Kirjoittaja Ivy » 05 Maalis 2018, 21:06
Tuulella oli selvästi vaikea päättää mistä puhalsi, lumipyryn tuiskeen piiskatessa heitä yllättävistä kulmista ja se ei tietenkään auttanut papin tasapainossa, Pisan roikkuessa tuossa parhaansa mukaan kuin lapsi emossaan, kummankin välttyessä onneksi lumeen kaatumiselta.
"Oho..." Enkelityttö kävi tuumaamaan aiheuttamastaan epätasapainosta, hänen paksujen ripsienkin melkein lepattaessa tuulessa Pisan katsahtaessa Rafaelin kiharahiuksiseen takaraivoon.
"Oikein tiukasti." Pisantheuma lupasi ja liusui toisen avustuksella pois tuon selästä ja kävi tarttumaan sedän vihreästä takista kuten oli kehoitettu, pilvimäisten hiuksien ja ripsien alkaessa kerätä lunta itseensä, mutta josta sulkahiuksinen ei niinkään järkkynyt.
Tietenkin hän ihmetteli, miksi he olivat lähteneet mukavasta pesästä? Tai ainakin mietti, käymättä kumminkaan papin päätöstä ääneen kyseenalaistamaan. Ehkä tuolla oli nälkä ja näki parhaakseen lähteä etsiä ruokaa nyt eikä myöhemmin?
Pisantheuma oli vähän ollutkin huolissaan, ehkä hän katsoi täysin varttunutta miestä hieman niin kuin katulasta joiden lämpöä ja ravintoa ja yleistä turvallisuutta tuli vahtia. Luiseva muttei kumminkaan kylmästä tärisevä tyttö seurasi Rafaelin puuhastelua metallisankaistensa kanssa.
"Emme ole yksin?" Pisa valpastui, lähtien takin vedon ohjaamana seuraamaan pappia, välillä vastatuuleen, välillä myötätuuleen, tuulen ollessa oikea känkkäränkkä joka halusi vain kiusata! Enkeli nyökkäsi vastaukseksi, mutta ei Rafael tietenkään voinut sitä nähdä saatikka kuulla, tytön ottaessa kumminkin kurinalaisen keskittymisen itselleen pysyä tuon mukana, vaikkei muita harhautuksia juuri ympäristöstä näkynytkään. Se oli ehkä lumimyrskyn ainoa hyvä puoli, mutta, olisi heidän kulkeminen moninkerroin helpompaa ilman sitä siltikin.
Kuka muka edes haluaisi tässä säässä ulos? Pisa ei ymmärtänyt. Pörröiset oravat, päästäiset ja muutkin metsäneläimet olivat jääneet mielellään sisätiloihin ennen kun pyrytys oli edes alkanut. Mutta jokin kertoi tytölle, jonka ripset alkoivat muistuttamaan ennemminkin lumimöhkäleitä, ettei kiva Rafael ollut pesää hylännyt vain oravien tai päästäisten takia...
"Mmm'm..." Pisan tippamaiset kulmat vakavoituivat, papin käydessä kysymään hänen uniaan.
"Ei fasaania, Pisa ei muista..! Mutta Pisa on melko varma, että Pisa nukkui unissaankin." Tyttö sanoi mietteliäänä, "Ah, Pisa näki unta hyvästä haltiattaresta!" Lumiripsinen vastasi iloisesti, ikään kuin jo unohtaen että he olivat pakosalla tai varuilla kylmän viiman riepotellessa hänen pilvihattaraisia hiuksia puolelle jos toiselle.
"Mutta hän ei ehtinyt toteuttamaan Pisan toiveita... Pisa ei edes muista toiveitaan? Kuinka hassua." Enkelityttö jatkoi tarinointiaan kerta Rafael ei näyttänyt sitä pahakseen pistävän, kaksikon hymyillessä, sen toisistaan ainakin aistien ja omassa rauhassa edeten.
Se hymyily sai kumminkin tylyn lopun, Rafelin pysähtyessä, oudosti liikahtaen, saaden Pisan kulmien kohottuneen, hitaasti kääntyvän katseen osakseen. Kohmeiset ratakset lähtivät liikkeelle, enkelin prosessoidessa mitä oli tapahtumassa, mutta ennen kuin ne pääsivät edes lämpeämään, siitä seuraava nopealiikkeinen tapahtumien sarja pyyhkäisi Pisantheuman lähes jaloiltaan.
Vihreä takki lensi tiesi minne, Pisa saattoi haistaa raudan, mutta nopea myllytys ei suonut hitaalle enkelille aikaa ymmärtämään tapahtumia heti ja henkeään pidätellen, papinkin pysähtyessä jälleen paikoilleen hänelle kuiskien, saattoi tyttö hiljalti ymmärtämään että heidän kimppuun oltiin käyty?
Pisantheuma vastusti kiusausta kysyä, tytön katsahtaessa sivulle minne pappi ei katsonut.
Se ei auttanut.
He molemmat joutuivat erillen yhtä nopeasti mitä olivat yhteen lyöttäytyneet tumman, nälkäisen ja ei yhtään söpön saatikka ystävällisen näköisen suden loikatessa esiin pyryn verhosta, loukkaantuneen papin muualle tönäisten.
Ne näyttivät maahisilta, hassuilta vihreiltä miehiltä jotka eivät näyttäneet yhtään ratsujansa ystävämmisiltä. Pisantheuma istui lumessa, pään käännähdellessä suuntaan jos toiseen susien piirrittäessä heitä kuin hait laivaa, yhteen lyöttäytyneiden lumihiutaleiden paiskoutuessa vasten poskia ja nenää.
Rafael oli loukkaantunut, Pisa näki nytkin sen selvemmin ja oli kylmä, Pisa tiedosti sen vaikkei luissansa sitä tuntenutkaan. Se oli... vihastuttavaa! Pienen enkelin ilme muuttui suorastaan tuimaksi, vihaiseksi! Noiden vihreiden, jumalattomien olentojen mitatessa kuinka paljon lihaa kummastakin saisi naksuvalla, örisevällä kielellä ja se oli vain röyhkeiden huippu puhua heistä ilman heidän ymmärrystä! Aivan kuin heidän heittely ja Rafaelia ampuminen ei olisi ollut jo tarpeeksi epäkohteliasta!
Laihat koivet nostattivat enkelitytön pystyyn, peikko örkkien piirittäessä heitä yhä, valmiina kaiketi mestaamaan heidät siihen paikkaan minä hetkenä hyvänsä.
"Olette ilkeitä! Pisa ei pidä teistä yhtään!" Enkelityttö uhosi ja riisui oman ohuen takkinsa, tuulen viskatessa sen heti jonnekin muualle.
"Nyt te suututitte Pisan!" Enkelityttö jatkoi ja jostakin, yläilmoihin kohotetun käden kanssa tuo kutsui itselleen puhtaankultaista hohtavan kauniin lyyran, paksua lunta tuiskuttavan ilman keskeltä kuin tyhjästä, hämmentäen vihreät olennot örisemään kieltänsä nopeammin tästä ylimääräisestä ryöstösaaliista, mutta sitä Pisa ei aikonut noille luovuttaa vaan yhdellä, sulavalla kädenliikkeellä enkelityttö pisti lyyransa kaikki kielet soimaan yhtäaikaisesti, luoden ympärilleen hetkellisesti sokaisevan valon saaden sudet ravistelemaan päitä.
Puhtaanvalkeavalo hälveni lähes yhtä nopeasti kuin mitä se oli syntynytkin, Pisantheuman muututtua muotoa sinä sokaisevalla sekunilla. Tuuli riepotteli yhä lumenvalkeita hiuksia, mutta olivat nyt sulkia vailla hänen selkänsä omatessa molemmat pienet, mutta tarpeen tullen kannattelevat siivet ja hohtava sädekehä hänen päänsä yläpuolella oli ehkä ainoa osa hänestä, joka ei ottanut liikahtaakseen mistään kuolevaisten maailman riepottelusta.
Menninkäis örkki maahisille ei annettu paljoa aikaa totuttelemaan näköelimiä kirkkaan valon jäljiltä, nyt kirjaimellisesti enkeliltä näyttävän enkelin soittaessa lyyraansa näppärin sormin, ikään kuin hän olisi osannut soittaa sitä vaikka nekin sidottuina. Valkeilla ripsillä reunustetut silmätkin olivat nyt raollaan, liilojen silmien tarkkaillessa nyt kovinkin varautuneeksi käyviä örkkejä ja niistä heikoin tipahtikin jo tassuiltaan lumeen, Pisantheuman käydessä koppavammaksi lähestyessään nyt paikoilleen jämähtäneitä saalistajia.
Möreällä kielellä käytiin vaihtamaan paniikkia, yhden peikon selvästi luullessa ratsuna kuolleen pelkällä lyyran musiikilla, joka vaihtoi melodiasta toiseen Pisan kokeillessa mikä näihin puri, kohdistaen sävelmät ainoataan uhkaan Rafaelin sen vaikutuksilta säästäen. Mutta ei se tappanut, se vain uinutti kuulijan johon Pisantheuma sen tarkoitti. Mutta vihreät olennot eivät näyttäneet olevan lusikkalaatikon terävimmästä päästä ja ratsun omistaja kuten toinenkin, päätti ennemmin juosta pois paikan päältä kuin katsomaan, korjaisiko kuolema heidätkin.
Epämääräisellä kielellä huudettiin toisiakin pakenemaan, mutta joko nämä olivat päättäväisiä ruuan suhteen tai muuten vain paikalleen jämähtäneitä-- Nyt kolmannenkin nukahtaessa, tällä kertaa ratsastaja ensin mitä tämän ratsu neljännen lähtiessä perääntymään ase ladattuna, valmiina ampumaan.
Pisa vaihtoi jälleen melodiaa, rauhallisempaan, tuutulaulumaisempaan äskeisestä nopeatempoisesta, melkein tanssahtelevasta soinnusta, kääntyen katsomaan silmiään räpäyttämättä kohden viimeistä kakkiaista, jonka ratsu päätti lähteä pakosalle ratsastajansa luvatta ja tuon ampuman nuolen sujahtaessa jonnekkin yläilmoihin rääkäisyn kera, mutta Pisa ei lopettanut, nähden juuri ja juuri lumen verhoilun välistä, että myös tämä viimeinen susi lysähti kesken tien lumeen ja siitä pienestä vihreästä miehestä ei sen koommin kuultukaan.
Soinnun sävel jos toisen enkeli vielä kovin tuimana säväytti, lopettaen sitten musiikin... Olkien tipahtaessa vaaratilanteen tuntuessa ollessa nyt oikeasti ohitse, ellei säätä sellaiseksi laskettu. Pussipukuinen tyttö tiiraili vielä hetken kaukaisuuteen, liilojen silmien sulkeutuessa sitä mukaan mitä katse kääntyi papin suuntaan, lyyrasta yhä tiukasti pidellen.
"Rafael vuotaa verta..." Tyttö voivotteli ilkeiden maahis örkkien aiheuttamaa vammaa tämän käsivarrella, tämän luokse sitten liidähtäen katsomaan, miten toisen vointi oli.
//OH GAWD ja niin molemmat löytyi ensikesänä lumien sulatessa, syväpakastettuna! Lyyra siellä vierellä kolhiintuneena. APUA tästä tuli pitkä <83c *sweats*//