Alf Eregion
Koirat haukkuivat villinä, suurten vihikoirien matalankumisevat äänet kaikuivat pitkin hämärää metsää. Niitä säestivät sotilaiden huudot ja juoksuaskeleet, ihmisten koettaessa pysyä vapaana juoksevien vihikoirien perässä - vaikkakin osa niistä pidettiin narussa varmuuden vuoksi. Eteenpäin kuitenkin mentiin, sillä nyt oltiin metsästämässä.
Aikaisemmin illalla läheisessä kylässä vieraillut mies oli tunnistettu vihikoirien avulla friikiksi - taruolennoksi, joksikin, mitä koirat lähtivät haukkumaan. Sotilaat olivat käyneet miehen kimppuun, mutta tuo oli päässyt pakenemaan metsään, haavoittuneena tosin. Olettaa saattoi, ettei tuo haavoittuneena kovin pitkälle ehättänyt pötkiä. Koirat ainakin pitivät vauhtia siihen malliin, että perässä vielä oltiin.
Myös Alf oli mukana. Hän oli ollut liikkuvan rykmentin matkassa, palaamassa pohjoisemmasta takaisin kohti kaupunkia, kun he olivat tähän soppaan sotkeutuneet mukaan. Olihan sekin vaihtelua, varsinkin kun he eivät matkallaan pahemmin vihollisiin olleet törmänneet. Toiset sotilaat olivatkin jopa turhan innokkaina jahtaamassa friikkiä, toivoen saavansa tuon kiinni ja pölkylle. Nuo myös huutelivat kovasti uhkauksia ja herjoja, niin että varmasti kuului pidemmällekin, että he tosiaan olivat jonkun perässä.
Alf puolestaan pysytteli kauempana muista, edeten sivummalla. Hän oli puoliverinen, joten Calessa koulutetut vihikoirat kävivät jopa hänelle murisemaan. Joten parempi oli pysyä kauempana, etteivät koirat raivopäissään vahingossakaan puoliveristä käyneet puremaan tai hän sekoittanut piskejä täysin läsnäolollaan.
Puoliverinen kuitenkin seurasi yhtä vapaana olevista vihikoirista. Se oli vanhempi hurtta, jonka kasvot roikkuivat melkein yhtä löysänä mitä sen suuret korvat. Se nuuhki maata ja meni huomattavasti määrätietoisemmin eteenpäin, mitä muut koirat. Tämä koira johdatti Alfia kauemmas muista, toisten jatkaen suuremmassa ryhmässä koirien perä kera soihtujen suoraan eteenpäin.
Vanhan koiran hidastaessa vauhtia kävi armeijan tabardiin sonnustautunut puoliverinen myös hidastamaan ja ottamaan keihäänsä esille. Ilmeisesti koira oli löytänyt kohteensa - tai ainakin jotain - sillä sen kuono nousi maasta ja mokoma alkoi haukkumaan kohden pusikkoista kivikkomaastoa. Alf koitti nähdä eteensä, josko siellä hämärässä puskissa jotain olisi ollut, mutta mitään ei näkynyt... Kunnes täysikuu kävi pilvien lomasta valaisemaan maastoa paremmin, vannoi Alf nähneensä jotain liikettä kivenheiton päässä. Nopeasti puoliverinen katsoi ympärilleen - toiset olivat huomattavasti kauempana ja noiden äänet etääntyivät entisestään... Mutta ei hän voinut tästä nyt lähteä muiden perään, jos koira olikin nähnyt kohteen! Ehkä muut palaisivat sitten... kohta.
Hitaasti Alf lähti askeltamaan eteenpäin, varuillaan ja valppaana, vanhan vihikoiran lähtien yllättävänkin kuuliaisesti puoliverisen mukana kulkemaan eteenpäin.
// MORISENI TÄNNE KIITOS VIIMEIN hei .3. //