Wrong target

[Forte]

Rimedur tunsi olonsa vähän kiusaantuneeksi. Ei Ryusin, vaan lähinnä ihan oman itensä, takia. Hän tiesi olevansa huono ilmaisemaan sosiaalista puoltaan aika-ajoin, ja se johti yleensä väärinkäsityksiin. Rimedur kieltämättä vähän kadehti aina niitä, jotka osasivat olla niin helposti muiden kanssa. Niitä, joihin ympäristöllä ei tuntunut olevan mitään negatiivista vaikutusta, jotka saattoivat olla omia itsejään tilanteessa kuin tilanteessa. Oletettavasti Rimedur ehkä oppisi siihen vielä, kunhan eläisi tarpeeksi pitkään haltioiden parissa. Mutta oli miten oli, edes Rimedur, kuten varmaan ei kukaan mukaan, ei mielellään viettänyt aikaa sellaisten parissa, joiden seurassa ei tuntenut oloaan mukavaksi ja turvalliseksi. Ryus vaikutti luotettavalta ja ystävälliseltä, ja hänessä oli jotain hyvin rentouttavaa, jopa näin lyhyen kohtaamisen jälkeen. Kenties se oli samanlaisuus erilaisuudessa, ja aistimus siitä, että ainakin toinen heidän molempien verestään tuli joltain ei-niin-sosiaalisesti-hyväksyttävältä-olennolta.

No, ainakaan kummallakaan ei vaikuttanut olevan erityisen kiire mihinkään. Rimedur hymähti vähän.
"Kuin myös. Määritän itse työaikani, joten minulla ei ole esteitä, ellen tee niitä."
Rimedur kallisti vähän päätään, Ryusin puhuessa sosiaalisuuden hankaluudesta, ja pohti hetken aikaa vastaustaan. Hän nyökkäsi uuden ystävänsä sanoille.
"Ymmärrän hyvin, jaan sen tuntemuksen kanssasi."
Rimedur kuitenkin hymyili vähän rohkaisevasti Ryusille.
"No, en tiedä, miltä sosiaalisuudessa paras näyttää tai kuulostaa, mutta kyllä sinä olet ainakin hyvä. Jos et paras, niin hyvä."
Rimedur ei ollut varma, saattoiko sosiaalisia taitoja oppia samalla tavalla, mitä muita taitoja, mutta tähän asti kaiketi he molemmat olivat pärjänneet suhteellisen hyvin.
"Mielessä? No..en osaa heti sanoa mitään. Vietän niin vähän aikaa muiden kuin veljieni kanssa, etten ole koskaan edes oikein pohtinut, mitä ystävän kanssa voisi tehdä verrattuna heihin."

[Janni]

Ryus kuunteli Rimeduria, joka selitti kuinka ymmärsi mitä lisko yritti sanoa ja jopa antoi pienen rohkaisevan puheen. Ei Ryus ollut paras sosialisuudessa, mutta hyvä ja se riittäisi aivan hyvin.
Se sai liskon palaamaan rennompaan tilaan, niin kuin myös puheenaiheen vaihto. Mitä he tosiaan voisivat tehdä?
"Sinulla on sisaruksia." Ryus toisti kiinnostuneena, hänellä kun ei ollut muuta kuin hänen äitinsä. "Monta veljeä sinulla on?"

"Hmm... minusta veli tai sisiko on milkein sama asia kuin ystävä? Ei täysin, mutta melkein. Joten miksei ajanviettokin voisi olla melkein samanlaista?" Ryus ehdotti,
ollen kuitenkaan aivan varma voisiko ystävää verrata sisarukseen.

[Forte]

Ryus tosiaan vaikutti hieman rennommalta kuin aikaisemmin, kenties juuri Rimedurin rohkaisevien sanojen takia. Tosin, ei hän niistä kunniaa halunnut sen enempää ottaa.
"Kaksi. Toinen heistä on seppä ja toinen parantaja."
Rimedur kertoi kyllä mielellään veljistään, varsinkin, kun Ryus näytti olevan ihan utelias aiheesta. Sisarusten kanssa kasvaminen tietty toi tietynlaisia hyviä puolia, kuten sen, että aina oli jotain tekemistä ja piti oppia jakamaan. Ryus olisi luultavasti kertonut myös, mikäli hänellä oli sisaruksia, mutta Rimedur ei kehdannut kysellä asiaa sen enempää.
"No, onhan se totta, että sisarukset ova myös ystäviä. Suurimman osan ajasta."
Rimedur naurahti vähän. Tietysti, he kolme, kuten kaikki sisarukset jossain vaiheessa elämää, olivat joskus olleet eri mieltä asioista ja tapelleet siitä, tosin aina pelkästään sanallisesti. Aina ei voinut tulla toimeen oman perheensä kanssa, mutta onneksi, suurimman osan aikaa kyllä.
"He olivat kerran ihastuneet samaan naiseen. Silloin hetken jo pelkäsin, että jotakuta sattuisi."
Rimedur kertoi ohimennen, ennen kuin keskittyi taas itse aiheeseen.
"Kaiketi se voi olla samanlaista, jos vain on samat kiinnostuksen kohteet. Mitä me nyt yleensä teemme..metsästämme, autamme toistemme työssä, juttelemme, pelaamme jotain.."
Rimedur joutui oikein miettimään. Erikoista. Hän ei ollut koskaan sen kummemmin pohtinut, mitä teki. Kunhan teki, oikeassa seurassa asiat tulivat luonnostaan, eikä tarvinnut sen kumemmin miettiä tekemistä.

[Janni]

Kaksi veljeä, eli kolmikkona nuo viettivät aikaa. Jos Ryusilla olisi itselläänkin ollut sisaruksia, hän tuskin olisi näin ujo... Tosin olihan Rimedur vaikuttanut aralta, joten kenties se ei aivan kaikiin pädennyt, mutta taas toisaalta oli arkuus saattanut johtua silkasta pelosta liskon ulkonäköä kohtaan?
"Ovatko veljesikin puoliverisiä?" Ryus uteli.

Rimedur kertoi pohtivaan sävyyn mitä tuo yleensä puuhasi veljiensä kanssa.
Metsästys kuulosti Ryusista asialta, joka häneltkinä luonnistui. "Minäkin metsästän, mutta en ole ikinä metsästänyt kenenkään kanssa... En myöskään käytä minkäänlaisia aseita." Lisko kertoi, vilkaisten ohella Rimedurin jousipyssyä.
Hän tosiaan ei tarvinnut metsästämiseen muuta kuin lohikäärmeen aistit ja terävät kynnet.
Toki siinä oli huonot puolensa, jos hän ikinä yritti metsästää myydäkseen riistaa, kynnet pilasivat helposti hyvän taljan.

[Forte]

Rimedur pudisteli päätään Ryusin kysymykselle. Hän oli osannut jokseenkin odottaa sitä. Kun kyse oli veljistä tai siskoista, moni oletti heidän olevan lähtöisin samoista vanhemmista, luonnollisesti.
"Eivät, he ovat haltioita. En jaa samaa verta heidän kanssaan, minut löydettiin hyvin nuorena. Mutta olen kasvanut heidän kanssaan, joten he ovat yhtä lailla veljiäni."
Rimedur ei tiennyt, oliko hänellä oikeita sisaruksia. Tietysti, kuten kaikilla elävillä olennoilla, hänelläkin oli täytynyt olla äiti ja isä, mutta koska heistä ei ollut minkäänlaista tietoa, Rimedurin kasvattanut haltiaperhe oli toistaiseksi ainoa perhe, minkä hän tunsi, ja se riitti. Rimedur oli toki joskus miettinyt, mahtaisiko koskaan löytää samaa verta omaavia olentoja, mutta rehellisesti, ei hän ollut hirveän hanakasti etsinytkään. Tämä riitti. Hän oli onnellinen nykyisessä elämässään.

Mutta selvästi metsästäminen sopi heille molemmille, ja Ryusin mainitessa, ettei käyttänyt aseita, myös Rimedur laski jousensa ja nuoliviinin nojaamaan läheistä puuta vasten. Ne eivät olleet välttämättömiä.
"Tosin, metsästän aina vain silloin, kun olen nälkäinen, en koskaan huvikseni. Saatan jäljittää, mutten koskaan tapa eläintä turhaan. Joten jos sinulla ei ole nälkä, en mielelläni riistäisi minkään saaliin elämää."
Rimedur katsoi parhaaksi tarkentaa näkemystään elämän kunnioittamisesta. Mutta hän uskoi omaavansa tähän myös idean.
"Jos haluat, voimme muuttaa metsästyksen myös peliksi? Silloin ei tarvitse tappaa mitään. Se on tavallaan vähän samanlaista, kuin hippaleikki, mitä lapset joskus pelaavat. Yritetään jäljittää ja metsästää toinen metsästäjä. Toinen on piilossa ja toinen metsästää, tai sitten molemmat yrittävät metsästää toisiaan, ja se joka..hmm..miten sen nyt ilmaisisi..saa kiinni ja kaataa saaliinsa, saa pisteen."

[Janni]

Rimedurin veljet eivät olleet verisukua tuolle, mutta veljiksi toinen heitä kutsui. Ryus nyökkäili ymmärtävänsä.
Metsästys puolestaan oli Rimedurin kohdalla silloin tarpeen, jos tuolla oli nälkä. Tuo vaikutti kunnioittavan eläinten henkeä. "En minäkään huvikseni saalista, en edes tiennyt että joku saalistaisi huvikseen ilman syytä." Lisko totesi kummastellen."Niin ja ei minulla nälkä ole... ainakaan vielä."

Ryus kallisti päätään kysyvästi, Rimedurin ehdottaessa peliä jota he voisivat pelata. He metsästäisivät toisiaan. Hän ei ollut ikinä pelannut mitään peliä kenenkään kanssa.
"Onko tämä peli jota olet pelannut veljiesi kanssa?" Lisko kysyi.
"Ja mikä lasketaan kaatamiseksi, kun saa toisen kaadetuksi maahan?" Ryus kyseli pelin sääntöjä ja kuulosti siltä että oli ideassa mukana.

[Forte]

Rimedur olisi halunnut sanoa samaa, mutta valitettavasti hän kyllä tiesi joidenkin metsästävän huvikseen eläimiä. Kuulemma jotkut saattoivat tappaa uroshirven, jotta voisivat leikata sen sarvet ja laittaa seinälle. Tappaa nyt hirvi vain sarvien takia ja jättää ruho metsään? Elämän tuhlaamista, kerta kaikkiaan. Mutta ainakin Ryus näki asiat samalla tavalla Rimedurin kanssa, eikä halunnut metsästää muuten vain mitään eläimiä.
"No jos tulee nälkä, sitten voimme toki kaataa jonkin oikean saaliin."
Sitä voisi miettiä sitten, kun oli sen aika, mutta toistaiseksi Ryusille vaikutti kelpaavan hyvin Rimedurin ehdottama peli. Ainakaan siinä ei sattuisi ketään.
"Olen. Sen tarkoitus on hioa taitoja, lähinnä jäljittämisessä ja saalistamisessa."
Yleensä vain kahdesta haltiasta ei nykyään ollut vastusta juurikaan Rimedurille, sillä hän piiloutui helposti ja hänen aistinsa olivat terävät. Mutta oli se silti hauska ja hyödyllinen peli.

Ryusilla tosin oli hyvä pointti, kysyessään saaliin kaatamisesta. Rimedur silmäili Ryusia päästä varpaisiin.
"En tule kyllä ikinä onnistumaan sinun selätyksessä, joten kenties kaatamista voi hieman improvisoida? Sitä ei tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti. Esimerkiksi, jos saan painettua kynnet kurkullesi, ja voisin, noin hypoteettisesti, tappaa sinut, olen silloin myös kaatanut sinut."
Ryus näytti sen verran järkähtämättömältä, että ainoa tapa saada hänet maahan taisi olla vain yllätyksen tuoma etu, jos sekään.
"Ja varmuuden vuoksi kerron, minulla ei ole mitään erityiskykyjä. En osaa lentää tai muuttaa muotoani tai mitään muutakaan, mikä tekisi pelistä epäreilun. Voin myös luvata, etten kiipeä niin korkealle puuhun, etteikö minua saisi alas."

[Janni]

Hypoteettisesti? Ei Ryus noin hienoja sanoja ymmärtänyt, mutta Rimedur sen verran selitti asiaa, että hän tajusi mitä tuo tarkoitti. Jos kumpikaan heistä saisi tilaisuuden niin sanotusti tappaa, olisi peli peltattu.
Rimedur myös kertoi ettei omannut taitoja, jotka helpottaisivat peliä tupn kannalta, sekä tuo myös lupautui kiipeämästä korkealle puihin.
"Selvä... ja minäkään en ole sen erikoisempi. Näet jo kaikki niin sanotut aseeni, kynteni ja kokoni." Lisko päätti itsekin kertoa.

"Entä puolustautuminen? Yleensä saaliseläimet pyrkivät pakoon, itse yrittäisin pistää hänttiin, jos minua uhattaisiin." Ryus pohti.
Hän ei tahtonut jättää mitään sääntöä tietämättä, hän tahtoi pelin olevan reilu ja harmiton.
Tämä itseasiassa alkoi hetki hetkemmältä kuulostamaan entistä hauskemmalta idealta, eivätkä he olleet edes aloittaneet peliä.
"Niin ja saalistammeko toisiamme yhtä aikaa vai vuorotellen?"

[Forte]

Ryus vaikutti haluavan olla hyvin perillä säännöistä, mutta Rimedur ei ollut varma, miten paljon sääntöjä loppujen lopuksi oli. Hän itse pelasi tätä peliä joka kerta vähän eri tavalla, ja improvisoi matkan varrella. Ainoa sääntö, joka pysyi kerrasta toiseen oli se, ettei ketään saanut satuttaa. Muuten peli oli suhteellisen joustava.
"Puolustautuminen on ihan sallittua. Kaikki keinot on käytettävissä, jotta vain ei joudu saaliiksi, oli se sitten pako tai taistelu. Saa niitä yhdistelläkin."
Oletettavasti he molemmat pystyivät potentiaalisessa tilanteessa puolustautumaan toisiaan vastaan, mutta Rimedur silti mieluummin pakenisi, jos saisi tilaisuuden.
"Jos haluat voin vaikka aluksi yrittää saada minut kiinni. Anna minulle vain jonkin verran etumatkaa, ettei tämä ole liian helppoa."
Rimedur laskeutui neljälle raajalle ja muutamalla kepeällä ja pitkällä tiikerinloikalla hyppi kauemmas, katsoen vielä kuitenkin kerran taakseen ja virnuili hieman leikkisästi.
"Tosin saatan yrittää saalistaa samalla myös sinua, joten älä pelästy, mikäli putoan niskaasi kesken jahdin."
Rimedur kulki yhtä hyvin kahdella kuin neljälläkin raajalla, ja tällaisessa tilanteessa, missä piti pysyä huomaamattomana ja matalana, neljä oli parempi. Puolidemoni tunsi jännityksen kihelmöivän ihonsa alla, tämä vaikutti hyvin erilaiselta mitä yleensä. Haltioilla oli toki hyvät aistit, mutta ne olivat rajalliset. Kerta Ryus oli osittain lohikäärme, Rimedur epäili, että hänen tarkkoja aistejaan voisi olla jopa vaikea piiloutua.

[Janni]

Ryus sai vastauksen kysymykseensä, jonka myötä kaikki säännöt olivat aikalailla ymmärretty tai ei hän ainakaan mitään kysyttävää tähän hätään keksinyt.
Peli alkaisi Rimedurin ollessa ensimmäisenä saalistettavana, tosin toinen kyllä yrittäisi saalistaa myös Ryusia, mutta lisko olisi kuitenkin enemmän jäljittäjän asemassa. Oli varottava, ettei Rimedur pääsisi yllättämään.
Puoliverinen laskeutui neljälle jalalle ja loikkasi kepeästi kauemmas Ryusista, ennen kuin lähti juoksemaan pois päin.
Ryus antoi Rimedurin pyynnöstä etumatkaa ja odotti niin kauan, ettei nähnyt enää toista. Ei hän muuten voisi jäljittää.

Äänienkin kaikottua lähti Ryus kulkemaan suuntaan mihin Rimedur oli kadonnut. Lisko hengitti syvään, ottaen kaiken hajun irti ympäristöstään, minkä Rimedur oli jättänyt jälkeensä. Puolilohikäärmeen aistit olivat todellakin normaalia ihmistä moninkertaisesti paremmat, eivät ne täysveriselle lohikäärmeelle vetäneet vertoja, mutta hyötyä niistä oli.
Ryus laskeutui itsekin neljälle raajalle kiihdyttäen samalla hieman vauhtia. Katse poukkoili ympäristossä, siinä missä liskon kuonokin, jäljittäen hyvin tuoretta hajuvanaa. Lisko kyllä pysyisi hyvin Rimedurin jäljillä, ellei tuo tekisi vanalleen jotain, joka eksyttäisi liskon kurssilta.

[Forte]

Rimedur loikki pitkiä, koko kehon pituisia loikkia läpi maaston, ja välillä pysähtyi sen verran, että kuuntelisi ympäristöä. Tämä oli kerta kaikkiaan niin jännittävää, olla yhtä aikaa metsästäjä ja saalis. Ja käyttää kaikkia aistejaan. Tämä oli jollain tavalla eläimellisempää kuin yleensä, sillä normaalisti jäljittäessään, Rimedur kulki kahdella raajalla ja piti joustaan mukana. Nyt hän liikkui kuin kissapeto aluskasvillisuuden seassa, varoen aiheuttamasta ääniä tai säikyttämästä liikkelle mitään eläimiä, jotka voisivat paljastaa hänen olinpaikkansa. Rimedur hyppäsi suurehkon kivenlohkareen päälle ja tarkasteli sieltä käsin ympäristöä. Hän voisi jatkaa juoksemistaan, mutta epäili, ettei Ryusilla ollut vaikeuksia jäljittää maata pitkin kulkevaa riistaa. Rimedur hymyili itsekseen, hän ei halunnut pelin olevan liian helppo.

Muutamalla nopealla loikalla Rimedur hyppäsi kiveltä maahan ja suuren puun runkoon kiinni, kiiveten ketterästi oksistoon. Toki, hän oli luvannut, ettei kiipeäisi liian korkealle, ja kyseiset oksat olivat sen verta matalia, että Ryus ylettyisi kyllä, mutta ehkä oksalta oksalle meneminen sotkisi hieman Ryusin suuntavaistoa, ja Rimedur saisi etumatkaa jälleen. Tasapainotellen kulkuaan hännällään, Rimedur loikki muutaman puun välin matalilla, paksuilla oksilla, varoen kahisuttamasta lehtiä, ja pysähtyi sitten hetkeksi taas kuuntelemaan, mahtoiko Ryus olla missä päin metsää.

[Janni]

Ryus ei ollut rakenteeltaan yhtä ketterä, joten ei kyennyt varomaan kunnolla tekemästä ääniä tiheikössä. Puunoksilla pesivät linnut varoittelivat tovereitaan liskon kulkiessa ohi. Ryusille itselleen se kuulosti vain tavalliselta linnun sirkutukselta.
Tämä peli alkoi hiljalleen tuntua miltei oikealta metsästykseltä, ehkä jopa jännemmältäkin. Ihmismäiset vaistot alkoivat jäädä takasijalle, kun taas eläimenvaistot ottivat vallan.
Ryus löysi pian itsensä kivenlohkareen luota, jonka päältä Rimedur oli hajun perusteella kulkenut ja siitä takaisin alas ja puun luokse.
Puolilohikäärmeen oli pysähdyttävä, hajuvana kulki puunrunkoa ylös, jonka oksistoon tämä nyt katseli. Ei Rimedur tietenkään olisi jäänyt piilottelemaan oksistoon, todennäköisesti tuo oli jatkanut matkaa puusta puuhun.
Ryus oli jo todistanut kykenevänsä kiipeämään puuhun, mutta hän ei ollut yrittänyt hypätä puusta toiseen. Ajatus tuntui kömpelöltä ja se kuluttaisi aikaa.

Puolilohikäärme näytti pohtivan hetken aikaa vaihtoehtojaan, ennen kuin päätti kiivetä vieressä olevan kivenlohkareen päälle ja nousta kahdelle jalalle. Lisko päästi petomaisen karjahduksen, joka kaukui pitkälle ja pelästytti lintuja lentoon monen metrin säteellä. Jokunen lähistöllä ollut jänniskin pinkaisi kiireeseen juoksuun. Jos hän oli saaliilleen myös saalis, olisi tuon vuoro jäljittää hänet. Ryus ei kuitenkaan jäänyt kivenpäälle helpoksi syötiksi, vaan kyppäsi alas ja laskeutui maan tasolle, toivoen tiheikön suojaavan häntä edes hieman. Liskon katsen oli kohdistettu ylös puunoksiin.

[Forte]

Pelkästään karkuun juokseminen olisi mitä luultavimmin ollut suhteellisen helppoa. Piti vain pysytellä tarpeeksi kaukana saalistajasta, tässä tapauksessa Ryusista, mutta kuten Rimedur oli todennut pelin alkaessa, hän saattoi myös olla saalistaja. Siksi hän ei halunnut liian kauas ja liian nopeasti, vaan pysähteli ja yritti paikallistaa Ryusin. Ollakseen niinkin isohko puolilohikäärme, hän osasi kieltämättä pysyä hyvin näkymättömissä, joten Rimedur hyppäsi muutaman oksan verran takaisin päin.

Valmistautuessaan hyppyyn seuraavalle oksalle, ilmassa kantautui voimakas karjaisu. Se sai linnut säikähtämään ja lehahtamaan lentoon, ja samalla häiritsi myös Rimedurin keskittymistä kesken hypyn, ja sai puoliverisen tipahtamaan oksistosta. Yleensä hän laskeutui suhteellisen tyylikkäästi, mutta tällä kertaa tuloksena oli vain äänekäs mätkähtäminen maahan. Hetken Rimedur pudisteli päätään, ennen kuin hyppäsi takaisin jaloilleen. Voimakas karjaisu herätti jotain hyvin primitiivistä ja eläinmäistä Rimedurin vaistoissa, kaikista pohjimmaiset vietit joko taistelusta tai pakenemisesta. Puoliverisen pupillit kapenivat viiruiksi, hänen kuullessa askeleita, jotka olivat aivan liian painavat ollakseen mitään muuta kuin Ryus. Varovasti ja matalaksi painautuneena, Rimedur peruutti kauemmas, etsien katseellaan jotain piiloa. Jos hän kiipeäisi nyt, Ryus varmasti huomaisi hänet.

[Janni]

Ryus saattoi kuulla vaimean tömähdyksen jossain kaukana, maakin värähti olemattomasti jalkojen alla. Sitä ei normaali ihminen olisi osannut ottaa huomioon. Lisko painautui miltei maata vasten, lähtien nelinraajoin liikkumaan suuntaan, johon vaistot häntä veivät. Kynnet painautuivat pehmeään maaperään, häntä luikersi perässä, hipoen maata yrittäen tuntea jotain.
Vaistot tuntuivat yhtä herkiltä niinkuin yleensä saalistaessa, toivottavasti puolilohikäärme ei unohtanut tämän olevan vain leikkiä.

Tuttu haju tuntui palaavan takaisin, hän oli lähellä, mutta Rimeduria ei vielä näkynyt. Lisko pysähtyi hetkeksi, tuntien saaliinsa olevan todella lähellä. Ryus päätti tehdä äkkinäisen loikan eteenpäin, ei hän uskonut iskevänsä kiinni Rimeduriin, mutta jos tuo oli lähellä, ehkä hän säikäyttäisi tuon ja saisi selville tuon olinpaikan.

[Forte]

Rimedurin kyky olla aivan paikoillaan ja sulautua varjojen väreihin tulivat nyt hyödyksi. Puolverinen tunsi, miten hänen sydämensä hakkasi voimakkaammin, Ryusin ilmestyessä näkyviin. Hän ei opllut näemmä vielä nähnyt Rimeduria, mutta eleistä päätellen haistoi tai kuuli. Rimedur painoi kynsiään maata vasten, jännittäen kaikki lihaksensa joko pakoa tai puolustautumista varten. Hän ei uskaltanut liikkua, silä silloin Ryus olisi huomannut hänet, joten oli parempi pysyä hiljaa ja paikoillaan, ja toivoa, että Ryus menisi ohitse.

Rimedur seurasi jännittyneenä Ryusin kulkua. Hän tiesi olevansa aivan liian kevytrakenteinen voittaakseen Ryusin kokoista olentoa, joten puoliverinen koki parhaaksi piilotella. Tuntui, että kaikki järkevyys ja looginen ajattelu oli kadonnut, ja jäljellä oli vain villit vaistot ohjaamassa tilannetta. Ja kun Ryus loikkasi pitkän loikan eteenpäin, Rimedurin selkärangasta tuli käsky paeta, vaikka järkevä puoli olisi pysynyt paikoillaan. Rimedur tunsi maan tärähtävän, Ryusin laskeutuessa voimalla, ja loikkasi saman tien piilostaan sivummalle, puolilohikäärmeen ohitse. Hän ei tiennyt, kumpi heistä oli nopeampi, mutta hän tiesi kiipeävänsä paremmin, joten Rimedur juoksi neliraajoin kohti lähintä puuta.