Road trip


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2017 9:22

Road trip

Hans Black


Pimeys oli vallannut jo kylmän, talvisen metsän. Oksien siimeksestä vain tähdet ja kuu valaisivat enää metsää ja niidenkin valo oli hämärä ja häilyvä, kevyiden pilviharsojen lipuen taivaalla eteenpäin.
Pimeys ei tosin haitannut velhoa. Ei, pimeys oli mieluisa, pimeyteen saattoi sulautua, se oli suorastaan rauhoittava ajatus. Se, mikä tässä tilanteessa haittasi, oli se pureva pakkanen ja korkeat hanget. Hans ei varsinaisesti välittänyt talvesta, silloin oli mukava vain pysyä sisätiloissa ja kuluttaa aikaansa lämpimässä takan ääressä. Mutta nyt hän oli päättänyt jälleen lähteä pidemmälle matkalle. Osin sen takia, että tarvitsi taukoa hovin sekamelskasta ja riidoista, osin sen takia, että hänellä oli asioita hoidettavana. Paikkoja, joissa vierailla. Sitä paitsi, teki välillä hyvää vain lähteä matkaan. Syystä tai toisesta ne nuoruusvuosien vaellusmatkat olivat alkaneet houkutella velhoa entistä enemmän, Hansin jopa kaivaten sitä yksinäisyyttä mitä matkaaminen saattoi tuoda tullessaan.
Mutta ennen kuin hän lähtisi matkaan, oli hänellä tapaaminen. Metsässä, pimeässä, piilossa toisten katseilta.

Matkaansa velho oli pakannut tavaraa vain olkalaukullisen verran. Ylle oli puettu lämpimästi, kaikkien vaatekerrastojen ollen tylsästi väriltään mustia. Eipä hän värejä tykännytkään käyttää, joten velhoa ei haitannut mustat kaavut ja viitat, kaulaliinasta ja nahkahansikkaista puhumattakaan.
Hans oli saapunut haluamalleen paikalle jo tovi sitten, toivoen että tapaamisen toinen osapuoli saapuisi piakkoin paikalle. Tosin, pahimmillaan hän oli valmistautunut odottamaan jopa päivän tai pari. Kutsu tapaamiselle oli annettu jo etukäteen, mutta eihän hän tiennyt kuinka kauan vihreätukkaisella mielipuolella kesti paikalle tallustaa. Niinpä hän odotti, lähinnä asioita pyöritellen mielessään, vaipuen lähes transsinomaiseen hiljaisuuteen. Katse hupun suojista tuijotti lähes lasittuneena eteensä, velhon ollen kuitenkin koko ajan tietoinen ympäristöstään. Nyt piti vain toivoa, ettei kukaan ylimääräinen häneen törmäisi – joskin taisi tummanpuhuva muukalainen olla sen verran pelottavanepäilyttävä näky, ettei kuka tahansa lähtisi tuota lähestymään huvikseen...



// Moriseni ihanaiseni jos tänne tulisit <: //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Tammi 29, 2017 10:14

Re: Road trip

Chloros

Vapaatahto, mikä se oli? Chloros oli tuijottanut olkasuojuksessaan hehkuvaa tai sykkivää kiveä. Se oli viesti siltä, joka hänen vapaantahtonsa ja vapautensa oli riistänyt. Voimakas ja ärsyttävä maagian käyttäjä, jolle mies ei kyennyt taistelemaan vain nyrkit heiluen. Nyt tuo kutsui taas "lähettilästään". Tämä oli viimeksi tahtonut keijunverta ja no Chloros oli löytänyt keijun. Ison sellaisen suuren aarnikotkan luolta, jonka suojeluvietti tuntui ylitsepääsemättömältä vain mielessä. Toki viherpää oli nauttinut jokaisesti kirkuvasta hetkestään, jonka hän oli saanut tuottaa uhreilleen. Niin hän nautti.
Juuri aterioineena mies haisi verelle ja kuolemalle. Hän oli jo kulkenut paripäivää kohti tapaamispaikkaa ja no välillä vähän piti hidastella, sillä nälkä painoi aina silloin tällöin. Ruuan saaminen vei aikaa ja kärsivällisyyttä, myös sen nauttiminen oli toisenlainen asia, jonka vain hänen hengissä oleva veljensä ymmärsi. Lumessa mies asteli rauhallisesti eteenpäin, kun kylmä viima riuhtoi hänen repaleista viittaansa. Ei miehellä koskaan mitään ehjää ollut päällään ja jos oli ne menivät rikki ajan myötä ja näyttivät samalta kuin hänen päällään olleet vanhat vaatteet.
Sitä paitsi, oli talven suoma pimeys, jossa viherpää kulki. Ihme aikoja tuolla velholla oli, vaikka Chloros ei nyt oikein ymmärtänyt ajan tai päivä rytmin päälle. Hän harvoin nukkui, sillä hän pyrki hankkimaan ihmisparkoja niin paljon kuin kykeni. Ehkä vain huvikseen ja senkin takia, että pääsi tyydyttämään tiettyjä tarpeitaan. Ei ne mitään seksuaalisia olleet. Hyvä jos ihmissyöjällä sellaisia oli. Enemmänkin hän tyydytti kivuntuntemustaan siten, kun kuunteli kiljuntaa ja pelkoa. Eihän mies tuntenut kipua, ei edes tätä kylmän viiman luomaa pistelevää tunnetta.

Määränpäähän saapuessaan hän tunsi hajun, joka no haisi tunkkaiselta, vanhalta, vähän pimeältä ja magialta. Haju ei ollut vanha vaan tuore ja kieli hänelle, että hänen "isäntänsä" oli saapunut paikalle hieman aiemmin kuin hän. Viherpää vei kätensä selkänsä taakse vetäen sieltä pienen pullon, jossa loiskui punainen neste. Askeleet pysähtyivät kohti Blackiä. Hän tuijotti ainoalla näkevällä silmällään toista, joka tuntui olevan lasittunut jonkinlaiseen höpömeedio-asentoon. Kaikkea ne taian omaavat tekivätkin.
"Tuli ja toin sen mitä halusiiit~" ihmissyöjä alkoi lirkuttelemaan ja hänen maskinsa alla paistoi kierohymy. Sellainen, jossa ei ollut tippaakaan inhimmillisyyttä ja ymmärrystä sellaiseen touhuun. "Ihanan punaista nestettä, niin kuin halusit. Tuorettakin vieläpä ja uuu, tämä tuoksuukin~" hän jatkoi ja alkoi sitten astelemaan pienesti hihitellen kohti velhoa.

//RAKAS! Mutta jos ei halua :< Chloros meinaa kuule syödä asioita tääl//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2017 10:48

Re: Road trip

Hans kyllä tiedosti juoksupoikansa saapuneen, mutta ei mitenkään reagoinut tuon läsnäoloon. Tuijotti vain eteensä, odottaen että mokoma viitsisi lähemmäs tulla ja sanasenarkkunsa avata. Joskin, ehkä olisi pitänyt toivoa, että mokoma viherpää pitäisi suunsa vain kiinni, antaisi sen mitä velho halusi ja lähtisi sitten matkoihinsa. Juuri nyt Blackia ei varsinaisesti edes kiinnostanut mielipuolen kanssa keskustelu tai tuon olemassaolo. Hän ei ollut Seth, Seth oli kätketty syvälle mielen sopukoihin rohdoin ja loitsuin. Tällä hetkellä velho oli oma, flegmaattisen tympeä itsensä. Ja se varmasti näkyi päällepäin, miehen ollen jokseenkin hidas ja jäykkäliikkeinen, ei lainkaan niin energinen ja puhelias, mitä Seth. Sethiin verrattuna Hans taisi olla jopa sairaanoloinen, heikompi, vaikkei mikään ollut muuttunut. Seth oli mielentila, ei toinen muoto, kuten esimerkiksi ihmissudella, joka sai uudenlaisia voimia ja ominaisuuksia muotoaan muuttaessa.

Lopulta Chloros suunsa avasi, saaden kaljupään katsahtamaan viimein huppunsa ja kaulaliinansa suojista mielipuolta päin. Yllättävän pirteällä päällä tuo jaksoi olla, sitä veripulloa esitellessä. Hienoa, sitä näytti olevan tarpeeksi ja maagisen säilytysastian vuoksi pysynyt tuoreena ja juoksevana. Se, milloin mokoma keijuun oli törmännyt, oli sitten toinen asia. Olettaen, että tuo nyt todella olikin keijun verta, se selviäisi vain tarkistamalla.
Hitaasti Hans kääntyi kannibaalin puoleen tuon astellessa lähemmäksi, tarkkaillen kulmiensa alta väsyneentympääntyneenä puheliaampaansa.
"Kiitokset lienevät paikallaan", Viimein velho aloitti, kättään kohottaen Cloroksen puoleen, siinä samalla sormiaan napsauttaen, jonka johdosta se veripullo toisen käsistä katosi ja ilmestyi kaljupäisen hyppysiin, "Vai kenties ihmettelyt siitä, että edes kykenit tällaisen tehtävän suorittamaan?", Hans jatkoi, nostaen veripullon näkyville ja sen sisältöä tarkasteli.

"Sait varmaan hupisikin siinä", Tietenkin häntä hieman kiehtoi tietää, miten Chloros tehtävässä oli onnistunut, mutta eihän sitä ääneen myönnetty saatikka suoraa kyselty!
"Vai antoiko joku ystävällinen keijukainen sinulle vertaan, kun olit niin mukava ja kiltisti pyysit?"


// No siis, pakkohan ei ole muuta kuin kuolla D: Mutta Chloros ei nyt syö mitään, Hans ei kutsunu sitä illallistreffeille! Muuten metsässä ois odottanu pöytä kynttilöineen ja kokonainen ihmisenkoipi lautasella //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Tammi 30, 2017 3:19

Re: Road trip

Velho ei vaikuttanut tänään siltä, että keskustelun tapainen lirkuttelu maistuisi. Chloros lopetti oitis, mutta ei sen takia, että hän vain miellyttäisi toista. Enemmänkin hän rupesi tarkkailemaan miestä kuin ihmisen kauneinta sisäelintä, joka vielä pumppasi viimeisiään, aina veren tirskahdellessa sinne tänne, mutta silti se jaksoi vielä pamppailla toisen rinnassa. Black päätti sitten vain typerien voimiensa avulla loihtia hänen kädessään olevan veripullon omiin käsiinsä. Mokoma ei edes jaksanut ottaa omilla askelillaan pullo hänen käsistään. Rauhallisesti ihmissyöjä lähestyi toista ja hänen maskinsa piilotti sen mielipuolisen halveksunnan toista kohtaan. Jos velho ei olisi velho ja vieläpä voimakas sellainen, hän olisi jo riistänyt tuon hengen, maistanut tuon lihaa ja kuunnellut kun mies olisi langennut hänen jaloilleen anoen, anellen ja peläten henkeään. Kun Chloros olisi vain katsellut, rauhassa. Sanellut tuolle kauniita sanoja lohduttamaan loppunsa näkevää. Blackin kuollutta ruumista Chloros olisi käyttänyt pieneen hupiinsa. Hän olisi tehnyt tuosta taidetta. Tehnyt sellaista ihmistaidetta.
Black kiitti tai yritti. Ihmissyöjä vain hymähti siihen ja kuunteli. "Toki", hän totesi rauhallisesti, ehkä hieman maaniseen äänen sävyyn. Hänellä oli ollut pienesti ongelmia sen kanssa, mikä oli ylipäätään keiju ja miltä se no haisi. Hän oli tavannut keijun, joka no kelpuutti hänen kriteerinsä keijusta. "Keijukainen oli oikein yhteistyökykyinen kanssani", ihmissyöjä totesi näin astuen myös nyt noin metrin päähän velhosta. Iristä vaille olevat silmät tuijottivat jotenkin ammottavan tyhjinä velhoa, kun ihmissyöjä pienesti ojentui toista kohti ja kuiski. "Hänen kiljuntansa tuudittavat minut edelleen painajaisten kauneuteen. Hänen ihonsa tuoksui kukille ja verelle, kun sitä pitkin tuo punainen neste valui. Hän värisi käsissäni aina siihen saakka, kun joku typerä aarnikotka päätti tulla väliin", Chloros huokaisi ja suoristi itsensä takaisin seisomaan.

Ihmissyöjä katsoi Blackiä. Hän olisi toki voinut lähteä siitä muualle, kerta velholla ei muutenkaan ollut hänelle mitään "palkkiota". Toisaalta mieleltään tällä hetkellä ihmeellisen vakaalta vaikuttava viherpää odotti jotain. Pientä aukkoa, hän odotti oikeaa hetkeä. Hän oli jo pitkään pitänyt toista kättään reitensä vierellä, kun veripullo oli kadonnut sen sormista. Hän oli toivonut velhon tulevan hakemaan itse pulloa hänen kädestään ja olisi hänen pienelle yllätykselleen ollut käyttöäkin, mutta sen voisi edelleen käyttää. Nimittäin ihmissyöjä oli työntänyt lihansa alle tikarin, mutta kiitos paranemiskyvyn haava ei valunut verta eikä haissut, vaikka osittain tikarista näkyi vielä hieman terää. Chloros oli suunnitellut vetävänsä velhon siinä samassä itseään kohti ja työntänyt kätensä tuon naamaan vain murskatakseen sen ja puukottaakseen sitä samalla ranteessa olevalla tikarilla. Nyt hänen pitäisi vain vetää tikari ulos ja heittää se, mutta se tuntui jotenkin todella pitkältä prosessilta tehdä ja velho varmasti huomaisi.

//En mie halua vielä kuolla D: ILLALLISTREFFIT? Mainitsiko joku sellaiset? Chloros, no ei kyllä välitä sen enempää kynttilöistä tai ihmiskoivesta vaan se nyt aatteli illastaa eka sen velhon :-------D
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 30, 2017 4:05

Re: Road trip

Kuulemma keijukainen oli ollut “oikein” yhteistyökykyinen. Velho saattoi vain kuvitella, mitä sekin nyt tällä hetkellä tarkoitti, mutta jokin kertoi hänelle ettei se ihan niin saumattomasti mennyt. Siinä toista kuunnellessa ja tarkkaillessa, vaikutti Chloros jotenkin… erillaiselta. Jokin tuon ulkomuodossa oli muuttunut, mutta juuri nyt kaljupää ei osannut sitä sanoa. Sethin ja hänen muistinsa eivät toimineet aina ihan saumattomasti yhteen, mutta jotenkin mielipuoli vaikutti nyt erilaiselta. Sitähän ei myöskään ääneen käyty kysymään, vaan jäätiin pähkäilemään itsekseen.
“Aarnikotka…”, Black lähes tuhahti Chloroksen kuiskailuihin, jääden sitäkin pohtimaan hetkeksi. Miksi ihmeessä miksi ihmeessä aarnikotkaa olisi kiinnostanut moiseen asiaan puuttuminen? Tai no, keijuthan tykkäsivät eläimistä ja noihin leimautumisesta, kaiketi nelijalkaisella ja keijulla oli sitten jonkinlainen yhteys. Mutta tuskin hyvää hyvyyttään kotkaverinen apuun oli tullut.

Katse käväisi vielä siinä veripullossa, ennen kuin se kaavun taskuun pistettiin talteen. Sen jälkeen katse kohosi Chlorosin puoleen, joka syystä tai toisesta yhä paikoillaan oli ja odotti. Palkintoa vai seuraavaa tehtävää, sitä sai arvailla, mutta jokin kertoi ettei mielipuoli siinä vain seuran vuoksi seissyt. Hetken kaksikko seisoikin hiljaisuuden vallitessa, toisiaan tuijottaen, ennen kuin Hans suunsa päätti avata.
“Minulla ei ole tarvetta sinun palveluksillesi nyt”, Velho aloitti, “Palkinnoksi tästä voin antaa sinulle vain rahaa, mutta se tuskin kiinnostaa sinua. Tosin, näin tulomatkalla kaksi nuorta matkalaista, jotka olivat syystä tai toisesta kulkemassa syvemmälle metsään - ehkä saat heistä hupia itsellesi, jos nopeasti lähdet jäljittämään”.
“Mitään muuta minulla ei ole sinulle nyt. Aika kiirehtiä matkaan, suosittelen sitä sinullekin”, niiden sanojen myötä luiseva velho viimein liikahti kääntyen sivuttain Chlorokseen ja lähti askeltamaan hangessa eteenpäin. Hitaan varmasti, rauhallisesti. Kyllä hän tiedosti, kuinka vaarallista moiselle hullulle oli selkänsä kääntää, mutta sen sijaan että olisi sokeasti luottanut siihen, ettei mokoma niskaan hyppäisi, piti Hans koko ajan merkillä missä Chloros oli ja mitä teki. Vaikkei hän toista nähnyt, aisti hän silti hullun, tuon auran ja olemuksen. Ja jos se lähestyi yhtään epäilyttävästi häntä, oli Hans valmis iskemään takaisin.



// Joo kuoleminen ei kannata, en suosittele. JA HERRAN JESTAS CHLOROS EI EKOILLA TREFFEILLÄ. Sitä paitsi ei tos velhos oo mitään syötävää ku se saatana ei ees itte syö mitään :DD Luuta ja nahkaa vaan >: //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Tammi 30, 2017 5:13

Re: Road trip

Black ja hän pitivät jonkin tasoisen tuijotus kilpailun, jos sitä kykeni sanomaan tuijotuskilapiluksi, kerta Chlorosista ei enää kyennyt huomioimaan sitä mihin suuntaan hän katsoi, ellei se edellyttänyt pään kääntöä. Hiljaisuuden kuitenkin rikkoi Black. "Aaaah", ihmissyöjän suusta kuului kuin nautinnollinen huokaus velhon sanoihin, joka huomautti nähneensä muutaman saaliin, jonka perään ihmissyöjä voisi vielä juosta, jos olisi nopea. Ihmiset eivät koskaan olleet tarpeeksi nopeita, varsinkin kun Chloros niin tahtoi. Nuo kyllä juoksivat niin erilaisilla tavoilla. Eräskin juoksi vain yhdellä kädellään, kun toinen oli revitty ja jalat murskattu. Sitä ihanuuden määrää, kun viherpää oli vain kävellyt ihmisen vierellä. Odottanut hitaasti, kuiskinut tuolle ja nauranut. No huvit ovat jokaisella omansa.
Ei Blackillä ollut mitään uutta tehtävää hänelle tai no palkkiotakaan Chloros ei odottanut. Hän vain seisoi siinä, odottaen, hiljaisena ja vaanivana. Velhon kääntäessä selkänsä ihmissyöjään Chloros vain antoi silmiensä muuttua viiruiksi, kunnes käännähti muka lähtien. Oli toisella sitten taikaa hihoissaan, silti ei ollut kiellettyä yrittää ja vähän pitää hauskaa, vaikka lopputulos olisikin varmaan sama ja ainoa. Taikuus oli pelkureille. Kun ihmissyöjä oli ottanut muutaman askeleen kauemmaksi hän pyörähti ja katosi paikoiltaan. Ihmissyöjä liikkui äkisti puissa, juosten ja sitten hän vain tarttui ranteeseensa upotetuun tikariin ja veti sen väkipakolla ulos. Verta roiskahti, se tuoksahti kauniisti ilmassa, vaikka sitä olikin vain todella pieni määrä tai no sellainen määrä, mitä ranteen aukaisemisesta tuli. Ihmissyöjän ranne kuitenkin vain muuttui takaisin tavalliseksi, samaan aikaan kun hän heitti tikarin kohti Blackin päätä. Hän ei aikaillut, jos hän velhoa vastaan aikoisi taistella hän tiesi jo osittain mihin tuo no pystyi. Piikkejä maassa, tulta naamaan ja kaikkea muuta mitä mielikuvitus varmasti keksisi tappamaan.

Ihmissyöjä heitti vain lisää huoletta. Kierähti paksun oksan ympäri päätyen sen päälle kyykkyyn tuijottamaan velhoa. "Tset, tset", hän kuiskasi ja kasvon lihaksia saattoi nähdä, kuinka mies hymyili. "Anna minulle pieni maistiainen siitä, miltä luinen kehosi maistuisi", hän sanoi, nauraen perään ja tiputtautui alas, väistäen tietysti sitä mitä oli tulossa. Oli ehkä riski mennä maahan, mutta kyllä ihmissyöjä palaisi melko nopeasti takaisin yllemmäs, jos tilanne näyttäisi vähän liian "reikäiseltä". Tänään hän ei ainakaan ajatellut jäädä maasta nousevien pystien lävistämäksi.
Ihmissyöjä laskeutui maahan taidokkasti, heittäen heti lisää tikareita. "Aaaw, minä kun luulin, että voisit olla seuranani hieman kauemmin", Chloros sanoi kiihtyneessä tilassaan. Mies ryntäsi kohti velhoa, pyrkien lähelle. Tietysti hän piteli tikaria toisessa kädessään, aina lävistämään toisen naaman, jos tarpeeksi lähelle tuli tai jos saisi edes sen upotettua sinne asti. Miltäköhän velhon pääkallon lävistäminen kuulostaisi tai miltäköhän tuo näyttäisi vaikka hänen olkasuojaimenaan.

//NO. CHLOROS SITTEN NAUTTII BLACKIN IMIEN :'--------------------D Eeeeeiii kuulostanut yhtään härskiltä. Chloros haluu velhon pääkallon *3* sillä se leikkis aina kaikkialla ja jois siitä varmaan tuhatta ja eri verilajia xD//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 31, 2017 1:16

Re: Road trip

Olisi se kai pitänyt arvata, ettei tästä tilanteesta voinut vain kävellä pois ongelmitta. Hetken se tosin näytti siltä, molempien kääntyen omiin suuntiinsa, mutta äkkiäkös mielipuoli päätti toisin. Hans huokaisi syvään, nopeasti väistäen sen ensimmäisen tikarin joka kohti oli heitetty, terän ehättäen vain raapaista hupunpintaa rikki. Hetkeksi se huomio kuitenkin herpaantui, tuoreen verentuoksun leijaillen ilmoille. Totta kai se kiihotti vampyyriverisen mieltä, siitä oli muutenkin jo pitkä aika kun Hans viimeksi verta oli juonut. Ja kieltämättä tuo suloisen rautainen tuoksu pisti pään hetkeksi sekaisin, silmien hakien sitä punertavampaa sävyä, ennen kuin Chlorosiin kohdistuivat.
Rauhallisena pysynyt velho tuijotti oksalle kyykkimään pysähtynyttä ihmissyöjää, joka kovin puheliaaksi taas kävi.
"Vakuutan sinulle, että tämä keho on niin kirouksien raiskaama, että kuolisit ruokamyrkytykseen, jos minua purisit", Kulmiaan kohottava velho hymähti, kun Chloros alas hypähti. Eipä siinä kuitenkaan kauaa ehtinyt sijoillaan seistä, kun hullu lisää teräaseita heitteli kohden. Jälleen velho väisti, nopeansulavalla liikkeellä, johon ei ehkä vanhanoloisen kaljupään olisi uskonut edes kykenevän. Valitettavasti, vaikka kehonsa välttyi osumilta, ottivat ne mustat, kaapumaiset vaatteet ja viitta osumaa. Sääli sinällään, riekaleiset vaatteet kun olivat epämukavia.

"Et ole kovin viehättävää seuraa, jos siitä lähdetään", jo toisenlaista sävyä hakeva ääni totesi lähemmäs pyrkivälle hullulle, Hansin vain nopeasti heilauttaen kättään, jonka johdosta voimakas paineaalto pyyhkäisi vasten mielipuolta, heittäen mokoman lumikinoksien kera kauemmas, mikäli tuo ei alta ehtinyt väistää. Ja ennen kuin viherpäälle annettiin edes toista mahdollisuutta, katsahti Hans ylös ja heilautti kättään. Murto-osa sekunnin ajan ei tapahtunut mitään, kunnes valtavat lumimassat suurten puiden oksilta tipahtivat alas kera oksien ja risujen, haudaten alleen kaiken lähitienoilta. Paitsi velhon, joka itselleen oli suojakuvun taikonut siksi pieneksi hetkeksi.
"Vieläkö haluat yrittää?", Ehkä jopa haastaen velho tuhahti. Ei hän olisi jaksanut tätä pelleilyä, eikä hän varsinaisesti halunnut satuttaa Chlorosia – ei sen takia, että tuosta hullusta muka olisi välittänyt, vaan sen takia, että piti mokoman mielellään elossa ja täysikuntoisena vastaisuuden varalle. Eihän tuosta olisi mitään hyötyä enää kuolleena! Sikäli mikäli mokoma nyt oli edes kykenevä kuolemaan...
Mutta, mikäli hullu oli valmis uuteen yritykseen, oli myös velhokin. Tosin, tällä kertaa hän aikoisi turvautua eläinmuotoonsa, enemmän tai vähemmän nätisti pakottaen kannibaalin pysymään maassa kera valtavan kissapeto-olemuksensa.



// :----------------------------DDD MORI NYT! Crim pervoilee mulle jo tarpeeks älä sä tee tätä mulle! Herran jumala, kelaa nyt Chloros vaan matkaa joku kallo kainalos pitkin maita ja mantuja. Ja tylsyyttään puhuu sille kallolle. Hemmetin soppakuppi siitä sitten :'D //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Tammi 31, 2017 10:18

Re: Road trip

No ei hän koskaan ollut kovin viehättävää seuraa kellekkään, ellei omaa itseään laskettu. Sanoja toki voisi sylkeä päin ihmissyöjän naamaan, eikä se tekisi tuolle juurikaan mitään. Hän kykenisi helposti näyttelemään tunteita ja sanelemaan mikä oli mikä, mutta hän ei kyennyt tuottamaan aitoja tunteita. Jos kuitenkin sellaisia halusi löytää ei kukaan niitä suositellut, koska ei ollut sellaisia, jotka suosittelivat. He kaikki vain olivat kuolleet hyvin tuskallisesti. No velhon taikuuden kikat eivät näyttäneet kovinkaan rajua työtä vaativan kuin muutaman laiskan vedon ilmaan ja ihmissyöjä oli jo tuulen mukana paiskattu kauemmaksi. Mies laskeutui alas ja vain ryntäsi kohti, luovuttamatta. Ei hänelle ollut sellaista sanaa kuin luovuttaminen, kesken jättäminen. Toki hän voisi venyttää tätä prosessiä teko syyllä "sotatauko", mutta tänään ei vain tuntunut siltä.
Sitten viherpää jo löysi itsensä lumikasan alta. Lumen mukana oli tullut myös oksia sun muuta puista ja osa oli niistä raapinytkin miehen kehoa, mutta veri nyt jäi lumen alle, kun hän kaivautui ulos kuin aropupu konsonaan. Kädet vetivät kehon ylös lumen alta ja jalat asettuivat alas lumihangen päälle.
Black yllytti häntä ja ihmissyöjä tuntui ärsyyntyvän siitä. Hän halusi vihdoin vain tappaa houkan. Tuo luuli olevansa jotain vain ja ainoastaan, koska tuolla oli jotain häntä mahtavampaa. Mitään sanomatta Chloros vielä yritti ja karjuen, mutta löysi itsensä lopulta Blackin suurten kissamaisen tassun alta. Hän tuijoitti toista silmä kovana ja vain yritti liikuttaa kehoaan, joka oli jumissa toisen painon alla. "Saatanan pelkuri!" hän ärhti ja tuntui hetken siinä pyrkivän paikoillaan pakoon, mutta ei siitä tullut mitään. Sitten ihmissyöjä vain pysähtyi paikoilleen hetkeksi hiljaisuudessa, kunnes vain alkoi hysteerisesti nauramaan. "Juuri kun luulin pystyvänä tappamaan sinut, tekemään sinusta jotain kaunista", hän nauroi.

Olisi ihmissyöjä voinut ehkä vääntää kehoaan asentoihin, jossa tavallinen ihminen olisi menettänyt tajuntansa kivun takia, vain päästäkseen irti toisen otteesta. Hän halveksi toista niin paljon, vihasi ja janosi jonkin tasoista kostoa oman kunniansa nöyryyttämisestä. Ei ihmissyöjä tahtonut tuntea itseään heikoksi, ei kukaan halunnut ja viherpäälle se tuntui olevan elämän ehto. Hänet oli luotu selviytymään, hänet oli luotu tappamaan kaikki mikä kulki, sillä muuta merkitystä hänellä ei ollut elämässä. Mitä hän muka oli jos hän ei tappaisi?
"Voisitko arvon herra, nostaa tassunne kehoni päältä? En pidä siitä, että pidät minua paikoillaan", Chloros sanoi rauhoittuen hysteerisestä naurustaan ja muutaen olemuksensa ehkä vähän näsäviisaan tapaiseksi. Hänellä oli kuitenkin perää siinä, että Blackin olisi parempi päästää hänet, ennen kuin hän tekisi itselleen jotain, jos ei velholle. Vangittuna ihmissyöjä oli pahin, hän ei kestänyt sitä, että hänet vangittiin ja ahdettiin pieneen tilaan. Se jos mikä saisi hänet itsetuhoiseksi. "Toki, jos tassunne tuntuu hyvältä kehoni päältä niin siitä vain. En minä kiellä, mutta en ole vastuussa seurauksista", hän totesi pienellä lennokkaalla tunteella, kun mieliala tuntui muuttuvan jatkuvasti toisen päässä.

//SHHHHHHH..... Pervoileminen on mun toinen nimi, et voi estää :-------D Todellakin, Chloros matkaa mielellään kallo kainalos. Se kyl saattaa jo puhua keräämille kalloilleen ja esitellä niille hienoja asioita joita se ei oo ennen nähnyt "Ai katsos, tässä on tuollainen astia, mihinköhän sitä käytetään?? Hmm hmm, jos menisit katsomaan?" *pudottaa kallon ämpäriin* tollasta se varmaan tekis 0u0//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 05, 2017 3:34

Re: Road trip

Ei hullusta ollut näemmä luovuttamaan, kun johonkin mielensä oli keskittänyt. Ihailtavaa sinällään, mutta juuri nyt Hans ei aikonut jäädä sitä päättäväisyyttä ihailemaan. Kun kannibaali lumesta kömpi ylös ja uudemman kerran hyökkäsi, antoi velho tuon tulla ihan lähelle, ennen kuin tempaisi magiallaan esiin valtavan kissapeto muotonsa ja yksinkertaisesti vain jyräsi Chloroksen alleen, valtavalla tassullaan painaen toisen kylmään hankeen. Siitäpä viherpää ei pitänyt, siinä alla kiemurrellen ja velhoa haukkuen, saaden kissapedon vain murisemaan matalankumisevasti. Sen häntä vispasi edestakaisin vihaisin liikkein, liekehtivien raitojen käyden kohoamaan tumman turkin alta esiin ja kidan hohkaamaan lämpöä ja valoa, kuin ahjo konsanaan.

Velho antoi toisen aikansa siinä allaan naureskella ja kiemurrella, seuraillen toisen hysteeristä olemusta palavilla silmillään, mielenkiinto silmäkulmassa. Hän oli elämänsä aikana törmännyt ties mihin hulluihin, mutta Chloros vei kyllä pisimmän korren. Tuo oli täysin seinähullu, epäluotettava ja brutaali elämänmuoto. Ja Hans ei voinut kuin ihailla ja rakastaa sitä. Kuinka joku osasikaan olla noin kiehtova ja samaan aikaan kenties kuolemaksi.
"Sinä pysyt allani tasan niin kauan, kun minä haluan", Ääni kumisi kuumasta kidasta, kissapedon varaten painoaan entisestään ihmissyöjän päälle, painaen tuota syvemmälle hankeen, "Ja juuri nyt, sinun vapauttamisesi lienee kaikista huonoin idea", velho jatkoi, korviaan luimistaen ja kynsiään hieroen keveänraapivasti vasten toisen rintakehää, varoituksena siitä, että yksikin suurempi liike ja tuon rinnukset olisivat auki.

"Meillä on tässä patti tilanne", peto virnisti, "Et selvästikään aio antaa minun vain kävellä tieheni, enkä edes luottaisi siihen, jos toisia lupailisit sillä verukkeella, että sinut altani päästän. Ei, sinuun ei voi luottaa. Jos et heti hyökkäisi, lähtisit perään ja odottaisit oikeaa hetkeä. Kuin nälkäkuoleman partaalla oleva susi, joka helppoa saalista varjostaisi".
"Ja jos käskisin sinun taas lähteä pois, epäilen, ettet sitä tekisi. Ja mikä sinua estäisi palaamasta perääni, jahka uskoisit tilanteen rauhoittuneen", Velho jatkoi, selvästi vain pitkittäen huvikseen toisen ahdinkoa, "Ei, sekään ei ole vaihtoehto. Joten meille jää tasan yksi vaihtoehto".
"Sinä tulet mukaani. Seuraat kuuliaisesti perässäni ja leikit kiltisti, niin ehkä saat myös matkan varrella palkintoja, joista et osaa edes haaveilla tuolla pienellä älynmäärälläsi", Huvittuneena kissapeto myhäili, "Tottelet minua, ehdoitta ja pääset vapaaksi "palveluksestasi" jahka palaan takaisin kotiin. Siihen asti olet minun, etkä sano vastaan tai edes yritä mitään typerää, tai minä kerta toisensa jälkeen isken sinut maahan, kunnes saan tarpeeksi hullusta olemuksestasi ja päätän päiväsi".

"Onko meillä sopimus? Vai haluatko, että toteutan uhkaukseni heti?", Omahyväisesti velho viimein tiedusteli, antaen viherpäälle nyt sen verran päätösvaltaa omasta elämästään. Tuo joko suostuisi ja Hans päästäisi mokoman altaan pois tai sitten kieltäytyisi ja velho repisi toisen palasiksi sillä sekunnilla – tosin, tuskin Chlorosin tappaminen nyt niin helppoa olisi, vaikka mokoma alakynnessä olikin tällä hetkellä. Noin taistelutahtoinen sielu pistäisi varmasti vastaan, jos henki meinaisi lähteä – ties mistä tuo repisi taas aseita itselleen, jos tarve vaatisi.


// Apua ei :---DD Tuleeko tästäkin vielä joku hirvee pervoilu peli ja joko offissa tai ingamessa tulee semmosta suoraa tai piilopervoilua että huh. JA VOI EI CHLOROS SINÄ TYHMÄ HULLU MIES <3 Perse haluun piirtää Chlorosin nyt. Ehkä piirränkin, jos jaksan piirtopöydän nostaa syliin >8) //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Helmi 05, 2017 6:47

Re: Road trip

Pattitilanne? "Mikä se on? Jos huolit kertoa?" Chloros sanoi ja täysin äkisti vain jähmettyi ja asetti toisen vapaan kätensä päänsä alle katsellen isoa kissa petoa. Toisen selittäessä siitä, kuinka hän varmaan tappaisi velhon heti, jos saisi siihen tilaisuuden. Se oli selvää, totta kuin suuri kallio, jota vasten kykenisi nojaamaan. Ei ihmissyöjää lannistettu ainoastaan tassun alle, joka painoi häntä lumihankeen syvemmälle. Black kävi vaihtoehtojaan siinä ja siina samalla Chloros no lähinnä kuunteli, tai ei kuunnellut. Hän vain katseli ympärilleen ja kuunteli, kuinka lumi hänen allaan suli hiljaa aina velhon sanojen pulpahdellessa ulos tuon suusta. Viherpää siirsi katseensa, jota kylläkään ei voinut huomata tyhjiltä vaikuttavilta silmissä. Velho käsii hänet mukaansa, leikkimään kilttiä ja ehkä siitä seurasi palkintoja, joista hän ei osannut edes haaveilla älymäärällään. "Haaveilla? Älymäärällä?" Chloros toisti vain pienesti kiusaten toista, eikä tietenkään antanut sen enempää vihjeitä siitä ymmärsikö nyt oikeasti asiaa vai ei. Velho selitteli paljon erilaisia ehtoja sekä sanoja, joiden merkitys ei tietenkään ollut painoarvoltaan yhtään painavempi kuin nuo lumihiutaleet, jotka sulivat hänen korviaan vasten. Hän ei kuitenkaan pitänyt siitä, kuinka toinen kuvaili häntä tuon omaksi. Milloin hän oli ollut jonkun omaisuutta? Chloros ei kuitenkaan välittänyt sanoa vastaan, kerta toinen oli päässyt hieman suurempi sanaisemmaksi ja äänekkäämmäksi. Luullen, että tuollainen kuiskiminen ja hänen matkimisensa asioiden sanomisessa muka oli häneen vaikuttavaa.

"Kai meillä on, jos herralle kelpaa minun vaatimaton seurani", hän sanoi kumisevalla äänellään. Pienesti mies vain nauroi asialle, koska no kuoleminen ja sen kohtaaminen tuntui jotenkin todella vähäpätöiseltä miehelle. Häntä voisi silputa niin raajoista kuin hieman yläkropasta ja hän kykenisi vielä korjaamaan itsensä sekunneissa. Hän kykenisi vielä tappamaan tämän typerältä vaikuttavan velhon, jonka kissamainen peto muoto oli vain illuusio hänen silmilleen. Ajatus siitä, kuinka riutunut luuranko hänen päällään piteli häntä paikoillaan sillä laihalla kädellään sai miehen vain huvittumaan asiasta.
Black päästi hänet lopulta, eikä mies hyökännyt. Toki Chloros piti ajatuksesta, että hän saisi hieman katsella mitä toinen puuhasi täällä metsällä ja niin pois päin. Hän myös piti ajatuksesta sillä lailla, miten hän pääsi tutkimaan velhon "normaalia" elämää tai ylipäätään tuon melkein pölyistä olemusta. Hän keräisi tietoa rakkaasta vihollisestaan ja pitäisi tuon lähellään niin kauan, kunnes vain kyllästyisi tähän itse. Sanoi tuo sitten mitä hänen omistamisestaan, piti ihmissyöjä itseään tämän pelin herrana. Hän ei välittänyt fyysisestä voimasta tai toisen magiasta, vaikka sillä oli tietysti pieni heilahdus hänen mielessään. Hänen mielessään hän oli pelien herra ja liikutteli kaikkia niin kuin tahtoi, ilman tilanne tajuaan tai tietoisuuttaan mies vaipuisi vain päättömään hulluuteen, joka aiheuttaisi tuhoa.
Chloros seisoi nyt siinä Blackiä tutkien ja odottaen, että velho tässä teki ensimmäisen liikeen, sillä tuo oli itse halunnut hänet kierrokselleen. Johtakoot sitteen ja iloitkoon mitätäntöntä alaistaan, jonka mielestä Black ei ollut muuta kuin pelkuri mustan kaapunsa alla.

//MUN ROPEVASTUKSET ON NIIN JÄRKEVIÄ. >:I Also pervoileminen tulee sieltä jostain aina sellai vähän lipsahdellen, esim. toi kohta jossa Chloros on Blackin tassun alla ja kuvittelee sen siihen ihmismuotoon.................. (anteeksi.... en voi estää näkemästä jotain tyyliin, että meen potkasee Blackiä peppuun ja se kaatuu mun mieheni päälle ja sit tulee cliseinen scene jossa ne pussaa.... AAAAAAAAAA). Chloros on rakas :* Chloros on elämä ja siitä vaan piirtelemään xD//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 27, 2017 3:43

Re: Road trip

Toisen tyhmäntyperät kysymykset saivat kissapedon vain nyrpistämään kuonoaan, velhon välittämättä edes vastata niihin. Ei hän toista aikonut alkaa tässä ja nyt sivistämään sanojen suhteen – sikäli mikäli toinen oli edes tosissaan kysymystensä kanssa vai leikkikö mokoma vain tyhmää. Kumpikaan ei olisi ollut yllätys Blackille, Chloros tuskin oli mikään järjenjättiläinen saatikka sivistyksen ruumiillistuma, mutta saattoihan toinen olla fiksumpi mitä antoi ymmärtää. Ties kuinka vanha toinen oli, ehkä viherpehko oli elänyt pidempään mitä velho itse.

Mutta, ei toinen ainakaan ääneen saatikka sitten elkein käynyt protestoimaan hänen ehdotustaan vastaan. Tietenkään Hans ei aikonut luottaa täysin hulluun, aivan varmasti tuo odotti vain hetkeä päästä puukottamaan häntä selkään, mutta kuten sanottiin; Pidä ystävät lähellä viholliset vielä lähempänä. Niin kauan kuin velho piti silmällä ihmissyöjää, ei tuo voinut häntä yllättää. Ja se yö jona moinen moukka hänet yllättäisi, olisi se yö, jolloin velho itse omatoimisesti henkensä päättäisi!
Kerta Chloros nyt suostui sopimukseen, päästi kissapeto toisen tassunsa altaan ja perääntyi, siinä samalla muuttaen muotonsa takaisin ihmiseksi. Pistävänterävä, kirkkaanpunainen katse tarkkaili viherpehkoa joka ylös nousi ja yhtälailla häntä tarkkaili. Tovin kaksikko siinä seisoikin, kunnes velho hymähti terävästi ja lähti kävelemään eteenpäin, viittoen mielipuolta seuraamaan.
"Sinuna en yrittäisi uudestaan edes selkään hyökätä", Kaulahuivinsa takaa velho huomautti, toisen ohi kävellessään, "Sinua ei liene siunattu älyn lahjoin, mutta kai sen verran fiksu olet, että ymmärrät ettei se temppu tule toimimaan kerta jo ensimmäisellä kerralla epäonnistui".

"Oletan, ettei haavoistasi ole haittaa sinulle", Velho jatkoi, yhä sen vastavuotaneen veren tuoksun leijaillen tarkkahajuisen nenään, "meillä on pitkä matka edessä, enkä ajatellut yön aikana pysähtyä".



// VOI ÄITI APUA! MORI :DDDDDDDDDDDDDDD EMMÄ KESTÄ. Ai mun posket nyt sattuu, varsinkin kun mä yks yö näin hirveen säädyttömiä unia näistä kahdesta. Mutta niistä ei enempää. CHLOROS ON RAKAS KYLLÄ <3 Asetan Chlorosin mun "toisten suosikki hahmot" hyllylle kaikkien muiden rinnalle. Paitsi eristän sen lasipurkkiin ettei se syö siellä ketään //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ke Maalis 01, 2017 1:13

Re: Road trip

Tuijotuskisaanko tässä nyt oltiin alettu? Chloros ei kuitenkaan sitä ajatellut, hänen mielensä kävi terävänä ympäristöä läpi ja aina palasi tähän tumman pukeisiin velhoon. hän tunsi olevansa levoton, mutta hyvällä tavalla, eikä black ollut sen aiheuttaja, vaikka olisihan hän jollain tapaa tahtonut hieman sen johtuvan velhosta. Ehkä pieni verenhimon nousi oli muuttanut hänestä levottomampaa ja hyvä niin, ainakaan hänen keskittymisensä ei herpaantuisi omalla tavallaan tästä tilanteesta. Black totesi lopulta, ettei olisi hyvä yrittää enää uudestaan mitään tuollaista, mutta siihenkön ihmissyöjä vain nauroi ja heilautti kättään ylhäällä. "Tiedät kyllä, ettei sellainen minulta luonnistu", hän totesi äänessään pientä mielipuolisuutta. "En ole koskaan sanonut, että en ole onnistunut tai hävinnyt. Mikä ikinä mahtaakaan olla häviön todellinen luonne?" hän mietti ääneen ja lähti sitten toisen perässä kulkemaan. Varsinaisia lupauksia viherpää ei tehnyt, sillä ne oltiin tehty aina rikottaviksi. Toisaalta hän ei myöskään ymmärtänyt lupausten vakavuutta tai lujuutta. Hän ei tahtonut ymmärtää.
Nuo tyhjät silmät laskivat katseensa Blackiin, joka kysyi, ettei varmaan haavoista ollut haittaa. Siihen vihersyöjä ei edes tyytynyt vastaamaan. Hän vain hymähti ylimielisen sävyisesti. Hänen kehonsa oli jo hoitanut haavat ja mahdolliset sijoiltaan menot. Hän ei tuntenut kipua eikä hän ymmärtänyt sitä. Hänelle oli jo tullut luonnolliseksi se, että toiset tunsivat kipua hänen puolestaan ja sitä hän myös rakasti.

Hetken aikaa ihmissyöjä käveli toisen perässä, juurikaan edes yrittämättä tulla toisen vierelle. Eikä hän myöskään mennyt toisen edelle, koska hänestä vain oli mukavaa laskea painostava ilmapiiri toisen harteille. Kuinka velho tuntisi olonsa epävarmaksi, varmistaisi kokoajan, ettei hän tekisi mitään yllättäävää. Mitäköhän tapahtuisi, jos hän saisi takuutta käsiinsä? Olisiko hänkin yhtä voimakas kuin nämä velhot taikuuden turvin. "Hmmmmm. Eikö tämä sinun päätön kävelyretkesi oikein ole tylsää?" Chloros huudahti toisen selälle, mutta ei odottanut vastausta tai katseita itsensä puoleen. Pienesti viherpää nauroi ja alkoi hiljaisena supisemaan itsekseen. Mies nosti käsiinsä suuren lintueläimen kallon, joka oli suunnilleen hänen kämmenensä kokoinen, jolle mies myös puhui rauhallisesti. "Katsos, tässä on tämä velho, josta sinulle kerroin, kauhea kääkkä, ei tiedä mitään mistään", mies tahallaan melkein huusi, että Black varmasti ohuilla korvillaan kuulisi.
Hitaasti viherpää puristi linnun kalloa käsissään, kunnes se rusahti rikki ja ropisi pois. Viherpää vilkaisi ympärilleen, kunnes vain katsoi toisen mustaa selkää. Hän ei juurikaan sanonut mitään ääneen, mutta antoi silti ajatustensa kulkea kohti. Telepatia kun oli yksi kyky, mitä hän kykeni tekemään. Ne ovat tulossa. Hän lausahti toiselle tuon pään sisällä, mutta ei sanonut sen enempää. Maskinsa alla hän vain hymyili ja kuunteli metsän huutoja tulokkaista. Mitä ikinä nuo nyt olivatkaan tarkoitti vain hänelle lisää hauskanpitoa.

//OHOHOHOHOHOHO :----------D Mitä säädyttömiä unia sie oikeen näät, hyi hyi Aksu. Shame on you. Eristät sen laasipurkkii :c Sehän tulee sieltä vaikka läpi, koska vangituissa tiloissa se on niin epävakaa, että vois vannoa, et muuttaa viel muotoaan x)//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 18, 2017 4:40

Re: Road trip

"sinähän syvälliseksi rupesit", Vahvan aksenttinsa kera velho hymähti viherpäälle, kun tuo häviön todellista luonnetta kävi pohtimaan. Ei hän sen enempää asiaan viitsinyt kommentoida, tyytyen vain kulkemaan eteenpäin, kuunnellen ja tarkkaillen ihmissyöjää koko ajan, samalla myös palautuen äskeisestä. Yhteenotot saivat aina adrenaliinin virtaamaan ja aistit vireille, eikä Hans voinut sanoa pitävänsä siitä tunteesta. Seesteinen ja flegmaattinen olotila oli hänen mieleensä, silloin ei ainakaan liikaa energiaa kuluttanut.
Eipä hän saanut vastausta tiedusteluihinsa, tyytyen vain siihen terävään hymähdykseen. Kaiketi jos äskeinen olisi viherpäätä haitannut, olisi tuo siitä jo sanonut tai vastaavasti kohtapuoliin vajoamassa hankeen. Tosin, olihan Hans itse rökittänyt toista pahemminkin ja silti tuo oli sen jälkeen jatkanut menoaan kuin karavaani konsanaan, joten viherpää tuskin äskeisestä oli moksiskaan.

Sitten toinen alkoi puhua jollekulle. Vasta siinä vaiheessa velho vilkaisi laiskasti olkansa yli nähdäkseen, kenelle tuo puhuikaan. Eipä se kovin suuri yllätys ollut, että hullu leperteli linnunkallolle, eipä tuolta muuta saattanut odottaakaan. Mutta hyvä se oli varmistaa, ettei viherpäällä yllättäen ollutkin jotain seuraa matkassaan.
Kulmaansa vain kohottaen Black siirsi huomionsa takaisin menosuuntaan, matkan jatkuen hetken, ennen kuin telepaattinen viesti kaikui pääkoppaan, saaden velhon hymähtämään terävästi.
"Tiedän", vastattiin ääneen, joskaan kykenemättä olemaan varma puhuivatko he samasta asiasta. Oli mitä oli, he eivät matkanneet yksin tässä metsässä.
"Joskus on kuitenkin vain parasta sivuuttaa kaikki epäoleellinen ja jatkaa omiaan", Velho jatkoi, "Tulkoon jos ovat tullakseen".

"Chloros, eikö ollutkin?", Yllättäen aihe vaihtui, velhon tiedustellessa toisen nimeä. Hänellä oli kyllä pieni muistikuva siitä, kuinka he olivat esittäytyneet, mutta kun Seth oli silloin ollut puikoissa, ei Hans voinut sanoa muistavansa sata varmasti oikein.


// HYI HÄPEÄN. Apua ei saa tulla lasipurkista läpi! Chloros pysyy siellä nyt vaan nätisti nii saa sitten lihaa ja kaikkee kivaa sinne ittelleen. KATSO MÄ MALTOIN VASTATA TÄNNE ENNEN KUN TRIO PELIIN EKSYIN //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Maalis 18, 2017 5:32

Re: Road trip

Velho oli kovin kuivaa seuraa. Tuosta ei lähtenyt niinkään minkäänlaista asiaa, vaikka kuinka kiskoi. Minne se iloisempi veikko oli kodannut, joka oli selittänyt taiteesta ja kuolemasta kuin viimeistä päivää. Chloros ei ymmärtänyt mielen jakautuneisuutta tai sitä, että joku tosiaan kykeni jakamaan kehonsa jonkun kanssa. Toki hän jutteli päänsä sisällä omalle kuolleelle veljelleen, mutta ei tuo varsinaisesti vastannut kuin halluusionaatioissa. Altan oli jo kauan sitten kadonnut hänen elämästään ja vienyt samalla osan Chloroksen mielestä ja kehosta. Jakanut hänen kanssaan omat tunteensa sekä ajatuksensa, kunnes veljeksistä oli tullut jälleen yksi. Chloroksella oli ainoastaan Livius, mutta tuo ei ollut hänen kanssaan ollut tekemisissä pitkään aikaan. Sinipää oli juossut jossain siellä missä halusi, mutta aina välillä veljekset lähetteleivät toisilleen telepaattisia viestejä kertoen elävänsä, hengittävänsä vielä täällä kylmässä maailmassa, jossa ei ollut sijaa ihmisten syöjille.
Black vastaisi hänen telepaattisiin viesteihinsä siitä, että joku oli heitä jonkin aikaa seuraillut tai tulossa kohti, myönteisesti. Toisaalta ei velho osoittanut sen enempää kiinostunutta näitä mahdollisia tunkelioita vastaan. Miestä ehkä hieman harmitti se, ettei hän saanut toivomaanssa tunnetta toisesta irti, joka teki Chlorosin suhtautumisen vain johonkin turhautumisen ja ärtymisen suuntaan. Ei pelkoa, eikä kiinnostusta. Ei vainoharhaisuutta, eikä varautuneisuutta, ei minkäälaisia tunteita koko maailman kiertoon. Toisaalta ei kyllä viherpäätäkään kiinnostanut, mutta hän oli odottanut jotaikin, mitä tavallinen kansalainen olisi reagoinut. Tämä mies vain hymähti asioihin ja antoi asioiden tulla, miten nuo halusivat. Jotenkin se oli niin kuivaa, että viherpään teki mieli juoda.

"Jaa?" Chloros vastasi toisen sanoihin ja huokaisi vain kumeasti vasten maskiaan. Hetken oli taas hiljaista. Eikö tämä mies tehnyt kierroksillaan mitään mielenkiintoista? Paitsi, että vihasi maailmaa ja oli niin negatiivinen kaikkeen, että miehen teki mieli vain purra mokoman kaula auki. Äkkiä Black tiedusteli hänen nimeään uudestaan. "Mmm... Niin kaikki ovat kutsuneet", hän totesi ja laski katseensa maahan. "Mitä se sinua kiinnostaa? Et kuitenkaan tyydy kutsumaan minua nimellä, johon en välttämättä edes halua reagoida", mies ilmoitti ja nosti katseensa velhoon, kalliasten sitä. Hän hymähti omahyväisesti ja kuunteli sitten ääniä, kunnes mies pysähtyi. Chloros oli jo muutenkin rikki mieleltään, joten tietenkään jotkut hallusionaatiot tai kuvitellut asiat eivät koskaan olleet mahdottomia hänelle, mutta kyllä hän tiesi, milloin jokin asia oli tosi ja mikä ei. Vaikka hän hullun tavalla käyttäytyi, hän osasi myös olla melko normaali jos niin halusi.
Nyt kuitenkin äänet, jotka olivat aikoja sitten kuuluneet heidän takaa, olivat eronneet toisistaan. Hajaantuneet heidän ympärilleen ja väijyivät heitä. Ne saattoivat olla sotilaita, tavallisia ryöväreitä tai sitten vain epäonnisia vihollisia, jotka halusivat tutkia kohdetta. Henkilöitä ratsuineen ja aseineen oli ehkä kymmenen tai enemmän, ei kuitenkaan liikaa. Sitä paitsi Black voisi halutessaan toki nostaa diivamaisesti pikkurillinsä ilmaan ja tappaa kaikki pienellä heilautuksella, varmaankin. Toki se oli kyse siitä, halusiko pessimisti velho edes tehdä mitään oman henkensä eteen vai katseliko sitä, kuinka hyvin viherpää "suojelisi isäntäänsä", jolle oli orjallisesti alistettu.

//WUUUUUUUUUU HYVÄ AKSUUUUUU!!! Mä taas kirjotin niin jotain hienoo, että itketää Q_________Q Chloros älä ole hankala kakka ja käyttäydy kunnolla.//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Monarkki

Viestit: 13927

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Huhti 28, 2017 10:26

Re: Road trip

Mielipuolta oli vaikea tulkita, mutta jotenkin velho aisti toisesta turhautumisen merkkejä. Miksi, sitä Hans ei vielä tiennyt, mutta kaiketi se selviäisi. Tosin, olihan toinen joutunut hankalaan asemaan ja varmasti turhautti olla vain pässinä narun päässä, joten lienikö tämä alistava asema se turhautumisen syy? Kenties, mutta siitä ei lähdetty kyselemään enempää. Sen sijaan Hans kuunteli, kuinka viherpää nimekseen vahvisti Chloroksen, kysellen kuitenkin kovin pessimistisesti mitä se velhoa kiinnosti.
"Tietenkin voisin kutsua sinua miksi ikinä haluankaan", Hans aloitti, "Ja varmasti tulenkin kutsumaan, ainakin tiettyinä aikoina, mutta minulla on tapana kutsua toisia heidän nimillään – yleensä muut vastaavat paremmin, jos niin teen. Tosin, sinä taidat olla poikkeus kaikessa, lienetkö edes kuunteleva minua juuri nyt", velho selitteli yllättävänkin puheliaana, mikä ei ollut hänen tapaistaan, ei ainakaan ihmisten ilmoilla. Mutta Chloros nyt ei ollutkaan ihminen...

Yllättäen Chloros kuitenkin pysähtyi, velhon jatkaen matkaansa parin askeleen verran, ennen kuin yhtälailla pysähtyi ja käännähti katsomaan uutta "ystäväänsä". Hän ei sanonut mitään, kohotti vain laiskasti kulmiaan ja vilkaisi ympärilleen, ennen kuin katse kohdistui jälleen viherpäähän.
"Kuinka monelle uskot pärjääväsi?", Yllättäen velho kysyi haastavasti, virnuillen kaulaliinansa suojista. Totta kai häntä kiinnosti Chlorosin kaltaisen uniikin hullun kapasiteetin rajat! Tähän asti hän oli saanut todistaa toisen voimia vain itseään vastaan, mutta nyt kun olisi tarjolla muita haastajia... Eihän hän voinut jättää kaikkea Chlorosille, jos mokomat seuraajat nyt päättivätkin hyökätä, totta kai hän auttaisi jos tarve vaatisi. Mutta jokin kertoi Hansille, ettei mielipuoli kenties tarvinnutkaan apua mokomien kanssa...


// TEIN SEN TAAAS!! Ei saa itkee <3 Tai saapas, rope feels is gud. Hankala kakka :DDD Eli ummetus. Noninyt. Nyt perkele taas ei, mä jo tarpeeks kirjottelen Kakkajuttuja offgamessa Crimin peleissä ei mun pidä kakkajuttuja levitellä muualle //
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia