Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 11 Marras 2015, 14:43

Kun kuulema ihmiset eivät kiertele täällä alueella metsää niin eikö se ole hyvä asia hänelle. Ehdottomasti huono asia hänelle, jos ei ole ihmisiä lähettyvillä. Muutenkin ajatus siitä alkoi hieman lentämään, kun ihmisiä ei ollut näillä main niin minne hän oli oikein eksynyt. Oliko hänen suunta vaistonsa ja monien matkustus kokemukseen tullut suuri kolaus. Sen hän vain tiesi, että haltioiden veri oli nannaa, mutta todella vaikean saannista mitä ihmisen. Haltiassa oli haastetta, koska olivat paljon keterämpiä mitä ihmiset olivat. Ehkä siksi syystä heidän veri oli maittavempaa.
" Eikö se ole hyvä asia, että ihmisiä ei ole paljoakaan ympärillä. Ainakaa ei haisi vieressä. " Aynur sanoi, koska oli ymmärtänyt toinen ei oikein välittänyt ihmisistä.
Muutenkin ihmisten tapa oli hirveän miten tappoivat luontoa ainakin Aynurin mielestä, vaikka hänen täytyi elää lähellä ihmisten luonna. Ehkä vampyyrien tehtävä oli karsia juuri ihmisiä sen takia, että luonto ei paljoakaan kärsinnyt? Hiipiä varjoissa ja iskeä kuin musta rutto. Musta rutto mikä oli vain siistinen jälki ihmisille.
" Se on välillä tehtävä niin, mutta silloin viimeistään kuullet mitä yhteisössä juoruillaan. " Aynur totesi ja antoi siihenkin asiaan positiivisuutta.
Automaattisesti kun oli syönyt ja muuta tehtyään niin hän asettui lähemmäksi Kenjaa. Hän oli tarpeeksi lämmin, että Kenja ei huomaa läheisyydessä, että hänen verensä kierrä miten normaalinen ihminen. Muutenkin liian kauan istuminen tulen vieressä alkoi ihoaansa rypistämään mikä alkoi Aynurin mielestä tuntemaan itseänsä vanhaksi akaksi.

Miten Kenja oli reagoinut hänen sanomaansa se sai Aynurin ajatuksensa kauhistumaan. Miten tuollaista oli saattanut lipsua hänen suustaansa. Ennen kaikkea miten hänen rehellisyytensä oli tullossa esiin. Se ei ole mitenkään hyvä asia. Hänen täytyisi muunnella sanomaansa eli valehdella täysin palturia. Tietenkin yön aikaa pahamaisuus liikkuu. Hän itse kuuluikin niihin otuksiin. Mutta onneksi Kenja piti häntä vielä ihmisenä eikä mikään pimeän olentona. Jos hän pitäisi sellaisena niin sitten oltaisiin pulassa.
" Totta. Kun pääsisin kylään kaikki edelleen nukkuisivat ja varmaakaan asiakkaani ei halua herätä aamulla tatuoitavaksi. " Aynur sanoi.
Kenjan vieressä hän varmaakin pystyisi nukkua jonkikseen. Mutta hänen täytyisi lähteä ennen kuin aurinko nousisi ylö taivaalle. Täällä ei ollut mitään hyvää suojaa, kuin maan alle kaivautua. Maan alla ei ollut oikein mukavaa nukkua ja ennen kaikkea minkä näköisenä hän tulisi ylös mullasta seuraavaan pimeyteen.
" Voi kiitos. Se on hyvin ystävällistä. " Mielellän hän nukuu Kenjan vieressä, jos vain Kenja nukahtaisi häntä ensin.
Kenja sanoillaansa sai Aynurin näyttämään siltä, että toisen sanat oli taivuttanut hänet jäämää lopullisesti viettämään yötänsä Kenjan leirillä. Mielessään Aynur hieman mietti mitähän alkaisi tekemään Kenjan vieressä ja ollessaan edelleen aika lähellä nuotiota mikä antaisi hänelle lämpöä peittämään kylmyytensä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 11 Marras 2015, 16:17

Kenja tuli kohottaneeksi aavistuksen kyseenalaisesti kulmiaan vieraansa sanoille, kun tämä varsin suoraan naljaili haisevista ihmisistä ja siitä, miten oli suorastaan hyvä ettei näitä ollut metsässä. Moinen tuntui varsin odottamattomalta tällaisen kulkijan suusta, eikä hänellä saman tien ollut oikein minkäänlaista vastausta. Lopulta toisen sanat kirvoittivatkin hänestä lähinnä epämääräisen äänen, jotakin summittaisen mitäänsanomatonta. Jos ei muuta, ajoi äkkiä ties mistä puskasta heitetty herja samoojasta pois ainakin suurimman osan siitä kiivaudesta, jota kädestä puhuminen oli hänessä nostattanut. Hieman puolivillaisesti hän vilkaisi jonnekin sivustaansa, yrittäen kaiketi keksiä jonkinlaista vastausta moiseen.
"Ihmiset ovat mitä ovat. Viime aikoina niistä on ollut paljon vähemmnä harmia kuin monista muista tämän saaren asukkaista. He ovat tarpeeksi ahtaalla jo muutenkin sodan jäljiltä, liian ahtaalla ehtiäkseen miettiä mitään turhan suuria ikävyyksiä. Eipä tosin niin, etteikö ahdinko saisi aikaan ikävyyksiä..." nainen lopulta mutisi, kaiketi jonkinlaisena puolittaisena kannanottona ihmisten nyrpistelyyn. Hän itse mielsi itsensä puolueettomaksi näiden asioiden suhteen, sellaiseksi joka ei halunnut ja jonka ei edes kuulunut kommentoida liiaksi minkään puolen ihastuuttavuutta tai kammottavuutta... olkoonkin, että sanojen lopussa kareili happamuutta. Niin vähän kuin hän ihmisiä lähtökohtaisesti karsastikaan, oli näiden elämä haltioihin verrattuna hirvittävän hätäistä ja täynnä kiirettä ja harkitsemattomuutta. Näin tukalina aikoina se saattoi johtaa kaikenlaiseen ikävään. Hänkin oli saanut nähdä siitä jo osansa.
"Lopulta tänne tunkevat rosvotkin yrittävät useimmiten vain selvitä. Niin me kaikki, kaiketi", samooja tuli tokaisseeksi lopulta mahdollisimman ympäripyöreästi, kohauttaen melkeinpä olkiaan samalla. Ohimennen hän vilkaisi toiseen tämän siirtyessä äkkiä lähemmäs. Se sai aikaan pientä, melkein silminnähtävää jännitystä, joka kuitenkin hälveni nopeasti. Todennäköisesti tämä vain halusi paremmin tulen lämpöön, tai mieli olla seurallinen. Siitä huolimattakin musta, näivettynyt ja kuolettava koura pysyi sivulla tiukasti ja jäykästi, kuin varautunut käärme. Kalmainen raaja oli aina valmis aiheuttamaan tuhoa ja kuolemaa pienimmästäkin syystä.

Vaikka Aynur olikin ehdottanut liikkeellelähtöä saman tien, näytti tämä kaikeksi onneksi harkitsevan nopeasti uudelleen, kun Kenja iski siihen painokkaan vastalauseensa. Hetkisen puolihaltia tuijotti toista varsin epäluuloisesti ja jyrkästi, ennen kuin sitten rauhoittui aavistuksen tämän myöntyessä siihen, ettei heillä lopulta ollut mitään todellista syytä kiirehtiä, eikä siitä myöskään hyödyttäisi mitenkään. Siltikin hänen katseensa viipyili hetken verran epäluuloisesti toisessa, ennen kuin soturi sitten lopulta nyökkäsi. Niin epäilyttävää kuin halu lähteä matkaan saman tien pimeässä olikin, saattoi moinen kukaties olla vain kokemattoman matkalaisen hölmöyttäkin. Ainakaan tämä ei jankannut asiasta.
"Ehdimme kylään varmasti hyvissä ajoin huomennakin. Tunnen reitit ja polut, joiden avulla matkasi nopeutuu huomattavasti. Niitäkään ei pimeässä edes löytäisi", samooja vakuutteli toiselle, nyökäten tälle uudemmankin kerran. Tämän ei tarvitsisi murehtia ainakaan myöhästymisistä. Siinä sivussa hän nakkasi syömänsä linnunpuolikkaan luut läheiseen pusikkoon, pyyhkäisten samalla ohimennen vasenta, lihallista kättään housuihinsa. Katse kääntyi taas toiseen kun Aynur kiitti häntä yösijan tarjoamisesta.
"Se on vähintä mitä voin tehdä. Onhan matkalaisten voitava luottaa matkalaisiin näinä petollisina aikoina", puolihaltia tokaisi sävyyn, joka kertoi ettei hän itse edes miettinyt asiaa sen suuremmin. Niin erakko kuin hän olikin, ei jonkun matkalaisen majoittaminen saman tulen äärelle yhdeksi yöksi (tai edes tämän saattaminen seuraavana päivänä eteenpäin) ollut häneltä sen suuremmin pois.

Hetkiseksi Kenja vaipui hiljaisuuteen, tuijotellen tuleen. Toinenkin vaikutti miettivän jotakin, eikä hänellä ollut todellista halua tai tarvetta tunkeilla. Siltikin hiljainen hetki alkoi selvästikin nopeasti kiusata puolihaltiaa. Hän ei parhaimpinakaan hetkinä ollut tottunut seuraan, ja nyt kun kaikki tuntui hetkeksi rauhoittuvan ja tasaantuvan, alkoi hiljaisuus nopeasti käydä melkeinpä painottomaksi. Aavistuksen rauhattomana hän vetäisi ohimennen puukkonsa esiin ja pyyhki sen vaatteisiinsa kertaalleen, katsastaen sitä kuin olisi löytänyt vanhasta ja kolhiintuneesta terästä jotakin kovinkin kiinnostavaa. Se ei kuitenkaan riittänyt tekemään hiljaisuudesta sen vähemmän painostavaa, ja hetken perästä hän rykäisikin.
"Jos niin tahdot, voit käydä jo levolle. Tarvitset todennäköisesti enemmän unta. Vahdin leiriä aikani", samooja tokaisi, vilkaisten toiseen syrjäkarein. Seurakin olisi todennäköisesti helpompaa, jos toinen osapuoli nukkuisi...
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 25 Marras 2015, 16:10

Se oli totta, että ihmiset olivat ahtaalla sodan käynnin jälkeen. Mutta kuitenkin ei saisi aliarvioida niitä ihmisiä. Ihmisillä oli aina jonkinlainen kosto suunitelma siitä, jos he häviävät jollakin tavalla. Nyt hävisivät aikalailla ja varmasti he tahtovat rumalla tavalla kostaa asian. Sitä Aynur ei tienyt olisiko se salainen agentti haltioiden puolelle nuuskimaan. Keksivät jonkun tappavan viiruksen haltioille ja mikä vaan tehoisi haltia vereen. Ajatus olisi suuri ja rajaton heidän hankkeelle. Kostamiseen ihmisten täytyisi lisääntyä enemmän. Siinä asiassa he olivat todella nopeita. Pian hävittyjen henkien määrä oli kaksinkerroin. Ehkä sodan häviäminen oli jonkin sortin taktiikka. Ei sitä oikein tiennyt mitä ihmisen kuninkaan päässä oikein liikkuu. Sen vampyyri tiesi, että asia olisi hänelle hyväksi saadakseen enemmän suonen lähteitä hampaisiinsa. Sen Aynur tiesi, että jotenkin automaattisesti vampyyrien elämästä ei saisi tulla liian ahneeksi ja loisi kauheasti vampyyreitä. Vampyyrit eivät olisi hyvä johtamaan vaan oli paljon parempi varjossa liikkuva tappaja.
" Yleensä kun joutuu ahtaalle niin sieltä noustaa jossain vaiheessa uudestaan ylös ärhäkäänä. " Toteili vampyyri sanoissaan.
Ainakin monesti on luettu historiasta niin se yleensä meni sillä tavalla. Historia tulisi toistamaan asian uudelleen ja uudelleen ja missään vaiheessa kukaan ei oppisi mitään sen tarkoituksesta.

Vampyyri otti heti mieleensä mitä Kenja sanoi reitistään ja poluista. Se tarkoitti hänelle, että hänen täytyisi olla paljon nopea liikkeissään mitä ihmisen kanssa täytyisi tehdä. Mikä toi ihanaa jännitystä ja samalla pelkoa jäämisestä. Hän ei halunnut jäädä mitenkään kiinni. Nyt hänen täytyi uskoa nopeuteensa ja voimaansa kahta kauheammin. Toinen ei tulisi saamaan häntä kiinni mitenkään, koska siihen Aynur uskoi lujasti. Jos toinen pääsisi lähettyville seurajen jälkiä niin hän löytäisi piilon mistä Kenja ei pystyisi löytämään häntä.
Miten Kenja reagoi hänen kiittämiseen yönsijaan niin Aynurin muistamaan mitä ihmiseilläkin oli tapana reissatessaan. Vaikka se tapa oli kaikissa käyttäytmisessä kohdissa. Toisilta ei varasteta ja muuta sellaista ei tehdä mitä itselleen ei haluan tapahtuvan. Eihänkään haluaisi, että joku tulisi viemään häneltä veret kurkustaansa.
" Totta. " Matkailijoiden oma säännös kirjan sanoja.

Hiljaisuus ei ollut mitenkään hänelle pahitteeksi. Koska tässä välissä hyvin selkeästi oranssisilla silmillään hän katseli toista ja seurasi miten Kenja käsitteli veistänsä. Toinen oli hyvä käsittelemään veistä ja ehkä paremmin kuin miten hän. Veitsen esittäminen ei tuonut minkäänlaista takuuta hänelle, että toiseen kannattaisi luottaa, jos hän menisi untenlevolle. Hän ei mitenkään voisi mennä nukkumaan, koska silloin hän ei pystyisi mitenkään iskeä. Toiseksi miten hän osaisi esittää hyvää nukkuvaa, kun häntä ei nukuttanut ollenkaan. Olihan hän juuri herännyt. Olisiko mahdollista, että jos hän nukkuisi mukamas ja hetken päästä myös Kenjakin nukahtaisi? Pystyisikö hä ottamaan sellaisen riskin?
" Ainakin hetken olen vielä valveilla, kun tuntuu, että uni ei tule vielä silmille. "
Miten hän tarvitsee enemmän unta kuin hän, koska Kenjan osa lauseesta sai tyttöä ihmettyttämään, kuin ulkonäön perusteella häntä tarvitsisi enemmän unta kuin toinen. Sille ajatukselle Aynur naurahti mielessäänsä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 25 Marras 2015, 19:30

Kenjan oli pakko myöntää, ettei hän lopulta ollut varma mitä ajatella saamastaan seurasta. Aynurissa oli selvästikin omat outoutensa, ja vaikka hän pitkälti olikin jo sivuuttanut ne, saivat ne silti hänet mietteliääksi. Toinen ei ollut yrittänyt mitään, mikä kaiketi jo itsessään kertoi edes jostakin, mutta... kukapa tiesi. Toisaalta tähän maailmaan ja jopa tähän metsään mahtui monta outoa kulkijaa täysin viattomastikin. Toisaalta, hänellä harvoin oli varaa olla sinisilmäinen. Mutta kukaties... kukaties hän antaisi tämän todistaa harmittomuutensa. Oli se toiminut tähänkin asti. Jotenkuten, ainakin.
Puolihaltia havahtui mietteistään ja veitsensä tuijottelusta toisen sitten äkkiä vastatessa, miten tämä aikoi valvoa vielä ainakin hetken, ilmeisesti koska ei tuntenut itseään väsyneeksikään. Mokoma sai samoojan kurtistamaan kulmiaan ja vilkaisemaan aavistuksen kärkevämmin tähän, kuin varsin yksioikoisissa sanoissa olisi ollut jotakin kovinkin hölmöä. Ja niin niissä eittämättä olikin, ainakin hänen mielestään.
"Matkalaisen ei ole hyvä pantata unen kanssa. Huomisesta tulee varmasti aivan tarpeeksi rasittava jo muutenkin. Ilman unta ja lepoa menettää nopeasti toimintakykynsä", nainen tokaisi aavistuksen kärkevästi toiselle, selvästikin tosissaan. Sanoissa oli myös tietty opastava sävy, kuin samooja olisi juuri nyt yrittänyt selittää jotakin aivan perusluontoista aivan täydelliselle aloittelijalle. Niin hän omasta näkökulmastaan tekikin juuri nyt, sillä kaikesta muusta huolimattakaan Aynur ei näyttänyt hänen silmäänsä ainakaan miltään kokeneelta eränkävijältä. Tämä hortoili metsässä pimeän tultua ilman mitään varsinaisia varusteita, mikä jo itsessäänkin riitti kertomaan monenlaisia asioita. Ja jos totta puhuttiin, taisivat moiset kepeät sanat käydä myös tympimään Kenjaa varsin nopeasti. Hän ainakin oli väsynyt käytännössä aina, ja mokoma unen purnaaminen kalskahti vähintäänkin happamasti.

Hetken Kenja istui hiljaa paikallaan, ennen kuin sitten puuskahti kevyesti. Hän vilkaisi vielä toiseen, ennen kuin sitten kurotti sivulleen, kohti tavaroitaan... ja joustaan. Hetkeksi musta, murhanhimoinen käsi käväisi kovin lähellä samanlaista asetta, ja sen yli kulkiessaan se värähti, kuin yrittäen kääntyä tarttumaan siihen. Puolihaltia jätti kuitenkin moisen omaan arvoonsa, kurottaen jousen ylitse ja tarraten tavaroidensa joukossa lojuvaan huopaan. Hän kiskaisi sen puolihuolimattomasti päälleen, suojaten itseään kylmäksi käyneeltä ilmalta.
"Taidanpa ainakin itse käydä nyt levolle. Jos aiot valvoa, katso tulen perään. Lähdemme liikkeelle heti aamun koitteessa", nainen tokaisi terävästi, painottaen eritoten viimeisiä sanojaan, kuin yrittäen vihjailla toiselle, ettei tämä ehtisi nukkua kovinkaan paljoa missään tapauksessa, etenkään jos aikoi vielä hölmösti hortoilla hereilläkin. Hänellä ei lopulta ollut sellaista halua, etenkin kun moinen ei olisi edes antanut saumaa hetken yksinäisyyteen. Parempi siis käyttää aikansa järkevämmin ja nukkua. Varsin nopeasti hän hiljenikin, jääden tuijottelemaan itsekseen tulta kohti.

Oli vaikea sanoa, missä kohtaa Kenja varsinaisesti edes lakkasi valvomasta - tai lakkasiko edes. Hän istui vaiti tulen ääressä, silmät kevyesti ummessa. Hengitys oli tasaisen rauhallista, kuten oli ollut koko ajan muutenkin, eikä hän ainakaan liikkunut liiaksi. Naisen olemuksessa oli silti perustavanlaatuista levottomuutta ja jännitystä. Osa siitä tuli varmastikin silkasta tottumuksesta ja soturimaisesta varautuneisuudesta, mutta toinen osa vaani hänen oikealla sivullaan, huovan alla. Musta käsi, kylmä, kova ja kuolettava, vaani huovan alla kuin verta janoava peto. Ei sekään liikkunut omistajansa nukkuessa (ei ainakaan nyt), mutta siitä huolimattakin jokin kädessä oli niin synkeää, ettei edes lepo sitä todella rauhoittanut. Se oli aina valmis väkivaltaan ja tuhoon. Mutta siitä huolimattakin samooja ainakin torkkui, jos ei nukkunut. Kukapa tiesi, nukkuiko hän todella koskaan muutenkaan. Kukaties kevyt uni oli kaikki mitä hän uskalsi itselleen sallia?
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 21 Joulu 2015, 22:34

Ehkä hänen täytyisi aluksi myös nukahtaa, että he kummatkin nukkuisivat. Kyllä metsän eläimet kertoisivat ylimääräisistä liikkujista. Ainakin hän osaa haistaa toisen vampyyrin, jos sellainen oli tulossa heitä kohta.
" Nukahdan silloin, kun olen saanut andrenaliinia pois kehostani. " Aynur selitteli.
Hän veruutti asiaa andrenaliini ollessaan kehossaan niin ihmisellä oli meno päällä ja silloin yleensä ei uni tule heti nopeasti ylle. Kun andreaniili loppuu niin sitten iskee väsymys ja vasta silloin ihminen alkaa nukkua. Mukamas hänelläkin oli menneillään, kun juuri kävellyt yksin metsissä. Hiljalleen hän pystyy nukahtamaan Kenjan vierelle.
" Jos olen liian väsynyt niin patistele sitten millä tavalla vain. "
Toinen saisi sitoa hänet toiseen, raipalla naputtaa eteen päin tai miten tahansa toinen tyyppi keksii tehdä.

Ajatuksessaan Aynur huokaisi helpotuksestaansa, että Kenja suvaitsi mennä levolle. Ehkä hän voisi myöskin mennä nukkumaan aluksi siihen vierelleen. Vampyyri uskoi siihen, että Kenja kurkistaisi vielä silmiäänsä. Sellainen automaattinen reaktio, että kaikki olisi kunnossa. Silloin ihmismäinen olento pystyisi menemään paremmin nukkumaan. Sitten hän voisi hyökätä ja saada sitä verta vatsaansa. Ajatellessaan verta suunitelmissaansa sai tytön hieman kehonsa meevän yli kierokselle.
" Juuh voin minä vahtia. " Oikeastaan ei Aynurilla ollut ajatusta jäädä vahtimaan tulta.
Tuli saisi sammua tässä ajassa kokonaan. Hiillos ei olisi hirveen paha. Enemmänkin liekki oli pahempi hänelle. Purtaessa toinen ei pääsisi niin helposti tulelle saamaa tulta. Tietenkään vedelläkään hän ei nyt sammuttanut tulta, koska muuten tulisi ääni mikä sihisi ja siinä kohtaan Kenja heräisi. Niimppä alkoi kapukalla hajottaa nuotioata erilleen, että liekkien väliin pääsisi kylmää ilmaa. Kylmää ilmaa mikä alkoi viedä nuotion voimaa.
Liekkiä oli vielä, jos Kenja heräisi siinä vielä, kun Aynur oli asettautunut toisen viereen makoilemaan. Näyttelevästi hän näytteli haukotuksiaan siihen malliin, että hänen mukamas silmäluomensa painautuivat alas. Aynur jäi siihen esittämään nukkuvaa ihmistä. Hän makoili sillä puolella mitä hän pystyisi puremaan tervettä puolta. Mitä hän hieman arvuutteli toista puolta niin päätti sen jättää toiselle puolelle, että ei koskisi siihen.

//Anteeksi kesto, kiirettä piisaa ja vielä hieman tök, tök. Ajattelin seuraavalla kieroksella Aynur upottaisi hampaasnsa Kenjaan, jos toinen vielä nukkuu//
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 22 Joulu 2015, 01:15

((Tjuu, kuulostaa ihan hyvältä. Voit hyvin kirjoittaa saman tien toisen vuoron perään, minulla ei ole tähän hätään Kenjasta oikein muutakaan näkemystä kuin että tuo tosiaan nukkuu. Voit hyvin pelata ainakin tosiaan iskemään hampaansa tuohon, vaikka uskonkin että Aynyr ei saa hoidettua mokomaa loppuun ihan ongelmitta. Mutta alkuun päästään, ainakin.))
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 17 Tammi 2016, 15:23

Aynur tunsi luissaansa, että nyt se olisi hänen vuoronsa iskeä. Tämä olisi hänen aika iskeä hampaansa saada ravintonsa mitä hän tahtoi kovasti saada. Hän uskoi, että toinen nukkuisi niin hyvin, että hän ei huomaisi vampyyrin upottamia hampaitaansa niskassa tai kädessä. Vampyyri tulisi hyvin hiljaa pistämään hampaansa toisen kurkkuun kiinni, että toinen ei tulisi huomamaan. Todella harvat ihmiset olivat heränneet hänen puremastaan. Sillä ei ollut mitenään asiaa, että mies puoliset ihmiset olisivat juoneet itsensä sellaiseen känniin, että sammuivat kännin voiman takia. Muutenkin tässä ajassa lukuisia kertoja Aynur oli puraissut hyvin kauniisti puremansa, että toinen ei huomaisi mitään. Silleinhän oli paratsa, koska silloin uhri ei huomaisi mitään eikä panikoituisi asiasta. Muutenkin jälki seurasus oli muutenkin kummallekkin silloin. Kun häntä ei olisi enään niin silloin uhri tajuaisi, että häneltä saattoi edellinen olija olla vampyyri.
Kevyesti hän vaihtoi asentoa niin, että pystyi paremmin katsomaan miten toinen nukkui. Kenja näytti nukkuvan hyvin makeisesti ja seikkailisi omissa unessaansa. Silloin jos Kenja seikkaili omissa unessaansa niin silloin tapahtuma saattoi olla ehkä pieni muotoinen panajainen. Mutta painajaista Aynur ei halunnut toiselle tapahtuvan, koska silloin yleensä hän saisi turpaa naamalleensa. Silloin myös hänen täytyisi ottaa enemmän voimaa käyttöönsä. Hän ei mielellään halunnut käyttää voimiaansa uhrinsa pitämiseen. Se ei ollut mukavaa ja ennen kaikkea nautinnollistakaa. Ihan kuin veren maku katoisi kokonaan pois ja saisi silloin juoda oksennettua verta toisen kehosta.

Kun Aynur tunsi, että kaikki olisi kohdallaan ja ennen kaikkea miten Kenja nukkui niin hän pystyisi huomaamattomasti toista koskettaa. Kädelläänsä hän kosketteli tai oikeastaan siirteli Kenjan hiuksiaa hieman sivummalle. Pienenisti hän hyräili sen merkiksi, että olisiko toinen sittenkin vielä hereillä. Minkäänlaista liikahdusta Aynur ei osannut erottaa, että olisi reagoinnut hänen äänähdykseen. Positiivinen asia tähän mennessä. Siinä samassa Aynur kumartui ja avasi suunsa raoelleen päästäen hampaansa tulemaan esille. Varovasti puhkottaen toisen kaulavaltimon. Helästi hänen kätensä pysyi Kenjan kehossa kiinni, kuin olisi pieni äiti suojelemassa lastaansa. Varovasti hän alkoi hörppiä ja jo alku maistiaisessa Aynur sai huomata, että toisen veri oli erikoisen makeinen. Sellainen makeisuus mitä hän ei ole pitkään aikaan saanut kehoonsa. Kenjassa ei ollut nori ihmisen verta vaan siinä oli aivan joitain muuta. Siinä oli todella muuta mikä toi mieleen, että haltiaa. Siksi hän saattoi myös vaistoa toisessa tietynlaisia voimuutta mitä ihmisessä ei normaalisesti huoku. Tämä vain tarkoitti sitä, että hänen täytyi olla todella tarkka. Varovainen juomisen rytmisessä, että hän ei alkaisi imemään mitenkään suuria kauhallisia. Kun toisessa oli haltiaa niin se sai arkuuttamaan asiaa, että varmasti Kenja heräisi paljon herkemmin. Jokainen liikke täytyi olla kaksi kertaa hiljaisempi. Ennen kaikkea myös olla päästämättä omaa himoaansa valloilleen. Näin hyvää vertaa ei ole saanut ikuisuuksiin ja tätä hän halusi nauttia kovemmilla otteilla. Siihen lupaa vampyyri ei antanut itselleensä. Jonkin muotoisuus ihmisyys tuli hänessä, kun hän oli ennen ihminen ennen kuin muuttui vampyyri toisen tekemästä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 21 Tammi 2016, 03:22

Kenja harvemmin nukkui turhan sikeästi. Hänellä oli soturin mieli ja metsästäjän vaistot, eivätkä kummatkaan niistä sallineet herpaantumista tai huolettomuutta. Mutta olivatpa hänen mielensä ja vaistonsa mitä olivatkaan, hän oli silti myös kokolailla kuolevainen - tai ainakin suurimmaksi osaksi. Hän eli rankkaa elämää, ryydytti itseään pakon edessäkin, eikä hän ollut tottunut seuraan muutenkaan. Jonakin muuna aikana Aynurin läsnäolo olisi kukaties estänyt häntä nukkumasta ollenkaan, mutta nyt, uupuneena päivästään, hän enemmänkin sivuutti toisen aistiensa ulkopuolelle kokonaan. Hän nukkui niin sikeästi kuin vain osasi. Se ei ollut kovinkaan paljoa, ei millään yleisellä mittapuulla, mutta kuitenkin aivan tarpeeksi tähän hätään.
Puolihaltia ei reagoinut kun toinen lähestyi, eikä edes kun tämä työntyi jo suorastaan iholle. Kosketus sai hänet kurtistamaan kulmiaan unissaan, mutta mitään suoranaista, todellista reaktiota se ei saanut aikaan. Samooja oli unessa, ja sitä hän surkeasti oli vielä siinäkin kohtaa, kun hampaat pureutuivat hänen kaulaansa. Hetken aikaa toinen sai maistella hänen vertaan ja imeä rauhassa. Ei kukaties kovinkaan pitkää hetkeä, mutta ainakin niin pitkän että pääsi makuun. Mutta tämä leikitteli nyt vaarallisilla asioilla, eivätkä sellaiset kestäneet kajoamista pitkään kostautumatta.

Vaikka Kenja olikin syvässä unessa, oli hän silti myös selvinnyt koko elämänsä hengissä ainoastaan omilla vaistoillaan ja taidoillaan. Jo hänen yllättämisensä unessa oli melkoinen saavutus melkein keneltä tahansa, eikä hän ollut sitä sorttia joka häilyisi tiedottomana uhasta pitkään. Ja sitten oli vielä hänen kätensäkin. Musta käsi, tuima käsi. Kuolemaa, kirousta ja verenhimoa, joka veti varmasti vertoja pahimmallekin vampyyrille. Julma raaja oli toki omistajansa, mutta samalla se oli muutakin, oma synkeä tahtonsa, kuolemaa varten tehty ja myrkyllinen. Eikä se tarvinnut läheskään yhtä suurta ymmärrystä maailman menosta kuin omistajansa reagoidakseen.
Puolihaltiasta karkasi hiljainen ynähdys, joka kukaties kieli hänen olevan heräämässä. Mutta ennen kuin hän ehti liikahtaakaan, kohosi hänen kalmainen, musta kouransa äkkiä ilmaan villisti nytkähtäen kuin hermostunut käärme.Se liikkui holtittomasti, mutta samalla jopa nopeammin kuin jo ennestään nopea puolihaltia olisi sitä tolkuissaan liikuttanut. Ilman kuria ja hillintää se sukelsi ylös, ja sitten päin samoojan kurkussa roikkuvaa verenimijää. Terävät, kuivat sormet iskeytyivät vampyyriä päin ja tavoittelivat tästä samalla otetta. Liike olisi riittänyt todennäköisesti murskaamaan tavalliselta kuolevaiselta luun tai toisenkin ja rusentamaan tämän ruhjeille. Se oli pelkkää murhanhimoa vailla mitään kuria tai hillintää. Ja se, enemmänkin kuin mikään muu, todella herätti myös Kenjan itse.

"Mitä-" samooja aloitti, mutta vaiensi itsensä ennen kuin edes jatkoi. Hänessä oli yllätetyn eläimen hurjuutta ja valpasta villittyä, mutta myös samalla kurinalaista, päättäväistä toimintaa. Hänen vasen, lihallinen kätensä hakeutui vyöltä roikkuvalle puukolle. Hän ei hahmottanut tilanteesta vielä juuri mitään, mutta siltikin hän aisti jonkun aivan liian lähellä - ja kosteuden kaulallaan. Ennen kuin edes yritti pystyyn, haki hän jo asetta käteensä. Siitä huolimattakin, että kuolettava, musta koura oli jo iskenyt. Oli epävarmaa, hahmottiko hän sitäkään juuri nyt...
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 01 Helmi 2016, 15:02

Juominen tästä oli todella hyvän makuista ja siksi hän alkoi ehkä hieman rohkeemmin juomaa enemmän verta kehoonsa. Hänen tulisi saamaan enemmän tällaista harvinaista juomista. Mikä oli henkeen salpaava maku. Ravinteita siinä oli älyttömästi niin hyvin tyydyttämään kaikkia osa alueita. Ehkä kaikkeen ei, kun hän ei imennyt miespuoliselta vaan naispuoliselta. Toisaalta naisessa oli enemmän muita ihankuuksia mitä miespuolinen ei voinut tarjota. Ennen kaikkea naisista oli ihanampi juoda, koska niiden kaula oli paljon sirompi mitä miesten. Ennen kaikkea naiset tuoksuivat hyviltä, kuin taas miehet. Vaikka moni mies saattaisi näyttää todella hyvältä, että se olisi juuri täydellinen. Mutta enemmäkseen täydellinen muuttui aivan karmeaksi. Miehissä ulkonäkö seikkojan löytyy enemmän mitä naisissa. Naiset taas eivät tarjoa sitä ihanaa voimallisuuden aromiaa.
Vaikka Aynur oli veren vallassa eikä pystynyt muuhun keskittymään niin hänen käärmeensä alkoi liikkua kehossa sen merkiksi Kenja ei pääsisi niin helposti Aynurin kidasta. Hän tulisi juomaa toisesta aikalailla paljon verta. Ehdottomasti Aynur joi vertaansa, että ei räiskyisi minnekkään ulapalle vaan kaikki päätyisivät käyttöön. Käärme liikkuessa vampyyrin iholla kohti kättä mikä alkoi liikuttaa sitä lähemmäksi sinne suuntaan missä Kenja alkoi pidellä puukkoaansa. Automaattinen turvallisuuden olo tila täytyi tehdä kun juodaan. Poikkeuksellisesti, kun Kenjassa oli haltia sen verran mitä Aynur pystyi maistamaan niin vei veri hänet omille teillensä ja silloin suojamuuri oli hänellä tehottovampi. Tatuointi eläimet sen sijaan alkoivat huolehtimaan vampyyri neidon turvallisuudesta. Aynurin käsi tarraantui Kenjan puukko käteen ja siirsi automaattisesti kauemmaksi puukkosta. Siinä ohessa, että Kenja ei pystyisi käyttämään sitä kättä niin käärme irtaantui Aynurin ihosta ja alkoi kietoutua heidän käsiäänsä kiinni toisiinsa.
Vielä hetken hän joisi ennen kuin irtaantuisi toisesta. Vielä vähän voisi ottaa ennen kuin karmellisuus pääsisi valloilleen. Jotain kamalaa saattaisi tulla parin minuutin päässä. Siihen minuuttiin hän olisi irtautunut Kenjasta ja alkanut liikkua pois metsän uumeniin.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 06 Helmi 2016, 08:02

Hetken, lyhyen hetken, Kenja haparoi. Niin paljon kuin hän kukaties olikin osannut ainakin aluksi pelätä vieraansa paljastuvan joksikin ikävämmäksi, ei hän sentään ollut odottanut heräävänsä siihen miten tämä imi hänen vertaan. Hetken aikaa puolihaltian reaktiot olivat suorastaan tehottomia. Hänen musta kätensä kyllä toimi, mutta muu ruumis ei seurannut sitä kunnolla. Hän oli yhä maassa, hapuili vain puukkoaan. Musta, kuoleman kovettama käsi iskeytyi rusentavalla voimalla vasten toista, mutta tämä ei tuntunut edes piittaavan. Saman kaoottisen hetken aikana samooja pystyi tuntemaan, miten naisen käsi kiskoi hänen puukkoa hapuilevaa kättään sivuun, ja miten jokin muu, jokin epäluonnollisempi kietoutui sen ympärille. Hän ei pyristelyiltään pystynyt edes katsomaan mistä oli kyse. Siltikin taisi olla ehdottoman selvää, ettei hänen kimpussaan nyt ollut mikään tavallinen olento... sikäli kuin se ei olisi ollut selvää jo pelkästään siitä, miten tämä ryysti nyt hänen vertaan.
Mutta vaikka Kenja haparoi, oli hän myös soturi. Kokenut, karaistunut soturi. Soturin saattoi yllättää, mutta pelkkä vaara, edes epäluonnollinen ja kammottava vaara, ei voisi häntä kauaa horjuttaa. Soturilla oli vimmansa ja hermonsa, ja puolihaltian kohdalla vielä jotakin muutakin. Jotakin synkeämpää ja karmaisevampaa. Se pyrki aina pintaan, haki aina mahdollisuutta päästä valloilleen, ja juuri nyt se tarjosi hänelle kaiken sen, mitä hän tarvitsi. Hän päästi sappensa valloilleen. Hetkeksi, vain hetkeksi, mutta siltikin tuo hetki riitti pyyhkimään edellisen pois.

"Sinä... kehtaat!" Kenja kirskahti syvältä kurkustaan. Ääni oli raivon tukahduttama ja myrkkyä täynnä. Se oli avomielisesti leiritulensa ja ateriansa jakaneen soturin ääni, kun tämä sai nyt nähdä miten vieraanvaraisuus korvattiin. Ääni, joka lupasi kuolemaa. Tämä surkea, alhainen olento ei tulisi selviämään vammoitta typeryydestään. Sitä lupasi se raivo, jolla soturi nyt toimi. Hänessä ei ollut enää pelkoa tai epäröintiä, pelkkä suorasukainen aikomus.
Vaikka olikin maassa, ponnisti Kenja silti nyt pelkästään eteenpäin. Hänen toinen kätensä oli jo viety, mutta se oli lihallinen, heikko. Hän ei tarvinnut sitä. Nyt hän toimi vain mustan kätensä läpi. Raaja, joka rusensi vampyyriä hyödyttömästi, irroitti kouristellen otteensa. Hän olisi voinut iskeä uudelleen, survoa sen suoraan tämän hirvityksen läpi, mutta sen sijaan raaja heilahtikin kauemmas... joskaan ei pitkäksi aikaa. Se kahmaisi äkkiä kohti sammunutta nuotiota, joka kyti edelleen. Tuntematta kipua tai epäröintiä, pelkkänä tuimana raivona, puolihaltia kahmaisi kourallisen tulikuumia kekäleitä käteensä. Tummunut, kova käsi sihisi, mutta hän ei piitannut siitä. Muitta mutkitta, antamatta typerälle hyökkääjälle aikaa miettiä asiaa, hän paiskasi kekäleet tämän kasvoja päin. Se oli tulikuuma, lihaa korventava ryöppy. Ei tarpeeksi tappamaan, mutta polttamaan ja kärventämään kylläkin. Jos käristyvä liha ja silmiin tunkeva kytevä murska eivät riittäisi saamaan olentoa perääntymään, joutuisi soturi raivostumaan tosissaan.

Ja raivoa tällä soturilla riitti.
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 31 Maalis 2016, 19:36

//Pahoittelen kestoani syvällisesti//

Veren huumetokkurasta nauttien Aynur ei meinannut oikein huomata miten nopeasti toinen alkoi virkoa puraisustaan. Vaikka automaattisesti puraisun yhteydessä alueesta tule turta, että hän pystyy paremmin imeä verta. Kädensä alkoi tiukentua ranteesta kiinni, että mikään ase ei osuisi häneen. Jokaisen pisaran hän tahtoisi viedä itselleensä. Hänestä tuntui siltä, että hänellä olisi oikeus viedäkkin kuin Kenjan veri olisi hänen.
Juodessaan hän sai huomata, että toinen oli suuresti aktiivinen. Veren maku alkoi muuttua todella paljon ja alkoi muuttua liian kitkeräksi. Samassa jonkin muu vaistista sanoi, että oli aika irtaantua. Mielellään Aynur ei tekisi sellaista, mutta tässä suhteen hänen täytyi luottaa vaistoonsa. Koska muutenkin tässä illassa oli jotain muutakin erikoista mitä hänessä on väreillyt kehossaansa. Toinen oli todella erikoinen ja siksi hän oli upottanut hampaansa. Se oli hyväksi, että hän oli niin tehnyt kun toisen veri maistui taivaalliselta. Häntä olisi myöhemmin varmasti kaduttanut koko asia, että ei ollut laittanut hapaansa toiseen.
Kun Kenja teki liikkeen mustalla kädellä niin Aynur astui kauemmaksi toisesta. Sivussa hän putsasi huuliaansa. Katseli toista, että tämä oli vain pientä ei mitään suurta asia ollenkaan. Todella pieni juttu vain eikä siitä mikää pahaa jäännyt.
"Pitihän saada ruoan päälle pienesti kastiketta. "

"Et sinä vampyyriksi muutu. " Huomatti asiaan.
Syvällisesti tyttö katsoi toista, kuin Aynurilla olisi jotain mielessä tehdä kahden sekunnin päästä.
Vampyyrin silmissä tämä asia oli tässä näin ja oman turvallisuuden tähden hän pysytteli kolmen metrin päässä toisesta. Nähtävästi tulta täytyi siihen väliin pistää. Oranssi pää katsoi hieman toista, että mikä toi nyt olevinaan. Tuli sai hänet pysymään kauempana toisesta. Muutenkin hauskuus oli loppumassa. Mukavempaa oli hiipiä ja puraista, kuin taistella puraisusta.
"Miksi et käyttäisi sitä sinun oikea asettasi, kuin tuota soihtua ja...noita." Sormella osoitti mitä oli Kenjan kädellä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 01 Huhti 2016, 21:35

Kourallinen kekäleitä ei kärventänyt kaulaanpurijalta silmiä päästä, mutta ainakin se pakotti iljettävän otuksen kauemmas. Osa Kenjasta vaati painamaan päälle saman tien, mutta mieli mustana ja myrkkyä täynnäkin hän oli silti soturi. Hän pakotti hirviön antamaan tilaa, ennen kuin kierähti kauemmas ja pystyyn. Se ei ollut mikään perääntyminen tai kavahdus, vaan ainoastaan uusi, terävämpi aie tappaa; kun nainen nousi pystyyn, hänellä oli jo kädessään sivuun asetettu jousensa. Toisessa oli nuoli. Yksi ainoa, mutta muuta hän ei tarvitsisi.
Jos päälle käynyt iljetys olisi ollut järkevä, se olisi käyttänyt hetkensä häipyäkseen sen kanssa, mitä oli onnistunut samoojalta viemään. Mutta se ei ollut, eikä käyttänyt. Sen sijaan se puhui, jutusteli yhtä kepeästi kuin aikaisemminkin, pienillä ivallisilla sanoille. Olennon paatuneisuus sai soturin kasvot vääristymään uudenlaisesta inhosta. Tämä peto, olipa mikä olikaan, teeskenteli jotakin paljon viattomampaa. Salakavala otus. Sille vastaaminen olisi ollut kuin keskustelun oikeutuksen myöntämistä, eikä puolihaltia tehnyt niin. Hyvin lyhyen hetken ajan hän tuijotti hirviötä silmillä, jotka olivat levinneet kuin pöllöllä tai kissalla; saalistajan silmillä. Vaikka veri valui hänen kaulaansa pitkin, ja vaikka hän tiesi menettäneensä paljon, ei hän kuitenkaan horjunut tai haparoinut. Veri ei ollut se, joka häntä juuri nyt liikutti tai ajoi. Siinä, missä liha olisi saattanut epäröidä ja mieli vapista äkillisen, uhkaavan tuntemattoman edessä, eivät myrkky ja kuolema hänen ruumiissaan antaneet sijaa kummallekaan. Se pyyhkityi sapen ja vihan alle.

"Typerä temppu. Poltan raatosi ja levitän tuhkasi tuuliin. Minä olen viimeinen, johon kajosit", Kenja kirahti ääneen, pyyhkäisten syöpäläisen sanat syrjään. Hän ei aikonut puhua tämän olennon kanssa, ainoastaan kertoa sille tuomionsa. Eikä hänellä ollut muuta sanottavaa.
Synkkien, käheiden sanojensa kaikuessa vielä puiden lomassa Kenja kiskaisi jo nuolen jousensa jänteelle. Musta, ruma varsi lauloi korviasärkevää kitinäänsä viistäessään jännettä vasten, ja kun se löysi paikkansa, tuntui yöilma jännittyvän aseen mukana. Mustasta jousesta kohosi humina, joka alkoi uhkaavana ja kiristyi nopeasti kammottavaksi kuin kuolleiden ulina. Yhdessä silmänräpäyksessä koko metsä tuntui vaienneen, kun jousi ja nuoli löysivät toisensa. Maa ja ilma pidättivät hengitystään kauhulla, kun kuoleman ajama soturi jännitti yhtä mustalla kädellä aseensa. Se vei vain hetken, pelkän aavistuksen, mutta sen aikana kaikki ympärillä tuntui antavan tuolle aseelle ja sille ainoalle, joka sitä kykeni käyttämään sillä kammottavalla voimalla joka siinä asui, arvonsa. Kun musta jousi lauloi, kuolema oli aina läsnä. Sitä ei uhmaisi mikään taikakeino eikä kuolevaisen vauhti. Jousi, joka oli ottanut jo niin monta henkeä ja turmellut niin monta ruumista, ottaisi yhden lisää. Sen soturi tiesi.

Toisella ei ollut paljoakaan aikaa miettiä niin sanoja kuin jousta tai sen sointuakaan. Puolihaltia veti aseen täyteen kaareensa nopeasti ja kepoisesti kuin se olisi ollut pelkkä lyhytjousi - siitä huolimattakin, ettei vahvinkaan jousimies olisi pystynyt jännittämään sitä ollenkaan. Seuraavassa hetkessä se ulahti kammottavalla tavalla, kun mustat, kuolleet sormet päästivät nuolen lentämään - joskin lento oli kukaties väärä sana kuvaamaan jotakin, joka päättyi niin nopeasti. Ääni ei ollut vielä edes iskenyt korviin kunnolla, kun sitä seurasi jo hirvittävä räsähdys. Puunrunko jossakin niskaanpurijan takana rääkyi ja räsähti, kun nuoli upposi koko mittansa sen runkoon, lävisti sen vaivatta. Sen se teki, olipa toiseen osunut tai ei. Mustalle jouselle liha oli hädin tuskin edes hidaste. Jos toiseen osui, jos tämä ei ollut tarpeeksi nopea, olisi tässä reikä. Raastettu, revitty aukko. Mikään noitavoima tai kestävyys ei eväisi kuoleman jouselta uutta kuolemaan.
Voima ja nopeus, joita ihmisruumis ei pystynyt edes tuottamaan. Ne Kenja antoi nyt vastalahjaksi tälle julkealle olennolle. Harvemmin hänen täytyi tarjota enää toista nuolta...
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 04 Kesä 2016, 15:07

Kun Kenja oli ottanut aseensa käteen niin lempein silmin Aynur katseli toista siitä mitä toinen teki turhaa. Jousipyssy ja nuoli ei oikein ollut hyvä yhdistelmä häntä vastaan. Toisinaan ei viittinyt sanoa toisen turhaasta eleestä ja enemmänkin pyssyn sijaan haavaan kannattaisi keskittyä enemmän. Nuolen pystyi todella helposti ohittamaan, kun edessä haava ammotti kutsujaansa takaisin. Ajatus, että Kenja kuolisi haavaansa niin se ei ollut alkuperäinen suunitelma Aynurilla. Jos nainen halunnut hoitaa haavaumaa ensimmäiseksi niin olkoon sen oma valinta asialle. Pianhan asekkin olisi turhaa, kun veren vähyys alkaisi vaikuttumaan kehon toimintaan. Pian Kenjan silmät varmaakin alkaisi sirristellä siinä ja eikä saisi hyvää tähtäytstä häneen. Siihen ajatuksen tyytymiseen Aynur ei kuitenkaan jäisi, koska ja kun toisella oli niin erikoinen vihvahde veressään niin sen ominaisuus saattaisikin auttaa toista selviämään paremmin. Mutta samalla se auttaisi häntä olemaan paremmassa iskusta tuosta erikoisesta veren laadun takia.
Kuolemaisesti hän käveli hieman sivu askelia, kuin alkaisi arvioimaan miten pääsisi jälleen toiseen käsikseen. Pieni naurahdus kävi vampyyrin huulilla Kenjan sanomisesta.
"En taida uskoa. Kun minä annan sinnun jäädä siihen hoitamaan haavasi, kun minä en ehtinyt hoitamaan sen. Minä lähden pois niin, että sinun ei tarvitse enää nähdäkkään minua." Aynur sanoi niin miten tulisi tapahtumaan.
Siitä asiasta vampyyri ei tiennyt alkaisi Kenja paikattuaan haavansa jälkeen jahtamaan hänen peräänsä. Se ei olisi kiva asia ollenkaan ja toivottavasti tuo ihmiskummajainen jättäisi hänet rauhaan miten hän aikoo jättää toisen rauhaan. Jos Kenja ei olisi herännyt tapahtumaan niin hän olisi rodunsa mukaisesti auttanut haavojen parantamisen nopeasti niin kuin toinen ei olisi ollenkaan edes huomaisi hänen puraisseen milloinkaan.

Kun nuoli lähti häntä kohden sai vampyyri katsoa yllättyneenä, että toinen oli oikeasti ampunut häntä. Hyvällä refleksi liikkeisellä hän väisti ja juoksahti kauemmaksi tuota räjähdystä. Pettyneenä siitä, että hän ei saisi lähteä ollenkaan rauhallisesti pois niin suututti Aynuria. Miten hän pääsisi pois päin niin hänen täytyisi estää Kenja liikkeiden tekemiksi. Kädessä oleva köynnös alkoi liikkua hänen kehossaansa ja kulki vartaloa pitikin jalka terään. Jalkaterän päästä uppoutui maan alle, vaikka samalla siinä Aynur liikkui vihaisena. Oranssiset väriset silmät nauliutui vihaisen oloisesti Kenjaan. Hiljalleen siinä maan alta alkoi Kenjan jalkojen alta nusta Kenjan jalkoihin kiinni. Piikkiset ruusuköynnös alkoi peittää Kenjaa sisäänsä ja tiukentumaan, että toinen ei pääisi pois ruusuisesta paketistaan.
"Ole hetken paikoillasi." Aynur sanoi.
Hän tahtoi sinä ennen sammuttaa tulen, että ainakaan Kenja ei pystyisi niin nopeasti tulemaan hänen peräänsä.

//Anteeksi jumitus. Mutta jes sain netin toiminaan ja kiirellisyys vähentynyt//
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Enkidu » 04 Kesä 2016, 20:49

Kenja tiesi, sikäli kuin hän nyt tiesi tai tiedosti mitään, että äskeinen olisi riittänyt surmaamaan ihmisen, kuten muunkin kuolevaisen. Mikään nopeus, kilpi tai panssari ei ollut evännyt hänen nuoleltaan kuolemaa, kun se oli päästetty matkaan. Mutta nyt hän ei metsästänyt kuolevaista saalista, vaan jotakin paljon vaarallisempaa. Nuoli repi ilman halki ja puunrungon läpi hirvittävällä nopeudella, mutta vielä hirvittävämpi oli sen väistäneen olennon nopeus - ja vielä sitäkin hirvittävämpi soturin silmien nopeus. Hänen pedonkatseensa, läpitunkeva ja tarkka, seurasi naisenhahmoisen olennon pakoa. Musta koura liikahti kuin kouristellen ja kahmaisi puolihaltian olan yli, tavoitellen pitkään opituin kuoleman liikkein uutta nuolta, jonka syöstä tuohon olentoon ennen kuin se ehtisi edeslaskea jalkaansa maahan. Pedonkynsiä muistuttavat sormet tapasivat kuitenkin vain ilmaa - nuolet olivat edelleen siinä, mihin hän oli ne jättänytkin. Äkillinen aseettomuus ei kuitenkaan saanut hänessä aikaan mitään epäröintiä. Epäröinti oli lihalle ja verelle, hän oli nyt terästä ja sappea.

Kenja antoi saaliinsa tehdä seuraavan liikkeen kuin saalistaan ujuttava peto. Hän ei vastannut kepeisiin sanoihin, joita otuksen suu niin vaivattomasti sylki; hänessä tuskin olisi ollut juuri nyt mitään vastaamaan muutenkaan. Kuolema ja voima, jotka asuivat hänen kädessään, ajoivat häntä nyt. Puolihaltia olisi eittämättä epäröinyt tappuraisten köynnösten äkkiä puskiessa maasta hänen kimppuunsa ties minkä noitavoimien ajamana, mutta ne eivät. Nopeammin kuin oli edes käsittänyt tilanteen, survaisi hän näivettyneen raajansa alas ja kiersi köynnökset sen ympärille. Seuraava, vaivaton liike kiskaisi ne maasta juurineen päivineen, antamatta pahaiselle tempulle armoa tai mahdollisuuksia edes tarttua hänen lihaansa. Hän oli soturi, ja hän oli kuolema; hän oli tällaisen yläpuolella.

Saalis tavoitelli tulta, yritti piiloutua pimeyteen. Kenja ei kuitenkaan antanut tälle tilaisuutta toteuttaa suunnitelmiaan. Hän harppasi väliin, antaen mustan sapen kuljettaa siinä missä liha ja veri olisivat jo antaneet periksi. Liike oli puhdas ja voimakas. Hän ei puhunut tai ajatellut, sillä kuolema ei edellyttänyt kumpaakaan. Hänen ruumiinsa kouristi kuin kuoleman kielissä, mutta soturi käänsi sen edukseen; hirvittävällä, vääntävällä liikkellä hän puristi sisästään ryöpyn verta kohti toisen kasvoja. Kukaties se sokaisisi otuksen, kukaties hämmentäisi makeudellaan, mutta yhtä kaikki se täytti toisen näkökentän. Melkein samalla hetkellä, oman tahtonsa ajamana, iski hänen eloton, musta kätensä tuon pilven lävitse, suoraan kohti vihollisen rintakehää. Käsi ei ollut nyrkissä, vaan yksi sen sormista törrötti pystyssä, jäykkänä ja terävänä kuin kovin keihäänkärki. Hän aikoi lävistää saaliinsa sydämen ja murskata tämän koko rintakehän yhdellä kertaa, ennen kuin tämä ehtisi toipua hänen verisestä harhautuksestaan.

Moinen kammottava suunnitelma ei kummunnut niin ihmisen kuin haltiankaan mielestä, vaan varmastikin jostakin paljon kammottavammasta ja mustemmasta. Jostakin, jota naisen veri ja tahto eivät enää nyt, hänen heikennyttyään, pitäneet kurissa. Pelkkää ateriaa himoinnut verenimijä oli vapauttanut kirouksien ja kuoleman täyttämän kauhun.
Enkidu
 

Re: Iltahämärä metsän siimeksessä || Ay

ViestiKirjoittaja Ay » 07 Heinä 2016, 17:51

Tilanne tuntui toivottamalta Aynurin mielestä. Asia oli mennyt liian hulluun suuntaan. Hän tahtoi häipyä paikalta ja niin häntekisin varsinkin viimeisessä hetissä. Kuitenkin hän halusi toisen saamaan rauhoitusta kehoon, koska tuolla menetelmällä hän toinen olis pannu kakku ilman sisuksia.
"Eikö me voitaisi puhua kuin sivistyneet ihmiset." Hän sanoi huokaisevalla tavalla, kun väisteli toista.
Vampyyristä tuntui siltä, että toiselle järki ei mennyt oikein perille tuossa vihassa. Toisinaan ei ollut ihme, että toinen oli noin vihainen.
Hyvälä silmällä Aynur ei katsonut miten toinen pääsi kuolettamaan ruusuaansa. Ruusuinen köynnös vei ärsyttävää materiaalia hänen omaan kehoonsa mikä ei tuntunut hyvältä. Sekään ei tuntunut hyvältä nuoli sadetta tulitettiin häneen. Hän sai sai tanssahdella ympyrää. Mitä vielä nuolien ohessa tuli niin se ei tuntunut oikein kivalta. Keskittyminen ei pysynyt oikein paikoillaan vampyyrillä, kun osa hänesta halusi säästää tuon puoliverisen ihmisen ja taas toisaalta ei, kun toinen käyttäytyi häntä kohtaan epämukavasti.

Tradekiaa hän sai vaihtaa kokoanaan uusiksi. Siis ihan täysin uusiski. Hänen täytyi itse tuottaa tulensa ja toisaalta se olisi hyvä tehdä niin kun silloin se tuli ei itseäänsä satuttaisi. Selkänikamat alkoivat vatvoa, kuin hän olisi saamassa jonkun kohtauksen tai räjähtäisi siltä päin. Hieman kauhuissaan hän katseli mitä Kenja oikein touhusi ja mitkä olivatkaa nuo käsimerkkien eleet oikein. Sen vain vampyyri tunsi, että ei tahtonut olla noiden käsien lähellä. Kuin tuo mangneettimainen käsi pystyisi repiämään sydämensä irti hänestä. Sitä missään nimesässä ei tahtonut ollenkaan tapahtuvan hänelle ja siksi hän nopeutti palavien siipien päästämiseksi selästään pois.
"Hullu!" Aynur ehti huudahtaa, kun Kenja hyökkäsi hänen kimpuunsa.
Käsillään hän pidätteli Kenjan käden vajoamasta rintakehäänsä. Aynurin takaa kuului pian Feeniksi äänähdyksen. Liehillään paloi vampyyrin selän takaa. Pari voimakasta siiven lyöntiä mistä lähti tulen neulasia Kenjaan päin. Isolla liikkeellä Feenis lintu poistui Aynurin selästä ilmaan. Samassa hän palava lintu syöksyi nappaamaan terävillä kynsillään Kenjan mukaan taivaalle. Aynur pisti hanttia matkaan niillä voiilla minkä hän oli kihveltänyt Kenjan verestä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron