Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2018, 01:50

Jälleen kerran, matka jatkui. Alkuunsa kaksikko ei vaihtanut sanoja, keskittyen vain nopeasti etenemään hangessa mahdollisimman kauas "enkeleistä". Olivatko he sitten olleet enkeleitä, Theodluin ei ollut siitä vielä täysin varma. Ei hän tiennyt, mitä ajatella, päässä pyöri niin monta kysymystä, että alkoi ahdistamaan. Sattui, rintaa puristi ja pala nousi kurkkuun, pikkuhaukan kyeten juuri ja juuri hillitsemään itsensä, ettei olisi alkanut itkemään. Ei hän halunnut itkeä, vaikka monta syytä sille ehkä olisi ollut. Ei ainakaan näin Aaronin seurassa. Eniten pikkuhaukkaa alkoi häiritsemään se, että hänen äitiään oli väitetty langenneeksi. Ei se niin ollut mennyt, äidin tarinoiden mukaan. Hän oli luopunut siivistään, vapaaehtoisesti, ei niitä oltu riistetty häneltä syntien tai muun syyn takia! Mutta, oliko äiti sitten valehdellut? Vai oliko langenneen määritelmä täysin erilainen? Ja oliko hän, sittenkin, nephilim? Ei Theo halunnut niin uskoa, tosin ei hän varsinaisesti koskaan ollut miettinyt, mikä oli! Hän oli puoliverinen ja se määritelmä oli riittänyt enkelinpennulle.
Mieli teki kovasti keskustella aiheesta ja teorisoida, avautua jopa, mutta jostain syystä Theodluin ei halunnut siitä puhua Aaronin kanssa. Ei ainakaan nyt, ehkä sitten kun alkujärkytys olisi haihtunut, voisi kisällin kanssa keskustelua harkita.

Päivä eteni siinä kävellessä, tunnin vaihtuen toiseen, lopulta auringonkin päättäen, että oli aika alkaa laskeutua pikkuhiljaa. Sinä aikana he ehtivät kävellä pidemmänkin matkan kohden määränpäätä, Aaronin näyttäen jälleen tietä. Pikkuhaukka oli omassa hiljaisuudessaan kiitollinen siitä, ettei puusepänpoika lähtenyt enkeleistä puhumaan hänelle, saatikka sitten äskeisestä jäänyt vellomaan. Varmasti kisällinkin ajatukset olivat sekaisin tapahtuneiden myötä, joten parempi vain, että molemmat omissa ajatuksissaan koittivat niitä selvitellä näin alkuunsa.
Lopulta he lähestyivät metsäaukeaa, Aaronin vilkaisten pikkuhaukan puoleen hymyillen. Theo kohotti kulmiaan pienesti, odottaen jonkinlaista kommenttia, mutta sen sijaan kisälli lähti risuja ja muita matkaansa poimimaan. Hetken enkelinpentu katsoi sinisilmäistä kysyvästi, kunnes äkkäsi jutun juonen ja lähti tekemään samoin. Kohta oltaisiin perillä ilmeisesti, joten nuotioon kannatti kerätä polttopuuta jo valmiiksi. Metsäaukea, jolle he saapuivat, oli pieni ja kukkulainen. Heidän matkansa vei ilmeisesti ylös mäelle, Aaronin lopulta huomautellenkin viimeisen ylhäälle pääsevän olevan maahisen penikka. Pikkuhaukka naurahti, lähtien askeleitaan vauhdittamaan siinä missä Aaronkin, enkelinpennun kuitenkaan intoutumatta juoksemaan asti. Johan hänellä paikat olivat kipeät aikaisemmasta löylytyksestä.

Niinpä puoliverinen saapui Aaronin jäljessä kukkulan huipulle, katsellen kuinka kisälli kantamuksensa maahan heitti ja lopulta lässähtäen itsekin hankeen. Theo puolestaan laski oksat sylistään maahan, jääden katselemaan Aaronia, joka ilmoitti heidän pystyttävän leirin tähän ja sitten odottavan.
"Kauan luulet meidän joutuvan odottamaan?", Theodluin kysyi hymähtäen, samalla kun lähti lunta tamppaamaan raivaamaan pois kukkulan laelta, jotta voisi kasata heille nuotion leiriytymistä varten.
"Oletko varma, että Lounatuuli tulee tänne?", Oli seuraava kysymys kisällille, pikkuhaukan vilkaisten tuon puoleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 17 Helmi 2018, 18:45

Kylmä ei tuntunut enää missään, paitsi ehkä lievästi jalkaterissä, pehmeän lumen tuntuessa jopa mukavalta patjalta vasten rasittunutta selkää ja viilentäen mukavasti paksujen vaatteiden lävitse. Toiseksi rinteen juoksu -kilpailussa -jonka Aaron oli julistanut- tullut Theo kävikin raivaamaan tietä tulevalle nuotiolle, kysellen kuinka kauan he joutuisivat odottamaan ja oliko kisälli edes varma, että lohikäärme oli tulossa. Kisälli katseli takaisin Theohon pienen hetken sanatta, lähinnä nähdäkseen paremmin tuon olotilan, ennen kuin nousi istahtamaan ja haisteli ilmaa.
"Melko varma... Kuinkako kauan? En ole varma." Aaron lopulta vastasi, vilkaisten sitten nätti poikaan olkansa ylitse.
"Minulla on suunnitelma, mutta ensin... Näännyn nälkään." He eivät olleet syöneet sitten aamiaisen, joka oli ollut vain yksi pahainen makkara, joten ei ollut ihme jos vatsa kurnikin nyt itse kullakin. Niinpä haltiapoika nousikin jaloilleen, taputellen lumia pois päältään ennen kun astui auttamaan nuotion kokoamisessa.

Theon tulentekovälineet osoittautuivat hyödylliseksi. Taskarilta kävi surkuhupaisasti ilmi, ettei tuo syöksynytkään tulta ja mikäli se olisi ollut kisällistä lopulta riippunut, olisi hän joutunut käyttämään taikahelyään palaamaan takaisin hakemaan omia tulentekovälineitä. Maagin kuitenkin häntä tässä asiassa fiksumpana oli pelastanut päivän tältä reissulta ja kolmikko pääsikin lämmittämään loppuja makkaroita tikkujen päässä ja nauttimaan muusta tuomastaan.
Tuli rätisi ja lämmitti hiljalti viilenevää ilmaa ja loi tunnelmaa lämpimällä valollaan alati pimenevään alkuiltaan. Aaron istui reppunsa päällä ja vuoli suuresta juustoympyrästään palasta Taskarille, joka kärsivällisenä kurnutti hänen vierellään ja tyytyväisenä otti jälkiruokansa vastaan, sen melkein hotkien.
"Älä tukehdu..." Kisälli katsoi moittivana lemmikkiinsä, joka käyttäytyi kun ei olisi ennen ruokaa saanutkaan, ja vuoli sitten astetta suuremman palasen puukkonsa päälle, ojennuttaen sen Theolle.
"Siinä on pippuria ja haudutettua basilikaa" Aaron mainosti juustoaan, ikään kuin oli sitä myymässä ja tarjoili maistiaista.

Jahka palanen oli joko otettu vastaan tai torjuttu, asetti haltiapoika melkein sylin suuruisen juustoympyränsä sivummalle ja otti esiin hopeisen huilunsa, minkä oli isoisältään aikoinaan perinyt ja jolla oli hovissakin kertaalleen soittanut.
"Jahka Lounatuuli kuulee soittoni, hän tunnistaa sen minuksi ja liitää paikalle." Aaron kävi paljastamaan suunnitelmansa, jonka päätti pistää toteen kerta vanhaa ystävää ei ollut vielä näkynyt eikä kuulunut.
"Tämä on... No, sillä on monta nimeä, mutta minä kutsun sitä Lounatuulen lauluksi." Puusepänpoika aikaili, tuntien ehkä hipauksen sitä esiintyymisen ujostusta, vaikka yleisönä olikin vain Theo ja lisko. Sen kuitenkin nieltyään, toi haltiapoika hopeisen huilun huulilleen ja puhalsi siihen rauhallisen, pitkällä vedolla, aloittaen kauniin rauhallisen soinnun joka kävi kuuluvammaksi haltiapojan oman itsevarmuuden vain noustessa, melodian kumminkin pysyessä lähestulkoon tasapaksuisena ja hillittynä, toisin kuin mitä tanssimusiikkina saatettiin soittaa.

Ei haitannut vaikka heidät joku muu kuulisi, he pääsisivät karkuun helpolla. Ei haittaisi jos he vetäisivät puoleen metsän eläimiä, ei noista harmia olisi. Kisälli antautui soitolleen, yksi harvoista asioista joita hän osasi keskivertoa paremmin, jolla hän oli kasvaessaan käsitellyt tunteitaan kun muut keinot oltiin käytetty, soinnun jatkuessa pitkitettynä, Aaronin löytäessä keinon soittaa pidempää versiota joka kietoutui yksi yhteen nuotiotulen tuoman tunnelman kanssa, talven pimeyden nostaen kontrassin huippuunsa.
Kumminkaan... Lohikäärmettä ei näkynyt... Eikä kuulunut...
Epä kyllä onneksi ketään muutakaan.

Keskittynyt katse omaan sormityöhön keskeytyi vain väliaikaisesti yläilmoihin, että jopa vaivihkaa ripakinttuiseen nätti poikaan, nähdäkseen mahdollisen palautteen tuon kasvoilta, joka korvasi joka kerta sen pettymyksen kun taivaalla ei näkynytkään serpentiiniä. Lopulta, tavallista pidemmän yhden huilun esitys päättyi, Aaronin laski huilunsa, katsoen nyt paremmin horisonttiin.
"Ehkä... Hän on matkalla?"
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Helmi 2018, 19:56

Puusepänpoika oli yhä melko varma siitä, että ystävänsä tänne saapuisi. Mutta koska tuo paikalle tupsahtaisi, se oli sitten kysymysmerkki itse Aaronillekin. Theodluin hymähti pienesti, nuotiota lähtien kasailemaan, samalla kun Aaron ilmoitti heidän suunnitelmistaan, mihin pikkuhaukalla ei ollut mitään vastaansanomista. Johan tässä oli patikoitu pitkä päivä, ilman sen suurempaa ateriaa, joten jahka nuotio saatiin syttymään, oli aika ruokailla.
Siinä se aika kulukin mukavasti, päivän alkaen pikkuhiljaa hämärtyä. Nuotiota ruokittiin jatkuvasti uusilla risuilla ja kalikoilla, tulen lämmittäen pientä kukkulaa, jolle he leirinsä olivat pystyttäneet. Totta kai tuli tulisi varmasti houkuttelemaan jonkinlaisia metsänasukkeja puoleensa, mutta sentään he näkisivät ajoissa, jos jokin vaarallinen kukkulalle koitti kiivetä. Jo alkuhämärässä Theo huomasi haukankatseellaan hiisien pyörivät metsän pimennossa, uteliaisuuttaan, mutta ei Pikkuhaukka maininnut niistä mitään Aaronille. Eivät ne muutenkaan uskaltaisi lähelle, kun heillä oli tulta.

Ruokailun päätteeksi kisälli oli kaivanut repustaan juustopyörän, josta paloja jakoi niin Taskarille, kuin enkelinpennulle. Theodluin katseli hymyillen, kuinka pikkulisko omansa ahmi kuin ei ruokaa koskaan olisi saanutkaan, samalla kun puoliverinen itse otti Aaronin tarjoaman palan vastaan kiittäen nyökkäyksellä.
"En olisi uskonut, että kokonaisen juustopyörän mukanasi raahasit...", Enkelinpuolikas huomautteli virnistäen, "Tosin olen kuullut sinun pitävän juustoista, joten oliko se sitten yllätys".

Lopulta kisälli paljasti suunnitelmansa, uskoen lohikäärmeystävänsä saapuvan, kun hän soittaisi kappaleen huilullaan. Pikkuhaukan huomio terävöityi Aaronin puoleen, tuon esitellessä alkavan kappaleen nimellä "Lounatuulen laulu", mikä sai puoliverisen hymähtämään lempeästi. Eipä hän mitään sitten sanonut, antaen Aaronin keskittyä soittamiseensa. Theo kuunteli, tarkkaan, antaen Aaronille kaiken ajan mitä tuo kappaleensa halusi käyttää. Sitä oli mukava kuunnella muutenkin, Theo kun itse ei osannut mitään soittimia soittaa, joten hän arvosti jokaista joka moiseen kykeni. Ja olihan musiikkia aina hauska kuunnella, vaikka sellaiseen oli harvoin tilaisuutta, ainakin hänen asemassaan oli ollut...
Haukanpoika tuijotti Aaronia tuon soittaessa, katseen valuen välistä tulen puoleen ja tulesta taas taivaalle, jonne pikkuhiljaa alkoi tähtiä ilmestymään... mutta ei yhtään lohikäärmettä. Ei, vaikka kisälli soittonsa sai loppuun, hiljaisuuden, jota häiritsi vain nuotion rätinä, laskeutuen kukkulalle.

"Ehkä", Theodluin tuumasi Aaronille, taivaalle katsellessaan, "Soitat nätisti, sitä oli ilo kuunnella", enkelinpentu kuitenkin huomautti ohimennen, hymyillen vilkaisten Aaroniin.
"Mutta oletko varma, ettei hänelle ole sattunut jotain?", Puoliverinen lähti tiedustelemaan, "Oletko varma, että hän on edes... elossa? Jos siitä on jo pitkä aika, kun viimeksi tapasitte? Tai ehkä se talvehtii, kaikki lohikäärmeethän eivät pidä kylmästä ja saattavat hyvinkin nukkua kylmien kuiden yli? Olisiko... sinulla ketään, jolta voisit kysellä hänestä enemmän?"


// Lounatuulen laulu was lyek. Also mun vuoro piirtää, 30min ja taidetta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Helmi 2018, 21:03

Totta kai hän oli tuonut mukanaan kokonaisen juustopyörän! Se oli vienyt hyvän osan repun tilastakin, eikä se ollut salaisuus tuvillakaan että hän mielellään juustoa aina tilaisuuden tullen rohmusi... Mutta mikään juusto ei nyt korvaisi sitä huolta, kun Lounatuulta, tuota vanhaa lohikäärme ystävää ei tullutkaan paikalle nokkahuilun soiton saattamana, ei vaikka hän kokeili kuinka taivaalle tihrustaa tavanomaisella näöllään.
Taivaalle tähystely kuitenkin herpaantui nätti pojan käydessä kehumaan hänen soittoaan, mykistyttäen kisällin hetkellisesti ennen kuin kävi hömelösti naurahtamaan, kerkeämättä tekemään tai sanomaan sen kummempaa kiitoksen elettä Theon käydessäkin kyseenalaistamaan Lounatuulen hereillä olemisen... Tai kenties jopa elossa olemisen. Kehuista nousseet kulmat vakavoituivat kurttuun, Aaronin käydessä miettimään moisia mahdollisuuksia... Voimatta olla kokonaan torjumattakaan näitä vaihtoehtoja...
Ei hän varsinaisesti uskonut Lonatuulen talvehtivan, muistaen että tuo olisi ollut aikoinaan hereillä samaan aikaan kun lumi oli maassa, mutta tuon elossa oleminen oli taas aivan toinen asia, mistä hän nyt sellaisen voisi saada selville? Ei hän ollut ainakaan kuullut mitään uutisia, kuinka petturi oltiin kaadettu, mutta suotiinko pettureille sellaista huomiota, että näiden nistimisestä tehtäisiin uutisia? Ehkä korkeintaan sille sankarille, joka oli urotyön tehnyt, mutta ei sellaistakaan ollut tuuli tuonut korvaan, puhumattakaan siitä, että tuo olisi saattanut kuolla monilla muillakin tavoilla.

Siniset silmät vilkaisivat kohden Taskaria, joka oli kääriytynyt kerälle, maaten lähellä nuotion lämpöä. Maagi sai kysymykseensä hiljaisen pään pudistelun, Aaronin miettiessä mitä voisi tehdä... Jos he nyt joutuivat lähtemään kotiin tyhjin käsin, löytämättä Lounatuulta, jäisi asia vaivaamaan hänen mieltänsä. Tietenkin... Oli yksi vaihtoehto... Mutta kisälli empi, nostattaen hitaasti ryhtinsä katsomaan kaukaisuuteen vuorien suuntaan, kaivaen sitten esiin korunsa vaatteidensa alta... Jonka himmeänä hohtava valo oli ajan saatossa hämärtynyt... Syistä tuntemattomista.

"Ehkä... Oraakkeli tietäisi." Sanansaattaja kävi sanomaan, käyden korjaamaan sitten kurkkuaan, tipauttaen korun kaula-aukosta takaisin sisälle.
"Et... Haluaisikin nähdä astetta isompaa lohikäärmettä?" Aaron kysyi varovasti, miettien oliko tuo nyt edes fiksu ehdotus, tiedä vaikka ajankiitäjä päättäisi hotkaista jokaisen ylimääräisen joka luolaan ilmaantui, tai pahempaa...
"Tai ensin... Onko kukaan ikinä erehtynyt luulemaan sinua tytöksi?" Kisälli kysyi ennen kuin Theo ehätti vastaamaan äskeiseen, tuohon nopeasti vilkuillen.
"Kun... Olet noin... Siro..."

//Kyllä <333 Täydellistä! Ja tässä mun totally 100% canon illustraatio.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Helmi 2018, 21:59

Aaron mietti syvään ja hartaasti pikkuhaukan esittämiä kysymyksiä. Jälleen tuolle annettiin aikaa, Theon itsensä osaamatta sanoa mitään niihin kysymyksiin. Ehkä Aaron vielä keksisikin jonkun tavan, millä ystäväänsä kutsua? Tai sitten tuo muistaisi jonkun, joka saattaisi tietää Lounatuulesta ja tuon mahdollisesta olinpaikasta. Epätodennäköistä se olisi, kai Aaron sellaisen tiedon olisi muistanut jo ennen lähtöä, mutta ei sitä koskaan tiennyt.

Tosin, Oraakkeli varmasti tietäisi. Siitä Aaronkin kävi tokaisemaan nyt ääneen, Haukansilmän vilkaisten Mor vuorien suuntaan, jotka saattoi juuri ja juuri puiden latvojen yli erottaa pimeästä. Se tietenkin herätti enkelinpennun mielenkiinnon, tosin samalla heräsi kysymys, olisiko sellaisten asioiden kysely itse Oraakkelilta suotavaa? Kysymys kun varmasti oli kaikkitietävälle liiankin arkinen, siinä missä vastaus heille olisi kultaakin kalliimpi juuri nyt. Mutta, Aaron kai parhaiten tiesi, mitä Oraakkelilta sopi kysyä ja mitä ei.
Katse kääntyi kisälliin, tuon kysyessä, haluaisiko Theo nähdä sittenkin astetta isomman lohikäärmeen. Siihen kysymykseen Theodluin ei ehättänyt vastata, kun Aaron esitti hieman absurdimman kysymyksen heti perään, tiedostellen oliko sirorakenteista puoliveristä koskaan tytöksi erehdytty luulemaan. Theodluin naurahti huvittuneena, nuorempaansa hetken katsellen, kunnes nyökkäsi.

"Yllättävänkin moni", Hymisten enkelinpentu vastasi, "Usein tosin ihmisten tai heidän kaltaisten toimesta, haltiat eivät niinkään ole siinä erehtyneet, aina... Ja usein ne flirttailut jäävätkin sitten siihen, kun huomaavat puhuvansa miehelle — tosin ihan jokaista sekään ei ole haitannut ja iskuyritykset ovat jatkuneet", hän selitti.
"Miksi kysyt?", huvittuneena hymyilevä pikkuhaukka jatkoi, "Keräileekö Oraakkeli muka kliseisesti prinsessoja ja saattaisi erehtyä?", Theodluin heitti silkkana vitsinä, odottaen saavansa terävänkieltävän vastauksen.


// SFKJEKGEAEW :D:D:D::DDD boi u straight as a corkscrew //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Helmi 2018, 23:26

Kisälli onnistui hymähtämään vakavan mietteliään olemuksensa lävitse, nätti pojan vastatessa hänen epäonnekseen myöntävästi, antaen kuvan että oli sen vuoksi jopa suosittu iskuyritysten kohde. Ainakin siltä se Aaronin korvaan kuulosti, näin omiin kokemuksiin verattuna, hänen jäädessä useinmiten muilta huomaamatta. Mutta myönnettäkööt, eipä hän ole ollut sellaisissa paikoissa tai tilanteissakaan liiaksi, missä kukaan olisi käynyt häntä pokaamaan. Eipä hänellä ole ollut aikaakaan. Eikä hän halunnut tulla Theon lailla erehdytyksikään.
Sanansaattaja kumminkin päätyi virnuilemaan kevyesti kohden matkakumppaniaan, tuon huvittuneisuuden omista kokemuksista tarttuessa, aina siihen asti kunnes tuo kysyi, miksi hän oli moista kysynyt.
"No siis... Niin.. Kyllä kerää." Kisälli nielaisi, kakistaen ulos totuuden suuren lohikäärmeen sairaasta harrastuksesta.

Ei hän kai tosissaan ollut huolissaan, että ajankiitäjä erehtyisi Theota neidoksi ja että tämä päättäisi pitää tämän vankinaan, vaikka oppisikin totuuden. Pystyikö Oraakkeli sitten edes erehtymään, oli toinen juttu. Se että tuo saattoi tietää maagin jo kaiken näkevänä ja ennustavana jotenkin entuudestaan taas kolmas. Mutta nyt oli hyvä käydä ne laihat ja epätodennäköisetkin mahdollisuudet läpi päässä... Vaikka huoli nyt tästä tällä tavalla tuntuikin hieman naurettavalta.
"Mutta vain yhden kerrallaan. Ja ei välttämättä prinsessa. Niin se papitarkin sinne joutui." Haltiapoika sanoi, laskien katseensa tuleen ja lähti ruokkimaan lämpöä parilla risulla.

"Ehkä meidän pitäisi olla ennemmin huolissaan tulesta... Jos vanhin on pahalla päällä, hän saattaa sylkeä sitä samaa tulta joka sokaisi Mir Valdoren." Sinisilmäinen jatkoi ja kaivoi yhä himmeämmin loistavan korunsa jälleen esille, katsahtaen sitten siitä enkelinpentuun.
"Ja lisäksi... Tämä vempele ei näytä terveeltä... Voimme kysyä Lounatuulen mahdollisesta olinpaikasta tai elossa olemisesta tämän ohella." Aaron kävi roikottomaan helyänsä nyt niin, että haukankatsekin saattoi nähdä tuon entisen valon himmentyneen huomattavasti.
"Mor vuoret eivät ainakaan loista majakan lailla, hän ei siis välttämättä ole edes kotona mutta... Ymmärrän jollet halua tulla... Alkaa olemaan kylmä ja liian pimeää kulkea takaisin jalan ja Lounatuulta ei näy joten... Jollet halua mukaan, voin viedä sinut ensin kotiin... Jos haluat." Kisälli sanoi katuvana, haluamatta oikeasti vielä erota haukanpoikasesta, mutta tässä tilanteessa tuolla oli tasan kaksi vaihtoehtoa, samalla kun hänellä oli vain yksi.

//"but corkscrews aint straig--- waaaait"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Helmi 2018, 23:58

Huvittunut naurahtelu vaihtui äkkiseltään varautuneeksi, Aaronin myöntäessä Oraakkelin juurikin olevan neitoja keräilevä tapaus — juuri sen takia Papitarkin oli aikanaan hänen luokseen joutunut. Yllättäen Aaronin kysymys kävi järkeensä, mutta Theodluin ei uskonut Ajankiitäjän olevan niin typerä, että erehtyisi häntä luulemaan tytöksi. Eihän? Johan tuo omasi tittelin Oraakkeli, tuo tiesi kaiken, joten kai vanhin nyt tiesi seisoiko edessään mies vai nainen! Ja jos lisko muka erehtyikin Theosta, ehkä Aaron voisi asian selittää ja korjata.

Mutta, enemmän Aaron oli huolissaan tulesta, kuin mahdollisesta erehdyksestä. Theo kohotti kulmiaan kysyvästi, vakavoituen sitten, kun kisälli mainitsi Oraakkelin tulen olevan syy siihen, miksi Iriador oli sokea. Hän ei tiennyt mitään niistä tapahtumista, mutta ymmärsi nyt, miksi Darius oli aika ajoin vaikuttanut kovin kireältä aina kun Oraakkelista oli puhe. Ennen kuin siitä aiheesta ehätettiin jatkamaan, otti Aaron puheeksi maagisen helynsä, haukankatseen kääntyen sen puoleen. Koru oli kyllä himmeämmän oloinen, mitä viimeksi, eikä se vaikuttanut hehkuvan magiaa enää niin suuresti...
"Ehkä se tarvitsee lisäenergiaa jostain...", Theodluin arveli, hetken katsellen, "Mutta sekin lienee ihan hyvä syy vierailla vuorilla", pikkuhaukka jatkoi nyökäten. Johan heillä oli siis kaksi hyvää syytä käydä, piti Oraakkeli siitä tai ei.

Ennen kuin matkaan ehätettiin lähteä, kävi Aaron ehdottelemaan, että hän voisi kyllä viedä Theon kotiin. Olihan kello jo paljon ja yöpakkaset alkoivat laskeutua valtakunnan ylle, joten jos enkelinpentu ei mukaan halunnut, oli kisälli valmis auttamaan hänet kotiin, ettei puoliverisen metsään tarvinnut lähteä rämpimään.
"Ja jättäisin välistä mahdollisuuden tavata itse Oraakkelin?", Theodluin naurahti, hymyillen lämpimästi, nähden kyllä Aaronista sen, ettei tuo halunnut tätä reissua vielä päätökseen, "Tietenkin tulen mukaan — silläkin uhalla, että joudun pukeutumaan nättiin mekkoon käskystä", Enkelinpentu vitsaili, nousten sitten kyykystä ylös, "Äläkä huoli, osaan kyllä käyttäytyä tärkeiden tahojen edessä. Emmehän halua suututtaa isäntääsi".


// KJAFKAGAEWGFAWFJAW <333 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 19 Helmi 2018, 02:09

Kisälli murjotti jo mahdollista vastausta sen liitävän sekunnin jos toisen, tulta risulla tökkien, Taskarin käydessä aivastelemaan pienesti nuotion rätinän tahdissa ja katsahti sitten maagiin kulmiensa alta, tuon naurahtaessa.
Thoelduin osoittikin vasten odotuksia mielenkiintoa tavata yhden vanhimmista, vaikka blondi haltia olikin pelotellut kidnappaamisella ja sokeaksi tulemisella, mutta ei! Tuo oli halukas tulemaan mukaan, nostattaen niin Aaronin mielen että suupielet, lopulta saaden hänet naurahtamaankin kun mekon päälle pukeminen mainittiin.
Se oli... Mahtavaa! Kisälli tunsi täyttyvänsä aivan uudella tarmolla ja se näkyi tästä, haltianuoren reippaasti noustessa reppunsa päältä jäseniään ojentamaan.
"En minä siitä ole huolissani. Päinvastoin, olet niin hyväkäytöksinen että hän saattaa jopa pitää sinut neitouduttomuudestasi huolimatta." Aaron vitsaili, keksien samassa ehkö ihka oman sanankin ja tökkäsi sinisuomuisen ystävänsä hereille samalla kun kävi kahlimaan lunta nuotion lähimaastosta tuohon, sammuttaen hiljalti suurella sydämellä roihuavan tulen, kostuttaen jälleen palavan.

Tumput vasten toisiaan taputellen, kisälli kävi sullomaan juustorenkaan takaisin reppuunsa ja nosti tämän, hädin tuskin aikaisempaa kevyemmän kantaumuksen takaisin selkään ja nappasi korunsa nahkaisesta nauhasta niin, että voisi ojennuttaa itse riipuksen kohden toista haltianuorta.
"Pidät kiinni ja minä hoidan ajattelemisen" Kisälli virnisti, "Vaikka en vääälttämättä pistä pahakseni mikäli siirrätkin meidän taas sinne yhteen kolkkoon Elwoodia." Puusepänpoika vitsaili, Taskari olallaan odottaen matkakumppaninsa mukaan tuloa... Ja vasta sitten huolehdittaisiin muusta.


Niinpä kaksi haltianuorta hylkäsivät valloittamansa kukkulan, jättäen jälkeensä vain sauhuavan nuotion jonka puu kiti ja askelista että siirron aiheuttamasta ilmanpaineesta häiriintyneen lumen, jättäen tämän rauhallisen lämpimän ympäristön nyt kolkkoon.... koloon, joka oli sysipimeä.
Siirtäminen ilmoitti aina itsestään, joko ilmanpaineella tai sitten sen aiheuttamasta äänestä, ilman aina väreillessä ennen tulijan ilmestystä, mutta Aaron, suoraan Oraakkelin luolaa ajateltua, ei nähnyt mitään toviin, mutta tunsi korvissa käyvästä huminasta olevansa oikeassa paikassa ja tiesi, mikäli ajankiitäjä kotona oli, tiesi tuo heidän tulleen.
Valopallot, jotka yleensä olivat valmiina jo valaisemassa luolaa, lähtivät ikään kuin heräämään hiljalti hehkumaan, näyttäen ensin melkein vain tulikärpäsiltä, kasvaen uneliaasti kumminkin kooltaan valaisemaan hämärähköä luolaa vieraiden tulon myötä.
"Hän tykkää olla pimeässä..." Aaron kuiski, ikään kuin varmentaakseen Theolle, että he olivat oikeassa paikassa, valopallojen paljastaessa suuren luolan seinämiä aina kun näistä ohi liisi.
"Marduk!" Sanansaattaja sitten huudahti kun ei heti lohikäärmettä kuullut tai nähnyt, hämäryydestä erottaen.
"Hei käppänä, oletko kotona? Kerroin juuri kaverilleni, kuinka keräilet neitoja." haltianuori jatkoi, valopallojen tehdessä surkeaa työtä luolan kunnollisessa valaistuksessa.

//stay tuned in the next episode of Aaron's cheeseballs Z//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt


Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron