Kirjoittaja Janni » 23 Tammi 2016, 23:35
Fergus Verikuu
Aurinko paistoi kauniisti kirkaalta taivaalta, kohta olisi myöhäinen iltapäivä ja aurinko laskisi mailleen. Se olisi itseasiassa hyvä, sillä kirkas aurinko pisti valkean hangen paistamaan silmiin ikävästi. Se ei kuitenkaan estänyt kolmen suden ja yhden ihmishahmoisen miehen menoa. Harmaasusi jolkotti joukon etunenässä, kun taas kaksi muuta tuli rinnakkain tämän perässä. Häntää piti mies, joka kantoi isohkoa nahkareppua, josta ruikkui makuualusta ja sisälsi muuta ulkonayöpymistä varten olevaa tavaraa. Pari rusakkoakin oli sidottu reppuun roikkumaan, ne saisivat olla ilallinen tänään.
Ilma ei ollut niin kylmä, mutta viileä kuitenkin, se todennäköisimmin kiristyisi illan tullessa, mutta se ei susilaumalle ollut ongelma. Tai no ei ainakaan muille paitsi nuorukaiselle, joka ei osannut vielä kunnollisesti muuttaa muotoaan sudeksi ja saisi turkia suojaamaan yön pakkaselta.
Fergus oli saanut suunnitelmansa toimimaan, hänellä oli pieni lauma. Mies ei ollut odottanut paljoa ensimmäisistä jotka hänen mukaansa olivat halunneet, mutta oli yllättynyt saatuaan Lorelain ja Acen mukaan, nuo molemmat olivat kyvykkäitä yksilöitä. Lore kenties kyvykkäämpi kuin Ace, mutta hyviä molemmat. Rafe puolestaan oli niin sanotusti vielä pentu, ei siitä kauaa ollut kun hän oli tuon ihmisudeksi muuttanut. Ei toisen kyvyttömyys kuitenkaan pistänyt Fergusta pitämään toista hyödyttömänä. Hän oli oikeastaan tuosta ylpeä, olihan Rafe hänen ensimmäinen henkilö, jonka oli muuttanut ihmisudeksi. Tuolla oli kuitenkin paljon opittavaa.
Harmaaniska pysähtyi kuulessaan haukahduksen takaansa ja tämä käänsi katseensa Aceen, joka oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Rafe oli jäänyt jälkeen ja huohotti nyt muutaman metrin päässä, ottaen tukea käsillään polvistaan, kantamuksien painaessa tuon harteilla. Fergus tuhahti hiljaa ja kääntyi ympäri astellen nuorukaista kohti, samalla kun muutti muotoaan ihmiseksi. Tosin ennen kuin hän ennätti aivan Rafen luo, joutui tämä pysähtymään ja kaivamaan tutun savukkeen esiin vyölaukustaan, ennen kuin tärinä valtaisi kehon täysin. Savukkeen sytytettyään, asteli mies nuorempansa luokse. "Kyllä minä... jaksan." Toinen sanoi huohottaen, mutta Fergus jo nosti reppua pois tuon harteilta ja heilautti sen omilleen. "Älä luule itsestäsi liikoja, olisit sanonut aiemmin että sinua väsyttää." Mies hymähti virneen kera ja pörrötti Rafen hiuksia, ennen kuin asteli takaisin etunenään, poltellen rauhassa sätkäänsä. Rafe katsoi johtajansa perään, lopulta hymyillen salaa helpottuneesti ja kiiruhti muiden perään.