Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Helmi 2018, 17:06

Pikkuhaukka kävi puolustellen vakuuttelemaan, ettei yksinkertaisesti aistinut mitään pahaa taikka sitten uhkaavaa ympärillä, aistien tytöstä itsestään ilmeisesti jotain enkelimäistä tai muuta sinne viittaavaa ja siksi Aaron pidättikin sitten kielensä, olematta kumminkaan tyytyväinen tilanteeseen. Pisa katsahti jälleen pukijaansa kun kaksikkoa käytiin toisilleen esittelemään, kisällin nostaessa kätensä omalle puolelleen jahka pitävän solmun vaan aikaiseksi sai, mulkoillen tähän epähaltiaan ärtyneenä. Sinisilmäinen kumminkin hätkähti Theodluinin seuraavista sanoista, mutta ei käynyt räksyttämään vielä mitään vastaan luuviulun mutistessa jotakin väliin.
"Pisa oli jo lämmin..." Umpisilmäinen murjotti, levittäen käsiään viltin alta niin että nätti hassulta neliöltä.
"Viis minä siitä, rintasi vilahti!" Aaron vastasi äkäisesti, tällä kertaa myös yleiskielellä jotta ruikku varmasti ymmärsi.
"Oi voi voi..." Pisa tuumasi, päätänsä jälleen siihen kivempaan kääntäen, hattaramaisten hiuksien ja niistä sojottavien sulkien heilahtaessa melkein kuin viiveellä, katseen jatkuessakin sitten siihen tulosuuntaan jonne pidempi poika osoitti.
"Ah, Pisa on ihmisten kaupungista, Pisa asuu siellä neljäntoista lapsen kanssa. Pisa on hyvä isosisko, kyllä vain!" Illuusion takana oleileva enkelityttö vastasi hymyillen, tiedostamatta mahdollisia ongelmia mitä tilanteeseen saattoi liittyä, mutta siihenkin löytyi joku tekemään sen hänen puolestaan.

"EI! Ei ei, ei! Me emme mene ihmisten kylään, me emme mene sitä lähellekään, hän ei ole meidän ongelmamme Theo!" Aaron parkaisi väliin.
Ah! Pisa ei ole mikään ongelma, Pisa on kaunis ja fiksu ja neito pulassa." Luiseva tyttö kävi hieromaan poskiaan,ikään kuin korostaakseen kuinka kaunis ja fiksu oli.
"Jos kävelit tänne unissasi, niin varmasti osaat takaisin silmätkin ummessa! Kuka edes kävelee näin kauas samalla kun nukkuu? --Oletko varma, ettei tämä ole ihminen?! Se asuu niiden kaupungissa!" Kisälli kävi väittelemään, muuttaen kieltä lopussa taas haltiaan puhuakseen puoliveriselle.
"Pisasta kaupunki on kaunis tähän aikaan vuodesta, meillä on paljon vähemmän rottia!" Enkelityttö tuumasi reippaasti ääneen, välittämättä niinkään vierellään pauhaavasta kiukkupussista.

//Why of course! Muistokuva of two gay dads getting their first child.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2018, 18:29

Pisa ei vaikuttanut olevan turhan iloinen uudesta lämmikkeestä, huomautellen että oli lämmin jo ilman sitä vilttiä. Aaron kuitenkin toi ilmi, että viltillä oli toinen tarkoitus, mikä sai Theodluinin hymähtämään pienesti ja vilkaisemaan Aaroniin. Suloista jopa, kuinka kisälli toisen siveydestä piti huolen, vaikka Theo itse ei nähnyt alastomuudessa mitään vikaa. Ainakaan näin, kun keskellä metsää oltiin, täällä kun tuli vastaan ties ketä ilkosillaan. Puolialastomat metsänhenget olivat ihan normaali näky, mutta tuli sitä joskus vastaan myös ihmisiä ja haltioita, jotka alastomana olivat päättäneet lähteä kokemaan luonnon kaikessa kauneudessaan. Tai jotain sinne päin, yleensä Theo pysyi kaukana näistä hihhuleista. Ja no, sellaisia viuhahtelijoita ei kyllä näin talvisin pahemmin näkynyt...

Pisa kertoi asuvansa ihmisten kaupungissa, saaden pikkuhaukan kurtistamaan kulmiaan pienesti. Ei siksi, että se olisi ollut hänestä outoa — näyttihän Pisa erehdyttävästi ihmiseltä, tuossa muodossaan — vaan siksi, että hänen tietääkseen matka kaupunkiin täältä oli aika pitkä. Miten Pisa tänne asti oli eksynyt?
Aaron totta kai ilmaisi mielipiteensä heti, tehden selväksi ettei Pisa ollut heidän ongelmansa ja he eivät menisi lähellekään kaupunkia. Pikkuhaukka ei saanut sanaa väliin, kun Pisa jo huomautteli ettei ollut ongelma, vaan kaunis ja fiksu neito, joka sattui olemaan pulassa, saaden Theon taas hymyilemään. Tyttö oli huvittava, suloisen tietämätön ja yksinkertainen, niin kovin vilpitön ja naiivi.

"Jos hän olisi ihminen, olisi hän jo paleltunut kuoliaaksi, eikö?", Theo aloitti, vastaten Aaronille haltiakielellä, kun ei tiennyt halusiko Pisa kuulla sellaisia huomautuksia itsestään, "Se on illuusio, olen varma, tuo ei ole hänen todellinen muotonsa. En tiedä miksi hän päättää piiloutua ja asua ihmisten keskellä, mutta kai sillekin on hyvä syynsä?".
"Me saatamme sinut lähemmäs kaupunkia, mutta emme tule kaupunkiin asti kanssasi", Theodluin vastasi puolestaan Pisalle, "Varmistamme, ettei kukaan käy kimppuusi täällä metsässä, käykö?".



// ASJFKLKEWFA <333 Se on kaunis //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Helmi 2018, 18:57

Aaron ei keksinyt nyt tähän hätään vastaväitettä mitä toisen mahdolliseen kuoliaaksi paleltumiseen tuli. Olihan he aika pitkän matkan päässä sieltä, missä jokaisessa lauseessa Pisaksi itsensä ilmoittava tyttö asui ja yö oli ollut jäätävä. Ehkä mokoma nakupelle oli vasta riisuutunut tai sitten tuolla ei ollut tarpeeksi älliä pääkopassaan jäätyä kuoliaaksi, joka tapauksessa enkelipoika kävi vakuuttuneena kertomaan, että tytön ulkonäkö petti ja että tämä ihmismäinen ulkomuoto olikin vain illuusiota.
"Arawuuu ara waaa" Pisa kävi toistamaan haltaikieltä, toivoen sanoneensa jotakin fiksua, suun sitten soikistuessa tuon kutkuttavan auraisen haltian käydessä lupaamaan heidän apuaan päästä takaisin kotiin, mutta ei aivan kaupunkiin asti, ei vaikka rottia olikin vähemmän tähän aikaan vuodesta.
"Käy! Pisalle käy." Pulleat posket kohenivat hymystä.
"Ei, eikä käy! Oletko unohtanut että olemme etsimässä Lounatuulta? Ihmisten kaupunki poikkeaa reitiltä ihan rutosti ja jos tuo on kerta maaginen olento tai mikä lie niin kai se myös osaa puolustaa itsensä kotiinkin?" Kisälli kävi taas puhumaan haltiakielellä, ikään kuin tahallisesti vältellen yleiskielen käyttöä.

Samaan aikaan Taskari, tuo pieni sinisuomuinen pullea lohikäärme oli katsellut tapahtumia sivusta uusien lintu heilojensa kanssa, isännän ja tuon toisen viimeinkin päästyä hänen jäljilleen, mutta joka jäi nyt kumminkin huomiotta tuon lempeä auraisen tytön päästessä huomion keskipisteeksi.
"Se pussailee lintuja ja sen silmät karmii minua!" Aaron jatkoi, osoittaen kämmenellään luuviuluun joka kävikin yht äkkiä kumartumaan ja nappaamaan kaksin kämmenin jalkojensa väliin löntystäneen lohikäärmeen.
"Sissi!" Pisa hihkaisi.
"Sissi!?" Aaron ärähti.
"Sissi niin kuin sisilisko, Pisa nimesi sen ihan itse!" Enkelityttö hymyili ylpeästi, uutta lemmikkiään ylpeänä pidellen.
"Se on voimakas ja jalo lohikäärme ja sen nimi on Taskari, anna se minu--" Kisälli kävi yrittää nappaamaan omaansa takaisin niskavilloista, paljaskinttuisen kumminkin väistäessä tätä, pidellen ylipainoista sisiliskoaan lähellä ja niin, että sitä ei niin vain vietäisikään ja katsoi vaaleaan haltiaan nyrpeänä.
"Alat ärsyttämään Pisaa, kukaan ei halua nähä kun Pisa on vihainen. Ei edes Pisa!"

//<33//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2018, 19:57

Pisalle suunnitelma kävi ja yllätys yllätys Aaronille taas ei. Theo kurtisti kulmiaan pienesti, katsoen nuhtelevasti kisälliin, kun tuo tieten tahtoen haltiakieltä käytti tässä seurassa, kun Pisa selvästi sitä ei ymmärtänyt. Mutta ehkä parempi, ettei Pisa tiedostanut Aaronin kapinoita, puusepänpojan ollen harvinaisen kärkkäästi yhä tätä suunnitelmaa vastaan.
"Haluatko todella koetella onneasi, jos tämä onkin testi? Mitä jos hän langettaakin niskaan kirouksen, tai jotain kamalampaa, jos vain hylkäämme hänet tänne! Metsä koettelee matkaaja muillakin tavoin, kuin vaikeilla maastoilla ja villipedoilla, Aaron", Theodluin huomautti, tuoden esille sen ikävämmän vaihtoehdon Pisasta. Ehkä tuo oli tosiaan vain testi, jolla metsä halusi testata kulkijoitaan. Mistä sen tiesi. Theo kyllä epäili sitä vaihtoehtoa syvästi, mutta hän ei välttämättä halunnut ottaa riskiä.

Sitä paitsi, Pisalla oli Taskari. Tuo lihava lohikäärme löntysti tytön luokse kutsusta, Pisan jo ehättäen nimeämäänkin sinisuomuisen Sissiksi. Aaronhan ei tästä pitänyt ja vaati lohikäärmettään takaisin, mutta Pisa puolestaan ei aikonut uudesta ystävästään luopua eikä liioin Taskarikaan näyttänyt olevan pahoillaan uudesta emännästä. Theo virnisti, seuraillen vierestä hetken, kunnes naurahtaen laski kämmenensä varovaisesti Pisan olkapäälle.
"Emmehän me ketään halua nähdä vihaisena", Pikkuhaukka aloitti, lähtien ohjaamaan tyttöä liikkeelle, suuntaan josta tuon jäljet tulivat, "Emmekä kylmissään, lähdetään liikkeelle ennen kuin kylmä puree uusien vaatteidesi läpi".
"Saanko sen?", kävelemään lähtenyt puoliverinen kysyi, laskien Pisan olalla olleen käden Taskarin puoleen, "Voin kantaa sitä puolestasi, saat itse kätesi lämpimään viltin alle".


// Pisa varastaa Taskarin ja Taskari karkaa siltä ja palaa Ophelian luo ja Ophelia on ihan MITÄ VITTUA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Helmi 2018, 20:54

Nätti pojan päätä ei ollut kääntäminen eikä vääntäminen! Tuon tuodessa esille pointteja vastaan hänen, tällä kertaa viitaten että tämä pilvipehkoinen illuusio saattaisikin olla joku metsänhenki joka testaili heidän ystävällisyyttään. Niistä oltiin kuultu vain saduissa, mutta Aaron ei myönnettävästi ole oleskellut metsissä niinkään paljoa, että olisi antanut moiselle edes tilaisuutta tupsahtaa tielle.
Theo taas vaikutti toisen maalaiselta sen suhteen, jättäen sinisilmäisen sanattomaksi että jopa hieman neuvottomaksi, nähdessään ettei pystyisi muuttamaan Theodluinin mieltä. Tuon jo jopa lähtiessä liikkeelle Pisan kanssa, joka ei pistänyt vastaankaan.
"Hyrrr hyrr hyr, on niin kylmä, mutta Pisan hienot uudet sukat ja viltti auttavat!" Pisa kävikin vastaamaan Theolle, jatkaen kankeaa esitystään mitä kylmyyteen tuli, jättäen sen toisen haltian jälkeen seisomaan ja toljottamaan kaksikon perään neuvottomana tilanteen suhteen.

Mitä jos se olikin metsänhenki ja tuo oli lumonnut Theon? Saanut tuon pauloihinsa? Tai jotain muuta vastaavaa... Ei hän voinut matkaa yksinkään jatkaa... Tai voisi, mutta ei hän varsinaisesti halunnut.
"Kirottua! Hyvä on..! Hyvä on.... Haen reppuni...." Aaron lopulta sanoi hetkensä aikailtuaan ja pähkäiltyään, lompsien sitten loppulauseensa mutisten vastakkaiseen suuntaan noutamaan raskaan reppunsa, minkä oli hiipimiseltään jättänyt etäämmälle.

Taskari ei pistänyt ollenkaan pahakseen uutta pitelijäänsä tai nimeään. Tai no, ken tiesi, kuinka paljon tuo lopulta tiedosti mitä tälle tai tästä puhuttiin, mutta tytön aura vaikutti ainakin tähän pieneen lohikäärmeeseen positiivisesti.
"Hu?" Hattarapäinen vilkaisi haltiapoikaan, tuon kysyessä mikäli tuo saisi jotakin, lopulta viittoen Sissiin. Tietenkin Pisantheuma samassa uskoi, että hänen ylivertainen ihmis-illuusio ja sellaisen näytteleminen oli yhä vedenpitävä, eikä siksi voinut varsinaisesti kieltäytyä, kun piti esittää käsien palelemista.
"Mmm'mh" Pisa vaikeroitsi, katsahtaen Sissiinsä joka katsoi tätä kurnuttaen takaisin, selvästi haluamatta luopua hassun tuntuisen liskon pitelystä, mutta lopulta ojensikin sen kohden haltiapoikaa.
"Saat koska Pisa tykkää sinusta" Enkelityttö kävi sanomaan leuka pystyssä, peittäen sitten kätensä myöskin viltin alle jotta hänen ylivertainen vedätys jatkuisi.

Ei Taskari tästäkään pahastunut, kivoista kätösistä toisiin, harmi vain ettei kummassakaan niistä ollut hänelle ruokaa, raskaiden mutta ripeiden askelien ottaessa kaksikon kiinni takaa.
"Miksi sinulla on silmät koko ajan kiinni?" Aaron kävi kysymään epäilevästi yleiskielellä, jonka puhuminen tuntui kankealta näin pidemmän ajan jälkeen.
"Pisan silmät ovat liian kauniit kaikkien nähtäväksi." Enkelityttö vastasi napakasti, marssiessaan eteenpäin, suomatta sille raivokkaammalle suurempaa huomiota.
"Kuulostaa pupulta" Kisälli tokaisi, pysytellen ennemmin taka-alalla kaksikosta, tunsien menettäneensä joukon johtajuuden toistaiseksi.
"Itse olet pupu!" Kuului nirpsakka vastaus, Aaronin punnitessa oliko tuo enää väittelyn arvoista.

//Ja Taskari vaa kierrähtää kyljelleen ja on "ruoki minut :]"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2018, 21:47

Matkaan lähdettiin, piti Aaron siitä tai ei. Empimisensä jälkeen kisälli kipittikin hakemaan reppunsa matkaan, juosten heidät sitten kiinni. Theodluin katseli Pisaa, ojentaen kättään yhä Taskarin puoleen. Hetken asiaa mietittyään, päätti Pisa luopua uudesta ystävästään ja ojensi lohikäärmeen puoliveriselle, Theon ottaen Taskarin vastaan hymyillen. Pikkulisko tuotiin omiin kätösiin, samalla kun Pisa taas laittoi kätensä viltin alle suojaan. Olisihan Theo voinut Taskarin olalleen laittaa, mutta niin olisi voinut Pisakin. Joten, jotta Taskari pysyisi oikean porukan matkassa, päätti pikkuhaukka pitää lohikäärmeen käsissään. Saisipahan nyt nauttia mukavasta matkaamisesta siinä, vaikka Aaron ei varmasti pitänyt liskonsa laiskottelusta.

Aaron kävi suorasukaisesti kyselemään Pisalta, miksi tuon silmät olivat kiinni koko ajan. Totta kai se oli pikkuhaukkaakin mietityttänyt, mutta toisin kuin Aaron, hän ymmärsi olla kyselemättä sellaisia heti ensikättelyssä. Eipä kisälli varsinaista vastausta saanut, Pisan kertoessa silmiensä olevan vain niin kauniit, etteivät ne olleet kaikkien nähtäväksi. Theo naurahti pienesti vilkaisten olkansa yli Aaroniin, noiden kahden sanaillessa siinä samalla.
"Mutta tiedät silti, mihin kävellä?", Pikkuhaukka tiedusteli Pisalta, lähinnä retorisesti, "Sinulla lienee jonkinlainen lahja — varsinkin jos unissasikin tänne asti olet samoillut".
"Onko joku mahdollisesti lähtenyt etsimään sinua?", Kysely jatkui, "Puhuit että olet hyvä isosisko, etsivätkö nuoremmat sinua? Tai vanhempanne?".


// <33 Ophelia luulee et se on joku lähentely yritys Aaronilta ja alkaa huitoon sitä luudalla //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 14 Helmi 2018, 03:01

Onneksi Theo astuikin väliin, kysellen että tuo näki kumminkin eteensä, johon Pisa nyökkäsikin ponteikkaasti, leuan melkein vieraillessa vasten rintaa.
"Pisa on myös hyvin lahjakas sillä tavalla!", Hattarapäinen hymisi tyytyväisenä itseensä ja saamiinsa kehuihin viralliselta sisiliskon kantajalta, joka jatkoikin kyselyään, tällä kertaa mahdollisista etsijöistä sillä tuo oli antanut kuvan omaavan jonkinlaisen perheen.
Aaron ei enää sanonut mitään, vaan seurasi kohtalonsa hyväksyneenä kaksikkoa... Tai no kolmikkoa, Theon onneksi saatua Taskarinkin jälleen oikealle puolelle joukkiota ilman suurempia kiukunpuuskia. Jokin ainakin kertoi hänelle, että kakaramainen luuviulu olisi varmasti heittäytynyt maahan potkimaan ja lyömään maata, mikäli tämä olisi väkisin otettu....

Siitä hyvästä Taskarikin sai toistaiseksi nauttia ilmaisesta kyydistä. Tuon tyytyväisyys suorastaan näkyi sinisuomun silmistä, jotka katsoivat häpeilemättä suoraan kohti perässä lompsivaa omistajaa, kurnuttaen hiljaa ja matalalta kuin kehräävä kissa.
"Shiloh..." Pisa vastasi, ikään kuin muistaen nimen vain kaukaisesti.
"Shiloh varmasti on etsimässä Pisaa. Shiloh on aina löytänyt Pisan, jos Pisa ei ole löytänyt kotiin." Tyttö jatkoi, ylittäen kannon.
"Ja onko tämä Shiloh ihminen?" Aaron mutisi, jo valmiiksi miettien miten kävisi mikäli he tulisivatkin törmäämään johonkin ihmis köriläkseen ennen kuin he ehättivät hyvän maun rajoille ihmisten kaupungista.
"Yhtä ehta ihminen mitä Pisa! Kyllä maar, olen ihminen ja rakastan puuroa ja suolaa!" Tippamaiset silmäkulmat kurtistuivat, enkelitytön lähtiessä heti puolustautumaan, ilmeisesti jotenkin yhdistäen puuron ja suolan mitä tuli ihmisenä oloon.

Joka tapauksessa oli ilmiselvää, että tyttö uskoi heidän uskovan hänen olevan tämä illuusio ja tuntui olevan ihmeellisen pihalla ongelmasta mitä tuli tämän rentoon oleskeluun haltioiden kanssa, varsinkin toisen ollessa näkyvästi aseistettu. Puusepänpoika katsahti kohden pikkuhaukkaa, selvästi pitäen tätä yhä huonona ideana, mutta ei sanonut sitä ääneen, Pisan jatkaessakin.
"Shiloh on kuin meidän kaikkien vanhempi, mutta viime aikoina Shiloh on ollut hyvin surullinen... Mutta Pisa ja muut katulapset katsomme hänen peräänsä! Kuten Shiloh katsoo meidän!" Ihmisilluusio tyttö paljasti.

//Sit se onki paranoidi seuraavan viikon et Aaron on jossain lähistöllävaikka oikeasti sil meneekin näin. It's called dad ties.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2018, 13:15

Theodluin, Shiloh


Shiloh, oli nimi, jonka Pisa kävi ääneen toistamaan, pian kertoen että sen niminen mies oli varmasti etsimässä Pisaa. Se oli enkelinpennun mielestä huojentavaa kuulla, ehkä heidän ei tarvitsisi mennä lähellekään ihmisten kaupunkia, jos tämä Shiloh vastaan tulisi. He voisivat jättää Pisan sitten etsijänsä suojiin ja poistua paikalta ilman sen kummempia suunnitelmia. Mutta sitten piti vain törmätä tähän Shilohiin ja toivoa, että mokoma oli jo huomannut yhden lapsen katoamisen ja olisi lähtenyt unisilmäisen perään.
Aaron esitti fiksun kysymyksen, tiedustellen oliko tämä Shiloh ihminen, johon Pisa vakuutteli tuon olevan yhtälailla ihminen mitä tyttö itse. Theo vilkaisi Aaronin puoleen olkiaan pienesti kohauttaen, arvellen että ehkä Shiloh oli myös illuusiossa lymyilevä taruolento? Pisa jatkoi tarinointiaan ystävästään, kertoen Shilohin olevan kaikkien vanhempi ja kuinka mies oli viimeaikoina ollut hyvin surullinen, jostain syystä. Theo kuunteli totta kai, ilmein reagoiden, pahoittelevasti hymyillen, tytön kertomaan.
"Sitä suuremmalla syyllä meidän pitää saada sinut kotiin — Shiloh olisi varmasti kahta surullisempi, jos sinä katoaisit", Theodluin hymähti Pisalle, samalla silitellen pienesti Taskaria käsissään.

Shiloh oli todellakin lähtenyt Pisan perään, kun siivetön oli huomannut unienkelin puuttuvan. Ei se ollut tavanomaista, että Pisa katoili ja unohti itsensä sinne jos tännekin, mutta yleensä jos tuo yön aikana oli johonkin eksynyt, oli syytä lähteä etsimään, ihan vain jotta nuori enkeli löytäisi tiensä takaisin tutuille kulmille. Eihän Pisa koskaan vaarassa ollut, kyllä tuo osasi itsestään huolen pitää, mutta silti vanhin enkeleistä katsoi tehtäväkseen paimentaa nuorempiaan, yhä, vaikka kaikesta muusta vastuusta oli luopunut.
Eihän Shiloh tiennyt edes, oliko enkeli enää. Hän oli menettänyt siipensä demonille, tultuaan petetyksi sokean ihmisnaisen toimesta. Ja nyt hän oli menettänyt maskinsa, toiselle enkelille, jonka johdosta Sotiris näki kaiken. Kaiken sen, mitä ihmisetkin. Ja hän tunsi, aivan liikaa. Uusia, tuntemattomia tunteita, joita hän ei osannut tulkita. Ja niistä päällimmäinen tuntui olevan ainainen, vellova viha ja katkeruus. Hän myös tunsi kylmää, nykyään, jonka johdosta tämä talvisessa metsässä samoileminen ei ollut ollenkaan mukava kokemus. Mutta mitä vain Pisan tähden. Pisan, jonka vaatteita siivetön löysi matkan varrelta, unienkelin ollen hankkiutunut taas "ylimääräisestä" eroon — heti ensimmäisenä oli näemmä kengät lentäneet mäkeen. Shiloh olikin keräillyt näitä vaatteita matkaansa sitä mukaan, mitä oli löytänyt, saisipahan ainakin puettua pikkuenkelin sitten, kun tuohon törmäisi.

Vaatemytty sylissään siivetön jatkoi matkaansa, kunnes kauempaa alkoi erottumaan kolmipäinen joukko. Jo heti kauempaa Shiloh osasi sanoa yhden heistä olevan Pisa, hän tunsi kyllä unienkelin auran... mutta nuo kaksi muuta? Niitä hän ei tuntenut. Ja mitä lähemmäs hän pääsi heitä, sitä nyreämmäksi enkeli muuttui. Pisan auran takaa hän aisti toisen, josta ei pitänyt. Toisen, joka pisti siivettömän pään jälleen sekaisin. Se provosoi, jälleen tuntuen haasteelta. Ehkä se olikin? Jälleenkö häntä koeteltiin? Taas uusi este hänelle?
Shiloh ei tiennyt, mutta ei todellakaan aikonut miettiä asiaa rationaalisesti tai katsoa, mitä tapahtuisi. Enkeli näki vain punaista, sen ylitsepursuavan vihan ottaen vallan. Ja näin ollen, kun välimatka hänen ja kolmikon välillä oli kuroutunut noin tusinaan metriin, syöksähti tummapukeinen kohden heitä. Yli-inhimillisellä nopeudella, näyttäen siltä, kuin tuo olisi kadonnut hetkeksi, Sotiriksen siinä samalla vaihtaen muotoaan pois illuusiostaan, tilalle ilmestyen nelisilmäisen, mustiin kaapuihin pukeutuneen enkelin, jonka rujot siivenrippeet töröttivät selästä muistutuksena menetyksestä. Pisan myttyyn keräillyt vaatteet lensivät siinä samalla sinne sun tänne, siivettömän vetäessä esiin miekkansa.

Theo huomasi tuon lähestyvän, tummanpuhuvan henkilön jo kaukaa, kiitos haukankatseen. Mutta jo kaukaa hän saattoi aistia samanlaisen auran, mitä Pisalla... Tosin jotain oli vinossa. Se oli häilyvä, outo... vähän niin kuin temppeliherran, silloin Nahorissa...
Ja jo siinä vaiheessa Theodluin osasi olla varuillaan, muuttuen selvästi varautuneemmaksi, askeleen hidastuen, pikkuhaukan valuen Aaronin vierelle kävelemään.
"Onko tuo hän?", Enkelinpentu kyseli Pisalta, "Onko tuo Shi—"
Kysymys jäi kesken, kun yllättäen lähemmäs päässyt tummapukuinen syöksähti heitä kohden. Heti ensimmäisenä pikkuhaukka harppasi reippaasti kauemmas Aaronista, haluten nähdä kehen tuntematon reagoi. Äkkiäkös se selvisi, nyt suuremmaksi muuttuneen miehen heilauttaen miekkaansa kohden pikkuhaukkaa, jättäen Aaronin täysin omaan arvoonsa. Kisälli ei näyttänyt kiinnostavan lainkaan tuota mustaa utua jälkeensä jättävää hujoppia.
Enkelinpentu ehti juuri ja juuri väistämään sen hyökkäyksen, heittäen Taskarin käsistään jonnekin hankeen turvaan. Theo kompuroi kauemmas hyökkääjästä, kaatuen hankeen, joutuen heti uuden hyökkäyksen kohteeksi, rikkosiipisen pyrkien hyvin aggressiivisesti toisen kimppuun. Puhuen kielellä, joka kuulosti etäisesti tutulta Theodluinille, tosin sattuneista syistä puoliverinen ei ehättänyt jäädä kuuntelemaan, mitä mahdollisia herjoja nelisilmäinen hänelle heitteli. Eikä siinä pakokauhun vallassa oikein ehättänyt edes kuuntelemaan mitään muuta, kuin sitä ääntä päässään, joka käski juoksemaan ja lujaa.



// sJSfklejlöjafelgkjaew <333 PERFECT FAMILY! Then came the party poopper //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 14 Helmi 2018, 20:13

Ihan vain varmuuden vuoksi, ojennutti kisälli huppuaan niin ettei se varmasti lennähtäisi pienestä päänliikkeestä. Korvien peittäminen hupun alle oli toiminut ennenkin, vaikka Aaron oli kerännytkin saman mitä Theo. Ettei Shiloh todellisuudessa ollut myöskään ihminen, mitä hänen edessään marssiva luikku uskoi heille itsestään vakuuttaneen. Ilmoittaen vielä olevansa katulapsi, mikä varmasti vetäisi nätti pojan sydänjuurista entistä enemmän, tiennyt sitten oliko sekään loppujen totta, mutta vielä ainakin hetken Aaron päätti pidättää kielensä mutinoiltaan.
Metsikön puut alkoivat harventumaan, jäätyneiden kantojen vetäessä melkein vertoja vielä pystyssä oleville. Eipä se laaja alue ollut, tuntui vain että valoa olisi enemmän, jossain kaukaisuudessa juoksahti rusakko.
"Kerran Shiloh yritti laittaa kiviä Pisan taskuihin, mutta Pisa oli liian vahva! Tai... Sitten Shiloh teki niin, että voisi seurata kiviä Pisan luokse." Hattarapää kävi tarinoimaan, olematta niinkään huolissaan, että aiheuttaisi kaitsijassaan sen enempää suruja, tulihan hän aina takaisin! Nuhteluja ehkä, vaikka molemmat heistä tiesikin sen olevan turhaa, enkelitytön loppujen lopuksi ollessa voimaton mitä unikävelyyn tuli.

Umpisilmäinen lompsi eteenpäin kahden ritarinsa ja sisiliskonsa kanssa, kunnes äkkäsi myöskin pitkän hahmon tulevan heitä kohti, tytön alkaessakin villittömästi, pitkin käsin vilkuttamaan tuolle, eteenpäin hieman hypähdellen.
Aaronkin tietenkin huomasi hahmon... Ja kuinka Theo peruutti hänen vierelle tuon kysellessä oliko heitä lähestyvä henkilö juuri se, josta nuo olivat keskustelleet.
Kukaan ei ehtinyt kumminkaan vastaamaan kysymykseen joka jäi kesken, tai kunnolla edes näkemään kuinka äsken suhteellisen kaukaa uhattomalta näyttävä mies olikin ihan iholla, erilaisena, Theodluinin kimpussa Aaronin saadessa vain murto-osan sekunnista reagoida kuinka enkelipoika loikki kauemmaksi mustan pilven seuratessa, nyt miekan kanssa!?
Reppu lässähti maahan niin ripeästi kun kisälli vain kerkesi sen tiputtaa, vetäistessä kahden lyhyen miekkansa siinä samassa esille, enkelitytön vasta lähtiessä kurkkaamaan taaksensa, Shilohin kadottua näköpiiristä.

Kaikki oli käynyt niin nopeasti, suorastaan silmänräpäyksessä, enkelinpennun ennakkovarovaisuuden pelastaen tuon hiuksenhienosti, mutta tässä hetkessä mylläävä paniikki, maagi ei näyttänyt kerkeävän puolustamaan itseään, eikä Aaron varsinaisesti tiennyt pystyikö tuo saatikka kerennyt miettimään, sen parin sekunnin turhaan silmäilyn jälkeen heittäessäänkin miekat kauemmaksi taaksensa ja nappasi itseään kauluksesta, Oraakkelin maagisesta korusta.
Oli turhaa yrittää päästä jalan mustaviittaisen ja Theon väliin kun väliä ei ollut ja mies ei ollut kiinnostunut hänestä lainkaan, kisällin kadotessa yhä johtoja yhdistävän Pisan näkyvistä ja ilmestyi pikkuhaukan vierelle, kätensä tuon ympärille tiukasti kietoen ja siinä sydämen hakatessa, mahdollisten huonojen päätöksien ja paniikin lomasta, katsahti näkemään nelisilmäisen hirviötä vain vilaukselta kohotetun käden kanssa, kadoten juuri ja juuri tuon iskun alta, jättäen siipirikon nielemään lumitomua.

Enkelitytön silmäkulmat olivat kurtistuneet huolen ja hämmennyksen sekalaiseen ilmeeseen, siinä samassa, aikaa ehkä huonosti käyttäen, miettien miksi Shiloh oli niin kauheasti pillastunut tummemmasta pojasta niin, varsinkaan kun hän ei ollut aistinut tuossa mitään ylitsevuotavan pahaa. Miekan iskiessä maahan, Theo ja Aaron ilmestyikin taaemmaksi heitettyjen miekkojen luokse, nyt hyvän välimatkan päähän hyökkääjästä, kisällin kompuroiden suorille jaloilleen niin nopeasti kun pystyi, haukanpoikasesta irti päästäen. Miekkansa takaisin poimittua, sinisilmäinen ei kerennyt kunnolla edes varautua henkisesti puolustukseen kun enkelityttö heidän ja nelisilmän välillä leimahtikin hetkelliseksi, kirkkaaksi valoksi.
Oli aika toimia. Kiltin ja epäkohteliaan, mutta anteliaan pojan antamat lahjukset jäivät muodonmuutoksessa jälkeen, Pisan illuusion hälvetessä siinä kisällin silmien edessä, saaden tuon ylitsevuotavan rauhoittavan auran hänenkin jännittyneet hartiat laskeutumaan, tosin tuo oli ennemmin reaktio näkemäänsä, luuviulun hiuksien kasvattaessa itselleen pienet siivet ja valkeat hiukset ja nappasi itselleen kultaisen lyyran ikään kuin tyhjästä.
Aaron peruutti ihan suosiolla, Theohon nopeasti vilkaisten, lähinnä tarkistaakseen että tuo ei ollut kuollut sydänkohtaukseen, kunnes kultainen lyyra alkoi soimaan.

Pisan soitti heleältä kuulostavaa soitintaan samalla kun asteli kohden Shilohia, melodian muistuttaessa vanhojen muorien tuutulaulua, enkelitytön tarkoituksena saada pillastuneen ystävänsä rauhoittumaan tai jopa nukahtamaan, samalla kun piti omaa päätänsä viileänä, vastustaen tekemästä niin itsekin.

//Shiloh on se setä jota eie enää kutsuta sukutapaamisiin mutta se ilmaantuu kumminki ja hajottaa kaikki paikat ennenku lähtee.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2018, 02:20

Theodluin koitti parhaansa mukaan pyristellä kauemmas hyökkääjästä hangessa, väistellen minkä ehti, nelisilmäisen kuitenkin ehättäen kerran jos toisenkin osumaan, tosin vain miekkansa lapella, josta seurasi varmasti mustelma jos toinenkin. Vertavuotavia haavoja tuo ei ehättänyt epäorganisoitujen hyökkäystensä myötä tekemään, kun yllättäen Aaron tilanteeseen ilmestyi, Theon mitään kyselemättä tarraten kiinni nuorempaansa, joka heidät siirsi kauemmas tummakaapuisesta.
Sotiris kirosi, kielellä jota vain Pisa taisi ymmärtää, kääntyen sitten katsomaan ympärilleen, etsien haltiakaksikkoa silmiinsä. Nuo olivat palanneet takaisin päin, enkelin kääntyen kohden kaksikkoa.

Theodluin ehti vetämään syvään henkeä, nopeatempoisesti, päästäen irti Aaronista kun tuo aseensa poimi takaisin käsiinsä. Enkelinpentu myös nousi ylös hangesta, vetäen esiin pistomiekkansa, valmiina heittämään maagisia hyökkäyksiä. Mutta sille ei tullut tarvetta, kun yllättäen Pisa päätti puuttua tilanteeseen. Hento tyttö astui lähemmäs marssivan enkelin ja haltiakaksikon väliin, vaihtaen siinä kirkkaan valon kera muotoaan. Ei radikaalisti, mutta silti huomattavasti, samalla vetäisten lyyran hentoihin kätösiinsä.
Pikkuhaukka katsoi haltioituneena tapahtumia, mennen pieneksi hetkeksi täysin lukkoon. Olivatko nuo kaksi todellakin enkeleitä? Se tuntui niin uskomattomalta, hienolta, mutta samaan aikaan pelottavalta. Eihän hän koskaan ollut kohdannut enkeleitä! Ellei äitiään laskettu, mutta tuo oli siivistään luopunut...
Enkelinpentu heräsi häkellyksestään, huomatessaan lyyran muotoaan muuttaneen Pisan käsissä.
"A-Aaron peitä korvasi!", Theodluin huudahti, heittäen oman aseen käsistään ja nosti kämmenensä korviaan peittämään, "Luota minuun, äkkiä!", kuului lisäys, ennen kuin Pisa ensimmäistäkään sointua ehti lyyralla soittaa. Eihän Theo voinut tietää, vaikuttiko lyyran mahdollinen lumous jokaiseen, joka sen kuuli, mutta aina kannatti pelata varman päälle — nyt kun näytti selvästi siltä, että Pisa aikoi heitä suojella äkkikiihtyneeltä ystävältään.

Sotiris lähestyi uhkaavasti kaksikkoa, nelisilmäisen kuitenkin kiinnittäen huomionsa väliin tulleeseen unienkeliin. Heti ensimmäisenä silmien kulmat painuivat kurttuun, enkelin yhä lähestyessä uhkaavasti muotoaan muuttanutta Pisaa.
"Pisantheuma, väistä, tuo on syntinen, epäpyhä, Nephilim", Enkelten langennut suojelija lateli, puhuen pyhällä kielellä, "Sinä et minua estä, se täytyy tuhota — Pisantheuma!", Sotiris lateli, lopulta huutaen unienkelin nimeä, kun tuo lyyraansa lähti soittamaan.
Soinnuista huolimatta Sotiris lähestyi, huutaen, moniäänisen mieskuoron voimin, näyttäen siltä että olisi aikeissa Pisaa lyödä miekallaan. Theodluin oli jo aikeissa reagoida siihen, suojellakseen Pisaa, napaten toisella kädellään pistomiekkansa ylös ja osoittaen sen kohden nelisilmäistä. Se osoittautui kuitenkin turhaksi, kun siivetön edessä alkoi hidastaa askeleitaan, vajoten kerran polvensa varaan, vielä nousten kerran ylös ottaakseen muutaman askeleen eteenpäin ja sen jälkeen vajosi takaisin alas, molemmille polvilleen ja siitä kyljelleen maahan, viimeiseen asti kiroten ja karjuen, jotain Pisalle uhoten...

Pikkuhaukan syke oli katossa, Theon koittaen tasailla hengitystään, katsoen eteensä Pisaan ja nelisilmäiseen, joka nyt näytti tajuttomalta... Nukkuiko tuo? Ilmeisesti, kyllähän Theo ennenkin oli nähnyt maageja jotka käyttivät musiikkia hyväkseen, kuten esimerkiksi vihollisten nukuttamiseen.
"Mitä... Te olette..?", Enkelinpentu uskaltautui lopulta kysymään, värisevällä, hengästyneellä äänellä, katseen lipuen Pisan puoleen, "Enkeleitä?"



// Shiloh on se sim jonka kutsut kylään ja se menee rikkoon sun lapsen nukkekodin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 15 Helmi 2018, 17:50

Aaronin oma häkellys ei ollut rikkoontua ja joutuikin katsahtamaan vanhempaansa kysyvänä, lopulta pudottaen vaan miekkansa ja matki mitä tuo teki, peittäen korvansa lyyran alkaessa soida. Se ei tietenkään tuntunut turvalliselta, varsinkaan kun siipirikko kääntyi nyt heitä kohden, jotakin puhuen, raivoten! Suorastaan uhkuen uhkaa, mutta toistaiseksi heidät sivuuttaen, nyt Pisan joutuessa tulen kohteeksi, apunaan näyttävästi vain soittimen vempele.

Pisantheuman lähestyminen kohden Shiloa pysähtyi, sormien yhä tehdessä töitä kun kaitsija lähti hänelle huutamaan, käskien häntä olemaan puuttumatta, mutta unienkeli ei aikonut lopettaa, ei halunnut lopettaa ja sekös suututti enkeliä ja huoletti Pisaa...
"Et ajattele järkevästi... He auttoivat Pisaa." Enkelityttö vastasi ystävälleen pyhällä kielellä takaisin, mutta sitä hädin tuskin kuului ja nelisilmäinen ei varmasti ollut kuuntelemassa, siinä missä Pisa kuunteli tätä mutta ei taipunut, soittaen lyyraansa nyt kovempaa, suuremmalla keskittymisellä, sormien pysyessä kielillä harvinaisen taidokkaasti paineen alla rikkosiiven syöksyessä kohden korvia huumavalla kuorojen huudolla. Unienkeli alkoi ottamaan hitaita askelia jo takaperinkin, huolestuen jo, että Shiloh tekisi jotain vieläkin ajattelemattomampaa miekkansa kanssa, umpisilmäisen ottaessakin sitten kevyen liitävän loikan jälleen taaksepäin, sutaisten samassa luutun kaikki kielet soimaan kaikuvana yhdellä pitkällä käden vedolla, saaden enkeliherran viimeinkin hidastumaan.

Musiikki pysähtyi vain hetkeksi, Pisan tippakulmien kohenessa äärettömästä huolesta nähdessään kiukkupussin hoipertelevan ja nyt, jälleen rauhalliseen sävyyn, mitä melodia oli alussa ollutkin, unienkeli jatkoi, viimeistellen hiljalti kiroavan Sotiriksen untenmaille.
Kisälli oli katsellut tapahtumia melkein pakokauhun vallassa siinä missä Theokin ja nyt kun vaara vaikutti olevan ohitse, otti hän nykivin, epäröivin kädenliikkein kätensä pois korvilta, katsellen sanattoman lasittuneena nyt hangessa makaavaa enkeliä, joka muistutti hänestä ennemminkin demonia.
"Pisa on niin pulassa..." Enkelityttö voivotteli itsekseen hiljaa, katsellen pahoittelevasti ystäväänsä, lyyransa pidellen sen sarvista, kunnes takaa kuuluikin hyvin luonnollinen kysymys, saaden Pisan hattaraisen pään kääntymään tätä kohden olan ylitse, pilvimäisen pehkon seuratessa päänliikettä hiljalleen perässä.

Kaksikko saattoi samassa huomata, kuinka Pisan ikiumpiset, liilat silmät olivat jopa nyt raolla, mutta jotka sulkeutuivat heti Pisantheuman lähtiessä hymyilemään haltioille kiinni jääneenä.
"Paljastivatko siivet Pisan?" Enkelityttö kysyi retorisesti.
"Vai... Pisan Aura? Koska tunnistat sen?" Pisantheuma kääntyi, kaikessa enkelin kaikkeudessaan kohden kaksikkoa. Hän oli yhä tämä luiseva, pullaposkinen tyttö, pienin muutoksin, eikä mahdollinen kolme metrinen hirviö syöksyhampain ja lonkeroin jonka Aaron oli ehättänyt kuvittelemaan.
"Nephilim... Siksi hän sinua kutsui." Enkelityttö lähti askeltamaan kohden Theota, lyyran, jota piteli kädessään samassa haihtuessa pois kuin tyhjään.
"Ja Pisa näkee sen, nyt Pisa ymmärtää sen, miksi Pisan nenää niin kutkutti" Pisantheuma jatkoi, pysähtyen kunnioittavan metrin päähän enkelin lapsesta.
"Mikä on Nephilim?" Aaron kysyi henkensä alta, kireänä mutta hillittynä, silmäillen kahta odottaen että jompikumpi tietäisi hänellekin ilmoittaa missä nyt oikein mentiin.

"Langenneen enkelin ja kuolevaisen lapsi. Sen... On täytynyt olla sinun äitisi, sillä olet mies... Oi voi voi voi... Hän rakastui niin, että antoi periksi himolle. Siipensä luovutti, jumalaa loukkasi." Pisa lateli sanoja, jotka kuulostivat melkein tuomitsevilta, mutta sympaattinen katse, jota hän kohti haukanpoikasta soi, tasapanoitti sitä.
"Shiloh... Hänen on täytynyt aistia sen sinussa. Taitavammin mitä Pisa."

//Shiloh: "Tämä nukkekoti on syntinen!", Aaron: "Mun isä teki sen meidän lapselle...", Shiloh: "Syntinen äijä sekin oli!"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2018, 22:31

Raskaasti hengittävä puoliverinen naurahti surkuhupaisasti, Pisan kysellessä olivatko siivet antaneet hänet ilmi todellisesta rodustaan. Olihan tuo aika selvä merkki, joskin eihän Theodluin voinut tietää miltä enkelit varsinaisesti näyttivät, mutta Pisa ainakin tuntui olevan niin sanotusti "kliseisen" enkelin näköinen. Mitä taas tuli toiseen, ei nelisilmäinen kyllä heti ensimmäisenä tuonut mieleen ihanaa ja ystävällistä enkeliä, käytökseltään saatikka sitten ulkonäöltään...

"Aurasi... oli kyllä tutunoloinen", Pikkuhiljaa äskeisestä rauhoittuva puoliverinen tokaisi Pisalle, enkelin yhtälailla tuumien tunnistaneensa enkelinpennun auran. Siinä samalla mainiten nelisilmäisen kutsuneen Theoa nephilimiksi. Pikkuhaukka katsoi Pisaa hämmentyneenä, tietäen kyllä mikä nephilim oli, mutta ei ollut koskaan itseään sellaiseksi mieltänyt? Ei hänen äitinsä ollut langennut enkeli, eihän? Tuo oli itse luopunut siivistään, ei niitä häneltä riistetty rangaistukseksi jostain, mitä hän olisi tehnyt.

Aaron kyseli, mikä nephilim oli, Pisan ehättäen ensimmäisenä vastaamaan kisällin kysymykseen. Theo tuskin olisi saanut suutaan auki, ollen niin hämillään asiasta. Pienesti puoliverinen kävikin pudistelemaan päätään, enkelin tuomitsevalta kuulostavien sanojen myötä, haluamatta kuitenkaan varsinaisesti lähteä haastamaan tuota väittelyyn asiasta.
"J-ja mikä hän luulee sitten olevansa, jos äitiäni langenneeksi kuvailisi", Theo lopulta parahti, nyökäten nukkuvan enkelin suuntaan, "Siivetön, selvästi ne menettänyt, eikä vapaasta tahdostaan luopunut — mitä tapahtui?", pikkuhaukka jatkoi, irvistäen pienesti kivusta kun äskeisen yhteenoton ruhjeet lähtivät itsestään ilmoittelemaan nyt, kun rauhoittumaan pääsi.



// KAIKKI ON SYNTISIÄ. BLOCK DEM ALL //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 15 Helmi 2018, 22:58

"Oh..." Enkelintyttö katsahti taakseensa, Theon käydessä osoittamaan hangessa nukkuvaan Shilohiin, haltiapojan käydessä nyt vuorostaan tuosta kärkkäästi kysymään.
"Demoni... Demoni riepotti hänen siipensä." Pisa kertoi, vaikka ehkei olisi pitänyt, jakaa jotakin sellaista, kivuliaan häpeällistä niin kevyesti, mutta enkelimies ei ollut onneksi kuulemassa.
"Siksi Shiloh on ollut niin kovin surullinen..." Hattarapää kävi poimimaan viltin lähimaastolta, jättäen vastaamatta mitä tuli Shilohin olomuotoon, Pisantheuman yhä uskoen tuon olevan enkeli, mutta... Kipeä sellainen.
Siinä missä enkelityttö kävi viikkaamaan vilttiä ja leijailemaan ystävänsä luokse, pisti Aaron miekkansa takaisin selkiin sidottuihin tuppeihin ja kävi viimein lähemmäksi kun vaan vapaammalta tuntui hengittää, asettuen niin siihen Theon vierelle, valkeaa siivellistä yhä, melkein varautuneesti tuijottaen... Kaikki olivat hengissä, eikä ketään ollut sattunut sen suuremmin, verta ei ainakaan vuotanut ja oli huojentavaa nähdä Theonkin kantavan asetta, mutta vaaran silti kaikottua, Aaron ei tuntenut voivansa aivan vielä rentoutua.

"Meidän pitäisi olla kaukana täältä ennen kuin se herää." Aaron kävi sanomaan hiljaa matalalta, katsahtaen sitten riepoteltun nätti pojan puoleen.
"Sattuuko sinuun?" Kävi kysymys perään, Taskarin, tuon urhean sinisuomun uskaltautuessa viimein taas näköpiiriin kammeten isäntänsä olalle ja tuosta hupun sisään lämpimään luikerrellen.
Unienkeli asetti viikatun viltin ystävänsä pään alle, erottaen tuon kylmästä lumesta ja jäi polvilleen katsomaan tuota melkein surkeana, käyden sitten silittämään uinuvan nelisilmän päälakea.
"Sili sili... Sili sili..."
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2018, 23:57

Demoni kuulemma oli vienyt enkelin siivet ja siitä syystä tuo myös oli surullinen, näin Pisan sanojen mukaan. Ei nelisilmäinen kyllä kovin surulliselta ollut vaikuttanut, vihaiselta ennemminkin! Mutta oliko enkeli sitten menettänyt järkensäkin siipien myötä? Vai oliko tuo aina noin aggressiivinen? Pikkuhaukan pää täyttyi kysymyksillä, joihin hän tuskin koskaan tulisi saamaan vastauksia, kuten Aaronkin sen ilmaisi, heidän pitäisi poistua ennen kuin hirviömäinen siivetön heräisi. Kysymyksille ei ollut aikaa ja jokin kertoi Theolle, ettei Pisa ehkä ollut kaikkein paras vastaamaan syvällisiin ja vaikeisiin kysymyksiin täydentävästi...

"Olen kunnossa", Pikkuhaukka ähkäisi valkean valheen Aaronille, tuon kysellessä puoliverisen kunnon perään, "Lähdetään, en halua tietää mitä hän aikoo tehdä, kun herää", hän lisäsi, ollen kisällin kanssa samaa mieltä.
"Pisa, kerro hänelle... että on väärässä", Pikkuhaukka totesi enkelille, joka nukkuvaa ystäväänsä oli mennyt silittelemään, "Ja kiitos, äskeisestä... Etköhän pääse turvallisesti kotiin, jahka... Shiloh... herää", haukansilmäinen katsoi tarpeelliseksi kiittää tyttöä avusta, olihan tuo uhmannut ystäväänsä, joka selvästi oli ollut raivoissaan Pisalle, tuon asettuessa heidän väliinsä.

Niiden sanojen ja nopeiden hyvästien myötä Theo kääntyi kannoillaan, lähtien palaamaan suuntaan josta he olivat tulleet, odottaen tietenkin että Aaron mukaan ehtisi kera suuren reppunsa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 16 Helmi 2018, 01:53

Theo ei ollut kunnossa, vaikka niin väittikin, mutta kisälli ei käynyt änkäämään vastaan, haluten tästä epämiellyttävästä tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti ja mitä lähtövalmiimpi hän oli, sen nopeammin he pääsisivät liikkeelle ja poikkesikin Theon viereltä noukkimaan raskaan reppunsa, sillä vain kun tuo kävi jotakin luuviululle vielä sanomaan.
Shilohia silittelevä Pisa totta kai soi huomionsa enkelipoikaan, vetäen kätensä takaisin syliinsä, päätänsä kallistaen. Siivekäs ei sanonut mitään, mutta kävi hymyilemään Theolle lempeästi, ehkä osittain ylpeänäkin omasta urheudestaan, pojan käydessä vielä kiittämään häntä avusta, mutta se ylpeys ei tulisi olemaan kestävä eikä enkeli ehättänyt vastakiitoksia taikka hyvästejä lausumaan, tummemman haltian lähtiessäkin ymmärrettävällä kiireellä takaisin mistä he olivat tulleetkin.
Kisälli katsoi puoliverisen perään siinä missä Pisakin, käydessä seuraamaan tuota pian perästä, vilkaisten kuitenkin vielä olkansa ylitse heitä tiirailevaan tyttöön.
"Ja syö jotakin! Olet niin luiseva että pelottaa!" Aaron huikkasi vielä kuuluvasti, purkaen siten ehkä omaa pahaa oloaan säikähdyksestä, mutta ei kuitenkaan käynyt sen törkeämmäksi, Pisan vastaten tähänkin hymyllä, kunnes kaksikko katosi näköpiiristä.

Kaikin puolin niin mukavasti alkanut reissu oli käden käänteessä kääntynyt moninkerroin kurjemmaksi. Aaron ei tiennyt mitä sanoa, tiennyt edes mistä aloittaa ajatteleminen. Tilanne oli tuntunut niin vieraalta, mutta miksi? Olihan hän joutunut vaaratilanteisiin ennenkin, johtuiko se sitten siitä, kuinka jälkeenpäin ajateltuna hän ei ollutkaan niin varma, miten tilanteessa olisi pitänyt toimia kun oli itsestään uskonut? Kuukausien työskentelyn jälkeen Kuiskauksessa, eliitistä eliiteimmässä joukossa, jossa koulutettiin mitä parhaimmat ja tunsikin itsensä nyt ei noviisia paremmaksi? Ehkä. Vaikka se olikin odotettavaa, eihän hänelle vielä kunnollista kokemusta ollut kunnolla kertynyt, taitoi keihään vielä kömpelöstikin, riman vaan noustessa sitä mukaan mitä enemmän vain alkoi käsittämään. Silti.... Aaron oli ollut varmempi itsestään ja nyt tuntui oudolta kun tämä itsevarmuus oli pirstaleina? Ehkä, mutta taas ei, sekään ei ollut pääsyy.
Tilanne oli outo, koska se tuntui koskevan enemmän Theota mitä häntä. Eikä Aaron tiennyt miten lähestyä tuota, vaihtaa puheenaihetta luonnollisesti johonkin muuhun joka veisi ajatukset pois äskeisestä tai vielä vähemmän, testata mikäli Theodluin halusi tapahtuneesta puhua.
Ei missään nimessä ainakaan näin aikaisin, tuskin tuokaan oli saanut ajatuksiaan kekoon siinä missä hänkään ei ollut, vaikka tuo ymmärsikin enemmän magian ja enkeleiden ja sun muun päälle. Se oli hankalaa, koska tapahtunut oli ehkä henkilökohtaisempi Theolle mitä hänelle, tuon varmaan käydessä läpi asioita mistä hän ei ymmärtänyt ja ei voinut kuin olla toistaiseksi iloinen, ettei tuolta oltu hakattu päätä irti.
Ja se turhautti haltiapoikaa aivan uudenlaisella tavalla.

Kaksikko ei uskaltanut pysähtyä pitkään toviin, tovin muuttuessa yhä pidemmäksi ja pidemmäksi, pitäen kiinni varmuudesta, ettei sekopäinen enkeli ehättäisikin herättyään kintereille ja löytäisi heitä, Aaronin hiljalteen ottaen takaisin johtajuutensa ja ohjastaen heitä minne he olivat menossakin, välillä maamerkkejä etsien. Ainakin sää oli pysynyt hyvänä, taivaan ollessa lähes pilvetön, auringon voidessa paistaa täysin rinnoin vasten suojalunta joka valaisi metsää entisestään, saaden sen tuntumaan ajoittain jopa avaran tuntuiseksi. Mutta samalla kun taivas ja muutoin häiritsemätön ympäristö heidän ympärillään huokui sitä iloista ja reipasta energiaa, kaksikko oli tavallista hiljaisempia, kisällin siirtyessä keskittymään määränpäähän ja siihen, että Theolla ei ollut vaikeuksia seurata... Tai kuukahtaisi mistään syystä ja jäisi jälkeen.

Talven ollessa kuitenkin talvi, aurinko oli jo käynyt kukkulallaan ja oli menossa jo laskeutumaan päin, mutta Aaronin, haukankatseettomat silmät tiesi, että he alkoivat olemaan jo hyvin lähellä määränpäätä.
Haltianuori kävikin siis, tätä indikoivan hymyn kera katsahtamaan nätti poikaan, samassa kun lähti liikkeestä poimimaan risuja ja muita mahdollisia männynkäpyjä, mitä vain lumen alta törrötti, uskoen toisen nappaamaan jutun juonen ja harppoi vielä kannon jos toisenkin ylitse, kunnes he saapuivat jälleen tiheäpuiselle metsänreunalle ja josta ulos astuttuaan, heidän eteensä aukeni aikaista monesti laajempi, tai pikemminkin pidempi aukeama. Korkealla mäellä, jonka kukkulalle kisälli halusi. Ja jonne, askelten ripeytyessä, syli täynnä roinaa ja raskaan repun kanssa Aaron pyrkikin.
"Viimeinen ylhäällä on maahisen poikanen!" Aaron hihkaisi vanhemmalleen, lähtien juoksemaan ylös rinnettä, oli haukanpoikanen mukana leikissä tai ei, meinaten tyriä ja kompuroida vain kerran kunnes reilun ylämäen juoksun jälkeen, sillä painolla ja käsien limittäisestä käytössä, heitti suippokorvainen vikkelään niin risut että reppunsa hankeen ja lässähti sitten tyytyväisenä selkä edellä siihen itsekin, jääden hengittämään raskain vedoin äskeisen suorituksen jälkeen.

Pitkän matkan kävelystä ja juoksusta oli kerennyt tullut kuumakin, Aaronin repäistessä hupun pois päänsä ympäriltä sen alle, pyyhkien otsahikeä tumppuunsa ja katseli taivaalle, ollen siinä pienen, rauhoittavan hetken kunnes haki haukanpoikasen näkökenttäänsä ja tapautti lunta vierellään.
"Tähän... Tähän me pystytämme leirin ja odotamme." Kisälli puhkui, nätti poikaa silmäillen.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron