Olen sinulle velkaa || Wolga K-18

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 27 Huhti 2016, 19:11

”Usko pois, että joudut vielä moneen kertaan todistamaan luotettavuuttasi ennen kuin unohdan”, se oli totta, hän tosiaan muistaisi huijatuksi tulemisen vielä pitkään. Lähinnä siksi, että se oli käynyt niin kovasti hänen ylpeytensä päälle. ”Mutta anteeksi en anna koskaan”, virnisti vielä lopuksi, tämä nyt oli ihan puhdasta huumoria sillä olihan nainen jo tavallaan kai antanut anteeksi, tai ainakin hyväksynyt tapahtuneen. Tyrskähti, kun kuuli että hänellä olisi vielä mahdollisuuksia mitellä puolison paikasta, tönäisi miestä kädellään olkaan ja pudisti päätään. ”Poika, poika, poika,… Minä kerron sinulle yhden jutun”, aloitti kuin olisi kovastikin kokenut nainen, ”Minä en kisaile miesten huomiosta. Minä olen pääpalkinto”, ilmoitti itsevarmana, pieni veikeä pilke silmäkulmassaan. Räpsytti ripsiään viattomana, mutta vino hymy kertoi muuta tarinaa. ”Joten, otahan seipääsi esiin ja valmistaudu taistoon, niitä on vielä monta edessä”, kehotti virnuillen. Sehän olisikin näky, oikein kunnon turnajaiset ja hän pääpalkintona. Semmoiseenhan voisi aivan tottua.

Nainen nyökkäsi vastaukseksi ja lähti astelemaan hukan vierellä, millainen kylä se sellainen oli jossa ei toisen naamaa katsottu kieroon tai pidetty epäilyttävänä. Hänkin voisi oikeastaan asustella sellaisessa kylässä, siellä olisi ehkä helpompi löytää kannattajia aatteelleen. ”Jos laitoit oven säppiin, niin epäilisinpä että sinun pakosi huomataan vasta auringon noustua”, lausahti. Hänen oma pakonsahan oltiin jo huomattu, mutta luotti että isänsä hoitaisi tilanteen niin, että tiedottaisi etsintäpartiota samalla kun hukan karkaaminen huomattaisiin. ”Joten, me voimme kyllä kävellä oikein hyvin ja minun puolestani saat kyllä palata omiesi pariin, kun vain pääsemme kylään. Kyllä minä sieltä selviän satamaan asti”, hymy oli vakava, ei Thea välttämättä halunnut miehen vielä lähtevän. Hän kyllä mielellään vietti toisen kanssa aikaa, mutta toisaalta, Ralf oli oikeassa siinä, ettei ihmissuteen voisi koskaan täysin luottaa – Fergus ehkä hallitsi itsensä täysin, mutta asuihan siellä sisimmässä sekin puoli jossa kaikki muut olivat ruokaa. Entä jos täysikuu yllättäisikin heidät kesken matkan. Thea ei ollut juurikaan tottunut seuraamaan kuunkiertoa, joten ei ollut ihan kartalla siitä milloin seuraava täysikuu nousisi. ”Vai haluatko tehdä kumppanisi mustasukkaiseksi yöpymällä kanssani?”, ei voinut olla lisäämättä, sillä tajusi että mies voisi ottaa sanoistaan vaarin ja lähteä laumansa luo kunhan saapuisivat kylään.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Huhti 2016, 19:32

"Vai että minulla on kilpailijoita? No sehän tekee tästä hauskempaa." Fergus naurahti Thean vitsailuun. Hän kyllä ottaisi mieluusti seipäänsä esiin, tyrmä kun oli ollut niin kolkko kokemus.
Heitä ei näillä näkymin lähdettäisi jahtaamaan, vasta kun aamunkoitteessa. Parempi niin, vaikka Rafe oli antanut magiallaan hyvää ensiapua, saattoi Fergus tuntea hivenen väsymystä ja heikkoutta. Se oikeastaan ihmetytti, hän kun oli vain lojunut sellissä mitään tekemättä, kenties hopea annos oli ollut sen verran ärhäkkä, että mies oli menettänyt voimiaan.
"Saa nähdä jaksanko palata tänä yönä takaisin." Fergus vastasi Thean ehdotellessa, että hän oli aina vapaa palaamaan laumansa luo. Ei hänellä niin kiire ollut, Lorelai ja Rafe hoitaisivat saaliit kotiin, kaikki olisivat tyytyväisiä jonkin aikaa ilman alfaansa.

"Hmm? Taisin keskeyttää puuhasi pahasti sen vartijan kanssa, kun tuollaisia ehdottelet." Mies totesi virnistellen. "En tiennytkään että pidät kovakouraisuudesta. Ajattelin sinua enemmän dominoijaksi." Fergus jatkoi kiusaamistaan, tökäten kyynärpäällään Theaa hartijaan.
"Voin kyllä harkita ehdotustasi." Mies lisäsli hymisten.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 27 Huhti 2016, 20:03

”Niin, meillä alkoi vasta olla ilo ylimmillään”, irvisti muistolle siitä etovasta naisten alistajasta, tai oikeastaan ei se alistaminen vaan se, että toinen ei osannut tehdä sitä oikein. Ei se pelkkä fyysinen ylivoima saanut ainakaan häntä syttymään, vaan kyllä siihen vaadittiin myös vähintäänkin pientä älyllistä toimintaa. Miehillä se vain tuntui olevan tiukassa, se älyllinen toiminta. Ja jos sitä löytyi, niin sitten oltiin jotain pölyisissä, hämärissä huoneissa istuvia lukutoukkia joita ei olisi naiset voineet vähempää kiinnostaa. Sekään ei sytyttänyt. ”No, sinulle voisin vaikka alistuakin”, puraisi avoimesti flirttaillen alahuultaan luodessaan viivyttelevän katseen Fergukseen. ”Mutta onneksi se punapää oli niin pelottava, että katson parhaaksi pitää näppini erossa sinusta. Se piru on varmasti sinuakin voimakkaampi”, naurahti. Olisi parempi, kun he eivät veisi keskustelua tähän suuntaan ollenkaan, ensinnäkin he tarvitsisivat unta ja toisekseen, ehkä häntä hieman häiritsi ajatus sitä että olisi vain yksi hukan sängynlämmittäjistä. Mikä oli outoa, sillä ei toinen hänen ensimmäinen naistenmiehensä olisi, ei ollenkaan.

Viedäkseen ajatuksensa muualle, hän aloitti hiljaisen hyräilyn. Eihän naisen lauluääni mikään huumaava ollut, mutta eipä siitä hyräillessä ollut haittaa. Ja pysyipä melkein nuotissakin. Olisi kai tanssahdellutkin siinä kävellessään, mutta siihen hänen energiansa ei enää riittäisi. Samalla pohti kuinka selittäisi saapumisensa saarelle, vai menisikö kuitenkin vain jonain muuna kuin olikaan. Tai jos sittenkin jäisi kiertämään Cryptiä, tai ihmisten asuttamia kyliä ja kaupunkeja. Palaisi sitten sopivan ajan jälkeen takaisin ihmisten kaupungin laitamille, kuulostelisi hetken tunnelmaa ja kyseli tietoja. Hänen pitäisi suunnitella paluunsa hyvin, että voisi sitten paistatella huomiossa ja näyttää kuinka väärän uhrin oli tuo möhömaha hermostumiselleen valinnut. Häntä ei miehet lyöneet ja vähätelleet ilman seurauksia.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Huhti 2016, 21:06

"En olisi uskonut sinun kilpailua pelästyvän." Fergus hymähti Thean käydessä aika julmasti tunnelman sammuttamaan, jos sitä tunnelmaksi olisi alkujaankaan kyennyt sanomaan. Ei mies kuitenkaan voinut olla naurahtamatta, Thea osasi olla niin hulvatonta seuraa, ehkä tämän takia hän tuon seuraan oli ängennyt.
Kaksikkon matka kulki hiljaisen ja pimeän metsän halki. Lähimaastossa ei näyttänyt olevan minkäänlaisia merkkejä vielä kylästä, ei edes tietä, joka kylää johtaisi. Totuushan oli että he lähestyivät kylää ihmisten suunnasta. Kukaan ei ollut halunnut luoda yhteyksiä ihmisten kylien kanssa, se kun sattui olemaan puolueeton kylä. Fergusta ei kiellettäisi astumasta sisään, mutta toki tätä katsottaisiin hieman varoen.
He porisivat niitä näitä matkan aikana, puolikuun noustessa korkeammalle ja pian se taisikin lähteä laskuun väistyäkseen aamuauringon tieltä.

"Ei pitäisi olla pitkästi." Fergus totesi nuuhkittuaan ilmaa, haistaen savua, kenties kylän soihdut tai joku oli myöhään valveilla takan ääressä. Mies hieraisi väsyneenä naamaansa, tuntien oudon kylmän hien kämmentään vasten. Oikeastaan olo oli muuttunut entistä väsyneemmäksi, eivätkä he niin pikästi edes olleet kävelleet.
"Hei, onko sinusta täällä kuuma?" Fergus kysyi, tuntiessaan kuuman aallon kulkevan läpi kehon. Totuushan oli, että yö oli mukavan viileä ja kesän lämpimät yöt olivat vielä pitkän matkan päässä.
"Ja miksi, sinua on... kaksi?" Mies kysyi hiipuen, ennen kuin tämän polvet näyttivät pettävän ja Fergus kaatui puolitajuttomana metsän risuista maata vasten. Jos tämän ihoon koskisi se tuntuisi tulikuumalta, Ferguksen vähättelemä kaulan haavauma taisi olla tulehtunut ja meihen keho taisteli sitä vastaan kuumeen voimin.

//BOOOM Lisää ongelmia \o/ //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 27 Huhti 2016, 21:39

Ihmeen mukavasti matka taittui tyhjänpäiväisten asioiden parissa, vaikka kaipa heitä molempia olisi kiinnostanut keskustella jostain hieman henkilökohtaisemmistakin. Vaikutti kuitenkin siltä, että vaikka selvää uteliasta jännitettä heidän välillään olikin, ei kumpikaan heistä halunnut tai uskaltanut ottaa siitä selvää. Joku ulkopuolinen seurailija olisi jo pyöritellyt silmiään ja käskenyt nuo puhumaan oikeista asioista, ehdottanut titteleiden syrjään heittämistä ja todellista kohtaamista. Valitettavasti ihmissuden ja ihmisen välillä moinen olisi mahdotonta, tarjolla olisi vain hauska seikkailu jonka tulisi loppua ennen pitkää. Ehkä se olikin mikä heitä pidätteli, tieto että molempien kovasta ja välinpitämättömästä kuoresta huolimatta tästä voisi kehkeytyä jotain, jonka menettäminen harmittaisi. Ehkä siksi olikin parempi pysyä kauempana toisistaan. Tai ainakin odottaa, että suurin uteliaisuus päättyisi. Tai, sitten he eivät vain koskaan olleet päässeet siihen lähentymisen pisteeseen asti. Ensin oltiin huijattu, sitten sanailtu, taisteltu, vangittu, kieroiltu,…

Thea ei juuri kommentoinut toisen epäilyihin, että he olisivat jo lähellä kylää, nyökkäsi vain ajatuksissaan joihin oli vaipunut hetken hiljaisuuden aikana. Ferguksen outo kysymys lämpötilasta sai naisen kurtistamaan kulmiaan ja kääntämään katseensa toiseen, näytti mies jotenkin normaaliakin harmaammalta? ”Kaksi?”, katsahti vaistomaisesti ympärilleen, eikä hän kyllä nähnyt ketään joka voisi muistuttaa häntä. Muuta ei ehtinytkään, kun hukka jo tipahti ottamaan kontaktia metsämaan kanssa. ”Fergus”, nainen älähti ja tiputtautui polvilleen miehen perässä ja kumartui tämän ylle. Kosketti sormillaan miehen otsaa, joka tuntui tulikuumalta. Kirosi ja antoi hieman vauhkoksi muuttuneen katseensa tähyillä ympäristöä. Ei ketään, eikä mitään mikä olisi heitä voinut auttaa. ”Eipä tietenkään, nyt niistä hukista olisi hyötyäkin”, mutisi ja käänsi huomionsa takaisin tajunnan rajamailla häilyvään mieheen. Toinen olisi aivan liian raskas, että jaksaisi vetää miehen perässään kylään – jonka sijaintia hän ei edes tiennyt, sillä täällähän ei kulkenut polun polkua. Pimeässä metsässä ei aisteistaankaan ollut mainittavaa hyötyä, sillä vaikka kuulo terästäytyikin pimeän hankaloittaessa näköä, ei se häntä auttaisi löytämään kylää. Ellei siellä olisi mahdottomat yöjuhlat. Tuskinpa.

”Älä nyt mene kuolemaan siihen”, mutisi ja avasi miehen liiviä hieman, jotta toisen olisi helpompi hengittää. Tunnusteli kämmenellään rintakehän ihoa, tulikuuma. Nainen sulki silmänsä ja muisteli kaikkea mitä joskus oli kirjoista lukenut ja sairauksien hoidosta kuullut – ne nyt eivät koskaan olleet häntä erityisesti kiinnostaneet, mutta toki oli omaa hyvinvointiaan ajatellen kaikenlaisia yrttitieteitä opiskellut. Lähinnä siis osatakseen lievittää kipua tai hoitaa haavaa. Thean huulet liikkuivat pientä liikettä, kun yritti etsiä muistinsa sopukoista jotain mistä olisi hyötyä. ”Mikä juuri se oli… Mikä laskee kuumetta…”, nainen mutisi ja laski katseensa jälleen Fergukseen. Ainakin toisen ruumiinlämpö pitäisi pitää tasaisena, tai ihmisillä se toimi niin, mutta eihän hän ihmissusista tiennyt mitään.

//:OOO //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Huhti 2016, 22:05

Maailma tuntui pyörivän ympärillä ja Thean ääni kohisi korvissa. Fergus yritti pitää itsensä tilanteen tasalla, mutta väsymys oli suunnaton. Miten hän nyt näin oli langennut? "Kyh...lä on ihan lähellä... pohjoiseen..." Mies mutisi mukavan viileää maata vasten.
Thean tutkiessa miestä, tämä hengitti raskaasti ja siristeli silmäänsä, hetkellinen huimaus tuntui hieman laantuvan, nyt kun hän oli päässyt lepoasentoon. Thean puhekin kuulosti paljon selkeämmältä, mutta oli kaikesta huolimatta huono. "En minä tähän... kuole... mitä oikein harhailet?" Tämä sopersi naisen huoliin takaisin.

Thea kuulosti pinnistelevän ja yriti muistaa mikä kuumetta laskisi. Oliko hänellä kuumetta? Se kuulosti absurdilta, mutta se myös selitti paljon asioita. Ei Fergus muistanut milloin viimeksi oli kärsinyt kuumeesta. Ehkä pikku pentuna? Ei nämä tavanomaiset sairaudet poikenneet paljoa ihmisten taudeista, joten niiden hoito ei pitäisi olla niin vaikeaa.
"Keto-orvokki..." Fergus pienen tovin kuluttua sanoi. "Sini keltaiset... terälehdet." Mies sepitti siinä samalla, ummistaen silmänsä hetkeksi, mutta avasi ne pian uudestaan katsahtaakseen Theaa. "Ei kylään... ole pitkästi... minä kävelen." Fergus horisi.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 27 Huhti 2016, 22:32

”No ei siltä näytä”, nainen tiuskaisi, kun toinen vakuutteli kuolemattomuuttaan. Kulmat rutistuivat huolesta ryppyyn, ei häntä oltu luotu tällaiseen. Ei ollenkaan. Hän ei ollut mikään sisar hento valkoinen, hyvä että osasi haavan sitoa jos oli välttämätön tarve. Ja nyt hänen pitäisi osata joko parantaa mies tässä, tai sitten jaksaa raahata toinen kylään jonka pitäisi olla pohjoisessa jossain. Tai jättää toinen tähän kokeilemaan onneaan, että mikään petoeläin ei löytäisi toista tässä kunnossa ja lähteä itse hakemaan kylästä apua. Rahaahan hänellä kyllä oli jonkun verran taskuissaan, joten saisi kyllä vaikka maksettua kantajat sieltä. Mutta kerkeäisikö toinen kuinka huonoon kuntoon sillä välin… Thea kiroili ääneen ärtyneenä omasta osaamattomuudestaan, miten hän saattoikin jäätyä näin.

”Keto-Orvokki”, nainen hihkaisi. Totta kai, miksi hän ei ollut muistanut. Hänhän keräsi niitä kukkia mielellään ja omassa metsässä olisi tiennyt mistä niitä löytää. Täällä hän ei voinut kuin arvailla. ”Etkä sinä kävele metriäkään ellei ole välttämätön pakko”, komensi ja puristi miehen vankkaa olkaa kämmenellään. ”Minä käyn katsomassa onko tässä lähellä niitä orvokkeja”, ja jos ei olisi… No, sitten hän vaikka kantaisi toisen sinne pirun kylään. Kovin kauas hän ei uskaltanut, sillä aina olisi vaara saada vielä lisää ongelmia ja nyt susimies ei ollut missään taistelukunnossa. Eikä tietenkään löytänyt ainuttakaan kukkaa, miten muutenkaan. Thea hölkkäsi takaisin miehen luo, joka kaiketi vielä makasi siinä mihin oli tämän jättänyt, ja kyykistyi toisen viereen. ”Okei, ehkä joudutkin kävelemään”, kuiskasi ja kiersi miehen käsivarren hartioidensa yli, tarttui ranteeseen jotta ote ei lipsahtaisi. Thea murisi ja ähisi ponnistaessaan heitä jaloilleen ja kuin ihmeen kaupalla hän saikin miehen pystyyn, lähti hitain ja vapisevin askelin etenemään kohti pohjoista, toivoen että se kylä tulisi vastaan, tai vaikka niitä orvokkeja. Tai joku, joka voisi heitä auttaa.

Hetken he olivat tehneet tätä hidasta matkaa, kun Thea tunsi voimiensa pian ehtyvän. Jostain läheltä kuului puhetta ja nainen seisahtui raskaasti huohottaen. ”Voi helvetti”, kirosi ja vilkaisi hukkaa rinnallaan. Pian hänen näkökenttäänsä ilmestyi kaksi ihmisen näköistä, ainakin tässä valossa, miestä. Kaksikko pysähtyi tuijottamaan suurta miestä raahaavaa naista. Kysyi keitä he olivat. ”Olen Eve, tämä pitäisi saada hoitoon ja tässä lähellä on kai kylä”, nainen selvitti nöyrempänä kuin koskaan, ”voin maksaa”, aneli vielä ja puri alahuultaan, jotta ei olisi murtunut väsymyksensä alla. Epäröiden kaksikko lähestyi heitä, mikä sai Thean jännittymään. ”Olkaa kilttejä”, pyysi ja tunsi itsensä valtavan avuttomaksi.


//Toivottavasti tää on ihan ok? //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Huhti 2016, 23:07

Fergus päästi naurahdusta muistuttavan äännöhdyksen, kun Thea kuulosti niin topakalta. "Et kai... ole huolissasi minusta?" Mies hymähti voimattomasti, sen tutuksi tulleen lausahduksen, joka tällä kertaa ei ollut aivan härnäämiseksi tarkoitettu. Neito tuntui todellakin olevan huolissaan, nyt kun paniikissa lähti etsimään miehen neuvomia kukkia.
Jonkin aikaa susimies sai paikoilaan maata ja väkisinkin tämä lepuutti silmiään. Kauempaa saattoi kuulla Thean askeleet kuivassa maastossa. Kyllä hän tästä nousisi, ihan kohta, kunhan suurimmasta väsymyksestä pääsisi eroon.
Nainen palasi tyhjin käsin, ilmoittaen että miehen täytyisi kävellä. Fergus raotti silmäänsä hymyillen itsekseen, jotenkin koko tilanne tuntui huvittavalta. Se mahtoi johtua kuumeesta, joka pisti olon houraiseksi ja jotenkin huumatuksi. Fergus yritti olla Thealle avuksi, kun tuo ryhtyi hänen isoa ruhoa nostamaan. Ihmisnainen sai kuin saikin ihmissuden jaloilleen, joka kuitenkin suurilta osin tukeutui naiseen.
Pää retkotti vasten naisen olkaa. "Mmmhm... tuoksut keto-orvokille." Fergus hymisi omiaan.

Pitkältä tuntuvan matkan kaksikko käveli, ilmeisesti kohti kylää, kun viimein etäämpää kuului ääniä. Fergus yritti virkistää aistejaan, mutta ei huomannut kahta miestä sen nopeampaa mitä Thea. Neito selitti tilanteen hätäisesti ja pyysi apua nöyrään sävyyn. Toinen todellakin taisi olla huolissaan tai kuume oli tarttunut tuohonkin.
Miehet näyttivät olevan varuillaan, enemmän torahampaisesta miehestä, kuin hennon näköisestä neidosta, mutta nähdessään Ferguksen kalpean naaman, oli selvää ettei tästä olisi uhkaa. "Kylä on tässä nurkan takana. Voimme saattaa teidät." Toinen miehistä lopulta vastasi, astellen samalla Ferguksen puolelle ja veti tuon roikkuvan käden harteilleen. Susimies murahti tyytymättömänä, mutta paljoa tämä ei pystynyt hanttiin pistämään. "Neiti on hyvä ja ottaa rauhassa." Toinenkin mies tuli apuun, ottaakseen Thean taakan harteilleen.

//No problen tuo on hyvä :D Skippaile eteenpäin niin paljon ku haluat, joku majatalo tai sairastupa kelpaa päätä sä :3//
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 27 Huhti 2016, 23:42

Kyllä nainen tosiaan oli huolissaan, aivan valtavan huolissaan. Eihän se nyt käynyt päinsä, että tuo Alfa susi kuolisi hänen käsiinsä kaiken tämän perhanan vääntämisen jälkeen – ei missään nimessä. Ja kaikenlisäksi se punatukkainen nainenhan tappaisi hänet, jäljestäisi varmaan koko loppuelämänsä häntä jotta voisi tappaa hitaasti ja tuskallisesti. Sekään ei ollut erityisen hyvän kuuloinen ajatus. Fergus kehui hänen tuoksuaan ja vaivoin neito naurahti päätään pudistaen. ”Sinä haiset ihan kuolemalle”, tokaisi kun ei muutamaan keksinyt.

Epävarmana antoi miesten tarttua hukkaan, toinen kainaloiden alta ja toinen jaloista, siinä ne sitä kuljettivat. Ihmeen reippaasti vieläpä. ”Minä kyllä maksan”, nainen lupasi harppoessaan voimattomin jaloin hukan vierellä. ”Nääh, köyhiä kai tässä kaikki ollaan”, toinen miehistä tuumasi ja hymyili tummahipiäiselle neidolle luotettavan näköistä hymyä. Thea nyökkäsi ja keskittyi nyt katsomaan eteensä, jotta ei olisi kompuroinut miesten ihmeenkin reippaassa tahdissa. Toiset taisivat olla varsin hyvässä kunnossa. Matka ei totisesti ollut enää pitkä ja hyvin pian hämärä metsä harventui, edessä oli pian ensimmäinen mökki jonka piipusta puski savua. ”Viekää hänet johonkin majataloon”, pyysi ja miehet tiesivätkin heti mihin suunnistaa. Tällä välin Thea yritti katsella ympärilleen, mutta väsymys esti häntä tekemästä kovin tarkkoja havaintoja. Saattoi kuitenkin nähdä muutamia kynttilöitä ikkunoiden edessä, jossain kuului puheensorinaa – epäilemättä jonkun pubin myöhäisiä asiakkaita. Mukulakivikatu tuntui niljakkaalta jalkojen alla, tai ehkä se johtui vain väsymyksestä. Kylä haisi savulle ja ruualle, hieman erilaiselle kuin hänen oma kotipaikkansa ihmisten kaupungin kyljessä. Thea hymähti. Tuskin täältä heitä ensimmäisenä etsittäisiin, eihän tänne ollut tullut edes kunnollista polkua. Tiestä puhumattakaan.

Majatalossa nainen selitti tilanteen pääpiirteittäin paikan isännälle, joka tyytyväisenä saamiinsa hopearahoihin, ryhtyi hoitamaan paikalle lääkitystä ja juotavaa. Miehet kantoivat Ferguksen huoneeseen ja asettelivat tuon leveälle sängylle. ”Kiitos”, Thea kiitteli ja kätteli molempia miehiä, jotka edelleen kieltäytyivät vastaanottamasta maksua – kai eivät olleet nähneet hänen maksaneen hopearahoilla tämän huoneen. Hetken päästä majatalon isäntä koputti oveen ja toi keto-orvokista uutettuja tippoja, sekä yrttikääreen ruhjeelle laskettavaksi, vaimonsa kuulemma oli jonkin sortin parantaja joka auttaisi heitä mielellään, jos kunto ei näillä paranisi. Aatelisneito nyökytteli ja kiitteli, painoi sitten oven kiinni ja lukitsi sen ennen kuin asteli hukan luo sängylle. ”Oletko hereillä?”, kysyi kulmat huolestuneessa rypyssä ja kumartui kuuntelemaan hengittikö toinen. Tämän jälkeen raotti miehen suuta hieman, ellei toinen ollut riittävän tajuissaan avatakseen sitä itse, ja tiputti ohjeistetun määrän uutetta toisen suuhun. Jospa ne sieltä liukenisivat. Kostean tuntuisen kääreen nainen asetti hopean polttamalle kaulalle, toivoen ettei se sisältäisi mitään sellaista joka voisi ihmissuden olotilaa pahentaa.

Tämän jälkeen rojahti hukan viereen sängylle. ”Mihin liemeen sinä minut tällä kertaa saatoit”, kirosi ja katseli puista kattoa päänsä yllä. No, sentään oli katto ja vettä juotavaksi. Hänen pitäisi vielä jaksaa auttaa toista riisuutumaan, päästää itseltäänkin ainakin kengät ja takki, juodakin jotain. Väsymys kuitenkin pakotti neidon makaamaan hetken siinä selällään, kohta hän ryhtyisi toimeen.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Huhti 2016, 09:24

Miesten lähtiessä kantamaan Fergusta, tuntui kyyti keinuttelevan miehen uneen tai taju tältä viimein lähti. Täysin tajuamatta missä oli, miehet Thean ohjeistamana suuntasivat majataloon. Ne muutamat majatalon asukkaat, jotka viettivät myöhäistä iltaa majatalon tavernasaa, supisivat jotain nähdessään sisälle astuvan joukkion. Luulivat jonkun juoneen itsensä sammuksiin.

Fergus pääsi selälleen mukavalle vuoteelle, hengittäen tasaiseen tahtiin. Mies näytti olevan untenmailla, kunnes Thea päätti laittaa hoitavan kääreen hänen kaulalleen. Paha kirvely oli tarpeeksi herättämään Ferguksen, joka nyt kääntyi kyljeelleen ja nappasi kääreen pois kaulaltaan, joka epämukavuutta tuotti. "Mih... tuo sattuu." Susimies mutisi nähdessään Thean vierellään.
Mies kurtisti vielä kulmiaan, olo oli entistä sekavampi kun ei tiennyt missä oli. "Kylmä." Fergus valitti siihen päälle, tuntiessaan kuinka kuumuus oli vaihtunut paleluun. Iso mies yrittikin käpertyä lähemmäs neidon kylkeä, jos saisi lämpöä edes jostain.

//Btw lähen tänään illalla mökkeileen nii mulla ei ole muuta ku kännykkä käytössä, nii vastailu vähän harvenee lisää. Mut tuun lauantaina takas :3 //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 28 Huhti 2016, 10:09

”Minkäs minä sille voin”, tuhahti vastaukseksi toisen kivusta valittamiseen, mutta ei lähtenyt noutamaan pois heitettyä yrttisidettä – tuskin se hyvää teki, jos onnistui herättämään tajuttomuudestakin. Tai, ehkä se olikin tarkoitus. Theaa ärsytti oma kädettömyytensä, toisaalta myös tämän koko päivän tapahtumat. Häntä ei oltu luotu sympatiseeraamaan ketään, saati hoitamaan ja huolehtimaan. Myös huoli tuntui ärsyttävältä kutinalta ihon alla, hän ei ollut tottunut huolestumaan kuin omasta perheestään ja toisinaan maailman tapahtumista. Ei ihmissusista, tai miehistä nyt yleensäkään. Oli suorastaan raivostuttavaa kuinka lyhyessä ajassa tuo huijari oli onnistunut pääsemään hänen nahkojensa alle, varmasti teki tahallaan tämänkin. Oli syönyt jotain, joka nostaisi hetkellisen kuumeen ja tällä tavoin yrittäisi luoda häneen syvempää suhdetta, hyötymistarkoituksessa tietenkin. Ajatus sai naisen kiehahtamaan ja aikoi nousta jaloilleen, hän kyllä voisi ottaa itselleen toisen huoneen kun kolikoitakin kerran oli – nyt ne kyllä lepäsivät pöydällä huoneen takaseinällä, joten ei ollut vaaraa uudesta hopeareaktiosta. Ellei hukka päättäisi mennä anastamaan rahoja, mutta se tuntui epätodennäköiseltä. Kuitenkin torahampaisen miehen voihke kylmästä ja pyrkimykset päästä lähemmäs häntä, saivat naisen muuttamaan mieltään. Silmiä pyöräytettiin ja mielenosoituksellinen huokaus puristui ulos keuhkoista, kun käänsi kylkeään kohdatakseen susimiehen kalvakat kasvot.

Nainen ei jaksanut repiä peittoa heidän altaan, joten hivuttautui vielä lähemmäs kuumeesta palelevaa. Tosin, ensin hän ujutti sen hopeisen kaulakorunsa varoen kaulaltaan - olisi kohtalon ivaa, jos vielä sillä onnistuisi toista satuttamaan. Kurottautui laskemaan korun lattialle ja varmuuden maksimoimiseksi vielä tyrkkäsi sitä hieman sängyn alle. Kiersi sitten ylimmäisen jalkansa toisen lantiolle ja samoin toisen kätensä hartioiden yli, painautui niin lähelle nyt viileältä tuntuvaa miestä kuin vain vaatteet päällä saattoi. Ehkä yksi yö menisi täysissä pukeissa, kengät jalassa. ”Nukutaan nyt, älä uikuta”, komensi melkein kuiskaten ja sulki sitten silmänsä. Jos ei olisi ollut näin kuoleman väsynyt, häntä olisi varmaan naurattanut tämä asetelma. Oman laumansa kuningas, suurikokoinen, torahampainen ihmissusi surkeassa kunnossa käpertyneenä parikymmentä senttiä lyhyempää, tumma hipiäistä käkkärätukkaa vasten, joka puolestaan näytti takertuneen miehen vartaloon, kuin peitoksi. Nyt tilanteen huumori ei kuitenkaan saanut Theaa nauramaan.

Asento ei ollut erityisen hyvä, hän oli tottunut nukkumaan sylissä – ei suinkaan nukuttamaan ketään syliinsä. Väsymys kuitenkin voitti ja nainen tunsi lohdullisen pehmeyden valuvan jäseniinsä, kun uni teki tuloaan. Luomet tuntuivat raskailta ja pian ne painuvatkin kiinni. Ei mennyt kauaa, kun nainen vaipui uneen.


//Jees :) Mukavaa mökkeilyä! //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Huhti 2016, 10:43

Fergus näytti voittavan Thean puolelleen, tuon hivuttautuessa lähemmäs, mutta turhautuneista tuhahduksista, neito ei ollut niin iloinen asiasta. Noh, kunhan hän pääsi lämpimään tai no ainakin osittain. Lyhyempi nainen tosiaan näytti aika huvittavalta, yrittäessään halia isompansa lämpimäksi. Thean kehoittaessa nukkumaan menoa, Fergus murahti myöntävästi.
Fergus sulki silmänsä, jääden kuuntelemaan naisen hiljaista hengitystä vierellään, kylmä tosin teki nukahtamisesta vaikeaa, eikä Thea kyennyt täysin häntä lämmittämään pienemmän kokonsa takia. Lämmön toivossa Fergus vei arpisen käsivartensä Thean yli ja kahmaisi tuon paremmin itseään vasten, haudaten naamansa vielä tuon päälakea vasten.

Siihen mies jäi vaipuen hiljakseen uneen, pitäen Thean lähellään. Tosin ote höllenki, kun uni vei mennessään. Lääkekin mitä neito oli Fergukselle antanut alkoi vaikuttamaan, laskien miehen kuumetta tämän nukkuessa. Se ei kuuemtta kokonaan poistanut, mutta tuskin mies olisi enää niin hourainen herätessään.

//Voiku ne on söpöjä voi ei >u<
Jaa kiitos o/ //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 28 Huhti 2016, 11:13

Ei enää havahtunut unestaan, vaikka käsivarsi kierrettiin hänen ympärilleen – jos olisi havahtunut, olisi varmaan ihan vain näön vuoksi ravistellut sen pois. Jossain vaiheessa yötä nainen vaihtoi asentoaan, käpertyen miestä vasten pieneksi mytyksi. Ihmeen levollinen uni jatkui aina aamuun asti, varmaan olisi jatkunut vielä tulevaan iltaankin, mutta jostain toisesta huoneesta kaikuva kolaus sai Thean hätkähtämään hereille. Vartalo tuntui jäykältä, kun ojensi raajojaan suorempaan asentoon, onneksi yön aikana heidän tiivis asentonsa oli hieman höllentynyt joten ei joutunut herättelemään hukkaa päästäkseen irti toisen otteesta. Nainen katseli kattoa, oksien paikkoja ja puunsyitä, muutama hämähäkin seittikin näytti olevan siellä täällä. Huone ei ollut mikään uusi, sen huomasi kun käänsi katseensa puuseiniin jotka olivat ajansaatossa hieman tummuneet. Eikä tämä viime yönä ylellisyydeltä tuntunut sänkykään ollut erityisen mairitteleva hänen selälleen, tuskin kenenkään muunkaan. Kuitenkin vanhassa huoneessa oli jotain suloista, turvallista, aivan kuin olisi kuiskinut pitäneensä jo satoja matkalaisia turvassa öiden yli. Ehkä jonkun päivänkin. Käänsi sitten katseensa vierellään lepäävään mieheen, Ferguksen hengitys kuulosti tasaiselta ja ihokin vaikutti hieman normaalimmalta, tai kuinka normaalilta harmaan sävyinen iho nyt hänen silmiinsä koskaan saattoi näyttää. Mutta, yhtä kaikki, nainen piti näitä huomioita hyvänä merkkinä. Koskettaa ei raskinut, koska ei halunnut herättää. Olisi parempi, että toinen nukkuisi kuumeen rauhassa pois ja tuskinpa heitä ensimmäisenä kylistä etsittäisiin, eiköhän etsintäpartiot kierrelleet ensin metsiä. Muutama mies voitaisiin lähettää kyliä kiertämään, todennäköisesti enemmänkin hänen löytämisensä toivossa.

Nainen nousi varoen istumaan, työnsi jalkansa sängynlaidan ylitse maahan. Hymähti huomatessaan kenkien olevan edelleen jaloissaan, miten olikaan kuvitellut jo päästäneensä ne pois. Ihmeellinen tuuri, ettei ollut heittelehtinyt yöllä tikari kengänvarressa. Olisi pian päästy häntäkin hoitamaan. Katse käväisi pöydällä, jolla kolikot edelleen lepäsivät, samassa paikassa mihin oli ne jättänytkin. Muutenkin kaikki näytti olevan kuten ennen nukahtamista. Eilinen letti oli alkanut avautua sieltä täältä ja roikkui nyt oikealla olkapäällä suttuisena, takki roikkui edelleen hänen hartioillaan ja kauluspaidasta oli muutama nappi auennut. Melkoinen yö, ajatus sai hänet hymähtämään. Thea riisui takkinsa ja tiputti sen lattialle, napitti nuo auenneet napit aikoen seuraavaksi lähteä etsimään jotain syötävää. Hieraisi niskaansa haukotellen, jaksamatta ihan vielä nousta siitä sängynreunalta.


//No on ne aika <3 //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Huhti 2016, 12:46

Fergus ei havahtanut liikahteluista vierellään, Thean heräillessä ja hiljakseen noustessa hänen viereltään. Mies vain tuhisi, kuin ei olisi nukkunut kunnolla pitkään aikaan. Harvoin hän nukkui näin sikeästi vieraassa paikassa, mutta sairastuminen oli niin sanotusti lyönyt miestä halolla päähän.
Ovi kävi kun nainen poistui huoneesta ja Fergus jäi yksin.
Lämmön lähteen kadottua, pieni kylmä värähdys herätteli miestä, joka siristeli silmäänsä auki, nähden vain ryttyisen vuodekankaan edessään. Mies käänsi hieman päätänsä, nähdäkeen missä oli, mutta mikään ei tuntunut näyttävän tutulta. Theaakaan ei näkynyt missään. Mies kurtisti kulmiaan, umistaen jälleen silmänsä. Hän ei muistanut muuta kuin huonon olonsa ja kuinka Thea oli jotenkin yrittänyt häntä auttaa, tänne päätyminen oli yksi iso kysymysmerkki. Tosin naisen läsnäolon puuttuminen pisti Ferguksen miettimään, oliko Thea mennyt ja kostasnut nyt hänelle sen viimeaikaisen, kun hän oli lähtenyt omille teilleen yön aikana ja Thea oli sen huomannut? Mikä kostonhimuinen pikku ketku.

Vatsa yllättäen päätti ilmoittaa tyhjyydestään, joka sai Fergksen avaamaan jälleen silmänsä. Hän ei tosiaan ollut syönyt sitten viime aamun. Ihmekkös olo oli niin heikko. Mies päästi valittavan äännähdyksen, kuin se muka toisi hänelle täyden lautasellisen porsaankylkea kunon alle.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga K-15

ViestiKirjoittaja Wolga » 28 Huhti 2016, 13:39

Lopulta kaivoi sängyn alle piilottamansa kaulakorun kaulaansa ja nousi jaloilleen, selkä tuntui jäykältä ja pää vielä uniselta, järki oli varmaan pysähtynyt siinä vaiheessa kun oli tempautunut oksan matkaan. Ainakin viime vuorokauden kaikki päätökset viittasivat vahvasti siihen. Työnsi rahansa taskuihin, ne olivat turhan arvokkaita kolikoita kylvettäviksi ympäriinsä. Olisikohan tässä kylässä pankkia missään? Ovi avattiin varoen ja nainen hiipi ulos huoneesta, sulki oven perässään. Ehkä hänen pitäisi nyt lähteä ja jättää toinen nukkumaan, maksaa samalla mitalla toiselle takaisin – etenkin kun miehellä ei ollut enää mitään hätää ja toinen pääsisi hyvinkin omiensa pariin, kunhan vain olisi saanut levättyä tarpeeksi. Nainen katsahti vielä ovea selkänsä takana ennen kuin lähti harppomaan kohti aulaa, jossa tuo pieni vastaanottotiskikin sijaitsi. Tutun näköiset, uteliaat mieskasvot ottivat hänet hymyillen vastaan ja huomenet toivotettiin. ”Minulla olisi pieni toive”, aloitti ja majatalon isäntä viittoi häntä istumaan viereensä. ”Maksan sinulle vielä yhden hopeisen kolikon, jos voisit toimittaa huoneeseemme jotain tuhtia, lihaa kai, ja jättää sinne myös pienen kirjeen”, kysyi ja rahasta innostunut mies lupasi ilomielin tehdä moisen. Hän sai kynän ja paperia, ryhtyi kirjoittamaan siihen lyhyttä tekstiä.

Fergus, mene omiesi luokse parantumaan.
Viime yönä, kannettuani sinut kylään ja maattuani vieressäsi koko yön,
tajusin että tämä tuttavuus vie minulta vielä hengen.
Tai tulen huijatuksi taas, eikä minun itsetuntoni kestäisi sitä.
Minulla oli hauskaa, pärjäile äläkä syö kovin montaa meikäläistä,
kerro punapäälle lämpimiä terveisiä.


Kirje oli lyhyt ja koruton, mutta Thea yritti muotoilla sen niin, että toinen voisi nähdä, ettei hän ollut pahoillaan. Vaikka, outo haikeus puskikin neidon rinta-alaan, kun ojensi kirjeen taitettuna majatalon isännälle. ”Odota hetki, että kerkeän ulos”, nainen pyysi hymyillen, ei epäillyt että mies enää peräänsä lähtisi, mutta halusi silti olla hieman etäämmällä jos toinen päättäisi toisin. Mies taputti kulmiaan kurtistellen hänen siroa olkaansa ja toivotti hyvää matkaa hieman hämillisellä äänellä, kai tuo piti outona että eilen niin suunniltaan ollut nainen oli nyt päättänyt jättää miehen jälkeensä ja jättää hyvästeiksi pelkän kirjeen.

Thea astui ulkoilmaan ja veti keväistä, kosteaa ilmaa keuhkonsa täyteen. Tunsi olonsa heti paremmaksi, jotenkin hurjan vapaaksi. Seuraavaksi siis pankkiin. Ohikulkijat neuvoivat hänelle tien, eikä mennyt kauaa kun oli saanut vaihdettua arvokkaat kolikkonsa muutamiksi pussukoiksi vähemmän arvokkaita kolikoita. Näillä hankki itselleen pienen repun jonne rahansa piilotti. Seuraavaksi etsi tavernan, se oli hämyinen ja jotenkin nuokkuva, kai ei ollut vielä herännyt uuteen aamuun. Käkkäräpää nyökkäsi tervehdyksen ja istuutui pöytään miettimään, että mikä oikein haluaisi syödäkseen. Jotain tukevaa, että jaksaisi matkustaa mahdollisimman pitkälle sillä syömisellä. Oikeastaan oli aika jännittävää olla itse itsensä herra.


//Hups :O //
Wolga
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron