Aaron
Oli yhä pimeää... Melkein haudan hiljaista lopputalven auringon vasta alkaessa pilkistämään horisontin takaa, nousten sieltä hitaasti ja uneliaasti, antaen tunnelman kuinka kenenkään täysjärkisen ei kuuluisi vielä olla tolpillaan aloittaakseen päiväänsä. Kukotkin olivat hiljaa, kiireettömiä ojentamaan kaulaansa vielä taivasta kohden herättämään kanankoppia ja kaikkia sen lähietäisyydellä olevia asukkaita, vetäen sen sijaan syviä sikeitä kevyen kujerruksen säestyksellä.
Niin suurin osa Sinisen Kuiskauksen sotilastuvan asukeistakin uinuisi vielä ainakin tunnin, kellon vasta lähestyessä aamu viiden tuntia. Mutta tästä aamuhämärästä, sumuisesta tunnista huolimatta, ainakin yksi tuvan asukeista oli ollut ylhäällä ja reippaana hyvän hetken.
Aaron oli täydessä työssä tuvan keittiössä, haalimassa suurta rinkkaa täyteen ruokaa yhtä innokkaaseen tahtiin mitä tämän pieni lohikäärme kumppaninsa raskaan vihreä hupun alta seurasi.
Säästeliäästi, mukaan tarttui vain yksi suuri juustopyörä, useampi eilen leivottu sämpylä, kasa sipuleita ja makkara köynnös, joka repun pulleudelta jäi osittain roikkumaan tuon ulkopuolelle, toimien houkuttimena pienelle sinisuomuiselle liskolle, mikäli tuo missään vaiheessa jäisi jälkeen. Oraakkelin sanansaattaja uskoi ajatelleensa kaikkea. Mukana oli vaihto housut ja pari vilttiä, kirja, puukko ja hopeinen huilu ja kaksi lyhyttä miekkaa oltiin sidottu myös selkään, ison rinkan -joka oli leveämpi kuin nuoren sotilaan oma torso- peittäen näiden hienot tupet haltianuoren viimein sitoessa laukkunsa vetonaruista kiinni ja nostaessa tämän yhdellä ponnistuksella selkäänsä.
Haltiapoika kävi kuumeisesti läpi mielessään, ettei häneltä puuttuisi mitään. Onkivavankin hän voisi mukaansa haaliman koukun ja narun kanssa kasaan tekaista, mikäli törmäisi veteen joka ei ollut jäätynyt.
Kuiskauksen alokas oli pukeutunut tuvan asemastaan huolimatta Oraakkelin sanansaattaja vaatetukseensa. Juuri nyt hänellä ei ollut viestiä vietävänään, mutta tuon raskas huppu oli lämmin niin hänelle, että pienelle lohikäärmeelle, joka oli oppinut pidättäytymään koskemasta ruokaan ilman lupaa ja toisi tuolle myös turvallisen kolon oleskella, mikäli ilma olisikin oletettua kylmempi.
Aaron puki käsiinsä nahkaiset hansikkaat ja hypähti pari kertaa kevyesti varmistaakseen, että pysyisi tasapainossa melkein koomisen kokoisen reppunsa kanssa, ennen kuin suuntasi ulos, talloen pihan koskemattoman lumen.
Suunnitelmissa oli lähteä aikaisin jo viikkoja. Eliitti kenraalin kisällinä ja Oraakkelin sanansaattajana, puusepänpojalla ei ollut ollut kuukausiin pahemmin aikaa itselleen, mutta tänään... Tänään hän tiesi varmaksi, ettei kenelläkään ollut aikaa eikä tuputettua velvollisuutta häntä kaitsia ja että hän saisi tehdä ajallaan mitä ikinä lystikin, mutta kenellekään hän ei ollut kertonut mitä tällä ajallaan tekisi, pukeutuen myös senkin vuoksi sanansaattajan vermeisiin, antaen kenelle tahansa valheellisen idean, mikäli hänet olisi nähnyt.
Haltianuorukainen suuntasi kaupungille, tietäen vain suurin piirtein minne hänen oli kuulunut mennä. Hän oli aikaisemmin, vain paria päivää etukäteen selvittänyt, missä Winderin puoliverinen, kaukaiseksi sukulaiseksi väitetty enkelinpoika täsmälleen majaili ja oli saanut haparaisen ohjeistuksen, missä Delathos N'drayerin asunto oikein oli.
Sinisen Kuiskauksen kapteeni piti nuorelle nätti pojalle majaa kaupungin hienosto osassa, jossa rakennukset eivät Aaronin silmään vaikuttaneet tarpeeksi erilaisilta tunnistamaan kenen oli kenenkin. Kolmas sieltä... neljäs oikealta... Jotakin sinne suuntaan, mutta tähänkin, Aaron uskoi varautuneensa.
"
Taskari, etsi Thoedluin", tuo käskytti henki höyryten pientä liskoaan, joka katsahti ympärilleen ennen kuin lähti voromaisesti kipittämään, että jopa jo hieman liitämäänkin, ikkunalta ikkunalle, ripeä askeileinen isäntä perässään ohitse useammankin rakennuksen. Sinisuomuinen jäi kuitenkin yhdelle, seinän tekstuurista kiinni pienillä kynsillään ottaen, tiirailemaan sisälle ennen kuin lähti uljumaan narisevaa uljutnaa, merkiksi löydöstään.
"
Hyvää työtä" Aaron virnisti, saapuen itsekin ikkunan luokse, mutta hetken turhan tiirailun jälkeen haltianuori päättikin ottaa jalansijaa ikkunan syvennyksestä ja ponnisti itsensä paremmin tuon tasolle, tirkistellen huoneeseen silmät siristäen, ennen kuin kävi ujostelematta koputtamaan vasten sen lasia.
//
...Tahdon saada suuren//