Big bad Wolfs || Suskari

[suskari]

Jack tujotti silmä puoli avoinna henki pihisten, rintakehän noustessa epätasaisesti väristen ylös ja alas, kun vastustaja vielä seisoi omilla jaloillaan, mutta liian väsyneenä käydäkseen maassa maakavan kimppuun. Ei sillä, Jack tuskin olisi pystynyt edes puolustautumaan toista vastaan, vaikka olisi halunnut. Kaikki voimat oli käytetty ja nyt mustaturkkinen peto vain makasi oman verilammikkonsa päällä pihisten kuin rikkinäinen vinkulelu lukuisten haavojensa kanssa taistellen tajuttomuudestaan.
Kuu alkoi antaa tilaa auringolle laskiessaan lopultakin horisontiin, joka kirkasti kaunista talvista maisemaa omalla valollaan ja paljastaen sen sotkun. Mutta auringon noustessa myös harmaaturkkinen silmäpuoli susikin lopulta kaatui maahan. Jack virnisti tälle kuoleman väsyneenä katsellen kuinka suuri kokoinen peto alkoi kadota ja pian paikalla makasi turvallaan ihminen, tai ainakin ihmismäinen olento. Se ei liikkunut.. makasi vain siinä turvallaan lumihangessa. Jack liikautti turtana olevia lihaksiaan ja yritti nousta käsiensä varaan ylös kädet täristen, hammasta purren ja saaden vain aikaan sen että pääsi käsiensä varaan ja rysähti takaisin maahan. Jack irvisti ainoata korvaansa luimistaen kipuaan. Hän oli liian heikko pitkästä taistelusta ja haavoistaan. Eikä hän pääsisi tässä kunnossa kotiinkaan asti.. alastomana. Hän paleltuisi vain kuoliaaksi jo matkalla.

Jack käänsi heikosti päätään vastustajan suuntaan, joka lopultakin liikahti ja nousi kyynerpäidensä varaan tehden jotakin harvinaisen kuvottavaa. Mies muotoinen susi oksensi viimeisintä ateriaansa ulos ja jäi hetkeksi aikaa siihen. Jack tuijotti nyt ihmismuotoista vastustajaansa yhdellä silmällään lihakset jännittyneenä mitä tuo nyt tekisi, etenkin kun tajuaisi hänen olevan se joka ei tästä hetkeen nousisi ylös. Hän ei omistanut ihmissusien parannus kykyjä "tavallisia" haavoja kohtaan.
Mahan tyhjentämisen jälkeen tuo humaaninen olento nousi polviensa varaan pää roikkuen alhaalla, eikä vaikuttanut huomaavan häntä laisinkaan. Jack ei liikkunut kuin olisi toivonut kauankin pysyvän toiselta piilossa mukamas, ja no piankos toinen muisti hänet ja nosti katseensa maassa makaavan mustaturkkiseen. Jack paljasti toiselle hampaansa, vailla kurkusta kuuluvaa murinaa, ja luimistaen ainoata korvaansa vasten niskaa. Pedon kuoleman väsyneessä katseessa näkyi se taistelu vimma, jos tuo vielä yrittäisi päälle. Hän taistelisi viimiseen hengen vetoonsa jos olisi tarve.

Jack yritti vielä epätoivoisesti loukkaantuneena ja verisenä ylös uudemman kerran koko kehon vapistessa väsymyksestä ja haavoista, mutta se vain jälleen johti siihen että mies vain yritti liikaa rääkätä itseään ja oli kohta jälleen maassa huhottaen ja pihisten kuin rikkinäinen vinkulelu konsanaan. Jack puri hammasta sen hetken yhteen kivusta ja nosti katseensa jälleen vastustajaansa, joka edelleenkin oli aloillaan. Miehen hahmo kuitenkin tuntui katoavan, äänet ympärillä alkoivat sumentua kun Jack taistelustaan huolimatta menetti tajuntansa. Mustaturkkinen petomuoto alkoi väistymään muutoksen myötä, lihasten ja koon surkastuessa normaalin ihmisen mittoihin ja pian lumihangessa makasi yltäpäätä veressä ja haavoissa oleva alaston mies. Ehkä jalassaan korkeintaan jonkin näköiset housun tapaiset riekaleet.

[Janni]

Fergus tuijotti kauempana vielä hengissään pihisevää mustaa hahmoa. Hän oli vielä liian väsynyt sanomaan mitään ja muutenkin tuo näytti paljastelevan hänelle hampaitaan. Mies jäi tuijottamaan toista, kun yritti palauttaa mieleensä viimeyön. Mitä pidempään hän tuijotti sitä enemmän hän muisti. Siinä samalla aika kului ja mustaturkki näytti lopulta menettää viimeiset voimanrippeensä pysyä hereillä. Tuon menetettyä tajuntansa, alkoi mustaturkki tuon yltä palautua paljastaen mustahiuksisen miehen sen alta.
Fergus vetäytyi paremmin istumaan, katseen pysytellessä edelleen puolialastomassa miehessä. Kipu ja tärinä alkoivat pikku hiljaa antaa hänelle tilaisuuden liikkua hieman paremmin, joten tämä saattoi viedä kätensä vyölaukulleen.
Muutaman kirosanan ja katkenneen tulitikun jälkeen Fergus sai sätkän huuliensa välissä syttymään. Se huumasi mielen samantien, pakottaen unohtamaan kivun ja lihasten tärinän. Polteltuaan puolet sätkästään, tämä päätti yrittää nousta ylös. Se oli hieman kömpelöä, mutta jaloilleen hän pääsi kuitenkin.

Mies asteli hitaasti maassa makaajaa kohti, joka näin lähempää näytti olevan yhtä huonossa kunnossa haavojen suhteen kuin hän. Mutta tuolla ei kenties ollut yhtäpaljon sisua kuin hänellä? Tai no, ei toinen aivan ihmissusi tainut olla, tuo kun oli muuttunut halutessaan, eikä kuun katoaminen ollut pakottanut tuota muuttumaan takaisin. Mutta jonkinsortin susi toinen selvästi oli ja vahvakin vielä, ei hän muistanut milloin viimeksi olisi joutunut näin pahasti ruhjeille.
Fergus kyykistyi toisen pään vierelle ja pyyhkäisi veren kostuttamia hiuksia pois tuon kasvoilta. "Pikkukaveri?" Tämä kuiskasi heti ensimmäisenä, mutta mitä pidempään hän katsoi, näki hän ettei kyseessä ollut Kalma. Tosin jotain hyvin samaa tässä kaverissa oli.
Oli miten oli, toinen ei näyttänyt virkoavan pitkään aikaan, joten jos hän toisen jättäisi tänne, kuolisi tuo joko verenhukkaan tai kylmään. Hän kyllä oli saanut toisen tähän kuntoon ja olisi sääli jättää näinkin hyvä soturi hankeen kuolemaan. Puhaltaen viimeiset savut suustaan, Fergus tumppasi sätkänjämän hankeen ja avasi harteillaan olevan turkiksen soljen. Ei se paljoa toista peittänyt mutta toi lämpöä kuitenkin. Ennen kuin hän saattoi lähtä toista kantamaan, tarkasti mies ympäristön, jos jotain olisi taistelun tiimellyksessä tippunut toiselta. Ihan vain hänen edukseen, ei hän sitä toiselle plauttaisi. Kuolleen hevosen satulalaukutkin mies penkoi läpi.

Varmistetuaan ettei jättänyt mitään hyödyllistä jälkeensä, muutti mies jälleen muotoaan, joka oli kyllä kivuliasta kiitos haavojen. Hangessa seisoi se samainen harmaa susi, mutta se näytti asteen heikkorakenteisemmalta mitä viimeöinen peto. Fergus veti toisen selkäänsä ja lähti jolkottelemaan kohti pohjoista. Savuke antaisi hänelle vielä jonkin aikaa ennen kuin kipu uuvuttaisi hänet, mutta jos hän pääsisi Keltvuorien pikku solaan asti, voisi hän kutsua apua laumaltaan.

[suskari]

Jack tunsi kuinka hänen runnottu ruumis hytkyi jonkin mukana, se sattui, ja Jack ajatteli sen huuruisessa päässään olevan vankkurit jotka veivät häntä pois, jonnekin, tai sitten kyseessä oli hevonen jonka selässä hän roikkui. Ainoa asia, joka ei miehen huuruiseen ajatuksen juoksuun ei täsmännyt oli puuttuva kavion kopse maata vasten. Askel tuntui pehmeämmältä ja lähes äänettömältä, ja se mitä vasten hän makasi.. tuntui karvaisemmalta kuin yksikään hevonen. Jack pakotti itsensä hereille, avasi hitaasti toisen silmänsä puolittain. Näkö oli sumeana jonkin aikaa ja Jack sai hakea pienen hetken että pystyisi näkemään jotakin, tai saada selvää jostakin. Jack sai tajuta tuijottavansa maata, joka liikkui hänen allaan ilman että hän itse liikkui. Mies yritti nostaa päätään, mutta se vain tuntui siltä kun joku olisi kiristänyt naruja pään ympärillä, eikä miehellä ollut voimia siihen. Hän vain pystyi näkemään sen hetken ajan paksun karvaisen niskan ja hieman päätä sivusta, joka oli viimeinen näky ennenkuin mies putosi uudestaan pelistä pois. Kaikki pimeni ja mies tuskin tulisi muistamaan tästäkään tilanteesta mitään.

Kului kokonainen päivä ja yö ennenkuin loukkaantunut Jack tohti virota uudestaan. Mies tunsi sen kivun, joka tuntui säteilevän jokaisesta ruumiin osasta mikä hänellä oli ja nälkä, sekä kuivaakin kuivempi kurkku pakottivat miehen heräämään unestaan. Jack raotti silmiään irvistäen yrittäessään liikuttaa hellänä olevia paikkojaan, joten mies jäi makaamaan siihen asentoon missä olikin. Seuraavaksi huomio kiinnittyi kattoon, se ei ollut puinen, kuten rakennuksissa usein oli. Tämä ei ollut sairastupa tai mikään minkä Jack olisi tunnistanut. Jack katseli ympärillensä, nostaen nyt itsensä kaikesta kivusta huolimatta hieman istuvampaan asentoon tajuten makaavansa taljojen päällä talja peittona.. Missä hän oikein oli!?

[Janni]

Askeleet kaikuivat kiviseinillä, johtaen käytävää pitkin perimmäiseen makuuhuoneeseen, joka oli edelleen huoneista ainoa, joka ei omannut ovea. Siksi he olivat päättäneet tehdä huoneesta vierashuoneen. Toki olihan asuinhuoneita raunioissa vielä kourallinen lisää, mutta he eivät olleet nähneet vielä tarpeelliseksi eheyttää niitä uuteen uskoon. Lauma kun kerran oli vielä niin pieni.
Rafe, joukon nuorin, asetti vasta täytetyn vesikannun vuoteen vierellä olevalle pöydälle. Hän ei ollut juottanut tajutonta toipilasta muutamaan tuntiin. Nuorukainen täytti metallipikarin vedellä ja kääntyi mustahiuksisen miehen puoleen. Tosin juottamaan hän ei ehtinyt toista, kun huomasi miehen liikahtavan. Tuo oli aikeissa herätä. Arka Rafe ei tahtonut olla ensimmäinen, jonka tämä vierasmies näkisi, joten tämä kiiruhti ulos huoneesta, etsien alfan käsiinsä.

Fergus oli toipunut omista ruhjeistaan hyvin, vaikka olikin vuorenkupeeseen päästyään hyvin väsynyt, onneksi Ace ja Lorelai olivat olleet metsästämässä lähimaastossa ja kuulleet alfan kutsun. Miehen haavat oli sidottu yhtä lailla mitä toipilaan.
"H-Hän herää!" Rafe kiiruhti sanomaan miehelle, joka oli ollut ruokailusalin puolella viettämässä aikaa Acen ja Loren kanssa. "Jo oli aikakin." Fergus hymähti noustessaan ylös tuolilta ja lähti edeltä astelemaan makuutilojen puolelle. Rafe seurasi miestä perässä. Alfa astui huoneeseen, vieden katseensa taljojen välissä lepäävään mieheen, jonka haavat ja ruhjeet Rafe oli parhaansa mukaan parantanut magiallaan, ainakin siihen kuntoon etteivät ne enää vuotaneet. Monta metriä sideharsoa toinen oli saanut myös ruhjeidensa ympärille.
"Olet viimein hereillä." Fergus totesi, napaten oven vierellä olevan tuolin ja pyöräytti sen eteensä, istahtaen sille väärin päin, jotta saattoi nostaa kätensä nojaamaan tuolin selkänojaa. "Nukuitko hyvin?" Mies kysyi virnistäen, vaikka tiesi että toisen uni oli ollut varmaan enemmän tajuttomuutta kuin unta. Rafe puolestaan oli jäänyt huoneen ovensuulle, kurkkien vieraan puoleen nurkan takaa.

[suskari]

Jack havahtui käytävältä kuuluviin askeliin kääntyen katsomaan oven suun suuntaan, josta astui esille tuttu naama. Jack muisti miehen, vaikkakin hieman hämärästi siinä tilassa missä oli ollut, mutta muisti tämän ihmissuden, joka kimppuun oli käynnyt. Jack katsoi silmäpuolta kulmat kurtussa näyttäen yhtä happamalta kuin sitruuna sillä hetkellä. Häntä tilanne ei huvittanut pätkääkään ja vielä vähemmän huvitti se tieto että hän oli keskellä ihmissusia, jotka voisivat syödä hänet. Ainakaan silmäpuoli ei näyttänyt yksin olevan kun ovella sisälle kurkki aremman oloinen nuorempi miehen alku. Jack tuijotti sen hetken taaemmas jäännytttä nuorempaa, mutta käänsi katseensa nopeasti takaisin vanhempaansa, joka kovin pirteän oloisesti kävi toteamaan hänen hereillä olemisesta vetäen tuolin väärinpäin allensa ja istuuntui siihen nojaten selkänojaan. Jack ei vastannut tähän mitään vaan tuijotti silmäpuolta vakavana kuin patsas, ja murahti toisen muka niin koomiseen kysymykseen hänen unestaan.
"Hyvin siihen nähden missä kunnossa olen.." Jack tokaisi pisteliään sarkastisella äänensävyllä jossa ei ollut tippaakaan kunnoitusta Fergusta kohtaan.
"Näytät itse voivan hyvin." Jack tokaisi silmäillen harmaaturkin olemusta, joka kuntoon nähden näytti voivan jo melkoisen hyvin. Jack palautti katseensa hukan rumaan naamaan, josta olisi voinnut sanoa muutaman valitun sanan, mutta Jack päätti pysyä asiassa.
"Miksi olen täällä?" Jack kysyi napakasti, ärtyneenä ja vielä väsyneellä äänensävyllä. Niin miksi tuo oli tänne hänet tuonnut? Syötäväksikö myöhemmin? Vai luuliko että hän oli hyvä haluinen ihmissusi, joka halasi lajitovereitaan ja sitä rataa? Hän ei ollut todellakaan liittymässä tai tekemässä mitään tuon hukan mieliksi.

[Janni]

Toinen ei näyttänyt sitten yhtään tyytyväiseltä tilanteeseen, mutta kuka nyt olisi, kun otti huomioon tuon fyysisen kunnon. "Älä ole noin hapan." Fergus kommentoi toisen vastatessa hänen kysymykseensä sarkastiseen sävyyn. Alfa hymähti vielä siihen päälle, kun mies kommentoi hänen voivan hyvin. "Pistit hyvin hanttiin, yllätit minut." Fergus kehui.
"Ai miksi? No ajattelin, että tuskin haluat kuolla verenhukkaan keskelle metsää." Mies vastasi toisen kysymykseen. "Se oli vähintä mitä saatoin tehdä, sen jäkeen mitä tein sinulle." Tämä selitti, vaikkei hän aivan silkasta sydämmellisyydestään toista ollut tänne raahannut. Tietenkin hän halusi hyviä sotureita riveihinsä.
"Periaatteessa minun ei tarvitsisi pyydellä anteeksi, koska olin sekaisin täydenkuun takia, mutta voit laskea tämän anteeksipyynnöksi." Fergus jatkoi. "Eikä nyt lajitoveria voi jättää henkihieveriin... tai noh, sinä et varmaan aivan ihmissusi ole, vai kuinka?"

[suskari]

Hukka kehui häntä, että oli pistänyt todella hyvin hanttiin taistelussa. No kukatahansa olisi jos oma henki olisi ollut kysessä, mutta sitä jack ei käynnyt kommentoimaan vaan hieman kohotti toista kulmaansa kun tuo puhui syystä pelastaa hänen nahkansa. Tuo karvapallo siis oli pelastanut hänet vain sen tähden että halusi "pahoitella" hyökkäämistään hänen kimppuunsa? Jack katsoi hetken aikaa hukkaa tuon ainoaan silmään epäillen suden aikomuksia todellisuudessa, mutta huokasi mielessään. "Hyväksyn selityksesi." Jollakin alkeellisella tasolla. Tämä karvapallo vain ei näyttänyt siltä että olisi jokaista katuojaan kupsahtanutta noukkimassa ja auttamassa. Päinvastoin, syömiskone tuo oli hampaidensa kanssa.

"Sopiva anteeksi pyyntö olisi pääsi seipään nokassa." Jack tokaisi kylmästi virnistäen Ferguksen jollakin tasolla pahoitellessa tekoaan ja selittäessä täysikuusta, sekä sen vaikutuksista itseensä. Kyllä hän sen tiesi. Petoja ne olivat kaikki ja selittivät tekojaan kuuhulluudellaan. Ferguksen seuraava puheenaihe ei ollut se paras tapa aloittaa keskustelua, jos yhtään tunsi Jackia henkilökohtaisesti. Hukka möläytti juuri jotakin mikä kirpaisi ja syvältä.
"Vai että lajitoverina sinä pidät?" Jack tokaisi tähän hammasta purren ärtyneellä äänensävyllä. Kukaan ei ollut koskaan verrannut, ainakaan ääneen, ihmissudeksi! "En ole... jotakin niin alhaista." Sanat syljettiin vasten Ferguksen kasvoja pilkallisen äänensävyn kera ja sillä samalla Jack myös nousi pedistään, joka ei ollut niin hyvä idea. Valtava kipuaalto pyyhkäisi koko kehon läpi liian nopeasta liikkeestä ja no yhtä nopeasti Jack löysi itsensä lattialta Ferguksen tuolin edestä pihisemässä kivusta sikiöasennossa kyljellään kiroten hiljaa tuntemattomalla kielellä hiljaa itsekseen.

[Janni]

"Hei, pelotat nuorimman." Fergus totesi toisen kommentoidessa kuinka hänen päänsä sepään nokassa olisi paras anteeksipyyntö. Alfa samalla vilkaisi Rafen puoleen, josta ei ottanut aivan selvää oliko tuo pelästynyt vieraan kommentista vai oliko tuo jo muutenkin hermosunut koko tilanteesta. Nuorukainen ei kuitenkaan luikkinut pakoon, koska tiesi että hänen läsnäoloaan tarvittiin, hän kun oli lauman ainoa parantajaksi kelpuutettava osaaja.
Fergus kääntyi katsomaan takaisin mustahiuksista, jonka ilme ei hänen anteeksipyyntöjensä jälkeen tuntuvut muuttuvan. "Niin, lajitoveri. Kuono, korvat ja häntä, seisoit kahdella jalallakin. Joten aikalailla ihmissudelta näytit." Alfa selitti miehen sanoihin, mutta kohotti kulmaansa toisen yllättäen pilkatessa hänen rotuaan, kutsui alhaiseksi. Tuo jopa pyrki ylös sängyltään, mutta Fergus tiesi jo ettei hänen tarvinnut tuota estellä. Kipu pakotti mokoman mahan pihisten.

"Annan tuon kommentin lentää ohi korvieni tämän kerran, koska et ole tietoinen majailevasi suden luolassa... tai no vuoreen osittain hakattu temppelin raunio tämä oikeastaan on, mutta luola kuulostaa paremmalta." Fergus totesi, painaen leukansa nojaamaan käsivarsiaan, samalla kun katseli toisen kouristelua kylmällä kivilattialla. "Joten, jos haluat selviytyä hengissä, suosittelen sinua antaa Rafen auttaa sinut takaisin vuoteeseen." Mies selitti. "M-Mitä..?" Tämän selän takaa kuului uikahdus. "Älä viitsi, jos en pakotaisi snua tekemään yhtikäs mitään, kuinka pääset eroon tuosta arkaluontoisuudestasi?" Alfa tuhahti nuoremmalleen. "No niin, tulehan ja autahan lajitoverimme takaisin vuoteeseen." Fergus käskytti painottaen tahallaan tietyä sanaansa. Rafe katsahti alfaa ja siitä lattialla olevaa äreän näköistä miestä. Nuorukaisella ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja ja tämä asteli varovaisesti toipilasta kohti, auttaakseen tuon takaisin vuoteeseen.

[suskari]

Jack mulkoili kipunsa lomasta Fergusta, joka antoi tällä kertaa potilaan röyhkeyden mennä korviensa läpi, sillä eihän Jack tiennyt tosiaankaan makaavansa suden luolassa. Fergus kuitenkin jatkoi, varoittaen ettei seuraavalla kerralla silmäpuoli olisi niin suopea jos potilas kävisi uudestaan silmille hyppimään. Jack vain puri hammasta yhteen hyväksyen nyt sen tosiasian että hän tulisi olemaan täällä jonkin aikaa halusi tai ei. Hän olisi tämän silmäpuolisen harmaaturkkisen ja ruma naamaisen ihmissuden armoilla niin kauan kuin parantuisi. Sitten hän lähtisi! Hän ei jäisi tänne yhtään pidemmäksi aikaa mikä oli tarve.
Jackin katse valui vielä sivussa seisovaan nuorempaan, jonka vanhempi ihmissusi käski nostamaan potilaan ylös lattialta. Poika ei ottanut käskyä kevyesti vaan tuntui pelkäävän kuollakseen häntä syystä tai toisesta. Vanhemman käsky kuitenkin piti ja nuorempi lähti kävelemään kohden lattialla makaavaa miestä. Jack vain katsoi lähestyvää poikaa kivuissaan, mutta ärtyneenä, etenkin kun Fergus kävi piikittelemään häntä täysin tahalisesti, kutsumalla lajitoveriksi. Hän ei ollut! Mutta no ei häneltä kysytty..

Nuori ihmissusi tarrautui varovasti miehen kainaloiden alta kiinni ja ryhtyi nostamaan tummahiuksista miestä ylös lattialta, kun Jack riuhtasi itsensä vapaaksi tarrautuen kivisen sänkynsä reunasta kiinni ja nosti itsensä koko keho täristen sängyn päälle, mulkaisten ohessa nuorempaa olkansa yli. Häneen ei koskettu! Etenkään joku saastainen susi, joka oli ties missä ryvennyt. Jack asettui istumaan ja heittäytyi irvistäen takaisin makaamaan talja sängyllensä jääden vain sitten tuijottamaan hiljaa kattoa.

[Janni]

Rafe päästi säpsähtäen irti vieraasta ja perääntyi Ferguksen taakse, samalla kun toipilas asettui omin voimin vuoteelle. Fergus seurasi toista hiljaisena ja odotti, että tuo pääsi takaisin mukavaan asntoon. "U-Um... Sinun pitäisi... juoda." Nuorukainen sopersi viittoen pikariin, jonka hän oli aiemmin täyttänyt vedellä ja jättänyt pöydälle vuoteen viereen. "Rafe, käy hakemassa jotain vaihtovaatteita, olemmehan sen verran sivistyneitä." Fergus pyysi nuorempaansa, joka mielellään poistui huoneesta.
Eivät he olleet kehdanneet toisen riekalaisia hoisuja vaihtaan, haavojen parannus oli onnistunut myös helpommin, eikä toisella tullut taljan alla kylmä.
"Muta, jos kokeilemme tätä uudestaan." Fergus aloitti, kuin pyyhkiä äskeisen pois mielestääm. "Nimeni on Fergus, toiselta nimeltä Verikuu, mutta Fergus riittää." Mies esittäytyi. "Ja nyt on sinun vuorosi kertoa nimesi." Fergus neuvoi kuin tämä kiukkusäkki ei käytöstapoja osaisi.

Rafe palasi pienen tovin kuluttua vaatteiden kanssa. Hän oli löytänyt pellava paidan, jonka kaulaukkoa pystyi säätämään nyörien avulla. Housut olivat puolestaan lehmän ruskeaa nahkaa ja kengätkin nuorukainen oli löytänyt. Perus mustat saappaat. Kunnollisia ulkovaatteita Rafe ei ollut vaivautunut etsimään. Hailakkaat veritahrat ja parsitut repeämät kertoivat ettei vaatteita oltu aivan rehellisesti hankittu.
"Pue päällesi kun siltä tuntuu." Fergus kehotti, Rafen jättäessä vaatepinon vuoteen päätyyn. "Mutta, minua kiinnostaisi mikä sai sinut liikkumaan metsässä täydenkuun aikaan? Oliko mielessäsi itsemurha vai eikö sinulla ole ajantajua?"

[suskari]

Jack ei päätään liikauttanut kun nuorempi sopersi vedestä ja sen juomisesta, mies vain käänsi silmiään nähden pöydällä olevan pikarin. Jano oli, mutta Jack ei jaksanut yrittää juuri nyt edes istumaan. Hän joisi myöhemmin. Jack kuunteli sittemmin sivusta kuinka vanhempi ihmissusi käski nuorempaansa hakemaan vieraalle vaatteita päälle, joka poistui paikalta sen enempää mukisematta.
Hetkellinen hiljaisuus, jonka rikkoi silmäpuoli joka päätti kokeilla tätä tapaamista uudestaan. Jack käänsi hieman päätään tympääntyneen näköisenä ihmissuden suuntaan ja kuunteli. Hukka esitteli itsensä Fergukseksi, Fergus Verikuu, mutta sutta sai kutsua ihan vain Fergukseksi.
"Aha." Jack tokaisi kuin lopen kyllästyneenä koko tilanteeseen, josta sitten tämä Fergukseksi esittäytynyt herra kävi utelemaan hänen nimeään, opettaen käytöstapoja kuin pienelle lapselle.
"Jack." Ja se olisi nimi, jonka tämä susi tulisi kiroamaan hautaan astuessaan kun hän pääsisi täältä pois. Mikään kun ei estänyt palaamasta tänne ja no vihjaista ihmissusiin erikoistuneelle joukolle, ja se olisi tämän lauman tuho. Voi kyllä hän tekisi sen! Se oli ainoa piriste tässä loukussa.

Nuori sälli palasi vaatteiden kanssa ja johon Jack käänsi hieman katsettaan käyden katseellaan osittain verisiä vaatteita läpi. Jack nyrpisti nenäänsä pienesti, mutta päätti olla hiljaa ja antaa pojan laskea vaatteet sängyn päähän.
"Saan siis häipyä?" Jack kysyi jopa hieman tekopirteästi kun Fergus kertoi vaatteiden päälle laitosta, kun mies itse haluaisi. Senkin hän tekisi jahka ensin hieman toipuisi. Ferguksen seuraava kysymys oli pieni yllätys. Hassua että hukka kyseli miksi saalis juoksi metsästys yönä ulkona.
"Kyllä, unohdin vain kastikkeet kotiin." Jack tuhahti puoli naurahtaen Ferguksen kommenttiin, jonka jälkeen Jackin ilme synkkeni ja vakavoitui. Hän muisti sen miehen katseen vieläkin mielessään. Niin nuori ja joutunut päättämään jotakin niin raskasta.
"Tehtävä." Jack vastasi lyhyesti edes tohtimatta arvata millaisen raivopurkauksen saisi aikaiseksi kertoessaan olevansa ihmisten puolella oleva sotilas, joka lahtasi friikkejä oikein mielellään. Mukaan lukien myös tämän loukun jahka jalat kantaisivat.

[Janni]

Fergus ei voinut olla naurahtamatta Jackiksi esittäytyneen kysymykseen. Saiko tuo siis häipyä? "Sinä tiedät, että minä tiedän, etten voi luottaa sinuun." Mies totesi, kuunnellen sitten syyn sille miksi toinen oli ollut täydenkuun aikaa keskellä metsää. Mies yritti olla aluksi vitsikäs, mutta lopulta tyytyi kertomaan olleensa metsässä tehtävän takia. Se oli selvää, ettei toinen siitä suoraan hänelle puhuisi ja loppujen lopuksi kiinostiko häntä?

Fergus pian palasi takaisin aiheeseen siitä saisiko Jack häipyä. "En minä noin vain voi päästää sinua menemään ja näyttää sinulle missä pikku piilopaikamme sijaitsee." Fergus totesi virnistäen. "Joten, koska olen niin reilu, annan sinulle mahdollisuuden muuttaa asenteesi minua ja laumaani kohtaan, ehkä jopa tykästyt seuraamme, ken tietää?" Alfa selitteli mahdollisuuksia. "Tai olet kiltti poika ja keksit minulle oikein hyvän syyn miksi emme tappaisi sinua, jolloin voime lyödä sinulta tajun kankaalle ja löydät itsesi tutusta Quinnin metsästä." Tämä jatkoi virnistellen. "Päätös on kokonaan sinun. Reilua eikö?" Alfa naurahti, samalla nousten ylös tuolilta.
"En kuitenkaan vaadi sinulta vielä vastauta, olethan niin huonossa kunnossakin vielä." Mies totesi muka niin huolestuneen näköisenä. "Äläkä huoli, sinua on aina joku vahtimassa, ettet tee mitään tyhmää. Rafe, sinä voit aloittaa." Fergus totesi, taputtaen nuorukaista olalle. "M-Mitä? Miksi minä?" Rafe hätääntyi. "Sinä, koska hän on vielä liian hekko yrittämään mitään." Fergus selitti raahaten tuolin ovensuun ulkopuolelle. "Istu tuossa." Mies kehoitti nuoremmalle.
"Esitten sinut myöhemmin lopulle jengilleni, heti ruan jälkeen." Alfa totesi vielä Jackille.

[suskari]

"Ouh, luulin sinua sen verta tyhmäksi." Jack virnisti kun kuuli Ferguksen huomauttavan, että kyllä oli harvinaisen tietoinen uuden tuttavuutensa luotettavuudesta. Jackin vitsikäs asenne pyyhittiin miehen kasvoilta kun Fergus kävi jatkamaan, käyden kertomaan ettei aikoisi päästää armasta vierastaan noin vain menemään ja kertomaan missä tämä suden luola sijaitsisi. Jackia ei juurikaan enään naurattanut.
Kuitenkin Fergus kävi antamaan Jackille vaihtoehtoja, joista miehen olisi päätettävä minkä ottaisi, jos vain haluaisi pitää henkensä. Ensinmäisenä silmäpuoli oikein suureen ääneen vihjaili laumaan liittymisestä, jahka olisi hieman tutustunut muihin laumalaisiin. Jack katsoi Fergusta kuin hapanta hedelmää edessään nenäänsä nyrpistäen. Hän ei todellakaan alentuisi niin alas, että alkaisi päättömäksi tappajaksi ja alkaisi käyttäytymään kuin mikäkin elukka, sairas eläin. Toisena sitten tulikin kiertävä vaihtoehto kuoliaaksi repimisestä, ellei Jack keksisi jotakin syytä että hänet kolkattaisiin ja vietäisiin sieltä mistä hänet löydettiinkin.
"Olet sika!" Jack murahti hampaiden välistä kun Fergus vitsaili asialla omalla reiluudellaan, että vanki saisi päättää mitä tahtoi.

Fergus nousi tuoliltaan ylös ja vielä kovin lohduttavasti sanoi ettei Jackin tarvinnut vielä päättää asiaa kerta oli niin huonossa kunnossa vielä, luoden vielä muka niin huolehtivan katseen mieheen. Jack vain murjotti takaisin hiljaisena. Fergus kävi vielä ennen poistumistaan huomauttamaan että potilasta tultasiin vahtimaan kokoajan ettei tämä yrittäisi mitään turhan typerää, ja vahtivuoroon jäikin tämä nuorin kaveri, joka tuntui säikkyvän omaa varjoansakin. Jos Jack olisi ollut kunnossa, sitä olisi ollut helppo käyttää hyväkseen, mutta tässä kunnossa hän ei voittaisi edes lasta käden väännössä.
"Pidä kirppuinen laumasi kaukana minusta." Jack murisi hiljaa puoli ääneen Fergukselle, joka lupaili kovin tuoda loputkin laumastaan miehelle näytille jahka oltaisiin syöty. Sitten Jack hiljeni odottaen että Fergus olisi poistunut ja vilkaisi sen kerran yksinään jätettyä nuorukaista, mutta käänsi sitten selkänsä tuolle. Ei hänellä ollut mitään asiaa noille kirppusäkeille.

Siinä mies makasi hiljaisena tujottaen kivistä seinää niin kauan, kunnes silmät painautuivat väkisinkin kiinni ja no mies nukahti uudemman kerran kohtuu rauhalliseen uneen. Se ainakin alkoi rauhallisesti, normaalisti ja niin mukavasti, kun se jälleen kerran alkoi kääntyä painajaiseksi. Jack liikkui jälleen unissaan hermostuneesti, mumisten jotakin epäselvää, kunnes säpsähti hikisenä istumaan pidellen irvistäen haavojaan. Jack kääni katseensa ainoalle valon lähtelle, eli ovelle, jossa edelleenkin nuorukainen istui. Jack silmäili nuorukaista sen hetken, kunnes kurottautui ainoalla toimivalla kädellään pikariin ja veti luoksensa. Jack katsoi siinä olevaa vettä, nuuhkaisten sitä kerran ja maistoi sitä pienen kulauksen. No se oli vettä, joten mies veti puoli pikaria naamaansa ja laski sen lattialle, kerta ei jaksanut kurkotella pöydälle. Jack nojautui sittemmin talja sylissään vasten kylmää seinää vasten ja jäi siihen istumaan.. odottamaan että jotakin tapahtuisi. Miettien ohessa kuinka kauan hänellä sitten olisi miettimis aikaa? Sen verran että parantuisi vai kenties sen verran kun tällä Ferguksella oli kärsivällisyyttä? Silmäpuoli muutenkin vaikutti olevan tämän kirppusirkuksen johtaja.

[Janni]

"Hän ei kuulostanut mitenkään yhteistyöhaluiselta. Onko fiksua säästellä hänen henkeään?" Ace kuulosti huolestuneelta ruokapöydän ääressä. Kolmikko oli saanut aterian katettua, tai no ei sitä aivan ateriaksi voinut sanoa, enemmänkin iso kylkipaisti peuran lihaa, eikä mitään muuta. "Mitä hän muka mahtaa meille, vaikka olisi elämänsä voimissa?" Lorelai totesi hyvin itsevarmasti toverinsa huoliin. "En minä sitä epäile, mutta entä jos hän jollain konstilla pääsee pakenemaan. Olemme nähneet niin paljon työtä tämän piilonpaikan eteen, en haluaisi lähteä käpälämäkeen." Haltia totesi vakavaan sävyyn. "Ainahan voimme pitää mokoman siinä kunnossa, ettei hän noin vain pakene." Fergus totesi virnistäen. "Ja muutenkin aloin jo tuntemaan oloni pitkästyneeksi täällä, vähän jotain mielenkiintoa elämään." Alfa rohkaisi mustahiuksista lajitoveriaan, joka ei näyttänyt vieläkään luottavan tilanteeseen. "Minä lupaan repiä hänen kurkkunsa auki, jos hän ei keksi syytä miksi säästää hänet, ennen kuin hän parantuu täysin. Tyytyväinen?" Fergus lupasi, johon Ace hymähti.

Heidän viimeistellessä ateriansa, Fergus lappasi yhdelle puhtaalle nautaselle jonkinmoisen keon lihaa. "Tulkaa, esittelen teidän." Alfa totesi, noustessaan pöydästä. Kaksikko nyökkäsi ja seurasi miestä makuutiloihin.
Rafe oli sillävälin pitänyt Jackiä silmällä, mutta miehen herättyä oli tämän katse laskeutunut lattiaan. Onneksi kolmikko saapui vieraan aterian kanssa paikalle. "Ruoka aika! Rafe mene sinäkin syömään." Fergus ilmoitti astuessaan oviaukosta sisään ja vei lautasen vuoteen vierellä olevalle pöydälle. Rafe totteli miellelään.
"Tässä on Ace ja Lorelai." Fergus esitteli, viitaten ovensuulla seisovaan punapäiseen naiseen ja mustahiuksiseen mies haltiaan. "Tulet näkemään heitä enemmän sitä mukaan mitä paranet." Alfa kertoi.
Ace nosti tervehdykseksi kättään ystävällisessä mielessä, kun taas Lorelai piti kätensä puuskassa katsellen vierasta arvioivasti.

[suskari]

Jack kohotti katsettaan lattian tasolta kun tuttu ääni ilmoitti ruoka-ajasta ja passitti vahdin vuorossa olleen nuoremman syömään pöydän ääreen omansakin vatsansa täyteen. Jackin katse kuitenkin seurasi Fergista, joka laski pöydälle sängyn viereen lautasen, jossa oli lihaa. Se ei ollut ihmisen lihaa. Siintä Jack oli helpottunut, se oli jokin eläin. Kuitenkin liha oli kaikkea muuta kuin herkullisen näköinen, sitä ei oltu kypsennetty kunnolla ja tämän takia aivan punaista ja tuskin siinä oli mitään mausteitakaan edes. Tämä ateria veti jo vertoja Shaelin antamille omenalle ja puurolle, jos ei ollut jopa pahempi.
Jack siirsi vähemmän herkullisesta tarjoilusta katseensa sittemmin Fergukseen ja suden esitellessä kahta muuta laumalaistaan, kävi Jack katseellaan kaksikkoa läpi. Nainen ja mies puolinen haltia.. ja hän kun oli luullut olevansa ihmissusien pesässä, eikä sekasikiöiden. Siintä olisi voinnut vähän kieroilla hukalle, mutta Jack piti suunsa kiinni. Fergus myös huomautti että hän tulisi haavojen parantuessa näkemään kaksikkoa useammin. Syyn Jack tiesikin jo: poppoon nuorin oli heikon ja Jack pystyisi lyömään tuon helposti, joten tämä kaksikko ottaisi pojan paikan siinä vaiheessa ettei hän karkaisi. Yrittäisi mitään turhaa.
Kaksikon tervehdykseen Jack nyökkäsi pienesti siirtäen katseensa sittemmin pöydällä olevaan lautaseen, kurkottaen sitä kohden ja veti lautasen syliinsä.. ja katsoen siinä olevaa puoli raakaa liha möhkälettä. Jack tarrautui lihaan kiinni ja yritti yhden käden toimin repiä palasta irti, mutta ei oikeastaan saannut mitään aikaiseksi, joten Jack nosti lihan suuhunsa ja repi lihaa irti hampaillaan. Se oli mautonta, sitkeää ja raakaa.. eikä mitään parasta. Valittaa ei kuitenkaan voinnut. Hän oli päättänyt poistua täältä elävänä.
"Pidät minua yllättävän hyvin tallessa siihen nähden että vain halusit säästää henkeni. Mikä on oikea aikomuksesi?" Jack kävi kysymään nyt Fergukselta, kunhan oli saannut suunsa tyhjäksi.
"En edelleenkään ymmärrä mikset jättänyt minua sinne vain kuolemaan." Jack lisäsi laskien käsissään olevan lihan lautaselle.
"Ja hyvin susimainen lauma sinulla.. Seuraavaksi tonttuja?" Jack vinoili.