Kirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2018, 13:15
Theodluin, Shiloh
Shiloh, oli nimi, jonka Pisa kävi ääneen toistamaan, pian kertoen että sen niminen mies oli varmasti etsimässä Pisaa. Se oli enkelinpennun mielestä huojentavaa kuulla, ehkä heidän ei tarvitsisi mennä lähellekään ihmisten kaupunkia, jos tämä Shiloh vastaan tulisi. He voisivat jättää Pisan sitten etsijänsä suojiin ja poistua paikalta ilman sen kummempia suunnitelmia. Mutta sitten piti vain törmätä tähän Shilohiin ja toivoa, että mokoma oli jo huomannut yhden lapsen katoamisen ja olisi lähtenyt unisilmäisen perään.
Aaron esitti fiksun kysymyksen, tiedustellen oliko tämä Shiloh ihminen, johon Pisa vakuutteli tuon olevan yhtälailla ihminen mitä tyttö itse. Theo vilkaisi Aaronin puoleen olkiaan pienesti kohauttaen, arvellen että ehkä Shiloh oli myös illuusiossa lymyilevä taruolento? Pisa jatkoi tarinointiaan ystävästään, kertoen Shilohin olevan kaikkien vanhempi ja kuinka mies oli viimeaikoina ollut hyvin surullinen, jostain syystä. Theo kuunteli totta kai, ilmein reagoiden, pahoittelevasti hymyillen, tytön kertomaan.
"Sitä suuremmalla syyllä meidän pitää saada sinut kotiin — Shiloh olisi varmasti kahta surullisempi, jos sinä katoaisit", Theodluin hymähti Pisalle, samalla silitellen pienesti Taskaria käsissään.
Shiloh oli todellakin lähtenyt Pisan perään, kun siivetön oli huomannut unienkelin puuttuvan. Ei se ollut tavanomaista, että Pisa katoili ja unohti itsensä sinne jos tännekin, mutta yleensä jos tuo yön aikana oli johonkin eksynyt, oli syytä lähteä etsimään, ihan vain jotta nuori enkeli löytäisi tiensä takaisin tutuille kulmille. Eihän Pisa koskaan vaarassa ollut, kyllä tuo osasi itsestään huolen pitää, mutta silti vanhin enkeleistä katsoi tehtäväkseen paimentaa nuorempiaan, yhä, vaikka kaikesta muusta vastuusta oli luopunut.
Eihän Shiloh tiennyt edes, oliko enkeli enää. Hän oli menettänyt siipensä demonille, tultuaan petetyksi sokean ihmisnaisen toimesta. Ja nyt hän oli menettänyt maskinsa, toiselle enkelille, jonka johdosta Sotiris näki kaiken. Kaiken sen, mitä ihmisetkin. Ja hän tunsi, aivan liikaa. Uusia, tuntemattomia tunteita, joita hän ei osannut tulkita. Ja niistä päällimmäinen tuntui olevan ainainen, vellova viha ja katkeruus. Hän myös tunsi kylmää, nykyään, jonka johdosta tämä talvisessa metsässä samoileminen ei ollut ollenkaan mukava kokemus. Mutta mitä vain Pisan tähden. Pisan, jonka vaatteita siivetön löysi matkan varrelta, unienkelin ollen hankkiutunut taas "ylimääräisestä" eroon — heti ensimmäisenä oli näemmä kengät lentäneet mäkeen. Shiloh olikin keräillyt näitä vaatteita matkaansa sitä mukaan, mitä oli löytänyt, saisipahan ainakin puettua pikkuenkelin sitten, kun tuohon törmäisi.
Vaatemytty sylissään siivetön jatkoi matkaansa, kunnes kauempaa alkoi erottumaan kolmipäinen joukko. Jo heti kauempaa Shiloh osasi sanoa yhden heistä olevan Pisa, hän tunsi kyllä unienkelin auran... mutta nuo kaksi muuta? Niitä hän ei tuntenut. Ja mitä lähemmäs hän pääsi heitä, sitä nyreämmäksi enkeli muuttui. Pisan auran takaa hän aisti toisen, josta ei pitänyt. Toisen, joka pisti siivettömän pään jälleen sekaisin. Se provosoi, jälleen tuntuen haasteelta. Ehkä se olikin? Jälleenkö häntä koeteltiin? Taas uusi este hänelle?
Shiloh ei tiennyt, mutta ei todellakaan aikonut miettiä asiaa rationaalisesti tai katsoa, mitä tapahtuisi. Enkeli näki vain punaista, sen ylitsepursuavan vihan ottaen vallan. Ja näin ollen, kun välimatka hänen ja kolmikon välillä oli kuroutunut noin tusinaan metriin, syöksähti tummapukeinen kohden heitä. Yli-inhimillisellä nopeudella, näyttäen siltä, kuin tuo olisi kadonnut hetkeksi, Sotiriksen siinä samalla vaihtaen muotoaan pois illuusiostaan, tilalle ilmestyen nelisilmäisen, mustiin kaapuihin pukeutuneen enkelin, jonka rujot siivenrippeet töröttivät selästä muistutuksena menetyksestä. Pisan myttyyn keräillyt vaatteet lensivät siinä samalla sinne sun tänne, siivettömän vetäessä esiin miekkansa.
Theo huomasi tuon lähestyvän, tummanpuhuvan henkilön jo kaukaa, kiitos haukankatseen. Mutta jo kaukaa hän saattoi aistia samanlaisen auran, mitä Pisalla... Tosin jotain oli vinossa. Se oli häilyvä, outo... vähän niin kuin temppeliherran, silloin Nahorissa...
Ja jo siinä vaiheessa Theodluin osasi olla varuillaan, muuttuen selvästi varautuneemmaksi, askeleen hidastuen, pikkuhaukan valuen Aaronin vierelle kävelemään.
"Onko tuo hän?", Enkelinpentu kyseli Pisalta, "Onko tuo Shi—"
Kysymys jäi kesken, kun yllättäen lähemmäs päässyt tummapukuinen syöksähti heitä kohden. Heti ensimmäisenä pikkuhaukka harppasi reippaasti kauemmas Aaronista, haluten nähdä kehen tuntematon reagoi. Äkkiäkös se selvisi, nyt suuremmaksi muuttuneen miehen heilauttaen miekkaansa kohden pikkuhaukkaa, jättäen Aaronin täysin omaan arvoonsa. Kisälli ei näyttänyt kiinnostavan lainkaan tuota mustaa utua jälkeensä jättävää hujoppia.
Enkelinpentu ehti juuri ja juuri väistämään sen hyökkäyksen, heittäen Taskarin käsistään jonnekin hankeen turvaan. Theo kompuroi kauemmas hyökkääjästä, kaatuen hankeen, joutuen heti uuden hyökkäyksen kohteeksi, rikkosiipisen pyrkien hyvin aggressiivisesti toisen kimppuun. Puhuen kielellä, joka kuulosti etäisesti tutulta Theodluinille, tosin sattuneista syistä puoliverinen ei ehättänyt jäädä kuuntelemaan, mitä mahdollisia herjoja nelisilmäinen hänelle heitteli. Eikä siinä pakokauhun vallassa oikein ehättänyt edes kuuntelemaan mitään muuta, kuin sitä ääntä päässään, joka käski juoksemaan ja lujaa.
// sJSfklejlöjafelgkjaew <333 PERFECT FAMILY! Then came the party poopper //