Wolfs || Ylva K-18

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Wolfs || Ylva K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 21 Joulu 2015, 23:58

Fergus Verikuu

Paksu pilviverho peitti puolikuun ja teki yöstä entistä pimeämmän, puhumattakaan lumisateesta, joka oli sen verran sankkaa ettei nähnyt muutamaa metriä pidemmälle. Onneksi pimeässä kulkeva hahmo ei kulkenut pelkän näkönsä varassa, joka muutenkin oli vain yhden silmän varassa. Tarkka kuono kulki lähellä maata, sutta isomman näköisen olennon kulkiessa eteenpäin, isojen tassujen jättäessä jälkeensä jälkiä hankeen. Ne tosin pian katosivat lumisateen myötä.
Susi pysähtyi hetkeksi vainutessaan mahdollisen saaliin. Jälkiä ei tietenkään näkynyt, mutta haju oli hyvin läsnä. Nopeasti ihmissusi lähti kulkemaan jäljittämänsä vanan perään. Se johti syvemmälle metsään, missä lumi ei niin sankasti päässyt satamaan ja helpotti näkemistä jonkin verran.

Fergus ei ollut syönyt pariin päivään, joten saalis kyllä maittaisi nyt oikein hyvin. Aterian jälkeen hän voisi hakeutua lähikylän kapakkaan suojaan tästä kurjasta säästä ja huuhtomaan ruoan alas oluella kenties. Lumi keräytyi ikävästi tasujen varpaiden väleihin. Toki ihmiseksi muuttuminen olisi asian ratkaisut, mutta ei hän tässä säässä tahtonut kahdella jalalla tarpoa.
Pysähtyen jälleen tarkistamaan suuntansa, susi saattoi haistaa peuran, ehkä niitä oli useampikin? Kieli lipaisi teräviä kulmahampaita silkasta nälästä ja askeleet muuttuivat ripeämmiksi. Jonkin aikaa Fergus sai saalistaan jäljittää, peuratkun tuppasivat pokkoilemaan ympäriinsä, tovoen muka sekoittavansa mahdolliset saalistajat kintereiltään.
Lopulta kauempaa saattoi kuulla hangen hiljaista natinaa ja susi painautui alemmas vasten maata, lähtien sitten hiipimään äänen suuntaan, pysytellen vastatuulessa, ettei perura puolestaan haistaisi häntä.

Fergus oli ollut sen suhteen oikeassa että peuroja oli useampi, kyseessä oli naaras poikasensa kanssa. Ei pokasesta kummoiseksi ateriaksi yksinään olisi, mutta se kyllä olisi maittava lisä emon rinnalla. Ihmissusi pyrki mahdollisimman lähelle äänettä, odottaen parhainta tilaisuutta hyökätä. Peura pysähtyi tähyilemään ympärilleen hetkeksi, pakottaen suden jähmettymään paikalleen. Poikanen seurasi vain emoaan huolettomasti. Emo täytyisi kaataa ensimmäisenä, poikanen kyllä pakenisi, mutta hän olisi kyllä tarpeeksi nopea nappaamaan pikkuinen ilman sen suurempaa vaivaa.
Peuraemon viimein kääntäessä selkänsä kuusen alla lymyävälle sudelle, syöksähti Fergus piilostaan kita auki, valmiina iskemään hampaansa eläimen niskaan.

//Ylva ohoi! //
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 01 Tammi 2016, 14:45, muokattu yhteensä 1 kerran
Janni
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 22 Joulu 2015, 14:31

Ylva Susisilmä

Lumi oli vihdoin laskeutunut maahan lämpimän ja loskaisen alkutalven jälkeen. Ylva piti sitä parempana kuin märkää keliä, vaikka pakkaset toivat omia haasteita. Kuitenkin turkkiin vaihtaminen auttoi kovillakin pakkasilla ja nyt nainen jolkotteli mustan suden hahmossa öisessä metsässä. Tavallinen tallaaja varmastikin pitäisi tuota mustaa ilmestystä tavallisena sutena, vaikka tuo olikin silminnähden isompi kuin normaali susi ja tuon tassutkin tuntuivat olevan asteen verran isommat mitä tavallisilla hukilla. Myös kultaisina kiiluvissa silmissä oli tietynlainen älykkään olennon pilke, mikä puuttui susilta, vaikka nuokaan tyhmiä olleet, päinvastoin. Tässä nelijalkaisessa muodossa nainen liikkui myös paljon nopeammin pitkiäkin matkoja, mutta nyt ei ollut kyse pelkästä matkustamisesta. Nainen oli ollut tienpäällä jo pidemmän aikaa ja tietyt kylät olivat tuolle tällä hetkellä ainakin poissa laskuista erinäisistä syistä. Nälkä kurni naisen vatsassa ja sutena oli paljon helpompaa metsästää ruokaa, ei ollut koskaan ollut kovin hyvä ampumaan jousella. Lumisade ja kylmä viima saivat suden luimistelemaan korviaan samalla kun tuo seuraili hajujälkiä joita riitti. Hän kuitenkin etsiskeli nyt jotain muuta kuin jänöjusseja tai lintuja, joiden tuoksua riitti metsässä. Niiden joukkoon kuitenkin mahtui jotain kiinnostavampaakin, kuten peuran ominaistuoksu, joka kantautui suden kuonoon ja sai tuon virnistämään sisäisesti.

Susi lisäsi hetkeksi vauhtia kunnes hidasti taas käyntiään hajun muuttuessa voimakkaammaksi ja lopulta tuon olemus kyyrityi ja askeleet hidastuivat hiipimiseksi. Tuuli kantoi tuon kirsuun pian jotain muutakin, tuoksu oli selvästi suden, mutta siihen oli sekoittunut jotain aivan muuta, jotain mikä muistutti ihmistä. Saattoihan olla että kyseessä oli jonkun metsästäjän kesy susi ja näin ollen eläin oli saanut itseensä ihmisen tuoksua, mutta jotenkin nainen ei jaksanut uskoa sitä. Tämä sai mustaturkin varuilleen, oli varsin selvää että tämä edessäpäin oleva susi havitteli myös peuraa, tai peuroja jos tarkkoja oltiin, eikä susi-ihminen halunnut alkaa kahnaamaan ruuastaan. Toisaalta muriseva vatsa suorastaan vaati sitä mikä sai naisen kiroamaan sisäisesti. Onneksi hän oli toisesta sudesta katsottuna tuon takana, juuri niin ettei peuratkaan tuota haistaneet, mutta ei myöskään tämä erikoinen tallaaja jota kohden tummaturkki nyt hiipi. Kultaiset silmät saivat pian näkyviin niin suden kuin saaliitkin ja nainen kyyristyi lumihankeen seuraamaan tapahtumia. Toisen suden iskiessä pahaa-aavistamattoman peuraemon niskaan, ampaisi kultasilmäinen naaras automaattisesti pakenevan vasan perään. Eihän siitä paljoa ruokaa saisi, mutta ei se myöskään yksin hengissä pysyisi ja parempi vasakin kun ei mitään. Olisihan hän voinut auttaa toista sutta kaatamaan aikuisen peuran, mutta yllätyshyökkäys oli osunut nappiin ja iso uros näytti kirjaimellisesit olevan niskan päällä. Näin ollen naaras kiinnitti huomionsa pelästyneeseen vasaan, jonka kimpussa oli hetkessä, eikä hampaiden iskeminen sen kapeaan kaulaan ollut edes saavutus. Oli miten oli pian vasa oli hengiltä ja mustaturkki päästi irti uhristaan nostaen päänsä ylös suunnaten kultaisen katseensa itseään isompaan urokseen. Kokoero ei ollut niin huomattava kuin olisi voinut olettaa, siis jos naaras olisi ollut pelkkä tavallinen susi. Toisen silmälappu kertoi paljon siitä mikä tuo oli ja se yhdistettynä ihmismäiseen tuoksuun antoi naiselle varman kuvan siitä että tuo oli joko ihmissusi tai muodonmuuttaja. Veri naaraan leuoissa häipyi lähes näkymättömiin tuon mustaan turkkiin ja tuo oli selvästi varautunut tuijottaessaan urosta, mutta ei suoranaisesti uhkaava. Ei tiennyt toisesta, mutta Ylvalla ei ollut kykyä puhua susimuodossaan, ei ainakaan sanoilla kuten joillain oli kykynä. Näin ollen saattoi vain turvautua elekieleen, mutta nöyristelemään ei alkaisi. Se ei kuulunut naisen luonteeseen.
Ylva
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Joulu 2015, 15:11

Hampaat upposivat peuran niskaan ja suden paino pakotti sorkkajalan kaatumaan. Eläin päästi hätääntyneen rääkäisyn. Poikanen oli pinkaisut pakoon heti suden ilmaannuttua. Peura rimpuili ihmissuden alla, joka painoi ison käpälänsä sen kyljelle, pitääkseen eläimen aloillaan sillä välin kun vahvat leuat mursivat sen niskan. Peura veltostui kuoliaaksi äkkiä, veren värjätessä valkean hangen ja Ferguksen leuan, sekä suupielet. Susi päästi saaliistaan irti ja kohotti päänsä etsiäkseen suunnan mihin peuranvasa oli pinkonut. Pienet jäljet eivät pitkälle johtaneet, Fergus huomasi tuijottavansa kultasta silmäparia, joka tuijotti takaisin. Musta susi, oikeastaan kookas sudeksi.
Vaistomaisesti ihmissusi painoi päätään alemmas ja paljasteli hampaitaan toiselle, kertoen saaliin hänen jalkojensa välissä olevan hänen. Punainen katse käväisi poikasessa, jonka toinen oli mennyt kaatamaan. Hän kyllä oli aikonut syödä senkin lisukkeena.

Toinen ei näyttänyt itse uhkaavia merkkejä ja nyt kun Fergus haisteli ilmaa toisen suunnasta, haistoi hän naaraan ja jotain joka kertoi ettei kyseessä ollut tavallinen susi. Jotain inhimillistä siinä oli, mutta se ei ollut ihmisudelle ominainen tuoksu. Toki saattoi hän erehtyäkin, Crypt kun oli erillainen maa hänen kotimaahansa verrattuna, ehkä ihmisudet tuoksuivat eriltä, tai kyseessä oli jokin erikoisempi rotu?
Verta nuolaistiin kulmahampailta, katseen edelleen ollessa tiukasti tässä vieraassa sudessa. Hän ei ilman hyvää syytä naaraiden kimpuun hyökännyt, tai naaraiden jotka olivat jonkinlaista rotusukua hänelle, mutta oliko peruranvasa tarpeeksi hyvä syy? Toisaalta mistä hän myös tiesi ettei toinen vain esittänyt? Jokin noissa kultaisissa silmissä viesti älykkyydestä, entä jos tuo vain tahtoi saada hänen laskemaan puolustuksensa? Ne hänelle ensimmäisenä tulivat mieleen, mutta jossain ajatusten perukoilla oli hän iloinen toisen suden näkemisestä.

Fergus laski uhkaavaa olemustaan asteen ja otti muutaman askeleen mustan suden suuntaan, samalla yrittäen haistella toista paremmin. Ei hän liian lähelle kuitenkaan tullut. Pysytteli etäällä, jos toinen muuttaisi mieltään hyökkäämisen suhteen.
Janni
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 22 Joulu 2015, 19:42

Naaras ei ollut kovin innoissaan taistelemisesta ja jos toinen väen vängällä haluaisi vasan itselleen, kyllä hän sen antaisi. Hän voisi aina käyttää viimeiset roponsa ruokaan oluen sijaan, kyllä hän jonkun saisi itselleen juomaa tarjoamaan, mutta varsinkin nyt kun oli maistanut verta kielellään nälkä tuon vatsassa murahti merkitsevästi. Naaras kuitenkin tuijotti nyt vain mitä toinen susi aikoi tehdä, tuon ensireaktio oli varsin odotettu, mutta epämiellyttävä. Ylva koetti pitää korvansa pystyssä, vaikka ylhäältä tihuttava lumi tuntui ikäviltä kiemurrellessaan niiden sisäpuolelle ja sai toisen korvan kertaalleen värähtämään. Ylva kyllä tunsi sudet ja noiden tavat, vaikka nyt olikin kyse ihmissudesta tai muusta vastaavasta, toivoi toisen osaavan lukea näitä merkkejä siinä missä oikeakin susi, ehkä jopa vielä paremmin. Voisihan hän aina tiukan paikan tullet muuttaa muotoaan takaisin ihmiseksi.

Uteliaisuus oli herännyt murhaajattaren sisällä, hän harvemmin törmäsi kehenkään joka omisti samankaltaisen kyvyn kuin hän itse, vaikka nainen ei ollutkaan missään nimessä ihmissusi, siitä piti pitää kiinni. Olihan hän muodonmuuttajiin törmännyt aikaisemminkin, mutta harvemmin susiin ainakaan näin suoraan noiden eläimellisessä muodossa. Ylva ei ollut mikään ihmispersoona, murhaajatar ja kaikkea, mutta muutenkaan ei jaksanut suurintaosaa kaksijalkaisia erityisistä syistä. Poikkeuksia toki oli, mutta harvassa. Susissa taas oli oma kiehtova vetovoimansa mikä ylsi tähän tapaukseen, joka ei ollut ihan tavallinen tapaus. Susien seurassa oli aina tuntenut olonsa paljon kotoisammaksi mitä ihmisten.

Nyt naaras otti muutaman askeleen sivuun raadon luota uroksen liikkuessa ja tuntuessa hieman rentoutuvan. Myös mustaturkki nuolaisi tahmenneita suupieliään ja kallisti nyt päätään selvästi uteliaana toista kohtaan ja heilautti varovasti tuuheaa häntäänsä rauhanomaiseksi merkiksi. Kultasilmä vilkaisi kuollutta vasaa ja palautti sitten katseensa toiseen nuuhkien samalla ilmaa yrittäen selvittää jotain uutta toisesta. Ei toinen näyttänyt hyökkäävän kimppuunkaan, vaikka oli yhä varautunut, olihan sekin alku. Ja antoi naaraalle mahdollisuuden itsekin rentoutua hieman. Oli vikkelä jaloistaan, mutta toisen vahvat leuat saisivat varmasti paljon tuhoa aikaan, jos tuo päättäisi hyökätä kimppuun. Kuitenkin uteliaisuus sai ottamaan riskin ja toivoi tosiaan että toinen käyttäytyisi enemmän kuin susi ja vähemmän kuin ihminen, sudet harvemmin rähinöisivät ilman hyvää syytä ja koska naaras selvästi antoi uroksen hakea myös vasan itselleen jos tuo niin tahtoi mitään sen erikoisempaa syytä tappeluun ei pitäisi olla. Näin ollen mustaturkki istahti alas liikutellen hetken häntäänsä kunnes asetti sen kaartuvasti vierelleen. Naaras piti päänsä yhä pystyssä näyttämättä varsinaisesti alistumisen merkkejä, mutta ei tuo uhkaavakaan ollut, katseli toista pää kallellaan aina välillä korvat värähtäen kylmän lumen löytäessä tiensä niiden herkkiin kohtiin.
Ylva
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Joulu 2015, 21:22

Musta susi ei viestinyt ettei tahtonut Fergusta lähelleen, tuo ei myöskään näyttänyt merkkejä oman pikku saaliinsa puolustelemisesta. Naaras itsekin yritti nuuhkia ihmisuden suuntaan, selvittääkseen paremmin kuka hän oli. Fergus itse ei oikein saanut sen enempää toisen hajusta irti. Toinen oli vain naaras ja erikoinen susi omaten inhimillisyyttä.
Musta susi heilautti häntäänsäkin pari kertaa, viestien ehkä uteliaisuudesta ja rauhanomaisuudesta. Ferguksen katse käväisi vielä kerran kuolleessa vassassa. Jos se olisi anoa saalis, kyllä hän tässä nälässä siitä tappelisi, mutta selän takana odotti maukaampi ateria, joten ei hän vaivautusi tuhlaamaan voimiaan. Sekä muutenkin, mahdollinen uusi tuttavuus kuulosti hauskalta ajatukselta.

Pitkä häntä heilahti puolelta toiselle ikään kuin vastaukseksi. Naaras asettui istumaan, antaen täyden rauhanomaisen tunteen. Tuskin toinen hänen niskaansa hyppäisi, jos hän selkänsä kääntäisi. Uteliaisuudesta pystyssä olleet korvat värähtivät lopulta lumen kerryttyä liikaa korvakäytäviä suojaaviin karvoitukseen ja sai Ferguksen ravistelemaan turkiaan kauttaaltaan, lunta kun oli päässyt kertymään päälle siinä paikallaan seistessä.
Ravistelun myötä otti susi askeleen jos toisenkin rohkeammin lähemmäs naarasta, painaen päätään alemmas, kysyen naisosapuolelta kunnioittavasti lupaa lähestyä. Häntäkin heilui puolelta toiselle innokkaammin.
Janni
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 22 Joulu 2015, 21:38

Kaikki tuntui sujuvan suhteellisen hyvin, ainakaan toinen ei ollut mitenkään agressiivisella tuulella mikä toi tiettyä rauhaa tilanteeseen. Ajatus muotonsa muuttamisesta huvitti naista, mutta ei tehnyt sitä, ei ainakaan vielä. Raakaa lihaa kun ei voinut syödä ihmisen surkeilla hampailla ja se antoi jokseenkin mahanpurujakin, mutta sutena taas raaka liha sopi parhaiten. Näin ollen siis jos tuo silmälappuinen uroo oli halukas jakamaan ruokaansa. Riippui varmaan siitä kuinka nälkäinen tuo mahtoi olla. Tilanne tuntui kuitenkin rauhoittuvan entisestään ja tuntematon tapaus näytti uteliaisuuden merkkejä astellen lopulta lähemmäs kärsivällisesti paikallaan istuvaa naarasta. Uros jopa painoi päätään, mikä oli hyvä merkki ja sai mustaturkin nousemaan takaisin neljälle jalalleen. Turkki tai ei kylmällä lumella oli ikävä istua. Naaras nöyrtyi lopulta laskemaan omaa päätään sen verran että viesti toiselle hyväksynnästä tulla lähemmäs. Tosin turhan kauaksi aikaa ei toisen antaisi kuonoaan kiinni toiseen tunkea, se alkoi olla häiritsevää etenkin ihmismielelle. Ylva piti omasta alueestaan ja varauksella päästi tiettyjä henkilöitä lähelleen, yleensä nautinnon tavoittelussa jos nyt tarkkoja oltiin, mutta olihan niitä ystävällisiäkin poikkeuksia. Lihasmassaltaan nainen ei ollut kovinkaan vahva ihmisenä, joten käytännön syitäkin tähän oman alueen ja kunnon hajuraon pitämiseen oli. Sutena oli voimakkaampi muttei mikään lihaskimppu silti, ennemmin ketterä ja vikkelä. Terävät hampaat ja kynnet kyllä tekivät myös pahaa jälkeä. Naaras pudisti hieman päätään samasta syystä kuin uros aiemmin, valkea kylmä lumi vain jaksoi tipahdella taivaasta ja peittää tuon turkin valkoiseen huntuun.

Hän kuitenkin astahteli lähelle tulleen uroksen vierelle ja ympäri ottaen muutamia sivuaskeleitakin pitäen ensin katseensa tuossa, mutta antoi sitten tarkkaavaisuuden ainakin näennäisesti herpaantua. Ylvan eleet sutenakin olivat jollain tapaan viehkeät kun niin halusi ja hiljalleen heiluva häntä antoi enemmän kuvaa leikkisyydestä. Kyllä murhaajatar osasi olla hyvinkin leikkisä etenkin vastakkaisen sukupuolen edustajaa kohtaan. Joillekin naisen leikit olivat kieltämättä liian rajuja tai vittuilevia, riippuen vähän mistä puhuttiin. Nyt kuitenkin tutkaili toista vaikka ei saanut irti mitään sen erikoisempaa. Oli kuitenkin varma että tuolla piili toinenkin, ihmismäisempi muoto tuon turkin alla. Ja jos tarkkoja oltiin toisen ruumiinrakenne viittasi siihen että tuo saattaisi jopa pystyä nousemaan kahdelle jalalle nyt kun sitä tarkemmin silmäili. Se seikka kiehtoi suuresti naisen mieltä, mutta tietysti se oli niitä kysymyksiä mitä harvemmin kysyttiin suoraan. Tietysti auttaisi jos omistaisi äänihuulet. Uteliaisuutta laimensi kuriseva vatsa, joten kun naaras oli kiertänyt toisen kertaalleen ja tutkaillut päätään kallistellen tuon reaktiota asteli naaras takaisin vasan luokse. Silmät kävivät katsahtamaan urokseen kysyvän oloisina ennen kuin iski hampaansa nuoren eläimen lihaan ja jos toinen ei osottaisi mitään esteleviä merkkejä saisi mustaturkki edes jotain vatsansatäytettä.
Ylva
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Joulu 2015, 22:16

Fergus sai luvan tulla lähemmäs, joten rohkeasti tämä askelia ja tuli haistelemaan toisen turkkia tarkemmin. Naaras itsekin vaikutti kiinnostuneelta tutustumiseen, lähtien kiertämään Ferguksen kanssa toisiaan ympäri. Näinkään läheltä hän ei saanut mitään erikoista kirsuunsa, tosin punaisen katseen kohdatessa välillä kultaisen, tunsi Fergus naaraan piilottelevan jotain tuon kauniin tuuhean turkin alla.
Tilanne alkoi tuntua leikkisältä. Fergus ei muistanut milloin viimeksi oli kohdannut kaltaisiaan tai susia ylipäätään. Hän ei voinut olla ottamatta muutamaa hypähtelevän leikkisää askelta, kun näki naaraan hännän heiluvat mielekkäästi.
Tosin nälkä alkoi selvästi vaivaamaan toista ja tuo tassutteli saaliinsa luokse. Fergus ei estellyt, toinen oli peuranvasan kaatanut itse, se ei hänelle kuulunut.

Ihmisusi kääntyi itsekin ympäri omansaaliinsa puoleen, tosin nähden korpin repimässä peuran verista kaulaa nokallaan. Susi päästi äänekkään haukahduksen ja otti pari äkäistä askelta lintua kohti, joka rääkyen nousi siivilleen. Murinaakin uroksen kurkusta kuului ja lopulta tämä tuhahti haaskalinnun perään. Susi asteli peuran luo ja tarttui sen kaulaan. Fergus raahasi saaliinsa lähemmäksi naarasta ja ryhtyi sitten repimään sen kylkeä auki. Eivät tavalliset sudet ruokaseurasta välittäneet, mutta eihän tässä tavallisia susia oltu.
Päästyään kunnon lihaan käsiksi, asettui Fegus vielä rennosti makaamaan ja syömään lihaa tyytyväisenä, silmäillen välillä naaraan suuntaan.

//Onpa ne söpöjä :3 //
Janni
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Joulu 2015, 12:42

Uros ei näyttänyt panevan pahakseen, että toinen meni syömään vasaa. Se oli tavallaan huojennus, oli hyvä saada jotain vatsansa täytteeksi. Kuitenkin vihainen haukahdus sai naaraan säpsähtämään ja lopettamaan hetkeksi ruokailun, vaikka totesikin pian että toinen hääsi kuokkavierasta omasta raadostaan mikä huvitti hieman Ylvaa sisäisesti. Mokoma melu yhden linnun takia. Naaras jatkoi ruokailuaan käyden maate pidellen raatoa paikalla toisella etutassullaan. Kultaiset silmät seurailivat kuitenkin toisen puuhia tuon tullen lähemmäs peuran ruhon kanssa ja asettautui itsekin mukavasti aterioimaan huomattavasti isompaa ja lihaisempaa saalista. No minkä sille saattoi että toinen oli ehtinyt ensin. Eläinten säännöt olivat niin paljon yksinkertaisempia ja selviä, tosin olisi voinut kuunnella ihmismieltään ja varastaa vaikkapa mehevän jalan ja pötkiä pakoon, mutta jostain syystä sellainen ei nyt huvittanut kultasilmää. Ehkäpä nainen jopa kaipasi seuraa pitkän yksinolon jälkeen, kyllähän hän oli enemmän tai vähemmän ollut koko elämänsä yksin, mutta aika ajoin oli mukava olla enemmän tai vähemmän luotettavassa seurassa. Kunhan toinen ei halunnut hänen henkeään, kaiken muun pystyi kyllä tasaamaan myöhemminkin. Kuitenkin tämä tapaus oli erilainen, erikoinen oikeastaan. Saattoi olla että kaikki johtui tuon susimuodosta, jonkinlainen yhtenäisyyden tunne, koska toisella oli samankaltainen kyky kuin naisella itsellään. Se olisi jo jotain, jos toinen ei katsoisi naista kieroon tuon silmien tähden saati sitten kyvystään muuttua sudeksi. Harvempi oikeasti ymmärsi naisen kykyä ja olemusta ainakaan niin hyvin kuin joku samankaltainen ymmärsi, kuten tämä uros. Tosin varkaudet ja satunnaiset murhat olivat sitten eri asia mitä ymmärtämiseen tuli.

Hieman levottomat ajatukset siivittivät naisen ruokailua, mutta milloin tuo jaksoi murehtia asioista niin kauheasti? Oli aikoja sitten oppinut että oli parempi elää vain hetkessä. Näin ollen kun oli saanut ruokailunsa päätökseen nuoleskeli suupieliään ja hinkkasi kirsuaan lumeen mikä värjäyty punaiseksi. Kultaiset silmät kävivät uroossa, joka tuntui keskittyvän sillä hetkellä ruokailuunsa. Näin ollen naaraan häntä heilahti leikkisän oloisesti nopeasti puolelta toiselle nuohoten maata kerta tuo oli yhä makuulla. Mustaturkki painoi kuononsa lumeen ja ryömi lähemmäs urosta keräten samalla lunta kirsunsa päälle. Näky olisi ollut oikeastaan huvittava, jos joku sitä olisi ollut seuraamassa. Päästyään tarpeeksi lähelle naaras heilautti päätään niin että lumikasa tuon kuonolla lensi ruokailevan uroksen kasvoille tai ainakin sinne päin, jolloin mustaturkki ponkaisi pystyyn hypähtäen kuitenkin taaemmas leikkisästi haukahtaen mikä sai lähipuussa kyttäävän korpin lehahtamaan lentoon. Oli varsin selvää että toinen yritti härnätä isompaansa leikkimieliseen kisailuun, vaikka tuolla oli yhä ruokailu ainakin jonkin verran kesken. Naaraan häntä heilui ja tuo tepasteli sivusuunnassa muutaman askeleen kunnes pysähtyi ja laskeutui taas makuulle tosin valmiina pomppaamaan ylös jos toinen tekisi jotain.

//onhan ne <3
Ylva
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Joulu 2015, 13:20

Peuran kylki oli nopeasti koluttu lihasta. Olisihan kylkiluiden alla lisää syötävää, mutta peuran reisi houkutteli tällä hetkellä enemmän. Kulmahampaat repivät helposti lihaa irti ja pian Fergus jo väänsi koko jalkaa pois sijoiltaan. Luu rusahti äänekkäästi ja ihmisusi ryhtyi louskuttamaan lihaa pois luun ympäriltä, pidellen revittyä jalkaa paikallaan etutassuillaan.
Naaras oli tietenkin syönyt saaliinsa nopeammin kuin uros, olihan vasa paljon emoaan pienempi. Punasilmä tuijottikin nyt toisen puuhia, mahtoikohan tuo haluta osan hänen ateriastaan? Hän kyllä ei vielä ollut täysin valmis siitä luopumaan, hän edelleen ruokki nälkäänsä.

Mustaturkki ryömi oikeastaan huvittavan näköisesti Fergusta kohti, joka järsi reisiluuta. Pää kallistui kysyvästi siinä toisen lumista kuonoa katsellessa, joka sitten yllättäen heilautettiin ylös. Lumi pöllähti Ferguksen kasvoille, joka sai tämän säpsähtämään ja ravistelemaan nyt lunta pois päältään. Ihmisusi mulkaisi naaraan puoleen, joka leikkisästi oli hypähtänyt pystyyn ja haukahtikin hänelle. Fergus tunsi oman häntänsä heilahtavan puolelta toiselle, samalla kun hän tuijotti toista luu yhä suussaan.
Tuhahdus kuului ihmisuden kuonosta, kun tämä nousi ylös. Hetken Fergus tuijotti toista, ennen kuin äkisti nosti etutassunsa hetkellisesti ylös ja hypähti naaraan suuntaan. Suussa roikkuva ositain syöty peuranjalka mätkähti maahan, samalla kun punasilmä itse piteli jalan nilkasta kiinni. Tämä vielä heilautti päätään leikkisästi, tahtoen repiä ateriaansa toisen kanssa.
Janni
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Joulu 2015, 17:21

Ylvaa huvitti suuresti tämä koiramainen kisailu, mutta sen houkutus oli juuri kaiken yksinkertaisuudessa. Toinen tuntui jopa lähtevän leikkiin ja naaras vaikutti hetken siltä kuin olisi oikeasti virnuillut. Suden kuono ei kuitenkaan ollut yhtä ilmeikäs kuin ihmisen kasvot monine lihaksineen. Ehkä virneen illuusio johtui enemmänkin pään asennosta kuin varsinaisesti ns. huulista. Toinen ei näyttänyt luopuvan ruuastaan tosin jokin selittämätön kertoi naaraalle että toinen haastoi tuota omanlaiseensa leikkiin. Kumma kyllä ei ollut edes varma mistä niin päätteli tai miten tulkitsi toisen eleitä ja olemusta niin helposti. Kyllähän hän susia oli ennenkin tavannut, mutta ne olivat hiukan erilaisia ja yleensä jonkinmoisessa laumassa. Historiastaan johtuen ei ollut koskaan pahemmin ollut tekemisissä kenenkään kaltaisensa kanssa ainakaan tässä koiramaisessa muodossa. Koko sanaton kommunikaatio tuntui sujuvan yhtä luonnostaan kuin muutos muodosta toiseen.

Näin ollen naaras hypähti pian eteenpäin ja nappasi tarkasti kiinni toisen roikottamasta puoliksi syödystä peuranjalasta ja kiskaisi sitä voimalla antaen äskeisen liikkeen toimia lisävoimana toivoen tietysti että olisi saanut toisen irrottamaan otteensa, jolloin olisi voinut paeta saaliinsa kanssa. No paeta ja paeta, leikistähän tässä oli kyse. Tietysti synkeä ihmismieli yritti huhuilla sitä miten turhaa tämä kaikki oli, mutta naisen leikkisämpi puoli vaiensi sen tehokkaasti. Kyllä hän välillä sai pitää hauskaa ja tämä jos jokin oli vaihtelua siihen tavalliseen hauskanpitoon. Naaras yritti kovasti kiskoa jalkaa irti toisen otteesta hieman huonoin tuloksin ja joutui itsekin muutaman nykäisyn kohteeksi ennen kuin yhtäkkiä mustaturkki irrotti otteensa uroksen nykäistessä luuta. Jotain mitä tavallinen susi ei olisi tehnyt, mutta Ylva käytti hyväkseen yllätystä päästämällä irti silloin kun toinen ei sitä olettanut saadakseen tuon pois tasapainosta. Heti perään kultasilmä pomppasi toisen päälle yrittäen kaataa tuon maahan ruumiinsa painolla ja liikkeen voimasta, se oli kuitenkin haastavaa sillä kuten todettu toinen oli kuitenkin hieman isompi kooltaan kuin naaras. Ainahan sitä saattoi yrittää.
Ylva
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Joulu 2015, 18:40

Naaras lähti mukaan Ferguksen ehdotukseen repiä raadeltua jalkaa. Ihmisusi asettui hieman takakenoon toisen nykäistessä ensimmäisen kerran. Tassut painautuivat hankeen, uroksen antaessa naaraan nykiä jalkaa muutaman kerran, ennen kuin tämä itse nykäisi puolestaan. Ei hän kaikilla voimillaan jalkaa repinyt, jos toisella olisi yhtä tiukat leuat mitä hänellä, repeäisi jalka nivelistään ja mitäs kivaa siinä olisi?
Fergus ei voinut olla murisematta leikillisesti siinä heidän repiessä saalista puolin ja toisin. Punasilmän häntä heilui puolelta toiselle innokkaaseen tahtiin. Milloin viimeksi hän oli pitänyt hauskaa jonkun seurassa? Kyllähän kaksijalkaisten seurassa oli tullut kuljettua, mutta nelijalkaisten maailma oli aina niin paljon hauskempi. Se toi entisen laumaelämän mieleen, joka oli oikeastaan haikeaa, mutta ei sitä tässä tiimellyksessä ehtinyt paljoa ajatella.

Fergus päätti pian näyttää mihin pystyi, kenties koska kyseessä oli naaras ja luonnonmukaisesti tahtoihan uros näyttää kuinka kykenevä lajinsaedustajana oli. Tosin voimakas nykäisy teki nopean takaiskun, kun naaras päästi jalasta irti. Fergus oli ottanut aika lailla vauhtia ja tunsi nyt etutassujensa irtoavan maasta, tasapainon horjuessa. Moinen yllätys sai suden päästämään irti saaliista, joka lensi lumihankeen siinä missä Ferguskin.
Lumi pöllysi ihmisuden tehdessä miltei kuperkeikan taaksepäin. Naaraskaan ei tilannetta auttanut tuon hypätessään päälle ja pian Fergus löysi itsensä selällään lumesta, etutassut koukussa rintakehällään ja tuijotti naarasta yläpuolellaan. Hetken uros näytti hölmistyneeltä koko tilanteelle, tai niin hölmistyneeltä miltä suden naama saattoi näyttää.
Leikkisä ulvahdus pääsi Ferguksen suusta, naarashan oli oikea kiusankappale. Ajatus sai pohtimaan sitä mikä mahtoi toisen turkin alla lymytä, se viisas katse ja inhimillinen haju tarkoittivat jotain.
Fergus kierähti takaisin jaloilleen äkisti, aikeissa antaa naaraalle samalla mitalla takaisin. Nopeasti uros seisoi takajaloillaan ja kurkotti yläpuolella olevan puun oksaan, johon tarttui tassuillaan. Lunta varisi oksalta alas Ferguksen sitä ravistellessa ja mahdollisesti suoraan kultasilmän niskaan.
Janni
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Joulu 2015, 19:58

Pieni voitonriemuinen ulvahduksen ja murahduksen välinen äännähdys karkasi mustaturkin kurkusta tuon tuijottaessa hölmistynyttä urosta jonka oli saanut kaadettua. Ei Ylva tietysti uskonut tuon kauaa siinä pysyvän ja naaras jopa siirtyi vikkelään pois tuon päältä toisen pyrkiessä pystyyn jääden odottamaan jonkinlaista vastahyökkäystä. Sellainen tulikin tosin ei ihan niin kuin naaras oli odottanut kun toinen nousi ketterästi takajaloilleen ja kurkotti oksaan. Vikkelästi naaras tajusi mitä tuleman piti ja koetti livahtaa pois alta, mutta sai silti niskaansa aimo kasan kylmää lunta. Lumi kuitenkin varisi pois vikkelään kultasilmän liikkuessa pois vaaran alta kadoten läheisen puun taakse, jossa susi kääntyi ympäri ja kurkkasi puunrungon takaa urosta pää kallellaan kuin miettien mitä seuraavaksi keksisi. Mustaturkki otti spurtin takaisin toisen suuntaan ja hetken näytti jo siltä että olisi juossut suoraan toista päin mutta hypähti viimetipassa sivuun tönäisten urosta ohimennen kiertäen tuon ympäri näykäten tuon korvaa. Toinen kiusasi ja yllytti tuota tahallaan, mutta jos uros aikoi käydä vastahyökkäykseen pakenisi vikkelä mustaturkki pois. Idea taisikin olla siinä että saisi toisen jahtaamaan itseään. Pari kertaa naaras tuli takaisin tökkimään ja näykkimään toista kunnes juoksi pidemmälle pysähtyen sinne häntä heiluen ja katsoen olkansa yli toiseen haastavasti.

Jos uros lähtisi leikkiin, pinkaisisi kultasilmä karkuun metsän suojiin jossa voisi käyttää puita hyväkseen pitääkseen toisen loitolla. Varmaan tuo pystyisi juoksemaan kovempaakin kuin mustaturkki, ehkä, naaras oli kuitenkin vikkelä lyhyillä matkoilla, mutta vauhti pian hyytyisi. Isompi uros varmaan jaksaisi juosta kovempaa kauemmin. Tosin pelkäksi juoksukilpailuksi ei aikonut tätä jättää. Uteliaisuus poltti naisen mieltä ja halusi tietää oliko tuon teoria uroksesta oikea. Jomman kumman piti näyttää korttinsa ensin ja vaikka varas yleensä oli se joka teki sen viimeisenä nyt harkitsi muotonsa vaihtamista. Toinen saattoi jo aavistella ettei mustaturkki ollut naisen ainut muoto.

Uroksen lähdettyä jataamaan tuot Ylva puikkelehti ketterästi puiden lomassa ja lumi pölisi tuon tassujen alla. Tälläisessä juoksemisessa oli oma huumansa, hieman kuten saaliinkin perässä juoksemisessa. Piti huolen että sai pidettyä välimatkan urokseen tehden vikkeliä suunnanmuutoksia. Käytti lopulta hyväkseen tilannetta jolloin oli poissa tuon näkyvistä hetken ja vaihtoi muotoaan sulavasti hypätessään kohti puun runkoa. Ilmalennon aikana sudesta tuli kultasilmäinen nainen, jonka kädet tarrasivat kiinni oksaan ja ketterästi tuo heilautti itsensä puuhun jääden sinne istumaan ja odottelemaan takaa-ajajaansa. Naisella oli yllään talveen sopivat vaatteet, housut, saappaat ja villapaita. Myös asevyö oli ilmestynyt tuon uumalle ja siinä killui nyt kaksi leveäteräistä tikaria. Ylva ei oikeastaan tiennyt mitä tavaroille ja vaatteille tapahtui muutoksen aikana, mutta eipä sillä sen väliä. Joko ne jollain mystisellä tavalla sulautuivat suden turkkiin tai katosivat johonkin olemattomaan. Tärkeintä oli että siinä ne olivat taas kun oli muuttanut muotonsa takaisin. Näin ihmismuodossa naisen kultaiset silmät olivat hyvin susimaiset ja ne suorastaan kiiluivat kultaisina kuun valossa.

((sori jos autohittailin liikaa, otan ton vikan kappaleen pois jos haittaa))
Ylva
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Joulu 2015, 20:55

Ei Fergus saanut lunta toisen niskaan niin paljon kuin olisi halunnut, mutta tyytyväisenä tämä laskeutui tömähtäen takaisin nelkälle tasulle. Naaras oli paennut puun taakse ja kurkistelikin nyt sen takaa ihmisuden suuntaan, joka kallisteli hysyvästi itsekin päätään. Äkisti mustaturki otii vauhtia ja juoksi urosta kohti, joka oli aikeissa väistää päälle tulijaa, mutta toinen päättikin itse väistää. Härnäävä näykkäisy tuntui korvassa, kun naaras pyyhälti ohi. Fergus lonksautti leukojaan toisen mennessä ohi, kääntyen ympäri. Kultasilmä oli ketterä pyöriessään ja juostessaan siinä hänen ympärillään, selvästi härnäten ja yllyttäen. Se kyllä toimi.
Naaraan juostua kauemmaksi, ei Fergus jahkaillut vaan otti puolestaan vauhtia ja lähti jahtaamaan mustaturkista, haukahdellen innokkaasti. Ateria unohtui, korppi varmasti palaisi oivan tilaisuuden tullen apajille, mutta oikeastaan kyllä Fergus oli saanut kyllikseen. Tämä naaras kiinnosti häntä nyt paljon enemmän kuin ruoka.

Kuten mainittu, toinen oli jaloistaan ketterä, puikelehtiessaan puiden väleissä, tehden äkkinäisiäsuunnan muutoksia. Ferguksen iso ruumis ei taipunut yhtä sulavasti jyrkissä käännöksissä. Hän oli enemmän kestävämpää tyyppiä, joka jaksoi tasaista kyytiä pidempiä matkoja. Toki pikku spurtit silloin tällöis eivät olleet mahdottomuus.
Toinen tuntui katoavan puiden tummiin varjoihin mustan turkkinsa ansiosta, eikä rajoitettu näkö auttanut asiaa. Toki vainu kertoi missä toinen meni. Naaraan kuitenkin kadotessa kokonaan, haukahti Fergus kuin pyytäen toista odottamaan. Ihmisusi joutui hidastamaan vauhtiaan. Pää kääntyili ympäriinsä, tämän yrittäessä löyttää naarasta. Vainu kertoi toisen olevan lähellä. Kieli puolittain ulkona läähättäen punasilmä kohotti viimein katseensa maan tasolta hieman ylemmäs ja näki nyt oksalla istuvan hahmon. Korvat kohosivat pystyyn ja ihmisusi jähmettyi tuijottamaan ihmishahmoa. Muutama nuuhkaisu toisen suuntaan kertoi, että kyseessä oli sama naaras. Hän siis oli ollut oikeassa.

Fargus asettui istumaan puun eteen, kenties heidän pitäisi olla sujut? Susi painoi päänsä alas, samalla kun kynnet painautuivat lumeen jännittyessään. Ihmisuden muodonmuutos ei ollut yhtä sulavaa mitä muodonmuuttajien, se oikeastaan näytti kivuliaalta, siinä suden piirteiden pienentyessä luiden napsahdellessa eri asentoihin ja lihasmassa huvetessa. Siihen Fergus oli kuitenkin tottunut, mutta lihasten ikävä jännitys jäi muutoksen jälkeenkin päälle. Turkin alta paljastui ihmismäinen ruumis täydellä vaatetuksella, joka turkisosiltaan oli sovelias talviseen säähän. Pää miehellä oli edelleen painoksissa siinä hänen ollessa polvillaan lumessa.
Hammasta purren ja miltei hengitystään pidätellen, lähti tämän käsi hamuilemaan jotakin vyöllä roikkuvasta pikku nahka kassista. Mies veti esiin peltirasian, jonka sisältä kavoi rusehtavan savukkeen, joka nopeasti livautettiin huulien väliin. Oli vaikeaa pidätellä lihasten tuomaa tärinää, se tuntui inhottavalta varsinkin jos joku katseli. Tulitikutkin mies sai pian käsiinsä, joita sai pari kertaa raapia, ennen kuin savuke saatiin syttymään.

Miehen olemus näytti rentoutuvan kauttaaltaan, kun tämä oli saanut vedetyksi ensimmäiset henkoset ja tämä asettui vielä risti istuntaan, kohottaen sitten punaisen katseensa ylös naiseen. Fergus virnisti torahampaineen toiselle. "Sinähän vikkelä susi olet." Mies totesi, puhaltaen savua ulos sieraimistaan.

//Ei mitään, itekki olisin kyllä pistäny Ferguksen tekeen samat jutut :D //
Janni
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Joulu 2015, 21:47

Kultaset silmät tarkastelivat suden touhuja ja lopulta tuo tajusi katsoa ylöspäin. Naisen täyteläisiltä huulilta helähti ilmoille naurahdus kun oli jäänyt kiinni tempustaan heilutellen vapaina roikkuvia jalkojaan istuen hajareisin puunoksalla. Nainen iti käsiään edessään oksalla nojaten hieman etukenossa oksaa vasten. Mustat hiukset koristivat tuon kieltämättä kauniita kasvoja joista selvästi sillä hetkellä näkyi vain välkkyvät silmät. Ylva ei muistanut milloin viimeksi oli edes nauranut saati sitten jonkun seurassa. Tilanne nyt vain sattui olemaan hiukan koominen ainakin naisen omalla kierolla huumorintajulla katsottaessa. Tuon hengitys oli yhä rivakan puoleinen äskeisen juoksuleikin jälkeen ja koetti nyt tasailla sitä samalla kun seurasi toisen puuhia mikä näytti siltä että tuo aikoi muuttaa muotoaan. Nainen ei voinut olla irvistämättä, muutos ei näyttänyt kovinkaan mukavalta ei sillä että se naista olisi haitannut tai mitenkään päin kuvottanut lähinnä luiden napsuminen kertoi ettei se voinut olla kivutonta muuttujalle. Kultaiset silmät pysyivät muuttujassa ja tuo siristi silmiään hieman suden sulaessa mieheksi, hyvin mielenkiintoisen näköiseksi mieheksi jos nyt tarkkoja oltiin. Ylvalla oli tapana viehättyä enemmän niin sanotuista karskeista miehistä kuin pojankoltiaisia muistuttavista tapauksista tietysti poikkeuksia saattoi tehdä jos siihen oli hyvä syy. Naisen nenään tulvahti pian ensin tulitikun tuoksu ja sen jälkeen jotain aivan muuta mikä sai tuon kohottamaan itsekseen kulmiaan. Haju tuntui etäisesti tutulta mutta toisaalta taas täysin vieraalta. Eihän hänen nenänsä ollut yhtä tehokas kuin suden kuono, mutta tarkempi se oli kuin ihmisen. Lopulta mies nosti katseensa takaisin ylös mikä sai naisen virnuilemaan silmät tuikkien ja kallisti päätään heiluen hieman oksalla. "Enkös olekin?" nainen kuittasi tuon sanat huvittuneisuutta äänessään, se tosin ei ollut mitään uutta. Leikkisä ja huvittunut sävy peitti usein alleen paljon muuta, mutta nyt se oli melkein puhdasta. Kuten myös nuo kultaiset silmät jotka tuntuivat pitävän takanaan salaisuuksia ja toisaalta porautuvan katsojaan kuin olisi nähnyt suoraan noiden sieluun.

Ylva huokaisi ehkä liiankin teatraalisesti ja kiepautti itsensä sitten ketterästi alas puusta laskeutuen jaloilleen joustaen hieman polvista jottei kaatuisi. Suoristi selkänsä ja laski toisen kätensä lanteilleen katsellen pää kallellaan mieheen. "Sinä et taida olla muodonmuuttaja, ainakaan sanan perinteisessä muodossa", Ylva ei karsastellut kysyä asioita suoraan, vaikka saikin myös kiertoteitse yleensä selville mitä halusi etenkin jos kyseessä oli mies. Mutta nyt ei siihen sinänsä ollut tarvetta, tieto ei ollut mikään välttämätön lähinnä naisen omaa uteliaisuutta. "Et näytä myöskään kuuluvan niihin metsähippeihin, joten..." nainen jatkoi mutristaen huuliaan astellen miehen ympäri samaan tapaan kuin aikaisemmin sutena. Lopulta tuo tyytyi vain kohauttamaan olkiaan ja pysähtymään takaisin miehen eteen. "Tuo ei taida olla tupakkaa, hmm?" nainen kysäisi kallistaen päätään toiseen suuntaan laskien taas toisen kätensä uumalleen mietteliäs ilme kasvoillaan. "Taidan olla sinulle aterian velkaa", tuo huomautti huvittuneeseen sävyyn.
Ylva
 

Re: Wolfs || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Joulu 2015, 22:28

Nainen oli hänen kanssaan samaa mieltä ja demonstroi ketteryyttään kertaalleen kiepahtaen puunoksalta alas. Fergus katseli pikku näytöstä raskaiden kulmiensa alta hymyillen edelleen, samalla kun haki savukkeensa sormiensa väliin. Rentouttava savu alkoi hiljakseen tuntua mukavana surinana korvien välissä, ei se häntä sekaisin tehnyt, siihen oli tullut totuttua, joten homma oli hyvin hallinnassa.
"Ehei, ihmissusi henkeen ja vereen. Oletko itse muodonmuuttaja?" Fergus vastasi toisen pohdiskeluun. Naisen olemus oli yhtä viehkeä kuin sutena, käsi lanteilla ja kaikkea. Mies veti suvuketta kauemmas kasvoiltaan ja kohotti päätään antaen savun valua ulos suusta. Silloin hän huomasi punaisen värin sormillaan. Leuka oli ja parta oli edelleen veressä ja sitä mies nyt pyyhkäisikin hihaansa, kaulallekin sitä oli valunut.

Katse seurasi nasita tuon jälleen kiertäessä häntä ympäri tutkailevasti. Fergus ei voinut olla hörähtämättä toisen puhuessa metsähipeistä. "Metsähippi? Maistuvatko ne hyvältä?" Ihmisusi kysyi virnistäen.
Nainen pysähtyi miehen eteen, pohdiskellen tällä kertaa ettei tämä tainnut poltella tupakkaa. Olihan se erkoisesta hajusta helppo päätellä. "Ei täysin." Fergus totesi, samalla nousten ylös, pyyhkäisten ohimennen lunta pois housuistaan. "Haluatko ottaa selvää?" Mies kysyi, tuijottaessaan toista anokaisella silmmällään, jonka pupilli oli hivenen normaalia isompi kiitos kyseisen savukkeen. "Se vain rentouttaa. Muutokseni kun tuppaa saamaan oloni hyvin kireäksi." Fergus totesi, samalla kun ojensi miltei puoliksi poltettua savuketta naisen puoleen.
"Hmm? Aterian vai, se kyllä olisi hyvä syy nauttia seurastasi pidempään." Ihmisusi totesi naisen huvittuneeseen tokaisuun.
Janni
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron