskittyneenä haki hyvää asentoa terälle, jotta välttyisi sahaamiselta. Katsahti nopeasti Loricaa, eikä ollut aivan varma oliko toinen enää täysin tajuissaan. ”Kohta tämä on ohi, jaksa vielä”, Nora rohkaisi ja nainen raottikin hieman silmiään vastaukseksi. Sitten kätilö yhdellä, onnistuneella ja varsin nopealla liikkeellä antoi veitsensä tehdä tehtävänsä. Napanuora tipahti vauvan kaulan ympäriltä ja lapsen silmäluomet värähtivät, mutta pieni ihminen ei muuten reagoinut. Äiti kuulosti inahtavan. ”Noniin, nyt ponnista heti, kun tunnet siihen tarvetta. Älä pidättele”, Nora huikkasi ja nakkasi veitsensä jonnekin sivustalle, työnsi sitten olallaan miestä pois synnyttäjän jalkojen välistä. Tai, ehkäpä toinen haluaisi olla ottamassa vastaan pientä ihmisentainta, kun oli päässyt näin läheltä kokemaan tämän kaiken ihmeellisyyden. Samalla kätilö ujutti oman kätensä kuuron kämmenselän päältä tukemaan vauvan niskaa, toinen käsi laitettiin valmiiksi auttamaan olkapäätä ulos. Siirtyi varoen miehen paikalle, mikäli toinen vain antaisi hänelle tilaa ja siirtyisi hänen tieltään.

Tuskaisen karjahduksen saattelemana Lorica ponnistikin. ”Hyvä Lorica, jaksa vielä”, kannusti ja etsi ääneensä intoa, joka voisi kannustaa synnyttäjää entisestään. Muutamia tuskaisia sekunteja myöhemmin lapsen ensimmäinen olkapää pullahti pihalle ja sitä myötä toinen. ”Vielä vähän, ihan kohta tämä loppuu”, Nora rohkaisi viimeiseen ponnistukseen valmistautuvaa naista ja tuki kädellään lapsen asentoa, jotta toinen ei tippuisi maahan. Viimeisen, jo väsyneen huudon saattelemana pieni ihminen valui maailmaan loppujen lapsivesien kanssa. Se oli limainen ja vielä hieman kalpea, Nora aina jaksoi ihmetellä kuinka ne tässä vaiheessa näyttivätkin niin kummallista ihmisenkaltaisilta olennoilta. Huolestuttavaa oli kuitenkin, että lapsi ei vielä pitänyt ääntä. Nora etsi käsiinsä kastellun alushameensa ja ryhtyi sillä puhdistamaan lapsen kasvoja ja vartaloa, vauva lepäsi naisen vasemman kämmenen ja käsivarren päällä, osaksi polvilla ja oikea käsi työskenteli varmoin, hierovin ottein lapsen iholla. Kätilö ei huomioinut synnyttäjän huolestunutta kyselyä lapsensa hyvinvoinnista.

Nainen suoristautui ja nousi jaloilleen, tarttui vastasyntynyttä nilkoista ja laski tuon pää alaspäin roikkumaan, jonka jälkeen teki lyhyen ja nopean nykäyksen kaltaisen liikkeen. Se auttoi, pian pienet kasvot punehtuivat ja voimakas rääkäisy irtosi lapsen kidasta. Nora palautti pienokaisen parempaan asentoon omille käsivarsilleen ja vilkaisi nopeasti vielä, että toinen oli päällisin puolin kunnossa. Lapsi näytti terveeltä ja ponnekas rääkyminen sai myös kalpean nahan punehtumaan aina pienenpienistä nykerövarpaista päälakeen asti. Nora hymyili olennolle sylissään ja nosti sitten katseensa häntä auttaneeseen mieheen, kätilö hymyili voitokasta hymyä miehelle ja iski silmäänsä. ”Kiitos”, lausui hymyillen ja käänsi sitten katseensa Loricaan, jonka kasvoille oli sulanut väsynyt mutta riemukas ilme. Nainen halusi tietää kumpi se on ja Nora vilkaisikin, mutta päätti palkita tuon pitkän miehen rohkeudestaan. Lorica näytti ymmärtävän mitä oli tekeillä, kun kätilö asteli lähemmäs miestä ja ojensi pienokaista tätä kohden. ”Hän saa kertoa teille”, nainen lausui hymyillen ja nyökkäsi kuuroa kohti.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2461

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Pe Heinä 31, 2015 6:55

Re: SE RÄJÄHTÄÄ!

Jerrell

Mies oli niin kiintynyt vauvan tuijotteluun, että häneltä meni kaikki ympärillä tapahtuva sillä hetkellä ohi. Hän oli jo unohtanut Lorican ja Silasin ja ihmetteli kahdella kämmenellään lepäävää päätä, joka oli vain niin pieni. Jalkojensa yllä työskentelevään lapsenpäästäjäänkään mies ei kiinnittänyt sen kummoisempaa huomiota, mutta pani puoliksi merkille, että tämä kehtasi sentään koskea häneen. Jerrellin sai varsinaisesti havahtumaan vasta kätilön toiminta, kun tämä alkoi kietoa narua vauvasta lähtevän... letkun ympärille. Napanuora, oletettavasti. Jerrelliä melkein hirvitti, kun nainen toi lapsen kaulan lähelle veitsen, ja sen kylmä terä hipoi syntyvän läpikuultavaa ihoa. Kätilö oli kuitenkin tehnyt tämän ilmeisesti lukuisia kertoja, sillä hänen otteensa veitsestä ei horjunut, eikä terä pistänyt lasta. Nuora katkesi, ja kuuro huomasi liikettä lapsen kasvoissa, joskin vain häviävän pienen hetken ajan. Jerrell vilkaisi nyt äitiä, joka oli kasvoiltaan tomaatin värinen ja hehkuva. Silas sen sijaan oli valkoinen - taas. Sitten hän kiinnitti huomionsa takaisin naiseen, joka istui kumarassa hänen edessään, ja huomasi tämän paljastetun niskan sekä sieltä paljastuvat arvet. Hetkeksi mies unohti äitinsä sisältä ulos pyrkivän lapsen, ja jäi tuijottamaan järkyttyneenä nuoren naisen yläselkää. Millainen hirviö jätti tuollaista jälkeä? Jerrellin teki mieli peruuttaa pois naisen luota, mutta toisaalta tämä oli jo valintansa tehnyt eikä ilmeisesti ajatellut kuurosta liian pahasti. Oliko kätilön aviomies näin väkivaltainen, vai oliko tällä ollut vastoinkäymisiä villieläinten kanssa? Oliko hän ollut joskus haltioiden vankina? Yhtäkkiä mies tunsi olonsa todella helpottuneeksi siitä, ettei kukaan ollut tullut häntä vastaan kätilön kodissa - tai pikemminkin ettei kukaan muu kuin kätilö itse ollut ollut häntä vastassa talon ulko-ovella, kun hän palasi takaisin. Ties millainen kohtaus siitä olisi syntynyt.

Jerrell hätkähti takaisin tilanteeseen, kun kätilö tönäisi häntä hennosti olkapäällään. Mies ymmärsi yskän ja antoi naiselle tilaa siirtyä paremmin jalkojen väliin; Jerrell kyllä näkisi tilanteen sivummaltakin, sillä oli punahipiää pidempi. Hän liu'utti kätensä pois lapsen pään alta samalla, kun kätilön kädet asettuivat niiden tilalle. Hänen käsiinsä verrattuna pää ei näyttänyt ihan niin pieneltä.
Kuuro ei voinut olla katselematta jatkotilannetta, kun oli jo nähnyt näin paljon. Hän seurasi vuoroin Lorican kasvoja ja vuoroin kätilön käsiä, kun vauva osa kerrallaan työntyi ulos äidin sisuksista. Joka kerta ponnistelevan synnyttäjän kasvoja vilkaistessaan Jerrell tunsi melkein helpotusta siitä, että oli kuuro. Millainen meteli tuosta ilmeestä lähtisikään!

Yhtäkkiä lapsi oli ulkona. Se oli pieni, käppyräinen ja eritteinen - ja eloton. Kuuron suusta pääsi henkäys, sekä ihmetyksestä että helpotuksesta, jonka pienen lapsen ulostulo hänessä tuotti. Siitä huolimatta kätilö näytti vakavalta puhdistaessaan lasta. Naisen suoristautuessa Jerrell nousi vaistomaisesti, vaikkakin hitaammin kuin toinen, ja tuijotti sitten tyrmistyneenä yhtäkkiä jalat kohti taivasta roikkuvaa vauvaa. Sekunnin murto-osan ajan Jerrell oli varma, että kätilö oli aikeissa nakata lapsen jonnekin metsään, mutta sitten tämä nykäisi lasta ja sai pienokaisen kasvot vääntymään parahdukseen. Mies tuijotti edelleen epävarmana kätilöä, kunnes tämä nosti lapsen takaisin käsivarsilleen ja soi Jerrellille niin onnellisen hymyn, ettei mies ollut kuvitellut koskaan löytävänsä sellaista varovaisen kätilön kasvoilta. Silmänisku sai miehenkin suupielet kääntymään hymyyn. Hän naurahti ääneti ja katseli kätilön sylissä vaivalloisesti liikahtelevaa lasta. Nainen näytti sievältä lapsi sylissään. Niin, no, näytti hän varmasti ilmankin, mutta lapsen syntymän aiheuttama hymy teki hänestä entistä viehättävämmän. Jerrell luki kiitoksen naisen huulilta ja painoi hymyilevät kasvonsa maahan päätään vaimeasti pudistellen. Meidän pitäisi kiittää sinua.

Kuuro nosti katseensa uudelleen kätilön lähestyessä häntä, ja hän vilkaisi epävarmana vastasyntyneen äitiä ja isoveljeä, sekä uudelleen kätilöä. Hän saa kertoa teille. Vaikkei Jerrell ollut ehtinyt lukea, mihin kätilön lause liittyi, hän uskoi ymmärtävänsä. Mies otti häkeltyneenä pienen vauvan vastaan ja painoi sen rintaansa vasten. Vasen kyynärvarsi tuki vauvan keskivartaloa ja päätä, kämmen piskuista takamusta ja käppyräisiä jalkoja. Oikealla kädellään hän antoi lisätukea vauvan hartioille ja päälle peläten, että vauva lipsahtaisi hänen otteestaan. Lapsi oli niin pieni. Se liikautteli käsiään ja availi pienen pientä suutaan, jossa ei ollut vielä ainuttakaan hammasta. Varpaat olivat pieniä palluroita, kämmen oli vain miehen peukalonpään kokoinen. Haituvaisia hiuksia oli niin vähän, että ne olivat melkein näkymättömiä. Tervetuloa maailmaamme, pienokainen. Jerrell tunsi palan kasvavan kurkussaan, kun hän katseli tuota elämän suomaa ihmettä. Mitään niin pientä ja viatonta, niin koskematonta hän ei ollut koskaan pidellyt sylissään. Jokainen solu hänen sisällään vaikutti vapisevan ja hänen sydämensä lepatti, mutta hän työskenteli rauhoitellakseen itseään. Vauvan tuoksu tuntui selkeänä hänen nenässään ja pieni ihminen lämmitti hänen paljasta kyynärvarttaan, jonka päältä hiha oli kääritty pois. Jerrell tunsi silmiensä kostuvan ja hänen oli pakko pyyhkäistä silmäkulmaansa huokaisten. Jonain päivänä hän vielä pitelisi sylissään omaa lastaan, omaa jälkeläistään. Jos tämä tunne oli näin sanoinkuvailematon, niin miltä oman lapsen syleileminen tuntuisi?
Mies nosti kosteat silmänsä kätilöön, niiskaisi ja naurahti jälleen mykistetyn naurahduksen. Hieman noloa, kukaties. Hän tarttui varovaisesti naisen käteen, puristi sitä hellästi, ja päästi sitten irti.
"Kiitos", hän sanoi ääneti ja hymyili. Vaikka Jerrell näkikin edelleen mielessään naisen valkeat arvet, hän halusi uskoa, ettei niitä ollut tehnyt ihminen.

Kuuro mies käänsi kasvonsa Loricaan ja tämän esikoiseen, joka ei ilmeisesti enää peitellyt silmistään valuvia kyyneliä, sillä tämän toinen poski oli märkä. Jerrell levitti suunsa leveään hymyyn, ja toi sitten oikean suoristetun kämmenensä rinnalleen viittomamerkkiin, jonka sekä äiti että poika varmasti tunnistivat.
"Tyttö", Jerrell sanoi huulillaan viittoman tueksi, ja sai Lorican purskahtamaan onnelliseen itkuun. Hän luki äidin toistavan sanan uudelleen samalla, kun asteli synnyttäjän luo lapsi sylissään. Silas suukotti nauraen äitiään päälaelle ja sanoi tälle jotain samalla, kun Jerrell laski kuopuksen äitinsä syliin. Kyyneleet tipahtelivat väsyneen äidin poskia pitkin tämän rinnuksille ja maahan, ja tämä otti pienokaisen suojelevien käsiensä huomaan. Sinne lapsi todella näyttikin kuuluvan. Voimattomalla liikkeellä Lorica asetti toisen kätensä kumartuneen Jerrellin niskan taakse, ja painoi otsansa miehen otsaa vasten silittäen samalla tämän takaraivoa. Sitten hän päästi irti ja syventyi tutustumaan uuteen lapseensa, toiseen tyttäreensä. Silas painoi samanlaisen, hennon suukon myös uuden siskonsa otsalle ja puhui tälle, ilmeisesti tervehti, tai lausui jotain muuta hellyyttävää. Poika ja mies jakoivat tuttavallisen halauksen ja Silas soi kuurolle kiitollisen hymyn, johon hän vastasi nyökkäyksellä.

Jerrell nousi ja poistui kauemmaksi uudistuneesta perheenpuolikkaasta, jotta äiti saisi rauhassa ruokkia lapsensa. Paljaan rinnan näkemisessä ei kaiken äskeisen jälkeen ollut enää mitään hetkauttavaa, mutta Lorica halusi luultavasti siitä huolimatta välttää ylimääräisiä katseita - jos edes piittasi asiasta juuri vallinneiden olosuhteiden jälkeen. Mies kääntyi puolittain selin kolmikkoon ja katsoi sensijaan kohti kätilöä, jonka nimeä ei tiennyt. Kätilön tavarat oli ainakin onnistuneesti levitetty pitkin mättäitä, Jerrell totesi antaessaan katseensa vaeltaa heitä ympäröivässä alueessa. Sitten kuuro vasta muisti hevosen, silmiensä osuessa tuohon elikkoon, joka oli seissyt urheasti paikallaan koko äänekkään episodin ajan. Jerrell katsoi hevosta itsekseen päätään pudistellen. Mitähän eläin oli tästä ajatellut? Onneksi se sentään vielä seisoskeli heidän luonaan. Sitten Jerrell katsahti takaisin pisamaiseen kätilöön, mitä tämä sitten tekikin. Jatko oli miehelle epäselvää, sillä kaupunkiin oli pitkä matka, mutta ainakin he olivat vielä hengissä.

//Herttinen, tässähän nyt melkein itsekin liikuttuu :'D
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 1/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia