Ja kaukana itki taivas

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja Ikane » 17 Touko 2017, 20:18

//Tänne suunta, JTP ja Andelethar! :3 toi sarvekas päätti alottaa aarialla//

Elëniel

Hiljaisen metsän läpi kulki hopeisten kavioiden kumea ääni, niiden takoessa sen pohjaa ja kuljettaessa pitkäjouhista eteenpäin. Hän tunsi jokaisen puun ja kasvin tässä metsässä. Paikoin erittäin sankan metsän läpi siivilöityi vain pienesti auringon kajoa sen synkkyteen - juuri tarpeeksi että mikä eläin paikalla olikin, huomasi yksisarvisen kiiltävän karvan ja silkkiset jouhet vilahtavan ohitse ennenkuin se hävisi taas matkalleen. Kuin uni, yhtä nopeasti alkanut ja lähtenyt.
Elëniel rakasti luontoa. Se oli hänelle kaikki kaikessa, ja esimerkiksi aamu-usvaisen pellon poikki kiitäminen on jopa hänen mittapuullaan kutsuttavissa hauskanpidoksi. Tai ainakin sen sorttiseksi. Joka tapauksessa, nyt hänellä ei ollut kiire mihinkään. Hän vain nautti tästä päivästä - tosin ei hän sitä päivää erityisenä pitänyt, niin monen monta päivää oli hänellä jo takanapäin ja tulossa.

Elëniel hidasti vauhtiaan, ravaten hetken juomaan pienen lammen äärelle. Pitkät jouhet väkisinkin kastuivat. Siinä juodessaan lensi muutama lintu hänen selälleen, kuiskuttelemaan ja kertomaan kuulemistaan ja näkemistään asioista ja hahmoista. Tamma kiitti niitä hiljaa haltiakielellä ja suuntasi lintujen johdattamaan suuntaan. Joku mielenkiintoinen oli kuulemma lähellä, ja sen hevonen aisti. Yksisarvinen katsoi huvikseen että hieman kujeilisi, pysyisi piilossa ja laulelisi hiljaa vanhaa haltioiden tuutulaulua. Ehkäpä kulkija kuuntelee?
Ikane
 

Re: Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja JTP » 19 Touko 2017, 23:57

Andelethar

Enkeli liiteli Quinn Metsän yllä, katsellen puiden latvuston seassa liikkuvaa elämää, kuunnellen tuulen tuomia ääniä ja nauttien metsän raikkaasta tuoksusta. Hetken aikaa siinä liideltyään ja lennettyään, aurinko alkoi paahtamaan vain ohueen arkivaatetukseen pukeutuneen enkelin selkää ja suorastaan pakotti siivekkään laskeutumaan puiden sekaan. Suurien havupuiden alla oli mukavan varjoisaa ja enkelin paljaat jalanpohjat painuivat pehmoiseen sammaleeseen oikein mukavasti. Siivet löivät laiskasti vielä pari kertaa selkää vasten, kunnes kävivät painautumaan sitä myöten ja asettuivat aloilleen. Enkeli seurasi ympärillään liikkuvien metsäneläinten toimia, katsoi kuinka kauempana kauris mietti oliko tulokas uhka vai ystävä. Enkelillä oli usein melko hyvä suhde eläimiin ja nuo tulivatkin usein hänen luokseen, aistien hänen ystävällisyytensä ja rauhallisuutensa, eikä Anay sen kummemmin edes tiennyt johtuiko tämä yksinkertaisesti vain hänen olemuksestaan, vai oliko se osa hänen olemistaan enkeli.

Hetken enkeli siinä käveli ja kaurista sivusilmällään seurasi, toivoen että tuo uskaltautuisi lähemmäs, ehkä jopa kosketusetäisyydelle. Siivekäs nautti metsän tuulten laulusta, sen lehtipuihin hiljalleen aukeavista silmuista, eläinten hiljaisesta elosta ja metsän yleisestä tunnelmasta. Siinä kuitenkin tuulen laulun hieman voimistuvan ja selkiytyvän, enkeli tajusi, että tällä laululla oli jopa sävel ja sanat. Aivan erilainen laulu, kuin nuo, joita tuulet usein kantoivat. Mielenkiinto kauriista pois siirtyen, enkeli alkoi kulkemaan kohti sitä suuntaa, josta laulun uskoi tulevan -vaikka olihan se myönnettävä, että metsässä oli helppo äänen lähteestä erehtyä. Mitä lähemmäs laulunlähdettä siivekäs pääsi, sitä varmempi tuo oli että sanat olivat haltiakieltä ja sävelmäkin oli kaukaisesti tuttu. Anaysta tuntui, kuin hän olisi kuullut sen monia vuosia sitten.

Haluamatta keskeyttää tätä laulua, enkeli hyräili aluksi sävelmän mukaan, kokeillen sen tavuja ja lopulta jopa sanoja suuhunsa, muistellen kuinka ne menivätkään. Lopulta Andelethar alkoi muistaa sanoista enemmän ja enemmän ja pian hän lauloikin toisen mukana, muttei ollut vielä löytänyt sen lähdettä. Kepein, oikein hyppelehtivin askelin enkeli yritti sitä tavoittaa, vauhti kiihtyen jonkinlaiseen kepeään juoksuun, jota myös pari siivenlyöntiä sillointällöin vauhditti.

//JTP tunnisti tunen ja tuli paikalle, enkeli yhtyy kuoroon! ps. voit sanoo Jukkis vaan jos on helpomi ^3^ //
JTP
 

Re: Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja Ikane » 19 Kesä 2017, 18:01

Valkea harjas heilahti puuston lomassa, sävel oli tarttunut kulkijaan. Laulun kulku oli iloinen ja kepeä - ja samalla hyvin unenomainen. Sarvekas piti huolen että matka pysyi aluksi sopivan etäänä kaksikon välillä, mutta päästi sen lyhenemään koko ajan hieman kerrassaan. Sävelten ja sanojen liukuessa tuuleen ja laulun kertoman tarinan edetessä oli yksisarvinen jo lähes näyttäytynyt tälle vieraalle. Oli siivekäskin keveyteen mukaan laskenut itsensä, sillä toisen jalat tuntuivat kepeästi lennähtelevän maan yllä. Vaikka Elëniel ei kulkijaa paremmin tuntenut tai nähnyt, luonto kertoi hänelle yhtä sun toista tästä.

Tuuli jatkoi laulua, vaikka hevonen hetkeksi lakkasikin livertämästä. Sen sijaan hän päätti esittää matkaajalle jotain uutta, valkean karvansa välkähtäen sillointällöin ja kavioiden lähes äänettömien askeleiden rauhoittaen vauhtiaan. Aluksi hän vain kutsui toista tykönsä, huhuillen kulkijaa haltiakielellä. "Puhdas kuin untuva talven, lempeämpi lehdon kevättä. Oi kulkija! Oi äiti maa! Punottu puu hengessäsi." Sanat soljuivat kepeästi. "Mistä tulevat tuulesi, minne kääntyvät kyyneleesi?" Sarvekas odotti hetken, hidastaen vauhtiaan, saaden kaksikon matkaa pysähtymään. Lorunlasku oli varsin hauskaa. Hän hörähti matalalla äänellä ja heitti hieman harjaansa, seisoen vielä sen verran syrjässä, ettei täysin erottunut.

//Noniin back to businezzz//
Ikane
 

Re: Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja JTP » 07 Loka 2017, 22:48

Enkeli oli tyystin uponnut sävelmän ja sanojen vietäväksi, kunnes pikkuhiljaa tajusi kuulevansa myös jotain muuta, huhuilua, runoilua. Enkelin liike rauhoittui, askeleet kävivät vain hiljaa toistensa eteen tuon kuunnellessa vielä tuntemattomaksi jääneen runoilua. Andelethar pystyi näkemään puiden lomassa silloin tällöin vilahduksen valkeasta, joka - vaikka talvi olikin tekemässä tuloaan - oli metsässä melko eriävä väri. Tämä ei kuitenkaan liikkunut, joten myöskin enkelin matkan teko pysähtyi siihen hänen alkaessa vastata toiselle: "Taivaasta alkanut on taival ja taivaaseen joskus takaisin toivon, vaan ken on hän, joka vanhaa laulua laulaa." Enkeli vastasi miltei hyräilevällä äänellä ja hymynkare huulillaan astui askeleen eteenpäin, kuin testatakseen miten tuohon reagoitaisiin. Enkelin mielentila oli rauhallinen, kuten metsä hänen ympärillään ja vanha tuutulaulu yhä mielessään ja sitä hiljaa hyräillen Andelethar alkoi ottamaan yhä useamman askeleen kohti puiden katveeseen jäävää kohti.
"Pahaa tahdo en, kuljen metsää rakastaen ja laulun tuon tunnen sen, sinun hyvyyteen uskoen." Enkeli jatkoi toisen aloittamaa runoilua, vakuuttaekseen ettei aikonut tehdä toiselle mitään pahaa. Hän vain tahtoi tietää, kuka toinen oli, mitä teki näillä mailla.
JTP
 

Re: Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja Ikane » 29 Loka 2017, 11:44

Elëniel koki itsensä oikein huvittuneeksi, toinen oli varsin sulopuheinen ja lähti innolla mukaan runonlausuun. Kulkijan lähestyessä päätti Elënielkin näyttäytyä, ravaten hidasta mutta koottua ravia metsän lomasta aukeammalle alueelle kulkijan eteen kuitenkin hyvän matkan päähän. Pysähtyen pää korkealla hän lausui yhä haltiakielellä, kuten tavallista: "Metsän rakkaus on rakkauttani ja puut sen ovat lapsiani. Kiitän askeltasi lempeää, kevyttä, metsä matkaasi suojelkoot." Elëniel naurahti, heitti hieman päätään huvittuneena. Hän jatkoi hivenen normaalimmalta kuulostaen: " Olen metsän paimen, ja samalla metsän lapsi itsekin - Elëniel. Tule, kulkija taivaitten! Puut halajavat seuraasi. Kuljetko kanssani?" Yksisarvinen oli rauhaisan oloinen, odottaen josko toinen suostuisi kulkemaan hänen kanssaan.
Hän pystyi olemaan luontevammin enkelten seurassa, vaikka heitä hän näki kerran vuosisadassa, jos silloinkaan. Todellakin, harvinainen tapaus. "Kaltaisiasi harvemmin täällä näen," hevonen jatkoi
Ikane
 

Re: Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja JTP » 01 Helmi 2018, 22:42

Enkeli ei ollut täysin varma, mitä hän oli odottanut toisesta, mutta kun salamyhkäinen runoilija astui esiin puiden suojasta, täytyi siivekkään myöntää, ettei ainakaan tuota; vaaleaan, kiiltävään karvaan sonnustautunutta ja neljällä kaviolla kulkevaa yksisarvista. Mutta todentotta, yksisarvinen tuo oli ja yhtäkkiä Andelethar tunsi olonsa hyvin iloiseksi. Kun Elënieliksi esittäytynyt yksisarvinen pyysi enkeliä kulkemaan kanssaan, siivekäs niiasi nyökäten ja liittyi sulavin askelin toisen tahtiin. Missään vaiheessa ei ollut siivekkään katse irrottautunut toisesta, niin kaunis näky yksisarvinen enkelin mielestä oli. Se muistutti häntä jollain tavalla siitä pyhyydestä ja puhtaudesta, jota Andelethar kutsui kodikseen ja kun yksisarvinen sanoi, että enkeleitä harvemmin näki, oli Anayn naurahdettava kepeästi. "Samaa voin sanoa teistä. Kaikki nämä vuodet, jotka ovat ohitseni maan päällä kulkeneet, kaikki muistot ja tilanteet, eivät ole kantaneet yksisarvista luokseni kuin harvoin." Runoilu oli jäänyt unholaan ja vain väkisin Anay irroitti katseensa toisesta, ihan kohteliaisuuden nimissä ja noh, jotta ei kompastuisi metsän epätasaisella pinnalla.
"Minne matkasi mahtaa viedä?" Siivellinen kysyi, pohtien oliko toisella kenties tarkka päämäärä, suunta tai määränpää.
JTP
 

Re: Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja Ikane » 04 Heinä 2018, 00:08

Elëniel oli hyvin ilahtunut saadessaan matkaseuraa. Enkelikin vaikutti varsin mielissään olevan, ja kertoilikin, kuinka harvoin sarvipäitä täällä näkyi. Elëniel tiesi varsin hyvin mistä moinen johtui - mutta suotta vajota sellaisiin synkkyyksiin näin kauniina päivänä. Kulkija vielä kysyi, oliko hänen matka jonnekin. Tälläiselle seuralle jutustelu oli kyllä yksisarvisen mieleen, he olivat jotenkin... paremmin ymmärryksessä, kuin valtaosa.
"Kuljen metsässä kuunnellen vain lasteni ääniä. Täällä puut ovat iloisia," hän kertoi, katsahtaen rennosti ympärilleen, askeltaen samalla rauhassa eteenpäin. "Mutta myönnettäkööt, että tällä kertaa minulla on todellinenkin syy matkalleni - jokin on saanut luonnon huolestumaan tuolla etelämpänä. Ne ovat epävarmoja, peloissaan, ja minun tulee käydä varmistamassa ettei heihin satu. Jos luonto kääntyy pelon ja epävarmuuden puoleen... Ei täällä ole kenenkään hyvä liikkua."

Elëniel oli vakavoitunut kertoessaan matkansa syytä, mutta hymähti sitten pehmeästi. "Pois huoli ja murhe. Joskus puut säikkyvät oudonnäköistä kulkijaa, varsinkin nuoret taimikot. Herkästi hätääntyvät linnut eivät auta asiaa." Viimeinen kommentti oli sanottu huvittuneeseen äänensävyyn. "Voih, kuinka monta kertaa ne pikkulinnut ovatkaan saaneet ympäristönsä sekaisin..." Heleä naurahdus kuului yksisarvisen suunnalta.
"En tunne vielä nimeäsi, enkeli taivaitten," tamma sanoi viekäs ilme yllään. Tuuli alkoi kieputtaa ympäröiviä oksia enemmän, ja parvi lintuja lensi korkealla kaksikon pään ja puiden yllä kovaa vauhtia poispäin sieltä, minne kaksikon kulku oli suunnattu. Oli hiljaista, ja Elënielistä näki, että sen silmät pyyhkivät metsämaisemaa tarkemmin, kuin äsken. Oliko jokin sittenkin hullusti?

//Alriiight siellä mennään! x)
Ikane
 

Re: Ja kaukana itki taivas

ViestiKirjoittaja JTP » 18 Joulu 2018, 01:53

Sarvipää myönsi matkallaan olevan tarkoitus ja se liittyi jotenkin metsän etelämpään päähän.
"Saanen liittyä seuraanne? Rauha ja tyytyväisyys ovat minunkin motiivejani ja mikäli luonnolla tuolla etelässä on jokin pielessä, en ole mistään niin iloinen kuin sen auttamisesta." Andelethar sanoi, osittain huolissaan ja jatkoi toisen kanssa matkaamista. Toisen kommentti pikkulintojen sekaantumisesta asiaan sai enkelin suupielet kuitenkin taittumaan rauhalliseen hymynkareeseen. Ehkä hän oli vielä liian nuori suojelusenkeli, suojattiaan vailla ja liian innokas menemään kohti kaikkia, jotka olivat pientäkään pelastusta vailla. Pian kuitenkin, lintujen kaartaessa kaksikon yltä kohti pohjoista, kauemmas heidän suuntaamasta kohteesta, Anay pystyi aistimaan toisen jännittyneisyyden. Silti, sarvekkaan kysymys enkelin nimestä sai Anayn siirtymään kauemmas epäilystä ja keskittymään enemmän nykyhetkeen.

"Nimeni on Andelethar ja sen nimen taivas minulle antoi. Kuljen myös nimityksellä Anay, joka käy paremmin ihmisten suuhun, varsinkin kun he puhuvat niin, että tahtovat taruolennoille pahaa." Enkeli sanoi ja puisteli päätään pelkästä ajatuksesta, että ihmiset olivat niin taruolentoja vastaan. Vaikka enkeli toivoi toisin, joskus oli vaun turvallisempi käyttää yksinkertaista nimeä ja postua paikalta, ilman että herättäisi liikaa huomiota. "Anay käy myös lyhyempänä ja helpompana nimityksenä ystävilleni, jotka eivät ole taivaan nimityksiin tottuneet." Anay lisäsi, suoden pienen hymynkareen toiselle. Vaikka enkel oli tavannut yksisarvisen vasta, oli tuo herättänyt hänessä enemmän luottamksen tunnetta, kuin monet olivat monien vuosien aikana.


//damn. sori oikeesti kesto, ei ollut tarkotukseni, mutta se vain tapahtui... >___< //
JTP
 


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron