Kirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 23:25
”Täytyy sitten pysyä pois metsästä täydenkuun aikaan”, tuhahti ja käänsi katseensa takaisin tiehen. Kylä tuntui tosiaan olevan innoissaan tästä saaliista, ja kauhuissaan ennen kaikkea. Nuoret miehet patsastelivat ratsujensa selässä kuin kuninkaat ikään ja pysähtyivät esittelemään uutta lemmikkiään. Toisen tyrmä ei tulisi olemaan missään tornissa, eikä se tulisi olemaan kellarissakaan. Se oli vahva rakennelma matalassa, pienessä rakennuksessa, sinne oli rakennettu ikkunoita joista ihmiset saattoivat nähdä ketä milloinkin rankaistiin – harvoin sinne kukaan joutui, mutta vieläkin harvemmin jokin joka ei ollut ihminen. Thea jo tiesi ketkä siellä odottaisivat. Siellä olisi alueen korkeimmat miehet, ei ainuttakaan naista, ja nämä olisivat hänen ainoa toivonsa saada mies ujutettua vapaaksi pelkällä puheella. Ralfin puhe oli kuitenkin istuttanut ajatuksen hänen päähänsä, sen mikä kuiski korvaan että toinen oli todellakin vaarallinen. Ei ehkä nyt, mutta viimeistään seuraavana täytenä kuuna. Hän siis toimillaan asettaisi muut vaaraan. Tosin, eipä Thea ollut muista koskaan välittänytkään, suuret teot vaativat toisinaan viattomia uhreja.
Vastaanottokomitea olikin jo heitä vastassa, nainen loikkasi ratsunsa selästä ja juoksi heitä odottavan isänsä käsivarsille. Tuo lempeä, oikeamielinen mies rutisti ottotyttärensä lämpimään syleilyyn joka oli täynnä huolta ja ehkä pientä ärsytystäkin. ”Isi, päästetään se vapaaksi. Ehkä se sitten ei hyökkää tänne, säästää ehkä jonkun ihmisen jonka se kohtaa tuolla metsässä. Et tiedä mihin se pystyy”, nainen aneli ja näki isänsä harkitsevan asiaa, mutta hieman mahakkaampi ja vaikutusvaltaisempi mies tönäisi tätä kylkeen ja kröhäisi kurkkuaan. Se sai myös Thean isän suoristamaan selkäänsä ja irrottamaan otteensa tyttärestään. ”Tämä ei ole naisten paikka. Meidän täytyy kuulustella sitä, kysellä onko vielä muita ja missä ne muut mahdollisesti ovat. Se ei välttämättä ole kaunista”, Gilbert puhui ja käänsi sitten huomionsa tuohon köytettyyn mieheen, ”Tuoko sinut nappasi?”, kysyi tyttäreltään ja puistatus juoksi miehen vartalon läpi. Hän kyllä uskoi samanarvoisuuteen, mutta ihminenhän vain hänkin oli.
”Tämä on väärin. Meidän lakimme on tehty ihmisille, ei ihmissusille, haltioille, kääpiöille. Jos se asuisi meidän kylässämme, silloin niitä sovellettaisiin häneenkin mutta se asuu tuolla jossain”, viittoi kädellään selkänsä taakse metsään, ”silloin meidän tapamme ja lakimme eivät ole sen ongelma. Me emme voi syyttää miestä, joka ei tiedä meidän säännöistämme mitään”, valhehan se oli. Varmasti Fergus tiesi paljonkin, olihan hän kuitenkin puoliksi ihminen. Thean oli vain toivottava, että hurmosmielinen puheensa uppoaisi kuulijoihin. ”Tämän typerän, vanhanaikaisen ja miesvaltaisen lain vuoksi me nytkin sodimme, koko ajan ja kaikkialla. Kaikki kaikkia vastaan. Ettekö te ymmärrä yhtenäisen maailman etua? Ja se yhtenäinen maailma alkaa pienistä teoista”, jatkoi puhettaan nyt hieman vakuuttavammin, vilkaisi Fergusta jota oltiin paiskaamassa lukkojen taakse ketjuihin, ”vaikka tämän miehen vapauttamisesta”, päätti puheensa. Ja muutamista suista kuului myöntyvää mutinaa, neidon isäkin näytti varovaisen ylpeältä.
”Tyttö hyvä, et sinä voi ymmärtää näitä asioita”, mahakas aloitti omahyväisesti ja silitti naisen poskea niin alentavasti, kuin vain osasi. ”Sinun paikkasi ei ole politiikassa eikä metsässä. Sinun paikkasi on kotona, hoitamassa lapsia ja käskyttämässä palveluskuntaa”, mies hymyili maireasti ja viittoi kädellään, että sellin voisi laittaa kiinni. ”Loppujen lopuksi, sinä olet vain orjan tytär, jolle sattui hyvä tuuri. Ja nainen”, mies ilmoitti ilmeisen ylpeänä sanomisiinsa, siihen että muut läsnäolijat hiljenivät tuon vaikutusvaltaisen miehen kertomaan totuuteen. Thean isäkin. Eikä käkkärätukka ajatellut sen enempää, kun kohotti kätensä ja livautti pulleaa poskea avokämmenellään niin, että läsähti. Mies horjahti aavistuksen ja kohotti sitten hurjistuneen katseensa naiseen, hieraisi punottavaa poskeaan. Miehen avokämmen oli niin voimakas, että Thea kiljahti ja painui kaksin kerroin pitelemään kasvojaan. Kyyneleet herahtivat silmiin pelkästä raivosta. ”Olen aina sanonut Gilbert, että tuo tyttö tietää vain harmia”, mies murahti Thean isälle, joka vain tuijotti suu avonaisena tytärtään. ”Ihan kuin ei riittäisi, että se jakaa itseään varmaan kaikille tällä kylällä, nousee miehiä vastaan ja käyttäytyy sopimattomasti. Niin nyt se vielä haluaa susilumpuksi”, mies mylvi ja sylkäisi räkäisen klimpin Thean eteen.
Korvissa soi ja tinnitti, Thea tunsi kuinka Ralfin kädet kiertyivät hänen harteidensa ympärille mutta ravisti ne horjahtaen pois. Suoristi selkänsä ja kohotti leukaansa, tuijotti suoraan tuohon häntä livauttaneeseen mieheen. ”Tiedä tämä, että vielä joku päivä näet kuinka maailma nousee naisen johtamana vastustamaan sinun kaltaistesi lakeja. Tulet näkemään kuinka maailma marssii uuteen aamuun ja sinä, voi sinä, sinä jäät selkiemme taakse. Ja minä toivon, että vielä senkin jälkeen kun maailma on sinut hylännyt, tulet elämään pitkään ja yksin”, ääni oli vakaa, lähes ilkkuva vaikka parhain terä olikin taittunut. ”Ja jos se tarkoittaa sitä, että minun täytyy kellistää jokainen mies tässä maailmassa, niin se tarkoittakoon. Tulen tekemään mitä vain, että sinä kaadut ja sil…”, Thean puhe keskeytettiin, kun Ralf painoi kätensä hänen suulleen ja puristi siskonsa itseään vasten. Nainen raahattiin pois, mutta saattoi kuulla kuinka välittömästi alkoi hirveä selittely siitä, että tytön oli täytynyt lyödä päänsä, tai tuon pahaisen pedon oli täytynyt syöttää sille jotain. Ettei Thea tarkoittanut, ei tiennyt mitä puhui. Luvattiin, että hän pyytäisi anteeksi heti kun toipuisi tilastaan.
//Round one ei mennytkään ihan putkeen :D Olettelin taas juttuja //