Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 25 Syys 2015, 23:29

Aurinko oli jo laskenut mailleen, ja metsä joka päivisinkin oli helposti varjoisa ja hämärä oli nyt melkeinpä säkkipimeä. Näihin aikoihin metsässä tuskin olisi olettanut liikkuvan yhtikäs ketään, paitsi mahdollisesti eläimiä jotka karttivat päivänvaloa siinä missä moni muu pimeää. Puiden siimeksessä olikin varsin hiljaista, mutta kaikki merkit elämästä eivät kuitenkaan olleet kadonneet. Sillä vaikka siitä ei ääntä lähtenytkään, kajasti puiden lomasta kevyt nuotion loimu, paljastaen ainakin yhden matkalaisen läsnäolon... tai jos tarkkoja oltiin, yhden paikallisen tämänhetkisen yösijan.
Muutaman kookkaan puun väliin, paikkaan joka tarjoaisi ainakin hieman suojaa mahdollisilta syyssateilta, oli leiriytynyt yksinäinen hahmo. Jo kauempaa saattoi nähdä, että tämä oli varsin kotonaan metsässä. Pieni leiri oli tehty näppärästi ja taidokkaasti, yrittämättä liikoja mutta jättämättä asioita puolitiehenkään. Nuotiokin oli pieni, sellainen joka tarjosi lämpöä ja kypsensi sen ylle seivästetyn, kynityn linnun eränkävijän iltapalaksi, mutta joka ei kuitenkaan uhannut sytyttää mitään palamaan tai julistanut hänen olinpaikkaansa aivan kaikkialle. Pieni, hyvä leiri ja yksinäinen leiriytyjä, näky josta tuskin olisi voinut sanoa mitään turhan kummallista ellei olisi kiinnittänyt paremmin huomiota hahmoon, joka tulen ääressä istui.

Lämmittelevä, iltapuuhiaan hoiteleva nainen oli istuutunut turkiksista tehdylle alustalle, jonka oli myöhemmin mahdollisesti tarkoitus tarjota suojaa myös hänen alkaessaan nukkumaan. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika, ja hän puuhaili hiljalleen samalla, kun käänteli hajamielisesti tulella kypsyvää ateriaansa. Keskittyneissä, tasaisissa piirteissä oli jotakin, jota ei voinut täysin sanoa ihmismäiseksi, mutta ei kuitenkaan myöskään haltiamaiseksi. Jotakin siltä väliltä. Vahvemmin päälle kuitenkin eittämättä paistoi se tietty lujuus, jonka saattoi nähdä kenestä tahansa kovaan ja yksinkertaiseen elämään tottuneesta. Eränkävijän, samoojan ahavoituneet piirteet ja poskea halkova arpi kertoivat kumpikin omia tarinoitaan... kuten myös tapa, jolla hän varsin keskittyneesti huolsi polviensa päälle asettamaansa jousta käännellen sitä ympäri ja tarkistaen kapistusta. Se ei ollut mikään tavanomainen, vaan oudon epätasainen ja pikimusta, melkein kuin raudasta karkeasti taottu. Lähellä lojui myös viinellinen nuolia, jotka näyttivät varsin samoilta.
Ase, josta samooja vaitonaisesti huolehti, oli outo, mutta niin oli toisaalta sitä hyväilevä käsikin. Siinä missä hänen vasempansa oli pelkkää vaaleansävyistä lihaa, oli oikea käsi jotakin aivan muuta. Se oli pitkältä matkaa musta ja kuivunut, ja sen kärvistyneet sormet näyttivät melkeinpä teräväkärkisiltä kynsiltä. Kuin petolinnun musta, luiseva jalka. Kova ja kylmä käsi, joka kuitenkin käsitteli jousta ihmeen hellästi ja huolellisesti, hoitaen sitä kuin äiti lastaan... tai kuin lapsi äitiään, kukaties. Vasen, lihallinen käsi seurasi vain perässä kuin puolitarpeeton avustaja.

Ohimennen, varsin pikaisesti, kohotti toimiinsa uppoutunut puolihaltia äkkiä katseensa ylös, tähystäen hetken verran pimeään metsään, jota tähtien ja kuun heikko loiste tuskin juurikaan valaisi. Hänen lujapiirteiset kasvonsa kurtistuivat hieman, melkein kuin arvellen ettei samooja ollutkaan aivan niin yksin kuin uskoi. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, ja hitaasti hän laski katseensa takaisin alas, keskittyen taas työhönsä. Yöstä oli tulossa pitkä ja viileä, ja se oli vasta aluillaan...
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 28 Syys 2015, 19:08

Ilta oli sen verran hämärää, että pystyi astumaan jalallaansa piilosesta pois. Päivän olleen piilosessa niin nyt teki hyvää jäsenille liikkua hämärän valolla. Hämärässä liikkuminen tuntui hyvälle keholleensa, kun juuri äsken hän oli ollut ahtaassa pimennossa nukkumassa. Vaatetustaan putsattiin ja korjattii valahtamaan täydellisemmäksi hänen vartaloaansa pitkin. Pyörähdys niin leninki oli kaunis ja viimeisetkin rypyt suoristettu kankaasta. Asu oli hyvin juhlallinen, että näkyi kauniisti naisen siro selkä ja missä pursui kaksi rintamusta. Kun asu oli paljastava niin myös näkyi henkilön tatuoinnit mitkä ei ollut sinänsä juhlallinen ollenkaan. Kuin olisi yritetty päästä edellisenä iltana jonnekkin juhlimaan, mutta ei päässyt sisään valitettavasti tatuointien takia. Tatuoinnit mitkä hienosti kertoi kokonaan omaa kertomusta asioistaan. Ehkä hieman oudolta saattoi taiteilijan silmältä näyttää tatuoinnit olivat enemmäkseen lokeroitettu maisesti tehty. Se ei haitannut tytön menoa ollenkaan ja olla ylpeä mikä hän oli. Vaikka yleensä hän ei pitänyt siitä, että oli vampyyri. Ehkä jossain vaiheessa hän tulisi ottamaan lisää kehoonsa tatuointia, kuin peittyisi tatuoinnin sisään.
Omaan kauppaa vampyyri ei omistanut eikä tahtoisi. Hän liikkui vapaasti ja tulisi ikuisesti liikkumaan. Tatuoinnin välineet olivat hänellä aina mukana. Pitkästä aikaa hän ei ole tehnyt minkäänlaista tatuointia. Olisi todella mukavaa tehdä jollekkin tatuoinnin.
Jostakin majapaikan kulmillta varjoisat jalat liikkuivat etsien sitä mitä emäntä tahtoo parhaillaan. Myös oranssihiuksinen nainen ajatteli vaihtaa hieman myös maisemaa. Ehkä hieman hän oli ollut tässä kaupungissa ja olisi hyvä vaihtaa paikkaa. Liian kauan ei saisi pysyä yhdessä paikassa. Värikäs nainen kaikkosi likaisesta kaupungista vihertävään metsään.

Siitä oli todella kauan aikaa, kun viimeksi Aynur oli ollut luonnon helmassa. Ihmiset vetivät häntä enemmän puoleen kuin luonto. Ainoastaan luoto vetää puoliaansa, kun nälkä iskee. Se oli luonnollista hänen kaltaisensa juoda ihmisestä. Välillä hädässä tapauksessa muistakin eläimistä, mutta harvakseltaansa saada jonkinlaista haltian verta. Verta ajatellessa niin alkoi iskuuntua pieni nälkä ja toivoa, että löytäisi eksyneen ja kokemattoman haltian. Haltioissa oli haastetta ja ehkä siksi veri maistuu paremmalta mitä ihmisten.
Kävellessään joitakin tuntia silmät huomasivat kirkkaan pisteen tummassa kangasta vasten. Joku oli asettautunut paikkoilleen. Asema muistutti ihmistä niin sekin kelpaa tämän hämärän alun alkupalaksi. Vampyyrimäisesti hän liiteli eteenpäin niin että ei kuuluisi ääniä hänen tulostaansa. Ainahan uhria täytyy hieman säikähtää, mutta välillä se ei onnista. Huomaamattomasti Aynur valahti yhdelle puunoksalle tarkkailemaan aika siron näköistä lähdettä. Oli ihme, että ei kuulunut mitään nuotion äärellä laulamista. Onnea oli, että siron oloinen olento ei nähnyt häntä katsoessaan ylös mikä oli hyvä asia. Ihan vielä ei ollut hänen esintymisvuoronsa ollut.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 28 Syys 2015, 22:42

Puusta lentoon kohoavan pöllön kevyt, varoittava huhuilu sai Kenjan keskeyttämään hetkeksi toimensa. Hän ei vaivautunut varsinaiesti edes etsimään eläintä katseellaan puiden joukosta, sillä hän tiesi jo nyt moisen olevan täysin turhaa. Jokin oli häirinnyt lepäävää eläintä, mutta puolihaltialle, edes koko ikänsä metsässä samoilleelle, oli täysin turha toivo nähdä eläintä saati sitten sitä mikä sen oli säikäyttänyt. Hetkisen tummatukkainen nainen tuijotti vaitonaisen mietteliäästi eteensä, kuunteli ja tunnusteli ilmaa kuin aavistellen jotakin. Hän tuli jopa nuuhkaisseeksi kerran tai kaksi, kuin olisi tosiaankin yrittänyt haistella mahdollisia häiriöitä, mutta moinen vainoharhaisuus ei lopulta johtanut mihinkään. Hän kurtisti vielä kertaalleen kulmiaan ennen kuin päästi kevyen, tuhahdusta muistuttavan äänen ja palasi takaisin askareidensa pariin.
Ohimennen puolihaltia vilkaisi nuotiolla kypsyvään lintuunkin, kääntäen seivästä jossa se roikkui hitusen. Liha ei ollut vielä kypsää, eikä olisi hetkeen, mutta nälkäinen samooja odotti jo omalla, tasaisella innollaan ateriaansa. Ilman mausteita tai lisukkeita se olisi eittämättä vaatimaton kenen tahansa parempaan tottuneen mittapuulla, mutta ankaran päivän jälkeen (kuten melkein kaikki niistä olivat) pelkkä ravinto, missä tahansa muodossa, oli jo melkoisen paljon. Eikähän arpinaamainen puolihaltia tiennyt juuri paremmastakaan. Mutta siltikin, ateria joutui vielä odottamaan. Ja paremman puutteessa nainen keskittyi askareisiinsa.

Olisi voinut luulla, ettei yhden ainoan jousen hoitamiseen lopulta kuluisi erityisen kauaa - tai jos kuluikin, ei se selvästikään ollut syy siihen, miksi Kenja keskittyi aseeseen niin täysin. Hän hyväili sitä, käänteli sitä polvellaan ja piteli sitä kuin rakastajaansa. Synkkää, kolkkoa, kylmää, kolkkoa rakastajaa, jolta ei varmasti heruisi vastakaikua. Jousen mustalla, epätasaisella pinnalla ei tanssinut liekkien loimua tai mitään muutakaan, mikä olisi saanut sen näyttämään hiukkaakaan lämpimämmältä. Eittämättä ainoa tapa, jolla se osoitti kiintymyksensä, oli kuolema. Samanlainen oli puolihaltian oikea käsikin, joka aseen pinnalla leikitteli. Hetkeksi sen sormet kiertyivät jousen jänteelle, kuin himoiten jännittää aseen ja syöstä kuolemaa jonkun epäonnisen suuntaan, mutta lopulta ne kuitenkin irtaantuivat, hitaasti ja kaihoisasti.
Niin vaikeaa kuin se naiselle olikin, laski hän lopulta jousen polveltaan viereensä, ja siirsi huomionsa hetkiseksi nuoliviiniin vierellään. Hän veti sen luokseen, käsitellen sitä yhtälailla kunnioittavin ja kiintynein elkein, mutta ei yhtä armaasti kuin jousen itsensä kohdalla. Tapa, jolla hän lähti vetämään esiin pitkää, paksua mustaa nuolta, oli käytännönläheisempi. Vaikka jousi itsessään ei ollutkaan pitkä, sen nuolet olivat hirvittäviä. Ne olivat suuria kuin sotajouseen tarkoitetut, mutta jollakin tapaa niistä heijasteli hirvittävä vääjäämättömyys. Sulat, jotka niiden perissä häämöttivät, näyttivät kiinteiltä ja jäykiltä kuin ne olisi veistetty yhtälailla puusta. Jokainen osa nuolta, perästä aina pitkään, leveäteräiseen kärkeen asti, näytti täydellisen järkkymättömältä, siltä kuin sitä ei olisi voinut rikkoa mikään maallinen mahti.

Hitaasti Kenja valikoi ensimmäisen nuolen muiden joukosta, tarraten siihen synkeän mustalla, kynsimäisellä kourallaan. Hän kohotti sen ylös ennen kuin iski takaisin alas, nuotiota reunustavaan kivenmurikkaan. Valitus jonka osuma sai aikaan oli oudompi kuin olisi voinut olettaa, sillä se ei syntynytkään nuolen kärjestä vaan kivestä, kun se antoi surkeasti periksi ja lohkesi. Se tuntui tyydyttävän puolihaltian, joka laski nuolen sivuun ja tarttui seuraavaan, koetellen sitäkin samalla tavalla. Pian pienessä leirissä kajahteli kärsivän kiven rääkäisyjä, kun hirvittävän lujat, murhaavat nuolet todistivat kuntoaan kantajalleen.
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 01 Loka 2015, 21:57

Meinatessaan jo astua esille, mutta pysähtyi puolittain ja istuuntui oksaan takaisin. Silmät kiiluvasti katseli mitä toinen nainen oikein alkoi tehdä. Huomatessaan toisen ottaneen aseen käteensä alkoi heti epäilyksen siitä, että oliko hän jäänyt sittenkin kiinni. Oliko lehdet liikkutessaan kertonut toiselle hänen olemasta olostaansa? Vaikka hän oli katsonnut niiden perään, että lehdet olisi vaan liikkunut miten tuuli kulki puiden latvassa. Nuotion liekien valot eivät ylettyneet peilailemaan kuolemattoman vampyyrien silmiä puiden latvassa, jolla hän tarkkaili toista. Ennen kaikkea miten ne silmät tarkkailivat tuon käden työtä asetta kohti. Se sai naiselle, kuin toinen pitää kovasti aseesta ja tuo mitä hän piteli oli myös arvokas naiselle. Nuuhkiessa ilmaa sai pientä värinää kehoonsa, kuin jotain hyvään asiaan hän saisi painaa hampaansa. Hieman tylsistyneenä hän katseli sitä miten viritteli ja jännitteli jousta. Ennen kaikkea nuolen valitseminen oli jotain niin urpomaista, että mitä eroa nuolista olisivat niitä ammutaan sinne minne jousella käden liikkeen johdettuna. Sen sijaan toinen käytti nuoliaan kivien rikkomiseen ja siihen suuntaan Aynurilla ei ollut minkäänalaista ymmärrystä. Sen vain hän tiesi, että nuolen tehtävä oli lävistää aitoo lihaan kuin kiveen. Nuoli oli sinänsä metsästäjä niin kuin hänkin niin pieni suru tuli, koska esinettä oli väärin käytetty. Oliko toisella joitakin paineita, kun noin saattoi tehdä?

Metsästäjän tavoin hän hypähteli toiseen puuhun, kuin olisi ollut tuulen vire vain. Jostain kauemmasta puusta hän laskeentui ja asteli nurmikolla nuotion lämpöä kohti. Naisellista kävelyä hän käveli hyvinkin lähellekkin nuotiota ja puolihaltiaa kohden. Tietenkin hän jätti haju rakoa, että niin tukalaksi ilma piiri muuttuisi. Muutenkin tuota lihaksia täytyisi hieman rentouttaa, että pystyisi panemaan hampaansa pehmeän ihon lävitse. Ei kitkeräinen veri maistuisi niin hyvältä suussaansa.
" Ei kai haittaa, jos hieman lämmittelen tässä näin? "
Vaikka hieman ilman kysymättä tuli tulen vierelle. Muutenkin näytti hauskalta, että hänellä ei ollut minkäänlaista varusteita mukaan ja toisella oli. Ehkä hänen kannattaisi kanniskella suurempaa laukkua eikä piilotella vaatteisen sekaan. Nyt hänellä oli olkalaullu missä oli hänen tatuointilaitteet mukana, kun hän vaihtoi nyt uuteen kaupunkiin. Muutenkin tämä oli suuresti poikkeus, että liikkuin näinkin kaukana ihmisistä. Hän kuolisi järkytyksestä nopeasti, jos saisi tietää ihmisiä ei olisi enään olemassa.
" Miten on mennyt matkanne? "
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 01 Loka 2015, 23:10

Kenjan käsi kohosi jälleen iskemään uutta nuolta kiveen, yhtä vääjäämättömästi kuin teloittaja kohotti kirveensä kuolemaantuomitun niskan ylle. Näivettynyt musta raaja näytti melkein värähtävän jännittyessään iskuun, jota ei kuitenkaan koskaan tullut. Äkkiä nainen valpastuikin silminnähden, ja nuoli pyörähti ympäri tämän sormissa, asentoon josta se olisi helppo kiskaista jousen jänteelle. Vielä tuo ei kuitenkaan pyörähtänyt sivuun asettamansa jousen luokse, vaan seisoi hiljaa paikoillaan, tuijottaen pimeyteen. Hän ei tarkkaillut mitään tiettyä paikkaa, vaan antoi katseensa tyhjentyä ja avartua, levitti aistejaan ympärilleen. Ensimmäisellä kerralla hän ei ollut ollut varma, mutta nyt hän tiesi ettei ollut yksin. Hän ei ollut varma kuka tai mikä leirin lähettyville oli ilmaantunut, eikä edes missä tämä oli, mutta huippuunsa teroittuneet aistit kertoivat silti hänelle jonkin ilmaantuneen lähettyville. Ne aistit olivat harvoin väärässä, edes kun kyseessä oli käytännössä täysin äänetön tunkeilija. Metsästäjälle ja soturille, joka pystyi ampumaan piilottelevan saaliin pilkkopimeässä, jopa olemattomat merkit olivat todellisia.
Valpastumisestaan huolimattakaan Kenja ei saanut tunkeilijaa tietoisuuteensa ennen kuin tämä hetkeä myöhemmin ilmaantui itse. Äkkiä pimeydestä astelikin esiin... nainen. Nainen, joka olisi sopinut eittämättä paremmin johonkin kaupunkiin, kauas karuista ja epämukavista metsätaipaleista. Puolihaltian silmät kävivät tämän läpi yhdessä hetkessä, tämän tunnustellessa äkillistä ilmaantujaa valppaan jännittyneesti kaikilla aisteillaan, valmiina mahdolliseen vaaraan. Jo tämän ulkomuoto kauniine, turhanaikaisine vaatteineen riitti kertomaan hyvin, että tilanteessa oli jotakin vialla - kuten myös se, että tämä oli kyennyt liikkumaan tarpeeksi hiljaa ja huomaamattomasti päästäkseen näin lähelle. Jonkin kaupungista metsän keskelle eksyneen naikkosen ei olisi varmastikaan pitänyt pystyä edes kulkemaan pimeässä metsässä, saati sitten pääsemään käytännössä kokeneen metsästäjän iholle.

Vaikka Kenja pysyikin valppaana ja jännittyneenä, ei hän kuitenkaan saman tien pyrkinyt estämään toista astumasta leiriinsä, tai edes tervehtinyt tätä. Hän pysyi vaiti ja tuijotti toiseen kun tämä ilman mitään epäröintejä asteli tulen luoksi. Samoojan koko olemus teki tosin parhaansa mukaan selväksi, että hän oli jo tilanteen tasalla ja valmis ikävyyksiin... joskin takaraivossa kareili ärtymys ja epämieltymys sitä tosiasiaa kohtaan, että hän oli sitä vasta nyt. Hän oli päästänyt äkillisen ja epäilyttävän tunkeilijan niin lähelle, että moisesta olisi hyvinkin voinut mennä henki. Moisen murehtimiseen ei tosin ollut aikaa, sillä tunkeilija avasi pian suunsa.
"Mmh. Tulesta riittää kaiketi toisellekin", Kenja päätyi hetken vaitonaisuuden jälkeen vastaamaan, pysyen lyhytsanaisena ja pienieleisenä. Hän ei tehnyt elettäkään estääkseen toista lämmittelemästä tulensa ääressä, joskaan ei myöskään toivottanut tätä olemuksellaan mitenkään tervetulleeksi. Metsästäjän terävät silmät eivät edes todella viipyilleet vieraassa, vaan huomioivat vain tästä yksityiskohtia ja tarkastivat tiettyjä seikkoja, kuten etäisyyttä. Hän tiesi että jotakin oli nyt vikana, kukaties pahastikin, ja tulokas oli hivuttautunut jo melkeinpä hänen puolustuksensa sisäpuolelle, kuin se ei olisi ollut tälle edes vaikeaa. Moinen kyräily oli kukaties vainoharhaista, mutta se oli pitänyt hänet hengissä useaan otteeseen, eikä hän aikonut väheksyä sitä nytkään. Hitaasti samooja laski yhä nuolta puristavan, epäluonnollisen kouransa alas, mutta ei päästänyt vieläkään irti pitelemästään nuolesta. Hän puristi sitä kuin tikaria, painaen kättään polveaan vasten kaikkea muuta kuin rennosti.

"Matkani on mennyt niin hyvin kuin voi kaiketi olettaakaan. Nämä ovat vaarallisia aikoja", Kenja tokaisi toiselle lyhyesti, kun tämä tiedusteli hänen matkastaan. Kysymys oli kovin viaton, pelkkä yhden matkalaisen tuttavallinen heitto toiselle, mutta se ei selvästikään riittänyt saamaan soturia pois puolustuskannalta. Hän tarkkaili tulen ääreen istunutta, oudosti tatuoitua naista liekkien yli kiinteästi kuin valpas peto. Valmiina tekemään jotakin heti, jos siihen vain olisi syytä. Samoojasta paistoi vahvasti päälle epäluuloisuus ja se yksinkertainen tosiasia ettei toinen ollut todellisuudessa tervetullut hänen leiriinsä, mutta hän pysyi siltikin vaiti. Toinen ei ollut lupia kysellyt, eikä todennäköisesti todella piitannut hänen mielipiteestään muutenkaan. Tässä oli jotakin vialla...
"Ja entäpä teidän matkanne? Näytätte olevan kaukana kotoa", soturi heitti takaisin tatuoidulle naiselle. Sävy oli varsin tasainen, mutta sanoissa oli silti tiettyä haastavuutta, tiettyä jännittynyttä osoitusta siitä että hän tosiaankin suhtautui epäilevästi näkemäänsä.
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 05 Loka 2015, 16:59

Ollessaan uuden henkilön kanssa hän sai jo pikaa huomata, että toinen oli hieman jännittynyt. Aivan minimaalisesti hän ajatteli oliko toinen saanut selville mikä hän oli. Koska jos hän saisi tietää jo niin toinen alkaisi jousillaansa ampumaan häntä ja niin hän ei halunnut tapahtuvan. Vampyyrit eivät ole olleet kuulema mukavaa seuraa joissa virtasi ihmisen verta. Onneksi ihmiset eivät ole pystyneet haistamaan kuolleen ihmisen näköiseltä, että olisi vampyyri. Tilanne ehkä hieman omituinen, että yllättäen metsästä tulee salaa hiipien paikalle etsimään lämpää nuotiosta. Ehkä myös hänen asusteensa saattoi ihmetellä, että ei ole kuollut vielä hypotermiaan. Kädet liikkuivat ristikkäisesti käsivarsillaan lämmittämässä itseänsä. Kuitenkaan hirveän lähelle hän ei mennyt, että ei polttaisi itseänsä. Tuli oli kiva tuttava, mutta ystäväksi hän ei rupea millään tahdolla leikkimään. Tulesta hän käännähti katsomaan toista, että oliko toinen edelleen säikky ja valpas. Sitä se oli ja nähtävästi Aynur oli löytänyt itsellensä hyvin vartiavainen henkilön mikä kertoi hänelle, että töitä täytyi tehdä et pystyisi saada sitä mitä tahtoi. Hän uskoi, että kohta varmasti toinen asettaisi vartioininsa alemmaksi. Jos oli vielä kränää itsensä niin vapaasti Aynur antaisi toisen lohjeilla noita kiviä nuolille.
Kuulessaan vastauksen Aynur hymyili pienesti ja päätäänsä nyökkäsi kiitoksestaan, että sai olla nuotion ääressä. Hyvä alku, että hän sai nyt jäädä hieman pidemmäksi aikaa ja hänet oli suvaittu johonkin puoleen väliseen energiaan leiriin. Sitä täyttä luottamusta ei näyttänyt edelleen saatu ansaituksi oikein kunnolla ainakin niin vampyyri vaistoi. Omalle ominaisuudesti hän huomasi, että toisen veren tempo suonissa oli vielä kiihdyksissä. Veri kertoo milloin on hyvä iskeä hampaansa.

Sitä ei tulisi nähtävästi vieläkään tapahtumaan, kun toinen piteli nuolta kädessänsä. Varmaakin toisessa kädessä oli tikanrin nupin päällä. Siinä kohtaan Aynur alkoi miettimään mitä oikein ihmettä oli tapahtunut. Oliko hän ajoittanut tulonsa väärin? Olisiko hänen pitänyt rymistellen tulla paikalle. Jos hän olisi tullut liiaan äänillesisi niin hän olisi häätänyt toisen varmasti loitommalle. Nähtävästi tästä kummujaisessa oli muutakin kuin ihmisen verta mikä oli hänelle aistille sakeaa. Se samalla taas kertoi, että hän ei ole pitkään aikaan juonut naaraspuolisesta verta suoniinsa. Hän oli nauttinut liikaa urospuolisista ja taidot olivat enemmänkin heihin luokkaan. Sen täytyi heti korjata ja samassa Aynurissa huokui nälkää haasteelleen.
Vaaroista ajoista sai tyttö kulmistamaan silmiäänsä hieman.
" Joka päivä täynnä vaaroja, kun ei tiedä mitä voi tapahtua kulman takaa. Onneksi pää sotakin on nahisteltu. "
Se oli harmi, että ihmiset olivat hävinneet sodat haltia vastaan. Toisinaan se oli täysin ymmärrettävää, että miksi ihmiset olivat hävinneet. Ihmisten paikka oli ruokaketjun hännillä.
" Olen menossa seuraavaan kaupunkiin minne tuosta edellinen tie veikin, mutta nyt minä olen eksynyt hieman reitiltä. Onneksi eksyminen toi kuitenkin tulen lämpöön kiitos teidän. Muuten olisin varmasti pian eksyksissä kuollut kylmään. " Sanottiin pehmeällä äänellä, vaikka jokainen sana oli valhetta.
Taidokkaasti valheelinen sanominen tuntui ystävälliseltä, kiitokselliselta, turvallisuudelta ja sydämelliseltä. Tämä puhumis kohta oli positiivinen askel ja sisällään Aynur hymyili itsellensä hieman, koska täsyin toisen luottamusta ei ole vielä saavutettu.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 06 Loka 2015, 00:45

Kenjan oli pakko myöntää itselleen, että hänen leiritulensa ääreen ilmaantunut outo nainen oli kaikkea muuta kuin helpposelkoinen. Tapa jolla tämä oli ilmaantunut kuin tyhjästä, päästen vaivatta taitavan ja valppaan metsästäjän puolustuksen sisään, kertoi ettei tämä tosiaankaan ollut aivan sitä miltä näytti. Mutta vaikka hän yritti parhaansa, ei soturi kuitenkaan kyennyt aistimaan suoranaista uhkaa tästä itsestään nyt kun näki ja kuuli tämän. Toki syynä saattoi olla sekin yksinkertainen tosiasia, ettei hän lopulta ollut mikään mahtava ihmistuntija, mutta siltikin se pakotti hänet empimään varautuneisuutensa suhteen. Toisesta ei tuntunut uhkaa kuten vaikkapa vaanivasta rosvosta, ei mitään mikä olisi saanut taistelijan vaistot varoittamaan vaanivasta uhasta. Ainoastaan sitäkin epämääräisempi ääni takaraivossa varoitteli sitäkin epämääräisemmästä vaarasta, mutta moiseen oli lopulta mahdotonta takertuakaan.
"Niin. Avoimet sodat on kaiketi sodittu tältä erää. Eipä niin, että se olisi juuri tilannetta rauhoittanut. Tässäkin metsässä on tullut vastaan aivan liian monta rosvoa ja epämääräistä kulkijaa", Kenja lopulta vastasi. Sävy oli pehmentynyt aavistuksen verran, mutta nainen sylkäisi kuitenkin liekkeihin tavalla, joka kertoi miten vähän hän arvosti puheenaihetta itsessään. Olipa tämä nimenomainen kulkija miten epäilyttävä tahansa, arvosti hän vielä vähemmän niitä lainsuojattomia, jotka sodan jälkimainingeissa kiertelivät etsimässä ja aiheuttamassa harmeja. Hän kuitenkin karisti asian mielestään ja kohotti terävän katseensa toiseen, kun tämä jatkoikin siitä miten oli vain matkalla kaupungista toiseen, ja miten oli pohjattoman kiitollinen kun oli löytänyt hänen leirinsä lämmön. Se sai hänet tuijottamaan tätä hetken varsin vaiti, kevyestä rentoutumisestaan huolimattakin mietteliäänä.

"... eittämättä. Kuka tahansa tavallinen, tottumaton kulkija menehtyisi varmasti näillä taipaleilla. Sinulla lienee melkoisesti onnea, kun olet päässyt edes tänne asti", Kenja tokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen, sävyyn jota ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa erityisen vilpittömäksi. Vaikka hän ei ollutkaan enää yhtä varautunut kuin heti kättelyssä, oli niin olemuksesta kuin äänestäkin varmasti helppo lukea, ettei hän uskonut juuri nyt kaikkea kuulemaansa. Toisaalta hän oli kuitenkin myös rentoutunut hieman, kuin asialla ei välttämättä olisi ollut niin paljon väliä kuin alun säikähdys oli ehkä saanut uskomaan. Liikkuihan näillä taipaleilla kuitenkin monenlaisia olentoja, joista läheskään kaikki eivät vastanneet tavallista missään mielessä. Ja monella näistä oli etenkin näinä aikoina syytä pitää erikoisuutensa omana tietonaan. Sen jos minkä Kenja ainakin tiesi. Kukaties tämäkin kulkija oli vain yksi näistä, jokin outo olento tai mystisten taitojen hallitsija, joka muussa mielessä oli juuri niin viaton kuin väittikin. Tai ainakin se oli siinä määrin mahdollista, että hän oli kukaties valmis katsomaan tilannetta hieman pidempään.
"Sinulla lienee nälkä, jos olet vaeltanut noissa varusteissa yötä myöten. Minulla ei ole paljoa, mutta voit jakaa ateriani ja leirini kanssani mikäli niin haluat", samooja äkkiä tokaisi, kääntäen ohimennen tulen ylle asetettua varrasta, jolla kypsyi edelleen yksinäinen, kynitty ja suolistettu metsälintu. Moisesta tuskin riittäisi paljoa lihaa edes yhdelle, saati sitten kahdelle, mutta vieraanvaraisuus velvoitti silti tarjoamaan. Näillä karuilla taipaleilla ei voinut luottaa muuhunkaan kuin vieraanvaraisuuteen, siihen että itse kukin pyrki auttamaan toistaan. Jopa syrjäänvetäytyvä, synkeämielinen puolihaltia ymmärsi sen tosiseikan ja kunnioitti sitä. Se oli niin lähellä kunniavalaa, kuin henkipatto luopio pystyi tarjoamaan.

"Sinulla... lienee jokin polttava tarve päästä sinne minne olet menossa, kun olet liikkeellä näihin aikoihin? Harva matkustelee ollenkaan tällaisessa tilanteessa, etenkään nyt syksyllä. Sen on kaiketi oltava jotakin tärkeää?" Kenja esitti varovaisen tuttavallisesti, vilkaisten toiseen hieman tyynemmin. Hitaasti hän tuntui rentoutuvan ja musta, näivettynyt, kynsimäinen koura päästi nuolen otteestaan, laskien sen hänen viereensä. Raaja teki sen hitaasti ja haluttomasti, kuin se olisi vihannut päästää irti tappokalusta. Kuin verenhimoinen peto, jolta oli evätty jotakin mitä sille oli jo kertaalleen luvattu. Samooja jätti sen omaan arvoonsa juuri nyt, pakotti oikean kätensä tottelemaan ja rauhoittumaan. Kuolemalle olisi aikansa ja paikkansa, mutta se ei ilmeisesti ollut tämä...
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 06 Loka 2015, 21:47

Aihe sodasta ei oikein kiinnostanut oikein paljokaan. Tietenkin ihmiset kärsivät niistä ja näistä sodan takia. Varmasti maatien rosvot tietenkin halusi hyötyä tästä tilanteesta.
" Se on totta, että sodalla ei oikein saavuteta paljon mitään. Ehkä enemmänkin saa aikaiseksi jos päällikö puhuisivat keskenään tai jotain sellaista. " Aynur sanoi hieman hutaisten.
Hänellä kiinnostus oli aika lyhyellä sodasta. Kummatkin osapuolet kärsivät ja niiden lisäksi myös puolueettomatkin kärsivät todella paljon.
" Ehkä pitäisi vaan tehdä muuri keskelle haltioiden ja ihmisten alueelle. " Hieman leikittävästi hän sanoi.
Vaikka siinä tulisi ongelmia myöskin kaupan käynnin suhteen. Muurin matkan varrella asukkaille tulisi ongelmia. Loppujen lopuksi saattaisi puhjettaa taas sotaankin mikä olisi taas kokonaan huono juttu. Se oli harmmillista, että ihmiset eivät kykeneet pyyhkäisemään haltiat kartalta.

Aynur hymyili hieman sille, että hänellä saattaisi olla onnea. Se oli mahdollista. Mutta se riippui täysin mitä toinen tekisi.
" Kyllä minulla oli onnea, vaikka eksyin tien haarasta pienempää tielle. Ehkä tienrosvot ovat ottaneet nuo opasteet pois. " Sanottiin raskaasti.
Hieman sellaisella tunteella sanottiin, että naista harmitti kovasti tuollaiset temput. Tuollaisesta asiasta hän eksyyntyi ja oli nyt tässä näin. Vaikka sinäänsä tämä oli hyvä yllätys, että keneltä hän saattaisi saamaan verta itsellensä.
Kun toinen puhui ruoasta ja se sai pienesti säpsähtämään, vaikka naamassa sitä ei näkynyt. Ihan kunnon ruokaa hän voisi hieman syödä, mutta pian sen jälkeen hän tarvistsisi verta.
" Voi kiitos, mielellään. " Aynur sanoi.
Samassa nainen katsoi toista hieman sellaisena, että hän ei ota toisen ruokaa tulesta ainakaan. Sen verran palvelusta hän halusi, että ruoka tulee eteensä, että ei missään nimessään halua ottaa vahingossa väärää. Sen seurauksia hän ei halunnut ollenkaan kokea.

" Aikalailla. Olen saanut hyvän tahtoisen asiakkaan ja hän haluaa toimia asian suhteen nopeasti. " Aynur sanoi rehelliesti.
Myö samalla miksi oli kiirre, että oli hyvä vaihtaa maisemia. Jos haluisi maisemia vaihtaa niin hyvin päivälläkin pystyi matkustaa. Siihen hän ei kykenyt siihen ollenkaan, koska hän ei luottanut matkustaa muiden valvonnassa. Auringon kanssa hän ei pelleillyt, vaikka hän kaipaa todella paljon auringon väritystä. Siitä oli monta satoja vuosia, kun hän oli nähnyt auringon. Miten kauniisti se lämmitti ihoa ja miten iho tummui tietyssä kuumuudessa.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 07 Loka 2015, 02:14

Kukaties illasta ei ollutkaan tulossa erityisen kammottava. Kenja tiesi varsin hyvin hellittävänsä epäilystensä suhteen liian helpolla, mutta toisaalta hän ei pystynyt tuntemaan toisesta uhkaa vaikka yrittikin parhaansa. Ja loppujen lopuksi, miksi hänen leiriinsä ilmaantunut nainen oikein iskisi nyt, kun oli jo näyttäytynyt ja hylännyt ehdottomasti parhaan mahdollisen etunsa, yllätyksen? Hyökkäisipä tämä miten taidokkaasti tahansa, olipa tämä millainen mestarisalamurhaaja tai huomaamaton hirviö hyvänsä, oli puolihaltia nyt tarkasti tietoinen tästä. Piilosta tämä olisi kukaties voinut tappaa hänet ennen kuin mikään hänen aisteistaan olisi edes varoittanut asiasta tarpeeksi hyvin, mutta nyt hän ei pystynyt uskomaan tappioonsa. Toisella ei ollut kunnollisia aseita tai varusteita, ei mitään mitä tämä olisi voinut käyttää niin nopeasti. Hän oli juuri nyt turvassa. Ainakin niin turvassa, kuin koskaan pystyi olemaan.
Samooja salli itsensä rentoutua hiljalleen takaisin siihen perustilaan, jossa aina oli. Ei varomaton tai huolimaton, mutta ei myöskään välittömään hyökkäykseen varautunut. Samanlaiseen tilaan, kuin missä metsän pedot ja saaliseläimetkin aina olivat. Aivan valmiina, jos mikään vain antaisi syytä. Niin kuolettavaa kuin ylenpalttinen itsevarmuus tai omakehu olikin, tiesi hän pystyvänsä olemaan valmiina ällistyttävän nopeasti tästäkin tilasta. Ei aivan yhtä nopeasti kuin täydellisessä vireessä, mutta aivan tarpeeksi nopeasti.
"Asiakkaan? Oletko jonkinlainen käsityöläinen? Lienet... taidokas, jos taitojasi halutaan pidemmälläkin?" Kenja uskaltautui heittämään äityen hetkiseksi yllättävänkin sosiaaliseksi. Hän jakoi harvoin leirinsä kenenkään kanssa, jollei pimeyttä ja satunnaista liian uteliasta eläintä laskettu. Kukaties pieni vaihtelu ei olisi pahitteeksi.

Nuotiolla kypsyvä lintu alkoi hiljalleen saada väriä, mikä vei pieneksi hetkeksi Kenjan huomion. Toinen ei näyttänyt siltä kuin olisi ollut itse aikeissa ottaa tarjottua illallista, joten varsin vähäeleisesti hän kiskaisi vyöltään puukkonsa, kumartuen nuotion puoleen sen kanssa. Samalla hän joutui hetkeksi kadottamaan toisen melkeinpä täysin näköpiiristään ja paljastamaan tälle jopa päälakeaan, mikä saattoi hyvinkin olla äärimmäisen kohtalokas teko. Mutta hän oli kuitenkin valmis ottamaan sen riskin, ikään kuin äärimmäisenä luottamuksensa koetteluna. Kukaties toinenkin ottaisi sen osoituksena jonkinlaisesta luottamuksesta ja todellisesta vieraanvaraisuudesta.
"Mistä sanoitkaan olevasi kotoisin?" puolihaltia kysäisi enemmän tai vähemmän ohimennen, vilkaisemattakaan toisen suuntaan samalla kun veti lintupaistin tulelta, alkaen tähtäilemään veitsellään mistä kohtaa tarkalleen leikkaisi sitä.
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 10 Loka 2015, 23:42

Ehkä sanoma siirtymisestä syy toiseen kaupunkiin oli surkea, mutta nähtävästi se toimi todella hyvin. Kun se toimi asia oli hyvä ja sellainen hyvä, että kohta päästäisiin loppu huipentumaan. Myös tämä tarkoitti sitäkin, että hänellä on jonkun verran taitoa yllään. Varsinkin naisten kohdalla, koska he olivat enemmän ongelmillisia hänelle. Naiset olivat jokaiseen suutaan kulkiaa, että välillä toisetkin naiset eivät ymmärrä samaa sukupuolen edustajaa. Välillä niin aurinkoisia ja taas kun pienikin tuuli puhaltaa väärältä suunnalta niin muuttuu kylmäiseksi kuu sääksi.
Kai tatuoinnin tekijä voi pistää käsityöntekijäksi, vaikka monet eivät pidä työtäänsä hyvällä. Hänen työnsä oli enemmänkin paholaisen työtä. Tässä kohtaan se sopii hänelle, koska hän oli paholaisen luoma. Vampyyrit olivat tietynlaiset pahan kuva peili ihmisistä niin myös kuin demonit. Enemmänkin Aynur piti itseäänsä ihmisten pahan peiliytymänä, kuin demoneita.
" Jonkin sortin käsityöläinen kylläkin. Siitä en tiedä olenko minä huipusta päästä, mutta työtä täytyy tehdä, että saa ostettua ruokaa itselleen. " Aynur vastasi ja soi hymyn kasvoille.
Enemmänkin rahat menivät majoitukseen, vaatteisiin ja työ asioihin.

Katseessa oli pieni nälkäväinen koiran pennun katse. Milloin emäntä antaisi hänelle ruokaa niin silloin hän vasta söisi. Silmät räpäyttivät kahdesti, kun näki puukon kädessä. Oliko hän totaalisesti arvioinnut toisen väärin? Oliko hänen vaistonsa mennyt sittenkin perunamaan alle. Onneksi toisessa sekunnissa hän sai nähdä kohdan naisessa minne hän voisi iskeä. Toisessa sekunnissa hän ajattelikin iskeä, mutta ajatteli toisen tekevän vastareaktion niin kaattuisi tuleen ja hän myös saisi suuria palovammoja. Paikka oli hieman riskialttiinin hänelle.
" En oikeastaan tiedä, kuin jostakin pienestä kylästä. Ihmisten kylästä. " Hän lisäsi vielä, jos halusi tietää kumman saaren hallinna alueelta vielä.
" Entä sinä? " Aynur veikkaisi mielessäänsä myös ihmisen.
Vampyyri oli vielä valmis puhumaan entisestä elämästäänsä mitä hän vielä muisti siitä elämästä. Paljoakaan hän ei muista minkälaista oli olla ihminen. Se aika oli enemmän työtä ja niin kuin vampyyrin alkuelämänsä oli. Muutenkin toiselle voi kertoa, koska muuttui hänen ruoaksi.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 11 Loka 2015, 01:33

Kumartuessaan tulen puoleen Kenja saattoi tuntea niskassaan pienen jännityksen, sellaisen joka soturin aina valtasi epävarman hetken edessä. Hetkisen ajan hän oli haavoittuvainen toiselle, josta ei voinut mennä millään tapaa takuuseen. Osa hänestä tarkkailikin yhä ympäristöään, yrittäen parhaansa mukaan korvata menetettyä näköaistia. Paistin ääreen kyyristyneenäkin hän oli eittämättä ollut kaikkea muuta kuin teloittajan eteen kyyristynyt, kuolemaa odottava surkimus. Mutta siitä huolimattakin hän oli ollut auki, paljastanut niskansa ja keskittynyt muuhun, ja sellainen olisi voinut kostautua kammottavalla ja lopullisella tavalla. Ja siltikin, hetkeä myöhemmin, hän sai mahdollisen hyökkäyksen sijaan vain ja ainoastaan vastauksen kysymykseensä (joka sekin oli melkeinpä tarkoitettu varmistamaan toisen olinpaikkaa), eikä mikään uhannut häntä kun hän nousi pystyyn. Toinen istui yhä viattomasti paikoillaan, juuri kuten oli hänen silmänsä välttäessäkin istunut.
"Mmh. Minä olen juuri siellä missä olen aina ollutkin. Nämä korvet ovat kotini. Kunhan matkaan toisinaan kylästä toiseen. Joskus pakko vaatii", puolihaltia vastasi häviävän pienen hiljaisen hetken jälkeen toiselle, tarjoten jotakin sopivan ympäripyöreää. Vaikka se, ettei häntä oltu isketty hengiltä sinisilmäisen luottamuksen vuoksi, ei suoranaisesti saanutkaan häntä ällistymään, pakotti toisen kovin viaton, rauhallinen olemus hänet siltikin miettimään tilannetta aivan hetkisen. Toisen arvoituksellisuus, se tosiasia että hän tiesi tässä olevan jotakin mitä silmä ei voinut nähdä, sai hänessä aikaan epämukavaa jännitystä. Kukaties väkivallan sijaan se selviäisi kuitenkin puhumalla, niin vähän kuin osa hänestä moisista keinoista perustikin.

"Minulle ei ole suotu muuta osaa. Ei syntymässä eikä myöhemminkään. Ja tämä pitää huolen siitä, ettei minulle muuta osaa tulekaan", Kenja jatkoi hetken perästä, kohottaen oikea kättään. Niin varmasti kuin toinen olikin jo sen nähnyt, nosti hän nyt sen vielä paremmin esille nuotion valoon. Musta, näivettynyt raaja, joka olisi sopinut paremmin jollekulle kammottavalla tavalla kuolleelle. Siinä ei ollut mitään pehmeää tai lempeää, eikä sen puoleen mitään luonnollistakaan. Ja silti sen liikkeet olivat voimakkaita ja varmoja, suorastaan vaaraa uhkuvia. Moinen kuoleman ketara olisi varmasti kirvoittanut melkein keneltä tahansa pelkkää inhoa, mutta sanoistaan huolimatta samoojan sävy oli lempeä, melkeinpä hellä. Puhuihan hän ainoasta toveristaan ja siitä synkästä, myrkyllisestä osasta, josta oli omalla tavallaan niin kovin ylpeä.
"Ei sen puoleen että muuta haluaisinkaan. Tämä on pitänyt minut hengissä ja tehnyt minusta soturin. Ja monesta muusta ruumiin", soturi lisäsi varsin kolkosti, vilkaisten toiseen yllättävän terävästi. Hetkisen terävän katseen takana kareili jotakin julmempaa ja synkempää, jotakin kuolettavaa, kuin pelkkä asiasta puhuminenkin olisi riittänyt manaamaan esiin jotakin pahempaa. Aivan yhtä nopeasti se painui kuitenkin myös takaisin pinnan alle, kun hän laski kuolettavan käden alas. Äkkiä toinen käsi, lihallinen ja lämmin, liikahtikin melkein kuin itsestään, viiltäen puukolla lintupaistiin, jonka hän oli ottanut tuolelta. Siististi ja tottuneesti se sipaisi paistin keskeltä kahtia, jättäen toisen puolen vartaaseen.

"Tässä. Toivottavasti se tuo sinulle edes hieman lisää voimia", Kenja tokaisi, kohottautuen polvensa varaan voidakseen ojentaa pitelemänsä vartaan ja linnunpuolikkaan toiselle tulen ylitse. Ateria ei tosiaankaan ollut koolla pilattu, ja kaiken kaikkiaan se oli muutenkin hirvittävän vaatimaton, mutta siltikin samooja antoi nyt vähistä omistaan, pakottaen samalla itsensäkin selviämään vähemmällä. Niin vieraanvaraisuus vaati, jopa silloin kun kyseessä oli outo ja epäluuloisuutta aiheuttava matkalainen. Kukaties toinen ottaisi sen merkkinä luottamuksesta tai hyväntahtoisuudesta. Jostakin edes, mikä saisi tämän mahdollisesti paljastamaan hieman enemmän itsestään.
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Loka 2015, 14:06

Sehän oli mukavaa kuunnella, että toinen tunsi paikat todella hyvin kuin omat taskunsa. Se sai myös senkin pienesti verestymään, että tehtyään asian tai mitä tuleekin tapahtumaan niin hänen täytyy juosta salaman nopeasti pois paikalta. Hän ei halunnut jäädä kiinni mitenkään ja toiseksi uuteen kaupunkiin tarvittiin jonkun verran aikaa, että hän löytäisi itsellensä turvallisen nukkumisen paikka. Viemärit olivat yksi yleisimmistä paikoista minne voisi mennä, mutta jos alettaisiin juuri etsiä vampyyreitä niin hänet nopeasti löydettäisiin. Loppu peleissä hän olisi helppoaa saalista.
" Maalaisasukkaita. Käyt kuitenkin välillä ihmisten kaupungeissa tai kääpiöiden kaupungeissa? Hienoa. " Aynur sanoi paikallansa.
Tarkaavaisen hän katsoo miten toinen valmistelee hänelle ruokaa. Nähtävästi hänen täytyisi syödä isomman palan mitä hänellä oli mielessä juuri sen takia, että toinen oli tehnyt niin paljon vaivaa ruoan teolle.
Katse hieman mutristui, kun naisen lause oli runomainen mistä ei saanut aata tai deetä sanotuksi kuin ei olisi tarinalle hännän loppua. Koska hänen mielestää kaikkilla oli alkunsa ja loppunsa. Miten nainen sanoi myös kuulosti siltä, että toisella ei olisi mahdollista saada lapsia ja tulevaisuudessa toista kiinnostaisi saada ympärilleen perheen. Tarkaavaisena hänen silmänsä katsoivat miten käsi muuttui liekkien voimalla erilaisemmaksi. Hieman pelottavammaksi kuin, että olisiko kannattavaa juoda enään toisen verta? Kannattavaa oli vielä, koska naisella sylli sydän ja veri liikkuin niin kuin pitäisikin.
" Oletko jotenkin kuollut vai kirottu? " Aynur poksautti suustaansa.
Olihan hänen sinänsä pakko kysyä, koska kuollutta verta ei ollut hänelle hyväksi.

" Kiitos. " Hieman hölmistyneenä sanottiin ja otettiin kanan vartaan käsiinsä.
Nuuhkaisten ja tutkaillen hän katseli miten hänen kannattaisi alkaa syödä lintua. Se oli hieman kuumaa niin hän puhalteli hieman, että viilentyisi. Ei hän halunnut kielensä polttuvan. Pian hän haukkaisi palasen kanasta. Hänelle paistettu lintu oli paistettu lintu. Paljoakaan hän ei mausta osannut erotella, kuin maistoi kuollutta verta jonkisen verran mikä ei ilmeentyisi ihmisen suulle.
" Hyvää, kun ei ole palannut. " Aynur ei pitänyt oikein palaneesta ruoasta.
Sanottiin mikä oli totta kuin se, että olisi sanonnut hyvin mautettu mikä olisi ollut täysin valetta toiselle.
" Muuten olen Aynur. " Ehkä vampyyrin suoja muuri alkaa rakoilla mikä ei ollut normaalia?
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 15 Loka 2015, 15:40

Kenja ei voinut väittää olevansa suoranaisen mielissään, kun hänen kätensä nousi puheenaiheksi hetkeksikään. Asia ei tuntunut kiinnostavan toista erityisen paljoa, mutta siitä huolimattakin tämä kyllä kiinnitti huomiota kun hän sitä esitteli. Lopulta rujo raaja antoi kuitenkin paljon painoa hänen sanoilleen ja kaiketi ainakin selvitti tilannetta hänen vieralleenkin, jonkinlaisena avoimuuden merkkinä. Siltikin, kun tämä esitti varsin suoran kysymyksen siitä, oliko hän kukaties jotenkin kuollut tai kirottu, kurtistuivat puolihaltian kulmat äkkiä melkeinpä varoittavasti. Hän saattoi puhua asiasta päällisin puolin, mutta kaikesta huolimattakaan asiaa ei selvästi oltu aikeissa käsitellä sen tarkemmin.
"Kukaties olen kumpaakin. Mutta tämä käsi on soturisalaisuus, josta minä en puhu sen enempää. Jos saisit tietää siitä mitään, minun olisi surmattava sinut saman tien. Ainoastaan sillä, joka seuraavaksi kantaa samaa taakkaa, on lupa oppia tästä mitään. Tämä sääntö on sitonut jokaista soturia ennen minua, ja niin se sitoo minuakin", puolihaltia vastasi, vakavana ja yllättävän monisanaisena. Hän halusi selvästikin toisen ymmärtävän tarkalleen mistä oli kyse, ja että tämän ei olisi hyvä kysellä asiasta mitään sen enempää. Soturi ei selvästikään uhkaillut tai uhonnut turhia puhuessaan toisen surmaamisesta. Jotkin salaisuudet olivat hengen menettämisen arvoisia - ainakin jonkun muun hengen.

Hetken Kenja oli taas varsin jännittynyt, mutta kaikeksi onneksi jokin harhautti hänet varsin nopeasti pahimmasta totisuudestaan. Hänen oli määrä jakaa ateriansa toisen kanssa, ja niin hän tekikin, tarjoten tälle puolta lintupaististaan. Toinen otti sen vastaankin mukisematta tai kursailematta, mikä samooja selvästikin arvosti. Olisi ollut helppo olettaa, että kovin hienostuneelta vaikuttava kaupunkilainen olisi kyräillyt moista ankeaa ateriaa melkoisesti, mutta tämä ei tuntunut olevan aikeissa valittaa saamastaan ruuasta. Sellainen selvästikin miellytti puolihaltiaakin, saaden hänet taas rentoutumaan. Hän nyökkäsi tämän kiitokselle, ennen kuin keskittyi omaan osaansa linnusta. Liha vaati hieman jäähdyttelyä puolin ja toisin, mutta nainen ei selvästikään ollut aikeissa odottaa pitkään, vaan nyrsi jo puukkonsa päähän lihanpalaa. Hän työnsi sen muitta mutkitta suuhunsa ja nieli nopeasti, välittämättä selvästikään mausta tai mistään muustakaan sen suuremmin. Ruoka oli ruokaa ja hänellä oli nälkä. Vasta kun toinen äkkiä puhui hän havahtuikin, vilkaisten tähän nuotion yli.
"Hyvä että se maistuu. Muuta en onnistunut tänään saamaan. Huonoja enteitä, tällainen metsästysonni", Kenja vastasi vilkaisten jonnekin syrjään. Jokin katseessa kertoi, ettei nainen välttämättä puhunut juuri nyt kaikkea mitä mietti. Hän karisti sen kuitenkin nopeasti mielestään ja keskittyi taas ateriaansa, kunnes toinen sitten äkkiä havahduttikin hänet uudelleen, tällä kertaa esittelemällä itsensä. Se sai samoojan räpäyttämään silmiään kertaalleen, kuin hän ei olisi ollut aivan varma miten suhtautua tähän.

"Kenja. Minä olen Kenja", puolihaltia hetken perästä vastasi, päätyen ilmeisesti siihen tulokseen, ettei varsinaisesti saavuttanut mitään salailullakaan. Outo ja mystinen kulkija tai ei, ei hänen löytämiseensä tosiaankaan tarvittu nimiä, jos niikseen. Ei näissäkään metsissä montaa kalmankouraista puolihaltiaa elellyt. Ja olihan toinen kertonut nimensä hänelle. Kaiken tähänastisen vieraanvaraisuuden lupailun jälkeen olisi ollut surkean tekopyhää kieltäytyä samasta. Kukaties se, että leirinuotion ääressä istuvat saattoivat jo paljastaa nimiään, ei ollut erityisen pahasta muutenkaan.
"Mmh. Minne sanoitkaan olevasi matkalla? Jos haluat, voisin kukaties opastaa sinut huomenna ulos metsästä", puolihaltia hetken vaitonaisuuden jälkeen äkkiä tokaisi. Hetkisen hän joutui miettimään hiljaa itsekseen, oliko heittäytymässä nyt jo aivan liiankin hölmöksi. Moinen oli kukaties melkoisen avokätistä ja oudon hellämielistä häneltä, mutta lopulta se ei kaiketi ollut häneltä poiskaan.
"Näillä poluilla ei ole turvallista, ja soisin etteivät rosvot tai ties mitkä väkeä vaanivat hirviöt saa enää yhtään saalista. Täällä ei tosiaankaan tarvita enää enempää kumpaakaan sorttia", hän lisäsi perään, kuin varmistaakseen ettei toinen saanut väärää kuvaa asioista. Sikäli kuin hän moisesta edes murehti.

((Jos asialla on väliä, ja jos Aynur kykenee sellaista haistamaan tai muuten aistimaan, niin Kenjan toisessa kädessä on eittämättä sekä kuolemaa että kirousta vaikka muille jakaa, mutta se on rajattu pitkälti siihen. Muuten tämä on lähinnä lihaa ja verta.))
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 29 Loka 2015, 15:03

Kun toinen sanoi, että olisi hiemaa kumpaakin sai se pienesti Aynuria varautumaan. Kumpikaan ei olisi hyvä asia, mutta jotenkin hän olisi päästynyt ylitse kirouksesta, jos se olisi häneen vaikuttaisi. Jollakin tapaa asia sai hänet perääntymään, että aikaa ei käyttäisi enään tähän naiseen. Toisaalta taas nälkä ja vampyyrisyys sanoi hänelle, että hyvin saisi ravinto toisesta. Jos hän ei vai nyt puraisi juuri tuosta kädestä mitä Kenja puhui. Siihen käteen hän ei koskisi millään tavalla. Muutenkin mit' Kenja puhui näkyi välittömästi, että tästä hentoisesta ihmisnäköisestä otuksesta tuli varullisempi. Ennen kaikkea ei missään nimessä haluisi joutua tuon käden uhriksi mitä se pystyykään.
" En kysy enempää, että et joudu tamppamaan minua tai joutua kiven sisään. " Aynur sanoi.
Tosiaan vampyyri tarkoittikin sitä asiaa. Se asia oli nyt käsitelty loppuun asti.
Kun toinen alkoi puhumaan huonosta metsästys onnestaansa niin ihan kuin se epäonni olisi siirtyyt häneen. Kun toinen oli hieman kuollut kirottu mistä ei noin vain voisi puraista. Vaikka toisessa huokui juuri sellaista verta mitä hän pystyi hyvin imemään.
" Ehkä sinun kohdalle ei vain sattunut tulemaan isompaa ruhoa. Jos tänään oli huono päivä niin huomenna sinulla on hyvä päivä. " Positiivisesti sanottiin.

Toisella oli erikoinen nimi. Toisinaan ei hänelläkää ollut mitenkään ihmismäinen nimi. Joskus häntä on luultu haltiaksi, vaikka hieman melankooliseksi sellaiseksi mikä olisi harvinainen näky. Harvoin näkee sairastunutta haltiaa edessä. Toisinaan hänen korvansa kertoi, että hän oli ihminen enemmän kuin haltia. Yleensä hänen pitkät hiuksensa peittivät pyöreät kaariset korvansa. Kenjan yllättävä tokaisu sai pienesti Aynurin sätkäyttämään sisässänsä, että hän kohta ajautuisi taas itsensä pussiin. Huomenna jos hän lähtisi toisen saatteleman niin toinen silloin huomaisi, että hän olisi vampyyri. Pian hänen täytyisi iskeä, mutta hän ei ole edes päässyt toisen vierelle. Sitä ennen täytytyisi saada samona hieman kiertämää suuntaa.
" Ajattelin kyllä tässä hiljattain lähteä, että olen hyvässä ajassa asiakkaan edessä. "
Hän tarvitsisi lämpöä hieman enemmän, että pystyisi jatkamaan matkaansa.
" Kun minulla on hieman onnea myös törmätessään sinun laiseesi nin uskon, että mitää pahaa ei voisi taphtua. "
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 29 Loka 2015, 15:43

Niin synkkiä kuin Kenjan sanat ja olemus hetken verran olivatkin käden tullessa puheeksi, sai toisen vastaus hänessä silti aikaan kevyen hymähdyksen. Kuin siinä, että hän saattaisi joutua jopa rangaistuksi jos surmaisi toisen, olisi ollut jotakin tarpeeksi hupaisaa että jopa kovakasvoinen samooja herpaantui hetkeksi. Siltikin hän nyökkäsi tyytyväisenä, lähinnä toisen suostumukselle olla utelematta asiasta enempää.
"Näihin korpiin yltää harvemmin mikään lain koura muutenkaan. Usein minä itse olen paljon lähempänä sellaista. Ihmiset pysyttelevät loitolla näistä paikoista", puolihaltia vastasi ykskantaan. Äänessä kareili jälleen aavistus synkkyyttä, kuin vain osoituksena siitä, ettei hän tosiaankaan murehtinut seurauksista itselleen, ainoastaan toiselle. Näille tienoin katosi väkeä tuon tuostakin, syystä jos toisestakin, eikä suurinta osaa koskaan edes löytynyt, saati sitten mitään syypäätä. Nainen vaihtoi hieman asentoa paikoillaan, painaen kouransa takaisin polveaan vasten kuin yrittäen saada raajaa rauhoittumaan. Moiset aiheet saivat sen levottomaksi ja kärkkääksi. Onneksi tarjolla oli muutakin puhuttavaa.
"Toisinaan kaiketi ei vain onnista. Kukaties lähipäivinä tosiaan löytyy parempaakin saalista. Jos ei, on minunkin kaiketi suunnattava johonkin kylään hakemaan muonaa. Pakon edessä", samooja tokaisi toiselle, osaamatta aivan vakuuttua tämän myönteisyydestä metsästysonnen suhteen. Hän painotti pakonomaisuutta sanoissaan melkoisesti, kuin vakuuttaakseen toiselle, ettei millään muotoa tavallisesti hankkinut ruokaansa kylistä ostamalla. Olihan hän metsän kasvatti ja asukki, ja siellä selviäminen oli yhtälailla ylpeysasia kuin välttämättömyyttäkin...

Varovaisesti Kenja uskaltautui tarjoutumaan toiselle oppaaksi heti huomenna. Moisen olisi olettanut olevan varsin yksioikoista, mutta yllättävää kyllä toinen tuntuikin joutuvan hieman miettimään asiaa. Se sai Kenjan vilkaisemaan tulen ylitse taas tähän, kohottaen toista kulmaansa aavistuksen verran. Toinenkin kohosi, kun Aynur sitten äkkiä ilmaisikin, että mieli lähteä liikkeelle jo varsin pian, nyt vielä samana yönä ja ennen aamunkoittoa. Melkeinpä miltä tahansa kantilta katsoen moinen toive oli järjetön, ja jo kadonneet epäluulot palasivat varsin nopeasti. Yön tullen metsässä ei kulkenut kukaan muu kuin pahantahtoinen tai epätoivoinen. Tuskinpa toisella kuitenkaan sellainen kiire saattoi olla keskellä yötä?
"Nytkö saman tien? Tokihan me odotamme aamuun ja jatkamme matkaa auringon noustessa. Näillä tienoin ei ole turvallista, enkä edes minä matkaa pimeässä ellei ole pakko. En usko, että kukaan kylässäkään odottaa sinua sentään tähän hätään. Voit toki viettää yösi täällä", soturi vastasi, kurtistaen samalla kulmiaan kuin kovinkin epäluuloisesti. Moinen ehdotus, halu jatkaa matkaa nyt saman tien ja vieläpä jonkun toisen kanssa, oli ehdottoman epäilyttävä. Jostakin kylästä pakon edessä matkaan lähteneen olisi luullut kammoavan moista, mutta ei selvästikään. Nopeat kehut samoojan taidoistakaan eivät riittäneet nyt tyynnyttämään häntä, vaan saivat puolihaltian vain pudistamaan päätään nopeasti ja huitaisemaan ehdottoman kieltävästi kädellään. Sillä lihallisella.
"Vaikka kukaties selviäisinkin matkasta yössä ilman suurempia, en voi taata sinun turvallisuuttasi. Ja pystyinpä siihen tai en, ei ole mitään järkeä lähteä ehdoin tahdoin vaarantamaan itseään. Vietä yösi leirissäni, niin lähdemme heti aamunkoitteessa matkaan. Olemme varmasti perillä hyvissä ajoin", Kenja vastasi lopulta hyvin ykskantaan, aikomatta selvästikään edes harkita moisia hulluuksia sen enempää.
Enkidu
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron