Me siis seikkaillaan! || Mori


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Maalis 04, 2018 12:33

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Oi kuinka pienen enkelin siniset silmät olivat avautuneet. Ne katsoivat puoliverisen suurta siipeä, jolla ei ollut paria. Miten lohduton ja yksinäinen näky se saattoikaan olla. Valkea siipi ei kuitenkaan ollut, se oli merkki miehen epäpuhtaudesta. Sen oranssinruskea sävytys sai sen muistuttamaan enemmän harppyjoiden siipivärejä. Hitaasti siipi ojentui sen kantajan suojaksi. Pappi katsoi hiljaa maahan miettien mitä toinen hänestä oli mieltä. Pian heiveröinen ääni sanoikin tienneensä. Ääni oli arka ja melankolinen. Mies nosti katseensa pieneen hahmoon, jonka huuruisista laseistaan näki. Lapsi pienesti kohotti nyrkkinsä ylös, huutaen hurraa, mutta ei niinkään iloisesti. Tämän käden laskun aikana nuo suloiset silmät sulkeutuivat taas.
Sitten Pisa kehui hänen siipeään, kertoi sen olevan oikein kaunis. "Haha... Kiitos", hän vastasi toiselle ja otti tarjotun kaulahuivin itselleen pyyhkien siihen hieman naamaansa. Kysymys ei sinällään ollut vaikea, mutta näky siitä, miten pieni enkeli tunsi syyllisyyden tuskan valehtelusta sai Rafaelin hetkeksi hiljaiseksi. Mies hymyili lempeästi toiselle. "Tiesin. Niin kuin sinäkin tiesit", hän vastasi ja asettui sitten istumaan alas.

"Mutta Pisa. Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä tästä. Se on vain tapasi suojella itseäsi ja se on myös minun tapani suojella itseäni", Rafael sanoi lempeästi, opettavaan sävyyn. "En minä ole vihainen tai loukkaantunut. Minusta tämä oli oikein mukava tapa leikkiä kanssasi", hän sanoi naurahtaen. Mies pyrki parhaansa mukaan nostattamaan Pisan mieltä. Hän ei tohtinut nähdä toista niin alakuloisena, kun tämä nyt oli. Hitaasti hän ojensi kätensä Pisalle ja veti tämän sitten lempeään halaukseen. Silittäen tämän päätä hellästi. "Ei sinun sen takia tarvitse itkeä. En halua, että itket", hän sanoi lohduttavasti ja jatkoi toisen pehmeiden hiusten paijaamista. "Olet hyvä enkeli ja teet työtäsi hyvin suojellessasi lapsia kaduilla" Rafael sanoi kannustavasti ja sitten katsoi Pisan kasvoihin. Pienesti hän silitti toisen poskia ja silmäkulmia.
Sitten mies väsyneesti veti takkinsa viereltään ylleen ja sulki siihen mukaan Pisan myös. "Odotetaan lumimyrskyn laantumista ainakin, meillä on paljon aikaa keskustella", hän sanoi ja sulki sitten silmänsä. Mies nojautui vasten puunjuurista muodostunutta maaseinää ja painoi päänsä vasten oikeaa olkaansa. Rafael ajatteli vain sulkea silmänsä hetkeksi. Äskettäinen tapahtuma oli vienyt häneltä jo enemmän kuin tarpeeksi. Kunhan hän ei nukahtaisi tähän pakkaseen, niin kaikki oli hyvin.

"Isäni on enkeli..." Rafael sanoi silmät kiinni. "Äitini taas... Noh, hän oli kuolevainen", pappi totesi, mutta ei sanonut tämän olevan ihmissusi. Minkäköhän laisen reaktion se saisi Pisassa. Tyttö kun ei aivan heti välttämättä tajunnut asioita tai tiennyt niistä. "Pidätkö sinä syntinä enkelin ja kuolevaisen rakkautta?" Pappi päätti kysyä, kun hänen äänensä alkoi hiipua väsymyksestä. Hän avasi kuitenkin silmänsä katsahtaen Pisaan, varmistaen että tuo oli siinä. Pienesti miehen takaraivossa oli pelko siitä, että juuri tavattu enkeli päättäisi häipyä nyt, kun oli paljastunut. Toisaalta ei Rafael aikoisi estääkään. Oli Pisan päätös mitä tuo teki, mutta hän ainakin halusi auttaa tämän takaisin kotiinsa tai jonnekin, mistä tämä pääsisi turvallisesti kotiinsa. Jopa noin pienelle ja heiveröiselle enkelille voisi tapahtua vaikka mitä matkan varrella.
Pappi sulki taas hetkeksi silmänsä, vetäen syvään henkeä. "Oletko suojelusenkeli... Kerta suojelet katujen lapsia?" Rafael kysyi muistellen Pisan kertomuksia katulapsista. Hän oli melkoisessa sikiöasennon tapaisessa istuma-asennossa, pitääkseen itsensä suurimmaksi osaksi lämpimänä. Nyt kun Pisa oli paljastunut enkeliksi näin virallisesti, ei Rafael oikein tiennyt tunsivatko enkelit kylmää. Jotkut tunsivat ja jotkut ei. Heitä oli niin moneen lähtöön, ettei mistään voinut olla varma. Hänen isänsä oli kertonut tarinoita erilaisista enkeleistä, joilla oli erilaisia ulkonäköjä ja voimia. Kuitenkin kaikki päätyivät ottamaan aina kuolevaisten illuusion, astuessaan maan päälle.

Hitaasti siinä pohtiessaan asioita, mies tuntui uppoavan omaan unen maailmaansa. Hänen silmänsä eivät tahtoneet avautua, mutta kyllä Rafael vielä tiedostava oli ympäristöstään. Varsinkin omasta enkelin siivestään, joka tuntui olevan melko ärsyttävässä asennossa, jotta hän olisi voinut istua millään tavalla mukavasti. Ehkä se piti hänet osittain hereillä, ettei hän vaipunut kokonaan tähän katalaan uneen.

//Kyl, sellai syväpakastettuna, niin voi sulattaa sit parempaan käyttöön ;)//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 04, 2018 2:31

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Räkää niiskaistiin takaisin sieraimeen sitä mukaan mitä se uhkasi tulla ulos, ettei vallan kasvojaan suttaisi siinä tai samaan tilaan räkäisisi, pienten kyyneleiden vääntyessä, mutta jääden suurimmaksi osaksi kiinni luonnottoman paksuihin ripsiin, kostuttaen ne. Tietenkin hyväsydäminen yksisiipinen pappi lähti häntä heikosta olostaan huolimatta lohduttamaan, niin itsetön tuo oli.
Pisamntheuma nyökkäili, kyllä hän toisaalta tiedosti ettei hänen tulisi tuntea syyllisyyttä, eihän hän normaalistikaan tuntenut, mutta ehkä sisimmissä kyse olikin pelkästä säikähdyksestä, myötätunnosta toisen kivulle tai siitä toisesta valheesta josta Pisa piilotti tuolta totuutta, mutta johon enkelityttö ei käynyt takertumaan saatikka tajuamaan sen olevan mahdollinen pahan olon lähde, kerta nyt se todellakin olisi hyväksi Rafaelille.
Hänen tulisi tehdä kaikkensa, ettei tuo tullut lähelekkään ihmisten kaupunkia! Sillä Shiloh, hänen kaitsija olisi voinut tuosta hyvinkin suuttua...

Pieni hymy, räkää sieraimeen niiskaiseva ja melankolinen hymy nousi Pisantheuman kasvoille kun Rafael kävi vertaamaan heidän piilottelua leikiksi. Enkelitytön pyöreät kulmat katsahtivatkin sitten kohden ojennettua kättä, johon tyttö vastasikin omallaan ja kävi istumaan jälleen polvet yhdessä tuon syliin, yhtä helposti miten aikaisemminkin oli omin päin istahtanut. Rafaeliin oli helppo luottaa sillä tavalla, ettei tuon lähelle käyminen tuntunut vaaralliselta. Eihän häntä edes aivastuttanut, joten syli ja lohduttelut otettiin vastaan mukisematta, hiusten silityksien tuntuessa mukavalta vaikka siipien sulat olivatkin vähällä siinä samalla taittua. Pisa kävi pyyhkäisemään omin päin suljettua silmäänsä, ripsien tuntuessa nyt kuin uitetulta sammaleelta josta olisi voinut puristaa sadevettä halutessa.
"Ei Pisa ole surullinen, ei Pisa itke" Tyttö vakuutteli kurkun tuntuessa vielä hieman kankealta, ehkä vain toisen ollessa totta ja pian hän ei pahemmin enää uusia kyyneleitä itkenytkään, äkillisen surun jälkiä siinä pyyhkiessä väsyneen sedän kanssa pois. Hellän ja mukavan sedän, joka osasi lohduttaa taidokkaasti ja sai pilvipehkoisen tytön rauhoittumaan. Se muistutti häntä Shilosta, silloin kun tuo oli vielä terve eikä niinkään surullinen... Silloin kun tuolla oli vielä siivet. Nuori enkelityttö katsahti suusupussa puolienkeliin toisen kehuessa häntä hyväksi, sulkeutuen jälleen tuon kanssa takin sisälle sen edellisen suunnitelman pysytellä suojassa myrskyltä jatkuessa.

"Rafaelkin on hyvä" Pisantheuma totesi, tunsien velvollisuutta palauttaa kehu ja laskikin kasvoja pyyhkivät kädet syliinsä eikä vienyt sen enempää suuvuoroa kun pappi kävikin tarinoimaan hänelle taustoistaan, tai paremmin selittäessä miten oli puolienkeliksi syntynyt. Tietenkään monen muun mielestä moinen yhtälö ei ollut mikään yllätys, ei se Pisastakaan varsinaisesti ollut, mutta silti vasten miehen rintakehää päätänsä painava enkelityttö kuunteli toista yhtä tarkasti, kuin olisi kuunnellut jotakin hullumpaakin tarinaa.
Mutta tuon isän ja äidin maininnan jälkeinen kysymys pisti tytön jälleen mietteliääksi, kuten tänään hän oli jo monesti heittäytynytkin.
"Pisa... Ei tiedä." Tyttö vastasi rehellisesti, sormiaan takin alla näpräten.
"Mutta... Pisa ei voi tuomita, Pisa ei ole sellainen enkeli... Ja Pisa ei usko, että Rafael olisi sen vuoksi paha. Jos Pisa ajattelisi niin, niin, Pisa olisi huitaissut Rafaelia lyyrallaan." Katulasten suojelusenkeli vastasi, lopussa kumminkin vitsaillen vaikka kasvoillaan esittikin hetkellisesti ankaraa ilmettä jonka moisessa tilanteessa itselleen pukisi, mutta... Tuskinpa hän niinkään oikeasti tekisi, vihjaten nyt vain, ettei oikeasti paheksunut pappia tuon puoliverisyydestä kuten se pieni, holhoava ääni häntä käskikin, mutta johon sulkahiuksisella ei ollut kumminkaan sydäntä.
Hetken jo vaikutti siltä, että pappi olisi väsymyksestään nukahtamassa ja vaikkei siltä näyttänyt, enkelitytön pitäessä kasvot paikallaan, tiiraili hän ylöspäin tuohon tämän huuristuneiden rillien alitse.

Pian siihen sulkeutuneeseen katseeseen onneksi vastattiinkin, miehen ollessa vielä sen verran hereillä, että keksi kysyä paremmin hänen enkelisyydestä. Tyttö kohautti leukaansa hitusen, valkeiden kiehkuroiden hieraisten vasten setää Pisan nyökätessä.
"Rafael on fiksu. Pisa puhui katulapsista, niin Rafael tiesi yhdistää katulapset ja Pisan." Enkelityttö hymyili itsekseen johtolankojensa päättelyä, nähden jotenkin tarpeelliseksi lausua sen ääneen.
"Rafael on varmaan hyvä matematiikassa. Pisa ei osaa laskea, eikä lukea, mutta Shiloh kertoi meille joskus tarinoita, joten ei Pisan tarvinnutkaan. Pisa kerjää muiden kanssa ja kolikoilla Pisa ja Shiloh ostaa heille ruokaa... Talvena se on vaikeampaa, talvena joskus joku nukkuu pois." Enkelityttö kävi jakamaan rehellisesti. Ehkä turhankin, Pisa ei osannut tässäkään arvioida, eikä välttämättä aina tiennyt pitääkö rauhallista kuolemaa surullisena, kerta hän sisimmissään tiesi niin käyneen itselleenkin ja hyvinhän siinä kävi! Vaikkei siitä sitten yksityiskohtia muistanut saatikka tietänytkään.

"Ah!" Enkelityttö ähkäisi ja ojennutti käsivartensa takin lämmöstä varoittamatta miehen kasvoille, paremminkin tarttumaan tätä nenään, rillejä pois tieltä samassa nostaen.
"Rafael ei voi nukahtaa, siinä voi käydä hassusti." Pisantheuma totesi tietävänä, vaikka saattoihan takkiin pikkuhiljaa keräytyvä lämpö tehdä nukahtamisesta turvallisemman, Pisa ei tiennyt, mutta jos hän roikkuisi tuon nenästä niin eiköhän tuo hereilläkin pysyisi.
"Minkälainen Rafaelin isä on? Onko hänkin suojelija...? Missä hän on?" Pisa kävi kysymään, tippamaiset kulmansa vakavana kurtussa tytön keskittyessä pitämään nyt pappia puolestaan hereillä ja takertuikin sitten ennemmin tuon isään, kuin äitiin josta mies puhui menneessä aikamuodossa.


//Siinä joulunaikaa varsinkin sitten kivasti siin joulukinku ohella//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Maalis 04, 2018 1:42

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Uneliaan miehen huulilta kuului huvittunut naurahdus. "Huitaissut lyyralla", hän toisti naureskellen. Pelkkä ajatus tuotti papille suurta iloa. Kuvitelma siitä, kuinka Pisa alkaisi häntä huitomaan lyyralla oli vallan mainio, mutta surkea totuus siinä myös piili. Rafael voittaisi pienen enkelin paljain käsin. Ei hänellä tosin sellaiseen ollut sydäntä. Hän varmaan mieluusti vain näyttelisi hävinnyttä toiselle kuin pistäisi tämän maahan kuin saaliin. Pisa kehui häntä vuorostaan. Mies hymisi siihen jotain ja soi toiselle hymyn huulillaan. Siinä Pisan kertoessa ja pohtiessa papin matemaattisia kykyjä, alkoi pappi miettiä minkä takia Pisa oli alun perin lähettänyt hänet väärään suuntaan. Oliko ihmisten kaupungin suunnalla jotain, jonka eteen pappi ei saisi astua. Langanpätkiä alettiin solmia, kun Rafael soi pohtimisensa myös tähän Pisan mainitsemaan Shilohiin. Oliko tämä tavan kuolevainen vai enkeli?
Maininta jonkun nukkumisesta pois toi miehen uneliaisiin kasvoihin asteen surullisuutta. "Se on surullista. Pidättehän heille hyvät hautajaiset?" Pappi kysyi kevyesti. Hän oli tottunut kuolemaan, olihan hän pappi ja se oli hänen työtään. Kylmän aikaan nukkuminen pois oli talven kylmä totuus, kaikki katulapset eivät selvinneet talvea, eikä sille voinut mitään. Nytkin talvi oli ankara niille, jotka olivat heikoimpia. Kyllä pappi antaisi Pisalle mukaan rahapussillisen, jonka tämä voisi viedä kotikulmilleen. Kunhan Pisa ei esittelisi sitä missään, muutenhan tuo saatettaisiin ryövätä tai vangita. Oletetusti Pisaa täten syylistettäisiin varastamisesta. Ehkä miehen pitäisi katsoa tämän perään jostain varjoista, ainakin siihen asti, että tuo pääsisi turvallisesti katsijansa luokse.

Rafaelista tuntui kuin unen näkymättömät kädet olivat vetämässä häntä vain syvemmälle. Hän tunsi vajoavansa, mutta äkisti jokin sai hänet takaisin valvemaailmaan. Pienet, luiset sormet tarttuivat hänen nenäänsä ja nenän päältä vietiin nopeasti lasitkin. Mies irvisti pienesti ja avasi väsyneesti silmänsä. Hän kuuli kumeasti Pisan äänen, joka varoitteli nukkumisesta. "Ah, niin... Aivan", Rafael vastasi unen pöppöröisenä ja nosti kätensä hieromaan silmäänsä. Tyttö oli päättänyt ottaa tehtäväkseen pitää kiinni hänen nenästään, joka sai väsyneen papin vain virnistämään ja koskemaan hellästi toisen käteen. "Pysyn hereillä, voit päästää irti nenästäni, vaikka se onkin iso", hän sanoi ja irrotti nuo pienet sormet nenästään, saaden taas hengittää sillä. Pisa päätti tämän jälkeen antaa kysymysten tulvia esille, tapa jolla hänet saisi pysymään aktiivisena ja hereillä.
"Isäni hän..." Rafael aloitti miettien hetken. Hän hieroi vielä lisää unen painoisia luomiaan, saadakseen ne pysymään auki. "Hän on lempeä ja vanha... Enkeli joka on kohdannut ihmisluonteen", hän kertoi Pisalle ja katsoi tätä nyt silmiin tai niihin suljettuihin silmäluomiin sekä tuuheisiin ripsiin. "Olen nähnyt hänet muutaman kerran hänen oikeassa muodossaan. Hän ei ole mitään sellaista, mitä raamatuissa kerrotaan enkeleiden olevan", hän sanoi naurahtaen. "Hänellä on kuusi siipeä, kaikki kauniin valkeita. Hänellä on seitsemän silmää ja ruskeat, lainehtivat hiukset", Rafael kuvaili isänsä ulkonäköä Pisalle parhaansa mukaan. "Hän on oikeassa muodossaan ainakin nelimetrinen, mutta hän ei silti tee pahaa, vaikka näyttääkin aivan toiselta, mitä enkeleistä saattaisi odottaa", hän lopetti kuvaamisensa ja palasi sitten Pisan kysymyksiin. "En tiedä minkälainen enkeli hän on. En tiedä onko hän suojelija, lähetti taikka vartija", hän tuumasi. Isä ei koskaan ollut kertonut hänelle.

Missä Rafaelin isä sitten oli. Pienesti mies virnisti ja tuli hieman lähemmäs Pisaa kuin kuiskiakseen tälle korvaan. "Hän sanoin minulle, että hän on taivaan ja maan välillä, sillä missä minäkin. Aina katsomassa minua", mies vetäytyi toisen korvalta. Pappi vilkaisi lumipyryyn. Se ei tuntunut haluavan laantua. Hän veti hieman paremmin lämpimäksi käynyttä takkia ylleen. Hänen siipensä vei hieman takilta pituutta, kerta se jouduttiin käärimään sisään myös. "Joskus hän ilmestyy luokseni ja joskus hän on kauan poissa, mutta voin luottaa siihen, että hän on aina kanssani", hän sanoi palaten takaisin vielä isäänsä.
"Minkä näköinen Pisa on enkeli muodossaan?" Rafael päätti kysyä. "Itse kun omaa sellaista muotoa, niin enkeleiden todellinen muoto on aina jotain sellaista, jota voin vain kuvitella", hän sanoi haaveilevaan sävyyn. Tavallaan Rafael ei ollut kateellinen sille, ettei hän omannut enkelimuotoa, mutta kun hän oli ollut nuorempi oli hän ajattelut tuolloin, että olisi ehkä ollut parempi olla täysiverinen jompaakumpaa puolta. Iän painaessa päälle, mies oli hyväksynyt itsensä kokonaisena ja oppinut rakastamaan itseään, vaikka yksi siipi tuntuikin vään ylimääräiseltä asialta. Silti hän ei leikkaisi sitä pois, koska se oli osa häntä ja muistutti häntä siitä mitä hänen toinen puolensa oli.

//AI KAMALA :'D Joko sulatetaan niitä jouluvieraita tai sitten vaihtoehtoista joulukalkkunaa x)//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 04, 2018 8:11

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pappi setä vaikutti hyvin hyvin uneliaalta ja Pisa oli vakuuttunut, että tuo olisi nukahtanut mikäli ei olisi nenään tarttunut jota Rafael nyt nimitti isoksi, saaden enkelitytön hymyilemään. Uneliaisuus oli tarttuvaa, mutta mikäli toinen toista välillä tökki, niin eiköhän he pärjäisivät, ainakin kunnes olisi tarpeeksi lämmin mikäli se oli mahdollista, se riippui kaikki Rafaelista, Pisantheuman tietäessä voivansa tätä nykyään nukkuvansa vaikka lumisessa ojassa. Enkelityttö vetäisi kätensä takaisin takin uumeniin, jättäen papin ison nenän rauhaan jonka omistaja ravisteli unihiekkoja ja kävi kertomaan enkeli isästään. Se oli melko jännää, Pisa tiesi, ettei enkelit saisi lisääntyä sillä tavalla kuolevaisten kanssa ja ei varmaan sen vuoksi törmännyt moneen puolienkeliin saatikka sitten täysiverisiin enkeleihin ihmisten kaupungin, sen köyhemmän sisäpiirin ulkopuolella. Joten Rafael, vähän perheestään jakaen, antoi Pisalle ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla jotakin näistä kuolevaisten ja enkeleiden rakkauslapsista.
Sulkahiuksinen asetteli jalkojaan paremmin ja lähti rummuttelemaan polviaan, hymyillen papille tuon kertoessa isänsä olevan vanha ja lempeä, kuten moni enkeli olikin! Kuten enkeleiden kuuluikin olla! Ainakin jos häneltä kysyttiin, ainakin hänelle ja lapsille ja muille uskon tälle puolisille.

Hymyilevä suu muuttui pyöreäksi Rafaelin edetessä kuvailemaan isänsä seitsemää silmää ja kuutta siipeä, enkelitytön lähtiessä nostelemaan salaa sormiaan takin uumenissa, yrittäessään laskea niin salaa keskittyen. Se oli ainakin... Enemmän! Mitä Shilohilla ja hänellä, kumpaakin ja tuon isä kuulosti korvaan moninkertaisesti korkeammaltakin... Tai pienemmältä, Pisantheuman sekoittaessa hetkellisesti metrit ja senttimetrit keskenään.
"Sera...Seraphim?" Pisa luovutti puolessa välissä sormilaskennassaan ja kävikin sen sijaan muistelemaan enkeleiden termejä. Tietenkään se ei ollut absoluuttista, mutta Pisan tietämys oli rajallista siinä missä enkeleiden monimuotoisuus lähes ääretön. Väsynyt setä tunnustikin, ettei tiennyt tarkalleen mitä isänsä oli, vaikka kuulostikin jokseenkin läheiseltä tuon kanssa.
"Salamyhkäistä" Pisantheuma naurahti hampaat vilkkuen, ulkona puhaltavan viiman erehtyessäkin puhaltamaan kertaalleen heidän suojakoloon joka sai enkelitytön käännähtämään katseensa ulos paheksuvasti.
Eihän hän ehättänytkään katsoa takaisin puolisiipeen tuon käydessä hänen korvalle, sen ikäänkuin höristyessä siinä samassa Rafaelin sanoessa jotakin hieman salamyhkäistä, enkelitytön katseen seuratessa miehen vetäytyessä taas paikalleen, jättäen Pisan mietteliääksi.

Enkeli isä kuulosti suojelevalta, mutta ei välttämättä ollut suojelusenkeli? Ja tähän asti Pisantheuma oli uskonut, että enkelin olisi luovuttava siivistä voidakseen rakastaa kuolevaista, mutta ehkä hänen maailmansa oli nyt avartumassa, laajenemassa silleen kivasti? Kummasti... Sekin sai tytön pisaramaiset kulmat kurtistumaan, tytön painaessa päänsä takaisin vasten pappia ja mikäli Pisa silmät eivät olisi jo kiinni, ne olisivat sulkeutuneet silkasta uneliaisuudesta.
"Pisa... Ei ole yhtä hieno, mitä Rafaelin isä tai Shiloh... Pisa ei saa montaa silmää, eikä montaa siipeä..." Tyttö sanoi ja haukotteli, kasvopuoliskoaan hieman sedän rinnukseen hieroen kun kuivat kyyneleet niitä vähän kutitti. Siinä samassa tietenkin lipsahti myös mikä hänen monesti mainitsema kaitsija oli, tytön unohtaessa jo, ettei sitä oltu sanottu siinä suojamuurin ollessa melko alhaalla.

"Pisasta se olisi hienoa, Pisa haluaisi tietää, mitä neljällä tai seitsemällä silmällä näkisi... seitsemänhän on enemmän, mitä neljä?" Enkelityttö kysyi uneliaana, mutta ei ollut varma kuunteliko enää yhtä hyvin.
"Pisalla on pienet siivet, mutta ne ovat pari ja ne ovat söpöt ja kivat ja valkeat. Mutta Rafaelinkin siipi on kiva... Mutta Pisan siivet eivät kasva niin, ne on jo Pisalla kaiken aikaa." luiseva tyttö jatkoi uneliaalla äänellä, mutta jaksoi kohottamaan kätensä haravoimaan hetken ilmaa, enkelin etsiessä hiuksistaan sojottavaa sulkaa, sen päätä löytäessään pienesti sormiensa välissä, varovasti tahkoen.

Normaalisti hän olisi varmaan nukahtanut jo ajat sitten, lumipyryn ja mukavan sylin vuoksi, mutta hän oli nukkunut jo aiemmin ja äänessä pysyminen piti hänet ainakin rajamaissa. Ainakin toistaiseksi.
"Pyry pyry.. Pyry pyry... Mene pois" Enkeli manasi hiljaisena ja jatkoi, "Pisa on hyvin samannäköinen. Ehkä jumala ajatteli, että Pisa on niin nätti, ettei halunnut muuttaa Pisaa paljoa, mutta Pisan hiukset muuttuu valkeaksi kuin lumi... Ja kaunis sädekehä" Hattarapää hymyili omahyväisesti, muistamatta kunnolla itseään sillä harvemmin sitä pääsi peilailemaan, varsinkaan enkelimuodossa.
"Pisa voi näyttää myöhemmin.. Ehkä.. Jos Rafael haluaa." Pisantheuma tarjoutui, tuhisten jo sanojensa välistä.


//Tai koristellaan kuusi niillä jotenkin kivasti!//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Maalis 04, 2018 9:03

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Rafael ei juurikaan ollut ajatellut isänsä korkea-arvoisuutta enkelten keskellä. Vasta kun Pisa mainitsi sanan serafi sai pappi uutta ajateltavaa isästään. Miehestä, jonka hän luuli tuntevan edes jonkin verran. Kai hän oli väärässä ja sille mies naurahtikin. Kirosi mielessään, lapsen leikkisästi isäänsä, joka niin salamyhkäiseksi oli asetellut itsensä. "Niin varmaan", hän vastasi Pisalle, joka yritti pysyä laskuissaan. Yhtälailla tyttö totesi hänen isänsä olevan salamyhkäinen. "En tainnutkaan tietää hänestä aivan kaikkea", Rafael sanoi väsyneesti ja hieroi silmiään taas. "En tiedä edes onko se hänen oikeamuotonsa hänen oikea muotonsa", hän sanoi miettien serafi enkeliä. Omasiko hänen isänsä sittenkin valkeiden siipien sijaan punertavammat, silmiä täynnä olevat siivet. Oliko toinen pitänyt hänet pimennossa oikeasta itsestään, jotta kykeni pitämään itsensä puhtaana enkelinä. Eihän kuolevaisille tosimuotoa näytetty, ei edes tahallaan.
Pisa alkoi puhumaan uneliaasti enkeleistä yleensä. Siinä samalla tuli ilmi, että tämä kaitsija Shiloh oli myöskin enkeli. Rafael kuunteli toista ja luovutti yhtälailla silmiensä aukipitämisen kanssa. "Ei hätää Pisa, en minäkään ole yhtä hieno kuin sinä tai isäni", hän sanoi toiselle lohduttavasti. Ei Rafaelista koskaan tullut mitään sellaista kuin Pisa saatika oma isänsä. Kuului pieni haukotus, joka sai papin silmät tuntumaan taas entistä enemmän raskaimmilta.

Pisa kertoi pienistä uteliaista unelmistaan. Se sai miehen taas tuhahtamaan hyväntuulisesti. "Kyllä, seitsemän on enemmän kuin neljä", Rafael vastasi toiselle, tämän kysyessä oikeaa vastausta. "Minustakin olisi hienoa tietää, miltä niin monen silmän kanssa maailman katsominen näyttää", pappi tuumi uneliaasti. Hänen päänsä taas asettui oikealle hartialle. Pisa kertoi hänelle tämän omista pienistä siivistä ja Rafael saattoi vain kuvitella ne toisen selkään. Pisa myös huomautti, että oli Rafaelinkin siipi oikein soma. "Kiitos", pappi vastasi toiselle pienen hetken jälkeen. Hän yritti keskittyä kaikin voimin hereillä oloon, mutta sitä ei auttanut ollenkaan sylissä melkein nukahtava lapsi.
Ei kenenkään enkelin siiven muutenkaan kasvaneet niin kuin Rafaelin, mutta sitä mies ei sanonut toiselle. Hän kuunteli tätä kunnioittavasti. Hetkeksi pieneen suojaan asettui hiljaisuus, kun pieni ääni sitten rikkoi sen hiljaisuuden. Pisa manasi hiljaa lumituisketta loppumaan, johon Rafael jaksoi vain yhtyä pienellä hyminällä. Hän ehti vielä kuulla, kuinka toinen kuvasi itseään ja miltä tämä näytti enkelimuodossaan. Pisa myös ehdotti sen näyttämistä myöhemmin, jos Rafael halusi. "Se olisi mukavaa..." Rafael sanoi lähes mumisten. Niin kuin sylissään jo melkein nukkuva enkeli, myös puoliverinen alkoi vajota uudemman kerran uneen. Tällä kertaa se ei varmaan ollut niin vaarallista, kerta takin sisään oli ehtinyt kertyä jonkin näköinen lämpö. Uni söikin pian Rafaelin ja mikään tässä maailmassa ei saisi häntä takaisin, ainakaan ennen kuin hän olisi nukkunut viisiminuuttia syvää unta.

Tuo petollinen uni vei papin mennessään ja näytti hänelle kuvia Pisasta. Pisan menneisyydestä ja siitä mitä tämä oli joutunut tekemään elämällään. Surullinen uni se oli ja miehen silmäkulmasta valuikin kyynel. Silti unessa oli toivoa, kun Pisa oli vetänyt viimeisen hengenvetonsa saattoi Rafael nähdä sivustakatsojana, kuinka taivas oli laskenut säteensä lapseen ja ottanut omakseen. Sitten uni lakkasi ja pappi tipahti pimeään, utuiseen harmauteen.
Rafael avasi silmänsä melkein saman tien, hän katsoi lumipyryyn, joka tuntui tuiskuttavan aivan normaalisti, mitä silloinkin kun hän oli tähän nukahtanut. Pappi ei kuitenkaan nähnyt kunnolla, kerta Pisa oli vienyt tai tiputtanut lasit hänen nenältään. Hän joutui siristelemään kunnolla. Pienesti väsyneenä pappi hapuili toisella kädellään maata ja löysi lasinsa. Hän laski ne nenälleen. Pieni muotoinen levottomuus oli iskenyt häneen. Hänen siipensä lepäsi edelleen oikealla puolella selkää ja Rafael tiesi vallan hyvin, ettei hänellä ollut voimia sen piilottamiseen sekä siellä pitämisen. Hän oli heikoilla. Silti mies veti takkinsa ylleen kunnolla. Hän joutui ensin rikkomaan takistaan yhä sen tietyn kohdan, jota oli ties kuinka monta kertaa ommeltu kiinni. Siipi työnnettiin siitä läpi ja takki oli tukevasti miehen päällä. Pappi nosti nukkuvan Pisan kunnolla syyliinsä ja tällä kertaa mies ei kokenut velvollisuutta vuorata tätä lämpimillä vaatteilla, sillä hän oli tutkiskellut tätä jo hetken, eikä tämä tuntunut häiriintyvän kylmästä. Hitaasti pappi nousi jaloilleen lämpimäksi käyneessä kohdassa. Siinä samassa tuuli tarttui hänen hiuksiinsa ja iski lunta hänen naamaansa, mutta mies tarttui tavaroihinsa. Hän ei välittänyt lumesta nyt. Hänen kätensä ja jalkansa olivat muutenkin kohmeat, joten ei niiden tilaa voinut mitenkään parantaa tässä.

Jalkajousi ei noussut selkään niin kuin olisi luullut. Se iskettiin maahan, hän astui sen päälle ja näppärästi siirsi Pisan selkäänsä, jossa yksi siipi pyrki kannattelemaan tätä täysiveristä enkeliä. Kiristysnaru vedettiin ja sen eteen työnnettiin nuoli. Naru asetettiin paikoilleen ja pappi nosti aseen käteensä. Hän otti Pisan taas toisen kätensä varaan ja lähti harppomaan vasten lumimyrskyä. Hän vilkuili valkeaan tuiskeeseen levottomasti, mutta jatkoi matkaansa itsekseen virnistäen. "Kaikkeen sinä minut luoja laitatkin", hän mutisi huvittuneena.

//JÖÖÖ. Sellai et Rafael on se kuusi, koska se on niin vihreä asustukseltaan ja Pisa on enkeli kuusen päällä, eli tyyliin Rafaelin olilla x) Also ei pitäs kuunnella musaatällästä musaa, ku tulee sellanen olo et pitää kirjottaa jotain toimintaa heti XDDD//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 05, 2018 2:23

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pilvihattarahiuksinen ei tainnut edes kuulla papin vastausta hänen kysymykseen, tai ennemminkin tarjoukseen näyttää sedälle hänen tosimuotonsa joskus, nuokkumisen käydessä yhä vaikeammaksi vastustaa kuten niitä unisiakin tunteita ravistella pois, unienkelin viimein luovuttaessa ja nukahti siihen syliin, tiedostamatta enää viimaa... Tai hereillä pysymisen tärkeyttä... Aivan kuten silloin aikoinaan. Mutta tällä kertaa paljon mukavammissa merkeissä.
Ei ollut fasaanin jalkoja. Ei unia niin mistään ruuasta, vielä elävistä lintusista tai kesäheinässä asustavista hyönteisistä jotka olisivat voineet houkutella unienkelin matkaansa niin unessa kuin valvemaailmassakin. Ei, hiljaa tuhisevan enkelin unet eivät olleet tällä kertaa yksiselitteisiä, vaan vaihtuivat maisemista toiseen, pienten pisaramaisten kulmien nykiessä kun uniin astui niin Shiloh, haltian näköinen nephilim ja jopa rillipäinen Rafael, joita kaaottisessä keskittymisessä Pisantheuma joutui vuoron perään soittamaan lyyrallaan uneen rauhan pitämiseksi, kunnes kaikessa ironiassa nukahti unessaan itsekin omaan soittoon, maisemien vaihtuessa pimeyden jälkeen muihin ennalta tuttuihin kasvoihin ja paikkoihin.
Nämä unet olivat aina jollain tasoilla hieman rauhattomia, mutta ei käynyt niin raisuksi että tyttö olisi juuri sätkinyt saatikka säpsähtänyt missään vaiheessa hereille, unien edetessä eteenpäin yhtä hitaasti mitä enkelin reagointikyky tai ajatuksen juoksu ylipäätään.

Rafaelin herääminen ei herättänyt häntä. Asennon muutos saatikka ajoittainen kömpelö käsittelykään ei herättänyt häntä, eikä tuleva kylmä tuulen viima ollut muuta kuin tuulahdus hänen unissaan, tarinoiden hyvän haltiattaren ilmestyessä hänen eteensä keijupölyisen tuikkeen kanssa hänen toiveita toteuttamaan. Rillipäinen setä pääsi siis vaivatta liikkeelle hänen huomaamatta, tytön roikkuessa tuon selästä kädet jotenkin hassusi toisen olkien ylitse sojottaessa, tai ainakin kunnes enkelineito kävi hiutaleesta kutisevaa nenäänsä hieraisemaan, unissaan jotakin mumisten. Kauanko hän nukkui, Pisa ei tiedostanut. Unienkelin narkolepsiamainen tapa nukkua ja heräillä oli ennalta arvaamatonta, mutta pian se unien sininenkeiju katosi toiveita toteuttamatta varoittavan tunteen tunkeutuessa enkelitytön päähän, joka kävi muistuttamaan häntä vahtimaan tapaamaansa puolienkeliä.

Niin tyttö säpsähtikin, lumipyryn ympäröimään todellisuuteen, kannettavana ja hämmillään, eivätkö he juuri olleetkaan puunjuurien suojassa? Vaaleat paksut ripset kohdistuivat kohden Rafaelin rusehtavaa siipeä, kartoittaen hänelle hieman missä aikajanassa mentiin ja vilkaisi sitten menosuuntaan, näkemättä kumminkaan pitkälle.
He liikkuivat, tuo oli hereillä ja kivasti elossa! Ei ollut nukkunut pois tai kylmästä muutoin kangistunut, ei edes nyt ulkona viimassa.
Unenpöpperöinen sulkapää nostikin molemmat kämmenensä Rafaelin kummallekin ohimolle, siksi viimeiseksi merkiksi tälle hänen hereillä olemisesta, enkelin vetäistessä itseään samalla niin eteenpäin loppuvartaloaan ojennuttaen, että ylettäisi tuon korvan luokse.
"Saako Pisa kävellä ihan itse?" Unelias enkeli yritti kysyä viiman vuoksi mahdollisimman kuuluvalla äänellä, mutta silti lempeällä sävyllä, haluamatta väsyttää jo tarpeeksi uhrautuvaa pappia.

//Kyllä! Tuo pitää piirtää kanssa, hienoin joulukuusi ikinä! Ja apua, en ollut kuullutkaan juuri tätä, nyt maailmanloppu käyntiin yks kaks!//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Maalis 05, 2018 3:57

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Viima iski lunta suoraan naamaan, niskaan, sivuille ja milloin mihinkin. Sillä ei ollut tiettyä suuntaa mihin se halusi iskeä. Selkeästi vain sinne, mistä tuntui kauhealta. Papin silmälasit tärisivät hänen kasvoillaan tuulen voimakkuudesta ja lumihiutaleiden voimasta. Hän kuitenkin asteli eteenpäin pienen tytön torkkuessa hänen mukanaan. Rafael ei ollut täysin varma suunnasta, sillä lumipyryn peitti suurimman osan näkyvyydestä. Tavallinen ihminenhän näkisi vain nenänsä pidemmälle, mutta pappi näki kyllä kauemmas. Hän ei vain juuri nyt nähnyt mitään, kerta lasit huurtuivat ja samaan aikaan lämmin ilma jäätyi, joka muodosti jään lasin päälle, mikä taas haittaisi hänen näkökykyään. Jos sitä ei olisi tapahtunut, hän olisi voinut keskittyä näkemiseen, hidastaa silmissään lumihiutaleiden laskua ja näin erottaa mitä kaiken sen takana oli edessä.
Äkisti pienet kädet liimautuivat hänen ohimoihinsa ja yllätyksestä pappi oli menettää tasapainonsa. Ei hän sellaiseen olisi yleensä sortunut, mutta kerta olo jo muutenkin heikko niin kaikki oli mahdollista. Mies ehti viedä suuren jalkajousensa taakseen, estäen kaatumisen takamukselleen juuri ja juuri. Hetken Rafael oli siinä asennossa, hakien tasapainoaan takaisin. Suoristautuminen kävikin jousen avulla otetusta vauhdista ja pappi oli taas tukevasti kahdella jalallaan. Pisa oli ojentunut hänen korvalleen ja kysyi kaiken sen viiman ja myrskyn äänen keskellä, saiko tämä kävellä aivan itse. "Jos niin tahdot, ota kuitenkin takistani kiinni. Tiedän siten missä olet", hän sanoi ja laski tytön vierelleen. Siinä samalla Rafael otti lasinsa kasvoiltaan ja hinkkasi niitä tärisevin käsin takkiinsa. Jäinen pintakerros hankautui pois ja mies asetti lasinsa taas kasvoillaan. Vain nähdäkseen maailman hetkellisesti hyvin, kunnes se jäisi taas jään ja huurteen taakse.

"Minusta tuntuu, että emme ole yksin... Siksi lähdin liikkeelle, jos sitä mietit", Rafael kertoi Pisalle alkaen taas kävelemään. Hän kuitenkin käveli hitaammin, jotta häntä pienempi pysyi hangessa mukana. "Siksi myös haluan, että pysyt lähellä tai voi käydä hassusti", hän sanoi lempeästi ja virnisti Pisalle. Se mikä oli lähistöllä ei ollut aivan selkeää edes papille. Hän tunsi, että jonkin oli lähellä. Joko se oli onneton ja nälkäinen susilauma tai sitten se oli kasa örkkejä. Kunhan kaksikko ei niihin törmäisi niin kaikki olisi hyvin. Vaikka Rafael kykenikin edes jonkinlaiseen ymmärrykseen susien kanssa ihmissusipuolensa ansioista ei se aina ollut luotettavaa. Kaikki sudet eivät olleet yhteistyökykyisiä.
Rafael ei tuntenut ihmisten tai haltioiden läsnäoloa, joten hän ei niistä ollut huolissaan. Tosin jokin hänet sai tässä säässä levottomaksi. Oliko se sitten hänen heikko-olonsa vaiko harhaluulo tulevasta vaarasta. Pappi ei tiennyt, eikä osannut selittää omaa vaistoaan. Se kuitenkin tuntui kiljuvan hänen korviinsa varoituksen ääniä. Kaksikko siis jatkoi matkaansa tuosta vaiston varaisesta levottomuudesta huolimatta. "Näitkö nytkin fasaanin jalasta unta?" Rafael päätti kysyä Pisalta, jotta myrskyn kovaviima ja hiljaisuus ei tuonut liian varautunutta ilmapiiriä heidän keskelleen. Kyllähän pappi hymyili ja oli hyvän tuulinen huolimatta piilevästä vaarasta. Eikä hän sinällään käyttäytynyt varautuneesti, mutta heikohkon olonsa takia hän saattoi olla asteen vakavampi.

Rafael kuunteli Pisaa ja hänen hetkellinen levottomuutensa tuntui hälvenevän. Tytön läsnä olo, vilpitön viattomuus ja uteliaisuus rauhoitti hänen mieltään. Ehkä hänkin oli nyt enkelin tuoman rauhallisen auran alaisena ja se tässä tilassa sai hänet rauhoittumaan, jopa keskellä myrskyä. Rafael oli ojentumassa Pisaan päin kysyäkseen tältä mikä vuoden aika olisi tytöstä parhain ja mikä siinä oli parasta, mutta juuri kun hän oli avaamassa suutaan tuntui ilman halki kuuluvan kimeä ääni. Se oli kuin tuuli, nopeampi ja terävämpi. Kimeä ääni, joka tuntui päästävän lopuksi äänen, mikä tuli kun terä upposi lihaan. Rafael horjahti hieman, mutta ei menettänyt tasapainoaan. Hänen vasen kätensä heilahti taakse, kun tarkasti ammuttu, lyhyt nuoli sojotti siitä. Kangas nuolen ympärillä punertui hieman. Pappi ei edes tajunnut asiaa niin nopeasti, hän vilkaisi kättään ja tiedosti kivun. Hänen päässään kuitenkin ponnahti ensimmäisenä aivan erilainen asia kuin kivusta huutaminen.
Hän kaappasi Pisan suojaansa, mutta ei syliin. Hän heitti takkinsa helman ilmaan, joka sai nuolisateen päälleen. Hän piti Pisaa toisella kädellä ja veti jalkajousensa esiin. Valmiina ladattu ase nostettiin yhdellä kädellä ilmaan. Huuruisten lasien takaa katse oli läpi tunkeva ja tarkka. Liipaisinta painettiin ja kimeä ääni pääsi nuolesta, kun se lävisti lumihiutaleet ja osui puunrunkoon. Tarkoituksella ammuttu huti, varoitus. Nuolia ei ammuttu takaisin. "Aivan hiljaa", Rafael kuiskasi Pisalle pyytäen tätä tarkkailemaan ympäristöä.

Eikä aikaakaan kun tumma hahmo ilmestyi ilmaan lumipyryn seasta. Tumman harmaa susi painoin etujalkansa vasten miehen vasenta sivua, kaataen tämän. Rafael joutui päästämään irti Pisasta, jotta tämä ei pyörisi hänen mukanaan ties minne maahan. Hän nosti itsensä melko nopeasti istumaan ja katsomaan vihollistaan. Tumma susi ei ollut yksin, sen selässä ensinnäkin istui pieni vihreä, laiha, mutta varustettu örkki tai peikko. Laihuus kertoi talven ankaruudesta, joka pisti nämäkin olennot saalistamaan mitä tahansa, joka liikkui. Rafael myös tiesi, että örkit tai peikot pitivät naisista ja heidän alentamisestaan tyydyttämisen välineiksi, mutta tämä örkki tuntui haluavan vain helppoa ruokaa. Eikä se ollut tietenkään yksin, ehei. Ympäriltä kuului murina, kun kolme muuta susilla ratsastajaa ilmestyi näkyviin lumipyryssä ja alkoi kiertämään kahta saalistaan.
Pappi vei kätensä vyölleen, jossa hänellä oli vain aseenaan puukko. Hänellä ei ollut aikaa ladata jalkajoustaan ja hänen sitä paitsi piti puolustaa pientä enkeliä. Toki hän voisi sanoa vain, että lentäisi pois. Tällä sentään oli siivet, kaksi siipeä jos tarkkoja oltiin. Rafael itse mietti sitä pärjäisikö hän neljälle varustetulle örkille tai peikoille, mitä nuo sitten ikinä olivatkaan. Lumimyrsky suojasi hyvin auringolta, mikä voisi toki olla peikkojen valtti. Pappi voisi aina napata Pisan mukaansa ja lähteä juoksemaan, mutta kuinka kauan hän sitäkin jaksaisi neljä sutta kintereillään kohmeisten jalkojensa kanssa?

//AH I LOVE IT X) PARAS PIIRROS IKIN! Jööö, tälläset musat saa mut aina kirjottaa maailman loppuja, paha tapa x) Toivotaan, että nää kaks nyt selviytyy jotekin johonkin malliin :'DDD Pisa voi alkaa huitoo niit lyyralla xD//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 05, 2018 9:06

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Tuulella oli selvästi vaikea päättää mistä puhalsi, lumipyryn tuiskeen piiskatessa heitä yllättävistä kulmista ja se ei tietenkään auttanut papin tasapainossa, Pisan roikkuessa tuossa parhaansa mukaan kuin lapsi emossaan, kummankin välttyessä onneksi lumeen kaatumiselta.
"Oho..." Enkelityttö kävi tuumaamaan aiheuttamastaan epätasapainosta, hänen paksujen ripsienkin melkein lepattaessa tuulessa Pisan katsahtaessa Rafaelin kiharahiuksiseen takaraivoon.
"Oikein tiukasti." Pisantheuma lupasi ja liusui toisen avustuksella pois tuon selästä ja kävi tarttumaan sedän vihreästä takista kuten oli kehoitettu, pilvimäisten hiuksien ja ripsien alkaessa kerätä lunta itseensä, mutta josta sulkahiuksinen ei niinkään järkkynyt.
Tietenkin hän ihmetteli, miksi he olivat lähteneet mukavasta pesästä? Tai ainakin mietti, käymättä kumminkaan papin päätöstä ääneen kyseenalaistamaan. Ehkä tuolla oli nälkä ja näki parhaakseen lähteä etsiä ruokaa nyt eikä myöhemmin?
Pisantheuma oli vähän ollutkin huolissaan, ehkä hän katsoi täysin varttunutta miestä hieman niin kuin katulasta joiden lämpöä ja ravintoa ja yleistä turvallisuutta tuli vahtia. Luiseva muttei kumminkaan kylmästä tärisevä tyttö seurasi Rafaelin puuhastelua metallisankaistensa kanssa.

"Emme ole yksin?" Pisa valpastui, lähtien takin vedon ohjaamana seuraamaan pappia, välillä vastatuuleen, välillä myötätuuleen, tuulen ollessa oikea känkkäränkkä joka halusi vain kiusata! Enkeli nyökkäsi vastaukseksi, mutta ei Rafael tietenkään voinut sitä nähdä saatikka kuulla, tytön ottaessa kumminkin kurinalaisen keskittymisen itselleen pysyä tuon mukana, vaikkei muita harhautuksia juuri ympäristöstä näkynytkään. Se oli ehkä lumimyrskyn ainoa hyvä puoli, mutta, olisi heidän kulkeminen moninkerroin helpompaa ilman sitä siltikin.
Kuka muka edes haluaisi tässä säässä ulos? Pisa ei ymmärtänyt. Pörröiset oravat, päästäiset ja muutkin metsäneläimet olivat jääneet mielellään sisätiloihin ennen kun pyrytys oli edes alkanut. Mutta jokin kertoi tytölle, jonka ripset alkoivat muistuttamaan ennemminkin lumimöhkäleitä, ettei kiva Rafael ollut pesää hylännyt vain oravien tai päästäisten takia...

"Mmm'm..." Pisan tippamaiset kulmat vakavoituivat, papin käydessä kysymään hänen uniaan.
"Ei fasaania, Pisa ei muista..! Mutta Pisa on melko varma, että Pisa nukkui unissaankin." Tyttö sanoi mietteliäänä, "Ah, Pisa näki unta hyvästä haltiattaresta!" Lumiripsinen vastasi iloisesti, ikään kuin jo unohtaen että he olivat pakosalla tai varuilla kylmän viiman riepotellessa hänen pilvihattaraisia hiuksia puolelle jos toiselle.
"Mutta hän ei ehtinyt toteuttamaan Pisan toiveita... Pisa ei edes muista toiveitaan? Kuinka hassua." Enkelityttö jatkoi tarinointiaan kerta Rafael ei näyttänyt sitä pahakseen pistävän, kaksikon hymyillessä, sen toisistaan ainakin aistien ja omassa rauhassa edeten.
Se hymyily sai kumminkin tylyn lopun, Rafelin pysähtyessä, oudosti liikahtaen, saaden Pisan kulmien kohottuneen, hitaasti kääntyvän katseen osakseen. Kohmeiset ratakset lähtivät liikkeelle, enkelin prosessoidessa mitä oli tapahtumassa, mutta ennen kuin ne pääsivät edes lämpeämään, siitä seuraava nopealiikkeinen tapahtumien sarja pyyhkäisi Pisantheuman lähes jaloiltaan.

Vihreä takki lensi tiesi minne, Pisa saattoi haistaa raudan, mutta nopea myllytys ei suonut hitaalle enkelille aikaa ymmärtämään tapahtumia heti ja henkeään pidätellen, papinkin pysähtyessä jälleen paikoilleen hänelle kuiskien, saattoi tyttö hiljalti ymmärtämään että heidän kimppuun oltiin käyty?
Pisantheuma vastusti kiusausta kysyä, tytön katsahtaessa sivulle minne pappi ei katsonut.
Se ei auttanut.
He molemmat joutuivat erillen yhtä nopeasti mitä olivat yhteen lyöttäytyneet tumman, nälkäisen ja ei yhtään söpön saatikka ystävällisen näköisen suden loikatessa esiin pyryn verhosta, loukkaantuneen papin muualle tönäisten.
Ne näyttivät maahisilta, hassuilta vihreiltä miehiltä jotka eivät näyttäneet yhtään ratsujansa ystävämmisiltä. Pisantheuma istui lumessa, pään käännähdellessä suuntaan jos toiseen susien piirrittäessä heitä kuin hait laivaa, yhteen lyöttäytyneiden lumihiutaleiden paiskoutuessa vasten poskia ja nenää.
Rafael oli loukkaantunut, Pisa näki nytkin sen selvemmin ja oli kylmä, Pisa tiedosti sen vaikkei luissansa sitä tuntenutkaan. Se oli... vihastuttavaa! Pienen enkelin ilme muuttui suorastaan tuimaksi, vihaiseksi! Noiden vihreiden, jumalattomien olentojen mitatessa kuinka paljon lihaa kummastakin saisi naksuvalla, örisevällä kielellä ja se oli vain röyhkeiden huippu puhua heistä ilman heidän ymmärrystä! Aivan kuin heidän heittely ja Rafaelia ampuminen ei olisi ollut jo tarpeeksi epäkohteliasta!

Laihat koivet nostattivat enkelitytön pystyyn, peikko örkkien piirittäessä heitä yhä, valmiina kaiketi mestaamaan heidät siihen paikkaan minä hetkenä hyvänsä.
"Olette ilkeitä! Pisa ei pidä teistä yhtään!" Enkelityttö uhosi ja riisui oman ohuen takkinsa, tuulen viskatessa sen heti jonnekin muualle.
"Nyt te suututitte Pisan!" Enkelityttö jatkoi ja jostakin, yläilmoihin kohotetun käden kanssa tuo kutsui itselleen puhtaankultaista hohtavan kauniin lyyran, paksua lunta tuiskuttavan ilman keskeltä kuin tyhjästä, hämmentäen vihreät olennot örisemään kieltänsä nopeammin tästä ylimääräisestä ryöstösaaliista, mutta sitä Pisa ei aikonut noille luovuttaa vaan yhdellä, sulavalla kädenliikkeellä enkelityttö pisti lyyransa kaikki kielet soimaan yhtäaikaisesti, luoden ympärilleen hetkellisesti sokaisevan valon saaden sudet ravistelemaan päitä.
Puhtaanvalkeavalo hälveni lähes yhtä nopeasti kuin mitä se oli syntynytkin, Pisantheuman muututtua muotoa sinä sokaisevalla sekunilla. Tuuli riepotteli yhä lumenvalkeita hiuksia, mutta olivat nyt sulkia vailla hänen selkänsä omatessa molemmat pienet, mutta tarpeen tullen kannattelevat siivet ja hohtava sädekehä hänen päänsä yläpuolella oli ehkä ainoa osa hänestä, joka ei ottanut liikahtaakseen mistään kuolevaisten maailman riepottelusta.

Menninkäis örkki maahisille ei annettu paljoa aikaa totuttelemaan näköelimiä kirkkaan valon jäljiltä, nyt kirjaimellisesti enkeliltä näyttävän enkelin soittaessa lyyraansa näppärin sormin, ikään kuin hän olisi osannut soittaa sitä vaikka nekin sidottuina. Valkeilla ripsillä reunustetut silmätkin olivat nyt raollaan, liilojen silmien tarkkaillessa nyt kovinkin varautuneeksi käyviä örkkejä ja niistä heikoin tipahtikin jo tassuiltaan lumeen, Pisantheuman käydessä koppavammaksi lähestyessään nyt paikoilleen jämähtäneitä saalistajia.
Möreällä kielellä käytiin vaihtamaan paniikkia, yhden peikon selvästi luullessa ratsuna kuolleen pelkällä lyyran musiikilla, joka vaihtoi melodiasta toiseen Pisan kokeillessa mikä näihin puri, kohdistaen sävelmät ainoataan uhkaan Rafaelin sen vaikutuksilta säästäen. Mutta ei se tappanut, se vain uinutti kuulijan johon Pisantheuma sen tarkoitti. Mutta vihreät olennot eivät näyttäneet olevan lusikkalaatikon terävimmästä päästä ja ratsun omistaja kuten toinenkin, päätti ennemmin juosta pois paikan päältä kuin katsomaan, korjaisiko kuolema heidätkin.

Epämääräisellä kielellä huudettiin toisiakin pakenemaan, mutta joko nämä olivat päättäväisiä ruuan suhteen tai muuten vain paikalleen jämähtäneitä-- Nyt kolmannenkin nukahtaessa, tällä kertaa ratsastaja ensin mitä tämän ratsu neljännen lähtiessä perääntymään ase ladattuna, valmiina ampumaan.
Pisa vaihtoi jälleen melodiaa, rauhallisempaan, tuutulaulumaisempaan äskeisestä nopeatempoisesta, melkein tanssahtelevasta soinnusta, kääntyen katsomaan silmiään räpäyttämättä kohden viimeistä kakkiaista, jonka ratsu päätti lähteä pakosalle ratsastajansa luvatta ja tuon ampuman nuolen sujahtaessa jonnekkin yläilmoihin rääkäisyn kera, mutta Pisa ei lopettanut, nähden juuri ja juuri lumen verhoilun välistä, että myös tämä viimeinen susi lysähti kesken tien lumeen ja siitä pienestä vihreästä miehestä ei sen koommin kuultukaan.

Soinnun sävel jos toisen enkeli vielä kovin tuimana säväytti, lopettaen sitten musiikin... Olkien tipahtaessa vaaratilanteen tuntuessa ollessa nyt oikeasti ohitse, ellei säätä sellaiseksi laskettu. Pussipukuinen tyttö tiiraili vielä hetken kaukaisuuteen, liilojen silmien sulkeutuessa sitä mukaan mitä katse kääntyi papin suuntaan, lyyrasta yhä tiukasti pidellen.
"Rafael vuotaa verta..." Tyttö voivotteli ilkeiden maahis örkkien aiheuttamaa vammaa tämän käsivarrella, tämän luokse sitten liidähtäen katsomaan, miten toisen vointi oli.

//OH GAWD ja niin molemmat löytyi ensikesänä lumien sulatessa, syväpakastettuna! Lyyra siellä vierellä kolhiintuneena. APUA tästä tuli pitkä <83c *sweats*//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Maalis 06, 2018 12:10

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pappi oli vetämässä puukkoa esiin ja nousemassa ylös, kun Pisa tuntui silmissä tulistuvan. Tuon aura tuntui hänestä kasvavan sen tuiman ilmeen myötä. Rafael oli niin yllättynyt, että vain jäi katsomaan toista. Pisa avasikin suunsa ilmaistakseen ärtymystään. Hän huusi hyökkääjien olevan ilkeitä ja ettei tyttö näistä pitänyt. Pienesti Rafael saattoi vain ihailla toisen tomeruutta ja häntä huvitti suunnattomasti toisen vihan ilmaiseminen. Vaikka ulkona olikin kylmä ja myrsky, ei sivusta katsoja välttämättä olisi pitänyt pienen tytön takin riisumista soveliaana, mutta mikä sitä seurasi tuntui kirjaimellisesti sokaisevan kaiken ympäriltään. Kuului vain tytön suuttunut ääni ja sen ilmaiseminen. Samassa Pisa kohotti kätensä ylös, josta kutsui kultaisena hohtavan lyyran. Se hämmensi jokaista katsojaa, mutta pappi näki jotain aivan muuta. Hän ei välittänyt kätensä kivusta eikä siitä mitä ympärillä tapahtui. Hän ihaili Pisaa tällä hetkellä.
Sulavalla käden liikkeellä lyyra soi ja voi kuinka se toi miehelle tutun tunteen. Äänen joka kieli enkelistä. Välähdys ja mies joutui silmiään siristämään ja peittämään ne valon tieltä. Hänellä meni hetki saada näkönsä takaisin niin kirkkaan valon jälkeen, mutta mitä hän näki oli yhtä kaunista kuin ennenkin. Tällä kertaa se vain oli kaksin kerroin valkeampaa. Pisa, joka oli ottanut enkelimuotonsa, alkoi soittaa kauniisti soivaansa lyyraa. Tilanne saattoi näyttää sekä kuulostaa hullunkuriselta. Hyökätä nyt kauniisti soivilla soinnuilla vihollisiin, mutta Rafael ei epäillyt sitä. Hän suorastaan tuijotti keskittyneenä kaikkea mitä toinen teki.

Tyttö soitti lyyraa ja sai sen soinnuilla viholliset hitaasti nukahtamaan. Oli huvittavaa kuinka pienet örkit hätääntyivät luulleessaan kuolevansa ääneen. Yksitoisensa jälkeen niin ratsastaja kuin sen ratsu nukahti maahan. Lopulta Pisa oli suorittanut tehtävänsä ja pelastanut hänet kuin suojelusenkelin pitkin. Rafael räpytteli silmiään ja Pisan kääntyessä häneen hän soi tälle helpottuneen hymyn. Puukko oli maassa edelleen miehen käsissä, mutta se käytiin viemään takaisin vyölle. Ei siis tarvinnut vuodattaa turhaan verta, mikä oli hyvä. Pisa tuli hänen luokseen voivotellen hänen vuotavan verta, johon mies vain naurahti ja pienesti sekoitti toisen vaaleita hiuksia. "Ei se ole kuin pieni haava", hän totesi ja katsahti nuoleen. Toki se oli työntynyt hänen lihaansa ja saisi pysyä siellä nyt ainakin sen hetken, että mies pääsisi sisään koipiaan lämmittämään. Hän poistaisi nuolen vasta silloin. Lumihiutaleet sekä pakkanen eivät välttämättä tehneet haavalle parasta.
Pappi lähti nousemaan hitaasti ylös ja katsoi sitten takkiaan, joka oli ottanut heistä eniten vahinkoa itseensä. No parempi että s eoli kärsinyt enemmän kuin he kaksi. "Jatketaan matkaa ennen kuin palellun", hän kehotti Pisalle virnistäen. Mies oli näin saanut itsensä ylös seisomaan. Hetken pappi katseli lumipyryssä ympärilleen ja sitten ojensi vain Pisalle kätensä, kun loukkaantuneella kädellään taas nosti varsijousen olalleen lepäämään. Askeleet jatkuivat taas.

Kyllä siinä lumipyryssä sai astella jos jonkin verran. Ei Rafael sitä aivan hetkessä huomannut tai tuntenut, mutta kohmeiset raajat alkoivat painaa oikein olan takaa. Hänen loukkaantunut kätensä säteili kipua ja pienet veripisarat olivat tahrineet valkean lumen, mutta peittyivät nopeasti lumipyryn ansioista. Suuri nälkä tuntui myös kaivertavan miehen vatsaa ja sen tuoma heikotus ei tuntunut auttavan asiaa. Pappi olisi voinut vannoa, että he varmaan olivat eksyneet ja luoja koetteli häntä. Yllättäen, kaksikon onneksi, edessä kohosi tummia neliön muotoisia kuvioita. Rakennuksia. Rafael otti muutaman askeleen reippaammin, mutta ei jaksanut pitää tahtia kovin kauaa saatika voinut, sillä muuten hän raahaisi Pisaa kuin räsynukkea mukanaan.
Lopulta Rafael saavutti talon puisen seinän ja päästi irti Pisasta. Hän otti tukea seinästä vapaalla kädellään ja hieman nojautui siihen. Pappi räpytteli silmiään ja hieroi niitä hetken. Hän katsoi Pisaan. "Ihan pieni hetki", hän sanoi toiselle ja puristi sitten loukkaantuneella kädellään oikeaa kättään. Rusehtava siipi alkoi hitaasti menettää sulkiaan, lihaansa ja lopulta se oli vain luuta. Luuta, joka kuin taian lailla imeytyi takaisin miehen selkään. Prosessi oli hidas, koska Rafaelin piti tosiaan keskittyä siiven piiloon vetämiseen. Jos hän olisi aivan oikeassa olisi tämä jokin ihmisten kylä. Siipi sujahti selkään sisään ja mies ynisi hetkellisesti ennen kuin hänen mahansa päätti demostroida valaiden parittelukutsuja.

Pieni puna levisi väsyneen miehen kasvoille. Hän kuitenkin keskittyi kaikin voimin pitämään siipensä selässään piilossa, ettei hän jaksanut edes Pisalle sanoa asioita. Hän vain hymyili tälle väsyneesti, kunnes se väsymys vei mennessään. Mies iskeytyi vasten seinää ja luisui sitä pitkin maahan kasaan. Rafael katsoi yllättyneenä itseään siinä asennossa ja vain hymähti asialle. Ei hänen jalkansa taineet enää kantaa, oli siinä sentään muutama tunti tultu asteltua ympäriinsä kohmeissa jaloissa ja talon tuoma helpotus vei miehen viimeisetkin voimat kuin myös hänen siipensä piilottaminen. "Ei hätää, levähdän vain vähäsen", Rafael sai sanotuksi Pisalle, vaikka se olikin pieni valkea valhe.

//:'DDD IVY, jätä nyt ne pakastetut enkelit pakkaseen ja tuu sulattaa näitä toisia. Vielä tiedä, jos tarvii pahan päivän varalle x) NOH, pitkä on hyvä ja kivaa luettavaa, kunhan ei aleta kilpailee pituuksista XDDDDD <333//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Maalis 06, 2018 7:34

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Setä oli yhä tajuissaan, eikä ollut nukahtanut hänen lyyransa soittoon kuten Pisantheuma oli toivonutkin, niin taitavasti hän oli soittanut! Pappi vakuuttelikin vammansa olevan vain pieni haava ja kerta Pisa ei nähnyt siitä juuri sojottavaa nuolta enempää, ei enkelityttö käynyt vastaankaan väittämään Rafaelin päästessä vielä itse jaloilleenkin, taidokkaasti ja sisukkaasti! Enkelityttö hymyili ylös rilleihin, ottaen tuon käden vastaan ja naurahti kun mies puhui tällä kertaa vain itsestään, mitä tuli paleltumiseen. Ei tietenkään ollut hauskaa, että setä paleltuisi, mutta Pisantheumasta oli hauskaa ja vapauttavaakin huomata, ettei toinen kantanut huolta hänen lämmittämisestä.
Kuitenkin jottei Rafaelista tullut ihan oikeaa lumiukkoa, oli pakko jatkaa matkaa eteenpäin. Lumessa makaaville susille ja pikkumiehille ei edes suotu katsetta kaksikon poistuessa paikalta, lumipyryn jatkaessa tuiskettaan, peittäen kaiken alleen.

Pisantheuma käveli siitä mistä Rafael kahlasi, tehden hänen kulkemisesta helpompaa. Ärsyttävä, hiuksia kaikkialle viskova tuuli ja isot kasvoille lentävät lumihiutaleet alkoi tyyntyä välillä, mutta jahka Pisa tunti voivansa kulkea taas suorassa, yltyi tuuli ikään kuin pottuillakseen kaksikon hetkittäiselle helpotukselle. Kaksikko ei vaihtanut montaa sanaa, sedän tuntuessa keskittyvän löytämään jonkinlaista määränpäätä jä hän... No, Pisa alkoi miettiä, melkein aikuisen vakavasti... Että kuinka miehen lihasta sojottava nuoli ja väsymys oli hänen valheidensa syitä.
Tippamaiset kulmat olivat yhtä kurtussa leuan kanssa, enkelitytön harppoessa kannon ylitse. Hän ei tuntenut itseään kovin fiksuksi juuri nyt... Ei niin fiksuksi, kuten aina itsensä julisti, mutta hän muisti myös kuinka Rafael oli sanonut, ettei halunnut tämän itkevän ja koska pappi oli yhä niin reipas, tunsi Pisakin itse olevan, pysyen tuon kintereillä mutta mitä kauemmin he kävelivät, sitä helpommin suojelusenkeli huomasi papin jalkojen tarmokkaan tahdin hupenevan.

Enkelityttö oli avaamassa jo suutaan, sanoakseen jotakin auttajalleen, mutta lähikaukaisuudessa näkyvä kylä kiinnitti kaksikon huomion lähes samanaikaisesti.
"Ah..! Kylä!" Pisantheuma hihkaisi ja lähti nopeuttamaan tahtiaan Rafaelin vetämänä. Ei hän tiennyt mikä kylä se oli, ei hän tiennyt oliko se edes kylä vaiko kaupungin reuna, mutta juuri nyt siitä kaksikko ei välittänyt potentiaallisen lämmön ja suojan häämöttäessä. Kesken matkan, Pisa näki parhaakseen muuttaa muotonsa vähin äänin takaisin kuolevaiseksi, harmiksi hänen takkinsa saatikka kengät eivät olleet osaa illuusiota ja tyttö hoksasi kadottaneensa nyt kaiken ylimääräisen... Jättäen hänen ylleen löysän ohkaisen, köydellä vyötetyn mekon.
Pappi vakuutteli odottamaan seinän löydettyään. Pisantheuma nyökkäsi, seuraten kuinka toisen siipi lähti katoamaan silmissä, sulkien irrotessa kuin kuusen havut, ruskearipsisen pysyessä täysin paikallaan, odottaen, että he lähtisivät sisätiloihin, mutta yks kaks Rafaelin jalat lähtivätkin tuon alta, hätkäyttäen tytön.
"Rafael?" Pisantheuma heilahti, papin alkaessa kuulostaa hourivalta. Tai ei varsinaisesti, mutta Pisa tiesi, että tuo oli kuluttanut jo kaiken voimansa.
"Ra-Rafael valehtelee...!" Pisa katsoi alas toiseen toruvana ja polkaisi paljasvarpaisen jalkansa maahan. Tässä oli hätä! Pisa tiesi, ettei lepääminen väsyneenä lumessa ollut hyvä idea, ei enää! Ei reikiä täynnä olevan takin kanssa ja he olivat jo näin lähellä!

"Pisa löytää jonkun!" Enkelityttö sanoi päättäväisenä ja ennen kuin hän kuulisi vastalauseita, oli Pisa kiirehtinyt talon nurkan taakse avun löytämiseksi. Pappi sai odottaa tovin yksinään kylmässä viimassa josta puhuttaisiin varmaan vielä viikkoja ja josta ihmiset syyttäisivät ties minkännäköisiä talvenhenkiä. Kaikki muut olivat sisällä, eivätkä olisi heitä muutoin huomanneet, mutta ehkä noin kymmenen minuutin, vähän päälle, talon taakse kaarsi kolme miestä kysymässä rääsyläiseltä tytöltä, oliko lunta itsensä päälle keräävä mies tämän puhuva pappi.
Apu oli löytynyt yllättävän helposti, tytön löytäessä tiensä majataloon ja ennen kuin kukaan oli hänen näköistä poloista tiehensä ehtinyt ajaa, oli enkelityttö hoksannut käyttää Rafaelin ammattia valttinaan ja kuka, hyvä kristitty nyt kieltäisi apua isältä? Puolialaston kerjäläinen nyt oli asia erikseen, mutta se sivuutettiin kaiken huomion kiinnittyessä kirkonmiehelle.
Rafael autettiin jaloilleen, tuon lihasta törröttävää nuolta kauhisteltiin pienesti, Pisantheuman vannoessa samalla olevansa sedän kanssa ja haluavansa mukaan ja niin siihen epäsuoriltaan suostuttiinkin, seurueen keskittyessä lähinnä saamaan hengenmiehen majatalon sisätiloihin kuin vahtimaan livahtiko orpo sisään vai ei.
Majatalon naikkosia käskettiin heti valmistamaan pyyhkeitä ja vettä pyhän miehen haavanhoitoon ja keittiötä tuomaan mitä tahansa mikä oli vielä lämmintä, kahden muun miehen avittaessa kakkulaisen tuolille takan eteen.
"Pysyttekö kanssamme isä?" Yksi majatalon pitäjistä kävi kysymään kylmittyneitä kasvoja tarkkaillen, ennen kuin tuon avustuksella tai ilman tuon vammaa käytiin paremmin katsomaan, Pisantheuman seuratessa suu ammolla vierestä, hameenhelmaansa nypistellen kunnes joku vähäsanaisesti tuli tiputtamaan viltin tuon niskaan, lähinnä siveyssyistä.

//Hyvä on hyvä on! Nyt ne saa lämmitellä sitten vähäsen kivasti!//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Maalis 06, 2018 10:00

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Rafael, kuulu Pisan hätääntynyt ääni sanovan. Pappi nosti huurteisen katseensa toiseen, kun tyttö hänen edessään alkoi panemaan hänelle vastaan. Sanoi hänen valehtelevan, niinhän pappi tekikin ja niin myös Rafael myönsi. Hän hymähti asiaan pienesti, lempeästi. Sitten tyttö ilmoitti lähtevänsä hakemaan tai etsimän jotakuta, ketä vain joka voisi häntä auttaa. Siinä vaiheessa Rafael oli jo sulkenut silmänsä. Hänen ilmeensä oli neutraali, joka oli ehkä todella oudon näköistä aina niin positiivisen ja hymyilevän kasvoilla. Rafael istui siinä, lumen laskeutuessa hänen päälleen. Myrsky ei tuntunut enää myrskyltä, tuntui kuin aika olisi hidastunut ja jopa tuulen viima tuntui lempeältä henkäisyltä.
Rafaelin tuntemusharha päättyi nopeasti, kun kymmenen minuuttia pientä unentapaista tuntui menevän millisekunneissa ohi. Mies avasi silmänsä häntä ravistettaessa. Häneen tartuttiin ja tuettiin kävelemään. Ei mies mitenkään ollut liikuntakyvytön, vain hieman voimaton sellaiseen. Hän kuuli ympärillään kauhistelua hänen kätensä haavasta. Ihmettelivät kuinka kirkonmieheen sillä tavalla oli hyökätty ja lisäksi myös ihmiset kiinnittivät huomiota hänen vaatetukseensa. Eihän Rafael juuri sillä hetkellä näyttänyt kovin papilta, mutta joku niistä kolmesta miehestä kävi ottamaan hänen tavaran. Kummaksuen tietysti ensin jalkajousta, joka ei nyt välttämättä jokaisen papin varustukseen kuulunut. Reppu avatessaan mies kuitenkin löysi papin vaatteet ja hopeisen ristin, jonka tähden miesten oli joko uskottavan hänen olevan luojan palvelija tai kirkkomieheltä varastanut.

Pisa myös ilmoitti hartaasti, että tämä oli Rafaelin seurassa ja tämän vuoksi vaati päästä tämän mukana. Miehet eivät niinkään kiinnittäneet tyttöön huomiota, mutta pappi kiinnitti heikosta olostaan huolimatta. Viisi henkinen ryhmä saapui lopulta majatalon sisätiloihin, jossa Rafael asetettiin varovasti tuolille istumaan. Siellä alkoikin sitten melkoinen hullun mylly yhden nuolen takia. Jos se olisi ollut Rafaelista kiinni, hän olisi voinut repiä nuolen irti ja sitoa haavan. Eihän hänessä kiertänyt tippaakaan ihmisen veri ja siten parantuisi heitä nopeammin. Lisäksi enkelin veri suojasi häntä juuri sairastumasta, joten sellaiseen jälkitautiin ei ollut vaaraa.
Yksi mies kysyi pysyikö Rafael vielä heidän kanssaan, johon mies naurahti väsyneesti. "Pysyn", hän vastasi ja pienesti nojautui enemmän tuolin nojaan sulkien silmänsä. Rafaelin takin hiha sekä hänen paitansa hiha saivat tuntea saksien terän, kun nuolen ympäriltä leikattiin kangasta pois tieltä, jotta haavan hoitaminen olisi helpompaa. Siinä kun kauhea kasa ihmisiä hääräsi hänen yhden haavansa hoitamisen kanssa, siirtyi Rafaelin pää kohti suu ammollaan katsovaa Pisaa. Tuo näytti hermostuneelta niin monen ihmisen ollessa läsnä. Mies avasi juuri silmänsä oikeaan aikaan, kun joku satunnaisesti vain tiputti viltin tytön niskaan.

Nuoli oli poistettu kädestä ja pappi joutui riisumaan varustustaan. Hän oli vain housut kintuissaan ja jalat lämpimässä vedessä, kun haava lopulta sidottiin. "Minkälainen olonne on isä?" Ihmiset tiedustelivat ja pappi tuntui pienesti ryhdistäytyvän, vaikka häntä väsytti kyllä aivan kauheasti. Hän ei vastannut aivan heti, vaan viittoi Pisaa luokseen, suojaan näiltä ihmisiltä, jotka katsoivat rääsyläistä kuin sairautta. "Paljon parempi kuin ulkona, kiitän luojaani, että sain apuuni näin hyväsydämisiä ihmisiä", hän sanoi papin rooliaan ottaen. Tietysti hän salaa vetosi toisten hyväsydämisyyteen, siten muistutellen, että myös nämä ryysyissä kävelevät lapset olivat ihmisiä. Jumalan rakastamia yhtälailla.
"Mutta oloamme voisi helpottaa lämminruoka. Maksan siitä tietysti, en minä edes pappina voi pyytää ilmaista ruokaa", Rafael sanoi väsyneesti painottaen monikkoa lauseessaan ja katseli ympärilleen. Ihmiset nyökyttelivät ja päättivät käskytellä toisiaan mitä kukin tekisi papin hyväksi. Pian ihmiset lähtivät keittiön puoleen, kun taas osa halusi jäädä isän luokse. "Olen pahoillani, mutta kaipaisin hetkeksi vain kahden keskistä hetkeä yhden luojani lapsen kanssa", hän sanoi kohteliaasti näille. Nämä näyttivät pienesti yllättyvän, mutta myöntyvän asiaan. Kerta kirkonmiehet olivat niitä, jotka olivat kuin Jumalan välikäsi ja jos he eivät miellyttäneet pappia, joutuisivat he kiirastuleen tai helvettiin.

Kun ihmiset olivat kadonneet paikalta, katsoi Rafael Pisaan uudestaan. "Kiitos", Rafael sanoi tytölle. "Ilman sinua, olisin varmaan mennyttä", hän sanoi, vaikka mies ehkä arvelikin vain heräävänsä seuraavana päivänä vähän huonovointisena. Hetken pappi katseli Pisaa ja tämän vilttiä, jota tämä mahdollisesti piti vain kuolevaisen kuvan antamisessa.

//:D Jee! Lämmittelyä ja ehkä yks kiva makoisa yö ;))) if u know what I mean, eiku//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 07, 2018 4:31

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisantheuma ei ehtinyt edes kiittää saamastaan viltistä, kun tämä satunnainen henkilö kiirehtikin jo muualle. Sitä olisi melkein luullut, että joku kuninkaallinen oli majataloon astunut sillä hässäkällä, miten pappi otettiin vastaan. Kirkonmiehet olisivat yhtä hyvin voineet näitä ollakkin, sen Pisa tiesi. Se oli sinänsä aika hauskan näköistä, katsella näitä hääriviä ihmisiä, vaikka Pisa tiedostikin ettei hänen läsnäolonsa ollut niinkään halutuin. Paljasjalkainen, aliravitunnäköinen ja huonosti pukeutunut kerjäläinen annettiin olla sisällä näinkin kauan vain koska tuo oli kirkonmiehen kanssa. Senkin pisa tiesi ja pysyikin vähän etäämmällä, pidellen viltistään kiinni ettei kenenkään tarvinnut häntä liiaksi katsella ja olihan se pehmeä! Ja lämmin... Osasi hän lämmöstäkin nauttia, kun sitä oli.
Rafael kävi viittomaan tätä tulemaan luokseen, Pisan ojennuttaen kaulansa vilttiä haistelemasta. Sen huomasi myös tästä huolehtivat ja rääsyläistyttö lähtikin hymyilemään, kävellen sitten rauhallisesti jalkojaan lämmittelevän papin luokse, joka puolestaan kävi monikossa tilauttamaan ruokaa.

Mikäli Piantheuman silmät olisivat olleet auki, olisivat ne suorastaan syttyneet pilkehtimään. Sen pilkehdinnän ja ilon hohdon saattoi tosin näkyä hänen muussa muuttuvassa ilmeessä, tytön katsoessa miehestä majatalon työväkeen ja sen vieraisiin, jotka olivat hyvän kuvan vuoksi mahdolliseksi avuksi myöskin tarjoutuneet, ja kuinka nuo lähtivät liikkeelle toteuttamaan papin toiveita.
Vaikkei Pisa varsinaisesti myöskään ruokaa tarvinnut, saattoi hänkin tuntea sen pienen kurnistuksen vatsansa pohjassa, ihan vain koska tiesi jotakin saavansa, jotakin jota hänen ei kuulunut tällä kertaa antaa pois jollekkin sitä enemmän tarvitsevalle... Sekin oli jännä tuntemus, eivät he olleet koskaan kerjänneet almuja niin, että rahaa olisi jäänyt ikinä yli tarjoamaan makuelämyksiä suojelusenkeleille. Rahan ylijääminen ei ollut edes mahdollisuus kaduilla ja nyt kun Rafael tarjosi ostaa hänelle jotakin ihan keittiöstä asti? Se oli kuin hyvin erityinen syntymäpäivä joita Pisalla ei muutenkaan ollut kun tarkemmin ajateltiin. Eivät enkelit yksinkertaisesti vain eläneet kuolevaisten tavoin, tai ainakin... Suurin osa ei elänyt. Pisa uskoi.

Osa oli jäämässä, sillä totta kai väkeä kiinnosti isän mahdollinen tarina, miten tuo oli loukkaantunut ja mitä tuo kylässä ylipäätään teki, mutta väsynyt Rafael pyysi rauhaa, kutsuen häntä luojansa lapseksi. Sekin oli hassua, mutta tottahan se oli, ei sitä vaan ollut tottunut useasti kuulemaan nimenomaan häneen kohdistettuna kun oikeat orvot kaduilla ansaitsivat hellyttely nimen ylitse vain noilta näyttävän kaitsijan. Mutta teknisesti, ei se silti ollut vale, kaikkihan he olivat luojan lapsia, paitsi ehkä ne... ilkeät.. vihreät menninkäiset metsässä jotka olivat mahdollisesti nyt paksun lumivaipan alla. Pisa ei ollut varma.
"Ah! Mutta Rafael sanoi ettei hätää." Pisantheuma pullisti poskiaan, tiukentaen otettaan viltistään, selvästi hieman tulistuneena kun pappi meni myöntämään, että olisi ehkä sittenkin ollut mennyttä nyt mikäli hän ei olisi apua hakenut!
"Mutta... Ole hyvä vain!" Enkelityttö käänsi päänsä pois tästä dramaattisesti, sulatellen selvää tympääntynyttä kiukkuaan hetken, mutta ei tietenkään kauaa tohtinut hyväsydämiselle sedälle kiukutella, tuon kasvojen palatessa tätä astetta empaattisempana sillä... Olisiko Rafael edes tuossa kunnossa ollut, ellei hän ollut tuota harhaan lähtenyt johtamaan? Ja yhä johtamassa... Pisa ei vielä tiennyt mitä tekisi, juuri nyt hän halusi vain vahtia että Rafael saisi kurkkumätää ja kupsahtaisi.

"Sattuuko Rafaelin haava?" Pilvihiuksinen tyttö kävi kysymään tuon harsotusta käsivarresta, kyykistyen tuon lämpimän vesivadin vierelle, takan lämmittäessä puolestaan enkelin selkää. Tyttö katseli ylös pappiin, katsoen sitten häpeilemättä tuon kohmeesta sulaviin varpaisiin ja omaan kuvajaiseen, kunnes tarjoilijatar palasi kaksikon luokse pirtein hymyin, kanniskellen kahta höyryävää soppakulhoa, toisen raahatessa tälle ikioman sivupöydän majatalon toisesta päästä ja jopa Pisan luisevaa takamusta kehoitettiin istahtamaan jakkaralle, ennen kuin sai lihasta, suolasta, pippurista ja perunoista tuhdin rikkaan soppakulhon syliinsä. Enkelityttö katsoi ruokaansa säkenöivin, joskin suljetuin silmin, ettei edes huomannut kuinka hänelle ojennetuttiin maitomukia siinä missä kirkkoherralle kaadettiin maito, mutta kysyttiin ottaisiko tuo viiniä tai olutta kyytipojaksi. Kulho oli niin mukava kosketukselle ja Pisa nautti sen lämmöstä kämmenissään täysin rinnoin, tuijottaen liemen seassa lilluviin pehmeisiin perunoihin.

"Siunaus?" Pisa kysyi katsahtaen Rafaeliin sädehtien ja kävikin ristimään sitten kätensä.
"Nämä pienet sydämet tässä, nämä pienet kädet tässä, sinua on kiitämässä. Kun sinä meille ruuan annat, kaikesta sinä huolta kannat. Taivaan isä siunaa meitä, anna poluillemme enkeleitä... Ja pappeja kuten Rafael! Aamen!" Enkelityttö päätti rukouksensa ja kulhoon tarttuessaan huomasi siitä törröttävän puulusikan, jonka tyttö nappasi sivulle ja kävi syömään kohotetusta soppakulhostaan kuin mukista.

//APUA!SAkhasd, Mori behave :'DD//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ke Maalis 07, 2018 5:46

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Aurinko, aurinko se taisi olla tai sitten Rafael vain hallusinoi asioita väsymykseltään ja nälältään. Pisan kasvot tuntuivat loistavan kuin kirkkain säde taivaalta. Taisi tarjottu ruoka kuulostaa ihanalta asialta tytölle. Olihan tämä kerjäävä katulapsi, joten ei tämä varmaan saanut kovinkaan useasti mitään sellaista. Lisäksi papista tuntui, että enkeli antoi omastaan niin paljon kuin pystyi, ettei tälle jäänyt itselleen mitään.
Mies naurahti taas. Pisan todetessa, että hän oli valehdellut hänelle hädän keskellä. Tyttö osoittikin sitten kiitoksen vastavuorossa ja mökötti hetken. Kauaa tämä ei kyennyt pitämään kiukkuista olemustaan yllä, mikä oli hyvin suloista. Lapsenomaista ja viatonta. Empaattiset kasvot käännettiin takaisin häneen ja ne näyttivät tutkivan häntä. Tyttö siirtyi hänen eteensä katselemaan hänen varpaitaan ja kysyi sattuiko miehen haavaan. "Ei, se voi paljon paremmin nyt", pappi vastasi. Oikeastihan haava paransi itseään jo lujaa vauhtia ja yön jälkeen siitä ei välttämättä olisi mitään jäljellä. Ehkä vain pieni arpi, joka sitten häipyisi nopeasti ajan myötä. Se oli siunaus miehen verellä, joka omasi jotain pyhää ja epäpuhdasta samaan aikaan.

Majatalon takkahuoneeseen astuttiin taas, kun tarjoilijatar kantoi käsillään tarjotinta suuren hymyn kera. Hymy näytti osittain isommalta kuin se olisi pitänyt olla, mutta silti siitä oli toinen puoli aitoa iloa. Tarjotin laskettiin hetkeksi sivuun, kun nainen avitti ensin Pisalle oman pöytänsä sekä jakkaran, jolle tyttöä kehotettiin istumaan alas. Ruuaksi tarjoiltiin lihaperunakeittoa, jonka lämmin höyry oli enemmän kuin houkuttava. Onneksi Rafael osasi pitää valaiden parittelukutsut niinkin aisoissa, etteivät ne huutaneet pitkin huonetta. Sen verran pappi oli nälkäinen. Tietysti hän kohteliaasti ja etiketin mukaan kiitti ja kieltäytyi alkoholista. Hän ei nyt välittänyt alkoholista, vaikka tarjoilijatar vetosi alkoholin lämpöön. Tämä jätti pian kaksikon nauttimaan ruuastaan.
Rafael piti keittokuppia sylissään hetken, vain nauttiakseen sen tuomasta lämmöstä kohmeisille sormille, jotka alkoivat pistellä sulaessaan. Pisan ääni sai papin kääntämään katseensa tähän, kun tämä kysyi siunausta. Mies nyökkäsi ja risti kohmeiset kätensä. Pisa lausui heille oikein hienon ruokarukouksen. Se sai miehen vain tirskahtamaan lopuksi. "Aamen", hän lausui yhdessä Pisan kanssa. Se jälkeen kumpikin osapuoli keskittyi keittoonsa ja sen tuoman lämpöön. Ensimmäinen lusikallinen oli kuin seitsemännes taivas papille. Hän ei ahminut ruokaansa, sillä se olisi varmaan saanut hänen vatsansa vastustamaan liian nopeaa syömistahtia. Joten mies varautui vain hitaaseen syömiseen, jotta ei päästäisi ulos mitään vahingossakaan.

Pisa söi tai enemmänkin joi ruokaansa, mutta Rafael ei käynyt opettamaan. Hän ei pitänyt sitä soveliaana, jokaisella kun oli oma tapansa nauttia ruuasta. Viimeinen lusikallinen vietiin suuhun ja nieltiin ja papin huulilta saattoi kuulla helpottuneen hengähdyksen. Hän joi vielä maitonsa ja loppuun. "Mitä pidit ruuasta Pisa?" Rafael kysyi tytöltä. Mies laski samalla kulhonsa lattialle ja tarttui reppuunsa, josta kaivoi rahapussinsa. Sieltä hän erotteli muutaman kolikon, joista muodostui seitsemän hopeista kolikkoa. Se oli ehkä hieman enemmän kuin normaalisti annettava summa kahden ruuan ostamisesta, mutta se oli samalla kiitos huolenpidosta. "Haluatko viedä nämä heille ja kiittää samalla ruuasta?" Rafael kysyi Pisalta keräten lantin yhteen käteensä ojentaen ne tytölle.
Hän luotti toiseen, olihan tämä enkeli, joten ei tämä varastaisi rahaa ja jos varasti ei Rafael katsonut asiaa pahalla.
Pappi lämmitteli takan äärellä ja vaikka hän oli väsynyt, hän näytti miettivän asioita. Hän halusi tietää missä he olivat. "Anteeksi!" Rafael huikkasi ja huoneeseen ilmestyi yksi niistä hänet sisään kantaneista miehistä. "Niin isä? Onko kaikki hyvin, miten voitte? Tarvitsetteko jotain?" Mies kysyi kohteliaasti ja antoi kysymysten tulvia suustaan tahdilla, johon pappi vain naurahti. "Ei, meillä on kaikki mainiosta, mutta haluan vain kysyä missä olemme. Tuon lumipyryn takia suuntavaistonikin on täysin kadonnut", hän sanoi sanottavansa. Mies nyökkäsi pienesti ilahtuen, että saattoi edes jollain tapaa auttaa kirkonmiestä.

"Olette ihmisten kylässä, lähellä ihmisten kaupungin rajoja, joten teillä ei ole mitään hätää täällä", mies kertoi papille, johon Rafael nyökkäsi ja kiitti tiedosta. Sen jälkeen mies poistui, kerta Rafael kehotti häntä taas jättämään heidät hetkeksi taas kahdestaan. Hänellä ei nyt juurikaan ollut aikomusta avata heidän hurjaa lumiseikkailuaan. Enemmänkin pappi oli ilahtunut, että he olivat oikealla suunnalla. Kylästä hän saattaisi ostaa muodon vuoksi Pisalle uudet ulkovarusteet, niin ihmiset eivät katsoisi lasta niin alentavasti. Se jos mikä särki papin hyvää sydäntä.
"Olemmeko lähelläkään kotiasi?" Rafael päätti kysyä pieni virne väsyneillä kasvoillaan. Hän nosti nyt jo ehkä vähän sulaneemmat jalkansa ylös vedestä, laskien ne alas lattialla olevalle pyyhkeelle.

//En koskaan xDDD ET SAA KIINNI!!! *Juoksee kahvipärinöissä ympyrää*//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 07, 2018 7:42

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Soppa oli hyvää, siinähän oli sipuliakin! Kovin taidokkaasti tyttö joikin soppansa, läikkimättä niinkään mitään mihinkään ja mussutteli milloin perunaa ja milloin taas lihanpalasta posket punaisina. Se oli mukavaa... He olivat mukavasti lämpimän takan edessä, nauttimassa ruuassa yhdessä, jotakin mistä Pisa ei ollut pitkään aikaan päässyt nauttimaan ja olisi halunnut jakaa Eevan, Pirin ja muidenkin kanssa... Sitä tuli melkein ikäväkin, olisi ollut hienoa voida viedä soppaa heillekin! Lautasenpohjalle ei jätetty mitään saatikka maito mukin ja enkelityttö yritti tunkea kasvonsa kaarevan soppakulhon pohjalle noukkimaan ne viimeisetkin litteät sipulin suikaleet, mutta otsa tuli ikävästi tielle.
"Pisa rakasti sitä. Pisa ei ole saanut soppaa.... Mmmm'm... Pisa ei muista koska viimeksi!" Pisantheuma nyökkäisi iloisesti, uskoen voivansa syödä kolme annosta lisääkin, mutta ei käynyt ahneeksi, eihän hän edes sitä oikeasti tarvinnut vaikka siltä kipeästi näyttikin. Vaaleat pisaramaiset kulmat kohosivat Rafaelin lähtiessä ojentamaan hänelle hopeakolikoita, tytön asettaessa kulhonsa sivulle ne vastaan ottamaan.

"Pisa kiittää oikein kauniisti." Enkelityttö nyökkäsi jälleen, nousten pystyyn, melkein vilttinsä siinä samalla pudottaen mutta nappasi sen viime hetkellä ja askelsi sitten viltin reuna laahaten. Menomatkallaan tyttö yritti laskea kolikoita käsissään, seoten aina numeroiden neljän ja viiden välillä, tullen sitten tulokseen, että siinä oli ainakin enemmän kuin kolme ja levittikin ne sitten majatalon baaritiskille levein hymyin, nyt paljon säyseämmältä näyttävän, viiksekkään tuopin putsaajan kohottamaan paksuja kulmiaan kun sokealta vaikuttava tyttö kävi häntä kiittämään ruuasta.
Enkelityttö antoi moisen kuvan itsestään helposti, kerta silmiään suljettuina piti ja seurasi kuinka baarimikko kävi huikkamaan kiitoksia keittiönpuolelle, paksuripsisen oikein nähdessä kuinka piiat katselivat toisiaan oikein tyytyväisinä suorituksestaan miellyttää kirkonherraa ja tämän... Seuralaista.
Ennen kuin tytön annettiin lähteä, kävi majatalon emäntä ojentamaan tyttöpololle kuivattua appelsiinin siivua, jota Pisa hämmästeli hetken, ennen kuin sen sormien väliin otti.
"Pappi katsoo meitä hyvällä, kun hellimme vähän poloista." Emäntä kuiski viiksikkäälle miehelle.
"Pisakin katsoo teitä hyvällä! Kiitos hedelmästä!" Pisantheuma kävi vastaamaan hymysuin hänelle ei tarkoitettuun kommenttiin ja kääntyi tyytyväisenä kuivatun hedelmän reunaa mussuttaen, palatakseen takaisin Rafaelin luokse joka juttelikin jonkun kanssa.

Kylässä... Lähellä ihmisten kaupunkia. Tytön reippaat askeleet hidastuivat, tuon saapuessa istuvan papin vierelle hedelmäänsä yhä mussuttaen, kun kuulijaa taas jätti kaksikon.
Mietteliäät kulmat paljastivat selvän huolen hänen kasvoillaan, väsyneen Rafaelin kysyessä jo häneltä, olivatko he lähellä ja... Pisa nyökkäsi, puraisten puolet herkustaan ja nielaisi.
"Pisa asuu hyvin lähellä, ihan kulman takana..." Tyttö sanoi, melkein kurjana, miettien... Olisiko nyt ollut hyvä hetki valehdella, että kylä oli hänen kotinsa ja hän suunnistaisi sitten ihan itse takaisin kaupunkiin mikäli laupias samarialainen olisi häntä uskonut.
"Pi-Pisa osaa varmaan ihan itse täältä kotiin." Tyttö testasi miestä ja äkkäsi sitten käydä tarjoamaan jälkiruuan puolikkaan kohden puolienkeliä.
"Meneekö Pisa kertomaan, että Rafael katsoo nyt heitä hyvällä?"

//Apua villiintynyt Mori ! Rafael on ihana <3 Miten se voi mennä mihinkään ilman että ruokkii kaikki orvot ja kodittomat heti ne nähtyään!?//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ke Maalis 07, 2018 8:28

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Oli ihailtavaa, kuinka Pisa lupasi kiittää talon väkeä hyvästä ruuasta. Se oli osa Pisan viatonta luonnetta, jonka pappi oli jo huomannutkin. Tämän palatessa takaisin oli tällä mukanaan kuiva hedelmän siivu. Mies hymyili itsekseen. Pisa vastasi hänelle ehkä hieman kurjana, että hän asui hyvin lähellä, melkein kulman takana. "Sepä hienoa! Pääset pian takaisin perheesi pariin!" Rafael ilahtui toisen puolesta, vaikka tämä ei siltä oikein tuntunut. Pienesti se panikin miehen miettimään. Oliko kotona tai sen kulmilla jotain, joka sai Pisan niin kurjan oloiseksi? Mikä sai tytön niin kurjan oloiseksi. Hieman epävarmasti tyttö jatkoikin, että osaisi varmaankin ihan itse kotiin. Kyllä Rafael sen tavallaan uskoi, mutta hän halusi vielä antaa Pisalle mukaan pienen määrän rahaa. Jotta kadun lapset saisivat hieman kylmän talven keskelle iloa ja ruokaa. Se vaatisi juuri sen, että hän tuli mukaan. Hän kyllä luotti Pisaan, mutta tälle voisi tapahtua mitä vain kylän kaduilla. Kukaan ei katsoisi tyttöön, jos tämä ryövättäisiin keskellä kirkasta päivää.
"Uskon, mutta haluaisin saattaa sinut aivan kotikulmillesi asti", Rafael pyysi. "Ehkä se on hieman itsekäs pyyntö, mutta haluan varmistaa, että pääset turvallisesti kaitsijasi luokse ja lisäksi haluaisin antaa sinulle hieman mukaan, jotta voit jakaa tätä iloa katulasten kanssa", Rafael selitti aikomuksensa. Olihan papilla omat oletuksensa ja aavistuksensa. Joko Pisa ei halunnut pappia katsomaan katujen kurjuutta tai pelkäsi hänen puolestaan. Sen verran tämä tuntui käyttäytyvän. Suojelevasti.

Pisa siinä samalla huomasi ojentaa puolikasta kuivattua hedelmän siivua ja kysyi, että menisikö hän kertomaan talon väelle papin katsovan näitä nyt hyvällä? Kuului naurahdus ja pään pudistus, mies kieltäytyi kohteliaasti hedelmästä. "Ei sinun sellaista tarvitse ilmoittaa", hän vastasi rauhallisesti. "Annetaan sen jäädä omaan arvoonsa, pieni mysteeri ei tee pahaa ollenkaan", hän sanoi vitsikkäästi kuivaten samalla jalkojaan. Mies laski lahkeitaan ja katseli sitten hieman tarkemmin ympärilleen, hakien rikkinäisiä vaatteitaan. Valkea paita oli vain rikki siitä kohtaa, mihin nuoli oli osunut. Reikä oli jonkin verran isompi, kerta sitä oli jouduttu leikkaamaan haavan hoitamiseksi. Pappi surkutteli pienesti asiaa itsekseen ja veti paidan sitten vain päälleen.
Pappi nousi vähän huojuvasti ylös, mutta varmasti. Tunto, joka oli palanut jalkoihin tuntui taas vaihteeksi hassulta. Pappi keräsi varusteensa ja vihreä takki asetettiin käsivarrelle lepäämään. "Tohditko viipyä kanssani edes huomisaamuun asti?" Rafael kysyi Pisalta ja lähti siten näyttämään tietä majatalon tiskille. Sieltä kirkonmies otettiin lämpimästi vastaan. Kyseltiin palvelusta ja muusta, johon mies vastasi kiittäen. Hän pyysi vielä huonetta yöksi ja antoi pari kolikkoa sitä vastaan. Tiskin takana oleva mies vain ehkä näytön vuoksi halusi kieltäytyä rahasta, jotta pappi voisi vaatia häntä pitämään ne. Eihän papilta muka voitu riistää tämän vähäisiä säästöjä. Ehkä se sai tiskin takana olevan miehen mieltämään itsensä Jumalan edessä hyväksi. Rafael ei kuitenkaan mennyt vaatimaan toista pitämään rahoja. Hän vain otti avaimen, joka oli laskettu tiskille ja jätti rahat siihen. Ei hän jaksanut alkaa nyt väittelemään asioita, vaan hän halusi nukkumaan.

Hän katsoi Pisaan ja viittoi tätä seuraamaan huoneeseen. Huoneessa oli perus kalustus, yksi sänky ja niin poispäin. Sängyn päälle Rafael asettui istumaan. Sitten hän katsoi tyttöön. "Pisa, yritätkö suojella minua?" Hän kysyi lempeästi. Pappi katsoi toista suoraan tämän suljettuihin silmiin. "Koska olen puoliverinen, tiedän hyvin mitä täysiveriset tuntevat minunlaistani kohtaan", hän kertoi Pisalle. "Ymmärrän myös, että jos lähestyminen kotikulmaasi on liian vaarallista minun on parempi jäädä pois kuvioista", hän sanoi hymyn kera. "Mutta haluaisin, että veisit mukanasi pienen rahapussin kaitsijallesi. Voisitte käyttää sen lasten hyväksi, sehän tässä on tärkeintä", hän lopulta avautui suunnitelmastaan. "En vain pysty lähettämään sinua yksinäsi rahaa sisältävät pussukan kanssa kaduille. Mitä jos sinua luullaan varkaaksi tai sinut ryövätään? Et voi ottaa keskellä ihmiskaupunkia enkelimuotoasi puolustaaksesi itseäsi", Rafael esitti huolensa asiaan, vaikka vaikuttikin huolettomalta veijarilta.
Lopulta pappi veti kenkänsä pois ja sukelsi peitteiden alle. "Olet tervetullut nukkumaan viereeni. En minä sinulle mitään tee", hän sanoi vitsikkäästi ja asettui hyvään asentoon makuulle. Silmälasit asetettiin sängyn vieressä olevalle pöydälle. Tällä kertaa pappi sai nukahtaa aivan turvallisesti, lämmön ympäröimänä sekä kattopään päällä. Lumimyrsky saisi huutaa ulkona niin kauan kuin halusi, mutta Rafael ei aikonut ainakaan ennen aamua herätä.

//CATCH ME IF YOU CAN!!! Rafael on tollanen, varmaan syöttäs kätensäkin, jos sitä vaadittas <3 Se tyyliin jakelee aina sillon tällöin rahoistaan kaduille tai ostaa jotain hyvää kadun lapsille, joita se nyt sattuu näkee matkoillaan :333//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia