Werewolves?! || Mori

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Werewolves?! || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Helmi 2016, 13:04

Fergus kohotti kulmaansa kysyvästi Edwardin ottaessa kantaa hänen sanoihinsa. Tuo oikeastaan kertoi pienen elämän kertansa parilla lauseella, verraten sitä Ferguksen omaan elämään.
"Millainen idiootti jää keskelle ihmisten kylää, kun on saanut pureman ihmissudelta?" Fergus kysyi ärtyneeseen sävyyn, välittämättä siitä kuinka nuori toinen oikein oli ollut kun oli mennyt tappamaan kokonaisen kylän. Hän oli nähnyt elämänsä aikana monia ihmissusia, jotka eivät halunneet hyväksyä sitä faktaa, että olivat kuolettavia petoja. Se suosti monet omaan tuhoonsa, menettivät järkensä ja tappoivat itsensä.

Alfan pohdiskelut katkesivat, kun Edward läimäytti häntä kylkeen, joka oli pahasti haavoilla. Fergus kähähti yllättyneenä tarttuen kylkeensä, savukekin tipahti tämän huulien välistä. Mies irvisti kivun ja ärtymyksen sekaisesti, jonka johdosta tämä yritti äkisti hamuilla Edin kurkun otteeseensa.
"Tiedoksesi, minä tai kukaan laumastani ei ollut vaarassa. Sanoin aiemmin, että sinä olisit vaarassa meidän seurassamme." Fergus totesi torahampaisen irvistyksen kera.

//No tämä ystävyys ei pitkälle päässy xD //
Janni
 

Re: Werewolves?! || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Helmi 2016, 13:46

Edward ei jaksanut väistää niitä sormia, joten pian ne kiertyivät hänen kaulansa ympärille. Fergus ilmoitti ettei kukaan hänen laumastaan ollut vaarassa ja sanoi että hän olisi ollut vaarassa. "Niin sanoit, mutta sinä asetit heidät vaaraan. Ole iloinen, että sinulla on uskollisia seuraajia, muuten muutama olisi katsonut päähän pistoasi kieroon ja lähtenyt", Ed totesi ja tuijotti toista suoraan silmiin pelkäämättä tuota ja tuon kuristavaa otetta. Olipa hän vaarassa tai ei, hän ei juri nyt jaksanut miettiä asiaa sen kummemin. Hän oli haastanut riitaa, mutta Fergus oli antanut kaikelle syyn. Mitä toinen tunki kuononsa hänen asioihinsa. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen vihreät silmänsä katselivat hiljaisena ympärilleen. Ei Ferguksen tarvinnut tietää, että Ed ei ollut tiennyt mikä häneen oli hyökännyt. Hänet pelastaneet ihmiset olivat sanoneen sen olevan vain susi, joten tietysti sitä elettiin ilman tietämystä miksi oli tullut.

Ferguksen sormet tuntuivat ikävältä hänen kaulaltaan, mutta ei mies valittanut, hän enemmänkin otti vähän lisää henkeä ja avasi suunsa. Hän naurahti vain yllättäen, ei pilkkaavasti vaan jotenkin helpottuneesti. Sitten hän tarttui toisen käsiin ja väänsi ne irti kaulaltaan, mutta ei tehnyt mitään muuta aggressiivista. Olihan hänellä edelleen miekka. "En kuitenkaan halua tehdä sinusta vihollista itselleni, joten sanotaanpa, että asia on nyt loppuun käsitelty. Sinä sait mitä halusitkin", hän totesi ja lähti kaulaansa hieroen kääntymään pois leiristä.
Hänellä ei olisi mahdollisuutta tulla takaisin, eikä häntä haitannut, jos haavat vähän särkisivät, ne paranisivat tuossa tuokiossa. Eikä hän muutenkaan ollut vahingoittunut yhtä pahasti, vaikka haavoja sieltä täältä löytyi. "Et sitten säästellyt yhtää", hän mutisi hiljaisena itselleen.

//Hys xD Kyllä se ystävyys muodostuu mutkitellenkin ja nää on jätkiä xD
Mori
 

Re: Werewolves?! || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Helmi 2016, 15:42

Fergusksen ainokainen silmä laajentui hetkellisesti, Edwardin todetessa että hän oli asettanut laumansa vaaraan. Toisen sanat iskivät syvälle ja repivät esiin muistoja tuhosta ja turmiosta, syyllisyydestä ja petoksesta.
Alfan ote taisi kiristyä sen verran, että Edwardin täytyi vääntää tämän ote irti itsestään, että saisi hengitettyä. Fergus ei näyttänyt enää kuuntelevan toisen sanoja, päässä tuntui kohisevan. Ace oli kuunnellut kaksikon keskustelua etäämmältä Rafen luona ja oli valpastunut Edwardin mainitessa alfalle tuon riskeeraanneensa lauman turvallisuuden. Hän tiesi kuinka arka aihe alfalle oli kyseessä. Se oli saanut haltia suoristautumaan ja tämä asteli nyt parahiksi Fergusta kohti, kun Edward meni kääntämään selkänsä tuolle. "Minä en asettanut ketään vaaraan!" Fergus karjaisi, aikeina syöksyä Edin perään, mutta Ace ennätti kiertämään käsivartensa alfan ympärille ja pidättelemään tuon paikoillaan, toki riski mies pyristeli haltian otteessa vimmatusti. "Sinä pikku rääpäle et ole vaaraksi laumalleni! Minä tiedän mitä teen! En... En ole kuin isäni!" Fergus huusi. "Päästä irti! Näytän hänelle mitä oikea vaara on! Ace, tämä on käsky! Saatana, kuuntele minua!" Mies mylvi. "Et voi jaella... käskyjä tuossa... mielentilassa." Haltia ähki, pistäessään alfan rimpuilulle hanttiin.

//No joo totta :D //
Janni
 

Re: Werewolves?! || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Helmi 2016, 18:38

Fergus huusi ja tuon ääni selkeästi kertoi enemmän jostain hhvin syvälle vedetystä asiasta. Miehen katse laskeutui maahan, hän ymmärsi nyt. Hän oli sanonut jotain, joka oli hyvin henkilökohtaista toiselle. Edward sulki silmänsä, hän pysähtyi ja huokaisi niin väsyneenä kuin phmystyi. Hän kuutenli, kuinka toinen huusi ja karjui Acen pidellessä alfaa.
Hän kääntyi avaten silmänsä ja tuijotti vihaista Fergusta. "Minä en sanonut sinun olevan isäsi", hän totesi ja alkoi uhmakkaasti kävelemään toista kohden. Kerjäsikö hän verta nenästään, hän ei ollut aivan varma.

Hän katsoi Acea ja nyökkäsi tälle. Hän antoi haltialle luvan. "Anna hänen helpottaa oloaan, minähän sen aiheutin. En tosin tahallani", hän sanoi, mutta tuijotti tiukaasti Fergukseen. "Jos haluat olla erilainen kuin isäsi, sinä osoitat sen myös omalla tavalla. Väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään", hän totesi rauhallisesti ja oli sitten valmis pöllytykseen.
Mori
 

Re: Werewolves?! || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Helmi 2016, 19:25

Fergus karjui nyt sanomatta yhtään selvää sanaa. Acen harmiksi Edward päätti vielä kääntyä ympäri ja astella takaisin. Tuo jopa soi hänelle katseen, joka pyysi häntä päästämään alfasta irti. Miehen kuulemma pitäisi päästä helpottamaan oloaan. "Älä sinä määräile laumalaisiani!" Fergus ärisi, tuijottaen nyt vihaisena Ediä silmiin, kun tuo meni häntä neuvomaan ettei väkivalta ollut ratkaisu mihinkään. "Paraskin puhuja!" Alfa huusi.
"Anteeksi Ed... en voi ottaa sinunkaan käskyjäsi vastaan. Te molemmat olette huonossa jamassa." Ace viimein totesi Edwardin pyyntöön.
Fergus muutenkin näytti väsyvän rimpuiluunsa, mutta vaikutti edelleen siltä että jos ote tästä hölläisi kyllä tämä hyökkäisi.
Janni
 

Re: Werewolves?! || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Helmi 2016, 20:00

Paraskin puhuja! Edwardin kasvot saivat enemmän susimaisia piirteitä. "No kuka sitten aloitti? Kuka laittoi minut tekemään mitään välkivaltaista, kuka täsdsä yllyttää?" hän kysyi ja katsoi Aceen, tuon pahoitellessa, ettei voinut kunnella hänen määräystään. "Se ei ollut käsky eikä määräys. Minä ehdotin, mutta sinun ei sitä tarvitse pyydellä sen takia anteeksi. Olemme molemmat vain vähän kykenemättömiä ajattelemaan järkevästi tällä hetkellä", hän totesi ja heilautti kätään leppoisasti ja kääntyi sitten oikeasti lähteäkseen.
"Jos keskutellaan asiat läpi sitten kun ollaan molemmat nuoltu kunnolla haavamme?" hän kysyi katsoen Fergusta pienesti haavoittuneen hymyn kanssa, ennen kuin katosi toisten mahdollisista huudoista huolimatta.
Mori
 

Re: Werewolves?! || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Helmi 2016, 23:52

"Minä en pyytänyt sinua tulemaan mukaan tappeluun! Olisit voinut paeta, mutta et nähtävästi halua näyttää pelkurilta!" Fergus äirisi Edwardille takaisin. Ace katsoi hiljaisena Ediä takaisin, oli totta ettei kumpikaan miehistä kyennyt ajattelemaan järkevästi tällä hetkellä. Ed näkikin parhaaksi poistua paikalta, joka sai Ferguksen murisemaan. "Älä... Fergus, minä pyydän." Haltia sanoi alfalle, ennen kuin tuo ennätti huutelemaan toisen perään. Ferguksen katse kääntyi Aceen, se oli vihainen, mutta samaan aikaan siitä pasitoi huoli ja ehkä jonkinsortin pelko, jos kunnolla osasi katsoa. "Minä..." Alfa yritti sanoa jotain, mutta ei oikein saanut sanaa sanotuksi, kiristyneiden hampaiden välistä.
"Luotat meihin, tiedät ettemme ole joukko kyvyttömiä pentuja." Haltia totesi alfalleen rauhalliseen sävyyn. "Älä huoli. Emme olleet vaarassa."

//Oooooiisko se sit sen kolmin pelin suskin kaa vuorossa, vai suunnitteliks tähän viel jotain? :D //
Janni
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron