Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Helmi 2018, 16:38

"No ihmekös jos viina maistuu siinä ammatissa", Theodluin huomautti, Aaronin nimittäessä eliittejä juopoiksi. Moni vaikutti rautahermoiselta, jota ei häirinnyt mikään, mutta varmasti osasyy raskaalle juomiselle oli ammatin tuomat paineet ja traumat. Varmasti enemmän kuin yksi oli menettänyt ystävän jos toisenkin taisteluissa, puhumattakaan siitä, mitä se vaati, jotta kykeni tappamaan elävän henkilön, oli kyseessä sitten ihminen tai jokin muu. Theodluin ei kyennyt siihen. Hänestä ei olisi tappamaan ketään inhimillistä, joskus teki pahaa jopa jäniksiä tappaa ruuaksi. Hän saattoi vain kuvitella, kuinka paljon se söi miestä — ja uskoi Aaronin myös ymmärtävän, olihan tuokin jo ensimmäisen uhrinsa kaatanut.
Kuulemma Oraakkeli oli ennustanut Aaronista tulevan jotain suurta, että tuosta tulisi maineikas ja voittoisa. Pikkuhaukka mietti tätä hetken, hymähtäen sitten.
"Mutta eihän se välttämättä tarkoita, että sinusta tulee sotilas? Mistä sitä tietää, jos tuletkin kuuluisaksi jollain muulla tavalla", Enkelinpentu kohautti olkiaan. Elwoodissa asuessa sitä oli oppinut, ettei ihan jokaiseen ennustukseen kannattanut uskoa, saatikka niitä ei pitänyt tulkita suoranaisesti. Ties vaikka Aaron päätyisikin pettämään haltiat, kuten lohikäärmeensäkin, ja tulisi kuuluisaksi siitä? Mistä sitä tiesi!

Puhe kääntyi takaisin puoliveriseen, Theon mutristaessa pienesti huuliaan.
"Haluaisin oppia käyttämään magiaani paremmin — haluaisin auttaa muita, parantaa voimillani, en käyttää niitä niinkään vahingoittamiseen... Mutta tarvitsen opettajan sitä varten", Theodluin kertasi jo ties kuinka monetta kertaa samaa saarnaa. Ei hän vieläkään ollut ehättänyt etsimään opettajaa itselleen, saatikka sitten törmännyt tähän mystiseen Argenteukseen hovissa. Lienikö tuota edes olemassa, ehkä kaikki vain juksasivat häntä.
"Ei kyllä tunnu siltä, että olisin kovin vapaa tekemään mitä vain...", Pikkuhaukka huomautti virnistäen. Johan hänet oli kahlittu kaupunkiin, pistetty N'drayerin luo piiloon ja hänen olisi pitänyt pitää matalaa profiilia muutenkin, kunnes asiat selviytyisivät tulevan suhteen. Mutta mitä hän sitten tekisi, kun kaikki olisi selvitetty ja hänelle suotaisiin tilaisuus tehdäkin jotain, eikä vain istua ja odottaa muutosta? Sitä Theodluin ei tiennyt... Tietenkin hän voisi aina palata Elwoodiin, mikäli muuta ei keksisi, mutta toisaalta, ei hänellä varsinaisesti ollut mitään Elwoodissa. Vain Qira ja Avellana, joita hän tietenkin rakasti, mutta Elwoodissa hän taitaisi istua vain yhtälailla tyhjänpanttina, mitä hän nyt teki kaupungissa...

Pidemmälle mietinnöissä ei ehditty, kun yllättäen Aaron päätti tipahtaa ylittämäänsä ojaan, pikkuhaukan jääden hölmistyneenä katsomaan kisällin perään. Se hölmistynyt ilme muuttui kuitenkin pian virneeksi, eikä enkelinpentu voinut olla naurahtamatta, kun sinisilmäinen lähti parkumaan, kuinka housuihinsakin oli lunta ehättänyt saamaan.
"Et ole kovin sulavaliikkeinen tapaus", Theodluin huomautti yhä naureskellen, ottaen siinä itse hieman etäisyyttä ja sitten vauhtia, loikaten kepeällä hypyllä toiselle puolelle ojaa. Hyvähän hänen oli hyppiä, kun ei raskasta reppua kantanut, mutta ehkä se enkeliverikin oli osasyy sen hypyn kepeyteen — ehkä hän osasikin lentää, ei vain ollut tietoinen siitä tai osannut käyttää voimaansa vielä.
Läheisestä puunrungosta otettiin kiinni toisella kädellä, siinä missä toinen ojennettiin Aaronin suuntaan, jotta puoliverinen voisi tuon ylös auttaa.
"Kerrohan, Niin paljon kuin pidänkin patikoimisesta ja raikkaasta ilmasta, puhumattakaan seurastasi, niin miksi emme käytä koruasi? Jos tiedät mihin meidän pitää mennä, miksemme vain siirry sen avulla perille?", Theodluin kävi kyselemään nyt asiaa, mikä häntä oli jo tovin mietityttänyt. Olihan tämäkin omanlaisensa kokemus ja vaihtelua arkeen, mutta korkeassa hangessa tarpominen alkoi pidemmän päälle kyllä tuntua turhan raskaalta...



// KASFJKAFWKAWGEA <33 Aaron u graceful being //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Helmi 2018, 18:17

"Et sinäkään olisi tämän repun kanssah!" Aaron pärski ähkien, yrittäessään saada itsensä ylös niin ettei pöllyttäisi ja söisi lunta. Vastaavaisuudessa olisi varmaankin ihan hyvä myös ottaa huomioon ylimääräinen paino, mutta juuri nyt tällainen jälkiviisaus ei auttanut vaan Theo, joka ylitti ojan häntä moninkertaisen vaivattomammin että sulokkaammin ja kävi tarjoamaan kättänsä avuksi. Kisälli pysäytti turhan räpiköintinsä, katsahtaen avunantajaan joka kävi kysymään mikseivät he vain käyttäneet hänen taikahelyään pääsemään päämäärään.
"No..." Sinisilmäinen aloitti, tarttuen tiukalla otteella toisen käteen, ponnistaen itseänsä ylös ojasta samassa mitä tuo tätä veti, kunnes sotilas alokas pääsi viimein takaisin kahdelle jalalleen, vaatteihin takertuneen lumen maalaten tämän vyötäröstä alaspäin täysin valkoiseksi.
"Siitä on todella kauan... Kun olen viimeksi ollut siellä..." Haltiapoika vastasi, jokseenkin ympäripyöreästi, taputellessaan lunta vaatteistaan.

"Jos korua yrittää käyttää siirtymään paikkaan jossa ei ole ennen ollut... Tai muista hyvin, niin et välttämättä pääse perille yhtenä kappaleena" Aaron selitti, katsomatta matka kumppaniaan kuitenkaan silmiin ja esitti korjaavansa repun olkaimia. Ensimmäinen osa oli ainakin ollut totta ja vaikka siitä oli ollutkin hetki, kun Aaron oli heidän päämäärässään ollut, ei Oraakkeli ollut varsinaisesti latonut moista muisti sääntöä mitä korun käyttöön tuli.
Ehkä hän olisi jopa tehnytkin niin, ellei nätti poika ollut suostunut mukaan tulemaan. Kokeillut mikäli uskalsi, sillä osittain sanansaattajaa vähän arastikin käyttää helyään kohteeseen josta oli ollut jo kunnollinen hetki ja josta hänen muistikuva tuntui olevan vähänkin haparainen.

Joka tapauksessa se oli kuitenkin valhe hänen väittäessä asiaa todeksi, eikä Aaron halunnut sitä enkelipojalle myöntää, että tämän kerran hän mieluummin patikoisi tämän seurassa läpi korkea lumisen metsän, pitkän matkan suodessa hyvän ajan ja tilaisuuden tuohon tutustua, kuin ottaisi helpoimman tien perille.

Samaan aikaan Taskari oli hyvää vauhtia takaisin ylös pitkin omistajansa lahjetta, Aaronin äkätessä tuon kesken kaiken ja kävi nappaamaan tuon kiinni, laskien lohikäärmeen takaisin hankeen.
"liidä tai kaiva tiesi eteenpäin." Aaron sanoi tuolle jyrkkänä, hieman tuolle pahastuneena aikaisemmasta ja lähti suoristauduttuaan jälleen liikkeelle, sinisuomuisen katsellessa hetken perään ennen kuin tuhahtaen lähti kulkemaan tämän jättämää, tallottua polkua eteenpäin.
"J-Ja kuten sanoit! Patikoiminen ja raikas ilma... Ja seura, ne ovat vaivan väärti itsessään." Puusepänpoika kävi vielä sanomaan, reippaasti eteenpäin porhaltaessa, poski ja nenänpää punertaen. Johtuni se sitten pakkasesta tai Theon aikaisemmista sanoista.

"Tarkoitatko sitä?" Sinisilmäinen kävi kuitenkin kysymään, katseen, joka oli harhaillut menosuuntaan, kääntyen pienesti sivuttain kohden haukanpoikasta.
"Seuraani liittyen?" Aaron kysyi, lähes varovaisesti tuolta lauseesta, jota hän ei kuullut usein jos ollenkaan.

//Most grace on every possible social interaction!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Helmi 2018, 00:24

Kisälli autettiin ylös ojasta, Aaronin samalla käyden kertomaan jonkinlaisen huteran selityksen sille, mikseivät he korua käyttäneet ja vain siirtyneet paikalle. Kuulemma Aaron ei ollut ihan varma paikasta, eikä täten uskaltanut vain siirtää heitä sinne, sillä moisella toimella saattaisi olla fataalit seuraukset. Theodluin ei tietenkään kyseenalaistanut Aaronin kertomaa lainkaan, eihän hän tiennyt korusta mitään, mutta tiesi kyllä maagisista amuleteista ja esineistä sen verran, ettei niitä paranisi käyttää kuin leluja. Magia ei todellakaan ollut vaaratonta, vaikka sitä osaisikin käyttää.
"No, kai se on pakko jatkaa jalan", Theodluin virnisti, sen pahemmin asiasta kyselemättä enempää. Tuskin Aaron edes olisi osannut hänelle kertoa enempää maagisen korun ominaisuuksista ja rajoitteista.

Kisälli kävi huomauttamaan pienelle lohikäärmeelle, että tuo saisi nyt tästä eteenpäin joko liitää tai hypellä perässä, mikä lieni ehkä hyvä ajatus. Olihan Taskari aika pulskassa kunnossa, vieläkin, joten pieni kuntoiluhetki ei sille tekisi pahaa. Näin ollen pikkuhaukka ei siihen mitään todennut, katsoi vain pahoittelevasti pientä liskoa, joka hangessa lähti hypähtelemään, ennen kuin kiri Aaronin kiinni askelissa.
Pikkuhaukka hymisi myöntävästi, Aaronin toistaessa hänen sanojaan patikoimisesta ja raittiista ilmasta. Olihan tämä todellakin vaihtelua ja mukavaa, sitä enkelinpentu ei aikonut kieltää. Kieltämättä hän oli tätä kaivannutkin, monesti Elwoodissa asuessaan hän oli käynyt metsässä samoilemassa ja viettämässä aikaa. Siinä oli omanlainen charminsa, vaikka metsä osasi olla vaarallinenkin paikka.

Yhteen huomautukseen Aaron tuntui kuitenkin takertuvan, hetken kävelyn jälkeen kysellen, oliko pikkuhaukka tarkoittanut sanojaan, kun puhe oli puusepänpojan seurasta.
"Miksi en olisi tarkoittanut?", Theodluin naurahti, "Karkean alun jälkeen sinä et sentään ole jatkanut pahoinpitelyäni tai ilkeitä kommentteja jakanut tai peräti rais——", sanat jäivät siihen, pikkuhaukan ymmärtäen mitä oli taas tyhmyyttään lavertelemassa, hänen toden totta pitäisi oppia tukkimaan suunsa ja miettimään sanojaan, ennen kun ne suustaan ulos päästi.
"Olet ainoa, joka on ollut mukava minulle ja halunnut viettää aikaa seurassani", Vaivaantuneisuudestaan toipuva puoliverinen jatkoi, "Tai siis... Onhan Iriador ja Velethuil olleet minulle mukavia, kuin myös Delia, mutta he eivät varsinaisesti ole halunneet seuraani, tai eivät ainakaan sitä ilmaisseet... ymmärränhän sen, kaikki he ovat kiireisiä ammattinsa tähden".
"Sitä paitsi sinä olet Iriadorin lisäksi ainoa, joka on kutakuinkin samaa ikäluokkaa kanssani"
, Theo naurahti, "Vaikutat muutenkin mielenkiintoiselta taholta, joten en yhtään pahastu, jos saan viettää aikaani sinun seurassa".


// OH AARON <3 u gay, admit. bi at least //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 04 Helmi 2018, 01:46

Aamuaurinko alkoi viimein sarastamaan horisontista, tehden valkeasta metsästä selkopiirteisemmän. Enää ei tarvinnut siristellä silmiä yhtä paljon, mikäli kauemmaksi halusi nähdä, ainakaan siis Aaronin joka oli tuonut Theon mukaan osittain myös haukankatseen varalta. Haukankatseella, jolla kisällin kysymykseen vastaaminen kävi luonnollisesti, ilman samanlaista kiusaantuneisuuden tunnetta mitä nuorempi olisi ehdottomasti tuntenut moiseen vastaamisessa. Nätti poika kuitenkin keskeytti lauseensa, saaden sinisilmäisen katsomaan tuota kysyvänä ylhäältä alas, mutta ei käynyt mitään sanomaan, pidemmän haltianuoren jatkaessakin siinä missä he jatkoivat matkaa.

"Mukava..." Aaron toisit hiljaisena, katse eteenpäin, miettien oliko tosiaan ollut sitä. Se oli käynyt mitä syvempiä ajattelematta, mikäli hän tosiaan oli mukava enkelinpojan silmissä. Olihan se ollut hänellekin uutta olla ajattelematta jostakusta pahaa kivisen alun jälkeen, mutta Theon kohdalla se oli osoittautunut yllättävän helpoksi. Tietenkin kokemus kuiskauksen joukossa oli varmasti vaikuttanut hänen tapoihinsa ja asenteeseen ja mitä varmasti Theon luonne, joka ei myöskään haastanut riitaa vain koska... No koska alku oli ollut kivinen.
Aaron kuunteli korva tarkkana niin puoliveristä kuin alla narskuvaa lunta, kuullen lisää tuttuja nimiä, joita Theodluin oli kohdannut, lisäten kuinka hän oli ainoa hänen idolinsa poikaystävän kanssa, joka oli lähellä tämän ikäluokkaa.
Puusepänpoika ei voinut kuin todeta mielessään kuinka vaikeaa ketään hänen ikäistään olikin löytää mistään tuvien lähettyviltä... Tai ketään, joka näytti hänen ikäiseltä. Eipä hän ollut sellaista henkilökohtaisista syistä kaivannutkaan, paitsi nyt.

"Mielenkiintoiselta taholta?" Kisälli naurahti, yrittäen pidätellä imarrelluksi tulleen tunnetta kuulumasta äänessään, mutta tiedä häntä kuinka hyvin se onnistui.
"Niin..! Ehkä minä olenkin. Tai siis, totta kai minä olen!" Aaron lähti hymyilemään, sieraimet suurena ja suoristaen sen vähäisenkin lyhistyksen ryhdissään porheltaessaan eteenpäin astetta reippaammin.
Perässä liitelevä sinisuomuinen päätti samassa, ettei omin päin yrittäisi edes pysyä kahden pitkäjalkaisen tahdissa ja kävi parilla pidemmällä loikalla takertumaan Theodluinin viittaan ja lähti kapuamaan tätä pitkin nyt tuon ulkoisemmalle olalle, naristen kurjuuttaan.
"Tarkoitan... Et sinäkään ole näin jälkeenpäin yhtään hassumpi." Puusepänpoika rohkeni sanomaan egonsa paisuamisen jälkeen, pitäen katseen edessään, vielä kun tähteä näkyi edes heikosti.

"Totta puhuen, en ole koskaan tullut toimeen kenenkään ikäiseni kanssa. Veljeni ovat minua vanhempia, tappelin aina muiden kanssa, joten pysyttelin yleensä aina yksikseni... Kaipa, näin jälkeenpäin kun mietin.. Oli se varmaan hieman yksinäistä." Haltianuori päätti jakaa syvempiä mietteitä, vielä kun puheenaiheessa enemmän tai vähemmän oltiin.
"Kaikki ovat paljon vanhempia... Heitä ei kiinnosta kai samalla tavalla, ei heidän kanssaan pysty puhumaan samalla tavalla joten... Ei tämä ole ollenkaan hassumpaa." Aaron kävi niiskaisemaan, ei niinkään herkistelyltään vaan pikkuhiljaa vuotamaan alkavasta nenästään, jäätyneiden nenäkarvojen lähtiessä sulamaan.
Mutta hän tarkoitti jokaista sanaansa, se oli yksinkertaisesti vain totta tai no, Theo oli ainakin antanut itsestään sellaisen vaikutuksen, että tuolle pystyi puhumaan rennommin mitä esimerkiksi Arathetille, Dariukselle ja jopa muille Kuiskauksen jäsenille. Muistuttaen häntä kuinka oli aikoinaan puhunut joskus papittarelle, mutta sekään ei silloin ollut sama, tuon ollessa nainen... Ja niiden kanssa ei yhtä helposti puhuttukaan samasta ikäluokasta huolimatta. Ei ainakaan Aaron.

Aaron kävi repäisemään repustaan roikkuvasta makkaraköynnöksestä yhden, suolaisen makkaran ja ojennutti sen kohden nätti poikaa.
"Aamiaista. Et ole syönyt." Kisälli sanoi, aikojen ainakin itse syödä samalla kun käveltiin ja riippumatta siitä ottiko maagi ruuan vastaan vai ei, otti blondi ainakin itselleen makkaran mutusteltavaksi.
"Oletko koskaan pussannut ketään?" Sotilaskokelas kävi hetken mutustelurauhan jälkeen kysymään, käännyttäen keskustelun isojen poikien leikkeihin.


//Älä kerro sille, järkytät sen vielä!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Helmi 2018, 19:53

"No miksi et olisi?", Theodluin naurahti Aaronille, tuon pohtien oliko muka mielenkiintoinen taho, "Olet setäni kisälli, nuorin sotilas Kuiskauksen riveissä, lisäksi olet Oraakkelin viestinviejä ja omistat pienen lohikäärmeen, puhumattakaan sitten suuremmasta".
"Etkä sinä persoonanakaan hullumpi ole", Pikkuhaukka lisäsi virnistäen, kulmiaan kohottaen. Olihan Aaronissa ties mitä puolia, mitkä kiinnostivat varmasti yhtä jos toistakin, mutta eniten Theoa kiinnosti kisälli itsessään. Oli mukavaa, kun sai kutakuinkin samanikäistä seuraa, jota saattoi jopa ystäväksi kutsua, vaikkeivät he hirveästi vielä toistensa kanssa tekemisissä olleet ehtineet olla.

Aaron kävi kertomaan, ettei varsinaisesti ollut koskaan tullut toimeen omanikäistensä kanssa. Se kuulosti hassulta, aluksi, mutta kun Theo alkoi sitä paremmin miettimään, oli hänkin samassa veneessä. Harvoin samanikäiset olivat jaksaneet Theon seuraa pidempään, vaikka enkelinpentu olisi kaikkensa yrittänyt miellyttääkseen noita. Sittemmin hän olikin luovuttanut, eikä suotta koittanut roikkua niiden seurassa, jotka selvästi eivät hänestä välittäneet — tosin se taisi olla muutenkin harvinaista, tuntui ettei kukaan varsinaisesti pikkuhaukan seurasta pitänyt tai siinä viihtynyt. Paitsi nyt Aaron, jostain kumman syystä.
"Eipä minullakaan hirveästi ole kokemusta omanikäisestä seurasta...", Theodluin kävikin hymähtämään, vilkaisten Aaronin puoleen, "En vain koskaan löytänyt sellaista — tosin Elwoodissa se on hieman vaikeampaa muutenkin, harva kun haluaa lapsensa siellä kasvattaa...", Olihan Elwoodissa lapsia ja nuoria, mutta kaiketi Theo oli vain sattunut väliin, missä ei kovin montaa samanikäistä sattunut kasvamaan.

Puoliverinen vilkaisi sitä makkaraa, jonka Aaron kävi ojentamaan, kisällin huomautellessa ettei hän ollut vielä aamiaista syönyt. Totta se oli, ja nyt kun siitä puhe tuli, kävi nälkä ilmoittelemaan itsestään vatsanväänteillä. Joten mitään vastaan sanomatta, Theo otti vastaan kisällin tarjoaman makkaran, kiittäen nyökkäyksellä. Ehti hän yhden haukkauksen ottamaan, kun Aaron jo seuraavaa kysymystä esitti ja kävi utelemaan, oliko enkelinpentu koskaan suudellut ketään. Theo tuhahti naurahdellen, ovelan katseen pysyen Aaronissa hymyn kera.
"Johan sinä kysymyksiä keksit, Aaron, et kai vain yritä teerenpelejä kanssani?", Pikkuhaukka kujersi hymisten, selvästi vitsaillen, ainakin omasta mielestään, "Sanoisit vain suoraan jos haluat suudella minua".
"Mutta olen",
Theo jatkoi, vastaten kysymykseen, "Kaiketi sinäkin, jos papittaren kanssa olit — vai kieltäytyikö hän sellaisesta?".



// FACE THE FACTS AARON it will be easier that way when ur old man tells he gay //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 04 Helmi 2018, 23:46

Ilmeisesti Theokin oli samassa veneessä hänen kanssaan, mitä ikäistensä kanssa seurusteluun tuli. Hyvä, nyt Aaronista ei ainakaan tuntunut niin oudolta myönnettyään, että oli ollut mahdoton henkilö jonka kanssa ei ollut pystynyt kaveeraamaan, vaikka maagin syyt erillä oloon olikin eri mitä hänen. Ei hän vahingoniloinenkaan toisen yksinäisyydestä, mystisen kuuloisessa Elwoodissa myöskään ollut, mutta miksi miettiä menneitä muutenkaan? He olivat nyt kahdestaan, patikoimassa eteenpäin syvemmälle metsään.
Nätti poika otti makkarankin vastaan. Hyvä, mikäli tuo tuupertuisi koska unohti syödä, olisi matka pitkittynyt entisestään. Ei Aaron tiennyt yhtään kauanko heillä menisi, mutta ei sillä tuntunut olevan oikein väliäkään, ainakaan hänestä.
"Mitä? Teerenpelejä? Minä mitään teerenpelejä pelaa" Kisälli kävi nauramaan siinä missä maagikin, katsahtaen sitten aamiaiseensa.
"Suutelen juuri nyt ennemmin tätä makkaraa" puusepänpoika sanoi ikään kuin lihanpalaselle puhuen ja kävi puraisemaan siitä palasen, mussutellen suolaista lihaa Theodluinia kuunnellen. Totta kai tuo oli suudellut, pussannut, miten vain, olihan tuo todellisuudessa elänyt häntä paljon pidempään joten oliko tuo nyt ihme. Maagi kävi arvoimaan ääneen samaa hänestäkin, tuoden esille jälleen hänen entisen tyttöystävänsä, laukaisten sen muiston kuinka hän oli viimein saanut suostuteltua siveellisen papittaren pusuttelemaan vihollispuolueen haltiaa ja oli käynyt kesken kaiken ilmeisesti tyrimään, päättäen ensisuudelman lyhyeen ja toista tilaisuutta ei sitten tullutkaan.

"Ei." Joukon johtava kävi vastaamaan mitä tuli Ophelian kieltäytymisestä, antaen Theolle ennemmin kokeneemman kuvan itsestään kuin selittäisi syvemmin, kuinka syvällisesti uskonnollinen ihminen oli käynyt sylkemään siinä samaisessa hetkessä kun hän oli yrittänyt tunkea kielen tuon suuhun ja kutsunut häntä barbaariksi.
"Mutta uskonnolliset ihmiset eivät kuulemma tykkää tehdä sitä ennen naimisiin menoa. Jotakin jotakin synneistä ja tyypistä joka kuoli heidän vuoksi." Aaron selitti, selvästi hieman alakuloisempana muistellessaan kuinka ihmistyttö oli yrittänyt hänelle puunjuurella raamattua lukea, mutta josta hän kuunteli ehkä joka kolmannen sanan.
"Ehkä olin järjiltäni" Kisälli tuumasi vielä ääneen enne kuin pysähtyi syvänteen reunalle, taivasta tiiraten. Aurinko näkyi jo, maalaten taivaan osittain vaaleanpunaiseksi, karkoittaen tähden jonka mukaan he olivat suunnistaneet. Heidän eteensä oli alemmas auennut pieni aukio, jonka jälkeen metsä jälleen jatkui, valkean lumen kahden rytäkön välissä heijastaen valoa entisestään.

"Tiedätkö mikä on hassua? En ole kertonut edes veljilleni hänestä, he luulevat kaiken olevan Oraakkelin syytä. Tiedät juuri nyt enemmän mitä he." Siniset silmät lipuivat horisontissa, Theon olkapäälle kavunneen sinisuomuisen lähtiessä havittelemaan makkaraa pidemmän haltian käsistä.
"Mutta tarpeeksi siitä" Kisälli kävi sanomaan katsahtaen mäkeen ja lähti etsimään kohtaa josta liukua alas.
"Äitisi oli enkeli? Niitä esiintyy ihmisten uskonnossa paljon, en siksi edes uskonut niiden olemassa oloon ennen kuin sinä ilmaannuit." Puusepänpoika otti puheeksi vuorostaan Theodluinin oikean äidin, epäsuorasti ehkä kysyen millainen tuo oli ollut lähtiessään laskeutumaan alas kengänpohjat lunta vasten liusuen.


//........But maybe he will get a great beard for it//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2018, 22:52

Haukanpoika naurahti heleästi kisällin vastaukselle teerenpeleistä, matkan jatkuen siinä samalla. Kyllä se ruoka hänellekin maistui, vaikka olisihan se tietenkin mukavampaa istua alas ja syödä, kenties jopa nuotion ääressä, lämmintä ruokaa. Mutta, meni se näinkin.
Kuulemma Aaron ei ollut ehättänyt papitarta suudella, kertoen kuinka se ei ollut onnistunut tytön uskonnon tähden. Theo hymähti pienesti, sen pahemmin asiaan takertumatta. Hänen äitinsä oli kyllä jostain suuremmasta puhunut ja kertonut jotain synneistä ja hyvästä elämästä, mutta vaikka enkeli olikin ollut, ei hän sen enempää uskonnoista ollut kertonut. Ei edes maininnut, mikä sitten se totuus oli kaiken takana, jos sellaista sitten olikaan? Theo ei tiennyt, eikä varsinaisesti välittänyt, koittaen jopa aihetta vältellä, jos joku siitä alkoi puhumaan.

"No, vihollisen papittaren kanssa seurusteleminen tuskin on asia, jota ihan heti kerrotaan edes omalle perheelle...", Theo hymähti, Aaronin kertoessa, ettei papittaresta ollut juorunnut edes veljilleen. Ihan ymmärrettävää, tuskin sitä kukaan nuori kertoi heti perheelleen salasuhteistaan. Ehkä vain hyvä, ettei Aaron ollut kertonut veljilleen, kun nyt jälkiviisaana otti huomioon, miten siinäkin suhteessa oli käynyt.
Aaron halusi kuitenkin vaihtaa puheenaihetta, eikä Theo aikonut pistää vastaan. Papittaresta puhuminen oli varmasti muutenkin vaikeaa tai epämieluisaa, joten sinällään enkelinpentu jo nyt katui sitä, että oli ottanut asian edes puheeksi. Mutta, Aaron halusi sen sijaan puhua Theon äidistä, tuon veriperimästä, mikä taas pikkuhaukalle ei ollut niinkään helppo aihe, vaikka olikin päättänyt jo, ettei väen väkisin koittaisi synkistellä, kun äidistään oli puhe.
"No, niin kai. Mikä sitten loppujenlopuksi on enkeli?", Theodluin naurahti, "Ehkä enkelitkin ovat vain taruolentoja, joita ihmiset ovat alkaneet palvomaan uskonsa puitteissa?", haltia jatkoi.
"En itse asiassa tiedä. Emme koskaan keskustelleet äidin kanssa asiasta sen paremmin. Hän vain kertoi olleensa enkeli, joka luopui siivistään elääkseen kuolevaisten keskuudessa. Joten, loppupeleissä en edes tiedä, puhuiko hän totta vai oliko muuten vain hurahtanut ja uskoi itse niin. Hän oli kyllä hieman... omanlaatuinen persoona, joten ehkä kaikki olikin vain valheita — tosin se ei selittäisi maagisia kykyjäni ja vertani, joten ehkä sittenkin kaikki oli totta".

"Enpä varsinaisesti ole välittänyt miettiä sen syvällisemmin, mitä enkelit ovat ja mistä tulevat... Äitini ei siitä minulle halunnut puhua, joten en usko että se tieto olisi loppupeleissä edes tärkeää minulle",
Theo lopulta tokaisi olkiaan kohauttaen.
"Mutta, en minäkään uskonut varsinaisesti kolmen vanhimman olemassaoloon, vaikka heistä puhutaan ja kerrotaan legendoja. Sitten sinä tulit ja ilmoitit olevasi itse Oraakkelin viestinviejä, joten pakko kai niihinkin on uskoa sitten?", Theodluin virnisti, samalla kun oman makkaransa sai syötyä pois.
"... Millaista se oli?", Oraakkelin mainitsemisesta ajatukset juoksivat jo seuraavaan aiheeseen, pikkuhaukan lähtiessä tiedustelemaan Aaronilta kysymystä, mikä oli mielessä kummitellut sitten viimetapaamisen, "Menettää pitkäikäisyytensä, ainakin hetkellisesti?".



// SDEGFJASKEGRHAFWRGEAWF OH GOD AARON //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 12 Helmi 2018, 03:07

Theodluin vaikutti ymmärtäväiseltä, mitä tuli salassapitoon ihmisen kanssa seurustelusta ja vaikka Aaron ei ollut siitä silloin pitänyt, oli hän tyytyväinen että nätti poika nyt Arathetin möläytyksen myötä siitäkin tiesi.
Mäen isolle puuttomalle aukealle laskeutuminen suoriutui pystyssä suuresta repusta huolimatta, kisällin toivoessa ettei tasapaino tulisi pettämään häntä jatkossakaan ja jäikin sullomaan makkaraa suuhunsa, odottaen ja kuunnellen Theota.
Vastaus oli ainakin lievästi hämmentävä, mutta nuorempi ei käynyt keskeyttämään toista tai kommentoimaan, mitä tuli keltakatseen omiin uskomuksiin tai jopa lähestulkoon välinpitämättömyyteen tämän veriperimästä, toisen myöntäessä jopa itse epäilleensä äitinsä puheita enkeleistä, antaen tuosta jopa ehkä hupsahtaneen kuvan, mutta tuon kullertavalle verelle jota Aaron oli tuon nenästä jo kertaalleen vuodattanut ei kyllä selittyisi millään muullakaan.
Ainakaan Aaronista, uskoen ainakin matkakumppaninsa puolesta tuon äidin olleen enkeli, vaikka vanhempi haltianuori ei liiemmin näyttänyt siitä tuon äidin myötä välittävänkään. Keskustelun päästessä pidemmälle, Aaron lähti pikkuhiljaa kävelemään kohden metsänreunaa, lävitse aukeaman, kahlaten nilkkaan asti ylettävän lumen, siinä missä Taskari nautti kyydistään pidemmän haltian viitassa.

"Varmasti ovat taruolentoja, mutta sellaisen kohdatessaan, he varmaan kohtelisivat niitä kuten meitäkin." Kisälli kävi lopulta kommentoimaan mitä Theodluin oli ihan ensimmäisenä sanonut, naurahtaen sitten kevyesti enkelipojan tunnustaessa, ettei itse ollut uskonut kolmeen vanhimpaan ennen hänen ilmestymistään.
"Ainakin kaksi heistä on, en tiedä ketään joka olisi nähnyt kolmannen... Tai no, Oraakkelin ehkä, mutta ken tietää josko vanhimmat vaan valehtelevat lukumääränsä näyttääkseen voimakkaammilta." Aaron kävi vitsailemaan, jättäen keskustelun nätti pojan edesmenneestä äidistä sikseen, tuntiessa ehkä vähän sitä samaa syyllisyyden pistosta, mitä Theokin oli aikaisemmin tuntenut. Ei kysymystä kumminkaan kaduttu, haltianuoren tuntiessa oppivansa toisesta yhä enemmän tuon yhtä avoimesti hänelle jakaessa, mitä he toisiltaan kyselivätkin.

He ehtivätkin ottaa muutaman, vain lumesta narskuvan, muutoin hiljaisen askeleen, enkelinpennun käydessä esittämään seuraavan kysymyksensä, kuten heillä oli ollutkin tähän asti tapana keskustella ja toisiin tutustua. Tällä kertaa kysymys veti kisällin kuitenkin tavallista hiljaisemmaksi, tietämättä miten edes aloittaisi sellaisen kuin pitkäniän, haltioiden sen suurimman piirteen ja sisimmän menetyksen selittämisen.
Kysymys oli aika iso... Mutta siitä huolimatta Aaron lähti etsimään itsestään keinoja miten vastaisi ilman, että oma temperamentti ei ottaisi valtaa niin, että näyttäisi vallan suutahtaneelta nätti pojalle tämän mielenkiinnosta asiaan, josta puhumisesta hän oli tähän asti joko vältellyt tai muut eivät olleet uskaltaneet kysyä.

"Mikä osa siitä?" Sanansaattaja kävi pysähtymään ja pudottamaan valtavan, raskaan reppunsa lumeen, jääden pyörittelemään hartioitaan pariin otteeseen ennen kun kääntyi puolittain Theohon mahdollisimman hyväntuulisella hymyllä minkä vaan aikaan sai.
"Se kohta kun Oraakkeli sulkee sinut kynsiensä väliin kuin olisit lumipallo sen pois ottaessaan?" Aaron kävi demonstroimaan, kaapaten maasta kourallisen lunta ja lähti muotoilemaan kyseisen lumipallon, lähtien sitten puristamaan tiivistä palloa käsiensä välissä.
"paineikkaalta, taisin nähdä koko elämäni vilisevän silmieni edestä, kaipa se tuntuu siinä kohtaa kuin kuolemalta? Voit pahoin, mutta se ei satu." Puusepänpoika kävi selittämään, sinisten silmien tuijottaen lasittoituneena lumipalloon jota kohteli kuin kuolevaista ja hän oli ajankiitäjä, mutta puristuksista huolimatta, tuon ollessa suojalunta, se ei räjähtänyt käsiin.
"Sen jälkeen... Olosi on vähän heikko, mutta kevyempi? Olin silloin itse asiassa ihan tyytyväinenkin, mutta silloin minä olinkin idiootti---Hei, hei sinä!" Aaron äkkäsi ilmaisen kyydin varastaneen, sinisuomuisen lemmikkinsä nätti pojan olalta ja tuo, kiinni jäätyään ja omistajansa nähdessä heittokäsi valmiina, hypähti pieni lisko Theodluinin olalta lumeen vipeltämään karkuun lumipalloa, jonka alta tuo juuri juuri ehättikin, panoksen lässähtäessä syvälle kinokseen.
"On lämmin, voit jo liikkua itsekin!" Aaron karjui lemmikkinsä perään, laskien oman paksun huppunsa saadakseen viileää ilmaa, hienkin alkaessa jo muodostumaan hiusrajaan.

"...Sitten. Sitten vasta se alkaa sattumaan." Kisälli käi sanomaan, rauhallisempana mutta matalampana, katsoen kauemmaksi, kohden vastakkaista metsänreunaa yhä vipeltävän lemmikkinsä perään, palan uhatessa muodostua kurkkuun.
"Et voi kertoa kenellekään miksi muutut heidän silmien edessä niin nopeasti. Äitisi itkee ja anelee selityksiä kasvuusi, jo kolmannet kengät jäävät pieneksi, päätäsi ja koko kehoasi sattuu ja särkee melkein kaiken ajan, äänesi murtuu ja muuttuu niin ettet pysty puhumaan selkeästi viikkoihin ilman että säikähdät sitä itsekin, veljesi luulee sinun tulleen kirotuksi... Haltiana, sinä menetät identiteettisi, joten... Kai se on myös... sillä tavalla myös nöyryyttävä kokemus. Ikääntyä sillä lailla, yht äkkiä kuten ihmisetkin etkä voi kertoa kenellekään miksi." Sinisilmäinen kakisti, yllättävän rauhallisesti, mutta ei ilman etteikö kulmat olisi kaartuneet kurttuun kisällin lähinnä kirotessa tyhmyyttään.
Ei siksi, että hän uskoi voineensa tehdä silloin toisin, mutta kuinka kevyesti oli siitä loppujen lopuksi ajatellut, silloin täysin uskonut sen olleen menetyksen väärti hyvin riskialttiin romanssin vuoksi... Vaikka, olihan siinä tietenkin myös ihastuksen henki kyseessä, mutta silloin motiivi oli ennemmin ollut se ensimmäinen.
"Joten... Se on aika noloa. En suosittelisi." Aaron katsahti vanhempaan, toisen suupielen painautuessa poskeen, onnistumatta kuitenkaan näyttää siltä että hymyilisi.

//"yleisön" pyynnöstä//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2018, 23:10

Mikä osa siitä? Se oli hyvä kysymys, mihin Theodluin ei heti osannut esittää tarkentavaa vastausta. Ei hänen kyllä tarvinnut, kun Aaron itse lähti kertomaan kokemastaan tarkemmin. Miltä se oli tuntunut, kun se tapahtui. Ja sitten seurasikin pieni tauko tarinaan, kun kisälli huomasi pikkuliskonsa pummivan kyytiä vanhemmaltaan. Theo hätkähti silmissä, kun Aaron rääkäisi ja hetken näytti siltä, että meinaisi lumipallonsa häntä päin heittää, mutta kohteeksi osoittautui Taskari, joka harvinaisen nopeasti livahti paikalta, kun tajusi tulleensa huomatuksi. Pikkuhaukka itse ei ollut edes huomannut pikkuliskoa, hän kun oli tottunut siihen, että pieneläimet saattoivat lennähtää tai kiivetä olalle istumaan, silloin kun hän yksin samoili metsässä. Ehkä siis onni, että Aaron lemmikkinsä oli huomannut, joutuisipahan sekin takaisin liikkumaan.

Tarina jatkui, kisällin kertoen kuinka se iän menetys oli sitten vaikuttanut näin käytännössä. Pitkäikäisillä, hitaasti vanhenevilla haltioilla sen huomasi heti, kuten Aaron kävi kuvailemaan. Perheensä oli ihmetellyt, kaikki kasvukivut iskivät, kuten lyhytikäisemmillä, ja kaikki ihmettelivät mistä se johtui. Mitään ei voinut kuitenkaan kertoa ilman, että kaikki olisi tullut ilmi.
Mahtoi olla kamalaa. Theo saattoi vain kuvitella, millaista se oli ollut, eikä näyttänyt varsin huvittuneelta, kun Aaron kertoi, ettei suosittelisi pitkäikäisyyden menettämistä. Eipä Aaronkaan kovin iloiselta näyttänyt kertomansa jälkeen.
"Olen... Pahoillani", Theodluin lopulta vastasi, hymyillen pahoittelevasti Aaronille. Mitä muutakaan hän saattoi tehdä? Tietenkin kaikkien ystävänä Theon olisi tehnyt mieli halata Aaronia ja kertoa, kuinka pahoillaan oli kaikesta siitä mitä toinen oli saanut kokea, mutta jokin kertoi hänelle, ettei kisälli välttämättä niin avoimesta ja fyysisestä kontaktista pitänyt.



// ASEGFJKAEGKRHAEWFA EMMÄKESTÄSUO<3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Helmi 2018, 00:55

Aaron, Pisantheuma

"Olen pahoillani", tuo lyhyt, yksinkertainen lause, joka puusepänpojalta ei ikinä luontuisi niin hyvin mitä Theolta, iski jonnekin syvälle sisimpään. Aaronin jopa hieman kireä ilme lähti sulamaan, tuon katseen pysyen nätti pojan kasvoissa, silmien käydessä vuorotellen tuon keltaisessa haukankatseessa ja tuon leuassa. Kuinka moni muu olisi sanonut olevansa pahoillaan hänen puolestaan? Tässä asiassa? Eipähän hän ollut valmis monelle muulle avautumaankaan, mutta Theolle se oli ollut helppoa olla vilpitön, olla näsäviisastelematta, eikä tuo vastannut mitään tarpeetonta hänelle joka olisi potentiaalisesti vähätellyt hänen kokemaansa.
Kisälli kävi hieraisemaan peukalonvarrellaan yht äkkiä kirvelystä punertavaa nenänpäätään, saman käden käydessäkin nopeasti mottaisemaan enkelinpentua käsivarteen, Aaronin pakottaessa leveän virneen kasvoilleen.

"Alat herkistelemään" Aaron naurahti, peitellen siten samalla omaa herkistynyttä olotilaansa, kuin äskeinen ei olisi ollutkaan mitään.
"Mutta hei, kaikki kääntyi parhain päin, eikö?" Kisälli kävi puhelemaan pirteämpänä, nostaen suuren repun takaisin selkäänsä, joutuen ponnahtelemaan pariin otteeseen jotta sai olkaimet suoriksi.
"Jollei sitä olisi tapahtunut, niin en olisi Kuiskauksessa, yltiömäisen rikas, suosittu ja komea.... Ja no, täällä tänään tässä, raikkaassa ilmassa, patikoimassa... Hyvässä seurassa." Kisälli kävi virnistämään vielä matkakumppanilleen tahattoman flirttailevasti, ennen kuin lähti patikoimaan astetta reippaammin eteenpäin, nostaen hupun päälaelleen siinä samalla lennossa.

"Se lohikäärmeen ketale meni omia menojaan... Jos karhu syö sen niin et voi syyttää minua!" Haltiankloppi huusi eteensä, haluten kumminkin päästä aukiolta myös mahdollisimman nopeasti pois, vaikka varhaisista ihmispartioista näin lähellä haltioiden kaupunkia oli turha pelätäkin.



Pienen sinisuomun jalanjälkiä ei ollut vaikea jäljittää, mokoman selvästi kahlanneen kaulaansa myötän lumessa tai sitten ponnisteli kinoksien ylitse loikin. Toisinaan lumenpintaa oli vain hipaistu pienillä tassuilla, noiden sirojen jälkien tuhoutuessa haltianuoren raahatessa ainakin omia jalkojaan säälimättömästi lumen lävitse.
"Johan se meni pitkälle..." Kisälli kirosi, heidän käveltyä jo hyvän kymmenen, viisitoista... ellei jopa kaksikymmentä minuuttia sisälle syvempää metsää. Tuskin lumipallo oli oikeasti säikäyttänyt pientä liskoa niin pahasti, että tuo päätti yht äkkiä hylätä isäntänsä kokonaan? Ajatus hermostutti Aaronia, heidän rämpiessä eteenpäin välillä jopa huhuillen pientä olentoa kääntymään ja palaamaan, mutta pikkuhiljaa sekään ei olisi enää kovin viisasta. Kenenkään muun huomio heihin kohdistettuna oli välttelemisen arvoista, mutta lohikäärmeen jättämät jäljet vain jatkuivat, aivan kuin se olisi tietänyt minne oli menossa, ilman kiertelyä taikka kaartelua.

"Kai sinä katselet haukankatseellasi mikäl--" Kisälli oli sanomassa, mutta varoittamatta pysähtyikin kuin seinään ja levitti toisen kätensä Theon eteen, hyssyttäen tämän terävällä hysähdyksellä samalla kun itse katseli jonnekin epäilmoihin keskittyneenä.
"Kuuletko tuon?" Aaron laski huppunsa ja kuiski, korvanpäät terävinä.
"Metsänhenki..?" Haltiapoika kävi arvailemaan, laskien reppunsa hiljalti lumeen ja lähti ottamaan varovaisia askelia kohden paksumpia puita, vannoen kuulevansa heleän äänen joka sopersi jotakin puhetta muistuttavaa.
Selkä läimäistiin vasten runkoa, toisen käden kohottautuessa toiselle lyhyelle miekalle samalla kun vaalea haltia kävi kurkistamaan mistä ääni lähti.
Se oli aukio, pieni sellainen joka oli reunustanut itsensä melkein luonnottoman siistiksi vierekkäin kasvavilla puilla ja pensailla, ja jonka oksat olivat raskaana lumesta, peittäen näkyvyyttä siinä missä ne varmasti tekivät täydessä lehmustossaan kesällä. Tämän aukion keskellä oli korkealle ulottuva kivikasa.... Sekin, lähes outo, kuin tuossa paikassa olisi jotain taianomaista, mutta sitä Kuiskauksen alokas ei ehättänyt miettimään, tarkkaillessaan paljasjalkaista... ylipäätänsä säähän aivan liian alastonta niin kylmyyden ja soveliaisuuden nimissä, olevaa hahmoa joka näytti leikkivän... Jopa pusivan muutaman tämän ympärillä viihtyvän metsälinnun kanssa?

"Pusi pusi pusi~" Kuului heleä äänisen, lirkuttelevan laihan tytön pusuttelevien huulien välistä, tuon suudellessa ilmaa itsensä ja ohitse lentävien lintujen välissä, kykkien kivistä muodostuneen mäen päällä ja kikatti.
Aaron vetäytyi hiljaa kurkistelemasta, katsahtaen järkyttyneenä Theodluiniin ja muodosti sanat "mitä himputtia?" tuolle hiljaa.
"Se on puolialaston tyttö, mitä me teemme?" Kisälli kävi tällä kertaa telepaattisesti sanomaan enkelipojalle, kyykistyen samassa kurkistaakseen uudestaan, tällä kertaa pensaan lävitse, nähden sinisuomuisen ystävänsä kurnuttelemassa tyytyväisenä kivikon juurella.
"Taskari on siellä! ...Eikä tyttö ole ainakaan haltia... Pyöreät korvat." Aaron lisäsi vielä, jälleen telepaattisesti, kykkien ja sitten Theodluiniin vilkaisten.

//PAKKO KESTÄÄ ! Also kyllä, mä just loin tän skenaarion.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2018, 01:46

Theodluin ynähti pienesti, virnistäen, Aaronin käydessä mottaamaan häntä kepeästi käsivarteen. Hänkö muka alkoi herkistellä? Kulmat kohosivat huvittuneena, pikkuhaukan naureskellessa kisällin kommenteille, samalla kun matkaa käytiin jatkamaan.
"Ehkä se oli tarkoitus tapahtua", Theodluin nyökkäili Aaronin sanoihin, kykenemättä olemaan naurahtamatta, kun puusepänpoika hänen sanojaan toisti puheidensa päätteeksi. Eikä se virnekään jäänyt huomaamatta, enkelinpennun vastaten yhtälailla hemaisevalla hymyllä.
"Eiköhän se meitä jossain odota. Katsoo taas tilaisuuden kiivetä toisen kyytiin, kun lähelle eksymme", Theo kommentoi, kun puhe oli Taskarista, joka toden totta oli lähtenyt lujaa ja pitkälle, jonnekin edelle.

Matka jatkui tovin, heidän seuraillen pienen lihavan liskon jälkiä, mutta missään tuota sinisuomuista ei tuntunut näkyvän. Taskari todellakin oli mennyt ja viipottanut pitkälle edelle, eikä ilmeisesti aikonut heitä odottaa. Theodluin uskoi lohikäärmeen kyllä palaavan, mutta Aaron alkoi vaikuttaa hermostuneelta sen suhteen, lopulta päätyen huhuilemaan lemmikkiään takaisin, ainakin hetken. Eipä heidän hirveästi kannattanut metsässä alkaa huutelemaan, ties ketä he puoleensa vetäisivät, tosin metsä oli iso ja sää kylmä, mikä oli todennäköisyys, että he johonkuhun humanoidiseen täällä törmäisivät?
Ilmeisesti se todennäköisyys oli jonkinmoinen, sillä pian alkoi kuulumaan ääniä heidän menosuunnastaan. Theo pysähtyi niille sijoilleen, kun Aaron hänet pysäytti, jääden sitten kuuntelemaan ääniä jotka Aaronkin oli korviinsa napannut. Mutta, siinä missä kisälli tuntui olevan heti varpaillaan, ei Theodluin näyttänyt hätäilevän. Oli hän ennenkin metsässä törmännyt muihin, jopa niihin metsänhenkiin, joten hän ei nähnyt syytä hätäillä. Mutta, mitään pikkuhaukka ei vielä sanonut, antaen Aaronin johtaa tilannetta, suippokorvaisten saapuen metsäaukean reunalle varovaisesti katsomaan, mitä siellä tapahtui.
Paikanpäällä oli nättiä, ehkä luonnottomankin nättiä, mutta sellaisia jotkut metsäaukeat olivat. Toiset toki olivat lumottuja ja jopa vaarallisia, mutta magialle herkkä enkelinpentu aisti kyllä, ettei tämä mikään vaarallinen aukea ollut. Mutta tuo tyttö oli maaginen. Haukankatse nauliintui heti siihen lintujen kanssa leikkivään nuoreen naiseen, joka näytti olevan harvinaisen kepeästi pukeutunut, mutta ei palellut ilmeisesti? Ei kai se ihme ollut, tytöstä tuntui huokuvan niin voimakas magia, että tuo ihmismäinen ulkonäkö taisi olla jonkinlainen illuusio.

"Ei hän ole ihminen...", Theodluin tokaisi Aaronille, puoliverisen yhä tuijottaen tyttöä, aivan kuin lumoutuneena. Ja kaiketi hän tavallaan oli, sen magian vetäen häntä puoleensa. Siinä oli myös jotain tuttua, turvallista. Jotain kotoisaa, jotain mikä tuntui rauhoittavalta.
Sen enempää puhumatta Aaronille, lähti pikkuhaukka liikkeelle, kahlaten hangen läpi metsäaukealle ja sen reunalta kohden kiviä, joilla tyttö linnuille lirkutteli. Tulkoot Aaron perässä, jos halusi... ja uskaltaisi.

"Eikö nyt ole vähän kylmä tuollaiselle asustukselle?", Theodluin kysyi, puhuen yleiskieltä, päästessään lähelle kivirykelmää, arvaillen ettei tyttö tosiaan tuon parempaa vaatetusta tarvinnut ylleen pärjätäkseen, mutta oli sekin tapa aloittaa keskustelu kera ystävällisenaurinkoisen hymyn.


//MÄ. NIIN RAKASTAN. PISAA <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Helmi 2018, 02:40

Siinä missä Aaron näki kaikki syyt tarkkailla, arvioida ja lähestyä kohdella varautuen, enkelipoika näytti siltä kuin mitään hätää ei olisikaan ja ilmeisesti, jollakin tapaa tiesi, ettei tyttö ollut ihminenkään, läksien ronskisti yli kinoksen ja kantojen, saaden kisällin mulkoilemaan ja panikoimaan tämän perään paikallaan.
"Pusi pusi pusi~" Ripakinttuinen, paljasjalkainen tyttö jatkoi kivellänsä kykkien, lintuja ja ilmaa heidän välillä pusutellen, kunnes pitkä mutta siro, ennalta kutsumaton tumma hahmo astui rinkiin, saaden tytön paksut, vaaleanrusehtavat ripset kääntymään tämän puoleen.

"Hu.. Hu?" Melkein luiseva, mutta silti pullaposkinen olento kallisti päätänsä ensin nuorenhaltian kysymykselle, tuon auran hämmentäessä.
"A-Ah, kyllä! Pisa palelee niin, suorastaan tutisee!" Pisa nappasi itseään käsivarsista, tärisyttäen itseään pariin otteeseen, esittäen kuin hänellä olisikin yhtäkkiä vilu kuten hänen oli ihmis illuusiossaan tehtävä.
"Pisa ei niin huomannut, Pisa nukkui taas. Oi voi, Pisa raukkaa, jälleen eksynyt kun käveli unissaan. Voi kuinka hänelle taas suututaankaan!" Tyttö jatkoi, unohtaen hetkelliseksi näyttelemisensä mitä paleltumiseen tuli, katsahtaen jälleen suljetuilla silmillään kohden poikaa, josta huokuava maaginen energia kiusasi häntä.
Pienet, hädin tuskin erottuvat pistemäiset silmäkulmat menivät mietteliään kurttuun Pisantheuman aistiessa haltiassa enkeliä, mutta sitten ei kuitenkaan? Se aiheutti hänessä kutinan, mutta ei sellaisen joka saisi hänet nauramaan vaan sellaisen joka piti raapia pois, ettei se enää haittaisi ja olisi ilkeä!
Niinpä hänen tulisi tutkia tätä toistaiseksi uhattomalta tuntuvaa olentoa lähempää ja kävikin siis loikkaamaan omasta, korkealta kukkulaltaan alas, laskeutuen kuitenkin lähestulkoon höyhenen kevyesti hänen pusiteltujen lintusten pikkuhiljaa joko hajautuessa tai vallatessa nyt hyljätyn huipun.

"Tietääkö Pisa sinut?" Enkelityttö kävi nyrpistämään nenäpäätään pienesti, käyden pian kuitenkin melkein iholle kiinni katsoakseen kunnolla haltian kasvoihin, vaikka tuolle, hän näyttikin kun hän tuijottaisi tätä silmät kiinni.

//Ja Pisa rakastaa sinua <3//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2018, 03:29

Pienen hetken vaikutti siltä, ettei tyttö ollut ymmärtänyt Theon kysymystä, pikkuhaukan kuitenkin jatkaen tuon tuijottamista hymyillen. Tuo oli outo, kovin luiseva ja tytön silmät näyttivät koko ajan olevan kiinni... Oliko tuo sitten sokea? Tuskin, tyttö oli kuitenkin kääntänyt kasvonsa enkelinpennun puoleen, kun hän oli lähestynyt.
Lopulta tyttö vastasi, puhuen hassusti itsestään nimellä. Voivotellen, kuinka kylmä oli, teatraalisesti palellen näin yllättäen. Ilmeisesti – ainakin tytön tarinan mukaan – tuo oli unissaan kävellyt tänne ja paleli nyt niin niin kovasti, voivotellen kuinka hänelle tästä vielä suututtaisiin. Theon hymy levisi, puoliverisen naurahtaen pienesti, samalla koittaen keksiä mistä tytön – Pisa tuon nimi ilmeisesti oli – aura oli tuttu. Se muistutti häntä... Äidistä. Mutta äitinsä aura oli lähes olematon verrattuna Pisan auraan. Oliko Pisa sitten pyhän magian olento, siinä missä hänen äitinsäkin oli ollut? Oliko Pisa kenties... Enkeli? Kuinka hassua se olisi ollut, juuri kun oli pohdittu, oliko enkeleitä olemassa ja mitä he oikeastaan olivat! Millainen sattuma se olisi, törmätä nyt samantien sitten ihka elävään, täysiveriseen enkeliin?
Mutta, oli sitä kai hullumpiakin sattumia sattunut maailmankaikkeuden historiassa...

Lopulta Pisa päätti laskeutua kukkulaltaan, tehden tilaa pikkulinnuille. Haukankatse seurasi tarkasti nuoren tytön touhuja, Theon kuitenkin hätkähtäen pienesti, kun unisilmäinen lähes iholle tuli. Silti, Theo ei perääntynyt minnekään, pysyen sijoillaan, yhä hymyillen. Yhtä lailla uteliaana tytöstä, mitä tuo näytti olevan hänestä.
”En usko?”, Theodluin naurahti, Pisan tiedustellessa tunsiko kenties puoliverisen, ”Emme ole tavanneet. Kai. Emme ainakaan tässä elämässä – tai näissä muodoissa”, pikkuhaukka virnisti.
”Pitäisikö meidän tuntea toisemme?”, Theo jatkoi, kulmiaan kohottaen, lopulta laskien katseensa Pisasta laukkuunsa. Enkelinpentu kävi nopeasti avaamaan olkalaukun ja kaivoi kaiken tavaran seasta esille ylimääräiset villasukat, ojentaen valkeavillaiset jalanlämmikkeet Pisan puoleen.
”Pistä nämä jalkaan, niin et palele niin hirveästi”, Pikkuhaukka ehdotti, samalla vilkaisten olkansa yli Aaronin suuntaan, katsoen oliko kisälli häntä seurannut vai ei.


// sjldöfjkseölkgj<3333 Theo adoptoi sen vielä. ”Aaron we are gay dads now we must protect this lil bby” ”I AM NOT DAD” //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Helmi 2018, 04:19

"Muodoissa...?" Umpisilmäinen kävi hiljaa henkensä alta toistamaan, tietenkin ajatellen, että haltialla olisi myös muita muotoja, mutta tuskinpa tuon muodon vaihto muistiin vaikutti, pojan vaikuttaessa siltä että ei edes epäilisi heidän tavanneen. Tyttö kävi pudistelemaan kumminkin päätään tummahiuksisen kysymykseen, peruuttaen hieman tuon lähtiessä kaivamaan laukkua ja... Ojensi hänelle sukkia? Pistemäiset kulmat kohosivat, luikun tytön tehden selvän eleen että katsoi suoraan tähän lahjaan, vaikka ei edes raottanut silmiään. Kysyvä katse kumminkin kohosi näistä jalkojen vankiloista takaisin haltiaan joka sanoillaan varmensi niiden olevan hänelle, samalla kun jonnekin päin rytäkköä vilkuili.

"Ah, Pisa rakastaa niistä..." Pisa irvisti suupielet kumminkin koholla, uskoen heti että haltia yhä luuli hänen olevan ihminen ja että aikaisempi vilukissan näyttely oli ollut niin taitava, että tämä yhä uskoi sen. Aikailematta siis otti hattarapäinen sukat vastaan ja lähti paljaat jalat pukemaan mitään hienostelematta, katuen, mutta ainakin sukat olivat nätit.
"Aaa'a, niin lämmin! Pisa ei enää palele, Pisalla on nyt kaikki niin hyvin, mmm'm~ Onko Pisa nyt kaunis?" Valeasuinen enkelityttö kävi kysymään kohden haltiaa, mutta tuo umpinainen katse väistyikin tuosta terävästi sivummalle, toisen, myöskin haltian syöksyessä metiköstä kohden häntä, viltin kanssa?
"AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!" Karjui Aaron sotahuutoa.
"UAAaaah..!" Pisa huudahti säikähdyksestä, mutta ei kuitenkin liikahtanut nyt kirjaimellisesti puskista hypänneen haltian syöksyttyä hänen luokseen ja kääri tämän myös ylimääräisen lämmikkeen hänen ympärilleen sellaisella kiireellä, että pyörrytti.

"Hyvä! Joten se ei ole ihminen ja se ei ole haltia ja se on ilmeisesti myös yhtä viaton miltä näyttääkin, mutta mistä olisit voinut tietää ettei se olisi ollut kaikki vain huijausta?" Aaron sähähti kohden Theota, sitoen nyt viltin kulmaa niin, että se pysyisi tytön päällä pitelemättäkin, Pisan katsellessa taas muina miehinä alas varpaisiinsa, nähden ruman ruskean viltin alta vielä nätit sukkansa.
"Mitä se höpijätää?" Pisa kumminkin nosti päänsä kohden sitä auralta paljon mielenkiintoisempaan haltiaan, toisen ollessa hänelle tuiki tavanomainen yksilö.

//ÖLSAKJLAASD!!<3 "But you are gay...?-"I'M TOO YOUNG TO BE A DAD!"///
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2018, 16:20

Pisa otti sukat vastaan, irvistäen, saaden Theon kohottamaan kulmiaan pienesti, huvittuneena. Sitähän olisi voinut väittää, ettei tyttö halunnut jalkojaan peittää millään, mutta siitä huolimatta Pisa veti sukat jalkaansa. Pienesti enkelinpentu pudisteli päätään naurahtaen, Pisan ilmaisten olevansa nyt lämmin ja ei palellut enää. Voisivathan he leikkiä niin, vaikka normaali ihminen olisi kyllä palellut vielä villasukkienkin jälkeen.
"Totta kai on", Theo vastasi tytölle, tuon kysellessä oliko hän nyt kaunis. Mutta sen pidemmälle keskustelussa ei ehätetty, kun Aaron päätti paikalle syöksyä kera sotahuutoineen. Pikkuhaukka hätkähti silmissä ja oli vähällä silkasta reaktiosta mottaista Aaronia, ennen kuin tuo Pisan lähelle oli ehättänyt, mutta sen verran puoliverinen sai itseään hillittyä. Eipä Aaron mitään pahaa aikonut, kisällin käyden kääräisemään huopansa Pisan ympärille, lämmikkeeksi tai sitten silkaksi näköesteeksi...

Sitten Aaron päättikin kyseenalaistaa Theodluinin ystävällistä lähestymistapaa, pikkuhaukan vain hymähtäen.
"Aistin hänen magiansa, kaiken magian lähellä. Täällä ei ole muita, ei mitään vaarallista — sitä paitsi hänen auransa muistuttaa minua äidistä...", Pikkuhaukka selitti, huomion kääntyen sitten Pisan puoleen, tuon kysellen mitä ihmettä uusi tulokas höpötti. Joko Pisa ei puhunut haltiakieltä, tai sitten tuo ei ymmärtänyt itse puheita.
"Pisa, Tässä on Aaron. Aaron, tässä on Pisa. Pisa on eksynyt, kävellyt tänne unissaan. Meidän täytyy auttaa hänet lähemmäs kotia", Theo kertoi, siinä samalla paljastaen muutoksen matkasuunnitelmiin. Hän ei todellakaan aikonut jättää Pisaa tänne yksin, vaikka varmasti tyttö olisi pärjännyt omillaan. Silti, tuntui pahalta vain hylätä noin hömelö yksilö omilleen, sitä paitsi, hyvä karma oli aina tervetullutta ja sitä varmasti kertyi, jos jotain näin pyhäntuntuista auttoi. Ties vaikka Pisa olisikin jonkin asteen metsänhenki ja heidät palkitsisi, kun apua sai pyytämättä. Vaikka eihän Theoa se mahdollinen palkinto kiinnostanut, ennemmin hän auttoi muita vain hyvää hyvyyttään.

"Pisa, tulit varmaankin tuolta päin?", sormellaan puoliverinen kävi osoittamaan suuntaan, josta johti Pisan jalanjäljet metsäaukiolle, "Missä kotisi on?".



// D:D:D:D:D:D:D:DDD:D:D:DD:D:D;D;:;D glad you noticed dat lil pig hole //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron