Wrong target

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 19 Loka 2015, 08:37

Ryus tarjoutui olemaan saalis, luultavasti suurempien konfliktien välttämiseksi. Rimedur hymyili ja nyökkäsi. Hän pysähtyi, ja antaisi puolestaan Ryusille mahdollisuuden saada etumatkaa ennen saalistuksen alkua.
"Jos vain haluat."
Kenties tämä oli kieltämättä hyvä idea, saaliin rooli oi paljon vähemmän agressiivisempi, ja Rimedur pyrkisi siihen, ettei säikäyttäisi liian voimakkaasti puolilohikäärmettä. Säikähdys muuttui helposti nimittäin puolustautumiseksi ja agressiivisuudeksi, jos pakoon ei päässyt. Koska kumpikaan heistä tuskin halusi mahdollista uusintaa äskeisestä kohtauksesta, oli paras olla varovaisempi.

Rimedur kiipesi yhden puun oksalle ja asettui mukavasti sille, kuin leopardi keskipäivän kuumalla.
"Annan sinulle etumatkaa, ainakin jonkin verran."
Rimedur hymähti rentona.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Loka 2015, 09:04

Ryus sai luvan olla saalis tällä kertaa, joten lisko saattoi kääntyä kannoillaan ja lähteä juoksemaan suuntaan josta he olivat aiemmin tulleet, sillä välin kun Rimedur antoi hänelle etumatkaa.
Kauaa ei kestänyt kun lisko oli jälleen vauhdissa nelin raajoin, seuraten samaista reittiä takaisin päin. Näin Ryus sai sekoitettua hajuvanansa siihen samaiseen, jonka oli jättänyt jälkeensä tänne tullessaan.
Aloituspisteeseen puolilohikäärme ei kuitenkaan juossut, noin puolivälissä tämä pysähtyi ja vilkaisi olkansa yli taakseen. Metsä oli hiljainen, hänellä oli hyvin etumatkaa.

Vaikka peli oli jälleen alkanut, saattoi lisko tuntea kuinka pidätteli vaistojaan. Hän ei halunnut kuunnella taikka haistaa ympäristöään niin tarkasti, tunne oli epämukava, epäluonnollinen, mutta se oli tehtävä jottei hän sattuttaisi ketään.
Ryus päätti yrittää puuhun kiipeämistä, muttei tämä korkealle kiivennyt kun yritti hypätä puusta toiseen päästäkseen kauemmas jättämästään vanasta. Lisko ei kuitenkaan laskelmoinut hyppyään kunnolla, kuin ei myös puun vahvuutta. Puu oli aivan liian heiveröinen ja se lähti ratisten kaatumaan juuriltaan puolilohikäärmeen tarrattua siitä kiinni.
Lisko murahti turhautuneena kaaduttuaan puun mukana maahan, ei tälle mitään kuitenkaan käynyt. Liskon täytyi lähteä jatkaamaan matkaansa ja toivoa ettei Rimedur pistäisi merkille kaatunutta puuta tai ääntä joka siitä oli lähtenyt. Ehkä nopeus tällä kertaa ratkaisi?
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 19 Loka 2015, 10:54

Rimedur seurasi katseellaan Ryusin menoa, muttei liian pitkään, jottei heti löytäisi puolilohikäärmettä. Kieltämättä Rimedurille ei ollut ihan niin helppoa olla saalistajan roolissa, sillä hän kieltämättä piiloutui ja pakeni paremmin, kuin hyökkäsi. Mutta tosiaan, ehkä näin päin tilanne oli parempi, heidän molempien kannalta. Rimedur odotteli rauhassa ja venytteli samalla hieman raajojaan, ennen kuin lopulta päätti lähteä liikkeelle. Alkuosuus oli suhteellisen helppoa, puoliverisen tarvitsi vain lähteä samaan suuntaan, mihin oli nähnyt Ryusin menevän, mutta siitä eteenpäin pitäisi olla tarkkana. Tällä kertaa hän ei voisi pysytellä pelkästään oksistossa turvassa.

Rimedur kuulosteli ympäristöä tarkkaavaisena, yrittäen paikallistaa jotain ääntä, mikä viittaisi Ryusin läsnäoloon. Aluksi metsä oli aivan hiljainen, ainoastaan jotain lintujen hiljaisia sirkutuksia kuului välillä, mutta sitten jotain paljon suurempaa ja raskaampaa. Puun kaatuminen, kun se repeytyi juuriltaan ja natisten vajosi metsänpohjaan. Sellaisen äänen täytyi olla jonkin ison olennon aiheuttama, ja tällä hetkellä, metsässä tuskin olisi mitään sen isompaa, kuin Ryus. Rimedur hyppäsi nopeasti alas oksaltaan, hän ei halunnut menettää tuoretta vanaa, ja lähti juoksemaan äänen suuntaan pitkin neliraajaloikin.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Loka 2015, 11:49

Ryus ei voinut nyt kuin juosta. Hän tiesi puun rasahduksen kaikuneen pitkälle, olisi riskialtista yrittää kiivetä puuhun toistamiseen, se veisi aikaa.
Lisko voisi nyt vain tovoa olevansa nopeampi, kuin Rimedur.
Suoraa reittiä Ryus ei kuitenkaan juosut, tämä otti välillä isoja lokkia sivulle, tehden reitistään mutkikkaan. Ehkä toinen joutuisi pysähtymään välillä löytääkseen oikean reitin, jos Rimedur kykeni samalla lailla jäljittämään niin kuin hän hajuaistillaan.

Pitkälle lisko jaksoi juosta, kunnes tämän oli pakko höllätä vauhtiaan ja pian tämän oli pakko pysähtyä. Lisko huohotti, pysytellen samalla hyvin matalana, ei hän piiloon päässyt, mutta ei häntä kaukaa huomaisi.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 19 Loka 2015, 22:27

Rimedur ei ollut niin hyvä jäljittäjä, mitä pakenija. Hänen hajuaistinsa ei ollut niin tarkka, mitä oletettavasti Ryusilla, kerta puolilohikäärme oli löytänyt hänet niinkin pian. Rimedur keskittyi kuuntelemaan, mutta enää hänen metsästystoverinsa ei pitänyt samanlaista ääntä, kuin aikaisemmin. Ja juostessa oli muutenkin vaikea keskittyä kunnolla kuuntelemiseen. Rimedur pysähtyi seuraavan kerran, kun löysi puun, jonka Ryus oli kaatanut. Tarkkaavaisena puoliverinen käytti jonkin aikaa siihen, että kierteli rungon ympärillä, etsien reittiä, mihin suuntaan Ryus oli lähtenyt. Hänellä kesti jonkin aikaa, mutta lopulta Rimedur uskoi löytäneensä oikean reitin. Hänen silmänsä kapenivat jälleen viiruiksi ja jahdin huuma kävi läpi ruumiin, puoliverisen noustessa jaloilleen ja päästäessä ilmoille ulvonnan kaltaisen, korkeataajuisen äänen.

Ollessaan varma, mihin suuntaan piti kulkea, Rimedur nopeutti juoksemistaan. Hän oli suhteellisen nopea, mutta joutui pysähtymään harmillisen usein ja ottamaan uudelleen selkoa suunnasta, sillä Ryus yritti harhauttaa hänet moneen otteeseen. Toimivaa, mutta pian puoliverinen oli taas pelissä mukana, erotettuaan oikean reitin valepolkujen seasta. Koska reitti oli selvä, ja Rimedur oli suhteellisen varma, ettei Ryus voinut olla pitkällä, puoliverinen kiipesi taas oksistoon. Se antoi hänelle mahdollisuuden tarkkailla ympäristöä pidemmältä säteeltä, ja huomata vähäisimmänkin liikkeen.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Loka 2015, 22:49

Tasaten hengitystään Ryus saattoi kuulla ulvontaa jostain kaukaa. Se sai liskon kohottamaan päätään ja silmäilemään äänen suuntaan, hän ei nähnyt liikettä ja ääni oli tullut sen verran kaukaa, että hänellä oli vielä aikaa.
Ryus lähti jälleen liikkeelle, juosten nelin raajoin, vauhti ei kuitenkaan ollut yhtä nopea kuin aiemmin. Juokseminen ja vaistojen pidätteleminen väsyttivät, ehkä jopa rasittivatkin miestä.
Hän ei yllensä näin paennut, puolilohikäärme oli saalistaja, joka jäljitti ja väijyi saalistaan.

Jälleen lisko jatkoi poukkoiluaan puolelta toiselle, tietämättä kuinka lähellä Rimedur mahtoi olla. Juokseminen teki sen verran ääntä, ettei hän saattanut kuulla oksiston havinaa tai kuivien lehtien kahinaa.
Ryus oli luullut saaliin roolin olevan helppo, vain pakenemista, mutta se oli todella uuvuttavaa. Oli hän hyvässä kunnossa, mutta kookas keho oli tottunut kuluttamaan kaikki voimansa nopeasti, eikä hitaasti kestääkseen pitkiä matkoja.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 20 Loka 2015, 12:55

Saalistajan yksi helppo piirre verrattuna saaliiseen oli mahdollisuus pysähtyä hetkeksi, tarkastella ympäristöä ja samalla vetää hieman henkeä. Rimedur ei ollut niin uupunut, mitä paetessaan aikaisemmin, ja hän saattoi keskittyä paremmin jahtiin. Puoliverinen liikahti äkisti ja nojautui oksallaan eteenpäin, kuulessaan ääntä. Oksien ja lehtien kahahtelua ja rapinaa. Siitä ei voinut erehtyä. Ryus oli iso kaveri, joten sellainen tahtomattaankin piti ääntä. Rimedur ei enää laskeutunut puusta, hän seuraisi enemmän ääntä kuin hajua, ja yritti samalla myös saada näköyhteyden Ryusiin.

Oli miltei koomista, miten puoliverinen saattoi hukata niin ison olennon, mitä Ryus oli. Hän ei ollut vielä nähnyt ystäväänsä, vaikka välillä kuuli kyllä, mikä auttoi häntä pysymään oikealla reitillä, silloinkin, kun häntä selvästi yritettiin harhauttaa muualle. Metsän varjot antoivat hyvän suojan Rimedurin aivan mustalle iholle, ja paikallaan ollessaan hän miltei katosi täysin, saaden mahdollisuuden tarkastella ympäristöä huomaamattomasti. Tosin nyt siitä ei ollut paljoakaan apua, koska hänen piti pysyä liikkeessä, saaliinsa perässä. Kynnet rapisivat vasten kaarnaa, Rimedurin kiivetessä hieman korkeammalle, ja hypätessä sitten seuraavaan puuhun. Hän pysähtyi miltei saman tien niille sijoilleen oksalla, ja painautui matalaksi. Puoliverinen erotti Ryusin tummahkon kehon ääriviivat kauempana. Nyt piti päästä lähemmäs, aivan hiljaa, sillä Rimedur saattoi "kaataa" Ryusin ainoastaan yllätyksen avulla. Voimissa hän ei pärjäisi ystävälleen.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 20 Loka 2015, 13:31

Lisko ei enää juossut, tämä huohotti ja yritti tasata hengistystään. Ryus kyllä edelleen liikkui, mutta vain kahdella jalalla, yrittäen pysyä matalana, joka isokokoiselle liskolle oli tietenkin vaikeaa.
Häntä laahasti perässä, tehden ääntä siinä missä askeleetkin.

Uupumuksesta huolimatta Ryus antoi katseensa kulkea pitkin metsä maisemaa, vilkuillen välillä ylös puihin, jos sattusi näkemään toveristaan vilaukselta. Hän oli todella helppo saalis, jos hän ei ennettäisi näkemään Rimeduria ennen kuin tuo hyökkäisi.
Lisko lähtisi pian jälleen juoksemaan, kunhan jalat lakkaisivat kihelmöimästä ja henkeen ei enää pistäisi.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 21 Loka 2015, 11:36

Rimedur tiesi, ettei hän ollut näkymätön, ei sinne päinkään, mutta hän pysyi melko hyvin piilossa, jos pysyi paikoillaan. Eri asia sitten oli, mahtaisiko Ryus haistaa hänet. Toivoa saattoi, että iso puolilohikäärme olisi enemmän keskittynyt pakenemaan kuin etsimään saalistajaansa. Ainakin Rimedurin piti vielä etsiä hänet. Ryusin kuuli, ja osittain hänet myös näki, mutta nyt piti enää päästä lähemmäs huomaamattomasti, mikä ei ehkä olisi ihan niin helppoa, kuin pelkkä jäljittäminen. Rimedur tasapainotteli kulkua hännällään, ja liikkui nyt hitaammin ja varovaisemmin, etsien hyvää kohtaa asettaa kätensä tai jalkansa, ettei päästäisi pienintäkään ääntä. Pikku hiljaa Ryusin hahmo näkyi selkeämmin, ja Rimedur pysähtyi tarkkailemaan tilannetta uudelleen.

Mutta hänellä tulisi kiire hyökkäyksensä kanssa. Ryus katsoi välillä puita, mikä oli järkevää. Oletettavasti hän oli oppinut Rimedurin tekniikan, joten puoliverisen piti olla erityisen tarkkana. Sitä paitsi, Ryus oli nähtävästi levähtänyt tarpeeksi, ja oli aikeissa jatkaa matkaa. Rimedurin oli nopeasti päätettävä, mitä hän oikein tekisi, sillä Ryus mitä luultavimmin huomaisi hänet pian joka tapauksessa. Rimedur oli niin lähellä, ettei nyt auttanut muu kuin hyökätä tai luovuttaa. Joten sen enempää miettimättä, Rimedur loikkasi pitkällä loikalla oksaltaan kohti Ryusia. Hän tähtäsi aina selkään, jotta voisi joko kaataa saaliin, tai sitten kiertää raajansa sen ympärille ja purra kaulan sivusta. Kaikki tosin riippui siitä, osuisiko Rimedur Ryusiin ollenkaan.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 21 Loka 2015, 12:13

Ryus silmäili vielä viimeisiä kertoja puiden latvoihin, ennenkuin ajatteli lähteä juoksemaan. Sitä lisko ei kuitenkaan ehtinyt tekemään, kun puunkahahdus sai hänet kääntämään katseensa olan yli.
Lisko näki Rimedurin hahmon, tuo oli hypännyt puusta ja oli selvästi aikeissa kaataa hänet.
Ensimmäinen vaisto Ryusilla oli puolustautua ja tämä avasikin ison kouransa tarttuakseen toiseen, mutta sen tajutessaan perääntyi lisko, peläten että satuttaisi toista.
Se tietenkin johti siihen, että Rimedur tuli päälle, kaataen puolilohikäärmeen niin kuin oli aikonutkin.
Ryus ei pistänyt hanttiin, lisko näytti luovuttaneen jo samaisella hetkellä, kun oli estänyt itseään.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 21 Loka 2015, 12:47

Yleensä Rimedur tähtäsi tällaisissa saalistuksissa selkään, koska se oli vaikea alue itsensä puolustamisen kannalta. Mutta kaikesta varovaisuudesta ja hiljaisuudesta huolimatta, Ryus oli huomannut hänet ja kääntynyt ympäri, ja hänellä oli mahdollisuus tarttua nyt Rimeduriin, joka ei kesken hypyn enää voinut muuttaa suunnitelmaansa tai suuntaansa. Oletettavasti hänestä tulisi, toistamiseen, saalis. Rimedur ei voinut muuta kuin viedä sen loppuun minkä aloittikin, ja katsoa sitten, mitä tapahtuisi.

Puoliverisen hämmästykseksi, hän onnistui kuitenkin jysähtämään vasten Ryusin rintakehään ja kaatamaan hänet, vaikka hetken Rimedur olikin luullut joutuvansa Ryusin kynsien uhriksi. Puoliverinen ei aikaillut, vaan otti tilanteesta hyödyn saman tien, saatuaan saaliinsa maahan. Hän oli, mitä luultavimmin, kevyempi ja heikompi, joten Ryus saisi helposti hänet pois päältään, jos halusi, joten Rimedurin piti olla nopeampi. Terävät kynnet ilmestyivät jälleen sormenpäihin, painautuen vasten Ryusin kurkkua ja Rimedur hymyili voitonriemuisesti.
"Piste minulle. Eli tasapeli."
Puoliverinen naurahti ja veti kyntesä takaisin sisään.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 21 Loka 2015, 13:28

Olisi ehkä voinut jopa sanoa, että Ryus oli antanut Rimedurin voittaa helposti ja niin ehkä olikin käynyt, mutta lisko ei siitä oikein piitannut, hän tahtoi vain olla varovainen. Rimedur olisi viiltänyt liskolta kurkun auki, jos tämä ei olisi ollut peli, toinen osasi todella hyvin hillitä itseään.
"Yllätit minut." Puolilohikäärme totesi, vaikkei puhunutkaan aivan totta, mutta yllättävästi toinen oli saanut hänen ison ruhonsa kaatumaan, kun vertasi kuinka paljon kevyempi toinen mahtoi olla.
"Onko siis hyvä päättää siihen vai kuuluuko tätä pelata monta erää?" Ryus uteli, noustessaan ylös maasta.

Vaikka Rimedur oli vaatinut pelin jatkamista aikaisemmin, jottei Ryus pelkäisi satuttamista, ei lisko voinut pienelle pelolleen mitään. Oli jotenkin ristiriitaista joskus haikailla sitä, kuinka elämä olisi helpompaa, jos hän olisi täysiverinen lohikäärme, mutta kun hän kykeni inhimilleseen ajatteluun, ei Ryus tahtonut satuttaa ketään.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 21 Loka 2015, 17:42

Rimedur siirtyi Ryusin vierelle ja hymyili tietäväisen näköisenä. Hän ei ollut sentään ihan hölmö puoliverinen, vaan oli huomannut kyllä, että Ryus oli antanut hänen voittaa. Kenties kyseessä oli pelko aikaisempaa tapahtumaa kohtaan, tai sitten Ryus vain halusi antaa Rimedurin tuntea itsensä paremmaksi metsästäjäksi. Joka tapauksessa, hän tiesi saaneensa voiton lievästi vilpillisesti, mutta kerta molemmat olivat nyt tasoissa, se riitti Rimedurille. Hän ei niinkään välittänyt, voittiko vai hävisikö, kunhan molemmilla oli hauskaa.
"Jos haluat, voimme päättää tähän, ku olemme tasoissa. Silloin molemmat ovat voittajia."
Puoliverinen hymähti vähän ja venytteli kunnolla raajojaan. Se oli ollut hauska peli, mutta yllättävän väsyttävä.

Koska metsästys, niinkin hauskaa kuin se oli, saattoi aiheuttaa nähtävästi Ryusille hieman itsehillinnän menettämistä, ei tosiaan kannattanut jatkaa enää. Ellei kyseessä ollut oikea metsästys.
"Mitä seuraavaksi? Jos sinulle on ehtinyt tulla nälkä, voimme yrittää löytää jotain oikeaa metsästettävää."
Rimedur ehdotti.
"Kunhan ensin lepään hetken."
Hän lisäsi varmuuden vuoksi.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 21 Loka 2015, 18:04

Ryus nyökäsi sen merkiksi, että tähän oli hyvä lopettaa, parempi hänelle. Rimedur uteli mitä he tekisivät seuraavaksi, mahtoiko liskolla olla vielä nälkä. Peli kyllä oli ollut uuvuttava, mutta ei hänen vatsansa vielä ruokaa huutanut.
Tosin se olisi juuri sopiva aika ryhtyä metsästämään, koska nälkä olisi kova kun saalis oli napattu.

"Ei kuoleman nälkä, mutta jos haluamme syödä, olisi hyvä kyllä aloittaa etukäteen." Lisko vastasi. Oikea metsästäminen olisi paljon mukavempaa, ei sillä olihan ensimmäinen erä ollut hauska, mutta tapa jolla se oli päättynyt, oli pilannut pelin, ainakin liskon osalta.
"Samoin." Ryus totesi, Rimedurin pyyntöön, ei tässä vielä kiire ollut.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 22 Loka 2015, 12:55

Oikean riistan metsäsäminen vaikutti molemmista hyvältä idealta, muta vielä paremmalta vaikutti sillä hetkellä pieni mahdollisuus lepoon. Äskeinen peli oli nähtävästi vienyt molemmilta energiaa, ja Rimedur oli vain tyytyväinen, saadessaan hetkeksi heittäytyä selälleen maahan. Ei hän tietenkään kuoleman väsynyt ollut, mutta hiukan uupunut kuitenkin.
"Ehkä oikea metsästys sopii paremmin sinulle. Saat käyttää koko kapasiteettisi."
Rimedur hymähti. Hän ei kantanut mitään kaunaa Ryusia kohtaan aikaisemmasta välikohtauksesta, ja nyt se jo tuntui asialta, jolle saattoi nauraa.
"Sitä paitsi, näytti se varmaan aika hassulta. Roikun pää alaspäin, kuin teuraseläin."
Puoliverinen ei halunnut, että Ryus kantaisi pahaa omatuntoa tapahtuneesta, kerta Rimedurkaan ei niin tehnyt. Se tuntui epäreilulta. Ja olihan mahdollista, että Ryus oppisi pelaamaan peliä vielä nätisti, ettei samanlaisia vaaratilanteita tullut. Ehkä jos Ryus voisi pelata joidenkin yhtä voimakkaiden olentojen kanssa.

Maattuaan omasta mielestään tarpeeksi pitkään, Rimedur nousi jaloilleen ja venytteli kissamaisesti. Koko pelin ajan hän oli tehnyt pieniä huomioita siitä, millainen saalistaja Ryus oli.
"Taitomme tukevat toisiaan. Olet vahva ja hyvä jäljittäjä, kun minä olen nopea ja ketterä. Kenties saamme yhdessä kaadettua jonkin isomman eläimen."
Yleensä Rimedur metsästi jousellaan, mutta ei hänelle ihan pelkin kynsin ja hampain tappaminenkaan ollut mitään uutta.
"Paitsi, miten yleensä syöt saaliin? Raakana vai kypsennettynä?"
Forte
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron