Olen sinulle velkaa || Wolga K-18

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 21:02

Thean oli hankala nähdä tiiviin ringin sisälle, etenkin kun tamma tepasteli hermostuneena paikoillaan ja hänen täytyi keskittyä sen rauhoitteluun. Nainen kuunteli murinaa ja ärhentelyä, miesten rähinää ja hevosten tömistelyä. Katsoi kuinka köyttä heilautettiin kohti hukkaa, lyhyttä taistelua jota köyden toista päätä pitelevä harmaan kanssa kävi. Hetken jo toivoi, että tätä kautta toinen pääsisi karkuun, saisi miehen alas ratsunsa selästä ja ratsu pillastuisi ja… Mutta ei, ei siinä niin käynyt. Huuto, joka Ferguksesta kuului sai naisen säpsähtämään ja kääntämään katseensa pois. Aivoissa raksutti, mitä ihmettä hän voisi tehdä, mitä ihmettä että saisi tämän hulluuden loppumaan. Kuuli kuinka hukkaa käskettiin rauhoittumaan ja muuttumaan. Kuuli kuinka miehet naureskelivat voitonhuumassa jotain, kun hukka viimein hiljeni ja Thea kyllä tiesi mitä ringin keskellä tapahtui. Luonnonoikkua muutamat miehet huutelivat ja köyttä pitelevä heilautti sitä kädessään ihan kiusakseen, jotta saisi miehen huutamaan vielä uudestaan. Toisen pyristely tuntui vain innostavan nuorukaisia lisää.

Nainen teki ratkaisunsa ja loikkasi alas ratsunsa selästä, työntyi hevosen läpi ringin keskelle ja nappasi mennessään lähimmässä satulassa kiinni olleen köyden käsiinsä. Sen, jossa ei ollut hopeaa. ”Ettekö te vähäjärkiset näe, että tässä ei ole mitään järkeä”, nainen huusi raivoaan, ”jos te haluatte viedä sen oikeuteen, niin okei, viekää, mutta minä en voi katsoa sitä että kuusi miestä kiduttaa vankia kuin mielipuolet”, joka sanalla nainen tuntui kasvavan pituutta ja saavan lisää voimaa. Tarttui kädellään hopealla vahvistettuun köyteen ja nykäisi sitä, saaden ratsastajan horjahtamaan. ”Tämä on silkkaa kidutusta”, ilmoitti ja siirsi sitten huomionsa Fergukseen. Toinen oli raastava näky hopean polttamine jälkineen, voimattomana ja vangittuna. ”Minä sidon sen, jos se tekee jotain niin tappakaa vaikka”, ilmoitti miehille ympärillään ja astui sitten varoen hukan vierelle.

Mikäli mies sallisi, nainen köyttäisi normaalilla narulla ensin tämän ranteet yhteen ja siitä kiertäisi narun toisen kaulalle, kohottaisi katseensa hakemaan miehen katsetta. Joku käskee häntä antamaan narun jollekin raavaalle miehelle ja Thea tottelisi, tiesi ettei muuta voinut. Tämän jälkeen tarttuisi hopeoituun köyteen ja varoen ujuttaisi sen pois miehen kaulan ympäriltä. Hän halusi sanoa toiselle vaikka ja mitä, kehottaa olemaan tekemättä tyhmyyksiä mutta se oli liian läpinäkyvää. ”Saanko antaa sille tupakan? Joudutte muuten kantamaan sitä”, kysyi ja vilkaisi miehiä ympärillään. Vastahakoisten nyökkäysten saattelemana kaivelisi tuon yrttisätkän huuliensa väliin ja sytyttäisi sen. Savu yskitti tottumattomia keuhkoja samalla, kun tarjosi tupakkaa toisen huulien väliin. Mikäli tämä onnistuisi kuin suunniteltu, hän poistuisi ääneti ringistä ja nousisi etäämmällä odottaneen ratsunsa kyytiin.


//Josko tuo loppu sopii? Jos ei, niin heittele yv:tä, niin korjataan :) //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 21:47

Fergus yritti kaikkensa pitääkseen kehonsa kurissa, mutta tärinä alkoi käydä holtittomammaksi. Mies oli polvillaan kynnet ujutetuina kaulaa puristavan köyden väliin, se niin sattui, niin perkeleesti. Mies puri vain hammastaa, köyden ote ei ollut tukehduttava, mutta kipu pisti hengen salpautumaan, kurkustakaan ei lähtenyt enää ääntä.
Ikuisuudelta tuntuneen tilanteen viimein katkaisi Thean raivokas huuto. Nainen oli saanut tarpeekseen. Miehen tärisevä katse kääntyi naiseen, joka antoi äänensä kuulua ja tarttui hopeiseen köyteen. Sitä myötä köysi tuntui hölläävän ja susimies saattoi itse vetää ja löysätä silmukan kaulallaan, sitä kuitenkin oli turha ujuttaa pois. Ei hän oikeastaan edes jaksanut, lössähti vain kontilleen käsivarsiensa varaan, haukkoen henkeään täristen, näyttäen mitättömältä.
Thean puheet kohisivat korvissa, mutta sen verran Fergus ymmärsi, että neito puolusti häntä. Hän ei vieläkään voinut käsitää miksi. Hän oli huijannut tuota, Thean kuului olla vihainen, olla samaa mieltä näiden miesten kanssa. Mutta ei, ei nainen ollut, miksi? Mitä hän oli tehnyt anasitakseen toisen puolustuksen?

Uusi köysi ilmestyi kaulalle ja Fergus havahtui, tajuten Thean tulleen lähemmäs. Mies nosti päätään, nähdäkseen toisen. Susimiehen ilme oli kireä, hampaat purivat yhteen ja terävät hengenvedot kulkivat niiden välistä. "Mik...si..?" Fergus kähisi, tuntien pientä helpotusta naisen vetäessä hopeisen köyden pois, korvattuaan sen tavallisella. Oli kuitenkin totta ettei hän vähään aikaan tästä liikkuisi, ellei raahattu. Thean sen tiesi, joten otti asian puheeksi. Kuinka nöyryyttävää.
Mies ei pistänyt hanttiin, kun nainen lähti kopeilomaan varustevyön nahkalaukkua. Pian ilman täytti se tuttu kitkerä haju, jonka neito hänelle sytytti. Sätkän päästessä huulien väliin, imi mies sitä, se tuntui haastavalta näin kuristuksen jälkeen, mutta kyllä hän sai keuhkonsa täyteen. Jonkinlainen kiittävä virne kohosi miehen huulille, ennen kuin Thea ehti perääntyä.
Ratsukot vilkuilivat toisiaan vakavan oloisina. "Mennään." Lopulta yksi miehistä totesi ja se joka piteli Fergusta köyden päässä, nykäisi miestä, jotta tuo nyt nousisi jaloilleen. Turvalleenhan Fergus lensi niin yllättävästi liikkeestä, johon joku tyrskähti, mutta äkäisesti tätä käskettiin nousemaan ylös.
Savuke oli katkennut, Fergus kun ei ollut saanut sidotuilla käsillään otettua itseään vastaan. Ynisten mies kampesi itsensä ylös, vaikeaahan se oli sidotuilla käsillä, mutta ylös hän silti pääsi. Nenäkin näytti iskeneen maahan ikävästi, sieraimista kun valui veri. Savuke roikkui katkenneena vielä tämän huulien välistä. Hetken mielijohteesta mies livautti kielensä ulos ja veti sätkän yrteineen suuhunsa, ryhtyen jauhamaan sitä. Yh, kitkerää.

//Joo kelpaa, söpö Thea (:3 //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 22:07

Nainen lähti johdattamaan joukkoa eteenpäin, kestämättä nähdä kuinka miestä talutettiin kuin koiraa. Miksi hän oli auttanut, pistänyt itsensä vaaraan luottamalla, että Fergus ei ottaisi häntä vangikseen tai kilvekseen ja pakenisi. Kyllä aatelinen aikoi kertoa toiselle, että tämä ei ollut ollenkaan ansainnut hänen apuaan – ihan vaikka vain uskotellakseen itselleen, että toinen ei ollut onnistunut liikauttamaan mitään hänen sisällään. Että halusi vain oikeuden tapahtuvan niin kuin sen kuului. Tosin, sitä vastaan sotisi se ettei hän halunnut lähettää miestä oikeuden eteen. Thea kyllä tiesi kuinka oikeudentuntoinen oikeus heillä olisi Ferguksen kaltaista kohtaan, arveli istunnon muistuttavan enemmän yleistä tuomionpäivää enemmän kuin mitään mihin liittyi oikeus. Neito aikoi estää sen tapahtumisen, aikoi ottaa tämän ensimmäiseksi askeleekseen kohti parempaa ja tasa-arvoista maailmaa. Sehän vain oli hänen ainoa tarkoituksensa, toteuttaa sitä mitä opetti. Tietenkin.

”Tiedätkö Thea mitä ne tekee kun kuu on täysi?”, kysyi Ralf ja ratsasti neidon vierelle, epäilemättä ylpeänä napatusta pedosta. Käkkäräpää pudisti päätään ja antoi katseensa pysyä polussa, hänellä ei ollut juuri nyt mitään asiaa veljelleen. ”Ne tappaa kaiken, mikä niiden tielle sattuu. Ne tappaa lapset, äidit, isät,… Ihan jokaisen. Ja jos sinä kuvittelet, että tuo elukka on ehkä jollain oudolla tavalla nyt kiitollisuuden velassa sinulle, olet väärässä. Seuraavan täysikuun aikaan, jos satut sen tielle, se tappaa sinut. Se ei kysele eikä se katsele, se ottaa sinulta hengen eikä jätä sinusta jälkeensä kuin kasan vaatteita. Katuisiko se sitä huomenna? Tuskin, nauraisi vain typerälle heitukalle, mitä sinä aina välillä muistutat”, nuorukainen puhui suunsa puhtaaksi. Ehkä siinä oli osaksi turhautumista siitä, että nuorukainenkaan ei ollut varma olivatko he tehneet oikein. Osaksi pelkoa siskonsa ja itsensä puolesta. Mutta varmasti myös tottakin. Thea värähti ja vilkaisi olkansa ylitse nähdäkseen vilauksen miehestä. Oliko nuo tarinat tosiaan totta? Ehkä olivatkin.

Pian kartanon katto ja kylä sen ympärillä avautui heidän edessään, miehet huusivat ja mekastivat, käskivät kaikki kuulijoita valmistelemaan vankilan riskiä vankia varten. Tai mikä lie tyrmä olikaan.


//jatketaanko tähän, vai johonkin muualle? //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 22:36

Savuke papereineen ei tuntunut antavan samaa huumaavaan tuntua, kun sitä poltti, tai ainakaan yhtä nopeasti. Oli sääli heittää sätkä hukkaan, joten mies vain nielaisi suunsa tyhjäksi. Fergus asteli verkaaseen tahtiin, oli hän saanut sen verran savukkeestaan irti, että kulkeminen sujui, mutta olo oli silti epämukava. Tietenkin kipu kaulassa ja ranteessa oli läsnä, verisestä kyljestä puhumattakaan.
Edempää saattoi kuulla, kuinka yksi miehistä puhui Thealle, pelotteli tuota. Harmillista, että mies kyllä oli oikeassa. Täysikuun vallassa ei hän säästäisi muuta kuin toverinsa, laumansa. Kukaan ei olisi turvassa, se oli ihmissuden kirous, sairaus.
Punainen katse kohosi maasta kohtaamaan Thean oman, kun neito oli harhautunut vilkuilemaan olkansa yli. Mies lipaisi verta pois ylähuuleltaan.

Kylän viimein lähestyessä, saattoivat jo ensimmäiset vastaan tulijat kavahtua metsästyjoukon saalista. Moni tuijotti, pari pikkupoikaa osoitteli silkasta uteliaisuudesta. Fergus vain katseli ympärillään olevia ihmisiä. Jokaisen katseessa saattoi nähdä pelon, se oli hyvin tuttu näky ja hän nautti siitä kierolla tavallaan. Tosin tässä tilassa nautinto ei ollut mitenkään ylitse kuohuva, hän oli alistettu ja kulki hihnassa kuin pahainen piski.
Joukion päästessä kylän ytimeen, saattoi mies kuulla edempää, kuinka jotakuta käskettiin valmistelemaan vangille sellin. Saisikohan hän korkean tornin ylimmäs kerroksen, josta ei päässyt kuin lentämällä pakoon vai nihkeä ja kostea tyrmä maan alla, kolkossa ja pimeässä. Fergus henkilökohtaisesti piti kolkosta ja pimeästä, niin kuin kotoisa suden luola, mutta varustettu kylmillä kettingeillä ja kaltereilla.

//Sama kai se on tähän jatkaa, pysyy yhtenäisenä, jos tarvii kelata taakse päin lueskelemaan :3 //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 23:25

”Täytyy sitten pysyä pois metsästä täydenkuun aikaan”, tuhahti ja käänsi katseensa takaisin tiehen. Kylä tuntui tosiaan olevan innoissaan tästä saaliista, ja kauhuissaan ennen kaikkea. Nuoret miehet patsastelivat ratsujensa selässä kuin kuninkaat ikään ja pysähtyivät esittelemään uutta lemmikkiään. Toisen tyrmä ei tulisi olemaan missään tornissa, eikä se tulisi olemaan kellarissakaan. Se oli vahva rakennelma matalassa, pienessä rakennuksessa, sinne oli rakennettu ikkunoita joista ihmiset saattoivat nähdä ketä milloinkin rankaistiin – harvoin sinne kukaan joutui, mutta vieläkin harvemmin jokin joka ei ollut ihminen. Thea jo tiesi ketkä siellä odottaisivat. Siellä olisi alueen korkeimmat miehet, ei ainuttakaan naista, ja nämä olisivat hänen ainoa toivonsa saada mies ujutettua vapaaksi pelkällä puheella. Ralfin puhe oli kuitenkin istuttanut ajatuksen hänen päähänsä, sen mikä kuiski korvaan että toinen oli todellakin vaarallinen. Ei ehkä nyt, mutta viimeistään seuraavana täytenä kuuna. Hän siis toimillaan asettaisi muut vaaraan. Tosin, eipä Thea ollut muista koskaan välittänytkään, suuret teot vaativat toisinaan viattomia uhreja.

Vastaanottokomitea olikin jo heitä vastassa, nainen loikkasi ratsunsa selästä ja juoksi heitä odottavan isänsä käsivarsille. Tuo lempeä, oikeamielinen mies rutisti ottotyttärensä lämpimään syleilyyn joka oli täynnä huolta ja ehkä pientä ärsytystäkin. ”Isi, päästetään se vapaaksi. Ehkä se sitten ei hyökkää tänne, säästää ehkä jonkun ihmisen jonka se kohtaa tuolla metsässä. Et tiedä mihin se pystyy”, nainen aneli ja näki isänsä harkitsevan asiaa, mutta hieman mahakkaampi ja vaikutusvaltaisempi mies tönäisi tätä kylkeen ja kröhäisi kurkkuaan. Se sai myös Thean isän suoristamaan selkäänsä ja irrottamaan otteensa tyttärestään. ”Tämä ei ole naisten paikka. Meidän täytyy kuulustella sitä, kysellä onko vielä muita ja missä ne muut mahdollisesti ovat. Se ei välttämättä ole kaunista”, Gilbert puhui ja käänsi sitten huomionsa tuohon köytettyyn mieheen, ”Tuoko sinut nappasi?”, kysyi tyttäreltään ja puistatus juoksi miehen vartalon läpi. Hän kyllä uskoi samanarvoisuuteen, mutta ihminenhän vain hänkin oli.

”Tämä on väärin. Meidän lakimme on tehty ihmisille, ei ihmissusille, haltioille, kääpiöille. Jos se asuisi meidän kylässämme, silloin niitä sovellettaisiin häneenkin mutta se asuu tuolla jossain”, viittoi kädellään selkänsä taakse metsään, ”silloin meidän tapamme ja lakimme eivät ole sen ongelma. Me emme voi syyttää miestä, joka ei tiedä meidän säännöistämme mitään”, valhehan se oli. Varmasti Fergus tiesi paljonkin, olihan hän kuitenkin puoliksi ihminen. Thean oli vain toivottava, että hurmosmielinen puheensa uppoaisi kuulijoihin. ”Tämän typerän, vanhanaikaisen ja miesvaltaisen lain vuoksi me nytkin sodimme, koko ajan ja kaikkialla. Kaikki kaikkia vastaan. Ettekö te ymmärrä yhtenäisen maailman etua? Ja se yhtenäinen maailma alkaa pienistä teoista”, jatkoi puhettaan nyt hieman vakuuttavammin, vilkaisi Fergusta jota oltiin paiskaamassa lukkojen taakse ketjuihin, ”vaikka tämän miehen vapauttamisesta”, päätti puheensa. Ja muutamista suista kuului myöntyvää mutinaa, neidon isäkin näytti varovaisen ylpeältä.

”Tyttö hyvä, et sinä voi ymmärtää näitä asioita”, mahakas aloitti omahyväisesti ja silitti naisen poskea niin alentavasti, kuin vain osasi. ”Sinun paikkasi ei ole politiikassa eikä metsässä. Sinun paikkasi on kotona, hoitamassa lapsia ja käskyttämässä palveluskuntaa”, mies hymyili maireasti ja viittoi kädellään, että sellin voisi laittaa kiinni. ”Loppujen lopuksi, sinä olet vain orjan tytär, jolle sattui hyvä tuuri. Ja nainen”, mies ilmoitti ilmeisen ylpeänä sanomisiinsa, siihen että muut läsnäolijat hiljenivät tuon vaikutusvaltaisen miehen kertomaan totuuteen. Thean isäkin. Eikä käkkärätukka ajatellut sen enempää, kun kohotti kätensä ja livautti pulleaa poskea avokämmenellään niin, että läsähti. Mies horjahti aavistuksen ja kohotti sitten hurjistuneen katseensa naiseen, hieraisi punottavaa poskeaan. Miehen avokämmen oli niin voimakas, että Thea kiljahti ja painui kaksin kerroin pitelemään kasvojaan. Kyyneleet herahtivat silmiin pelkästä raivosta. ”Olen aina sanonut Gilbert, että tuo tyttö tietää vain harmia”, mies murahti Thean isälle, joka vain tuijotti suu avonaisena tytärtään. ”Ihan kuin ei riittäisi, että se jakaa itseään varmaan kaikille tällä kylällä, nousee miehiä vastaan ja käyttäytyy sopimattomasti. Niin nyt se vielä haluaa susilumpuksi”, mies mylvi ja sylkäisi räkäisen klimpin Thean eteen.

Korvissa soi ja tinnitti, Thea tunsi kuinka Ralfin kädet kiertyivät hänen harteidensa ympärille mutta ravisti ne horjahtaen pois. Suoristi selkänsä ja kohotti leukaansa, tuijotti suoraan tuohon häntä livauttaneeseen mieheen. ”Tiedä tämä, että vielä joku päivä näet kuinka maailma nousee naisen johtamana vastustamaan sinun kaltaistesi lakeja. Tulet näkemään kuinka maailma marssii uuteen aamuun ja sinä, voi sinä, sinä jäät selkiemme taakse. Ja minä toivon, että vielä senkin jälkeen kun maailma on sinut hylännyt, tulet elämään pitkään ja yksin”, ääni oli vakaa, lähes ilkkuva vaikka parhain terä olikin taittunut. ”Ja jos se tarkoittaa sitä, että minun täytyy kellistää jokainen mies tässä maailmassa, niin se tarkoittakoon. Tulen tekemään mitä vain, että sinä kaadut ja sil…”, Thean puhe keskeytettiin, kun Ralf painoi kätensä hänen suulleen ja puristi siskonsa itseään vasten. Nainen raahattiin pois, mutta saattoi kuulla kuinka välittömästi alkoi hirveä selittely siitä, että tytön oli täytynyt lyödä päänsä, tai tuon pahaisen pedon oli täytynyt syöttää sille jotain. Ettei Thea tarkoittanut, ei tiennyt mitä puhui. Luvattiin, että hän pyytäisi anteeksi heti kun toipuisi tilastaan.


//Round one ei mennytkään ihan putkeen :D Olettelin taas juttuja //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Huhti 2016, 09:17

Fergus saattoi jäädä seuraamaan sivummalta, kun Thea kiiruhti pois ratsunsa selästä miehen luo, joka heitä oli ollut odottamassa. Naisen puheista päätellen kyseessä oli tuon isä, ottoisä jos tarkempia oltiin. Neito pisti töpinäksi miltei samantien, ryhtyen puolustelemaan susimiestä. Tuolla oli niin paljon sanottavaa, neitohan todella ymmärsi politiikan päälle.
Siinä Thean saarnatessa, Fergus nykäistiin liikeelle ja talutettiin lähintä rakennusta kohti, joka ulkonäöltään näytti hänen tulevalta majapaikalta. Mies käänsi katseensa ohimennen Theaan ja tuon isään, kuin myös pyylevään herraan noiden rinnalla, jolla oli hyvin eriävät mielipiteet naisen kanssa.

Fergus raahattiin rakennuksen sisään, joka oli hyvin vetoinen avonaisten kalteri-ikkunoiden kanssa. Thean ja miehen sanaharkan saattoi kuulla sisälle asti. Kolme metsästys joukon miehistä olivat Fergusta laittamassa kahleisiin. Yksi pidätteli susimiestä varmuuden vuoksi vielä köydessä kiinni, kun kaksi muuta irroittivat narut tämän ranteiden ympäriltä. Vapaat kädet näyttivät pistävän miesten olon hermostuneeksi, joka sitten pisti töpinää kinttuihin. Varustevyö riisuttiin Ferguksen vyötäisiltä ja hihaton paitakin revittiin päältä, ihan vain silkasta pilkasta. Saappaatkin saivat lähteä, mutta siveyden tähden housut jätettin rauhaan. "Hmm, tuskin tarvitset tätäkään." Yksi miehistä totesi, repien silmälapunkin tämän päästä. Fergus irvisti miehelle ärtyneenä, siristellen nyt silmiään, kun vaalean hailakka ja puolisokea silmä ei halunnut tehdä yhteistyötä terveen silmän kanssa ja näkö tuntui sumenevan asteen.
Miesten laittaessa kahleita paikalleen, Fergus jäi kuuntelemaan, kuinka ulkoa kantautui kipakka läimäyksen ääni, joka oli seurannut tukevanmiehen hyvin loukkaavista sanoista. Ei hän voinut olla virnuilematta. "Näytä sille Thea." Mies sanoi itsekseen. "Suu kiinni." Yksi miehistä sihahti, samalla kun lukitsi rautaisen kahleen Ferguksen kaulan ympärille kuin pannan. "Nyt sinun on turha yrittää muuttua, tukehdut muuten." Ihminen totesi, mutta Fergus ei ehtinyt kuuntelemaan, kun ulkoa kantautui lisää ääniä, viitaten siihen, että Thea oli saanut samalla mitalla takaisin. Paskiaiset.

Neito oli ennemmän tai vähemmän samassa veneessä kuin hän. Tuota ei hyväksytty, politiikka ei ollut naisille. Samaan tapaan Fergustakin katsottiin kieroon, ihan minne vain hän meni. Ainoa ero taisi olla, että hänellä oli kaltaisiaan joiden kanssa olla, kenties neidolla oli ystäviä ja perhe, mutta se mitä tuo halajasi tuntui olvan niin ulottumattomissa.
Fergus oli viimein saatu kahlittua kaulastaan, ranteistaan ja nilkoistaan. Kahleiden jykevät kettingit olivat kiinni kivisessä seinässä, eivätkä ne kovin pitkät olleet, jotta mies ei pääsisi pelottelemaan ikkunosta tuijottelijoita liian läheltä.
Ulkoa ei enää kuulunut Thean ääntä, vain puheen sorinaa. Mies saattoi vain valua seinää pitkin alas istumaan, jääden yksin kipujensa kanssa. Mitä sitä turhia huolehtimaan palaneesta kaulasta ja verisestä kyljestä. Nenästäkin valunut ja kuivunut veri vain koristi hyvin ihmissuden säälittävyyttä.

//No huh damn! Siinäpä vasta sanasotaa kerrakseen! Ja hyvin oleteltu :D //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 26 Huhti 2016, 09:59

Ralf ei voinut laskea siskoaan irti, sillä tuo olisi kaiketi juossut takaisin sinne isänsä ja tuon toverin vierelle – tehnyt itsestään naurunalaisen ja hullun. Hullulta sisko tuntuikin hänen käsiensä otteessa pyristellessään, varmasti tuo oli järkyttynyt möhömahan puheista ja sanoista. Ei kukaan koskaan ollut moisia ajatuksia ottolapselle ääneen puhunut, vaikka moni kai niin ajattelikin. Tai ainakaan kukaan noin arvostettu. ”Miksi et voisi olla kuin muut naiset? Et joutuisi kärsimään niin paljoa”, Ralf mutisi siskonsa hiuksiin yrittäessään tyynnytellä tuon myrskyä, kun vain ensin oli saanut naisen kotikartanon portaille. Pian Thean äitikin kiirehti paikalle ja Ralf kertoi kaiken, ”Se sika, minä kyllä…”, äiti tuhisi ja kyykistyi katsomaan tyttärensä kasvoja, poski punoitti ikävästi.

”Ette te ymmärrä, tämä maailma on niin mätä ja huono. Epäoikeudenmukainen”, Thea yritti vielä pyristellä perheensä otteessa, mutta totesi lopulta helpoimmaksi vain antautua noiden huolenpitoon. Hänen täytyisi koota itsensä ennen seuraavaa erää ja hän tiesi jo mitä tekisi. Häntähän ei lihavat sovinistit määräilleet. Jos ennen sanasotaa kyse olikin ollut vain leikistä, itsensä korottamisesta lain yläpuolelle ja ehkä aavistuksen myös hukan avustamisesta, nyt tästä oli tullut hyvin henkilökohtaista. Thea aikoi mennä vaikka maailman ääriin saadakseen tuon häntä kouluttaneen miehen polvilleen eteensä, ja tänään aikoi aloittaa Ferguksen vapauttamisella. Tietysti saisi siitä vihat niskaansa, ehkä päivän-kaksi jalkapuuta tai selliä. Ehkä ei saisi poistua kotoaan. Mutta olihan hän kuullut ympärillä olijoiden häntä puoltavat mutinat, nähnyt katseet. Suuret aatteet tarvitsivat marttyyrejä ja villikko oli täysin valmis siihen, kaiken hyvän lisäksi häntä ei voisi ottaa hengiltä vaikka niskottelisi. Hän oli kuitenkin aatelinen ja arvostetun miehen ottotytär, hänen luontaisetunsa oli koskemattomuus näissä piireissä – kukaan ei halunnut ottaa hänen tuomitsemistaan käsiinsä.

Hetken voisi kuitenkin nauttia siitä kuinka häntä käsiteltiin nyt silkkihansikkain, palveltiin ja hoivattiin. Ehkä myös aavistuksen kaipasikin lähimmäistensä tukea ja lämpöä nyt, kun poskea kivisti ja korvaa särki. Sydäntä särki nuo ilkeät sanat enemmän kuin olisi toivonut niiden särkevän. Mutta illan kääntyessä yötä kohti, silloin olisi hänen hetkensä.

//varmaan jotain aikahyppyä lie?
Thea on kyllä sekopää. Joutuu ehkä kirjoittamaan sen esittelyn uusiksi, kun siitä tulikin tuommonen seko :'DD//
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Huhti 2016, 10:44

Fergus loikoili sellin kylmää kiviseinää vasten, jalat suorina. Kaulaa kirveli, panta oli ollut mukavan viileä, mutta nyt se vain painoi inhottavasti, hyvä että hän kykeni edes nileskelemään. Mies oli saanut monia katseita osakseen sellin ikkunoista. Pari pirumaista pentuakin oli sutta härnännyt pikku kivillä, mutta housunsa nuo varmaan olivat kastelleet, kun Fergus oli ärähtänyt ja nykinyt kettinkejä vasten. Oli kai se jonkinlaista viihdettä hänellekin.
Päivä oli alkanut taittumaan illaksi ja ihmiset olivat harventuneet pälyilemästä. Rafe ja Lorelai varmaan huomaisivat hiljalleen, ettei alfa ollut palaamassa piilopaikalle. Häntä varmaankin etsittäisiin tuleva yö. Toivottavasti kukaan ei päätä pahkaa syöksyisi kylään, jos he saisivat hänestä vainun. Rafe kenties kykenisi soluttautumaan hyvin ihmisten joukoon ihmismäisen ulkonäkönsä takia, mutta nuorukainen oli niin pirun arkajalka.

Huokaisten Fergus nosti päänsä kiviseinää vasten, tuijotellen lähimmästä ikkunasta ulos. Sen verran hän näki, että taivas alkoi hämärtyä hiljalleen. Pitäisikö hänen yrittää nukkua? Se tuntui näissä oloissa niin mahdottomalta.
"Kutsun sisäisen itseni viimeisen tahdon. Tahtoni tuhota luvatun maan ihmisten. Kutsun mieleni vahvuuden, joka on mahtavampi kuin miekkasi. Paljasta vihasi voima... Huomenna olen jumala." Mies hyräili itsekseen, outoa tuutulauluaan, jonka muisti isänsä hänelle hyräileen aikanaan. Ei se tosin miltään tuutulaululta tuntunut, enemmänkin mantra, joka antaisi voimia tulevaan.

//No ei se nyt niin sekopää ole. Enemmänkin intohimoinen :D //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 26 Huhti 2016, 11:14

Aika mateli, illallispöydässä vältettiin keskustelemasta aiheesta joka varmasti oli kaikkien huulilla. Kukaan ei kysynyt oleellista kysymystä siitä, että miksi Thea halusi niin kiihkeästi auttaa tuota häkkiin teljettyä petoa. Ehkä se oli hyvä. Tai ainakin se villikolle sopi oikein hyvin, sillä vaikka suurimmaksi osaksi tämä oli nyt henkilökohtainen sodan julistus tuolle vallankahvassa roikkuvalle möhömahalle, oli siinä jotain muutakin. Nainen teki iltatoimensa rauhassa, peseytyi ja letitti hiuksensa jotka kosteina asettuivatkin ihmeen nöyrästi paikoilleen. Odotti huoneessaan hetkeään. Odotti muiden nukahtavan. Ja kun koki sen tulleen, veti jalkaansa housut ja jonkun kauluspaidan, sen päälle takin ja hiipi ääneti pois huoneestaan, kohti ulko-ovea. Sydänkohtaus ei ollut kaukana, kun näki isänsä istuvan terassin portaalla ja kääntyvän katsomaan häntä. ”Thea, minä tiesin että lähtisit. Kyllä isät tyttärensä tuntevat”, mies puhui ja taputti paikkaa vierestään, eikä naisen auttanut kuin istuutua miehen viereen. Gilbert kiersi käsivartensa tytön harteille ja rutisi tätä kylkeään vasten niin isällisesti kuin vain osasi. ”En aio estää sinua, mutta ymmärrä pysyä hetki poissa täältä. Vaikka muutama päivä, mutta tule ennen täysikuuta, haluan sinut ehjänä kotiin”, mies puhui katselleen tyttärensä haalean ruskeita, hämmennyksestä pyöristyneitä silmiä.

”Miksi isä?”, neito kysyi häkeltyneenä, tuntien itsensä kotoaan pois potkituksi hylkiöksi. Posken punoittavaa kämmenen jälkeä kuumensi, kun muisteli sanoja joihin isänsä ei ollut reagoinut. ”Thea, sinun täytyy oppia tästä maailmasta vielä vaikka mitä, oppia kansan syvimpien rivien liikuttamisesta. Täällä olet koskematon, mutta kun annat huolen kasvaa ja ihmisten osoitella hetken sormillaan miestä joka teki sinua kohtaan väärin, niin olet Jumalatar. Hän on voimaton sen onnen edessä, mitä paluusi aiheuttaa”, Gilbert hymähti. Kyllähän hänkin osasi olla kiero, jos sille oli tarvetta. Thea puolestaan nyökkäsi isänsä sanoille edelleen hämmentyneenä, naurahtikin aavistuksen. Toinenhan olikin melkoinen vanha kettu. Kaksikko halasi toisiaan ennen kuin nainen lähti tummenevaan yöhön juoksujalkaa, kengän varteen upotettu pieni tikari tuntui kylmältä ihoa vasten.

Tyrmä oli lähellä, mutta sitä vartioi mies miekkoineen. Ei sinne olisi, ainakaan naisilla, asiaa. ”Shh…”, Thea suhisi ja nosti sormen huulilleen, kun mies oli avaamassa suutaan vastalauseeseen. Neito keinutti lantiotaan ja tuijotti miestä silmiin. ”Minun piti tulla varmistamaan, että olette täällä kunnossa. Se on vahva otus”, nainen kehräsi ja kiemurteli, nuolaisi alahuultaan mairea hymy suupielissään. Mies änkytti hämmentyneenä jotain, typerä. ”Shhh… Älä suotta nouse, minusta sinunkaltaisesi työn raatajat ovat…”, kuiski ja asettui kahareisin miehen syliin, kumartui nuuskimaan tuon kaulaa ja nuolaisi korvanlehteä, ”kuumentavia”, kuiski hunajaa miehen punehtuvaan korvaan. Thea tunsi allaan kuinka sanansa saivat vartijankin kuumentumaan. Vikkelät sormet hiipivät pitkin miehen vartaloa, lantiota hierottiin leikittelevästi toista vasten eikä mies edes tiennyt mikä häneen iski. Avainnippu työnnettiin takintaskuun ja huulet vietiin vartijan suulle. ”Tuossa lähellä on tyhjä vaja”, kehräsi ja vetäytyi hieman kauemmas miehen innostuneiden käsien otteesta, ja ahneiden huulien ulottumattomiin, ”voisitko käydä valmistelemassa sen meitä varten, minä voin odottaa tässä. Vihellä, kun olet valmis niin kukaan ei saa tietää”, kuiski ja tuo typerys uskoikin. Lupasi vielä antaa naiselle tämän elämänsä parhaan yön. Sitä Thea kyllä epäili. Vilkutti vielä perään, kun mies katosi nurkan taakse.

Kiireestä tärisevin sormin Thea puolestaan syöksyi avamaan Ferguksen sellin ovea ja tämän kahleita. ”Auta minut lähimpään asutukseen, tämän jälkeen en ole hetkeen tervetullut kotiin”, mutisi.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Huhti 2016, 11:48

Fergus oli saanut ainakin lepyteltyä silmiään. Ei hän uneen aivan vajonnut, koiranunta vain. Vaikka hän oli sellissä lukkojen takana, ei hän ympäristöönsä luottanut. Tosin illan pimeydessä oli niin hiljaista, että epäselvät äänet kantautuiat herkkiin korviin. Sen verran ne olivat häiritseviä, ettei Fergus kyennyt muuta kuin avaamaan silmänsä. Ärtynyt tuhahdus karkasi, kun sumea näkö muistutti silmälapun puutteesta.
Yllättävä kilinä ja oven narina sai Ferguksen säpsähtämään paikallaan ja katse kääntyi kalteriseen oveen, jonka epäselvä hahmo avasi. Mies siristi silmiään yrittäen saada selvää kuka hänen luokseen oikein kiirehti, mutta tuttu tuoksu ja ääni viimein paljastivat tulijan Theaksi.

"Mitä sinä täällä teet?" Fergus sihahti, naisen availlessa hänen kahleitaan ja puhuessa jotain lähimmästä asutuksesta. "Tiedät kai että olet hyvin selvästi se, joka minut päästää menem- Agh..." Miehen lause katkesi kaulassa olevan kahleen hiertäessä kivuliaasti hopeasta kärsinyttä ihoa.
Mies tarttui äkisti Theaa ranteesta, pysäyttääkseen tuon hosumisen hetkeksi. "Miksi? Sinun kuuluu olla vihainen minulle." Fergus sanoi, kurtistaen kulmiaan vakavasti. "Älä tee mitään typerää."
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 26 Huhti 2016, 14:54

Ei välittänyt miehen sihahtelusta, jatkoi vain kiireessä toimimista. Samalla yritti vilkuilla olkansa ylitse, jos näkisi missä mieheltä riistetyt vaatteet olisivat. Toinen oli surkea näky verisine kylkineen ja hopean jättämine merkkeineen, lisää arpia vanhojen joukkoon. Thean posken kuumotus ja hiljalleen vähenevä tinnitys ei tuntunut enää ollenkaan niin pahalta ajatukselta, ennemmin näin. Kun Fergus keskeytti hänen toimensa tarttumalla tilanteen huomioon ottaen ihmeenkin tiukalla otteella hänen ranteeseensa, kohotti neito katseensa miehen silmiin. Tosiaan, silmiin. Kulmat rypistyivät, kun mietti mikä ihmeen ilo oli viedä silmälappukin – ei siinä ollut mitään järkeä. ”Luulisi, että olet huolissasi minusta”, naurahti ilottomasti ja nojautui lähemmäs miehen kasvoja. ”Minulla on syyni, ehkä voimme keskustella niistä myöhemmin. Ja usko, minä selviän aina voittajana”, iski silmäänsä, vaikka tällä kertaa ei ollutkaan ihan varma siitä saisiko palkinnoksi voitostaan viikon selliä. No, saisipahan ainakin sanan kiertämään ja uteliaisuuden heräämään.

”Sinä saatat olla Alfa, mutta sinä et ole minun Alfani”, päätti heti kättelyssä keskeyttää mahdollisen vastaväitteen, ”minä teen kuten tahdon ja nyt tahdon päästää sinut irti. Eikä meillä ole paljoa aikaa, se pösilö vartija odottaa saavansa naista tuolla vajassa ja kai sekin pian hoksaa tulleensa huijatuksi. Joten, päästä nyt irti”, lausui vakaalla äänellä, vastaten tuohon punaiseen katseeseen vankkumattomana, ”kun saan nämä auki, pelaan sinulle aikaa päästä pois kylästä. Voin kävellä yksinkin seuraavaan kylään, sinusta ei taida tuossa kunnossa olla matkaseuraksi”, vilkaisi miehen kylkeä ja muutenkin hakattua olemusta. Thea aikoi palata tuon miehen luo, pitää sen hetken aikaa kiireisenä ja paeta sopivassa saumassa itsekin paikalta – vielä mielellään niin, että toinen ei edes kerkeäisi huomata mitään ennen kuin he olisivat jo kaukana.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Huhti 2016, 15:29

Tuhahdus karkasi Ferguksen huulilta Thean kiusatessa häntä. Ei hän nyt huolissaan ollut... varsinaisesti, hän ei vain ymmärtänyt miksi oikein ansaitsi tämän, mutta naisen jatkaessa meni miehen suu yllättävän suppuun. Toinen oli vapaa tekemään omat päätöksensä, vaikka mies ei ollut aivan niin varma siitä, että Thea olisi aina voittaja lopussa. Hänellä kun oli yksi hyvä esimerkki joka tuli mieleen, mutta sen lausuminen ääneen varmaan takkaisi, että hän jäisi virumaan sellliin loppuiäkseen.
Ote hölläsi Thean ranteesta ja tuo saattoi nyt viedä loppuun sen mitä oli aloittanut.
"Millaisia typeryksiä te pistätte ihmisutta vahtimaan?" Mies hymähti kuultuaan kuinka Thea oli vartijan ohi päässyt. Kahleet kilisivät hiljaa miehen päästessä niistä eroon. Fergus hieroi ranteitaan ja kokeili vielä kuinka paha kaulan haavauma oli. Irvistys pääsi kirvelyn johdosta.

"Enkö voi jäädä katselemaan?" Fergus virnisti, Thean selitettyä suunnitelmansa voittaakseen miehelle aikaa paeta, neito tulisi itse perässä. "Sinä et voi kulkeai yksin. Kaksi laumalaistani ovat varmasti tälläkin hetkellä etsimässä minua ja jos he törmäävät sinuun, he kyllä haistavat minut eivätkä hätiköi hyökäämästä. Odotan sinua metsän reunalla." Susimies ilmoitti.
Fergus nousi paikaltaan, ottaen tukea seinästä, lähtien sen viertä pitkin kohti sellin kalterista ovea. Ei hän tuntenut oloaan niin heikosti ettei voinut kävellä ilmantukea, vaikka olikin kivuissaan, hän ei vain yksinkertaisesti nähnyt kunnolla eteensä hämärässä selilissä.
Mies muisti vartioiden viskanneen hänen vaatteensa ulko-oven vierelle holtittomasti. Sieltä vaatteet löytyivätkin ja silmälappu oli ensimmäinen, joka puettiin takaisin päälle. Johan alkoi maailmakin näyttää selkeämmältä. Fergus saattoi nyt ryhtyä vetämään paitaansa ja saappaitaan ylleen.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 26 Huhti 2016, 15:51

Oli hänellä siihenkin vastaus valmiina. Hän oli hävinnyt vain yhden erän, se huijatuksi tuleminenhan oli ollut välttämätöntä alkusoittoa siihen että saisi miehen avulla huudettua ajatuksiaan hyvin konkreettisesti. Pääsisi toimimaan niin, että myös ne tekemään tottuneet joutuisivat toteamaan että hänkin oli tehnyt jotain. Onneksi Fergus ei kuitenkaan tuonut ajatuksiaan ilmi, sillä todellakin huijatuksi tuleminen kirpaisi häntä yhä edelleen. Vaikka olikin keksinyt sille hyvän selityksen. Katsahti irstailevaa miestä ja pudisti virnistäen päätään. ”Käsittämätöntä, olet tuossa kunnossa ja silti…”, pyöräytti silmiään muka pöyristyneen ennen kuin suoristautui miehen edessä, nosti kätensä hetkeksi lepäämään lantiolleen ja katse kuinka mies kömpi jaloilleen. ”No, etköhän löydä laumalaisesi ennen kuin minä kerkeän metsään”, virnisti, joskaan ei erityisen iloisena siitä, että joutuisi vielä hetken hieromaan tuota typerää vartijankuvatusta.

Ennen kuin Fergus pääsi ovesta ulos, oli Thea jo kipaissut pihalle, kuuli huhuilun vajanpuolelta ja tiputti takkinsa kyynäriensä varaan, avasi housujen napin ja lähti lannettaan keikuttaen astelemaan kohti vajaa. ”Minun piti käydä pissalla”, kikatti teennäisesti ja avasi muutaman ylimmän napin kauluspaidastaan. ”Ollaanko siellä valmiita”, neito kuiski ja raotti vajan ovea, ja voi pojat kuinka valmiina siellä oltiinkaan. Vilkaisi vielä olkansa ylitse pihalle suoriutuneeseen mieheen ennen kuin vilahti hämärään vajaan. ”Noh noh, älähän nyt aivan villiinny”, huudahti, kun ilmeisen puutteessa odottanut mies melkein hyökkäsi hänen päälleen. Kyseli, että ei kai neitonen alkanut nyt perääntymään, että olikohan tämä sittenkin juoni ja toinen taisikin olla se pirullinen susilumppu. ”Noo, älähän nyt”, nainen kehräsi ja polvistui miehen jalkoihin, suuteli paljasta napaa ja katsoi vartijaa silmiin. Äkkiarvaamatta mies tarttui Thean lettiin ja repäisi niin, että päänahka tuntui irtoavan. ”Irti”, inahti, mutta yritti pitää äänensä hiljaisena – ei sopinut herättää koko kylää tai muuten koko suunnitelma olisi yhtä tyhjän kanssa. Mies epäili, että naisen kaltainen härnääjä tykkäisi näistä otteista oikeinkin paljon ja olihan hän luvannut tuolle ikimuistoisen yön. Olikohan Fergus jo mennyt, ehkä hän sitten voisi herättääkin koko kylän jos toinen olisi jo kaukana.


//On kai nämä melekosia :'D //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Huhti 2016, 16:22

Thean vilahdettua jo ulos, veti Fergus vyön varusteineen lanteilleen, ollen valmis lähtemään. Mies kurkisti oven raosta pihalle, varmistaen pakoreittinsä, kuullen etäisesti kuinka neito meni harhauttamaan vartijaa lähivajaan. Hänen oli vaikea välillä uskoa, että Thea oli ihminen, hyvin tuon sutena pärjäisi.
Reitti näytti olevan selvä ja Fergus saattoi astua ulos. Muuttuminen kävi mielessä, mutta kaikki nämä haavat tekisivät siitä varsin kivuliasta ja hidasta, siihen ei ollut aikaa.

Kipeää kylkeään pidellen Fergus ennätti vajan ohi, kun herkkiin korviin kantautui naisen inahdus. Mies pysähtyi, jotenkin häntä ärsytti ajatus kovakouraisesta miehestä Thean kimpussa. Kyllä hän uskoi naisen tietävän mitä teki, mutta käsky päästää irti ei kuulostanut siltä että kaikki sujui neidon mielen mukaan.
Fergus kääntyi ympäri ja asteli vajanovelle, työntäen sitä varoen raolleen, varmistaakseen tarvitsiko Thea auttavaa kättä. Jos hän menisi väliin, vartija varmasti tajuaisi Thean päästäneen hänet ulos, mutta ainahan hän saattoi ottaa syyt niskoilleen ja pistää silminnäkijän hiljaiseksi.

//No niinpä, ihan mahottomia :'D //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 26 Huhti 2016, 18:13

Hetken joutui pohtimaan mitä tekisi seuraavaksi, kun mies ei suostunut laskemaan irti hänen hiuksistaan. Ote tuntui hetkittäin nykäisyinä, kun tuo miesten mies läksytti naista turhasta odotuttamisesta. Thea puri hampaansa yhteen, ääntelyn iloa ei kyllä tuollaiselle soisi. "No, narttu, veikö susi kielesi", mies naurahteli, kun neito ei avannut suutaan vastatakseen johonkin irstaaseen kysymykseen. Sillä hetkellä hän keksi. Muisti tikarin kenkänsä varressa ja olihan tuo vartija heittänyt itsensä Aatamin asuun häntä odotellessaan, joten varustevyöllä roikkuvan miekankin täytyi olla jossain tässä lähellä.

"Älä nyt, lupaan olla kiltti tyttö", nainen kehräsi ja notkisti selkäänsä miehen jaloissa polvistellessaan. Antoi kielensä tehdä ympyrän toisen navan ympärillä ja tunsikin tukistuksen hellittävän hieman. Vilkaisi vaivihkaa selkänsä taakse ja mitä näkikään, raollaan olevan oven ja aivan selvän hahmon ovensuussa. Ei auttanut kuin toivoa, että tuo tirkistelijä oli joku pieni poika joka tulisi säikähtämään hänen seuraavaa liikettään. Thea lähti hitaasti kuljettamaan kieltään vartijan ihoa pitkin alemmas, väistäen kyllä intiimeimmän, sen verran että pystyi korottamaan tikarin käsiinsä. "Noniin ääliö. Jos haluat saada vielä joskus lapsia, suosittelen laskemaan irti siitä letistä", Thean ääni tihkui hunajaa, kun työnsi tikarin kylmän metallin niin lähelle toisen sukukalleuksia että vartijalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin totella.

Thea oli nyt löytänyt katseellaan miekan olinpaikan ja lähti perääntymään sitä kohti, aikomuksenaan napata se käsiinsä. "Jos inahdatkaan", uhkasi ja liikautti tikariaan.

// Jos haluat niille hankaluuksia, niin saat kyllä ihan vapaasti sekoittaa pakkaa//
Wolga
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron