Hylätty ja löydetty | Aksu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Loka 2016, 11:02

Tyttö lähti kuin lähtikin yrittämään uudestaan jalkansa kanssa, mikä sai siniharjan virnuilemaan itsekseen. Kyllä tuolta sisua löytyi ja se oli hyväksi - ei täällä muuten pärjäisi. Kyykyssä Sigurd otti muutaman askeleen kauemmas, antaen pikkuhukalle tilaa tehdä taikansa. Tuskaiselta se näytti, mutta hyvin tuo tuntui pärjäävän. Tytön käyttäessä yrttejä, oli Sigurd enemmän kuin kiinnostunut. Hän ei pahemmin ymmärtänyt yrttiparantamisen päälle, joten tietenkin uusi asia kiehtoi liskoa. Hän oli lähinnä tavannut parantajia, jotka taikavoimin kykenivät haavoja ja tauteja nujertamaan, mutta tällainen maanläheisempi hoitotapa oli toisaalta kätevämpi - se saattoi oppia kuka tahansa, jopa Sigurd itse. Nyt ei kuitenkaan ollut aika alkaa mitään opiskelemaan, siniharjan vain seuraten kaikessa hiljaisuudessa susitytön touhuja.

Ihmeen kaupalla tyttö sai kuin saikin haavansa hoidettua. Sigurd hymyili tuolle, seuraillen mitä toinen seuraavaksi aikoisi tehdä. Mutta ennen kuin tyttö ehätti mitään tekemään tai edes sanomaan, lähti tuo yllättäen veltostumaan. Sigurd tuli jälleen lähemmäksi, nopeasti, napaten tytön kevyesti syliinsä. Ei kai tuo nyt tajuntaansa aikonut menettää? Tosin, eipä se ihme olisi ollut äskeisen toimenpiteen myötä.
Lohikäärme sähähti pienesti, pidellen tyttöä lähellään hetken. Toinen tarvitsi lepoa, se oli varma, joten ehkä parempi myös suoda tuolle siihen mahdollisuus. Niinpä Lounatuuli nosti hukan uudemman kerran käsivarsilleen ja kantoi sen pienen teltan luokse, varovaisesti ujuttaen pienemmän sisään telttaan lepäämään. Sitten siniharja perääntyi, kauemmas koko leiripaikasta ja empi hetken. Varmasti myös ravinto kelpaisi tytölle, jahka sen verran voimia olisi kerännyt, että syötyä saisi. Joten sen suuremmitta mutinoitta muutti mies muotonsa takaisin lohikäärmeeksi ja lehahti pikavauhtia takaisin paikkaan, jossa he olivat tavanneet. Villisian raato oli yhä siellä, muutaman korpin ja ketun kutaleen sitä jo kärkkyen. Mokomat kuitenkin hävisivät paikalta ja äkkiä, kun siniharjainen lohikäärme kävi valtavan karjun kitaansa poimimaan ja lähti saalis suussaan takaisin leirille. Siitä riittäisi kyllä syötävää niin lohikäärmeelle kuin susitytölle, vaikkakin Sigurd olisi enemmän kuin mielellään sen itse pistänyt poskeensa.

Saalis laskettiin muutaman metrin päähän leirin nuotiopaikasta, Sigurdin käyden kurkistamaan sitten miten tyttö teltassa pärjäsi. Ja sen jälkeen lisko jäi odottamaan. Valkea serpentin keho teki suuren kehän tämän pienen leirin ympärille, lohikäärmeen jääden siihen makoilemaan ja vahtimaan. Tässä muodossa hän karkotti kyllä kaikki pedot, jotka mielenkiinnosta olisivat villisikaa tulleet mussuttamaan, sen verenhaju kun houkutteli aivan varmasti paikalle raadonsyöjiä jos toisiakin. Sigurd itse ei vielä syönyt, hän voisi kyllä odottaa että toinen olisi valmis ruokailemaan - sitten he voisivat katsoa, halusiko susityttö raakaa lihaa, vai pitäisikö muutama lihankimpale nuotiolla paistaa...


// Voi ei <333 Kelaa nyt molemmat pitää toisiaan kakaroina ja sen mukaan sit käyttäytyvät ja kattovat toistensa perään //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 15 Loka 2016, 22:33

#Juuh x3 Kaksi söppänää#

Se oli outo kokemus. Hänen silmänsä olivat kiinni, mutta hän ei nukkunut, ei heti ainakaan. Hän aisti mitä ympärillä tapahtui, muttei kyennyt reagoimaan. Kuin ruumiin sisällä eristäytyneenä Behg tunsi itsensä tulevan jälleen otettavaksi, kuuli hermostuttavan sihahduksen ja sitten hetken päästä tunsi itsensä laskettavan tuttuun makuupussiinsa.
Pieni huolestunut ja ärtynytkin ääni urisi että hän oli yhä likainen, vaikka muta olikin osittain kuivunut ja hankautunut irti kummallisen suurliskomiehen vaatteita vasten. Likaa silti siirtyi nyt hänestä nukkumapaikkaansa, ei hyvä. Peti piti pitää aina puhtaana, sen oppi pentu jo aikaisin, olivat Behgin syntykylän kaksijalat silti hygieenisiä vaikka saattoivat toisinaan neljällä raajalla kulkea.
Huolestuneisuus makuupussin puhtaudesta ei kuitenkaan saanut ihmissutyttöä liikkeelle.
Haavoittunut jalka tuntui kuumottavalta ja särki yhä, sykähdyksinä koko raajaan. Hän ei kuitenkaan jaksanut liikuttaa sitä muuttaakseen asentoa.
Hän halusi tietää oliko suuri liskomies vielä paikalla, ja jos oli, missä?
Pitäisi sytyttää tuli nuotioon. Pitäisi putsata kattila missä oli vielä eilistä sedän tekemää, myrkyttämää ruokaa. Pitäisi ommella haava umpeen. Missä hänen jousensa oli? Pitäisi saada ruokaa huomenaamuksi.
Niin paljon tehtävää.
Mutta ei jaksanut.
Janotti. Väsytti. Ei jaksa liikkua.
Monet huolenaiheet mielessään Behg nukahti.

Hän näki outoa, ahdistavaa unta. Juoksi metsässä susimuodossaan. Tai yritti juosta, hänen toinen takajaloistaan oli kadonnut joten hän hyppi eteenpäin. Hän yritti seurata sedän jälkiä, löytää tämä, ehtiä tämän luokse. Koska jokin lymysi takanapäin, lähellä. Hän kuuli sihinää aivan niskansa takana, tunsi terävän ilmavirran karvoissaan, mutta hän ei uskaltanut sydän kurkussa katsoa taakseen. Ei. Jos hän katsoisi, se mikä olisikaan, varmasti hyökkäisisi.
Piti päästä sedän luokse. Setä auttaisi. Tämän oli pakko.
Sihinä voimistui.
Jäljet katosivat.
Hän ei enää voinut edetä, tuntien kuin kylkiluunsa puristuisivat kun jokin suuri kietoutui hänen ympärille, puristaen yhä lujempaa ja lujempaa kunnes kaikki hänessä murskaantuisisi...

Värisevän henkäyksen vetäen kuononsa läpi Behg heräsi susimudossaan. Muta oli kuivunut ja takkuuntunut hänen pentuturkkiinsa.
Sydän hakkasi kylkiluita vasten ja hetken aikaa pentu makasi paikallaan tuijottaen kyljellään ylös pienen telttansa kattoon.
Hän makasi paikallaan jonkin aikaa. Veti katkeilevia, pelokkaita hengenvetoja kun painajaisen jättämä kosketus yhä kalvoi mieltä ja kehoa. Loukkaantunut jalka tuntui puutuneelta mutta alkoi heti pistellä kun liikautti. Se ei vaikuttanut siltä että se alkaisisi tulehtua, se oli hyvä. Mutta se pitäisi ommella kiinni jossain vaiheessa että se kunnolla saisi parantua.
Sillä jos Behg halusi löytää sedän ennen kuin tämä pääsisi takaisin kotikylän reviirille niin hänen pitäisi parantua ja päästä liikkeelle mahdollisimman nopeasti.

Kun Behg oli lähtenyt kiireessä setänsä perään, oli ollut ilta, auringon valo viimeisiä vieden. Ja nyt kun pentu heräsi ja petomuodossaan hyppi kolmella jalallaan ulos teltastaan, oli ohi keskipäivän. Lämpimämpää ja kuivempaa kuin eilen.
Susilapsi jähmettyi paikalleen kun näki jättiläiskäärmeen. Kietoutuneena leirin ympärille!
Se alkoi yllättyneenä urista, pää alhaalla katsoen kaikkea otuksesta, häntänsä painuen takalistoa vasten ja luimistaen kovasti.
Vahti
 

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Loka 2016, 22:05

Odottavan aika oli yleensä pitkä, mutta vuosisatoja vanhalle lohikäärmeelle vuorokausi jos toinenkin oli vain yksi silmänräpäys. Siltä se tuntui nytkin, Sigurdin vain odottaen sijoillaan, mihinkään hievahtamatta. Kuunnellen metsän ääniä, pitäen silmällä heidän sijaansa. Varmistaen, ettei mikään varmasti uhkaisi pikkuhukkaa ja tuo saisi levätä rauhassa. Totta kai siinä mielessä kävi se pelko, että haltiat tulisivat suuremmalla joukolla jos hänet nyt löytäisivät, mutta ihan hyvin siniharja oli tähänkin asti kyennyt välttelemään suippokorvaisia ja noiden kostonhimoista kuningasta. Siihen onneen ei kuitenkaan kannattanut loputtomiin luottaa...

Vähän väliä Sigurd tarkisti, että tyttö teltassa oli vielä elossa. Kyllähän tuo hengitti ja ilmeisesti pahoja unia näki, tai niin hän arveli tuon nukkumisesta. Jossain vaiheessa tyttö oli ehättänyt jopa hukaksi jälleen muuttua. Hän antoi toisen kuitenkin nukkua rauhassa niin pitkään kuin tarve, sillä lepoa tuo varmasti tarvitsi. Kuten myös ravintoa ja vettä, eikä peseytyminenkään varmaan huono idea olisi. Mutta niitä ehtisi miettimään sitten, kun toinen heräisi. Kunhan heräisi, jos tyttö yli vuorokauden nukkuisi, alkaisi Sigurd kyllä toista herättelemään.

Moiselle ei kuitenkaan tullut koskaan tarvetta, kun hukanpentu kävi itsekseen heräämään ja sieltä teltasta esiin möyrimään. Kaukaisuuteen tuijotteleva siniharja ei aluksi edes reagoinut pentuun, mutta kun mokoma lähti hänelle urisemaan, kääntyi se joutsenkaulainen pää hitaasti kohden luimistelevaa sutta. Lohikäärme päästi ilmoille matalan, kujertavanpehmeän äännähdyksen, päätään laskien varovaisesti lähemmäs pikkuhukkaa. Oli jo selvä, ettei tuo puhetta ymmärtänyt - ainakaan täysin - joten ehkä olisi helpompaa koittaa kommunikoida näin eläimellisellä tasolla?
Lounatuuli kyllä tiesi olevansa pelottava näky, mutta siitä huolimatta siniharja koitti tehdä itsestään mahdollisimman vaarattoman oloisen. Hän laski päänsä aina maan tasalle, muutaman metrin päähän pikkuhukasta, jääden siihen hetkeksi vain toista tuijottamaan. Varovaisesti päätään kallistellen tarkkailevasti, kunnes puhalsi lämmintä ilmaa varovaisesti sieraimistaan toista kohden. Tilanteen huomioon ottaen tyttö vaikutti olevan suhteellisen kunnossa.

Siniharjaisen pää nousi jälleen ylös, liskon nousten samalla sijoiltaan seisomaan. Pitäen liikkeensä rauhallisina ja minimissä, kävi lohikäärme kurottamaan sen villisianraadon puoleen ja poimi sen varovaisesti suuhunsa ja siirsi sen lähemmäs pikkuhukkaa. Kun ruhon maahan laski, kävi Sigurd vielä kuononpäällään tuuppaamaan villisikaa vihjailevasti kohden pikkuhukkaa. Eihän hän tiennyt, halusiko toinen karjun kokata tai ottaa siitä talteen kaiken hyödyllisen, mutta luulisi suden nyt syövän raakanakin lihaa jos nälkä olisi?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 18 Loka 2016, 20:59

Urina kuoli kurkkuun kun suuri liskokäärmejättiläinen alkoi liikuttaa päätään susipennun suuntaan. Behg alkoi myös muistaa kuka... Tai mikä pelottavan suuri olento oli, mutta toisen suuri olomuoto silti teki pennun olosta hyvin epävarman. Luimisteleva pentu kallisti päätään oudolle äänelle minkä toinen päästi.
Pysyen jähettymeenä, silmät yhä laajentuen ja sydän tiheämmin lyöden, pikkuinen tuijotti kun suuri pää laskeutui kohti.
Tietysti tunne lähteä pakoon -telttaan kun muualle ei päässyt toisen kietoutuneena leirin ympärille!- oli vahvana mutta osittain jalkansa lamaantuneena ja muistaen että ainakaan vielä toinen ei ollut tehnyt mitään ikävää.
Ei Behg luottanut toiseen, ei ainakaan kokonaan, mutta ei tässä muutakaan voinut eikä jaksanut.
Ja huolimatta noista epäilyksistään oli Behg yhä lapsi ja lapset olivat yleensä luonnostaan uteliaita.

Katsellen sitten hitaasti liikkuvaa päätä, toisen kasvoja, hopeisia suuria sarvia, leimuvia silmiä, suurta sinistä harjasta... Jos toinen ei olisi niin, niin käärmemäinen ja suuri, eikä siten niin pelottava, Behg olisi ehkä rohkaistunut jopa lähestymään ja tutkimaan toisen päätä lähempää. Mutta toinen oli suuri ja pelottava eikä Behg luottanut.
Lämmin ilma mikä puhallettiin kohti omasi kuitenkin enemmän rauhoittavan vaikutuksen, pennun räpytellen silmiään pariin kertaan ilmavirran tullessa kohti.
Pentu seurasi toisen pään lähtiessä uudelleen liikkeelle, ja yllättyi nähdessään villisian. Ainakin hetkeksi kunnes epäilys asettui siksi aikaa kun toinen sikaa piti suussaan.
Tuskin hän saisi ruhosta mitään, hänhän ei ollut sitä ansainnut mitenkään. Iso lohikäärme varmasti nielaisisi sen hetkessä.
Siksipä pentu yllättyi jälleen, suuresti positiivisena, kun toinen tarjosi villisikaa hänelle.

Vaaleaturkkinen tuijotti villisikaa, sitten lohikäärmettä, sitten sikaa, sitten lohikäärmettä. Kuono liikkuen ylös ja alas epäuskoisena.
Entä jos se olikin pila? Tarjotaan raatoa mutta sitten haukkaistaakin tai muristaan päin kun hän yrittäisi lähestyä sitä?
Pikkuinen luimisti korviaan jälleen.
Mutta epäilyksistä huolimatta halusi nälkäinen pentu kyllä syödä, linkaten hitaasti kohti saalista, pää alhaalla ja tarkkaillen jättiläiskäärmettä.
Kun mitään ei tapahtunut kun hän oli ihan melkein kiinni raadossa, pentu iski hampaansa karheaan villisian turkkiin ja alkoi repiä sitä auki.
Villisika ei ollut enää lämmin kuin mitä kiiniottaessa, veret eivät olleet kokonaan vuotaneet pois siitä ja lihakset jäykistyneet. Ruho nytkähteli pienesti kun kaikin voimin koko kehossaan pentu repi ahnaasti saalista auki ja söi tiensä läskikerroksen läpi selkälihaan alkaen sieltä järsiä palasia suuhunsa, välillä vetäen kuononsa ulos vetääkseen henkeä.
Lopulta kuono vasten sisälmyksiä ja siten olla hengittämättä kävi ärsyttäväksi ja susipentu muuttautui ihmismuotoonsa.
Loukkaantunutta jalkaansa varoen, pitäen sen suorana, tyttö istahti ja alkoi uudestaan hampain sekä nyt kynsein repiä lihaa suuhunsa.
Hätääntyneenä että villisika vietäisiin sen edestä millä hetkellä hyvänsä se pyrki syömään niin paljon kuin kykeni, ahmien ja nieleskellen melkein pureskelematta.

Miksi toinen oikein jakoi ruokaansa? Eikö toinen ymmärtänyt että saaliin eteen pitää työskennellä? Että jos aina antoi pois niin ei saanut yhtä lailla takaisin? Oliko toinen niin pentu kuin mitä Behg aiemmin oli toisesta ajatellut?
Vai lihottiko toinen häntä?
Ajatuksen heti syntyessä pentu lopetti syömisen, suu puolillaan täynnä, ja katsoi jälleen epäröivänä suureen liskokäärmeeseen. Nykyisillään Behgistä ei ollut juuri kenellekään, paitsi todella nälkäiselle olennolle, syötävää. Sitkeä ja jäntevä pentu ei kelvannut edes nautiskeltavaksi.
Vahti
 

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Loka 2016, 00:42

Silkasta mielenkiinnosta kumpuava jännitys nousi pintaan, siniharjan jääden odottamaan miten pentu reagoisi tähän tarjottuun ateriaan. Totta kai hän ymmärsi toisen epäilykset tilanteen suhteen, vaikka syytä moiseen nyt ei ollut. Ei Lounatuuli normaalisti aterioitaan jakanut, lähinnä siksi ettei hänellä varsinaisesti koskaan ollut ketään, jonka kanssa ruokansa jakaa. Mutta nyt, sudenpentu tarvitsi sitä huomattavasti enemmän, mitä Sigurd itse. Olihan se pieni nälkä itselläkin, mutta hän voisi syödä loput mitä karjusta jäisi. Tuskin noin pieni pentu jaksaisi koko elikkoa syödä, mutta jos söisi, niin ei Sigurd sitäkään aikonut estää.

Ruoka kuitenkin kelpasi kuin kelpasikin sudelle, tuon lähtien määrätietoisesti raatelemaan tietään parhaimpiin paloihin. Lohikäärme murahti lempeäntyytyväisesti, laskien sitten päänsä jälleen maahan ja jäi vain sivusta seurailemaan, kuinka toinen mahaansa lähti täyttämään. Hetken hukka jaksoi neliraajaisena saalista repiä, kunnes vaihtoi muotoaan jälleen humanoidiksi. Ilmeisesti raaka liha kelpasi myös tuossa muodossa? No, kyllähän Sigurdkin kykeni raakaa lihaa syömään ja sulattamaan humanoidina, joten kaiketi myös pikkuhukkakin. Oli vain jotenkin hassua nähdä ihmisennäköisen olennon syövän tuolla tavoin lihaa kuin mikäkin villieläin. Ja kerta kyseessä oli näin nuori yksilö, oli se tavallaan jopa karuakin..

Silmät avautuivat isommiksi tytön nostaen päätään aterian äärestä ja vilkaisten siniharjaiseen epäröivän oloisena. Sigurd vain tuijotti takaisin, pienen tovin, kunnes uudemman kerran lämmintä ilmaa puhalsi sieraimistaan varovaisesti, ennen kuin kävi kitaansa pienesti raottamaan.
"Syö", ääni kumpusi pedon kidasta lempeänrauhallisena, kaikuvana, "Jaksat ja kasvat", Lisäsi, puheiden perään koristen kurkustaan murahtelevia sointuja. Ei hän tiennyt ymmärsikö tyttö vieläkään mitään, mutta ainahan sitä saattoi yrittää. Sigurd puolestaan ei liikahtanut mihinkään, pysyi nätisti sijoillaan ja koitti mahdollisimman vaarattomalta näyttää. Olisihan hän voinut muotonsa myös muuttaa humanoidiksi, mutta toisaalta häntä kiinnosti tietää, miten tyttö sopeutuisi hänen katseluun tässä muodossa...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Loka 2016, 19:12

Lapsen silmätkin laajentuivat kun tämä näki osan toisen hampaista, kun toinen suutaan raotti. Toisen hampaiden koko ja terävyys oli varsin mieleenpainuvat. Toinen voisi haukkaista hänet vaikka kahtia ilman mitään ongelmaa! Ihmissusilapso nielaisi suunsa tyhjäksi ja nuoli sitten suupieliään, seuraten kun toinen jotain puheli ja äänteli. Toinen ei vaikuttanut yhtään agressiiviselta, ja miksi olisi? Behgistä ei olisi mitään vastusta tuollaiselle hirviölle!
Jotakin... Syömisestä toinen kyllä puhui, jos Behg ymmärsi tuon ensimmäisen sanan oikein.

Tämän hetkellisen jähmettymisen ja tuijottelun jälkeen susilapsi alkoi nopeasti repiä palaa irti villisiasta, sellaista yhtenäistä lihakimpaletta, minkä sitten otti suuhunsa, muuttuen petohahmoonsa. Katsoen korvat luimussa jättipetoon pentu alkoi nilkuttamaan kohti telttaa, aikeinaan syödä loppuun repimänsä palan siellä sisällä.

#Voi pientä xD#
Vahti
 

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Marras 2016, 17:05

Päätään jälleen kallistellen Sigurd odotti, että tyttö jatkaisi syömistään. Kyllähän tuo lopulta jatkoikin, tosin ei siinä sijoillaan. Sen sijaan sudenpentu repi lihakimpaleen irti saaliista ja kipitti se suussaan telttaan syömään. Lisko tuhahti itsekseen hymisten, kuitenkaan estelemättä tyttöä lainkaan. Mikäli tuo tunsi olonsa turvallisemmaksi siellä teltassa, niin olkoon. Sentään tyttö söi, mikä oli hyvä.
Hetken Sigurd pysyi paikallaan kuunnellen, mitä toinen teltassa mahdollisesti teki, kunnes nosti päätään ja kurottautui poimimaan loput villisiasta suuhunsa. Pikkuhukka oli jo osuutensa ottanut - ilmeisesti - joten hän voisi ihan hyvin tuhota loput, ennen kuin niitä raadonsyöjiä alkaisi parveilla täällä.

Yhdellä haukkauksella siniharjainen tuhosikin sen ruhon näkyviltä ja jäi hetkeksi nieleskelemään mokomaa alas kurkustaan. Mikäli pikkusudelle vielä nälkä tulisi, voisi hän aina lisää ruokaa hankkia jostain tuolle. Mutta eiköhän tällä pärjätty näin alkuunsa, vaikkakin tyttö oli näyttänyt kovinkin aliravitulta...
Jahka syötyä oli saanut, laski Sigurd päänsä takaisin maantasalle, tällä kertaa lähelle sitä pienempää telttaa. Kuono kävi työntymään lähemmäksi teltansuuta, lohikäärmeen nuuhkien telttaa, ennen kuin puhalsi jälleen kerran lämmintä ilmaa sieraimistaan niin että teltankankaat heiluivat. Huvittuneena omista puuhistaan, kävi liskopeto virnuilemaan itsekseen ja jäi tuijottelemaan telttaa. Kerta toinen nyt hereillä oli, ei Sigurd olisi halunnut antaa tuon vain olla.


// Voi Behg <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 06 Marras 2016, 17:29

Telttaan päästyään Behg pysytteli petohahmossaan ja alkoi nopeassa tahdissa repiä isoja suupaloja, samantien niitä sitten nieskellen alas. Telttahan ei oikeasti mitään turvaa suonut. Siinä ei ollut taikuutta ja se koostui pelkästä kangaasta, nahkapaloista, kepeistä ja köydestä. Jos jättilisko tuolla ulkona -Behg höristi korviaan- aikoisi tehdä jotakin niin susipentu ei paljookaan mitään sille voinut.
Tosin, mitä kauemmin toinen hänen luonaan nyt oli, sitä enemmän Behg alkoi uskoa että toinen ei häntä ehkä sittenkään syönyt aikonut. Äskeinen hermostuminen ulkona oli varmaankin vain pelon tekosia, ja likka oli hyvinkin voinut ymmärtää siniharjaisen puheen väärin. Toinen ei yhtään antanut ilmi nälkäisen tai leikittelevän pedon auraa. Toinen vaikutti enemmänkin... Yhä enemmän ja enemmän pennulta, kiinnostuneena hänestä niin kuin lapsi oli muurahaisesta.
Toivottavasti toiselle ei tulisi kiinnostusta kokeilla pusertaa Behgiä jättitassujensa alle.

Mutta niin, ehkä toinen olikin loppujen lopuksi kuin pentu, kuten Behg oli aiemmin toisesta miettinyt. Toisen jättimäinen koko vain oli se mikä lasta huolestutti...
Kuten esimerkiksi silloin kun teltan läppöjen raosta näkyi toisen kuono! Onneksi Behg oli ehtonyt ahmaista ja nielaista kaiken lihan sillä varmasti hän olisi järkytyksestä tukehtunut kun tuijotti paikaltaan toisen suuren suurta kuonoa, lähellä teltan suuta, ja sitten kun toinen puhalsi ilmaa sieraimistaan!
Susipentu vingahti äänekkäästi, suurin silmin, ja sitten tunsi sähköisen vihanpuuskan läpi selkärangan.
Lyhyt töpöhäntä kohosi pörhistyvien niskakarvojen kanssa ja äreästi ulos nilkuttaen sudenpentu ärisi ja urisi. Se katsoi pelottomasti jättipetoon, enemmän vihastuneena kuin pelästyneenä nyt.
Toisen suupielet melkein edustivat itsetyytyväistä hymyä... Behg oli nähnyt sen monen monta kertaa pentuna tunnistakseen virneen. Ihan pentu toinen oli!

Ihmismuotoonsa muuntuva tyttö istahti paljaalle pyllylleen ruohikolle ja mulkoili kuumeisesti valkeaa petoa.
"Jo on hemmetin kumma pikku äpärällä kun pitää olla maanvaivana!" likka ärisi kielellään, käyttäen sanoja joita oli oppinut kun aikuiset häntä puhuttelivat. "Toisen ruokailua ei häiritä ellei ole tuli perseen alla tai pää joutumassa pedon kitaan, saakelin penikka!"
Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta sitten vuosiin kun Behg antoi ärtymyksen pulputa ulos, jotakuta kohti, sanoen ääneen mitä ajatteli. Yleensä niellen kiukkunsa ja hiljaa pysyen oli suuripeto saanut pikkuisen sen verran särähtämään että pentu alkoi toiselle äristä opittuja kirouksia ja sanontoja sydän rinnassa taoten ja tuntien oudonlaista tyytyväisyyttä kun sai sisäisen pelon toista kohtaan purettua ulos edes jollain tavalla.
Keho tärisi adrenaliisinista ja varmasti jälkikäteen pikkuinen kovasti katuisisi puheitaan, mutta sillä hetkellä toisen teko oli niin säikäyttänyt pennun että jotenkin yllättäen kukkinut tunnemyrsky ulos piti saada.
Vahti
 

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2016, 12:26

Sigurdia huvitti, niin vietävästi, hänen seuraillen pikkuhukan reaktioita lohikäärmeeseen ja tuon temppuiluun. Olihan se omalla tavallaan ilkeää nyt tällä lailla toista kiusata ja härnätä, mutta tulipahan toiseen ainakin eloa. Samalla tuli varmistettua, ettei toinen näyttänyt voivan turhan huonosti onnettomuutensa jäljiltä ja energiaa tytöllä tuntui olevan lepäämisen ja syömisen myötä - vaikka varmasti tuo olisi pidempäänkin vain lepuuttanut koipeaan ja ollut aloillaan.
Joutsenkaulaisen pää kohosi ylös, kun tyttö teltastaan ulos tuli, katseen seuraillen tarkasti kuinka toinen muotonsa taas humanoidiksi muutti. Peto virnisti, nähden sen vihaisen mulkauksen toisen kasvoilla. Ja sitten mokoma alkoi hänelle jotain ärisemään. Eihän Sigurd ymmärtänyt sanaakaan toisen puheesta - vaikka ehkä jotkut sanat kuulostivatkin etäisesti tutuilta, mutta tarkoittivatko ne sitten yhtään samaa asiaa mitä muilla kielillä - mutta kyllä tytön äänestä ja eleistä pystyi sen verran tulkitsemaan, että toinen oli äreänä. Hyvä, jotain muutakin kuin vain pelkoa ja kipua toisen kasvoilla!

Siniharja ravisti päätään ja kaulaansa, ennen kuin kuononsa toi taas takaisin alas. Länttäisten koko komeuden jälleen maata vasten, suoraan tytön eteen, käyden palavansinisellä katseellaan vain tuijottamaan eteensä pienempäänsä. Harmi ettei hänellä ollut korvia kuten koirilla, eikä hänen hännänheiluttelunsa varmaankaan ollut tulkittavissa samanlaiseksi iloksi mitä koiraeläimillä. Liskopetona oli kovin vaikea olla eleikäs, kun ainoa mitä saattoi tehdä oli virnuilla - ja yleensä se virne tai hymy oli tulkittavissa vain hampaidennäyttämiseksi.
"Eikö naisten telttoihin saisi tirkistellä?", Lounatuuli antoi äänen jälleen kumpua suustaan, päätään pienesti lähemmäksi työntäen, "Vai olisiko ruokarauha pitänyt suoda?", uudemman kerran lämmintä ilmaa puhallettiin sieraimista sanojen päätteeksi, ihan vain kiusallaan. Eihän heillä yhteistä kieltä ollut näemmä, mutta ehkäpä siitä kommunikoinnista alkoi pikkuhiljaa jotain tulla, jos he vain yrittäisivät parhaansa mukaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 04 Joulu 2016, 17:23

Pelolla ei ollut sillä hetkellä tilaa pennun sydämessä kun tämän suuttumus oli kerran lehytelty liekkeihin.
Mulkoillen ja hampaitaan näytellen lapsi ärisi ja urisi kuulemiaan loukkauksia, joista hyvinkin aikuinen varmasti läksyttäisi kuullessa, kunnes nenän kautta puuskuttaen tämä hiljeni hetkeksi hengittämään. Edes toisen liikehdintä ja pään tuominen maan tasolle, tuijottaen häntä, virnistäen, ei saanut pikkuista tällä kertaa perääntymään.
Ja vaikka toinen oli kovin erilainen sudenpennusta, toisen elehdintä ei ollut silti uhkaava kuten käärmeellä. Ja olihan Behg jo todennut että toinen käyttäytyi aikalailla kuin penikka. Iso, hyvin iso, voimakas ja suuri ja terävä hampainen penikka.
Mutta penikka yhtä kaikki kun toinen oli tuossa maata vasten kuin leikkiin provosoiva ipana joka ei tiennyt milloin leikki loppui ja oltiin tosissaan!

Jotakin toinen puhui kumealla äänellään, mutta koska vieläkään ei yhteistä kieltä ollut kaksikon välillä, ei pentu ymmärtänyt. Mutta kehollinen kieli saattoi olla vielä voimakkaampi ja selkeämpi kuin mitä kielen ja huulten liikuttelu sanojen tuottamiseksi oli.
Ilman puhaltaminen päin ainakin tuntui olevan pentumainen härnäys toiselta. Ja yhä kihisten Behg ärähti osittain yllättyneenä kun lämmin ilma häneen osui, kohottaen päänsä jäykkänä ylöspäin mulkoillakseen noihin aavemaisiin silmiin.
"Tyhmä!" hän tokaisi ja hyppäsi paremmalla jalalla kohti toista, vältellen sidottua jalkaansa kokonaan, ja asetti kätensä toisen kuonoa vasten. Se oli hyvin lämmin ja pehmeä kämmeniä vasten...
Kuin muka omaisisi yhtään mitään voimaa siirtääkseen vuorta, pikkuinen yritti sähäkkäästi tönäistä toisen kuonoa taaksepäin. Niin kuin lapset kiistellessä kuka oli tyhmä ja kenen syytä lelun rikkoutuminen oli.
Vahti
 

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Joulu 2016, 01:29

Toisen kiukku huvitti. Ehkä joku fiksumpi olisi osannut lopettaa ajoissa ja antaa toiselle tilaa, mutta juuri nyt Sigurd ei ollut fiksulla päällä. Siitä oli pitkä aika, kun hän lapsen seurassa oli ollut ja nyt kun oli nuorta seuraa, tuntui se lapsirakkaan pedon sydän jälleen sykkivän ja muuttavan valtavan lohikäärmeen yhdeksi pennuksi itsessään. Sentään hän ei enää vaikuttanut pelottavan tyttöä, mikä oli hyvä! Ei tytöllä ollut mitään syytä pelätä häntä, ei Sigurd aikonut toista satuttaa. Ei vaikka mokoma kävisi väkivaltaiseksi häntä kohtaan - mitä pieni tyttö nyt muka voisi hänelle tehdä? Liskon tarvitsi vain lennähtää tiehensä ja oli "turvassa" tältä hirveältä pedolta.

Lopulta Sigurd sai myös tytön katseen puoleensa, toisen mulkaisten häntä vihaisesti silmiin kun lohikäärme ilmaa oli toisen niskaan puhaltanut. Ja sitten toinen puhui. Yhden sanan, mikä petokin ymmärsi, nimitellen siniharjaa tyhmäksi. Peto naurahti, seuraten sijoiltaan kuinka toinen kuononsa kimppuun hyppäsi ja lähti tönimään valtavaa päätä, mitä nyt pienillä voimillaan kykeni... eihän se pää mihinkään liikkunut, Sigurdin vain naureskellen kahta kauheammin huvittuneena toisen reaktioille.
"Tyhmä, sanoo tyttö joka pedon kuonoa tönii kuin suurikin tekijä!", Hymisevän naurunsa lomasta peto huomautti, lopulta kuitenkin sen kuonon nostaen ja kauemmas toisen tönimisiltä vetäen. Mutta vain sen verran, että sai sieraimensa paremmin kohden pikkuhukkaa ja puhalsi tällä kertaa voimakkaan, lämpimän tuulenpuuskan vasten toista - eikä ihme vaikka hintelä tyttö olisi sen johdosta horjunut kauemmaskin.
"Sinun pitäisi levätä, eikä energiaasi käyttää tuollaiseen riehumiseen", Lohikäärme jatkoi, lopulta muotonsa muuttaen jälleen humanoidiksi, nostaen niille kasvoilleen ystävällisen, joskin huvittuneenpahoittelevan hymyn.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 15 Joulu 2016, 15:49

Puhkuen ja kaikin voimin pikku tyttö siinä yritti saada pedon päätä edes muutaman sentin taaksepäin.
Siitä tuli hetkessä enemmän päähänpinttymä kuin se että hänen piti olla vihainen suurelle käärmepedolle. Se tunne kun hän saisi jättimäisen pään liikkeelle omin voimin tuntui erityisen kutkuttavan mieltä.
Kumiseva ääninen jättiläiskäärme kuitenkin kohotti päänsä kauemmas, Behg melkein kaatuen eteenpäin mutta hyppimällä terveellä jalallaan ja huitoen jopa koomisesti käsillään onnistui säilyttämään tasapainonsa.
Ei tosin kauaa, sillä olento ei kokonaan päätään kohottanut, vaan asetti päänsä sopivasti niin että yksinkertaisesti puhalsi hänet kumoon.
Ihmissusipentu päästi yllättyneen ja osittain kivuliaan vingahduksen kun valmistautumatta kaatui takalistolleen, loukkaantunut jalka ei pitäen tästä äkillisestä asennosta.
Ainakaan haava ei oltu vielä tikattu joten se ei voinut uudelleen aueta.

Vaiteliaasti likka mulkoili lohikäärmettä, joka päätti jälleen pienentyä ihmiskokoiseksi.
Behgin tykkäisi tehdä tuollaista. Muuttua isoksi, vahvaksi olennoksi joka voisi juosta sedän kiinni nopeasti ja ongelmitta.
Toinen puhui jälleen jotakin mitä lapsi ei ymmärtänyt, ja edelleen katkerana toisen temppuilusta ja muusta vaaleatukkainen ihmissusi tuhahti sierainten kautta asettaen kätensä puuskaan ja katsoi toisesta poispäin.
Sitten huomaten iholleen kuivuneen mutakuorrutteen alkoi ajatuksissaan sitä raapia ja irrotella pois.
Kuivunut muta oli oikeastaan helpompaa siivota pois kuin märkää. Mutta iholle jäi silti sinnikkäästi harmaaksi kuivunutta mutapölyä. Ja hiuksista mudan irrottaminen veisi kauan.
Lapsi vilkaisi sinitukkaista miestä sivusilmällä.
Vahti
 

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Joulu 2016, 19:06

Ymmärrettävästi pentu jälleen hänelle kiukutteli, mutta eipä se lohikäärmettä haitannut. Kyllähän tytöllä oli oikeus moiseen, hän kun oli käyttäytynyt kovin lapsellisesti ja ärsyttävästi. Mutta välillä Sigurd ei vain mahtanut itselleen mitään.
Pää kallellaan sinitukkainen mies seuraili hetken maassa istuskelevaa ja mököttelevää pikkusutta. Tyttö lähti itseään puhdistamaan siitä mudasta, joka oli jo ehättänyt iholle kuivahtaakin. Hassultahan pikkuhukka näytti sottaisen ihonsa ja hiustensa kera, mutta peseytyminen ja itsensä puhdistaminen oli Sigurdin mielestä jokaisen oma asia.

Rauhallisesti siniharja lähti askeltamaan lähemmäksi tyttöä, kyykistyen tuon vierelle muutaman askeleen päähän seurailemaan toisen toimituksia.
"Eikö olisi helpompi peseytyä veden kera?", Lounatuuli kysyi, kättään sen verran nostaen, että purolle päin saattoi osoittaa, "vai onko se noin hauskempaa?".
Ei hän enää edes tiennyt, miksi puhui. Syystä tai toisesta vuosisatojen saatossa puhumisesta oli muodostunut se luonnollisin tapa kommunikoida. Mikä sinällään oli hassua, kun kyseessä oli lohikäärme. Eivät lohikäärmeet aina osanneet puhua, hyvä jos edes omaa kieltään. Toiset kommunikoivat eläimellisin elein ja äänin, siinä missä fiksuimmat heistä taas osasivat useampiakin kieliä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Tammi 2017, 21:22

Raaputellen olkapäältään harmaantunuta, kuivunutta mutaa Behg viimein antoi tarpeeksi periksi ja vilkaisi silmäkulmasta liskomiestä. Toinen oli tullut siihen kyykistelemään kuin utelias pentu, toisen katse nolostuttaen susityttöä. Vaikka ihmissusi olikin, eli enemmän tai vähemmän eläin, ei se tarkoittanut etteikö Behgillä ja vähintään hänen kotikylän asukkailla ollut ymmärrystä hygieniasta ja puhtaudesta. Muutenkin koko tilanne, olla rajoittunut ja heikko ettei pystynyt edes tekemään yksinkertaisia tehtäviä kuin peseytyä itse purossa, oli häpeän aihe Behgille joka oli kasvatettu itsenäiseksi.
Eikä turvautumaan muihin melkeinpä missään asiassa. Setä olisi torumassa häntä nyt, jos toinen vain olisi... Paikalla.

Vilkaisten purolle kulmien alta, leuka melkein kaulaa vasten, likainen lapsi katseli miettivänä purosta sinitukkaiseen liskomieheen.
Ei vaaleatukkainen tiennyt mitä toinen tarkalleen ottaen siinä puheli, ehkä vain taas kiusoitteli niin kuin äsken, mutta jotenkin se puroon liittyi. Ja Behgiin. Pentu lopetti lian raaputtelun iholtaan ja mietti, edelleen vilkuillen mieheen ja puroon. Vesi olisi kyllä parempi, muutenkin alkoi olla jano. Hän voisi muuntautua peto hahmoonsa ja nilkuttaa sinne, mutta avonainen haava joka oli lääkekasveilla täytetty oli vieläkin auki. Se pitäisi ommella kiinni ja sitoa.
Peseytyminen olisi kuitenkin hyväksi mutta sinne itse siirtyminen voisi pahentaa haavaa tai tehdä tekemättömäksi jo tehdyn työn mikä oli saanut lopulta Behgin uupumaan.
Syvään huokaisten susilapsi alkoi tuntea olonsa jälleen turhautuneeksi.
Miksi sedän... Piti lähteä.
Mikis piti mennä satuttamaan jalka...
Pyyhkäisten silmäkulmiaan pentu katsoi suoraan pentumaiseen muodonmuuttajaan totinen ilme kasvoillaan.
"...Apu." hän sanoi ja itsekin osoitti purolle, katsoen miestä.
Tästä ei tulisi mitään jos Behg ei saisi itseään kuntoon ja nopeasti paranemaan että pääsisi sedän perään ja tavoittiaisi tätä. Ja jos tämä liskomies ei aikonut lähteä, Behgin ei vieläkään ollen varma mitä toinen halusi hänestä, niin toinen sai sitten auttaa kun kerran Behgin ja sedän leirissä asusteli. Niin.
Viimeksi muokannut Vahti päivämäärä 12 Helmi 2017, 15:11, muokattu yhteensä 1 kerran
Vahti
 

Re: Hylätty ja löydetty | Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Tammi 2017, 12:44

Parhaansa mukaan Sigurd koitti tulkita tyttöä. Ei hän aivan varma ollut, mököttikö toinen yhä hänelle vai oliko muuten vain vaitonainen ja häpeissään omasta tilastaan. Suotta tuo häpesi, näin lohikäärmeen mielestä, vaikka kyllä hän myös ymmärsi toisen tilanteen. Peto joka ei pystynyt huolehtimaan itsestään, oli hyödytön ja kuihtuisi pois. Oli sitten yksineläjä tai laumaeläin. Tiukkoina aikoina lauma ei voinut pitää huolta haavoittuneista, heikoista saatikka vanhoista, jotka eivät omaa korteaan kekoon voineet kantaa. Joten noista hankkiuduttiin eroon.
Lopulta pikkuhukka kuitenkin nosti kätösensä osoittaakseen kohden puroa, jotain sanoen ja siniharjaan katsoen. Ilmeisesti se puronääressä peseytyminen sittenkin houkutteli, mutta tytöstä ei ollut itse sinne siirtymään. Näin Lounatuuli ainakin asian tulkitsi. Joten varmasti nyökäten Sigurd kyykki lähemmäksi, varovaisesti kätensä ojentaen pikkuhukan puoleen. Ja mikäli tyttö vain antoi luvan, nosti Sigurd tuon varovaisesti käsivarsilleen – eritoteen varoen sitä haavoittunutta jalkaa – ja kantoi puron ääreen, josta toinen sai juodakseen ja peseytyäkseen.

"Vesi lienee aika viileää... Mutta sinua se tuskin haittaa?", Lounatuuli puheli, samalla kun toisen puronääreen auttoi nätisti. Ja jahka tyttö puron vierelle oli päässyt, perääntyi mies muutaman askeleen ja jäi taas siihen lähettyville kyykkimään, seurailemaan tilannetta ja sormenpäillään itse puronpintaa testaillen. Siinä samalla miettien, miten voisi kenties toisen rikkinäisen jalan kanssa auttaa. Olihan tyttö sen alkuunsa hoitanut, mutta tuore veri tuoksui yhä liskopedon nenään. Haava piti kai parsia umpeen, mutta olisiko pikkuhukasta sitä tekemään itsekseen? Sigurdhan ei moista osannut! Hän voisi kyllä polttaa haavan umpeen, mutta se oli sitten eri asia, suostuisiko tyttö sellaiseen ja miten moisesta toimenpiteestä edes keskustelisi toisen kanssa, heillä kun yhä oli se kielimuuri välissä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron