Meet my pack || Ylva

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Tammi 2016, 22:09

Fergus syöksähti nurkan takaa, nähden kauhukseen sen mitä oli pelännyt. Ace tuijotti tilannetta jähmettyneenä paikalleen, tietämättä mitä tehdä. Lorelai käyttäytyi todella agressiivisesti, ei kumpikaan miehistä ollut nähnyt naisen käyttäytyvän noin muuta kuin... täyden kuun aikaan.
"Ace! Mene pitämään huoli ettei kukaan ylimääräinen näe tätä!" Mies käskytty, juostessaan tuon ohitse kohti painivaa kaksikkoa. Tähän tilanteeseen ei tarvittaisi ylimääräisiä silminnäkijöitä, jotka tietenkin hälyttäisivät kylän vartijoita paikalle. Toki rähinä kantautui jo kauas, mutta kaikkea ei vielä oltu menetetty.
Ace totteli alfaansa kiiruhtaen majatalon edustalle, varoittamaan mahdollisia hätääntyneitä, ettei kulmauksen taakse kannattanut mennä.

Fergus muutti muotoaan, samalla kun avasi kouransa ja kietoi turkin peitävät käsivartensa Loren kaulan ympärille. Hän saattoi nähdä nyt, kuinka pahaa jälkea punaturkki oli saanut aikaan ja harmaaniska murisikin nyt äkäisesti tuon korvan vierestä. Lorelai ei kuitenkaan näyttänyt kuuntelevan, joka ei ollut tuon tapaista. Nainen kuunteli häntä aina, mutta nyt... jokin ei ollut kohdallaan. Tuo ei edes ollut reagoidut tikariin kyljessään, aivan kuin raivo olisi sokaisut tuon täysin.
Fergus tarrasi kynsillään Lorelaita leuasta, ryhtyen väkisin vääntämään niitä auki. Susi yritti pistää häntiin, mutta lopulta antoi periksi, säästyäkseen laukojen murtumiselta. Alfa veti naaraan pois mustan suden päältä. Punaturkki rimpuili uroksen otteessa, mutta tuo oli voimakkaampi. Fergus pakotti Loren maata vasten, painaen tuon pään hankeen, pitäen tuon aloillaan. Tämä tuijotti toisen vihreitä silmiä, joista paistoi täydenkuun hulluus.
Jonkin aikaa Fergus sai pidätellä naarasta aloillaan, kunnes tuo alkoi hiljalleen rauhoittua, alistuen alfalle. Hulluuskin katosi Loren katseesta, tämän hengittäessä kuitenkin edelleen kiivaasti.

Harmaaniska muutti muotoaan takaisin ihmiseksi, pidätellen punaturkkia edelleen aloillaan varmuuden vuoksi. "Arvostan agressiivisuuttasi... mutta en pidä siitä, jos osoitat sitä jotakuta kohtaan mistä välitän." Fergus ei tiennyt miksi käytti juuri niitä sanoja, mutta vihaltaan ei sitä nyt ajatellut. "Sinuna menisin nuolemaan haavojasi lähimetsään, koska olet varmasti herättänyt koko kylän huomion ja jonkun on ottettava syyt siitä niskoilleen, jotta muu lauma säästyy." Mies kertoi irvistellen naaraalle, repien tikarin irti tuon kyljestä ja lopulta hölläten otettaan tuosta.
Kivun ulvahdus muuttui vikinäksia, kun naaras tuijotti häntä koipien välissä alfaa. "Mene!" Fergus karjaisi, joka pakotti verta vuotavan naaraan uikahtamaan ja kääntymään pois. Punaturkki lähti juoksemaan kylätietä pitkin ja Fergus saattoi kuulla kiljuntaa, majatalon suunnilta. Tikari oli tehnyt kyllä pahaa jälkeä tuolle, hän lähettäisi Rafen naisen perään, heti kun tuo olisi huolehtinut Ylvan.
Mies kääntyikin kiireesti toisen puoleen. "Tule, kannan sinut sisälle." Tämä totesi astellessaan lähemmäs.
Janni
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 25 Tammi 2016, 22:25

Ferguksen kiskoessa punaturkin pois naaraan päältä mustaturkki kierähti jaloilleen, mutta murisi yhä hampaat paljastettuna. Varmaan ainut syy miksi ei hyökännyt naisen kimppuun oli se että alfa käytännössä oli kokonaan tuon päällä eikä kultasilmä halunnut miestä vahingoittaa. Siinä missä Lore lopetti rimpuiluaan hiljeni myös Ylvan murina ja tuo otti muutaman askeleen taaksepäin. Viha kiilsi kultisista silmistä mutta lopulta suden tilalla seisoi hyvin ärsyyntyneen oloinen nainen, jonka olkapää vuoti vuolaasti ja tuolla oli muutamia naarmuja kehossaan, mutta yhtäkään niitä ei tällä hetkellä huomannut. Hyvä ettei ihmismuotoon muuttunut nainen murissut edelleen ja tuon kultasilmät mulkoilivat Fergusta ja punaturkkia seuraten tätä näytelmää sivusta. Loren saadessa läksytystä naisen raivo laantui ja kipu alkoi ottaa valtaa. Naisen kädet tärisivät suuttumuksesta mutta nyt tuo tajusi nostaa kätensä koskemaan olkapäätään minkä puoleisen käden liikuttaminen sattui ikävästi. Naisen käsi värjäytyi punaiseksi ja tuo tuijotti sitä hieman yllättyneenä. Ei huomannut Loren lähtöä ja vasta Ferguksen sanat saivat naisen katsahtamaan ylös kädestään. Naisen hengitys oli raskasta jo ihan pienen painisession takia. "En vielä ehtinyt käydä kusella", nainen mutisi ärsyyntyneisyyttä äänessään, mutta liikkuessaan tunsi kuinka polvet notkahtivat ikävästi. Lyhyessä ajassa oli menettänyt paljon verta, joitain verisuonia oli varmasti katkennut naaraan hampaiden ansiosta.

Ylva henkäisi ja tunsi kuinka maa tuntui keinahtavan tuon jalkojen alla. Vitun perkeleen narttu oli käynyt hänen kimppuunsa kuin raivohullu vain koska Fergus oli päättänyt viettää aikaa naisen kanssa eikä punapääsylikoiransa. Hetken aikaa naisesta tuntui että tuo menettäisi tajuntansa mutta jääräpäisyyksissään ei aikoisi ryhtyä siihen. Tosin naisen jalat pettivät alta taidokkaasti ja tuo päätyisi pian halailemaan maastoa. Edes se pieni vihan kipinä ei auttanut siihen asiaan nyt kun adrenaliini alkoi haihtua tuon kehosta ja verta oli vuotanut turhan paljon.
Ylva
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Tammi 2016, 22:48

Fergus pyöräytti silmiään Ylvan sanoille. "Se kenties on pienin huolenaiheesi nyt." Mies sanoi ja eipä aikaakaan, kun nainen horjahti ja hän turhaan yritti ottaa toista vastaan. Fergus kumartui toisen puoleen, yrittäen kääntää tuon varovasti selälleen. Nainen vuoti verta pahasti, joten tämä tartui tuon jo ennestään veriseen käteen ja painoi sen tuon olkapäätä vasten. "Purista sitä vaikka sattuukin." Fergus neuvoi, ryhtyen sitten nostamaan tuon ylös maasta käsivarsilleen.
Mies lähti kantamaan Ylvaa pois majatalon nurkalta ja kun tämä etupuolelle pääsi, näki hän isonkin määrän kyläläisiä ja Acen, joka yritti parhaansa mukaan pitää nuo loitolla. Joukko oli nähnyt Lorelain ja tuon perään oli varmasti lähetetty muutama vartija. Nainen oli kuitenkin fiksu, kyllä tuo pärjäisi jonkin aikaa. Sen enempää alfa ei laumalaisestaan huolehtinut, mokoma oli saanut jo tarpeeksi tuhoa aikaan.

Uteliaista silmäpareista ja kysymyksistä huolimatta Fergus kantoi Ylvan takaisin sisälle. Majatalon emäntä kyseli hädissään tiskin takaa tarvitsivatko he apua. "Puhdasta vettä ja sidetarpeita." Mies pyysi, ennen kuin asteli portaat ylös.
Rafe oli edelleen alfan huoneessa, oven olessa auki. Nuorukainen oli katsellut tapahtumia ikkunasta ja nyt ponnahti seisaalteen ikunan viereltä, kun Fergus astui sisään verta tiputtelevan Ylvan kanssa.
Mies kantoi naisen vuoteen luokse, laskien tuon varovasti sekaisin olevien lakanoiden päälle. "Älä siinä seiso!" Fergus kivahti, nuoremman vain tuijottaessa järkyttyneenä veren määrää ja säpsähti kun alfa hänelle ärjyi. Kiireesti tämä sitten asteli Ylvan luo, polvistuen vuoteen vierelle.
"Luotan sinuun." Fergus rohkaisi nuorukaista, taputtaen tuota hartialle. Rafe nyökkäsi epävarmasti, ryhtyen varovasti siirtämään naisen kättä tuon pahan näköiseltä puremahaavalta, kuin myös siirsi repeytynytttä ja veristä paitaakin.
Janni
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 25 Tammi 2016, 23:10

Ylva kiroili tömpsähtäessään maahan ja kiroili vielä silloinkin kun mies tuota tuli kääntämään. Nainen irvisti miehelle ja kirosi uudestaan tuon painaessa naisen oman kätensä haavalle. "Saatanan pyrkyri narttu, raivohullu" loppu naisen manauksesta muuttui epämääräiseksi ärinäksi kun mies nosti tuon syliinsä. Jotenkin tuon läheisyys oli lohduttavaa tosin kietaistessa kätensä tuon kaulanympärille saattoi tuntea kuinka siinäkin oli naarmu kuten myös rinnassa. Loppumatkan nainen manasi mielessään koko tilannetta ja puri hammastaan koska etenkin rappusten nouseminen tuntui ikävältä. Pian Fergus laskikin naisen sängylle, jossa oli hetki sitten ollut ihan erilainen tunnelma ja näköjään nuorukainen saisi paikata naista. Ylva jopa hymyili hieman nuorukaiselle rohkaisevasti mutta kipu näkyi kultaisista silmistä eikä Ylva jaksanut sitä edes peitellä. "En minä hajoa", nainen huomautti toisen varovaisen otteen alla. Ei tämä kipu ollut mitään siihen verrattuna mitä oli saanut kokea aikaisemmin.

Tosin naisen mieleen poksahti ajatus mikä sai tuon vatsan muljahtamaan. Kultasilmät nousivat katsomaan Fergusta hyvin oudolla tapaa. "Fergus", nainen lausui outoon äänensävyyn koettaen samalla olla kiroamatta kivusta. "Älä vain sano että se narttu on Kantaja?" nainen viittasi nimityksellä sellaiseen ihmissuteen joka levitti kiroustaan pureman välityksellä. Tummaveriköllä ei ollut hajuakaan miten hän reagoisi sellaiseen, ei muutenkaan tiennyt rodustaan mitään faktaa muuta kuin että käytännössä tuolla oli jo susimuoto kuten ihmissudella, mutta erilainen. Kuristava tunne nousi naisen kurkkuun ja jopa jotain paniikin kaltaista kävi tuon silmissä ennen kuin sulki ne ja kirosi puoliääneen vetäen henkeä niin kivusta kuin rauhottaakseen itseään. Ehkä se ei edes toiminut häneen, olisi immuuni. Toisaalta se voisi myös tappaa naisen pahimmassa tapauksessa.
Ylva
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Tammi 2016, 23:42

Fergus kävi ottamassa vesikannun, puhtaan rätin ja sidetarpeet vastaan, jotka tarjoilijatar oli heille tuonut. Mies lähetti naisen pois, tuon kysellessä tarvitsivatko he apua. Kyllä he pärjäisivät, eikä hän halunnut ylimääräisiä kuuloetäisyydelle.
Fergus vei veden ja muuta tarpeet Rafen vierelle. Tämä sitten jäi seuraamaan sivusta nuorukaisen puuhia, mutta ei voinut pysytellä paikallaan kauaan. Mies lähti kävelemään edestakaissin Rafen selän takana, joka tuntui hermostuttavan nuorukaista entisestään.

Fergus pohti näkemäänsä raivoa Lorelain silmissä. Tuo oli käyttäytynyt kuin olisi ollut täydenkuun alaisena. Se oli huolestuttavaa. Sama ajatus näytti putkahtavan Ylvankin mieleen, kun tuo oudolla äänensävyllä kysyi asiaa. Mies seisähtui, samalla kun suki partaansa pohtivaan sävyyn. "Kaikki ihmissudet ovat kantajia, mutta se vaikuttaa vain täydenkuun aikaan." Mies selitti. "Mutta..." Miten hän pystyisi tämän sanomaan Ylvalle nätisti, tuo kun näytti jo tässä vaiheessa vaipuvan paniikiin.
"En ole varma, joten älä hätäänny. Olen kuullut taudista tai viasta, jota todella agressiiviset ihmissudet potevat. Äärimäisessä raivossa, heidän purema saattaa olla... tartuva, oli täysikuu tai ei." Ferguksen selitys sai Rafenkin pysähtymään haavan puhdistamisen kanssa ja katsahtamaan alfaan.
"Loren piirteet osuvat ikävästi kohdilleen ja hänen käytöksensä ei ollut normaalia." Fergus jatkoi. "Se tosin selviää vasta muutaman tunnin tai parin päivän kuluessa." Punainen katse kohdistui Ylvaan, siinä oli pilkahdus huolta. "Huono olo, paha kuume, kouristuksia, kipua, paljon kipua." Fergus luetteli oireita, jotka paljastaisivat Ylvan kohtalon lopulta.

Ace koputti huoneen oveen ja sai luvan astua sisälle. Tuo näytti hengästyneeltä, kyläläiset olivat pistäneet haltian koville. "Saat luvan lähteä Rafen kanssa Loren perään, kunhan Ylva on saatu hoidetuksi." Fergus kertoi miehelle, ennenkuin palautti huomionsa takaisin Ylvaan ollen valmiina rauhoittelemaan tuota, jos kaikki tämä ikävä tieto oli pistänyt naisen pään sekaisin.
Janni
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 25 Tammi 2016, 23:59

Ylva piti silmänsä kiinni, mutta kuunteli Ferguksen sanoja, joista ei pitänyt ollenkaan. Naisen huulet liikkuivat, mutta ääntä ei tullut. Kaikesta päätellen tuo kuitenkin luetteli kirosanoja edelleen. Lopulta päätyi vain hengittämään ja pitämään itsensä paikalla, jotta nuorukainen saisi paikattua tuon. Naisen päässä huippasi hieman mutta se taisi johtua verenhukasta. Ylva oli koko elämänsä saanut väitellä sitä vastaan ettei ollut ihmissusi, ei mikään raivoava peto, vaikka kyllä hän tiesi ja oli nähnytkin että poikkeuksia oli. Vasta kun Rafe oli saanut sidottua puremajäljen ja syvimmät haavat nainen avasi silmänsä. Tuo oli pudistanut kätensä hetki sitten nyrkkiin ja naisen rystyset alkoivat jo muuttua vaaleammiksi kun tuo puristi niitä niin tiukasti kiinni. Leimuava katse kohosi Fergukseen ja oli hyvin selvästi nähtävissä että nainen pidäteli itseään oliko se sitten vihalta tai paniikilta, ehkä nuo kaksi juuri sillä hetkellä kulkivat käsi kädessä. "Sinun pikku sylikoirahuorasi siis juuri muutti minut ihmissudeksi, vasten tahtoani, ilman järkevää syytä, jos sellaista nyt hitto vie voi edes olla", naisen ääni oli rauhallinen, oikeasti pelottavan rauhallinen ja silti siinä oli ripaus käsittämätöntä raivoa. Nainen nousi ylös ja horjahti hieman mutta jos joku tuota yritti auttaa huitoi tuon äkäisesti pois kimpustaan. Ylvasta tuntui että repeäisi siihen paikkaan, tuon mieli ei pysynyt tapahtumien perässä ja tuntui kovasti hokevan ettei sitä mitä uskoi ollut juuri käynyt. "Selvä", nainen totesi vaikka kaiken järjen mukaan tuon olisi pitänyt räjähtää. Kultaiset silmät vilkaisivat Rafea. "Kiitos", tuo totesi pelottavan viileällä äänellä ja asteli oven suuntaan.

Naisen olo oli hieman hutra, mutta tuo näytti pysyvän niin ja näin pystyssä ilman pahempia horjumisia. Kuitenkin naisen kasvot olivat kalpeat, vaikka se ei kunnolla näkynyt tuon tummassa ihossa. Eikä tuo oikeastaan tiennyt minne oli matkalla mutta tuo halusi ulos. Voisi päästä sinne huusiin vihdoinkin, mutta se ei ollut ensimmäisenä mielessä. Joka tapauksessa nainen tunsi pakottavaa tarvetta päästä jonnekin vaikka ei tiennyt minne. Koko tilanne alkoi tuntua hyvin epätodennäköiseltä. Kaiken kukkuraksi Fergus halusi lähettää lakeijansa sen nartun perään, varmaankin katsomaan ettei tuo kupsahtaisi haavoihinsa ja se tuntui kismittävän naista vaikka ei tiennyt miksi.
Ylva
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Tammi 2016, 09:30

Rafe teki parhaansa haavan kanssa. Sillä vähäisellä magiallaan mitä hän osasi sai mies puhdistetun haavan muuttumaan ruvelle, joka esti verenvuodon. Nuorukainen näytti kiirehtivän sitomisen suhteen, Ylva kun näytti hiljalleen ärtyvän, kiitos Ferguksen sanojen.
"Ehkä, sanoin etten ole varma." Fergus kiirehti korjaamaan naisen pelottavan rauhallisia sanoja, joista tihkui sikkkaa raivoa. Rafe perääntyi naisen noustessa istumaa, ei tämä uskaltanut pelottavaa naista estellä, vaikka se oli parasta tässä tilanteessa. "Takaisin petiin... Ylva, hei!" Fergus puolestaan oli se, joka ei Ylvan rauhallista raivoa pelännyt ja kun toinen nousi horjuen ylös, suunnaten ovea kohti, asteli mies tuon taakse ja kiersi kätensä tuon vyötärölle. "Minne luulet meneväsi?" Fergus kysyi vakavaan sävyyn. "Tiedät itsekin, ettet tuossa kunnossa voi mennä minnekään. Lepäät hetken ja sitten ehkä päästän sinut kuselle, jos on niin hätä." Mies torui, yrittäen nyt raahata toista takaisin sänkyyn ja jos toinen pyristeli, joutuisi hän olemaan kovakouraisempi.

"Ja mitä te siinä vielä seisotte, enkö antanut käskyn?!" Fergus tiukkasi kaksikolle, saaden molempii liikettä. Ace saisi luvan jäljittää Lorelain ja Rafe taas parantaa tuon. Ei Fergusta purrut huoli punaturkin haavojen suhteen, hän oli vain vastuussa tuosta ja päättäisi myöhemin mitä tekisi naisen suhteen. Hän oli nyt myös vastuussa Ylvastakin, jos tuo joutuisi käymään läpi muutoksen, joka kestäisi pahimmillaan pari päivää.
Janni
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Tammi 2016, 11:43

"Päästä irti", nainen sihahti ja koetit kammeta miehen käsiä irti itsestään, mutta puhtaassa voimassa hävisi toiselle mennen tullen. Koska se ei toiminut nainen alkoi kunnolla rimpuilemaan mikä teki tuon siirtämisestä harvinaisen vaikeaa. Lopulta naisen hermot pettivät eikä tuon viileä ulkokuori enää pysynyt. Väänsi itsensä väkipakolla irti, hyvä ettei raapinut miestä, tai ainakin yritti, mutta ainakin oli sängyn lähellä jos päättäisi halailla lattiaa. "Tämä on viimeinen asia mitä halusin kun etsin sinut käsiini! Minä en todellakaan kaipaa tätä paskaa, en nyt, olen saanut siitä ihan tarpeeksi. Halusin tuntea jotain muuta kuin tätä vitun paskaa ja kipua, olen saanut sitä ihan tarpeeksi", nainen ärisi samalla kun yritti yhä irrottaa itseään toisen päättäväisestä otteesta. Kyyneleet kimmelsivät naisen silmäkulmissa ja oli hieman epäselvää mikä niiden alkuperä oli.

Yhtäkkiä nainen lopetti, rimpuilun ja ärinän ja laski katseensa piiloon toiselta puristaen silmänsä kiinni. Naisen keho tuntui tärisevän ja tuo puri hampaansa yhteen mikä teki hengittämisestä hieman vaikeaa ja hetken vaikutti siltä että tuo romahtaisi siihen paikkaan. Eipä se kaukana ollut, kuten oli todennut kaikki tämä tuntui ihan liialta. Oli saanut tuntea ihan liikaa paskaa lähiaikoina, vaikka koko ristiinnaulitsemisesta olikin useita kuukausia oli se silti suhteessa hyvin vähän aikaa. Naisen suu liikkui mutta ääntä ei tullut, oli kuin olisi yrittänyt sanoa jotain mutta pelkäsi äänensä murtuvan mikä sai tuon vain napsauttamaan suunsa kiinni. Tunsi taas suurta häpeää purkauksensa ansiosta mutta myös pelko ja rasitus olivat yhä pinnassa. Naisen oli pakko myöntää itselleen että pelkäsi muutosta, pelkäsi että se veisi hänen henkensä, ei hän kuolemaa varsinaisesti pelännyt mutta ei ollut valmis vielä luovuttamaan. Eniten nainen taisi kammoksua ajatusta hillitsemättömästä pedosta, miksi uskoi tulevansa täydenkuun aikaan, se oli kuin naisen kaikkien pelkojen ruumiillistuma, raivopäinen ja tunteeton peto joka repisi kaiken tieltään palasiksi. Se tekisi hänestä taas oikean hirviön.
Ylva
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Tammi 2016, 12:19

Fergus ei ottanut Ylvan käskyjä kuuleviin korviinsa, pidätteli vain tosta kiinni. Ei hän kyennyt naista raahaamaan vuoteelle, kun tuo ryhtyi rimpuilemaan olan takaa. Ace ja Rafe olivat jo luikahtaneet ovesta ulos reppu matkassaan ja jättäeneet kaksikon kahdenkesken.
Miehen ilme vääntyi ärtyneeksi, naisen mesotessa hänelle. "Luuletko parantavasi tilannettasi näin?!" Fergus ärähti, tuntien samalla kun toinen väänsi hänen käsiään kipeästi. Mies ei kuitenkaan päästänyt irti.

Nainen lopulta lopetti rimpuilun ja moisen vastaan hankaamisen jälkeen, tuo tuntui miltei räsynukelta Ferguksen sylissä. Hyvä ettei tuo aivan roikkunut velttona. Fergus tuijotti Ylvan takaraivoa, eikä nähnyt kyyneleiden täyttämiä silmiä. Hetken tämä vielä odotti, jos Ylva vain piti taukoa rimpuilustaan, ennen kuin lähti raahaamaan tuota takaisin vuoteelle.
Fergus laski naisen vuoteelle, jääden seisomaan tuon rinnalle, raskaat kulmat kurtussa. "Tiedän tämän olevan osittain minun syytäni, joten anna minun pitää sinusta huoli!" Mies totesi jyrkästi. "Ja kuten sanoin, en ole varma oletko edes saanut tartuntaa." Tämä lisäsi nostaen kätensä puuskaan. "Teet tästä vaikeaa itsellesi, jos sinulla on mitään halua selviytyä."
Janni
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Tammi 2016, 12:49

Ylva tunsi veren kohinan korvissaan, hän tunsi kuinka sydän pamppaili rinnassa kiihtyneenä ja hädin tuskin kuuli miehen sanoja. Ylva asteli kiltisti sängylle käyden siihen istumaan ja ikävästi vaikutti yhtä poissaolevalta kun taannoin mökissä. Naisen katse oli luotu alas ja hiukset peittivät osaksi tuon kasvoja. Kultaiset silmät olivat avautuneet ja muutama kyynel kimmelsi yhä tuon silmissä. Joutui hieman niiskauttamaan nenäänsä vaikka yrittikin tehdä sen mahdollisimman hiljaa ja sipaisi kasvojaan saadakseen kyyneleen pois siltä. Ei vahingossakaan katsonut mieheen vaan käänsi päänsä enemmän katsomaan seinää ja pudisti päätään. Olisi mielellään halunnut syyttää miestä tästä kaikesta, se olisi ollut helppoa, mutta jokin tuon sisällä ei halunnut tehdä niin. "Ei se sinun syysi ollut", nainen sanoi rauhallisemmalla äänellä ja huokasi hiljaa hieroen hetken ohimoaan silmät suljettuna. Avattuaan ne puhui uudemman kerran. "Olen vain väsynyt, niin vitun väsynyt tähän kaikkeen paskaan", nainen totesi hiljaa samalla kun tuo käsi laskeutui alas velttona. "Pitkästä aikaa tunsin oloni hyväksi, kunnes se narttu tuli aukomaan päätään", tummaverikkö selitti vaimeasti ja hymähti ilottomasti. "Tiesitkö että olet hänen?" nainen kysäisi hieman huvittuneena ja hymyili jopa hetken pienesti vilkaisten miestä sivusilmästään hiusten lomasta. Nainen hieraisi niskaansa ja huokaisi hiljaa. "Ja minun tuurillani se ei ole ehkä", tuo lisäsi hieman alakuloiseen sävyyn.
Ylva
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Tammi 2016, 13:56

Ferguksen ilme höltyi hiljakseen, tämän katsellessa naista, joka näytti nuukahtaneelta kukalta. Hän saattoi kuulla niiskahduksenkin. Fergus päästi pitkän huokauksen, Ylvan väittäessä ettei syy ollut hänen. Ehkä se oli sinällään totta, Lorelai oli aikuinen nainen, joka oli vastuussa tekosistaan, mutta ilman Fergusta, ei tuo ja Ylva olisi koskaan tavannut toisiaan. Hän oli myös huomannut kiintymyksen, jota punapää hänelle soi ja oli vain huvikseen mennyt tuon leikkiin mukaan, vaikkei itse tuntenut mitään samanlaista tuota kohtaan. Alfa oli ruokkinut punaturkia huomiollaan ja nyt, sillä oli seurauksensa.

"Tiesin ja siksi olen yhtälailla syypää mitä hän." Fergus vastasi Ylvan kysymykseen. Mies ei voinut olla olematta samaa mieltä naisen kanssa sen suhteen, ettei tuon kohdalla voinut olla epävarma pureman tartuvuudesta. Fergus oli omin silmin nähnyt Lorelain käytöksen ja se täsmäsi samanlaiseen riehumiseen kuin täydenkuun aikaan.
"Jos niin on, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuudittua ajatukseen muuttua täydenkuun pedoksi." Mies totesi, astellen hiljakseen lattialla lepäävien vaatteiden luo ja poimi paitansa käsiinsä, ryhtyen pukemaan sitä ylle. "Eikä se ole niin hirveää mitä kuvittelet, muutos tosin on tuskallisin vaihe."
Janni
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Tammi 2016, 14:16

Ylva oli kokenut tarpeeksi kipua koko loppuelämänsä ajaksi ja ajatus uudesta tuskasta sai naisen värähtämään. Alistunut huokaus kuutenkin pääsi tuon huulilta. "Niinpä kai, jos selviän siitä hengissä", Ylva totesi masentuneeseen sävyyn. Olisi mielellään halunnut palata aikaisempaan mukavaan tunteeseen ja katui sitä että oli noussut ylipäätään ylös sängystä. Nainen kietoi kätensä ympärilleen kuin tuolle olisi yhtäkkiä tullut kylmä, irvisti kuitenkin liikkeen vihlaistessa olkapäähän. Tummaverikkö kaipasi juuri sillä hetkellä läheisyyttä, mutta ei tuon ylpeys antanut periksi sellaista pyytämään, joten tuo kääntyi vain sängyllä ja nojasi selkänsä seinää vasten katsellen hiustensalomasta miehen puuhia pää yhä hieman alaspäin suunnattuna. Pohti ilottomasti oliko tuo nyt lähdössä johonkin, toisaalta ei aikonut sanoa mitään jos oli. Nainen potki laiskasti kengät jalastaan mitkä rojahtivat yksitellen lattialle tömähdyksen saattelemana. "Ei olisi pitänyt nousta sängystä", nainen hymähti hieman ilottomasti ja tumautti takaraivonsa kiinni seinään jonka seurauksena naisen katse nousi ylös jonnekin katon suuntaan. "Ehkä ei niin paha, mutta en luota itseeni ettenkö olisi pahempi kuin Lore", nainen huomautti nostaen kätensä hieromaan ohimoaan.

Koko sotku tuntui ihan mahdottomalta ja edelleenkin katui joitakin sanojaan. Hän oli panikoinut kuin mikäkin ämmä, toinen tuskin piti naista suuressa arvossa, ainakin naisesta taas tuntui siltä. Oli vain joku panikoiva pelkuri. Nainen nielaisi pari kertaa vaivalloisesti ennen kuin laski katseensa mieheen karauttaen hieman kurkkuaan, koska tuntui että jokin iso köntti oli pesinyt sinne. "No, mitä nyt sitten?" nainen kysäisi kallistaen hieman päätään.
Ylva
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Tammi 2016, 16:31

"Hah, jos Rafe on selvinnyt hengissä, niin kyllä sinäkin. Näit kyllä millainen nyhverö hän on." Fergus totesi Ylvan masentuneeseen huolenaiheeseen selviytymisestä. Ei mies pahaa puhunut nuorukaisesta, hän vain totesi sen mikä oli totta. Pennulla oli vielä paljon opittavaa. "Ja sitä paitsi olet jo luonnostaan muuttuja, joten uskon sen van helpottavan asioita sinun kohdallasi." Mies totesi, napitellen paitansa nappeja.

Katse nousi napeista naiseen, tuon harmitellessa vuoteesta nousemista ja sitä kuinka tuo ei luottanut itseensä. "Turhaan murehdit jotain, mistä et tiedä vielä mitään ja mitä sitten jos olet pahempi kuin Lore?" Fergus kysyi, astellen vuoteen luo ja istahti sen reunalle katsellessaan Ylvaa, joka alkoi hiljalleen tuntumaan yhtä masentuneelta, mitä silloin parantajan luona. Fergus ei edelleenkään pitänyt nähdessään toisen tällaisena, mutta eihän nainen sille voinut mitään.
"Minähän sanoin jo, pidän sinusta huolen." Fergus vastasi hymähtäen Ylvan kysymykseen, kuin se olisi päivän selvä asia ja hymyili vielä päälle rohkaisevasti. "Ja ajattelin hakea sitä janon sammuttavaa. Haluatko sinä mitään?"
Janni
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Tammi 2016, 17:23

Naisen katse laskeutui toiseen tuon istuessa alas ja jotenkin turhautunut katse käväisi tuon silmissä miehen vain todetessa että tuo piti huolen naisesta. "Tarkoitin jotain vähän käytännöllisempää", nainen vastasi hymähtäen. Muljautti pienesti silmiään mikä päättyi pieneen huokaisuus. Olihan totta ettei voinut muuta kuin pärjätä niillä korteilla mitä käteen jaettiin. Se ei tarkoittanut etteikö nainen olisi voinut urputtaa vastaan. Tuo kiristeli hetken leukojaan. "Ironista sinänsä, olen koko elämäni saanut vääntää kättä sen suhteen olenko ihmissusi vai en", nainen hymähti ja tuntui että tuo puhui ainakin osaksi vain itselleen. Tuo pudisti pienesti päätään ja veti syvään henkeä. "Taisin hävitä sen taistelun", nainen sanoi happamasti selvästi pitämättä tulevasta muutoksesta. Fergus kun ilmoitti hakevansa juotavaa naisen mieleen muistui yksi pikku seikka. "Minä itseasiassa maksoin jo kannullisen olutta", tuo sanoi kääntäen katseensa mieheen katoen tuota hetken vakavan oloisena hymyillen sitten hieman. "Joten parempi tulla mukaan, äläkä kehtaa väittää vastaan, rakkoni halkeaa", nainen ilmoitti jääräpäisellä sävyllä ja kampesi itsensä sängynlaidalle miehen viereen. Mielijohteesta nainen kosketti toisen kättä lempeästi. "Kiitos", tuo totesi ennen kuin kampesi itsensä ylös, mutta tällä kertaa varovasti jotta maailma ei heittäisi kuperkeikkaa. Ylva irvisti itsekseen seisten hetken paikallaan ennen kuin otti muutaman varovaisen askeleen. Kyllä hän pahemmassakin kunnossa oli liikkunut jääräpäisesti eteenpäin, joten ei pienui verenhukka paljoa menoa hidastanut. Tietysti voisi myös ottaa Ferguksesta tukea jos niikseen tuli.

Ylva ei epäillyt etteikö olisi sitkeämpää tekoa kuin Rafe, mutta lähinnä nainen pelkäsi sitä miten ihmissuden veri reagoisi hänen omansa kanssa. Hän oli jo puoliksi jotain ja puoliksi toista, susi ja ihminen, joten mitä tämä sitten tekisi siihen summaan? Fergus oli tietenkin oikeassa sen suhteen että oli turha murehtia jotain mikä oli vasta tulosa. Ylva oli kuullut koko elämänsä sieltä täältä miten petona oleminen oli huonosta, joten kaipa tuolle oli jäänyt joku pinttynyt masennus sen suhteen, että sellaisena oleminen oli jotenkin negatiivista. Ei sillä että olisi esimerkiksi Fergusta ajatellut mitenkään hirviönä. Nainen kurtisti kulmiaan ajatuksissaan ja vilkaisi mieheen. Ylvalle oli myös kerran sanottu että oli eri asia olla peto kuin hirviö, ehkä se oikeasti piti paikkansa, mutta kammosi ajatusta ettei pystyisi kontrolloimaan itseään. Naisessa kyti paljon vihaa ja tuskaa ja jos se pääsisi valloilleen turkin ja kynsien muodossa siitä ei seuraisi mitään hyvää.
Ylva
 

Re: Meet my pack || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Tammi 2016, 18:26

Fergus hymähti Ylvan kertoessa käden väännöstään rotunsa suhteen, ehkä Lorelai oli nyt ratkaisut sen ongelman naiselle ja ehkä hän oli hieman kiinnostunut millainen peto Ylvasta kuoriutuisi, mutta ei mies sitä ääneen mennyt sanomaan. Nainen kertoi vielä maksaneensa kannullisesta, joten päätti tulla miehen mukaan. Fergus oli avaamassa suutaan väittääkseen vastaan, mutta Ylva oli jääräpää. Noh, kunhan toinen ei yksin mihinkään haahuilisi tuossa kunnossa.
Ennen kuin Fergus ennätti nousta ylös, tunsi hän kosketuksen kädellään ja kuuli kiitoksen. "Älä minua vielä kiitä." Fergus hymähti, pahin oli vasta edessä.

Mies nousi toisen mukana vuoteelta ja kävi vielä vetämässä saappaansa jalkaan. Ei hän avojaloin astelisi alakerran likaisella lattialla. Fergus kulki Ylvan vierellä, ollen valmis olemaan tuon tukena, jos niikeen tuli, mutta ei lähtenyt turhia hössöttelemään, vaikka olikin tuntenut olonsa tyytyväiseksi päästyään kantamaan Ylvan yläkertaan aiemmin ja tekisi sitä mielellään useammin.
Kaksiko pääsi alakertaan asti, Fergus voisi kantaa naisen maksaman olutkannun tuoppeineen, kun toinen kävisi tyhjentämässä rakkonsa nyt viimein.

Fergus ei ehkei ymmärtänyt täysin kuinka hirveää oli pelätä petoa sisällään, joka kerran kuussa pääsi valloilleen. Hän oli syntynyt ihmmissudeksi, hän oli elänyt sen faktan kanssa koko ikänsä ja hänelle oli opetettu ettei pedoissa ollut mitään vikaa. Ihmissudet eivät kykeneet estelemään itseään, eikä muuttumaan miksikään muuksi, joten miksi ryteä pelossa ja masennuksessa? Älä pelkää kuunhohtoa, palvo sitä, koska ilman sitä et ole ihminen taikka susi, niin isä oli aina sanonut.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 7 vierailijaa

cron