Kirjoittaja Mori » 16 Helmi 2016, 01:16
Edward tuntui olevan keskellä kaaosta. Hän ei tiennyt mitä odottaa tulevalta saatika Ferguksen puheista. Mies leppoisasti vain totesi heidän olevan kasa ihmissusia, johon tietenkään ei ollut sanomista. Se oli yksinkertainen totuus, mutta se kuinka Fergus sanoi kaiken päätteeksi sai mies paran kalpenemaan. Hän ei pitänyt tappelemisesta ei edes pakon edessä. Hän ei tappanut, hän vain vahingoitti hiukan. Niin, että pääsi karkuun. Toisaalta tilanteen pelkurimainen hylköys ei tullut kuuloonkaan. Hänellä oli miehen kunnia, hän ei paennut pelkurimaisesti, mutta ei hän myöskään tappanut huvikseen. Toisin sanoen, hänet oli viety patti tilanteeseen, ajettu ahtaalle.
Kun laumalaisia yksi toisensa perään muuttui muriseviksi susiksi, Ed itse seisoi paikallaan. Hän tuijotti herkeämättä Fergukseen. Tämä murisi jo seiväs suussaan, kun sotilaat alkoivat lyertää miten sattui. Edward otti yhden askeleen taaemmas, hän hivuttautui Rafen viereen ja laski katseensa nuorukaiseen.
"Sanon sinulle vain kerran, en suosittele, että olet mitenkään tässä mukana. Muuten sinulla voi olla vielä jotain muutakin rikki, kuin kätesi", hän kommentoi ja tuijotti nuorukaista vakavana. Hän ei pitänyt Ferguksen ideasta haastaa sotilaita, vaikka näitä olikin vähemmän kuin heitä. Lisäksi he olivat ihmissusia, heillä olisi ylivoima ellei, sotilaat olisi varustettu hopealla.
Hopeinen terä raapaisi vain sen kerran kun Edward ei ehtinyt reagoida. Hän sävähti poltetta ja kääntyi nähdessään uhden niistä sotilaista kaaryaneen hevosen kanssa kaksikon luokse. Varmaankin huomasi, että mukana oli haavoittuneita. Ed oli saanut vain pinta raapaisun, mutta hopean vaikutuksesta kipu oli kova. Mies tarttui Rafen olkaan ja työnsi tämän kauemmaksi, väistäen samalla uutta miekan sivallusta. "Voimme puhua! Minä en halua ainakaan pahaa!" Edward sanoi ja veti miekkansa suojautuakseen hopeisesta terältä. Hän ei halunnut tuntea sen vaikutusta. Haltia ei kuunnelut virnisti vain hyvin viekkaasti. Huusi vieläpä, että miksi hän ei muuttunut, niin kuin kaikki muut kaverinsa.
Se tuntui ahdistavalta, kun mies perääntyi. Hän vilkuili tilannetta sieltä ja täältä, mutta sen herpaantuessa sotilas iski. Terävä ja oolttava terä upposi syvälle olkaan aina puuhun kiinni, joka hänen taakseen oli ilmestnyt. Edward muisti sen kivun, hän huusi tuskasta. Polttava tunne sai hänen tietoisuutensa hapartumaan. Hän ei tiennyt enää, hänen miekkansakin tuntui vain tipahtavan maahan, kun hän pyrki rimpuilemaan irti.
Hetken aikaa rimpuilua jatkui ja olka savusi, poltettu liha tuoksui voimakkaana ympäristössä. Kun mies oli kuin kuollut sotilas veti miekan irti tuosta. Mies kaatui elottoman oloisena maahan ja sotilas helautteli ylpeänä miekkaansa. "Yksi kaatui", tämä totesi, mutta ei tiennyt mitä odottaa selkänsä takana.
Niin brutaalia kuin se olikin, suden suu iski hampaansa haltian niskaan ja repi pään irti heittäen sen maahan. Verta suihkuava ruumis tipahti hevosen selästä tekemään itselleen lisä lammikkoa.